Vainotut kynät

Vainotut kynät on kirjoitettu yhdessä Kimmo Koiviston kanssa. Julkaisussa ei missään vaiheessa kerrottu mikä osuus oli Kimmo Koiviston, mikä Tikkasen. Seuraavat runot ovat kuitenkin Tikkasen mikrolta kaapattuja:

Tulee kevät ja tulee kesä,
ja Faberit kukkivat terälehdet terävinä:
suojaavat eksyneiden vaellusta.
Faberit kasvavat katujen kulmissa,
kirjoittavat Kansakunnan Historiaa.
Tulee Valistuksen Laskukynän aika:
uusi marssi.


Kuka on pureksinut minun Faberiani?
Siinä on kolmekymmentä hampaan koloa.
Minun Faberini!
Ei tätä voi enää sanoa oikeaksi Faberiksi,
korkeintaan Koh-i-Nooriksi.
Surkimus. Rääpäle kynäksi.
Homo Faber, kohenna vartesi, teroita kärkesi:
olethan aito Faber, oikea lyijykynä,
ei faabeli, ei Kultainen Kotka,
lyijyinen jäljitelmä.
Vieraat sormet puristavat sinua,
likaiset ajatukset piirtyvät pergamentille,
raapivat papyruksen lahoavaa ristikkoa:
savipientareen uloste.
Ei itketä, Faber, tehdään linna, Castell!
Faber, minun faabelini,
täydellinen.
---
Häpeä, valju tikku, kohiseva,
i Noor, pohjoisessa, blyertspenna,
jäljitelmä oikeasta Kynästä,
Kynien Äidistä, Faber, HB,
täydellinen kärki,
pää kuin Säästöpankin ovi,
oi Faber, kynien Isä ja Äiti.
Minä syön sinut kerran päivässä.
Faber, olet elämäntapa.

Taistelen
Koh-i-Noorin jäljitelmiä vastaan,
isken
Faberin terävän kärjen
Koh-i-Noorin kyljestä sisään,
sen läpi.
Koh-i-Noorit kuolevat maailmasta,
tulee Oikeus ja Kohtuus,
naisen Kohtu;
otan Faberin sänkyyni.
Minä peittelen hänet,
Ja hän saa nukkua lämpimässä.
Ulkona, kylmässä viimassa,
muutama eksynyt Koh-i-Noor
kiipeilee puiden oksistossa,
kurkistelee makuuhuoneen verhojen raosta.
Ulkona puistossa
vanhat lyijykynäpuut
pudottavat kaikki lehtensä.
Kylmää, kuten Koh-i-Noorin sisällä,
köyhää.


Tulee kevät ja tulee kesä,
ja Faberit kukkivat terälehdet terävinä:
suojaavat eksyneiden vaellusta.
Faberit kasvavat katujen kulmissa,
kirjoittavat Kansakunnan Historiaa.
Tulee Valistuksen Laskukynän aika:
uusi marssi.
---
Kaduilta kuuluu suhinaa ja rahinaa;
valkeita A4-arkkeja liitelee
yötuulen mukana katujen vieriä,
porttikäytävät koluten,
Valistuksen Laskukynä, grafiitinkova H2!
Hiljenee tuuli, vaikenee viima,
usva hälvenee.
Aamulehden jakaja kolistelee reppuineen lehtiä
ja Valistuksen Lyijykynät marssivat tasatahtia
Taidemuseon ovesta sisään,
asettuvat keskelle lattiaa urkupilleiksi
museon tutkijan ihmeeksi;
oi Valistus! Grafiitinharmaa terä!
Laskukynä, Kova: H! 2!
---
Mikä on ihmisen arvoitus:
onko elämää. Exist?
Jos minä synnyn elämään tekstissäsi
kun kirjoitat minut,
niin kuolenko minä
kun sinä nostat kynän paperista,
entä syntyykö ihminen todella?
Mihin on matka;
missä on musta aukko?
---
Kuinka paljon erämaata
sinä olet tänään kävellyt?
Tuhat Lyijykynää!
Myrskyn Silmässä rahtilaivan poimia kyytiinsä
kyntää erämaa lyijykynäpuille,
kasvaa puu, nousee
lyijykynä,
ei yhtään lyijyä.
Mustaa mustetta.
Lyijykynä rintataskussa,
terä katkeaa kun kumarrun
nostamaan hiekkarantaa taskuuni.
-----

Edellä siis Tikkasen osuutta Vainotut kynät-runoelmasta. Osuuteni ei välttämättä selity ilman Kimmo Koiviston osuutta.

Paluu Historia - sivulle .

___________________________________

sivu päivitetty 29.2.2000 & 24.7.2000