Demokratian tappo.
Kiinassa on yksi puolue, kukaan ei pidä maata
demokraattisena. Venäjällä on n. 10 puoluetta, myöskään sen demokratiaan ei uskota. Amerikassa
on 2 puoluetta. Amerikka on ainoa maa, jossa eniten kansalaisten ääniä kerännyt
ehdokas ei päässyt presidentiksi. Amerikka on kuitenkin "demokratian kehto" ja
Suomi ilmeisesti pyrkii samaan suuntaan?
Hallituspuolueet ovat sopineet, että eduskuntavaalien äänikynnykseksi tulee
kolme prosenttia. Samalla hallitus päätti luopua kokonaan myös työryhmän
ehdottamasta vaalipiirikohtaisesta äänikynnyksestä. Puolueen pitäisi siis saada koko
maan äänistä vähintään 3 prosenttia, jotta se ylittäisi kynnyksen ja saisi
edustajia eduskuntaan. Puolueiden pitää siten vastaisuudessa ylittää
valtakunnallinen äänikynnys päästäkseen eduskuntaan. Tähän asti Suomessa ei ole
ollut äänikynnystä. Myös vaaliliitot kielletään tulevaisuudessa.
Nyt isot puolueet haluavat turvata menestyksensä ja puoluetukensa. Yksi kansanedustaja
tuo tukea n.190 000,- euroa/vuosi. Kaikenlaiset rajoitukset vaalipiirikohtaisiin tai
maankattaviin äänikynnyksiin pitää kumota demokratian nimissä. Ainoa järkevä
rajoitus on vaaliliittojen estäminen. Silloin ääni menee sille puolueelle, jolle se
on annettu. Puoleen kannatus ratkaisee vaalipiireittäin eli niin kuin nytkin
yhteenlasketut äänet ratkaisevat. Myös hyvä rajoitus olisi, vain vaaleilla valittu
kansanedustaja voisi toimia ministerinä.
Jyrki Vaskela
|