|
| Huhtikuusta 2002 lähtien joka kuukausi Torpedoksen kotisivujen kävijät pääsevät tutustumaan tarkemmin yhteen torpedoslaiseen. Kotisivujen ylläpito haastattelee kuukausittain yhtä torpedoslaista ja kyseinen haastattelu julkaistaan Kuukauden Torpedo -otsikon alla. |
| Tällä kertaa haastattelusarjassa on vuorossa Torpedoksessa seuran perustamisesta asti vaikuttanut Pasi Pöllänen. Haastattelussa Pasi kertoi niin menneistä saavutuksistaan kuin tulevaisuuden suunnitelmistaankin. |
| Muut kuukauden Torpedot |
| Syyskuu 2002: Pasi Pöllänen | 20.9.2002 | ||
| Sen verran ovat kelit jo
viilenneet että haastattelu tehtiin keilahallin terassin sijasta sisätiloissa.
Toukokuusta lähtien kaikki haastattelut olikin tähän asti pystytty tekemään lähes
helteisissä olosuhteissa. Oheisessa kuvassa on nähtävissä Pasin taidonnäyte vuodelta 1994. Kyseisenä vuonna Pasi saavutti nuorten MM-kilpailuissa yhteensä neljä mitalia, joten heitto oli ilmeisesti melko lailla kohdallaan. |
|||
![]() |
|||
| Kuka olet? | |||
| Pasi Juhani Pöllänen | |||
| Koska synnyit ja missä? | |||
| 17.6.1972 Lahdessa. Tarkempaa aikaa en muista. | |||
| Miten asut ja missä? | |||
| Evakossa Juustilankadulla. Asuntona "kiva yksiö". | |||
| Missä kaikkialla olet elämäsi aikana asunut? | |||
| Juustilankadulla kahdessa eri kämpässä yhteensä parikymmentä vuotta. Sen jälkeen asuin Omenapellontiellä ja Palokunnantiellä ja nyt taas Juustilankadulla. | |||
| Kerro perheestäsi! | |||
| Perheeseeni kuuluu Krista-vaimo ja Pinja-tyttö. Tällä hetkellä myöskin iskä ja äispä. | |||
| Mitä teet työksesi? | |||
| Olen trukinkuljettajana Iskulla. | |||
| Mitä muuta olet tehnyt työurasi aikana? | |||
| Olin aluksi jonkin aikaa putkiasentajana. Sen jälkeen olin heloittajana. Kaikenlaisia muitakin lyhytaikaisia systeemejä on tullut tehtyä. | |||
| Koska ja miten aloitit keilailun? | |||
| Vuonna -85 kävin uudella hallilla Leppäsen Tarmon vetämän alkeiskurssin. Isän kanssa kyllä heittelin jo aikaisemminkin. | |||
| Muistatko ensimmäisen virallisen kilpailusi? | |||
| Muistaakseni tulos oli noin 950 pistettä. Haastattelija heitti vielä muutaman pisteen minua enemmän ja voitti junioreiden palkintona olleen partakoneen nenäni edestä. Silloin ei tosin parta vielä kasvanut. Eikä oikein kasva vieläkään... | |||
| Miten ajauduit Torpedokseen? | |||
| Olin mukana perustamassa seuraa. Kyllästyimme aikaisemmassa seurassamme Areksessa vähäiseen peliaikaan ja päätimme perustaa junioreiden oman seuran. | |||
| Onko sinulla ollut urallasi valmentajaa? | |||
| Faija on valmentanut varsinkin alkuaikoina. Myöhemmin valmennushommia hoiteli Lehikoisen Karva. Nyt on valmennusrintamalla ollut kymmenisen vuotta vähän hiljaisempaa. Valmentajaa ei ole vähään aikaan ollut ja sen kyllä huomaa... | |||
| Kuinka tärkeäksi näet valmentajien panoksen keilailussa? | |||
| Ainakin henkilökohtaisesti valmentaja olisi hyvä. Virheet saisi kitkettyä pois heti ennen kuin ne iskostuvat suoritukseen. Nykyisin valmentajien pitäisi tosin tietää keilailusta todella paljon. Nykyisin pelkän tekniikan osaaminen ei enää riitä. | |||
| Mitkä ovat vahvuutesi/heikkoutesi keilaajana? | |||
| Aika vaikea omaa keilaamista arvioida. Hyvät puolet tuntuvat tällä hetkellä olevan aika vähissä. Heikkouksina sanotaan vaikka liian vähäinen rulla ja toistojen puute. | |||
| Olet ollut edustamassa Suomea erilaisissa maajoukkuetehtävissä. Missä kaikissa kilpailuissa olet edustustehtävissä ollut? | |||
| Vuoden -90 junioreiden EM-kilpailuissa Saksan Munchenissa ja vuoden -94 nuorten MM-kilpailuissa Meksikon Montereyssa. | |||
| Voitit Meksikossa kolme maailmanmestaruutta ja yhden MM-hopean. Minkälaiset muistot sinulla kyseisistä kisoista on? | |||
| Harmittaa henkilökohtaisen finaalin häviö. Se oli kuitenkin kaikista tärkein kilpailu. Muutoin olen kuitenkin saavutuksiini tyytyväinen. | |||
| Kerro jotakin muistikuvia edellä mainitusta loppuottelusta? | |||
| Ensimmäisen sarjan voitin muistaakseni reilusti. Toisessa sarjassa radat kuivuivat nopeasti enkä osannut tehdä tarpeellisia muutoksia riittävän nopeasti. Siihen se kai sitten meni. | |||
| Mitä mieltä olet suomalaisen edustuskeilailun nykytilanteesta? | |||
| Eikös miehet ja naiset ole molemmat melko hyvin pärjänneet? Ainakin miehet on tosi kovia ja on vielä jopa varaa valita joukkueeseen pääsevät. | |||
| Mitkä ovat omat tavoitteesi jatkossa? | |||
| Ei varmaankaan ole hirveästi tavoitteita. Kunhan harrastellaan. Liigassa olisi tosin kiva pärjätä. Saataisiin pelattua siten ettei ainakaan mitään divaria tarvitse pelata. | |||
| Miten olet suunnitellut tulevaa kautta omalta kohdaltasi? | |||
| En ole suuremmin suunnitellut. Jos muutaman kisan viimekautista enemmän heittäisi. Se ei tosin paljon vaadi. Heitellään mitä Pinjan hoitamiselta ehtii. Huomenna pitäisi ainakin mennä Järvenpäähän. | |||
| Onko suunnitelmissa käydä ulkomailla heittämässä? | |||
| (Krista-vaimo huutelee taustalta jotakin Ruotsin matkasta) Olen kuulemma joulukuussa lähdössä Ruotsiin! | |||
| Sinua ovat vaivanneet pienet vammat pitkin kesää. Mikä on terveystilanne tällä hetkellä? | |||
| Suurin piirtein ollaan kunnossa. Selkä meinaa aina silloin tällöin vihotella. Kun 30 tärähti lasiin, ei sen jälkeen ole tervettä päivää näkynyt. | |||
| Mitä mieltä olet keilailun ranking-kiertueen nykytilanteesta? | |||
| Mielestäni alkukarsinnan kuusi sarjaa on ehkä liian vähän. Yleisesti kiertueella on vaikea pärjätä tai edes saada omiaan takaisin. | |||
| Entä miesten SM-liigan tilanteesta? | |||
| Omasta mielestäni sitä on hauska pelata. Kaikki eivät sitä kuitenkaan nykyisin hirveästi arvosta. | |||
| Mitä mieltä olet keilailun kehityksestä viimeisen kymmenen vuoden aikana (välineet, automaattilaskimet, hohtokeilailu jne.)? | |||
| Muutoin kaikki hyvin mutta tasoitukset ovat menneet huonoon suuntaan. Liikaa "käpysiä"! | |||
| Mitä muuta harrastat keilailun lisäksi? | |||
| Elokuvien katselua nykyisin varmaankin suurimman osan ajasta. Sählyä tulee käytyä pelailemassa. Pari kertaa kesässä käyn myös golfaamassa. Pelailen myös pleikkaria ja leikin Pinjan kanssa. | |||
| Omistat tällä kaudella myös Pelicansin kausikortin. Kuinka joukkue tulee menestymään? | |||
| Eivät pärjää. Ei ainakaan pleijareihin asti. Toivotaan tietenkin että pääsevät play-offseihin mutta en usko. | |||
| Kuka on suosikkipelaajasi? | |||
| Viime kauden joukkueesta Mikko Peltola ja tietysti Kalle Koskinen. Ja olihan Vellukin aika hyvä. | |||
| Paljonko on golf-tasoituksesi tällä hetkellä? | |||
| Kun en pelannut (omistanut pelioikeuden) kuin silloin yhden kesän, ei tasoitukseni tällä hetkellä nouse eikä laske. Se pysyy siis lukemassa 33. | |||
| Lämmittikö Janne Holmenin Suomelle hankkima maratonin EM-kulta? | |||
| Eipä oikeastaan. Hienoa tietenkin tuli tuollainen yllätysmitali mutta itseä ei kyllä hirveästi kiinnosta. | |||
| Mitä mieleesi tulee
seuraavista henkilöistä? Jope Ruonansuu? |
|||
| Ämpäritolkulla Fernet Brancaa. Hauska äijä ja hauskoja biisejä. Ainakin jotkut. | |||
| Paavo Väyrynen? | |||
| Ei oikeastaan mitään. | |||
| Pate Mustajärvi? | |||
| Kova rokkari. Voisi ehkä joskus laittaa vähän väljemmät housut! | |||
| Petri Mannonen? | |||
| Ihan kone! | |||
| Jos saisit valita yhden keilaajan mukaasi autiolle saarelle, kuka hän olisi ja miksi? | |||
| Tietenkin rakas Jape! Ei kävisi aika pitkäksi. Voitaisiin Ahokkaan kanssa pelailla kaikkia pelejä ja kisailla keskenämme. | |||
| Olut vai siideri? | |||
| Molemmat menee, mutta mieluummin olut. | |||
| Pelicans vai FC Lahti? | |||
| Pelicans. | |||
| Tampere vai Kuopio? | |||
| Kuopio. | |||
| Hohtokeilailu vai kahdeksan sarjan merkkari? | |||
| Hohtokeilailu. | |||
| Veikkauksesi Torpedoksen menestyksestä SM-liigassa tällä kaudella? Perustelut? | |||
| Ollaan viidensiä. Ketäs siellä kärjessä nyt on...? Normaali kolmikko ja uutena TKK.. Joo, kyllä me ollaan viidensiä. Täytyyhän meidän joskus onnistuakin. Olisi tietenkin kiva kun joskus olisi koko kauden kaikki parhaat pelaamassa. | |||
| Jos kotistereosi jumiutuisivat yhteen ainoaan kappaleeseen, mikä se olisi ja miksi? | |||
| Aika paha tuli! Ei tule nyt oikein mitään mieleen. Ehkä Whiskey In The Jar Metallican esittämänä. Se on sellainen sopiva rallatus. | |||
| Mikä on matkapuhelimesi soittoääni ja miksi? | |||
| Always Look On The Bright Side Of Life. Se on hyvä ja hieno ääni. | |||
| Mitä TV-ohjelmia seuraat vakituisesti? | |||
| Olen nyt ruvennut seuraamaan Sopranos-uusintoja. Ja Frendejä tulee katseltua. | |||
| Kuka seuraavien
ammattiryhmien edustajista kuvaisi sinua parhaiten ja miksi? Jalkapalloilija? |
|||
| Juha Annunen. Oli muistaakseni hiljainen ja rauhallinen kaveri. Valtavat vaparit! | |||
| Muusikko? | |||
| Ei kukaan. Ei sellaista muusikkoa taida ollakaan. Eikös ne ole kaikki juoppoja? | |||
| TV-hahmo? | |||
| Karvinen. Makailee sohvalla ja syö lasagnea. | |||
| Mikäli saisit muuttaa yhden asian Lahden keilahallissa, mikä se olisi? | |||
| Limsan hinta voisi olla vähän halvempi. Jos olisi mahdollista, muuttaisin tosin aika monta asiaa. | |||
| Kuinka usein käytät internetiä? | |||
| Melkein joka päivä käyn katsomassa. | |||
| Kuinka usein käyt Torpedoksen kotisivuilla? | |||
| Lähes joka päivä. Sanotaan viisi kertaa viikossa. | |||
| Terveisesi Torpedoksen nettisivujen lukijoille? | |||
| Vitsejä lisää keskustelupalstalle! Niitä on mukava lueskella. Soppamieskin on ollut nyt pitkään aika hiljaa. Tiukkaa treeniä niin kerätään pokaalit kotiin! | |||
| Tämän jälkeen päästimme Pasin perheensä kanssa kotiin. Miehen povailemaa liigamenestystä pääsemme sitten jännittämään marraskuun puolivälistä alkaen. | |||
| Haastattelija: Antti Kapulainen | Kuva: Veli Pöllänen | ||