
26/26 LWB
LWB=Pitkä akseli väli(Long Wheel Base)
Tämän pyörän esikuvana on RANS:n mallistosta Formula 26.
Ensimmäinen pyörä josta pyrin mitoitukseltaan tekemään mahdollisimman lähelle kaupallista esikuvaansa olevan.
RANS:n sivulla ollut sivusta otettu kuva antoi tähän hyvän mahdollisuuden. Erona tuohon aiemmin tekemääni pitkään kaksipyöräiseen
on sama yleinen rengaskoko(26") sekä edessä että takana ja virtaviivaisempi ajoasento.
11.6.2006 Projekti aloitettu. Alla kuva 3h työskentelyn jälkeen. Poljinkeskiö on vielä irtonainen. Jos sen
laittaa runkoputken yläpuolelle joutuu ketjulle laittaan ohjainrullan tai penkkiä nostaan. Jos taas laittaa
runkoputken alapuolelle voi tulla ongelmia etujarrun ja lokasuojan sovittamisessa. Etuhaarukka vielä alkuperäinen.
Runkona 50x50x1.5 ja 15x30x2 putket.
16.6.2006 Ensimmäinen koeajo. Alla kuva. Ihan kehityskelpoiselta vaikuttaa. Vielä ohjaus liian "herkkä", eikä keskitä
ollenkaan. Eikä ihme, kun jättöä on liikaa. Kovempia nopeuksia en kokeillut, kun ei ole vaihteita eikä jarruja.
Penkki on juuri ja juuri sillä korkeudella, että jalat yltää tukevasti maahan istuma asennossa. Lyhyemmällä kuskilla
tulee ongelmia, koska penkki nousee samalla ylöspäin kun sitä siirtää eteen päin. Kunhan tuohon saa sommiteltua
lokasuojat, tarakan, vaijerien kiinnikkeet ja etupäähän oikean kulman, niin alkaisikin työläin viimeistely vaihe.
24.6.2006 Pyörän osat maalasin ja nyt juhannuksena aloitin kasailemaan. Mittasin ja punnitsin myös pyörän. Painoa
kertynyt jo 18.5kg, vaikka ketju, lokasuojat ja tarakka puuttuu vielä(muu tekniikka on paikoillaan, vaikkei kuvassa
olekkaan). Tuosta painosta 4kg on penkin osuus.
Esikuvan painoksi RANS ilmoittaa 13.2kg. Akseliväli 178cm, kun XL-kokoinen RANS F26 on akseliväliltään senttiä lyhempi.
Istumakorkeus 58cm, istuimen kiinnitys piste 5cm alempana(RANS seat height 53cm). Selkänojan kulma on RANS:n
esitteessä huikeat 30astetta, ei tule onnistumaan käytännön ajossa. Pitäisi olla huikean pitkä ohjaustanko jotta siihen
ylettyy ja sitten pienessäkin käännöksessä yläkropan paino siirtyy merkittävästi ulkokurviin päin vaikeuttaen kääntymistä.
Alla olevassa kuvassa selkänojan kulma n. 40-45astetta, säätövaraa 5astetta pystymmäs. Etuhaarukan "rakea" on lisätty
6cm:stä 16cm:iin, joten jättöä ei ole enää kuin muutama sentti.
25.6.2006 Vajaa kymmenen kilometriä kerkesin testaamaan. Suorilla ja loivissa kaarteissa toimii mainiosti. Risteyksetkin
menee varmaan kun harjoittelee, mutta taidan kuitenkin nostaa selkänojaa pystymmäs. Tekniikan osat vähän huonossa hapessa.
Ketju pomppii yli joillakin vaihteilla. Alamäki testien perusteella ei ole yhtä nopea kuin python, mutta kuitenkin arvioisin
nopeammaksi kuin tuo aiempi LWB. Takarengas 47x559 ja edessä 40x559. Tien epätasaisuudet tuntuu aika voimakkaasti takarenkaan
kohdalla, eturenkaan ylimenoa ei juuri huomaa.
26.6.2006 Ajoasennon hienosäätöä. 18km ajelua, aikaa kului 41min, eli keskinopeus reilu 26km/h. Tuolloin oli vielä penkki
liian lähellä polkimia. Selkänojan nostin jo ennen koeajoa "touring" asentoon, eli on nyt n.45asteen kulmassa. "Sport"-asennossa kulmaa ei ollut
kuin 40astetta.
Pyörän "balanssi" aika hyvä, kunhan siihen tottuu. Ei mitään ongelmaa ajaa yhdellä kädellä ja samalla
näpelöidä kännykkää. Myös U-käännökset onnistuu yhdellä kädellä, jolloin kuljettajan paino pysyy pyörän keskilinjalla.
Ilmeisesti jättö on hieman erilainen kuin esikuvassa, kun mielestäni toimii hitaassa vauhdissa paremmin kuin mitä
Bent rider onlinen testissä kerrotaan. Tai sitten
olen vähemmän kriittinen testaaja.
Pelti penkki alkoi tuntua kylmältä ajon loppuvaiheessa. Ulkolämpötila n.15asetta. Lisäksi hieman liian kova jos
ajattelee pidempiä matkoja. Alle 15km matkoille ei kuitenkaan mitään ongelmia.
Etuhammasrattaan taidan myös kääntää "väärinpäin". Näin ketjulinjan saa lähemmäs runkoa ja housut ei ihan ehkä
sotkeennu niin helposti. Todennäköisesti ei kuitenkaan ole toimenpiteenä riittävä vaan joudut laittamaan ketjulle myös
putken.
27.6.2006 Laitoin ketjulle putken, enää ei tarvi ajaa työvaatteissa. Koeajolla huomasin että penkin selkänoja on
tarpeettoman korkea. Siitä voi ihan hyvin napata 10cm pois. Osan ajonautinnosta vie ketjun ylihyppiminen takapakalla.
Ainoita käyttökelposia vaihteita on kaksi keveintä ja raskain. Muutenkin kahva ja vaihtaja vaatii huoltoa, toiseen
suuntaan vaihtaessa on viivettä. Tai sitten otan koko tekniikan tuosta myynnissä olevasta LWB:stä, jos se ei mene
kaupaksi.
30.6.2006 Hissun kissun kasailua. Lokasuojia, tarakkaa. Kuvankin taas nappasin. Lokasuojat on tommoset "nysät", pitää
laittaa paremmat jos tarvii. Tätä mallia voi kyllä suositella yksinkertaisen nojapyörän rakentajalle. Kaikki tarvittavat
osat saa yhdestä maastopyörästä. Ainoa kriittinen mitoitus tuossa etupäässä. Ohjausakselin kulma maata vasten 60astetta
ja runkoputkea vasten 75astetta. Runkputki muistaakseni 110cm pitkä. Etuhaarukkaa pitää taivuttaa n. 10cm, muuten pyrkii
"haukkaamaan" käännettäessä.
6.8.2006 Tämä pyörä otettu nyt puolestaan työmatka käyttöön. Käsitys nopeudesta vahvistunut, häviää pythonille mutta on
tuota aiempaa "pitkää" nopeampi. Ei ole myöskään yhtä ketterä kuin python, mutta äkkitilanteissa käyttäytyminen paremmin
ennakoitavissa. Satteessa myös mukavampi. Taustapeili olisi kiva.
21.9.2006 Noin 400-500km takana. Hyvin toimii, ei tarvetta suurille muutoksille. Penkissä irtonainen telttapatja
pehmusteena. Kätevä puhdistaa/vaihtaa, mutta vaatii asettelun aina ajamaan lähdettäessä. Taustapeili ja valot
laitettu. Liukkaiden tullessa ajattelin kokeilla nastarengasta edessä, tai jopa molemmissa renkaissa. Saas nähdä.
26.9.2006 Selkänojan lyhentämisen sijaan tein uuden penkin puusta ja vaneerista.
Sen lisäksi että on noin puolet(2kg) keveämpi kuin peltipenkki, on puinen myös helpompi päällystää.
30.10.2006 Talvikelit tulikin tänä vuonna aikaisin. Muutamat kaadot ja päätös, että tällä pyörällä ajetaan seuraavan
kerran jälleen kun tiet on sulana. Ehkä nastarenkaat parantaisi pitoa, mutta kaatumis vaaraa ne ei täysin poista.
Lisäksi hidastavat nopeutta.
Valmistumisensa jälkeen on tämän pyörän mittariin kertynyt n.850km
16.12.2006 Vihdoinkin sain napattua kuvan tämän hetkisestä ulkoasusta. Säädöt tehty tuota mun työmatkaani ajatellen.
Mutakisemmalle ja/tai taajama ajolle penkkiä kannattaa nostaa pystymmäs. Näkisi paremmin ohjaustangon yli ja painon
siirtyminen ohjattaessa pienempi, ilmanvastuksen hieman kasvaessa. Penkin istumaosa on tehty 15x2.5cm ja 30cm
pitkästä laudan pätkästä. Sen toinen pitkä sivu on viisetty 60asteen kulmaan ja tähän ruuvattu 65cm pitkä vaneeri.
Loppuksi päällystetty telttapatjalla ja pressumuovilla. Ei ehkä mukavin vaihtoehto, mutta helppo tehdä ja riittävän
mukava alle tunnin yhtäjaksoiselle istumiselle. Myös puhtaana pito helppoa, eikä sateeseen jääminenkään haittaa.
26.3.2007 Tuli kevät aikaisin tänä vuonna. Pyörätiet ollut sulana ja kuivana jo viikon. Suunnilleen saman ajan olen
tällä nyt työmatkoja ajellu. Päätöstä edesauttoi hipparionin etukumin repeäminen(wanha kumi, ihme että kesti koko talven.
Vaihdekahva on nostettu n.5cm ylemmäs, paremmin käden ulottuvilla. Oikea paikka olisi tietenkin ohjaustangossa,
mutta pitkä vaijeri tuskin toimisi kovin hyvin.
19.4.2007 Noin 200km takana. Syksyiset kokemukset lämpötilan vaikutuksesta nopeuteen vahvistuvat. Jokainen aste
alle 10 pudottaa nopeutta karkeasti arvioiden 1%:lla, eli esimerkiksi 5 asteen pakkasessa keskinopeus on n.15% pienempi
kuin +10 asteessa. Kaippa voiteluaineet kangistuu sen verran?
30.4.2007 Rengas rikko. Tuli kokemusta tämän taluttamisesta n.3km. "helppoa ku heinän teko", toinen käsi
ohjaustangolla ja toinen heiluu vapaana. Mittari näytti 6-7km/h. Jyrkemmässä ylämäessä molemmat kädet tankoon.
5.5.2007 Eturengas vaihtui 40-559:stä 54-559:ksi. Ei tunnu vaikuttaneen mihinkään, ei nopeuteen eikä mukavuuteen.
29.6.2007 Vaihdekahvan siirsin ohjaustankoon. Pidentynyt vaijeri tekee kahvasta jäykemmän käyttää ja vaihteiden
kytkeytymiseen toiseen suuntaan tulee viivettä ja epävarmuutta. Alapuolisen ohjauksen kiistaton etu:
vaijerit on lyhyemmät. Lokasuojia paranneltu. Kuukauden tauko pyöräilyssä
kesäloman takia. Mittari lakkas toimimasta.
21.8.2007 Lomat ohi ja toista kuukautta työmatkapyöräilyä takana. 2/3 matkasta ajettu tällä, loput Lowracerilla.
Uuden penkin tein. Alla kuva. Tuntuu että ristiselän yläpuolelle olisi ollut hyvä laittaa yksi poikittais tuki,
mutta ilmankin nippa nappa pärjää.
6.9.2007 Ei oo penkin teko helppoa. Vaikka otin mallia Lowracerin penkistä ei tällä penkillä ole yhtä hyvä istua.
Lowracerin penkissä keskikaari hieman liian ylhäällä ja tähän tuli hieman liian alas. Lowracerin penkin istuinosa
liian lyhyt jos asentaa penkin hieman pystympään, tähän tei siis pidemmän, nyt painaa hieman toiseen reiteen, eli olisi
pitänyt muotoilla hieman toisin. Tavallaan outoa että painaa vain toiseen reiteen, vaikka on täysin suorassa ja
symmetrinen??? Poikittaistukikin piti laittaa. Istumakorkeus laski 55cm:iin, eli ohjaustankoa piti myös laskea.
Syyskuun alusta asti tämä ollut työmatka-ajokkina.
30.9.2007 Keskustelupalstalla ollut puhetta nojapyöräilystä ja sykkeestä. Ajattelimpa siis minäkin kokeilla kuinka
ylös sykkeen tällä saa. Renkaisiin en laittanut ihan maksimi paineita, koska välitykset tässä loppuis kesken eikä
näin ollen voisi koko aikaa polkea täysillä. Lowracerilla en lähtenyt siksi kokeileen, kun sillä en ole
nyt kuukauteen ajanut. Ilman lämpötila +10 ja lievä sivutuuli. Mun leposyke pyörii tuossa 70-75 paikkeilla. Sataan nousi kun sain vaatteet
päälle ja pyörän selkään. Jalkoihin alkoi sattua 1km:n kohdalla. 160 sykettä näytti 3km:n kohdalla,
eikä sen jälkeen alle tuon käynyt kertaakaan. Päänahan pistelyä ja pahaa makua suussa 8-9km:n kohdalla. Kipu jaloissa
vähenee samoilla kohdilla, 20min ajoa takana. Viimeisen 3-4km ajan pistelyä sormen päissä merkkinä siitä, että verenkierto
ei oikein enään niihin riitä. Yhteensä 18km, 41min 38sek eli keskinopeuskin lähes 26km/h. Maksimi syke 170 ja keskisyke 162.
Vajaa 10min ajon jälkeen syke laskenut 100:n. Vertailun vuoksi maastopyöräilessä sykemittari näyttää 180 muutaman minuutin metsäpolulla
ajon jälkeen.
12.10.2007 Toinen rengasrikko tälle vuodelle. Takarenkaan halpaan sisuskumiin ilmestynyt pieniä viiltoja sisäreunaan.
Kumilaatu todella surkeaa, kun paikatkaan(tiptop) ei pysy. Ilmeisesti toisen(viime kesänä ostettu kumi) talven ensimmäiset
pakkaset oli sille liikaa. Koska päällyskumikin alkoi olla ohueksi kulunut ja hiekoitus kausi aluillaan, niin
päätin ostaa heti kerralla kunnollisen kumin. Pyöräliikkeessä sattui olemaan monen nojapyöräilijän kehuma
Schwalbe Marathon Plus viiltosuojattu kumi ja kaveriksi sille auton venttiilillä varustettu sisuskumi.
Yhdessä maksoivat 35Euroa. Kumin koko on sama kuin edellisenkin,
eli 47-559. Painetta kestää 5bar. mikä on hieman enempi kuin edellinen ja jopa 2bar enemmän kuin halpakumit.
Vaikka kumi on hieman sileämpi kuvioltaan kuin vanha kumi, niin ilman mittareita en rullaavuudessa ole huomannut
eroa.
17.10.2007 60km ja taas oli takakumi tyhjä. Syynä ilmeisesti se että vannenauha ei ole ollut oikealla paikalla.
siis oma töppi. Ei pysy paikat kalliimmassakaan sisuskumissa. 2bar kesti, mutta paineen nosto 4bar sai paikan
vuotamaan. Nyt on taas uus sisuskumi ja vannenauhakin pitäisi olla kohdillaan
14.11.2007 Etuhaarukan taivuttamisesta johtuen kumi on talviajoon liian lähellä lokasuojaa, lumi irtoaa
kumista ja pölisee kuskin päälle. Taidan ottaa talveksi koko lokasuojan pois. Jostakin syystä pakkanen keventää
ja parantaa vaihteiden toimivuutta.
2.2.2008 Vähän sai haarukan pohjaa hiomalla syvemmäksi ja lokasuojaa kauemmas. Talviajoa ajatellen pitää
joskus tehdä penkkiin säätöpahdollisuus pystymmäs ja hommata eteen 24" rengas nastakumilla, näin etäisyys
lokasuojaan on taatusti riittävä. Alla kuva kuitenkin ennen muutoksia, mutta uudella penkillä.
21.3.2008 Aikani mittailtua ja nettiä tutkittuani totesin että tämän pyörän n.0cm:n jättö on liian pieni.
Väkivalloin väänsin etuhaarukkaa suoremmaksi niin, että rake pieneni 16cm:stä n.13cm:iin. Aluksi tuntui
"oudolta", mutta muutaman sadan metrin jälkeen totesin että parempi tuli. Hitaassa vauhdissa tasapaino
säilyy pienemmillä ohjausliikkeillä ja kovemmassa nopeudessa tuntuu että menee suorempaa.
23.3.2008 Etulokasuojan vaihdoin pidempään, nyt ei pitäisi lentää kuraveden naamalle kovaa ajaessa.
Samalla värkkäsin penkin tukitankoihin säädettävyyttä, nyt selkänoja hieman pystympänä.
3.4.2007 Vaihteistokomponentit vaihdettu parempiin. Yritin myös värkätä etujarrua, mutta eihän siitä oikein mitään
tullut. Etuhaarukan muokkauksen vuoksi tapit on hieman liian etäällä navasta jotta palat saisi
oikeaan kohtaan vannetta ja oikeaan asentoon.
14.4.2008 Alla kuva miksi olisin halunnut jarrutustehoa lisää:
Kärrylle tein itse kiinnikkeen runkoon:
Nyt vain odotellaan kuivempia kelejä...
16.4.2008 n. 30km tullut nyt poikaa kärryssä vedettyä. Tuntuu että vaikuttaa vähemmän nojapyörän kuin pystypyörän
perässä, ehkäpä johtuu siitä että nojakki on
ilman kärryäkin verkkaisempi kiihtymään. Yhden eestaas yht. 15km pätkän kellotin ja keskinopeus
oli hieman yli 17km/h.
25.5.2008 Piehingin kyläyhdistys järjesti koko perheen pyöräilytapahtuman,
jonne tuli koko perheen voimalla osallistuttua. Alla kuva matkan varrelta.
27.6.2008 Työmatkojen lisäksi voisi joskus ajella päivän mittaisen pyöräretken. Pohjustukseksi kokeilin
pikku sateessa ajella reilun 30km:n lenkin yhdeltä istumalta. Menihän tuo, keskinopeus n.21km/h. Pidemmästi
ajettaessa hyvä kyllä pidellä taukoja tunnin välein. Takamus alkaa siinä kohden puutua kun ei ole pehmustetta ja
yläohjaus rasittaa olkapäitä.
25.7.2008 Tuosta Piehingin pyöräilytapahtumasta oli paikallislehdessä juttukin, sen voivat halukkaat lukaista
TÄSTÄ
28.8.2008 Alkaapa olla ohjauslaakereissa melko pykälä, huomaa selvästi. Mittailin myös ketjun kuluneisuutta, kun
ei asetu enää oikein etuhammasrattaalle. Uudessa ketjussa 24tapin väli on 30,5cm ja jos sen vaihtaa ennen kuin
em. väli venyy yli 31cm:n niin välttyy hammasrattaiden vaihdolta. Tässä alkaa tuo raja olla saavutettu, mutta ajan
osat loppuun, kun hammasrattaat olivat käytetyt jo pyörään laitettaessa. Yllättävän nopeasti on pyörä kulunut,
kun en saa mitenkään laskettua ajokilometreiksi kuin 3-4000km. Oletin että kun pitkä ketju taittuu harvemmin
kuin normaali pyörässä niin se kestäisi kauemmin, mutta ei.
10.9.2008 "taas" tuommoinen vajaan 40km:n lenkki. Pari pikku taukoa pitelin, hörppäsin vettä ja pyörittelin hartioita.
Hartiat pääsee noissa lyhyemmissä(swb ja lowracer) helpommalla kun käsien painosta osa tukeutuu kehoa vasten.
Tässä kädet roikkuvat koko pituudeltaa ilmassa, joten 45min välein on hyvä pidellä pienet tauot, tai koettaa
lepuutella käsiä vuorotellen ajaessa. Lenkin keskinopeus taukoinen hieman yli 20km/h.
27.9.2008 Ohjain laakerit vaihdoin, kaksi kertaa piti käydä kaupassa ennen kuin sain oikeat. Tulipa taas
herkkyyttä lisää ohjaukseen. Pienistä asioista se käsiteltävyys näköjään koostuu.
31.10.2008 Ensilumi. Eteen vaihdoin nastarenkaan, merkkiä Biltema, nastoja 114, eli nastoja ei mitenkään
tiheässä, mutta on kuitenkin ja kuvio karkea. Tällä ajellaan kun keli on talvinen ja CLWB:llä muuten.
17.1.2009 Takajarru jäätyy jatkuvasti, V-jarru on sen mallinen ja vaijerin kiinnitys sen tyyppinen, että
sama mitä renkaasta roiskuu niin kiinni jää ja sotkee. Aiemman jarrun kans ei ollut ongelmia. Tuo lisää
niitä syitä miksi entistä useammin käyn CLWB:llä töissä.
17.3.2009 Tosi hyvin suoritettu talvikunnossapitoa tänä keväänä. Ei ole montaa sataa metriä tarvinut
upottavassa ja raskaassa sohjossa polkea vaan ne on lähes päivittäin aurattu pois. Tällä LWB:llä pitää
nyt ajella kun CLWB:n renkaat tuskin kestää hiekoitus sepeliä.
26/24 LWB
15.5.2009 Kuukauden ajellut työmatkat nyt CLWB:llä ja tykännyt enempi sen ajoasennosta, koska ylöspäin polkemisen
sijaan sitä poletaan eteen/alaviistoon. Niimpä päätin tähän vaihtaa 24" etuhaarukan ja renkaan eteen.
Samalla toteutan jo pitkään suunnitelemani rungon lyhennyksen(n.10cm). Näiden muutoksien toivotut vaikutukset:
-Akselivälin lyhennys, ketteryyttä lisää ja ohjausliikkeet pienemmiksi.
-24" rengas ja haarukka eteen. Polkimien pitäisi laskeutua reilu 5cm alemmas. Yksi lisäsentti vielä tulee
kun emäputkea piti lyhentää sen verran jotta vaihtohaarukka sopisi paikoilleen.
-Koska keula laskeutuu, kääntyy emäputki pystymmäs ja edessä pitäisi voida käyttää vakiohaarukka. Pystympi
keula vähentää osaltaan ohjausliikkeiden laajuutta.
Ei toivottuja vaikutuksia:
-Koska runko lyhenee, pitää penkkiä siirtää taemmas ja pyörästä tulee entistä takapainoisempi.
-Rungon lyhentäminen vähentää sen joustamista.
Uskomattoman paljon työtä noin pienen muutoksen aikaansaamiseksi. Tuo rungon lyhentäminen aiheuttaa
melko paljo muitakin muutoksia. Ketjua pitää lyhentää, vaijereita myös. Penkin tuet muokata ja samalla
menee tarakan ja lokasuojien kiinnityksiä uusiksi.
Ympärivuotinen käyttö jättää aika paljon jälkiä muutamassa vuodessa, lähinnä ruosteen ja maalin hilseilyn muodossa.
16.5.2009 Maalit kuivas yön yli ja sain pyörän ajokuntoon kasailtua:
Ketteryys parani melkoisesti, mutta ajoasennossa en huomannut muutosta. Ei muuta ku mittaamaan. Penkki
58cm ja polkimet 68cm maasta, ennen 60cm ja 70cm, ei siis mitään muutosta noiden suhteessa??? No, rungon
lyhentämisen seurauksena penkkiä siirrettty taemmas, se selittää miksi se on alempana, mutta miksi polkimet
ei laskeutunut kuin 2cm vaikka piti laskea 6cm? No homma selvisi kun pistin vanhan haarukan renkaineen
nykyisen viereen. Siihenhän on taivutettu rakea lähes 10cm enempi kuin tässä, eli rengas on edempänä ja
"ylempänä" runkoon nähden. Akselivälin mittaus vahvisti asian. 10cm:n rungon lyhennys yhdessä haarukan
vaihdon kans lyhensi akseliväliä 20cm. Ennen 178cm, nyt 158, ei ihme että tuntui
huomattavasti ketterämmältä. Nyt vaan ajoa ja jos tarvetta ilmenee niin pitää muokata haarukkaa. Jos ei
niin lokari vaan ja taas on valmis.
17.5.2009 10km lenkin kävin kärry perässä poljeskeleen. Ajotuntuma hyvä, ihan hitaassa vauhdissa ohjaus
pyrkii kääntymään enempi kuin ois tarkoitus, eli "haukkaa" vähän. Vois siis haarukkaa hieman taivuttaa,
mutta antaapa olla kun ilmiö ei ole häiritsevä ja noin hitaasti ei tarvi koskaan ajaa. Ketteryyttä on
nyt riittävästi. U-käännös kärry perässä meni heittämällä pyörätiellä selkänojaan nojaten. Ennen ei
tahtonut onnistua edes ilan kärryä vaikka nousi selkänojalta tasapainoilemaan. Jos runkoa olisi lyhentänyt
sentinkään enempi niin eipä enään saisi penkkiä riittävän kauas.
8.6.2009 56km lenkki, reilussa kolmessa tunnissa. Kuski kesti hyvin, mutta pyörä ei. Takakiekosta pinna
poikki, puolenkymmentä löysällä ja hieman sivuttais heittoa. Liekkö pinnat katkennut vanhuuttaan, vai
onko pyörän muuttuminen takapainoisemmaksi syynä. Ainakin rungon joustaminen tuntuu vähentyneen.
7.7.2009 Toinen pidempi lenkki, tällä kertaa 60km vesisateessa. Ei oo hauskaa, mutta matka taittuu.
Sadevaatteet pitää sateen ulkona ja hien sisällä, tauot viettää mielellään esim. alikulkutunneleissa
kamppeita kuivatellen.
Ohutkin pehmuste lisää pidemmillä matkoilla mukavuutta melkoisesti, tosin tällä lenkillä oli tietkin
parempikuntoisia.
Pinnan vaihdon ja rihtauksen jälkeen vanne kestänyt.
8.8.2009 Nyt on takana useita pidempiä, yli 50km, ajolenkkejä. Nopeimmillaan olen sellaisen taukoineen päässyt
20,5km/h keskinopeudella.
10.8.2009 80km taukoineen 3h50min, eli keskinopeus 20,9km/h ja taas on takaa pinna poikki.
16.8.2009 Osallistuin tällä nojakilla Lowride -09 nojapyöräily tapahtumaan, n.30 muun nojapyöräilijän kans. Oli hyvä tilaisuus
vertailla kaupallisia tuotteita omavalmisteeseen. Ei ole työmatkakäyttöön riittävät ratkaisut hyviä
retkiajoon. Silti ajelin samat matkat kuin muutkin, joskin hitaimpien joukossa. Pyörä kesti ja selviytyi samoista tilanteista
ja olosuhteista kuin muutkin pyörät. Enempi rahallista panostamista(hyvät renkaat, lukkopolkimet),
takajousitus, esim. lowlwb tyyliin ja oikeat varusteet(juomapulloteline, kunnon pehmuste penkkiin...) niin ihan
hyvä olisi retkeilykäyttöönkin.
30.4.2012 Tämä pyörä vaihtoi vuosien varastoinnin jälkeen omistajaa ja tässä vaiheessa suuntaa kohti Tyrnävä/Kempele seutua...
Etusivu