|
| Huhtikuusta 2002 lähtien joka kuukausi Torpedoksen kotisivujen kävijät pääsevät tutustumaan tarkemmin yhteen torpedoslaiseen. Kotisivujen ylläpito haastattelee kuukausittain yhtä torpedoslaista ja kyseinen haastattelu julkaistaan Kuukauden Torpedo -otsikon alla. |
| Vuoden 2002 viimeinen Kuukauden Torpedo on Jarno Aalto. Jammu on muutaman vuoden ajan tehnyt tuloaan Torpedoksen miesten SM-liigajoukkueeseen mutta joutui olemaan lähes koko syyskauden sivussa käsivamman vuoksi. Nyt Torpedoksen kotisivujen lukijoilla on kuitenkin mahdollisuus tutustua hieman tarkemmin nuorempaan Aallon veljeksistä. |
| Muut kuukauden Torpedot |
| Joulukuu 2002: Jarno Aalto | 30.12.2002 | ||
| Jammun haastattelu tehtiin
Lahden keilahallilla vuoden 2002 toiseksi viimeisenä päivänä. Jammu oli työpäivän
jälkeen vetäissyt pienet nokoset ja saapui haastatteluun hieman unisena. Vastaukset
eivät kuitenkaan olleet mitenkään unettavia. Tämänkertainen kuvamme on aivan tuoretta tavaraa. Jammu on jälleen aikeissa hieman uusia palloarsenaaliaan ja tutkaili ennen haastattelun alkua pallouutuuksia Sport Bowling Finlandin Lahden myymälässä. Saapa nähdä minkälainen "ase" käteen ensi vuoden puolella ilmestyy... |
|||
![]() |
|||
| Kuka olet? | |||
| Jarno Kristian Aalto. | |||
| Koska synnyit ja missä? | |||
| Vuonna -80 Lahdessa. En muista kummassa sairaalassa. | |||
| Miten asut ja missä? | |||
| Kivassa kaksiossa Liipolassa. | |||
| Missä kaikkialla olet elämäsi aikana asunut? | |||
| Missäköhän asuin ekan vuoden... Sitä en kyllä muista. Patomäessä olen asunut kahdessakin eri osoitteessa ja nyt sitten Liipolassa. Ekan vuoden asuin jossakin Lahdessa, mutta siitä ei ole tarkempia muistikuvia. | |||
| Kerro perheestäsi! | |||
| Perheeseen kuuluu Patomäessä asuvat isä ja äiti sekä veli, Torpedoksen nelosjoukkueen kapteeni H. Aalto. Kuuluukohan Ruusa jo perheeseen (pohtii)...? | |||
| Mikä olet ammatiltasi? | |||
| Betonilattiamies. | |||
| Mitä kaikkea olet tehnyt työksesi? | |||
| Betonilattiamiehen hommia. En mitään muuta! | |||
| Koska ja miten aloitit keilailun? | |||
| Muistaakseni -90 rekisteröidyin, joten vähän ennen sitä aloitin. Isän kauttahan sitä hallille tulin sellaisena 10-vuotiaana nappulana. 12 vuotta on keilattu enkä tämän paremmaksi ole tullut! | |||
| Miten ajauduit Torpedokseen? | |||
| Seura perustettiin juuri niihin aikoihin kun minä rekisteröidyin. Taidan olla jopa ihan perustajajäseniä. Torpedos oli silloin juniorille luonteva vaihtoehto. Ei tahdo olla noin kaukaisista asioista aivan tarkkoja muistikuvia. | |||
| Muistatko ensimmäisen virallisen kilpailusi? | |||
| En muista. Muutama vuosi sitten löysin jostakin keilakassin taskusta sellaisen pöytäkirjan, jossa olin vuonna -92 heittänyt kahdeksan sarjan kisaan 1052. Näytin lappua isälle ja sen mielestä se oli vieläkin mulle ihan hyvä tulos. | |||
| Mitkä ovat vahvuutesi/heikkoutesi keilaajana? | |||
| Nyt heitit pahan... Aika paha vahvuuksista mennä mitään sanomaan, mutta heikkouksia löytyy. Paikkopeli päällimmäisinä ja osumatarkkuuden heikkous. Rullaa on aina liian vähän. Heikkoutena voidaan mainita myös heikot hermot. | |||
| Mitkä ovat olleet parhaat hetkesi keilailun parissa? | |||
| Liigakierrokset on ollut mukavia. Yksi Hämeenlinnan finaali on myös jäänyt erityisesti mieleen. Se pelattiin jo muutamia vuosia sitten ja heitin viimeiseen sarjaan 279 pistettä, jolla voitin koko roskan. Kyllä Aaltosen Ottoa otti silloin kuulaan. Eihän siitä tosin voittanut kuin 1 500 markkaa mutta kuitenkin! Sitten on tietysti viimevuotinen Sirkkujen ja LK:n kisan finaali. Silloin voitin Ernon loppuottelussa vaikka olinkin tasoituskeilaaja :-) | |||
| Mitkä ovat tavoitteesi kuluvalla kaudella? | |||
| Ei mulla ole mitään tavoitteita. Kunhan edes joskus olisi kivaa. Eilen ei taas tosiaankaan ollut! | |||
| Olet muutaman viimeisen kauden aikana murtautunut Torpedoksen SM-liigajoukkueeseen. Mitkä ovat jatkossa tavoitteesi SM-liigan suhteen? | |||
| Jos siellä pystyisi roikkumaan mukana, eiköhän se riittäisi. Täytyisi varmaan harjoitella hiukan enemmän. Kivoja reissujahan ne on aina ollut. | |||
| Minkälaisina näet Torpedoksen mahdollisuudet tämän kauden SM-liigassa? | |||
| Alun perusteella jos tuonne sijoille 5.-6. pystyisi nousemaan. Alku ei todellakaan ole ollut mikään hirveä suksee. | |||
| Alkukautesi meni piloille käsivamman vuoksi. Minkälaisesta vammasta oli kysymys ja kuinka vamma syntyi? | |||
| Tästä ei enää jaksa puhua (nauraa). Oikean käden pikkurilli murtui rystysen alta. Kolme viikkoa sairaslomaa ja isältä hirveät kehut. Ne jotka asiasta haluaa tarkemmin tietää voi tulla vaikka multa kyselemään. Syyt löytyy varmaankin tuolta Heikkoutesi keilaajana -kysymyksen vastauksesta. Ainoa hyvä puoli on ollut se, että nyt vamman jälkeen on tuntunut että saa enemmän rullaa. | |||
| Kuinka olet toipunut vammastasi? | |||
| Ihan hyvin. Ensimmäinen kisa ehkä noin tunnin harjoittelun jälkeen oli 1270. Sen jälkeen ollaan kyllä palattu maan pinnalle. Nyt jos sais 1100 niin olis ihan kiva. Pikkurilli koukussa heittäminen ei kuitenkaan ainakaan vielä onnistu. | |||
| Mitä mieltä olet keilailun kehityksestä viimeisen kymmenen vuoden aikana (välineet, automaattilaskimet, hohtokeilailu jne.)? | |||
| Ehkä mennyt vähän välineurheiluksi. Hohto on kivaa ja laskimet on hyviä kun ei toi laskupää ole ihan kauhean terävä. | |||
| Mitä muuta harrastat keilailun lisäksi? | |||
| Salibandy-... eiku sählypeleissä jäähypenkillä istumista. Leffoja oon ruvennut kanssa viime aikoina katselemaan. Ei jaksa tehdä mitään kun työt vie kaiken energian. | |||
| Olet Lahden Kortteliliigassa esitellyt erilaisia palloilutaitojasi. Pitääkö paikkansa, että olet kunnostautunut lähinnä sählysarjojen jäähykuninkaana? | |||
| Olen tällä kaudella pelannut neljä peliä ja mut on kaksi kertaa ajettu kentältä. Molemmilla kerroilla on ollut sama tuomari. Onkohan sillä jotakin mua vastaan? Ainakin kerran olen tuon tittelin "voittanut". Tälläkin kaudella taidan olla vahvoilla. Viittaan jälleen Heikkoutesi keilaajana -kysymyksen vastaukseen. | |||
| Pelasit nuorempana jalkapalloa Petri Pasasen (Ajax Amsterdam) kanssa samassa joukkueessa. Kuinka vertailisit itseäsi ja Peetua jalkapalloilijoina? | |||
| En yhtään ihmettele, että toinen pelaa Ajaxissa ja toinen ei! | |||
| Oletko jalkapalloilun päätyttyä ollut hänen kanssaan yhteydessä? | |||
| Baarissa olen pari kertaa nähnyt ja jutellut, mutta muuten ei olla yhteyksiä pidetty. Moikataan kun nähdään, mutta aika harvoin on tavattu. | |||
| Paljonko uskoisit juoksevasi Cooperin testissä tältä istumalta? | |||
| Armeijassa meni 2800 metriä mennessä ja 2600 lähtiessä, joten eiköhän sitä nyt oltaisi 2400 nurkilla. | |||
| Paljonko nousee penkistä? | |||
| 30 kg?!? Enpä ole oikein kokeillut. | |||
| Mitä mieleesi tulee
seuraavista henkilöistä? Joonas Hytönen? |
|||
| Ärsyttävä äijä. | |||
| Paavo M. Petäjä? | |||
| Korrrrostan. Rrrrrau! Missäs me oltiin, kun kuunneltiin näitä juttuja radiosta. Viskisiepolta se ainakin näyttää. | |||
| Laura Voutilainen? | |||
| Vähän liian lyhyet hiukset. | |||
| Mikko Masalin? | |||
| Massu perkele! Hyvä veto. | |||
| Jos saisit valita yhden keilaajan mukaasi autiolle saarelle, kuka hän olisi ja miksi? | |||
| Toivottavasti Ruusa olisi vaihtoehtona. Näin kun vastaa niin ei tuu ainakaan kotona sanomista. | |||
| Kuinka vietit Joulua? | |||
| Ruusan äidin ja siskon luona Nikkarinkadulla joululauluja kuunnellen ja lahjoja avaten. Avasimme lahjoja yli kaksi tuntia! Ihan kivaa oli. | |||
| Mitenkä aiot ottaa vastaan vuoden 2003? | |||
| Ei oikein hajuakaan. Kai sitä tässä jotakin keksii. Menee vaikka taloyhtiön pirskeisiin. Seinällä oli lappu "Makkaraa ja mehua tarjolla". On niin kylmä, ettei viitti hirveästi ulkona olla. | |||
| Minkä uudenvuodenlupauksen aiot tehdä? | |||
| Ehkä se on parempi olla tekemättä mitään. Ei tule sitten ainakaan rikottua niitä. | |||
| Mitenkä omalta kohdaltasi sujuivat Torpedoksen kinkkukilpailu ja pikkujoulut reilu viikko sitten? | |||
| Kilpailusta en nyt viitti hirveästi mainita mutta pikkujoulut oli kyllä kivat. Lopusta nyt on tosin hieman hatarat muistikuvat. Onhan ne aina kivoja tuollaiset. | |||
| Jos sinulla olisi vapaat kädet järjestää Torpedoksen kauden päättäjäiset, minkälaiset juhlat pistäisit pystyyn? | |||
| Siellä ei ainakaan keilattaisi! Hyvää ruokaa ja helvetisti juomista. Paikka on vielä avoin. | |||
| Olut vai siideri? | |||
| Olut (näyttää tyhjää mukiaan). Kumpikin tosin käy! | |||
| Pelicans vai FC Lahti? | |||
| Pelicans. Ja Rämö, vanha leikkikaveri, maalissa. | |||
| Syöttö vai laukaus? | |||
| Syöttö (nauraa). | |||
| 24 tunnin risteily vai viikonloppu Himoksella? | |||
| Kyllä mä Himokselle taidan lähteä. Onhan sielläkin after ski. | |||
| Hohtokeilailu vai kahdeksan sarjan merkkari? | |||
| Hohtokeilailu. | |||
| Jos autostereosi jumiutuisivat yhteen ainoaan kappaleeseen, mikä se olisi ja miksi? | |||
| Täähän se on kanssa aika paha. Tällä hetkellä ne on kyllä oikeastikin jumiutunut aika tiukkaan yhteen biisiin. En kyllä tiedä kappaleen esittäjää enkä biisin nimeä, mutta se on Takorautaa-levyn kuudes biisi. Jokainen voi käydä itse kattomassa mikä kappale se on. | |||
| Mikä on matkapuhelimesi soittoääni ja miksi? | |||
| Apulannan Saastaa. En kyllä tiedä miksi. Vai onkohan sen biisin nimi Saasta? | |||
| Mitä TV-ohjelmia seuraat vakituisesti? | |||
| Salkkareita. Frendit ja 24. Oikeus ja Kohtuus. Oota kun mietin vielä muuta... Tämän haastattelun takia jäi kyllä tämän päivän Salkkarit väliin, mutta enköhän mä kärryillä pysy. | |||
| Oletko innokas penkkiurheilija? Jos olet, mikä on suosikkilajisi/-urheilijasi? | |||
| Kyllähän sitä tulee katottua. Näin talvella mäkihyppyä, jääkiekkoa, jalkapalloa. Hiihto ei paljon kiinnosta vaikka sitäkin tuli ennen katottua. Teksti-TV:n urheilusivut tulee selattua viisi kertaa päivässä. Suosikkiurheilija on Pelicansin Mikko Rämö. Varsinaisia idoleja ei oikeastaan ole. Paitsi Jasu. | |||
| Kuka seuraavien
ammattiryhmien edustajista kuvaisi sinua parhaiten ja miksi? Urheilija? |
|||
| Jari Kauppila. Heikot hermot. Ainakin aikaisemmilla kausilla. | |||
| Muusikko? | |||
| Muusikko, hoh hoijaa! Rod Stewart. Ihana raspikurkku. | |||
| TV-hahmo? | |||
| Karvinen. Se ei kai hirveesti tee mitään, kunhan vaan on. Ja roskaruoka maistuu. | |||
| Ketä ihmistä arvostat ja miksi? | |||
| Olisko isä hyvä? Antanut mullekin työpaikan. | |||
| Entä ketä keilaajaa arvostat? | |||
| Jasu on kova! | |||
| Mikä on suosikkiravintolasi Lahdessa ja miksi? | |||
| Grand Star. Siellä on mukavia ihmisiä, mukavat tarjoilijat ja telkasta tulee urheilua. | |||
| Miten kuvailisit lauluääntäsi? | |||
| Ihana raspikurkku. Sitä lauluääntä ei kyllä oikeastaan ole. Musiikki on aina ollut kuutonen. | |||
| Mikäli saisit muuttaa yhden asian Lahden keilahallissa, mikä se olisi? | |||
| Voiko sanoa Keminen? | |||
| Kuinka usein käytät internetiä? | |||
| Abouttiarallaa kerran päivässä. Kyllä siellä tulee päivittäin pyörittyä nyt kun se Antti kävi sen mulle laittamassa. | |||
| Kuinka usein käyt Torpedoksen kotisivuilla? | |||
| Kerran päivässä. | |||
| Terveisesi Torpedoksen nettisivujen lukijoille? | |||
| Eikös tää uusi vuosi ole tulossa, joten kaikille hyvää Uutta Vuotta. Jos vaikka saataisiin enemmän kaatoja ensi vuonna. Tai ainakin minä, ei niistä muista niin väliä! | |||
| Tunnin rupattelun jälkeen tämäkin haastattelu on päätöksessään. Toivottelemme tämän jälkeen myös Jammulle hyvät Uudet Vuodet ja toivomme samalla että alkukauden vaivat hellittävät. Ehkä keväällä näemmekin Jammun jälleen myös SM-liigan kierroksilla Torpedoksen sijoitusta nostamassa... | |||
| Haastattelija: Antti Kapulainen | Kuva: Antti Kapulainen | ||