Reino Kantele  (kuva: Heikki Helin)

Olen suurien ikäluokkien lapsi.  Lapsuuteni kasvoin Hartolan Vähä-Kanteleessa. Neljä luokkaa kansakoulua kävin Nokan koulussa, keskikoulun ja lukion Joutsan Yhteiskoulussa; ylioppilaaksi pääsin 1969.

Lukion jälkeen lähdin hankkimaan ammatillista pätevyyttä Helsingin Yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä. Jo toisena vuonna pääaineena oli tietojenkäsittelyoppi. Suuntauduin kurssivalinnoissa käytännön tietojenkäsittelyyn. Helsingin Yliopistossa toimin tuntiassistenttina toisesta opiskeluvuodesta alkaen. Luonnontieteiden kandidaatti minusta tehtiin 1974.

Elantoni olen hankkinut tekemällä lähes kaikenlaisia atk-alan töitä (siinä sivussa tein maalla peltotöitä kesäisin). Aluksi kun ei ollut kaapeleita ne tehtiin itse. Armeijan jälkeen aloitin Helsingissä Nokia Elektroniikassa atk-suunnittelijana, sitten kouluttajana ja edelleen myynnin tuotepäällikkönä; silloin Honeywell -tietokoneet olivat Nokian edustamia tietokoneita. Vielä ehdin olla ohjelmistojen tuotepäällikkönä vajaan vuoden, kunnes tie vei Heinolaan Aaltopahvitehtaalle ja Heinolaan.  Heinolan kautta palasin asumaan juurilleni Hartolan Iso-Kanteleeseen, syntymäkotini naapuriin. Nyttemmin kun lapset ovat lentäneet pesästä ja eläkeikä on koittanut, teen kaikenlaista enemmän harrastaen kuin tosissaan töitä tehden. Toki oikeita töitäkin aina riittää.

Atk-suunnittelua, tietojärjestelmäprojekteja ja niiden hallintaa, johtamista; sitä kaikki tyyni on atk-ammattilaisen tehtäväkenttä. Käytännössä projektien johtaminen ja hallinta on ollut ominta aluettani; varsinkin silloin kun on mahdollisimman vähän niitä uudistusten "vastustajia"; niitäkin aina löytyi jopa atk-porukasta. Suurin projektini työelämässä on ollut Stora-Enson uuden aaltopahvitehtaan koko tietohallinnan valinta, rakentaminen ja käyttöönotto Venäjälle; se onnistui aikataulussa ja budjetissa; olen siitä syystäkin ylpeä niissä olosuhteissa.

Olen luonteeltani uudistaja. Tartun mielelläni uuteen ja haluan sen onnistuvan; kun homma menee rutiiniksi, se on jo toisten hommia.

Perheeni kanssa olen viihtynyt aina talvella  lumilla. 1990-luku meni enemmän laskettelun parissa, 2000-luku aina enemmän hiihtoladuilla ja pienoiskivääriradalla. Tämä johtunee lasten harrastuksista: yleisurheilua, laskettelua, yleisurheilua, laskettelua, .... hiihtoa, laskettelua, hiihtoa, ampumahiihtoa, hiihtoa, hiihtoa, ampumahiihtoa,....Nyttemmin kun lapset ovat aikuisiässä pyrin huoltamaan itseäni ja tarvitsemaani välineistöä.

Olen harrastepuolella halunnut myös tietää miksi mitäkin tehdään. Siksi olen kouluttautunut yleisurheilussa ohjaajaksi, maastohiihdossa I- ja III-tason valmentajaksi ja I- ja II-tason huoltajaksi sekä ampumahiihdossa I- ja II-tason valmentajaksi. Näiden kautta ymmärrän ehkä jotain nuorten valmentamisesta ja suksien huoltamisestakin. 2000-luvulla olin talvisin "kokopäivätoiminen" suksihuoltaja Sinille ja Mikalle. Kesäisin minusta on hienoa tehdä hieman metsässä raivaustöitä; siihen voi tulla jopa himo.

On hienoa toimia lasten ja nuorten parissa. Siitä saa sitä elämäniloa ja menoa elämään, ja oppii mm. tuntemaan omat lapsensa ihmisinä ja urheilijoina. Hartolan Voimassa ja jonkin aikaa myös HU-46:ssa toimien olen saanut mahdollisuuden jakaa tietotaitoani nuorille ja miksei hieman vanhemmillekin; ovathan nuo talviset ja kesäiset tapahtumajärjestelyt myös tietynlaisia projekteja.

Ihmisen elämä on yhtä suurta projektia, joka on osattava jakaa osaprojekteihin. Kun yksi jakso loppuu, toinen on jo alkanut aikoja sitten. osaprojekteja on limittäin ja lomittain. On syntymää ja kuolemaa, ihastumista, rakastumista, vihastumista, pahaa oloa.... Hallitse sitten ne kaikki.

Mutta, .... elämä on ihanaa !! Nauti siitä ! Eikun tsemppiä elämään !!