[kevät 2003] [syksy 2002] [2001-2002] [2000-2001] [1999-2000] UUTISIA 2001-2002 TOIVANEN MASTERSIN NELJÄS Torpedoksen Jani Toivanen sijoittui kuurojen EM-kilpailujen Masters-kilpailussa lopulta neljänneksi. Mastersissa All Events -kilpailun 16 parasta keilasivat yhden sarjan jokaista vastustajaa vastaan voittobonuksin. Näin pelaajille kertyi 15 sarjaa, jonka jälkeen kolme parasta selviytyi porrasfinaaleihin. Toivasen pelit kulkivat alusta alkaen reilussa parivauhdissa. Olosuhteiden ollessa helpohkot pelasi kärki kuitenkin vielä lujempaa. Jatkopaikka pysyi kuitenkin kaiken aikaa näköpiirissä. Torstain jälkeen Toivanen jatkoi viidenneltä sijalta toiseksi parhaana suomalaisena. Raimo Parkkinen oli puolivälissä kolmantena. Perjantaina Toivasen ensimmäinen sarja jäi 186 pisteeseen. Tämän jälkeen viimeiseen kuuteen sarjaan kertyi 1303 pistettä. Jatkopaikka ja samalla mitali jäi kuitenkin 68 pisteen päähän. Tiensä suoraan loppuotteluun selvitti Italian Stefano Quaranta 26 pisteen erolla ennen Raimo Parkkista. Ruotsin Anders Nordell selviytyi kolmanneksi ja samalla välierään Parkkista vastaan. Kolmantena suomalaisena Mastersiin selviytynyt Pertti Lahtinen oli lopulta 15. sijalla. Välierässä käytiin tiukka taistelu loppuottelupaikasta. Raimo Parkkinen oli lopulta neljä pistettä ruotsalaista parempi sarjapistein 190-186. Loppuottelussa Parkkinen ei sitten enää jättänyt mitään sattuman varaan. Ensimmäisessä sarjassa hän otti 16 pisteen etumatkan Stefano Quarantaan pistein 234-218. Toisessa sarjassa eroa syntyi jo selkeästi enemmän pisteiden ollessa 246-169. Parkkinen vei siten Masters-kullan yhteistuloksen 480-387. Kaiken kaikkiaan kilpailut sujuivat suomalaisittain hyvin. Torpedoslaisetkin keräsivät viisi mitalia joista Jani Toivasen osuus oli hopea ja kolme pronssia sekä Tero Suomisen yksi pronssi. TORPEDOS-KUUROJEN MITALISADE JATKUU Suomalaiset ja samalla Suomea edustavat torpedoslaiset jatkoivat hyvää menestystään kuurojen keilailun EM-kilpailuissa Helsingin Talissa. Keskiviikkona pelatussa viisimiehisjoukkuekilpailussa Suomen miehet ottivat pronssimitalit. Lisäksi Torpedoksen Jani Toivanen nousi joukkuekilpailun hienolla pelillään All Events -kilpailun pronssille. Joukkuekilpailussa miesten joukkueessa heittivät molemmat Torpedoksen edustajat Jani Toivanen sekä Tero Suominen. Heidän lisäkseen joukkueeseen kuuluivat Pertti Lahtinen, Raimo Parkkinen sekä Valto Virolainen. Toivanen heitti koko joukkuekilpailun parhaan tuloksen keräten 1302 (ka. 217,00). Hyvin urakastaan selviytyi myös Lahtinen 1160 pisteen tuloksellaan. All Events -kilpailussa toisena ennen kahta viimeistä sarjaa ollut Parkkinen epäonnistui hieman jääden joukkueen heikoimmaksi tuloksella 1073. Sekä Suominen että Virolainen heittivät tuloksen 1085. Miesten joukkuekilpailun voiton vei Ruotsin joukkue 104 pisteen erolla Suomeen. Hopealle ylsi Norja ainoastaan pisteen Ruotsille jääneenä. Naisten puolella Suomen kohtalona oli jääminen neljänneksi ja ensimmäisenä ulos mitalisijoilta. Suomen naisista kaikki viisi heittivät 838 ja 991 pisteen välille mutta pronssimitali jäi 52 pisteen päähän. Torpedoksen Kirsti Niemelä heitti 875 pistettä. Naisten voiton vei Saksa ennen Ruotsia ja Kreikkaa. Erinomaisen joukkuekilpailuosuutensa ansiosta Jani Toivanen nousi All Events -kilpailussa pronssille. Hänen tuloksensa 24 sarjaan oli 4887 (ka. 203,63). Voiton vei Norjan Steinar Karlsen 154 pistettä Toivasta paremmalla tuloksella. Hopealle sijoittui Italian Stefano Quaranta 50 pistettä norjalaiselle hävinneenä. Kuudenneksi sijoittunut Raimo Parkkinen sekä 15. yltänyt Pertti Lahtinen selviytyivät myös mukaan 16 parhaan keilaajan Masters-finaaliin. Tero Suomisen lopullinen sijoitus oli 57. yhteensä 94 kilpailijan joukossa. Naisten puolella kukaan suomalaisista ei selviytynyt Masters-finaaliin. Paras suomalaisista oli 17. sijoittunut Heli Pylkkänen. Kirsti Niemelän lopullinen sijoitus oli 26. 54 kilpailijan joukossa. Masters-finaaleissa 16 parasta keilaajaa molemmissa ryhmissä pelaa Round Robin -ottelut. Pisteet nollataan ennen näiden otteluiden alkamista. Ensimmäiset kahdeksan sarjaa näistä 15 ottelusta pelattiin eilen. Miesten puolella Italian Stefano Quaranta on repäissyt 71 pisteen johdon tuloksellaan 1825. Toisena on Ruotsin Anders Nordell ennen Suomen Raimo Parkkista. Parkkinen on 112 pistettä kärkeä jäljessä. Jani Toivanen on jatkanut hienoja otteitaan ollen tällä hetkellä viidentenä 141 pistettä kärjestä. Pertti Lahtinen on jämähtänyt 16. sijalle. Masters-finaali pelataan päätökseensä tänään. 15 pelatun sarjan jälkeen kolme parasta kummassakin ryhmässä selviytyy iltapäivällä pelattaviin porrasfinaaleihin. TOIVASEN MITALIKETJULLE JATKOA Torpedoksen Jani Toivanen saavutti eilen jo toisen mitalinsa kuurojen tämänvuotisissa EM-kilpaluissa. Toivanen sijoittui miesten trio-kilpailussa kolmanneksi yhdessä Raimo Parkkisen ja Pertti Lahtisen kanssa. Huikea mitalikamppailu ratkesi vasta viimeisessä sarjassa jossa Suomi joutui taipumaan kärkipaikalta kolmanneksi. Suomi aloitti pelin kolmella noin 190 pisteen keskiarvon sarjalla. Kahdessa seuraavassa sarjassa Suomi teki tulokset 639 ja 689 siirtyen kärkipaikalle. Viimeisessä sarjassa mestariksi selviytynyt Norja kuitenkin heitti 698 pistettä ja hopealle noussut Ranska peräti 752 pistettä jättäen Suomen tylysti kolmanneksi. Jani Toivanen oli Suomen pronssijoukkueen paras tuloksellaan 1239. Raimo Parkkisen tulos oli 1224 ja Pertti Lahtisen 1152. Suomen toinen kolmimiehisjoukkue sijoittui kymmenenneksi. Torpedoksen Tero Suominen heitti tässä joukkueessa 1068 pistettä. Joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja oli 1266 pistettä heittänyt Valto Virolainen. Naisten puolella trio-menestys ei ollut miesten tasolla. Suomen kakkosjoukkue sijoittui kahdeksanneksi ja ykkösjoukkue kymmenenneksi. Ykkösjoukkueessa Torpedoksen Kirsti Niemelä heitti 889 pistettä. All Events -kilpailusta on jäljellä vielä joukkuekilpailun kuusi sarjaa. Tämän jälkeen 16 parasta heittäjää selviytyy henkilökohtaisiin loppukilpailuihin. Miesten puolella Italian Stefano Quaranta johtaa kahden pisteen erolla Raimo Parkkiseen. Jani Toivanen on keskiarvollaan 199,10 hyvissä asemissa kuudentena. Pertti Lahtinen on sijalla 15 ja Valto Virolainen 17. eli ensimmäisenä putoajana. Tero Suomisen sijoitus on tällä hetkellä 59. Naisten puolella jatkomahdollisuuksia on lähinnä Heli Pylkkäsellä. Pelit jatkuvat tänään pelattavalla joukkuekilpailulla. Henkilökohtaiset loppukilpailut pelataan torstain ja perjantain aikana. RATIA NUORTEN MM-KILPAILUIHIN Torpedoksen Jari Ratia on valittu Suomen joukkueeseen nuorten MM-kilpailuihin. Kilpailut keilataan Thaimaan Pattayalla 4.-11.8.2002. Ratian kahden viime kauden vahvat otteet ovat nostaneet hänet maamme nuorten keilailueliittiin. MM-kilpailuihin hänen kanssaan matkaavat Lappeenrannan R-ABC:n Ville Holmström, Helsingin Patterin Osku Palermaa sekä Tampereen TKK:n Vesa Villman. Kotiin jäävät varamiehet ovat Turun Silver Clubin Juuso Kallio sekä Vantaan Prime BC:n Mikko Vainio. Tyttöjen puolella joukkueeseen valittiin Helsingin Mercurin Tiia Einola, Järvenpään BDT:n Mari Kalliokoski, Jyväskylän Skorpionien Tuula Kemppainen sekä Hämeenlinnan Kiilan Minna Mäkelä. Varapelaajiksi valittiin Porin Giantsin Suvi Ruhkala sekä Äänekosken Kos-Kei:n Jenni Blomberg. TOIVASELLE KUUROJEN EM-PARIHOPEAA Kuurojen EM-kilpailut käydään tänä keväänä Helsingin Talissa. Torpedoksella on kilpailuissa peräti kolme edustajaa Jani Toivasen ja Tero Suomisen kilpaillessa miesten sarjassa ja Kirsti Niemelän naisten sarjassa. Kisat alkoivat sunnuntaina henkilökohtaisella kuuden sarjan single-kilpailulla. Suomalaisten peli ei vielä ollut täysin uomissaan ja miesten puolella parhaana oli Oulun Raimo Parkkinen tuloksellaan 1188. Hänen lopullinen sijoituksensa oli 11. Italian Stefano Quarantan viedessä voiton huipputuloksella 1404 (ka. 234,00). Torpedoslaisista Jani Toivanen heitti tuloksen 1093 sijoittuen 32. sijalle ja Tero Suominen oli 70. tuloksellaan 1013. Yhteensä kilpailijoita oli 94. Naisten puolella paras suomalainen oli Heli Pylkkänen sijoittuen 12. tuloksella 1056. Torpedoksen Kirsti Niemelän tulos oli 933 mikä oikeutti 27. sijaan. Naisten sarjassa kilpailijoita oli 54 ja voiton vei Saksan Renate Kuhn tuloksellaan 1176 (ka. 196,00). Eilen kilpailut jatkuivat sekä miesten että naisten parikilpailulla. Jani Toivanen parinaan Turun Pertti Lahtinen heittivät hienosti joutuen lopulta päästämään ohitseen ainoastaan toisen Suomen parin Raimo Parkkinen-Valto Virolainen. Toivasen tulos kuuteen sarjaan oli 1253 Lahtisen jäädessä kolme pistettä alle parituloksen. Voittajaparissa Raimo Parkkinen heitti peräti 1368 pistettä (ka. 228,00). Suomi vei siis näin kaksoisvoiton ja Toivanen saavutti samalla uransa toisen kuurojen EM-mitalin. Ensimmäinen tuli vuoden 1998 joukkuekilpailusta voitosta. Tero Suominen sijoittui parinsa Eino Äärin kanssa parikilpailussa sijalle 28. tuloksella 2091. Suomisen tulos oli 1048 Äärin jäädessä hänestä viiden pisteen päähän. Naisten puolella Suomen paras pari oli Heli Pylkkänen-Tuula Arminen kymmenennellä sijallaan tuloksella 1950. Kirsti Niemelä oli parinsa Terttu Partasen kanssa 13. tuloksella 1817. Kisat jatkuvat Talissa aina perjantaihin saakka ja menestystä uskalletaan odottaa ainakin joukkuekilpailuista. AHOKAS TEKI TORPEDOS-HISTORIAA Jarmo Ahokas onnistui 12 vuoden yrittämisen jälkeen ensimmäisenä torpedoslaisena viemään seuran mestaruuden kahdesti. Tämän kauden mestaruuskilpailut heitettiin lauantaina Kouvolassa ja Ahokas päihitti loppuottelussa Janne Kyllösen. Yhteensä mukana oli 29 keilaajaa. Tämän kauden mestaruus ratkaistiin pudotuskilpailulla. Aluksi kaikki pelaajat heittivät kaksi sarjaa. Tasoituksena käytettiin keskiarvotasoituksia (nollaraja 200 ja tasoitusprosentti 80) ja jatkoon selviytyi 16 parasta. Tämän jälkeen karsinnan ykkönen kohtasi yhden sarjan ottelussa 16., kakkonen 15. jne. Häviöstä putosi aina armottomasti pois. Jo karsintavaiheessa Ahokas otti selkeän johdon heittäessään kahteen sarjaan tuloksen 489. Parhaiten hänelle kampoihin laittoi Mika Hälinen, joka jäi ainoastaan 15 pisteen päähän. Kolmanneksi sijoittui Jorma Penttilä ja neljänneksi Timo Kokki. Viimeisen jatkopaikan vei Jani Salminen tuloksellaan 371 ainoastaan pisteen erolla ensimmäisenä karsiutuneeseen Timo Aaltoon. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella karsinnassa kärkeen sijoittuneet pelaajat olivat hätää kärsimässä. Kahdeksasta parhaasta ainoastaan kolme selviytyi jatkoon. Jarmo Ahokas voitti Jani Salmisen helposti, mutta karsinnan kakkonen Mika Hälinen joutui taipumaan Juhani Kapulaiselle lukemin 209-238. Jorma Penttilä joutui Jan Sundenin kaatoruletin uhriksi ja hävisi sarjoin 185-231. Timo Kokki kukisti Arto Blomqvistin yhdeksällä pisteellä tämän heitettyä viimeisessä ruudussa yhdestä keilasta ohi. Pasi Pöllänen joutui melko tiukoille Jani Antikaisen kanssa mutta pystyi lopulta rutistamaan 16 pisteen voiton. Muissa otteluissa Pekka Ahokas murskasi Pentti Mäyrän, Antti Kapulainen kukisti juniori Henri Kylmälän ja Janne Kyllönen päihitti selkeästi Erno Aholammin. Puolivälierissä taistelut tiukkenivat. Jarmo Ahokas pakotti loppusarjan neljän jonollaan Pasi Pölläsen tekemään viimeiseen ruutuunsa vähintään tuplan. Ensimmäisellä heitolla kaikki keilat lähtivät mutta toisella pystyyn jäi neljä keilaan. Ahokas vei siten sarjavoiton kolmen pisteen erolla. Juhani Kapulainen ja Janne Kyllönen viettivät melkoista kaatojuhlaa. Kapulaisen heittäessä viimeisessä ruudussa yhdestä keilasta ohi riitti Kyllöselle paikko ja kaato ottelun voittoon. Kyllönen varmisti asian kolmella kaadolla ja vei ottelun lukemin 257-238. Antti Kapulainen ja Jan Sunden taistelivat tiukasti välieräpaikasta. Kapulaisen loppusarjan tripla käänsi ottelun hänen hyväkseen lukemin 235-190. Viimeisen välieräpaikan vei Pekka Ahokas voittamalla Timo Kokin 11 pisteellä. Välierässä kohtasivat veljekset Jarmo ja Pekka Ahokas. Jarmo teki ruutuihin 4-8 viiden kaadon jonon mutta 9-ruutuun jäi paikkaamaton reikä. Pekka vastasi ruuduissa 6-9 neljällä kaadolla ja johti tasoitustensa turvin ennen viimeistä ruutua. Jarmo teki kaksi kaatoa viimeiseen ruutuunsa ja pakotti Pekan tekemään yhden keilan paikon ja kaadon voittaakseen. Pekalle jäi kuitenkin vaikea kolmen keilan ryhmä jota hän ei saanut paikattua. Jarmo selviytyi näin loppuotteluun pistein 232-219. Toisessa välierässä Janne Kyllönen ja Antti Kapulainen taistelivat tasaisesti sarjan loppupuolelle saakka. Kapulainen teki tyhjät ruutuihin 6-7 ja Kyllönen puolestaan triplan ruutuihin 7-9. Vaikka Kyllönen päätti sarjansa paikkaamattomaan reikään voitti hän silti ottelun lukemin 202-180. Loppuottelu eteni tasaisena ja hyvätasoisena viimeiseen ruutuun saakka. Ahokkaan oli ensimmäisenä heittäjänä tehtävä kaato ja paikko pakottaakseen Kyllösen loppujonoon. Ahokas muurasi viimeisen ruudun vakuuttavasti umpeen eikä jättänyt Kyllöselle mahdollisuuksia. Lopputulos oli 257-216 Ahokkaan hyväksi. Ahokas vei siis viimevuotisen mestaruutensa jatkeeksi nyt toisen perättäisen Torpedoksen mestaruuden. Toiseksi sijoittunut Kyllönen ei vielä mestaruutta ole voittanut. Kolmanneksi sijoittui tiukan vertailun jälkeen Pekka Ahokas ennen Antti Kapulaista. Molemmat heittivät viiteen sarjaan täsmälleen saman tuloksen samoilla tasoituksilla. Ahokkaalla oli kuitenkin kolme kaatoa Kapulaista enemmän. Torpedoksen mestaruuskilpailujen tarkemmat tulokset löytyvät tulossivuiltamme. Tietoja Torpedoksen aikaisemmista mestareista löydät saavutussivuiltamme. RATIALLE LAHDEN MESTARUUS Lahti-Bowlingin vuoden 2002 mestaruuskilpailujen loppukilpailut käytiin eilen Lahden keilahallissa. Torpedos oli saanut loppukilpailuihin yhteensä kymmenen edustajaansa joista yhdeksän pelasi miesten MAB-ryhmässä ja yksi miesten CD-ryhmässä. Loppukilpailussa pelattiin aluksi kuusi sarjaa 14 sarjan karsinnan pisteisiin. Tämän jälkeen kuusi parasta pelasi Round Robin -pelit joiden jälkeen mestarit olivat kaikissa kilpailusarjoissa selvillä. Miesten MAB-ryhmässä kärkipaikalta loppukilpailuun lähti Pasi Pöllänen. Hän heitti loppukilpailun ensimmäiseen kuuden sarjan osioon 1297 pistettä säilyttäen kärkipaikkansa. Kuuden parhaan jatkopeleihin menivät muutoinkin jo alkukilpailun jälkeen kuuden joukossa olleet pelaajat. Lähimmäksi heitä pääsi Torpedoksen Raimo Pohjanlahti jolle eroa jatkopaikkaan jäi 18 pistettä. Pohjanlahden lopullinen sijoitus siis seitsemäs. Muista tässä vaiheessa karsiutuneista torpedoslaisista Seppo Koukonen oli kahdeksas, Sulo Hietala 15., Janne Kyllönen 16. sekä Arto Blomqvist 17. Jatkoon selviytyivät Pölläsen lisäksi Jarmo Ahokas, Jari Ratia sekä Mäntynen. Round Robinissa Pölläsen etumatka muihin kapeni nopeasti. Osion ensimmäisessä sarjassa 160 pisteeseen jäänyt Jari Ratia aloitti tässä vaiheessa tiukan loppukirinsä. Sarjoin 243, 241, 257, 215 ja 204 hän saalisti kolme otteluvoittoa ja ohitti lopulta Pölläsen 48 pisteen erolla. 26 sarjan keskiarvollaan 217,88 Ratia päihitti myös kaikki muut vastustajansa vieden uransa ensimmäisen Lahden mestaruuden. Hopeaa Ratia vei jo kolme vuotta sitten. Pölläselle hopea oli uran kolmas. Mestaruuksia hän on kerännyt neljä ja ollut lisäksi kahdesti kolmas. Pronssin tämänvuotisessa kisassa vei Golf-Keilaajien Esa Räsänen. Neljänneksi nousi viimeisessä sarjassa Torpedoksen Jarmo Ahokas ennen Lahden Keilaajien Jarkko Salmista ja seuratoveriaan Jari Mäntystä. Miesten CD-ryhmässä Torpedoksen ainoa edustaja oli Jan Sunden. Loppukilpailun alku sujui häneltä tahmeasti ja jatkopaikka oli jo kovaa vauhtia karkaamassa. Viidennen sarjan 245 pisteen tulos nosti hänet kuitenkin enää 30 pisteen päähän viimeisestä jatkopaikasta. Loppu ei sitten enää sujunut suunnitelmien mukaan ja lopulliseksi sijoitukseksi jäi kymmenes. CD-ryhmän mestaruuden vei lopulta ylivoimaisesti Lahden Keilaajien juniori-ikäinen Mikko Masalin. Tietoja Torpedoksen menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa löydät saavutussivuiltamme. SARJAMYLLYSSÄ MYÖS UUSI SEURAN ENNÄTYS Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn päätöskierroksella tehtiin jälleen uusi Torpedoksen ennätys. Seuran ykkösjoukkue varmisti mestaruutensa hienolla sarjakimaralla tehden samalla uuden 5 x 4 sarjan ennätyksen amerikkalaisella pelitavalla. Kvartetti Timo Aalto, Jarmo Ahokas, Janne Kyllönen sekä Pasi Pöllänen heitti kauden päätöskierroksella ottelutulokset 770, 892, 936, 921 ja 850. Yhteistulosta kertyi siis 4369 pistettä (ka. 218,45). Entinen ennätys oli syksyltä 1999 jolloin sama nelikko heitti 99 pistettä uutta ennätystä vähemmän. Täydellisen luettelon Torpedoksen ennätyksistä löydät ennätyssivuiltamme. SARJAMYLLYSSÄ LOPULTA KAKSOISVOITTO Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn viimeinen kierros pelattiin viikonvaihteessa Lahden keilahallissa. Torpedoksen joukkueet esiintyivät varsinkin ykkösdivisioonassa hienosti ja lopulta tuloksena oli kaksoisvoitto. Kolmosjoukkue sijoittui kakkosdivisioonassa neljänneksi ja nelosjoukkuekin säilytti sarjapaikkansa nelosdivisioonassa. Ykkösdivisioonassa Torpedoksen ykkösjoukkue aloitti viimeisen kierroksen neljän pisteen johtoasemassa ja kakkosjoukkue oli puolestaan viidentenä neljän pisteen päässä kakkossijasta. Ensimmäisessä ottelussa ykkösjoukkue kohtasi Lahden Keilaajien kakkosjoukkueen. Torpedoksen pelaajien otteissa oli vielä pientä alkukankeutta ja peli oli erittäin tasainen. Viimeisessä ruudussa LK:n ankkuri Kari Ratia pystyi puristamaan tarvittavat pisteet ja otti näin voiton joukkueelleen lukemin 770-773. Areksen ykkösjoukkue nousi Torpedoksen tappion myötä enää kahden pisteen päähän. Torpedoksen miehistä kuitenkin päätti ettei mestaruuden suhteen jätetä mitään sattuman varaan. Toisessa ottelussa Lahden Keilaajien ykkösjoukkue olikin vastaantulija Torpedoksen heittäessä tuloksen 892. Janne Kyllönen (233), Pasi Pöllänen (232) sekä Jarmo Ahokas (226) olivat pääosissa LK:n jäädessä ottelussa 130 pisteen päähän. 900 pisteen sarjasta saatava bonuspiste jäi harmittavasti ainoastaan kahdeksan kaadetun keilan päähän. Bonuspisteen menetys korvattiin seuraavassa sarjassa. Keila-Kallet oli vailla mahdollisuuksia Torpedoksen heittäessä peräti 936 pistettä (ka. 234,00). Ahokas heitti 249, Pöllänen 238, Timo Aalto 236 ja Kyllönen 213 pistettä KK:n hävitessä ottelun 205 pisteellä. Pöllänen (259), Kyllönen (249) sekä Aalto (220) jatkoivat hurjaa tahtia vielä seuraavassakin sarjassa. Golf-Keilaajat antoivat kelpo vastuksen 867 pisteen tuloksellaan mutta Torpedos otti 921 pisteen sarjallaan jälleen voiton ja bonuspisteen. Samalla varmistui Sarjamyllyn kauden 2001-2002 voitto. Viimeisessä ottelussa Torpedos taisteli putoamaan tuomitun Starmenin kanssa. Kyllösen 237 pisteen sarjan johdolla otettiin vielä viimeisestäkin ottelusta voitto 850 pisteen tuloksella. Koko kierroksen keskiarvoksi muodostui komea 873,80 pistettä ja saldoksi neljä voittoa, tappio sekä kaksi bonuspistettä. Kakkosjoukkue lähti viimeiselle kierrokselle tavoittelemaan sijoituksen parantamista. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Kaadon ykkösjoukkue. Jari Ratia laittoi heti alusta kaatoruletin pyörimään ja heitti peräti 264 pistettä. Kaato pisti kuitenkin tiukasti kampoihin ja ottelu meni lopulta ankkuripeliksi. Torpedos oli ennen viimeisiä miehiä 13 pistettä Kaato jäljessä. Torpedoksen ankkuri Antti Kapulainen heitti aluksi yhdeksännen ruudun kaatonsa jatkeeksi toisen kaadon. Kaadon Urho Roivas vastasi tekemällä kaadon. Kapulainen jatkoi kaatojonoaan vielä yhdellä pakottaen Roivaksen tuplaan. Taskuosumasta jäi kuitenkin 10-keila pystyyn ja Kapulaisen ylimääräisellä heitolla kaatamat kahdeksan keilaa riittivät takaaman Torpedokselle viiden pisteen voiton lukemin 828-823. Toisessa ottelussa kakkosjoukkueen vastustajana oli Starmen. Alussa Torpedos jäi selvästi jälkeen mutta ottelun puolen välin jälkeen peli tasoittui. Torpedoksen veturina toimi jälleen Ratia 247 pisteen sarjallaan Veli Pölläsen säestäessä hyvin 215 pisteen tuloksella. Otteluvoitto kääntyi lopulta Torpedokselle lukemin 814-803. Kolmannessa ottelussa vetovuoron otti Antti Kapulainen 237 pisteen sarjallaan. Jani Toivanen löysi myös pelilinjansa tehden 228 pistettä ja vastassa ollut Golf-Keilaajat taipuikin 50 pisteen tappioon pistein 836-786. Seuraavassa ottelussa Ratia piti jälleen sarjan hiljaiselon jälkeen Torpedosta pystyssä. Hänen 237 pisteen sarjansa riitti paikkaamaan muiden tyhjät ruudut ja Lahden Keilaajien kakkosjoukkue kukistui pistein 762-738. Viimeisessä sarjassa Torpedoksen kakkosjoukkueen tuli voittaa Keila-Kallet ja Areksen ykkösjoukkueen samalla hävitä Golf-Keilaajille jotta Torpedos saavuttaisi kaksoisvoiton. Putoamista vastaan taistellut GK hoitelikin oman osuutensa ja Torpedos puolestaan venyi tiukassa paikassa päivän parhaimpaan tulokseensa. Jani Toivasen 237 pisteen tuloksen johdolla Torpedos heitti tuloksen 847 millä heltisi 80 pisteen voitto. Torpedoksen ykkösjoukkue voitti siis ykkösdivisioonan lopulta kahdeksan pisteen erolla ennen saman seuran kakkosjoukkuetta. Areksen ykkösjoukkue oli kolmas kaksi pistettä kakkossijaa jäljessä. Sarjasta putosivat Lahden Keilaajien kakkosjoukkue sekä Starmen. Viimeisen kierroksen parasta peliä esitti myös Torpedoksen ykkösjoukkue keräten kymmenen pistettä. Samaan pistemäärään ylsi myös kaikki pelinsä voittanut Torpedoksen kakkosjoukkue. Viimeisen kierroksen henkilökohtaisissa tilastoissa kärkipaikan otti Torpedoksen kakkosjoukkueen Jari Ratia. Hänen keskiarvonsa viiteen sarjaan oli 229,60. Tiukan vastuksen Ratialle antoi Torpedoksen ykkösjoukkueen Janne Kyllönen keskiarvollaan 227,00. Kolmanneksi paras oli Golf-Keilaajien Tauno Ranta (ka. 225,60) ennen Torpedoksen ykkösjoukkueen Pasi Pöllästä (ka. 222,00). Yli 210 pisteen vauhtiin ylsivät Torpedoksen ykkösjoukkueen pelaajista myös Jarmo Ahokas (ka. 213,20) sekä Timo Aalto (ka. 211,60). Kakkosdivisioonassa Torpedoksen kolmosjoukkue pääsi viimeiselle kierrokselle kolmannelta sijalta. Eroa sarjakakkoseen eli RKM:n oli jo viisi pistettä joten toiveet sarjasijoituksen parantamisesta olivat vähissä. Ensimmäisessä ottelussa Ässä pystyi päihittämään Torpedoksen yhdeksällä pisteellä jonka jälkeen Torpedoksen kolmas sijakin alkoi olla uhattuna. Toisessa ottelussa Torpedos vei 26 pisteen voiton Kaadon kakkosjoukkueesta peräti 248 pistettä heittäneen Pentti Mäyrän johdolla. Kolmannessa ottelussa onnistui Jarno Aalto tehden sarjatuloksen 220. Keila-Veikkojen ykkösjoukkue oli vaisu ja päivän toinen voitto irtosi lukemin 770-711. Neljännessä ottelussa kohdattiin sarjataulukossa vain pisteen päässä neljäntenä ollut Falconsin kakkosjoukkue. Tasaisessa ottelussa Torpedoksesta vastuuta otti Juhani Kapulainen 242 pisteen sarjallaan. Muilta torpedoslaisilta ei kuitenkaan tukea tullut ja Falcons vei ottelun pistein 711-725. Samalla Torpedos putosi sarjassa neljänneksi ennen viimeistä ottelua. Viimeisessä ottelussa ei voittoon tarvittavaa rutistusta löytynyt. Viimeinenkin ottelu oli tosin erittäin tiukka mutta Valtin ykkösjoukkue onnistui kuitenkin tekemään voittoon tarvittavat pisteet. Lopputulos Valtille 754-768 ja samalla Torpedoksen lopulliseksi sarjasijoitukseksi neljäs. Ykkösdivisioonaan nousivat Lahden Keilaajien kolmosjoukkue sekä RKM. Kolmosdivisioonaan puolestaan putosivat Valtin ykkösjoukkue ja Keila-X. Viimeisen kierroksen parasta peliä esittivät Falconsin kakkosjoukkue sekä Keila-Veikkojen ykkösjoukkue neljällä voitollaan. Torpedoksen kolmosjoukkue oli kahdella voitollaan kierroksen seitsemäs. Kierroksen henkilökohtainen kärki oli Ässän Lasse Mustjoki. Hän heitti kierroksen viisi sarjaa peräti 232,40 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Torpedoslaisista lähimmäksi parivauhtia pääsi Juhani Kapulainen keskiarvollaan 198,20. Miesten kolmosdivisioonassa Torpedoksen nelosjoukkue lähti kierrokselle viidenneltä sijalta. Eroa ensimmäiseen putoajaan oli kuitenkin vain kaksi pistettä. Ensimmäisessä ottelussa sarjajohtaja OuKei vei kesyä Torpedosta lukemin 671-757. Tämän jälkeen Torpedoksen junioripitoinen joukkue sai kuitenkin rivinsä järjestykseen ja Areksen kolmosjoukkue kaatui pistein 777-705. Torpedoksen ykkösmiehenä hääri Tomi Toivonen 210 pisteen sarjallaan. Seuraavassa ottelussa kohdattiin Areksen kakkosjoukkue. Jan Sunden pelasi upeasti 251 pisteen sarjan saaden hyvää taustatukea Timo Huuskoselta (232). Hyvätasoinen ottelu päättyi lopulta Torpedoksen 27 pisteen voittoon (847-822). Neljännessä ottelussa Sunden jatkoi vahvoja esityksiään 226 pisteen sarjallaan. Hyvin heitti myös ankkurina pelannut Otto Syvänne heittäen 217 pistettä. Vesijärven Keilaajat joutuikin taipumaan Torpedoksen käsittelyssä 60 pisteen tappioon pistein 822-762. Samalla Torpedos varmisti sarjapaikkansa. Viimeisessä ottelussa Jan Sunden jatkoi kahden edellisen sarjan kaatoralliaan. 226 pisteen sarja jäi kuitenkin Torpedoksen ainoaksi valopilkuksi muiden pelureiden hyytyessä selvästi. Valtin kakkosjoukkue vei helpot sarjapisteet luvuin 790-705. Torpedos sijoittui lopulta kolmosdivisioonan viidenneksi. Eroa ensimmäiseen putoajaan jäi neljä pistettä. Putoajat olivat Areksen kakkos- ja kolmosjoukkueet. Kakkosdivisioonaan nousivat kolmosdivisioonan voittanut OuKei sekä Keila-Veikkojen kakkosjoukkue. Samat joukkueet olivat myös viimeisen kierroksen parhaita neljällä voitollaan. Torpedos oli kierroksen kolmanneksi paras joukkue. Kolmosdivisioonan viimeisen kierroksen henkilökohtaisissa tuloksissa ykkönen oli Valtin ykkösjoukkueen Harri Hakala keskiarvollaan 215,00. Toiseksi ylsi Torpedoksen kolmosjoukkueen hyvää peliä esittänyt Jan Sunden (ka. 213,00). Tulevan kauden Sarjamyllyt pyörähtävät käyntiin ensi syksynä. Päättyneen kauden lopulliset sarjataulukot löytyvät tulossivuiltamme. AHOKAS JA PÖLLÄNEN LAHDEN PARIMESTARUUTEEN Lahti-Bowlingin tämänvuotisten mestaruuskilpailujen toinen osa pelattiin viikonvaihteessa. Tällä kertaa vuorossa oli kahdeksan sarjan parikilpailuosuus. Miesten MAB-ryhmässä edettiin lähes täysin Torpedos-komennossa mutta CD-ryhmässä ei puolestaan menestystä tullut. Miesten MAB-ryhmässä parivaljakko Sulo Hietala ja Seppo Koukonen heittivät jo torstaina hyvän tuloksen. Koukonen heitti 1670 pistettä ja Hietala rutisti hyvällä loppukirillä tuloksen 1618. Yhteistulosta kertyi 3288 pistettä (ka. 205,50). Senioriparin tulos riitti lopulta aina hopeamitaliin saakka sillä vasta sunnuntaina Torpedoksen ykköspari Jarmo Ahokas-Pasi Pöllänen ylitti kaksikon pistemäärän. Pöllänen heitti peräti 1815 pistettä ja Ahokas säesti 1739 pisteen tuloksella. Yhteistuloksella 3554 (ka. 222,13) irtosi voitto 266 pisteen erolla kakkosiin. Mestaruus oli Ahokkaalle toinen ja Pölläselle jo peräti viides. Pronssimitalit ottivat hieman yllättäen Ässän veteraanit Pertti Laaksonen ja Lasse Mustjoki tuloksellaan 3253. Muista Torpedoksen pareista maininnan arvoisesti pelasivat viidenneksi sijoittuneet Jarno Aalto ja Arto Blomqvist (tulos 3227) sekä kuudenneksi yltäneet Janne Kyllönen ja Jari Mäntynen (tulos 3222). CD-ryhmässä Torpedoksen parit pelasivat erittäin tasaisesti mutta jäivät kuitenkin kauas kärkitaisteluista. Torpedoksen paras pari oli sijalle 12 sijoittuneet Timo Huuskonen ja Otto Syvänne, jotka puolustivat viimevuotista mestaruuttaan. Muiden Torpedos parien sijoitukset olivat 13. ja 14. kun kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 15 paria. Mestaruus meni Keila-Veikkojen parille Jouko Jeskanen-Harri Rimpilä ennen Golf-Keilaajien ja Lahden Keilaajien pareja. Joukkue- ja pariosioissa pelattujen yhteensä 14 sarjan jälkeen selviytyivät parhaat keilaajat kaikissa sarjoissa tulevana sunnuntaina pelattaviin henkilökohtaisiin loppukilpailuihin. MAB-ryhmässä kärkipaikalta finaaleihin lähtee Torpedoksen Pasi Pöllänen tuloksellaan 3110 (ka. 222,14). Eroa toiseksi yltäneeseen seuratoveri Jarmo Ahokkaaseen kertyi 113 pistettä. Ahokkaan perässä ovat tiukasti Golf-Keilaajien Esa Räsänen (121 pistettä kärjestä), Torpedoksen Jari Ratia (-134) ja Jari Mäntynen (-137) sekä Lahden Keilaajien Jarkko Salminen (-150). Muista Torpedoslaisista MAB-ryhmän jatkopaikan lunastivat Raimo Pohjanlahti (7., -202), Seppo Koukonen (9., -213), Arto Blomqvist (10., -215), Janne Kyllönen (17., -311) sekä viimeisenä jatkoon menijänä Sulo Hietala (18., -312). CD-ryhmässä ainoana jatkoon ylsi avausosan jälkeen kärjessä ollut Jan Sunden. Hän pääsee jatkopeleihin yhdeksäntenä 171 pisteen päässä kärjessä olevasta Lahden Keilaajien Mikko Masalinista. Eroa kuudenteen eli viimeisenä Round Robin -peleihin selviytyvään pelaajaan on kuitenkin vain 50 pistettä. Kaikkien kilpailusarjojen loppukilpailuissa pelataan aluksi kuusi sarjaa alkuosioiden pisteisiin. Tämän jälkeen miehissä kuusi parasta ja naisissa neljä parasta pelaavat Round Robin -pelit. Tietoja Torpedoksen menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa löydät saavutussivuiltamme. TORPEDOKSELLE KUUROJEN MESTARUUS Torpedoksen kuurojen joukkue voitti kuurojen mestaruussarjan toisena vuonna peräkkäin. Runkosarjan viimeinen kierros pelattiin lauantaina Lahdessa ja sarjataulukon kolme parasta joukkuetta selviytyi pudotuspeleihin. Torpedos selviytyi runkosarjan voittajana suoraan loppuotteluun ja pystyi siinä voittamaan vastaan asettuneen Turun Valppaan. Torpedos lähti viimeiselle kierrokselle selvässä johtoasemassa ja ensimmäisen ottelun voitto sarjassa toisena olleesta Lahden Reippaasta käytännössä varmisti loppuottelupaikan. Toisessa ottelussa joukkue hävisi hyvätasoisessa ottelussa Valppaalle lukemin 569-586 mutta pystyi seuraavassa ottelussaan voittamaan Mikkelin MKU:n. Neljännessä ottelussa Reipas vei voittobonukset vain viiden pisteen erolla ja viidennessä ottelussa Valpas jatkoi hyviä otteitaan ottamalla päivän toisen voittonsa Torpedoksesta Jani Toivasen huimasta 244 pisteen sarjasta huolimatta. Viimeisessä ottelussa Torpedos kukisti MKU:n toistamiseen. Torpedoksen voittomarginaaliksi runkosarjan lopputilanteessa jäi 581 pistettä. Valpas sijoittui toiseksi lähes 500 pistettä Reipasta edellä. MKU jäi pudotuspelien ulkopuolelle 306 pisteen päähän Reippaasta. Välierässä kohtasivat siis Valpas ja Reipas. Ottelu oli erittäin tasainen ja Valpas voitti sen lopulta ainoastaan 11 pisteen erolla. Loppuottelussa turkulaiset olivat kuitenkin Torpedoksen edessä voimattomia. Torpedos onnistui laajalla rintamalla ja vei finaalin nimiinsä pistein 623-482. Torpedoksen kultajoukkueessa heittivät Jani Antikainen, Kirsti Niemelä, Tero Suominen sekä Jani Toivanen. Mestaruus oli Niemelälle, Suomiselle sekä Toivaselle toinen ja Antikaiselle ensimmäinen. Viimeisen kierroksen parasta henkilökohtaista peliä esitti Torpedoksen Jani Toivanen 199 pisteen tasoituksellisella keskiarvollaan. Myös Reippaan Pasi Viitanen ja Heli Pylkkänen ylsivät yli 195 pisteen keskiarvoihin. Koko kauden tilastossa kärjessä oli myös Jani Toivanen keskiarvollaan 204,9. Kuurojen mestaruussarjan lopulliset tulokset löytyvät tulossivuiltamme. TORPEDOKSEEN UUSI JUNIORIJÄSEN Torpedos sai eilen uuden juniorijäsenen kun vuoden alussa 13 vuotta täyttänyt Henri Kylmälä liittyi seuraan. Henri heitti Kummikeilailua yhdessä Torpedoksen Antti Kapulaisen kanssa ja päätti Lahden karsinnan päätyttyä rekisteröityä seuran riveihin. Torpedoksen jäsenmäärä on uusimman rekisteröinnin jälkeen 55 joista 52 on rekisteröityjä keilaajia. Luettelon kaikista seuran jäsenistä löydät tästä. KOLME TORPEDOA KUUROJEN EM-KILPAILUIHIN Torpedoksen vahva panos kuurojen keilailussa palkittiin kolmella paikalla Suomen kuurojen EM-kilpailuihin osallistuvassa joukkueessa. Helsingin Talin keilahallissa 2.-7.6.2002 pelattavissa kilpailuissa Torpedosta edustavat miesten joukkueen Tero Suominen ja Jani Toivanen sekä naisten joukkueessa pelaava Kirsti Niemelä. Joukkueisiin valittujen lisäksi naisten joukkueen varapelaajana toimii Senni-Ilona Widberg, joka kuuluu myös Torpedoksen keilaajiin. TORPEDOKSELLE KAHDEKSAS LAHDEN
JOUKKUEMESTARUUS Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailujen ensimmäinen osa pelattiin viime viikonvaihteena. Ensimmäisessä osassa pelattiin kuuden sarjan nelimiehisjoukkuekilpailu ja tämän viikon lopulla pelataan kahdeksan sarjan parikilpailuosio. Henkilökohtaisen kilpailun finalistit selviävät 14 sarjan yhteistuloksen perusteella. Miesten MAB-ryhmässä Torpedoksen joukkueet lähtivät kilpailuun ennakkosuosikkeina. Lahden Keilaajat heittivät kilpailuun torstaina kuitenkin hyvän kärkituloksen 4956 (ka. 206,50). Perjantaina kolme Torpedoksen joukkuetta kävi kuitenkin tuon tuloksen kimppuun. Torpedoksen ykkösjoukkue heitti yli 200 pistettä LK:n tulosta paremman yhteispistemäärän. Kvartetti Jarmo Ahokas (1258), Erno Aholammi (1346), Pasi Pöllänen (1295) ja Jari Ratia (1291) keräsi yhteistuloksen 5190 (ka. 216,25). Tulos jäi ainoastaan 70 pistettä kaksi vuotta sitten heitetystä Torpedoksen ennätyksestä 5260. Tulos kestikin lopulta helposti kaikkien muiden joukkueiden lähentelyt tuoden Torpedokselle joukkuemestaruuden. Muista samaan aikaan heittäneistä Torpedoksen joukkueista kolmosjoukkue jäi 46 pisteen päähän LK:n tuloksesta. Nelikon Sulo Hietala (1180), Seppo Koukonen (1225), Jari Mäntynen (1270) ja Raimo Pohjanlahti (1235) pisteet riittivät kuitenkin kilpailun kolmostilaan ja pronssimitaleihin. Torpedoksen kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi 73 pisteen päässä pronssimitaleista. Nelosjoukkue löytyi sijalta kahdeksan ja viitosjoukkue 17. sijalta. Mestaruus oli Torpedokselle seuran historian kahdeksas ja samalla viides perättäinen. Miesten CD-ryhmässä Torpedoksen ykkösjoukkue sivusi viidennellä sijallaan seuran parasta saavutusta. Aikaisemmin Torpedoksen joukkue on CD-ryhmässä yltänyt viidenteen sijaan vuonna 1994. Tämänkertaisessa joukkueessa heittivät Harri Aalto (924), Jani Hälinen (818), Mika Hälinen (1028) sekä Jan Sunden (1202). Mitaleista joukkue jäi 126 pisteen päähän. Torpedoksen kakkosjoukkueen sijoitus oli yhdeksäs. Henkilökohtaisissa tilastoissa miesten MAB-ryhmässä on torpedoslaisilla hyvät asemat. Erno Aholammi on ensimmäisen osan jälkeen toisena Golf-Keilaajien Esa Räsäsen jälkeen tuloksellaan 1346. Eroa kärkeen on ainoastaan kolme pistettä. 18 loppukilpailuun selviytyvän joukossa ovat toistaiseksi myös Pasi Pöllänen (6.), Jari Ratia (7.), Janne Kyllönen (9.), Jari Mäntynen (11.), Jarmo Ahokas (12.), Timo Aalto (16.) sekä Raimo Pohjanlahti (17.). Viimeisenä jatkoon menossa olevan Lahden Keilaajien Heikki Mikkolan tulos on 1231. Kohtuullisen matkan päässä jatkopaikasta ovat torpedoslaisista vielä Seppo Koukonen (6 pistettä jatkopaikasta), Simo Honkanen (-19), Veli Pöllänen (-51), Sulo Hietala (-51), Tomi Toivonen (-59), Jarno Aalto (-70), Arto Blomqvist (-71) sekä Juhani Kapulainen (-101). CD-ryhmässä kärjessä on hienosti pelannut Jan Sunden tuloksellaan 1202. 12. eli tällä hetkellä viimeisenä jatkoon menossa olevan tulos on 1065. Torpedoksen muista pelureista Mikä Hälinen on jatkopaikasta 37 pisteen päässä muiden jäätyä jo hieman selvemmin. Tietoja Torpedoksen menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa löydät saavutussivuiltamme. PÄIVITYSTÄ ENNÄTYSTILASTOON Pienen tilastojentarkistelun jälkeen on havaittu, että Torpedoksen ennätystilastoon on tehty uusi ennätys. Miesten SM-liigan viimeisellä kierroksella vajaat kaksi viikkoa sitten Helsingin Talissa teki Torpedoksen edustusmiehistö uuden seuran ennätyksen 8 x 5 sarjan amerikkalaisessa joukkuepelissä. Lauantaipäivän liigakierroksella pelattiin poikkeuksellisesti kahdeksan ottelua ja tämän harvoin pelatun sarjamäärän ennätys pääsi syntymään hieman varkain. Torpedos heitti kierroksella sarjakimaran 1003, 1017, 1014, 1068, 999, 983, 969 ja 1041. Yhteistulosta kahdeksaan sarjaan kertyi 8094 (ka. 202,35) mikä rikkoi entisen ennätyksen 29 pisteen erolla. Entinen ennätys oli heitetty maaliskuussa 1995 Tikkurilassa. Torpedoksen ennätysjoukkueessa heittivät Jarno Aalto, Timo Aalto, Jarmo Ahokas, Erno Aholammi, Pasi Pöllänen sekä Jari Ratia. Timo Aalto ja Pasi Pöllänen olivat mukana jo edellisen ennätyksen tekemisessä. Tuolloin heidän joukkuetovereinaan olivat Antti Kapulainen, Janne Kyllönen, Janne Neuvonen ja Petri Ranta. Täydellisen luettelon Torpedoksen ennätyksistä löydät ennätyssivuiltamme. BLOMQVIST 300-TUPLAKERHOON Arto Blomqvist liittyi viime perjantaina kahdesti 300 pisteen sarjan heittäneisiin. Vain vajaa kuukausi ensimmäisen täysosumansa jälkeen mies teki tempun toistamiseen. Tällä kertaa näyttämönä oli Lahden keilahalli Blomqvistin heittäessä Starmen-kisaa. Blomqvist aloitti kuuden sarjan kilpailun tavanomaisella 215 pisteen sarjalla. Toisessa sarjassa keilat sitten saivat kyytiä Blomqvistin uran toisen kolmesatasen syntyessä radalla 16. Mies ei täydellisyydestään häkeltynyt vaan rummutti vielä kolmannenkin sarjan alkuun kymmenen kaadon jonon. Tämän jälkeen pystyyn jäi hyvästä osumasta 10-keila mutta sarjatulokseksi saatiin muikea 289. Kolmeen sarjaan Blomqvist keräsi huikeat 804 pistettä (ka. 268,00). Tuloksellaan Blomqvist sivusi Torpedoksen kolmen sarjan ennätystä eurooppalaisella pelitavalla. Ennätystä hallitsi aikaisemmin yksinään Pasi Pöllänen vuoden 1991 keväällä Lahdessa heittämällään tuloksella. Nyt Blomqvist ja Pöllänen siis jakavat ennätyksen. Neljännessä sarjassaan Blomqvistin ote hieman höltyi ja tulosta kertyi enää 172 pistettä. Kahden viimeisen sarjan 233 ja 202 pisteen tulokset nostivat kuuden sarjan yhteistuloksen kuitenkin komeaan 1411 pisteen tulokseen (ka. 235,17). Blomqvistin 300 pisteen sarja oli jo kymmenes Torpedoksen pelaajien tämän kauden aikana heittämä. Koko seuran historiassa kolmesatasia on kertynyt 37 kappaletta. Blomqvistin kolmesatanen oli 17 Lahdessa heitetty Torpedos-täysosuma. Samalla Blomqvistista tuli seitsemäs torpedoslainen joka on seuraa edustaessaan tehnyt vähintään kaksi kolmesatasta. Luettelon Torpedoksen ennätyksistä löydät ennätyssivuiltamme. TORPEDOS JÄLLEEN SM-LIIGAN KAHDEKSAS Torpedos nappasi jo toisena vuonna peräkkäin miesten SM-liigan kahdeksannen sijan. Tämän kauden viimeisellä kierroksella ei asemia enää kyetty parantelemaan. Kauden aikana olisi mahdollisuuksia paremman sijoituksen hankkimiseenkin ollut mutta kahdeksannella sijallakin saavutettiin ennen kauden alkua asetettu minimitavoite. Sunnuntaina Helsingin Talissa pelatulla viimeisellä kierroksella pelattiin ainoastaan kolme ottelua. Heti ensimmäisessä ottelussa vastassa oli sarjajohtaja Lohjan Rännimestarit. Jo sarjan puolivälissä RäMe teki selvän pesäeron Torpedokseen. Timo Aallon ollessa suurissa vaikeuksissa ei Erno Aholammin sekä Jarmo Ahokkaan 221 pisteen sarjat riittäneet alkuunkaan. Lopulta eroa syntyi lähes 200 pistettä loppulukemien ollessa 952-1134. Ensimmäisen sarjan tappio vei käytännössä Torpedoksen mahdollisuudet kahdeksatta sijaa paremmasta sijoituksesta. Kaikesta huolimatta joukkue jaksoi hyvin taistella toisessa ottelussaan Helsingin Tornadosta vastaan. Tornadoksen ankkuri Esa Rantala sortui viimeisessä ruudussa 2-keilan missiin jättäen Torpedoksen ankkurille Jari Ratialle mahdollisuuden kääntää ottelu Torpedoksen eduksi. Ratia päättikin hienon 238 pisteen sarjansa kolmeen kaatoon ja vei samalla Torpedoksen 1000-989 voittoon. Kauden viimeisessä sarjassa vastaan asettui Turun Silver Club. Parhaiten päätöspelissä onnistui muutenkin hienon päivän pelannut Erno Aholammi 231 pisteen sarjallaan. Muut torpedoslaiset pelasivat tasaisesti parituloksen tuntumaan ja yhteistuloksella 1002 saatiinkin 75 pisteen voitto innottomasta SC:sta. Viimeisen kierroksen loppusaldo oli Torpedoksen osalta kaksi voittoa ja tappio. Tasaisen kierroksen tilastoissa sillä irtosi seitsemäs tila. Kierroksen ykkönen oli Helsingin Patteri joka voitti kaikki ottelunsa 1098 pisteen keskiarvolla. Loppuotteluihin valmistautuneet Porin Giants ja Lohjan RäMe veivät seuraavat sijat. Torpedoksen lopullinen sarjasijoitus oli siis toisena vuonna peräkkäin kahdeksas. Runkosarjan voiton vei lähes 600 pisteen erolla RäMe ennen Giantsia. Kolmantena joukkueena loppuotteluihin selviytyi Helsingin Grankulla Bowlare. Tapiolan Patteri nousi hyvän loppukirinsä ansiosta neljänneksi kuitenkin jo lähes 1000 pistettä pudotuspelipaikkaa jäljessä. Viimeisen kierroksen henkilökohtaisen tilaston ykkönen oli ainoastaan yhden sarjan pelannut Giantsin Petri Mannonen. Ainoastaan yksi viimeisellä heitolla pystyyn jäänyt keila erotti hänet täydellisestä 300 pisteen keskiarvosta. Kaikki kolme sarjaa pelanneista parasta vauhtia piti Patterin kaksikko Osku Palermaa (ka. 234,00) ja Jussi Petäjä (ka. 231,67). Torpedoksen pelaajista kierrostilastossa korkeimmalle ylsi Erno Aholammi (10., ka. 219,33). Yli parivauhtia heittivät myös Jari Ratia (ka. 213,00) sekä Jarmo Ahokas (ka. 206,33). Petri Mannonen oli myös koko kauden ykkönen 216,10 pisteen keskiarvollaan. Hienon kauden pelasi myös Osku Palermaa jonka lopulliseksi keskiarvolukemaksi muodostui 212,93. Torpedoksen paras kausikeskiarvo oli Jari Ratialla (202,61). Niukasti yli parirajan ylsi myös Pasi Pöllänen (ka. 200,33). SM-liigan runkosarjan lopulliset tilastot löytyvät tulossivuiltamme. ASEMAT SÄILYIVÄT SM-LIIGASSA Miesten SM-liigan toiseksi viimeinen kierros pelattiin lauantaina Helsingin Talissa. Ohjelmassa oli poikkeuksellisesti kahdeksan ottelun kierros. Tällä järjestelyllä sunnuntaille jäi ainoastaan kolme ottelua mikä mahdollistaa myös liigafinaalien että -karsintojen pelaamisen myöhemmin sunnuntaina. Torpedos lähti viimeiselle kierrokselle sarjan seitsemänneltä sijalta. Mahdollisuuksia mitalipeleihin eli kolmen parhaan joukkoon ei enää ollut mutta toisaalta erot sekä karsijan paikalle että suoraan putoamiseen olivat myös selkeät. Lauantain ensimmäinen ottelu pelattiin Varkauden Mainareita vastaan. Timo Aalto (243) sekä Jari Ratia (235) aloittivat kierroksen erittäin pirteästi. Erno Aholammi ja Jarmo Ahokas olivat puolestaan suurissa vaikeuksissa ja Mainarit pystyikin viemään ottelun nimiinsä lukemin 1003-1066. Aholammin vaikeudet jatkuivat toisessakin sarjassa. Ahokas (225) sai puolestaan juonesta kiinni ja sai hyvää tukea Pasi Pölläseltä (227). Putoajan paikalle vahvasti jämähtänyt Kotkan Eagle Team pelasi kuitenkin yhden kauden parhaista peleistään ja vei voiton pistein 1017-1083. Kahden tappion jälkeen vastaan asettui koko kauden Torpedoksen kanssa tasaisesti kamppaillut Kouvolan All Stars. Ahokas joutui jälleen lieviin vaikeuksiin mutta Ratia (226) sekä Timo Aalto (220) nostivat Torpedoksen tuloksen 14 pistettä päälle parirajan. Tämä riittikin kouvolalaisille ja Torpedos korjasi voiton 43 pisteen marginaalilla. Viimeisessä pelissä ennen taukoa Torpedoksen peli kulki mainiosti. Ahokas (248) sekä Ratia (223) onnistuivat parhaiten ja yhteistulosta kertyi 1068 pistettä. Suoran säilymisen puolesta taisteleva Porin Royal Club taipui 81 pisteen tappioon. Tauon jälkeen vastaan asettui sarjakolmonen Helsingin Grankulla Bowlare. Torpedoksella oli ottelussa omat mahdollisuutensa. Pöllänen (234) heitti avaajana hienosti ja GB:n muutaman pelaajan ollessa melkoisissa vaikeuksissa jäi ratkaisu lopulta ankkureiden varaan. GB:n Teemu Raatikainen ei pystynyt heittämään kaatoa ja Torpedoksen Jari Ratialta vaadittiin kahta kaatoa otteluvoiton saavuttamiseksi. Heti ensimmäisellä heitolla jäi kuitenkin keiloja pystyyn ja GB voitti ottelun pistein 999-1011. Tappion jälkeen vastaan asettui helsinkiläinen Tapiolan Patteri. Edellisen sarjan loppuratkaisusta sisuuntunut Jari Ratia aloitti ottelun yhdeksän kaadon jonolla. Tämän jälkeen paksusta osumasta jäi yksi keila pystyyn ja sarjatulokseksi muodostui 279 pistettä. Timo Aalto ja Erno Aholammi kadottivat pelipaikkansa ja Torpedoksen yhteistulokseksi jäi 983 pistettä. Ratian rutistus riitti kuitenkin Patterille jolta jäi jopa 900 pisteen raja puhkaisematta. Toiseksi viimeisessä ottelussa loppuotteluihin vahvasti menossa ollut Porin Giants päihitti Torpedoksen selkeästi. Pasi Pölläsen 242 pisteen sarjasta huolimatta Torpedoksen tulokseksi jäi 969 pistettä ja sillä ei menestytty Giantsin heittäessä peräti 1101 pistettä. Viimeisessä ottelussa kohdattiin toinen suorasta säilymisestä taisteleva joukkue eli Euran Gold Stars. Pasi Pöllänen jatkoi hienoa iltapuhdettaan 235 pisteen sarjallaan. Liigavauhtiin totutteleva Jarno Aalto sai viimeisessä sarjassa oman mahdollisuutensa ja käytti sen hienosti heittäen 222 pistettä. Yhteistuloksella 1041 irtosi 44 pisteen voitto euralaisista. Torpedoksen saalis seitsemänneltä liigakierrokselta oli siis neljä voittoa ja neljä tappiota. Kierrostilastossa näillä suorituksilla irtosi kuudes tila. Kierroksen paras joukkue oli koko sarjaakin johtava Lohjan Rännimestarit. Joukkue voitti kahdeksasta ottelustaan kuusi 1081,13 pisteen keskiarvolla ja jätätti toiseksi sijoittunutta Porin Giantsia 323 pistettä. Kierroksen kolmonen oli GB joten kierroksen kärjessä olivat täsmälleen samat joukkueet kuin koko sarjankin kärjessä ja vieläpä samassa järjestyksessä. Sarjataulukossa Rännimestareiden ero toisena olevaan Giantsiin on 652 pistettä. Kun sarjasta on enää kolme ottelua pelaamatta näyttää lohjalaisten selviytyminen suoraan finaaliin selvältä. Tällöin Giants ja GB ratkaisisivat välierässä toisen finaalipaikan kohtalon. Torpedos putosi sarjataulukossa yhden pykälän kahdeksanneksi. Sijojen 4.-8. välillä on kuitenkin ainoastaan 552 pisteen ero ja viimeisen kolmen ottelun aikana on mahdollista vielä kohennella asemiaan. Karsijan paikkaan on sen sijaan jo yli 2000 pisteen ero. Henkilökohtaisesti kierroksen parasta vauhtia piti myös koko kauden taulukossa kärjessä oleva Giantsin Petri Mannonen. Hänen keskiarvonsa päivän kahdeksaan peliin oli 230,00. Turun Silver Clubin Veli-Matti Tissarinen oli kierroskakkonen keskiarvolla 228,38 ennen RäMe:n Lasse Lintilää (ka. 222,63). Torpedoksen pelaajista Pasi Pöllänen oli kierroksen kuudenneksi paras keskiarvolla 220,38. Hyvin pelasi myös Jari Ratia (ka. 217,75). Jarno Aalto oli kierrostilastossa peräti neljäs mutta hänen sarakkeessaan oli vain yksi pelattu sarja (222). SM-liigan viimeinen kierros pelataan siis sunnuntaina Talissa. Sarjatilanteet ennen viimeistä kierrosta löytyvät tulossivuiltamme. JARNO AALTO A-LUOKKAAN Tällä kaudella Torpedoksen miesten SM-liigajoukkueeseenkin murtautunut Jarno Aalto on tästä päivästä lähtien nostettu A-luokkaan. Nostopäätöksen teki Lahti-Bowlingin hallitus edellisessä kokouksessaan. Aalto on heittänyt mainion kauden ja hänen keskiarvonsa on noussut puolessa vuodessa lähes 15 pistettä. Tällä hetkellä Aallon keskiarvo on 196,73 mikä edellyttäisi joka tapauksessa A-luokkaan nousua kauden vaihteessa. Luokkanousu tapahtui siis vain hieman etuajassa. Torpedoksen kaikkien keilaajien nykyiset luokitukset löytyvät jäsenluettelostamme SIRKUT BAKERIN VALTIATTARIA Lahti-Bowlingin Baker-liigan historian tiukimmat finaalit pelattiin eilen Lahden keilahallilla. Kaikista sijoituksista taisteltiin aina viimeisen ottelun viimeiseen sarjaan asti. Lopulta Sirkkujen kakkosjoukkue otti hieman yllättäenkin voiton 17 keilapisteen erolla ennen Torpedoksen ykkösjoukkuetta. Torpedoksen kakkosjoukkue sijoittui neljänneksi Sirkkujen ykkösjoukkueen jälkeen. Finaalissa runkosarjan kuusi parasta joukkuetta pelasi yksinkertaisen sarjan. Jokaisessa ottelussa pelattiin neljä sarjaa ja jokaisen sarjan voitosta sai yhden pisteen. Lisäksi neljän sarjan yhteistuloksesta parempi joukkue sai yhden lisäpisteen. Yhden ottelun maksimipistemäärä oli siis viisi. Ensimmäisellä ottelukierroksella kohtasivat toisensa sekä Torpedoksen että Sirkkujen ykkös- ja kakkosjoukkueet. Torpedoslaisten välienselvittelyssä ykkösjoukkue oli selkeästi niskan päällä. Kakkosjoukkueen pelaajista Jarno Aalto sekä Arto Blomqvist olivat paikkojensa kanssa suurissa vaikeuksissa ja ykkösjoukkue kuittasikin voiton helposti lukemin 5-0. Sirkkujen joukkueiden ottelussa lukemat olivat samat mutta voittaja oli yllättäen kakkosjoukkue. Sirkkujen ykkösjoukkue ei saanut peliään käyntiin missään vaiheessa ja ylsi parhaimmillaankin ainoastaan 187 pisteen tulokseen. Kierroksen kolmannessa ottelussa Falcons päihitti Areksen lukemin 3,5-1,5. Toisella kierroksella Torpedoksen ykkönen kohtasi Areksen. Ensimmäisessä sarjassa Torpedos sortui tekemään tyhjät kahteen viimeiseen ruutuun. Areksen ankkuri Timo Eloranta kuittasi loppujonolla ja vei sarjan joukkueelleen neljän pisteen erolla. Toisessa sarjassa Torpedos oli ylivoimainen 250 pisteen sarjallaan mutta kaksi viimeistä sarjaa kääntyi Arekselle osin Torpedoksen huonon onnenkin avittamana. Torpedos vei yhteispisteet hyvän toisen sarjansa ansiosta ja kärsi näin 2-3 tappion. Torpedoksen kakkosjoukkue pelasi Sirkkujen ykkösjoukkuetta vastaan "nollakerholaisten" ottelussa. Torpedos vei kolme ensimmäistä sarjaa nimiinsä hyvällä pelillä. Neljännessä sarjassa ote kuitenkin kirposi ja Sirkut pystyi viemään itselleen avauspisteen. Torpedokselle silti neljä tärkeää sarjapistettä. Toisen kierroksen kolmannessa ottelussa Sirkkujen kakkosjoukkue voitti Falconsin pistein 3-2. Samalla joukkue otti myös sarjajohdon kahden pelatun ottelun jälkeen. Eroa toisena olevaan Torpedoksen ykkösjoukkueeseen oli kuitenkin vain yksi piste. Kolmas kierros muodostui lopulta kohtalokkaaksi Torpedoksen ykkösjoukkueelle. Sirkkujen ykkösjoukkue heräsi alun takkuilustaan ja heitti neljään sarjaan tuloskimaran 214, 274, 219 ja 202. Torpedos pystyi vastaamaan ainoastaan viimeisessä sarjassa kärsien kirvelevän 1-4 tappion. Torpedoksen kakkosjoukkue löysi samanaikaisesti hurjan vireen Falconsia vastaan. Ensimmäinen sarja voitettiin Falconsin takellellessa mutta toisessa sarjassa kaatohanat aukesivat. Arto Blomqvistin tullessa ankkurina heittämään olivat Sulo Hietala, Seppo Koukonen sekä Juhani Kapulainen pohjustaneet hänelle yhdeksän kaadon jonon. Hiljattain itsekin uransa ensimmäisen 300-sarjan heittänyt Blomqvist upotti 10. ja 11. heiton syvälle taskuun. Viimeisellä heitolla 10-keila päätti kuitenkin jäädä pystyyn hyvästä osumasta huolimatta ja Lahti-Bowlingin Baker-liigan historian ensimmäinen 300 pisteen sarja jäi vielä syntymättä. Kakkosjoukkueen hurjastelu oli samalla myös Torpedoksen seuraennätys yhteen sarjaan Baker-pelitavalla. Tasoituksin sarjan tulokseksi muodostui 301. Kahdessa viimeisessä sarjassa joukkue jatkoi hyvää peliään mutta Falcons pystyi siitä huolimatta viemään viimeisen sarjan nimiinsä. Torpedos kuittasi kuitenkin voiton lukemin 4-1. Kierroksen kolmannessa ottelussa Ares päihitti Sirkkujen kakkosjoukkueen lukemin 3-2. Neljännellä kierroksella Torpedoksen ykkösjoukkue voitti Sirkkujen kakkosjoukkueen pistein 4-1. Kolme ensimmäistä sarjaa menivät Torpedokselle mutta viimeisessä Sirkut rutistivat tärkeän pisteen. Torpedoksen kakkosjoukkue voitti samanaikaisesti Areksen lukemin 3-2. Suurempikin voitto oli jo tarjolla mutta viimeiseen sarjaan Torpedos keräsi ainoastaan 138 pistettä. Ares kiitti ja kuittasi sarjavoiton lisäksi myös yhteispisteet yhdeksän pisteen erolla. Kierroksen kolmannessa ottelussa Sirkkujen ykkösjoukkue kukisti Falconsin 3-2. Ennen viimeistä kierrosta kärkeen oli siten siirtynyt Torpedoksen ykkösjoukkue 12 pisteellään. Sirkkujen ja Torpedoksen kakkosjoukkueet miehittivät seuraavat tilat ainoastaan pisteen päässä kärkijoukkueesta. Viimeisessä ottelussa Sirkkujen ja Torpedoksen kakkosjoukkueet kohtasivat toisensa. Tasapisteissä olleet joukkueet taistelivat kärkisijoista tiukasti ja kahden ensimmäisen sarjan jälkeen kumpainenkin oli pystynyt saalistamaan yhden voittopisteen. Kahdessa viimeisessä sarjassa Sirkut sai kuitenkin hurmiovaihteen päälle. Torpedos ei pystynyt vastaamaan 216 ja 217 pisteen sarjoihin joten Sirkut veivät pisteet lukemin 4-1. Sirkkujen kakkosjoukkueen neljän pisteen saalistus asetti Torpedoksen ykkösjoukkueen tiukan paikan eteen. Joukkue tarvitsi neljä pistettä viimeisestä ottelustaan varmistaakseen finaalin ykköspaikan. Vastassa ollut Falcons oli ensimmäisessä sarjassa hukassa ja Torpedos sai helpon pisteen. Toisessa sarjassa Falcons venyi kuitenkin 231 pisteen sarjaan ja otti sarjavoiton. Kolmas sarja kääntyi tiukan väännön jälkeen Torpedokselle lukemin 212-200. Kaikki huipentui viimeisen ottelun viimeiseen sarjaan. Torpedoksen joukkueen Pasi Pöllänen, Janne Kyllönen ja Jarmo Ahokas heittivät kaadot 7., 8. ja 9. ruutuun. Ankkurina heittäneelle Jari Ratialle muodostui näin tiukka paikka: hänen oli heitettävä 10-ruudun ensimmäisellä heitolla kaato voiton varmistamiseksi. Muussa tapauksessa Torpedos päätyisi tasapisteisiin Sirkkujen kakkosjoukkueen kanssa ja Sirkuilla olisi Torpedosta enemmän keilapisteitä. Ratia teki rohkean vedon vaihtaen viimeiseen heittoonsa uuden pallon. Heitto suuntautui kuitenkin reilusti oikealle ja ainoastaan kuusi keilaa kaatui. Tuloksena oli viimeisen sarjan tappio ja otteluvoitto lukemin 3-2. Tämä ei riittänyt Sirkkujen kakkosjoukkueelle joka vei finaalin voiton 17 keilapisteen erolla. Viimeisen kierroksen kolmannessa ottelussa Sirkkujen ykkösjoukkue löylytti Aresta pistein 4-1. Tämä tarkoitti sitä, että myös Torpedoksen kakkosjoukkue sekä Sirkkujen ykkösjoukkue päätyivät tasapisteisiin. Tässäkin vertailussa Sirkuilla oli Torpedosta enemmän keilapisteitä ja Sirkut veivät näin kolmannen sijan Torpedoksen jäädessä neljänneksi. Sirkkujen voiton vieneessä kakkosjoukkueessa heittivät Heli Mähönen, Mia Mähönen, Terttu Juntson sekä Sirpa Ratia. Torpedoksen ykkösjoukkueessa hopealle sijoittuivat Jarmo Ahokas, Janne Kyllönen, Pasi Pöllänen ja Jari Ratia. Sirkkujen ykkösjoukkueen pronssitahdista vastasivat Marita Lehto, Ruusa Mikkonen, Katja Peltonen sekä Riikka Ratia. Baker-liigan finaalin tulokset löytyvät tulossivuiltamme. KÄRKIKOLMIKKO PITI PINTANSA BAKERIN
KAKKOSLOHKOSSA Torpedoksen ykkösjoukkue, Sirkkujen kakkosjoukkue ja Falconsin ykkösjoukkue lähtivät kärkipaikoilta Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohkon viimeiselle kierrokselle. Joukkueet pystyivät pitämään pintansa ja selviytyivät näin ensi keskiviikkona pelattavaan loppukilpailuun. Torpedoksen kolmosjoukkue joutui tyytymään lohkon kahdeksanteen tilaan. Torpedoksen ykkösjoukkue aloitti tärkeällä ottelulla Falconsin ykkösjoukkuetta vastaan. Kaksi ensimmäistä sarjaa vei nimiinsä Falcons mutta kahteen viimeiseen sarjaan Torpedos teki sarjat 248 ja 217. Näillä sarjoilla irtosi sekä sarjavoitot että piste myös yhteistuloksesta. Otteluvoitolla 3-2 Torpedos jo samalla varmisti paikkansa loppukilpailussa. Toiseen otteluun peli vapautuikin sitten jo alusta alkaen ja vastassa ollut Kaadon kakkosjoukkue oli vailla mahdollisuuksia. Sarjakimaralla 200, 208, 224 ja 207 Torpedos vei puhtaan 5-0 voiton. Viimeisessä ottelussa selviteltiin jo sitten voimasuhteita tulevaa loppukilpailua varten. Sirkkujen kakkosjoukkue osoittautui tasaisen väännön jälkeen paremmaksi pistein 2-3 Torpedoksen viimeisen sarjan 247 pisteen rutistuksesta huolimatta. Torpedoksen kolmosjoukkueelle viimeinen kierros oli melko lailla merkityksetön. Joukkue oli seitsemännellä sijalla kymmenen pisteen päässä jatkopaikasta. Käytännössä hyväkään kierros ei siis riittänyt nostamaan joukkuetta loppukilpailuun oikeuttaville sijoille. Joukkueen otteet kierroksella olivatkin vähintäänkin laimeita ja tuloksena oli ainoastaan kaksi sarjapistettä. Ensimmäisessä ottelussa Sirkkujen kakkosjoukkue varmisteli omaa jatkopaikkaansa viemällä pisteet lukemin 0-5. Parhaimmillaan Sirkut ylsivät jopa 263 pisteen tulokseen. Toisen ottelun ensimmäisessä sarjassa Torpedos esitti ensimmäisen kerran heräämisen merkkejä 212 pisteen tuloksella ja sarjavoitolla. Tämän jälkeen Valtin kakkosjoukkue oli sarjojen lopuissa sen verran terävämpi että ottelun lopputulos oli 1-4 Valtille. Viimeisessä ottelussa Kaadon kakkosjoukkue joutui antautumaan Torpedoksen miehistölle ainoastaan toisessa sarjassa. Torpedos kiri hienosti vielä viimeisessäkin sarjassa mutta Kaadon ankkuri Kari Hietalahti käänsi sekä sarjan että yhteistuloksen omalle joukkueelleen. Ottelun loppupisteet olivat siis 1-4. Torpedoksen ykkösjoukkue vei kakkoslohkon voiton neljän ja puolen pisteen erolla ennen Sirkkujen kakkosjoukkuetta. Falconsin ykkösjoukkue jäi Sirkuista jo viiden pisteen päähän. Ensimmäinen loppukilpailun ulkopuolelle jäänyt joukkue oli Keila-Veikkojen kakkosjoukkue kahden pisteen päässä Falconsista. Torpedoksen kolmosjoukkueen lopulliseksi sijoitukseksi jäi kahdeksas 16 pisteen päässä viimeisestä jatkopaikasta. Ensi keskiviikon loppukilpailussa kohtaavat siis kummankin lohkon runkosarjan kolme parasta joukkuetta. Joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan jonka jälkeen eniten pisteitä kerännyt on tämän vuoden Baker-liigan mestari. Torpedos ja Sirkut saivat kumpikin loppukilpaluun kaksi joukkuetta. Tämän lisäksi Areksella ja Falconsilla on mukana omat joukkueensa. Baker-liigan runkosarjan lopulliset tulokset löytyvät tulossivuiltamme. SENIOREILLE SM-LIIGAN HOPEA Torpedoksen seniorijoukkue selviytyi tänä vuonna toisen kerran peräkkäin seniorien SM-liigafinaaleihin. Tänä vuonna finaalit pelattiin viime lauantaina Porissa. Viimevuotisen pronssin seuraksi saavutettiin nyt SM-liigahopeaa. Runkosarjankin voittanut porilainen Royal Club osoittautui vielä liian kovaksi vastukseksi. Välierässä Torpedos kohtasi viime vuoden tapaan Turun Silver Clubin. Loppuotteluun selviytyi kahdella voitetulla sarjalla. Ensimmäisessä sarjassa SC:n peli oli melko totaalisesti sekaisin. Peräti kolme neljästä turkulaisesta jäi alle 160 pisteen ja Timo Murto ei yksinään pystynyt 232 pisteen sarjalla nostamaan joukkuetta voittoon. Torpedos heitti tasaisen varmasti: Raimo Pohjanlahti 210, Seppo Koukonen 209, Juhani Kapulainen 207 sekä Sulo Hietala 191. Otteluvoitto meni Torpedokselle reilun sadan pisteen erolla lukemin 817-685. Toiseen sarjaan SC vaihtoi kaksi uutta miestä ja aloitti ryhtiliikkeen. Timo Murto ylsi kuitenkin edelleen ainoana turkulaisena yli 200 pisteen. Torpedoksesta Sulo Hietala kadotti hieman pelipaikkaansa ja hänet vaihdettiin kesken sarjan Veli Pölläseen. Torpedoksen kolme muuta pelaajaa jatkoivat kuitenkin vahvasti: Koukonen 226, Kapulainen 223 sekä Pohjanlahti 222. SC kärsi näin toisen tappionsa lukemin 840-758 ja joutui poistumaan pronssisten mitalien kanssa kohti Turkua. Finaali pelattiin myös kahdesta sarjavoitosta poikki -periaatteella. Ensimmäisessä sarjassa RC:n Pertti Mikola ja Martti Lamminen aloittivat erittäin vahvasti. Torpedoksesta Veli Pöllänenkään ei löytänyt pelipaikkaa ja Sulo Hietala vaihdettiin takaisin kehiin. Seppo Koukonen ja Juhani Kapulainen aloittivat sarjan loppupuolella varsinaisen kaatoruletin. Tuloksena oli Koukoselle 245 ja Kapulaiselle 235 pistettä. Ennen ankkurien heittoja oli sarjavoitto jo varmistunut Torpedokselle. Loppupisteiksi muodostuivat 845-828. Toisessa ottelussa tulostahti hieman rauhoittui. Torpedoksen puolella Koukosen ja Kapulaisen kaatopaikkojen ehdyttyä Raimo Pohjanlahti (211) ja Sulo Hietala (205) ottivat enemmän vastuuta. RC:n koko kvartetti heitti kuitenkin 192 ja 203 pisteen välille siirtäen liigamestaruuden ratkaisun kolmanteen otteluun. Toisen ottelun lopputulos oli 760-797. Ratkaisevassa ottelussa RC:n miestenkin liigamiehistöön kuuluvat Martti Lamminen ja Pentti Laine ottivat ohjat käsiinsä. Lamminen heitti 214 ja finaalin alkuvaiheissa vaikeuksissa ollut Laine 224 pistettä. Torpedosta piti pystyssä ankkurina pelannut Pohjanlahti 226 pisteen sarjallaan. Koko sarjan lievästi niskan päällä ollut RC onnistui lopulta puristamaan ratkaisusarjan voiton lukemin 778-744. Liigakulta jäi siis Poriin ja hopeat jaettiin Torpedokselle. Finaalipelien parhaan henkilökohtaisen keskiarvon heittivät RC:n Martti Lamminen sekä SC:n Timo Murto. Molemmat heittivät finaalit 218 pisteen keskiarvolla. Torpedoksen miehistöstä parasta vauhtia piti Raimo Pohjanlahti. Hän oli koko finaalien kolmanneksi paras keskiarvolla 209. Hienosti pelasivat myös neljänneksi sijoittunut Seppo Koukonen (ka. 205,00) sekä kuudenneksi yltänyt Juhani Kapulainen (ka. 201,00). Torpedoksen seniorien menestyksekkään liigajoukkueen ovat tällä kaudella muodostaneet Sulo Hietala, Simo Honkanen, Juhani Kapulainen, Seppo Koukonen, Kyösti Mähönen, Raimo Pohjanlahti sekä Veli Pöllänen. Finaalin tulokset löytyvät tulossivuiltamme. SARJAMYLLY-KIERROKSELLA KOLME VOITTOA Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn viides kierros jatkui eilen miesten kakkosdivisioonan otteluilla. Ohjelmassa oli viiden ottelun kierros ja Torpedoksen kolmosjoukkue lähti kierrokselle neljänneltä sijalta. Illan saaliiksi kertyi kolme voittoa ja tasapeli mikä nosti joukkueen sarjataulukossa kolmanneksi. Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin Valtin ykkösjoukkue. Juhani Kapulainen oli heti alussa vireessä heittäen peräti 257 pistettä. Seppo Koukonen säesti hyvin 213 pisteen sarjalla ja joukkueen yhteistulos nousi tasoituksilla yli parirajan. Valtin jäädessä 768 pisteeseen vei Torpedos avausottelun voiton. Toisessa ottelussa pelattiin sitten divisioonaa koko kauden johtanutta Lahden Keilaajien kolmosjoukkuetta vastaan. Ottelun ratkaisu meni jälleen kerran ankkureiden viimeisiin ruutuihin. Torpedoksen Jarno Aalto pystyi heittämään viimeiseen ruutuun vaadittavan kaadon ja vei joukkueensa näin tasoihin molempien joukkueiden kerätessä 768 pistettä. Kolmas ja neljäs ottelu kulkivat jälleen hyvin. Kolmannessa ottelussa tuttu parivaljakko Koukonen ja Kapulainen heittivät 236 ja 221 pisteen tulokset. Vastassa ollut Keila-X ei pystynyt Torpedoksen vetoon vastaamaan vaan joutui nöyrtymään lukemin 795-723. Neljännessä pelissä Haka pystyi aikansa hangoittelemaan vastaan mutta Koukosen vahvan panoksen jatkuessa vei Torpedos lopulta tämänkin ottelun nimiinsä. Koukosen 215 pisteen sarjalla yhteistulos oli jälleen 795 pistettä ja ero Hakaan kasvoi 60 pisteeseen. Viimeisessä ottelussa vastassa oli sarjassa Torpedoksen edellä toisena ollut RKM. Ottelun tärkeys ei innostanut torpedoslaisia vaan sarjan alku oli masentava. Ensimmäisestä 12 ruudusta peräti kahdeksan oli tyhjiä. RKM sai sarjan alussa siis reilun etumatkan jota se ei enää jatkossa hukannut. Torpedoksesta parhaiten itsensä kokosi Sulo Hietala joka pystyi päättämän kierroksen 210 pisteen sarjalla. Ottelun voitto kuitenkin RKM:lle pistein 701-795. RKM otti viimeisen ottelun voitollaan myös kierrosvoiton. Falconsin kakkosjoukkue voitti RKM:n tavoin myös neljä ottelua viidestä mutta RKM keräsi enemmän keilapisteitä. Torpedos sijoittui kolmanneksi yhden pisteen kärkikaksikkoa vähemmän keränneenä. Sarjatilanteessa Lahden Keilaajien kolmosjoukkueella on neljän pisteen johto ennen viittä viimeistä ottelua. RKM on toisena viisi pistettä Torpedosta ja kuusi pistettä Falconsin kakkosjoukkuetta edellä. Henkilökohtaisessa tilastossa kierroksen kärkipaikan vei RKM:n Jorma Käki tasoituksellisella keskiarvollaan 209,40. Seuraavat sijat valtasivat Torpedoksen hyvin pelanneet Juhani Kapulainen sekä Seppo Koukonen. Molemmat päätyivät samaan keskiarvoon 205,60. Sarjamyllyn päätöskierros pelataan toukokuun ensimmäisessä viikonvaihteessa. Sarjataulukot löytyvät tulossivuiltamme. KAKKOSJOUKKUE BAKER-FINAALIIN Torpedoksen kakkosjoukkue raivasi eilen tiensä Lahti-Bowlingin Baker-liigan finaaliin. Baker-liigan ykköslohko pelasi eilen runkosarjan viimeisen kierroksen ja sarjataulukon kolme parasta selviytyi kahden viikon päästä pelattavaan loppukilpailuun. Torpedos sijoittui lohkossaan toiseksi. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Torpedoksen ero ensimmäiseen loppukilpaillun ulkopuolelle jäävään joukkueeseen oli turvallisen tuntuiset kuusi pistettä. Viimeisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui sarjassa kolmantena eli viimeisellä jatkopaikalla ollut Golf-Keilaajat. Torpedoksen nelikko Jarno Aalto-Jarmo Ahokas-Janne Kyllönen-Pasi Pöllänen näytti heti ensimmäisessä ottelussa haluavansa loppukilpailuun. Tasaisella sarjakimaralla 217, 215, 231 ja 217 ei jätetty GK:lle mitään mahdollisuuksia. Tuloksena selkä 5-0 voitto mikä jätti GK:n melkoisiin vaikeuksiin jatkopaikkansa suhteen. Toisessa ottelussa kohdattiin Lahden Keilaajien kakkosjoukkue. Ensimmäinen sarja kirjattiin Torpedokselle suvereenisti 259 pisteen tuloksella. Toisessa sarjassa LK taas vei helpot pisteet Torpedoksen jäädessä tulokseen 165. Seuraavassa sarjassa sitten pisteistä taisteltiinkin tosissaan. LK:n ankkurin Heikki Mikkolan muuratessa viimeisen ruudun umpeen ei Torpedoksen 241 pisteen sarjan riittänyt voittoon. Viimeisessä sarjassa Torpedoksen ankkurin Jarmo Ahokkaan olisi pitänyt viimeisellä heitollaan tehdä kaato tasapeliin. Heitosta jäi kuitenkin yksi keila pystyyn ja LK vei viimeisen sarjan sekä samalla koko ottelun lukemin 3-2. Ennen viimeistä ottelua Torpedos oli jo varmistanut jatkopaikkansa. Vastaan asettunut Areksen ykkösjoukkue puolestaan taisteli vimmatusti viimeisestä jatkopaikasta. Kahdessa ensimmäisessä sarjassa Torpedos ei pystynyt 175 ja 157 pisteen sarjoillaan vastaamaan Areksen vauhtiin. Kolmannessa sarjassa päädyttiin tasapeliin Torpedoksen ankkurin Jarno Aallon paikattua hankalan viiden keilan ryhmän. Viimeisessä sarjassa Ares meni taas menojaan ja vei ottelun lukemin 4,5-0,5. Torpedoksen takellellessa viimeisessä ottelussaan karkasi Sirkkujen ykkösjoukkue lohkovoittoon. Torpedos sijoittui toiseksi kolme pistettä Sirkuille hävinneenä. Viimeisen kierroksen paras joukkue oli Areksen ykkösjoukkue keräten peräti 12,5 pistettä. Pistesaaliillaan joukkue nousi myös sarjataulukon kolmoseksi ja samalla viimeiselle finaalipaikalle. Ensimmäisen putoajan katkera kohtalo osui tällä kertaa Kaadon ykkösjoukkueelle joka jäi kauden 72 sarjan urakan aikana Arekselle vaivaisen pisteen verran. Golf-Keilaajat jäi jatkosta puolitoista pistettä, Keila-Veikkojen ykkösjoukkue 3,5 pistettä ja Falconsin kakkosjoukkue 4,5 pistettä. Sarja pysyi siis edellisvuosien tapaan tasaisena loppuun saakka ja viimeiset jatkopaikat ratkaistiin vasta runkosarjan viimeisessä ottelussa. Baker-liigan tulokset löytyvät tulossivuiltamme. Kakkoslohko pelaa oman viimeisen kierroksensa ensi viikon keskiviikkona. Tämän kauden finaali pelataan 3.4.2002 klo 19.00 alkaen. USKOMATON 300-VIIKONVAIHDE! Torpedoksen pelaajat järjestivät viikonvaihteessa varsinaisen 300-ilotulituksen. Peräti kolme eri pelaajaa onnistui heittämään 300 pisteen sarjan ainoastaan kahden päivän sisällä. Kimaran aloitti lauantaina Arto Blomqvist. Mies aloitti Järvenpäässä pelatun Honka-turnauksen karsinnan mallikkaasti heittämällä kahteen ensimmäiseen sarjaansa 481 pistettä. Tämän jälkeen ensimmäistä kertaa urallaan mies latoi kaksitoista kaatoa samaan sarjaan. Täysosuma syntyi radalla 16 ja kaikki osumat viimeistä myöten olivat puhtaasti taskussa. Kolmesatasen jälkeen Blomqvist jatkoi edelleen mallikkaasti heittäen neljänteen sarjaansa 235 pistettä. Yhteistulosta neljään sarjaan oli kasassa jo 1016 pistettä. Kaksi viimeistä sarjaa sujuikin jo lasketellen ja yhteistulokseksi muodostui 1364 pistettä (ka. 227,33). Torpedoksen pelaajien ollessa matkalla Järvenpäästä Lahteen kuultiin jo seuraavasta täysosumasta. Viime aikoina vahvassa vireessä ollut Jari Ratia oli merkkauttanut uransa seitsemännen 300 pisteen sarjan Kouvolassa pelatussa All Starsin erikoiskilpailussa. Tulos syntyi kuuden sarjan kilpailun kolmanteen sarjaan radalla 2. Ratian peli oli muutoin melko tasapaksua ja kuuden sarjan lopputulos oli 1336 pistettä (ka. 222,67). Tuloksellaan hän selviytyi kuitenkin niukasti erikoiskilpailun finaaliin sijoittuen kisassa lopulta toiseksi työtoverinsa Jouni Helmisen jälkeen. Ratian 300-tilasto on kuluneen kauden aikana komistunut jo kolmella täysosumalla. Kun edellisellä kaudella syntyi saman verran kolmesatasia on kuusi Ratian seitsemästä tilastomerkinnästä syntynyt viimeisen kahden vuoden aikana. Sanonnan ei kahta ilman kolmatta täydensi seuraavana päivänä Jarmo Ahokas. Mies osallistui myös samaiseen Kouvolan kilpailuun ja pisti vielä seuratoveriaan paremmaksi. Peli alkoi mukavasti sarjoin 225, 279 ja 217. Neljänteen sarjaan radalla 7 löytyi sitten todellinen kaatojono. Viimeisellä heitolla keilat 4 ja 9 viipyivät lavalla hieman muita pidempään mutta kaatuivat lopulta merkiten Ahokkaan uran 19:sta kolmesatasta. Ahokas jatkoi kolmesatasensa jälkeenkin peliään mallikkaasti. Kaksi viimeistä sarjaa toivat tulokset 222 ja 209. Yhteistulosta kuuteen sarjaan kertyi 1452 pistettä (ka. 242,00). Kolmesatanen oli myös Ahokkaalle kuluvan kauden kolmas. Sunnuntai-iltana Janne Kyllönen oli tehdä viikonvaihteesta vielä entistäkin hurjemman. Paikallissarjakierroksella Kyllönen rakensi kolmannen sarjansa alkuun 11 kaadon jonon. Viimeinen heitto suuntautui kuitenkin voimakkaasti vasemmalle ja 6-keila jäi pystyyn. Kyllösen uran ainoa kolmesatanen on siis edelleen Lahdessa viime kesänä heitetty täysosuma. Kuluva kausi on Torpedoksen toiminnan 12. kausi ja samalla ylivoimaisesti tuloksellisin 300-sarjoilla mitattuna. Viikonlopun täysosumien jälkeen ovat Torpedoksen pelaajat tehneet tällä kaudella jo yhdeksän täysosumaa. Tähän asti aktiivisimpia kausia ovat olleet 1991-1992 sekä 2000-2001 joilla molemmilla syntyi viisi kolmesatasta. Kausilla 1993-1994 sekä 1994-1995 ei puolestaan päästy nauttimaan 300 pisteen sarjoista ollenkaan. Yhteensä Torpedoksen paidassa on tehty 36 kolmesatasta. Halleista 300-tilaston varjossa torpedoslaisille parhaiten sopii Lahti. Lahden hallissa on heitetty lähes puolet (16 kpl) Torpedoksen kolmesatasista. Toiseksi eniten kolmesatasia on syntynyt Järvenpäässä (5 kpl). Helsingin Talissa ovat Torpedoksen pelurit onnistuneet kolmesti ja Porissa sekä Kouvolassa kahdesti. Yhden 300 pisteen sarjan halleja Torpedokselle ovat Forssa, Heinola, Helsingin Tapanila, Imatra, Kauhajoki, Riihimäki, Salo sekä Turun Aninkainen. Torpedoksen pelaajista eniten kolmesatasia ovat Torpedosta edustaessaan tehneet Jari Ratia ja Jarmo Ahokas (molemmat 6 kpl). Mika Koivuniemi on pystynyt viiteen täysosumaan ja Pasi Pöllänen neljään. Kolme kertaa 300 pistettä Torpedoksen paidassa ovat heittäneet Antti Kapulainen sekä Erno Aholammi. Kertaalleen nimensä tilastoon ovat saaneet Timo Aalto, Arto Blomqvist, Juhani Kapulainen, Janne Kyllönen, Raimo Pohjanlahti, Petri Ranta, Timo Repo, Jani Toivanen ja Jarno Uuttu. Luettelon Torpedoksen ennätyksistä löydät ennätyssivuiltamme. YKKÖSJOUKKUE KOHTI SARJAMYLLYVOITTOA Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn viidennen kierroksen ensimmäinen osa pelattiin eilen. Tulessa olivat tällöin miesten ykkös- ja kolmosdivisioonat. Ykkösdivisioonassa pelattiin neljä ja kolmosdivisioonassa viisi ottelua. Ykkösdivisioonassa Torpedoksen ykkösjoukkue lähti kierrokselle kärkipaikalta. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Torpedoksen kakkosjoukkue. Ottelu oli perin tasaista vääntöä ja viimeisessä ruudussa voittoa tarjoiltiin vuoron perään kummallekin joukkueelle. Ykkösjoukkueesta sekä Timo Aalto, Arto Blomqvist että Raimo Pohjanlahti heittivät vuorollaan tyhjän. Saman tekivät kakkosjoukkueesta Antti Kapulainen ja ankkuri Simo Honkanen. Suuremman tasoituksensa ansiosta kakkosjoukkue otti kuitenkin voiton 19 pisteen erolla. Kakkosjoukkueen voiton arkkitehteinä olivat Veli Pöllänen ja Jani Toivanen 233 pisteen sarjoillaan. Ykkösjoukkueesta parhaiten onnistuivat Timo Aalto (214) sekä Janne Kyllönen (212). Toisessa ottelussaan ykkösjoukkue kohtasi Kaadon ykkösjoukkueen. Kaato antoi alussa tiukan vastuksen mutta ei lopulta pystynyt Torpedoksen tahtiin. Timo Aalto (223), Janne Kyllönen (221) sekä Arto Blomqvist (214) löysivät mainiot pelipaikat ja tulos oli sen mukaista. Seuraavassa ottelussa ykkösjoukkue esitti paikoittain melkoista kaatorulettia. Joukon hulppeinta vauhtia piti Janne Kyllönen, joka aloitti sarjansa 11 kaadon jonolla. Viimeisellä heitolla Kyllöselle jäi kuitenkin 10-keila pystyyn ja sarjatulokseksi jäi 299. Muiden pelureiden säestäessä Kyllöstä mainiosti oli Torpedoksen sarjatulos kuitenkin komeat 942 pistettä. Tuloksella irtosi komea voitto kärkiottelussa Areksen ykkösjoukkuetta ja samalla myös bonuspiste yli 900 pisteen tuloksesta. Viimeisessä ottelussa vastaan asettui sarjassa tässä vaiheessa kolmantena ollut Falconsin ykkösjoukkue. Tiukka ottelu ratkesi vastaa viimeisessä ruudussa Torpedoksen eduksi. Lopullinen ero oli 21 pistettä. Torpedoksen pisterohmu tässä ottelussa oli Arto Blomqvist 256 pisteen sarjallaan. Kakkosjoukkue jatkoi avausvoiton jälkeen Falconsin ykkösjoukkuetta vastaan. Kankeasti aloittaneen Antti Kapulaisen ollessa edelleen suurissa vaikeuksissa pystyi Falcons pysymään hyvin Torpedoksen vauhdissa. Simo Honkasen (226) sekä Veli Pölläsen (212) hyvistä otteista huolimatta Falcons osoittautui seitsemän pistettä paremmaksi lukemin 808-815. Kolmannessa ottelussa kakkosjoukkueen vastustajana oli Lahden Keilaajien ykkösjoukkue. Joukkueet olivat sarjataulukossa peräkkäin ja ottelu olikin erittäin tasainen. Ratkaisijaksi nousi Torpedoksen ankkurina pelannut Simo Honkanen joka heitti viimeiseen ruutuunsa kaksi kaatoa vieden Torpedoksen viiden pisteen voittoon. Viimeisessä ottelussa oli kakkosjoukkueella hyvät mahdollisuudet auttaa Torpedoksen ykkösjoukkuetta karkumatkalle sarjan kärjessä. Vastassa oli nimittäin sarjassa kakkosena majaillut Areksen ykkösjoukkue. Molempien joukkueiden paras vire oli jo kuitenkin kadonnut ennen viimeistä ottelua. Torpedoksesta ainoastaan Veli Pöllänen (201) pystyi parivauhtiin muiden jäädessä huomattavasti oman tasonsa alle. Ares veikin helpot pisteet lukemin 751-702. Kierrostilastossa Torpedoksen ykkösjoukkue oli seitsemällä pisteellään paras joukkue. Falconsin ykkösjoukkue ja Keila-Kallet sijoittuivat seuraaviksi yhden pisteen vähemmän keränneinä. Torpedoksen kakkosjoukkue jäi neljällä pisteellään kuudenneksi. Sarjataulukossa Torpedoksen ykkösjoukkue onnistui kasvattamaan johtonsa neljään pisteeseen ennen viittä viimeistä ottelua. Toisena on Areksen ykkösjoukkue kaksi pistettä ennen Falconsin ykkösjoukkuetta. Neljäntenä oleva Lahden Keilaajien ykkösjoukkue sekä viidennen sijan Torpedoksen kakkosjoukkue ovat neljä pistettä Aresta jäljessä ja näin vielä iskuetäisyyden päässä kakkospaikasta. Henkilökohtaisen kierrostilaston ykkönen oli Torpedoksen ykkösjoukkueen Janne Kyllönen 233,50 pisteen keskiarvollaan. Hänen joukkuetoverinsa Arto Blomqvist oli myös vireessä heittäen 226,00 pisteen keskiarvolla. Maininnan arvoisia olivat myös Torpedoksen kakkosjoukkueen Veli Pöllänen (ka. 216,50) sekä ykkösjoukkueen Timo Aalto (ka. 211,50). Kolmosdivisioonassa Torpedoksen nelosjoukkue lähti kierrokselle viidenneltä sijalta. Ensimmäisessä sarjassa kohdattiin tasapisteissä ollut Areksen kakkosjoukkue. Koko Torpedos-nelikko oli kuitenkin melko lailla unessa ja Ares vei heikkotasoisen ottelun pistein 722-703. Toiseen sarjaan ei tahti juurikaan parantunut. Vastassa ollut sarjakakkonen Vesijärven Keilaajat ei kuitenkaan näyttänyt yhtään paremmalta ja heitti viimeiseen ruutuunsa kolme tyhjää. Torpedos kiitti kunniasta ja otti voiton lukemin 736-660. Kolmannessa ja neljännessä sarjassa peli kulki jo hieman paremmin. Kolmannessa sarjassa Valtin kakkosjoukkue kärsi kierroksen ainoan tappionsa lähinnä Kyösti Mähösen hienon 245 pisteen sarjan ansiosta. Seuraavassa sarjassa Tomi Toivonen johdatti 238 pisteen sarjallaan Torpedoksen yli paritulokseen ja samalla voittoon Keila-Veikkojen kakkosjoukkueesta. Viimeisessä sarjassa tuli Torpedokselle jälleen kerran suuri väsymys. Joukkueen parhaan sarjan jäädessä puhtain tuloksin 165 pisteeseen ei Lahden Keilaajien nelosjoukkueella ollut suurikaan vaiva viedä sarjapisteitä itselleen. Valtin kakkosjoukkue suoriutui kierroksen parhaaksi kahdeksalla pisteellään. Torpedoksen nelosjoukkue oli kuudella pisteellään kierroksen neljänneksi paras. Sarjataulukossa Torpedos säilytti viidennen sijansa. Viimeiselle kierrokselle jää kuitenkin paljon ratkaistavaa sillä kuudentena oleva Lahden Keilaajien nelosjoukkue sekä ensimmäisellä putoajan paikalla oleva Areksen kakkosjoukkue ovat ainoastaan kaksi pistettä jäljessä. Sarjan kärjessä jatkaa Oululaisen Keilaajien joukkue huolimatta siitä, etteivät eilisellä kierroksella pystyneet kuin yhteen otteluvoittoon. Henkilökohtaisen tilaston ykköspaikka meni tällä kertaa Lahden Keilaajien nelosjoukkueen Pauli Tiihoselle (ka. 213,00). Torpedoslaisista kymmenen joukkoon ylsi Kyösti Mähönen (ka. 198,00) sijoittuen kuudenneksi. Sarjamyllyn tulokset löytyvät tulossivuiltamme. Sarjamyllyn miesten kakkosdivisioonan ja naisten viiden kierros pelataan ensi viikonvaihteessa. Viimeinen kierros pelataan kaikilla sarjatasoilla toukokuun alussa. POHJANLAHDELLE LAHTI-BOWLINGIN SENIORIHOPEA Lahti-Bowlingin veteraanien ja seniorien mestaruuskilpailujen finaalit pelattiin toissa sunnuntaina. Torpedoksella oli seniorien puolella vahva edustus mutta lopulta ainoastaan Raimo Pohjanlahti kiilasi aivan terävimpään kärkeen. Loppukilpailussa kaikki kilpailijat pelasivat aluksi kuusi sarjaa alkukilpailun pisteisiin. Tämän jälkeen neljä parasta keilaajaa selviytyi porrasfinaaleihin. Kärkipaikalta loppukilpailuun lähtenyt Torpedoksen Sulo Hietala kadotti 50 pisteen johtonsa jo kahden ensimmäisen sarjan aikana. kuuteen sarjaan hän keräsi lopulta ainoastaan 990 pistettä pudoten lopullisissa tuloksissa yhdeksännelle tilalle. Paljon paremmin ei sujunut viidentenä alkukilpailun jälkeen olleella Veli Pölläsellä sillä hän jäi tasapaksun suorituksen jälkeen loppukilpailun viimeiseksi eli sijalle 12. Kyösti Mähönen ja Juhani Kapulainen pystyivät heittämään lähes parivauhtia mutta heidän alkupisteensä eivät nostaneet heitä seitsemättä ja kahdeksatta tilaa korkeammalle. Raimo Pohjanlahti teki puolestaan ensimmäisessä kuudessa sarjassa vakuuttavaa jälkeä. Kahden hieman rauhallisemman sarjan (184, 195) jälkeen keilat saivat todellista kyytiä "Komisarion" käsittelyssä. Neljään viimeiseen sarjaan Pohjanlahti heitti tulokset 236, 223, 289 ja 225. Yhteistulosta kertyi 1352 pistettä mikä oli yli 100 pistettä osion toiseksi parhaiten selvittänyttä Keila-Kallejen Hannu Virlanderia enemmän. Pohjanlahti ottikin näin yhteispisteissä kärkipaikan 89 pisteen erolla ennen Virlanderia. 12 pelatun sarjan jälkeen neljä parasta pelaajaa aloitti pudotuspelit. Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat tässä vaiheessa neljäntenä ollut Oululaisen Keilaajien Risto Kaminen sekä kolmanneksi selviytynyt Falconsin Ari Salo. Kaminen vei ottelussa voiton lukemin 224-202 selviytyen samalla välierään. Välierässä Kaminen jatkoi vahvaa otettaan päihittäen Hannu Virlanderin sarjoin 222-179. Suoraan loppuotteluun selviytynyt Pohjanlahtikaan ei lopulta pystynyt Kamista pysäyttämään. Kaminen täydensi päivänsä voittamalla loppuottelun selkeästi 235-199. Kamiselle siten mestaruus, Pohjanlahdelle hopea sekä Virlanderille pronssi. Pohjanlahti on viime vuosina kuulunut jatkuvasti Lahti-Bowlingin seniorien terävimpään kärkeen. Todisteena tästä ovat tämänvuotisten mestaruuskilpailujen hopean lisäksi samaisten kilpailujen hopea myös vuodelta 2000 sekä pronssi vuodelta 1999. Torpedoksen keilaajien aikaisempaa menestystä Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuissa voi tutkia tarkemmin saavutussivuillamme. LAPPEENRANNASSA TASAINEN LIIGAKIERROS Lappeenranta isännöi sunnuntaina kuudetta miesten SM-liigakierrosta. Torpedoksen joukkue pystyi voittamaan kaksi pelatusta viidestä ottelusta. Kierroksen ollessa huomattavan tasainen ei sarjasijoituksissa tapahtunut huomattavia muutoksia. Torpedos lähteekin liigan viimeiselle tuplakierrokselle paineettomasta tilanteesta seitsemänneltä sijalta. Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Turun Silver Club. Lauantaina laminaateilla pelattujen pelien jälkeen eivät Lappeenrannan puuradat oikein tahtoneet aueta torpedoslaisille. Ensimmäisessä sarjassa ainoastaan Jari Ratia pystyi paritulokseen ja hänenkin tuloksekseen jäi tasan 200 pistettä. SC löysi itsestään sen verran enemmän tarkkuutta että vei ottelun lukemin 948-907. Toisessa sarjassa Helsingin Tornados ei antanut edelleen takelleelle Torpedokselle mitään mahdollisuuksia. Torpedoksen ongelmat tiivistyivät kuudennessa ruudussa ottelun ollessa vielä melko tasainen. Ensin Timo Aalto astui kahden kaadon jälkeen heittonsa yli ja ei saanut paikkoheitollakaan kuin seitsemän keilaa pois. Seuraavana heittäjänä Erno Aholammi heitti paikon jälkeen avauksensa ränniin. Tornados käänsi näin hetkessä itselleen noin 50 pisteen edun. Tornados heitti lopulta hyvän tuloksen 1084 ja vei voiton lähes 200 pisteen erolla kun 900 pisteen haamurajakin jäi tällä kertaa Torpedokselta rikkomatta. Kolmas ottelukin alkoi Torpedoksen kannalta synkissä merkeissä. Porin Giants otti sarjan puoleen väliin mennessä selkeän johdon ja näytti etenevään kohti voittoa. Pasi Pölläsen yhdeksän kaadon jono kuitenkin sytytti Torpedoksen taistelemaan. Lopulta Jari Ratia pääsi ankkurina ratkaisemaan ottelun. Häneltä vaadittiin kahta kaatoa varmaan voittoon ja nämä mies tekikin hieman onnenkin avittamana. Ensimmäinen heitto osui vielä oikeaoppisesti taskuun mutta toinen suuntautui selkeästi vasemmalle. Ysikeila jäi osuman jälkeen pystyyn useaksi sekunniksi mutta pyörivä keila kaatoi lopulta sen juuri ennen keilojen pystytyskonetta. Torpedoksen voittomarginaaliksi jäi taiston tauottua 17 pistettä (961-944). Neljännessä ottelussa Euran Gold Stars antoi Torpedokselle tiukan vastuksen. Pasi Pöllänen heitti toisen hienon sarjan peräkkäin. Edellisen ottelun 245 sai nyt seurakseen 247. Jarmo Ahokas (221) ja Jari Ratia (217) säestivät Pöllästä hyvin ja takasivat Torpedoksen voiton pistein 1037-1018. Voiton varmisti jälleen ankkurina pelannut Ratia ja tälläkin kertaa tarvittava kaato tuli hieman onnekkaasti ylipuolelta. Viikonvaihteen päätösottelussa kohdattiin sarjajohtaja Lohjan Rännimestarit. RäMe antoi ottelussa oivan demonstraation siitä, miksi kyseinen joukkue on sarjan kärkipaikalla. Aikaisemmissa kohtaamisissa tällä kaudella Torpedos on ollut niukasti niskan päällä mutta tällä kertaa lahtelaiset olivat vailla mahdollisuuksia. Jarmo Ahokas päätti kierroksen vielä hyvään 232 pisteen sarjaan mutta RäMe vei voiton kuitenkin selvästi 1090-1005. Kierroksen paras joukkue oli edellisen päivän tapaan RäMe vankistaen samalla sarjajohtoaan ennen myös jo mitalipelipaikkansa varmistaneita Porin Giantsia ja Helsingin Grankulla Bowlarea. Kierrostilaston ensimmäisen ja viimeisen joukkueen ero oli kuitenkin ainoastaan 745 pistettä joten voimasuhteet eivät sarjataulukossa suuresti muuttuneet. Torpedos oli kierroksella kahden huonon sarjansa johdosta vasta yhdestoista eli toiseksi viimeinen. Sarjataulukossa pystyttiin kuitenkin edelleen säilyttämään seitsemäs sija. Neljäntenä oleva Patteri on ennen kahta viimeistä kierrosta 660 pisteen päässä. Kahdeksantena oleva Kouvolan All Stars on ainoastaan 27 pistettä Torpedosta jäljessä mutta yhdeksäntenä oleva Tornados on jo 722 pisteen takamatkalla. Torpedoksen lopullinen sijoitus löytynee siis sijojen 4.-8. väliltä. Lappeenrannan henkilökohtaisissa tuloksissa ylivoimaisesti paras oli AS:n Joni Lappalainen. Hänen keskiarvonsa viiteen sarjaan oli 233,80 ja toiseksi sijoittunut Rännimestareiden Ari Halme (ka. 219,60) jäi lähes yli 14 pistettä per sarja. Torpedoksen parasta peliä esitti ensimmäisessä sarjassa vaihdossakin käynyt Pasi Pöllänen (ka. 210,00). Yli parivauhdin pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös Jarmo Ahokas (ka. 204,00). Jari Ratia hoiteli ankkurin tonttia mallikkaalla 201,60 pisteen keskiarvolla. Kauden päätös pelataan tuplakierroksena Talissa huhtikuun alkupuolella. Tulokset ennen päätösviikonvaihdetta löytyvät tulossivuiltamme. KOTKASSA HYVÄ LIIGAPÄIVÄ Miesten SM-liigan viides kierros pelattiin lauantaina Kotkassa. Ohjelmassa olleilla kuudella ottelukierroksella Torpedos pystyi venymään neljään voittoon vahvistellen asemiaan sarjan keskikastissa. Mahdollisuudet jopa runkosarjan neljänteen tilaan säilyivät edelleen hyvinä. Ensimmäisessä ottelussa Torpedosta vastaan asettui Porin Royal Club. Ottelu oli alusta alkaen erittäin tasainen ja ratkaisu jäikin ankkurien harteille. RC:n Pentti Laine heitti ensin ja hänelle jäi hieman paksusta osumasta kasikeila pystyyn. Paikon hän heitti varmasti ja kaatoi ylimääräisellä kaikki keilat kumoon. Torpedoksen Jari Ratian ainoaksi vaihtoehdoksi jäi näin kolmen kaadon heittäminen viimeiseen ruutuun. Ratia osoitti jälleen kerran teräksiset hermonsa upottamalla kaikki kolme heittoaan syvälle taskuun. Tuloksena oli lopulta yhden pisteen voitto lukemin 1044-1043. Muista torpedoslaisista kunnostautuivat Timo Aalto (229) sekä Jarmo Ahokas (227). Toisessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Varkauden Mainarit. Hyvätasoisessa ottelussa ratkaisu siirtyi jälleen viimeiseen ruutuun. Pasi Pölläsen (250) ja Ahokkaan (246) hyvillä esityksillä Torpedos pystyi ottamaan toisestakin ottelustaan voiton pistein 1078-1043. Seuraavassa pelissä vastassa oli kotihallissaan pelannut Kotkan Eagle Team. Olosuhteet alkoivat jo selvästi kuivua eikä tulostaso pysynyt enää yhtä hyvänä. Torpedoslaisista Erno Aholammi otti kuitenkin vetovuoron 238 pisteen sarjallaan. Timo Aallon ja Pasi Pölläsen pystyessä myös parilukemiin taipui ET lopulta 42 pisteen erolla (973-931). Tauon jälkeen Torpedoksen peliajatus katosi täysin. Patteria vastaan ainoastaan Jari Ratia (200) pystyi kelvolliseen suoritukseen. Tuloksena olikin ruma tappio (836-910) Helsingin Patterille huonotasoisessa ottelussa. Torpedos toipui kuitenkin nopeasti uinahduksestaan ja päivän toiseksi viimeisessä ottelussa otettiin komea voitto helsinkiläisestä Grankulla Bowlaresta. Edellisessä sarjassa vaihdosta tullut Janne Kyllönen kiitti peliajasta heittämällä komean kaatoputken päätteeksi 247 pistettä. Ensimmäisen liigasarjansa pelannut Jarno Aalto ei myöskään kumarrellut maajoukkuemiesten keskellä heittäen heti debyytissään ehjän sarjan. Loppulukemat olivat Torpedoksen hyväksi 1030-980. Viimeisen ottelun vastustajana oli Kouvolan All Stars. Pitkä päivä alkoi jo painaa ja pelaajien osumat heikkenivät aikaisemmista sarjoista. Yhden sarjan vaihdossa huilannut Jari Ratia uhkui kuitenkin pelihaluja. Ensimmäisen sarjan paikon jälkeen hän muurasi loppusarjaan umpeen kaadoilla. Tuloksena oli torpedoslaisten koko kauden tähän mennessä paras sarja 290 pistettä. AS pystyi kuitenkin joukkueena parempaan kokonaisuuteen vieden voittobonukset lukemin 1065-1001. Kierroksen paras joukkue oli Lohjan Rännimestarit voittamalla kaikki kuusi peliään. Samalla joukkue nousi myös sarjataulukon kärkeen. AS oli kierroksen toiseksi paras joukkue ja Mainarit kolmas jo lähes 700 pistettä kärjelle jääneenä. Torpedos pelasi mukavasti ollen kierroksen viidenneksi paras joukkue 705 pistettä kärjestä. Sarjataulukossa Torpedos säilytti seitsemännen sijansa ainoastaan 269 pisteen päässä neljäntenä olevasta Mainareista. Kolmen parhaan mitalipelit ovat kuitenkin jo karanneet lähes 1200 pisteen päähän. Henkilökohtaisissa tuloksissa kierroksen paras keilaaja oli Rännimestareiden Olli Tiainen keskiarvollaan 224,67. Ainoastaan kaksi sarjaa pelannut Janne Kyllönen heitti kierroksen toiseksi parhaan keskiarvon (224,50). Muista torpedoslaisista parivauhtiin ylsivät Jari Ratia (ka. 202,40) sekä Pasi Pöllänen (ka. 201,67). Kauden kuudes kierros pelataan sunnuntaina Lappeenrannassa. Kauden tähänastiset tulokset löytyvät tulossivuiltamme. SENIORIT JÄLLEEN SM-LIIGAMITALEILLE! Torpedoksen seniorijoukkue onnistui lauantaina loistavasti seniorien SM-liigan viimeisellä kierroksella Tapiolassa. Joukkue onnistui voittamaan kierroksen ja samalla nousemaan neljänneltä tilalta kakkoseksi. Runkosarjan kolme parasta pelaavat mitalipelit Porissa maaliskuun lopulla ja Torpedos pääsee näin yrittämään viimevuotisen liigapronssinsa kirkastamista. Lauantain pelit alkoivat ottelulla pietarsaarelaista FoBK:ta vastaan. Juhani Kapulaisen (225) johdolla Torpedos heitti viisi pistettä yli parirajan ja vei ottelun voiton 28 pisteen erolla. Toisessa ottelussa vetovastuun otti Sulo Hietala heittäen 225 pisteen sarjan. Vastassa ollut Tampereen Gold Fingers esiintyi melko vaisusti ja voitto irtosi Torpedokselle lopulta melko helposti lukemin 757-695. Kolmannessa ottelussa Hietala jatkoi vahvaa otettaan 235 sarjallaan. Seppo Koukonen innostui myös Hietalan esimerkistä heittäen 224 pistettä. Yhteistulos 819 riitti 71 pisteen voittoon Hämeenlinnan Kiilasta. Seuraavassa ottelussa sarjajumbo Helsingin SeMi aiheutti Torpedokselle kierroksen ensimmäisen tappion. Torpedoksen peli puuroutui täysin ja sarjat jäivät 168 ja 173 pisteen välille. Viimeiset kolme ottelua olivat Torpedokselle sitten sitäkin tärkeämmät kun vastaan asettuivat kolme muuta mitalipeleihin tyrkyllä ollutta joukkuetta. Suurin jännitys karisi kuitenkin jo ensimmäisessä näistä otteluista perinteisesti vahvaa Kouvolan All Starsia vastaan. Torpedos heitti koko kauden parhaan sarjan seniorien SM-liigassa voittaen lähes 200 pisteellä. Yhteistulos 928 muodostui Seppo Koukosen (246), Sulo Hietalan (237), Veli Pölläsen (225) ja Juhani Kapulaisen (220) hienolla yhteistyöllä. Toiseksi viimeisessä ottelussa runkosarjan voiton jo varmistanut Porin Royal Club voitti tiukassa ottelussa Torpedoksen lukemin 799-779. Veli Pöllänen jatkoi hyviä otteitaan 230 pisteen sarjalla. Viimeisessä ottelussa tasainen parivauhti riitti Turun Silver Clubin kukistamiseen ja samalla runkosarjan kakkospaikan varmistamiseen. RC voitti runkosarjan lopulta 805 pisteen erolla ennen Torpedosta. SC jäi toisesta sijasta ainoastaan 39 pistettä mutta AS putosi mitalipelien ulkopuolelle jo lähes 400 pisteen erolla. Viimeisen kierroksen tuloslistan kärkipaikatkin miehittivät tutut kärkijoukkueet. Torpedos voitti kierroksen 49 pisteen erolla ennen turkulaisia. Porin RC oli kierroskolmonen 244 pistettä Torpedoksen perässä. Henkilökohtaisissa tuloksissa sekä kierrostilastoa että koko kauden tuloksia hallitsi ylivoimaisesti Kouvolan Heikki Laitinen. Hänen kierroskeskiarvonsa oli hieno 225,14 ja koko kaudenkin lukema kunnioitettava 213,75. Kierroksen tuloksissa Torpedoksen paras oli neljänneksi sijoittunut Sulo Hietala (210,71). Myös Seppo Koukonen mahtui kymmenen listalle keskiarvollaan 201,67. Koukonen oli myös kausikeskiarvoissa paras lahtelainen. Hän oli tilaston yhdeksäs keskiarvolla 198,23. Senioriliigan loppuratkaisut nähdään siis kolmen viikon päästä Porissa. Runkosarjan tilastot löytyvät tulossivuiltamme. RATIA KOHENTELI 300-TILASTOAAN Jari Ratia antoi viikonvaihteessa jälleen vahvan näytön nykykunnostaan. Mies kävi lauantaina Järvenpäässä heittämässä Unelmakaadot-kilpailua ja teki samalla uransa kuudennen 300 pisteen sarjan. Ratian uralla täysosuma oli kuudes. Tilastomerkintä syntyi radalla 13 kilpailun neljänteen sarjaan. Yhteistulosta kuuteen sarjaan kertyi 1406 pistettä (ka. 234,33) mikä riittää myös Unelmakaatojen loppukilpailuun. Ratia siirtyi kolmesatasellaan yksinään Torpedoksen sisäisen täysosumatilaston kakkoseksi. Aikaisemmin Ratia jakoi kyseisen paikan yhdessä Pasi Pölläsen kanssa. Kärjessä on Jarmo Ahokas 18 kolmesatasellaan. Torpedoksen väreissä heitettyjen 300-sarjojen kärkipaikan jakavat nyt Ahokas, Mika Koivuniemi ja Ratia, jotka kaikki ovat onnistuneet viidesti Torpedosta edustaessaan. Luettelon Torpedoksen ennätyksistä löydät ennätyssivuiltamme. HIETALALLE JA POHJANLAHDELLE LAHDEN SENIORIMESTARUUS Lahti-Bowlingin veteraanien, seniorien ja juniorien mestaruuskilpailujen karsinnat käytiin viime viikonvaihteessa. Samalla pelattiin myös veteraanien ja seniorien parikilpailut. Torpedoksen panos etenkin seniorien sarjassa oli vahva ja loppukilpailuun selvisi viisi seuran edustajaa. Seniorien parimestaruus matkasi jälleen kerran Torpedoksen keilaajille. Tällä kertaa parasta vauhtia pitivät Sulo Hietala ja Raimo Pohjanlahti tuloksellaan 2625 (ka. 218,75). Parivaljakko jätti hopealle yltäneen Keila-Kallejen parin Harri Ormala-Hannu Virlander yli 200 pisteen päähän. Torpedoksen vahvaa panosta täydensivät neljänneksi sijoittunut pari Simo Honkanen-Veli Pöllänen sekä viidenneksi heittäneet Juhani Kapulainen-Kyösti Mähönen. Näiden kahden parin välinen ero oli ainoastaan kolme pistettä. Mitalit jäivät tällä kertaa noin 30 pisteen päähän. Parikulta oli Hietalalle ensimmäinen. Parihopeaa hän on saavuttanut jo vuosina 1998 ja 2000 sekä paripronssia vuonna 2001. Pohjanlahdelle parikulta oli jo kolmas aikaisempien ollessa vuosilta 1998 ja 2000 yhdessä Juhani Kapulaisen kanssa. Paripronssia Pohjanlahti sai viime vuonna. Seniorien henkilökohtaiseen finaaliin selvisi 12 alkukilpailun parasta. Kärkipaikalta loppukilpailuun lähtee Sulo Hietala (1342). Raimo Pohjanlahti (1283) on neljäntenä ennen Veli Pöllästä (1228). Kyösti Mähösen (1187) sijoitus on yhdeksäs ja Juhani Kapulaisen (1168) kymmenes. Veteraanien puolella Torpedos sai ensimmäistä kertaa seuran historian aikana muodostettua joukkueen parikilpailuun. Parivaljakko Seppo Koukonen-Pentti Mäyrä ei kuitenkaan onnistunut jääden 12. sijalle. Koukonen karsiutui myös niukasti henkilökohtaisesta loppukilpailusta tuloksellaan 1201. Hänen lopullinen sijoituksensa oli 14. 16 pisteen päässä loppukilpailupaikasta. Veteraanien parimestaruuden vei Lahden Keilaajien pari Heikki Mikkola-Erkki Salminen ennen Golf-Keilaajien Antero Immosta ja Tauno Rantaa. Juniorien sarjassa Timo Huuskonen (900) sijoittui kahdeksanneksi. Juniorien sarjassa loppukilpailuun selviytyy kuusi parasta joten Huuskosen finaalipaikka jäi 101 pisteen päähän. Torpedoksen keilaajien aikaisempaa menestystä Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuissa voi tutkia saavutussivuillamme. KAKSOISVOITTO BAKER-KIERROKSELLA Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohko pelasi viidennen ja samalla toiseksi viimeisen kierroksensa eilen. Torpedoksen ykkösjoukkue keräsi kierrokselta 12 pistettä ja varmisteli samalla finaalipaikkaansa. Kolmosjoukkue pelasi myös hyvin mutta on jo ajautunut liian kauaksi finaalirajasta. Ykkösjoukkue aloitti urakkansa Keila-Veikkojen kakkosjoukkuetta vastaan. Ensimmäiseen sarjaan tuntui jäävän kaikki mahdolliset paikkaamattomat kuviot Timo Aallon 8-10 reiästä lähtien. KV veikin ensimmäisen sarjan voiton selkeästi. Jatkossa Torpedos nakutti tasaisesti yli parivauhtia sarjoin 212, 214 ja 203. Kaikki kolme sarjaa riittivät sarjavoittoihin ja bonuksena tuli vielä piste yhteistuloksesta. Voitto kirjattiin siis lukemin 4-1. Toisessa ottelussa Areksen kakkosjoukkuetta vastaan oli alku todella tahmeaa. Ensimmäisessä sarjassa voitto irtosi 155 (!) pisteen sarjalla mutta toinen sarja hävittiin 179 pisteen tuloksella. Kahteen viimeiseen sarjaan Torpedos heitti taas reilut paritulokset vieden sarjat nimiinsä. Yhteistulos jälleen 4-1 Torpedokselle. Viimeisessä ottelussa vastassa oli sarjajumbo Lahden Naiskeilaajat. Torpedos pelasi yhden kauden parhaista peleistään sarjakimaralla 219, 236, 255 ja 243. Viimeisen sarjan vei LNK kuitenkin nimiinsä Torpedoksen ankkurina heittäneen Veli Pölläsen otettua seitsemän kaadon jonon jälkeen ainoastaan kuusi keilaa pois. LNK:n ankkuri vastasi tuplalla kääntäen sarjavoiton joukkueelleen. Illan kolmaskin peli merkittiin kuitenkin Torpedokselle 4-1. Kolmosjoukkue oli jo ennen illan kierrosta menettänyt mahdollisuutensa jatkopaikkaan. Ehkä tästä johtuen joukkueen peli kulki paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. Ensimmäisen ottelun vastustaja oli Lahden Keilaajien ykkösjoukkue. Alun takkuilun jälkeen ensimmäinen sarja näytti jo menevän Torpedokselle. Viimeiseen ruutuun ankkuri Simo Honkanen heitti kuitenkin paikkaamattoman reiän. LK vei sarjavoiton kahdella pisteellä. Seuraavassa sarjassa Torpedos ei jättänyt jossiteltavaa 253 pisteen tuloksellaan. Kaksi viimeistä sarjaa edettiin sitten tasatahtia kummankin joukkueen voittaessa yhden sarjan melko vaatimattomin tuloksin. Yhteistuloksen pisteen vei Torpedos ja samalla kuittasi ottelun itselleen pistein 3-2. Jatkossa kolmosjoukkue esittikin sitten vakuuttavia otteita. Kahdeksasta viimeisestä sarjasta vain yksi jäi tasoituksin alle parituloksen. Varsinkin ensimmäisen sarjan epäonnistumisestaan sisuuntunut Simo Honkanen esitti parasta osaamistaan. Toisessa ottelussa pelattiin ns. jumbofinaali Lahden Naiskeilaajia vastaan. Torpedoksen sarjalukemat 228, 202, 220 ja 206 eivät jättäneet LNK:lle juurikaan mahdollisuuksia. Torpedos veikin ottelussa puhtaan 5-0 voiton. Kierroksen päätösottelussa kolmosjoukkueen oli mahdollista auttaa ykkösjoukkuetta finaalipaikan hankinnassa sillä vastaan asettui sarjakakkonen Falconsin ykkösjoukkue. Kolmosjoukkue aloitti sarjoin 227 ja 222 siirtyen 2-0 johtoon. Kolmannessa sarjassa tapahtui pieni herpaantuminen ja Falcons pääsi kaventamaan. Viimeisen sarjan 226 pisteen tuloksella varmistui kuitenkin komea 4-1 voitto. Ilta oli Torpedoksen kannalta kaiken kaikkiaan onnistunut sillä Kierrosvoitosta taistelivat ainoastaan Torpedoksen joukkueet. Molemmat joukkueet keräsivät 12 sarjapistettä mutta kierrosvoitto meni ykkösjoukkueelle kahden keilapisteen erolla kolmosjoukkueen ankkurin Antti Kapulaisen heitettyä viimeisen sarjan kymppiruutuun ohi seiskakeilasta. Kierroksen kolmanneksi paras joukkue oli Keila-Veikkojen kakkosjoukkue kymmenellä pisteellään. Sarjatilanteessa Torpedoksen ykkösjoukkue käytännössä varmisti finaalipaikkansa ennen viimeistä kierrosta. Ero ensimmäiseen finaalirajan alapuolella olevaan joukkueeseen on jo 12,5 pistettä ja viimeisellä kierroksella on joukkueiden mahdollista kerätä enintään 15 pistettä. Sarjassa toisena oleva Sirkkujen kakkosjoukkue on viiden ja puolen pisteen päässä Torpedoksen ykkösjoukkueesta. Falconsin ykkösjoukkue on kolmantena kahden pisteen päässä Sirkuista. Baker-liigan viimeinen kierros pelataan maaliskuun lopulla ja finaali heti huhtikuun alussa. Kakkoslohkon sarjatilanne löytyy tulossivuiltamme. TORPEDOKSEN JÄSENMÄÄRÄ YLI VIIDENKYMMENEN Torpedoksen jäsenmäärä nousee tänä talvena ensimmäistä kertaa yli 50 jäsenen rajan. Kolme uutta jäsentä on jälleen liittynyt seuraan mikä nostaa kokonaisjäsenmäärän 54 jäseneen. Näistä 51 on myös rekisteröity Suomen Keilailuliittoon. Uusista jäsenistä Tiina Karjalainen ja Arja Lehti vahvistavat kuurojen naisjoukkuetta. Molemmat ovat D-luokkalaisia. Tiina vaikuttaa Heinolassa ja Arja Nokialla. Kolmas uusi jäsen on puolestaan monelle torpedoslaiselle jo vuosien ajalta tuttu Esa Veijalainen. Esa on nyt aloittelemassa keilailupuolella sen minkä työt sallivat. Torpedos toivottaa kaikki kolme uutta kasvoa erittäin tervetulleiksi seuran jäseniksi! Luettelon kaikista seuran jäsenistä löydät tästä. BAKERISSA TÄPÄRIÄ TAPPIOITA Lahti-Bowlingin Baker-liigan ykköslohkon toiseksi viimeinen kierros pelattiin eilen. Torpedoksen kakkosjoukkue lähti kierrokselle lohkon kakkospaikalta pisteen kärjessä ollutta Sirkkujen ykkösjoukkuetta jäljessä ja neljä pistettä finaalirajan yläpuolella. Torpedoslaisten iltaan sisältyi useita niukkoja sarjatappioita mutta asemat viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ovat kuitenkin edelleen hyvät. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Keila-Veikkojen ykkösjoukkue. Torpedos aloitti sarjoin 210 ja 203. KV pystyi kuitenkin viemään ensimmäisen sarjan kahden ja toisen sarjan vaivaisen yhden pisteen erolla. Kun vielä kolmaskin sarja hävittiin, näytti tilanne melko pahalta. Viimeiseen sarjaan Torpedos pystyi kuitenkin heittämään 225 pistettä saaden sillä sarjavoiton ja samalla myös lisäpisteen yhteistuloksesta. Tappio kirjattiin siis lukemin 2-3. Toisessa sarjassa lohkojumbo Safir piti Torpedosta tiukoilla. Ottelu eteni samaan tapaan kuin Keila-Veikkojakin vastaan ja kolmen sarjan jälkeen Safir oli jo 0-3 johdossa. Viimeinen sarja oli jälleen Torpedoksen pelastus sillä Safirin hieman hiipuessa 216 pisteen tulos riitti tuomaan pisteen sekä viimeisestä sarjasta että yhteistuloksesta. Illan viimeisessä ottelussa kohdattiin Falconsin kakkosjoukkue. Ottelu oli äärimmäisen tärkeä, sillä Falcons oli sarjassa neljäntenä eli ensimmäisenä finaalirajan alapuolella. Ottelun alkaessa joukkueiden välinen ero oli ainoastaan kolme pistettä. Ottelun ensimmäisessä sarjassa käytiin tiukkaa taistelua sarjapisteen kohtalosta. Lopussa Torpedos oli terävämpi voittaen sarjan 222-220. Falcons kuittasi häviönsä kuitenkin heti toisessa sarjassa. Kolmannessa sarjassa Torpedoksen 228 riitti sarjavoittoon mutta Falcons johti kuitenkin vielä yhteispisteissä. Viimeisen sarjan viimeisessä ruudussa Torpedoksen ankkuri Jarmo Ahokas pystyi niukkaan paikkoon ja varmisti samalla joukkueelleen sekä sarjavoiton että paremmuuden yhteispisteissä. Falcons-ottelun voiton ansiosta Torpedoksen päivä kääntyi lopulta plussan puolelle. Joukkue keräsi kolmesta ottelusta kahdeksan pistettä ollen kierroksen neljänneksi paras. Kierroksen voitti ylivoimaisesti Lahden Keilaajien kakkosjoukkue, joka saalisti yhtä vaille maksimispisteet (14). LK nousi samalla vielä taistelemaan viimeisestä loppukilpailupaikasta. Lohkon tilanne on kuitenkin erittäin tasainen: Sirkkujen ykkösjoukkue johtaa sarjaa kahden pisteen erolla ennen Torpedoksen kakkosjoukkuetta. Golf-Keilaajat on kolmantena kahden ja puolen pisteen päässä Torpedoksesta. Viivan alapuolella on kuitenkin kolme joukkuetta kolmen ja puolen pisteen päässä GK:sta. Lisäksi Lahden Keilaajien kakkosjoukkue on neljän ja puolen sekä Areksen ykkösjoukkue viiden pisteen päässä loppukilpailupaikasta. Viimeisellä kierroksella riittää siten varmasti säpinää. Baker-liigan viimeinen kierros pelataan maaliskuun lopulla. Ykköslohkon sarjatilanne löytyy tulossivuiltamme. AHOKKAAN KANUUNA-PUTKI JATKUU Torpedos pelasi viime lauantaina Mikkelissä seuraottelun paikallista Kanuunaa vastaan. Ottelun hahmoksi nousi jälleen kerran Jarmo Ahokas. Ahokkaan johdolla Torpedos vei kahdeksanhenkisin joukkuein ja luokkatasoituksin pelatun ottelun voiton lopulta 460 pisteen erolla. Ottelun ensimmäisessä sarjassa oli Torpedoksen tehopelaajina kaksikko Jarno Aalto sekä Kyösti Mähönen. Aalto heitti sarjakseen 228 ja Mähönen puolestaan 221. Näiden tulosten avulla Torpedos kuroi ensimmäisessä sarjassa Kanuunan 660 pisteen tasoitusetumatkaa kiinni 190 pisteen verran. Tämän jälkeen Ahokas ottikin sitten tahtipuikon itselleen. Maanantaina Heinolassa 300 pisteenkin sarjan heittänyt Ahokas jatkoi viikkoaan vauhdikkaasti. Ensimmäisen sarjan 202 pistettä sai seurakseen 234 pisteen lukemat kahteen seuraavaan sarjaan. Neljännessä sarjassa Ahokas heitti hieman onnekkaastikin yksitoista kaato ja oli tekemässä toista kolmesatastaan viikon sisällä. Viimeinen heitto suuntautui kuitenkin liiaksi keskelle ja pystyyn jäi kolmoskeila. Sarjatulokseksi kuitenkin komea 299. Kahdessa viimeisessä sarjassa Ahokas täydensi pelinsä tuloksin 257 ja 231. Lopputuloksellaan 1457 (ka. 242,50) Ahokas heitti uuden Mikkelin keilahallin halliennätyksen eurooppalaisella pelitavalla. Myös viiden sarjan tulos 1226 (ka. 245,20) on uusi halliennätys. Samalla Ahokas otti myös neljännen peräkkäisen henkilökohtaisen Kanuuna-ottelu voittonsa. Seuraottelun toisessa sarjassa Ahokasta säesti hienosti Jarno Aalto 238 pisteen sarjallaan. Kanuunan parhaimmistoa oli Seija Pippuri 219 pisteen tuloksellaan. Torpedos kavensi eroa 328 pisteeseen. Kolmannessa sarjassa ero kaventui 113 pistettä lisää kun Ahokkaan ohella Jarno Aalto (226), Erno Aholammi (212) sekä Mähönen (203) pystyivät parituloksiin. Kanuunan paras tässä sarjassa oli Pekka Nissinen (223). Neljännessä sarjassa Torpedos ajoi Kanuunan jo kiinni ja siirtyi 74 pisteen johtoon. Torpedoksen kiriä johti tietenkin Ahokas 299 sarjallaan mutta myös Aholammi jatkoi hyviä otteitaan 215 pisteen sarjalla. Viidennessä sarjassa sekä Ahokas että Juhani Kapulainen heittivät 257 pisteen sarjan vieden Torpedoksen jo 252 pisteen päähän isännistään. Mikkeliläisten parhaasta tuloksesta vastasi jälleen Nissinen sarjallaan 225. Viimeinen sarja oli sitten enää muodollisuus. Torpedoksesta viisi miestä pystyi kuitenkin vielä heittämään yli pariraja ja ero Kanuunaan venyi näin 460 pisteeseen. Torpedoksen joukkueesta kuusi miestä pystyi heittämään tasoituksin yli parituloksen. Ainoastaan Mikkelin keilahallin vauhtiratojen kanssa suurissa vaikeuksissa olleet Antti Kapulainen ja Jani Salminen jäivät reilusti parirajasta. Ahokkaan ohella myös Jarno Aalto selviytyi tasoituksellisella tuloksellaan 1329 Kanuuna-turnauksen loppukilpailuun. Kanuunalaisista tasoituksin 1250 pisteen rajan ylittivät Pekka Nissinen (1263) sekä Seija Pippuri (1252). Seuraottelun lopputulokset löytyvät tulossivuiltamme. RAHATURNAUKSEN VOITTO JÄLLEEN RIIHIMÄELLE Riihimäen Sinisten Ilpo Kiventöyry jatkoi seuratoverinsa Matti Lepistön viitoittamaa tietä ja vei Lahden Rahaturnauksen voiton Riihimäelle jo toisena vuonna peräkkäin. Kiventöyry kukisti loppuottelussa Torpedoksen Jani Toivasen 13 pisteen erolla. Kiventöyry oli ykkönen myös loppukilpailun ensimmäisessä vaiheessa joten voitto meni varmasti oikeaan osoitteeseen. Viime keskiviikkoiltana pelattuun loppukilpailuun oli alkukilpailun perusteella karsittu 20 parasta keilaajaa. Finaalirajaksi muodostui 1369, jonka tuloksen oli heittänyt kolme eri keilaajaa. Ensimmäisenä loppukilpailusta putosi Keila-Kallejen Hannu Virlander ainoastaan yhden pisteen erolla. Loppukilpailussa kaikki keilaajat heittivät ensin viisi sarjaa keskiarvotasoituksin. Tämän jälkeen neljä parata pelasi porrasfinaalit. Loppukilpailun tulostaso ei noussut kovinkaan korkeaksi. Muutamaa päivää aikaisemmin vaihdetut uudet keilat kiusasivat heittäjiä ja pitkien kaatojonojen saaminen oli tiukassa. Kiventöyryllä oli kuitenkin peli hallussa jo heti alusta alkaen. Ensimmäiseen sarjaansa hän heitti 253 pistettä ja jatkoi loput neljä sarjaa vakuuttavassa parivauhdissa. Viimeiseen ruutuunsa hän heitti kaksi kaatoa ja ylimääräisellä heitolla kaatui vielä kahdeksan keilaa. Yhteistulosta kertyi 1112 pistettä ja samalla loppukilpailun ensimmäisen osan piikkipaikka yhden pisteen erolla ennen Jani Toivasta. Muutkin porrasfinaaleihin selvinneet heittäjät olivat jo selvillä hyvissä ajoin. Sirkkujen Katja Peltonen pelasi neljännen sarjan notkahdusta lukuun ottamatta tasaisen varmasti sijoittuen kolmanneksi tuloksellaan 1092. Neljänneksi ylsi Helsingin KaFa:n yllättäjä Kari Seppänen, joka vei viimeisen jatkopaikan 15 pisteen erolla ennen Tampereen Keilakerhon Olli Hirvosta. Hyvin aloittaneet Torpedoksen miehet Jarno Aalto, Sulo Hietala ja Seppo Koukonen sekä viimevuotinen voittaja Matti Lepistö hyytyivät pahasti ja jäivät lopulta reilusti jatkopaikoista. Ensimmäisessä pudotuspelissä Seppäsellä oli 29 pisteen tasoitusetu Peltoseen nähden. Peltosen tehdessä muutaman tyhjän sarjan loppuvaiheissa jäi Seppäselle suhteellisen helppo työ viedä välieräpaikka lukemin 185-171. Välierässä Seppänen ei kuitenkaan enää pystynyt yllättämään Jani Toivasta. Toivanen heitti viimeiseen ruutuunsa vaadittavan yhden keilan paikon ja meni jatkoon seitsemän pisteen voiton turvin (210-203). Loppuottelu eteni tasaisissa merkeissä. Kahdeksanteen ruutuunsa Toivaselle jäi pesäosumasta kymppikeila, jonka paikkoheitossa hän epäonnistui. Yhdeksännen ruudun kaadolle olisi viimeiseen ruutuun tarvittu jatkoa Kiventöyryn hätyyttelemiseksi. Hyvästä osumasta jäi kuitenkin kymppikeila pystyyn ja Kiventöyry pääsi juhlimaan tämänvuotisen Rahaturnauksen voittoa. Loppuottelun pisteet olivat 204-191 Kiventöyryn hyväksi. Tämänvuotinen kilpailu sujui kaikin puolin hyvin. Suorituksia oli neljän viikon aikana lähes 500 ja olosuhteet Lahdessa olivat heittäjäystävälliset. Edellytykset samanlaisen turnauksen järjestämiseksi myös ensi vuonnakin ovat siis hyvät. Lahden Rahaturnauksen lopputulokset löytyvät kokonaisuudessaan tulossivuiltamme. TORPEDOS JYRÄÄ VAHVEMPI Torpedos pelasi 9. päivä helmikuuta seuraottelun Helsingin Jyrää vastaan. Ottelu pelattiin samoilla säännöillä kun samanaikaisesti käyty BF-ottelukin eli kahdeksanhenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksin. Jyrä sai tasoituksia 60 pistettä Torpedosta enemmän mutta lahtelaiset käänsivät tilanteen melko nopeasti edukseen. Voittomarginaali oli lopulta 252 pistettä Torpedoksen hyväksi. Torpedos aloitti tasoituseron kaventamisen heti ensimmäisessä sarjassa. Janne Kyllösen (218) ja Erno Aholammin (210) johdolla ero kapeni ensimmäisessä sarjassa 34 pisteellä. Toisessa sarjassa Jyrän Jorma Ruohosen 235 pisteen sarja ei riittänyt pitämään helsinkiläisiä johdossa. Torpedos iski laajalla rintamalla: Jarno Aalto (246), Juhani Kapulainen (246), Aholammi (224) sekä Kyllönen (218) nostivat joukkueensa ohi Jyrän ja tasoituksettoman sarjatuloksen yli parivauhdin. Torpedoksen johto kahden sarjan jälkeen oli 165 pistettä. Kolmannessa sarjassa Torpedoksen johto kasvoi jo lähes 300 pisteeseen. Aholammi (249) ja Kyllönen (226) jatkoivat vahvoja esityksiä saaden vastusta lähinnä Asko Aravirralta (258). Neljännessä sarjassa Jyrä pystyi kaventamaan eroa 39 pisteellä mutta oli ennen kahta viimeistä sarjaa 260 pisteen päässä Torpedoksesta. Neljännen sarjan parhaista puhtaista tuloksista vastasivat Aholammi (239), Jarno Aalto (225) sekä Juhani Kapulainen (223) sekä jyräläisistä Harri Lehtomäki (243). Toiseksi viimeisessä sarjassa Jyrä kavensi eron 142 pisteeseen. Torpedoslaisilta jäi sarjassa 200 pisteen raja rikkomatta ja jyräläisistä Aravirta (238), Heikki Viitanen (233) sekä Tuomas Carlsson (212) kuroivat eroa reilusti kiinni. Viimeisessä sarjassa Torpedoksen luottomiehet Aholammi (244), Kyllönen (227) sekä Juhani Kapulainen (213) kuitenkin varmistivat kotijoukkueen voiton. Henkilökohtaisissa tuloksissa Torpedoksen parhaaksi nousi Erno Aholammi tasoituksellisella tuloksellaan 1367. Hyvin pelasivat myös Jarno Aalto (1298) sekä Janne Kyllönen (1296). Jyräläisistä erottuivat Tuomas Carlsson (1311) ja Asko Aravirta (1281). Jyrän riveissä heitti myös Torpedoksen riveissä 1990-luvun alkupuolella vaikuttanut Pasi Miettinen, joka on muutaman välivuoden jälkeen jälleen aloittanut keilailun. Seuraottelun lopputulokset löytyvät tulossivuiltamme. AHOKKAALLE JO KAHDEKSASTOISTA Jarmo Ahokas heitti maanantaina jo uransa 18. kolmesatasen. Näyttämönä oli tällä kertaa Heinolan keilahalli jossa Ahokas heitti Tamboxin parikilpailua. Ennen kilpailuun lähtöään hän porautti Lahdessa uuden pallon, jolla kilpailu alkoi täydellisesti. Kilpailun ensimmäiseen sarjaan radalla 1 Ahokas heitti kaatotusinan ja jatkoi putkea vielä neljällä kaadolla seuraavan sarjan alkuun. Kilpailun toisessa ja kolmannessakin sarjassa saivat keilat Ahokkaalta kyytiä. Kolmesatasen jatkoksi Ahokas heitti sarjat 245 ja 255. Kolmen sarjan yhteispisteet kirjattiin siis lukemin 800 (ka. 266,67). Kolmessa viimeisessä sarjassa ei tahti enää jatkunut aivan yhtä hurjana. Kuuden sarjan loppupisteet olivat 1441 (ka. 240,17). Ahokkaan parina heittänyt Seppo Koukonen säesti hyvin heittäen lähes 1300 pistettä ja samalla varmistaen Torpedos-parivaljakon loppukilpailupaikan. Ahokkaan kahden ja kolmen sarjan tulokset lähentelivät Torpedoksen seuraennätyksiä eurooppalaisella pelitavalla. Kahden sarjan tulos 545 jäi 11 pisteen päähän Pasi Pölläsen vuonna 1991 heittämästä ennätyksestä. Kolmen sarjan ennätys 804 jäi myös edelleen Pölläsen nimiin neljän pisteen erolla. Torpedoksen sisäisessä kolmesatastilastossa Ahokas on 18 täysosumallaan omassa luokassaan. Lähimmäksi häntä ovat päässeet Pasi Pöllänen sekä Jari Ratia viidellä 300-sarjallaan. Ahokas jakaa myös Torpedoksen paidassa heitettyjen kolmesatasten ennätyksen Mika Koivuniemen kanssa. Molemmat ovat tehneet Torpedosta edustaessaan viisi kolmesatasta. Ahokkaan onnistuminen oli yhteensä 32. torpedoslaisten tekemä 300 pisteen sarja. Luettelon Torpedoksen ennätyksistä löydät ennätyssivuiltamme. BF KUKISTUI SEURAOTTELUSSA Torpedos pelasi viime viikon lauantaina Lahden keilahallissa seuraottelun heinolalaista Bowling Farrow'ta vastaan. Ottelu pelattiin kahdeksanhenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksilla (nollaraja 210, tasoitusprosentti 70). BF sai 146 pistettä vähemmän tasoituksia ja ei pystynyt ottamaan eroa kiinni kuin 27 pistettä. Torpedos vei näin voiton 119 pisteen marginaalilla. Ensimmäisessä sarjassa BF sai eroa kiinni 64 pistettä Tulostaso oli alkuun varsin alhainen ja toisessakaan sarjassa ei juuri 200 pisteen ylityksiä nähty. Torpedoslaisista Jani Toivanen (234) sekä Pentti Mäyrä (222) johtivat joukkonsa kuitenkin 61 pisteen sarjavoittoon. Kolmannessa ja neljännessä sarjassa pelin hahmoksi nousi Jani Toivanen 245 ja 256 pisteen sarjoillaan. Häntä säesti hyvin Simo Honkanen kolmannen sarjan 219 pisteen tuloksellaan. Heinolalaisista kunnostautui Pekka Repo heittämällä neljänteen sarjaan 247 pistettä. Neljän sarjan jälkeen Torpedoksen johto oli jo 276 pistettä. Kahdessa viimeisessä sarjassa BF kuroi eroa kiinni mutta sarjat loppuivat kesken. Viidenteen sarjaan Torpedoksen Arto Blomqvist heitti 234 pistettä ja heinolalaisista Antti Vepsäläinen 236 sekä Tuomas Reittu 221 pistettä. Viimeisen sarjan parhaista tuloksista vastasivat Reittu (215) sekä hänen seuratoverinsa Kimmo Lahtinen (244). Voittaneen joukkueen parhaasta henkilökohtaisesta yhteistuloksesta vastasi Jani Toivanen. Hänen tasoituksellinen tuloksensa 1375 takasi paikan myös Lahden Rahaturnauksen loppukilpailuun. Torpedoksen kuurojen joukkueen vahvan panoksen täydensi Jani Antikainen toisella sijallaan. Hänen tasoituksellinen tuloksensa oli 1257 pistettä. Pentti Mäyrä jäi hänestä kymmenen pistettä. Heinolalaisten parhaat pelaajat tasoituksellisilla tuloksilla olivat Antti Vepsäläinen (1289) ja Tuomas Reittu (1249). Seuraottelun täydelliset tulokset löytyvät tulossivuiltamme. RATIALLE VIIDES KOLMESATANEN Jari Ratia juhlisti perjantaista nuorten maajoukkueryhmävalintaansa heittämällä lauantaina Forssassa uransa viidennen kolmesatasen. Täysosuma syntyi kuuden sarjan kilpailun toiseen sarjaan radalla neljä. Yhteistulos kuuteen sarjaan oli 1407 (ka. 234,50). Ratian pelimatka Forssaan ei alkanut kovinkaan ruusuisissa merkeissä. Ensimmäisellä yrittämällä Forssan radat eivät auenneet vaan tulos jäi nippa nappa 1100 pisteeseen. Uusinnassa Ratia oli kuitenkin kuin uudestisyntynyt. Ensimmäiseen sarjaan hän teki 222 pistettä ja jatkoi sitten toisen sarjan yhtenäisellä kaatorivillä. Kolmesatasen yhdeksän ensimmäistä heittoa olivat syvällä taskussa. Kymmenes heitto suuntautui kuitenkin reilusti pelilinjasta sisäänpäin. Pallo kaarsi Ratian onneksi suoraan vasemman puolen taskuun kaataen kaikki keilat. Kaksi viimeistä suoritusta olivat taas ammattimiehen työtä ja keilat olivat vailla mahdollisuuksia. Kolmesatasen jälkeen Ratian peliote herpaantui hetkellisesti. Kolmannen sarjan vaikeuksista toivuttuaan hän kuitenkin kykeni vielä hyvään loppukiriin lunastaen itselleen paikan myös heittämänsä erikoiskilpailun finaaliin. Ratia siirtyi ennätyksellään Torpedos-pelaajien sisäisellä kolmesataslistalle jaetulle toiselle sijalle. Kärjessä on ylivoimaisesti Jarmo Ahokas, jolle täysosumia on kertynyt peräti 17. Näistä viimeiset neljä ovat syntyneet Torpedoksen väreissä. Ratialla ja Pasi Pölläsellä on nyt kummallakin viisi kolmesatasta. Molemmat ovat heittäneet yhden 300-sarjan jo ennen Torpedokseen liittymistään. Eniten kolmesatasia Torpedoksen paidassa on kuitenkin Mika Koivuniemellä. Edustaessaan Torpedosta Koivuniemi onnistui vuonna 1992 heittämään peräti viisi täydellistä sarjaa yhden vuoden aikana. Yhteensä Torpedoksen paidassa on nyt heitetty 31 kolmesatasta. Luettelon näistä sarjoista löydät ennätyssivuiltamme. LAHDEN KEILAAJAT VAHVIN SEURAOTTELUSSA Torpedos ja Valtti järjestivät perjantai-iltana Lahden Rahaturnauksen yhteydessä yhdeksän seuran ottelun. Ottelu pelattiin nelihenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksin (nollaraja 210, tasoitusprosentti 70). Tiukkojen vaiheiden jälkeen vahvimmaksi ottelussa osoittautui Lahden Keilaajat. Ottelu alkoi melko vaisusti tulostason jäädessä alhaiseksi. Kärjessä olikin eniten tasoituksia saanut Laune. Toisessa sarjassa aloitettiin kuitenkin tulosten tekeminen ja kärkipaikka vaihtui tiuhaan. LK pystyi kuitenkin pitämään sarjatuloksensa parivauhdin tuntumassa ja siten jättämään muut joukkueet taaksensa. Alussa tiukasti kampoihin laittanut Kaato joutui lopulta viimeisessä sarjassa päästämään myös Golf-Keilaajat ohitseen. LK:n voittomarginaali oli lopulta 116 pistettä. Kaato jäi toiseksi sijoittuneesta GK:sta 29 pistettä. Neljänneksi sijoittui Falcons 361 pistettä kärjestä. Isäntäjoukkue Torpedos jäi neljän pisteen päähän Falconsista. Henkilökohtaisissa tuloksissa Kaadon Urho Roivas oli omaa luokkaansa. Alkukaudesta loukkaantumisista kärsinyt Roivas aloitti pelin todella vahvasti sarjoin 256, 236, 279 ja 224. Neljän sarjan jälkeen pisteitä oli siis kasassa 995 (ka. 248,75). Loppupelissä vauhti hiukan tasoittui, mutta tuloksena oli kuitenkin hieno kuuden sarjan tulos 1365 (ka. 227,50). Roivaksen tulokseen lisätään vielä 72 pistettä tasoitusta ja yhteistuloksellaan 1437 hän varmisti itselleen myös Lahden Rahaturnauksen loppukilpailupaikan. Toiseksi parhaan henkilökohtaisen tuloksen tasoituksin teki GK:n Esa Räsänen (1369). Seuraavat sijat menivät voittajajoukkueen Heikki Mikkolalle (1359) ja Teemu Wellingille (1356). Torpedoksen parasta peliä esitti Harri Aalto tuloksellaan 1249. Kokonaisuudessaan seuraottelu oli erittäin hyvähenkinen tapahtuma ja ensi vuonna on tarkoitus jatkaa nyt aloitettua käytäntöä. Ottelun tarkemmat tulokset löytyvät tulossivuiltamme. RATIA NUORTEN MM-RYHMÄÄN Torpedoksen Jari Ratia on valittu Suomen Keilailuliiton nuorten valmennusryhmään. Ryhmä tähtää pääasiallisesti ensi syksynä pelattaviin nuorten MM-kilpailuihin ja siihen kuuluu kymmenen poikaa sekä kuusi tyttöä. Ryhmän vetäjinä toimivat Juha Lehtikangas sekä Juha Maja. Ryhmä leireilee kuluvan vuoden aikana neljästi. MM-joukkueeseen voidaan valita pelaajia myös tämän valmennusryhmän ulkopuolelta. Lahtelaisista valmennusryhmään valittiin myös Lahden Keilaajien Teemu Welling sekä Sirkkujen Ruusa Mikkonen. YKKÖSJOUKKUE JATKAA BAKER-KÄRJESSÄ Torpedoksen ykkösjoukkue jatkoi vahvoja esityksiään Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohkossa. Eilen pelatun neljännen kierroksen jälkeen joukkue johtaa lohkoa kahden ja puolen pisteen erolla. Torpedoksen kolmosjoukkue alkaa puolestaan olla jo pudonnut loppukilpailusta. Matkaa lohkon kolmanteen ja samalla viimeiseen jatkoon selviytyjään on jo 13 pistettä. Eilisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen joukkueet kohtasivat toisensa. Kolmosjoukkue ei saanut oikein peliään käyntiin ja ykkösjoukkue voittikin kaikki sarjat kolmatta lukuun ottamatta. Kolmosjoukkue sortui suureen määrään tyhjiä ja ykkösen ei tarvinnut ottelussa edes yrittää kaikkeaan saavuttaakseen 4-1 voiton. Ykkösjoukkueen toisessa ottelussa vastaan asettui Lahden Keilaajien ykkösjoukkue. Torpedos heitti kolme ensimmäistä sarjaa parituloksen tuntumassa voittaen ne kaikki. Viimeisen sarjan lievä herpaantuminen johti yhden pisteen menetykseen ja 4-1 voittoon. Viimeisessä ottelussa Valtin kakkosjoukkue antoi kovan vastuksen. Valtti voitti kolmannen sarjan hävittyään kaksi ensimmäistä niukasti. Viimeisessä sarjassa taisteltiin kymppiruutuun saakka. Ensin Valtin ankkuri Olavi Salminen teki yhdeksännen ruudun kaadon päälle toisen kaadon. Tämän jälkeen hänelle jäi hyvästä osumasta kasikeila pystyyn. Torpedoksen hyvin pelannut ankkuri Jari Ratia osoitti kuitenkin hyvää hermojen hallintaa tehden omaan viimeiseen ruutuunsa kolme kaatoa. Näin viimeisen sarjan voitto meni Torpedokselle mutta yhteistulos Valtille yhden keilapisteen erolla. Otteluvoitto siis Torpedokselle 3-2. Kolmosjoukkue kohtasi toisessa ottelussaan Areksen kakkosjoukkueen. Ensimmäinen sarja jatkui Torpedoksen osalta vaisuissa merkeissä ja tuloksena oli selvä tappio. Jatkossa otteet piristyivät ja kaksi seuraavaa sarjaa kulki reilusti yli parivauhdin. Ares kuitenkin voitti toisen näistäkin sarjoista ja vei lisäksi vielä viimeisen sarjan hyvällä loppukirillään. Torpedokselle siis päivän toinen 1-4 tappio. Viimeisessä ottelussa kolmosjoukkueen vastustajana oli Keila-Veikkojen kakkosjoukkue. Kolmosjoukkue ryhdistäytyi Tuomo Launiaisen ja Antti Kapulaisen johdolla vieden pisteet ensimmäistä sarjaa lukuun ottamatta. Päivän ainoa voitto kirjattiin lukemin 4-1. Kierrostilastoissa parasta vauhtia piti Sirkkujen kakkosjoukkue 11 pisteen saaliillaan. Torpedoksen ykkösjoukkue sai saman pistemäärän sijoittuen kakkoseksi. Hyvin pelasi myös Valtin kakkosjoukkue kymmenellä pisteellään. Torpedoksen kolmosjoukkue pystyi keräämään vain kuusi pistettä jääden kierroksen kahdeksanneksi. Sarjatilanteessa kärkipaikka on siis Torpedoksen ykkösjoukkueen hallussa. Toiseksi noussut Sirkkujen kakkosjoukkue on kaksi ja puoli sekä kolmantena oleva Falconsin ykkösjoukkue neljä ja puoli pistettä kärjestä jäljessä. Falconsin takana viimeistä jatkopaikkaa kyttää Valtin kakkosjoukkue ainoastaan pisteen päässä. Torpedoksen kolmosjoukkue on sarjassa yhdeksäntenä jo reilusti jatkopaikoista jäljessä. Baker-liigan toiseksi viimeinen kierros pelataan kuukauden kuluttua. Tämänhetkiset tilanteet voi tarkistaa tulossivuiltamme. SEURA-CUPISSA VOITTO JA TAPPIO Torpedoksen joukkueet pelasivat viime viikonvaihteessa valtakunnallisen Seura-cupin toista kierrosta. Tuloksena otteluista oli voitto ja tappio. Näin kolmannella kierroksella on mukana enää yksi kolmesta kilpailuun osallistuneesta joukkueestamme. Torpedoksen ykkösjoukkue pelasi perjantai-iltana Lahdessa Golf-Keilaajien ykkösjoukkuetta vastaan. GK:lla oli keskiarvotasoituksin käydyssä kamppailussa 138 pisteen tasoitusetu. Torpedos meni kuitenkin jo ensimmäisessä sarjassa kahden pisteen johtoon heitettyään 61 pistettä päälle parin. Ankarimmin aloittivat Kyösti Mähönen (248) sekä Arto Blomqvist (244). Toisessa ja kolmannessa sarjassa Torpedos kasvatti johtonsa 116 pisteeseen. Blomqvist jatkoi vahvaa peliään 211 ja 258 pisteen sarjoin ja Jani Toivanen säesti hyvin toisen sarjan 223 pisteellään. Ottelun ratkaisuksi muodostui kuitenkin neljäs sarja, jonka Torpedos voitti lähes 80 pisteen erolla. GK oli tasan 200 pistettä jäljessä, eikä enää pystynyt karkulaista saavuttamaan. Kahden viimeisen sarjan parhaista suorituksista vastasivat Toivanen 254 pisteen sarjallaan sekä GK:n Antero Immonen tuloksillaan 222 ja 228. Lopullinen ero Torpedokselle muodostui 160 pisteeksi. Antero Immonen heitti myös koko ottelun parhaan tasoituksellisen tuloksen 1314. Torpedoksesta paras oli Toivanen tuloksellaan 1304. Kaikki muutkin torpedoslaiset heittivät selkeästi yli parituloksen. Yhtä mukavissa merkeissä ei kulkenut Torpedoksen kakkosjoukkueen peli Hartolassa. Vastassa ollut paikallinen Heitto vei voiton ja samalla jatkopaikan nimiinsä 115 pisteen erolla. Olosuhteet Hartolassa olivat varsin haastavat ja tulostaso jäikin selkeästi totutusta. Torpedoslaisista ainoana 1100 pisteen rajan puhtain tuloksin rikkoi Simo Honkanen. Edellisenä päivänä seniorien SM-liigassa hienosti esiintynyt Honkanenkin joutui kuitenkin tyytymään tulokseen 1117. Tasoituksin hänen tuloksensa ylittää parirajan pisteellä. Joukkueen muut jäsenet jäivät omasta tasostaan selkeästi ja joutuivatkin näin sivuun Seura-cupin jatkokierroksilta. Torpedoksen jatkoon selviytynyt joukkue pelaa kolmannella kierroksella arvottua vastustajaa vastaan. Arvonta suoritetaan vielä tällä viikolla. Voittamalla kyseisen ottelun joukkue selviytyisi Päijät-Hämeen piirifinaaliin. KANUUNA SOPII AHOKKAALLE Torpedos pelasi lauantaina Lahden keilahallilla jo perinteiseksi muodostuneen seuraottelun mikkeliläistä Kanuunaa vastaan. Ottelu pelattiin entiseen tapaan kahdeksan hengen joukkuein mutta ensimmäistä kertaa keskiarvotasoituksin. Tasoitusten nollarajana oli 210 pistettä ja tasoitusprosenttina 70. Kanuunan joukkueessa tapahtuneen poisjäännin vuoksi heidän joukkueessaan pelasi varapelaajana ammattilaiskeilaaja Pauliina Aalto. Kanuunan 270 pisteen tasoitusedusta huolimatta Torpedos pystyi kääntämään pelin itselleen 194 pisteen erolla. Ottelu alkoi molemmilta joukkueilta hieman tahmeasti. Torpedoksesta parhaiten käynnistyi Jarmo Ahokkaan peli. Hän heitti heti ensimmäiseen sarjaan 245 pistettä. Kanuunan joukkueesta Pauliina Aalto vastasi 259 pisteen tuloksella mutta Torpedos otti tasoituseroa kuitenkin kiinni 146 pistettä. Toisessa sarjassa ero pysyi lähes ennallaan. Kolmannessa sarjassa Torpedos sai kuitenkin Timo Aallon 247 pisteen sarjan johdolla eroa jälleen kiinni yli sata pistettä. Tilanne ottelun puolivälissä oli Kanuunan hyväksi enää 28 pistettä. Neljännen sarjan jälkeen Torpedos siirtyi ensimäistä kertaa johtoon. Antti Kapulaisen (235), Ahokkaan (222) ja Janne Kyllösen (215) toimiessa vauhdinpitäjinä Torpedos voitti sarjan 33 pisteellä huolimatta Pauliina Aallon 245 pisteen sarjasta. Torpedoksen johto neljän sarjan jälkeen oli siis viisi pistettä. Kahdessa viimeisessä sarjassa Torpedos pystyi pitämään johtoasemansa lähes sadan pisteen sarjavoitoilla. Torpedoslaisista vahvimman lopun heitti Ahokas sarjoillaan 242 ja 238. Hyvän lopun heittivät myös Pasi Pöllänen (212+226) sekä Kapulainen (212+204). Kanuunaa piti edelleen pystyssä Pauliina Aalto sarjoin 237 ja 228. Ottelun voitto meni siis Torpedokselle lähes 200 pisteen erolla. Viimeisessä kolmessa ottelussa erityisenä "Kanuunan kaatajana" on toiminut Jarmo Ahokas. Hän on heittänyt koko seuraottelun parhaan tuloksen viime vuoden keväällä sekä Lahdessa että Mikkelissä sekä nyt pelatussa ottelussa. Tällä kertaa henkilökohtainen paremmuus meni tiukoille, sillä sekä Ahokas että Pauliina Aalto saavuttivat tasoituksellisen tuloksen 1369. Ahokas vei kuitenkin voiton vähempien tasoitustensa vuoksi. Muita Torpedoksen joukkueessa kunnostautuneita olivat Timo Aalto (1276), Antti Kapulainen (1275) sekä Jani Salminen (1269). Maininnan ansaitsee ehdottomasti myös Tami Tarkiainen, joka uransa ensimmäisessä erikoiskilpailussa heitti hienosti yli 155 pisteen keskiarvolla (931 pistettä). Parhaimmillaan Tarkiainen ylsi 202 pisteen sarjaan. Kanuunan joukkueesta paritulokseen tasoituksin ylsivät Pauliina Aallon lisäksi Taimi Halttunen (1285) sekä Harri Lähde (1216). Seuraottelut Kanuunan kanssa jatkuvat jo ensi kuussa, kun joukkueemme matkaa 16.2.2002 mikkeliläisten vieraaksi. Viikonvaihteen ottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme. SENIOREILLA HYVÄ KOTIKIERROS Seniorien SM-liigan kolmas kierros pelattiin lauantaina Lahdessa. Torpedoksen joukkue lähti kierrokselle viidenneltä sijalta 350 pisteen päässä viimeisestä mitalipelipaikasta. Kotihallissaan joukkue kuitenkin voitti viisi ottelua seitsemästä ja nousi sarjan neljänneksi ainoastaan kymmenen pisteen päähän kolmossijasta. Kierroksen alku oli Torpedokselta suorastaan mahtava. Neljässä ensimmäisessä ottelussa tuloksena oli ainoastaan voittoja reiluin parituloksin. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui kova kiistakumppani Kouvolan All Stars. Ottelu eteni varsin tasaisesti ratketen vasta viimeisessä ruudussa. Simo Honkasen viimeisen ruudun tuplalla Torpedos pystyi nipistämään 873-856 voiton. Parhaiten ensimmäisessä sarjassa heittivät Seppo Koukonen (235) sekä Honkanen (227). Toisessa ottelussa sarjakärki Porin Royal Club oli perin vaisu. Torpedos voitti Juhani Kapulaisen (236) ja Honkasen (224) johdolla lukemin 883-694. Pietarsaarelainen FoBK antoi kolmannessa ottelussa jo tiukemman vastuksen. Honkasen jatkaessa hurjaa tahtiaan 233 pisteen sarjalla pystyi Torpedos kuitenkin 41 pisteen voittoon (839-798). Neljännessä ottelussa pelattiin tärkeä kamppailu sarjakakkosta Turun Silver Clubia vastaan. Ankkurina pelannut Sulo Hietala (248) sekä Juhani Kapulainen (221) ottivat vastuuta ja johtivat Torpedoksen lopulta reilun sadan pisteen voittoon pistein 869-767. Tähän Torpedoksen voittokulku sitten pysähtyikin. Viidennessä ottelussa sarjajumbo Helsingin SeMi heitti hyvän sarjan (864) ja Torpedokselle puolestaan osuivat ensimmäiset vaikeudet. Hietala ei saanut sarjaansa kuin 133 pistettä ja ensimmäinen tappio oli tosiasia. Toiseksi viimeisessä ottelussa vastassa oli koko päivän melkoisissa vaikeuksissa ollut Hämeenlinnan Kiila. Muun joukkueen hieman hyytyessä Seppo Koukonen paukutteli Torpedoksen päivän parhaan sarjan (256). Koukosen vetämänä joukkue pystyi voittamaan alle 700 pisteen jääneen Kiilan. Viimeiseen sarjaan Tampereen Gold Fingersia vastaan vaihdettiin Simo Honkasen tilalle Kyösti Mähönen. Mähönenkään ei pystynyt tuomaan tarvittavaa piristysruisketta vaan GF otti voittobonukset 20 pisteen erolla. Samalla luiskahti myös kierrosvoitto Silver Clubille, joka voitti kaikki vastustajansa Torpedosta lukuun ottamatta. Kokonaisuudessaan kierros oli kuitenkin hyvä suoritus. Torpedos sijoittui kierroksen kakkoseksi 23 pistettä SC:n jäljessä päivän parhaalla keskiarvolla (815,86). Sarjatilanteessa RC jatkaa ylhäisessä yksinäisyydessään. Toisena oleva AS on jäänyt lähes tuhat pistettä. Tiukimmin viimeisestä mitalipelipaikasta kisaavat SC ja Torpedos. Torpedos on ainoastaan kymmenen pisteen päässä kolmatta sijaa pitävästä turkulaisjoukkueesta. Parivaljakon ero kouvolalaisiin on alle sata pistettä. Kierroksen henkilökohtaisissa tuloksissa kärkipaikan otti Silver Clubin Timo Murto. Hänen keskiarvonsa oli hulppea 217,86. Seuraavat sijat menivätkin sitten Torpedoksen heittäjille. Simo Honkanen oli toinen (ka. 215,33) ja Seppo Koukonen kolmas (ka. 214,43). Juhani Kapulainen (12.) ja Sulo Hietala (13.) jäivät niukasti parirajan alle. Senioriliigan viimeiselle kierrokselle jäi siis vielä paljon selvitettävää. Kyseinen kierros pelataan maaliskuun alussa Helsingin Tapiolassa. Tasaisen sarjan tilanteet löytyvät tulossivuiltamme. TORPEDOS-KUUROT SELVÄSSÄ JOHDOSSA Kuurojen mestaruussarjan toinen kierros pelattiin 12.1.2002 Mikkelissä. Ennen kierrosta saatiin jo hieman jobinpostia kun vaasalainen Wellas ei saanut joukkuetta tälle toisellekaan kierrokselle. Joukkue joutui näin luopumaan sarjasta ja pelejä jatketaan neljän joukkueen voimin. Itse otteluissa Torpedos jatkoi vakuuttavia otteitaan ja voitti kierroksen viidellä voitolla kuudesta pelistä. Ensimmäisessä ottelussa Torpedos pelasi paikallista MKU:ta vastaan. voittaen ottelun lukemin 594-501. Toisella kierroksella lahtelaisten keskinäisessä ottelussa Reipas joutui nöyrtymään pistein 561-528. Kolmannessa ottelussa turkulaista Valpasta vastaan Torpedos pelasi hienosti voittaen tuloksin 628-525. Neljännessä ottelussa Torpedos otti toisen voittonsa mikkeliläisistä. Tällä kertaa vastus oli melko vaisu jääden reilusti alle 500 pisteen. Torpedoksen joukkue heitti jälleen lähes parivauhtia saavuttaen tasoituksellisen tuloksen 585. Viidennessä ottelussa ei oma peli kuitenkaan kulkenut ja Reipas aiheutti Torpedokselle kauden avaustappion. Lukemat olivat 494-617. Viimeisessä ottelussa kaatui Valpas taas reilun 50 pisteen erolla (563-508). Kierrosvoitto meni siis Torpedokselle lähes 400 pisteen erolla ennen Reipasta. Sarjajohto kasvoi myös yli 800 pisteeseen ennen kakkoseksi noussutta paikalliskilpailijaa. Kolmantena oleva Valpas on kuitenkin vain reilun 30 pisteen päässä Reippaasta. Henkilökohtaisissa tuloksissa Jani Toivanen oli paras jo toistamiseen. Hänen tasoituksellinen keskiarvonsa kuuteen sarjaan oli 199,00. Toiseksi paras oli Reippaan tulokas Pasi Viitanen keskiarvollaan 198,60. Torpedoslaisista hyvin pelasivat myös neljänneksi sijoittunut Kirsti Niemelä (ka. 188,00) sekä viidenneksi sijoittunut Tero Suominen (ka. 185,33). Kuurojen mestaruussarjan päätöskierros sekä loppuottelut pelataan huhtikuun lopulla Lahdessa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. KAKKOSJOUKKUE MENETTI BAKER-JOHDON Torpedoksen kakkosjoukkue oli melkoisissa vaikeuksissa eilen pelatulla Lahti-Bowlingin Baker-liigan toisella kierroksella. Joukkue pystyi kolmessa ottelussaan keräämään ainoastaan kuusi pistettä ja menetti lohkon kärkipaikan Sirkkujen ykkösjoukkueelle. Ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen vastustajana oli Valtin ykkösjoukkue. Torpedos ei ihmeitä esittänyt, mutta menetti vastustajalleen ainoastaan kolmannen sarjan vieden otteluvoiton lukemin 4-1. Toisessa ottelussa ei taas tuntunut onnistuvan mikään. Ensimmäisessä sarjassa Pasi Pölläselle jäi kahdeksanteen ruutuun 7-10 reikä ja epäonnen täydensi Janne Kyllönen kymppiruudun 8-10 reiällään. Vastassa ollut Kaadon ykkösjoukkue käänsi sarjan hyväkseen ja vei saman tien koko ottelun puhtaasti 0-5. Torpedoksen kolme viimeistä sarjaa sujuivat lohduttomasti tuloksin 173, 162 ja 147. Viimeisessä ottelussa kohtasivat kaksi sarjan kärkijoukkuetta, eli Torpedos ja Sirkkujen ykkösjoukkue. Torpedos aloitti ottelun erittäin vahvasti vieden kaksi ensimmäistä sarjaa reiluilla parisarjoilla. Kolmannen sarjan loppupuolella alkoi kuitenkin Sirkkujen kiri. He käänsivät ensin kolmannen sarjan itselleen ja paukuttivat tämän jälkeen viimeiseen sarjaan peräti 270 pistettä. Torpedoksen kvartetti Jarno Aalto-Seppo Koukonen-Janne Kyllönen-Pasi Pöllänen ei tähän pystynyt vastaamaan ja Sirkut siirtyi sarjakärkeen 2-3 voitollaan. Torpedoksen puolustukseksi on todettava, että onni ei tuntunut eilen olevan joukkueen mukana. Janne Kyllöselle jäi kolme ja koko joukkueelle yhteensä kuusi 7-10 reikää hyvistä osumista. Lisäksi pesäheitoista jäi yhtä keilaa vastustajien saadessa kaatoja välillä heikommistakin osumista. Eiköhän nämäkin "tuurit" pidemmällä tähtäimellä tasoitu. Eilisiltaisen kierroksen parhaita olivat Falconsin kakkosjoukkue, Kaadon ykkösjoukkue sekä Areksen ykkösjoukkue, jotka kaikki keräsivät kymmenen pistettä otteluistaan. Torpedoksen kakkosjoukkue oli vasta kierroksen kahdeksanneksi paras. Sarjatilanteessa Sirkkujen ykkösjoukkue siirtyi siis kärkeen yhden pisteen erolla Torpedokseen. Kolmantena oleva Golf-Keilaajat nousi puolentoista pisteen ja neljäntenä oleva Falconsin kakkosjoukkue viiden pisteen päähän kärjestä. Torpedoksellakin on siis edelleen täysi työ finaalipaikkansa varmistamisessa kahdella jäljellä olevalla kierroksella. Baker-liigan tulokset löytyvät tulossivuiltamme. Kakkoslohko pelaa omat ottelunsa ensi viikon keskiviikkona. SARJAMYLLYSSÄ HYVÄ VUODEN ALOITUS Lahti-Bowlingin Sarjamylly palasi joulutauoltaan viime viikonvaihteessa. Miesten ykkös- ja kolmosdivisioonat pelasivat viiden ja kakkosdivisioona neljän ottelun kierroksen. Viikonlopun pelien jälkeen on sarjasta pelattuna kaksi kolmasosaa. Ykkösdivisioonassa Torpedoksen ykkös- ja kakkosjoukkueet osoittivat oivaa kuntoa. Ykkösjoukkue oli kierroksen paras voittamalla kaikki viisi peliään. Joukkue pystyi kaikissa peleissään myös paritulokseen. Ensimmäisessä ottelussa Pasi Pöllänen (248), Janne Kyllönen (223) ja Jarno Aalto (237) olivat johdattaa Torpedoksen jopa bonuspisteeseen yli 900 keilapisteen tuloksella. Lopulta tuosta rajasta jäätiin vain yhdeksän pistettä mutta voitto Lahden Keilaajien kakkosjoukkueesta tuli kuitenkin lähes kahdensadan pisteen erolla. Toisessa sarjassa Pöllänen jatkoi huimaa vauhtiaan 270 pisteen sarjalla. Joukkueen yhteistulos oli edelleen mainio 883 ja Lahden Keilaajien ykkösjoukkue taipui selvästi. Tämän jälkeen vetovastuun otti alussa hieman takellellut Timo Aalto. Aalto merkkautti kolmeen viimeiseen sarjaan tulokset 244, 279 ja 244. Huippusarjojen avulla voitot irtosivat Keila-Kalleista, Golf-Keilaajien ykkösjoukkueesta sekä Starmenista. Ottelut olivat kuitenkin tiukkoja, sillä voittomarginaalit Torpedokselle olivat ainoastaan 20, 3 ja 59 pistettä. Kakkosjoukkue oli kierroksen neljänneksi paras neljällä voitollaan ja lähes parivauhdin keskiarvolla. Ainoan tappionsa joukkue kärsi toiseksi viimeisessä pelissään Lahden Keilaajien kakkosjoukkueelle. Kolmesta ensimmäisestä pelistä voitot irtosivat Kaadon ykkösjoukkueesta, Starmenista sekä Golf-Keilaajien ykkösjoukkueesta erityisesti Sulo Hietalan ja Simo Honkasen kunnostautuessa. Golf-Keilaajilla ei ollut mukana onneakaan, sillä hävittyään Torpedoksen kakkosjoukkueelle kahdella pisteellä hävisivät he seuraavan ottelun Torpedoksen ykkösjoukkueelle kolmen pisteen erolla. Viimeisessä ottelussaan Torpedos kaatoi Keila-Kallet Honkasen (222), Seppo Koukosen (221) ja Hietalan (215) johdolla. Sarjatilanteessa Torpedoksen ykkösjoukkue säilytti kärkipaikkansa. Toisena oleva Areksen ykkösjoukkue pysyttelee kuitenkin sinnikkäästi aivan kannoilla. Viikonlopun kierroksellakin joukkue voitti kaikki ottelunsa sijoittuen toiseksi. Ero säilyi siis edelleen yhdessä pisteessä. Torpedoksen kakkosjoukkue nousi sarjassa neljänneksi tasapistein kolmantena olevan Falconsin ykkösjoukkueen kanssa. Eroa kärkeen on viisi pistettä. Henkilökohtaisen tilaston kärkimies kierroksella oli Pasi Pöllänen hienolla 226,40 pisteen keskiarvollaan. Timo Aalto oli kierroksen neljänneksi paras (ka. 223,20) ja hiljattain M-luokkaan noussut Sulo Hietalakin mahtui kärkikymmenikköön (ka. 209,20). Hyvin heitti myös Torpedoksen miesten SM-liigajoukkueeseen hamuava Jarno Aalto, jonka tasoituksellinen keskiarvo oli 206,00. Kakkosdivisioonassa Torpedoksen kolmosjoukkue paranteli asemiaan voittamalla kierrostilaston kolmella voitollaan neljästä ottelusta. Toisessa ottelussa joukkue pelasi selvästi heikoimman pelinsä häviten Kaadon kakkosjoukkueelle. Voitot joukkue kuittasi Ässästä (kuuden pisteen erolla), Keila-Veikkojen ykkösjoukkueesta sekä Falconsin kakkosjoukkueesta. Suorituksellaan Torpedos nousi kakkosdivisioonassa neljänneksi tasapistein kolmantena olevan Ässän kanssa. Toisena oleva RKM on ainoastaan neljän pisteen päässä mutta kärjessä porskuttava Lahden Keilaajien kolmosjoukkue on jo toivottoman tuntuisen 11 pisteen päässä. Henkilökohtaisissa tuloksissa Veli Pöllänen esitti vahvaa kuntoa 213,75 pisteen keskiarvollaan sijoittuen kierrostilaston kolmanneksi. Juhani Kapulainen, Tuomo Launiainen ja Jarmo Ahokas väläyttelivät ajoittain, mutta sortuivat myös vastaavasti heikoimpiinkin sarjoihin. Kolmosdivisioonassa Torpedoksen nelosjoukkue aloitti pirteästi. Ensimmäisessä ottelussa Valtin kakkosjoukkuetta vastaan ottelu ratkesi vasta viimeisten heittäjien kohdalla. Timo Huuskonen heitti toiseksi viimeisenä heittäjänä kasi- ja ysiruutujen kaatojensa jatkeeksi tuplan. Ankkurina Antti Kapulainen vasuroi kolme kaatoa vieden joukkueensa lopulta voittoon vaivaisen pisteen erolla. Toisessa ottelussa Torpedos kukisti hyvässä vireessä olleen Keila-Veikkojen kakkosjoukkueen Harri Aallon (212) ja Jani Salmisen (204) johdolla. Tämän jälkeen joukkue pelasi vielä hyvin Lahden Keilaajien nelosjoukkuetta ja Oululaisen Keilaajia vastaan kärsien kuitenkin tappiot. Salminen jatkoi näissä otteluissa hyvää virettään 207 ja 220 pisteen sarjoin. Lahden Keilaajia vastaan myös Aalto (216) ja Kapulainen (207) pystyivät paritulokseen. LK pystyi kuitenkin rutistamaan hyvätasoisessa ottelussa kymmenen pisteen voiton lukemin 813-803. Viimeisessä sarjassaan Torpedoksen joukkue väsähti täydellisesti. Areksen kolmosjoukkue veikin helpon voiton sysäten Torpedoksen samalla kierroksen kuudenneksi. Kierrosvoiton vei Keila-Veikot voitettuaan kaikki vastustajansa Torpedosta lukuun ottamatta. Sarjatilanteessa Torpedos on viidentenä ainoastaan kaksi pistettä putoamisrajan yläpuolella. Henkilökohtaisissa tuloksissa ei Torpedoksen pelaajia mahtunut kymmenen parhaan joukkoon. Sarjamyllyn tulokset löytyvät tulossivuiltamme. Seuraavan kerran Sarjamyllyjä pelataan maaliskuun puolessa välissä, jolloin kierros on jaettu kahdelle eri viikonvaihteelle. TÄPÄRIÄ LUOKKANOUSUJA Syyskauden vaihtuessa kevätkaudeksi on keilaajien mahdollista nousta keskiarvon perusteella ylempään luokkaan. Torpedoslaisista kolme heittäjää pelaa kevätkaudella ylemmässä luokassa. Kaikkien kohdalla nousu tapahtui melkoisen pienillä marginaaleilla. Uudet luokat astuivat voimaan eilisestä lähtien. Jo 80-luvun puolessa välissä keilailu-uransa aloittanut ja Torpedosta vuodesta 1997 edustanut Sulo Hietala nousi ensimmäistä kertaa urallaan M-luokkaan. Hietalan keskiarvo on 200,83 kun M-luokan raja on 200,00. Seniorien SM-liigassa pelaavan Torpedoksen miehistön kantaviin voimiin kuuluva Hietala on ollut koko syyskauden luokkanousun tuntumassa mutta vasta loppukauden hyvillä esityksillä keskiarvo nousi luokkanousun edellyttämälle tasolle. Samaan aikaan Hietalan kanssa Torpedokseen liittynyt Tomi Toivonen nousi C-luokasta B-luokkaan. Toivosen keskiarvo nousi jo aikaisemmin syksyllä niukasti yli 175 pisteen ja kun viime aikoina ei uusia pelisuorituksia ole kertynyt, oli tuloksena luokkanousu. Toivosen keskiarvo 175,07 ylittää B-luokan alarajan ainoastaan seitsemän sadasosan turvin. Tiukimmalle luokkanousunsa kuitenkin laittoi vasta vuoden Torpedoksessa keilannut Harri Aalto. Aalto nosti joulukuun aikana keskiarvoaan yli neljä pistettä ja saavutti uusimmassa luokitusajossa keskiarvon 155,01. Näin Aalto nousi D-luokasta C-luokkaan ainoastaan yhden sadasosan turvin. Torpedoksen kaikkien rekisteröityjen keilaajien nykyiset luokat voit tarkistaa jäsenluettelostamme. SALMINEN C-LUOKKAAN Vuodesta 1995 Torpedosta edustanut Jani Salminen nousi C-luokkaan 10.12.2001 alkaen. Hänen keskiarvonsa oli uudessa keskiarvoajossa 155,65 ja nykyisten sääntöjen mukaan D-luokasta nousee C-luokkaan välittömästi 155 pisteen keskiarvon saavutettuaan, mikäli pelattuna on vähintään 24 sarjaa. Torpedoksen kaikkien rekisteröityjen keilaajien nykyiset luokat voit tarkistaa jäsenluettelostamme. AHOLAMMI ILMIÖMÄISENÄ JÄRVENPÄÄSSÄ Torpedoksen porilaisvahvistus Erno Aholammi esitti sunnuntaina ilmiömäistä peliä Järvenpään keilahallissa. Aholammi osallistui käynnissä olleen Sammon Ryöstö -kilpailun viimeisen päivän karsintaerään heittäen kuuden sarjan kilpailuun kaksi 300 pisteen sarjaa. Yhteistulosta kertyi 1528 pistettä (ka. 254,67). Aholammi aloitti pelinsä heittämällä radalla 11 heti täydellisen sarjan. Kahdessa seuraavassa sarjassa hyvä tahti jatkui sarjoin 233 ja 245. Neljännessä sarjassa radalla 14 vuorossa oli jälleen 12 kaadon putki ja päivän toinen kolmesatanen. Viimeisetkin sarjat kulkivat parivauhdissa lukemin 204 ja 246. Suorituksellaan Aholammi saavutti kolme uutta Järvenpään halliennätystä. Neljän sarjan ennätys kirjataan nyt lukemin 1078 (ka. 269,50), viiden sarjan ennätys pistein 1285 (ka. 257,00) ja kuuden sarjan ennätys hulppeasti 1528. Neljän sarjan tulos on myös uusi Torpedoksen seuraennätys eurooppalaisella pelitavalla. Aiempi ennätys 1063 oli Pasi Pölläsen nimissä Lahden keilahallista ja ehti täyttää marraskuun puolivälissä kymmenen vuotta. Kolmesataset olivat Aholammin uran kolmas ja neljäs. Torpedoksen historiassa Aholammin jälkimmäinen kolmesatanen oli 30. seuran paidassa heitetty. Näistä täysosumista on 27 heitetty eurooppalaisella ja kolme amerikkalaisella pelitavalla. Samassa kilpailussa kahteen kolmesataseen on Suomessa pystynyt ennen Aholammia 13 pelaajaa. Näiden pelaajien joukossa on myös seuratoveri Pasi Pöllänen, joka teki kyseisen tempun lokakuussa 1996 Lahden keilahallissa. Torpedoksen ennätykset kokonaisuudessaan löytyvät ennätyssivuiltamme. LAUNIAINEN JA SUNDEN KINKUN MAKUUN Torpedoksen vuoden 2001 kinkkukilpailu heitettiin lauantaina Lahden keilahallissa. Kilpailijat oli jaettu kahteen kilpailuryhmään: MAB- ja CD-luokat. Kummassakin ryhmässä pelattiin ensin kaksi sarjaa luokkatasoituksin, jonka jälkeen kuusi parasta selviytyi jatkoon. Alkusarjoissa sijoille 3.-6. sijoittuneet pelasivat yhden sarjan välierän. Tämän välierän kaksi parasta selviytyivät puolestaan finaaliin alkusarjojen kahden parhaan kanssa. MAB-ryhmän ensimmäiset kaksi sarjaa olivat melko hyvätasoista keilailua. Kärkipaikan otti yllättäjä Tuomo Launiainen, joka heitti toiseen sarjaansa peräti 279 pistettä. Hänen yhteistuloksensa tasoituksin nousi näin 482 pisteeseen. Toisena pelaajana suoraan finaaliin selviytyi selkävaivoista kärsinyt Raimo Pohjanlahti. Hänen tuloksensa kahteen sarjaan oli 459 pistettä. Välierässä finaalipaikoista taistelemaan selviytyivät Timo Aalto (443), Jari Mäntynen (436), Juhani Kapulainen (425) ja Pasi Pöllänen (423). Ensimmäisenä jatkopelien ulkopuolelle jäi Jani Toivanen ainoastaan kahden pisteen erolla. CD-ryhmässä välierään selviytyi tulosongelmien vuoksi seitsemän pelaajaa alkuperäisen kuuden sijasta. Taistelu jatkopaikoista oli tiukkaa ja suoraan loppukilpailuun selviytyivät juniorikaartin pelurit Otto Syvänne ja Timo Huuskonen. Kolmantena miehenä yli parivauhtiin tasoituksin pystyi Jani Antikainen. Loput jatkopaikat menivät Harri Aallolle, Jan Sundenille, Petri Koskelle ja Petteri Nurmelalle. Välierärajan alapuolella oli tasaista, sillä peräti kolme seuraavaa heittäjää oli tasapisteissä. MAB-ryhmän välierässä vauhti oli kovaa. Juhani Kapulainen heitti peräti 256 varmistaen finaalipaikkansa. Jari Mäntysen 237 riitti myös jatkoon Timo Aallon jäädessä 219 pisteeseen. Pasi Pöllänen jäi edellä mainitusta kolmikosta jo selvemmin. CD-ryhmässä vaadittiin jatkopaikkaan myös parivauhtia. Harri Aalto (211) ja Jan Sunden (201) heittivät finaaliin oikeuttavat tulokset jättäen kokemattomammat seuratoverinsa taakseen. Finaalisarjat olivat tiukkaa taistelua loppuun asti sillä molemmat pelit ratkesivat vasta viimeisessä ruudussa. MAB-ryhmässä Tuomo Launiainen ja Jari Mäntynen taistelivat voitosta Raimo Pohjanlahden ja Juhani Kapulaisen jäädessä jo selvemmin. Launiainen jätti Mäntyselle voittomahdollisuuden viimeisen ruudun kymppimissillään. Mäntyselle jäi kuitenkin vuorollaan vaikea viiden keilan ryhmä, josta hän pystyi paikkoheitollaan kaatamaan vain kolme keilaa. Launiainen otti näin voiton sarjapistein 215-207. CD-ryhmän puolella kokemus oli valttia. Jan Sunden rutisti sarjaansa 188 pistettä. Harri Aallolla ja Otto Syvänteellä oli omat mahdollisuutensa viimeisessä ruudussa mutta vielä toistaiseksi he eivät vaadittavia pisteitä pystyneet hankkimaan. Aalto vei toisen sijan yhdeksän ja Syvänne kolmannen sijan kymmenen pistettä Sundenille jääneenä. Kinkkukilpailuihin osallistui yhteensä 27 heittäjää. Pelien jälkeen vietettiin Torpedoksen perinteiset pikkujoulut tällä kertaa RTV:n tiloissa. Tämän jälkeen vetäydytäänkin joulutauolle ja palataan jälleen virkein mielin ensi vuoden puolella. Kinkkukilpialun tulokset löytyvät tulossivuiltamme. RC VAHVOILLA SENIORILIIGASSA Torpedoksen seniorijoukkue pelasi lauantaina seniorien SM-liigan toisella kierroksella Hämeenlinnassa. Ensimmäisellä kierroksella Pietarsaaressa vaivannut tahmeus ei väistynyt vielä tämän viikonvaihteenkaan peleissä. Kolmella tappiolla alkanut kierros tuotti yhteensä kolme voittoa seitsemästä pelistä. Sarjasijoitus putosi kauden puolivälissä viidenneksi. Ensimmäisessä pelissä Torpedos pelasi päivän parhaan pelinsä (784). Vastassa ollut Turun Silver Club oli kuitenkin vahvempi ylittäessään parituloksen 32 pisteellä. Toisessa ottelussa Kouvolan All Stars pisti vielä paremmaksi heittäen 876 pistettä (ka. 219,00) mykistäen torpedoslaiset täysin. Tulosta lahtelaisille kertyi ainoastaan 696 pistettä. Torpedoksen vaikea kierroksen avaus jatkui kun vastaan asettui sarjajohtaja Porin Royal Club. RC jatkoi Torpedoksen vastustajien parituloskimaraa tuloksellaan 849. Torpedoksen vaikeudet jatkuivat tuloksen jäädessä 730 pisteeseen. Päivän ensimmäisen voittonsa Torpedos pystyi ottamaan vasta neljännessä pelissä. Vastassa ollut Helsingin SeMi taipui tiukan taistelun jälkeen lukemin 749-720. Viidennessä ottelussa kotihallissaan pelannut Hämeenlinnan Kiila heitti pisteen yli parirajan. Torpedos ei tähän pystynyt vastaamaan, vaan jäi Veli Pölläsen 222 pisteen sarjasta huolimatta tulokseen 720. Pölläsen sarja oli koko kierroksella ainoa torpedoslaisten heittämä yli 220 pisteen sarja. Parisarjojakin eksyi yhteensä 28 sarjan joukkoon ainoastaan yhdeksän. Kahdessa viimeisessä ottelussa Torpedos pystyi kuittaamaan tärkeät voitot. Ensin kukistui Pietarsaaren FoBK niukasti 17 pisteen erolla pistein 771-754. Viimeisessä ottelussa Tampereen Gold Fingers taipui hieman selkeämmin lukemin 776-718. Kierrokselta tuloksena siis yhteensä kolme voittoa ja neljä tappiota. Kierrostilastossa Torpedos sijoittui kuudenneksi ja putosi sarjatilanteessa viidenneksi. Sarjan kärjessä on RC ylivoimaisella 550 pisteen erolla ennen All Starsia. Kolmantena oleva Kiila on puolestaan lähes 500 pistettä jäljessä kouvolalaisia. Torpedoksen ero kolmanteen sijaan ja samalla mitalipeleihin on tällä hetkellä 351 pistettä. Sarjan ollessa puolivälissä vaatii mitalipeleihin selviytyminen selkeää piristymistä jäljellä olevilla kierroksilla. Kierroksen paras joukkue Hämeenlinnassa oli All Stars, joka ainoana pystyi heittämään yli parivauhtia (ka. 821,29). Kaikki ottelunsa voittanut RC jäi kierroskakkoseksi heikomman keskiarvonsa vuoksi. Henkilökohtaista tilastoa hallitsivat kouvolalaiset. Kierrosykkönen oli nimittäin Heikki Laitinen (ka. 214,71) ennen seuratoveriaan Pentti Sippua (ka. 211,00). Vielä kierroksen neljänneksi paraskin heittäjä (Reijo Patjas) edusti samaa seuraa. Seuraavan kerran senioriliigaa pelataan tammikuun puolessa välissä Lahdessa. Tuolloin on Torpedokseltakin lupa odottaa pirteämpiä otteita. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. SENIORIENERGIAA BAKER-LIIGASSA Lahti-Bowlingin Baker-liiga jäi keskiviikkoiltana joulutauolle kakkoslohkon pelattua kolmannen kierroksensa. Torpedoksen ykkösjoukkueessa pelasi tällä kertaa seniorien ensi viikonvaihteen SM-liigakierrokselle valmistautuvia heittäjiä. Seniorit olivatkin mainiossa vireessä pelaten illan yli 212 pisteen keskiarvolla. Torpedoksen kolmosjoukkue oli puolestaan suurissa vaikeuksissa paikkojensa kanssa. Ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen ykkösjoukkue kohtasi sarjaa kahden kierroksen jälkeen ylivoimaisesti johtaneen Falconsin ykkösjoukkueen. Ensimmäisessä sarjassa tuli niukka kolmen pisteen tappio mutta jatko oli yhtä Torpedos-juhlaa. Sarjoilla 223, 202 ja 222 irtosi kaikilla sarjavoitto. Lisäksi yksi sarjapiste saatiin vielä yhteistuloksesta joten loppulukemat olivat 4-1 Torpedoksen hyväksi. Toinen ottelu Kaadon kakkosjoukkuetta vastaan meni ykkösjoukkueelle puhtaasti 5-0. Tulostakin kertyi neljään sarjaan 864 pistettä. Viimeisessäkin ottelussa Sirkkujen kakkosjoukkuetta vastaan kaksi ensimmäistä sarjaa sujui mainiosti (223 ja 252). Tämän jälkeen tahti hiipui alle 190 pisteen tason ja Sirkut kuittasivat kaksi viimeistä sarjaa. Tästäkin ottelusta kuitenkin 3-2 voitto ja kierrokselta yhteensä hienot 12 pistettä. Kolmosjoukkue hävisi kaikki kolme otteluaan lukemin 2-3. Jokaisessa ottelussa voitettiin yhtä monta sarjaa kuin vastustajakin mutta yhteispisteitä ei voitettu kertaakaan. Suurimpana syynä vaisuun esitykseen oli paikkopelin lähes käsittämätön epätarkkuus. Toisen pelin viimeisessä sarjassa joukkue heitti peräti seitsemän (7!) tyhjää peräkkäin saavuttaen puhtaan tuloksen 109. Viimeisen ottelun viimeinen sarja oli vielä tuskaisempi. Veli Pöllänen heitti sarjaan kolme ehjää ruutua mutta kolme muuta pelaajaa ei yhteensä saanut aikaiseksi yhtään kaatoa tai paikkoa. Sarjan puhtaaksi tulokseksi jäi 105. Torpedoksen ykkösjoukkue vei siis kierrosvoiton 212,58 pisteen keskiarvollaan ja 12 sarjapisteellä. Lahden Keilaajien ykkösjoukkue heitti myös hyvin keräten 205,67 pisteen keskiarvolla 11 sarjapistettä. Lohkon kärjessä olleen Falconsin ykkösjoukkueen epäonnistuessa (ainoastaan kolme pistettä kierrokselta) Torpedoksen ykkösjoukkue siirtyi myös sarjatilanteessa kärkeen. Eroa Falconsiin on tosin vain puoli pistettä. Kolmantena on Sirkkujen kakkosjoukkue kaksi ja puoli pistettä jäljessä ennen Valtin kakkosjoukkuetta. Torpedoksen kolmosjoukkue oli kierroksen seitsemäs. Kierroskeskiarvo 170,08 tarkoittaa puhtailla tuloksilla ainoastaan niukasti yli 152 pistettä sarjaa kohti. Kierroksen toiseksi heikonkin keskiarvo oli yli 14 pistettä kolmosjoukkueen noteerausta parempi. Kuuden pisteen nappaaminen kyseisellä tulostasolla olikin melkoinen suoritus. Sarjatilanteessa kolmosjoukkue on kahdeksantena 10 pisteen päässä viimeisestä jatkopaikasta. Baker-liiga palaa tositoimiin taas tammikuun puolessa välissä. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. SM-LIIGASSA NOUSUKIITOA Miesten SM-liigan neljännellä kierroksella Porissa tulostaso parani edellisen päivän vastaavasta. Torpedoskin pystyi yhdestä huonosta sarjasta huolimatta pelaamaan yli 1000 pisteen keskiarvolla. Viidestä ottelusta pystyttiin voittamaan neljä. Aamun ensimmäisessä pelissä vastassa oli edellisen päivän kierrosvoittaja Turun Silver Club. Turkulaisilta olivat pelilinjat pahasti hukassa ja Torpedos pystyi viemään voiton vaisuhkollakin esityksellä lukemin 954-875. Parhaiten hereillä oli Jari Ratia 214 pisteen sarjallaan. Toisessa ottelussa heräsivät jo sitten muutkin. Pasi Pöllänen näytti esimerkkiä 263 pisteen sarjallaan, Erno Aholammi tyylitteli 247, Janne Kyllönen heitti viikonlopun parhaansa 236 ja Timo Aaltokin teki 227. Viisikon pelin täydensi Ratia 179 pisteen sarjallaan ja yhteispisteitä kertyi 1152 (ka. 230,40). Eroa edellisen päivän huonoimpaan sarjaan tuli siis noin 80 pistettä per pelaaja. Tulos oli jälleen myös SM-liigan kauden paras tulos. Vastassa ollut Lohjan Rännimestarit hämmentyi vastustajansa vauhdista jääden 914 pisteeseen. Torpedos taisi hieman hämmentyä itsekin omasta pelistään. Kolmannessa ottelussa vastaan tuli kotiradoillaan pelannut Porin Giants. Kumpikaan joukkue ei saanut hankalalla rataparilla peliään aukeamaan. Giants teki lopulta vähemmän virheitä vieden bonukset lukemin 928-869. Kierroksen toiseksi viimeisessä pelissä vastaan asettui Helsingin Tornados. Aalto (235), Pöllänen (234), Aholammi (221) ja Ratia (204) pelasivat kaikki vahvassa parivauhdissa pohjustaen Torpedoksen voiton pistein 1061-853. Päätösottelussa Aholammi kruunasi hienon viikonvaihteensa 268 pisteen sarjalla johdattaen joukkueen lähes yksinään voittoon Euran Gold Starsista. Ottelun keilapisteet kirjattiin lukemin 992-947. SM-liigan jäädessä joulutauolle on Torpedos sijalla seitsemän. Giants nousi hyvän viikonvaihteensa ansiosta sarjakärkeen ennen Helsingin Grankulla Bowlarea ja SC:tä. Sarjan seitsemän ensimmäistä joukkuetta ovat erkaantuneet omaksi ryhmäkseen sillä ero Torpedoksesta kahdeksantena olevaan Porin Royal Clubiin on jo lähes 700 pistettä. Kierrosvoiton vei Helsingin Patteri niukasti ennen Giantsia. Torpedos joutui tyytymään kolmanteen tilaan yhden huonosti sujuneen sarjan vuoksi. Henkilökohtaisesti kierroksen parasta peliä esitti GS:n Ossi Viljanen 226,80 pisteen keskiarvollaan. Giantsin Jouni Helminen (ka. 224,67) ja Patterin Osku Palermaa (ka. 222,60) ehtivät kierrostilastossa myös hienosti pelanne Erno Aholammin (ka. 218,80) edelle. Samalla Palermaa siirtyi myös kausitilaston kärkeen ennen SC:n Marko Saarnia ja Mannosta. Aholammi on kausikeskiarvoissa kahdeksantena. SM-liiga palaa talvitauoltaan vasta maaliskuussa. Tuolloin pelataan kaksoiskierros Kotka-Lappeenranta. Tähänastiset tulokset löytyvät tulossivuiltamme. POHJAMUDISTA AALLONHARJALLE Miesten SM-liigan kolmas kierros pelattiin lauantaina Porissa. Ohjelmassa oli kuusi ottelua ja Torpedos lähti peleihin sarjan yhdeksänneltä sijalta. Kierros tuotti kolme voittoa ja kolme tappiota 979,33 pisteen keskiarvolla. Sarjasijoitus nousi seitsemänneksi ja kierrostilastossa irtosi viides tila. Kierroksen ensimmäisessä ottelussa paikallinen Royal Club tunsi kotiratansa selvästi paremmin. Kari Nenonen oli rakentanut Poriin todella hyvät olosuhteet mutta torpedoslaisilta meni totutteluun liian pitkään. RC heitti Timo Murtolan 270 pisteen sarjan innoittamana 1083 voittaen lahtelaiset 133 pisteen erolla. Toisessa sarjassa Torpedos sai juonesta kiinni. Helsingin Grankulla Bowlare oli edelle ennen viimeistä ruutua mutta Torpedos oli päättänyt voittaa. Viimeiseen ruutuun ladottiin kolme tuplaa ja yksi neljän kaadon jono. GB joutui taipumaan lukemin 1025-1004. Pasi Pöllänen heitti parhaana torpedoslaisena 221 ja Jari Ratia varmisti voiton ankkurina heittämällä tuplan viimeiseen ruutuun. Kolmannessa ottelussa edettiin pitkälti saman kaavan mukaisesti. Varkauden Mainarit sinnitteli tasapäisesti Torpedoksen vauhdissa viimeiseen ruutuun. Tällä kertaa Torpedos lopetti kolmella tuplalla, yhdellä triplalla sekä neljän jonolla. Tämä oli Mainareille likaa ja Torpedos voitti pistein 1063-1009. Pöllänen jatkoi hyviä esityksiään 255 pisteen sarjallaan. Kolmen sarjan jälkeisellä tauolla radoille tehtiin hoito. Tämä hoito sekoitti Torpedoksen pelin täydellisesti. Vastassa ollut Kotkan Eagle Team sai koko viikonvaihteen ainoan voittonsa käytännössä ilmaiseksi. Torpedos heitti käsittämättömän 775 pisteen tuloksen (ka. 155,00). ET vei voiton 892 pisteen tuloksellaan. Tämän jälkeen Torpedos pystyi kuitenkin melko hyvin ryhdistäytymään. Seuraavassa ottelussa helsinkiläistä Patteria vastaan oltiin puolessa välissä reilussa johdossa. Muutamien helppojen tyhjien avustuksella Patteri pääsi kuitenkin peliin mukaan. Lopussa Patteri oli sen verran terävämpi että vei otteluvoiton lukemin 983-946. Päivän viimeisessä ottelussa Torpedos syttyi taistelemaan. Timo Aalto sai pallonsa toimimaan erinomaisesti tehden peräti 279 pisteen sarjan. Ratia (228) ja Janne Kyllönen (222) säestivät häntä hienosti nostaen yhteistuloksen 1117 pisteeseen. Tulos on koko SM-liigan kauden paras sarja tähän mennessä. Kouvolan All Stars ei pystynyt tulostehtailuun vastaamaan vaan kärsi tappion huolimatta kohtuullisesta 994 pisteen sarjastaan. Kolmannen kierroksen tehokkain joukkue oli Turun Silver Club niukasti ennen Porin Giantsia. Kummatkin voittivat viisi ottelua kuudesta mahdollisesta. Sarjakärjessä jatkaa edelleen GB ennen niskaan hengittäviä Giantsia ja Lohjan Rännimestareita. Henkilökohtaisissa tilastoissa kierroksen ykkönen oli Giantsin Petri Mannonen (ka. 218,83) ennen GB:n Kimmo Lehtosta (ka. 215,50) ja SC:n Mikko Nordblomia (ka. 215,00). Torpedoksen parasta peliä esitti entisillä kotiradoillaan esiintynyt Erno Aholammi keskiarvollaan 202,00. Kausikeskiarvoissa yli 210 pisteen vauhtiin ovat pystyneet SC:n Marko Saarni (213,25) ja Patterin Osku Palermaa (210,56). SM-liigaa jatketaan heti sunnuntaina Porissa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. BAKERIN YKKÖSESSÄ KÄRKIPAIKKA Lahti-Bowlingin Baker-liigan ykköslohko pelasi keskiviikkona viimeisen kierroksensa ennen joulutaukoa. Torpedoksen kakkosjoukkue esiintyi kierroksella vahvasti voittaen kaikki kolme otteluaan lukemin 4-1. Tuloksena oli kierrosvoitto ja siirtyminen lohkokärkeen. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli lohkoa ennen tätä kierrosta johtanut Golf-Keilaajat. Tasaisella tahdilla lukemin 208, 217, 202 ja 218 Torpedoksen kakkosjoukkue vei voiton lukemin 4-1. Ainoa sarjatappio tuli viimeisessä sarjassa parhaalla tuloksella! Toisessa ottelussa tahti vain kiihtyi ja Lahden Keilaajien kakkosjoukkue taipui sarjakimaran 197, 206, 237, 235 jälkeen selkeästi 4-1. Tämän ottelun tappiosarja tuli jo ensimmäiseen sarjaan. Viimeisessä ottelussa vastassa oli Areksen ykkösjoukkue. Tuloksena oli päivän paras yhteistulos lukemin 885 sekä muiden otteluiden tapaan 4-1 voitto. Samalla kierroksen yhteispistemääräksi muodostui 12, jolla vietiin kierrosvoitto tasapistein Sirkkujen ykkösjoukkueen kanssa. Torpedoksen kierroskeskiarvo oli hieno 217,08. Sarjatilanteessa kärjessä on sama parivaljakko kuin kierrostilastossakin. Torpedos johtaa vajaan 200 keilapisteen erolla. Kolmantena oleva Golf-Keilaajat on kahden ja puolen pisteen päässä mutta neljännen sijan Keila-Veikkojen ykkösjoukkue on jäänyt jo kuusi pistettä kärkiparista. Torpedoksen joukkue pelasi kierroksella ilahduttavaa peliä. Erityisesti Timo Aallon puristus tiukoissa paikoissa oli tervetullutta viikonvaihteen SM-liigakierrosta ajatellen. Kvartetin kolme muuta miestä olivat Jarno Aalto, Arto Blomqvist ja Janne Kyllönen Baker-liigan ykköslohko pelaa seuraavan kerran vuodenvaihteen jälkeen. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. SARJAMYLLYN YKKÖSESSÄ ENNÄTYSTASAISTA Viikonvaihteessa pelattiin kauden 2001-2002 kolmas Sarjamylly-kierros. Torpedoksen joukkueiden menestys ei edelleenkään ollut kovin erikoista. Huomionarvoista on tämänkautisen miesten ykkösdivisioonan poikkeuksellinen tasaisuus. Torpedoksen ykkösjoukkue oli kierroksella hieman muissa maailmoissa. Pääasiallisen syynä tähän oli Pasi Pölläsen perheeseen edellisenä iltana syntynyt esikoistyttö. Joukkue pelasi lähes viisikymmentä pistettä normaalin keskiarvonsa alle ja voitti vain yhden ottelun neljästä. Kakkosjoukkue puolestaan esitti melko pirteää peliä voittaen ottelunsa yhtä lukuun ottamatta. Kierroksen tuloksissa Torpedoksen kakkosjoukkue oli kolmanneksi paras Falconsin ykkösjoukkueen ja Golf-Keilaajien ykkösjoukkueen jälkeen. Torpedoksen ykkönen jäi kahdeksannelle tilalle. Sarjataulukossa Torpedoksen ykkösjoukkue säilytti kärkitilansa vaivoin. GK:n ykkösjoukkue nousi kakkoseksi tasapistein ja kolmantena oleva Areksen ykkösjoukkue vaanii vain pisteen päässä. Vielä seitsemäntenäkin oleva Torpedoksen kakkosjoukkue on ainoastaan kolmen pisteen päässä sarjajohtajasta. Yksittäisistä Torpedoksen pelaajista onnistui parhaiten ykkösjoukkueen Jari Ratia keskiarvollaan 216,00. Simo Honkanen puolestaan jatkoi hyviä otteitaan kakkosjoukkueessa tasoituksellisella keskiarvollaan 209,00. Kierroksen pelaaja oli Lahden Keilaajien ykkösjoukkueen Janne Hifumi (ka. 228,25). Kakkosdivisioonassa ei Torpedoksen osalta ollut juurikaan kerrottavaa. Vaisuhkon esityksen jälkeen Torpedoksen kolmosjoukkue hävisi kaksi ottelua ja voitti myös kaksi. Ensimmäisessä ottelussa sarjajohtaja Lahden Keilaajien kolmosjoukkue sai pisteensä lähes lahjoituksena. Antti Kapulainen heitti peräti neljä yhden keilan ohitusta LK:n viedessä voiton 11 pisteen erolla. Vielä harmittavampi oli kolmannen ottelun pisteen tappio Hakalle. Kapulaisen vaikeudet jatkuivat tässäkin ottelussa kolmen kymppikeilan ohituksen myötä. Kierroksen tuloksissa Torpedos oli neljällä pisteellään neljäs. Kierrosvoiton vei Kaadon kakkosjoukkue voittamalla kaikki neljä peliään. Sarjatilanteessa LK:n kolmosjoukkue on jo käsittämättömässä yhdeksän pisteen johtoasemassa. Torpedos on vajonnut seitsemänneksi eron toiseen tilaan ollessa neljä pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkueen paras pelaaja oli Arto Blomqvist tasoituksellisella keskiarvollaan 205,75. Kierroksen paras pelaaja oli Keila-X:n Heikki Sipi (ka. 211,50). Nelosjoukkueen taipale kolmosdivisioonassa jatkui myös arkisesti. Kaksi voittoa neljästä pelistä tuotti kierroksen viidennen ja sarjataulukon kuudennen tilan. Sarjakärkeen nousi kierroksen kaikki neljä peliään voittanut Vesijärven Keilaajat. Torpedos on kahdeksan pistettä kärjestä jäljessä. Nelosjoukkueen parhaasta pelistä vastasi Jani Salminen jääden keskiarvoissa vain niukasti alle parirajan. Koko divisioonan paras oli Valtin kakkosjoukkueen Eero Mäkinen (ka. 216,75). Seuraavan kerran Sarjamyllyä pelataankin vasta ensi vuoden puolella, tarkemmin sanottuna tammikuun alkupuolella. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. BAKERISSA TULOSTASO ALHAALLA Baker-liigan kakkoslohkon toinen kierros pelattiin Lahden keilahallissa eilen. Kierroksen tulostaso oli todella alhainen ja ainoastaan yksi joukkueista pystyi tasoituksellisilla keskiarvoilla ylittämään 190 pisteen rajan. Torpedoksen ykkös- ja kolmosjoukkueet olivat pelivuorossa ja kokivat ajoittain todella suuria vaikeuksia. Torpedoksen ykkösjoukkue aloitti Keila-Veikkojen kakkosjoukkuetta vastaan. Alussa joukkue oli lähes täysin Timo Aallon varassa muiden heitellessä mitä ihmeellisimpiä kuvioita. Varsinkin Antti Kapulainen oli suurissa vaikeuksissa heittäen ensimmäiseen kuuteen ruutuunsa viisi tyhjää. Viimeisessä sarjassa joukkue piristyi keräten ottelun ainoan pisteensä. Tappiolukemat Torpedokselle 1-4. Toisessa ottelussa meno oli lähestulkoon yhtä vaikeaa. Toisesta sarjasta saatiin yksi piste mutta muut neljä pistettä näyttivät menevän vastassa olleelle Areksen kakkosjoukkueelle. Viimeisen sarjan kahteen viimeiseen ruutuun Antti Kapulainen ja Simo Honkanen saivat kuitenkin rutistettua triplan. Tuloksena oli viimeisen sarjan niukka voitto ja samalla yhteistuloksen voitto viiden pisteen erolla. Sarjapisteet Torpedokselle luvuin 3-2. Viimeisessä ottelussa vastassa oli siihen asti kierrosta hallinnut Lahden Naiskeilaajat. Ensimmäisessä sarjassa puristettiin tasapeli lukemin 165-165. Tämä jälkeen Torpedos pelasi kaksi sarjaa hyvin tehden tulokset 220 ja 250. Viimeinen sarjakin hoidettiin kotiin vaikeuksista huolimatta ja tuloksena olikin voitto pistein 4,5-0,5. Kierroksen yhteispistemäärä nousi kahdeksaan ja puoleen, millä irtosi kierroksen kolmossija. Torpedoksen kolmosjoukkue ei myöskään päässyt ilottelemaan illan kierroksella. Ensimmäisessä ottelussa tosin kaatui Lahden Keilaajien ykkösjoukkue pistein 4-1. Seuraavassa ottelussa LNK antoi Torpedokselle vain yhden pisteen intoutuessaan hienoihin suorituksiin. Viimeisessä ottelussa oli sarjajohtaja Falconsin ykkösjoukkue vielä tylympi vieden voiton puhtaasti lukemin 5-0. Kolmosjoukkueen saalis kierrokselta olikin ainoastaan viisi pistettä. Kierroksen paras joukkue oli toisen kerran peräkkäin Falconsin ykkösjoukkue 13 pisteen saaliillaan. Keila-Veikkojen kakkosjoukkue oli toiseksi paras kymmenellä pisteellä ennen Torpedoksen ykkösjoukkuetta. Sarjatilanteessa Falconsin ykkösjoukkue on jo kahden kierroksen jälkeen ottanut varsin selvän johtoaseman. Joukkueella on kahdeksan pisteen etumatka toisena olevaan Sirkkujen kakkosjoukkueeseen. Torpedoksen ykkösjoukkue on kolmantena vain puolen pisteen päässä Sirkuista. Torpedoksen kolmosjoukkueen asema alkaa käydä jo tukalaksi. Joukkue on sarjassa kahdeksantena kuuden ja puolen pisteen päässä jatkopaikasta. Baker-liiga jatkuu marraskuun loppupuolella. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. UUSIA NIMIÄ TORPEDOKSEEN Torpedokseen on rekisteröity kolme uutta jäsentä. Heidän myötään seuran rekisteröityjen keilaajien määrä nousee 48 henkeen. Uusista nimistä Pasi Niemelä tulee Jyväskylästä. Pasin vaimo Kirsti Niemelä on kuulunut Torpedokseen jo reilun kahden vuoden ajan. Pasi tulee vahvistamaan Torpedoksen kuurojen joukkuetta. Kaksi muuta vahvistusta tulevat ICL Invian firmaliigajoukkueesta. Antti Lehtonen ja Tami Tarkiainen ovat jo muutan kauden ajan heittäneet ICL:n joukkueessa Antti Kapulaisen ja Jan Sundenin kanssa. Uusien kasvojen myötä saamme taas varmasti piristystä peleihimme. Toivotammekin siis kaikki kolme erittäin tervetulleiksi Torpedokseen! SENIORIT POHJANMAALLA Torpedoksen seniorien liigamiehistö aloitti kautensa lauantaina Pietarsaaressa. Pitkän matkan vuoksi joukkue matkusti jo edellisenä päivänä Vaasaan josta sitten jatkettiin aamulla perille. Olosuhteet Pietarsaaressa olivat todella raskaat. Suoremmatkin heitot alkoivat yllättäen nousta Pohjanmaan lakeuksilla. Heti ensimmäisessä ottelussa oltiin ongelmissa sarjanousija SeMi:n kanssa. Juhani Kapulainen veti joukkuetta 224 pisteen sarjallaan mutta muut jäivät tuosta tuloksesta reilusti. Lopulta SeMi veikin voiton seitsemän pisteen marginaalilla. Toisessa sarjassa kohdattiin kahden edellisen kauden mestari Kouvolan All Stars. Vetojuhdaksi tässä sarjassa tarjoutui Seppo Koukonen heittämällä tuloksen 245. Se riittikin hallitseville mestareille ja Torpedos sai kauden avausvoittonsa lukemin 755-724. Kolmannessa ottelussa pelattiin melko omituinen sarja. Veli Pöllänen heitti 256 Sulo Hietalan säestäessä 245 tuloksellaan. Kapulainen ja Koukonen keräsivät kuitenkin yhteensä ainoastaan 301 pistettä. Ottelussa saatiin kuitenkin päivän ainoa paritulos ja samalla voitto Tampereen Gold Fingersistä lukemin 802-717. Neljännessä ottelussa Hämeenlinnan Kiila oli yli 80 pistettä Torpedosta parempi lahtelaisten jäädessä alle 700 pisteen rajan. Seuraavassa pelissä kotihallissaan pelannut FoBK keräsi ainoastaan 650 pistettä tarjoten Torpedokselle lähes ilmaiset bonukset. Toiseksi viimeisessä ottelussa Sulo Hietala syttyi vielä pelaamaan. Hänen 256 pisteen sarjansa oli liikaa Turun Silver Clubille ja Torpedos sai kierroksen neljännen voittonsa. Viimeisessä ottelussa Porin Royal Club heitti parivauhtia mihin Torpedos ei enää tasapaksulla 733 pisteen sarjallaan pystynyt vastaamaan. Kierroksen saldona Torpedokselle siis neljä voittoa ja kolme tappiota. RC pystyi hankkiutumaan lähes 500 pisteen johtoon ennen Pietarsaaren omaa joukkuetta FoBK:ia. Kolmanneksi ehti Kiila ennen 570 pistettä kärjestä jäljessä olevaa Torpedosta. Kolmen parhaan joukkueen selvitessä mitalipeleihin ovat asemat jatkoa ajatellen kuitenkin varsin hyvät. Henkilökohtaisissa tilastoissa Kiilan Christer Ström oli omaa luokkaansa 221,00 pisteen keskiarvollaan. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui peräti neljä RC:n heittäjää. Torpedoslaisista paras oli Sulo Hietala keskiarvollaan 201,33. Hän sijoittui kierrostilastossa kahdeksanneksi. Veli Pöllänen oli kierroksen 11. keskiarvollaan 195,67. Muiden torpedoslaisten keskiarvot jäivät alle 180 pisteen. Seniorien seuraava SM-liigakierros pelataan marraskuun lopulla Hämeenlinnassa. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. GB PARAS SEUROJEN KOHTAAMISESSA Helsinkiläinen Jyrä järjesti eilen jälleen perinteisen seurojen kohtaamisen Talin keilahallissa. Kilpailu pelattiin kuusihenkisin joukkuein ja mukana oli yhteensä kahdeksan seuraa. Joidenkin seurojen joukkueissa pelasi "vahvistuksia" myös muista seuroista. Esimerkiksi Kotkan Eagle Teamin joukkueessa pelasi muutama "naapurikaupunki" Turun pelaaja. Vuosi sitten samaisessa ottelussa pelattiin todella kovia tuloksia. Tänä vuonna tulostaso oli selkeästi alhaisempi. Torpedos pelasi neljättä sarjaa lukuun ottamatta todella tasaisesti. Peli alkoi sarjatuloksin 1209, 1208 ja 1203. Janne Kyllönen keräsi kolmeen ensimmäiseen sarjaansa komeat 738 pistettä (ka. 246,00). Neljännessä sarjassa Torpedos kuitenkin putosi 1087 pisteeseen. Helsingin Grankulla Bowlare oli kolmen sarjan jälkeen reilut sata pistettä edellä ja lisäsi neljännessä sarjassa etumatkansa jo lähes 300 pisteeseen. Kaksi viimeistä sarjaa Torpedos pelasi taas parivauhtia, mutta GB vei kuitenkin voiton 348 pisteen erolla. Torpedos joutui siis jo toisena vuonna peräkkäin tyytymään seurojen kohtaamisen kakkossijaan. Henkilökohtaisissa tuloksissa Janne Kyllönen oli koko joukon paras. Toiseksi viimeiseen sarjaan tulosta kertyi vain 161 pistettä. Viimeisen sarjan loppukirillä (267) yhteistulos nousi kuitenkin lukemiin 1381 (ka. 230,17). Toiseksi parhaat lukemat kirjautti Helsingin Patterin Jari Honkanen (1343) ennen GB:n Harri Järvistä (1327) ja Harri Niemistä (1308). Torpedoslaisista yli parin pääsi Kyllösen lisäksi ainoastaan Timo Aalto tuloksellaan 1215. Kokonaisuudessaan ottelu oli jälleen kerran mukava ja hyvin järjestetty tapahtuma. Tulokset löytyvät tulossivuiltamme. BAKER JATKUU TASAISENA Baker-liigan toinen kierros pelattiin ykköslohkon osalta eilen. Torpedoksen kakkosjoukkue pelasi varsin vaihtelevan iltapuhteen ja keräsi yhteensä yhdeksän pistettä. Kierroksen ollessa erittäin tasainen irtosi kyseisellä pistemäärällä kierrostilaston kolmas sija. Yhteispisteissä Torpedos nousi toiseksi. Illan ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Keila-Veikkojen ykkösjoukkue. Peli lähti käyntiin erittäin heikosti sarjoilla 153, 168 ja 184. KV kiitti kunniasta ja vei nämä sarjat nimiinsä. Viimeiseen sarjaan Torpedos heräsi latoen tuloksen 244. Yhteispisteissä eroa jäi kuitenkin vielä KV:n hyväksi 16 pistettä. Tappio kirjattiin siis lukemin 1-4. Toisessa ottelussa Safiria vastaan otteet olivat jo astetta parempia. Ainoastaan toisessa sarjassa paritulosten väliin eksyi 176 pisteen sarja. Yhteistulosta neljään sarjaan kertyi 820 pistettä jolla irtosi 4-1 voitto. Viimeisessä ottelussa vastaan Falconsin kakkosjoukkue. Falcons oli vienyt illan kaksi ensimmäistä otteluaan puhtaasti 5-0. Heidän pelinsä ei kuitenkaan enää viimeisessä ottelussa ollut terävimmillään. Torpedos vei kaksi ensimmäistä sarjaa 183 ja 177 pisteen tuloksin. Kolmannessa sarjassa Falcons oli parempi mutta viimeiseen Torpedos sai taas pelinsä kulkemaan vieden ottelun lukemin 4-1. Falconsin kakkosjoukkue oli kuitenkin kierroksen paras 11 pisteellään. Keila-Veikkojen ykkösjoukkue keräsi yhdeksän ja puoli pistettä ja Torpedoksen kakkosjoukkue sekä Golf-Keilaajat molemmat yhdeksän pistettä. Yhteistilanteessa GK säilytti johtopaikkansa kolmen pisteen erolla Torpedokseen ja Sirkkujen ykkösjoukkueeseen. Seuraavina ovat Areksen ykkösjoukkue ja Lahden Keilaajien kakkosjoukkue kahden ja puolen pisteen päässä Torpedoksesta ja Sirkuista. Baker-liigan ykköslohko pelaa seuraavan kerran marraskuun puolessavälissä. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. BF NURIN HEINOLASSA Torpedos pelasi kauden ensimmäisen seuraottelunsa viime viikon torstaina Heinolassa. Vastaan asettui perinteinen kiistakumppani Bowling Farrow. Ottelu pelattiin kuusihenkisin joukkuein ja luokkatasoituksin. BF sai otteluun lähdettäessä lähes 400 pistettä enemmän tasoitusta. Torpedos alkoi kuitenkin heti alussa kuromaan tuota etumatkaa kiinni. Torpedos aloitti heti parisarjalla (1202) lähinnä Seppo Koukosen (246) ja Sulo Hietalan (237) hyvän pelin ansiosta. Kolmessa seuraavassa sarjassa jäätiin kuitenkin reilusti alle parivauhdin ja vastustajalla oli neljän sarjan jälkeen lähes 200 pisteen johto. Toiseksi viimeisessä sarjassa Torpedoksen joukkue pelasi tasaisen varmasti tehden joukkuesarjan 1220. Ero kutistui reiluun 70 pisteeseen. Viimeisessä sarjassa Veli Pöllänen näytti mallia 268 pisteen sarjallaan. Muiden säestäessä hyvillä sarjoilla tuloksena oli mainio joukkuesarja 1282 (ka. 213,67). Samalla BF joutui taipumaan yhteispisteissä 62 pisteen erolla. Parhaan yhteistuloksen torpedoslaisista heitti Seppo Koukonen (1345). Yli 1300 pisteen rajan pääsivät tasoituksellisin tuloksin myös Kyösti Mähönen (1306) sekä Sulo Hietala (1302). BF:n parasta peliä esitti Tuomas Reittu (1404). Seuraava seuraottelu Torpedoksella on jo tulevana viikonvaihteena. Silloin on vuorossa helsinkiläisen Jyrän järjestämä perinteinen seurojen kohtaaminen Talin keilahallissa. BF-ottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme. SARJAMYLLYSSÄ JO PAREMPAA Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn 2. kierros pelattiin tänä viikonloppuna. Torpedoksen joukkueiden menestys oli jo ensimmäistä kierrosta parempaa. Parantamisen varaa on vielä kuitenkin paljon. Henkilökohtaisella tasolla tuli paljon onnistumisia, mutta vastaavasti myös vähemmän onnistuneita suorituksia. Ykkösdivisioonassa Torpedoksen ykkösjoukkue piti kärkipaikkansa. Kierroksen viidessä pelissä tuli yksi tappio Lahden Keilaajien ykkösjoukkuetta vastaan. Neljän muun pelin voitoilla kertyi kuitenkin kahdeksan pistettä ja samalla kierroksen kärkipaikka tasapistein Falconsin ja Areksen ykkösjoukkueiden kanssa. Torpedoksen kakkosjoukkue pystyi kolmeen voittoon ollen kierroksen nelonen. Sarjatilanteessa ykkösjoukkueella on pisteen johto ennen Areksen ykkösjoukkuetta. Golf-Keilaajien ykkösjoukkue on jäänyt jo neljän pisteen päähän. Kakkosjoukkue on sarjassa kuudentena seitsemän pistettä kärjestä. Henkilökohtaisilla listoilla kärjessä komeilee ykkösjoukkueen Pasi Pöllänen. Vaikean alun jälkeen Pöllänen löysi pelipaikan pelaten viiteen sarjan keskiarvon 218,80. Kierroksen toiseksi parhaaksi nousi kakkosjoukkueen Simo Honkanen, joka on esittänyt pirteitä otteita molemmilla kierroksilla tänä syksynä. Honkasen tämänkertainen tasoituksellinen keskiarvo oli 209,60. Muista torpedoslaisista yli parivauhdin pääsivät kakkosjoukkueen Sulo Hietala (ka. 207,20) sekä ykkösjoukkueen Arto Blomqvist (ka. 206,40). Torpedoksen kolmosjoukkueen pelit kakkosdivisioonassa sisälsivät runsaasti dramatiikkaa. Lauantaina aamulla pelien alkaessa Tomi Toivonen oli vielä nukkumassa. Veli Pöllänen oli onneksi hallilla heittäen ensimmäisen ottelun. Toivonen saapui toiseen otteluun mutta joutui keskeyttämään pelin kolmannen sarjan puolivälissä polvivammaan. Mika Hälinen heitti kolmannen sarjan loppuun mutta joutui tämän jälkeen lähtemään rakennustöihin. Hätäapuna paikalle soitettiin Jan Sunden, joka ottikin paikkansa ankkurina todella mallikkaasti. Kaikkien kommellusten jälkeen oli kolmosjoukkueen peli melko sekaista. Kierroksen viidestä ottelusta onnistuttiin saamaan kaksi voitto. Lahden Keilaajien kolmosjoukkue voitti kaikki viisi otteluaan ja otti vielä viimeisestä pelistä bonuspisteen 900 pisteen sarjasta. LK:n kierrossaldo olikin varsin näyttävät 11 pistettä. Torpedos oli neljällä pisteellään kierroksen seitsemäs. Sarjatilanteessa joukkue on kuudentena peräti 11 pistettä kärjessä olevaa LK:n kolmosjoukkuetta jäljessä. Kakkosena olevaan Falconsin kakkosjoukkueeseenkin on eroa kuusi pistettä. Henkilökohtaisissa tuloksissa kierroksen pelaaja oli Jan Sunden. Hän heitti kaksi viimeistä sarjaan upealla 239 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Hänen lisäkseen seitsemästä kierroksella pelanneesta torpedoslaisesta ainoastaan Jarno Aalto (ka. 198,60) pystyi pelaamaan omalla tasollaan. Muiden pelaajien keskiarvot painuivat huolestuttavan alas. Kolmosdivisioonassa Torpedoksen nelosjoukkue jäi avauskierroksella pisteittä. Nyt joukkue kuitenkin pelasi aivan eri tasolla voittaen neljä viidestä ottelustaan. Kierrostuloksissa joukkue oli toinen tasapistein kierrosvoiton vieneen Oululaisen Keilaajien kanssa. Sarjatilanteessa sijaluku kohentui viidenneksi kuuden pisteen päähän sarjaa johtavasta Areksen kakkosjoukkueesta. Kolmosdivisioonankin kierroksen pelaaja löytyi Torpedoksesta. Pentti Mäyrä näytti nuoremmilleen mallia 205,20 pisteen tasoituksellisella keskiarvollaan. Torpedoslaisista myös Harri Aalto kunnostautui jääden vain niukasti alle parikeskiarvon (ka. 198,80). Sarjamyllyn kolmas kierros pelataan jo kolmen viikon kuluttua. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. KUUROILLE KÄRKIPAIKKA Kuurojen mestaruussarjan 1. kierros pelattiin viime lauantaina Turussa. Sarjaan oli tälle kaudelle ilmoittautunut viisi joukkuetta joista Vaasan Wellas jäi kuitenkin pois ensimmäiseltä kierrokselta. Viimevuotista mestaruuttaan puolustava Torpedos aloitti vakuuttavasti ottaen sarjan kärkipaikan puhtaalla pelillä. Ensimmäisessä ottelussaan Torpedos voitti paikallisvastustajansa Reippaan lukemin 584-525. Samanaikaisesti turkulainen Valpas siirtyi sarjajohtoon voittaessaan Mikkelin MKU:n lukemin 595-582. Toisessa ottelussaan Torpedos kohtasi Valppaan. Tero Suomisen johdolla Torpedos saavutti tasoituksin parituloksen 629 ja voitti ottelun lähes 50 pisteen erolla. Reipaskin avasi voittotilinsä voittamalla mikkeliläiset niukasti 571-559. Kierroksen päätösottelussa torpedoslaiset ottivat selkeän voiton MKU:sta. Jani Toivanen ja Tero Suominen heittivät hienot paritulokset ja eivät antaneet sarjatulokkaille mitään mahdollisuuksia. Lopputulos ottelussa oli 640-539. Reipas ei viimeisessä ottelussaan enää onnistunut kärsien tappion Valpakselle lukemin 576-504. Torpedos voitti siis kaikki kolme otteluaan ja johtaa sarjaa. Toisena on vajaan kahdensadan pisteen päässä Valpas. Reipas ja MKU ovat jääneet jo yli 400 pisteen päähän. Henkilökohtaisissa tuloksissa kärjessä on Torpedoksen Jani Toivanen. Hän pelasi kolmeen sarjaan tasoituksellisen keskiarvon 211,67. Toiseksi paras oli Valpaksen Pertti Lahtinen (ka. 210,33) ja kolmas puolestaan Torpedoksen Tero Suominen (ka. 208,67). Kuurojen mestaruussarjan seuraava kierros pelataan tammikuussa Mikkelissä. Viimeinen kierros ja finaalit pelataan Lahdessa.. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. TASAISTA VÄÄNTÖÄ Baker-liigan kakkoslohko aloitti pelinsä keskiviikkona. Lohkossa pelaavat Torpedoksen ykkös- ja kolmosjoukkueet. Molemmat pelasivat ensimmäisellä kierroksella melko hyvää keskiarvoa mutta pisteitä ei oikein tahtonut kertyä. Ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen joukkueet kohtasivat toisensa. Ensimmäisen sarjan vei kolmosjoukkue lukemin 199-191. Tämän jälkeen sarjavoittoja vietiin vuorotahtiin. Ykkösjoukkue onnistui yhdestä 172 pisteen sarjastaan huolimatta viemään myös yhteispisteet ja samalla otteluvoiton lukemin 3-2. Ykkösjoukkue pelasi seuraavaksi Lahden Keilaajien ykkösjoukkuetta vastaan. Ensimmäisessä sarjassa LK heitti peräti 249 pistettä mutta hyytyi tämän jälkeen totaalisesti. Torpedos veikin loput sarjat sekä yhteistuloksen ottaen 4-1 voiton. Kolmosjoukkue aloitti Areksen kakkosjoukkuetta vastaan tahmeasti 171 pisteen sarjalla. Loput sarjat menivät kuitenkin reilusti parivauhdissa. Tuloksena kaksi sarjavoittoa ja piste vielä yhteistuloksesta. Ottelutulos Torpedokselle lukemin 3-2. Viimeisessä ottelussa ykkösjoukkue pelasi Valtin kakkosjoukkueen kanssa. Jälleen vastustaja aloitti kovalla 245 pisteen sarjalla. Tämän jälkeen edettiinkin harvinaisen tasaisissa lukemissa sillä kaksi viimeistä sarjaa päätyi tasapeliin. Valtti vei otteluvoiton kuitenkin hyvän ensimmäisen sarjansa ansiosta luvuin 3-2. Kolmosjoukkue pystyi puolestaan viemään Keila-Veikkojen kakkosjoukkueelta ainoastaan yhden pisteen. Sarjatilanteessa kärkeen ponnahti Falconsin ykkösjoukkue menettäen ainoastaan kaksi pistettä koko kierroksella. Sirkkujen kakkosjoukkue ja Valtin kakkosjoukkue ovat toisena ja kolmantena kolmen pisteen päässä kärjestä. Torpedoksen ykkösjoukkue on neljäntenä neljä pistettä kärjestä ja kolmosjoukkue seitsemäntenä seitsemän pistettä kärjestä. Baker-liigaa jatketaan lokakuun loppupuolella. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. EI AUENNUT VIELÄ SUNNUNTAINAKAAN Miesten SM-liigan ensimmäinen tuplakierros pelattiin loppuun sunnuntaina Kuopiossa. Torpedos jäi jo lauantaina sarjan jälkijoukkoihin ja vaikeaa oli vielä sunnuntainakin. Tuloksena oli lopulta yksi voitto, yksi tasapeli ja kolme häviötä viidestä ottelusta. Sarjataulukossa Torpedos on yhdeksäntenä kun neljäsosa kaudesta on pelattu. Sunnuntai alkoi hienosti, kun Janne Kyllösen ja Jari Ratian johdolla Torpedos otti voiton Euran Gold Starsista. Samalla syntyi myös kauden ensimmäinen paritulos lukemin 1022. Toisessa sarjassa Turun Silver Clubin kanssa edettiin koko ottelun ajan todella tasaisesti. Ratian oli ankkurina tehtävä ylimääräisellä heitollaan kaato tasapelin saavuttamiseksi. Tyypilliseen viikonvaihteen tapaan tuo kaato sitten ylipuolelta tuli ja molemmat joukkueet saivat 75 pistettä bonusta. Vastus jatkui loppupäivän ajan kovana. Kolmannessa ottelussa Lohjan Rännimestarit ei pystynyt kuin 925 pisteeseen. Torpedos kuitenkin kadotti toisen kerran viikonvaihteen aikana 900 pisteen rajan ja hävisi ottelun 31 pisteen erolla. Erno Aholammi ja Arto Blomqvist saivat yhteiseen sarjaansa ainoastaan 125 pistettä. Toiseksi viimeisessä ottelussa Porin Giants rikkoi parirajan kahdeksalla pisteellä. Jari Ratian 246 pisteen sarjan turvin Torpedos tarjosi tiukan vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan 34 pisteen erolla. Viimeisessä ottelussa Helsingin Tornadosta vastaan kohtasivatkin sitten kaksi erittäin väsynyttä yhdistelmää. Tornados pystyi venymään hieman paremmin ottaen voiton lukemin 967-927. Sunnuntain kierroksella ylivoimainen ykkönen oli RäMe, joka voitti kaikki ottelunsa 1025 pisteen keskiarvolla. Toiseksi sijoittunut Helsingin Grankulla Bowlare jäi lähes 300 pisteen päähän. Samalla RäMe nousi myös sarjajohtoon. Kokonaistilanteessa kakkosena on GB reilut sata ja kolmantena Giants yli 300 pistettä jäljessä RäMe:stä. Torpedos nousi toisen kierroksen peleillä yhden pykälän ollen nyt yhdeksäntenä 1200 pistettä kärjestä jäljessä. Eroa sarjan hännillekään ei ole 400 pistettä enempää. Liigan keskiarvokuningas kahden kierroksen jälkeen on Turun Silver Clubin Marko Saarni. Hänen keskiarvonsa on 214,09. Yli 210 pisteen vauhtia on painellut myös Patterin Osku Palermaa (ka. 212,20). Torpedoslaisista parasta vauhtia on pitänyt tilastossa sijalla 15 oleva Timo Aalto (ka. 198,50). Kahdenkymmenen parhaan joukkoon mahtuu myös Jari Ratia (19., ka. 196,46). Sunnuntain kierroksen henkilökohtaisista keskiarvoista ei virallista listaa saatu ohjelmisto-ongelmien vuoksi. Torpedoksen miehistöstä lähimmäksi parirajaa ylsivät kuitenkin Jari Ratia (ka. 199,80) sekä Janne Kyllönen (ka. 199,00). Seuraava liigan kaksoiskierros pelataan marraskuussa Porissa. Tämänhetkiset sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. KUOPIOSSA VAIKEAA TÄNÄKIN VUONNA Miesten SM-liiga aloitettiin jälleen kerran Kuopiossa pelattavalla kaksoiskierroksella. Ensimmäisenä päivänä pelataan lohkojen välinen kierros (kuusi ottelua) ja toisena taas lohkojen sisäinen kierros (viisi ottelua). Otteluvoitosta saa edelleen 150 pisteen bonuksen. Torpedos aloitti viime kauden todella heikosti ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen viimeisenä. Tänä vuonna ei tilanne ollut juurikaan parempi. Kuudesta ottelusta voitto tuli ainoastaan kahdesti ja lisäksi kertaalleen jäätiin jopa alle 900 pisteen sarjan. Olosuhteet olivat todella hankalat mutta ei vastustajienkaan esitykset päätä huimanneet. Ensimmäisessä ottelussa Kotkan Eagle Team sai helpot voittobonukset. Torpedoksesta ainoastaan Jari Ratia pystyi ylittämään 190 pisteen rajan ja tulosta kertyi vaivaiset 861 pistettä. Toisessa ottelussa vastaan asettui Helsingin Grankulla Bowlare. Kovaa helsinkiläisyhdistelmää vastaan peli oli jo huomattavasti parempaa. Viimeisessä ruudussa Ratia muurasi ankkurina vakuuttavasti lopun umpeen ja tuloksena oli 17 pisteen voitto lukemin 983-967. Kolmannessa ottelussa peliajatus säilyi hyvin. Porin Royal Club onnistui kuitenkin venymää yli paritulokseen (1010) ja tappiota kertyikin 20 pistettä. Tauolle lähdettäessä Torpedos oli sarjatilanteessa kahdeksantena. Tauon jälkeen vastaan asettui helsinkiläinen Patteri. Timo Aalto yltyi heittämään peräti 245 pistettä ja hänen johdollaan voitto tulikin kotiin lukemin 961-890. Tämän jälkeen ei voittoja enää avauspäivänä kertynytkään. Sekä Varkauden Mainarit että Kouvolan All Stars pystyivät hankalissa olosuhteissa heittämään yli parivauhdin. Torpedos tuskaili puolestaan 938 ja 949 pisteen sarjat pudoten sarjataulukossa päivän päätteeksi 10. sijalle. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sarjajohdossa on Grankulla Bowlare ennen Silver Clubia ja Porin Giantsia. Torpedos on kärjestä jäljessä jo lähes 600 pistettä eikä jumbotilakaan ole kuin 200 pisteen päässä. Henkilökohtaisissa tuloksissa parasta vauhtia piti GB:n Olli Hossi. Hän heitti kuusi sarjaa 211 pisteen keskiarvolla. Ainoastaan 12 heittäjää pystyi pelaamaan yli 200 pisteen keskiarvolla. Torpedoslaisista paras oli Timo Aalto. Keskiarvollaan 205,80 hän oli koko kierroksen viidenneksi paras. Erno Aholammi oli kierroksen 16. niukasti alle parin jääneellä keskiarvollaan. Liiga jatkaa pelejään sunnuntaina. Tulokset löytyvät tulossivuiltamme. SIRKUILTA NENILLE BAKERISSA Lahti-Bowlingin kauden 2001-2002 Baker-liiga käynnistyi eilen illalla. Tuolloin ykköslohkon joukkueet pelasivat ensimmäisen kierroksensa. Torpedoksen joukkueista ykköslohkossa pelaa kakkosjoukkue. Joukkue aloitti kautensa kohtuullisesti keräten kolmesta ottelusta yhteensä kymmenen pistettä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Valtin ykkösjoukkue. Torpedos voitti ottelussa kaksi sarjaa sekä yhteistuloksen vieden 3-2 voiton. Toisessa ottelussa peli ei oikein kulkenut mutta vastusjana ollut Kaadon ykkösjoukkue oli todella vaisu. Tuloksena olikin selvä 5-0 voitto. Kahden ottelun jälkeen Torpedos oli sarjakärjessä. Illan viimeisessä ottelussa Torpedos kohtasi Sirkkujen ykkösjoukkueen. Ottelun alku sujui Sirkuilta onnellisten tähtien alla ja torpedoslaiset sortuivat taas muutamaan pahaan tyhjään. Sirkut veivätkin kaikki kolme ensimmäistä sarjaa nimiinsä. Viimeisessä sarjassa Torpedos heräsi taistelemaan tehden kaatoja toisensa perään. Yhdeksännessä ruudussa Pasi Pölläselle jäi loistavasta osumasta kasikeila pystyyn. Hetken näytti, että siihen keilaan menivät myös Torpedoksen mahdollisuudet yhteistulospisteestä. Sirkkujen avustuksella ja ankkuri Timo Aallon loppujonolla ottelu kuitenkin vielä kääntyi Torpedoksen hyväksi. Viimeiseen sarjaan kirjattiin mukava 257 pisteen tulos. Sarjatilanteessa Torpedos on kolmantena kymmenellä pisteellään. Golf-Keilaajat menetti ensimmäisellä kierroksella ainoastaan kaksi pistettä pitäen kärkipaikkaa kahden pisteen erolla Sirkkuihin. Torpedos on puolestaan vain pisteen päässä Sirkuista. Kierroksen parhaan keskiarvon (207,08) heitti Torpedos. Baker-liiga jatkuu ensi viikolla kakkoslohkon aloittaessa urakkansa. Ykköslohkon toinen kierros pelataan lokakuun lopulla. Sarjatilanteet löytyvät tulossivuiltamme. KESKUSTELUPALSTA KÄYTETTÄVISSÄ Torpedoksen kotisivujen vasemman reunan valikkoon on nyt lisätty myös keskustelupalsta. Kyseisellä palstalla kirjoittelu on hieman jäsentyneenpää kuin vieraskirjassa. Siellä oman kirjoituksensa voi kohdentaa juuri tiettyyn aiheeseen. Tarkoituksena on ainakin aluksi kokeilla, löytyykö keskustelupalstalle käyttöä. Mikäli käyttöä tuntuu löytyvän, voidaan se jättää pysyväksi ominaisuudeksi sivuillemme. Kommentteja keskustelupalstasta voi antaa ylläpitäjän aloittamassa säikeessä. Vielä hieman käyttöohjeita keskustelupalstalle. Kun valitset Keskustelupalsta-linkin, tulet pääsivulle. Pääsivulla listataan kaikki keskusteluun jätetyt viestit. Valitsemalla linkkinä toimivan viestin otsikon, pääset lukemaan varsinaisen viestin. Samalla sivulla näkyvät myös viestiin jätetyt vastaukset. Voit itse vastata viestiin myös tällä sivulla. Mikäli haluat aloittaa keskustelun kokonaan uudesta aiheesta, voit tehdä sen pääsivulla. Keskustelupalstaa käytettäessä saattaa aueta uusia selainikkunoita, joissa on keskustelupalstan tarjoajan sponsoreiden mainoksia (jollainhan nämä ilmaiset palvelut on kustannettava). TORPEDOKSEN KUVAGALLERIA AVATTU Osana Torpedoksen internet-sivujen kehitystä tarjotaan käyttäjille nyt uutena ominaisuutena kuvagalleria. Kyseiseen osioon on tarkoitus laittaa näkyviin seuran vaiheista kertovia valokuvia. Toistaiseksi kuvia ei vielä ole kovin montaa, mutta niitä laitetaan sivuille lisää, kunhan ylläpitäjä ehtii tekemään tarvittavat skannaukset. Kuvagallerian toteutuksen on mahdollistanut Veli Pöllänen, joka jo vuosien ajan on jaksanut kerätä valokuvia seuran toimintaan liittyen. Ylläpito haluaakin tässä yhteydessä antaa Velille tästä suuren kiitoksen. Käykää tutustumassa galleriasta löytyviin kuviin. Palautetta kuvista voi antaa joko vieraskirjaan tai sähköpostitse ylläpitäjälle. AHOKAS ENNÄTYSVIREESSÄ Vaikka alkava keilakausi on vasta aivan alkumetreillään saamme jo Torpedoksen ennätysluetteloihin uusia merkintöjä. Viikonvaihteessa pelatulla Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn ensimmäisellä kierroksella Jarmo Ahokas aloitti sarjapelikauden pistämällä tusinan verran kaatoja peräkkäin saavuttaen 300 pisteen sarjan heti ensimmäisessä ottelussa. Kolmesatanen oli Ahokkaan uralla jo peräti seitsemästoista. Osuma syntyi rataparilla 11-12 ottelussa oman seuran kakkosjoukkuetta vastaan. Ahokkaan edellisestä täysosumasta (4.2.1999 Järvenpäässä) ehti kulua jo kaksi ja puoli vuotta. Ahokas jännittikin hieman viimeisen ruudun heittojaan saaden kuitenkin kaikilla heitoillaan puhtaat taskuosumat. Ahokkaan tahti ei jatkossakaan juuri hyytynyt. Sarjakimaralla 300, 245, 237, 221 syntyi yhteistulos 1003 (ka. 250,75). Matkan varrella hän rikkoi Torpedoksen amerikkalaisen pelitavan kahden sarjan seuraennätyksen tuloksellaan 545 (ka. 272,50). Edellinen ennätys 527 oli Pasi Pölläsen nimissä ja jo vuodelta 1992. Kolmen sarjan tuloksellaan 782 (ka. 260,67) Ahokas jäi 18 pistettä Timo Aallon vuonna 1995 Lappeenrannassa heittämästä seuran ennätyksestä. Neljän sarjan ennätys 1039 on myös Pasi Pölläsen nimissä vuodelta 1992. Ahokkaan tulos jäi siis noista lukemista 36 pistettä. Torpedoksen joukkuetulokset olivat myös melko lähellä ennätysvauhtia. Nelimiesjoukkueiden kahden sarjan seuraennätys 1848 jäi 41 pisteen päähän. Kolmen sarjan ennätyksestä 2684 jäätiin puolestaan 42 pistettä. Kahden sarjan ennätys on kvartetin Antti Kapulainen-Janne Neuvonen-Pasi Pöllänen-Petri Ranta nimissä vuodelta 1992. Kolmen sarjan ennätyksen on heittänyt sama nelikko vuonna 1995. Ahokkaan 300 pisteen sarja oli kaikkiaan 28. Torpedoksen keilaajien heittämä. Amerikkalaisella pelitavalla täysosuma oli kuitenkin vasta kolmas. Kaksi edellistä amerikkalaisen pelitavan kolmesatasta heitti Jari Ratia Talin keilahallissa viime syksynä. Päivitetyt ennätystaulukot löydät ennätyssivuiltamme. Ennätykset ovat sikäli epävirallisia ettei kaikista vuosien mittaan heitetyistä kilpaluista ole olemassa dokumentaatiota mahdollisten parempien tulosten todentamiseksi. YKKÖSJOUKKUE SARJAMYLLYN VALOPILKKU Lahti-Bowlingin kauden 2001-2002 Sarjamylly pyörähti käyntiin viime viikonvaihteessa. Torpedoksen joukkueista ainoastaan ykkösjoukkue oli kokonaan palannut kesälomilta sillä muiden joukkueiden peli sujui varsin takkuisesti. Ykkösdivisioonassa ykkösjoukkue sai lentävän lähdön kauteensa. Heti ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen kakkosjoukkuetta vastaan Jarmo Ahokas paukutteli loistavasti 300 pisteen sarjan. Ahokkaan säestämän joukkue pelasi heti ensimmäiseen sarjaansa yli 900 pistettä saavuttaen ylimääräisen sarjapisteen. Viimeisessä kolmessa ottelussa joukkue joutui kertaalleen taipumaan Areksen ykkösjoukkuetta vastaan. Kierroksen saldoksi muodostui kuitenkin kolme voittoa ja ylimääräinen tulospiste joilla irtosi sarjataulukon kärkipaikka tasapistein Lahden Keilaajien ja Golf-Keilaajien ykkösjoukkueiden kanssa. Joukkueen keskiarvokin oli erinomainen 860,50. Kakkosjoukkueen taival oli huomattavasti kivisempi. Avausottelun tappion jälkeen seuraavat kaksi peliä sujuivat voitokkaasti. Viimeisessä ottelussa Areksen ykkösjoukkue pystyi kuitenkin viimeisen ruudun rutistuksellaan viemään kuuden pisteen voiton. Kakkosjoukkue keräsi siis neljä sarjapistettä ja joutuu ensimmäisen kierroksen jälkeen tyytymään kahdeksanteen sijaan. Henkilökohtaisissa tuloksissa kierroksen ehdoton ykkönen oli Jarmo Ahokas. Hän ei häkeltynyt ensimmäisen sarjan täysosumastaan vaan paukutteli kierroksen neljä ottelua läpi 250,75 pisteen keskiarvolla. Vaikka kierros oli yleisesti ottaen yksi Sarjamyllyn historian kovatasoisimmista, ei muista ollut vastaamaan Ahokkaan vauhtiin. Parhaiten vauhdissa pysyi Golf-Keilaajien ykkösjoukkueen Esa Räsänen keskiarvollaan 234,00. Torpedoksen muista pelaajista kunnostautuivat ykkösjoukkueen Timo Aalto (ka. 219,25) ja Pasi Pöllänen sekä kakkosjoukkueen Sulo Hietala ja Simo Honkanen. Keskiarvoissa on mukana luokkatasoitukset. Kakkosdivisioonassa Torpedoksen kolmosjoukkue pelasi vaisusti. Joukkue onnistui lähinnä Juhani Kapulaisen hyvällä panoksella voittamaan kaksi ottelua neljästä. Heikoimmillaan tulokset pyörivät vain niukasti toisella sadalla Jarno Aallon heittäessä toiseen sarjaan 124 pistettä ja Antti Kapulaisen päättäessä urakkansa 129 pisteen sarjaan. Sarjataulukossa kolmosjoukkueen esitykset riittivät viidennelle sijalle neljä pistettä kärjessä olevaa Lahden Keilaajien kolmosjoukkuetta jäljessä. Henkilökohtaisissa tuloksissa Juhani Kapulainen sijoittui kierroksen seitsemänneksi muiden jäädessä jälkijoukkoihin. Kierroksen parasta peliä esittivät Hakan Risto Malin ja RKM:n Kari Härkönen 216,00 pisteen tasoituksellisin keskiarvoin. Heikoimmin Torpedoksen joukkueista kävi kolmosdivisioonassa pelanneelle nelosjoukkueelle. Joukkue pelasi ensimmäisessä ottelussa hyvin, mutta hävisi niukasti Keila-Veikkojen kakkosjoukkueelle. Tämän jälkeen joukkue ei saanut peliään kasaan vaan hävisi kaikki neljä otteluaan. Tuloksena on sarjan jumbopaikka ainoana nollakerholaisena. Jatkossa otteiden onkin parannuttava jotta viime kauden kaltaiselta putoamiskurimukselta vältytään. Kolmosdivisioonan henkilökohtaisissa tuloksissa Areksen kakkosjoukkueen Esko Hietala (ka. 221,75) ja Vesijärven Keilaajien Atso Seppälä (ka. 219,25) olivat selvästi parhaita. Torpedoksen pelaajista Kyösti Mähönen pystyi ainoana ylittämään parirajan (ka. 201,50) ollen kierroskeskiarvoissa viides. Jani Toivanen (ka. 197,00) jäi niukasti parirajan alle sijoittuen kymmenenneksi. Sarjamylly jatkuu lokakuussa kahdella kierroksella. Sarjatilanteet löytyvät tuttuun tapaan tulossivuiltamme. TAPAHTUMAKALENTERI PÄIVITETTY Tulevan kauden peliohjelmat on nyt päivitetty tapahtumakalenteriin. Sivulta löytyy kaikkien sarjapelien peliohjelmat ja sinne päivitetään mahdolliset muutokset heti kun saamme ne tietoomme. Tarvittaessa käyttäjät voivat tulostaa peliohjelmat itselleen myös paperille. Sarjapelit käynnistyvät lähiaikoina melkoisena ryminällä. Miesten SM-liiga alkaa vajaan kahden ja kuurojen sarjamestaruus vajaan kolmen viikon kuluttua. Seniorien SM-liiga käynnistyy lokakuun lopulla. Paikallissarjoista Sarjamyllyn ensimmäinen kierros pelattiin jo viime viikonvaihteessa. Baker-liigan ykköslohko käynnistyy ensi viikolla. Toisin sanoen erilaisia pelejä on runsaasti. Menestyksen varmistamiseksi jokainen voisikin tehostaa omaa harjoitteluaan ja samalla helpottaa valitsijamiehen työtä. TUORETTA VERTA TORPEDOKSEEN Torpedoksen jäsenistössä on näin kauden vaihtuessa tapahtunut pieniä muutoksia. Torpedoksen kuurojen joukkue on vahvistunut kahdella uudella pelaajalla. Perttu Mäkelä ja Timo Toivonen pelaavat jatkossa Torpedoksen riveissä. Timo liittyy seuraamme Hämeenlinnasta ja Perttu puolestaan on lahtelaisia. Lisäksi seuramme uutena jäsenenä kuluvalla kaudella aloittaa Veli-Pekka Laitinen. Hänet tunnetaan toistaiseksi ehkä paremmin jääkiekkoympyröistä, sillä talvisin Vellun aika kuluu pitkälti Lahden Pelicansien mukana. Toivottavasti tulevalla kaudella aikaa riittää kuitenkin myös keilahallilla vierailuun. Laitista ei toistaiseksi rekisteröidä Suomen Keilailuliittoon. Hän liittyykin rekisteröimättömien jäsenten joukkoon muiden jääkiekkoilijoiden seuraan. Samanlaisia ei-rekisteröityjä jäseniä ovat jo ennestään Petri Engman sekä Petri Koski, joille luistimilla pystyssä pysyminen ei myöskään tuota suurempia ongelmia. Seuran viimekautisista jäsenistä kahta ei rekisteröidä tulevalle kaudelle. Juho Stranden on ilmoittanut lopettavansa keilailun ja eroavansa Torpedoksen jäsenyydestä. Lisäksi Timo Koukonen on ainakin toistaiseksi jätetty rekisteröimättä suorittamattomien velvoitteiden takia. Tarkemmat jäsentiedot voi käydä katsomassa päivitetystä jäsenluettelosta. MUUTAMIA LUOKKAMUUTOKSIA KAUDEN VAIHTEESSA Kauden vaihtuessa tapahtui Torpedoksessa jälleen muutamia luokkamuutoksia. Timo Huuskonen ehti jo kesäkuun keskiarvoajossa nousta D-luokasta C-luokkaan. Hänen lisäkseen kolmen torpedoslaisen luokat muuttuivat kauden vaihteessa. Luokkamuutokset astuivat voimaan 9.7.2001 alkaen. Antti Kapulainen palasi A-luokassa vietetyn kevään jälkeen takaisin B-luokkaan. Seppo Koukonen nousi hurjan kevätvireensä johdosta A-luokasta M-luokkaan. Vastakkaiseen suuntaan puolestaan vaihtoi Raimo Pohjanlahti, joka nyt alkavalla kaudella siis voi lisätä tuloksiinsa A-luokan tasoitukset. Torpedoksen kaikkien rekisteröityjen keilaajien nykyiset luokat voit tarkistaa jäsenluettelostamme. TORPEDOKSEN SIVUT UUDISTETTU Torpedoksen kotisivut on uudistettu kauden 2001-2002 aluksi. Sivujen käytettävyyttä on pyritty lisäämään ja samalla yritetty saada sivuja entistä mielenkiintoisemmiksi. Kesän aikana hiljaiseloa viettänyt uutispalstakin herää jälleen uudistuksen myötä henkiin ja kertoo Torpedokseen liittyvät uusimmat uutiset mahdollisimman tuoreina. Sivu-uudistuksen suurimmat muutokset kohdistuvat sivujen ulkoasuun ja käytettävyyteen. Varsinainen sisältö pysyy pitkälti samana kuin aikaisemminkin. Uusia ominaisuuksia pyritään kuitenkin saamaan mukaan vielä tämän vuoden aikana. Uudistuksen pääarkkitehtinä on toiminut Jani Toivanen. Toisena uudistuksen tekijänä on ollut Antti Kapulainen. Uudistus ei ole vielä täysin valmis ja viimeisiä virityksiä tehdään tulevan viikon aikana. Sivujen pitäisi kuitenkin toimia jo tällä hetkellä aivan normaalisti. Mikäli sivujen toiminnassa on ongelmia tai sivujen kehittämiseen liittyen löytyy uusia ideoita, voi tekijöitä lähestyä sähköpostitse (sähköpostiosoitteet löytyvät etusivulta). Mielipiteitään voi jättää myös vieraskirjaan. Tekijät haluavat toivottaa kaikki kävijät tervetulleiksi uusille sivuille. Toivottavasti viihdytte ! |