Kuukauden Torpedo

 
Huhtikuusta 2002 lähtien joka kuukausi Torpedoksen kotisivujen kävijät pääsevät tutustumaan tarkemmin yhteen torpedoslaiseen. Kotisivujen ylläpito haastattelee kuukausittain yhtä torpedoslaista ja kyseinen haastattelu julkaistaan Kuukauden Torpedo -otsikon alla.
 
Talven pikku hiljaa taittuessa kevääksi on Kuukauden Torpedo -sarjassa vuorossa Mikko Metson haastattelu. "Manu" liittyi ensimmäisen kerran Torpedokseen jo seuran perustamisvuonna 1990 mutta vaihtoi vuonna 2000 lappeenrantalaisen Rabbe-Axel Bowling Clubin riveihin opiskeltuaan useamman vuoden itärajan tuntumassa.

Vuoden 2003 keväällä Mikko voitti SM-liigan hopeaa lappeenrantalaisten riveissä ja sai myös opintonsa päätökseen. Tämän jälkeen töitä löytyi Lahden seudulta ja luonnollinen vaihtoehto miehelle oli myös kolmen kauden tauon jälkeen palata kasvattajaseuraansa Torpedokseen.

Haastattelussa selvitetään nyt "Vaaksakadun vahvan miehen" tunnot niin viimekeväisen menestyksen kuin tämän kauden taaperruksenkin hetkillä. Samalla selviää myö se kuka Torpedoksessa lopulta ymmärtää eniten rahapeleistä.

Muut kuukauden Torpedot
 
Maaliskuu 2004: Mikko Metso 31.3.2004

Haastattelupäivänä keväinen aurinko paistaa kirkkaasti enteillen hiljalleen myös keilakauden 2003-2004 päätöstä. Jäljellä on toki vielä SM-kilpailut kotihallissa sekä valtakunnallisen Seura-cupin finaali Porissa, mutta väistämättä mieleen alkaa hiipiä jo muutkin kuin keilailuasiat.

Koska haastattelijan kamera hiukan haastattelupäivänä nikotteli, saatiin potretti Manfredista vasta haastattelua seuraavana päivänä (Aprillipäivä!). Ilma oli yhtä hieno kuin edellisenäkin päivänä ja Mikko poseerasi auringonpaisteessa keilahallin terassilla.

Kuka olet?
  Mikko Metso.
Koska synnyit ja missä?
  19.7. -75 Kotkassa. Nykyisen keilahallin paikalla aika tarkkaan.
Miten asut ja missä?
  Tällä hetkellä asun kaksiossa avoliitossa Annukan kanssa. Vaaksakadulla, noin sata metriä keilahallista.
Missä kaikkialla olet elämäsi aikana asunut?
  No Kotkassa olen siis syntynyt ja kuukauden ikäisenä muutin Jalkarantaan, missä asuin sitten kolmessa eri paikassa. Tais olla -98 syksyllä kun muutin Lappeenrantaan. Noin vuosi sitten takaisin Lahteen.
Minkälainen paikka Lappeenranta oli asua?
  Lappeenranta oli ihan siisti opiskelijakaupunki. Vähän vilkkaampi kuin Lahti yöelämältään!
Kerro perheestäsi!
  Avoliitossa Annukan kanssa asustamme. Ei ole kotieläimiä!
Mikä olet ammatiltasi ja missä tällä hetkellä työskentelet?
  Ammatiltani olen tuotannonsuunnittelija ja olen Uponorilla Nastolassa töissä.
Mikä nykyisessä työssäsi on kaikkein parasta?
  Parasta on työn vaihtelevuus ja haastavuus.
Mitä kaikkea muuta olet tehnyt työksesi?
  Ensimmäinen työpaikka oli rakennuksilla ja sen jälkeen oon ollut varastolla muutamassa paikassa. Kesätöissä ja vakituisena. Lappeenrannassa olin vuoden verran varaosapalveluhenkilönä. Ja sitten tietysti tää nykyinen jobi tuotannonsuunnittelijana.
Mikä oli pienenä toiveammattisi?
  Jaa, ei ollut varsinaista toiveammattia. Kai se oli joku toimitusjohtaja sen tarkemmin erittelemättä.
Minkälaisen koulutuksen olet saanut?
  Logistiikan tradenomi. Sitten on muita vähän alempiarvoisia suorituksia kuten esimerkiksi varasto... mikähän se oli... varasto- ja kuljetusalan perustutkinto.
Koska ja miten aloitit keilailun?
  Aloitin faijan kanssa tota... varmaan niihin aikoihin kun tää uus halli perustettiin. Eli faijalla oli vakiovuoro ja kävin sit aina joskus siinä heittelemässä kun oli tilaa.
Miten ajauduit Torpedokseen?
  Tais olla Pölläsen Veli joka bongas mut jossain ja... ja sitä kautta sitten. Itse asiassa olin jo menossa Falconsiin ennen sitä mutta sen junioriosastosta ei sitten tullut mitään ja tulin Torpedokseen.
Mitä pitäisit toistaiseksi parhaana keilailusaavutuksenasi?
  No henkilökohtaisella tasolla on kyllä ollut kovin hiljaista mutta... Kyllä SM-hopea on sellainen mikä on liigassa saatu... sitä täytyy kyllä arvostaa. Ja onhan sitä vedetty tosiaan liigassa vitosmerkistä sisäänpäin ja paikallissarjassa pari kasikymppiä peräkkäin.
Edustit opiskellessasi Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubia. Minkälainen porukka oli kyseessä?
  No meillä oli heti alusta hirvee meno päällä ja satsattiin aika paljon. Sinänsä ihan hyvä porukka, liigaan sopiva, vaikkei henkilökohtaisia tähtiä olekaan.
Mitkä olivat omat fiilikset vuosi sitten keväällä SM-liigan loppuottelussa?
  Toisaalta oli aika hienoa saada mitali mutta oma suoritus oli kyllä vähän heikohkon lainen.
Vuosi sitten taistelit R-ABC:n kanssa SM-liigamestaruudesta ja tänä vuonna Torpedos joutui kovista odotuksista huolimatta putoamisuhkaan. Mitkä ovat omat tunnelmat näin liigakauden päätyttyä?
  No hienoahan se on että on aina tiukkoja pelejä!!! (nauraa) Tää... hmm... ei nyt niin hirveesti oo tota kuitenkaan... tota... odotuksia keilailun suhteen. Reissut on ollut ihan jees. Vaikkakin turhan kalliin puoleisia!
Miesten SM-kilpailut pelataan tänä vuonna kotihallissasi Lahdessa. Mitkä ovat omat tavoitteesi kyseisissä kilpailuissa?
  Näillä esityksillä tässä hallissa ei voi odottaa kuin että saa sen kaheksan sarjaa pelattua. Jos kisat ois missä tahansa muualla niin vois vähän tota... yrittääkin pärjätä. Kotikisat on hieno asia!
Mitkä ovat olleet parhaat hetkesi keilailun parissa?
  Jaa-a. Kyllä se on tää keilareissut ja illanvietto siinä ohessa. Varsinkin joku Ruotsin matkat on ollut... sanotaan mieleenpainuvia.
Mitkä ovat tulevaisuudessa suunnitelmasi keilailun suhteen?
  Kyllä tässä ollaan vähän jo tota ehtoopuolella. Kuhan heitellään.
Mitä mieleesi tulee seuraavista henkilöistä?

Pikku G?

  Jasu (Ratia)!
Marjo Matikainen-Kallström?
  Havuja!
Toni Nieminen?
  Jaa-a. Salppurin koulu ja mitäköhän meillä oli... sanotaan vaikka bilsan tunnit.
Tommy Taberman?
  (miettii pitkään) Runoja joista en ymmärrä yhtään mitään.
Seurasitko hiljattain päättynyttä Idols-kisaa?
  Katsoin loppufinaalin mutta en aktiivisesti muita jaksoja. Ei oikein kiinnosta noi ohjelmat.
Luetko 7 päivää -lehteä?
  En todellakaan lue. Katselen kuvat!
Ostatko mieluummin Ilta-Sanomat vai Iltalehden?
  Iltalehden.
Lähtisitkö ensi kesänä katsomaan mikäli Jari Litmanen kirmaisi Hiihtostadionilla FC Lahden riveissä?
  Ilman muuta sitä ihmettä pitää lähteä katsomaan.
Jos saisit valita yhden keilaajan mukaasi autiolle saarelle, kuka hän olisi ja miksi?
  Hä-hää, tää on kompa! Ei se ois autio jos siellä olis joku!
Olut vai siideri?
  Jokuhan sen tais jo vastata: molemmat.
Pelicans vai FC Lahti?
  Kyllä täytyy kääntyä FC Lahden puoleen koska ei tiedä onko Pelicansia ens kaudella.
Syöttö vai laukaus?
  Laukasu aina jos on mahdollista!
Kesä vai talvi?
Kesä ilman muuta!
Millä autolla ajat?
  Valitettavasti Opel Vectralla vuosimallia -93. Tarkoitus olisi vaihtaa. Jos vaan joku vaihtais!
Mikä sitten puolestaan olisi toivemenopeli?
  Ilman muuta Alfa Romeo, koska sellainen on ollutkin aikoinaan. Ja mielellään avomallin Spideri.
Jos autostereosi jumiutuisivat yhteen ainoaan kappaleeseen, mikä se olisi ja miksi?
  Joo-o. Jos sais valita niin se olisi Hotel California, koska hyviin biiseihin ei heti kyllästy. Mutta jos se tulis satunnaisesti niin mun tuurilla se olis Lapinlahden Lintujen Perse.
Mikä on matkapuhelimesi soittoääni ja miksi?
  Se taitaa olla joku Volvon tunnaribiisi, koska sen sai netistä ilmaiseksi ja kellään tutulla ei ollut siihen aikaan Volvoa, niin se ei sekoitu kenenkään toisen ääneen.
Mitä TV-ohjelmia seuraat vakituisesti?
  Ai! Tulee aika satunnaisesti katottua telkkaria. Joitain sarjoja jos sattuu olemaan paikalla, esimerkiksi Simpsonit. Ja, ja... mikäs tää nyt on... kun tuli tän Isänmaan Toivojen tilalle... Onkos se Potilaskertomuksia? Eikun Sairaskertomuksia, sitä yritän kattoa jos oon paikalla.
Oletko innokas penkkiurheilija? Jos olet, mikä on suosikkilajisi/-urheilijasi?
  Ilman muuta penkkiurheilija! Suosikkilaji on englantilainen jalkapallo, mitä tulee joskus pelattua itsekin. Tosin vain veikkauspisteissä.
Mitä muuta harrastat keilailun lisäksi?
  Maksimitreenejä kuntosalilla ja... alkoholijuomia! Tosin nykyään täytyy jo jaotella vähän eri päiville noita harrastuksia.
Kuinka usein käyt nykyään kuntosalilla?
  Nykyään tulee käytyä pari kertaa viikossa.
Paljonko nousee penkistä?
  Kaikki mitä on laitettu!
Kuka seuraavien ammattiryhmien edustajista kuvaisi sinua parhaiten ja miksi?

Urheilija?

  Urheilija vois olla vaikka... sanotaan Jan Boklöv. Ehkä se on halu kehittää jotain uutta mitä voidaan käyttää tässä perusteluna.
Muusikko?
  Muusikoista nyt ei löydy kuin oikeastaan Matti Nykänen. Hänellä on yhtä hieno lauluääni.
TV-hahmo?
  Se on tästä Kummelista tää kaveri joka näyttää dorkalle palan!
Ketä ihmistä arvostat ja miksi?
  (miettii pitkään) Yleisesti arvostan urheilijoita jotka on päässyt maailman huipulle. Esimerkiksi Jari Litmanen.
Mikä on suosikkiravintolasi Lahdessa ja miksi?
  Suosikkiravintola on nykyään toi hotelli Salpaus, koska siellä on viisi ruokalajia. En enää söisi muualla jos olisi varaa!
Mikä on oma lempiruokasi ja -juomasi?
  Kyllä se on edelleen pitsa ja kokis.
Mikäli saisit muuttaa yhden asian Lahden keilahallissa, mikä se olisi ja miksi?
  Mun mielestä Lahden halli toimii ihan kohtuullisen hyvin. Muuttaisin kahviautomaatin koska se tekee ihan hirveetä kuraa.
Mille numerolle laittaisit panoksesi ruletissa juuri tällä hetkellä?
  Laittaisin kaikki rahat nollalle koska silloin niin sanotusti pelataan tätä... pankkia vastaan.
Paljonko on paras tuloksesi vakioveikkauksessa?
  Vakioveikkauksessa? Kyllä sitä on joskus päästy lähelle täysosumaa.
Kuka on Torpedoksen veikkausasiantuntija?
  Minä ilman muuta! Timolta (Aalto) saa hyvät vinkit mitä ei kannata pelata.
Kuka on Vaaksakadun vahvin keilaaja?
  Kyllä se on Jesse (Heikkinen) koska... sillä on niin hirveet puheet että eihän sille kukaan uskalla sanoa vastaan. Sori nyt mä sanoin väärän nimen. Tarkoitin tätä Janin pikkuveljeä. Ai se on Jesse? Ei sitten mitään.
Kuinka usein käytät internetiä?
  Töissä käytän lähes päivittäin.
Kuinka usein käyt Torpedoksen kotisivuilla?
  Seuran sivuilla käyn kerran viikossa.
Terveisesi Torpedoksen nettisivujen lukijoille?
  Hmm-m. Mitähän sitä kertois? Ei muuta kuin että mestaruuskisoissa nähdään. Koittakaa treenata!
Katsotaan josko "Manfred" pystyisi vielä kauden päätteeksi venymään ja saisi SM-kisoissa pelata enemmän kuin alkukilpailun kahdeksan sarjaa. Ja ainahan on tosiaan mahdollista kuitata kenties vieläkin tiukemmalla oleva mestaruus Torpedoksen kauden päättävissä mestaruuskilpailuissa.
Haastattelija: Antti Kapulainen Kuva: Antti Kapulainen