[syksy 2002] [2001-2002] [2000-2001] [1999-2000] [kevät 1999]

UUTISIA 2000-2001

KYLLÖNEN KOLMESATASKERHOON
(sivuille 19.6.2001)

Torpedoksen SM-liiga joukkueen vakiokalustoon kuuluva Janne Kyllönen heitti viime perjantaina Lahden keilahallissa kolmensadan pisteen sarjan. Reilun kymmenen vuotta keilanneelle Kyllöselle täysosuma oli uran ensimmäinen ja yhteensä 27 Torpedoksen paidassa heitetty.

Kolmesatanen syntyi Lahden keilahallin Kesäkisan kuuden sarjan alkukilpailussa viidenteen sarjaan. Yhteistulosta kertyi muuten kesäiseen tahtiin sujuneeseen peliin 1304 pistettä (ka. 217,33). Täysosuma heitettiin radalla 7.

Luettelo Torpedoksen paidassa heitetyistä 300 pisteen sarjoista löytyy ennätyssivuiltamme.


SARJAMYLLYSSÄ NELOSJOUKKUE KOLMOSDIVARIIN
(sivuille 19.6.2001)

Kauden 2000-2001 päätteeksi Torpedoksen nelosjoukkue sijoittui Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn kolmosdivisioonassa seitsemänneksi ja putosi sarjaporrasta alemmas. Tulevan kauden peleissä joukkue saa kuitenkin sarjasta luopumisten vuoksi jatkaa kolmosdivisioonassa.

Kaudella 2001-2002 Torpedoksen ykkös- ja kakkosjoukkueet pelaavat Sarjamyllyä ykkösdivisioonassa, kolmosjoukkue kakkosdivisioonassa ja nelosjoukkue siis kolmosdivisioonassa.


HUUSKOSELLE LUOKKANOUSU
(sivuille 15.6.2001)

Vuodenvaihteessa rekisteröidyistä uusista junioreistamme Timo Huuskonen on noussut C-luokkaan. Hänen valtakunnallinen keskiarvonsa toukokuun pelien jälkeen on 155,17 kun C-luokan alarajana on 155,00. Nykyisten sääntöjen mukaan D-luokasta noustaan C-luokkaan heti kun pelaaja on pelannut vähintään 24 kilpailusarjaa ja hänen keskiarvonsa ylittää 155,00.


KOUKOSELLE LAHDEN SENIORIMESTARUUS
(sivuille 23.5.2001)

Lahti-Bowlingin tämänvuotiset mestaruuskilpailut päätettiin viime sunnuntaina seniorien, veteraanien ja juniorien mestaruuskilpailujen finaaleilla. Torpedos nappasi kisoista yhden mestaruuden hirmukuntoisen Seppo Koukosen viedessä seniorimiesten mestaruuden vakuuttavan esityksen jälkeen.

Loppukilpailussa pelattiin ensin kuusi sarjaa alkukilpailun pisteisiin. Koukonen oli jo alkukilpailussa räväyttänyt kuuteen sarjaan 1532 (ka. 255,33) ottaen selvän johtopaikan. Loppukilpailussa hän aloitti kaksi ensimmäistä sarjaa niukasti parivauhdissa. Viimeiseen neljään sarjaan hän kuitenkin paukutti yli 1000 pistettä heittäen kuuden sarjan blokin tulokseksi 1413 (ka. 235,50). Mestaruuskilpailun 12 sarjan tulokseksi muodostui 2945 (ka. 245,42) ja sillä hän vei loppuottelupaikan 299 pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Falconsin Ari Saloon.

Pudotuspeleissä RKM:n Osmo Liuskallio pudotti aluksi Keila-Kallejen Hannu Virlanderin lukemin 182-179. Liuskallio puolestaan taipui Salon käsittelyssä helposti lukemin 215-149. Loppuottelussa Koukonen joutui varsin lujille Salon kanssa. Lopulta hän kuitenkin rutisti tarvittavat kaadot ja vei mestaruuden komein lukemin 235-220.

Muista torpedoslaisista Sulo Hietala pelasi reilusti parivauhtia (1246) mutta jäi lopulta 14 pisteen päähän pudotuspeleistä sijoittuen viidenneksi. Raimo Pohjanlahti ei puolestaan saapunut loppukilpailuun ollenkaan sijoittuen 11. sijalle.

Juniorien puolella Timo Huuskonen taisteli tiukasti pudotuspelipaikasta. Viimeisen sarjan kymppiruudussa Huuskoselle jäi kuitenkin kaadon jälkeen pesäosumasta seiskakeila pystyyn ja hän jäi kuuden pisteen päähän jatkosta. Sijoitus oli lopulta viides.


KOUKONEN HIRMUVIREESSÄ
(sivuille 15.5.2001)

Lahti-Bowlingin seniorien, veteraanien ja juniorien tämänvuotisten mestaruuskilpailujen alkukilpailu päättyi viime sunnuntaina. Kahden viikon aikana karsittiin parhaat pelaajat kaikissa sarjoissa tulevan sunnuntain loppukilpailuun. Seniori- ja veteraanimiehissä jatkoon selviytyi 12 parasta heittäjää. Junioreissa tytöt ja pojat pelasivat samassa sarjassa kuuden parhaan selviytyessä jatkoon.

Seniorimiehissä Torpedoksen Seppo Koukonen yltyi uskomattomaan kaatovireeseen. Mies takoi taululle sarjakimaran 246, 233, 278, 248, 279 ja 248 keräten yhteistuloksen 1532 (ka. 255,33). Tuloksellaan Koukonen jäi vain 36 pisteen päähän Pasi Pölläsen lähes kymmenen vuotta sitten heittämästä seuran ennätyksestä.

Koukonen johtaa ennen loppukilpailua seniorien henkilökohtaista kilpailua yli 150 pisteen erolla. Torpedoslaisista loppukilpailuun itsensä selvittivät myös kuudentena oleva Raimo Pohjanlahti (1282) sekä seitsemänneksi sijoittunut Sulo Hietala (1271). Veteraanien puolella Pentti Mäyrä jäi ensimmäisenä loppukilpailun ulkopuolelle tuloksellaan 1158. Eroa viimeiseen finalistiin jäi kuitenkin 40 pistettä.

Seniorien ja veteraanien 2 x 6 sarjan parikilpailujen mestaruudet ratkottiin jo alkukilpailun perusteella. Seniorimiehissä Torpedoksen pari Juhani Kapulainen - Seppo Koukonen vei Koukosen hirmutuloksen avittamana voiton yhteispisteillä 2644 (ka. 220,33). Tasainen pari Hietala - Pohjanlahti saavutti pronssia tuloksellaan 2553 (ka. 212,75).

Juniorien alkukilpailussa Timo Huuskonen heitti tuloksen 1054 sijoittuen neljänneksi saavuttaen samalla loppukilpailupaikan. Otto Syvänne jäi tällä kertaa finaalin ulkopuolelle sijoittuen kahdeksanneksi.


TOIVANEN TÄYDELLISENÄ
(sivuille 15.5.2000)

Torpedoksen historian 26 täydellinen 300 pisteen sarjan syntyi viikonvaihteessa. Jani Toivanen (22) heitti uransa ensimmäisen täysosuman Helsingin Tapanilassa pelatussa Tapanilan Ventissä. 21 sarjan kilpailuun kertyi tulosta yhteensä 4279 pistettä (ka. 203,76). 300 pisteen sarja syntyi 13. sarjaan radalla 9.

Toivasen peli alkoi melko arkisesti sarjoilla 194, 169, 139 ja 176. Viidenteen sarjaan kertyi jo kymmenen kaatoa ja tulosta 278 pistettä. Seuraavat sarjat olivat taas melko normaalia tasoa luvuin 170, 230, 213, 176, 173, 180 ja 202. 12 sarjan jälkeen oli pisteitä kasassa 2300. Tämän jälkeen rävähti täysosuma ja yhteistulos nousi tasan parilukemaan.

Täysosuman jälkeen tulostaso pysytteli jälleen hieman alempana lukemin 181, 172, 192 ja 190. Tämän jälkeen Toivanen otti kuitenkin vielä kovan loppukirin tehden neljään viimeiseen sarjaan yhteensä 944 pistettä (211, 233, 242 ja 258).

Luettelo heitetyistä 300 pisteen sarjoista löytyy ennätyssivuiltamme.


TORPEDOKSELLE HYVIÄ SIJOITUKSIA SM-KILPAILUISSA
(sivuille 14.5.2001)

Miesten tämänvuotisten SM-kilpailujen karsinta saatiin päätökseen viime viikonvaihteen aikana. Karsintakilpailun tulosten perusteella jaettiin mitalit 2 x 6 sarjan parikilpailussa sekä 4 x 3 sarjan joukkuekilpailussa. Kilpailut pelattiin tällä kertaa Turussa Kupittaan keilahallissa.

Torpedoslaiset keräsivät kilpailuista tukun hyviä sijoituksia. Henkilökohtaiseen loppukilpailuun selviytyi kolme Torpedoksen keilaajaa. Pasi Pöllänen rikkoi 2000 pisteen maagisen rajan tuloksellaan 2009 (ka. 223,22) sijoittuen karsinnan seitsemänneksi. Jari Ratian tulos oli 1965 (ka. 218,33) joka riitti 19. sijaan. Myös Jarmo Ahokkaan tulos 1903 (ka. 211,44) riitti loppukilpailupaikkaan. Timo Aalto jäi 64 parhaan keilaajan loppukilpailusta viiden pisteen päähän tuloksellaan 1888.

Parikilpailussa Torpedoksen pari Jarmo Ahokas ja Pasi Pöllänen oli viimeiseen viikonvaihteeseen saakka kiinni jopa mitalissa. Viimeisen viikonvaihteen aikana sijoitukseksi vaihtui kuitenkin 5. tila. Parivaljakon tulos oli 2619 (ka. 218,25). Muista Torpedoksen pareista parhaiten sijoittui Erno Aholammi - Jari Ratia ollen lopputuloksissa 34. sijalla.

Joukkuekilpailussa Torpedos sai kolme joukkuetta 20 parhaan joukkoon ja samalla palkintorahoille. Ykkösjoukkue Timo Aalto, Jarmo Ahokas, Janne Kyllönen ja Pasi Pöllänen oli tuloksellaan 2537 (ka. 211,42) seitsemäs. Joukkue Jarno Aalto, Erno Aholammi, Arto Blomqvist ja Jari Ratia jäi ykkösjoukkueesta 50 pistettä sijoittuen 12. sijalle. Myös seniorijoukkue Sulo Hietala, Seppo Koukonen, Raimo Pohjanlahti ja Veli Pöllänen heitti hyvän tuloksen 2480 (ka. 206,67) saavuttaen lopulta 14. tilan.

SM-kilpailujen henkilökohtaiset loppukilpailut pelataan tulevana viikonvaihteena. Torpedoksen menestystä SM-kilpailuissa vuosien saatossa voit seurata saavutussivuiltamme.


PÖLLÄSELLE LAHDEN MESTARUUS
(sivuille 7.5.2001)

Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailujen loppukilpailu pelattiin sunnuntaina. Torpedoksella oli vahva edustus miesten MAB-ryhmässä kun CD-ryhmässä ei puolestaan ollut mukana yhtään seuran edustajaa.

Loppukilpailussa MAB-ryhmän alkukilpailun 18 parasta heittäjää pelasi aluksi kuusi sarjaan alkukilpailun pisteisiin. Tämän jälkeen kuusi parasta heitti yhden sarjan ottelun jokaista vastustajaansa vastaan (otteluvoitosta 30 pisteen bonus). Lisäksi pelattiin vielä sijoitussarja, jossa kohtasivat sillä hetkellä sijoilla 1 ja 2, 3 ja 4 sekä 5 ja 6 olevat keilaajat.

Torpedoksen Jarmo Ahokas lähti loppukilpailuun kärkipaikalta. Hän oli kuitenkin pelin alussa vaikeuksissa ja seuratoveri Pasi Pöllänen painelikin jo alussa ykköseksi. Kuudenteen sarjaansa Pöllänen heitti peräti 278 pistettä ja ensimmäisen blokin yhteistulokseksi muodostui 1389 (ka. 231.50). Tuloksellaan Pöllänen jätti muut reilusti taakseen. Kuuden joukkoon selviytyivät myös Ahokas, kolmantena torpedoslaisena Janne Kyllönen, Teemu Welling ja Jarkko Salminen Lahden Keilaajista sekä  Antero Immonen Golf-Keilaajista.

Juhani Kapulaisen tylynä kohtalona oli olla ensimmäinen putoaja seitsemän pisteen päässä Salmisesta. Hän heitti kuuteen sarjaan hyvän tuloksen 1321 (ka. 220,17). Vielä parempaan tulokseen (1338) yltyi Sulo Hietala mutta hänellekin jäi 26 pistettä eroa jatkopeleihin.

Jatkopeleissä ei Pölläsen asema ollut missään vaiheessa uhattuna. Hän pystyi ainoana pelaamaan toisen osion parivauhdissa vieden mestaruuden lopulta yli 250 pisteen marginaalilla. Toisesta tilasta käytiin sitäkin tiukempi taistelu. Ennen sijoitussarjaan Welling ja Kyllönen olivat toisena tasapistein. Ahokas oli kaksikosta 33 pisteen päässä.

Viimeisessä ottelussa kohtasivat mestaruutensa varmistanut Pöllänen ja Welling sekä Kyllönen ja Ahokas. Kyllönen ei saanut peliään kulkemaan ja Ahokas vei ottelun nimiinsä lukemin 201-155. Kun Pöllänen jätätti Wellingin jo sarjan puolivälin paikkeilla varmistui Ahokkaan hopea. Pronssiin olisi Wellingin pitänyt heittää Kyllösen tulosta paremmin. Viimeiseen ruutuun vaadittiin Wellingiltä kahta kaatoa. Ensimmäisellä heitolla jäi kuitenkin hyvästä osumasta jo reikä ja Kyllönen pääsi varmistamaan Torpedoksen kolmoisvoiton.

Kokonaisuudessaan Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailut sujuivat Torpedokselta hyvin varsinkin miesten MAB-ryhmässä. Joukkuekisassa (4 x 6 sarjaa) saavutettiin kolmoisvoitto. Parikilpailussa (2 x 8 sarjaa) lipsahti voitto Lahden Keilaajille mutta napattiin sentään hopeat ja pronssit. Henkilökohtaisessa kilpailussa kolme parasta oli jälleen Torpedoksen edustajia. Miesten CD-ryhmässäkin junioripari Timo Huuskonen ja Otto Syvänne ylsi parikilpailun voittoon. Yhteensä saaliina siis yhdeksän mitalia.


KAUDEN SARJAMYLLYT PÄÄTÖKSEEN
(sivuille 7.5.2001)

Tämänkautiset Sarjamyllyt pelattiin päätökseensä viime viikonvaihteessa. Torpedoksen ykkösjoukkue oli jo ennen päätöskierrosta varmistanut ykkösdivisioonan mestaruuden. Viimeisellä kierroksella myös kakkosjoukkue säilytti toisen tilansa varmistaen Torpedoksen kaksoisvoiton. Kakkosdivisioonassa kolmosjoukkue sijoittui kolmanneksi. Kolmosdivisioonassa nelosjoukkueen kohtalona oli seitsemäs tila ja samalla putoaminen sarjaporrasta alemmas.

Perjantai-iltana pelatuissa ykkösdivisioonan otteluissa oli Torpedoksen kakkosjoukkue omaa luokkaansa. Joukkue voitti kaikki neljä otteluaan ja pelasi lisäksi kahdesti yli 900 pisteen bonusrajan. Näin joukkueen toinen tila sarjataulukossa säilyi helposti. Eroa viimeisellä kierroksella neljä pistettä keränneeseen ykkösjoukkueeseen jäi seitsemän pistettä. Kolmanneksi sijoittunut Keila-Kallet puolestaan jäi 11 pistettä hopeatilasta.

Henkilökohtaisissa tuloksissa omaa luokkaansa oli Torpedoksen kakkosjoukkueen Jarmo Ahokas. Tasaisen varmalla työskentelyllään Ahokas keräsi neljään sarjaan 965 pistettä (ka. 241,25). Kakkosjoukkueen pelaajista myös Sulo Hietala oli hyvässä vireessä heittäen tuloksen 913 (ka. 228,25). Yli 210 pisteen keskiarvoihin ylsivät myös kakkosjoukkueen Janne Kyllönen (ka. 214,25) sekä ykkösjoukkueen Raimo Pohjanlahti (ka. 213,75) ja Timo Aalto (ka. 210,25).

Kakkosdivisioonassa Torpedoksen kolmosjoukkue lähti viimeiselle kierrokselle vielä tavoittelemaan divisioonan voittoa. Toisen ottelun tappion myötä mahdollisuudet kuitenkin kuivuivat kokoon. Tämän jälkeen joukkue taisteli toisesta sijasta Lahden Keilaajien kolmosjoukkueen kanssa. Viimeisessä ottelussa joukkueet kohtasivat toisensa ja LK onnistui voittamaan ottelun reilulla 20 pisteellä. Samalla joukkue siirtyi sarjataulukossa yhdellä pisteellä Torpedoksen edelle. Divisioonan voitti siis Falconsin kakkosjoukkue kahdeksan pisteen erolla ennen Lahden Keilaajien kolmosjoukkuetta. Torpedoksen kolmosjoukkueelle saavutuksena kolmas tila ennen Areksen ykkösjoukkuetta.

Kierroksen pelaaja kakkosdivisioonassa oli Areksen ykkösjoukkueen Mika Laaksonen tasoituksellisella keskiarvollaan 221,50. Torpedoslaisista parhaiten ja samalla ainoana yli parirajan pelasi Jari Ratia (ka. 202,25).

Kolmosdivisioonassa Torpedoksen nelosjoukkue lähti taistelemaan sarjapaikkansa puolesta. Tehtävä oli lähestulkoon mahdoton koska eroa ensimmäiseen säilyjään oli kertynyt ennen viimeistä kierrosta jo kymmenen pistettä. Joukkue pelasi kuitenkin hienosti ja voitti kaikki viisi otteluaan ollen viimeisen kierroksen paras joukkue. Tuloksena oli kuitenkin ainoastaan seitsemäs sija sarjataulukossa neljä pistettä ensimmäisenä kolmosdivisioonassa säilyneestä Lahden Keilaajien nelosjoukkueesta.

Nelosdivisioonan viimeisen kierroksen paras pelaaja oli Lahden Keilaajien nelosjoukkueen Pauli Tiihonen 213 pisteen keskiarvolla. Torpedoslaisista paras oli Jani Salminen. Hänen keskiarvonsa oli 196,20.

Sarjamyllyn uusi kausi käynnistyy jällen alkusyksystä. Tämän kauden lopulliset sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


HUUSKONEN & SYVÄNNE PARIMESTARUUTEEN
(sivuille 3.5.2001)

Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailujen jälkimmäinen osa eli 2 x 8 sarjan parikilpailu pelattiin viime viikonvaihteessa. Miesten CD-luokissa eli B-ryhmässä voiton vei lähes sensaatiomaisesti Torpedoksen junioripari Timo Huuskonen (15) ja Otto Syvänne (17). Pojat pelasivat perjantaina huomattavasti yli aikaisempien ennätystensä ja heidän tuloksensa kesti lopulta muiden parien yritykset. Tulosta kertyi Huuskoselle 1450 (ka. 181,25) ja Syvänteelle 1427 (ka. 178,38) pistettä.

Miesten A-ryhmässä torpedoslaiset pelasivat kyllä hyvin mutta kärkipaikan vei kuitenkin Lahden Keilaajien pari Jarkko Salminen - Teemu Welling. Torpedoksen Jarmo Ahokas (1758) ja Pasi Pöllänen (1787) keräsivät yhteistuloksen 3545 sijoittuen toiseksi reilun kymmenen pisteen päähän kärjestä. Janne Kyllönen (1823) ja Jari Ratia (1711) veivät pronssimitalit jäätyään 11 pistettä hopeasta. Maininnan arvoisia olivat vielä kuudenneksi sijoittuneet Sulo Hietala (1632) ja Seppo Koukonen (1606).

Joukkuekisan kuuden ja parikisan kahdeksan sarjan yhteistuloksen perusteella parhaat pelaajat selviytyivät henkilökohtaiseen loppukilpailuun. Kyseinen kilpailu pelataan ensi sunnuntaina ja MAB-luokista mukaan selviytyi 18 sekä CD-luokista 12 parasta heittäjää.

Torpedoslaisista ei CD-luokkien loppukilpailuun yltänyt kukaan. Parhaiten yhteistuloksissa sijoittui Tomi Toivonen ollen 14. 19 pisteen päässä jatkopaikasta. MAB-luokissa jatkajia onkin sitten huomattavasti runsaammin. Jarmo Ahokas lähtee kärkipaikalta tuloksellaan 3144. Pasi Pöllänen on kakkosena 17 pisteen päässä. Janne Kyllösen sijoitus on neljäs (3059), Jari Ratian seitsemäs (2977), Seppo Koukosen yhdeksäs (2882) sekä Juhani Kapulaisen 11. (2856). Niukasti mukaan loppukilpailuun itsensä puristivat vielä Sulo Hietala 14. sijallaan (2820) sekä Raimo Pohjanlahti 16. sijallaan (2815).


JARMO AHOKAS SEURAN MESTARIKSI
(sivuille 30.4.2001)

Vuoden 2001 Torpedoksen mestaruus ratkaistiin lauantaina Riihimäellä. Pelitapana oli kuusi sarjaa luokkatasoituksin. Mukana kilpailussa oli ennätykselliset 26 heittäjää jotka oli jaettu kahteen kilpailuerään. Matkaan lähdettiinkin linja-autolla.

Jarmo Ahokas löi jo ensimmäisessä erässä sellaisen pohjatuloksen etteivät muut siihen pystyneet vastaamaan. Viimeisen sarjan hienoisesta takeltelusta huolimatta tulosta kertyi 1324 pistettä (ka. 220,67). Eroa toiseksi sijoittuneeseen Arto Blomqvistiin kertyi lopulta 39 pistettä. Blomqvist nousi toisesta erästä ainoana kärkikuusikkoon hienolla viimeisellä sarjallaan. Ensimmäisen ruudun paikon jälkeen hän heitti nimittäin 11 kaatoa peräkkäin saaden sarjakseen 290 pistettä.

Kolmas ja neljäs sija menivät Pasi Pölläselle ja Janne Kyllöselle. Pölläsen tulos oli 1270 ja Kyllösen 1254. Muiden tulokset jäivätkin sitten jo alle parirajan. Viidenneksi sijoittui kilpailun positiivisin yllättäjä. Jani Hälinen heitti nimittäin oman henkilökohtaisen ennätyksensä pistein 1065. Kun tulokseen lisätään C-luokan 120 pisteen luokkatasoitus yhteispisteet nousevat lukemiin 1185. Tuloksellaan Hälinen päihitti Timo Aallon kolmen pisteen erolla.

Mestaruuskilpailujen tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


HISTORIALLINEN KOLMOISVOITTO
(sivuille 24.4.2001)

Lahti-Bowlingin vuoden 2001 mestaruuskilpailut alkoivat viime viikonvaihteessa 4 x 6 sarjan joukkuekilpailulla. Miehet pelasivat MAB- sekä CD-ryhmissä naisten kilpaillessa ainoastaan yhdessä ryhmässä. Torpedos osoitti miesten MAB-ryhmässä historiallista ylivoimaa ottamalla kolmoisvoiton. Tuskin koskaan aikaisemmin on mikään seura pystynyt valtaamaan kaikkia mitalisijoja.

Torpedoksen ykkösjoukkue oli kilpailussa omaa luokkaansa. Jarmo Ahokkaan 1386 ja Pasi Pölläsen 1340 olivat tuloksia joihin muut eivät pystyneet. Kun Jari Ratia (1266) ja Janne Kyllönen (1236) säestivät vielä kärkiparia hyvin oli tuloksena lopulta hienot lukemat 5228 pistettä (ka. 217,83).  Tulos jää ainoastaan 32 pistettä seuran ennätyksestä, jonka sama kvartetti heitti viime vuoden mestaruuskilpailuissa.

Kakkosjoukkueessa seuran seniorit näyttivät iskukykynsä. Joukkue pelasi erittäin tasaisesti ja keräsi yhteistuloksen 4904 (ka. 204,33). Eroa kärkeen kertyi 324 pistettä. Joukkueessa pelasivat Sulo Hietala (1188), Seppo Koukonen (1276), Raimo Pohjanlahti (1214) sekä Veli Pöllänen (1226).

Pronssimitalit vei yllätyksellisesti Torpedoksen nelosjoukkue. Jokainen joukkueen pelaaja venyi hyviin suorituksiin ja tulosta kertyi reilusti yli parirajan. Eroa hopeatilaan jäi 58 pistettä mutta neljänneksi sijoittunut Hakan joukkue jäi puolestaan reilun sadan pisteen päähän. Nelosjoukkueen ykköspelaaja oli Jari Mäntynen. Hän heitti tuloksen 1269. Loistavaa venymistä esittivät myös Pentti Mäyrä (1242) sekä Juhani Kapulainen (1208). Joukkueen neljäs pelaaja oli Kyösti Mähönen (1127).

Torpedoksen kolmosjoukkue sijoittui kymmenenneksi. CD-ryhmässä Torpedoksen ainoa joukkue sijoittui niin ikään kymmenenneksi voiton mennessä Keila-Veikoille.

Henkilökohtaista Lahden mestaruutta ratkaistaessa lasketaan mukaan sekä joukkuekilpailun että parikilpailun (2 x 8 sarjaa) tulos jokaiselta pelaajalta. 14 sarjan yhteistuloksen perusteella selviytyvät parhaat erikseen pelattavaan loppukilpailuun. Miesten MAB-ryhmästä loppukilpailuun selviytyy 18 parasta ja CD-ryhmästä 12 parasta.

Ensimmäisen osakilpailun jälkeen ovat MAB-ryhmän kärkipaikat miehitetty Torpedoksen pelaajilla. Jarmo Ahokas johtaa, Pasi Pöllänen on toinen ja Seppo Koukonen kuudes. Loppukilpailupaikassa ovat toistaiseksi kiinni myös Jari Mäntynen (7.), Jari Ratia (8.), Pentti Mäyrä (12.), Janne Kyllönen (14.), Raimo Pohjanlahti (17.) sekä Juhani Kapulainen (18.). Miesten CD-ryhmässä parhaana torpedoslaisena on Tomi Toivonen (32.).

Mestaruuskilpailun toinen osa (2 x 8 sarjaa) pelataan tulevana viikonvaihteena.


MIESTEN SM-LIIGASTA KAHDEKSAS SIJA
(sivuille 17.4.2001)

Miesten SM-liigan viimeinen kierros pelattiin Lahdessa viikkoa ennen pääsiäistä. Torpedos lähti kotikierrokselleen kymmenenneltä sijalta. Mahdollisuudet mitalipeleihin olivat käytännössä menneet mutta toisaalta liigakarsijan paikkakin oli yli 800 pisteen päässä.

Torpedos aloitti kierroksen pelit pirteästi. Ensimmäiseen sarjaan kertyi 1075 pistettä Jarmo Ahokkaan 267 pisteen sarjan johdolla. Voittoon asti ei tulos kuitenkaan riittänyt sillä vastassa ollut Varkauden Mainarit heitti tuloksen 1100 vieden voiton.

Toisessa sarjassa Torpedoksen pelilinjat hävisivät sitten melko totaalisesti. Vastassa ollut Porin Royal Club oli kuitenkin yhtä lailla sekaisin. Ottelun ratkaisu meni lopulta viimeiseen ruutuun. Arto Blomqvist tuli yhdeksänteen ruutuun Janne Kyllösen tilalle ja teki heti kärkeen erittäin tärkeän tuplan. Ankkureiden ollessa vuorossa Torpedos johti niukasti. RC:n Pentti Laine teki viimeiseen ruutuunsa kolme kaatoa. Pasi Pölläseltä vaadittiin tämän jälkeen ehjää kymppiruutua voiton varmistamiseksi. Pöllänen heitti ensimmäisellä heitollaan kaadon. Toisella heitolla pystyyn jäi kymppikeila jonka Pöllänen paikkasi. Sarjavoitto heltisi näin yhden pisteen erolla tuloksen ollessa tasan 900 pistettä.

Toisen ottelun voitolla Torpedos varmisti lopullisesti karsinnoilta välttymisen. Pelikin alkoi kulkemaan hiukan paremmin ja Jarmo Ahokkaan innostamana joukkue heitti jälleen parituloksen (1004). Vastassa ollut Lohjan Rännimestarit pystyi kuitenkin vielä parempaan ja vei voiton tuloksellaan 1072.

Vahva parivauhti jatkui vielä seuraavassakin ottelussa. Arto Blomqvist otti vetovuoron 238 pisteen sarjallaan ja voitto Kouvolan All Starsista heltisi lukemin 1015-959. Viimeisessä ottelussa vastaan asettui putoajan paikalle juuttunut Tampereen Keilakerho. TKK voitti perin vaisun ottelun kuudella pisteellä 918-912. Tämä ei kuitenkaan enää pelastanut tamperelaisia vaan edessä oli putoaminen ykkösdivisioonaan.

Torpedos sijoittui runkosarjan päätöskierroksella kahdella voitollaan yhdeksänneksi. Lopullisessa sarjataulukossa saavutuksena oli kahdeksas sija. Sijoitus on seuran liigahistorian paras ja täyttää kauden alussa asetetun tavoitteen (sijat 5.-8.). Mitalipeleihin selviytyivät lopulta runkosarjan voittaja Turun Silver Club, helsinkiläinen Grankulla Bowlare sekä Varkauden Mainarit. Torpedoksen ero viimeiseen mitalipelipaikkaan kasvoi lopulta lähes 1500 pisteeseen.

Henkilökohtaisissa tuloksissa Torpedoksen kauden pelaaja oli Pasi Pöllänen joka ainoana koko kauden pelanneista pystyi yli 200 pisteen keskiarvoon (ka. 202,33). Keskiarvollaan Pöllänen jäi reilun 11 pisteen päähän koko sarjan parhaasta pelaajasta eli GB:n Jouko Kuossarista. Viimeisen kierroksen parasta keskiarvoa pelasi GB:n Kimmo Lehtonen. Hänen keskiarvonsa oli ylivoimainen 234,20. Torpedoslaisista parasta peliä pelasi Arto Blomqvist, jonka keskiarvo kolmeen sarjaan oli 218,00. Kaikki sarjat pelanneista Jarmo Ahokas pystyi 215 pisteen keskiarvoon.

SM-liigan lopputulokset löytyvät tulossivuiltamme.


BAKER-FINAALISTA JÄNNITYSNÄYTELMÄ
(sivuille 6.4.2001)

Lahti-Bowlingin kauden 2000-2001 Baker-liigan finaalit pelattiin keskiviikkoiltana. Mukaan oli selviytynyt kummankin runkosarjan lohkon kolme parasta joukkuetta. Jokainen joukkue pelasi yhden neljän sarjan ottelun muita finaalin joukkueita vastaan eli yhteensä viisi ottelua. Tämän jälkeen voittajaksi julistettiin eniten pisteitä kerännyt joukkue. Finaalista muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Ennen viimeistä ottelua oli neljällä joukkueella mahdollisuus viedä mestaruus. Pelien taso oli hyvä ja parhaat joukkueet pelasivat reilusti yli parivauhdin keskiarvoa.

Torpedokselta oli selviytynyt kaksi joukkuetta finaaliin. Ensimmäisessä ottelussa joukkueet pelasivat vastakkain. Pelissä ei ollut kunnollista taistelun tuntua missään vaiheessa ja tulokset olivat alkuun melko vaatimattomia. Kakkosjoukkue terästäytyi kuitenkin ensin ja toisen sarjan 241 pisteen sarjan ansiosta vei otteluvoiton lukemin 3-2. Kärkeen siirtyi Lahden Keilaajat joka voitti Sirkut puhtaasti 5-0.

Toisessa ottelussa Torpedoksen ykkösjoukkue sai vastaansa Sirkut ja kakkosjoukkue pelasi Areksen kanssa. Sirkut oli ensimmäistä sarjaa lukuun ottamatta erittäin vaisu ja taipui ykkösjoukkueelle lukemin 4-1. Kakkosjoukkue pelasi tasapainoisen pelin ja voitti Areksen puhtaasti 5-0.

Kolmannessa ottelussa oli ykkösjoukkueen vuoro kohdata Ares. Ares ei vieläkään löytänyt kunnolla pelirytmiä ja kärsi 4-1 tappion. Kakkosjoukkue pelasi Lahden Keilaajia vastaan. Ensimmäisessä sarjassa Sulo Hietala käänsi viimeisessä ruudussa pisteen Torpedokselle. Tämän jälkeen sarjavoittoja jaettiin vuorotahtiin. Viimeisessä sarjassa Seppo Koukonen teki kymppiruutuun tarvittavat kaadot hankkien yhteistuloksesta pisteen Torpedokselle. Näin kokonaisvoitto kirjattiin myös Torpedokselle lukemin 3-2 ja samalla myös finaalin kärkipaikka siirtyi joukkueen haltuun.

Toiseksi viimeisessä ottelussa kakkosjoukkue pelasi Sirkkuja vastaan. Vain yhden pisteen kolmesta ensimmäisestä ottelustaan kerännyt Sirkut piristyi Torpedoksen kannalta väärässä paikassa ja pelasi reilusti yli parivauhtia. Samalla se vei hieman hyytyneeltä kakkosjoukkueelta pisteet tuloksella 4-1. Ykkösjoukkue voitti samaan aikaan Falconsin 4-1 ja paranteli asemiaan.

Ennen viimeistä ottelua kärjessä oli Torpedoksen ykkösjoukkue puolitoista pistettä ennen Lahden Keilaajia. Torpedoksen kakkosjoukkue oli kolmantena kaksi pistettä kärjestä mutta vain puoli pistettä edellä Falconsia. Viimeisessä ottelussa Torpedoksen ykkönen kohtasi Lahden Keilaajat ja kakkonen Falconsin.

Falcons aloitti väkevästi ja käänsi kaksi ensimmäistä sarjaa voitokseen viimeisen ruudun kaadoillaan. Samalla se nousi jo tasapisteisiin Lahden Keilaajien kanssa puolen pisteen päähän Torpedoksen ykkösjoukkueesta. Torpedoksen ykkösjoukkue voitti toisessa sarjassa Lahden Keilaajia lähes 80 pistettä ja oli kiinni ottelun yhteispisteistä saatavassa pisteessä. Kolmannessa sarjassa Torpedoksen kakkosjoukkue voitit Falconsin selvästi. Kun Torpedoksen ykkösjoukkue samaan aikaan voitti Lahden Keilaajat oli Torpedoksen ykkösjoukkue varmistanut Baker-liigan ykköstilan itselleen.

Viimeisessä sarjassa taisteltiin tiukasti kakkostilasta. Torpedoksen kakkosjoukkueelle riitti voitto viimeisessä sarjassa kakkostilaan mikäli ykkösjoukkue saman aikaisesti voittaisi Lahden Keilaajat yhteistuloksessa. Lahden Keilaajat heitti viimeiseen sarjaan koko finaalin parhaan tuloksen eli 261 pistettä. Kun Torpedoksen ykkösjoukkuekin pystyi 207 pisteeseen jäi yhteistuloksessa kuitenkin 19 pisteen ero Torpedokselle. Kakkosjoukkue heitti viimeiseen sarjaansa myös hienon 250 pisteen sarjan. Näin Torpedos saavutti hienon kaksoisvoiton tämän kauden Baker-liigassa.

Voiton vieneessä ykkösjoukkueessa pelasivat Jarmo Ahokas, Arto Blomqvist, Janne Kyllönen ja Pasi Pöllänen. Toiseksi sijoittuneen joukkueen kokoonpanossa olivat Timo Aalto, Sulo Hietala, Seppo Koukonen ja Jari Ratia. Voitosta Torpedosta hyvitettiin 5 000 markan palkinnolla. Kakkostilasta palkitaan 3 000 markalla.

Finaalin tulokset löytyvät tulossivuiltamme


SENIORIT SAAVUTTIVAT SM-LIIGAPRONSSIN
(sivuille 3.4.2001)

Seniorien SM-liigan loppuottelut pelattiin sunnuntaina Kouvolassa. Torpedoksen täksi kaudeksi SM-liigaan noussut seniorimiehistö oli selvittänyt myös tiensä kolmen joukkoon runkosarjan kakkostilalla. Suoraan loppuotteluun pääsi runkosarjan voittaja Kouvolan All Stars. Välierässä Torpedosta vastaan asettui Turun Silver Club. Loppuotteluun selviäisi kahdella sarjavoitolla.

Lähdettäessä välieräotteluihin ei Silver Club ollut voittanut Torpedosta kertaakaan kauden keskinäisissä otteluissa. Ensimmäinen ottelu alkoikin pienoisessa Torpedoksen hallinnassa. SC pysyi pelissä lähinnä Timo Murron heti ottelun alusta aloittamalla kaatojonolla. Sarjan puolessa välissä Juhani Kapulainen ja Seppo Koukonen iskivät neljän kaadon jonot, Raimo Pohjanlahti triplan ja Sulo Hietalakin tuplan. Joukkue saavutti tässä vaiheessa noin neljänkymmenen pisteen etumatkan.

Kahdeksannessa ruudussa Hietalalle sattui harmittava yhden keilan ohiheitto. Lisäksi ainoastaan Koukonen pystyi jatkamaan kaatojonoaan kymmenenteen ruutuun saakka. SC:n puolella Murto jatkoi edelleen kaatojonoaan muidenkin hieman piristyessä. Viimeisessä ruudussa Murto upotti ensin kymmenennen heittonsa syvälle pesään, sai sitten onnenkantamoisen vasemmalta ja täydensi lopulta 300 pisteen sarjaansa hyvään taskuosumaan.

Ankkureiden lähtiessä heittämään Torpedoksella oli kahden pisteen johto. Molemmilla ankkureilla oli paikot ysiruudussa. Pohjanlahti heitti ensin yhdeksän keilaa pois paikaten pystyyn jääneen kymppikeilan. SC:n ankkuri Kaj Sveholm teki vastaavasti kahden keilan paikon antaen Torpedokselle kolmen pisteen etuaseman ennen ylimääräisiä heittoja. Pohjanlahti heitti ensin. Hänen heittonsa suuntautui voimakkaasti oikealle jättäen neljä keilaa pystyyn vasempaan reunaan. Sveholmille jäi kaadolla vielä mahdollisuus sarjavoittoon. Kokeneena maajoukkuepelurina Sveholm upotti pallonsa syvälle taskuun ja vei ensimmäisen ottelun voiton SC:lle yhdellä pisteellä lukemin 873-872.

Toisessa sarjassa Torpedos oli alkuruuduissa ymmärrettävästi hieman tolaltaan. Pohjanlahti sisuuntui kuitenkin ensimmäisen sarjan tappiosta ja aloitti toisen sarjan alusta kaatojonon. Kuudennessa ruudussa Pohjanlahti oli jatkanut kaatoilotteluaan, Hietala ja Kapulainen olivat tehneet tuplan sekä reiän mieheen ja Koukonen oli heittänyt neljän kaadon jonon sekä kaksi missiä. Ote oli siirtynyt jälleen Torpedokselle noin neljänkymmenen pisteen erolla.

Ennen viimeistä ruutua Torpedos oli tiukasti sarjavoitossa kiinni. SC:n Murto onnistui jälleen tekemään tärkeitä kaatoja viimeiseen ruutuun. Hietala toisena ja Kapulainen kolmantena pelaajana heittivät kuitenkin paikkaamattomat reiät. Ottelu meni jälleen ankkuripeliksi. Pohjanlahdella oli yhdeksän kaadon jono ennen viimeistä ruutua. Hyvästä kymmenennen ruudun heitosta jäi kuitenkin jälleen kymppikeila pystyyn. Paikkoheitto meni ohi ja peli oli Sveholmin omissa käsissä. Sveholm osoitti jälleen kylmäpäisyytensä heittämällä yhdeksännen ruudun kaatonsa jatkeeksi kolme kaatoa. Ottelu kääntyi jälleen SC:n eduksi tällä kertaa lukemin 823-802 ja samalla SC loppuotteluun sarjavoitoin 2-0.

Loppuottelu alkoi hermostuneissa merkeissä. Lopussa All Stars hallitsi hermonsa hieman paremmin vieden ensimmäisen sarjan voiton. Toiseen sarjaan SC teki pelaajavaihdon saaden uutta puhtia otteisiinsa. Tuloksena lähes 900 pisteen sarja jolla sarjavoitot tasoittuivat lukemiin 1-1. Viimeinen sarja oli oikeaoppinen trilleri jonka All Stars lopulta vei kahden pisteen erolla. Näin mestaruus jo toisena vuonna peräkkäin Kouvolan All Starsille. Voittajajoukkueessa pelasivat Heikki Laitinen, Anssi Laurila, Reijo Patjas ja Pentti Sippu.

Torpedoksen loppuottelujen parhaan henkilökohtaisen keskiarvon pelasi Raimo Pohjanlahti (ka. 238,00). Myös Seppo Koukonen pelasi yli parivauhdin (ka. 216,00). Sulo Hietala (ka. 189,50) ja Juhani Kapulainen (ka. 193,50) jäivät alle parivauhdin. Mainittujen lisäksi Torpedoksen pronssia saavuttaneessa joukkueessa pelasivat kauden aikana Simo Honkanen ja Veli Pöllänen.


SEURAOTTELUVOITTO MIKKELISSÄ
(sivuille 3.4.2001)

Torpedoksen joukkue teki tämänvuotisen seuraottelumatkansa Mikkeliin viime lauantaina. Ottelussa pelattiin taas 2 - 8 henkisin joukkuein kuusi sarjaa luokkatasoituksin (naiset + 8 pist./srj.). Joukkueiden paremmuus ratkaistiin tasoituksellisten keskiarvojen perusteella.

Torpedos otti tämänvuotisessa ottelussa voiton. Taso Mikkelin vaativissa olosuhteissa ei noussut korkeaksi sillä kärkitulokset tasoituksin jäivät 1260 pisteen tietämiin. Torpedoksen kahdeksanhenkisen joukkueen tasoituksellinen keskiarvo oli 1164,63. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Kuopion Veljmiehiin kertyi keskiarvossa noin seitsemän pistettä. Kolmanneksi sijoittui järjestävä seura Kanuuna kuitenkin jo selvästi kärkikaksikkoa jäljessä.

Henkilökohtaisissa tuloksissa kärkikaksikko löytyi Torpedoksen riveistä. Paras oli Jarmo Ahokas kolmen pisteen erolla Pasi Pölläseen. Ahokkaan tulos oli 1266 ja Pölläsen 1263. Vaativissa olosuhteissa tuloksilla saattaa erikoiskilpailussa yltää jopa loppukilpailuun. Kolmanneksi parhaan tuloksen teki Veljmiesten Janne Kyttä jääden pisteen päähän Pölläsestä. Torpedoslaisista yli parivauhtiin tasoituksin ehtivät myös Simo Honkanen ja Sulo Hietala.

Seuraottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme


KAKKOSJOUKKUE KUILUN PARTAALLA BAKERISSA
(sivuille 31.3.2001)

Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohkon alkusarja saatiin päätökseen viime keskiviikkona. Torpedoksen kakkosjoukkueella oli ennen viimeistä kierrosta hyvä ote loppukilpailupaikasta mutta joukkue oli menettää otteensa viimeisissä otteluissa.

Ennen viimeistä kierrosta Torpedoksen kakkosjoukkue johti lohkoaan. Eroa neljänteen eli ensimmäisenä loppukilpailun ulkopuolelle jäävään joukkueeseen oli kuusi pistettä. Tämä neljäntenä ollut joukkue oli Kaadon kakkosjoukkue joka kohtasi Torpedoksen heti viimeisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa. Torpedos pelasi parivauhtia mutta Kaato osoitti venymiskykyä ja vei ottelun nimiinsä selkeästi 4-1. Torpedoksen ero Kaatoon kaventui enää kolmeen pisteeseen.

Toisessa ottelussa Torpedoksen kvartetti Timo Aalto, Arto Blomqvist, Sulo Hietala ja Antti Kapulainen sai vastaansa "haamujoukkueen". Koska kakkoslohkossa on tällä kaudella ollut pariton määrä joukkueita on ilman vastustajaa pelaavalle joukkueelle määritelty viime kauden pelien perusteella tavoitetulos, jonka voittamalla saa pisteet ottelusta. Kyseistä tulosta kutsutaan "haamujoukkueeksi" ja tällä kaudella tuo tulos on ollut 188 pistettä sarjaa kohden.

Normaalisuorituksella 188 pistettä pitäisi olla Torpedokselle helppo tulos. Nyt kuitenkin joukkueen peli jäykistyi täydellisesti. Timo Aalto teki muutaman helpon tyhjän ja Arto Blomqvist oli vaikeuksissa välineidensä kanssa. Ensimmäisestä tuli sarjasta selvä tappio mutta toisen lopussa Aalto teki tärkeät kolme kaatoa kymppiruutuun. Niillä irtosi sarjavoitto. Blomqvistkin alkoi löytää jyvän saaden muutaman tärkeän kaadon. Kolmas sarja oli kuitenkin jälleen surkea ja tilanne oli erittäin tiukka. Neljännessä sarjassa Torpedoksen peli hieman vapautui. Sarjavoiton jälkeen tappio kaventui lukemiin 2-3.

Ennen viimeistä sarjaa neljä kärkijoukkuetta oli vain kolmen pisteen sisällä. Torpedos oli vielä kärjessä mutta vain pisteen päässä oli Falconsin ykkösjoukkue, puolentoista pisteen päässä Lahden Keilaajien kakkosjoukkue ja kolmen pisteen päässä Kaadon kakkosjoukkue. Torpedoksen vastustaja viimeisessä ottelussa oli Lahden Keilaajat.

Viimeisessä ottelussa Torpedos ryhdistäytyi ja pelasi jälleen reilua parivauhtia. Tuloksena oli ensimmäisen ja kolmannen sarjan voitot sekä samalla jatkopaikan varmistuminen jo ennen viimeistä sarjaa.  Voitto Lahden Keilaajista kirjattiin lukemin 3-2 ja samalla tuli myös lohkovoitto kahden pisteen erolla ennen Falconsia. Lahden Keilaajat pysyi kolmantena ja selviytyi näin myös loppukilpailuun kahden pisteen erolla ennen lopussa hieman hyytynyttä Kaadon kakkosjoukkuetta.

Baker-liigan kakkoslohko oli kokonaisuutena erittäin tasainen. Viimeisellä kierroksella kaikki yhdeksän joukkuetta olivat neljän pisteen sisällä. Sarjataulukossa ero ensimmäisen ja kahdeksannen joukkueen välillä oli vain seitsemän ja puoli pistettä.

Baker-liigan loppukilpailu pelataan ensi keskiviikkona. Kakkoslohkon lopulliset sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme


KOLMAS AALTO SEURAAN
(sivuille 31.1.2001)

Torpedokseen liittyi viime viikolla jo kolmas Aalto-sukunimen omaava keilaaja. Seurassa kymmenisen vuotta vaikuttaneen Jarno Aallon isoveli Harri Aalto liittyi nimittäin seuraan viime viikon perjantaina. 24-vuotias Harri on pelannut kuluvalla kaudella Kummikeilailua pikkuveljensä kanssa ja jatkaa nyt heittämistään rekisteröitynä keilaajana.

Torpedos toivottaa Harrin erittäin tervetulleeksi seuraan !!!

Ja se kolmas Aalto Torpedoksessa on jo lähes legendaarinen Timo Aalto.


SENIORIOTTELUSSA EI MENESTYSTÄ
(sivuille 31.3.2001)

Torpedoksen seniorien SM-liigafinaaleihin valmistautuva miehistö ei menestynyt Lahden kauden neljännessä senioriottelussa. Ottelu pelattiin Lahdessa viime viikon perjantaina Lahden Keilaajien ja Sirkkujen erikoiskilpailun yhteydessä. Mukana oli seitsemän nelihenkistä joukkuetta jotka pelasivat kuusi sarjaa luokkatasoituksin (naiset + 8 pistettä / sarja).

Tämänkertaisessa ottelussa Kaato oli selkeä ykkönen. Joukkue sai tasoituksin tulosta lähes sata pistettä päälle parin kun toiseksi sijoittunut Falconsin joukkue ylsi hädin tuskin parivauhtiin. Eroa kahden kärkijoukkueen välille kertyi 74 pistettä. Kolmanneksi sijoittui Keila-Veikot 141 pistettä kärjestä. Torpedoksen joukkue ei missään vaiheessa intoutunut kovin erikoiseen peliin ja tuloksena oli kuudes tila 261 pistettä kärjestä.

Ottelun ainoasta tasoituksellisesta yli 1300 pisteen henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Lahden Keilaajien Risto Teirikangas. Hän intoutui viimeisessä sarjassa heittämään peräti 260 pistettä keräten puhtaan tuloksen 1237 (ka. 206,17). Tasoituksin hänen yhteispisteensä nousivat 1309 pisteeseen. Kaksi seuraavaa sijaa veivät Kaadon heittäjät. Toinen oli Erkki Kiviaho (1205 + 72 = 1277) ja kolmas Raimo Huhtanen (1124 + 120 = 1244). Torpedoslaisista ainoana parivauhtiin ylsi Juhani Kapulainen (1201 + 30 = 1231).

Ottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


SEURAOTTELUTAPPIO HEINOLASSA
(sivuille 28.3.2001)

Torpedoksen joukkue kävi viime torstaina Heinolassa ottamassa mittaa yhdestä perinteisistä seuraottelukumppaneistaan eli Bowling Farrow'sta. Ottelu käytiin kahdeksanhenkisin joukkuein kuuden sarjan kilpailuna keskiarvotasoituksin.

Torpedos sai 148 pistettä vastustajaansa enemmän tasoituksia. BF nappasi eron kiinni kuitenkin jo ensimmäisessä sarjassa mennen kahden pisteen johtoon. Kahdessa seuraavassa sarjassa johto kasvoi jo yli 200 pisteeseen. Loppujen lopuksi BF pystyi varmistellenkin viemään 187 pisteen voiton.

Henkilökohtaisissa tuloksissa Torpedoksen eliittiä oli Pentti Mäyrä. Hän paransi peliään loppua kohden päättäen sen hienoon 245 pisteen sarjaan. Puhdas tuloskin oli komea 1213 (ka. 202,17) ja tasoituksin pisteitä kertyi 1285. Hienon pelin ja oman ennätyksensä heitti myös junioripuolen edustaja Otto Syvänne. 16-vuotias Syvänne heitti ensimmäisen kilpailunsa ulkopaikkakunnilla ja päätti pelinsä komeaan 221 pisteen sarjaan. Samalla yhteistulos nousi yli tuhannen pisteen haamurajan. Lopulliset lukemat olivat 1012 ja tasoituksin tulos (1252) oli joukkueen toiseksi paras.

Yli parituloksen tasoituksin saivat torpedoslaisista myös Kyösti Mähönen ja Simo Honkanen. BF:n joukkueen paras oli jo toisena vuonna peräkkäin Tuomas Reittu ennen Sakari Lainetta ja Pekka Repoa.

Seuraottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


YKSI JOUKKUE BAKER-FINAALIIN, TOINEN NIUKASTI ULOS
(sivuille 22.3.2001)

Lahti-Bowlingin Baker-liigan ykköslohko sai oman runkosarjansa päätökseen keskiviikkoiltana. Runkosarjan jälkeen kolme parasta joukkuetta selviytyi kahden viikon kuluttua pelattavaan loppukilpailuun.

Ennen viimeistä kierrosta Torpedoksen ja Sirkkujen ykkösjoukkueet olivat jo käytännössä varmistaneet jatkopaikkansa. Kolmannesta paikasta kisaili kuitenkin vielä neljä joukkuetta mukaan lukien Torpedoksen kolmosjoukkue. Eroa näillä neljällä joukkueella oli kierrokselle lähdettäessä vain viisi pistettä.

Ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen kolmosjoukkueen vastustajaksi asettui Golf-Keilaajat. GK pystyi viemään ensimmäisen sarjan, mutta loppu oli Torpedoksen näytöstä. Voitto kirjattiin lopulta Torpedokselle selvin 4-1 luvuin. Näin GK joutui taipuman myös sarjataulukossa kuudennelle sijalle Torpedoksen taakse. Areksen kakkosjoukkue säilytti kolmannen tilan 3-2 voitollaan tehden pisteen lisää eroa 2-3 tappion kärsineelle Falconsin kakkosjoukkueelle. Torpedoksen ykkösjoukkue vei omassa ottelussaan selkeän 4-1 voiton Lahden Keilaajien ykkösjoukkueesta.

Toiseksi viimeisessä ottelussa Areksen kakkosjoukkue vahvisteli asemiaan viedessään 4-1 voiton Lahden Keilaajien ykkösjoukkueesta. Kun samanaikaisesti Torpedoksen kolmosjoukkue voitti Falconsin kakkosjoukkueen 4-1 ja Golf-Keilaajat hävisi Torpedoksen ykkösjoukkueelle 5-0 oli kolmannen jatkopaikan tavoittelu enää kahden joukkueen kauppa. Mainittakoon että Torpedoksen molemmat joukkueet heittivät tähän neljän sarjan otteluun 900 pisteen tasoitukselliset tulokset.

Ennen viimeistä ottelua Areksen kakkosjoukkueella oli neljän pisteen etumatka Torpedoksen kolmosjoukkueeseen. Ares pelaisi viimeisen ottelunsa Torpedoksen ykkösjoukkuetta vastaan ja jatkopaikkaan sille riittäisi siis kaksi pistettä.

Viimeisessä ottelussa hyviä otteita kahdessa ensimmäisessä ottelussaan esittänyt Torpedoksen ykkösjoukkue hyytyi hieman. Ares vei melko vaisullakin pelillä kaksi ensimmäistä sarjaa ja samalla varmisti itselleen jatkopaikan. Lopulta Torpedoksen ykkösjoukkue onnistui viemään kaksi viimeistä sarjavoittoa mutta otteluvoitto Arekselle kuitenkin lukemin 3-2. Vaikka Torpedoksen kolmosjoukkue samanaikaisesti voitti oman ottelunsa 5-0 jäi eroa kuitenkin kaksi pistettä.

Huhtikuun alun loppukilpailuun selvisivät siis Torpedoksen ja Sirkkujen ykkösjoukkueet sekä Areksen kakkosjoukkue. Kierrosvoiton vei Torpedoksen kolmosjoukkue 13 pisteellään ennen 11 pisteeseen päätyneitä Torpedoksen ykkösjoukkuetta ja Kaadon ykkösjoukkuetta. Torpedoksen kolmosjoukkueessa pelannut nelikko Jarmo Ahokas, Janne Kyllönen, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia pelasi kierroksen läpi hienolla 217,08 pisteen keskiarvolla.

Tämän kauden Baker-liigan loppukilpailu pelataan 4.4.2001. Runkosarjan sarjataulukot löytyvät tulossivuiltamme.


SARJAMYLLY-MESTARUUS VARMISTUI HYVISSÄ AJOIN
(sivuille 22.3.2001)

Torpedoksen ykkösjoukkue varmisti Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn mestaruuden jo toiseksi viimeisellä kierroksella. Joukkue on ennen viimeisen kierroksen neljää ottelua jo tavoittamattomassa johdossa. Torpedoksen kakkosjoukkue säilytti myös kakkostilansa ennen pahimpia kilpakumppaneita. Kakkosdivisioonassa kolmosjoukkue nousi kakkoseksi ja kolmosdivisioonassa nelosjoukkue putosi sarjajumboksi.

Ykkösdivisioonan viidennellä kierroksella viime perjantaina pelattiin viisi ottelua. Heti ensimmäisessä ottelussa vastakkain asettuivat Torpedoksen ykkös- ja kakkosjoukkueet. Ykkösjoukkue osoittautui tällä kertaa paremmaksi ja sai voitosta uutta puhtia peleihinsä. Ykkösjoukkue Simo Honkanen, Seppo Koukonen, Veli Pöllänen ja Tomi Toivonen voitti puhtaasti kaikki viisi otteluaan vieden samalla kierrosvoiton kymmenellä pisteellään. Sarjamylly-mestaruus varmistui jo ennen kierroksen viimeistä peliä kun ero toisena olleeseen Torpedoksen kakkosjoukkueeseen venyi saavuttamattomaan 13 pisteeseen. Kakkosjoukkuekin esiintyi edukseen voittaen neljä viimeistä otteluaan. Tuloksena kierroksen kakkostila ja sama sijoitus yhteispisteissä neljä pistettä ennen kolmantena olevaa Kaadon ykkösjoukkuetta.

Henkilökohtaisissa keskiarvoissa kierroksen kaksi kärkisijaa meni Torpedoksen ykkösjoukkueen senioreille. Kovinta vauhtia piti yllä Seppo Koukonen tasoituksellisella keskiarvollaan 217,80. Simo Honkanen oli myös oivassa vireessä keskiarvolla 213,20. Kierroskolmonen oli Keila-Kallejen Pentti Kasperi. Kakkosjoukkueen parasta esitti Sulo Hietala joka pääsi keskiarvoissa myös yli 210 pisteen.

Kakkosdivisioonassa pelaavaan Torpedoksen kolmosjoukkueeseen oli lauantain peleihini sijoitettu nippu Torpedoksen liigajoukkueen runkomiehiä. Nelikko Timo Aalto, Arto Blomqvist, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia heittikin hyvin sillä joukkueen keskiarvo oli lähes 840 pistettä. Heti ensimmäiseen sarjaan syntyi myös yli 900 pistettä josta joukkue kuittasi kakkosdivisioonan kauden ensimmäisen bonuspisteen. Viimeisessä ottelussa tuli kuitenkin kohtalokas tappio Falconsin kakkosjoukkueelle. Voitollaan Falcons säilytti johtonsa divisioonassa viidessä pisteessä. Voittamalla Torpedos olisi päässyt vain pisteen päähän ennen viimeistä kierrosta. Nyt näyttääkin siltä että muut joukkueet kilpailevat vain kakkossijasta Falconsin takana. Viiden kierroksen jälkeen Torpedos on toisena kolme pistetä Lahden Keilaajien kolmosjoukkuetta edellä. Kierrosvoiton Torpedos kuitenkin yhdeksällä pisteellään vei.

Kierroskeskiarvoissa huonoimmankin torpedoslaisen keskiarvo oli lähes 205 pistettä. Kierroksen paras oli RKM:n Osmo Liuskallio (ka. 221,20) ennen Torpedoksen Pasi Pöllästä (ka. 220,00). Kolmanneksi paras oli Hakan Jarmo Paasio.

Kolmosdivisioonassa Torpedoksen junioripitoinen nelosjoukkue ei onnistunut voittotiliään kartuttamaan. Samalla Golf-Keilaajien kakkosjoukkue ohitti heidät sarjatilanteessa. Torpedos on siten sarjassa ennen viimeistä kierrosta viimeisenä tosin tasapisteissä toiseksi viimeisen kanssa. Sarjaa johtaa myös kierrosvoiton vienyt Valtin ykkösjoukkue ennen Keila-X:ää ja Vesijärven Keilaajia.

Henkilökohtaisissa tilastoissa torpedoslaisista erityismaininnan ansaitsee Kyösti Mähönen joka oli Vesijärven Keilaajien Harri Seilan jälkeen kierroksen toiseksi paras pelaaja. Mähösen puhdaskin keskiarvo oli yli parivauhdin. Kolmantena kierrostilastossa oli Areksen kakkosjoukkueen Risto Neuvonen.

Sarjamyllyn päätöskierros pelataan toukokuun alussa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


LAHDEN RAHATURNAUS LEPISTÖN HEINIÄ
(sivuille 18.3.2001)

Keskiviikkona pelattiin Torpedoksen ja Valtin toista kertaa järjestämän Lahden Rahaturnauksen loppukilpailu. Loppukilpailuun oli selviytynyt kaksikymmentä alkukilpailun parasta tasoituksellisen tuloksen heittänyttä keilaajaa. Mukana oli myös kuusi Torpedoksen edustajaa.

Alkukilpailun kärkipaikan vei Kouvolan All Starsin Mika Oksanen. Hän heitti kuuteen sarjaan loistavan tuloksen 1515 (ka. 252,50). Toiseksi sijoittui Helsingin Jyrän Asko Aravirta tasan sata pistettä Oksaselle jääneenä. Kolmanneksi jätettiin alkukilpailun toisen 300 pisteen sarjan heittänyt Valkeakosken Walki-Teamin Rauli Heikkinen tuloksella 1408. Heikkisen uran seitsemäs kolmesatanen syntyi alkukilpailun viidenteen sarjaan radalla 19. Toisesta kolmesatasesta vastasi Jyrän Jukka Virtanen. Yhteistulosta hän keräsi 1380 pistettä ollen alkukilpailun seitsemäs. Hänelle kolmesatanen oli uran kahdeksas ja syntyi kilpailun avaussarjaan radalla 14.

Loppukilpailurajaksi muodostui 1319 pistettä (ka. 219,83). Siellä menestyäkseen piti kuitenkin pelata erinomaisesti sillä taso nousi erittäin kovaksi. Loppukilpailuun selvinneet pelasivat aluksi viisi sarjaa luokkatasoituksin tämän jälkeen neljä parasta pelasi porrasfinaalit. Jatkopeleihin kärkipaikalta lähti Riihimäen Sinisten Matti Lepistö. Hän pelasi viiteen sarjaan tuloksen 1243 (ka. 248,60). Sillä hän jätti 23 pisteen päähän tasapisteissä olleet Torpedoksen Jarmo Ahokkaan sekä alkukilpailun ykkösen Mika Oksasen. Ahokas selviytyi tässä vaiheessa kakkoseksi sillä hänellä oli kaksi kaatoa Oksasta enemmän.

Viimeisestä porrasfinaalipaikasta käytiin kiivas taistelu. Ennen viimeistä sarjaa neljäntenä ollut Torpedoksen Arto Blomqvist joutui taipumaan 163 pisteen sarjallaan. Hänen sijoituksekseen jäi kuudes 23 pisteen päässä jatkosta. Näin jatkopaikasta jäivät taistelemaan Sirkkujen Katja Peltonen ja Lohjan Rännimestareiden Olli Tiainen. Tiaiselta vaadittiin kahta kaatoa viimeiseen ruutuun jotta hän olisi ohittanut Peltosen. Näitä hän ei kuitenkaan saanut vaan Peltonen vei jatkopaikan 15 pisteen marginaalilla.

Ensimmäisessä porraspelissä Peltonen kohtasi Oksasen. Alku oli tasaista mutta sitten Peltonen sortui muutamaan tyhjään. Oksanen käytti tilaisuutensa ja vei voiton lukemin 246 - 220. Peltosen sijoitus siis neljäs. Välierässä Oksanen kohtasi kuitenkin voittajansa kun Ahokas latoi näyttävällä loppujonolla itselleen voiton pistein 235 - 216.

Loppuottelu oli kahden taitavan keilaajan taistelu. Ahokas aloitti yhden keilan tyhjällä mutta Lepistöllekin jäi sarjan puolivälissä paikkaamaton reikä. Ahokkaan kymppiruudun jälkeen Lepistöltä vaadittiin voittoon viimeiseen ruutuun kaato ja hyvä heitto sen jälkeen. Ensimmäisen heiton hän upotti vastustamattomasti pesään tehden tarvittavan kaadon. Toinen heitto jäi vasurilla kuitenkin hiukan vajaaksi jättäen pystyyn ryhmän 3-9. Paikolla Lepistö voittaisi pisteellä ja vain toisen keilan lähtiessä pois olisi tuloksena tasapeli. Tuolloin turvauduttaisiin kahden ruudun uusintaan.

Lepistö hallitsi kuitenkin hermonsa mestarillisesti paikaten ryhmän ja vieden sarjavoiton lukemin 235 - 234. Samalla hän kuittasi 6 000 markan ykköspalkinnon. Ahokas sai vaivansa palkaksi 4 000, Oksanen 3 000 ja Peltonenkin vielä  2 000 markkaa. Turnausvoitto oli Lepistölle jo neljäs kuukauden sisällä joten ei Ahokaskaan ainakaan huonolle miehelle hävinnyt.

Loppukilpailun tulokset löytyvät tästä.


JYRÄ PAREMPI SEURAOTTELUSSA
(sivuille 18.3.2001)

Viime viikon sunnuntaina Helsingin Jyrä saapui Torpedoksen vieraaksi jo perinteiseksi muodostuneeseen seuraotteluun. Tällä kertaa vieraat pystyivät lopussa rutistamaan isäntien ohi ja viemään lopulta 48 pisteen voiton.

Ottelu alkoi heti räväkästi Jyrän Jukka Virtasen tehtyä ensimmäiseen sarjaan kaksitoista kaatoa eli täydellisen kolmensadan pisteen sarjan. Virtasen rata rikkoutui kymmenen kaadon jälkeen viideksi minuutiksi mutta mies hallitsi hermonsa hienosti ja pamautti kaksi puuttuvaa kaatoa. Täysosuma oli Virtaselle kahdeksas.

Tämän jälkeen alkoi Jyrän Asko Aravirran show. Miestä ei pidätellyt mikään vaan tulosta syntyi sarja toisensa jälkeen. Hänen sarjakimaransa oli kokonaisuudessaan 223, 267, 245, 268 225 ja 187 jolla muodostui yhteistulosta 1415 pisteen verran (ka. 235,83). Virtasen kasatessa 1380 pistettä (ka. 230,00) ei Jyrän voiton syytä tarvitse kaukaa etsiä. Parivaljakko selvisi tuloksillaan myös Lahden Rahaturnauksen loppukilpailuun.

Torpedoksen puolelta parasta peliä esitti Antti Kapulainen. Hänen pelinsä hieman hyytyi loppua kohden mutta tulosta syntyi kuitenkin 1261 pistettä (ka. 210,17). Tasoituksia Kapulaisella oli 30 pistettä joten yhteispisteitä hän sai 1291. Toiseksi sijoittui Kyösti Mähönen. Hänen yhteispisteensä olivat 1276. Mähösen puhdas tulos oli hänen oma ennätyksensä 1204 (ka. 200,67). Kolmantena yli parin tulokseen tasoituksin pystyi Simo Honkanen.

Seuraottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


KUUROILLE LIIGAKULTAA !!!
(sivuille 18.3.2001)

Kuurojen ensimmäisen keilailun SM-liigan viimeinen kierros pelattiin viime viikon lauantaina Vaasassa. Kierroksen jälkeen alkusarjan kaksi parasta joukkuetta kohtasivat loppuottelussa. Torpedoksen joukkue voitti alkusarjan ja sai loppuottelussa vastaansa Reipas-Bowlingin joukkueen. Torpedos kuittasi loppuottelun vakuuttavasti lukemin 544 - 479 ja vei samalla ensimmäisen liigakullan.

Vaasan kierros oli erittäin tasainen. Kaikki kolme joukkuetta pelasivat neljä ottelua. Jokainen joukkue voitti kaksi ja hävisi kaksi ottelua. Näin ollen kierroksen järjestyksen ratkaisivat keilapisteet. Niissä kotijoukkue Wellas osoittautui hieman lahtelaisvieraitaan paremmaksi. Eroa Wellaksen ja kierroskakkosen Reipas-Bowlingin välille kertyi 38 pistettä. Torpedos jäi kierroksella 123 pistettä kärjestä.

Lopullisessa sarjataulukossa järjestys oli kuitenkin päinvastainen. Torpedos säilytti Lahden kierroksella hankkimansa reilun etumatkan ja vei alkusarjan voiton. Wellas puolestaan jäi 52 pisteen erolla Reipas-Bowlingin taakse ja ulos loppuottelusta.

Henkilökohtaisissa tuloksissa kierroksen parasta peliä esitti Wellaksen Raimo Saarijärvi. Hänen tasoituksellinen keskiarvonsa (200,75) ylitti ainoana parirajan. Seuraavat kaksi sijaa menivät mainiolle naiskeilaajille. Reipas-Bowlingin Heli Pylkkänen (ka. 196,25) oli toinen ja Torpedoksen Kirsti Niemelä (ka. 196,00) kolmas. Koko kauden henkilökohtaisissa keskiarvoissa kärjessä oli myös sama kolmikko samassa järjestyksessä.

Historiallisen liigakullan vieneessä joukkueessa pelasivat Ismo Ahtiainen, Kirsti Niemelä, Tero Suominen ja Jani Toivanen. Toiseksi sijoittuneessa Reipas-Bowlingin joukkueessa pelasivat Torpedoksen jäsenistä myös Jani Antikainen ja Timo Kokki.

Kuurojen SM-liigan tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


MITALIPELIT KARKASIVAT SM-LIIGASSA
(sivuille 15.3.2001)

SM-liigan mitalipelit karkasivat Torpedokselta viime viikonvaihteessa Tampereella heitetyllä toiseksi viimeisellä kierroksella. Torpedos pystyi voittamaan kaksi ottelua kuudesta, mutta koko kierroksen heikoin keskiarvo pudotti joukkueen sarjan viidenneltä tilalta kymmenenneksi. Ero mitalipeleihin venähti yli kahdeksaansataan pisteeseen mutta saman verran on eroa myös karsijan paikalle. Viidenteen tilaan eroa on vain reilut 300 pistettä.

Kierroksen ensimmäinen puolisko oli Torpedokselle erittäin vaikea. Ensimmäisessä pelissä pisteitä kertyi 949 ja tuloksena oli selkeä tappio sarjajohtaja Turun Silver Clubille. Toisessa ottelussa vastaan asettui sarjapaikastaan taisteleva Kotkan Eagle Team. Torpedos jäi sarjassa alle 900 pisteen ja moisilla tuloksilla ei SM-liigassa voittoja napsita. Kolmannessa ottelussa tulos oli jälleen 949 mutta tällä kertaa se riitti voittoon Helsingin Patterista. Torpedos oli kolmen ottelun aikana pudonnut viisi sijaa sarjataulukossa.

Tauon jälkeen tulostahti jatkui samana ja Helsingin Grankulla Bowlare vei niukan 15 pisteen voiton. Viidennessä ottelussa parirajan rikkoutuminen oli lähellä ja tuloksena olikin voitto Porin Giantsista. Viimeisessä ottelussa pelattiin taas yhdeksän ja puolensadan pisteen vauhtiin ja bonukset menivät Helsingin Tornadokselle.

Kokonaisuudessaan kierros oli siis varsin vaisua pelaamista ja tuloksena oli kierroksen yhdestoista tila. Taakse jäi ainoastaan kokonaan ilman voittoja jäänyt Lohjan Rännimestarit. Kierroksen parasta peliä esittivät porilaisjoukkueet sillä kierrosvoitto meni Royal Clubilla Giantsin ollessa kakkonen.

Sarjatilanteessa Torpedoksen sija on siis kymmenes. Kärjessä SIlver Club johtaa ennen Helsingin Grankulla Bowlarea. Nämä joukkueet ovat jo varmistaneet mitalipelipaikkansa. Kolmannessa paikassa on vahvasti kiinni Varkauden Mainarit.

Henkilökohtaisissa tuloksissa kierroksen pelaaja oli Mainareiden Harri Manninen 227 pisteen keskiarvollaan. Yli 220 pisteen vauhdin pääsi myös Royal Clubin Timo Murtola. Torpedoksen pelaajista ainoana parivauhtiin ylsi Timo Aalto (211,83). Janne Kyllönen pelasi viimeistä sarjaa lukuun ottamatta hyvää peliä. Muiden panos oli Tampereella erittäin vaisu.

SM-liigan viimeinen kierros pelataan huhtikuun alussa Lahdessa. Ohjelmassa on viisi ottelua ja tuolloin ratkaistaan myös erittäin tasaisen sarjan keskiryhmän sijoitukset. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


KOLMAS SENIORIOTTELU NAISTEN HALLINTAA
(sivuille 15.3.2001)

Kauden 2000 - 2001 kolmas senioriottelu pelattiin Lahdessa viime perjantaina. Mukana oli kahdeksan nelihenkistä joukkuetta jotka pelasivat kuusi sarjaa luokkatasoituksin (naiset + 8 pistettä / sarja). Tällä kertaa naisenergia osoittautui hallitsevaksi voimaksi ja Sirkut vei ottelussa selvän voiton.

Sirkut keräsi neljällä pelaajallaan yhteensä 4928 pistettä. Toiseksi sijoittunut Ares hävisi 164 pistettä ja kolmanneksi tullut Keila-Veikot 186 pistettä. Torpedoksen joukkue esiintyi melko vaisusti ja sijoittui seitsemänneksi lähes kolme ja puolisataa pistettä kärjestä.

Henkilökohtaisissa tuloksissa parasta peliä esitti Sirkkujen Sirpa Ratia. Hänen puhdas tuloksensa oli 1222 pistetä ja kun siihen lisätään tasoitusta 120 pistettä saadaan komea yhteislukema 1342. Lähelle 1300 pisteen rajaa pääsi myös Kaadon Erkki Kiviaho tuloksellaan 1298 (1226 + 72). Kolmanneksi sijoittui Areksen Esko Hietala tuloksellaan 1251 (1179 + 72).

Torpedoksen pelaajista ainoana parirajan ylitti Sulo Hietala (1173 + 30 = 1203). Muiden pelaajien tulokset jäivät niukasti yli 1100 pisteen.

Ottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


TOINENKIN BAKERIN FINAALIPAIKKA LÄHELLÄ
(sivuille 9.3.2001)

Lahti-Bowlingin Baker-liigassa pelattiin keskiviikkona kertaalleen siirretty ykköslohkon toiseksi viimeinen kierros. Torpedoksen ykkösjoukkue jatkoi vahvaa menoaan ja varmisteli finaalipaikkaansa. Kolmosjoukkueen vaikeudet sen sijaan jatkuivat.

Ykkösjoukkue aloitti heti ensimmäisessä ottelussaan ahnaasti. Valtti joutui nöyrtymään puhtaasi 5-0 kun kvartetti Jarno Aalto, Timo Aalto, Jari Ratia ja Tomi Toivonen keräsi neljään sarjaan 870 pistettä. Tiukoille joukkue joutui ainoastaan viimeisessä sarjassa, jonka voitto irtosi kolmella pisteellä Valtin ankkurin ottaessa ylimääräisellä ainoastaan kaksi (!) keilaa pois.

Toisessakin sarjassa reilu parivauhti säilyi mutta Falconsin kakkosjoukkue onnistui nipistämään itselleen kaksi pistettä. Viimeisessä ottelussa vastakkain olivat lohkon kaksi kärkijoukkuetta Torpedos 1 ja Sirkut 1. Tasaisen taistelun jälkeen Torpedos vei tästäkin ottelusta niukan 3-2 voiton. Yhteensä kierrokselta kertyi 11 pistettä, joilla irtosi kierrosvoitto. Keskiarvo illan otteluissa oli mainio 211,25.

Torpedoksen kolmosjoukkueen seniorit onnistuivat keräämään kierroksen otteluista kahdeksan pistettä. Tuloksena oli kierroksen kuudes tila. Samalla sijalla joukkue on myös kokonaistilanteessa. Ero viimeiseen loppukilpailupaikkaan eli kolmanteen joukkueeseen kuitenkin kasvoi viiteen pisteeseen. Viimeisellä kierroksella vaaditaankin täydellistä onnistumista finaaliin selviytymiseksi.

Lohkon kärjessä jatkavat Torpedoksen ja Sirkkujen ykkösjoukkueet. Keskinäistä eroa on kaksi pistettä Torpedoksen hyväksi. Kolmantena oleva Areksen kakkosjoukkue on jäänyt yhdeksän ja puoli pistettä kärjestä. Tiukimmin muista joukkueista jatkopaikkaa tavoittelee neljäntenä oleva Falconsin kakkosjoukkue 12 pisteen päässä kärjestä.

Viimeinen kierros pelataan maaliskuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SENIOREILLE LIIGAMITALI!
(sivuille 5.3.2001)

Seniorien SM-liigan runkosarja pelattiin päätökseensä viime viikonvaihteessa Tampereella. Kierroksen peleissä Torpedos varmisti historiansa ensimmäisen SM-liigamitalin. Joukkue sijoittui runkosarjassa toiseksi ja selvitti näin tiensä huhtikuun alun mitalipeleihin yhdessä Kouvolan All Starsin ja Turun Silver Clubin kanssa.

Torpedos lähti viimeiselle kierrokselle kärkipaikalta. Heti ensimmäisessä ottelussa oli vastassa sarjakakkonen All Stars. Torpedos oli vielä aamukankea ja hävisi ottelun 38 pisteen erolla. All Stars siirtyi sarjakärkeen eikä paikastaan enää luopunut. Toisessa ottelussa otettiin tärkeä kahden pisteen voitto Tampereen Gold Fingersista. Kolmannessa ottelussa Porin Royal Club vei hyvätasoisen pelin nimiinsä lukemin 866 - 828. Kyseisessä ottelussa Torpedoksen Sulo Hietala heitti peräti 277 pistettä.

Viimeiset neljä ottelua Torpedos sitten veikin omiin nimiinsä. All Stars ei kuitenkaan taipunut vaan säilytti ykköspaikkansa 240 pisteen erolla. Silver Club nousi Gold Fingersin ohitse kolmanneksi jääden kuitenkin Torpedoksesta jo lähes kolmesataa pistettä. Loppuotteluissa Torpedos kohtaa ensin Silver Clubin. Ottelun voitta selviytyy All Starsin kanssa mittelemään kauden 2000 - 2001 seniorien SM-liigan voitosta.

Henkilökohtaisissa tuloksissa Torpedoksen paras mies Tampereella oli Sulo Hietala. Hän pelasi seitsemään sarjaan hienon keskiarvon 216,57. Yli parivauhtia pelasi myös Raimo Pohjanlahti. Kierroksen pelaaja oli Royal Clubin Pentti Laine keskiarvollaan 227,43. Hietalan edelle ehti myös All Starsin Pentti Sippu (222,43). Koko kauden keskiarvoissa omassa kastissaan oli All Starsin Heikki Laitinen. Hänen koko kauden (28 sarjaa) keskiarvonsa oli mainio 211,21. Torpedoslaisista kymmenen joukkoon selvisivät Hietala (9. / 201,52) ja Pohjanlahti (10. / 201,15).

Loppuottelut pelataan siis Aprillipäivänä  Kouvolassa. Runkosarjan lopulliset tilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


BAKER-LIIGASSA LOPPU LÄHESTYY
(sivuille 5.3.2001)

Lahti-Bowlingin Baker-liigassa kakkoslohko pelasi viime viikolla viidennen kierroksen. Jäljellä on siis enää yksi kierros ennen runkosarjan päätöstä. Ykköslohkon ottelut jouduttiin poikkeuksellisesti siirtämään MM-hiihtojen iltajuhlan tieltä ja ykköslohkon viides kierros pelataankin vasta kuluvan viikon keskiviikkona.

Torpedoksen kakkosjoukkue lähti kierrokselle selvässä johtoasemassa. Pelit eivät kuitenkaan kulkeneet aivan toivotusti. Ensimmäisessä ottelussa Keila-X pelasi kaksi ensimmäistä ottelua lähes hurmiossa ollen jo 2-0 johdossa. Jatkossa Torpedos pystyi kuitenkin vaadittaviin tuloksiin ja pystyi viemään otteluun nimiinsä lukemin 3-2.

Seuraavassa ottelussa vastaan asettui Falconsin ykkösjoukkue.  Ottelu oli erittäin tasainen ja Torpedoskin pelasi reilua parivauhtia. Falcons pystyi kuitenkin ratkaisupaikoissa parempiin ratkaisuihin ja vei 3-2 voiton. Yhteistuloksen pisteen Falcons otti vain yhden pisteen erolla.

Viimeisessä ottelussa vastaa asettui Keila-Veikot jotka myös taistelevat tiukasti loppukilpailupaikastaan. Torpedos aloitti kaikki sarjat hyvin mutta muutamiin heikkoihin suorituksiin katosi kolme pistettä. Illan toisen 3-2 tappion myötä kierroksen yhteispistemääräksi jäi seitsemän. Tuloksena oli vasta kierroksen kuudes tila.

Yhteistuloksissa kärkipaikka kuitenkin säilyi. Viidennen kierroksen tulokset menivät sopivasti ristiin jälkipään joukkueiden parannellessa asemiaan. Näin ollen eroa neljänteen tilaan eli ensimmäiseen loppukilpailusta putoajaan jäi ennen viimeistä kierrosta vielä kuusi pistettä. Toisena oleva Lahden Keilaajien kakkosjoukkue on kahden ja puolen pisteen päässä. Kolmanneksi kierrosvoitollaan noussut Falconsin ykkösjoukkue on viiden   pisteen päässä kärjestä. Ensimmäisen putoajan paikalla on tällä hetkellä Kaadon kakkosjoukkue.

Viimeinen kierros pelataan maaliskuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SEURAOTTELUSSA REILU VOITTO
(sivuille 5.3.2001)

Torpedos ja mikkeliläinen Kanuuna pelasivat toissa viikon lauantaina jo perinteiseksi muodostuneen seuraottelunsa. Ottelu pelattiin kahdeksanhenkisin joukkuein ja luokkatasoituksin (naiset + 5 pist. / srj.).

Ottelu oli alusta lähtien melko tiukasti Torpedoksen hallinnassa. Tasoituksissa Kanuuna oli vajaan sata pistettä edellä mutta ero alkoi kaventua jo heti ensimmäisestä sarjasta alkaen. Kahden sarjan jälkeen Torpedos siirtyi jo johtoon ja kasvatti eroa tämän jälkeen tasaisesti. Loppujen lopuksi eroa kertyi 483 pistettä kotijoukkueen hyväksi.

Henkilökohtaisissa tuloksissa Torpedoksen Jarmo Ahokas oli ylivoimainen ykkönen. Hän heitti jo kolmeen ensimmäiseen sarjaan 736 pistettä (ka. 244,00). Loppua kohden tahti hieman laantui mutta lopputulos oli kuitenkin komea 1372 (ka. 228,67). Tuloksellaan Ahokas selviytyi myös Lahden Rahaturnauksen loppukilpailuun. Kakkospalkinnon itselleen hankki Pasi Pöllänen tuloksellaan 1259. Kolmas oli puolestaan Kyösti Mähönen tasoituksellisella tuloksella 1224. Erikoismaininnan Torpedoksen joukkueesta ansaitsevat Timo Huuskonen ja Otto Syvänne jotka pelasivat elämänsä ensimmäiset henkilökohtaiset kilpailut. Molemmat selviytyivät urakastaan kiitettävästi heitettyään puhtain tuloksin reilusti yli 900 pistettä.

Mikkeliläisistä parhaita otteita esitti Asko Pippuri tuloksellaan 1238. Muista lähimmäksi paritulosta pääsi Aila Karhu. Hänen tuloksensa tasoituksin oli 1185.

Torpedos tekee vastavierailun Mikkeliin maaliskuun lopussa. Seuraottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


NIUKKA KAKKOSTILA SENIORIOTTELUSSA
(sivuille 5.3.2001)

Lahtelaisten keilaseurojen seniorit kokoontuivat jälleen toissa viikonvaihteessa senioritotteluun. Ottelu pelattiin nelihenkisin joukkuein ja luokkatasoituksen. Naiskeilaajat saivat lisäksi kahdeksan pisteen lisätasoituksen jokaiseen sarjaan. Hiihdon MM-kilpailut olivat hieman verottaneet osanottajamäärää ja paikalla oli joukkueet ainoastaan kuudesta seurasta.

Ottelu jatkui erittäin tasaisena loppuun asti. Lopulta Falcons pystyi viemään voiton 21 pisteen erolla ennen Torpedosta. Kolmanneksi sijoittunut Keila-Veikot ja neljänneksi yltänyt Sirkutkin olivat ainoastaan vajaan sadan pisteen päässä ykköstilasta. Falconsin valttina oli tällä kertaa tasaisuus sillä kaikki heidän neljä pelaajaansa olivat 90 pisteen sisällä parituloksen molemmin puolin. Torpedoksesta Sulo Hietala, Simo Honkanen ja Pentti Mäyrä pelasivat reilusti yli parivauhdin mutta Seppo Koukosen pelin takellellessa pahasti Falcons pystyi viemään niukan voiton.

Henkilökohtaisissa tuloksissa omilla sataluvuillaan oli Torpedoksen Pentti Mäyrä. Hänen puhdas tuloksensa kuuteen sarjaan oli 1263. B-luokkalaisena hän saa 72 pistettä tasoitusta joten yhteistulokseksi muodostui 1335. Tuloksellaan Mäyrä tavoittelee tiukasti myös Lahden Rahaturnauksen loppukilpailupaikkaa. Toiseksi parhaasta tuloksesta vastasi Keila-Veikkojen Timo Pylkkänen (1183 + 72 = 1255) ja kolmanneksi sijoittui Torpedoksen Simo Honkanen (1177 + 72 = 1249).

Seuraavan kerran senioriottelu pelataan jo tämän viikon perjantaina. Ottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


KYLLÖSESTÄ SUURMESTARI
(sivuille 20.2.2001)

Janne Kyllönen on saavuttanut Lahti-Bowlingin suurmestaruuteen tarvittavat vaatimukset. Viimeisimmän voittonsa hän saavutti sopivasti oman seuransa kilpailun (Lahden Rahaturnaus) ensimmäisellä viikolla. Kyllösestä tuli Lahti-Bowlingin suurmestari numero neljä. Aikaisemmin saman arvonimen ovat saavuttaneet Kyllösen seuratoverit Jarmo Ahokas, Timo Aalto ja Pasi Pöllänen.

Lahti-Bowlingin suurmestaruuteen tarvitaan neljä voittomerkintää. Voittomerkinnän saa mikäli tulos on koko viikkokilpailun paras tulos ja mikäli MA-luokissa on ollut vähintään 20 osanottajaa. Heittäjän on lisäksi oltava M- tai A-luokassa. Voitosta vähintään kaksi on oltava Lahdesta.

Kyllösen voittomerkinnät olivat seuraavat :

GK:n Keilakilpailut Lahti 1265 / 6 srj. (21 osallistujaa)
Falcons-kisa, 1. viikko Lahti 1291 / 6 srj. (31 osallistujaa)
Falcons-kisa 3. viikko Lahti 1347 / 6 srj. (24 osallistujaa)
Lahden Rahaturnaus, 1. viikko Lahti 1318 / 6 srj. (27 osallistujaa)

KAKKOSJOUKKUE KASVATTI JOHTOAAN
(sivuille 1.2.2001)

Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohkossa Torpedoksen kakkosjoukkue kasvatti johtoaan. Joukkue keräsi eilen neljännen kierroksen   otteluistaan 13 pistettä ja johtaa nyt neljän ja puolen pisteen erolla seuraavaan joukkueeseen. Kierroksia on jäljellä vielä kaksi.

Neljännen kierroksen ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen kakkosjoukkuetta vastaan tuli Areksen ykkösjoukkue. Torpedos vei puhtaan 5-0 voiton mutta muutama sarja olisi voinut helposti kääntyä toisinkin päin. Sekä taidolla että onnella Torpedos pystyi kuitenkin tarvittavat pisteet keräämään ja Areksen oli tyytyminen kohtaloonsa. Toisessa ottelussa vastassa oli Sirkkujen kakkosjoukkue. Ensimmäiseen sarjaan Torpedos heitti peräti 250 pistettä mutta jatkossa Sirkut pystyi voittamaan kaksi neljästä sarjasta. Ottelun voitto kuitenkin Torpedokselle lukemin 3-2.

Jo toisessa ottelussa etenkin Antti Kapulaisella oli suuria vaikeuksia pelinsä kanssa. Jarmo Ahokas ja Arto Blomqvist hoitivat kuitenkin oman reviirinsä mallikkaasti ja viimeisessä ottelussa saatiin Safirilta täydet viisi pistettä. Urakkaa tosin helpotti huomattavasti se että Safirilta puuttui yksi pelaaja ja näin ollen joka neljäs heidän ruuduistaan oli nollan arvoinen. Täydellä joukkueella pelannutta vastustajaa vastaan Torpedos olisikin saattanut olla vaikeuksissa.

13 pisteen saaliilla irtosi kuitenkin kierrosvoitto ennen kymmenen pistettä keränneitä Keila-Veikkoja ja Keila-X:ää. Sarjatilanteessa toisena on Lahden Keilaajien kakkosjoukkue. Kolmantena on Keila-X puoli pistettä ennen Kaadon kakkosjoukkuetta. Neljäs joukkue on jäänyt Torpedoksesta jo seitsemän pistettä joten mahdollisuudet loppukilpailuun selviytymiseksi ovat hyvät.

Baker-liigan seuraava kierros pelataan helmikuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


LIIGAN MITALIPELIT EDELLEEN ULOTTUVILLA
(sivuille 29.1.2001)

SM-liigan kuudes kierros pelattiin sunnuntaina Porin uudistetussa hallissa. Puitteet kierrokselle olivat erinomaiset ja uusittu halli sai kiitosta liigajoukkueiden pelaajilta. Torpedoksen viidestä pelistä neljä sujui melko hyvin yksi peli puolestaan sitäkin nihkeämmin. Lopputuloksena sarjataulukon neljäs tila vaihtui viidenteen 387 pistettä viimeisestä mitalipelipaikasta jäljessä.

Kierroksen ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui kotihallissaan pelannut Porin Royal Club. Jari Ratian vahvan esityksen ansiosta Torpedos pysyi jotenkin kotijoukkueen vauhdissa mutta lopulta voitto meni Poriin lähes 40 pisteen erolla. Seuraavassa ottelussa vastaan asettui Lohjan Rännimestarit joka oli viikonvaihteen hyvillä otteillaan parannellut asemiaan myös sarjataulukossa. Ottelun voitosta käytiin erittäin tiukka taistelu jonka Torpedos lopulta voitti lukemin 1063 - 1056. Torpedoksen pelaajista kaikki pystyivät tekemään kyseiseen sarjaan parituloksen.

Päivän kolmannessa ottelussa Torpedoksen ankkuri Pasi Pöllänen otti jälleen vetovuoron. Mies paukutteli komean 255 pisteen sarjan mutta sekään ei auttanut. Vastassa ollut Kouvolan All Stars vei voiton hyvätasoisessa ottelussa lukemin 1087 - 1057. Voitto vei torpedoslaisilta mehut ja seuraavassa ottelussa joukkue oli erittäin flegmaattinen. Ainoastaan kotihallissaan pelannut Erno Aholammi jaksoi innostua ottelusta. Hänen 246 pisteen sarjansa ei kuitenkaan riittänyt kun yhteistulosta kertyi ainoastaan 934 pistettä. Tampereen Keilakerho sai ottelusta kipeästi kaipaamansa voittobonukset.

Viikonlopun huipennuksessa eli kaksoiskierroksen päätösottelussa vastaan asettui Varkauden Mainarit. Mainarit oli viikonvaihteen aikana vahvistanut asemiaan sarjan kolmosena ja oli jo yli 700 pisteen päässä Torpedoksesta. Varkautelaisilla alkoi ilmeisesti pitkä viikonvaihde jo tuntua sillä he pystyivät keräämään ainoastaan 937 pistettä. Joukkueenjohtajansa lupaamien bonusten innoittamana Torpedos puolestaan heitti jälleen hyvin keräten 1061 pistettä. Pirteimmästä esityksestä lopussa vastasi Timo Aalto joka heitti puoleentoista vuoteen parhaan sarjansa liigassa (257).

Porin kierroksen parasta peliä esitti Helsingin Patteri. Joukkue pelasi läpi koko päivän peräti 1119,40 pisteen keskiarvolla. Tulostason noustessa yleisesti lauantain peleihin verrattuna joukkue kärsi kuitenkin kaksi tappiota viidessä ottelussa. Kierrosvoitto irtosi kuitenkin 31 pisteellä ennen pahimpia uhkaajia. Torpedos sijoittui kierrostilastossa kahdella voitollaan kahdeksanneksi. SM-liigan kokonaistilanteessa kärkikaksikko on karannut muilta. Turun Silver Club johtaa reilun sadan pisteen erolla Helsingin Grankulla Bowlareen. Mainarit on puolestaan jo yli 1500 pistettä GB:tä jäljessä. Näin tiukin taistelu runkosarjan päätöskierroksilla käydäänkin kolmannesta sijasta ja samalla viimeisestä mitalipelipaikasta. Vielä sarjassa yhdeksäntenä oleva Porin Giantskin omaa mahdollisuudet mitalipeleihin onnistuessaan sarjan loppupeleissä. Torpedos on taulukossa viidentenä heti Mainareiden ja RäMe:n perässä.

Henkilökohtaiset tuloksetkin olivat Porissa aivan eri luokkaa kuin Kupittaalla. Patterin Markku Petäjämaa heitti kertaalleen täydet 300 pistettä ja kirjautti itselleen huiman 243 pisteen keskiarvon. Patterilla oli kierrostilaston kymmenen parhaan joukossa peräti neljä pelaajaa. Torpedoslaisten parasta keskiarvoa pelasi viimeisen sarjansa siivittämänä Timo Aalto. Hänen keskiarvonsa oli 211,40 ja sijoituksensa kierrostilastossa 25. Torpedoksen peli oli erittäin tasaista sillä yli parivauhdin ylsivät myös Pasi Pöllänen (210,80), Erno Aholammi (209,75) ja koko viikonvaihteen hyvässä vauhdissa ollut Jari Ratia (207,80).

SM-liigan ratkaisut tapahtuvat siis kahdella viimeisellä kierroksella. Seuraava kierros (kuusi ottelua) pelataan maaliskuun alussa Tampereella. Viimeiset viisi ottelua pelataan huhtikuun alussa Lahdessa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


KUPITTAALLA HANKALAT OLOSUHTEET
(sivuille 29.1.2001)

Miesten SM-liiga pyörähti taas lauantaina käyntiin joulutauon jälkeen pelipaikkana oli Turun Kupittaa ja ohjelmassa lohkojen välinen kuuden ottelun kierros. Torpedos lähti kierrokselle kolmannelta tilalta ja onnistui säilyttämään asemansa melko hyvin.

Päivä alkoi erittäin murheellisissa merkeissä sillä ensimmäiseen sarjaan Torpedos onnistui keräämään vain 882 pistettä (ka. 176,00). Kotkan Eagle Team sai ottelusta helpot pisteet suurempia yrittämättä. Toisessa ottelussa Torpedoksen peli alkoi kuitenkin osoittaa jo piristymisen merkkejä ja Helsingin Tornados joutui taipumaan tiukan taistelun jälkeen numeroin 1012 - 1004. Pääosassa oli jälleen kerran ankkurina heittänyt Pasi Pöllänen joka heitti viimeisenä miehenä voittoon tarvitun tuplan. Hyvä vire jatkui myös seuraavassa ottelussa jossa Jari Ratian 253 pisteen säestyksellä saatiin voittobonukset Helsingin Patterilta lukemin 1050 - 968.

Tauon jälkeen Kupittaan melko hankalat olosuhteet veivät kuitenkin parhaan terän joukkueesta. Liigan huippujoukkueita Porin Giantsia ja Helsingin Grankulla Bowlarea vastaan jäätiin vain hieman yli 900 pisteen sarjoihin joista tuloksena oli reilut tappiot. Viimeiseen otteluun sarjajohtaja Turun Silver Clubia vastaan olikin melko hankalat ennakkoasetelmat. Torpedos pystyi kuitenkin puristamaan "virkamieskeilailulla" seitsemän pisteen voiton sarjakärjestä. Päivän saldoksi muodostui siten kolme voittoa ja yhtä monta tappiota.

Sarjatilanteessa Torpedos joutui antamaan periksi Varkauden Mainareille jotka nousivat kolmanneksi. Sarjasijoitus viiden kierroksen jälkeen on näin ollen neljäs. Eroa kolmanteen tilaan ja samalla viimeiseen mitalipelipaikkaan on 171 pistettä. Sarja on kuitenkin muutenkin erittäin tasainen sillä toiseksi viimeisenä olevaan Porin Royal Clubiinkaan ei ole ero kuin 922 pistettä. Silver Club säilytti viimeisen ottelun tappiostaan huolimatta kärkipaikkansa ennen tuntumaan noussutta Grankulla Bowlarea.

Henkilökohtaisissa tuloksissa tulostaso jäi melko alhaiseksi. Kierroksen parhaat pelaajat löytyivät Porin Giantsista joka vei myös kierrosvoiton viidellä voitollaan kuudesta ottelusta. Jari Palmas oli ykkönen (ka. 217,67) ja Petri Mannonen kakkonen (ka. 217,33). Kierroksen kolmanneksi parasta peliä esittänyt Kotkan Eagle Teamin Aleksi Märkälä onnistui myös heittämään täydellisen 300 pisteen sarjan.

Torpedoksen pelaajista parhaiten Turun olosuhteissa viihtyi Jari Ratia. Hänen keskiarvonsa kuuteen sarjaan oli 209,17.  Hänen lisäkseen vain Jarmo Ahokas pääsi lähelle parivauhtia muiden jäädessä selvästi alempiin keskiarvoihin.

Sarja jatkuu sunnuntaina Porissa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


BAKERISSA LÄHES TÄYDELLISTÄ
(sivuille 25.1.2001)

Lahti-Bowlingin Baker-liiga kauden jälkimmäinen puolisko lähti käyntiin eilen ykköslohkon pelatessa neljännen kierroksensa. Torpedoksen ykkösjoukkue hipoi kierroksella täydellisyyttä keräten 14 pistettä eli vain yhden maksimipistemäärää vähemmän. Samalla joukkue nousi lohkon kärkipaikalle.

Torpedoksen ykkösjoukkueessa pelasi tällä kertaa pääasiassa tulevan viikonvaihteen SM-liigakierrokselle valmistautuvia pelureita. Kvartetti Timo Aalto, Kimmo Koskela, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia kohtasi ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen senioripitoisen kolmosjoukkueen. Ensimmäinen sarja tuotti vain 163 pistettä ja selkeän häviön. Tämän jälkeen joukkue löysi kuitenkin sellaisen vaihteen ettei senioreilla ollut enää mahdollisuuksia. Koskelan johdolla joukkue vei voiton pistein 4-1. Toisessa ottelussa vastaan Kaadon ykkösjoukkue. Kaato ei ollut aivan parhaimmillaan ja Torpedoksen ykkösjoukkue veikin voiton reilun parituloksen avulla lukemin 5-0. Viimeisen ottelun ensimmäisessä sarjassa vastassa ollut Gimmat & Kundit näytti jo vievän voiton. Sarjan loppuun Torpedos kuitenkin iski koko joukkueen voimin. Kun ankkurina pelannut Ratia vielä naulasi viimeiseen ruutuun kolme räjähtävää kaatoa taipui Gi-Ku lopulta yhdellä pisteellä. Tämän jälkeen peli kulkikin täysin Torpedoksen merkeissä ja loppulukemat olivat tylyt 5-0.

Yhteistilanteessa Torpedoksen ykkösjoukkue korjaili asemiaan. Joukkue nousi kolmannelta sijalta kärkeen. Eroa kakkosena olevaan Sirkkujen ykkösjoukkueeseen on kuitenkin vain yksi piste. Kolmantena oleva GK on kahdeksan ja neljäntenä oleva Areksen kakkosjoukkue kahdeksan ja puolen pisteen päässä. Kolmen parhaan joukkueen selviytyessä loppukilpailuun ovat jatkomahdollisuudet erinomaiset.

Kolmosjoukkuekin toipui hyvin ensimmäisen ottelun tappiostaan. Kahdesta viimeisestä ottelusta pisteitä kertyi yhteensä seitsemän nostaen illan kokonaispisteet kahdeksaan. Tuloksena kierroksen neljäs tila. Yhteispisteissä joukkue putosi viidenneltä tilalta kuudenneksi mutta ero kolmanteen sijaan  ja samalla viimeiseen loppukilpailupaikkaan kapeni viidestä ja puolesta pisteestä kolmeen ja puoleen pisteeseen. Kun jäljellä on vielä kaksi kierrosta mahdollisuudet jatkoon ovat vielä olemassa.

Baker-liigan seuraava kierros pelataan helmikuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SARJAMYLLYVUOSI KÄYNTIIN TASAPAKSUSTI
(sivuille 15.1.2001)

Sarjamyllyn neljäs ja samalla vuoden 2001 ensimmäinen kierros pelattiin viikonvaihteessa. Torpedoksen joukkueiden pelit olivat harvinaisen tapahtumaköyhiä ja kierroksen tulokset olivatkin korkeintaan kohtalaisia. Sarjasijoitukset eivät muuttuneet oikeastaan missään divisioonassa ja henkilökohtaisellakaan puolella ei varsinaisia onnistumisia tapahtunut.

Ykkösdivisioonassa Torpedoksen joukkueet kärsivät joidenkin kärkinimien puuttumisesta. Pasi Pöllänen oli poissa perhesyiden vuoksi ja Janne Kyllönen sekä Jari Ratia osallistuivat Ballmasters-turnaukseen Helsingissä ollen myöskin poissa kierrokselta. Ykkösjoukkueen tulosvastuu jäi näin Jarmo Ahokkaan ja Timo Aallon harteille. Kun vuodenvaihteen jälkeen takaisin M-luokkaan noussut Aalto ei kuitenkaan ollut aivan parhaimmillaan ja ykkösjoukkueeseen nostettu Raimo Pohjanlahti epäonnistui ei Ahokkaan hyvä peli yksin riittänyt tuomaan tarvittavia pisteitä. Ykkösjoukkue kärsikin kaksi kauden ensimmäistä tappiotaan. Kakkosjoukkueen ilopilkku oli Timo Kolari joka jaksoi kahden sarjan ajan "hinata" joukkuettaan. Tämän jälkeen hänenkin voimansa ehtyivät ja Antti Kapulainen ollessa täysin ulkona kuvioista jäi kakkosjoukkueenkin voittosaalis kahteen. Joukkueiden tasaisuutta kuvaa se että kierrossijoitukset olivat kuudes ja seitsemäs kakkosjoukkueen ollessa yhden keilapisteen ykkösjoukkuetta parempi.

Sarjatilanteessa Torpedoksen ykkösjoukkue säilytti edelleen reilun johtonsa. Neljännen kierroksen pelit menivät niin paljon ristiin että eroa kakkosena olevaan Torpedoksen kakkosjoukkueeseen on yhdeksän pistettä. Kolmantena oleva Kaadon ykkösjoukkue on kahden pisteen päässä Torpedoksen kakkosjoukkueesta. Henkilökohtaisissa tuloksissa kierroksen parasta peliä esitti Starmenin Jorma Onnila tasoituksellisella keskiarvolla 211,75. Toiseksi parhaan tuloksen teki Jarmo Ahokas (ka. 208,00) ja Timo Kolarikin ylsi vielä neljänneksi (ka. 204,00).

Kakkosdivisioonassa normaalisti senioripitoinen Torpedoksen kolmosjoukkue pelasi tällä poikkeukselliseen aikaan (sunnuntai-ilta) pelatulla kierroksella hieman erilaisella kokoonpanolla. Torpedoksen uusista jäsenistä Kimmo Koskela muodosti joukkueen Jarno Aallon, Seppo Koukosen ja Jari Ratia kanssa. Joukkue voitti kolme ensimmäistä peliään mutta joutui viimeisessä sarjassa Aallon väsähdettyä taipumaan Lahden Keilaajien kolmosjoukkueelle. Samalla LK säilytti myös sarjatilanteen toisen paikkansa ennen Torpedosta. Kärjessä Falconsin kakkosjoukkue on neljä pistettä Lahden Keilaajien kolmosjoukkuetta edellä. Torpedos on puolestaan kaks pistettä kakkossijaa jäljessä.

Henkilökohtaisissa tuloksissa kahdeksan joukossa oli kolme Torpedoksen edustajaa. Koukonen heitti hieman yli ja Ratia sekä Koskela niukasti alle pari keskiarvolla tasoituksin. Näin Koskelakin teki joukkuepeleissä kelpo ensiesiintymisen Torpedoksen paidassa. Kierroksen parasta peliä esitti kuitenkin Lahden Keilaajien nuori Teemu Welling. Hänen tasoituksellinen keskiarvonsa oli jopa 228,00. Vain yhden keilapisteen hänelle hävisi Falconsin kakkosjoukkueen Veijo Auer.

Kolmosdivisioonassa ensimmäiset kilpailusarjansa heittivät Torpedoksen uudet juniorijäsenet Timo Huuskonen ja Otto Syvänne. Pojat selviytyivät urakastaan hyvin ja kummankin puhdas keskiarvo oli yli 130 pisteen. Ensimmäisessä ottelussa tuli voitto Golf-Keilaajien kakkosjoukkueesta mutta jatkossa vastustajat olivat kuitenkin parempia. Nelosjoukkue joutuukin kevään aikana ryhdistäytymään jotta sarjapaikka kolmosdivisioonassa säilyisi. Ero kuudenteen tilaan ja samalla ensimmäiseen säilyjään on tällä hetkellä kuusi pistettä.

Sarjamyllyn jatkuu maaliskuussa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


TORPEDOS-MENESTYSTÄ SENIORIMYLLYSSÄ
(sivuille 8.1.2001)

Seniorimylly pelattiin viime viikonvaihteessa Hämeenlinnassa. Nelihenkiset joukkueet pelasivat 4 x 5 sarjan alkukarsinnan jonka jälkeen parhaat joukkueet selvisivät loppukilpailuun. Torpedosta kilpailussa edusti oma joukkue jonka lisäksi Juhani Kapulainen kuului Lahti-Bowlingin joukkueeseen.

Alkukilpailussa sekä Torpedoksen että Lahti-Bowlingin joukkueet esiintyivät edukseen. Molemmat joukkueet heittivät lähes 220 pisteen keskiarvolla ja selviytyivät loppukilpailuun. Loppukilpailussa molemmat etenivät välieriin saakka. Välierissä Torpedoksen joukkue joutui tunnustamaan Lahti-Bowlingin paremmakseen. Loppuottelussa Lahti-Bowling päihitti Porin joukkueen ja vei näin samalla koko Seniorimyllyn voiton. Torpedoksen joukkueen lopullinen sijoitus oli neljäs.

Torpedoksen joukkueessa keilasivat Sulo Hietala, Simo Honkanen, Seppo Koukonen ja Raimo Pohjanlahti. Voittaneessa Lahti-Bowlingin joukkueessa pelasivat Kapulaisen lisäksi Juhani Lehtokumpu (Ares), Ari Salo (Falcons) sekä Hannu Virlander (KK).


UUSIA JÄSENIÄ SEURAAN
(sivuille 8.1.2001)

Vuoden vaihtuessa lisääntyi Torpedoksen jäsenmäärä kolmella. Muutaman vuoden tauon jälkeen saimme jäsenistöömme myös kaksi juniorikeilaajaa. Timo Huuskonen ja Otto Syvänne ovat pelanneet syksyn aikana Kummikeilailua ja halusivat nyt rekisteröityä. He aloittavat uransa luonnollisesti D-luokasta. Lisäksi Raisiosta Hollolaan muuttanut Kimmo Koskela siirtyi Torpedokseen Alfa BC:stä. Kimmo on alunperin Kemin poikia ja pelaa tällä hetkellä B-luokassa.

Torpedos toivottaa kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi seuraan !!! Toivottavasti keilat saavat jatkossa kyytiä niin uusilta kuin vanhoiltakin jäseniltä.


VUODENVAIHTEEN LUOKKANOUSUT
(sivuille 8.1.2001)

Muutamat Torpedoksen keilaajat ovat jälleen saavuttaneet luokkanousun. Uudet luokat astuvat voimaan 8.1.2001 alkaen. Kaikki nousijat palaavat takaisin aikaisempaan luokkaansa eri pituisten harharetkien jälkeen.

Torpedoksen SM-liigamiehistön runkopelaaja Timo Aalto nousee takaisin M-luokkaan. Hän ehti pelata A-luokassa ainoastaan viime syyskauden. Myös Antti sekä Juhani Kapulainen nousevat takaisin A-luokkaan.

Tarkemmat luokat ja keskiarvot kaikille Torpedoksen jäsenille löytyvät Suomen Keilailuliiton sivuilta.


SENIOREILLE SEURAOTTELUVOITTO
(sivuille 3.1.2001)

Keilaseura Falcons järjesti erikoiskilpailunsa yhteydessä seuraottelun lahtelaisille senioreille. Yhteensä mukana oli kahdeksan seuraa ja 32 heittäjää. Kilpailussa pelattiin kuusi sarjaa luokkatasoituksin eurooppalaisittain neljän hengen joukkueilla. Naiset saivat kahdeksan pisteen tasoituksen sarjaa kohden. Torpedoksen heittäjät hallitsivat ottelua liigajoukkueen elkein ja veivät lopulta voiton reilun sadan pisteen marginaalilla. Toiseksi sijoittui järjestävä seura Falcons ja kolmanneksi Kaato.

Torpedoksen joukkue pelasi tasoituksin reilun sata pistettä päälle parivauhdin. Seppo Koukonen, Veli Pöllänen ja Sulo Hietala pystyivät puhtaalla tuloksellakin yli 200 pisteen keskiarvoon. Juhani Kapulaisen peli ei kulkenut aivan yhtä hyvin mutta hän täydensi hyvin voiton vienyttä kvartettia.

Koko kilpailun parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Keila-Kallejen Pentti Kasperi. Hänen puhdas tuloksensa oli 1293 (ka. 215,50) johon lisätään 30 pistettä luokkatasoituksia. Kokonaistulosta syntyi siis 1323. Toiseksi paras oli Falconsin Veijo Auer häviten Kasperille seitsemän pistettä. Kolmantena ja neljäntenä olivatkin sitten Torpedoksen Koukonen ja Pöllänen tasoituksellisin tuloksin 1295 ja 1283.

Seuraottelun tulokset kokonaisuudessaan löytyvät tulossivuiltamme.


MIKA HÄLINEN C-LUOKKAAN
(sivuille 11.12.2000)

Uudet valtakunnalliset keskiarvot astuvat voimaan 11.12.2000. Kyseisessä keskiarvopäivityksessä tapahtuu Torpedoksessa myös yksi luokkamuutos. D-luokassa pelannut Mika Hälinen nousee C-luokkaan. Hälisen keskiarvo uusimmassa päivityksessä on 155,10. C-luokan raja on 155,00.


TÄMÄN VUODEN KINKUT JAETTU
(sivuille 11.12.2000)

Torpedoksen vuoden 2000 kinkkukilpailu pelattiin lauantaina Lahden keilahallilla. Osanottajat oli jaettu kahteen ryhmään : A-ryhmässä pelasivat M-, A- ja B-luokkalaiset ja B-ryhmässä C- ja D-luokkalaiset. Molemmissa sarjoissa pelattiin hyviä tuloksia ja voitosta käytiin loppuun saakka tiukkaa taistoa.

Ylemmässä sarjassa peräti neljä ensimmäistä tulosta olivat 1300 pisteen kerhossa. Voiton vei lopulta Juhani Kapulainen jonka puhdas tulos oli 1283 (ka. 213,83). B-luokkalaisena Kapulainen saa 72 pistettä tasoitusta jolloin yhteistulosta kertyi 1355 pistettä. Tuloksella irtosi voitto 13 pisteen erolla ennen Pasi Pöllästä. Kummatkin takeltelivat hieman viimeisessä sarjassaan. Kapulainen heitti 172 pistettä ja jätti Pölläselle mahdollisuuden kiilata ykköseksi. Pöllänenkin kuitenkin joutui tyytymään sarjaan 196 jolloin Kapulainen pystyi säilyttämään kärkipaikkansa. A-ryhmän kolmannen tilan vei Timo Aalto tasoituksellisella tuloksellaan 1310. Neljäs oli Raimo Pohjanlahti tuloksella 1300.

B-ryhmän taisto ratkesi myös vasta viimeisessä sarjassa. Tomi Toivonen oli koko pelin ajan niukasti edellä kovinta kilpakumppaniaan Mika Hälistä. Toivosen viimeiseen sarjaan kertyi pisteitä vain 178 ja Hälisellä oli vielä omat mahdollisuutensa. Hänen sarjansa jäi kuitenkin vaatimattomaan 153 pisteeseen ja Toivonen vei voiton 42 pisteen turvin. Toivosen puhdas tulos oli 1178 (ka. 196.33). Tasoitusta hän saa 120 pistettä jolloin yhteistulos oli 1298. Hälisen puhdas tulos oli myös D-luokkalaiselle hyvä eli 1046 (ka. 174,67). Tasoituksin yhteistulos nousi lukemiin 1256. Kolmanneksi B-ryhmässä sijoittui Ismo Ahtiainen.

Kinkkukilpailun tulokset kokonaisuudessaan löytyvät tulossivuiltamme.


LIIGAMIEHISTÖLLÄ HYVÄ LOPPUKIRI BAKERISSA
(sivuille 30.11.2000)

Torpedoksen liigajoukkueen rungosta muodosti keskiviikkona pelatulla Baker-liigan kakkoslohkon kierroksella Torpedoksen kakkosjoukkue. Alku oli kuitenkin erittäin hankalaa mutta pikku hiljaa pelipaikat löytyivät. Lopussa alkoi jo tulostakin syntyä ja lohkon kärkipaikka säilyi äärimmäisen täpärästi.

Ensimmäisessä ottelussa kärkipaikalta lähtenyttä Torpedosta vastaan tuli sarjassa neljäntenä ollut Kaadon kakkosjoukkue. Kaato ei kuvia kumarrellut vaan vei voiton hyvän pelin jälkeen puhtaasti 5-0. Torpedos putosi kerralla sarjan viidenneksi. Seuraavassa ottelussa vastaan tuli "haamujoukkue" jonka edellisen kauden tulosten perusteella laskettu tulos 188 pistettä / sarja. Kakkosjoukkue pystyi kokoamaan itsensä ja voitti "haamun" lukemin 4-1. Ainut sarjatappiokin tuli epäonnisesti yhdellä pisteellä. Torpedoksen sarjasijoitus kohentui kolmanneksi.

Viimeisessä ottelussa vastaan tuli sarjassa kakkosena ollut Lahden Keilaajien kakkosjoukkue. Torpedoksen hyvä vire jatkui tuoden illan toisen 4-1 voiton. Näin illan pelien yhteissaalis oli kahdeksan pistettä lähes 200 pisteen keskiarvolla. Kierrostilastossa irtosi viides tila. Kierroksen parasta peliä esitti Sirkkujen kakkosjoukkue 13 pisteen saalistuksellaan. Lähes samaan pystyi Keila-Veikot 12 pisteellä.

Sarjatilanne on suorastaan kutkuttava. Torpedoksen kakkosjoukkue johtaa puolen pisteen erolla Kaadon kakkosjoukkueeseen. Kolmantena oleva Lahden Keilaajien kakkosjoukkue pitää viimeistä loppukilpailuun oikeuttavaa paikkaa hallussaan pisteen päässä kärjestä. Vielä lohkon seitsemäskin joukkue on vain neljän ja puolenpisteen päässä kärjestä. Sarjan ollessa nyt puolivälissä on kaikki vielä mahdollista.

Baker-liigan pelit jatkuvat tammikuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


KÄRKIPAIKKA SÄILYI SENIOREISSA
(sivuille 30.11.2000)

Seniorien SM-liigan kolmas ja samalla toiseksi viimeinen kierros pelattiin sunnuntaina Porin uudistetussa hallissa. Torpedos lähti peleihin kärkipaikalta ja pystyi tuon paikan tiukan taistelun jälkeen säilyttämäänkin. Viimevuotinen mestari Kouvolan All Stars esitti kierroksen parasta peliä ja nousi yhteistilanteissa aivan Torpedoksen kantaan.

Ottelut alkoivat Torpedoksen kannalta hieman takkuillen ja kahdessa ensimmäisessä ottelussa kärsittiin tappiot. Kolmannessa ja neljännessä ottelussa edettiin kuitenkin reilua parivauhtia ja molemmissa otteluissa saatiin myös voittobonukset. Viidennessä ottelussa Porin Royal Clubia vastaan joukkue ei kuitenkaan ollut hereillä jä tuloksena oli ainoastaan 659 pistettä (ka. 164,75). Kahteen viimeiseen otteluun löytyi kuitenkin riittävä puristus voittojen saavuttamiseksi. Etenkin viimeisen ottelun voitto Tampereen Gold Fingersistä oli erittäin tärkeä.

Sarjatilanteessa Torpedos siis johtaa 68 pisteen erolla All Starsiin. Kolmantena reilun 200 pisteen päässä on GF. Viimeisen kierroksen jälkeen kolme parasta joukkuetta selviytyy mitalipeleihin. Torpedoksen ero neljänteen sijaan eli ensimmäiseen mitalipelien ulkopuolelle jäävään joukkueeseen on 312 pistettä. Kierrostilastoissa Torpedos oli kolmas 446 pistettä kierrosvoiton vieneestä All Starsista.

Henkilökohtaisissa tilastoissa Torpedoksen paras oli neljänneksi yltänyt Raimo Pohjanlahti. Hänen keskiarvonsa oli 197.14. Kuusi sarjaa pelannut Veli Pöllänen ylti keskiarvoon 197,50. Kausikeskiarvoissa parhaana torpedoslaisena on Juhani Kapulainen. Hänen sijoituksensa keskiarvolla 200,76 on viides. Sekä kierroksen että kauden keskiarvokärki on All Starsin Heikki Laitinen. Hänen kierroskeskiarvonsa oli ylivoimainen 224,00 ja kausikeskiarvokin kova 210,86.

Seniorit pelaavat viimeisen kierroksensa maaliskuun alussa Tampereella. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SENIORIEN LIIGAKÄRKEEN TURUSSA
(sivuille 30.11.2000)

Torpedoksen seniorien SM-liigajoukkue siirtyi sarjan toisella kierroksella kärkipaikalle. Seitsemästä ottelusta kertyi kuusi voittoa ja kun keskiarvokin oli reilusti yli parivauhdin jäivät muut kauaksi taakse. Toinen kierros pelattiin lauantaina Turun Kupittaalla.

Torpedos voitti viisi ensimmäistä otteluaan. Ottelut olivat erittäin tiukkoja sillä Turun SIlver Club taipui 14 pisteellä (796-780) ja Pietarsaaren FoBK 19 pisteellä (851-832). Porin Royal Clubia vastaan eroa kertyi ainoastaan neljä pistettä (820-816). Kuudennessa ottelussa Turun Crystal Rollers osoittautui kuitenkin liian kovaksi ja eroa syntyi reilut sata pistettä. Viimeisessä sarjassa kukistettiin kuitenkin vielä Seppo Koukosen 268 pisteen sarjan avulla helsinkiläinen Kehrä.

Kierrostuloksissa Torpedos oli ylivoimainen voittaen toiseksi sijoittunutta Tampereen Gold Fingersiä yli 200 pistettä. Kolmanneksi parasta peliä esitti Turun SC. Kokonaistuloksissa Torpedoksen johto on vain 36 pistettä. Toisena on GF ja kolmantena lähes 400 pisteen päässä SC. Viime vuoden mestari Kouvolan All Stars on viidentenä reilun 500 pisteen päässä kärjestä.

Henkilökohtaisella tasolla torpedoslaiset eivät aivan kärkisijoille yltäneet. Joukkue oli kuitenkin erittäin tasainen sillä paras mies oli kierrostilastossa 11. ja huonoin 17. yli kahdensadan keskiarvolla. Joukkueen paras oli Koukonen keskiarvollaan 208,57. Hyvin pelasivat kuitenkin muutkin pelurit eli Sulo Hietala (207,14), Juhani Kapulainen (205,29) ja Raimo Pohjanlahti (202,00). Kierroksen parasta peliä esitti GF:n Jaakko Horttanainen keskiarvolla 217,57).

Senioriliiga jatkuu jo sunnuntaina Porissa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


KINKUT JO MIELESSÄ
(sivuille 22.11.2000)

Baker-liigan ykköslohko pelasi tämän vuoden viimeisen kierroksensa eilen illalla. Seuraava eli neljäs kierros pelataan tammikuun lopulla. Torpedoksen joukkueet pääsevät tuolloin jatkamaan kohtuullisista asemista kolmannen kierroksen kompuroinneista huolimatta. Joukkueilla näytti nimittäin keskiviikkona olevan jo joulunajan ruokapöydät mielessä päällimmäisenä illan otteluiden sijaan.

Torpedoksen ykkösjoukkue aloitti erittäin takkuisesti. Lahden Keilaajien junioripitoinen ykkösjoukkue päihitti joukkueen lukemin 4-1. Seuraavassa ottelussa vastaan tullut Golf-Keilaajat puolestaan vei voiton lukemin 3-2. Kahden kierroksen jälkeen saavutetut hyvät asemat alkoivat pikku hiljaa huveta. Viimeisessä ottelussa pystyttiin kuitenkin tiukassa kärkikamppailussa kukistamaan Areksen kakkosjoukkue lukemin 4-1. Samalla joukkue nousi takaisin kolmen parhaan joukkoon. Kierrostilastoissa tuloksena oli neljäs sija seitsemällä pisteellä.

Torpedoksen kolmosjoukkue muodostui jälleen senioripuolen edustajista. Peli kulki samalla lailla takkuillen kuin ykkösjoukkueellakin. Pistemääräksi illan otteluista muodostui myös seitsemän. Keilapisteitä oli kuitenkin sen verran vähemmän että kierrossijoitukseksi jäi kuudes. Yhteistilanteessa joukkue on sarjan puolivälissä sijalla viisi.

Baker-liigan sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


KOLMESATASIA YKSI LUULTUA ENEMMÄN
(sivuille 20.11.2000)

Suomen Keilailuliiton tilastoista on löytynyt yksi torpedoslaisten tekemä kolmesatanen lisää. Tuo täysosuma kuuluu Mika Koivuniemelle joka heitti kyseisen kolmesatasen 31.1.1992 Porissa. Tulos oli siis kautta aikojen toinen torpedoslaisten heittämä kolmesatanen. Tulos syntyi radalla 16.

Koivuniemen reilun kahdeksan vuoden takaisen täysosuman myötä Torpedoksen paidassa on heitetty maksimisarja 24 kertaa.


UUTTA JA VANHAA ENNÄTYSTILASTOIHIN
(sivuille 13.11.2000)

Torpedoksen ennätystilastoihin on jälleen saatu uusia merkintöjä. Kaikki merkinnöistä eivät kuitenkaan ole ajallisesti kovinkaan "uusia" vaan ovat hiljattain löytyneet arkistojen kätköistä.

Vanhoista tulosmapeista löytyi viime viikolla tuloslista kevään 1997 liigakarsinnoista. Torpedoksen joukkue oli karsintojen ensimmäisellä kierroksella Forssassa hyvässä vireessä ja heitti tuolloin muutamia seuran ennätyksiä jotka ovat aikaisemmin jääneet kirjaamatta tilastoihin. Joukkueen ykkösnimenä hääri tuolloin Timo Aalto. Hän heitti kierroksella sarjakimaran 226, 268, 213, 279, 233, 176 ja 222. Hänen viiden sarjan tuloksensa 1219 (ka. 243,80) amerikkalaisella pelitavalla ylittää tilastoista löytyvän edellisen ennätyksen. Kyseinen ennätys oli Jarmo Ahokkaan nimissä tuloksella 1196. Tulos oli heitetty Sarjamylly-kierroksella syksyllä 1999. Aallon seitsemän sarjan tulos 1617 (ka. 231,00) on myös uusi seuran ennätys.

Viisimiehisjoukkueiden ennätyksiin löytyi myös parannuksia kyseiseltä karsintakierrokselta. Parhaaseen sarjaansa joukkue keräsi tuolloin 1182 pistettä (ka. 236,40). Sarjassa heittivät Aalto (279), Antti Kapulainen (284), Kimmo Lahtinen (227), Raimo Pohjanlahti (177) sekä Pasi Pöllänen (214). Entinen ennätys oli keväältä 2000 tuloksen ollessa 1156. Ennätys syntyi myös kahteen sarjaan tuloksella 2257 (ka. 225,70) joukkueella Aalto, Timo Kolari, Janne Kyllönen, Lahtinen, Pohjanlahti ja Pöllänen. Neljään sarjaan uusi ennätystulos merkitään lukemin 4448 (ka. 222,40). Ennätyksen tekijät olivat Aalto, Kapulainen, Kolari, Kyllönen, Lahtinen, Pohjanlahti ja Pöllänen. Samalla joukkueella heitettiin myös seitsemän sarjan ennätys lukemin 7329 (ka. 209,40). Sekä kahden (2218), neljän (4208) että seitsemän (7192) sarjan entiset ennätykset olivat keväältä 1995.

Tuoreempia lukemia ennätystauluihin saatiin viime viikonvaihteen SM-liigakierroksella. Noustessaan sarjataulukossa kolmannelle tilalle Torpedos uusi myös viisimiehisjoukkue-ennätyksiä. Kuusikko Jarmo Ahokas, Erno Aholammi, Antti Kapulainen, Janne Kyllönen, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia heitti kolmeen sarjaan tuloksen 3282 (ka. 218,80). Entinen vuoden 1995 keväältä peräisin ollut ennätys parani 61 pistettä. Viiden sarjan tulos 5484 (ka. 219,36) paransi entistä ennätystä 143 pistettä. Tulos tehtiin samalla kuusikolla kuin kolmen sarjan ennätyskin. Myös viiden sarjan ennätys oli keväältä 1995 ja heitetty kuusikolla Timo Aalto, Antti Kapulainen, Janne Kyllönen, Janne Neuvonen, Pasi Pöllänen ja Petri Ranta.

Päivitetyt ennätystaulukot löytyvät kokonaisuudessaan ennätyssivuiltamme.


EI KAHTA ILMAN KOLMATTA
(sivuille 13.11.2000)

Jari Ratia osoitti vanhan sananlaskun paikkansapitävyyden. Kun hän oli viikon sisään heittänyt kaksi kolmesatasta ei kolmatta tarvinnut odotella kuin muutama viikko lisää. Kuukauden sisään kolmannen ja koko uransa neljännen kolmesatasen Ratia heitti Helsingissä Talin keilahallissa miesten SM-liigakierroksella. Ensimmäisessä ottelussa Porin Giantsia vastaan Ratia latoi kaksitoista kaatoa peräkkäin johdattaen joukkueensa selvään voittoon. Ottelu pelattiin rataparilla 21-22.

Ensimmäisen ottelun täydellisen sarjan jälkeen Ratian tulostahti hieman laantui. Kierroksen kuuteen otteluun hän keräsi yhteensä 1216 pistettä (ka. 202,67). Ratian edelliset täysosumat syntyivät 14.10. Riihimäellä ja 21.10. niin ikään Talissa. Ensimmäisen kolmesatasensa hän heitti edustaessaan vielä Lahden Keilaajia.

Kaiken kaikkiaan Ratian kolmesatanen oli 23. Torpedoksen väreissä heitetty täysosuma. Amerikkalaisella pelitavalla ei kolmesatasia ole kuitenkaan heitetty kuin kaksi. Molemmat näistä ovat Ratian nimissä.

Luettelo heitetyistä 300 pisteen sarjoista löytyy ennätyssivuiltamme.


TORPEDOS LOISTAVA SM-LIIGASSA
(sivuille 13.11.2000)

Torpedoksen miesten SM-liigajoukkue jatkoi yllättävänkin kovia esityksiä sarjan neljännellä kierroksella sunnuntaina Talissa. Joukkue taisteli loppuun asti kierrosvoitosta sarjajohtaja Turun Silver Clubin kanssa. Viimeisen sarjan rynnistyskään ei aivan riittänyt vaan pelaajien oli tyytyminen kierroksen kakkostilaan. Tulos kuitenkin nosti Torpedoksen sarjataulukon kolmannelle sijalle eli  viimeisenä mitalipeleihin selviytyjän paikalla. Tilanteesta on hyvä lähteä joulutauolle sarjan ollessa puolivälissä.

Torpedoksen pelit kulkivat jo lauantaina melko mukavasti mutta sunnuntaina oli löydetty vielä uusia konsteja keilojen kaatamiseksi. Ensimmäinen ottelu Kouvolan All Starsia vastaan alkoi erittäin huonosti mutta lopun rutistuksella päästiin vielä vastustajan kantaan. Tuloksena kuitenkin reilun 30 pisteen tappio. Tämän jälkeen ei tappioita sitten lopuissa neljässä pelissä tullutkaan. Tampereen Keilakerho, Porin Royal Club, Varkauden Mainarit sekä Lohjan Rännimestarit saivat vuorollaan todeta Torpedoksen vahvuuden. Voittoputken aikana Torpedos paransi kolme kertaa kauden parasta tulostaan lukemin 1118, 1143 ja 1150.

Pasi Pöllänen jatkoi sunnuntaina siitä mihin lauantaina jäi. Viiden sarjan tuloksellaan1160 (ka. 232,00) hän jäi vain yhden  pisteen päähän kierroksen pelaajan tittelistä. Hänen edelleen ehtinyt pelaaja oli Helsingin Grankulla Bowlaren Jouko Kuossari joka johtaa myös koko kauden keskiarvotilastoja. Pöllänen nousi myös koko kauden tilastoissa päätyen sijalle kahdeksan.

Muutkin torpedoslaiset pelasivat hienoa peliä. Jarmo Ahokas (ka. 228,00), Jari Ratia (ka. 221,20), Janne Kyllönen (ka. 216,80) sekä Erno Aholammi (ka. 210,40) jaksoivat loppuun asti pelata huikeaa vauhtia. Tästä osoituksena viimeinen sarja jossa sekä Ahokas, Aholammi että Kyllönen heittivät kauden parhaan sarjansa.

SM-liigassa alkoi neljännen kierroksen jälkeen joulutauko. Seuraavan kerran pelataan tammikuun lopussa jolloin vuorossa on kaksoiskierros Turku - Pori. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


ASEMAT SÄILYIVÄT SM-LIIGASSA
(sivuille 13.11.2000)

Keilailun miesten SM-liigan kolmas kierros pelattiin lauantaina Talin keilahallissa Helsingissä. Torpedos lähti kierrokselle kuudennelta sijalta ja säilytti asemansa hienosti. Kuudesta ottelusta kertyi kolme voittoa ja kierrostilastoon merkittiin kuudes sija. Yhteistuloksissa pudottiin yhdellä pykälällä seitsemänneksi. Sarja on kuitenkin erittäin tasainen ja muutamassa ottelussa voi sijoitus muuttua suurestikin.

Heti ensimmäisessä ottelussa Torpedos laittoi suuren vaihteen päälle. Viime aikoina hurjassa vireessä ollut Jari Ratia latoi kaatoja toisensa perään ja heitti lopulta jo kolmannen täydellisen 300 pisteen sarjansa kuukauden aikana. Viimeisessä heitossa oli tosin hieman jo onneakin osuman suuntautuessa paksuna ykköskeilan vasemmalle puolelle. Samassa sarjassa kolmesatasen heitti myös Helsingin Grankulla Bowlaren Sami Kivelä.

Ratian siivittämänä Torpedos heitti kauden parhaan sarjansa. Tulosta kertyi yhteensä 1094 pistettä (ka. 218,80) ja sillä irtosi komea voitto Porin Giantsista. Muutoin päivän ottelut kulkivat melko vaihtelevasti. Joka toisessa ottelussa pelattiin parivauhtia ja voitettiin kun taas lopuissa otteluissa pelattiin selvästi heikommin ja hävittiin. Voitot irtosivat Helsingin Patterista ja Kotkan Eagle Teamista kun tappioihin jouduttiin tyytymään GB:n, Helsingin Tornadoksen sekä Turun Silver Clubin kanssa.

Kierroksen parasta peliä esitti kotiradoillaan GB. Kakkoseksi sijoittui SC ja kolmanneksi Tornados. Torpedoksen voittaneet joukkueet olivat siis koko kierroksenkin tuloksissa kovaa valuuttaa. Kokonaistilanteessa SC säilytti selvän johtoasemansa. GB on kakkosena yhtä selvästi ennen Varkauden Mainareita. Erot kolmannesta joukkueesta viimeiseen ovat kuitenkin toistaiseksi erittäin pieniä.

Henkilökohtaisissa tuloksissa Torpedoksen parasta peliä esitti kolmanteen peliin vaihdosta tullut Erno Aholammi. Hän heitti neljä sarjaa keskiarvolla 217,75. Lähes samaan keskiarvoon (216,17) pystyi lähes koko päivän ankkurin vastuullista tonttia hoitanut Pasi Pöllänen. Ratia hiipui avaussarjansa jälkeen saavuttaen keskiarvon 202,67. Koko kierroksen parasta vauhtia piti kärkijoukkue SC:n Juha Maja. Hänen keskiarvonsa kuuteen otteluun oli huikea 237,17.

Ottelut jatkuvat Talissa sunnuntaina viidellä pelillä. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


YKKÖSJOUKKUEEN YLIVOIMAA SARJAMYLLYSSÄ
(sivuille 30.10.2000)

Torpedoksen ykkösjoukkue jatkoi dominointiaan Lahti-Bowlingin Sarjamyllyssä. Kausi on nyt kolmannen kierroksen jälkeen puolivälissä ja joukkue ei ole vielä hävinnyt otteluakaan. Sarjakeskiarvossa eroa toisena olevaan Torpedoksen kakkosjoukkueeseen on noin 20 pistettä ja raskaissa pisteissä 11 pistettä. Parhaaseen ei-torpedoslaiseen joukkueeseen vastaavat erot ovat keskiarvoissa nelisenkymmentä pistettä ja raskaissa pisteissä 13 pistettä. Käytännössä joukkue voisi siis olla kokonaan heittämättä yhden kierroksen ja säilyttäisi silti kärkipaikkansa !

Kolmannella kierroksella edettiin ykkösdivisioonassa tutuissa merkeissä. Torpedoksen ykkösjoukkue voitti kaikki viisi otteluaan 819,20 pisteen keskiarvolla. Keila-Kallet keräsivät kahdeksan ja Golf-Keilaajien ykkösjoukkue seitsemän pistettä vieden seuraavat kaksi sijaa. Torpedoksen kakkosjoukkue voitti kolme ottelua ja sijoittui kierrostilastoissa neljänneksi. Kun sen edellä yhteistilanteissa olleet Lahden Keilaajien kakkosjoukkue ja Starmen samanaikaisesti pelasivat heikosti nousi joukkue sarjatilanteessa toiseksi.

Henkilökohtaisissa tilastoissa Keila-Kallejen Hannu Virlander oli ykkönen 217,20  pisteen keskiarvollaan. Vain pisteen verran hänestä jäivät Torpedoksen ykkösjoukkueen Pasi Pöllänen ja Jarmo Ahokas. Kakkosjoukkueen parasta peliä esitti Timo Aalto yltäen reiluun parivauhtiin.

Kakkosdivisioonassa senioripitoinen Torpedoksen kolmosjoukkue paranteli myös hiukan asemiaan. Joukkue voitti kolme ensimmäistä otteluaan mutta väsähti hiukan lopussa häviten kaksi viimeistä peliä. Sarjasijoitus nousi kuitenkin yhdellä pykälällä kolmanneksi. Sekä yhteis- että kierrostuloksissa kärkivauhtia etenee Falconsin kakkosjoukkue. Yhteistilanteessa sen johto on neljä pistettä Lahden Keilaajien kolmosjoukkueeseen ja kuusi Torpedoksen kolmosjoukkueeseen. Kierrosvoiton se vei tasapistein ennen myös neljä ottelua voittanutta Hakaa.

Kolmannen kierroksen paras heittäjä oli Falconsin kolmosjoukkueen Henry Maukonen. Parhaana torpedoslaisena oli kolmanneksi yltänyt Raimo Pohjanlahti keskiarvollaan 205,00. Muiden kolmosjoukkueen miesten keskiarvot painuivat reilusti alle 190 pisteen.

Kolmosdivisioonassa Torpedoksen nelosjoukkuekin alkaa pikku hiljaa piristyä. Kolmannella kierroksella irtosi jo kolme voittoa viidestä ottelusta ja kierroksen viides tila. Yhteistilanteessa seitsemäs sija säilyi mutta piste-ero kuudenteen joukkueeseen kaventui neljään. Jatkossa vastaavanlaisilla esityksillä pistetili karttuu varmasti useammin kuin alkukaudella.

Kolmosdivisioonan pelaajapörssiä hallitsivat Valtin kahden joukkueen pelaajat. Heitä oli kymmenen parhaan joukossa peräti seitsemän. Torpedoslaisista parasta peliä esitti Pentti Mäyrä 183,00 pisteen keskiarvollaan.

Sarjamyllyn jatkuu ensi vuoden tammikuussa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


BAKERIN KAKKOSLOHKOSSA ERITTÄIN TASAISTA
(sivuille 26.10.2000)

Baker-liigan kakkoslohko pelasi toisen kierroksensa eilen illalla. Lohko on ainakin sarjan alkuvaiheissa erittäin tasainen sillä eilisellä kierroksella viisi parasta joukkuetta mahtui yhden raskaan pisteen sisälle toisistaan. Kokonaistuloksissakin viidenneksi paras joukkue on vain kolme ja puoli pistettä kärjestä jäljessä.

Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit sujuivat myös mallikkaasti. Joukkueessa pelasi käytännössä Torpedoksen SM-liigajoukkueen runko ja pisteitä kertyi illan aikana kymmenen ja puoli. Esityksellä irtosi kierrosvoitto ja yhteistilanteessakin joukkue siirtyi kärkeen puolen pisteen erolla Lahden Keilaajien kakkosjoukkueeseen.

Kvartetin Jarmo Ahokas, Janne Kyllönen, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia peli alkoi hieman kangerrellen. Olosuhteet olivat ensimmäisellä rataparilla melko hankalat ja tasoitusjoukkue Keila-X pelasi hyvän pelin vieden voiton lukemin 3-2. Toisessa pelissä Falconsin kakkosjoukkue pelasi viimeisessä sarjassa pelottavan hyvin ja oli viedä jopa yhteistuloksesta jaettavan pisteenkin. Lopulta voitto Torpedokselle kuitenkin lukemin 3,5-1,5. Viimeisessä ottelussa vastustajaksi tuli Keila-Veikot. Ottelu pelattiin samalla rataparilla kuin ensimmäinenkin peli ja Torpedoksen pelaajat olivat ilmeisesti jo selvittäneet rataparin kummallisuudet. Tuloksena oli selvä 5-0 voitto.

Baker-liigassa pelataan tämän vuoden puolella vielä yksi kierros marraskuun loppupuolella. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SENIORIEN LIIGADEBYYTTI TEHTY
(sivuille 24.10.2000)

Torpedoksen seniorien joukkue teki liigadebyyttinsä viime viikonvaihteessa Kouvolassa seniorien SM-liigan pelatessa kauden ensimmäisen kierroksensa. Viime kaudella ykkösdivisioonassa selvää jälkeä tehnyt joukkue viihtyi varsin hyvin ylimmälläkin sarjatasolla voittaen kolme ottelua seitsemästä lähes 200 pisteen keskiarvolla. Sijoitukseksi avauskierroksen jälkeen muodostui neljäs.

Torpedos pelasi yhtä sarjaa lukuun ottamatta kaikki ottelunsa yli 750 pisteen vauhdissa. Ainoalla kyseisen tuloksen alle jääneellä sarjallakin saatiin voittobonukset Pietarsaaren FoBK:lta. Muistutus liigan tason korkeudesta saatiin kun neljännessä pelissä 856 pisteen tuloksella hävittiin Helsingin Kehrälle lähes sata pistettä. Viidennen ja seitsemännen sarjan tulokset (864 ja 856) kasvattivat kuitenkin voittotiliä ja samalla nostivat keskiarvoa siten että ero sarjakärjessä olevaan Tampereen Gold Fingersiin jäi tasan 200 pisteeseen. Toisena sarjassa on Turun Crystal Rollers ja kolmantena Kehrä.

Henkilökohtaisissa tuloksissa paras torpedoslainen oli Juhani Kapulainen. Hän heitti vain kahdesti alle parituloksen ja keskiarvo päivän ottelujen jälkeen oli 204,71. Raimo Pohjanlahtikin alkaa pikku hiljaa toipua vammoistaan. Alun vaikeuksien jälkeen hän kohensi selvästi peliään ja saavutti lopulta hänkin keskiarvon 203,17. Lähelle parivauhtia keskiarvoissa pääsivät myös Seppo Koukonen ja Sulo Hietala.

Seniorien SM-liigaa jatketaan marraskuun lopulla kaksoiskierroksella Turussa ja Porissa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


ENNÄTYSMURSKAJAISIA VIIKONVAIHTEESSA
(sivuille 23.10.2000)

Torpedoksen seuran ennätykset laitettiin taas uuteen uskoon viime viikonvaihteessa. Talin keilahallin antoisissa olosuhteissa heittäjämme Jari Ratian johdolla yltyivät parantelemaan ennätyksiä niin henkilökohtaisissa kuin joukkuetuloksissakin.

Torpedoksen ensimmäinen 300 pisteen sarja amerikkalaisella pelitavalla näki päivän valon 21.10.2000. Tekijänä oli syksyn komeetta Jari Ratia. Tulos syntyi Helsingissä Talin keilahallissa rataparilla 35-36 Jyrä-turnauksen kolmanteen sarjaan. Tuloksellaan Ratia syrjäytti ennätyskirjoista 279 pistettä heittäneet pelaajat. Heistä Pasi Pöllänen oli heittänyt kyseisen tuloksen neljästi, Petri Ranta kahdesti ja Timo Aalto sekä Jarno Uuttu kummatkin kertaalleen.

Ratia korjaili myös Torpedoksen dokumentoitua kuuden sarjan ennätystä amerikkalaisella pelitavalla. Hänen tuloksensa 1445 (ka. 240,83) parantaa Jarmo Ahokkaan viime keväänä heittämää ennätystä 25 pisteellä. Ahokas oli viikonvaihteessa itsekin ylittää entisen ennätyksen jääden siitä kuitenkin kahdeksan pistettä.

Henkilökohtaisissa pelitavalla heitettyjen joukkuekilpailujen ennätyksen amerikkalaisilla pelitavalla paranivat Talissa kauttaaltaan. Sekstetti Timo Aalto, Jarmo Ahokas, Antti Kapulainen, Janne Kyllönen, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia uusi kuusimiehisjoukkueiden ennätykset yhdestä kuuteen sarjaan. Lukemat olivat yhteen sarjaan 1488 (ka. 248,00), kahteen 2671 (ka. 222,58), kolmeen 4048 (ka. 224,89), neljään 5306 (ka. 221,08), viiteen 6685 (ka. 222,83) ja kuuteen 8173 (ka. 227,00) pistettä.

Tarkemmin ennätystuloksiin voi tutustua ennätyssivuillamme.


RATIAN HULVATON VIRE JATKUU
(sivuille 23.10.2000)

Jari Ratia pelaa juuri tällä hetkellä elämänsä syksyä. Tulosta syntyy ja itseluottamus vain kasvaa. Viimeisimpänä todisteena tästä Ratia heitti uransa kolmannen täydellisen sarjan Talin keilahallissa Helsingissä viime viikon lauantaina. Täysosuma syntyi amerikkalaisella pelitavalla Jyrä-turnauksen yhteydessä pelatun seurojen kohtaamisen kolmanteen sarjaan rataparilla 35-36. Onnistuminen sotki pelin hetkeksi ja seuraavaan sarjaan kertyi vain 177 pistettä. Kahdessa viimeisessä sarjassa ei armoa sitten annettu vaan keilat kaatuivat 268 ja 269 pisteen edestä. Yhteistulokseksi muodostui 1445 (ka. 240,83).

Ratian edellisestä täysosumasta ehti kulua ainoastaan viikko. Muutenkin viime aikainen tulostahti on ollut huikeaa. Viikonvaihteessa Ratia heitti Talin huipputuloksensa lisäksi Lahdessa Safirin keilakisassa tuloksen 1415 (ka. 235,83).

Kaiken kaikkiaan Ratian kolmesatanen oli 22. Torpedoksen väreissä heitetty täysosuma. Erikoista tuloksessa oli se että kolmesatanen oli ensimmäinen Torpedoksen paidassa heitetty täysosuma amerikkalaisella pelitavalla.


HURJA SEURAOTTELU TALISSA
(sivuille 23.10.2000)

Helsinkiläinen keilaseura Jyrä järjesti viikonvaihteessa jo perinteisen seurojen kohtaamisen Helsingissä. Kilpailu pelattiin kuusihenkisin joukkuein eikä minkäänlaisia tasoituksia luvattu kellekään. Olosuhteet olivat "asiakasystävälliset" ja tulostaso nousi ennennäkemättömiin korkeuksiin.

Torpedoksen joukkue oli kokonaisuudessaan huikeassa vireessä. Huonoinkin heittäjä heitti yli 215 pisteen keskiarvolla ja koko joukkueen kuuden sarjan yhteistuloksen keskiarvo oli 227. Tulos on uusi komea Torpedoksen ennätys. Seurojen kohtaamisessa moinen tulos riitti kuitenkin vasta toiseen tilaan Lohjan Rännimestareiden huikean viimeisen sarjan ansiosta. Torpedos johti ottelua 30 pisteellä ennen viimeistä sarjaa. Viimeiseen sarjaan Torpedoksen tulos oli 1488 (ka. 248,00). RäMe kuitenkin teki mahdottoman mahdolliseksi ja heitti vielä enemmän. Kai Siltalan ja Jussi Turtiaisen 299 pisteen sarjoilla heidän yhteistuloksensa viimeiseen sarjaan oli 1545 (ka 257,50). Yhteistuloksissa he siirtyivät siis 27 pisteellä ohi Torpedoksen.

Kilpailun taso oli korkea myös kärkikaksikon takana. Turun Silver Club sijoittui kolmanneksi vajaan 400 pistettä ykköstilasta jääneenä. Heidänkin keskiarvonsa 217,80 kestää kuitenkin vertailun ketä tahansa vastaan. Vielä viimeiseksi eli yhdeksänneksi sijoittunut isäntäseura Jyräkin pystyi heittämään yli parivauhdin (keskiarvo 200,40).

Henkilökohtaisissa tuloksissa paras oli lohjalaisten juuri maajoukkueeseenkin valittu Jussi Turtiainen. Hän keräsi viimeisen sarjan hurjalla loppukirillään tulosta 1483 pistettä (ka. 247,17). Grankulla Bowlaren Jouko Kuossari aloitti vieläkin hurjempaa vauhtia mutta joutui lopussa antamaan hieman periksi. Hän sijoittui toiseksi tuloksellaan 1465. Torpedoksen hurjassa syysvireessä oleva Jari Ratia sijoittui kolmanneksi 38 pistettä Turtiaiselle jääneenä. Hän kruunasi kuitenkin päivänsä tekemällä kolmanteen sarjaansa täydellisen 300 pisteen sarjan. Kolmesatanen oli hänelle jo toinen viikon sisään.

Muista torpedoslaisista yli 1400 pisteen pääsivät myös Jarmo Ahokas (1412) ja Janne Kyllönen (1403). Lähelle kolmesatasta ottelun aikana pääsivät siis myös Rännimestareiden Siltala ja Turtiainen sekä GB:n Timo Roiha. Kaikille jäi viimeisellä heitolla kuitenkin yksi keila pystyyn ja tulokseksi muodostui tuo mainittu 299.

Ottelun tutustumisen arvoiset tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


KUUROJEN SM-LIIGA KÄYNNISTYI
(sivuille 23.10.2000)

Historian ensimmäinen kuurojen SM-liiga käynnistyi lauantaina Lahdessa. Mukana on kolme joukkuetta jotka pelaavat kauden aikana kaksi kierrosta. Kaksi parasta joukkuetta selviytyy loppuotteluun. Otteluissa käytetään luokkatasoituksia. Liigajoukkueita ovat Torpedos ja Reipas Bowling Lahdesta sekä Wellas Vaasasta.

Ensimmäinen kierros edettiin Torpedoksen johdolla. Joukkue pystyi kääntämään kaikki neljä otteluaan edukseen ja johtoa kertyi yli 400 pistettä. Reipas Bowling ja Wellas voittivat kumpikin yhden ottelun. Reipas Bowlingin keskiarvo oli kuitenkin sen verran parempi että joukkue on sarjatilanteessa toisena ennen Wellasta.

Henkilökohtaisissa tilastoissa parasta vauhtia piti yllä Reipas Bowlingin Heli Pylkkänen. Hänen tasoituksellinen keskiarvonsa oli 201,25. Yli parivauhtia tasoituksin heitti myös Torpedoksen Jani Toivanen. Torpedoksen pelaajista edukseen esiintyi myös niukasti alle parin keskiarvoa heittänyt Tero Suominen.

Kuurojen SM-liigan toinen ja samalla viimeinen kierros pelataan tammikuussa Vaasassa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


BAKERIN YKKÖSLOHKOSSA HYVÄ ILTAPUHDE
(sivuille 19.10.2000)

Baker-liigan toinen kierros alkoi eilen Lahden keilahallilla. Torpedokselta tulessa olivat ykkös- ja kolmosjoukkueet. Kumpikin joukkue esiintyi varsin pirteästi. Molempien kierroskeskiarvot olivat reilusti yli parivauhdin ja pisteitäkin kertyi mukavasti.

Ykkösjoukkue keräsi illan kolmesta ottelusta kymmenen pistettä. Ensimmäisessä ottelussa voitto irtosi Valtista lukemin 3-2. Toisessa ottelussa rutistettiin puhdas 5-0 voitto Falconsin kakkosjoukkueesta. Viimeinenkin ottelu alkoi hyvin ja ensimmäisessä sarjassa eroa Sirkkujen ykkösjoukkueeseen tuli yli 80 pistettä. Sirkut veivät kuitenkin kolme seuraavaa sarjaa ja loppujen lopuksi yhteispisteissäkään ei eroa paljon jäänyt. Kokonaisuudessaan nelikko Jarno Aalto, Arto Blomqvist, Antti Kapulainen ja Jan Sunden voi olla viimeisen sarjan 147 pisteen sarjasta huolimatta tyytyväinen keskiarvonsa 205,00.

Senioripitoinen kolmosjoukkue pelasi myös pirteästi. Kahdessa ensimmäisessä ottelussaan joukkue ei menettänyt kuin puoli pistettä. Viimeisessä ottelussa hurjassa vireessä ollut Areksen kakkosjoukkue vei kuitenkin voiton 4-1. Kvartetti Juhani Kapulainen, Seppo Koukonen, Pentti Mäyrä ja Veli Pöllänen heitti kuitenkin vielä ykkösjoukkuettakin paremmalla keskiarvolla 206,75.

Kierrostuloksissa ylivoimainen oli Areksen kakkosjoukkue keräten viidestätoista mahdollisesta pisteestä neljätoista. Sirkkujen kakkosjoukkue rohmusi 11,5 pistettä sijoittuen toiseksi ennen Torpedoksen joukkueita. Torpedoksen kolmonen oli kolmas 10,5 pisteellä ja ykkönen neljäs kymmenellä pisteellä. Sarjatilanteessa Sirkut nousi kärkeen pistemäärällä 22,5. Torpedoksen ykkösjoukkue nousi pykälällä kakkoseksi kaksi pistettä kärjestä. Kolmantena puolentoista pisteen päässä on Areksen kakkosjoukkue. Torpedoksen kolmosjoukkuekin nousi viimeiseltä sijalta viidenneksi neljän pisteen päähän jatkopaikasta.

Baker-liigan toinen lohko pelaa toisen kierroksensa ensi keskiviikkona. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SENIORIEN JA KUUROJEN SM-LIIGAT KÄYNNISTYVÄT
(sivuille 18.10.2000)

Torpedoksen joukkueiden kiireet eri SM-liigoissa jatkuvat tulevana viikonvaihteena. Miesten SM-liigan jatkuessa vasta marraskuun puolella aloittavat sekä seniorit että kuurot omat sarjansa lauantaina 21.10. Seniorien ensimmäinen kierros pelataan Kouvolassa ja kuurot pääsevät aloittamaan kotihallissaan Lahdessa. Seniorit pelaavat kauden aikana kaikkiaan neljä kierrosta. Marraskuussa pelataan Turussa ja Porissa saman viikonvaihteen aikana. Kuurojen liigassa on kaksi kierrosta joista toinen pelataan tammikuussa Vaasassa.

Ohessa kuurojen ensimmäisen kierroksen otteluohjelma. Pelit alkavat Lahdessa klo 11.00.

1. ottelu Wellas - Torpedos
2. ottelu Reipas - Wellas
3. ottelu Torpedos - Reipas
4. ottelu Torpedos - Wellas
5. ottelu Wellas - Reipas
6. ottelu Reipas - Torpedos

RATIA TÄYDELLISENÄ RIIHIMÄELLÄ
(sivuille 16.10.2000)

Torpedoksen kauden ensimmäinen täydellinen 300 pisteen sarja näki päivänvalon viikonvaihteessa. Jari Ratia kävi lauantaina Riihimäellä heittämässä TaKu:n Syyskisaa. Ensimmäinen kilpailusuoritus ei vielä maailmoja mullistanut ja tulos jäi alle parivauhdin. Uusinnallaan Ratia pisti kuitenkin isomman vaihteen silmään ja kaatoi radalla viisi kaksitoista kaatoa peräjälkeen. Loppua kohden tahti hieman rauhoittui mutta lopputulos oli kuitenkin 1327 (ka. 221,17).

Täysosuma oli Ratian uralla toinen. Aikaisemman kolmesatasensa hän heitti vielä edustaessaan Lahden Keilaajia. 21-vuotias Ratia on esittänyt oivia otteita koko syksyn ajan ja oli esimerkiksi muutama viikko sitten Hämeenlinnan kesäkisan finaalissa kakkonen seuratoverinsa Janne Kyllösen jälkeen. Kyseisessä finaalissa myös Kyllönen pääsi yrittämään kolmesatasta mutta viimeisellä heitolla kymppikeila jäi pystyyn ja tulokseksi tuli 299.

Kaiken kaikkiaan Ratian kolmesatanen oli 21. Torpedoksen väreissä heitetty täysosuma.


SARJAMYLLYN KÄRKIPAIKKA EDELLEEN TORPEDOKSELLA
(sivuille 9.10.2000)

Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn toinen kierros pelattiin viikonvaihteessa. Torpedoksen kaikki neljä joukkuetta olivat tulessa ja menestys oli vaihtelevaa. Ykkösdivisioonassa sekä ykkös- että kakkosjoukkueet pelasivat hyvin mutta kolmosjoukkue kakkosdivisioonassa oli vaikeuksissa. Nelosjoukkue kolmosdivisioonassa ei sekään pystynyt kuin yhteen voittoon.

Ykkösdivisioonassa oli toisella kierroksella kaksi joukkuetta yli muiden. Torpedoksen ykkös- ja kakkosjoukkueet pelasivat molemmat reilusti yli parivauhtia ja ottivat kierrostuloksissa kaksoisvoiton. Ykkösjoukkue voitti kaikki ottelunsa keräten kahdeksan pistettä. Kakkosjoukkue hävisi yhden ottelunsa Keila-Kalleille mutta heitti vastaavasti Lahden Keilaajien kakkosjoukkuetta vastaan yli 900 pistettä ansaiten yhden ylimääräisen pisteen. Kokonaispistesaalis oli siis seitsemän. Kierroksen kolmanneksi paras joukkue oli Starmen kuudella pisteellään.

Sarjatilanteessa Torpedoksen ykkösjoukkue on ottanut jo kuuden pisteen johdon toisena olevaan Lahden Keilaajien kakkosjoukkueeseen. Starmen on kolmantena samalla pistemäärällä. Torpedoksen kakkosjoukkue on neljäntenä pisteen jäljessä edellä olevaa kaksikkoa.

Henkilökohtaisissa kierrostuloksissa  Torpedoksen pelaajat valtasivat viisi ensimmäistä tilaa. Kierroksen pelaaja oli ykkösjoukkueen Pasi Pöllänen keskiarvollaan 220,25. Toiseksi paras oli kakkosjoukkueen Antti Kapulainen (ka. 215, 50) ja kolmanneksi sijoittui kakkosjoukkueen Arto Blomqvist (ka. 214,00). Hyvin heittivät myös ykkösjoukkueen Jarmo Ahokas ja Jari Ratia.

Kakkosjoukkueen kierros oli huomattavasti vaikeampi. Joukkue voitti kaksi neljästä ottelustaan ja sijoittui kierroksen tuloksissa viidenneksi. Kierrosvoiton vei hyvin pelannut Falconsin kakkosjoukkue. Sarjatilanteessa Torpedos säilytti neljännen tilansa kymmenellä pisteellään. Kärkeen nousi kierrosvoittonsa myötä Falconsin kakkosjoukkue neljä pistettä suuremmalla pistemäärällään. Lahden Keilaajien kolmosjoukkue on toisena tasapisteissä ja RKM kolmantena kahdellatoista pisteellä.

Kakkosdivisioonan kausikeskiarvojen kärjessä on Torpedoksen Juhani Kapulainen. Hän on pelannut molemmilla kierroksilla tasaisen hyvin ja keskiarvo yhdeksän pelatun ottelun jälkeen on 212,89. Toisen kierroksen tuloksissa hän sijoittui toiseksi Falconsin kakkosjoukkueen Pekka Tuomisen jälkeen. Muut kakkosjoukkueen pelaajat jäivät reilusti parirajasta.

Kolmosdivisioonassa lähti Torpedoksen kolmosjoukkue kierroksen peleihin viimeiseltä sijalta. Kierrossaaliiksi muodostui yksi voitto neljästä pelistä mutta sekin riitti nostamaan kokonaissijoitusta yhdellä sijalla. Eroa kuudenteen joukkueeseen eli ensimmäiseen sarjassa säilyjään on kuitenkin jo neljä pistettä. Toinen nousijajoukkue Vesijärven Keilaajat johtaa edelleen sarjaa voitettuaan kierroksen kaikki pelinsä.

Nelosjoukkuetta kierroksella vahvistanut Erno Aholammi näytti muille pelaamisen mallia. Parhaimmillaan hänen sarjatuloksensa nousi jopa 268 pisteeseen. Kierroskeskiarvoksi muodostui 212,25 jolla heltisi toinen tila Lahden Keilaajien nelosjoukkueen Markku Marjamaan jälkeen. Muutoin nelosjoukkue on esiintynyt varsin tasapaksusti. Joukkueessa on kauden aikana esiintynyt yhdeksän eri pelaajaa. Heistä seitsemän tasoituksellinen kausikeskiarvo mahtuu 173 ja 185 välille. Parannettavaa on siis rutkasti.

Sarjamyllyn seuraava kierros pelataan jo lokakuun viimeisessä viikonvaihteessa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


BAKER-LIIGAN 1. KIERROS PÄÄTÖKSEEN
(sivuille 28.9.2000)

Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohko aloitti omat pelinsä eilen illalla. Kakkoslohkossa pelaa Torpedoksen kakkosjoukkue joka aloitti oman urakkansa pirteästi ja on ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena pisteen johtavaa Lahden Keilaajien kakkosjoukkuetta jäljessä.

Ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen kakkosjoukkue kohtasi Areksen ykkösjoukkueen. Ares teki kolmanteen sarjaansa peräti 265 pistettä ja pystyi venymään 2,5 - 2,5 tasapeliin. Seuraavassa ottelussa ei ollut selittelyllä sijaa kun Torpedos päihitti Sirkkujen kakkosjoukkueen selkeästi 5 - 0. Torpedoksen neljän sarjan tulos kyseisessä ottelussa oli hulppeat 929 (ka. 242,25). Seuran ennätyksestä (987) jäätiin kuitenkin vielä melko selvästi.

Viimeisessä ottelussa kohdattiin kahdessa ensimmäisessä pelissään varsin vaisusti esiintynyt Safir. Torpedosta vastaan joukkue kuitenkin syttyi ja pystyi venymään lopulta jopa 2,5 - 2,5 tasapeliin.

Torpedoksen kakkosjoukkueen illan saldoksi jäi siis kymmenen pistettä. Lahden Keilaajien kakkosjoukkue keräsi pisteen enemmän ja Keila-X pystyi myös kymmeneen pisteeseen. Keskiarvoissa Torpedoksen nelikko Timo Aalto, Juhani Kapulainen, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia oli täysin ylivoimainen. Heidän tasoituksellinen keskiarvonsa 208,83 oli lähes 15 pistettä parempi kuin kenelläkään muulla.

Baker-liiga jatkuu lokakuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


YKSI YÖ KAIKEN MUUTTAA VOI
(sivuille 27.9.2000)

Torpedoksen miesten SM-liigajoukkue koki ihmeellisen piristymisen yhden yön aikana. Sunnuntaina edellisenä päivänä viimeiseksi jäänyt joukkue vei kierrosvoiton nujertamalla vastustajansa neljässä ottelussa viidestä. Kun peli vielä kulki kaiken aikaa reilussa parivauhdissa koheni kokonaissijoituskin reilusti.

Pelit eivät sunnuntainakaan alkaneet kummoisesti. Ensimmäisessä ottelussa tuli toki viikonvaihteen ensimmäinen paritulos 1002 pisteen sarjalla mutta vastustajana ollut Porin Royal Club vei pisteet heitettyään peräti 1093 pistettä. Tämän jälkeen ei päivään kuitenkaan muita tappioita mahtunut. Kouvolan All Stars, Varkauden Mainarit, Tampereen Keilakerho sekä Lohjan Rännimestarit joutuivat vuoroillaan taipumaan Torpedoksen hurmion edessä.

Helpolla voitot eivät tulleet sillä esimerkiksi Mainarit kaatuivat vain pisteen erolla. Ankkureiden lähtiessä heittämään oli tilanne pisteelleen tasan. Torpedoksen Pasi Pöllänen aloitti heittämällä avauksellaan yhdeksän pois ja paikkaamalla. Mainareiden Juha Immonen ei saanut avauksellaan pois kuin seitsemän keilaa. Hänen paikkonsa jälkeen Pölläselle riitti yhdeksän keilan kaataminen otteluvoittoon. Pöllänen kaatoi vaaditut yhdeksän keilaa ja Immosen kaadon jälkeen eroksi muodostui tuo yksi piste.

Myös viimeinen ottelu Lohjan Rännimestareita vastaan oli jännittävä. Olosuhteet olivat tuossa vaiheessa jo hyvin vaativat. Tyhjiä ruutuja syntyi molemmille joukkueille melko runsaasti mutta Torpedos näytti olevan niukasti niskan päällä. Viimeisessä ruudussa Jarmo Ahokas, Antti Kapulainen ja Janne Kyllönen kuitenkin sortuivat vuoroillaan paikkaamattomiin reikiin. Toiseksi viimeisenä pelaajan Jari Ratia pystyi kuitenkin jatkamaan kaatojononsa loppuun asti ja voitto varmistui lopulta 15 pisteen marginaalilla lukemin 957 - 942.

Torpedos oli kierrosykkönen lähes sadan pisteen erolla ennen Kouvolan All Starsia. Samalla joukkue nousi yhteistilanteessa kuudenneksi reilun tuhannen pisteen johtavasta Silver Clubista. Matkaa toiseen sijaan on kuitenkin vain vajaat 400 pistettä. Viimeinenkään tila ei toisaalta ole kolmeasataa pistettä kauempana. Asetelmat ovat kuitenkin oivat sarjan jatkoa ajatellen.

Henkilökohtaisesti Torpedoksen paras oli Pasi Pöllänen. Hänen sarjakimaraansa mahtui ainoastaan yksi 200 pisteen alitus ja kokonaiskeskiarvoksi muodostui 217,20. Lukemillaan hän sijoittui kierroksen tilastoissa viidennelle sijalle. Joukkueen yllättäjäksi voidaan laskea Antti Kapulainen joka muutaman vuoden tauon jälkeen teki paluun SM-liigaan. Hän pelasi sunnuntain viisi ottelua 204,80 pisteen keskiarvolla. Kolmas yli parivauhtiin yltänyt oli Janne Kyllönen. Kierroksen parasta vauhtia esitti Porin Giantsin Panu Nurmilo keskiarvollaan 221,00.

SM-liiga jatkaa pelejään marraskuun alussa Helsingissä. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


SM-LIIGASSA VAIKEA ALKU
(sivuille 27.9.2000)

Keilailun miesten SM-liiga aloitti kautensa viime lauantaina Kuopiossa. Ohjelmassa oli kuusi ottelua lauantaina ensimmäisellä kierroksella ja viisi ottelua samassa hallissa sunnuntain toisella kierroksella.

Kausi ei Torpedoksen joukkueelle alkanut kovinkaan ruusuisesti. Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin helsinkiläinen Patteri joka voitettiin Jarmo Ahokkaan ja Jari Ratian onnistumisten johdolla lukemin 1007 - 974. Tämän jälkeen pelatut kolme ottelua olivat varsin murheellisia. Tappio tuli vuoron perään Turun Silver Clubia, Porin Giantsia ja Helsingin Tornadosta vastaan. Parhaimmillaankin oma pistesaalis jäi 905 pisteeseen. Tämän jälkeen voitettiin tiukassa väännössä Kotkan Eagle Team. Antti Kapulainen antoi vastustajalle voiton avaimet heittämällä viimeisen ruudun ylimääräisen heittonsa ränniin. Ratia, Erno Aholammi ja Pöllänen pystyivät kuitenkin kääntämään 16 pisteen voiton Torpedokselle.

Viimeinen ottelu mentiin taas varjojen mailla. Helsingin Grankulla Bowlare otti yli sadan pisteen voiton lukemin 977 - 873. Päivän yhteissaaliiksi jäi viimeinen sija sarjataulukossa lähes 1300 pistettä johtavaa Turun Silver Clubia jäljessä. Tilanne on kuitenkin todella tasainen sillä toisena oleva Lohjan Rännimestarit on jäänyt kärjestä lähes kuusisataa pistettä. Näin ollen toisen ja viimeisen joukkueen välinen ero on ainoastaan 671 pistettä.

Henkilökohtaiset keskiarvot ensimmäisellä kierroksella olivat Torpedoksen osalta kovin alhaisia. Parasta peliä esittänyt Jarmo Ahokas sai keskiarvokseen 196,83. Toinen 190 pisteen rajan ylitykseen pystynyt oli Jari Ratia (193,83). Muiden pelaajien keskiarvot jäivät reilusti alle 180 pisteen joten ei sarjan viimeisessä tilassa ole suuresti ihmeteltävää. Kierroksen parasta peliä esittivät Turun Silver Clubin miehet Toni Laineen johdolla. Heitä mahtui kierroksen neljän parhaan joukkoon kolme.

Ottelut jatkuvat siis viidellä pelillä sunnuntaina. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


BAKER-LIIGA KÄYNTIIN KOHTALAISESTI
(sivuille 27.9.2000)

Lahti-Bowlingin Baker-liigan ensimmäinen kierros aloitettiin ykköslohkon osalta viime viikon keskiviikkona. Torpedokselta on ykköslohkossa mukana ykkös- ja kolmosjoukkueet. Ensimmäisen kierroksen kolmen ottelun jälkeen ykkösjoukkue on kolmantena aivan kärjen tuntumassa mutta kolmosjoukkue juuttui lohkon viimeiseksi.

Kauden ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen joukkueet kohtasivat toisensa. Kolmosjoukkue aloitti ottelun hyvin ja vei kaksi ensimmäistä sarjaa nimiinsä. Kolmannessa sarjassa tuloksena oli tasapeli ja ykkösjoukkueen viedessä viimeisen sarjan sekä yhteistuloksen selkeästi oli ottelun lopputulos 2,5 - 2,5. Tämän jälkeen ykkösjoukkueen nelikko Simo Honkanen, Antti Kapulainen, Janne Kyllönen ja Jani Toivanen voitti sekä Kaadon ykkösjoukkueen että Gi-Ku:n lukemin 4 - 1. Yhteensä pisteitä kertyi 10,5 komealla tasoituksellisella keskiarvolla 201,08. Edelle ehtivät ainoastaan Golf-Keilaajat (12 pistettä) ja Sirkkujen ykkösjoukkue (11 pistettä).

Kolmosjoukkueen peli ei enää kahdessa viimeisessä ottelussa kulkenut toivotulla tavalla. Saaliina oli ainoastaan kaksi pistettä kymmenestä mahdollisesta ja yhteistulokseksi muodostui 4,5 pistettä 182,83 pisteen keskiarvolla. Joukkue on siis lohkonsa viimeisenä mutta eroa kolmanteen sijaan eli viimeiseen loppukilpailupaikkaan on vain kuusi pistettä. Otteluja pelataan kauden aikana yhteensä 18.

Baker-liigan toinen lohko aloittaa urakkansa tällä viikolla. Lohkossa pelaa myös Torpedoksen kakkosjoukkue. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


KAUSI ALKOI SARJAMYLLYILLÄ
(sivuille 11.9.2000)

Lahden keilakausi alkoi varsinaisesti viikonvaihteessa pelatulla Sarjamyllyn ensimmäisellä kierroksella. Torpedos oli mukana neljällä joukkueella jotka pelaavat kolmella ylimmällä sarjatasolla. Ensimmäisellä kierroksella syksyn vähäinen harjoittelu näkyi selvästi otteissa mutta jatkossa on varmasti luvassa parempaakin.

Torpedoksen ykkös- ja kakkosjoukkueet aloittivat urakkansa miesten ykkösdivisioonassa. Ykkösjoukkueen muodostivat liigajoukkueen runkopelaajat ja kierrosvoitto tulikin rutiiniesityksellä. Viisi voittoa yhtä monesta ottelusta ja kymmenen pistettä takasi kärkisijan kahden pisteen erolla Lahden Keilaajien kakkosjoukkueeseen. Keskiarvokin oli kohtuullinen (812,00) vaikkei varsinaisia huippusarjoja tullutkaan. Kolmanneksi sijoittunut Lahden Keilaajien ykkösjoukkue keräsi kuusi pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkue joutui muutaman niukan tappion jälkeen tyytymään kahteen voittoon ja neljään pisteeseen. Näillä saldoilla irtosi kuudes tila ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Henkilökohtaisilla listoilla oli Timo Aalto omaa luokkaansa. Hän heitti viiteen sarjaan tasoituksellisen tuloksen 1130 (ka. 226,00). Viime kaudella Timon opiskelukiireet ajoivat keilailun ohitse ja tuloksetkin taantuivat. Tänä syksynä Timo on päässyt taas hiukan paremmin harjoittelemaan ja tulostakin on jälleen odotettavissa. Ykkösdivisioonan toiseksi tarkin heittäjä oli LK:n ykkösjoukkueen Riku Lilja ennen saman seuran kakkosjoukkueen Timo Jänisniemeä. Muista Torpedoksen heittäjistä yli paritulokseen ylti Jari Ratia. Kakkosjoukkueen parasta peliä esitti Jarmo Ahokas.

Kakkosdivisioonassa Torpedosta edustaa senioripitoinen kolmosjoukkue. Ensimmäisellä kierroksella joukkue otti kolme voittoa joista yhden vain kahden pisteen erolla. Vastaavasti kaksi tappiota tuli vain noin kymmenen pisteen erolla. Saavutetut kuusi pistettä oikeuttivat tässä vaiheessa sarjan neljänteen tilaan. Kärkipaikan otti Lahden Keilaajien kolmosjoukkue voittamalla kaikki viisi otteluaan. Kakkosena oleva Falconsin kakkosjoukkue ja kolmantena oleva Areksen ykkösjoukkue ovat myöskin kuudessa pisteessä.

Kakkosdivisioonan kierroksen pelaaja oli Juhani Kapulainen joka pelasi puhtailla tuloksillakin yli parivauhtia. B-luokan tasoituksilla keskiarvoksi muodostui muhkea 213,20. Toiseksi parasta vauhtia piti Kaadon kakkosjoukkueen Pekka Kiviaho (205,20) ja kolmanneksi tuloksellisin oli Lahden Keilaajien kolmosjoukkueen Martti Masanti (205,00).

Kolmosdivisioonassa esiintyi ensi kertaa näin korkealla sarjatasolla Torpedoksen nelosjoukkue. Alussa pelaajat ilmeisesti hieman ihmettelivät ylempien divisioonien pelejä ja tulosta ei oikein tahtonut syntyä. Jatkossa peli alkoi jo piristyä ja tilille kertyi yksi voittokin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen joukkue on kuitenkin divisioonan peräpään valvojana. Sarja on kuitenkin erittäin tasainen  ja pelejä on jäljellä vielä paljon. Divisioonan kärkipaikan otti toinen nousijajoukkue Vesijärven Keilaajat. Neljällä voitollaan joukkue saalisti kahdeksan pistettä ja jätti yhden voiton vähemmän napanneet Keila-X:n, Valtin kakkosjoukkueen ja Lahden Keilaajien nelosjoukkueen taakseen.

Henkilökohtaisilla listoilla ainoan parituloksen saavutti Valtin kakkosjoukkueen Antti Koho keskiarvollaan 206,40. Torpedoksen pelurit olivat erittäin tasaisia mutta eivät yltäneet kymmenen parhaan pelaajan joukkoon.

Sarjamyllyn toinen kierros pelataan lokakuun alussa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


LISÄÄ MUUTOKSIA JÄSENISTÖSSÄ
(sivuille 8.9.2000)

Kauden pikku hiljaa käynnistyessä on seuramme jäsenistössä tapahtunut vielä joitakin muutoksia. Mikko Metso, joka on jo muutaman vuoden ajan opiskellut Lappeenrannassa siirtyy paikallisen Rabbe-Axel BC:n riveihin. Tällä tavoin hän aikoo hieman piristää viime vuosina hiipunutta heittämistään. Lisäksi Lasse Peltonen ei ole enää jäsenvahvuudessamme tulevalla kaudella. Uusista pelaajista Petri Kosken kanssa on uudelleen neuvoteltu hänen sopimustaan ja todettu että häntä ei ainakaan vielä tänä vuonna rekisteröidä. Näin hänen vahvemmat näyttönsä tulevat tälläkin kaudella todennäköisesti olemaan sählyareenoiden puolella.


KAUDEN ALKU KÄSILLÄ
(sivuille 23.8.2000)

Uusi keilailukausi uusine haasteineen on jälleen alkamassa. Erilaiset sarjapelit alkavat seuraavan kuukauden aikana ja henkilökohtaisetkin kilpailut pyörähtävät pikkuhiljaa vauhtiin. Näin ollen alkaa olla aika taas hiippailla hallille ja aloittaa tiukka harjoittelu kohti tulevan kauden tavoitteita.

Avaamme kauden tällä kertaa perjantaina 25.8.2000 klo 17 alkaen Isku Oy:n tiloissa Mukkulankadulla Lahdessa. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita paikalla keskustelemaan tulevasta kaudesta sekä pitämään hauskaa. Ilmoittautumiset Antti Kapulaiselle mahdollisimman nopeasti.

Sarjapelien puolella kausi pyörähtää käyntiin 8. ja 9. päivä syyskuuta jolloin pelataan Sarjamyllyn ensimmäinen kierros. Tulevalla kaudella ykkös- ja kakkosjoukkueemme pelaavat ykkösdivisioonassa, kolmosjoukkue kakkosdivisioonassa sekä nelosjoukkue kolmosdivisioonassa. Baker-liigassa ykköslohko aloittaa 20. ja kakkoslohko 27. päivä syyskuuta. Baker-liigaan Torpedos osallistuu kolmella joukkueella.

Valtakunnalliset pelit alkavat SM-liigan ensimmäisellä kierroksella Kuopiossa. Paikkana on Kuopio ja ajankohtana 23. ja 24. päivä syyskuuta. Seniorien liigan ohjelmasta ei vielä toistaiseksi ole tarkkaa tietoa.

Eli kaikki joukolla hallille ja heittämään. Tarkemmat sarjapelien aikataulut löytyvät tapahtumakalenteristamme.


TORPEDOKSEEN UUSIA NIMIÄ
(sivuille 10.8.2000)

Tulevalle kaudelle saa Torpedos jälleen muutamia uusia jäseniä. Hallitus hyväksyi kesäkuussa pitämässään kokouksessa kaiken kaikkiaan viiden uuden jäsenen hakemukset.

Uusista jäsenistä Tero Suominen siirtyy lahtelaisesta Launeesta. Tero keilaa C-luokassa ja vahvistaa jo ennestään kovaa kuurojen joukkuettamme. Hänen lisäkseen seuraamme liittyy kaksi muuta kuuroa keilaajaa eli Jani Antikainen ja Senni-Ilona Widberg. He eivät aikaisemmin ole olleet rekisteröityneitä keilaajia.

Seuran sählyvuoroilla jo aikaisemmin tiukasti vaikuttaneista pelaajista kaksi liittyi seuraamme tulevalle kaudelle. Petri Engman ja Petri Koski ovat molemmat ansainneet kannuksensa lähinnä jääkiekkokentiltä mutta jatkossa saamme nähdä myös sen kuinka keilaus onnistuu. Petri Engmania ei kuitenkaan rekisteröidä vielä tällä kaudella koska hän viettää talvikauden jääkiekkoillen Saksassa.

Kaikki uudet keilaajat toivotetaan kuitenkin tervetulleiksi seuraan ja toivomme heille hauskoja hetkiä seuramme toiminnassa !


LUOKKAMUUTOKSIA TULEVALLE KAUDELLE
(sivuille 10.8.2000)

Uuden kauden alkaessa tarkistetaan myös keilaajien luokat taitoja vastaavalle tasolle. Torpedoksen pelaajistakin löytyy kuusi kappaletta uudessa luokassa syksyllä aloittavia.

Timo Aalto putosi monen M-luokassa vietetyn vuoden jälkeen A-luokkaan. Juhani Kapulainen puolestaan putosi A-luokasta B-luokkaan ja Jan Sunden B-luokasta C-luokkaan.

Kaikki eivät kuitenkaan pudonneet alaspäin vaan myös luokkanousuja tapahtui. A-luokasta M-luokkaan nousivat Janne Kyllönen ja Jari Ratia. Tämän lisäksi Jani Toivanen nousi pienen tauon jälkeen C-luokasta takaisin B-luokkaan.