Kuukauden Torpedo

 
Huhtikuusta 2002 lähtien joka kuukausi Torpedoksen kotisivujen kävijät pääsevät tutustumaan tarkemmin yhteen torpedoslaiseen. Kotisivujen ylläpito haastattelee kuukausittain yhtä torpedoslaista ja kyseinen haastattelu julkaistaan Kuukauden Torpedo -otsikon alla.
 
Vuosi 2004 alkaa Kuukauden Torpedo -haastattelujen osalta komeasti kun haastatteluvuorossa on Torpedoksen pitkään kalustoon kuuluva Arto Blomqvist. Artsilla tulee syksyllä kymmenen vuotta täyteen Torpedoksen riveissä ja mies on tuona aikana ehtinyt olemaan jo monessa mukana. Tässä haastattelussa valotetaan ainakin osittain tapahtumia vuosien varrella.
Muut kuukauden Torpedot
 
Tammikuu 2004: Arto Blomqvist 28.1.2004

Haastattelua varten Artsi onnistui hetkeksi irtautumaan ajovuorostaan Lahden taksissa. Pienestä vatsataudista muutamana päivänä kärsinyt mies oli kaikesta huolimatta haastattelussa varsin pirteänä heitellen muutamiin kysymyksiin melkoisia vastauksia.

Haastattelun kuvassa Artsi poseeraa hiljattain kunnostetun Stingerinsä kanssa. Kunhan polvivaivat helpottavat saavat keilat vielä kyytiä Liipolanmäen pitkän miehen käsittelyssä.

Kuka olet?
  Lempinimellä vai millä? Alkuperäinen nimitys on Blomqvistin Arto, mutta tunnetaan myös nimillä Nybergi, Nylkvist, Blunkku... You name it, you got it!
Koska synnyit ja missä?
  Jaa-a! Kuulemma Lahdessa synnyin 1975.
Miten asut ja missä?
  Tällä hetkellä vajaan 60 neliöisessä kaksiossa vaimon ja koiran kera Liipolassa.
Missä kaikkialla olet elämäsi aikana asunut?
  No se on hyvin nopeesti sanottu. Luhtikatu, Nikkarinkatu ja Ostoskatu eli Kerinkallio-Liipola -akselilla. Mä tykkään näköjään asua alle kilometrin säteellä koko ajan.
Kerro perheestäsi!
  Vaimo Saara, pari kolme vuotta minua vanhempi, erittäin mukava. Olen tossun alla! Puolitoistavuotias villakoiranpentu nimeltä Roosa, joka myös pomputtaa minua. Joten aika heikoilla on tuo testosteronipuoli meidän perheessä.
Mikä olet ammatiltasi ja missä tällä hetkellä työskentelet?
  (nauraa) Ammattinimikkeeltäni olen ammattikoulupohjalta sekä henkilöautojen että kevyiden moottoripyörien asentaja plus sitten kuljettajaksi koulutettu sekä henkilöauto- että raskaalle kalustolle. Ja ammatiltani olen taksinkuljettaja. Suomen suuri ylpeys!
Onko taksiautoilijan ammatti henkisesti raskasta?
  Katso mua niin näät tulokset! Kyllä se on henkisesti todella raskasta. Aika paljon saa niellä ja juuri koskaan ei saa antaa takaisin. Sitä varten täytyy olla sellaiset harrastukset että pääsee hiukan purkamaan itseään.
Oletko joutunut yön pimeinä hetkinä kahnauksiin asiakkaittesi kanssa?
  Mmm-m. Kyllä vain.
Kuinka niistä on selvitty?
  No yleensä se auttaa kun nousee autosta ulos kun tätä vartta löytyy jonkun verran. Muutaman kerran on ns. joutunut kädestä pitäen rauhoittamaan. Onneksi oon tähän mennessä ollut aina se joka on ollut niskan päällä.
Mikä on pisin kyytisi?
  Iisalmi. Mä lähin puoli yhen aikaan ja olin takaisin varttia vaille kymmenen. Vein jotain elektronista osaa sinne tehtaalle. Kyyti maksoi noin 450 euroa.
Oletko harkinnut taksiyrittäjäksi ryhtymistä kuten vanhempasi?
  Kyllä. Ihan sen takia että sitten pystyy myös erittäin paljon kontrolloimaan kuinka paljon tekee itse töitä. Ja onhan se yrittäjyys työpaikkana aina parempi vaihtoehto kuin tehdä palkollisena. Oot vastuussa itselles etkä muille.
Mitä kaikkea muuta olet tehnyt työksesi?
  No tuli terminaalissa Transpointilla oltua puoli vuotta, en oikein sopeutunut sinne. Sitten tällaista normaalia mitä tuli tehtyä opiskeluaikoina eli lehtien jakoa, ei sopinut mulle. Plus sitten jonkin verran myös siivoushommia.
Minkälaisen koulutuksen olet saanut?
  Noo se koulutus on ajokuljetustekniikan mekaanikko, mihin sisältyy se tekniikan oppiminen myös.
Koska ja miten aloitit keilailun?
  Jaa-a. Oisko ollu seiska- vai kasiluokalla aikanaan. Ylläri, ylläri Salmisen Erkkihän se minut tänne toi liikuntatunnilla ja ekalla kerralla naksahti heti kiinni. Oiskohan ollut -94 tai -93. Ei hitto vie, kyllä sen täytyy olla aikaisemmin. Vuosilukua en nyt tarkalleen muista.
Kuka oli aloittaessa esikuvasi keilailussa?
  Se yksi ja ainoa Koivuniemen Mika. Salminen piti siitä esitelmän ja sitten kun itelläkin tuppaa olla samantyyppinen heitto niin sitä sitten yritti matkia. Tosin kierre puuttuu ja tarkkuus.
Mitkä ovat olleet parhaat hetkesi keilailun parissa?
  Yks on ylitse muiden. Aikanaan kun avattiin ensimmäistä kertaa SM-liigakierros Lappeenrannassa ja pääsi vielä itse pelaamaan muistaakseni täydet sarjat. Tosin vähäisellä menestyksellä. Toinen hyvä oli kulttuurishokin aiheuttaminen aikoinaan Italiassa. Se oli reissuna ja pelireissuna mahtava kokemus!
Miten ajauduit Torpedokseen?
  Aika helposti itse asiassa. Se oli kun Kyllösen Jannen kanssa ruvettiin puhumaan, kun oli Kapulaisen ja muiden kanssa puhetta että voisi päästä keilailussa paremmin eteenpäin jossakin muussa seurassa. Sitten sitä vaihdettiin seuraa ihan normaalin kehityksen mukaisesti kun oltiin muutaman vuoden ajan junnailtu paikoillaan. Ja tämän hetken taso varmaan kertoo kaiken!
Mitä pitäisit toistaiseksi parhaana keilailusaavutuksenasi?
  Kyl se itse asiassa taitaa olla se elämäni ensimmäinen 300 pisteen sarja jonka heitin Järvenpäässä. Ryyppyillan jälkeen vielä jopa!
Miesten SM-kilpailut pelataan tänä keväänä Lahdessa. Mitkä ovat omat tavoitteesi kyseisissä kilpailuissa?
  Ensimmäiseksi tavoitteena on että pystyisi heittämään kaikki sarjat loppuun. Muutenhan sitä kultaa sieltä ehdottomasti haetaan!
Olet tällä kaudella ollut Torpedoksen miesten valtakunnansarjan kakkosjoukkueen kantavia voimia. Riittääkö joukkueen potku kolmossarjaan nousuun saakka?
  Riittää. Ja pirun hauskaa on ollut vaikka oonkin välillä ollut vähän väsynyt.
Mitkä ovat tulevaisuudessa suunnitelmasi keilailun suhteen?
  No mikäli terveys sen sallii niin tavoitteena on ihan päästä liigaporukkaan täysin mukaan vuosien jälkeen. Ja tarvittaessa heitetään sitten alempiakin sarjoja jos pyydetään.
Mitä mieleesi tulee seuraavista henkilöistä?

Aake Kalliala?

  Eiks se ollut tää komedianäyttelijä? Meikämannen näköinen melkein. Eli ei silläkään hyvin mee. Itse asiassa siitähän sais parralla vähän Saddam Husseinin näköisen...
Ben Zysckowics?
  (nauraa) Elämäni painajainen baarin portsarina! Herran Jeesus!
Jere Karalahti?
  Jere Karalahti? Se olis kiva tavata tatamilla joskus.
Hanna Pakarinen?
  Kuka se on?
Seurasitko hiljattain päättynyttä Idols-kisaa?
  Nii perkele se oli se Idolsin voittaja! Kyllä mä sitä kaks jaksoo kattelin. Ihan ok laulaja. Kuuluisat työvuorot esti katsomisen monta kertaa.
Torpedoksen pelaajaesittelyissä kerrot Muita meriittejä -kohdassa olleesi Rokkibaarin riisuja 1999. Voisitko hieman selventää tämän tittelin taustoja?
  (nauraa pitkään) No tota noin, mitähän tästä asiasta vois kauniisti sanoa. Tuli tollanen pieni veto tehtyä puoli vuotta ennen kyseistä tapahtumaa, jurripäissään tietenkin. Eli tuli sitten tehtyä tuommonen reilun vartin pitunen striptease-esitys julkisella paikalla täpötäydessä baarissa heiluen ympäriinsä ja mm. roikkuen ilmastointiputkista juomia tarjoillen.
Luetko 7 päivää -lehteä?
  Mmm-m.
Ostatko mieluummin Ilta-Sanomat vai Iltalehden?
  Mieluummin Iltalehden. Siellä on se takatyttökuva aina.
Vieläkö Mika Myllylä palaa huipulle?
  Öh! Ei ilman anabolisia steroideja ja metallista kehikkoa, joka opettaa ruumista tekemään liikuntatoimintoja. Ei tuu.
Jos saisit valita yhden keilaajan mukaasi autiolle saarelle, kuka hän olisi ja miksi?
  Hmm, toi oli paha. Keilaajista jos puhuttais niin Lallin. Mies joka keksi rakkauden on kova sana sellaisella saarella.
Olut vai siideri?
  Kumpikin käy.
Pelicans vai FC Lahti?
  Taitaa mennä tällä kertaa kyllä sinne FC Lahden puolelle.
Syöttö vai laukaus?
  Laukaus ehdottomasti.
Kesä vai talvi?
Kesä.
Mikä on noin autoilualan ammattilaisena suosikkiajopelisi?
  Volvo V70 farmari. Kakspuolilitranen bensiinikone täysin höystein.
Aikoinaan taitoit matkaa myös Ladalla. Kuinka korkealle arvoasteikollasi nostaisit kyseisen menopelin?
  10+. Oli meinaan ainoa auto mikä käynnisty kahen viikon pakkasten jälkeen täydellä akulla ekalla yrittämällä. Ei koskaan jättänyt tielle. Lämpösiä muistoja riittää.
Jos autostereosi jumiutuisivat yhteen ainoaan kappaleeseen, mikä se olisi ja miksi?
  Jaa se taitais olla kyllä tää... Kukakohan se nyt olis? Joko Nightwishin Sleeping Sun tai Metallican Enter Sandman. Sleeping Sunissa on ensinnäkin mielettömän hyvä kappale kaikin puolin ja kun kuuntele vielä sanoja ja miettii mistä niissä on kyse niin se vain paranee. Enter Sandman on taas kappale jonka kuullessaan pulssi nousee aina syystä tai toisesta. En ihan kehannut tähän sanoa että Madonnan Like A Prayer. Se olisi liian raakaa jo asiakkaittenkin kannalta.
Seuratoverisi Hapa Aalto antoi viime kuun haastattelussaan oman hevibändien Top 3 -listansa. Mitkä yhtyeet kuuluisivat omaan kärkikolmikkoosi?
  No ehdoton ykkönen on Nightwish. Tokana hyvänä tulee Evanesence. Kolmantena on Metallica. Ei kun sori! Ykköseksi ehdottomasti Ozzy Osbourne. Sitten Nightwish ja Evanesence. Metallica, hei hei!
Mikä on matkapuhelimesi soittoääni ja miksi?
  Mulla oli aikanaan Sleeping Sun, mutta en enää löytänyt mistä se tilataan. Tällä hetkellä onkin Taru Sormusten Herrasta -teema. Heti kun mä löydän sen Sleeping Sunin niin mä laitan sen.
Mitä TV-ohjelmia seuraat vakituisesti?
  Mitä tässä nyt pystyy yleensä kattomaan! No mieluisimpia ohjelmia on kyllä nää Selviytyjät eli nyt tää Suomen Robinson. Bad Girls eli tää naispuolinen vankilatrillerisarja. Sitä ennenhän se oli tää Oz eli miespuolinen versio tästä. Mitä sitä nyt tulee katsottua, mieluiten komedioita ja trillereitä mitä sattuu tulemaan.
Oletko innokas penkkiurheilija? Jos olet, mikä on suosikkilajisi/-urheilijasi?
  Välillä joo. Näkeehän sen jo kropastakin (nauraa). Itse asiassa suosikkilajeja on monia mutta kun tv:stä ei näy kun jalkapalloa ja jääkiekkoa. Jos sais valita mitä sieltä tulee niin se olis noi vapaaottelut mitä tulee välillä taivaskanavilta. Ei sääntöjä!
Mitä muuta harrastat keilailun lisäksi?
  No kuntosali on nyt ollut yks kovimpia sanoja. Sitä ennen on olut krav-maga sekä kuntosali. Sitten on tätä tällaista silloin tällöin sählyä, jalkapalloa ja lenkkeilyä. Mutta kunhan terveys sallii, niin kyllä krav-maga tulee taas kuvioihin. Ja kuntosali. Siinä ne on nää kaksi keilailun lisäksi.
Olet vuosien varrella harrastanut monia eri itsepuolustuslajeja. Mitkä kaikki lajit ovat kuuluneet lajivalikoimaasi?
  Judo, taekwondo, krav-maga.
Mikä edellä mainituista on ollut kaikista kovin laji?
  Krav-maga ehdottomasti.
Kuka seuraavien ammattiryhmien edustajista kuvaisi sinua parhaiten ja miksi?

Urheilija?

  Hmmm. Öö... tota. Nimimuisti huomio! Kai se on toi Kiprusoff. Tämä Marko nimittäin. Tekee työnsä hiljaisesti.
Muusikko?
  Voi vitsi! Jaa-a. Paiskataan vaikka tää Anssi Kela. Mumisee sillain ettei aina meinaa saada selvää. Suokäärme sihisee!
TV-hahmo?
  Karvinen. Vain yksi laatu kelpaa: paras!
Ketä ihmistä arvostat ja miksi?
  Vaimoani Saaraa. Kestää meikämannen kieroutuneen mielenterveyden.
Mikä on suosikkiravintolasi Lahdessa ja miksi?
  Kyllä toi Santa Fe voiton vie. Annokset on tarpeeksi isoja tällaisen isonkin miehen makuun ja siellä on erilaisia makuvalintoja erittäin paljon.
Mikä on oma lempiruokasi ja -juomasi?
  No tällä hetkellä lempiruoka on vaimon tekemä kinkku- tai lohikiusaus. Puolentoista litran maito.
Mikäli saisit muuttaa yhden asian Lahden keilahallissa, mikä se olisi ja miksi?
  Kemisen. Saatais kilpakeilailu taas vaihteeksi jaloilleen täällä.
Mitä kuuluu Roosalle (Artsin ja Saaran koira)?
  Ihan hyvää. Lääkkeitten avulla pysyy terveenä.
Kuinka usein käytät internetiä?
  Tähän päivän mennessä olen käyttänyt neljä kertaa elämäni aikana. Kolme niistä kerroista olen käyttänyt viimeisen puolen vuoden aikana. Ei ole omaa konetta.
Kuinka usein käyt Torpedoksen kotisivuilla?
  Tähän mennessä olen käynyt neljä kertaa jopa!
Terveisesi Torpedoksen nettisivujen lukijoille?
  Jaa-a. Älkää välittäkö musta, mä oon muuten vaan hullu. Keep up the good work!
Haastattelun jälkeen Artsi lähti nauttimaan pienet Jaffat jotta saataisiin vatsa jälleen kuntoon. Toivottavasti myös vihoitteleva jalka saadaan keilailukuntoon ja Artsi hinaamaan Torpedoksen kakkosjoukkuetta kohti valtakunnansarjan kolmossarjaa!
Haastattelija: Antti Kapulainen Kuva: Antti Kapulainen