Ihmettelin miten ihmiskunta selviää muutoksista. Kupittaan asemalla seurasin naista, jolla oli päällystakki yllään, murrettu maanvärinen, suojaväri, ja Koira. Kävelevä koira. joka seurasi naista. Hihna oli tarpeeton, pakkopanta. Hyväksyttävissä oleva elämäntapa.

Minä jännitin koiran puolesta, että miten se laskeutuu jyrkät ja terävät rappuset alas laiturille. Rapuista leyhähteli raakaa alkutalven tylyyttä. Nainen meni edeltä. Koira ei katsonut minuun päin, eikä nainenkaan ollut kiinnostunut. Olisin ollut valmis auttamaan.

Koiran olisin sitonut ensin kaiteeseen, sitten saattanut naisen lämpimästä hallista alas tuuliselle laiturille. Palannut hakemaan koiraa, kantanut sen hartioillani alas. Hyvä suunnitelma.

Mutta koira, pelästymättä vastaan virtaavaa ulko-ilmaa, haromatta vastaan, päinvastoin julkea häntä heilahtaen asetteli etutassunsa ensimmäiselle askelmalle,
sitten toiselle,
ja takajalat osasivat mennä koiran perässä, kuin ei rappusista olisi mitään haittaa.
Sain ajattelemista.

Noin ihminenkin selviää elämästä.
Kuten koirat.

Pihan pölyistä

Alkusivulle

sivu siirretty erikseen 3.2.2001

Title: Elämästä selviäminen. Survival.