|
Suomen työpaikkojen puolesta.
Tosirikkaat herrat halusivat meidät EU:n, keskiluokka tapetaan on vain köyhiä.
EU:sta tuodaan halpatyövoimaa rakennuksille, Suomalaiselle kirvesmiehelle 20,- sanotaan
ei ja otetaan Puolalainen tai Virolainen 8,- tilalle. Myös muilla aloilla otetaan EU:sta
keikkatyöläisiä töihin, he eivät maksa veroja Suomeen. Keikkatyöläinen ei maksa
veroja maahan, jossa työskentelee,. Hän saa kyllä samat kansalaisoikeudet
paikallisväestön kanssa EU:n kansalaisuuden myötä. Työn arvoa poljetaan EU:n
avustuksella. Hyvinvointi Suomi on katoamassa ja pahoinvointi kasvamassa EU:n myötä.
Jos vertaamme eri vuosikymmenten kehitystä 20-, 30, -40-, 50-, 60-, 70-, 80-,
lukujen kehitystä toisiinsa huomaamme Suomen hyvän kehityksen, joka vuosikymmenellä.
Jos vertaamme 90-, ja 2000 luvun kehitystä, huomaamme suunnan muuttuneen ja taantuman
iskeneen palveluihin ja yleiseen toimeentuloon. Meidät saneerattiin EU-kuntoon 90-luvulla
ja Lipponenkin on TV:ssä jo uskaltanut myöntää tämän. Siksi 90-luvun lama oli
Suomessa niin syvä ja pitkä. Pääoman annettiin karata Suomesta ulkomaille, kun ei
ymmärretty poistaa varallisuusveroa ensin. Suomen markka lahdattiin tällä
keinolla lähes arvottomaksi. Ruotsilla on oma valuuttansa ja se pärjää kilpailussa
meitä vastaan nyt paljon paremmin. Ruotsiin siirtyivät paperitehtaiden työpaikat ja
kohta kaikki muukin, Ruotsi on meidän pahin kilpailija. Vahvan euron saa jokainen
Suomalainen tuntea työpaikoissaan, lomautukset ja irtisanomiset lienevät jo tuttuja? Markka
takaisin ja itsenäinen talouspolitiikka.
Suomessa ehditään tappamaan oma elintarviketeollisuus EU:n määrätessä
vientitukien poistosta. Suomalainen elintarviketeollisuus on nostettava arvoonsa.
Työllistää suoraan 330 000 ihmistä + välilliset työllistämisvaikutukset. Kyseessä
ei siis ole vain maajussit. Myös elintarvikkeiden kuljettaminen maasta toiseen
kuluttaa turhaan luonnonvaroja. Turkistarhaus työllistää 22 000 ihmistä. Eläimet
lopetetaan asiallisesti, ruhot käytetään rehujen proteiiniksi. Tarhauksen laatuun on
kiinnitetty huomiota ja eläimillä on paremmat olot kuin aikaisemmin. Turkistuottajat on
Suomalainen maailmanjohtava turkisten kauppaaja.
Suomalaista työtä on puolustettava ja laskettava kilpailutettaessa mukaan myös
yhteisön saamat verotulot. Nykyinen VM elvytyspaketti voi valua esim: Puolaan koska
kaikki urakat on kilpailutettava EU:n sisällä. Kyllä kunnan tai valtion pitää
ottaa huomioon kilpailutettaessa onko yritys kotimainen, paljonko on paikallisia
suomalaisia työntekijöitä ja onko omistuspohja Suomalainen. Työntekijät maksavat
veronsa, yritys maksaa yhteisöveron ja sosiaalikulut. Yrityksen omistajat maksavat
osingoista osinkoveron. Kaikki nämä verotulot on huomioitava kilpailutettaessa
valtion tai kunnan hankintoja ja töitä. Muutama yritys oikein ylpeilee
ulkomaalaisilla osakkeen omistajilla, ihan kuin se olisi jokin saavutus? Yritykset
mittaavat ulkomaisten omistusosuutta yrityksissään, onko kotimainen omistus pahasta ?
Näin voisi luulla ainakin yritysten halusta lisätä ulkomaista omistusosuutta
yrityksissään. On laadittu jopa kaavioita, joissa ylpeillään ulkomaisen omistuksen
osuudella yhtiössä ? Suomalaisten yritysten omistusten pitää kuulua Suomalaisille.
Hallituksen ja eduskunnan on saatava omistuksen suunnanmuutos aikaan. Kaikki osinkotulot,
jotka jäävät kotimaahamme pönkittäisivät kansantalouttamme pitemmällä
tähtäimellä paremmin, kuin lyhytaikainen myynti. Kaikkea ei pidä mitata
osavuosikatsauksessa tai edes vuosikatsauksessa vaan katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.
Ostakaa Suomi takaisin, nyt se on alemyynnissä.
Jyrki Vaskela |