|
| Huhtikuusta 2002 lähtien joka kuukausi Torpedoksen kotisivujen kävijät pääsevät tutustumaan tarkemmin yhteen torpedoslaiseen. Kotisivujen ylläpito haastattelee kuukausittain yhtä torpedoslaista ja kyseinen haastattelu julkaistaan Kuukauden Torpedo -otsikon alla. |
| Vuoden 2003 viimeisessä Kuukauden Torpedo -haastattelussa tutustutaan Harri Aaltoon. Hapa liittyi aikoinaan Torpedokseen veljensä Jarnon vanavedessä ja viimeisten vuosien aikana osallistunut seuran toimintaan varsin aktiivisesti. |
| Muut kuukauden Torpedot |
| Joulukuu 2003: Harri Aalto | 30.12.2003 | ||
|
Tasan vuosi sitten joulukuussa 2002 oli haastateltavanamme
Jarno Aalto. On siis vähintäänkin
kohtuullista että saamme tällä kertaa tutustua Jammun isoveljeen Hapaan. Haastattelu oli tarkoitus tehdä Lahden keilahallin yläkabinetissa mutta se oli tällä kertaa varattu seuratoveri Seppo Koukosen ja kumppanien shakkimittelöihin. Siirryimmekin suosiolla alakerran kabinettiin haastattelua tekemään ja reilun tunnin aikana saimmekin selville yhtä ja toista "Konserninjohtaja" Aallon ajatuksista. Haastattelun kuvassa Hapa (oik.) velmuilee seuratoverinsa Janne Kyllösen kanssa Lahden keilahallin biljardipöydän liepeillä. Lieko pojat keskustelleet Uuden Vuoden suunnitelmistaan kun ilmeet ovat noinkin iloisia? |
|||
![]() |
|||
| Kuka olet? | |||
| Harri Aalto. | |||
| Koska synnyit ja missä? | |||
| 14.6. -76 Lahdessa. | |||
| Miten asut ja missä? | |||
| Mä asun kaksiossa Lipiksessä eli Liipolassa avovaimon kanssa. Ja on meillä pari kalaakin. | |||
| Missä kaikkialla olet elämäsi aikana asunut? | |||
| Mä oon asunut Lahdessa, enimmäkseen tuolla Patomäen suunnalla. Sen lisäksi Jalkarannassa ja kerran aikaisemminkin Liipolassa. Ja sitten mä asuin kerran... onkos se nyt Metsäkangas vai -pelto siellä Energiahallin lähellä? Metsäpelto se taitaa olla. Muualla mä en ookaan asunut. | |||
| Kerro perheestäsi! | |||
| No siihen kuuluu just nää lekendaariset avovaimo ja pari kolme kalaa. Tai saattaa niitä kymmenkunta olla. Eli ei mitään suurta oo vielä päässyt kertymään. | |||
| Mikä olet ammatiltasi ja missä tällä hetkellä työskentelet? | |||
| Toimitusjohtaja Lattia-Miredex Oy:ssä. | |||
| Olet siis jatkanut vuoden verran isäsi jalanjäljillä betonilattiabisneksessä. Oliko yrityksen johtovastuun ottaminen vaikea tehtävä? | |||
| No ei se oikeastaan ollut. Toi on nimittäin aika yksinkertaista hommaa toi betonilattioiden teko. Siinä pärjää vähän tällainen tyhmempikin kaveri. | |||
| Veljesi Jarno työskentelee kanssasi samassa yrityksessä. Kuinka yhteistyönne sujuu? | |||
| No hyvinhän se sujuu. Jarski käy välillä sairaslomilla mutta muuten menee kyllä ihan hyvin. | |||
| Mistä on peräisin lempinimesi "Konserninjohtaja"? | |||
| Työkaverit joskus heitti jossain hauskanpitoreissulla ja siitä sitten jäi sellainen läppä elämään. Eli kavereiden kanssa läpän heitosta se lähti. | |||
| Mitä kaikkea muuta olet tehnyt työksesi? | |||
| En oikeastaan paljon mitään. En oo meinaan tehnyt mitään muuta. Betonilattioita oon tehnyt kohta kymmenen vuotta. | |||
| Minkälaisen koulutuksen olet saanut? | |||
| No peruskoulu ja kaks vuotta rakennuspuolella ammattikoulussa. That's it. | |||
| Koska ja miten aloitit keilailun? | |||
| Oikeesti mä keilailun aloitin jo 12- tai 13-vuotiaana kun käytiin hallilla heittelemässä. Sitten se jotenkin jäi kun mulla oli kaikkee muuta. Tossa kaks vai kolme vuotta sitten mä tulin takaisin. En tiedä mistä se sitten silloin lähti, Jammun kanssa tultiin hallille notkumaan ja mietin josko tästä saisi vielä iloa irti. Siitä se sitten lähti hirveällä innolla. | |||
| Muistatko ensimmäisen virallisen kilpailusi? | |||
| En. Kai se oli silloin keväällä (2001) kun heitin jonkun seittemän ja puolsataa. En mä muista yhtään. | |||
| Mitkä ovat olleet parhaat hetkesi keilailun parissa? | |||
| Nää saunaillat, kauden päättäjäiset ja kauden avajaiset on olleet oikeestaan kaikista parhaita. | |||
| Miten ajauduit Torpedokseen? | |||
| No siinä oli jo loppumatkasta kaksi tai kolme vaihtoehtoa. Valtti, koska siellä oli faija, mutta siellä oli niin vanhaa porukkaa, Sitten oli Sirkut, mutta ne ei ottanut miesjäseniä (nauraa). Jäljelle jäi sitten Torpedos, missä oli sitten ainakin Jammun mukaan kaikista parhaat saunaillat ja muut bakkanaalit. | |||
| Mitä pitäisit toistaiseksi parhaana keilailusaavutuksenasi? | |||
| No varmaan nää kun kaks kertaa on päässyt sinne Syyskisan finaaliin. Siellä ei kyllä ole menestystä tullut, mutta onhan edes päässyt yrittämään. | |||
| Lahden mestaruuskilpailut käynnistyvät tämän viikon lopulla. Mitkä ovat omat tavoitteesi kyseisissä kilpailuissa? | |||
| Mä en oo niitä nyt viimeaikaisten näyttöjen perusteella voinut hirveen korkealle asettaa. Onkos siinä muuten finaaleita? No sinne pitäisi kyllä päästä. Sehän riippuu paljon siitä minkälaisen joukkueen tai parin saa. Kenes kanssa mä muuten heitän? | |||
| Olet ajoittain pelannut myös Torpedoksen valtakunnansarjan kakkosjoukkueessa. Kuinka uskot joukkueen menestyvän kuluvalla kaudella? | |||
| No kyllä ne varmaan nousee. Siellä on kuitenkin tosi kovii jätkii heittämässä niinko Kapulainen, Ahokas Pekka ja sitten... Tosin meitsi ei ole päässyt mukaan, et se on vähän miinuspuolella. Vaikka näytöt on kyllä välillä ollut aika kovia. Ei vaiskaan, kyllä ne nousee. | |||
| Mitkä ovat tulevaisuudessa suunnitelmasi keilailun suhteen? | |||
| No... (nauraa) Ei mulla mitään suunnitelmia. Kuhan nyt heitellään ja katotaan miten tää tästä menee. Jos joskus sais vähän tulostakin niin olis ihan kiva. | |||
| Mitä mieleesi tulee
seuraavista henkilöistä? Pirkka-Pekka Petelius? |
|||
| Ennen teki tosi hyvää huumoria, mutta nykyään ei oo enää niin hyvä. Niinkuin nää Pulttiboisit ja muut, ne oli tosi hyviä. Vai olisko sitä ollut silloin niin lapsi että ne vaan uppos paremmin? | |||
| Tarmo Pipatti? | |||
| Kukas se on? (Lahden kaupunginjohtaja) Ai niin joo! Sehän on se uusi kaupunginjohtaja. Enhän mä muistanut nimee! Hyvä Harri, näin paljon sä taas seuraat kaikkee! | |||
| Shayne Toporowski? | |||
| Ihan hyvä jätkä kännissä! Onneksi lähti Ilvekseen. | |||
| Ozzy Osbourne? | |||
| Kylkiluut paskana vissiin. Ja se sarja on ihan hönö, laita se sinne kanssa. Tollasta tuubaa kun tulee töllöstä niin huh-huh! | |||
| Huomenna vietetään Uutta Vuotta. Kuinka olet itse ajatellut juhlistaa kyseistä tapahtumaa? | |||
| Noh, siis toivottavasti ihan samalla tavalla kuin viime vuonna, eli kahentoista aikaan kotiin nukkumaan. Saa nyt nähdä mitä toi ilta tuo tullessaan, ei mitään tollasta pakollista ole siihen suunniteltu. Toivottavasti on torstaiaamuna hyvä olo. Mutta ei pysty kyllä vannomaan. | |||
| Pelaajaesittelyssäsi kerrotaan Muita meriittejä -kohdassa sinun nousevan B-luokkaan vuonna 2003. Mikä on tilanne tämän meriitin suhteen? | |||
| Ihan jees. Täytyy varmaan siirtää sitä tavoitetta parilla, kolmella vuodella eteenpäin. | |||
| Luetko 7 päivää -lehteä? | |||
| Kyl mä sen luen jos jossain saan sen vaan käsiini. Oon mä kyllä muutaman kerran miettinyt, että sen vois tilata vaikka kotiinkin, mutta ei mua loppujen lopuksi niin paljon kiinnosta mitä Matti Nykänen on tällä viikolla tehnyt. Samat jutut voi lukea jostain ilmaiseksikin. | |||
| Ostatko mieluummin Ilta-Sanomat vai Iltalehden? | |||
| Se nyt vähän riippuu. Kummassa on mielenkiintoisempi lööppi. Ei oo mitään väliä. | |||
| Selviääkö Matti Nykänen meneillään olevasta mäkiviikosta? | |||
| No siis eikös se muijan jo lähettänyt kotiin sieltä? Ja tän päivän lehdessähän oli että sillä oli joku keikkakin ollut siellä. Eiköhän se Matti sieltä selviä ja lähde Kanarialle vahäksi aikaa. Tai sitten menee Ylöjärvelle ruinaamaan Merviä takaisin. Nythän Matti teki kerralla B-luokan reissusta A-luokan matkan kun laittoi muijan takaisin kotiin. | |||
| Jos saisit valita yhden keilaajan mukaasi autiolle saarelle, kuka hän olisi ja miksi? | |||
| En mä tiiä... En mä varmaa ottais ketään. Menisin mieluummin yksin. Tai sitten Ahokkaan Jape vois olla yksi. Sillä on kuitenkin aika lennokkaat jutut välillä. | |||
| Olut vai siideri? | |||
| No siis... olut. Siideriähän ei juo kun neidit. Tosin mäkin juon sitä sitten kun toista päivää aloitellaan ja pitää saada jotain hyvää suuhun. Olut ei silloin oikein putoo. Mut se on vaan sellainen hätävara. | |||
| Pelicans vai FC Lahti? | |||
| No arvaa! Jos edellisestä futispelistä on... mitähän siitä on? Se oli sitä aikaa kun FC Kuusysi pelais Mikkelin Palloilijoita vastaan ja kentällä oli vielä Kimmo Tarkkiot ja Jari Rinteet sun muut sen ajan kaverit. Siitä täytyy olla jotain 13 vuotta aikaa ja lätkää on kuitenkin käynyt kattomassa koko ajan. Että kyllä se on tää Pelicans. | |||
| Syöttö vai laukaus? | |||
| No syöttö. | |||
| Kesä vai talvi? | |||
| Pilvinen ja sateinen kesä. Se on kuitenkin parempi kuin talvi, kun talvella on niin kylmä ja joutuu pitämään enemmän noita pitkii devileitä. Jos on pilvinen ja sateinen kesä, niin ei harmita niin paljon olla sisällä. Mutta Juhannuksena saisi aurinko paistaa! | |||
| Hankit hiljattain uuden auton Saksasta. Minkälaisesta menopelistä on kyse? | |||
| Se on sellainen viiskolmekymppinen dieseli Bemari. Sairaan hyvä auto! Se on kyllä tosi hyvä auto ajaa tuolla maantiellä ja silleen. Eikä se kaupungissakaan hassumpi oo. | |||
| Suosittelisitko käytetyn auton hankkimista Saksasta muille asiaa harkitseville? | |||
| Kyllä se mun mielestä on ihan hyvä idea. Se tulee kuitenkin jonkun verran halvemmaksi. Vaikka jotkut tosin väittää ettei niistä pääse parin kolmen vuoden päästä eroon, niin mistä sen tietää mitä silloin tapahtuu. Aina niistä jonnekin eroon pääsee. | |||
| Jos autostereosi jumiutuisivat yhteen ainoaan kappaleeseen, mikä se olisi ja miksi? | |||
| Emmä tiedä yhtä biisiä välttämättä, mutta tää Sentencedin viimeinen levy Gold White Light on kyllä saatanan hyvä. Sitä vois kyllä kuunnella pitempäänkin. Sillä levyllä on muuten yks hyvä biisi mitä vois kyllä kans kuunnella aika kauan: Excuse Me While I Kill Myself. | |||
| Mikä on matkapuhelimesi soittoääni ja miksi? | |||
| Rammsteinin Du Hast. Se on ihan hyvä biisi ja mä vaihtelen noita niin harvoin että se on sitten jäänyt tonne. | |||
| Sinut tunnetaan aikamoisena raskaan musiikin ystävänä. Nimeä tämän hetken kolme parasta bändiä? | |||
| Tällä hetkellä on varmaan Kotiteollisuus,... Sonata Arctica on aina hyvä ja sitten tota varmaan Sentenced. Stratovariuskin olis varmaan hyvä, mutta kun siellä on niitä laulajaongelmia niin sitä ei voi noteerata tällä hetkellä. | |||
| Mitä TV-ohjelmia seuraat vakituisesti? | |||
| No, Frendit, Mullan Alla... Se on nyt kyllä tauolla. Sen tilalla tuli joku hyvä sarja jonka katoin viime tiistaina. Sit mä katon C.S.I.:tä, nyt oon kattonut noita uusintoja siitä kun on tullut sunnuntaisin. Sitten tota 80's showta... ja sitten on yks mitä mä oon kattonut viime aikona niin toi Elixir mikä tulee joskus lauantaisin päivällä. Mä on siitä nyt pari viimeistä jaksoa kattonut kun on aina siihen aikaan ollut vähän tota kankkusta ja se on sillain sopivasti sattunut tulemaan, niin oon sitä sitten toljotellut. | |||
| Oletko innokas penkkiurheilija? Jos olet, mikä on suosikkilajisi/-urheilijasi? | |||
| Kyllä mä aika innokas olen. Lätkä on oikeastaan sellainen ykköslaji jota tulee aika paljon seurattua. Ei sitten muuta tule niin paljon seurattua, mutta lätkää, ja ennen kaikkea NHL:ää. | |||
| Omistat myös Pelicansin kausikortin ja olet vielä tänäänkin menossa matsiin (Pelicans-Lukko). Vieläkö Pelicans pystyy nousemaan mukaan tämän kauden play-offeihin? | |||
| No ei pysty! | |||
| Onko kausikortti tälle kaudelle ollut hyvä hankinta? | |||
| No ohan se siinä mielessä että ois niitä pelejä tullut kuitenkin käytyä kattomassa, ehkei ihan niin paljon. Ja toisaalta kun ei niitä ole itte maksanut niin ei se sinänsä haittaa. | |||
| Kuka on suosikkipelaajasi? | |||
| Siis siitä joukkueesta ei voi nostaa ketään suosikkipelaajaksi koska kukaan ei oo niin hyvä. Silloin aikoinaan Mikko Peltola ja Tommi Turunen oli tosi hyviä. Ja onhan niitä aikoinaan ollut paljon hyviä pelaajia Lahdessa, mutta vahinko vaan niitä ei enää ole. Eli ei mitään yksittäistä suosikkipelaajaa. | |||
| Kuka seuraavien
ammattiryhmien edustajista kuvaisi sinua parhaiten ja miksi? Urheilija? |
|||
| Nyt on kyllä vaikea sanoa. On niin paljon hyviä urheilijoita jotka kuvaa mua ettei pysty nimeämään yhtä sellaista selkeää. | |||
| Muusikko? | |||
| (räpyttelee silmiään) Varmaan Jouni Hynynen. Et sä tiedä kuka se on? No Kotiteollisuuden laulaja! | |||
| TV-hahmo? | |||
| Toi Frendien se Chandleri. Omasta mielestään helvetin hyvät läpät mutta ei aina kaikkien muiden mielestä. Ai niin, ja tohon urheilijahommaan: Janne Niinimaa. By Jarmo Ahokas, en kyllä tiedä mistä se on saanut sen päähänsä. | |||
| Ketä ihmistä arvostat ja miksi? | |||
| No varmaan meiän mutsia. Viimeisen vuoden aikana ollut aika paljon kaikkee juttuu mutta kestänyt kaiken kuitenkin hyvin. | |||
| Mikä on suosikkiravintolasi Lahdessa ja miksi? | |||
| No varmaan Grand Stari (Grand Star Cafe). Hyvää musaa, yleensä paljon frendejä, hyvät tarjoilijat ja muutenkin rento meininki. Hyvä henkilökunta! | |||
| Mikä on oma lempiruokasi ja -juomasi? | |||
| Mä en oikeestaan... Mikähän mulla olis sellainen lempiruoka. No varmaan makaroonilaatikko ja todella kylmä Coca Cola. | |||
| Mikäli saisit muuttaa yhden asian Lahden keilahallissa, mikä se olisi ja miksi? | |||
| (huokaa syvään) No noi tuloslaitteet mitä tuolla on. Nehän on aika surkeassa kunnossa kaiken kaikkiaankin. Ne pitäisi saada lähemmäksi katsomoa ja sillain että ne kaikki toimisi. Ja Kemisenhän nyt tietysti vois vaihtaa mutta sehän vaan yrittää parhaansa. Mutta kun työntää nokkansa ihan joka asiaan niin se ei oo niin hyvä. Ja Antille isommat liksat! | |||
| Kuinka usein käytät internetiä? | |||
| Päivittäin. Yhdestä kahteentoista tuntia. Useimmiten aika paljon eli lähempänä kahtatoista tuntia. Ei nyt ihan sentään! | |||
| Kuinka usein käyt Torpedoksen kotisivuilla? | |||
| No varmaan noin kerran viikossa. | |||
| Terveisesi Torpedoksen nettisivujen lukijoille? | |||
| Hyvää Juhannusta! | |||
| Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä tehty haastattelu saatiin lopulta pulkkaan ja sekä haastateltava että haastattelija valmistautuivat lähtemän Pelicansin otteluun Rauman Lukkoa vastaan. Toivottavasti pelikaanitkin pääsevät vielä voittojen tielle ja Hapakin saa nauttia lahtelaisesta play-off -kiekkoilusta. | |||
| Haastattelija: Antti Kapulainen | Kuva: Antti Kapulainen | ||