[kevät 2005] [syksy 2004] [kevät 2004] [syksy 2003] [kevät 2003]

UUTISIA 2003-2004

TOIVOSESTA MESTARI KOUVOLASSA
(sivuille 20.6.2004)

Torpedoksen mestaruuskilpailut järjestettiin viime viikon lauantaina jo 14. kerran. Tällä kertaa näyttämönä oli muutaman vuoden tauon jälkeen Kouvolan keilahalli ja mukana oli kaiken kaikkiaan 30 seuran jäsentä. Tiukkojen vaiheiden jälkeen saatiin vuoden 2004 Torpedoksen mestariksi lopulta Tomi Toivonen.

Pelit aloitettiin kahden sarjan karsintaosiolla. Karsinnassa kuten koko muunkin kilpailun ajan käytettiin keskiarvotasoituksia (210/70% sovellettuna). Tämän jälkeen 16 tasoituksin parhaan tuloksen heittänyttä peluria pääsi mukaan pudotuspeleihin. Tässä vaiheessa pelattiin yhden sarjan otteluita siten että jokainen ottelunsa hävinnyt putosi jatkosta. Näin lopulta jäljellä oli vain kaksi finalistia.

Kahden sarjan karsintaosiota hallitsivat Torpedoksen kuurojen joukkueen keilaajat. Jatkopelien kaavion ykköspaikan otti Tero Suominen tasoituksellisella tuloksella 419. Seitsemän pistettä Suomiselle hävisi Jani Antikainen ja pisteen päähän Antikaisesta jäi pitkästä aikaa paluun radoille tehnyt Timo Kolari. Yli parirajan ylsivät ainoastaan nämä kolme keilaajaa.

Jatkoonpääsyrajaksi muodostui lopulta 364 pistettä. Viimeisen jatkopaikan vei Juhani Kapulainen vain neljän pisteen erolla pudotuspelien ulkopuolelle jääneeseen Janne Kyllöseen. Kyllösen ohella yllättäviä putoajia tässä vaiheessa olivat myös 19. sijalle jäänyt Jari Ratia, Torpedoksen historian ainoa tuplamestari Jarmo Ahokas (21.) sekä miesten SM-liigajoukkueen vakiopeluri Timo Aalto (24.).

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella käytiin kahdeksan tiukkaa taistelua. Ykköspaikalta jatkopeleihin lähtenyt Tero Suominen pudotti Juhani Kapulaisen pistein 210-180. Veli Pöllänen yllätti alkukilpailun kakkosen Jani Antikaisen ja Heli Pylkkänen passitti katsomon puolelle karsinnan kolmosen eli Timo Kolarin.

Puolivälieriin selviytyivät myös Jouko Viljakainen kukistettuaan Antti Kapulaisen, Kyösti Mähönen voitettuaan Mikko Metson, Jani Toivasen pudottanut Pasi Pöllänen sekä Pentti Mäyrää taitavammaksi osoittautunut Tomi Toivonen. Varsinaisesta yllätyksestä vastasi kuitenkin Veli-Pekka Laitinen pudottamalla jatkosta vuoden 1998 mestarin Jani Salmisen. Samalla Laitisesta tuli ensimmäinen Torpedoksen "jääkiekkosiipeen" kuuluva pelaaja joka on selviytynyt seuran mestaruuskilpailuissa kahdeksan parhaan joukkoon.

Toisella kierroksella mukana oli siis vielä kahdeksan heittäjää ja tässä vaiheessa ottelujen voittajia odotti paikka välierissä. Tero Suominen jatkoi ykkössijoitettuna vakuuttavia otteita ja passitti Veli-Pekka Laitisen katsomon puolelle lukemin 223-197. Veli Pöllänen ei viimeisessä ruudussa pystynyt tuplan päälle jatkamaan kaatojonoaan vaan teki paikkaamattoman reiän. Tomi Toivoselle riitti tämän jälkeen paikkokin voiton varmistamiseen. Loppulukemat kirjattiin pistein 221-206.

Heli Pylkkänen aloitti puolivälieränsä Pasi Pöllästä vastaan vaisusti. Sarjan puolesta välistä alkanut neljän kaadon jono kuitenkin käänsi ottelun Pylkkäsen eduksi ja Pöllänen taipui lukemin 221-149. Viimeisessä puolivälierässä Kyösti Mähönen ei antanut Jouko Viljakaiselle mitään mahdollisuuksia vaan eteni neljän parhaan joukkoon sarjatuloksin 224-165.

Molemmat välieräottelut ratkesivat vasta viimeisessä ruudussa. Tero Suominen oli Kyösti Mähöstä vastaan pelatessaan kaiken aika hieman niskan päällä. Viimeisessä ruudussa hänellä jäi yhdeksännen ruudun paikon jälkeen neljä keilaa pystyyn. Paikolla Suominen sai nurin kolme keilaa mikä pikaisen laskutoimituksen jälkeen osoittautui riittäväksi. Vaikka Mähönen olisi heittänyt viimeiseen ruutuunsa kolme kaatoa olisi hän jäänyt pisteen päähän Suomisesta. Mähönen päätti sarjansa yhden keilan missiin ja Suominen eteni näin loppuotteluun pistein 228-205.

Toisessa välierässä Tomi Toivonen ja Heli Pylkkänen etenivät sarjan puolivälistä alkaen tasatahtia. Toivonen päätti sarjansa paikolla ja kaadolla jättäen Pylkkäselle kuitenkin vielä pienen mahdollisuuden. Kun Pylkkäselle jäi päätösruudun avausheitolla yksi keila pystyyn oli Toivosen voitto kuitenkin selviö. Pylkkänen paikkasi ja heitti ylimääräisellä heitolla kahdeksan keilaa pois sinetöiden loppulukemiksi 212-210 Toivosen eduksi.

Pylkkänen ja Mähönen pelasivat välierätappioidensa jälkeen pronssiottelussa. Tämäkin ottelu eteni varsin tasaisissa merkeissä ja ratkaisut nähtiin vasta aivan lopussa. Pylkkänen teki yhdeksänteen ruutuunsa missin mutta pystyi viimeisessä ruudussa yhden keilan paikkoon. Ylimääräisellä heitolla kaadetut kahdeksan keilaa tarkoittivat sitä että Mähösen olisi pitänyt tehdä viimeiseen ruutuunsa ensin kaato ja sitten paikko. Ensimmäisellä heitolla pystyyn jäänyt keila kuitenkin romutti Mähösen mahdollisuudet kolmossijaan ja Pylkkäsen voittolukemiksi merkittiin 203-201.

Loppuottelu oli puolestaan kahden hieman jännittyneen pelurin taistelu. Toivonen heitti viiteen ensimmäiseen ruutuunsa kaksi paikkaamatonta reikää johon Suominen vastasi tekemällä neljään ensimmäiseen ruutuun kolme missiä. Suomisen kahdeksan pistettä suuremman tasoituksen vuoksi peli oli tässä vaiheessa käytännössä tasan.

Ratkaisun hetket koettiin kahdeksannessa ja yhdeksännessä ruudussa Suomisen sorruttua vielä kahteen missiin. Toivonen jatkoi varmaa paikkopeliään loppuun saakka keräten tasoituksin 186 pistettä. Tämä ei antanut Suomiselle enää tilaisuutta ja hän joutui tyytymään 169 pisteen sarjaan. Vuoden 2004 mestariksi leivottiin siten Tomi Toivonen Tero Suomisen jäädessä hopeatilalle.

Varsinaisen kilpailun päätyttyä jatkettiin iltaa perinteisesti kauden päättäjäisten merkeissä. Ilta osoittautui lopulta varsin onnistuneeksi ja koko Torpedoksen joukkio pääsikin kesälomien viettoon hymyssä suin.

Torpedoksen mestaruuskilpailujen täydelliset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. Tilastoja mestaruuskilpailuissa menestyneistä kautta Torpedoksen historian löytyy saavutussivuiltamme.


KUUROJEN SM-KISOISTA KUUSI MITALIA
(sivuille 30.5.2004)

Torpedoksen kuurojen keilaajien menestys jatkui viikko sitten Lahdessa pelatuissa kuurojen SM-kilpailuissa. Yhteensä seuran pelaajien mitalisaalis kasvoi kuuteen: Jani Toivanen saalisti joukkuehopean sekä miesten parikultaa ja henkilökohtaisen MAB-ryhmän hopean, Heli Pylkkänen sai joukkuehopean lisäksi naisten parihopeaa ja Tero Suominen oli myös mukana hopeaa voittaneessa joukkueessa. Kaikki Torpedoksen keilaajat edustivat näissä kilpailuissa lahtelaista kuurojen seuraa Reipasta.

SM-kilpailuissa pelattiin kahdeksan sarjaa, jonka perustella ratkottiin paremmuus sekä henkilökohtaisessa, pari- että joukkuekilpailussa. Joukkuekilpailussa kaikki pelasivat samassa sarjassa mutta parikilpailussa sekä miehille että naisille oli omat sarjansa. Lisäksi miesten henkilökohtainen kilpailu oli jaettu MAB- sekä CD-luokkiin.

Henkilökohtaisessa kilpailussa torpedoslaista parhaiten onnistui Jani Toivanen heittäen 1423 pistettä (ka. 177,88). Tuloksellaan Toivanen ylsi miesten MAB-ryhmän hopealle pisteellä ennen Vaasan Wellaksen Bror-Erik Majorsia. Voiton otti ylivoimaiseen tapaan Mikkelin Kuurojen Urheilijoiden Risto Lehtinen tuloksella 1510 (ka. 188,75).

Miesten CD-ryhmässä Tero Suominen jäi niukasti mitalitilojen ulkopuolelle. Hänen tuloksensa 1339 pistettä riitti neljänteen tilaan 49 pistettä pronssimitalin pokanneesta Tampereen Kuurojen Urheilijoiden Jarmo Järventaustasta. Ykköstilan otti Reippaan Kari Ahola kymmenen pisteen erolla ennen Turun Valppaan Markku Koivulaa.

Naisten puolella Heli Pylkkäsen karu kohtalo oli jäädä pisteen päähän mitaleista. Tulos 1251 ei aivan riittänyt vaan TKU:n Arja Lehti vei viimeisen mitalisijan Pylkkäsen nenän edestä. Kultaa otti tällä kertaa Wellaksen Krystyna Virolainen tuloksella 1352. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Valppaan Liisa Parkkolaan kertyi 39 pistettä.

Muista torpedoslaisista Laura Väisänen oli naisten sarjan yhdeksäs. Jani Antikainen sijoittui miesten CD-ryhmän 14., Ismo Ahtiainen 30. ja Petteri Nurmela 36. sijalle.

Henkilökohtaisen kilpailun tulosten perusteella jaettiin siis myös pari- ja joukkuekilpailujen mitalit. Miesten parikilpailussa Reippaan tasainen parivaljakko Kari Ahola ja Jani Toivanen otti kultamitalit tuloksellaan 2854 (ka. 178,38) kasvattaen voittomarginaalinsa 63 pisteeseen . Hopealle pystyivät Wellaksen Bror-Erik Majors ja Valto Virolainen pisteellä ennen MKU:n Anssi Alanderia ja Risto Lehtistä.

Naisten puolella tämän vuoden ykköspari oli TKU:n Arja Lehti ja Satu Lintula tuloksella 2477. Reippaan Kirsti Niemelä ja Heli Pylkkänen jäivät vaivaisen pisteen päähän Pylkkäsen kokiessa jo kisojen toisen häviön mahdollisimman niukalla marginaalilla. Pronssin napanneet Valppaan Liisa Parkkola ja Anita Roiko-Hanhikoski jäivät Reippaan parista 16 pistettä.

Muiden torpedoslaisten sijoituksen parikilpailussa olivat vaatimattomampia. Jani Antikainen ja Tero Suominen olivat tuloksellaan 2594 seitsemänsiä ja Ismo Ahtiainen yhdessä Pasi Niemelän kanssa päätyi 16. sijalle.

Joukkuekilpailussa voitosta taistelivat lähinnä Valppaan ja Reippaan joukkueet. Loppurutistuksessa Valpas osoittautui lopulta 21 pistettä paremmaksi ja nelikko Markku Koivula, Pertti Lahtinen, Tero Tiainen ja Eino Ääri pääsi juhlimaan kultamitaleja. Reippaan hopeajoukkueessa heittivät Kari Ahola, Heli Pylkkänen, Tero Suominen ja Jani Toivanen. Pronssia otti Wellas.

Jani Toivaselle henkilökohtainen MAB-hopea oli hänen paras saavutuksensa kuurojen SM-kilpailuista toistaiseksi. CD-ryhmässä hän on saavuttanut kultaa vuonna 2000 sekä hopeaa vuonna 1997. Heli Pylkkäsen neljäs tila sivusi hänen aikaisempaa parasta saavutustaan. Tero Suominen on puolestaan voittanut henkilökohtaisen CD-ryhmän mestaruuden vuonna 2002 sekä hopean vuonna 1998.

Joukkuekilpailussa hopeamitalit olivat torpedoslaisten parhaat saavutukset toistaiseksi. Miesten parikilpailussa Toivasen tämänvuotisen mestaruuden lisäksi Toivanen ja Suominen ylsivät hopealle jo vuonna 2002 ja Toivanen lisäksi pronssille vuonna 2003.

Kotihallissa pelatut kuurojen SM-kilpailut sujuivat siis Torpedoksen osalta vähintäänkin tyydyttävästi. Kilpailujen tarkemmat tulokset löytyvät Lahden Kuurojen Urheilijoiden sivuilta.


AHOLAMMILLE URAN VIIDES KOLMESATANEN
(sivuille 18.5.2004)

Vielä kauden 2003-2004 viime hetkilläkin Torpedoksen keilaajat pystyvät hienoihin keilasuorituksiin. Yksi esimerkki tästä saatiin jälleen viime viikon maanantaina Erno Aholammin heitettyä uransa viidennen täysosumasarjan Tapanilan keilahallissa.

Aholammin onnistuminen tuli Keilakarkeloiden loppukilpailun puolivälierissä. Aholammi heitti jo alkukilpailussa hyvin sijoittuen tasoituksellisella tuloksellaan 1337 (tas. 24) karsinnan neljänneksi. Loppukilpailussa tahti jatkui hyvänä ja aluksi pelatussa viiden sarjan osiossa tulosta syntyi tasoituksin 1058 pistettä (tas. 15). Tällä tuloksella Aholammi selviytyi kahdeksan parhaan joukkoon eli puolivälieriin.

Puolivälierässä rataparilla 9-10 Aholammi kohtasi kotihallissaan heittäneen Tapanilan Erän Erik Kollamaan. Aholammi nakutti sarjaan täydet 12 kaatoa ja heitti uransa viidennen 300 pisteen sarjaan edeten samalla ylivoimaisesti kilpailun välieriin. Eroa Kollamaahan tuli tasoituksin tasan sata pistettä.

Liekö sitten täydellinen sarja herpaannuttanut Aholammin keskittymisen, mutta välierissä PuiU:n Petri Freundlichia vastaan Torpedoksen mies oli aseeton. Tasoituksellisella 189 pisteen sarjallaan Aholammi jäi Freundlichista peräti 51 pistettä ja joutui tyytymään Keilakarkeloiden jaettuun kolmanteen tilaan yhdessä Grankulla Bowlaren Olli Hossin kanssa. Freundlich puolestaan kärsi loppuottelussa tappion turnausvoittoon edenneelle Vantaan VJT:n Mika Vallasvuolle.

Uransa viidestä kolmesatasesta Aholammi on heittänyt neljä Torpedoksen paidassa. Edellisen kerran Aholammi pääsi juhlimaan täysosumaa joulukuussa 2001 Järvenpäässä onnistuttuaan samassa kilpailussa heittämään peräti kaksi 300 pisteen sarjaa.

Aholammin onnistuminen oli vasta viides Torpedoksen riveissä heitetty täysosuma amerikkalaisella pelitavalla. Tapanilassa 300 pisteen sarjaan on torpedoslaisista pystynyt aikaisemmin ainoastaan Jani Toivanen vuoden 2001 keväällä. Yhteensä Torpedos-kolmesatasia on nyt 46.

Luettelo Torpedoksen 300 pisteen sarjoista sekä muista ennätyksistä löytyy kotisivujemme ennätysosiosta.


RATIA SM-KISOJEN KAHDEKSAS
(sivuille 17.5.2004)

Miesten A SM -kilpailut huipentuivat viikonvaihteessa Lahden keilahallissa pelattuihin loppukilpailuihin. Itsensä 64 parhaan joukkoon oli selvittänyt myös kolme torpedoslaista. Heistä lopulta parhaiten suoriutui kahdeksanneksi yltänyt Jari Ratia. Raimo Pohjanlahden ja Janne Kyllösen pelit päättyivät jo lauantaina.

Loppukilpailuun selviytyneet keilaajat pelasivat aluksi kuusi sarjaa alkukilpailun pisteisiin. Karsinnan neljänneltä sijalta startannut Raimo Pohjanlahti ei saanut kasaan kuin 1167 pistettä mutta selviytyi 32 parhaan jatkajan joukkoon helposti. Janne Kyllönenkään ei saanut parirajaa rikki vaan 1193 pisteen tulos pudotti miehen karsintarajan tuntumaan. Jatkopaikka irtosi lopulta kuuden pisteen marginaalilla ensimmäiseen putoajaan.

Tiukimmalla joutui kuitenkin Jari Ratia. Otettuaan viimeisen sarjan ylimääräisellä heitolla vain seitsemän keilaa pois hän päätyi tasapisteisiin Porin Giantsin Ari Valarannan sekä Tampereen Keilakerhon Mika Lahden kanssa. Ratialla oli kolmikosta vähiten kaatoja ja hän oli siten heikoimmassa asemassa jatkopaikkaa ajatellen. Tuloslaskennan jälkeen kaikkien kolmen tulos kuitenkin riitti jatkopaikkaan ja ensimmäisen putoajan karun kohtalon koki pisteen kolmikosta jälkeen jäänyt Varkauden Mainareiden Ari Jehkinen.

Kilpailun tässä vaiheessa kärkeen oli noussut Helsingin Ailecin Pasi Uotila. Hänen 1816 pisteen karsintatuloksensa sai jatkoa kuuden sarjan tuloksella 1311. Helsingin Grankulla Bowlaren Teemu Raatikainen vaani 19 pisteen päässä ja ero kolmantena olleeseen Porin Metallin Keilaajien Reijo Saariseenkin oli vain 20 pistettä. Suurimman nousun tässä osiossa esitti Porin Giantsin Pasi Paalosalo heittämällä peräti 1426 pistettä (ka. 237,67) ja kavuten yhteistilanteen neljänneksi.

32 parasta keilaajaa jatkoi lauantai-iltana pelejä toisella kuuden sarjan osiolla. Tätä osiota hallitsi täysin ylivoimaisesti Jari Ratia. Sarjakimara 235, 256, 266, 245, 234 ja 249 tuotti huikean yhteistuloksen 1485 ja nosti Ratian neljännelle sijalle. Osion toiseksi parhaasta tuloksesta (1347) vastannut Teemu Raatikainen puolestaan otti kärkipaikan haltuunsa 66 pisteen erolla ennen Lohjan Rännimestareiden Olli Tiaista.

Muiden torpedoslaisten jatkopelit olivat melkoista tuskaa. Raimo Pohjanlahti oli kolmen sarjan ajan vielä melko hyvin mukana taistelussa sijoituksesta 16 parhaan joukkoon, mutta kolme viimeistä sarjaa tuottivat vain 493 pistettä ja Pohjanlahti putosi 30. sijalle. Janne Kyllönen puolestaan putosi muiden kyydistä jo kahden ensimmäisen sarjan jälkeen ja heitteli sen jälkeen vain oman osuutensa loppuun. Lopulliseksi sijoitukseksi SM-kilpailuista hänellä jäi 32. sija.

Sunnuntaina 16 parasta heittäjää jatkoivat Round Robin -peleillä. Ratia aloitti kolmella voitolla ja pysyi hyvin mukana taistelussa mitalipelipaikasta. Neljännen ja viidennen sarjan tappioista nuorukainen vielä toipui mutta sarjoihin 9-13 tullut tappioputki vei lopullisesti mahdollisuudet kolmen parhaan joukkoon. Sijoitussarjan 242 pisteen sarja päätti kuitenkin Ratian kisat komeasti ja kahdeksas sija on kelpo suoritus tasokkaassa turnauksessa.

Mitalipeleihin selviytyi lopulta melko yllättävä kolmikko. Suoraan loppuotteluun eteni sunnuntain peleissä ylivoimaisia otteita esittänyt Olli Tiainen. Reijo Saarinen pelasi myös hienon Round Robinin nousten kakkospaikalle. Kolmannen mitalipelipaikan otti Pasi Paalosalo 56 pisteen erolla ennen TKK:n Petteri Salosta.

Välierässä Paalosalo kukisti tiukan taistelun jälkeen Saarisen. Vanhojen työkaverien taistossa Saarinen vei ensimmäisen sarjan pistein 232-206 mutta Paalosalo iski toisessa pistein 245-215. Yhteispisteissä Paalosalon voittomarginaaliksi jäi siten neljä pistettä (451-447).

Loppuottelu puolestaan eteni kaiken aikaa hienoisessa Paalosalon hallinnassa. Ensimmäinen sarja kirjattiin porilaiselle pistein 201-195. Toinen sarja eteni varsin tasaisissa merkeissä kunnes Paalosalolle jäi kymppiruutuun 7-10 -reikä varsin hyvällä heitolla. Tiaiselta vaadittiin voittoon yhtä kaatoa yhdeksänteen ruutuun heitetyn kumon lisäksi. Tiainen hautasi pallonsa syvälle taskuun ja jatkoi voiton ratkettua vielä kahdella samanmoisella. Toinen sarja meni Tiaiselle pistein 236-212 ja koko ottelu siten lukemin 431-413.

Ratia sijoittui SM-kilpailuissa kärkipäähän jo toisena vuonna peräkkäin. Viime vuoden karkeloissa hänen sijoituksensa oli vielä hivenen parempi miehen sijoittuessa viidenneksi. Torpedoksen menestystä miesten SM-kilpailuissa kautta vuosien voi tarkastella kotisivujemme saavutusosiosta.

Lahden SM-loppukilpailujen täydelliset tulokset löytyvät Lahti-Bowlingin kotisivuilta.


SM-KOTIKISOJEN KARSINTA PELATTU
(sivuille 12.5.2004)

Lahdessa tänä vuonna pelattavien miesten A-SM -kilpailujen karsinta saatiin pelattua päätökseensä viime sunnuntaina. Kahdeksan sarjan karsintaan osallistui yhteensä 1975 keilaajaa joista 64 parasta selviytyi 15.-16.5.2004 pelattaviin loppukilpailuihin. Tähän joukkoon mahtui myös kolme Torpedoksen edustajaa.

Karsinnan ykköseksi kiilasi Valkeakosken Walki Teamin jo veteraani-ikäinen Aarne Tuominiemi. Hänen tuloksensa 1837 (ka. 229,63) oli lopulta 21 pistettä toiseksi yltänyttä Helsingin Ailecin Pasi Uotilaa parempi. Kolmossija meni ex-maajoukkuekeilaaja Arvi Korhoselle tuloksella 1812 ja neljänneksi sijoittui paras lahtelainen eli Torpedoksen Raimo Pohjanlahti tuloksella 1801.

Muista torpedoslaisista 1646 pisteeseen nousseen karsintarajan selvittivät 16. sijalle tuloksella 1729 sijoittunut Jari Ratia sekä 1703 pisteellä 26. sijan vallannut Janne Kyllönen. Neljäntenä lahtelaisena loppukilpailuun selviytyi Golf-Keilaajien Antero Immonen tuloksella 1670.

Karsinnassa koettiin myös muutamia yllätyksiä. Kovimpina niistä voidaan pitää maajoukkuekeilaajien Mika Luoto (RäMe) ja Petri Mannonen (TKK) karsiutumista loppukilpailusta.

Finaaliin selviytyneiden ohella torpedoslaisista mainittaviin esityksiin ylsivät 77. sijallaan 13 pisteen päähän loppukilpailusta jäänyt Timo Aalto, 1614 pisteen tuloksella sijalle 111. sijoittunut Jarmo Ahokas sekä neljällä pisteellä parirajan ylittänyt Jari Mäntynen (131.). Yhteensä kotihallissa pelattuihin SM-kilpailuihin osallistui 27 Torpedoksen keilaajaa. Tämä lienee suurin määrä yhdestä seurasta SM-kilpailuihin osallistuneita pelaajia.

Alkukilpailujen perusteella ratkaistiin myös 2 x 8 sarjan parikilpailun sekä 4 x 8 sarjan joukkuekilpailun SM-mitalit. Parikilpailussa Walki-Teamin Aarne Tuominiemi ja Rauli Heikkinen ottivat voiton tuloksellaan 3559 (ka. 222,44). Hopea meni Vantaan Prime BC:n miehistölle Toni Toivonen - Esa Rantala ja pronssi Ailecin parille Petri Römark - Pasi Uotila.

Torpedoksen ykköspari oli sijalle 7. noussut Seppo Koukonen - Raimo Pohjanlahti pistein 3374. Janne Kyllönen ja Jarmo Ahokas jäivät heistä 57 pistettä sijoittuen lopullisella tuloslistalle 11. sijalle.

Joukkuekilpailussa kultaiset mitalit menivät Prime BC:n joukkueelle Tuomo Konttila, Paavo Grönmark, Toni Toivonen ja Esa Rantala yhteistuloksella 6711 (ka. 209,72). Hopea- ja pronssimitalit menivät Lohjan Rännimestareiden kahdelle joukkueelle. Torpedoksen seniorijoukkue Seppo Koukonen, Raimo Pohjanlahti, Juhani Kapulainen ja Simo Honkanen heitti 6461 pistettä sijoittuen yhdeksänneksi. 20 parhaan joukkoon mahtui vielä kaksi muutakin Torpedoksen joukkuetta (sijat 17. ja 18.).

Loppukilpailuun selviytyneet keilaajat aloittavat keilaamalla aluksi kuusi sarjaa amerikkalaisittain alkukilpailun pisteisiin. Tämän jälkeen 32 parasta jatkaa vielä toiset kuusi sarjaa. Sunnuntaiaamuna 16 eniten pisteitä kerännyttä pelaa vielä Round Robin -pelit ennen kolmen parhaan mitaliotteluita.

SM-kilpailujen tulokset löytyvät Suomen Keilailuliiton sivuilta. Tietoa Torpedoksen menestyksestä SM-kilpailuissa vuosien varrella löytyy puolestaan kotisivujemme saavutusosiosta.


KAUDEN PÄÄTÖSSEURAOTTELUSTA TAPPIO
(sivuille 28.4.2004)

Torpedoksen kauden 2003-2004 viimeinen seuraottelu pelattiin lauantaina Tampereella. Vastassa olivat tällä kertaa kuukausi sitten Lahdessa vierailleet Tampereen Gold Fingersin seniorikeilaajat ja ottelu pelattiin kuusimiehisin joukkuein. Isännät kuittasivat Lahdessa kärsimänsä tappion ja ottivat tällä kertaa 119 pisteen voiton.

GF lähti otteluun 54 pisteen tasoitusedun turvin. Ensimmäisessä sarjassa Torpedos pystyi kaventamaan eroa 28 pisteellä joukkuetulosten ollessa 1144-1116 lahtelaisten hyväksi. Tasaisen lahtelaisryhmän ainoasta parituloksesta vastasi Seppo Koukonen 225 pisteen sarjallaan. Isäntien parhaista tuloksista vastasivat Tapio Muikku (231), Lars Appelström (204) ja Esko Järvinen (203).

Tasainen kamppailu jatkui toisessa sarjassa, jonka GF vei nimiinsä pistein 1185-1190. Ero yhteispisteissä oli siten kahden sarjan jälkeen 31 pistettä GF:n hyväksi. Seppo Koukonen jatkoi ainoana torpedoslaisena parikurssissa 245 pisteen sarjallaan. GF:n tasaisesta ryhmästä yli parituloksen ylsi neljä peluria: Tapio Muikku (218), Jaakko Horttanainen (216), Esko Järvinen (205) ja Kauno Mäkelä (203).

Peli tasoittui jälleen kolmannessa sarjassa. Torpedos heitti 1155 pistettä kaventaen eroa 28 pisteellä. Nyt parivauhtiin ylsivät myös muut lahtelaiset Koukosen lisäksi sillä Raimo Pohjanlahti paineli 214 pisteen tahtia ja Pentti Mäyräkin pystyi tasan 200 pisteen tulokseen. GF:n joukkueesta Esko Järvinen heitti 227, Raimo Haapanen 210 ja Jaakko Horttanainen 202 pistettä.

Neljäs sarja käynnistyi siis GF:n johtaessa ainoastaan kolmella pisteellä. Tässä vaiheessa "kultasormet" kuitenkin havahtuivat ja ottivat selkeän sadan pisteen sarjavoiton (1233-1133). Tasaisesta tamperelaisjoukkueesta peräti kolme pelaajaa heitti 203 ja lisäksi vielä yksi 202 pistettä. Parhaiten tässä vaiheessa kuitenkin onnistui Lars Appelström 225 pisteen sarjallaan. Torpedoksen 200 pisteen ylityksistä vastasivat Seppo Koukonen (212) sekä Sulo Hietala (203).

Torpedos yritti vielä viidennessä sarjassa kaventaa GF:n etumatkaa. Torpedos heitti Sulo Hietalan (225), Simo Honkasen (220) ja Raimo Pohjanlahden (202) johdolla 1180 pistettä. GF ei kuitenkaan häkeltynyt vaan roikkui tuntumassa 1154 pisteen joukkuesarjallaan. Eroa ennen viimeistä sarjaa jäi siten vielä 77 pistettä. GF:n johdon säilymisen takuumiehiä olivat Jaakko Horttanainen ja Esko Järvinen 227 sekä 220 pisteen sarjoillaan.

Päätössarjassa Torpedoksen paukut eivät enää riittäneet ja GF karkasi otteluvoittoon. Torpedos jäi 1103 pisteeseen ja GF kasvatti eroa vielä 42 pisteellä. Lopullinen voittomarginaali oli siten 119 pistettä. Torpedoksesta parhaat lopetukset peleilleen tekivät Raimo Pohjanlahti 226 ja Simo Honkanen 214 pisteen sarjoillaan. GF:n joukkueesta Esko Järvinen jatkoi hyvää menoaan loppuun saakka 227 pisteen sarjallaan. Ansiokkaasti loppuun asti pelasi myös Lars Appelström 211 pisteen tuloksellaan.

Seuraottelun henkilökohtaisissa tuloksissa ehdottomaksi ykköseksi nousi GF:n Esko Järvinen tasoituksellisella 1333 pisteen tuloksellaan. Seuraavat sijat vei tiivis kolmikko: GF:n Jaakko Horttanainen keräsi 1259, Torpedoksen Simo Honkanen 1258 ja Honkasen seuratoveri Sulo Hietala 1255 pistettä. 12 pelaajasta yhteensä seitsemän ylsi tasoituksin yli parivauhdin.

Torpedoksen kausi on nyt seuraottelujen osalta päätöksessään. GF-ottelun tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


TORPEDOS SEURA-CUPIN KAHDEKSAS
(sivuille 28.4.2004)

Valtakunnallisen Seura-cupin tämän kauden loppukilpailu pelattiin toissa lauantaina Porissa. Torpedoskin oli muutaman vuoden tauon jälkeen saanut yhden joukkueensa mukaan loppuhuipentumaan. Eteneminen päättyi kuitenkin viidennessä ottelussa paikallisvastustaja Falconsin tuottaessa torpedoslaisille toisen tappion ja tulokseksi jäikin siten kahdeksas sija.

Ensimmäisessä ottelussaan Torpedos kohtasi KJK:n Kauhajoelta. Miesten SM-liigapelureista kasattu Torpedoksen joukkue heitti varsin tasaisesti keräten 803 pistettä. Vastustaja joutui tyytymään 12 pistettä heikompaan tulokseen ja Torpedos jatkoi voittajien lohkoon. Lahtelaisten parituloksista ensimmäisessä sarjassa vastasivat Mikko Metso (211), Jarmo Ahokas (205) sekä Seppo Koukonen (203).

Toisenkin ottelun vastustaja oli Torpedokselle hieman tuntemattomampi joukkue sillä vastaan asteli KasVe Närpiöstä. KasVe pystyi ylittämään parituloksen 12 pisteellä mutta Torpedos oli tällä kertaa omaa luokkaansa 856 pisteen tuloksella. Ensimmäisessä sarjassa hieman takkuillut Erno Aholammi syttyi nyt 249 pisteen sarjaan. Mikko Metso jatkoi tasaisesti 214 pisteen tuloksella ja Seppo Koukonen jäi yhden pisteen ensimmäisen sarjan tuloksestaan 202 pisteen noteerauksella.

Kahden voitetun ottelun jälkeen oli vuorossa muutaman tunnin tauko ennen pelien jatkumista. Tauon jälkeen vastus koveni kotihallissaan pelanneen Porin Giantsin osuttua Torpedoksen vastukseksi. Tulostaso laski kohtaamisessa ratojen kuivuessa ja esimerkiksi Giantsin Antti-Pekka Lax sai kasaan vain 106 pistettä. Ari Valarannan 237 ja Pasi Paalosalon 223 pisteen sarjat riittivät kuitenkin nostamaan porilaiset sarjavoittoon lukemin 759-746. Torpedoksesta ei kukaan yltänyt yli 200 pisteen sarjaan.

Tappio Giantsille tiesi urakan päättymistä seuraavan häviön jälkeen. Viidennen kierroksen ottelun Helsingin Vauhti-Veikkoja vastaan Torpedos selvitti kuitenkin kunnialla. Jarmo Ahokas heitti 221, Erno Aholammi 214 ja Seppo Koukonen tasan 200 pistettä nostaen Torpedoksen yhteistuloksen 797 pisteeseen. HVV ei pysynyt vauhdissa mukana vaan joutui taipumaan 31 pisteen erolla. HVV:n lopulliseksi sijoitukseksi jäi siten yhdeksäs tila Torpedoksen selviytyessä kuudennelle kierrokselle.

Torpedoksen kohtaloksi koitui siis lopulta toinen lahtelaisjoukkue Falcons. Joukkueet olivat pelanneet koko päivän ilman välihoitoa ja pelipaikka oli siirtynyt varsin ylös, mutta tulostaso säilyi silti hyvänä. Torpedos heitti Jarmo Ahokkaan (229) ja Mikko Metson (212) vauhdittamana 826 pisteen yhteistuloksen mutta joutui silti poistumaan lavalta häviön kärsineenä. Falconsin nelikko nakutti taululle 870 pisteen lukemat edeten kuuden parhaan joukkoon. Torpedoksen lopulliseksi sijoitukseksi jäi kahdeksas.

Tämänvuotisen Seura-cupin vei lopulta nimiinsä Pietarsaaren Drott kukistamalla Giantsin lopullisessa finaalissa pistein 804-801. Kolmanneksi sijoittui välierässä Giantsille taipunut raumalainen Ganali Helmet. Falcons kärsi Torpedos-voiton jälkeen tappion Vantaan VanKei:lle heti seuraavassa ottelussaan ja sijoittui lopulta viidenneksi.

Seura-cupin loppukilpailun tulokset löytyvät Porin Keilailuliiton sivuilta.


NELOSSARJASTA LOHKON KOLMOSSIJA
(sivuille 6.4.2004)

Historiansa toista kautta miesten valtakunnansarjassa pelannut Torpedoksen kakkosjoukkue joutui lopulta tyytymään kolmanteen sijaan Nelossarjan lohkossa 13. Vielä neljän kierroksen jälkeen lohkoa johtanut Torpedos oli varsinkin viimeisellä kierroksella suurissa vaikeuksissa ja joutui päästämään ohitseen sekä Heinolan Bowling Farrow'n sekä Tampereen Kaatolupin.

Kauden viimeinen kierros pelattiin viime lauantaina Tampereella. Ennen päätöskierroksen pelejä Torpedos oli lohkokakkosena 123 pistettä Heinolassa pelatulla toiseksi viimeisellä kierroksella kärkeen noussutta BF:n joukkuetta jäljessä. Lievistä kokoonpanovaikeuksista kärsinyt Torpedos voitti kierroksen viidestä ottelustaan kolme, mutta tappiot joukkue kärsi juuri pahimpia kiistakumppaneitaan vastaan.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli jo edelliskaudelta viitossarjasta tuttu Hyvinkään Kamut. Torpedoksen peli ei ollut mitenkään hohdokasta, mutta Pekka Ahokkaan (222) terävät otteet riittivät kääntämään ottelun lahtelaisten eduksi. Historiankirjoihin kirjattiin loppulukemat 744-687.

Seuraavassa ottelussa alkoi sitten olla jo lopullisen ratkaisun makua ilmassa. Jo kauden ensimmäisellä kierroksella kotihallissaan hyvin esiintynyt Tampereen Kaatolupi pelasi kohtuullisen sarjan keräten 767 pisteen joukkuetuloksen. Alkusarjasta ongelmissa ollut Torpedos alistui lopulta varsin helposti ja pystyi kasaamaan vain 643 pistettä ja jo ensimmäisessä ottelussa parillakymmenellä pisteellä eroa kasvattanut BF karkasi sarjakärjessä yli 400 pisteen päähän.

Kolmannessa sarjassa Torpedos teki vielä viimeisen hyökkäyksen asemiensa parantamiseksi. Pekka Ahokas tyylitteli 223 ja Juhani Kapulainen 221 pistettä nostaen joukkueen yhteistuloksen 804 pisteeseen. Hämeenlinnan Courun Colaajat jäivät 82 pisteen päähän ja sarjavoitto oli selviö. BF kuitenkin pisti vieressä vielä kymmenisen pistettä paremmaksi ja ero kasvoi vielä entisestään. Samalla hävisivät käytännössä viimeisetkin nousumahdollisuudet.

Toiseksi viimeisessä ottelussaan lannistunut Torpedos joutui tiukoille jopa lohkojumbo Tampereen Rännäreitä vastaan. Ainoastaan vastustajan heikkous antoi lahtelaisille voittomahdollisuuden vaikka joukkuetulos jäi 680 pisteeseen. Heikkotasoisen väännön jälkeen Torpedoksen voittomarginaali oli 33 pistettä.

Kauden päätösottelussa Torpedoksen vastustaja oli BF. Panoksena ottelussa oli enää kunnia sillä heinolalaiset olivat jo varmistaneet lohkovoittonsa. Sarjan alussa Torpedos pysyi vielä hyvin BF:n vauhdissa mutta sitten alkoi Kimmo Lahtisen yhden miehen show. Lahtinen heitti toisesta ruudusta alkaen kahdeksan peräkkäiskaatoa saavuttaen 269 pisteen sarjatuloksen. Samalla BF:n yhteistulos nousi 795 pisteeseen mikä riitti mainiosti Lahtisen kaatoruletista masentuneelle Torpedoksen joukkueelle. BF osoitti kuuluvansa Kolmossarjaan ottamalla kauden päätteeksi 123 pisteen voiton Torpedoksesta.

Viimeisellä kahdella kierroksella kaikki kymmenen otteluaan voittanut BF oli lopulta varsin ylivoimainen lohkovoittaja. Eroa kakkoseksi viimeisessä sarjassa nousseeseen Kaatolupin joukkueeseen kertyi 681 pistettä. Torpedos oli kolmas 866 pistettä lohkokärjestä. Viimeisen kierroksen järjestys noudatteli lopullisen sarjataulukon vastaavaa: BF oli ykkönen 226 pistettä ennen Kaatolupia ja 745 pistettä ennen Torpedosta.

Lohkon ylivoimaisesti parasta keilaajaa niin kierroksen kuin koko kaudenkin keskiarvotilastoissa ei ole kovin vaikea etsiä. BF:n Kimmo Lahtisen viimeisen kierroksen keskiarvo oli huimat 226,20 pistettä mikä riitti lähes 15 pisteen eroon toiseksi sijoittuneeseen Kaatolupin Markku Järventiehen (ka. 211,50). Kolmantena Tampereella yli parikeskiarvoon ylsi Lahtisen seuratoveri Jari Tykkä (ka. 204,20). Koko kauden tilastoissa Lahtisen keskiarvo oli myös mainio 214,05.

Torpedoksen kakkosjoukkueessa pelasi kauden aikana kaikkiaan 12 pelaajaa. Heistä yli parikeskiarvoon pystyivät alkukaudesta joukkueessa muutaman kierroksen pelanneet Seppo Koukonen (ka. 202,20), Arto Blomqvist (ka. 201,80) sekä Timo Aalto (ka. 200,20). Viimeisellä kierroksella ainoana kymmenen parhaan joukkoon ylsi Pekka Ahokas keskiarvolla 188,00.

Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit miesten valtakunnansarjassa jatkuvat siis ensi vuonnakin Nelossarjassa. Torpedoksen menestystä valtakunnansarjoissa kautta aikojen voi tarkastella kotisivujemme saavutusosiosta. Tämän kauden tulokset löytyvät tulossivuiltamme.


RAHATURNAUS HELMISEN HEINIÄ
(sivuille 1.4.2004)

Viidettä kertaa pelatun Lahden Rahaturnauksen loppukilpailu pelattiin viime viikon keskiviikkona Lahden keilahallilla. Neljättä kertaa voitto meni lahtelaisseurojen ulkopuolelle Porin Giantsin ammattilaiskentilläkin kunnostautuneen Jouni Helmisen kukistettua kilpakumppaninsa. Helminen voidaan kuitenkin laskea toiseksi lahtelaisvoittajaksi sillä porilaisesta seurasta huolimatta mies asustelee Lahdessa.

Rahaturnauksen alkukilpailussa tehtiin kaikkiaan 513 suoritusta. Tasoituksina käytettiin 210/70% ja 20 parasta tasoituksellisen tuloksen heittänyttä eteni loppukilpailuun. Loppukilpailurajaksi saatiin neljäviikkoisen karsinnan jälkeen 1321 pistettä Porvoon Uran Ronnie Middletonin jäätyä jatkosta vaivaisella pisteellä.

Loppukilpailuun saapui paikalle yhtä lukuun ottamatta kaikki finaaliin selviytyneet. Jyväskylän Cannonballsin Petri Kuusela oli tällä kertaa estynyt saapumasta ja finaali pelattiin siten 19 pelurin voimin. Kaikki loppukilpailijat pelasivat aluksi viisi sarjaa amerikkalaisittain käyttäen alkukilpailusta tuttuja tasoituksia. Tämän jälkeen neljä parasta heittäjää selviytyi yhden sarjan porrasfinaaleihin.

Finaalin ensimmäinen sarja oli varsin hyvätasoinen. Parasta vauhtia aloitti Torpedoksen Simo Honkanen 244 pisteen hurjastelullaan. Ainoastaan pisteen Honkasesta jäi Jouni Helminen ja Areksen Hannu Alhokin tekaisi hulppeat 238 pistettä. Torpedoksen panos oli muutoinkin vahva Juhani Kapulaisen heitettyä 226, Jarmo Ahokkaan 216 ja Seppo Koukosen 209 pistettä. Kärkipaikan otti haltuunsa kuitenkin 175 pistettä tasoituksia viiteen sarjaan saanut Golf-Keilaajien Matti Virtanen.

Virtanen pysytteli ykkösenä vielä toisenkin sarjan jälkeen. C-luokassa keilaava mies heitti puhtaillakin tuloksilla kahteen ensimmäiseen sarjaansa lukemat 196 ja 198. Eniten asemiaan toisessa sarjassa parantelivat Turun Toverien Lasse Jalava (238), Keila-Kallejen Harri Ormala (237) sekä Torpedoksen Raimo Pohjanlahti (237).

Hyvissä asemissa jatkoivat myös Torpedoksen Jari Ratia (toinen sarja 230), Juhani Kapulainen (220), Jouni Helminen (212), Golf-Keilaajien Harri Lehto-Aeschlimann (210) sekä Seppo Koukonen (207).

Kolmannessa sarjassa kärkipaikoilla keikkunut GK:n parivaljakko Virtanen ja Lehto-Aeschlimann alkoivat menettää asemiaan. Molemmat jäivät alle 170 pisteen sarjoihin. Samalla Raimo Pohjanlahti tiukensi tahtia takomalla peräti 267 pisteen sarjan. Helminen jatkoi vahvaa nousuaan 232 pisteen sarjalla ja hänen lisäkseen tiukimmin jatkopaikoista taistelivat Jari Ratia (3. sarja 234), Heinolan Bowling Farrow'n Jukka Virtanen (234), Jarmo Ahokas (227), Helsingin Ailec Teamin Petri Römark (224), Vantaan Prime BC:n Paavo Grönmark (214) sekä Simo Honkanen (210).

Ykköspaikalle saatiin uusi mies Raimo Pohjanlahden tehtyä neljänteenkin sarjaansa 248 pistettä. Jouni Helminen (244) ja Simo Honkanen (223) nousivat Pohjanlahden vanavedessä myös kärkkymään jatkopaikkoja. Viimeisestä porrasfinaalipaikasta käytiinkin sitten jo tiukempaa taistelua. Lähes samassa nipussa olivat Petri Römark, Hannu Alho, Matti Virtanen ja Harri Lehto-Aeschlimann. Paavo Grönmark alkoi 225 pisteen sarjastaan huolimatta jo olla ulkona jatkokuvioista. Myös Torpedoksen nelikko Ahokas, Kapulainen, Ratia ja Koukonen hyytyi tässä vaiheessa tavoittelemaan enää sijoitusta kymmenen parhaan joukossa.

Viimeisessä sarjassa sekä Pohjanlahti (255), Honkanen (201) että Helminen (188) pystyivät melko helposti varmistamaan jatkopaikkansa. Neljännestä tilasta taistelleista pelureista ainoastaan Hannu Alho (202) pystyi paritulokseen nousten viimeiselle jatkopaikalle 15 pisteen erolla ennen Harri Lehto-Aeschlimannia. Petri Römark ja Matti Virtanen jäivät jatkopaikoista vastaavasti 20 ja 21 pistettä.

Torpedoslaisista Juhani Kapulainen pystyi 198 pisteen sarjallaan pitämään seuratoverinsa Jarmo Ahokkaan niukasti takanaan. Parivaljakon lopulliset sijoitukset olivat yhdeksäs ja kymmenes. Jari Ratia sijoittui lopulta 13. ja viimeiseen sarjaansa 232 pistettä heittänyt Seppo Koukonen 14. sijalle.

Pohjanlahti raivasi 1198 pisteen tuloksellaan (ka. 236,60) ja finaalin alkuosan ykkössijallaan paikan suoraan loppuotteluun. Honkanen jäi Pohjanlahdesta 61 pistettä selviytyen suoraan välierään. Puolivälierässä olivat siten vastakkain Hannu Alho ja Jouni Helminen.

Ensimmäinen porrasfinaaliottelu ei alussa ollut tasoltaan kovin korkea. Voiton avaimia tarjoiltiin puolin jos toisinkin ja lopulta Helminen käytti tilaisuutensa hyväkseen. Sarjan lopun kaatojonolla eroa kertyi lopulta 26 pistettä (213-187) ja Alhon sijoitukseksi kilpailussa jäi neljäs tila.

Välierässä Honkanen pysyi 12 pisteen sarjatasoituksensa turvin Helmisen vauhdissa sarjan puoliväliin saakka. Tässä vaiheessa kaksi peräkkäistä yhden keilan missiä kostautui ja Helminen karkasi omille teilleen. Viimeiset ruudut olivat enää muodollisuus ja Helminen eteni loppuotteluun loppulukemin 229-192.

Loppuottelussa käytiinkin sitten kahta ensimmäistä ottelua huomattavasti tasaisempi kamppailu. Ennen viimeisiä heittovuoroja Helminen oli onnistunut hankkiutumaan niukkaan johtoon mutta joutui heittämään kaksi viimeistä ruutuaan ensin. Yhdeksänteen ruutuun mies upotti pallonsa syvälle taskuun mutta pystyyn jäi kasikeila. Paikon jälkeen voiton varmistamiseen olisi tarvittu tupla kymppiruutuun mutta heti ensimmäisellä heitolla pystyyn jäi kymppikeila.

Helmisen heitettyä paikon siirtyivät paineet Raimo Pohjanlahdelle. Pohjanlahden olisi viimeiseen ruutuunsa heitettävä kaksi kaatoa kääntääkseen ottelun edukseen. Tiukassa paikassa Pohjanlahti pystyi hyvään suoritukseen mutta kymppikeila jäi tälläkin kertaa paikoilleen. Paikko ei enää riittänyt Pohjanlahdelle vaan Helminen kuittasi tuhannen euron ykköspalkinnon kolmen pisteen erolla sarjoin 212-209.

Lahden Rahaturnaus oli viimeinen Lahden keilahallissa pelattu erikoiskilpailu ennen miesten SM-kilpailujen käynnistymistä. Kilpailun tuloksiin on mahdollista syventyä kotisivujemme Rahaturnaus-sivuilla.


BF JA JYRÄ KUMOON
(sivuille 1.4.2004)

Lahden Rahaturnauksen päätöspäivänä 21.3.2004 pelasi Torpedos vielä kaksi seuraottelua. Vastustajina olivat perinteiset kiistakumppanit Bowling Farrow Heinolasta sekä Jyrä Helsingistä. Torpedos oli tyly isäntä sillä molemmat vieraat joutuivat poistumaan Lahdesta tappio niskassaan.

Näissäkin seuraotteluissa tasoituksena käytettiin Lahden Rahaturnauksen keskiarvotasoituksia (210/70%). Molemmat ottelut oli tarkoitus käydä seitsenhenkisin joukkuein mutta Jyrä joutui lopulta saapumaan paikalle ainoastaan kuuden edustajan voimin. Torpedoksen ja Jyrän välisen ottelun paremmuus päätettiinkin lopulta ratkaista joukkueiden kuuden sarjan tasoituksellisten keskiarvojen perusteella.

Torpedoksen ja BF:n tasoitukset olivat otteluun lähdettäessä lähes yhtä suuret. Etua oli vieraille 78 pistettä. Torpedoksen ja Jyrän ottelussa kotijoukkue oli tasoitusten keskiarvossa 35 pistettä helsinkiläisiä edellä.

Ensimmäisessä sarjassa Torpedos ohitti BF:n 1234 pisteen joukkuetuloksellaan. BF pystyi kasaamaan ainoastaan 1105 pistettä ja jäi siten 51 pisteen päähän Torpedoksesta. Jyrän 1057 pisteen joukkuetulos kuudella miehellä piti eron yhteispisteissä käytännössä ennallaan.

Henkilökohtaisissa tuloksissa onnistumiset olivat ensimmäisessä sarjassa harvassa. Parhaasta tuloksesta vastasi Torpedoksen Janne Kyllönen 211 pisteen noteerauksella. Lähelle Kyllöstä pääsivät Jyrän Heikki Koski 209 ja Jari Palomäki 208 pisteen sarjoillaan. BF:n joukkueesta ei kukaan päässyt yli 180 pisteen.

Torpedoksen etumatka heinolalaisiin kasvoi toisessa sarjassa 47 pisteellä. Kahden sarjan jälkeen eroa oli siis 98 pistettä Torpedoksen hyväksi. Jyrä puolestaan lähestyi Torpedosta heittämällä kuudella miehllä parituloksen tuntumaan pistein 1162.

Pelaajien päästyä vauhtiin alettiin nähdä myös parempia henkilökohtaisia sarjoja. BF:n Antti Vepsäläinen johti joukkoa 251 pisteen tuloksella. Torpedoksen Juhani Kapulainen ja Jyrän Jorma Tarkiainen heittivät molemmat 236 pistettä. Lisäksi Jyrän Jorma Ruohonen sai kasaan 214 ja BF:n Jukka Virtanen tasan 200 pistettä.

Kolmannessa sarjassa Torpedos ja BF jatkoivat tasaista taivallustaan. Torpedos onnistui kuitenkin kasvattamaan etumatkaan vielä 36 pisteellä. Jyrä lähestyi Torpedosta edelleen mutta eroa oli vielä reilusti kotijoukkueen hyväksi.

BF:n pelaajat jäivät kolmannessa sarjassa jo toisen kerran kokonaan ilman yli 200 pisteen sarjoja. Muillakin joukkueilla ne olivat tiukassa sillä ainoastaan aikaisemminkin onnistuneet Jorma Tarkiainen (206), Jorma Ruohonen (204) ja Janne Kyllönen (204) pääsivät niukasti yli parirajan.

BF aloitti loppukirinsä neljännessä sarjassa heittämällä ottelun parhaan joukkuesarjansa pistein 1357. Torpedos jäi 110 pistettä heikompaan tulokseen ja ero yhteispisteissä kapeni 24 pisteeseen. Myös Jyrä käytti tilannetta hyväkseen kaventaen eroa edelleen 1131 pisteen sarjallaan.

Heinolalaisten ykköstykki takaa-ajossa oli Jukka Virtanen 254 pisteen sarjallaan. Hyvin heittivät myös Eero Iso-Kuortti (221) ja Pekka Repo (208). Torpedoksesta tasoa yllä pitivät Juhani Kapulainen (213) ja Janne Kyllönen (212). Jyrän ainoasta parituloksesta vastasi Jorma Tarkiainen 214 pisteen sarjallaan.

Kahdessa viimeisessä sarjassa Torpedos pystyi kuitenkin hoitamaan voiton kotiin. Sarjatuloksin 1276 ja 1286 joukkue karisti kilpakumppaninsa kannoiltaan. BF:n vastaavat sarjat olivat 1267 ja 1230 jolloin lopullinen ero Torpedoksen hyväksi kasvoi 89 pisteeseen. Jyrä omasi hyvät mahdollisuudet saavuttaa lahtelaiset mutta sarjoin 1091 ja 1104 tavoite jäi niukasti saavuttamatta. Tasoituksellisissa kuuden sarjan keskiarvoissa Torpedos jäi nimittäin vajaat kolme pistettä Jyrän edelle!

Viimeisissä sarjoissa BF:n tuki ja turva oli mainiot pelilinjat löytänyt Jukka Virtanen. Hänen sarjansa 217 ja 242 olivat joukkueen ainoat paritulokset kahteen viimeiseen sarjaan. Jyräläisistä toiseksi viimeisessä sarjassa parirajan ylittivät Timo Hjorth 215 ja Jorma Tarkiainen 202 pisteen tuloksillaan. Viimeisen sarjan ainoaksi 200 pisteen ylitykseksi jäi Heikki Kosken 214 pisteen sarja.

Torpedoksen voiton ratkaisi onnistuminen laajemmalla rintamalla kahdessa viimeisessä sarjassa. Viidennessä sarjassa onnistujia olivat Juhani Kapulainen (232), Tomi Toivonen (202) ja Toni Laine (201). Päätössarjassa parhaintaan esitti tutun parivaljakon Kapulainen (200) ja Kyllönen (214) lisäksi myös Pentti Mäyrä (202).

Taistojen tauottua löytyi jokaisesta joukkueesta yksi tasoituksin yli 1300 pisteeseen yltänyt pelaaja. Ykköseksi koko porukasta nousi BF:n Jukka Virtanen tuloksella 1340 (tas. 66). Torpedoksen Juhani Kapulainen jäi Virtasesta 13 pisteen päähän lunastaen hänkin kuitenkin paikan Lahden Rahaturnauksen loppukilpailuun. Jyrän ykkösmiehen Jorma Tarkiaisen 1303 pisteen tulos jäi vajaan parinkymmenen pisteen päähän finaalipaikkaan vaadittavasta tuloksesta. Muut pelaajat eivät pystyneet tasoituksinkaan ylittämään 1200 pisteen rajaa.

Torpedos pelasi yhteensä seitsemän seuraottelua tämän vuoden Lahden Rahaturnauksen yhteydessä. Tuloksena oli voiton Lohjan Lusan, Mikkelin Kanuunan, Jyrän ja BF:n joukkueita vastaan sekä lisäksi vielä voitto Tampereen GF:n senioreista. Triangeli-ottelussa Helsingin Patteri osoittautui paremmaksi mutta Tampereen TKK sentään pystyttiin pitämään takana. Pohjanoteeraus tuli kahdeksan seuran paikallisottelussa jossa Torpedoksen joukkue jäi peränpitäjäksi.

Torpedoksen seuraotteluista on kuluvalta kaudelta pelaamatta enää senioriottelu Tampereella paikallista GF:n joukkuetta vastaan. BF- ja Jyrä-otteluiden tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS SELVITTI KANUUNAN
(sivuille 1.4.2004)

Perinteinen seuraottelu Torpedoksen ja Mikkelin Kanuunan välillä pelattiin jälleen toissa lauantaina Lahden keilahallissa. Ottelu pelattiin nyt viidennen kerran ja Torpedos on toistaiseksi pystynyt kukistamaan vastustajansa joka kerta. Putki jatkui myös tänä vuonna sillä Torpedos osoittautui tasan sata pistettä mikkeliläisiä paremmaksi.

Pelien alkaessa Kanuuna oli tasoituksilla 144 pistettä isäntäjoukkuetta edellä. Tasoituksena käytettiin Lahden Rahaturnauksen keskiarvotasoituksia (210/70%) ja joukkueet koostuivat kahdeksasta pelaajasta.

Torpedos aloitti eron kiinnikuromisen heti ensimmäisessä sarjassa. Yhteistuloksella 1350 Kanuunan johto kapeni 52 pisteellä. Parituloksiin avaussarjassa pystyivät ainoastaan Torpedoksen Veli Pöllänen ja Teemu Welling. Heistä kumpainenkin päätyi 203 pisteen tulokseen.

Toisessa sarjassa ottelu muuttui entistä tiukemmaksi. Torpedos paransi ensimmäisestä sarjasta 49 pisteellä jääden vain yhden pisteen päähän 1400 pisteen rajasta. Kanuunakin kohensi sarjatuloksensa 1332 pisteeseen mutta Torpedos saavutti silti mikkeliläisiä 67 pisteellä. Kahden sarjan jälkeen ero yhteispisteissä olikin enää 25 pistettä.

Toisen sarjan kolmesta parituloksesta kaksi kirjattiin kotijoukkueelle: Arto Blomqvist heitti 205 ja Veli Pöllänen 201 pistettä. Kanuunakin sai ensimmäisen 200 pisteen ylityksensä Asko Pippurin heitettyä 203 pisteen sarjan.

Kolmannessa sarjassa Torpedos jatkoi tasaista etenemistään 1395 pisteen joukkuetuloksella. Kanuuna heitti tässä vaiheessa huonoimmat sarjapisteensä keräten ainoastaan 1278 pistettä. Torpedos siirtyikin yhteispisteissä jo 92 pisteen johtoon.

Kanuunan parhaaksi tulokseksi kolmannessa sarjassa jäi Aila Karhun 196 pisteen noteeraus. Torpedokselta löytyi tässäkin sarjassa kaksi parirajan ylittäjää Jorma Penttilän heitettyä 210 ja Jouni Tuomisen 208 pistettä.

Ensimmäinen mikkeliläisten sarjavoitto näki päivänvalon neljännessä sarjassa. Kanuuna heitti ottelun parhaan sarjansa joukkuetuloksen kivutessa 1472 pisteeseen. Torpedos vastasi heittämällä toisen kerran peräkkäin 1395 pisteen tuloksen. Tämä merkitsi sitä että ennen kahta viimeistä sarjaa Kanuuna oli vain 15 pistettä Torpedosta jäljessä.

Kanuunan voittosarjan taustalta löytyy koko ottelun ylivoimaisesti paras henkilökohtainen sarja. Asko Pippuri näytti nimittäin muille mallia heittämällä neljänteen sarjaansa peräti 266 pistettä. Muut kanuunalaiset innostuivat Pippurin esimerkistä sen verran että myös Timo Leivonen (211) ja Petri Uotinen (206) pääsivät yli 200 pisteen. Torpedoksen sarjan valopilkku oli Arto Blomqvist 224 pisteen tuloksellaan.

Torpedos hankki etulyöntiaseman viimeiseen sarjaan voittamalla viidennen sarjan 54 pisteen erolla (1518-1464) tehden samalla koko ottelun parhaan joukkuetuloksen. Kanuunalle jäi näin 69 pisteen päässä ennen päätössarjaa. Kumpikin joukkue pystyi tässä vaiheessa tekemään kolme paritulosta. Torpedoksen onnistujia olivat Arto Blomqvist (224), Pekka Ahokas (221) sekä Teemu Welling (215) kun Kanuunalta parastaan taas esittivät Asko Pippuri (217), Seija Pippuri (207) ja Aila Karhu (202).

Ottelun viimeisessä sarjassa Torpedoksen tulos putosi 1408 pisteeseen. Kanuuna ei kuitenkaan pystynyt käyttämään tilaisuuttaan hyväkseen vaan jäi itsekin 1377 pisteen tulokseen. Ero yhteispisteissä kasvoi näin 31 pisteellä päätyen tasan sataan pisteeseen. Ottelun ratkaisijana voidaan pitää Torpedoksen Jouni Tuomista joka esitti viimeisessä sarjassa joukkueensa ehdottomasti parasta peliä 222 pisteen tuloksellaan. Kanuunan parhaat loppukirit pystyivät esittämään hienon pelin jälkipuoliskon pelannut Asko Pippuri (211) sekä edellisvuoden Lahden Rahaturnauksen voittaja Petri Uotinen (204).

Yleinen tulostaso tämänkertaisessa seuraottelussa jäi varsin alhaiseksi. Henkilökohtaisia parituloksia tasoituksin nähtiin vain neljä. Ylivoimaisesti parhaan tuloksen heitti lähes 1100 pisteeseen puhtain tuloksinkin yltänyt Torpedoksen Jouni Tuominen. Tasoituksin hänen lopputuloksekseen kirjattiin 1303 pistettä. Lähimmäksi Tuomista ylsi Kanuunan Asko Pippuri tuloksella 1251. Muut 1200 pisteen rajan ylitykseen pystyneet olivat Kanuunan Petri Uotinen (1228) sekä Torpedoksen Veli Pöllänen (1215).

Torpedos ja Kanuuna jatkavat taistojaan jälleen ensi talvena Torpedoksen matkatessa vuorostaan Mikkeliin. Lahdessa pelataan tuttuun tapaan jälleen ensi keväänä. Sekä nyt pelatun että aikaisempien seuraottelujen tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS KOLMAS TAMPEREELLA
(sivuille 29.3.2004)

Torpedos pelasi toissa lauantaina Tampereella seuraottelun kolmea muuta SM-liigaseuraa vastaan. Järjestävänä seurana toimi kaksinkertainen liigamestari Tampereen Keilakerho ja paikalla oli myös joukkueet Helsingin Grankulla Bowlarelta sekä Varkauden Mainareilta. Joukkueet eivät olleet täysin puhtaita seurajoukkueita sillä GB:n riveissä esiintyivät Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotila sekä Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubin Ville Törmälä. Varkautelaisten joukkueessa mukana olivat puolestaan entiset mainarit, nykyisin TKK:n riveissä heittävät Marko Immonen ja Mika Lahti.

Ottelu pelattiin viisihenkisin joukkuein ja ilman tasoituksia. Koska Torpedoksella oli paikalla kuusi edustajaa jätettiin joukkueen heikoimman pelaajan tulos huomioimatta yhteistuloksiin.

TKK löi heti ensimmäisessä sarjassa luun kurkkuun vierailleen. Matti Jokinen (268), Antti Pihkamäki (243), Petteri Salonen (235), Petri Mannonen (222) sekä Sauli Ristanen (189) takoivat taululle joukkuetuloksen 1157 pistettä millä toiseksi parhaiten aloittanut GB jäi lähes sadan pisteen päähän. Muista joukkueista Torpedos jäi ainoana alle parituloksen päätyen 950 pisteen sarjallaan jo 207 pisteen päähän kärjestä.

Ensimmäisessä sarjassa myös muiden kuin isäntäjoukkueen keilaajat pystyivät hyviin suorituksiin. GB:n Jussi Lindgren heitti 245 ja saman joukkueen Pasi Uotila 241 pistettä. Mainareista Pekka Turtiainen yllätti 233 pisteen sarjallaan saaden hyvää taustatukea Oiva (224) ja Marko (219) Immoselta. Torpedoksen ainoa paripeluri oli Erno Aholammi 229 pisteen sarjallaan.

Toisessa sarjassa tulostaso laski sillä TKK pystyi ainoana ylittämään parirajan 1050 pisteen sarjallaan. Mainarit heitti tasan parituloksen GB:n jäädessä siitä kaksi pistettä. Torpedos jäi muista joukkueista vielä lisää tyydyttyään 958 pisteen tulokseen. Kahden sarjan jälkeen TKK:n johto ennen GB:n ja Mainareiden joukkueita oli noin 150 pistettä. Torpedos oli jäänyt jo yhtä vaille 300 pistettä.

Sarjan parhaista tuloksista vastasivat TKK:n Petri Mannonen (258), GB:n Harri Nieminen (238) sekä Mainareiden Tapio Toivoniemi (234). Lisäksi TKK:n Petteri Salonen heitti 228, Mainareiden Mika Lahti 216 ja GB:n Tero Suokas 214 pistettä. Torpedosta piti edelleen pystyssä Erno Aholammi heittämällä 222 pistettä.

Kolmas sarja ei tuonut muutosta pelin kulkuun: TKK dominoi ja otti nimiinsä tämänkin sarjan yhteistuloksen pistein 1099. Muista joukkueista Torpedos heräsi nousten 1073 pisteen sarjallaan yhteistuloksissa ohi 918 pisteeseen hyytyneiden Mainareiden. Yhteispisteissä TKK:n ero toisena jatkaneeseen GB:n joukkueeseen kasvoi 215 pisteeseen.

260 pisteen raja ylitettiin sarjassa kahden miehen voimin Pasi Uotilan heitettyä 267 ja Petteri Salosen 266 pistettä. Isäntäjoukkueen onnistujiin kuului tässä vaiheessa myös Petri Mannonen 236 pisteen tuloksellaan. Torpedoksen nousun pääarkkitehtejä olivat Jarmo Ahokas 242 ja Erno Aholammi 239 pisteen sarjoillaan.

TKK joutui neljännessä sarjassa antamaan ensimmäistä kertaa sarjavoiton muille joukkueille. Ero 1094 pistettä heittäneeseen GB:n joukkueeseen oli tosin mahdollisimman niukka eli yksi piste. Mainarit ja Torpedos putosivat tässä vaiheessa lopullisesti kärkikaksikon kyydistä Mainareiden siirtyessä vuorostaan kolmanneksi.

Hyviä tuloksia saatiin neljännessäkin sarjassa Torpedoksen Mikko Metson (254) johdolla. Muista tuloksista maininnan arvoisia ovat Sauli Ristasen 236, Petteri Salosen ja Pasi Uotilan 234, Harri Niemisen 229, Matti Jokisen 223, Tero Suokkaan 217 sekä Jussi Lindgrenin 216 pisteen sarjat.

Otteluvoitto ratkesi käytännössä toiseksi viimeisessä sarjassa TKK:n pystyessä säilyttämään eron takaa-ajajiin lähes entisellään. GB:n 1096 pisteen sarja ei kaventanut eroa kuin 29 pisteen verran ja ennen päätössarjaa isäntäjoukkueen johtomarginaali oli turvalliset 185 pistettä. Takaisin kolmanneksi noussut Torpedos oli jo 541 pistettä tamperelaisia jäljessä.

Koko ottelun paras sarja nähtiin viidennessä sarjassa GB:n Tero Suokkaan niitattua 279 pisteen tuloksen. GB:n taistelua piti yllä myös Harri Nieminen 237 pisteen sarjallaan. Muiden joukkueiden parhaimmistoa olivat 226 pisteeseen yltäneet TKK:n Petteri Salonen ja Antti Pihkamäki, 223 pisteen sarjan tehnyt Mainareiden Marko Immonen sekä Torpedoksen parivaljakko Erno Aholammi ja Jarmo Ahokas sarjoin 235 ja 221.

Päätössarjassa TKK sinetöi voittonsa 1060 pisteen tuloksella. Pahin uhkaaja GB jäi 996 pisteeseen ja lopulliseksi eroksi kirjattiin 249 pistettä. Torpedos ryhdistäytyi viimeisessä sarjassa heittäen ottelun toiseksi parhaan joukkuetuloksen lukemin 1109. TKK oli kuitenkin kotihallissaan 492 pistettä Torpedosta etevämpi. Peränpitäjäksi jäänyt Mainarit jäi Torpedoksesta 159 päähän.

Parhaan loppukirin esitti Torpedoksen Erno Aholammi 252 pisteen sarjallaan. Hyvin urakkansa päättivät myös Sauli Ristanen (248), Harri Nieminen (245), Marko Immonen (237), Petteri Salonen (226), Jarmo Ahokas (223) sekä Mikko Metso (222).

Ottelussa syntyi useita hienoja kuuden sarjan yhteistuloksia. Parhaiten Kaupin radoilla onnistui TKK:n Petteri Salonen tuloksella 1414 pistettä (ka. 235,67). Hyvällä lopetuksellaan toiseksi nousi Torpedoksen Erno Aholammi (1366) viiden pisteen erolla ennen GB:n Pasi Uotilaa. Neljäntenä miehenä yli 1300 pisteen pystyi GB:n Harri Nieminen tuloksella 1319. Torpedoksen muista pelureista parivauhtiin ylsivät Mikko Metso (1237) ja Jarmo Ahokas (1227).

Toista kertaa järjestetty neljän seuran ottelu oli jälleen kokonaisuudessaan onnistunut tapahtuma. Jatkoa seurannee jälleen ensi keväänä. Tämänkertaiset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


BAKER-VOITOSTA USKOMATON TAISTELU!
(sivuille 17.3.2004)

Lahti-Bowlingin Baker-liiga sai tälläkin kaudella arvoisensa huipennuksen. Keskiviikkoiltana Lahden keilahallissa käyty loppukilpailu oli huippujännittävä loppuun saakka ja taistelu huipentui lopulta viimeisen ottelun viimeisen sarjan viimeiseen ruutuun. Torpedoksen ykkösjoukkue pystyi tiukassa paikassa puristamaan esiin parhaan osaamisensa ja otti Baker-liigan mestaruuden toisena kautena peräkkäin.

Loppukilpailun ensimmäinen ottelu oli varsin tasainen. Torpedoksen kaksi loppukilpailuun selviytynyttä joukkuetta oli sijoitettu pelaamaan vastakkain jo heti ensimmäisellä kierroksella ja ykkösjoukkue osoittautui lukemin 4-1 kolmosjoukkuetta paremmaksi. Parasta peliä nähtiin toisessa sarjassa jonka ykkösjoukkue voitti pistein 246-213. Muutoin 200 pisteen ylitys riitti aina sarjavoittoon ja menipä ensimmäinen sarja ykkösjoukkueen nimiin 193 pisteen noteerauksellakin.

Muissa otteluissa Ares voitti Falconsin 3-2 ja ja Kaato Sirkut samoin luvuin. Ensimmäisen sarjan jälkeen johtopaikkaa piti siis hallussaan Torpedoksen ykkösjoukkue pisteen erolla ennen Aresta ja Kaatoa. Torpedoksen kolmosjoukkue oli tässä vaiheessa peränpitäjänä.

Torpedoksen ykkösjoukkueen vaikeudet alkoivat toisessa ottelussa. Joukkue ei yhdessäkään Falconsia vastaan pelaamassaan sarjassa pystynyt ylittämään paritulosta ja joutui taipumaan pistein 1-4. Varsinkin ensimmäisessä sarjassa tappio tuli todella harmillisesti ankkurina heittäneen Jari Ratian missattua neloskeilan.

Torpedoksen kolmosjoukkue puolestaan löysi pelihuumorinsa kukistaen Sirkut selkein 4-1 -lukemin. Hyvätasoisessa ottelussa molemmat joukkueet heittivät pitkälti yli parivauhdin mutta Torpedos onnistui kääntämään tiukat sarjat ensimmäistä lukuun ottamatta edukseen. Loppukilpailun kärkeen siirtyi kuitenkin Kaato voittamalla toisessa ottelussa Areksen pistein 3-2. Torpedoksen joukkueet olivat kahden ottelun jälkeen sijoilla kolme ja neljä ainoastaan pisteen päässä Kaadosta sekä Falconsista.

Kolmannessa ottelussa molemmat Torpedoksen joukkueet kärsivät tappion. Ykkösjoukkue oli Sirkkuja vastaan altavastaaja voittaen ainoastaan toisen sarjan. Sirkkujen vietyä yhteistuloksenkin pistein 790-823 putosi Torpedoksen ykkösjoukkue kuudella pisteellään loppukilpailun viimeiselle sijalle.

Kolmosjoukkue taisteli tuimasti Aresta vastaan taipuen lopulta kuitenkin 2-3 -tappioon. Kahden ensimmäisen sarjan paritulokset (202 ja 205) eivät riittäneet hurmiossa pelanneelle Arekselle mutta kaksi vaatimattomampaa sarjaa (191 ja 196) tuottivat kaksi sarjapistettä loppua kohden hyytyneeltä vastustajalta. Yhteispisteen Ares vei vain neljän pisteen erolla.

Kahden ottelun jälkeen loppukilpailun kärjessä jatkoi Kaato kolmella 3-2 -voitollaan. Torpedoksen joukkueet olivat ajautuneet kahdelle viimeiselle sijalle. Ero ensimmäisen ja viimeisen joukkueen välillä oli kuitenkin ainoastaan kolme pistettä.

Toiseksi viimeisessä ottelussa aloitettiin todellinen taistelu Baker-liigan mestaruudesta. Torpedoksen ykkösjoukkue tarjoili Arekselle kylmää kyytiä sarjakimaralla 224, 245, 214 ja 235 ottaen puhtaan 5-0 -voiton. Yhteispisteet 918 (ka. 229,50) olivat koko loppukilpailun paras ottelutulos.

Torpedoksen kolmosjoukkue ei juurikaan jäänyt ykkösjoukkueen tahdista vaan murskasi johtopaikalla olleen Kaadon pistein 4-1. Toisen sarjan lievä herpaantuminen vei mahdollisuuden puhtaaseen 5-0 -voittoon mutta tälläkin tuloksella asetelmat lähdettäessä päätöskamppailuihin olivat herkulliset.

Loppukilpailun tilanne muuttui yhden ottelun aikana dramaattisesti. Viimeisenä ollut Torpedoksen ykkösjoukkue pomppasi kerralla kärkipaikalle ja saman seuran kolmosjoukkue nousi viidenneltä tilalta tasapistein kakkossijalle. Samassa pistemäärässä oli vielä kolmossijalta löytynyt Falcons ennen pisteen päässä väijynyttä Kaadon joukkuetta.

Päätösottelun kamppailuissa kohtasivat Torpedoksen ykkösjoukkue ja Kaato, Torpedoksen kolmosjoukkue ja Falcons sekä Sirkut ja Ares. Torpedoksen ykkösjoukkue oli vaikeuksissa heti ensimmäisessä sarjassa mutta tällä kertaa Jari Ratia ankkuroi erinomaisesti kymppiruutuunsa kolme kaatoa nostaen joukkueensa viiden pisteen voittoon (221-216). Falcons puolestaan voitti vaisusti aloittaneen Torpedoksen kolmosjoukkueen nousten toiseksi tasapistein Torpedoksen ykkösjoukkueen kanssa. Ares puolestaan kukisti avaussarjassa Sirkut.

Toisessa ja kolmannessa sarjassa asetelmat pysyivät muuttumattomina. Torpedoksen ykkösjoukkue voitti Kaadon pistein 227-178 ja 225-206 Falconsin läksyttäessä Torpedoksen kolmosjoukkuetta lähes yhtä selvin numeroin (212-191 ja 183-165). Sirkkujen voitettua toisen ja Areksen kolmannen sarjan joukkueiden keskinäisessä ottelussa oli Baker-liigan mestaruus ennen viimeistä sarjaa kahden kauppa: Torpedoksen ykkösjoukkue ja Falcons lähtivät sarjaan tasapisteissä kolme pistettä ennen kolmannella sijalla tässä vaiheessa ollutta Torpedoksen kolmosjoukkuetta.

Torpedoksen ykkösjoukkueen keskiarvo oli selkeästi Falconsia parempi ja molempien joukkueiden voittaessa viimeisen sarjan Torpedos olisikin mestari. Falconsin ja Torpedoksen kolmosjoukkueen päätössarja eteni hieman muita otteluita nopeammin ja Falcons oli kaiken aikaa niukasti niskan päällä. Sarjan puolivälin jälkeen joukkue varmisti puhtaan 5-0 -voiton vastustajastaan ja pääsi jännittämään mestaruuden kohtalon ratkaisevan sarjan päättymistä viereisellä rataparilla.

Torpedoksen ykkösjoukkueen ja Kaadon välisen ottelun viimeinen sarja alkoi tasaisesti. Sarjan puolivälin tienoilla Kaato kuitenkin siirtyi triplalla niukkaan johtoon. Torpedos oli jo menettämässä otteensa mutta seitsemännestä ruudusta alkaen Jari Ratia, Jarmo Ahokas ja Mikko Metso taistelivat triplan ottaen edun takaisin itselleen ennen viimeistä ruutua.

Ankkurina heittäneellä Janne Kyllösellä oli kaadolla mahdollisuus jo varmistaa otteluvoitto mutta kymppikeila jäi taskuosumasta paikoilleen. Hiirenhiljaisuuden vallitessa Kyllönen paikkasi nurkkakeilan varmasti räjäyttäen "Lahden hornankattilan" täyteen huutoon. Ylimääräisellä heitetty kaato varmisti viimeisen sarjan voiton kahdeksan pisteen erolla (226-218) ja samalla mestaruuteen tarvitun 5-0 -voiton Kaadosta.

Loppukilpailun lopullisissa tuloksissa Torpedoksen ykkösjoukkue ja Falcons päätyivät siis molemmat 16 pisteeseen. Torpedos keräsi kuitenkin viidessä ottelussa lähes 300 keilapistettä Falconsia enemmän. Kolmanneksi nousi viimeisen ottelun kirillään Sirkut neljän pistettä kärkikaksikolle jääneenä. Pisteittä viimeisessä ottelussa jäänyt Torpedoksen kolmosjoukkue joutui taipumaan neljännelle sijalle pisteen Sirkkujen perässä.

Torpedokselle mestaruus oli siis toinen perättäinen ja kaiken kaikkiaan viides seitsemättä kertaa pelatun Baker-liigan historiassa. Mestaruuden Torpedokselle toivat tällä kertaa Jarmo Ahokas, Janne Kyllönen, Mikko Metso sekä Jari Ratia. Mestarijoukkue pelasi lähes samalla kokoonpanolla kuin edelliskaudella sillä ainoastaan Pasi Pöllänen vaihtui tällä kertaa Mikko Metsoon. Myös vuosi sitten mestaruuteen vaadittiin 16 pistettä ja keilapisteitäkin voittajajoukkue keräsi tuolloin vain viisi tätä vuotta vähemmän.

Baker-liigan loppukilpailun myötä Lahti-Bowlingin kauden 2003-2004 paikallissarjat on nyt saatu kokonaisuudessaan päätökseensä. Torpedoksen menestyksen aikaisempien kausien Baker-liigassa voit tarkistaa kotisivujemme saavutusosiosta. Baker-liigan loppukilpailun tulokset löytyvät puolestaan tulossivuiltamme.


KOLMOSJOUKKUEEN NOUSU JÄI HAAVEEKSI
(sivuille 17.3.2004)

Torpedoksen kolmosjoukkueen nousu Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn kolmosdivisioonaan jäi tällä kaudella haaveeksi. Nelosdivisioonan viimeiselle kierrokselle lähdettäessä eroa divisioonan kakkospaikkaan ja samalla nousuun oikeuttavaan sijoitukseen oli vain kaksi pistettä, mutta viimeisen kierroksen kaksi voittoa viidestä pelistä ei riittänyt nostamaan joukkuetta sarjataulukossa ylöspäin. Lopputuloksena olikin viides sija kuuden joukkueen sarjassa edelleen kahden pisteen päässä viimeisestä nousijajoukkueesta.

Torpedos aloitti kauden päätöskierroksen pelaamalla ylivoimaisesti sarjaa johtanutta Kopeloa vastaan. Kopelokaan ei tällä kertaa ollut pirteimmillään mutta sen 705 pisteen tulos oli kuitenkin riittävä sarjapisteiden nappaamiseksi. Torpedoksen joukkue oli pahasti kohmeessa ja sarjan yhteistulos jäi 646 pisteeseen.

Toisessa sarjassa Toni Laine yritti piristää joukkuetovereitaan 219 pisteen sarjallaan. Muut torpedoslaiset eivät tästä kuitenkaan erityisemmin innostuneet ja sarjajumbo HoKeBi vei otteluvoiton 15 pisteen erolla sarjatuloksin 660-675.

Seuraavasta ottelusta Torpedos olisi ehdottomasti tarvinnut voittoa nousuhaaveidensa säilyttämiseksi. Joukkuetulos jäi kuitenkin kolmannen kerran peräkkäin tasoituksinkin alle 700 pisteen ja Vesijärven Keilaajat käytti tilaisuutensa hyväkseen. Sarjatuloksella 740 pistettä Torpedos jäi 43 pisteen päähän. Parhaiten torpedoslaisista laittoi hanttiin Tomi Toivonen 211 pisteen sarjallaan. Myös Toni Laine pääsi lähelle paritulosta keräten tasoituksin 193 pistettä.

Toiseksi viimeisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Areksen kolmosjoukkue. Tomi Toivonen jatkoi vahvaa esitystään 209 pisteen sarjalla ja muutkin torpedoslaiset nostivat selkeästi tasoaan. Viimeiseen ruutuun asti tiukkana säilyneestä kamppailusta irtosikin lopulta kierroksen ensimmäinen voitto vaivaisen pisteen erolla Arekseen. Loppulukemat kirjattiin lukemin 741-740.

Kauden päätösottelussa Torpedos pelasi Launeen joukkuetta vastaan. Laune omasi vielä mahdollisuudet sarjanousuun ja olisi varmistanut paikkansa kolmosdivisioonassa voittamalla viimeisen ottelun. Torpedos ei kuitenkaan lannistunut helpolla ja pystyi kääntämään ottelun edukseen pistein 732-713. Tomi Toivonen jatkoi tasaisesti loppuun saakka ollen viimeisessäkin sarjassa joukkueensa paras 197 pisteen tuloksellaan.

Kopelo vei nelosdivisioonan voiton kymmenellä pisteellä ennen muita joukkueita. Laune pystyi viimeisen ottelun tappiostaan huolimatta säilyttämään kakkospaikkansa ja nousi Kopelon seuraksi kolmosdivisioonaan. Areksen kolmosjoukkue sekä VeKe päätyivät Launeen kanssa tasapisteisiin mutta joutuivat tyytymään kolmanteen ja neljänteen tilaan heikompien keskiarvojensa vuoksi. Torpedoksen lopullinen sijoitus oli siis viides kaksi pistettä edellä mainitun kolmikon perässä.

Viimeisen kierroksen paras joukkue oli neljä ottelua viidestä voittanut VeKe. Torpedos sijoittui kierrostilaston viidenneksi voittamalla kaksi viimeistä otteluaan. Ainoan henkilökohtaisen tasoituksellisen parikeskiarvon kierroksen peleissä merkkautti Launeen Teppo Säilä (ka. 204,60). Torpedoksesta Tomi Toivonen (ka. 191,40) oli kierroksen kolmanneksi ja Toni Laine (ka. 184,60) yhdeksänneksi paras.

Kauden 2003-2004 Sarjamylly on nyt saatu päätökseensä. Torpedoksen saalis päättyneeltä Sarjamylly-kaudelta oli ykkösdivisioonan voitto, kakkosdivisioonan toinen sija sekä nelosdivisioonan viides tila. Nelosdivisioonan lopulliset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


GF TAIPUI SENIORIEN KÄSITTELYSSÄ
(sivuille 16.3.2004)

Lauantaina pelattiin Lahden keilahallissa Torpedoksen seurahistorian ensimmäinen seniorien seuraottelu Tampereen Gold Fingersia vastaan. Joukkueet ovat seniorien mestaruussarjassa käyneet monet kovat taistot ja tällä kertaa oli tarkoitus ratkaista lopullinen paremmuus. Tälläkin kaudella hieman alavireisesti seuraotteluissa esiintynyt Torpedos oli tällä kertaa pirteänä vieden voiton kotiradoillaan yli 300 pisteen erolla.

Otteluun lähdettäessä GF:lla oli 174 pistettä tasoituksia Torpedosta enemmän. Kotijoukkue kuitenkin kuroi etumatkan jo ensimmäisessä sarjassa lähes kokonaan kiinni. Joukkuetuloksin 1189-1042 ero kapeni 27 pisteeseen. Torpedoksen vetureina toimivat Seppo Koukonen 248 ja Raimo Pohjanlahti 226 pisteen sarjoin.

Toisessa sarjassa Torpedos sitten jo karkasi omille teilleen. Joukkue ylitti parituloksen 13 pisteellä ja otti sarjavoiton 136 pisteellä. Eroa kahden sarjan jälkeen oli 109 pistettä Torpedoksen hyväksi. Seppo Koukonen vastasi sarjan parhaista lukemista 247 pisteen tuloksellaan. Simo Honkanen intoutui 221 pisteeseen ja myös Juhani Kapulainen ylitti parirajan yhdellä pisteellä. Vieraista ei tässä vaiheessa kukaan yltänyt 200 pisteeseen.

Torpedoksen ero tamperelaisiin kasvoi kolmannessa sarjassa vielä 63 pisteellä. Sarjapisteet olivat tällä kertaa 1173-1110 ja yhteisero kasvoi 169 pisteeseen. Seppo Koukonen jatkoi vakuuttavaa menoaan heittäen tällä kertaa 212 pisteen sarjan. Vielä paremmaksi pisti Pentti Mäyrä 221 pisteen sarjallaan. GF:n riveistä parasta osaamistaan esittivät Raimo Haapanen (221) sekä Kauno Mäkelä (214).

Ensimmäisen sarjavoittonsa GF pystyi ottamaan neljännessä sarjassa. Ero kapeni kuitenkin vain kolmella pisteellä (1089-1092) ja Torpedoksen etumatka ennen kahta viimeistä sarjaa säilyi turvallisen tuntuisena. Torpedoksen ainoan parisarjan vetäisi Simo Honkanen (204) kun "kultasormista" Kauno Mäkelä heitti peräti 244 pistettä. Toinen 200 pisteen kerhoon yltänyt tamperelainen oli Rauno Pousi 205 pisteellään.

GF:n taistelu jatkui vielä viidennessäkin sarjassa. Lukemin 1061-1075 tullut sarjavoitto kavensi yhteiseron 155 pisteeseen ennen viimeistä sarjaa. Koko sarjan ainoan parituloksen heitti GF:n Raimo Haapanen keräämällä tasan 200 pistettä.

Päätössarjassa Torpedos sitten tuplasi johtonsa ottamalla 155 pisteen sarjavoiton. Torpedoksen joukkuetulos 1238 oli koko ottelun paras. Tuloksen takana olivat vahvimmin Seppo Koukonen (268), Sulo Hietala (216), Pentti Mäyrä (205) sekä Raimo Pohjanlahti (202). GF:n parhaasta loppukiristä vastasi Raino Laukkanen 224 pisteen sarjallaan.

Senioriottelun ylivoimainen ykkösheittäjä oli Torpedoksen Seppo Koukonen. Tasoituksin hänen tuloksensa nousi 1345 pisteeseen jättäen toiseksi parhaiten pisteitä keränneen Simo Honkasen (1259) lähes sadan pisteen päähän. Tamperelaisista yli parivauhtiin pääsivät tasoituksin sekä Kauno Mäkelä (1209) että Raino Laukkanen (1207).

Mukavasti käyntiin lähtenyttä senioriottelua on tarkoitus jatkaa seuraavaksi Tampereella. Historiallisen ensimmäisen ottelun tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS NIUKKAAN SARJAMYLLY-VOITTOON
(sivuille 16.3.2004)

Lahti-Bowlingin Sarjamylly huipentui kauden 2003-2004 osalta viikonloppuna pelattuun viimeiseen kierrokseen. Lauantaina oman osuutensa päättivät miesten ykkös- ja kakkosdivisioonat ja taistot jatkuivat molempien osalta ennätystiukkoina viimeiseen saakka. Arvostetuimman eli ykkösdivisioonan voiton pystyi kuitenkin lopulta nappaamaan Torpedos jo kahdeksannen kerran peräkkäin.

Ennen viimeistä kierrosta Torpedoksen ykkösjoukkue oli sarjakärjessä kaksi pistetä RKM:n joukkueen edellä. Torpedos aloitti päätöskierroksen pelit ottelulla sarjakolmosta Lahden Keilaajien ykkösjoukkuetta vastaan ja otti heti todella tärkeän voiton. Vasta viikon puolivälissä ykkösjoukkueeseen lisätty Mikko Metso oli erityisesti vedossa heittäen tasoituksin 227 pistettä. Joukkuetovereiden heittäessä tasaisesti parituloksen tuntumaan yhteistulosta kertyi 780 pistettä ja LK kärsi tappion 76 pisteen erolla.

Sarjavoiton jahtaaminen koki takaiskun toisessa sarjassa Falconsin ykkösjoukkueen kukistaessa Torpedoksen vakuuttavasti. Mikko Metso jatkoi hyviä otteitaan 219 pisteen sarjalla mutta muu joukkue oli lievästi alavireinen. Yhteispisteet 724 ei riittänyt alkuunkaan 830 pisteen tuloksen hurjastelleelle vastustajalle.

Seuraavan ottelun voitto olikin sitten jo lähes pakko saada asemien säilyttämiseksi. Mikko Metso jatkoi yksinäistä urakkaansa Torpedoksen hinurina heittämällä tällä kertaa 238 pistettä. Tämän rypistyksen avulla vastassa ollut Golf-Keilaajien ykkösjoukkue taipui lopulta varsin selkeästi loppulukemien ollessa 764-697.

Neljännessä sarjassa Torpedos sitten jo käytännössä varmisti Sarjamyllyn voiton. Muut pelurit syttyivät lopulta tukemaan Mikko Metsoa ja Areksen ykkösjoukkue jäi ottelussa vaille mahdollisuuksia. Metso jatkoi tykitystään 228 pisteen sarjalla Juhani Kapulaisen yltäessä 227 ja Raimo Pohjanlahden 212 pisteeseen. Komeat 860 pisteen lukemat jättivät Areksen peräti 170 pisteen päähän.

Ennen viimeistä sarjaa Torpedoksen johto ennen RKM:n joukkuetta oli kaksi pistettä. Torpedoksen hävitessä RKM:n olisi pitänyt yltää yli 900 pisteen sarjaan. Tämä osoittautui melko nopeasti ylivoimaiseksi tehtäväksi ja Torpedoksenkin suurin yritys katosi. Putoamaan tuomittu Starmen ottikin lohdutuspisteet voittamalla sarjan lukemin 716-778. Torpedoksesta loppuun asti jaksoi yrittää hienon päivätyön kaiken kaikkiaan tehnyt Mikko Metso päättämällä urakkansa 208 pisteen sarjaan.

Lopullisessa sarjataulukossa Torpedoksen ero toiseksi sijoittuneeseen RKM:n joukkueeseen oli siis kaksi pistettä. Viimeisen kierroksen parhaaksi joukkueeksi neljällä voitollaan noussut Keila-Kallet nousi kolmannelle tilalle tasapistein neljänneksi jääneen Keila-Veikkojen ykkösjoukkueen sekä viidenneksi sijoittuneen Falconsin ykkösjoukkueen kanssa. Torpedoksen kolme otteluvoittoa riittivät viimeisen kierroksen viidenteen tilaan.

Henkilökohtaisissa tuloksissa viimeisen kierroksen tehopelaaja oli Torpedoksen ykkösjoukkueen Mikko Metso upealla 224,00 keskiarvolla. Toiseksi parasta vauhtia piti Keila-Veikkojen ykkösjoukkueen Timo Pylkkänen tasoituksellisella 209,40 pisteen keskiarvolla ja kolmanneksi sijoittui Keila-Kallejen Hannu Virlander keskiarvolla 209,00. Torpedoksen muista pelaajista lähimmäksi 200 pisteen rajaa pääsi Juhani Kapulainen keskiarvollaan 193,80.

Kakkosdivisioonassa Torpedoksen kakkosjoukkue kävi omaa taistoaan. Ennen viimeistä kierrosta joukkue oli viidentenä mutta ero johtavaan Lahden Keilaajien kolmosjoukkueeseen oli ainoastaan viisi pistettä. Heti ensimmäisessä ottelussaan Torpedoksella oli vastassaan nimen omaan sarjan kärkijoukkue.

Ottelusta ei tullut kovinkaan kovatasoista vaan enemmän taisteltiin elintärkeistä sarjapisteistä. Torpedoksen pelastukseksi koitui Seppo Koukosen mainio vire tämän heittäessä peräti 248 pistettä. Vaikka muiden torpedoslaisten peli hieman takeltelikin yhteistulos 735 riitti 62 pisteen voittoon. Ero sarjataulukossa kapeni näin vain kolmeen pisteeseen.

Toisessa ottelussa Kaadon kakkosjoukkue juotti Torpedokselle karvasta kalkkia. Sulo Hietala piti 229 pisteen tuloksellaan Torpedosta pelissä mukana mutta Kaato osoittautui kuitenkin 38 pistettä etevämmäksi. Loppulukemat kirjattiin pistein 754-792.

Seuraavassa sarjassa Torpedos aloitti varsinaisen ryhtiliikkeen. Vastassa ollut Keila-Veikkojen kakkosjoukkue heitti kohtuullisen 750 pisteen tuloksen mutta Torpedos pisti vielä 57 pistettä paremmaksi. Torpedoksen parasta osaamista sarjassa esittivät Seppo Koukonen 218, Sulo Hietala 217 ja Veli Pöllänen 205 pisteen sarjoilla.

Toiseksi viimeisessä sarjassa Torpedos vielä kiristi tahtiaan murskaten Lahden Keilaajien kakkosjoukkueen. Tällä kertaa esiin nousivat Timo Aalto 234 pisteen tuloksellaan sekä Seppo Koukonen 226 ja Sulo Hietala 205 pisteen sarjoillaan. Yhteistulosta Torpedoksen joukkue keräsi 836 pistettä päihittäen vastustajansa 118 pisteen marginaalilla.

Kauden päätösottelussa Torpedos pelasi sarjajumbo Hakaa vastaan ja mahdollisuudet olivat vielä vaikka kakkosdivisioonan voittoon. Hyvin joukkue taistelikin sillä Koukosen (224), Pölläsen (214) sekä Hietalan (210) onnistumisten siivittämänä hyvin taistellut Haka kaatui yhteispistein 821-775.

Aivan sarjavoittoon ei Torpedoksen rynnistys kuitenkaan riittänyt sillä Falconsin kakkosjoukkue pystyi kauden aikaan keräämään pisteen Torpedosta enemmän. Toisaalta kolmanneksi sijoittunut Kaadon kakkosjoukkue sekä neljänneksi pudonnut LK:n kolmosjoukkue päätyivät Torpedoksen kanssa tasapisteisiin. Lohdutukseksi Torpedokselle irtosi kuitenkin päätöskierroksen ykköstila neljällä voitolla viidestä ottelusta. Samaan ylsi myös kierroksen toiseksi paras joukkue eli LK:n kakkosjoukkue.

Viimeisen kierroksen pelaajatilastossa Torpedos otti kaksoisvoiton. Ykköseksi nousi Seppo Koukonen keskiarvolla 214,20 ennen 208,00 pisteen keskiarvoon pystynyttä Sulo Hietalaa. Lähimmäksi seniorikaksikkoa pääsi LK:n kakkosjoukkueen Pauli Tiihonen keskiarvolla 206,00.

Sarjamyllyn ykkösdivisioonan voitto oli Torpedokselle jo kahdeksas perättäinen. Kahdesti (kausilla 2000-2001 sekä 2001-2002) seura on pystynyt peräti kaksoisvoittoon. Torpedoksen Sarjamylly-menestystä vuosien varrella voi tarkastella kotisivujemme saavutusosiossa.

Tämän kauden Sarjamyllyt saadaan päätökseensä sunnuntaina miesten kolmos- ja nelosdivisioonien sekä naisten pelatessa viimeisen kierroksensa. Ykkös- ja kakkosdivisioonien lopulliset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS HEIKOIN KAHDEKSASTA
(sivuille 15.3.2004)

Lahden keilahallissa pelattiin perjantaina jälleen lahtelaisten seurojen välinen seuraottelu. Lahden Rahaturnauksen yhteydessä pelattu ottelu oli järjestyksessään kolmas ja mukana oli tällä kertaa kahdeksan joukkuetta. Alun perin kymmenen seuran otteluksi tarkoitettu tapahtuma typistyi kahdeksan joukkueen mittelöksi Areksen ja Golf-Keilaajien joukkueiden kieltäydyttyä tällä kertaa kutsusta.

Ottelu pelattiin Lahden Rahaturnauksen keskiarvotasoituksin (210/70%) ja jokaisessa joukkueessa pelasi neljä keilaajaa. Torpedos lähti kamppailuun joukon pienimmällä yhteistasoituksella mutta eniten tasoituksia saanut Keila-Veikotkin oli ainoastaan 390 pistettä edellä.

Lahden hankalahkot olosuhteet pitivät ottelun tulostason melko alhaisena. Ensimmäisessä sarjassa paras puhdas tulos jäikin 740 pisteeseen Keila-Kallejen yltäessä kyseiseen tulokseen Hannu Virlanderin 215 pisteen sarjan siivittämänä. Muita onnistujia avaussarjassa olivat Kaadon Pekka Mattila tuloksella 220 sekä Falconsin Erkki Laine 210 pisteen tuloksellaan. Torpedoksen pelureista Jari Ratia (218) ja Janne Kyllönen (213) aloittivat pirteästi mutta joukkuetulos jäi silti 735 pisteeseen.

Toisessa sarjassa pirteimpiä olivat Falconsin sekä Lahden Keilaajien joukkueet 769 ja 764 pisteen sarjoillaan. Torpedos ei puolestaan saanut peliään kulkemaan alkuunkaan ja tulosta kertyi vain 664 pistettä. Sarjan ehdoton ykköspelaaja oli LK:n Jarkko Salminen hulppealla 267 pisteen tuloksellaan. Ottelun 31 muusta keilaajasta ainoastaan Falconsin Erkki Laine (201) sekä Veijo Auer (200) pystyivät paritulokseen.

Taistelu jatkui tasaisena myös kolmannessa sarjassa. Nyt saatiin jo ensimmäiset joukkueparituloksetkin Torpedoksen heittäessä 830 ja Valtin 802 pistettä. Henkilökohtaisellakin tasolla saatiin hyviä tuloksia laajemmalla rintamalla: Valtin Peter Sarres heitti 233, KK:n Harri Ormala 217, Valtin Olavi Salminen 210 ja KV:n Seppo Niinivirta 202 pistettä. Torpedoksen onnistujia tässä vaiheessa olivat Janne Kyllönen 225, Antti Kapulainen 223 sekä Jarmo Ahokas 202 pisteen sarjoillaan.

Neljännessä sarjassa Torpedos heitti 775 pistettä olleen jälleen koko joukon paras. Ero kärkeen oli kaventunut jo lupaavasti ja jäljellä oli vielä kaksi sarjaa. Janne Kyllönen jatkoi vauhdikasta menoaan 222 pisteen sarjalla saaden mukavasti apua Antti Kapulaisen 205 pisteen tuloksesta. Muista joukkueista onnistuivat KK:n Harri Ormala (235) sekä Paavo Kosonen (233), Kaadon Pekka Mattila (220), Sirkkujen Krista Pöllänen (213) sekä LK:n Jarkko Salminen (211).

Torpedoksen mahdollisuudet otteluvoittoon katosivat käytännössä toiseksi viimeiseen sarjaan. Janne Kyllösen 210 pisteen sarjasta huolimatta yhteistulosta ei saatu kasaan 692 pistettä enempää ja kärkijoukkueet karkasivat jo lähes 300 pisteen päähän. Tiukimmin voitossa oli tässä vaiheessa kiinni KK ennen niskaan hengittäneitä Valttia ja Lahden Keilaajia. KK:n nousun takuumiehiä olivat Harri Ormala 235 ja Pentti Kasperi 225 pisteen sarjoillaan. Muista joukkueista 200 pisteen ylitykseen pystyi ainoastaan Falconsin Pertti Paksunen 212 pisteen sarjallaan.

Päätössarjassa Torpedos menetti täysin pelihalunsa ja putosi 667 pisteeseen. KK puolestaan oli sarjan paras joukkue 775 pisteen tuloksella säilyttäen ykköspaikkansa. Voittajajoukkueesta jaksoivat loppuun saakka taistella Pentti Kasperi 212 ja Harri Ormala 206 pisteen sarjoillaan. Muiden joukkueiden pelaajista parhaat loppukirit kehittivät LK:n Jarkko Salminen (214), Sirkkujen Krista Pöllänen (214), Valtin Olavi Salminen (213), Kaadon Urho Roivas (205), Falconsin Veijo Auer (204), KV:n Timo Pylkkänen (201) sekä Valtin Leo Vuorinen (200).

KK:n voittomarginaali oli lopulta 63 pistettä ennen Valttia. Voittotulos tasoituksin nousi 63 pistettä yli parirajan. Kolmanneksi sijoittui Lahden Keilaajat 28 pistettä Valtista jääneenä. Torpedoksen kaksi viimeistä sarjaa olivat sen verran heikkoja että sijoitus oli loppujen lopuksi joukon viimeinen eli kahdeksas. Seitsemänneksi sijoittunut KV pystyi sekin kuusi pistettä järjestävää seuraa parempaan tulokseen.

Kaiken kaikkiaan seuraottelussa saatiin aikaiseksi kahdeksan tasoituksellista henkilökohtaista paritulosta. Ylivoimaisesti parhaasta tuloksesta vastasi KK:n Harri Ormala yhteispistein 1326 (tas. 66). Lähimmäksi häntä pääsi LK:n Jarkko Salminen tuloksella 1275 (tas. 36). Kolmaskin sija meni voittajajoukkueelle Pentti Kasperin pystyessä 1238 pisteen lukemiin. Torpedoksen vaisun joukkueen ykkönen oli Janne Kyllönen 1185 pisteen tuloksellaan.

Perjantaisen ottelun tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. Torpedoksen seuraottelut jatkuvat ensi viikonvaihteessa kotiotteluilla Mikkelin Kanuunaa, Heinolan Bowling Farrow'ta ja Helsingin Jyrää sekä vierasottelulla Tampereen Keilakerhoa vastaan.


MYÖS YKKÖSJOUKKUE BAKER-FINAALIIN
(sivuille 11.3.2004)

Torpedos sai toisenkin joukkueen Lahti-Bowlingin kauden 2003-2004 Baker-liigan loppukilpailuun seuran ykkösjoukkueen voitettua eilen runkosarjansa loppuun pelatun B-lohkon. Torpedos oli lohkossaan lopulta varsin ylivoimainen eikä sen enää viimeisissä otteluissa tarvinnut yrittää kaikkeaan. Kahdesta muusta jatkopaikasta käytiin sen sijaan varsin tiukka taistelu.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Torpedos oli jo turvallisen tuntuiset yhdeksän pistettä ensimmäistä jatkopaikkojen ulkopuolella ollutta joukkuetta edellä. Lopullisen sinetin loppukilpailupaikka sai jo ensimmäisessä ottelussa jossa Lahden Naiskeilaajat kukistui selkeästi 5-0. Ensimmäinen ja viimeinen sarja olivat tiukkoja taistoja ja voitot tulivat vain 18 sekä seitsemän pisteen eroilla. Kahdessa keskimmäisessä sarjassa tulokset 220 ja 257 olivat puolestaan vastustajalle aivan liian kovia.

Toisessa ottelussa ns. haamujoukkuetta vastaan ei motivaatio ollut enää aivan huipussaan. Haamun 195 sarjatulos osoittautui ensimmäistä sarjaa lukuun ottamatta liian kovaksi ja tuloksena oli 1-4 -tappio. Kahdessa viimeisessä sarjassa tulokset jäivät tasoituksin jopa 143 ja 139 pisteeseen.

Viimeisen ottelun tulos vaikutti sitten jälleen jo muidenkin joukkueiden jatkopaikkoihin ja Torpedos ryhdistäytyikin selvästi. Vastustajana ollut Falconsin ykkösjoukkue taisteli tiukasti oman jatkopaikkansa eteen mutta Torpedos vei silti kaksi ensimmäistä sarjaa nimiinsä (198-151 ja 172-159). Tämän jälkeen Falcons aloitti epätoivoisen kirinsä ja otti pisteet kahdesta viimeisestä sarjasta. Vaikka yhteistulospiste menikin Torpedokselle kahdeksan pisteen erolla riitti tämä lopulta viemään myös Falconsin jatkoon.

Viimeisen kierroksen paras joukkue oli Sirkkujen kakkosjoukkue yhdeksällä ja puolella pisteellään. Puolen pisteen päähän pääsivät Areksen kakkosjoukkue sekä Torpedoksen ykkösjoukkue. Sirkkujen kiri riitti nostamaan joukkueen lohkokakkoseksi kahdeksan ja puolen pisteen päähän Torpedoksesta. Falcons jäi puolitoista pistettä Sirkuista mutta pystyi päihittämään Lahden Keilaajien joukkueen puolella pisteellä taistelussa viimeisestä jatkopaikasta. Areksen kakkosjoukkueella eroa loppukilpailupaikkoihin jäi viisi pistettä.

Ensi viikon keskiviikkona pelattavaan loppukilpailuun selviytyvät joukkueet ovat nyt selvillä. B-lohkosta jatkoon menneiden Torpedoksen ykkösjoukkueen, Sirkkujen kakkosjoukkueen sekä Falconsin ykkösjoukkueen lisäksi loppukilpailussa nähdään A-lohkon kolme parasta eli Kaato, Areksen ykkösjoukkue sekä Torpedoksen kolmosjoukkue. Loppukilpailussa jokainen joukkue kohta kaikki muut loppukilpailuun selviytyneet kertaalleen jonka jälkeen eniten sarjapisteitä kerännyt joukkue on kauden 2003-2004 Baker-liigan mestari.

B-lohkon lopulliset tulokset voit käydä tarkistamassa kotisivujemme tulososiosta.


LIIGAPAIKKA SÄILYI TAISTELLEN
(sivuille 8.3.2004)

Torpedoksen miesten SM-liigapaikan säilyminen oli lopulta hiuskarvan varassa. Lauantaina Tampereella pelatulla alemman loppusarjan viimeisellä kierroksella Torpedos oli toiseksi viimeisessä ottelussaan jo joutumassa karsijan paikalle mutta nousi kuilun partaalta vielä kymmenennelle ja samalla viimeiselle suoraan säilymiseen oikeuttavalle sijalle.

Torpedoksen kierros alkoi hankalissa merkeissä. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli sarjataulukossa heti Torpedoksen takana ollut Porin Giants. "Porin pirut" takoivat taululle tylyt 1091 pisteen lukemat ja Torpedos ei kohtuullisesta pelistä huolimatta pystynyt tuohon vastaamaan. 1057 pisteen joukkuetuloksessa parasta antia olivat Jari Ratian 255 ja Mikko Metson 227 pisteen sarjat.

Toisessa ottelussa Torpedos näytti jo jättävän karsintapaikan kauas horisonttiin. Ottelussa käytiin todella tiukka vääntö jo itsensä kuiville selvittäneen Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubin kanssa ja ratkaisut nähtiin vasta viimeisessä ruudussa. Torpedos oli yhdeksän ruudun jälkeen 44 pistettä vastustajaansa perässä mutta pystyi hyvällä viimeisellä ruudullaan kääntämään tilanteen hyväkseen.

Ankkureiden lähtiessä heittämään omia kymppiruutujaan vaadittiin Torpedoksen Jari Ratialta kahta kaatoa voiton nappaamiseksi. Sarjan aikaisemmissa vaiheissa kahdesti yhdestä keilasta ohikin heittänyt Ratia paiskasi pallonsa vakuuttavasti kolme kertaa taskuun päättäen sarjansa neljän kaadon jonoon. Tuloksena oli kymmenen pisteen voitto lukemin 1022-1012. Torpedoksen ehdoton sytyttäjä sarjassa oli Janne Kyllönen heittämällä peräti 256 pistettä.

Seuraavan ottelun vastustaja oli jo putoamaan tuomittu Helsingin Ailec Team. Ottelun alku kulki edellisen sarjan lopun onnistumisten jälkeen aurinkoisissa merkeissä mutta sarjan puolivälissä tuli täydellinen herpaantuminen. Pelaaja toisensa jälkeen sortui tyhjiin ruutuihin ja Ailec käytti tilaisuutensa hyväksi. Jari Ratian huikeasta 278 pisteen sarjasta huolimatta eroa kertyi lopulta 98 pistettä Ailecin hyväksi (993-1091). Toinen paritulokseen yltänyt torpedoslainen oli Seppo Koukonen 219 pisteen sarjallaan.

Toiseksi viimeinen sarja muodostui lopulta ratkaisevaksi. Torpedos kohtasi tässä vaiheessa karsijan paikalla reilun 150 pisteen päässä vaanineen Vantaan Prime BC:n. Tappio ottelussa olisi sysännyt Torpedoksen karsijan paikalle ennen päätöskamppailua ja tämä heijastuikin joukkueen otteissa sarjan alussa. Prime BC ihmetteli tilannetta muutaman ruudun ajan mutta alkoi tämän jälkeen tasaisesti kasvattaa eroa lahtelaisiin. Kuudennessa ruudussa ero oli kasvanut jo noin sataan pisteeseen.

Tässä vaiheessa Torpedos aloitti viimeisen epätoivoisen hyökkäyksensä. Sarjan edetessä ero kapeni ja ennen viimeistä ruutua Prime BC:n etu oli vielä 39 pistettä. Torpedoksen aloittaja Seppo Koukonen jatkoi yhdeksännen ruudun kaatoaan henkisesti todella tärkeillä kolmella kaadolla. Kakkosmiehenä heittänyt Jarmo Ahokas käytännössä jo tasoitti eron omalla tuplallaan vantaalaisten Seppo Eskolinin tehdessä paikkaamattoman reiän.

Prime BC:n kolmas heittäjä Esa Rantala antoi Torpedokselle jo etulyöntiaseman heittämällä ohitse kuutoskeilasta. Torpedoksen Janne Kyllönen vielä syvensi vastustajiensa ahdinkoa heittämällä toiseksi viimeisenä miehenä tuplan. Ankkureiden lähtiessä heittämään vaadittiin Prime BC:n Paavo Grönmarkilta jo kaatoa voittomahdollisuuksien säilyttämiseen. 8-10 -reikä kuitenkin päätti joukkueen pyristelyn ja Jari Ratia pääsi nautiskelemaan kolme kaatoa omaan viimeiseen ruutuunsa.

Trillerisarjan tulostaso jäi lopulta melko vaatimattomaksi. Sarjavoiton Torpedos vei pistein 1015-964 ja yli parituloksen voittajista ylsivät vain Seppo Koukonen ja Mikko Metso heittäen molemmat 217 pistettä.

Ennen viimeistä sarjaa ero Torpedoksen ja Prime BC:n välillä kasvoi jo yli 350 pisteeseen. Torpedos pystyikin siten lähtemään rentoutuneesti viimeiseen sarjaansa Helsingin Grankulla Bowlarea vastaan. Johto vaihteli ottelussa useaan kertaan mutta lopulta GB rynni otteluvoittoon 17 pisteen erolla (967-984). Päätösottelun parhaista Torpedos-sarjoista vastasivat Seppo Koukonen (214), Jarmo Ahokas (212) sekä Jari Ratia (206).

Torpedos sijoittui viimeisen kierroksen tilastoissa neljänneksi yli 600 pistettä GB:n jäljessä. Sama sijoitus oli kohtalona myös lopullisessa sarjatilanteessa. Ylemmän loppusarjan joukkueet mukaan lukien sijoitus oli siten kymmenes. Edelliset kolme kautta Torpedos on aina sijoittunut vähintään kahdeksan joukkoon ollen kaudella 2002-2003 jopa viides.

Alemman loppusarjan viimeisen kierroksen henkilökohtaisia tilastoja hallitsi Giantsin Jari Palmas 230,80 pisteen keskiarvollaan. Ailec Teamin Pasi Uotila jäi niukasti Palmakselle keskiarvollaan 230,50. Torpedoksen Jari Ratian (ka. 223,40) edelle ehti vielä Giantsin nuori Sami Tolonen (ka. 224,00). Muista torpedoslaisista onnistui Seppo Koukonen joka ylsi keskiarvoon 207,40.

SM-liigapelit ovat nyt päättyneet tältä kaudelta. Kauden lopulliset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. Torpedoksen menestystä valtakunnansarjapeleissä kautta seuran historian voi seurata kotisivujemme saavutusosiosta


BF VAUHDISSA NELOSSARJASSA
(sivuille 8.3.2004)

Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit valtakunnansarjan nelossarjassa jatkuivat lauantaina Heinolassa pelatulla viidennellä kierroksella. Kierrokselle lähdettiin Torpedoksen 69 pisteen johtoasemasta mutta viimeisen kierroksen peleihin joukkue joutuu lähtemään takaa-ajoasemista. Kotihallissaan pelannut Bowling Farrow oli nimittäin kierroksen ylivoimainen ykkönen voittaen kaikki viisi peliään. Samalla heinolalaiset ottivat 123 pisteen johdon ennen viittä viimeistä ottelua.

Kierroksen avausottelussa Torpedos ei saanut peliään kulkemaan alkuunkaan. Joukkueen parhaaseen tulokseen yltänyt Pekka Ahokaskin jäi nimittäin 167 pisteeseen ja Hyvinkään Kamut sai lähes ilmaiset voittobonukset. Surulliset loppulukemat kirjattiin pistein 632-734.

Toisessa ottelussa vastassa oli sitten kotihallissaan pelannut BF. Torpedoksen joukkueesta Ville Haapanen osoitti jo heräämisen merkkejä 215 pisteen tuloksellaan. Taustatuki muilta jäi kuitenkin vielä vähäiseksi ja BF otti voiton 27 pisteen erolla lukemin 724-751.

Seuraavassa ottelussa Hämeenlinnan Courun Colaajia vastaan Ville Haapanen oli sitten päättänyt ottaa voiton Torpedokselle vaikka yksinään. Mies nakutteli peräti 289 pistettä innostaen myös hetken aikaa vaihdostakin vauhtia hakeneen Jari Mäntysen mukaan kaatotalkoisiin. Mäntysen sarjaksi saatiin lopulta 224 pistettä ja Torpedoksen yhteistulokseksi 819 pistettä. CouCou antoi tiukan vastuksen ja lopullinen ero Torpedoksen hyväksi oli vaivaiset kolme pistettä.

Neljännessä Torpedos pelasi Tampereen Kaatolupia vastaan. Vaihdosta kahteen viimeiseen sarjaan peliin tullut Sulo Hietala vastasi tällä kertaa Torpedoksen parituloksesta 202 pisteen sarjallaan. Muidenkin pelurien yltäessä tasaiseen esitykseen sarjan yhteispisteet kirjattiin lukemin 752. Vaisusti esiintyneet tamperelaiset jäivät tällä tuloksella 62 pisteen päähän.

Viimeisessä sarjassa taisteltiin sitten jälleen tosissaan sarjajumbo Tampereen Rännäreitä vastaan. Tehoparivaljakko Haapanen ja Mäntynen vastasi jälleen Torpedoksen tulostehtailusta 215 ja 213 pisteen sarjoillaan. Tämä riittikin niukkaan yhdeksän pisteen voittoon lopputuloksin 779-770.

BF oli kotihallissaan selkeä kierrosykkönen voittaen kaikki ottelunsa. Eroa kaksi tappiota kierroksen alkuun kärsineeseen Torpedoksen kakkosjoukkueeseen kertyi 485 pistettä. CouCou oli Heinolassa ainoastaan kahdeksan pistettä Torpedosta heikompi. Sarjatilanteessa BF nousi kolmannelta sijalta kärkeen ohittaen sekä Torpedoksen että Kaatolupin. Ennen viimeistä kierrosta ero Torpedokseen on 123 ja Kaatolupiin jo peräti 455 pistettä. Muiden joukkueiden nousumahdollisuudet ovat kadonneet jo aikaisemmilla kierroksilla.

Nelossarjan lohko 13 pelataan päätökseensä Tampereella huhtikuun ensimmäisenä lauantaina. Lohkon tulokset ennen päätöskierrosta löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


BAKER-JATKOPAIKKA TIUKALLA
(sivuille 4.3.2004)

Torpedoksen kolmosjoukkueen jo varmalta näyttänyt Baker-liigan loppukilpailupaikka oli eilen pelatulla A-lohkon runkosarjan viimeisellä kierroksella karata käsistä. Vasta viimeisessä ottelussaan joukkue pystyi ottamaan tarvittavat pisteet kolmen parhaan joukkoon selviytymiseksi.

Kierroksen käynnistäneessä ottelussa Sirkkujen ykkösjoukkuetta vastaan Torpedoksen kolmosjoukkue oli aluksi suurissa vaikeuksissa. Sirkut veikin kaksi ensimmäistä sarjaa ennen Torpedoksen heräämistä. Kolmannen sarjan 227 pisteen tulos kuitenkin käänsi ottelun kurssin ja Torpedos pystyi lopulta voittamaan myös viimeisen sarjan. Otteluvoitto kirjattiin Torpedokselle siten lukemin 3-2.

Toisen ottelun kolme ensimmäistä sarjaa olivat todellista kärsimysnäytelmää. Tasoituksellisin sarjoin 165, 161 ja 172 Areksen ykkösjoukkue sai käytännössä kolme ilmaista pistettä. Viimeisen sarjan ryhdistäytyminen toi Torpedokselle sarjavoiton pistein 197-186, mutta koko ottelu meni kuitenkin Arekselle selvin 1-4 -lukemin.

Päätösottelussaan Torpedos kohtasi ensimmäisenä jatkopaikkojen ulkopuolella vaanineen Keila-Veikkojen ykkösjoukkueen. Torpedos tarvitsi viimeisestä ottelustaan vähintään yhden pisteen pitääkseen KV:n takanaan. Ensimmäisen sarjan KV otti nimiinsä niukasti kahden pisteen marginaalilla (199-201) mutta toisesta sarjasta Torpedos sai helpottavan sarjavoiton. Kaksi viimeistä sarjaa oli sitten pelkkää pelailua ja KV veikin ne nimiinsä selkeästi. Ottelusta merkittiinkin Torpedoksen tilille illan toinen 1-4 -tappio.

Runkosarjaurakkansa päätti eilen myös jatkomahdollisuutensa jo ennen viimeistä kierrosta menettänyt Torpedoksen kakkosjoukkue. Ensimmäisessä ottelussaan joukkue vei Keila-Veikkojen ykkösjoukkueelta ensimmäisen sarjan, mutta joutui tämän jälkeen katselemaan vastustajansa kantapäitä. Tuloksena olikin 1-4 -tappio vielä tiukasti jatkopaikkaan tavoitelleelle KV:n joukkueelle.

Toinen ottelu Falconsin kakkosjoukkuetta vastaan noudatteli lähes samaa kaavaa. Tällä kertaa Torpedoksen voittosarja osui ottelun toiseen sarjaan ja muutoin Falcons hallitsi tapahtumia. Ottelun päätöslukemat kirjattiin siten samoin lukemin kuin avauspelissäkin.

Päätöspelissä Torpedos tiivisti tahtiaan ja voitti kolme ensimmäistä sarjaa Sirkkujen ykkösjoukkuetta vastaan hyvillä sarjoilla (213, 195 ja 227). Viimeisessä sarjassa ote pääsi hieman löystymään ja Sirkut käytti tilaisuuden hyväkseen. Torpedoksen 4-1 -voittoa ei tämä pieni kauneusvirhe kuitenkaan pystynyt enää estämään.

Kierroksen ykkösjoukkueeksi nousi koko runkosarjaa hallinnut Kaato 12 pisteellään. Samaan pistemäärään ylsi myös KV:n ykkösjoukkue tosin lähes 20 pistettä heikommalla keskiarvolla. Myös Areksen ykkösjoukkue onnistui hyvin napsien kymmenen pistettä vastustajiltaan. Torpedoksen joukkueiden pistesaaliit jäivät vaatimattomiksi: kakkosjoukkueen kuusi pistettä riitti kierroksen viidenteen ja kolmosjoukkueen viisi pistettä seitsemänteen sijaan.

Runkosarjan lopullisessa tilanteessa juhlivat samat joukkueet kuin kierrostilastossakin. Kaato voitti lohkon muhkealla kahdeksan ja puolen pisteen erolla ennen Areksen ykkösjoukkuetta. Torpedoksen kolmosjoukkue varmisti viimeisen jatkopaikan niukalla puolentoista pisteen erolla ennen Keila-Veikkojen ykkösjoukkuetta. Torpedoksen kakkosjoukkue jäi lohkon peränpitäjäksi tasapistein Falconsin kakkosjoukkueen kanssa.

Kaikki Baker-liigan loppukilpailuun selviytyvät joukkueet ovat selvillä ensi viikolla pelattavan B-lohkon runkosarjan viimeisen kierroksen jälkeen. Kummastakin lohkosta selviytyy jatkoon kolme parasta joukkuetta. B-lohkon runkosarjan lopputilanteet löytyvät tulossivuiltamme.


RATIA MIESTEN MAAJOUKKUERYHMÄÄN
(sivuille 2.3.2004)

Torpedosta reilut viisi vuotta edustanut Jari Ratia on valittu 1.3.2004 alkaen miesten maajoukkueryhmään. Miesten maajoukkuevalmentaja Sami Luoto täydensi valmennusryhmää kahdella pelaajalla Helsingin Tornadoksen Oskari Lehtosen ollessa toinen uusi kasvo.

Valintaperusteissa mainitaan mm. Ratian ja Lehtosen muutaman viime vuoden aikaisempaa suurempi ja totisempi panostus keilailuun. Ratian kohdalla puhutaan myös muutaman viime vuoden kuluessa aika ajoin annetuista näytöistä.

Miesten maajoukkueryhmään kuuluu tällä hetkellä kymmenen pelaajaa. Ryhmästä on jäänyt pois hiljattain ammattilaiseksi siirtynyt Turun Weikkojen Sami Konsteri. Ratia ja Lehtonen ovat kuitenkin varsin kovassa seurassa sillä muut ryhmään kuuluvat pelaajat ovat Lohjan Rännimestareiden Ari Halme, Tornadoksen Kimmo Lehtonen, Halmeen seuratoverit Lasse Lintilä sekä Mika Luoto, Tampereen Keilakerhon Petri Mannonen sekä Petteri Salonen, Tapiolan Patterin Osku Palermaa ja Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotila.


KYLLÖSELLE KOLMESATANEN KOUVOLASSA
(sivuille 2.3.2004)

Torpedoksen vuoden 2004 ensimmäinen 300 pisteen sarja näki päivänvalon sunnuntaina Kouvolassa. Koko kauden hurjassa vireessä ollut Janne Kyllönen pelasi tuolloin meneillään olleen Ameko Openin kuuden sarjan karsintaa heittäen täysosuman viimeiseen sarjaansa radalla 7.

Kyllösen tahti viiteen ensimmäiseen sarjaa oli ollut jo kohtuullinen ja tulosta oli tässä vaiheessa kertynyt 1114 pistettä (ka. 222,80). Kouvolan huiman tulostason vuoksi viimeiseen sarjaan vaadittiin kuitenkin noin 280 pistettä loppukilpailupaikan varmistamiseksi. Kyllönen täytti vaatimukset reilusti nostaen onnistumisellaan kuuden sarjan yhteispisteet lukemiin 1414 (ka. 235,67).

Loppukilpailuun selviydyttyään Kyllönen jatkoi hyviä otteitaan selviytyen viimeisenä pelaajana kuuden parhaan pudotuspeleihin. Ensimmäisessä shoot out -ottelussa vastassa olivat seuratoverit Jarmo Ahokas sekä Jari Ratia. Kyllönen joutui tunnustamaan tässä vaiheessa parivaljakon paremmakseen sijoittuen lopulta turnauksen kuudenneksi. Tampereen Keilakerhon Petri Mannosen voittamassa turnauksessa Ratia sijoittui lopulta neljänneksi ja Ahokas viidenneksi.

300 pisteen sarja oli Kyllöselle uran kolmas. Se oli myös samalla kolmas torpedoslaisen Kouvolassa heittämä täysosuma. Aikaisemmin samaan ovat pystyneet edellä mainitut Jarmo Ahokas ja Jari Ratia ainoastaan yhden päivän välein keväällä 2002. Kaiken kaikkiaan Torpedoksen väreissä on nyt heitetty 45 kolmesatasta.

Torpedoksen päivitetyt ennätystilastot löytyvät kotisivujemme ennätysosiosta.


PATTERI TRIANGELIN YKKÖNEN
(sivuille 2.3.2004)

Lahden keilahallissa pelattiin lauantaina historian ensimmäinen triangeli-ottelu Torpedoksen, Tapiolan Patterin sekä Tampereen Keilakerhon välillä. Torpedos oli aikaisemmin pelannut erillisiä seuraotteluja sekä Patteria että TKK:a vastaan, mutta kyseessä oli ensimmäinen yhteinen seuraottelutapahtuma.

Ottelu pelattiin Lahden Rahaturnauksen yhteydessä kahdeksanhenkisin joukkuein. Tasoituksina käytettiin Lahden Rahaturnauksen keskiarvotasoituksia (210/70%). Suurimmilla tasoituksilla otteluun lähti Torpedoksen joukkue, jolla oli tasoituksia 252 pistettä tamperelaisia ja 372 pistettä espoolaisia enemmän.

Ensimmäinen sarja edettiin varsin tasaisissa merkeissä. SM-kisoja varten laadittu rataolosuhde tuntui monille pelureille hankalalta ja tulostaso jäi vielä varsin vaatimattomaksi. Parhaiten alusta selviytyi Patteri sarjatuloksellaan 1539. Tuloksellaan pääkaupunkiseudun miehet ottivat 39 pisteellä Torpedoksen etumatkaa. TKK puolestaan jäi isännille 29 pistettä lisää.

Avaussarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Patterin Teemu Asplund. Hänen 225 pisteen tuloksensa oli tosin vain pisteen Torpedoksen Ville Haapasta ja kaksi saman seuran Mikko Metsoa parempi. TKK:n joukkueesta ei kukaan pystynyt avauksessaan ylittämään parirajaa.

Patteri jatkoi Torpedoksen johdon kiinnikuromista toisessa sarjassa. Tällä kertaa joukkue jäi neljä pistettä avaussarjaa heikompaan yhteistulokseen, mutta tälläkin tuloksella Patteri saavutti Torpedosta peräti 109 pistettä. TKK:kin pystyi ottamaan Torpedosta 19 pistettä kiinni mutta joutui tässä vaiheessa päästämään Patterin jo ohitseen. Kahden sarjan jälkeen Torpedoksen johto ennen Patteria oli kutistunut 224 pisteeseen. TKK oli puolestaan 38 pisteen päässä Patterista.

Toisessa sarjassa kunnostautui erityisesti Patterin Osku Palermaa 278 pisteen sarjallaan. Palermaan joukkuetoveri Markku Petäjämaa ylsi myös 233 pisteen tulokseen. Vielä pisteen Petäjämaatakin paremmin heitti TKK:n Petteri Salonen. Kotijoukkueen ykköspyssy tässä vaiheessa oli Janne Kyllönen sarjatuloksella 236.

TKK:n peli osoitti piristymisen merkkejä kolmannessa sarjassa. Joukkue heitti ottelun ensimmäisen joukkueparituloksen lukemin 1631 ohittaen Patterin ja saavuttaen Torpedosta lähes 120 pistettä. TKK:n nousun takana olivat Jussi Turtiainen (256), Petri Mannonen (223), Harri Sippola (221) sekä Antti Pihkamäki (211). Patterista Palermaa jatkoi hurjasteluaan 246 pisteen sarjalla Teemu Karjalaisen yltäessä 214 pisteeseen. Torpedoksen tehokaksikko oli puolestaan Janne Kyllönen ja Jari Ratia 231 sekä 230 pisteen sarjoillaan.

Neljännessä sarjassa Torpedos näytti karkaavan omille teilleen. Joukkue ylitti parirajan yhdellä pisteellä ja molempien vieraiden jäädessä tästä reilusti kasvoivat erot jo melkoisiksi. Ennen kahta viimeistä sarjaa Torpedoksen johto TKK:oon oli 249 pistettä ja Patteriin 277 pistettä.

Neljännen sarjan selkeä ykkönen oli TKK:n Petri Mannonen 262 pisteen sarjallaan. Muita maininnan arvoisia suorituksia olivat Patterin Mikko Pajukarin 235, Torpedoksen Ville Haapasen 230 sekä TKK:n Matti Virran 227 pisteen sarjat.

Toiseksi viimeisessä sarjassa Patteri aloitti vielä viimeisen hyökkäyksen. Sarjatulos 1662 oli tähän mennessä ottelun paras ja Torpedos sekä TKK jäivät molemmat yli sata pistettä heikompiin tuloksiin. Yhteistilanteessa ennen viimeistä sarjaa Torpedoksen ja Patterin välinen ero kapeni 154 pisteeseen. TKK oli jäänyt lahtelaisista jo 240 pisteen päähän.

Viidennen sarjan kirissä Patterin parhaita olivat Osku Palermaa 248, Markku Ahonala 235 ja Jari Honkanen 224 pisteen sarjoillaan. TKK:a piti pystyssä Virran suku Matin heittäessä 225 ja Askon 211 pistettä. Torpedoksesta nousi esiin Antti Kapulainen 245 pisteen sarjallaan. Hyvin heitti myös Janne Kyllönen tehden sarjatuloksekseen 224 pistettä.

Viimeisessä sarjassa Patteri osoitti todelliset kykynsä paukuttaen taululle peräti 1795 pisteen joukkuelukeman (ka. 224,38). TKK pelasi myös päivän parhaan sarjansa tuloksella 1657. Torpedos puolestaan hyytyi täysin ja jäi vaivaiseen 1437 pisteeseen. Patteri pystyi hirmusarjallaan siten ohittamaan Torpedoksen lopputuloksissa 126 pisteen marginaalilla. Lopussa piristynyt TKK oli sekin ajaa kotijoukkueen ohi mutta eroa jäi kuitenkin 20 pistettä Torpedoksen hyväksi.

Viimeisessä sarjassa Patterin ilotulituksesta vastasivat Markku Petäjämaa (267), Mikko Pajukari (243), Osku Palermaa (226), Markku Ahonala (222), Kimmo Huurinainen (217) sekä Jari Honkanen (215). TKK:sta onnistuivat päätössarjassa Petteri Salonen (243), Petri Mannonen (223), Matti Virta (222) sekä Harri Sippola (220). Torpedoksen ainoita valopilkkuja oli Jari Ratian 224 pisteen sarja. Hänen lisäkseen ainoastaan Janne Kyllönen (206) ja Mikko Metso (203) pystyivät niukasti ylittämään parirajan.

Henkilökohtaisissa yhteistuloksissa oli yksi ylitse muiden: Patterin Osku Palermaa heitti Lahden Rahaturnauksen kärkisijaan oikeuttavat 1391 pistettä voittaen toiseksi parasta seuraottelijaa 90 pistettä. Toiseksi nousi tasaisella pelillään lopulta Torpedoksen Janne Kyllönen pistein 1301. Kaksi seuraavaa sijaa menivät jälleen Patterin Mikko Pajukarille (1270) ja Markku Petäjämaalle (1268) ennen TKK:n ykkösmiestä Petri Mannosta (1260).

Triangeli-ottelu oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut tapahtuma ja jälkipeleissä suunniteltiinkin jo jatkoa tapahtumalle. Historian ensimmäisen triangelin tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS SENIORISARJAN MESTARIKSI!
(sivuille 1.3.2004)

Koko kauden seniorien mestaruussarjaa rautaisella otteella hallinnut Torpedoksen joukkue otti lauantaina Lahden keilahallissa pelatuissa sarjan mitalipeleissä seuran historian ensimmäisen mestaruuden. Loppuotteluvastustaja Kouvolan Nuppi laittoi kotijoukkueelle tiukasti kampoihin vieden kultakamppailun ensimmäisen sarjan nimiinsä. Tämän jälkeen Torpedos kuitenkin vyöryi supervaihtomiehensä Simo Honkasen johdolla vastustamattomasti historialliseen voittoon.

Ennen loppuottelua pelattiin välierä jossa runkosarjassa toiseksi sijoittunut Porin Royal Club kohtasi runkosarjan kolmosen eli Kouvolan Nupin. Liekö pitkä matka jäykistänyt porilaiset, sillä Nuppi otti loppuottelupaikan todella helposti suoraan kahdessa sarjassa. Sarjalukemat 764-716 ja 759-675 eivät jättäneet RC:n miehistölle paljoa seliteltävää ja edelliskauden mestarit joutuivat tänä vuonna tyytymään pronssimitaleihin.

Loppuottelussa kotiyleisönsä edessä pelannut Torpedos aloitti hieman hermostuneesti ja Nuppi otti itselleen selkeän johtoaseman. Martti Skyttä (213), Kari Vanhala (207) ja Tapani Mikkonen (204) johdattivat joukkueensa lopulta selkeään 748-804 -voittoon. Torpedoksen miehistöstä Seppo Koukonen (210) ja Juhani Kapulainen (207) saivat pelinsä kulkemaan melko mukavasti, mutta viime aikoina hyviin tuloksiin yltänyt Raimo Pohjanlahti jäi 152 pisteeseen. Toisena torpedoslaisena vaikeuksissa ollut Sulo Hietala teki sarjan loppupuolella tilaa Simo Honkaselle.

Honkasen vaihtaminen peliin osoittautui lopulta mestaruuden ratkaisseeksi toimeksi. Loppuottelun toisessa sarjassa Torpedos pelasi jo selkä seinää vasten sillä toinen tappio olisi tietänyt jäämistä hopeatilalle. Simo Honkanen aloitti kuitenkin sarjansa kymmenen kaadon jonolla siivittäen Torpedoksen hurmioon. 11. heitolla pallo otti kiinni hieman liikaa ja pystyyn jäi kolme keilaa. 287 pisteen sarja oli kuitenkin mahtava suoritus tiukassa paikassa.

Torpedoslaisista myös Raimo Pohjanlahti löysi pelilinjat heittäen 236 pistettä. Seppo Koukonen jatkoi tasaisesti 202 pisteen sarjallaan. Nuppi meni lievään shokkiin Honkasen kaatojonon edetessä ja Mikko Isakow (202) pystyi ainoana ylittämään parirajan. Torpedos vei toisen sarjan nimiinsä murskaavasti pistein 916-804 ja tasoitti samalla otteluvoitot. Edessä oli siten kolmas ja samalla ratkaiseva sarja.

Ratkaisusarjan alkuvaiheissa molemmat joukkueet olivat hivenen hermostuneita sortuen muutamiin karkeisiin tyhjiin. Sarjan puolenvälin tienoilla ratkaisijoiksi nousivat jälleen Simo Honkanen ja Seppo Koukonen. Kumpainenkin nakutti kaatojonoillaan 231 pisteen sarjat ja Raimo Pohjanlahdenkin yltäessä 205 pisteeseen nousi joukkuetulos lukemiin 844. Nuppi ei enää pystynyt vastaamaan Torpedoksen iskuun ja joutui tyytymään tappioon 150 pisteen marginaalilla.

Mitalipelien ehdoton kuningas oli Torpedoksen Simo Honkanen 259,00 pisteen keskiarvollaan. Tuloksen arvoa nostaa yleinen tulostaso mitalipelien aikana sekä tiukka paikka jossa Honkanen vaihdettiin mukaan peliin. Toisena parirajan keskiarvoissa pystyi ylittämään Honkasen seuratoveri Seppo Koukonen keskiarvollaan 214,33. Henkilökohtaisen tilaston kolmoisvoiton Torpedokselle toi Raimo Pohjanlahti keskiarvolla 197,67.

Torpedoksen mestarijoukkueen kokoonpanossa mitalipeleissä olivat siis Sulo Hietala, Simo Honkanen, Juhani Kapulainen, Seppo Koukonen sekä Raimo Pohjanlahti. Kauden aikana joukkueessa ovat lisäksi pelanneet Esko Hietala ja Veli Pöllänen.

Päättynyt kausi oli Torpedokselle neljäs seniorien mestaruussarjassa. Tähän asti joukkue on yltänyt kertaalleen hopealle (2001-2002) sekä kertaalleen pronssille (2000-2001). Tarkemmat tilastot Torpedoksen menestyksestä löytyvät kotisivujemme saavutusosiosta. Mitalipelien tulokset löytyvät puolestaan kotisivujemme tulososiosta.


LUSA TAIPUI LAHDESSA
(sivuille 27.2.2004)

Kolmas kerta toden sanoi ainakin Torpedoksen ja Lusan välisissä seuraotteluissa. Ensimmäisillä kerroilla sekä Lahdessa että Lohjalla Lusa osoittautui etevämmäksi mutta tänään Lahdessa pelatussa historian kolmannessa kohtaamisessa Torpedos otti avausvoittonsa selkeällä 557 pisteen marginaalilla.

Tämän päivän ottelu oli samalla ensimmäinen Torpedoksen Lahden Rahaturnauksen yhteydessä pelaamista seuraotteluista. Ottelu pelattiin kahdeksanhenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksin (210/70%). Lusa oli joukkuetasoituksissa 198 pistettä Torpedosta edellä.

Ensimmäisessä sarjassa vielä hieman tunnusteltiin vastustajan iskukykyä ja tarkkailtiin tilannetta. Torpedos vei sarjan nimiinsä 84 pisteen erolla kaventaen yhteispisteiden eron 114 pisteeseen. Torpedoksen selkeä ykkösmies sarjassa oli Jarmo Ahokas 215 pisteen sarjallaan. Myös Toni Laine (187) sekä Jouni Tuominen (182) saivat pelinsä mukavasti käyntiin. Lusan parituloksesta vastasi Erkki Reso 204 pisteen sarjallaan.

Toisessa sarjassa johtoasema sitten jo vaihtui Torpedoksen viedessä sarjavoiton 243 pisteen erolla. Yhteistilanteessa Torpedoksen johto oli tässä vaiheessa 129 pistettä. Suurimpana syypäänä tilanteen muuttumiseen hääräsi Jarmo Ahokas 234 pisteen sarjallaan. Alussa vaikeuksissa ollut Jorma Penttilä väläytti myös osaamistaan 202 pisteen tuloksellaan. Lusan joukkueesta ei kukaan pystynyt ylittämään 180 pisteen rajaa.

Sekä kolmannessa että neljännessä sarjassa Torpedos kasvatti eroa 203 pisteellä. Yhteistuloksissa ero neljän sarjan jälkeen oli 535 pistettä. Kolmannessa sarjassa Torpedoksen ainoan parituloksen heitti Jani Salminen 205 pisteen tuloksellaan. Neljännessä sarjassa Jarmo Ahokas palasi vetovuoroon komealla 249 pisteen sarjallaan. Lusalaiset eivät vieläkään päässeet sinuiksi Lahden vaativien ratojen kanssa ja parhaaksi noteeraukseksi keskimmäisissä sarjoissa jäi Mikko Edelin neljänteen sarjaan heittämä 175 pisteen tulos.

Toiseksi viimeisessä sarjassa Lusa otti ainoan sarjavoittonsa tuloksin 1193-1275. Ero yhteispisteissä oli ennen viimeistä sarjaa kuitenkin toivottoman tuntuiset 453 pistettä. Torpedoksen paras viidennessä sarjassa oli jälleen Jarmo Ahokas 195 pisteen sarjallaan. Lusasta parhaiten onnistui Ismo Kymäläinen heittäen tulosta 181 pisteen verran.

Päätössarjassa Torpedos varmisti voittonsa kasvattamalla johtoaan 104 pisteellä (1266-1162). Lopulliseksi eroksi muodostui siten 557 pistettä. Loppurynnistystä johti koko pelin mainiosti heittänyt Jarmo Ahokas 257 pisteen sarjallaan. Lähelle parivauhtia pääsi myös Jouko Viljakainen tuloksella 191 pistettä. Lusa tyytyi kohtaloonsa ja parhaaksi tulokseksi jäi Kari Kontisen 170 pisteen sarja.

Henkilökohtaisissa yhteistuloksissa ylivoimainen ykkönen oli Torpedoksen Jarmo Ahokas. Hänen yhteistuloksellaan 1334 (ka. 222,33) taistellaan tiukasti myös Lahden Rahaturnauksen loppukilpailupaikasta. Toisena pelurina tasoituksin yli parivauhtiin pääsi Torpedoksen Jani Salminen tuloksellaan 1223. Lusan ykkösmieheksi nousi viimeisessä sarjassa Kari Kontinen (1152) vain kolme pistettä ennen Mikko Edeliä.

Ottelun jälkeisessä palkintojenjakotilaisuudessa Lusa esitti Torpedokselle jälleen kutsun vastavierailulle Lohjalle. Lusa järjestää kilpailunsa Lohjan keilahallissa loppuvuodesta ja seuraotteluja on tarkoitus jatkaa jälleen tuolloin. Tämänpäiväisen ottelun tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


KOUKONEN JA POHJANLAHTI MESTARUUKSIIN
(sivuille 25.2.2004)

Torpedoksen pelurit olivat jälleen varsin näkyvästi esillä sunnuntai-iltana pelatuissa Lahti-Bowlingin veteraanien, seniorien ja juniorien mestaruuskilpailujen finaaleissa. Sekä Seppo Koukonen veteraanimiehissä että Raimo Pohjanlahti seniorimiehissä uusivat nimittäin edellisvuoden mestaruutensa ja menestystä täydensi vielä Simo Honkanen seniorimiesten kakkossijallaan.

Kaikissa kilpailusarjoissa jatkettiin kuuden sarjan alkukilpailun pisteisiin toiset kuusi sarjaa. Tämän jälkeen neljä parasta selviytyi porrasfinaaleihin. Veteraanimiehissä käytettiin ikätasoituksia ja junioreissa tytöt saivat lisäksi viiden pisteen sarjatasoituksen.

Veteraanimiehissä Seppo Koukonen lähti loppukilpailun peleihin kuudennelta sijalta. Koukonen heitti kuuteen sarjaan tasoituksettoman 1229 pisteen (ka. 204,83) tuloksen ja nosti sijoitustaan juuri tarvittavat kaksi pykälää selviytyäkseen porraspeleihin. Eroa ensimmäisenä jatkopelien ulkopuolelle jääneeseen Hakan Juha Mäkiseen kertyi 32 pistettä mutta toisaalta suoran loppuottelupaikan ykköstilallaan tässä vaiheessa ottanut Keila-Kallejen Hannu Hertsikin keräsi ainoastaan 29 pistettä Koukosta enemmän.

Pudotuspeleissä Koukosen ensimmäinen vastustaja oli Lahden Keilaajien Martti Masanti. Koukonen oli ottelussa lähes pitelemätön murskaten Masannin lukemin 247-200 selviytyen siten välieriin. Välierävastustajana Koukosella oli vaivaisella pisteellä suoran loppuottelupaikan Hannu Hertsille hävinnyt Lahden Keilaajien Erkki Salminen. Koukonen jatkoi vakuuttavia otteitaan raivaten tiensä loppuotteluun pistein 238-195.

Kahden hienon sarjan jälkeen olisi voinut kuvitella Koukosen tahdin laantuvan. Todellisuudessa kävi kuitenkin päinvastoin ja Hannu Hertsi oli voimaton Koukosen 269 pisteen sarjan edessä. Koukonen otti siis toisen peräkkäisen Lahti-Bowlingin veteraanimestaruutensa näytöstyyliin heittämällä porrasfinaalien kolmeen otteluun ikätasoituksin yhteensä 754 pistettä (ka. 251,33).

Seniorimiesten puolella Torpedoksella oli loppukilpailussa peräti neljän pelaajan edustus. Näistä neljästä Kyösti Mähönen oli lähes koko loppukilpailun ajan melkoisissa vaikeuksissa jääden lopulta kymmenennelle sijalle. Kolme muuta peluria selvittivät tiensä neljän parhaan joukkoon ja samalla porrasfinaaleihin.

Neljänneltä sijalta loppukilpailuun lähtenyt Juhani Kapulainen heitti kuuteen sarjaansa vain 1122 pistettä mutta pystyi alkukilpailussa hankkimansa etumatkan turvin kukistamaan Falconsin Ari Salon kymmenellä pisteellä selviytyen viimeisenä pelaajana porrasfinaaleihin. Alkukilpailun kärkimies Areksen Hannu Alho oli vielä suuremmissa vaikeuksissa keräten vain 1090 pistettä ja pudoten kolmannelle sijalle. Puolivälierässä kohtasivat siten Alho ja Kapulainen.

Ottelusta ei tullut mitään ikimuistoista keilailutapahtumaa mutta Alho käänsi tiukan pelin edukseen pistein 182-166. Välierässä Alhon vastustajaksi tuli alkukilpailun kolmospaikalta itsensä hienosti kakkostilalle nostanut Torpedoksen Simo Honkanen. Alho oli parhaan teränsä kadottanut jo edellisessä pelissä ja Honkanen selvitti itsensä suhteellisen helposti loppuotteluun sarjapistein 201-146.

Loppuottelussa olivat sitten vastakkain seuratoverit Simo Honkanen ja Raimo Pohjanlahti. Edellisen vuoden mestari Pohjanlahti selvitti itsensä suoraan loppuotteluun heittämällä finaaliin kuuteen ensimmäiseen sarjaan parhaan tuloksen pistein 1243 (ka. 207,17). Pohjanlahti oli myös loppuottelussa liian kova luu Honkaselle ja toinen perättäinen seniorimestaruus kirjattiin lopputuloksin 245-174.

Kaiken kaikkiaan tämänvuotiset Lahti-Bowlingin veteraanien, seniorien ja juniorien mestaruuskilpailut olivat Torpedokselle varsin menestyksekkäät. Koukosen ja Pohjanlahden mestaruuksien sekä Honkasen hopean lisäksi seniorimiesten parikilpailussa pari Kapulainen-Pohjanlahti otti ykköstilan ja pari Honkanen-Mähönen hopeamitalit.

Kolme vuotta veteraanisarjoissa heittäneelle Seppo Koukoselle mestaruus oli siis toinen peräkkäinen. Ainoa katko Koukosen voittokulkuun tuli vuonna 2002 sillä viimeisenä seniorivuonnaan (2001) Koukonen vei seniorimiesten mestaruuden. Myös toisen perättäisen mestaruutensa ottaneelle Raimo Pohjanlahdella on lisäksi seniorimestaruuskisojen hopeat vuosilta 2000 ja 2002 sekä pronssi vuodelta 1999. Simo Honkanen on puolestaan puhjennut kukkaan vasta kuluvalla kaudella sillä hän on vasta nyt saavuttanut ensimmäiset menestyksensä sekä miesten että seniorien mestaruuskilpailuissa: miesten puolella joukkuehopeaa ja senioreissa henkilökohtaisen sekä parihopean.

Tietoa Torpedoksen menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa koko seuran historian ajalta löytyy kotisivujemme saavutusosiosta.


MIKKELISTÄ SEURAOTTELUN JUMBOSIJA
(sivuille 24.2.2004)

Viime lauantaina pelattiin Mikkelin keilahallissa jo perinteiseksi muodostunut seuraottelu Kanuunan kanssa. Ottelu pelattiin tuttuun tyyliin kahdeksan hengen joukkuein sekä keskiarvotasoituksin ja mukana oli tällä kertaa kolme joukkuetta: Torpedos, isäntäjoukkue Kanuuna sekä Myllykosken Bowl Racers. Torpedos jäi varsin säyseän esityksen jälkeen lopulta ottelun jumbosijalle.

Tasoituksissa Kanuuna oli yli 300 pistettä sekä Torpedosta että Bowl Racersia edellä. Ensimmäisessä sarjassa voimasuhteet pysyivät lähes ennallaan kun kaikki joukkueet mahtuivat tasoituksettomissa sarjatuloksissa yhdeksän pisteen sisälle. Sarjaerot olivat huikeita olosuhteiden joko sopiessa pelaajalle mainiosti tai sitten suistaessa heittäjän suuriin vaikeuksiin.

Parhaiten ottelun aloittivat BR:n Jukka Hurtta sekä Jari Simonsson 257 ja 255 pisteen sarjoillaan. Kanuunan parhaita olivat Aila Karhu (235) sekä Vesa Orava (225). Torpedoksen alun onnistujat olivat Janne Kyllönen 235, Juhani Kapulainen 227 sekä Sulo Hietala 224 pisteen sarjoillaan.

Toisessa sarjassa Torpedos epäonnistui lähes täydellisesti ja putosi muiden joukkueiden kyydistä. Kahdeksan hengen Torpedos-ryhmä sai sarjassa kerättyä ainoastaan 1351 pistettä (ka. 168,88). Muutoin BR saavutti Kanuunaa reilut 30 pistettä lähinnä Jukka Hurtan (238), Heimo Lehkosen (233), Markus Sihvolan (224) sekä Henri Sihvolan ja Saulo Susiluodon (molemmat 214) parituloksilla. Kanuunan puuhamies Asko Pippuri oli joukkueensa toisen sarjan paras 227 pisteen tuloksella. Torpedoksen ainoan parituloksen heitti Janne Kyllönen 204 pisteen sarjalla.

Kolmannessa sarjassa roolit vaihtuivat toisin päin ja Torpedos saavutti sekä Kanuunaa että myllykoskelaisia yli sadalla pisteellä. 1528 pisteen (ka. 191,00) sarjatulos jäi lopulta Torpedoksen ottelun parhaaksi. Kamppailun puolessavälissä Torpedos oli siten reilut sata pistettä BR:n jäljessä ja jo lähes 350 pistettä Kanuunaa jäljessä.

Myllykosken parivaljakko Jukka Hurtta ja Heimo Lehkonen jatkoi vahvoja otteitaan myös kolmannessa sarjassa 235 ja 224 pisteen tuloksilla. Kanuunan paritulokset olivat Asko Pippurin (212) sekä Vesa Oravan (205) käsialaa. Torpedoslaisista Juhani Kapulainen innostui 244 pisteen verran Mikko Metson (223) ja Janne Kyllösen (221) säestäessä. Muut lahtelaiset jäivät sarjassa alle 180 pisteen.

Neljännessä sarjassa Kanuunan ja Torpedoksen ero pysyi lähes ennallaan mutta BR kasvatti eroa yli sadalla pisteellä. BR:n 1570 pisteen (ka. 196,25) puhdas tulos oli lopulta ottelun paras noteeraus. Myllykosken miesten tuloksen takuumiehiä olivat Henri Sihvola 259 pisteen tuloksella sekä Jari Simonsson sekä Jukka Hurtta 214 ja 212 pisteen sarjoillaan. Kanuunasta 200 pisteen rajan ylitti kolmikko Aila Karhu (213), Pirkko Iivanainen (208) sekä Vesa Orava (203). Janne Kyllönen jatkoi Torpedoksen riveissä hyvää peliään 221 pisteen sarjalla Sulo Hietalan pistäessä vielä pisteellä paremmaksi. Kyösti Mähönen teki tässä vaiheessa myös pelin parhaan sarjansa lukemin 209.

Toiseksi viimeisessä sarjassa Kanuuna alkoi varmistella otteluvoittoaan. Voittamalla sarjan 27 pisteen erolla ennen BR:n joukkuetta johtomarginaali viiden sarjan jälkeen kasvoi 133 pisteeseen. Torpedos oli tässä vaiheessa jäänyt jo hitusta vaille 400 pisteen päähän.

Kanuunan loppukiriä johtivat Vesa Orava (219), Irja Hujanen (217) sekä Aila Karhu (202). BR:n onnistujat olivat Markus Sihvola (235), Heimo Lehkonen (232) sekä Jukka Hurtta (221). Juhani Kapulainen heitti Torpedoksen parhaan sarjan 225 pisteen lukemilla Janne Kyllösen (203) ollessa toinen parirajan ylittäjä.

Päätössarjassa BR pystyi saavuttamaan Kanuunaa vain neljän pisteen verran. Lopulliseksi eroksi muodostui näin 129 pistettä. Torpedoksen ero kotijoukkueeseen venähti lopulta 421 pisteeseen. Kanuunan voiton viimeisessä sarjassa sinetöivät Aila Karhu sekä Asko Pippuri 225 pisteen sarjoillaan. BR:n takaa-ajoa pitivät loppuun saakka yllä Heimo Lehkonen (219), Jukka Hurtta (217), Markus Sihvola (208) ja Saulo Susiluoto (200). Torpedoksesta parhaat loppurutistukset tekivät Juhani Kapulainen (249), Mikko Metso (235) sekä Sulo Hietala (216).

Henkilökohtaisissa yhteistuloksissa tasoituksin ykköseksi ylsi BR:n Jukka Hurtta pistein 1386 (tas. 6). Kanuunan Aila Karhu jäi hänestä 20 pisteen päähän voittaen kuitenkin seuratoverinsa Vesa Oravan 28 pisteellä. Torpedoksen paras pelaaja Juhani Kapulainen oli koko ottelun neljänneksi paras yhteistuloksellaan 1331 (tas. 42). Tasoituksin yli parivauhdin pääsivät torpedoslaisista myös Janne Kyllönen (1252) sekä Sulo Hietala (1244).

Kevät on Torpedokselle erittäin vilkasta seuraotteluaikaa ja seuraavan kerran pelataankin jo tulevana perjantaina Lahden Rahaturnauksen yhteydessä lohjalaisen Lusan tullessa vierailulle. Myös Kanuuna saapuu vastavierailulle Lahteen maaliskuun lopussa. Mikkelin ottelun tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON BAKERISSA
(sivuille 19.2.2004)

Eilen illalla pelattiin Lahden keilahallissa Lahti-Bowlingin Baker-liigan B-lohkon toiseksi viimeinen kierros. Selkeässä sarjajohdossa kierroksen otteluihin lähtenyt Torpedoksen ykkösjoukkue oli kahdessa ensimmäisessä ottelussaan suurissa vaikeuksissa hyvin pelanneiden vastustajiensa kanssa. Päätösottelussa peli kuitenkin aukesi ja lopulta sarjajohto jopa kasvoi kahdella pisteellä.

Ensimmäisen ottelun avaussarjassa Areksen kakkosjoukkue juotti Torpedokselle katkeraa kalkkia. Sarjapistein 178-252 Ares karkasi omille teilleen. Toisen sarjan voitto (194-167) ei lopulta Torpedosta paljoa lohduttanut Areksen viedessä jälleen kaksi viimeistä sarjaa nimiinsä. Tappio ensimmäisestä ottelusta kirjattiin siten luvuin 1-4.

Kierroksen toinen ottelu saatiin käyntiin ensimmäistä paremmin kun Falconsin ykkösjoukkue kukistui ensimmäisessä sarjassa pistein 218-189. Tämän jälkeen Falcons latoi sarjalukemat 216, 239 ja 220 vieden kaikki kolme viimeistä sarjaa nimiinsä. Torpedos pystyi tasaiseen taisteluun ainoastaan toisessa sarjassa häviten sen viidellä pisteellä. Näin ollen Falcons vei myös yhteistuloksen selvästi nimiinsä ja Torpedos kärsi jo illan toisen 1-4 -tappionsa.

Viimeinen ottelu oli sarjataulukon kannalta erityisen tärkeä Torpedoksen kohdatessa sarjakakkosena olleen Lahden Keilaajien joukkueen. Ensimmäisessä sarjassa LK oli lievästi niskan päällä mutta Jarno Aallon yhdeksännen ruudun kaato jätti ankkurina heittäneelle Mikko Metsolle vielä mahdollisuuden. Metso upottikin pallonsa viimeisessä ruudussa kolmesti syvälle taskuun ja käänsi sarjan Torpedokselle kahden pisteen erolla (204-202).

Ensimmäisen sarjan kääntäminen vapautti Torpedoksen peliä ja samalla katkaisi LK:n henkisen selkärangan. Kolme viimeistä sarjaa kirjattiinkin selkein lukemin (236-184, 194-178, 206-181) Torpedoksen hyväksi ja otteluvoitto irtosi puhtaasti pistein 5-0. Samalla Torpedos sai myös sarjataulukossa hieman enemmän eroa muihin joukkueisiin.

Kierroksen paras joukkue oli Sirkkujen kakkosjoukkue 11 pisteellään. Falconsin ykkösjoukkue onnistui keräämään yhdeksän pistettä ollen toiseksi paras ennen seitsemään pisteeseen päätyneitä Torpedoksen ykkösjoukkuetta ja Areksen kakkosjoukkuetta.

Sarjataulukossa Torpedoksen etumatka toisena olevaan LK:n joukkueeseen kasvoi seitsemään ja puoleen pisteeseen. Kolmantena oleva Falcons on vain puoli pistettä kakkossijaa jäljessä. Ensimmäisenä jatkopaikkojen ulkopuolella tällä hetkellä oleva Sirkut on sekin ainoastaan pisteen jäljessä Falconsia. Muiden joukkueiden nousu loppukilpailupaikkoihin oikeuttaville sijoituksille vaikuttaa jo melko epätodennäköiseltä.

Baker-liigan runkosarjan päätöskierrokset pelataan jo heti maaliskuun alussa. Kuuden parhaan joukkueen loppukilpailu on vuorossa 17.3.2004. B-lohkon tilanne ennen päätöskierrosta löytyy kotisivujemme tulososiosta.


KOLMOSJOUKKUE TAISTELEE SARJAMYLLY-NOUSUSTA
(sivuille 18.2.2004)

Torpedoksen kolmosjoukkue säilytti sunnuntaina pelatulla viidennellä kierrokselle mahdollisuutensa nousta Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn nelosdivisioonasta. Joukkue voitti kolme ottelua neljästä sarjataulukossa edellään ollutta Launetta vastaan ja nousi vain kahden pisteen päähän sarjan kakkossijasta ennen kauden viimeistä kierrosta.

Avausottelussa Torpedoksen ratkaisijaksi nousi Jani Salminen. Tasoituksellisella 234 pisteen tuloksellaan Salminen hilasi Torpedoksen yhteistuloksen 750 pisteeseen. Tämä riitti nippa nappa 735 pisteeseen pystyneelle Launeen joukkueelle ja Torpedos sai lentävän lähdön päivän otteluihin.

Toisessa ottelussa Salmisen vire pysyi lähes yhtä hyvänä tuottaen tällä kertaa 221 pistettä. Toisena torpedoslaisena paritulokseen pystyi Tomi Toivonen heittäen tasan 200 pistettä. Yhteistulos 788 pistettä oikeutti toisessa ottelussa 54 pisteen voittoon tiukasti taistelleesta Launeesta.

Laune jatkoi tasaista esitystään kolmannessakin sarjassa heittäen toisen kerran peräkkäin 734 pistettä. Tässä ottelussa Torpedoksen pelastajaksi nousi Jouni Tuominen 224 pisteen sarjallaan. Kun Salminenkin pystyi venymään kolmanteen peräkkäiseen parisarjaan tehden tasan 200 pistettä merkittiin kolmannen sarjan voittomarginaaliksi 40 pistettä.

Päätösottelussa Torpedokselta "loppui bensa". Tomi Toivonen pystyi ainoana kelvolliseen suoritukseen heittäen 204 pistettä. Muiden tulokset jäivät kuitenkin sen verran heikoiksi ettei yhteispisteitä saatu 649 enempää. Launekin jäi ensimmäistä kertaa alle 700 pisteen (698) mutta otti kuitenkin päivän avauspisteensä varsin helpolla.

Torpedoksen kolmosjoukkue oli Kopelon ohella ainoa kolmeen otteluvoittoon kierroksen peleissä yltänyt joukkue. Torpedos otti kierrosvoiton paremman tasoituksellisen keskiarvonsa ansiosta. Sarjatilanteessa Kopelo riuhtaisi kuitenkin jo ratkaisevan tuntuisen kahdeksan pisteen eron kilpakumppaneihinsa. Toisena oleva Areksen kolmosjoukkue on Torpedoksesta vain kahden pisteen päässä joten viimeisen kierroksen otteluissa on vielä kaikki mahdollista.

Kolme ensimmäistä sarjaa todella hienosti heittänyt Torpedoksen Jani Salminen oli kierroksen henkilökohtaisen tilaston ykkönen keskiarvolla 203,25. Toisena miehenä yli 200 pisteen keskiarvoon ylsi Vesijärven Keilaajien Harri Seila (ka. 202,00). Torpedoksen joukkueen muut pelaajat jäivät kierrostilastossa kymmenen parhaan listan ulkopuolelle.

Nelosdivisioonasta nousee kauden päätteeksi kaksi parasta kolmosdivisioonaan. Sarjamyllyn päätöskierros pelataan maaliskuun puolivälissä. Nelosdivisioonan  sarjatilanne ennen päätöskierrosta löytyy kotisivujemme tulososiosta.


YKKÖSJOUKKUE SARJAMYLLY-KÄRKEEN
(sivuille 18.2.2004)

Koko kauden sarjataulukon jälkipuoliskolla rämpinyt Torpedoksen ykkösjoukkue nousi onnistuessaan kertaheitolla Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn ykkösdivisioonan kärkeen. Lauantaina pelatulla viidennellä ja samalla toiseksi viimeisellä kierroksella joukkue voitti kaikki pelinsä ottaen ykköspaikan kahden pisteen erolla lähes kokon kauden sarjaa johtaneeseen RKM:n joukkueeseen.

Ennätystasaisessa sarjassa Torpedos lähti lauantain peleihin kuudennelta sijalta. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Keila-Veikkojen ykkösjoukkue ja Torpedos sai pelinsä heti hyvin käyntiin. Juhani Kapulainen aloitti 229 pisteen sarjalla ja Simo Honkanen ylsi lähes yhtä hyvään panokseen 223 pisteen tuloksella. Yhteispistein 822 KV taipui kohtaloonsa ja voittomarginaali kasvoi lopulta 55 pisteeseen.

Toisessa sarjassa kohdattiin sitten sarjajohtaja RKM erittäin tärkeässä ottelussa. Yleensä tiukan vastuksen antanut rakennusmestarijoukkue oli tällä kertaa harvinaisen vaisu ja Torpedos vei voiton 140 pisteen erolla (843-703). Torpedoksesta vauhdissa olivat uudet miehet Mikko Metson heittäessä mainion 242 pisteen sarjan Raimo Pohjanlahden säestäessä 211 pisteen tuloksella.

Seuraavassa ottelussa Keila-Kallet antoi jo paljon edellistä peliä tiukemman vastuksen. KK:n pisteen yli parituloksen noussut joukkuetulos olisi monessa ottelussa riittänyt mutta Torpedoksella oli mainio pelihurmos päällä. Mikko Metso jatkoi kaatoilotteluaan 261 pisteen sarjalla ja kaikki muutkin ylittivät parirajan: Juhani Kapulaisen tulos oli 215, Raimo Pohjanlahden 206 ja Simo Honkasen 204 pistettä. Yhteispisteitä merkittiin Torpedokselle 886 pistettä ja päivän kolmas voitto irtosi siis selkeästi.

Kierroksen päätösottelussa jouduttiin sitten Kaadon ykkösjoukkueen kanssa todella tiukoille. Viimeisen ruudun taistelun jälkeen Torpedos otti nimiinsä niukan neljän pisteen voiton. Torpedoksen parhaimmistoa viimeisessä ottelussa olivat Raimo Pohjanlahti (208) sekä Juhani Kapulainen (207).

Torpedos oli kierroksen ainoa kaikki ottelunsa voittanut joukkue. Kolmeen voittoon pystynyt KV:n ykkösjoukkue oli toiseksi paras ennen kuutta kahden voiton joukkuetta. Sarjatilanteessa Torpedos käytti kierroksen tasaisuuden hyväkseen nousten sarjakärkeen kahden pisteen erolla ennen RKM:n joukkuetta. Kolmantena oleva Lahden Keilaajien ykkösjoukkue sekä neljäntenä oleva Kaadon ykkösjoukkue ovat nekin ainoastaan kolmen pisteen päässä. Kaikki sarjan kymmenen joukkuetta ovat ennen viittä viimeistä ottelua vain kahdeksan pisteen sisällä.

Kierroksen henkilökohtaisissa tuloksissa neljä miestä ylsi tasoituksin yli 210 pisteen keskiarvoon. Kierrosykköseksi noteerattiin KV:n ykkösjoukkueen Tauno Koskelainen keskiarvolla 217,75. Torpedoksen ykkösjoukkueen Mikko Metso jäi kärkipaikasta niukasti heittäen keskiarvolla 216,00. Juhani Kapulaisen keskiarvo 211,75 riitti neljänteen tilaan Kaadon ykkösjoukkueen Pekka Mattilan jälkeen. Simo Honkanen (ka. 204,25) sekä Raimo Pohjanlahti (ka. 203,25) täydensivät hyvin pelanneen Torpedos-nelikon.

Samanaikaisesti ykkösdivisioonan kanssa viidennen kierroksensa heitti myös Sarjamyllyn kakkosdivisioona. Kakkosdivisioonassa eroja oli jo neljällä ensimmäisellä kierroksella syntynyt hieman ykköstä enemmän mutta neljäntenä ollut Torpedoksen kakkosjoukkue omasi edelleen hyvät mahdollisuudet vähintään toiseen tilaan.

Avausottelussaan Torpedos joutui tunnustamaan Keila-Veikkojen kakkosjoukkueen paremmakseen. Kyösti Mähösen ollessa tässä vaiheessa Torpedoksen ainoa onnistuja 221 pisteen sarjallaan jäi yhteistulos 733 pisteeseen. KV pystyi 21 pistettä parempaan tulokseen ja avasi voittotilinsä heti ensimmäisessä ottelussa.

Toisessa ottelussa Torpedos lähenteli jo parirajaa. Jouko Viljakainen heitti 211 pistettä ja Pentti Mäyräkin 206 pistettä. Sarjatuloksella 796 pistettä kaatui vastassa ollut Lahden Keilaajien kakkosjoukkue 33 pisteen erolla.

Hyvä vire pysyi yllä vielä seuraavassakin ottelussa Hakaa vastaan. Kyösti Mähönen palasi yhden rauhallisemman sarjan jälkeen jälleen parituloskantaan tuloksellaan 217 pistettä nostaen Torpedoksen yhteistuloksen 788 pisteeseen. Haka jäi tällä kertaa 731 pisteeseen ja Torpedos sysäsi vastustajansa askelta lähemmäksi putoamiskamppailuja.

Kierroksen viimeistä edellisessä ottelussa ei Ässä pystynyt antamaan kunnon vastusta torpedoslaisille. Kyösti Mähönen jatkoi tasaista tahtiaan 218 pisteen sarjalla ja Pentti Mäyrä heitti päivän toisen parisarjansa tasan 200 pisteen tuloksella. Ässän jäädessä alle 700 pisteen riitti 774 pisteen yhteistulos kolmanteen peräkkäiseen voittoon.

Lauantain pelien viimeisessä ottelussa kohdattiin tässä vaiheessa tasapisteissä Torpedoksen kanssa ollut Falconsin kakkosjoukkue. Kyösti Mähönen kruunasi hienon päivänsä 225 pisteen sarjalla saaden myös Veli Pölläsen innostumaan 210 pisteen verran. Tämä ei kuitenkaan Falconsille riittänyt vaan Torpedos joutui tyytymään 23 pisteen tappioon lukemin 744-767.

Kolmella voitolla viidestä ottelusta Torpedos otti kierroksen kakkossijan neljä otteluaan voittaneen Kaadon kakkosjoukkueen jälkeen. Kolmeen voittoon pystyivät myös KV:n kakkosjoukkue sekä LK:n kakkosjoukkue. Kaato nousi sarjatilanteessakin kierroksen otteluissa vaisusti esiintyneen Lahden Keilaajien kolmosjoukkueen kantaan vain vaivaisen pisteen päähän. Falcons on jäänyt kärjestä kolme ja Torpedos viisi pistettä ennen päätöskierroksen viittä kamppailua.

Kakkosdivisioonan henkilökohtaisen kierroskuninkuuden vei nimiinsä ylivoimaisesti Torpedoksen kakkosjoukkueen Kyösti Mähönen tasoituksellisella keskiarvollaan 212,60. Toiseksi yltänyt Kaadon kakkosjoukkueen Kari Hietalahti jäi Mähösestä kymmenen pistettä sarjaa kohden. Kolmantena yli parivauhtia kierroksen pelit selvitti KV:n kakkosjoukkueen Seppo Niinivirta.

Sarjamyllyn viides kierros pelataan päätökseensä sunnuntaina. Kausi saadaan päätökseensä poikkeuksellisesti jo maaliskuun puolivälissä Lahdessa järjestettävien miesten SM-kilpailujen vuoksi. Sarjatilanteet ennen päätöskierrosta löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS HYVÄSSÄ BAKER-VIREESSÄ!
(sivuille 11.2.2004)

Lahti-Bowlingin Baker-liigan toiseksi viimeinen kierros käynnistyi tänään pelatuilla A-lohkon otteluilla. Torpedoksen kolmosjoukkue lähti varmistelemaan jatkopaikkaansa hyvistä asemista lohkon kakkospaikalta. Kakkosjoukkue puolestaan oli lähes toivottoman tehtävän edessä yrittäessään saavuttaa jo 13 pisteen päässä häämöttävää viimeistä jatkopaikkaa.

Torpedoksen kakkosjoukkue koostui illan otteluissa viikonvaihteessa jälleen kuurojen mestaruussarjan voiton vieneen Torpedoksen kuurojen joukkueen pelaajista. Joukkueen pelaajista Heli Pylkkänen ja Laura Väisänen tekivät samalla ensiesiintymisensä Baker-liigassa.

Ensimmäinen ottelu alkoi Torpedoksen kakkosjoukkueen osalta hieman tunnustelevissa merkeissä. Tulosta kertyi tasoituksinkin vain 150 pistettä ja vastassa ollut Sirkkujen ykkösjoukkue otti sarjavoiton 29 pisteen erolla. Toisessa sarjassa Torpedos pystyi tiukan taistelun jälkeen jo ottamaan sarjavoiton kahden pisteen erolla tuloksin 178-176.

Sama tiukka linja jatkui myös avausottelun kolmannessa sarjassa. Tällä kertaa eroa kertyi ruhtinaalliset neljä pistettä Torpedoksen hyväksi kun sarjapisteet kirjattiin lukemin 200-196. Ennen viimeistä sarjaa Sirkkujen johto yhteispisteissä oli siis 23 pistettä. Tämä riittikin lopulta yhteispisteiden voittoon sillä vaikka Torpedos voitti viimeisen sarjan pistein 173-156 jäi Sirkuille kuuden pisteen etumatka. Otteluvoitto kaikesta huolimatta Torpedokselle pistein 3-2.

Toisessa ottelussa Torpedoksen kakkosjoukkueen vastustajana oli Valtti. Torpedos heitti kolmeen ensimmäiseen sarjaansa hienon sarjakimaran pistein 200, 209 ja 216. Valtti ei pystynyt vastaamaan alkuunkaan ja oli kolmen sarjan 120 pistettä yhteistuloksessa Torpedosta jäljessä. Viimeisen sarjan Valtti kuitenkin pystyi kuittaamaan itselleen pistein 170-189 ja Torpedoksen voittolukemat olivat siten tällä kertaa 4-1.

Kierroksen päätöskamppailussa vastakkain olivat sitten Torpedoksen kakkos- ja kolmosjoukkueet. Kokenut kolmosjoukkue otti ensimmäisessä sarjassa reilun johdon pistein 187-213. Toinen ja kolmas sarja menivät sitten taas mainiosti pelanneen kakkosjoukkueen nimiin tuloksin 191-175 ja 222-199. Kolmen sarjan jälkeen kakkosjoukkueella ollut 13 pisteen yhteistulosjohto ei kuitenkaan kestänyt kolmosjoukkueen kiriessä viimeisen sarjan voittoon pistein 191-232. Yhteispisteiden voitto kolmosjoukkueelle 28 pisteen erolla ja samalla myös otteluvoitto niukasti 2-3.

Ensimmäisessä ottelussaan Torpedoksen kolmosjoukkue kohtasi tiukasti jatkopaikkaa jahtaavan Keila-Veikkojen ykkösjoukkueen. KV antoi ensimmäisessä sarjassa melkoisen tyrmäysiskun ottamalla sarjavoiton pistein 185-238. Torpedos kuittasi tilanteen toisen sarjan 211-155 -voitollaan. Kaksi viimeistä sarjaa pelattiin ristiin mutta lopulta edes Torpedoksen ankkurin Raimo Pohjanlahden viimeisen ruudun tripla ei riittänyt nostamaan joukkuetta yhteistulosvoittoon vaan KV osoittautui paremmaksi yhden pisteen erolla. Avausottelusta Torpedoksen saaliina siis niukka 2-3 -tappio.

Toisessa ottelussa Kaatoa vastaan Torpedos aloitti mallikkaasti voittaen kaksi ensimmäistä sarjaa pistein 221-203 ja 185-184. Tämän jälkeen Kaato vei kaksi seuraavaa sarjaa yhtä niukasti lukemien ollessa vastaavasti 192-203 sekä 188-193. Pienen ynnäilyn jälkeen yhteistulosvoitto meni kuitenkin Torpedokselle kolmen pisteen erolla ja tiukka ottelu kääntyi tällä kertaa Torpedoksen 3-2 -voitoksi.

Voitettuaan viimeisessä ottelussaan Torpedoksen kakkosjoukkueen myös 3-2 nousi Torpedoksen kolmosjoukkueen kierrossaalis yhteensä kahdeksaan pisteeseen. Kyseisellä pistesaaliilla irtosi kolmas tila Falconsin kakkosjoukkueen hallitsemasta kierrostilastosta. Falcons keräsi kymmenen pistettä kolmesta ottelusta voittaen yhdellä pisteellä hyvin onnistuneen Torpedoksen kakkosjoukkueen.

Lohkon johtopaikan säilytti itsellään myös kahdeksaan pisteeseen illan kierroksella yltänyt Kaadon joukkue. Ero Torpedoksen kolmosjoukkueeseen säilyi kahtena pisteenä. Kolmantena oleva Areksen ykkösjoukkue on jäänyt Kaadosta jo kuuden ja puolen pisteen päähän. Neljäntenä ja samalla ensimmäisenä joukkueen jatkorajan alapuolella on viiden kierroksen jälkeen Valtti. Eroa Arekseen on kolme ja puoli pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkueen sarjasijoitus säilyi seitsemäntenä mutta ero jatkopaikkaan kutistui yhdeksään ja puoleen pisteeseen. Käytännössä jäljellä olevissa kolmessa ottelussa eroa ei kuitenkaan enää kiinni pysty kuromaan.

Baker-liigan A-lohkon runkosarjan viimeiset ottelut pelataan kolmen viikon kuluttua. Sarjatilanteet ennen päätöskierrosta löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


TORPEDOS-KUUROT JÄLLEEN MESTAREITA!
(sivuille 10.2.2004)

Kuurojen mestaruussarja pelattiin tältä kaudelta päätökseensä viime lauantaina Kotkassa. Edellisten kausien tapaan Torpedos oli tänäkin vuonna varsin ylivoimainen ja otti jo neljännen peräkkäisen mestaruussarjavoittonsa. Mestaruussarjan historiassa ei mikään muu joukkue ole vielä pystynyt kultamitaleja ottamaan.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä oli Torpedoksella turvallisen tuntuinen yli 700 pisteen johto toisena olleeseen paikalliskilpailija Reippaaseen. Neljän joukkueen sarjassa kolme parasta selviytyy runkosarjan jälkeen mitalipeleihin ja kaikki kolme muuta joukkuetta olivat ennen päätöskierrosta vielä vajaan 700 pisteen sisällä.

Ensimmäisessä ottelussaan Tampereen Kuuroja Urheilijoita vastaan Torpedos oli vielä hieman jäässä. Kaikki torpedoslaiset jäivät tasoituksinkin alle 180 pisteen ja TKU kuittasi helpon voiton pistein 496-578.

Toisessa ottelussa Torpedos sitten jo varmisteli asemiaan sarjan kärkipaikalla otettuaan voiton Reippaasta lukemin 566-529. Torpedoksen vetureina ottelussa toimivat Jani Toivanen 199 ja Heli Pylkkänen 197 pisteen sarjoillaan.

Avausvoiton jälkeen Torpedoksen peli rentoutui ja seuraavassa ottelussa kukistui kotihallissaan pelannut Kotkan Keila-Tähti 21 pisteen marginaalilla. Hyvätasoisen ottelun loppulukemat kirjattiin pistein 613-592. Keila-Tähden Sune Cedercrantzin peräti 247 pisteen tasoituksellinen sarja ei torpedoslaisia säikäyttänyt vaan Jani Toivanen vastasi 227 ja Heli Pylkkänen 204 pisteen sarjoilla kääntäen ottelun Torpedoksen hyväksi.

TKU pystyi kukistamaan Torpedoksen toistamiseen päivän neljännessä kamppailussa. Tällä kertaa lukemat olivat jo tasaisemmat mutta eroa tamperelaisten hyväksi kertyi 26 pistettä (549-575). Jani Toivanen jatkoi sarjassa hyviä otteitaan 202 pisteen sarjallaan ja Tero Suominenkin jäi vain kahden pisteen päähän parilukemasta.

Toiseksi viimeisessä ottelussa Torpedos syöksi Reippaan vielä ahdinkoon tämän taistellessa mitalipelipaikasta. Reipas heitti hyvän 582 pisteen sarjan mutta Torpedos pisti vielä 37 pistettä paremmaksi. Torpedoksen veturi oli tässä ottelussa Tero Suominen 230 pisteen sarjallaan Jani Toivasen ja Heli Pylkkäsen jäädessä niukasti alle parituloksen.

Runkosarjan päätteeksi Torpedos hävisi itselleen jo merkityksettömässä ottelussa jatkopaikasta kynsin hampain taistelleelle Keila-Tähdelle pistein 553-567. Hyvän kierroksen jälleen pelannut Jani Toivanen heitti vielä viimeiseen sarjaankin 202 pistettä muiden jo keskittyessä loppuotteluihin.

Kotkan kierroksen ykköseksi nousi lopulta TKU voitettuaan viisi ottelua kuudesta mahdollisesta. Neljä ottelua voittanut Keila-Tähti jäi tamperelaisista 125 pisteen päähän ja kolmeen voittoon pystynyt Torpedos 204 pisteen päähän. Hyvistä asemista viimeiselle kierrokselle lähtenyt Reipas hävisi kaikki ottelunsa jääden kierroksen kärjestä jo lähes 650 pistettä.

Torpedos otti runkosarjan voiton lähes tuhannen pisteen erolla edeten suoraan loppuotteluun. Kotihallissaan hyvin pelannut Keila-Tähti nousi toiseksi ja selviytyi näin välierään. Kolmannen välieräpaikan kohtaloon liittyykin sitten varsin dramaattisia vaiheita.

Runkosarjan päätösottelun jälkeen julkaistuissa tuloksissa toiselta sijalta viimeiselle kierrokselle lähtenyt Reipas putosi lopulta myös TKU:n taakse ja siten mitalipelien ulkopuolelle. Välierässä kohtasivat siten Keila-Tähti ja TKU. Jälkeenpäin tuloksia tarkasteltaessa yhteispisteissä havaittiin kuitenkin virhe ja alkuperäisissä tuloksissa 88 pistettä TKU:n taakse jäänyt Reipas nousikin kolmanneksi 28 pisteen erolla.

Koska vahinkoa ei havaittu heti paikan päällä, jäävät mitalipelien tulokset kuitenkin voimaan. Kuurojen mestaruussarjan sääntöjen mukaan viimeisellä kierroksella mahdolliset virheellisyydet yhteistuloksissa on raportoitava välittömästi ottelujen päättymisen jälkeen. Näin ei tällä kertaa tapahtunut sillä virhe havaittiin vasta muutama päivä pelien jälkeen. Reipas joutuu näin tyytymään kohtaloonsa vaikka korjattujen tulosten mukaan sijoittuikin runkosarjan kolmanneksi.

Viimeisen kierroksen paras keilaaja oli mestaruussarjadebyyttinsä tehnyt Keila-Tähden Sune Cedercrantz tasoituksellisella keskiarvolla 206,80. Torpedoksen Jani Toivanen oli toiseksi paras keskiarvolla 198,17 ennen TKU:n Markku Loppista (ka. 197,33). Tero Suominen ja Heli Pylkkänen sijoittuivat kierrostilastossa seitsemännelle ja kahdeksannelle sijalle.

Mitalipelit pelattiin lauantai-iltana runkosarjan viimeisen kierroksen päätyttyä. Sekä välierässä että loppuottelussa joukkueet pelasivat kaksi sarjaa tasoituksin, jonka jälkeen paremman yhteistuloksen kerännyt joukkue oli voittaja. Välierässä kotijoukkue Keila-Tähti otti ensimmäisessä sarjassa jo 76 pisteen johdon (569-493) ja näytti marssivan kohti loppuottelua. TKU sai kuitenkin toisessa sarjassa kirivaihteen päälle ja voittaen sen 107 pisteen erolla (571-464). Samalla kääntyi myös otteluvoitto tamperelaisille 31 pisteen erolla ja TKU varmisti itselleen vähintään hopeamitalit.

Loppuottelussa Torpedos ratkaisi pelin käytännössä jo ensimmäisessä sarjassa. Lukemat 652-548 antoivat Torpedokselle 104 pisteen etumatkan ja TKU ei enää itsekään uskonut mahdollisuuksiinsa. Toinen sarja olikin enää lähinnä muodollisuus ja tulostasokin laski huomattavasti ensimmäisestä sarjasta. TKU onnistui kuromaan eroa kiinni seitsemällä pisteellä (511-518), mutta Torpedos otti neljännen peräkkäisen mestaruutensa 97 pisteen marginaalilla.

Torpedoksen mestarijoukkueessa pelasivat Heli Pylkkänen, Tero Suominen ja Jani Toivanen. Varapelaajana joukkueessa toimi Laura Väisänen. Suominen ja Toivanen ovat olleet mukana kaikissa neljässä Torpedoksen mestaruudessa. Pylkkäselle mestaruus oli uran ensimmäinen. Aikaisemmin hän on saavuttanut yhden hopean ja kaksi pronssia Reippaan riveissä. Väisänen ei aikaisemmin ole mestaruussarjan mitaleille yltänyt.

Kuvan Torpedoksen mestarijoukkueesta löydät tästä. Kuurojen mestaruussarjan tarkemmat tulokset löytyvät puolestaan kotisivujemme tulososiosta.


KYLLÖSELTÄ PÄIVITYSTÄ ENNÄTYSTILASTOIHIN
(sivuille 9.2.2004)

Noin kuukausi sitten uudet miesten kuuden sarjan eurooppalaisen pelitavan Suomen ennätyslukemat tehtaillut Janne Kyllönen on ollut vahvassa vireessä koko syksyn. Pienen tarkastelun jälkeen alkusyksyltä löytyikin myös yksi uusi ennätys Torpedoksen tilastoihin.

Syyskuun lopussa Valkeakoskella pelatussa Syysturnauksen loppukilpailussa Kyllönen tykitteli kahdeksaan sarjaan 1910 pistettä (ka. 238,75). Kyseisellä tuloksella hän vei loppukilpailun nimiinsä 78 pisteen erolla ennen Tampereen Keilakerhon Petri Mannosta. Samalla Petri Rannan joulukuulta 1991 ollut Torpedoksen kahdeksan sarjan eurooppalaisen pelitavan ennätys siirtyi historiankirjoihin. Rannan Lahdessa heittämä ennätys parani 47 pistettä.

Tilastojen päivityksen jälkeen Kyllösen hallussa ovat nyt Torpedoksen ennätykset eurooppalaisella pelitavalla sekä kolmeen, neljään, viiteen, kuuteen että kahdeksaan sarjaan. Täydelliset ennätystilastot löytyvät kotisivujemme ennätysosiosta.


SENIORIEN PARIKISASSA KAKSOISVOITTO
(sivuille 9.2.2004)

Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailut jatkuivat viime viikonvaihteessa pelatuilla veteraanien, seniorien ja juniorien alkukilpailuilla. Torpedos on perinteisesti menestynyt hyvin varsinkin seniorimiesten sarjassa ja tämä vuosi ei ollut mitenkään aikaisemmista poikkeava. Parikilpailussa torpedoslaiset ylsivät peräti kaksoisvoittoon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2000.

Kaikissa kilpailusarjoissa heitetään mestaruuskilpailujen aluksi kuuden sarjan karsinta. Tämän jälkeen kunkin kilpailusarjan parhaat selviytyvät henkilökohtaiseen loppukilpailuun. Lisäksi alkukilpailun yhteydessä ratkaistaan myös 2 x 6 sarjan parikilpailujen mestaruudet.

Seniorimiesten sarjassa oli tänä vuonna ainoastaan24 osallistujaa. Torpedoksen panos oli kaikesta huolimatta vahva sillä kuuden parhaan joukkoon ylsi peräti neljä seuran edustajaa. Alkukilpailun ykkönen oli Areksen Hannu Alho tuloksellaan 1261 mutta ainoastaan kolme pistettä Alhosta jäi Torpedoksen Raimo Pohjanlahti. Kolmanneksi sijoittunut Simo Honkanen jäi kärkikaksikosta jo hieman reilummin mutta hänenkin 1224 pisteen tuloksensa oli täysin kelvollinen. Torpedos-menestyksen täydensivät Juhani Kapulainen neljännellä ja Kyösti Mähönen kuudennella sijallaan.

Henkilökohtainen menestys takasi kärkisijat myös seniorimiesten parikilpailussa. Kultamitalit vei palkintokaappeihinsa parivaljakko Juhani Kapulainen ja Raimo Pohjanlahti varsin ylivoimaisen esityksen jälkeen. Heidän voittotuloksensa 2461 (ka. 205,08) jätti muut joukkueet yli sadan pisteen päähän. Myös hopeamitalit menivät torpedoslaisille parin Simo Honkanen ja Kyösti Mähönen päihittäessä muiden seurojen edustajat.

Alkukilpailun perusteella 12 parasta senioria jatkaa loppukilpailussa kuusi sarjaa alkukilpailun tuloksiin. Yhteensä 12 pelatun sarjan jälkeen kolme parasta pelaa vielä porrasfinaalit. Loppukilpailupaikkaan riitti varsin vaativissa olosuhteissa 1081 pisteen tulos.

Veteraanien alkukilpailussa Torpedoksella oli kolme edustajaa. Heistä parhaana Seppo Koukonen ylsi kuudennelle sijalle tasoituksellisella tuloksellaan 1226. Kärkipaikkaa pitää ensimmäisen kuuden sarjan jälkeen hallussaan Lahden Keilaajien Erkki Salminen tuloksella 1291. Muista torpedoslaisista Pentti Mäyrä sijoittui 17. sijalle 44 pisteen päähän loppukilpailupaikasta. Viimeinen loppukilpailuun oikeuttanut tulos 1176 pistettä.

Veteraanien parikilpailussa Torpedoksen ainoa pari Seppo Koukonen ja Veli Pöllänen sijoittui 12. tilalle. Veteraanien loppukilpailu pelataan samalla kaavalla kuin senioreillakin mutta tuloksiin lisätään kunkin pelaajan ikätasoitukset.

Seniorien parikilpailun voitto oli Torpedokselle seuran historian viides. Juhani Kapulainen on ollut mukana neljässä näistä voitoista. Kolmesti hänen parinaan on ollut Raimo Pohjanlahti ja kertaalleen Seppo Koukonen. Pohjanlahti on voittanut parimestaruuden kertaalleen myös Sulo Hietalan parina ja ollut kertaalleen pronssilla. Kapulaisella on lisäksi tilillään yksi parihopea sekä yksi paripronssi. Simo Honkaselle ja Kyösti Mähöselle parihopeat olivat ensimmäiset seniorimitalit.

Veteraanien, seniorien ja juniorien Lahti-Bowlingin mestaruudet ratkotaan vajaan kahden viikon kuluttua pelattavassa loppukilpailussa. Tietoa Torpedoksen menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa koko seuran historian ajalta löytyy kotisivujemme saavutusosiosta.


KARSINTAPEIKKO VAANII YHÄ
(sivuille 8.2.2004)

Torpedos ei pystynyt sunnuntaina Tikkurilassa pelatulla miesten SM-liigan alemman loppusarjan toisella kierroksella karistamaan karsintapeikkoa kannoiltaan. Lauantain pelatun ensimmäisen kierroksen tapaan joukkueelle tuli kahdessa sarjassa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja vastustajat käyttivät ne helpohkoissa rataolosuhteissa hyväkseen. Tuloksena oli karsintarajan lähestyminen ja ero ennen viimeistä viittä ottelua on enää 231 pistettä.

Sunnuntain avausottelussa vastassa oli jo SM-liigasta putoamaan tuomittu Ailec Team Helsingistä. Jo lauantaina hyvin keilannut Jarmo Ahokas aloitti päivänsä 235 pisteen sarjalla innostaen mukaansa myös lauantaina vaisummin esiintyneen Erno Aholammin (232). Kun kokenut Seppo Koukonenkin avasi 215 pisteen sarjalla antoi Torpedos sarjajumbolle kyytiä yhteispistein 1074-815.

Toisessa sarjassa vire kuitenkin jälleen salaperäisesti katosi. Vastassa ollut Porin Giants oli sunnuntaille saanut riveihinsä ammattilaisympyröissäkin esiintyneen Jouni Helmisen ja joukkue heittikin tasaisesti yksittäisten sarjojen osuessa 199-213 pisteen välille. Torpedoksella hajonta oli huomattavasti suurempi ja vaikka Mikko Metso heitti 226 ja Janne Kyllönenkin 209 pistettä osoittautui Giants lopulta 32 pistettä paremmaksi lukemin 971-1013.

Päivän tiukin taistelu käytiin kolmannessa ottelussa Helsingin Grankulla Bowlaren pyrkiessä kuittaamaan edellispäivän tappionsa. Parivaljakko Jarmo Ahokas ja Janne Kyllönen oli päättänyt tehdä kaikkensa voiton hankkimiseksi ja miesten sarjat nousivatkin 259 sekä 251 pisteeseen. Muista pelaajista kuitenkin ainoastaan Mikko Metso (205) pystyi antamaan jonkinlaista taustatukea. GB:n vasurit Kai Poikonen (226) ja Tero Suokas (225) saivat oikeakätisistä apua Asko Aravirralta (235) ja ottelu kääntyi tiukan viimeisen ruudun taistelun jälkeen helsinkiläisten eduksi pistein 1036-1050.

Päivän vaikeimmat hetket koettiin toiseksi viimeisessä ottelussa Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubia vastaan. Ainoastaan Jarmo Ahokas (215) pystyi torpedoslaisista jatkamaan parikurssissa ja R-ABC ei jättänyt annettua mahdollisuutta käyttämättä.  Jo edellisenä päivänä Torpedosta kurittanut R-ABC:n ankkuri Hannu Vasko heitti jälleen 247 pistettä johdattaen joukkonsa lähes sadan pisteen otteluvoittoon lukemin 934-1033.

Torpedoksen takellellessa Giants siirtyi lahtelaisten ohi yhdeksännelle sijalle ja karsijan paikalta hyvää nousua tehnyt Vantaan Prime BC:kin nousi enää reilun 40 pisteen päähän. Kierroksen viimeisessä ottelussa kohtasivat juuri Torpedos ja Prime BC.

Varsin hyvätasoinen ottelu alkoi tasatahdissa molempien esittäessä parasta osaamistaan. Ottelun puolivälissä Torpedos otti kuitenkin johtoaseman ja teki lopullisen riuhtaisun ysiruudussa. Ratkaisuhahmoja olivat erityisesti Janne Kyllönen (244), suurimman osan päivästä vaihdossa viettänyt Timo Aalto (235) sekä Jarmo Ahokas (227). Mikko Metsokin heitti loppujonolla 209 pistettä ja yhteistulosta kertyi 1085 pistettä. Hyvin taistellut Prime BC jäi 33 pisteen päähän ja ero sarjataulukossa venyi jälleen yli 200 pisteeseen.

Tikkurilan kierroksella parasta peliä alemmassa loppusarjassa esitti R-ABC:n joukkue voittamalla kaikki viisi otteluaan. Yhden ottelun hävinnyt Giants jäi lappeenrantalaisista lähes 200 pistettä. Torpedos sijoittui kierrostilastossa neljänneksi lähes 650 pisteen päässä kärjestä.

Sarjatilanteessa R-ABC nykäisi lähes 700 pisteen eron muihin joukkueisiin. Seuraavilla neljällä sijalla olevat joukkueet ratkaisevat viimeisen viiden ottelun aikana karsimaan joutuvan joukkueen. Eroa toisena olevasta GB:sta viidentenä olevaan Prime BC:n joukkueeseen on ainoastaan vajaat 500 pistettä. Torpedos on taulukon kolmantena reilut 250 pistettä kakkostilasta mutta toisaalta vain 231 pistettä karsijan paikasta.

Sunnuntain parasta henkilökohtaista vauhtia piti GB:n Kai Poikonen vasuroimalla viiteen sarjaan keskiarvolukemat 229,80. Neljä sarjaa heittänyt Prime BC:n Jani Partanen jäi Poikoselle vain aavistuksen keskiarvollaan 229,25. Torpedoksen paras oli jälleen kuudenneksi tilastossa sijoittunut Jarmo Ahokas keskiarvolla 223,60. Toinen kymmenen joukkoon yltänyt oli viimeisellä sarjallaan kahdeksanneksi kivunnut Janne Kyllönen (ka. 219,20). Myös Mikko Metso jatkoi tasaisia otteitaan 207,00 pisteen keskiarvollaan.

Alemman jatkosarjan viimeiset viisi jännittävää ottelua pelataan maaliskuun alussa Tampereella. Tämän hetken sarjatilanteet löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


SM-LIIGAN LOPPUSARJAT VAUHTIIN TAPIOLASSA
(sivuille 8.2.2004)

Miesten SM-liiga jatkoi pelejään lauantaina Tapiolassa pelatuilla otteluilla. Ohjelmassa oli tällä kertaa sekä ylemmän että alemman jatkosarjan ensimmäinen kierros. Molemmissa jatkosarjoissa pelataan yhteensä kolme kierrosta, jonka jälkeen ylemmän jatkosarjan kolme parasta selviytyy mitalipeleihin. Alemman jatkosarjan päätyttyä viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa suoraan Ykkössarjaan ja toiseksi viimeiseksi sijoittuva joukkue joutuu karsimaan sarjapaikastaan Ykkössarjassa sijoille 2-4 sijoittuneiden joukkueiden kanssa.

Torpedoksen joukkue sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi ja joutui näin alempaan jatkosarjaan. Eroa karsintarajaan oli lauantain peleihin lähdettäessä hieman yli 800 pistettä ja suora putoaminen oli turvallisesti jo yli 1500 pisteen päässä.

Tapiolassa ratahoito oli varsin "keilaajaystävällinen" ja tulostaso nousi erittäin korkeaksi. Torpedos oli kaikesta huolimatta varsinkin päivän keskivaiheilla suurissa vaikeuksissa ja antoi vastustajilleen tarpeetonta tasoitusta. Päivän päätteeksi olikin tilanne karsintarajan tuntumassa hieman tasoittunut.

Torpedoksen avausvastustaja Tapiolassa oli Porin Giants. Päivä alkoi valoisissa merkeissä ja varsinkin Mikko Metso oli vireessä 246 pisteen sarjallaan. Yli parivauhtia mättivät myös Jarmo Ahokas (224), Janne Kyllönen (212) sekä Seppo Koukonen (201) ja yhteistulosta kertyi 1076 pistettä. Giantsista ainoastaan Sami Tolonen (243) pystyi vastaamaan Torpedoksen rypistykseen ja länsirannikon miehet poistuivatkin jatkopeleihin 74 pisteen tappio niskassaan.

Toisessa ottelussa Torpedos ajautui sitten kunnolla vaikeuksiin. Erno Aholammi ja Seppo Koukonen jäivät sarjoillaan 150 pisteen tuntumaan eikä Jarmo Ahokkaan (233) ja Janne Kyllösen (203) yritys riittänyt alkuunkaan Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubin pelatessa täysin hurmiossa. Itäsuomalaisista Hannu Vasko heitti peräti 279 pistettä ja kolme muutakin miestä pystyi 220 pisteen ylitykseen. Yhteistuloksella 1199 (ka. 239,80) R-ABC päihitti Torpedoksen peräti 244 pisteen erolla.

Vaellus varjojen mailla jatkui kolmannessakin ottelussa kun vastaan asettui tiukasti karsijan paikalta ylöspäin yrittänyt Vantaan Prime BC. Vantaalaisista nuori Mikko Vainio vasuroi 259 pistettä sytyttäen joukkueensa taistelemaan. Tuloksena oli komeat 1093 pistettä, mihin Torpedos ei pystynyt alkuunkaan vastaamaan. Toisessa sarjassa Erno Aholammin tilalle tullut Timo Aalto ylitti ainoana torpedoslaisena 200 pisteen rajan ja hänkin vain yhdellä pisteellä. Joukkuetulos putosi 920 pisteeseen ja ottelun voittajasta ei ollut epäilystä.

Neljännessä ottelussa kohdattiin hengetön ja jo lähes varmasti putoamaan tuomittu Helsingin Ailec Team. Torpedos teki kokonaisuudessaan ryhtiliikkeen ja Seppo Koukosen 237, Janne Kyllösen 218, Jarmo Ahokkaan 213 sekä Mikko Metson 207 pisteen sarjoilla otteluvoitto tulikin selvästi kotiin tuloksin 1057-905.

Pelin auettua uudelleen sujui myös viimeinen sarja lasketellen. Helsingin Grankulla Bowlare jäi jo sarjan puolivälissä reilusta jälkeen ja Torpedos venyi lopulta kauden parhaaseen sarjaansa. Erityisesti kunnostautui sopivat pelilinjat löytänyt Timo Aalto 258 pisteen sarjallaan. Mikko Metso heitti 233, Jarmo Ahokas 210 ja Janne Kyllönen sekä Seppo Koukonen 210 pistettä mikä tarkoitti yhteistulosta 1103. GB tyytyi Asko Aravirran 256 pisteen sarjasta huolimatta 970 pisteen tulokseen kärsien 133 pisteen tappion.

Torpedos oli kolmella voitollaan ja 1022,20 keskiarvolla alemman loppusarjan ensimmäisen kierroksen kolmanneksi paras joukkue. Kierrosvoiton vienyt Prime BC oli kierroksen viidessä ottelussa 253 pistettä parempi jättäen toiseksi sijoittuneen R-ABC:in 131 pisteen päähän.

Sarjatilanteessa GB säilytti niukasti johtopaikkansa R-ABC:n noustua 82 pisteen päähän. Torpedoksen ero helsinkiläisiin on 396 pistettä. Karsijan paikalla edelleen jatkava Prime BC on Torpedoksesta 550 pisteen päässä. Ailec menetti käytännössä kaiken toivonsa säilymisestä SM-liigassa jäätyään jo yli 1650 päähän karsijankin paikasta.

Sekä alemman että ylemmän loppusarjan toinen kierros pelataan sunnuntaina Tikkurilassa. Sarjatilanteet löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


SENIOREILLE RUNKOSARJAN YKKÖSTILA
(sivuille 26.1.2004)

Torpedoksen joukkue jatkoi seniorien mestaruussarjassa mainioita otteitaan loppuun saakka. Sunnuntaina Talin keilahallissa pelatulla viimeisellä viiden ottelun kierroksella joukkue otti rutiinilla runkosarjan voittoon tarvittavat kolme voittoa. Eroa toiseksi selviytyneeseen Porin Royal Clubiin kertyi lopulta lähes 500 pistettä.

Jo päivän ensimmäinen ottelu käytännössä varmisti Torpedoksen mitalipelipaikan. Vastassa ollut Tampereen Gold Fingers pisti kunnolla hanttiin ja taisteli vielä itsekin paikasta kolmen parhaan joukkoon. Ottelusta ei tullutkaan mitään tulosjuhlaa ja torpedoslaisistakin ainoastaan Juhani Kapulainen (205) pystyi ylittämään parirajan.

Voitto näytti jo kääntyvän tamperelaisille heidän ankkurinsa Kauno Mäkelän tehtyä viimeiseen ruutuunsa kaksi kaatoa. Ylimääräisellä heitolla olisi kuitenkin vielä pitänyt kaataa kahdeksan keilaa. Heiton suuntauduttua ohi ykköskeilan pystyyn jäi kuitenkin neljä keilaa ja otteluvoitto meni Torpedokselle yhden pisteen erolla (784-783).

Avausvoitostaan kylläisinä torpedoslaiset hieman hellittivät tahtia toisessa ottelussaan. Tähän ei olisi ollut varaa sillä vastassa ollut Pietarsaaren FoBK käytti tilaisuutensa hyväkseen. Torpedos taisteli Seppo Koukosen (202) johdolla loppuun saakka mutta joutui lopulta tunnustamaan länsirannikon miehet paremmikseen pistein 739-755.

Kolmannella kierroksella oli vuorossa sarjan kärkikamppailu Torpedoksen ja Kouvolan Nupin välillä. Torpedos ei päässyt otteluun kunnolla sisään missään vaiheessa ja jäi täysin Nupin jalkoihin Ainoana torpedoslaisena pariin ylsi jälleen Seppo Koukonen 204 pisteen sarjallaan. Yhteistuloksella 723 Torpedos kärsi ruman 126 pisteen tappion antaen kouvolalaisille vielä pienen mahdollisuuden runkosarjan ykköstilaan.

Kahdessa viimeisessä sarjassa Torpedos kuitenkin osoitti olevansa tällä hetkellä seniorien mestaruussarjan ykkösjoukkue. Toiseksi viimeisessä ottelussa kaatui sarjajumbo Helsingin SeMi Sulo Hietalan (222), Seppo Koukosen (213) ja Raimo Pohjanlahden (211) heiluttaessa tahtipuikkoa. Sarjan loppulukemat kirjattiin pistein 794-741.

Runkosarjan päätösottelussa Torpedoksen uhrina oli Turun Crystal Rollers. Turkulaiset pelasivat kohtuullisen hyvin heittäen 787 pisteen yhteistuloksen. Raimo Pohjanlahti oli kuitenkin päättänyt ottaa joukkueelleen viimeisetkin voittobonukset ja johdatti Torpedoksen voittoon 267 pisteen sarjallaan. Yhteistuloksissa eroa CR:n miehistöön kertyi 35 pistettä.

Sunnuntain kierroksen ykkösjoukkue oli Turun Silver Club vain kahdeksan pistettä ennen Pietarsaaren FoBK:n ryhmää. Porin RC paranteli asemiaan kolmannella sijallaan 83 pistettä SC:lle jääneenä. Torpedoksen sijoitus kolmen voiton ja kahden tappion jälkeen oli kuudes 260 pistettä kierroskärkeä jäljessä.

Runkosarjan päätyttyä Torpedos oli selkeä ykkönen 482 pistettä ennen RC:n monissa liemissä keitettyä joukkuetta. Viimeisen mitalipelipaikan otti Nuppi reilun sadan pisteen päässä porilaisista. Kolmikko erottui muista joukkueista melko selkeästi sillä neljänneksi jäänyt Euran Gold Stars jäi mitalipeleistä jo yli 400 pisteen päähän.

Ylivoimaisesti parasta henkilökohtaista peliä kierroksella esitti SC:n Seppo Varjonen keskiarvollaan 241,00. FoBK:n Bertel Kulla (ka. 220,00) oli toiseksi paras ennen RC:n Martti Lammista (ka. 214,20). Torpedoksesta myös Raimo Pohjanlahti ylsi kymmenen parhaan joukkoon ollen seitsemäs 209,60 pisteen keskiarvollaan.

Erityismaininnan ansaitsee Torpedoksen Seppo Koukosen huikea koko kauden keskiarvo. Jo veteraani-ikään ehtinyt Koukonen heitti kaikki 33 runkosarjan ottelua 219,46 pisteen keskiarvolla. Kausitilastossa toiseksi yltänyt Kehrän Rainer Tuunela jäi Koukosesta jo lähes 12 pisteen päähän.

Runkosarjan ykkösenä Torpedos saa määrätä kolmen parhaan joukkueen mitalipelien pelipaikan. Ottelut pelataankin todennäköisesti Lahden "hornankattilassa" maaliskuun lopulla. Tuolloin Torpedos lähtee saalistamaan historiansa ensimmäistä mestaruussarjan voittoa.

Runkosarjan lopulliset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


SENIORIT LÄHELLÄ MITALIPELEJÄ
(sivuille 26.1.2004)

Seniorien mestaruussarjan viides ja samalla toiseksi viimeinen kierros pelattiin lauantaina Talin keilahallissa. Torpedoksen joukkue lähti kierrokselle lähes 300 pisteen johtoasemassa ja onnistui Talissa mainiosti. Kuudesta pelistään joukkue voitti peräti viisi ollen kierroksen paras. Ennen sunnuntain päätöskierrosta ero kakkosena olevaan Kouvolan Nuppiin kasvoi 324 pisteeseen.

Ensimmäisessä ottelussaan Torpedos kohtasi sarjan kärkipään joukkueisiin kuuluvan Euran Gold Starsin. Torpedoksen miehistö oli heti alusta hyvin hereillä ja tempaisi 872 pisteen sarjan. Kohtuullisesti itsekin pelannut GS joutui taipumaan 89 pisteen erolla kun torpedoslaisista varsinkin Seppo Koukonen 237, Sulo Hietala 231 ja Raimo Pohjanlahti 223 pisteen sarjoillaan löysivät oikeat pelipaikat heti kierroksen alussa.

Sama kolmikko muodosti Torpedoksen parhaimmiston myös toisessa ottelussa helsinkiläistä Kehrää vastaan. Hietalan tulos oli tällä kertaa 215, Pohjanlahden 209 ja Koukosen 206 pistettä. Yhteispisteillä 791 Torpedos otti 41 pisteen voiton kotijoukkueesta.

Ennen ruokataukoa Torpedos sai melkoisen höykytyksen paikallisvastustajaltaan Falconsilta. Torpedoksesta ainoastaan Juhani Kapulainen pystyi paritulokseen 208 pisteen sarjallaan. Falcons puolestaan latoi komeat 883 pisteen lukemat ja eroa Torpedokseen kertyi peräti 134 pistettä.

Tauon jälkeen Torpedos palasi takaisin voittojen tielle tärkeässä ottelussa sarjakolmosta Porin Royal Clubia vastaan. Ottelun ehdoton hahmo oli Seppo Koukonen huikealla 284 pisteen sarjallaan. Muiden torpedoslaisten jäädessä selkeästi heikompiin sarjoihin joukkuetulos jäi 796 pisteeseen mutta sekin riitti nujertamaan RC:n 42 pisteellä. Samalla ero porilaisiin kasvoi jo turvallisen tuntuiseksi yli 500 pisteeksi.

Seuraavassa ottelussaan Torpedos taisteli pisteistä tasapäisesti Jyväskylän Cannonballsin kanssa. Raimo Pohjanlahden 200 pistettä oli Torpedoksen parasta tässä sarjassa ja joukkueen tasainen esitys riitti lopulta niukkaan 16 pisteen voittoon.

Viimeisessä ottelussa Turun Silver Clubia vastaan Torpedoksen parivaljakko Raimo Pohjanlahti (231) ja Seppo Koukonen (226) ratkaisivat otteluvoiton lahtelaisille. Yhteistuloksella 818 turkulaiset jäivät lähes sadan pisteen päähän.

Kierrostuloksissa Torpedos oli 55 pistettä Kouvolan Nuppia parempi. Tasaisella kierroksella RC jäi kärkijoukkueesta 101 ja GS 198 pistettä. Torpedos oli ainoa kierroksella viiteen voittoon pystynyt joukkue. Sarjan kärjessä majailevat samat joukkueet kuin kierrostilastossakin. Kokonaistilanteessa Torpedoksen ero Nuppiin on 324, Royal Clubiin 659 ja Gold Starsiin 802 pistettä.

Kierroksen paras keilaaja oli Kouvolan Nupin Mikko Isakow keskiarvolla 227,83. Torpedoksen koko kauden mainiosti pelannut Seppo Koukonen heitti kierroksen läpi keskiarvolla 219,83 ollen toiseksi paras. Muista torpedoslaisista Raimo Pohjanlahti pystyi keskiarvoon 202,50 ja Sulo Hietalan lukemat olivat vastaavasti 197,60.

Seniorien mestaruussarjan runkosarja päättyy sunnuntaina pelattavaan viiden ottelun kierrokseen. Tämän jälkeen kolme parasta joukkuetta selviytyy mitalipeleihin. Sarjatilanteet viiden pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


BAKER-KIERROS YKKÖSJOUKKUEEN YLIVOIMAA
(sivuille 21.1.2004)

Tänään pelattiin Lahden keilahallissa Lahti-Bowlingin Baker-liigan B-lohkon neljäs kierros. Lohkoa jo ennen illan otteluja niukasti johtanut Torpedoksen ykkösjoukkue oli kierroksen kamppailuissa omaa luokkaansa ja kasvatti johtonsa jo viiteen ja puoleen pisteeseen. Ennen kahta viimeistä kierrosta on ensimmäinen jatkorajan alapuolella oleva joukkue peräti 13 pisteen päässä.

Torpedoksen avausvastustaja oli lohkojumbo Lahden Naiskeilaajat. Ensimmäinen sarja eteni torpedoslaisilta takellellen, mutta ankkurina heittänyt Janne Kyllönen sai hieman onnekkaastikin kaadettua ylimääräisellä heitollaan sarjavoittoon tarvitut yhdeksän keilaa. Avaussarjan tulokset kirjattiin lopulta Torpedoksen hyväksi lukemin 175-174.

Toisessa sarjassa Torpedoksen vauhti kiihtyi ja sarjavoitto hankittiinkin selkeästi lukemin 218-193. LNK kuitenkin kuittasi avauspisteensä heti seuraavassa ottelussa Torpedoksen jäätyä 163 pisteeseen. Päätössarjan niukka kuuden pisteen voitto lukemin 209-203 varmisti kuitenkin samalla myös yhteispisteen Torpedokselle ja otteluvoitto merkittiin pöytäkirjoihin pistein 4-1.

Seuraavassa kamppailussa Keila-Veikkojen kakkosjoukkue oli täysin vastaantulija Torpedoksen pelatessa mainiolla sykkeellä. Sarjakimaralla 195, 219, 239 ja 242 Torpedoksen yhteispisteet nousivat 895 pisteeseen. KV jäi tiukimmassakin sarjassa 35 pisteen päähän ja Torpedoksen tilille lisättiinkin täydet viisi sarjapistettä.

Päätösottelussaan Torpedos pelasi ns. haamujoukkuetta vastaan. Tällä kaudella haamujoukkueen tulos on 195 pistettä ja Torpedos oli tuon tuloksen kanssa tiukoilla heti avaussarjassaan. Tiukalla rutistuksella sarjavoitto tuli kuitenkin kahden pisteen erolla. Toisessa sarjassa ei jouduttu aivan yhtä tiukoille kun tulosta kertyi 206 pistettä.

Ottelun kolmannessa sarjassa Torpedoksen ote kuitenkin höltyi ja pisteitä saatiin kasaan ainoastaan 154. Tämän jälkeen myös yhteistuloksen voittamiseksi oli viimeiseen sarjaan tehtävä vähintään 224 pistettä. Kolmeen viimeiseen ruutuun vaadittiin vähintään tupla jonka Jarmo Ahokas ja Veli Pöllänen taidokkaasti tekivätkin. Ankkurina pelannut Mikko Metso sinetöi 4-1 -voiton kahdella varmalla kaadolla sekä irtonaisilla tuuletuksilla.

Torpedoksen vauhti illan kierroksella oli verratonta sillä se keräsi kolmesta ottelustaan 13 pistettä 204,92 pisteen keskiarvolla. Kierroksen toiseksi parasta peliä esittänyt Sirkkujen kakkosjoukkue jäi neljän pisteen päähän lähes 20 pistettä heikommalla keskiarvolla. Lahden Keilaajat varmisteli sarjan kakkospaikkaa ottamalla kierroksen kolmospaikan kahdeksalla pisteellä.

Sarjatilanteessa Torpedoksen ykkösjoukkueen ja toisena olevan LK:n välinen ero on viisi ja puoli pistettä. Kolmannen paikkansa säilytti Falconsin ykkösjoukkue kymmenen pisteen päässä kärjestä. Ensimmäisenä jatkopaikkojen ulkopuolella on tällä hetkellä Sirkkujen kakkosjoukkue kolmen pisteen päässä Falconsista.

Baker-liigaa pelataan vielä kaksi kierrosta ennen kuuden parhaan joukkueen loppukilpailua. B-lohkon sarjatilanne neljän pelatun kierroksen jälkeen löytyy kotisivujemme tulososiosta.


KYLLÖNEN JÄLLEEN LAHDEN MESTARI
(sivuille 20.1.2004)

Vahvassa vireessä juuri tällä hetkellä oleva Janne Kyllönen otti uransa kolmannen ja toisen peräkkäisen Lahti-Bowlingin mestaruutensa Lahden keilahallissa eilen pelatussa loppukilpailussa. Tasaisen varmasti läpi koko kilpailun heittänyt Kyllönen kukisti toiseksi sijoittuneen seuratoverinsa Seppo Koukosen lopulta 72 pisteen erolla. Torpedoksen kolmoisvoiton varmisti Mikko Metso 140 pisteen päässä ykköspaikasta.

Loppukilpailuihin oli selviytynyt 6 + 8 sarjan karsinnan jälkeen kunkin kilpailusarjan parhaimmisto. Miesten puolella MAB-ryhmän 18 finalistin joukossa oli kymmenen Torpedoksen edustajaa ja CD-ryhmässä 12 parhaan joukossa kaksi torpedoslaista. Näistä finalisteista tosin MAB-ryhmästä jäi pois ulkomaille kilpailumatkalle lähtenyt Jari Ratia.

Loppukilpailun aluksi kaikki finalistit pelasivat kuusi sarjaa eurooppalaisittain alkukilpailun pisteisiin. Alkusarjoissa rynnisti parhaiten Seppo Koukonen nousten nopeasti kolmospaikalta kakkoseksi heti Janne Kyllösen taakse. Kakkospaikalta startannut Erno Aholammi oli puolestaan suurissa vaikeuksissa ja vajosi sijoituksissa alaspäin.

Kaikista vauhdikkaimmin loppukilpailun aloitti kuitenkin Lahden Keilaajien nuori Mikko Masalin. Sarjoin 210, 275 ja 232 nuorukainen lähestyi kuuden parhaan joukkoa sarja sarjalta. Vastaavasti kuudennelta sijalta liikkeelle lähtenyt Jari Mäntynen ajautui neljännen sarjan jälkeen suuriin vaikeuksiin ja uhkasi pudota kärjen vauhdista.

Kuuden pelatun sarjan jälkeen kuusi parasta keilaajaa selviytyi Round Robin -peleihin. Kyllönen pelasi kuusi sarjaa niukasti yli parin säilyttäen kuitenkin asemansa ykkösenä. Mikko Metso pelasi kuuteen sarjaansa ensimmäisen sarjan vaikeuksista huolimatta 1296 pistettä nousten kolmanneksi heti kolmessa viimeisessä sarjassa pelijuonesta jälleen kiinni saaneen Jarmo Ahokkaan kantaan. Seppo Koukonen oli neljäntenä hänkin vain vajaa parikymmentä pistettä Ahokasta jäljessä. Kaksi viimeistä jatkopaikkaa ottivat Erno Aholammi ja Mikko Masalin ennen Keila-Kallejen Harri Ormalaa sekä lopussa täysin hyytynyttä Jari Mäntystä.

Tässä vaiheessa jatkosta pudonneista Torpedos-pelureista paras oli siis Jari Mäntynen kahdeksannella sijallaan. Raimo Pohjanlahden lopullinen sijoitus oli 11. juuri ennen 12. sijoittunutta Simo Honkasta ja 13. sijalle yltänyttä Juhani Kapulaista.

Round Robin -peleissä yksi ylitse muiden oli Seppo Koukonen. Hän voitti kaikki kuusi otteluaan nousten lopullisissa tuloksissa kakkostilalle. Ykköspaikalle hänelläkään eivät paukut riittäneet sillä Janne Kyllönen säilytti 72 pisteen marginaalin varmistellessaan mestaruutensa neljällä voitollaan. Jarmo Ahokkaan ollessa melkoisissa vaikeuksissa Mikko Metso säilytti kolmospaikkansa ja nappasi itselleen pronssimitalin. Hyvin koko loppukilpailun pelannut Mikko Masalin nousi lopulta neljänneksi ennen Erno Aholammia ja kuudenneksi pudonnutta Jarmo Ahokasta.

Janne Kyllöselle Lahti-Bowlingin mestaruus oli siis hänen kolmantensa. Edelliset mestaruudet olivat vuosilta 2000 sekä 2003. Tämän vuoden mestaruuskilpailuissa Kyllönen saavutti lisäksi joukkuekultaa. Seppo Koukoselle hopea oli hänen ensimmäinen henkilökohtainen mitalinsa Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuista Torpedoksen riveissä. Koukonen onnistui tämänvuotisissa kisoissa saalistamaan lisäksi myös parikultaa sekä joukkuepronssia. Mikko Metsolle pronssi oli myös ensimmäinen henkilökohtainen Lahti-Bowlingin mestaruusmitali. Metso oli tänä vuonna mukana myös joukkuehopeaa voittaneessa yhdistelmässä.

Miesten CD-ryhmässä jatkopaikoista taisteltiin varsin tiukasti. Ennen loppukilpailun alkuosan viimeistä sarjaa kaikilla paikalla olleilla 11 keilaajalla oli vielä mahdollisuudet jatkopeleihin. Torpedoksen Jani Salmisen viimeinen sarja jäi 151 pisteeseen ja mies putosi lopputulosten 11. tilalle. Salmisen seuratoveri Toni Laine puolestaan heitti 184 pistettä ja selviytyi jatkoon viidenneltä sijalta.

Pudotuspeleissä ryhmä pysyi edelleen hyvin kasassa ja ennen kahta viimeistä sarjaa kaikilla oli vielä mitalimahdollisuudet. Laine voitti toiseksi viimeisen ottelunsa 169 pisteen sarjalla mutta hävisi viimeisen heittäessään 163 pistettä. Pronssimitali jäi lopulta 124 pisteen päähän ja neljän tunnin uurastuksesta oli tuloksena kunniakas kuudes sija. Voiton CD-ryhmässä vei Kaadon Kari Hietalahti 29 pisteen erolla Starmenin Jorma Onnilaan. Viimeisen mitalin nappasi Lahden Keilaajien juniori-ikäinen Juhani Tonteri heitettyään lopulta Round Robinin parhaan tuloksen yhdessä Hietalahden kanssa.

Torpedoksen menestystä Lahden mestaruuskilpailuissa koko seuran historian ajalta voi tarkastella kotisivujemme saavutusosiossa.


JOHTOPAIKKA SÄILYI NELOSSARJASSA
(sivuille 19.1.2004)

Torpedoksen kakkosjoukkue jatkoi valtakunnansarjan nelossarjan pelejään lauantaina Hyvinkäällä. Joukkue lähti kierroksen otteluihin lohkon kärkipaikalta 70 pisteen erolla "paikallisvastustaja" Heinolan Bowling Farrowhin. Kierroksen viidestä ottelusta saadut kolme voittoa ja kaksi niukkaa tappiota riittivät ykköstilan säilyttämiseen lähes muuttumattomalla erolla seuraaviin joukkueisiin.

Torpedos aloitti kierroksen ottelut melkoisella ryminällä ja heitti ensimmäiseen sarjaansa kauden parhaan joukkuetuloksensa 846 pistettä. Vastassa ollut Tampereen Rännärit jäi peräti 127 pisteen päähän varsinkin Arto Blomqvistin esittäessä hienoja otteita. Blomqvistin sarjaksi merkittiin lopulta peräti 249 pistettä Sulo Hietalan (217) ja Ville Haapasen (201) yltäessä myös reiluihin parituloksiin.

Toisessa ottelussa Hämeenlinnan Courun Colaajat pisti Torpedokselle tiukasti kampoihin. Ennen viimeistä ruutua ero oli Torpedoksen hyväksi vain 15 pistettä ja kahden ensimmäisen heittäjän aikana ero pysyi entisellään. Torpedoksen kolmantena miehenä heittänyt Ville Haapanen heitti kuitenkin yhdeksännen ruutunsa kaadon jatkeeksi vielä kaksi samanlaista lisää ja ottelu kääntyi lahtelaisten eduksi. Loppulukemat kirjattiin pistein 784-758. Torpedoslaisista Sulo Hietala jatkoi hyviä otteitaan 217 pisteen sarjalla ja Haapasenkin loppukiri nosti hänen tuloksensa 212 pisteeseen.

Kolmas ottelu oli vielä edellistäkin tiukempi. Kotihallissaan pelannut Hyvinkään Kamut oli koko sarjan niukasti Torpedosta edellä. Viimeisessä ruudussa Torpedos pääsi kuitenkin vielä tuntumaan ja ankkurina heittäneeltä Arto Blomqvistiltä olisi vaadittu kahta kaatoa sarjavoiton varmistamiseksi. Ensimmäisen kaadon Blomqvist hieman onnekkaasti tekikin mutta toisella heitolla jäi jo neljä keilaa pystyyn. Otteluvoiton otti siis Kamut vaivaisella viiden pisteen marginaalilla lukemin 722-727.

Neljännessä ottelussa käytiin lohkon kärkitaistelu Torpedoksen kohdatessa Heinolan BF:n. Torpedos pelasi sarjan tasaisen varmasti kasvattaen etumatkaansa ruutu ruudulta. Erityisesti torpedoslaisista sarjassa kunnostautui Sulo Hietala 210 pisteen tuloksellaan. Torpedos voitti ottelun lopulta pistein 764-726 ja vahvisti näin lohkon ykköstilaansa.

Viimeisessä ottelussaan Torpedoksen vastustajaksi tuli lohkon kakkoseksi noussut Tampereen Kaatolupi. Kierroksen loppua kohden ottelujen taso hieman laski ja tässäkin pelissä taisteltiin ainoastaan voittobonuksista. Jo selvässä johdossa ollut Kaatolupi aloitti viimeisen ruutunsa kolmella tyhjällä ja Torpedokselle avautui vielä pieni voittomahdollisuus. Ankkuri Arto Blomqvistiltä olisi kuitenkin jälleen vaadittu kahta kaatoa ja kun heti ensimmäisellä heitolla jäi hyvästä osumasta kymppikeila pystyyn vei Kaatolupi voiton viiden pisteen erolla (699-704).

Hyvinkään kierroksen voiton vei Kaatolupi hieman yli 200 pisteen erolla ennen Torpedosta. Viimeisen sarjan voitollaan Kaatolupi nousi sarjatilanteessa lähes Torpedoksen kantaan. Kahdelle viimeiselle kierrokselle lähdettäessä eroa kaksikon välillä on 69 pistettä. BF putosi kolmanneksi 362 pisteen päähän Torpedoksesta. Muut joukkueet ovat nousutaistosta jo pudonneet.

Parasta henkilökohtaista tahtia Hyvinkäällä piti kotijoukkue Kamujen Antti Kärkkäinen 206,40 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksen Arto Blomqvist oli myös pirteällä pelipäällä yltäen 204,80 pisteen keskiarvoon. Niukasti alle parivauhdin (ka. 198,60) jäänyt Torpedoksen Sulo Hietala oli kierroksen neljänneksi paras ja Ville Haapanenkin sijoittui niukasti kymmenen parhaan joukkoon 187,60 pisteen keskiarvollaan.

Nelossarjan jatkuu maaliskuun alussa Heinolassa pelattavalla kierroksella. Tämänhetkiset sarjatilanteet löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


KAKKOSJOUKKUEEN BAKER-SAUMAT MENNEET
(sivuille 15.1.2004)

Torpedoksen kevään 2004 sarjapelit käynnistyivät eilen pelatulla Lahti-Bowlingin Baker-liigan A-lohkon neljännellä kierroksella. Omat pelinsä kyseisessä lohkossa pelasivat sekä Torpedoksen kolmos- että nelosjoukkueet. Torpedoksen seniorien miehittämä kolmosjoukkue säilytti hyvin asemansa lohkon kakkosena mutta kakkosjoukkueen vaisut esitykset tiesivät käytännössä loppukilpailumahdollisuuksien menettämistä.

Illan ensimmäisessä ottelussaan Torpedoksen kakkosjoukkue kohtasi Kaadon. Sarjajohtaja oli kolmessa ensimmäisessä sarjassa tyly vastustaja ottaen sarjapisteet varsin selkeästi. Viimeisessä sarjassa Torpedos sai lohdutuspisteen mutta kokonaistuloksessa eroa Kaadon hyväksi jäi vielä 64 pistettä. Pisteet Kaadolle siis lukemin 1-4.

Toisen ottelun taso ei missään vaiheessa noussut kovin korkeaksi. Vastassa ollut Falconsin kakkosjoukkue oli ensimmäisessä sarjassa täysin pihalla jääden 144 pisteeseen. Torpedos kuittasikin avaussarjan voiton helposti, mutta kahdessa seuraavassa sarjassa Falcons oli selkeästi parempi. Päätössarjaan Torpedos lähti 23 pisteen takamatkalta, mutta Falconsin ankkurin jättäessä ylimääräisellä heitollaan kolme keilaa pystyyn voitti Torpedos viimeisen sarjan lisäksi myös yhteistuloksen yhdellä pisteellä. Ottelun päätöslukemiksi saatiin siten 3-2 Torpedoksen hyväksi.

Viimeisessä ottelussa Torpedoksen kakkosjoukkueen vastustaja oli tiukasti loppukilpailupaikasta taisteleva Areksen ykkösjoukkue. Ensimmäisen sarjan Torpedos voitti pistein 13 pisteellä mutta kärsi toisessa sarjassa 48 pisteen tappion. Kolmanteen sarjan tuli koko illan valopilkku Torpedoksen heittäessä peräti 263 pisteen tasoituksellisen tuloksen.  Ares kuitenkin vastasi viimeisessä sarjassa 227 pisteen tuloksella ja käänsi ottelun voitokseen pistein 2-3.

Torpedoksen kolmosjoukkueen peli lähti käyntiin hieman kangerrellen. Ensimmäisessä sarjassa tulosta kertyi vain 161 pistettä ja Valtti otti voiton vaikka jäi itsekin vain 170 pisteen sarjaan. Toiseen sarjaan Torpedos-seniorit paukuttivat 236 pistettä siirtyen selvään johtoon myös yhteistilanteessa. Valtti onnistui viemään kaksi viimeistä sarjaa, mutta Torpedoksen johto yhteispisteissä piti loppuun saakka. Tuloksena ensimmäisestä ottelusta oli siten kaksi pistettä.

Toisessa ottelussa Areksen ykkösjoukkue pääsi ottamaan kaksi sarjavoittoa ennen Torpedoksen heräämistä. Kolmannen sarjan voitto pistein 226-166 käänsi yhteistilanteen Torpedoksen eduksi. Viimeisen sarjan Ares kuittasi kahdella pisteellä, mutta Torpedoksen ankkurina pelanneen Raimo Pohjanlahden viimeisen ruudun tupla tuotti kuitenkin yhteispisteiden voiton kolmen pisteen erolla. Torpedos saalis ottelusta oli jälleen kaksi pistettä.

Päätösottelussa Torpedoksen vastustaja oli Falconsin kakkosjoukkue. Torpedos pelasi ottelussa nousujohteisesti tehden sarjakimaran 191, 215, 216 ja 224. Falconsin jäädessä kaikissa sarjoissa alle 200 pisteen vei Torpedos ottelusta täyden pistepotin.

Kierroksen ykkösjoukkue oli Kaato keräten kolmesta ottelusta kymmenen pistettä. Keila-Veikkojen ykkösjoukkue, Areksen ykkösjoukkue sekä Torpedoksen kolmosjoukkue haalivat illan otteluista yhdeksän pistettä kukin. Torpedoksen kakkosjoukkueen kuusi pistettä riitti kahdeksan joukkueen lohkossa kierroksen kuudenteen sijaan.

Sarjatilanteessa Kaato säilytti johtoasemansa kasvattaen eron Torpedoksen kolmosjoukkueeseen kahteen pisteeseen. Areksen ykkösjoukkue on puolestaan kahden pisteen päässä Torpedoksesta ja ensimmäisenä loppukilpailupaikkojen ulkopuolella tällä hetkellä oleva Valtin joukkue neljän pisteen päässä Areksesta. Torpedoksen kakkosjoukkue on jäänyt jo 13 pistettä viimeisestäkin jatkopaikasta ja kun jäljellä on enää kaksi kierrosta, on eron kiinni kurominen lähes mahdoton tehtävä.

Baker-liigan A-lohkon sarjatilanteet neljän pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta.


KYLLÖSELLE USKOMATON SUOMEN ENNÄTYS!
(sivuille 12.1.2004)

Kuusi sarjaa. 69 avausheittoa. 55 kaatoa. Kymmenen paikkoa. Ei tyhjiä tai reikiä. 1625 pistettä. Keskiarvo 270,83.

Yllämainitut lukemat eivät ole jokaisen keilaajan toiveunesta vaan Torpedoksen Janne Kyllösen eilisestä pelipöytäkirjasta. Kyllönen kävi heittämässä kyseiset lukemat Valkeakosken keilahallissa pelattavan Napin Nahinoiden alkukilpailussa tehden samalla uuden epävirallisen kuuden sarjan Suomen ennätyksen eurooppalaisella pelitavalla. Tampereen Jarkko Paavolan kotihallissaan Kaupissa vuonna 1993 heittämä edellinen ennätys parani kuudella pisteellä.

Kyllönen aloitti pelinsä yhdeksän kaadon jonolla. Kymppiruudussa pystyyn jääneen yhden keilan paikon jälkeen sarjatulos näytti 277 pistettä. Toisen sarjan alussa mies paikkasi jälleen yhden keilan päättäen sarjan 11 kaadon jonolla. Toisen sarjan tulokseksi 290 pistettä ja kahden sarjan jälkeen yhteistulos hulppeat 567 pistettä (ka. 283,50).

Kolmannessa sarjassaan ensi kuussa 28 vuotta täyttävä lahtelainen jatkoi edellisessä sarjassa alkanutta kaatojonoaan vielä yhdeksällä kumolla. Yhteensä 20 kaadon jälkeen pystyyn jäi jälleen yksi keila ja kolmannen sarjan tulokseksi muodostui 279 pistettä. Kolmeen ensimmäiseen sarjaan oli 34 avausheitosta tullut 30 kaatoa ja taululla olivat lukemat 846 (ka. 282,00).

Neljännessä sarjassa kaatoruletti hieman rauhoittui ja kahdeksalla kaadolla sarjatulokseksi kirjattiin 257 pistettä. Yhteispisteitä oli neljän sarjan jälkeen kerättynä jo 1103 (ka. 275,75). Neljännessä sarjassa Kyllönen latoi jälleen kymmenen kaatoa yhdellä paikolla höystettynä tehden sarjaansa 277 pistettä. Viiden sarjan yhteistulos 1380 (ka. 276,00) olisi jo todennäköisesti riittänyt takaamaan Kyllöselle loppukilpailupaikan meneillään olevassa erikoiskilpailussa.

Viimeisessä sarjassa alkoi jo Suomen ennätyskin kangastella hallissa tulostehtailua seuranneen yleisön sekä itse heittäjänkin mielessä. Ensimmäisen ruudun paikkonsa jälkeen Kyllönen jatkoi viidellä kaadolla ennen uutta ysipaikkoa. Kahdeksanteen ja yhdeksänteen ruutuun tekemänsä paikon jälkeen vaadittiin Kyllöseltä SE-lukemiin ehjää kymppiruutua. Avausheitolla pystyyn jäi kymppikeila mutta jännityksestä huolimatta paikko onnistui hyvin. Ylimääräisellä heitolla kaatuneet seitsemän keilaa takasivat uuden ennätyksen synnyn.

Valkeakosken keilahalli on aikaisemminkin toiminut epävirallisten Suomen ennätysten syntypaikkana. Mika Koivuniemen vuoden 2000 keväällä heittämät seitsemän (1842/ka. 263,14) ja kahdeksan (2088/ka. 261,00) ennätykset on nimittäin tehty samassa paikassa. Myös Heidi Larnian nimissä oleva naisten kahdeksan sarjan ennätys (1949/ka. 243,63) on tehty Valkeakoskella.

Hurjasta tahdistaan huolimatta muut Suomen ennätykset jäivät Kyllöseltä vielä tavoittamattomiin. Lähimmäksi Kyllönen pääsi kolmen sarjan kohdalla tuloksellaan 846, sillä Juha Immosen Pieksämäellä heittä ennätys on vain 21 pistettä parempi. Kaikki epäviralliset Suomen ennätykset ovat nähtävillä Suomen Keilailuliiton kotisivuilla.

Tulostehtailullaan Janne Kyllönen uusi luonnollisesti myös nipun Torpedoksen eurooppalaisen pelitavan seuraennätyksiä. Jarmo Ahokkaan viime vuoden huhtikuussa Lahdessa heittämä kahden sarjan ennätys 569 (ka. 284,50) jäi Kyllöseltä kahden pisteen päähän. Ahokkaan samaan aikaan heittämä kolmen sarjan ennätys parani kuitenkin 19 pisteellä.

Neljän sarjan tulos 1103 pistettä paransi Erno Aholammin vuoden 2001 lopulla Järvenpäässä heittämää entistä Torpedoksen ennätystä 25 pistettä. Pasi Pölläsen nimissä olleet ja jo yli 12 vuotta vanhat viiden ja kuuden sarjan ennätykset paranivat vastaavasti 38 ja 57 pisteellä. Pöllänen oli heittänyt entisen kuuden sarjan ennätyksen 1568 pistettä Lahdessa kahdesti.

Torpedoksen päivitetyt ennätystilastot löydät kotisivujemme ennätysosiosta. Halutessasi voit myös tarkastella Kyllösen ennätyspelin pöytäkirjaa.


KOLMOISVOITTO MYÖS PARIKILPAILUSSA
(sivuille 12.1.2004)

Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailut jatkuivat Torpedoksen osalta viime viikonvaihteessa aurinkoisissa merkeissä. Seuran pelaajat ottivat nimittäin 2 x 8 sarjan parikilpailussa kolmoisvoiton miesten MAB-ryhmässä. Lisäksi seuran pelurit ovat hyvin edustettuina sekä miesten MAB- että CD-ryhmän henkilökohtaisissa loppukilpailuissa.

Parikilpailun ratkaisu nähtiin lauantain iltapäivävuorossa parivaljakon Seppo Koukonen ja Raimo Pohjanlahti lyödessä taululle muille lopulta ylivoimaiset lukemat. Koukonen heitti kahdeksaan sarjaan 1728 pistettä (ka. 216,00) ja Pohjanlahti täydensi 1591 pisteen tuloksellaan (ka. 198,88). Yhteistulos 3319 (ka. 207,44) toi Torpedoksen seniorikaksikolle voiton lopulta ylivoimaisella 126 pisteen erolla hopeapariin.

Hopea- ja pronssimitaleiden kohtalot ratkesivat vasta kilpailun viimeisessä erässä. Ennen päätöserää toisella sijalla oli Keila-Kallejen pari Harri Ormala ja Hannu Virlander tuloksella 3166. Viimeisessä erässä heittäneet Torpedos-parit Arto Blomqvist ja Jari Mäntynen sekä Jarmo Ahokas ja Erno Aholammi pistivät kuitenkin vielä paremmaksi.

Ensimmäiseksi pelinsä päättivät hurjan loppukirin ottaneet Ahokas (1624) ja Aholammi (1561). Vaisusti aloittanut Ahokas heitti vaativissa olosuhteissa toiseksi viimeiseen sarjaansa jopa 299 pistettä kakkoskeilan jäädessä pystyyn ratkaisevalla heitolla. Hetken Ahokas ja Aholammi olivat 3185 pisteen yhteistuloksellaan jo kiinni hopeamitaleissa, mutta Arto Blomqvist heitti myös hyvän lopun kilpailuunsa. Viimeisen ruudun tuplallaan hänen yhteistuloksensa nousi 1521 pisteeseen ja Jari Mäntysen heittäessä 1672 pistettä kaksikko ohitti Ahokkaan ja Aholammin kahdeksalla pisteellä vieden hopeamitalit.

Muista Torpedoksen pareista kärkipäähän sijoittuivat 51 pisteen päähän mitaleista ja viidennelle sijalle jääneet Janne Kyllönen (1663) ja Mikko Metso (1452), yhdeksänneksi tuloksella 2980 sijoittuneet Simo Honkanen (1489) ja Sulo Hietala (1491) sekä kymmenennen tilan yhteispistein 2976 vallanneet Timo Aalto (1545) ja Teemu Welling (1431).

Miesten CD-ryhmässä Torpedoksen joukkueiden parijako ei osunut täysin kohdalleen. Keila-Veikkojen kaksoisvoittoon päättyneessä kilpailussa paras torpedopari oli viidenneksi sijoittunut Toni Laine (1370) ja Kalle Vallinen (1278) tuloksella 2648 (ka. 165,50). Eroa viimeiseen mitalisijaan jäi 60 pistettä. Muut Torpedoksen parit sijoittuivat peräkkäin 11., 12. ja 13. sijalle.

Yhteensä 14 (6+8) pelatun sarjan jälkeen parhaat henkilökohtaisen tuloksen heittäneet keilaajat selviytyivät loppukilpailuihin. Miesten MAB-ryhmän 18 finalistin joukkoon ylsi kymmenen ja CD-ryhmän 12 jatkoon päässeen joukkoon kaksi Torpedoksen keilaajaa.

MAB-ryhmässä Janne Kyllönen siirtyi ensimmäisen osan jälkeiseltä kolmannelta sijalta kärkeen yhteistuloksella 2976 (ka. 212,57). Erno Aholammi on toisena 82 ja Seppo Koukonen kolmantena 102 pisteen päässä ykköspaikasta. Jarmo Ahokas on tässä vaiheessa viidentenä (-127), Jari Mäntynen kuudentena (-145), avausosan jälkeen johtanut Mikko Metso kahdeksantena (-177), Raimo Pohjanlahti yhdeksäntenä (-186), Jari Ratia 12. (-266), Simo Honkanen 15. (-328) ja Juhani Kapulainen 17. (-343).

Viimeisistä jatkopaikoista käytiin MAB-ryhmässä tiukka taisto sillä viimeisenä jatkoon selviytyi Falconsin Pekka Tuominen tasatuloksella 17. sijoittuneen Juhani Kapulaisen kanssa. Ensimmäisen putoajan karun kohtalon koki Torpedoksen Arto Blomqvist ainoastaan pisteen Kapulaista ja Tuomista perässä.

CD-ryhmässä tässä vaiheessa ykkösenä jatkaa Starmenin Jorma Onnila tuloksella 2476 (ka. 176,86). Ainoastaan kolmen pisteen päässä vaanii Kaadon Kari Hietalahti ennen 57 pistettä Onnilasta jäänyttä Lahden Keilaajien Juhani Tonteria. Torpedoslaisista Toni Laine oli karsinnan kahdeksas 106 pistettä kärjestä ja 12 parhaan joukkoon mahtui myös Jani Salminen (10./-125).

Parikilpailun mitalisteista Seppo Koukonen otti Torpedos-uransa ensimmäisen Lahden mestaruuskilpailujen parikullan vuosien 2001 ja 2003 hopeiden seuraksi. Raimo Pohjanlahdella oli jo entuudestaan parikulta vuodelta 1999 sekä -pronssi vuodelta 1997. Arto Blomqvist puolestaan otti parihopeaa jo toisena vuonna peräkkäin. Parikultaa mies on voittanut edustaessaan vielä Lahden Keilaajia. Jari Mäntyselle parihopea oli uran paras suoritus Lahden mestaruuskilpailujen parikilpailussa. Pronssia Mäntynen sai viime vuoden vastaavasta kilpailusta.

Parikilpailun pronssimitali oli Jarmo Ahokkaalle uran ensimmäinen. Aikaisemmilta vuosilta plakkarissa on kolme kultaa (2000, 2002 ja 2003) sekä yksi hopea (2001). Erno Aholammille pronssi oli hänen ensimmäinen mitalinsa Lahden mestaruuskilpailujen parikilpailussa.

Toni Laineen ja Jani Salmisen viides tila on kautta aikojen kolmanneksi paras torpedoslaisten Lahden mestaruuskilpailujen miesten CD-ryhmän parikilpailussa saavuttama sijoitus. Mestaruuteen ovat pystyneet Markku Laamanen ja Saku Lähteenmäki vuonna 1994 sekä Timo Huuskonen ja Otto Syvänne vuonna 2001.

Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailujen loppukilpailut pelataan ensi sunnuntaina Lahden keilahallissa. Kaikki finalistit pelaavat ensiksi kuusi sarjaa karsinnan pohjapisteisiin jonka jälkeen kuusi parasta kummastakin kilpailusarjasta selviää Round Robin -peleihin.

Tilastot Torpedoksen pelaajien menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa koko seuran toiminta-ajalta löydät kotisivujemme saavutusosiosta.


LAHDEN MESTARUUSKILPAILUISSA HIENO ALKU
(sivuille 7.1.2004)

Torpedoksen keilaajat aloittivat heti vuoden vaihduttua käynnistyneet Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailut hienosti. Lahdessa järjestettävien miesten A SM-kilpailujen vuoksi poikkeuksellisen aikaisin pelattavat kilpailut käynnistyivät kuuden sarjan joukkuekilpailulla ja Torpedos otti miesten MAB-ryhmässä kolmoisvoiton. Myös miesten CD-ryhmässä useampi Torpedos-peluri on hyvissä asemissa toiseen osakilpailuun lähdettäessä.

Joukkuekilpailun aikana testattiin myös ratahoitoja miesten SM-kilpailuja varten. Olosuhteiden vaatiessa tarkkaa peliä osion tulostaso jäikin varsin alhaiseksi. Torpedoslaiset kuitenkin onnistuivat laajalla rintamalla hankalemmissakin oloissa ottaen miesten MAB-ryhmän joukkuekilpailussa jopa kolmoisvoiton.

Miesten MAB-ryhmän 4 x 6 sarjan joukkuekilpailun voiton vei Torpedoksen ykkösjoukkue kokoonpanolla Jarmo Ahokas, Erno Aholammi, Janne Kyllönen ja Jari Ratia. Joukkueen yhteistulos 5167 pistettä (ka. 215,29) oli täysin ylivoimainen, sillä hopealle yltänyt Torpedoksen kolmosjoukkue Arto Blomqvist, Simo Honkanen, Juhani Kapulainen ja Mikko Metso jäi peräti 397 pisteen päähän.

Torpedoksen menestyksen täydensi kakkosjoukkue Sulo Hietala, Seppo Koukonen, Raimo Pohjanlahti ja Veli Pöllänen ottamalla pronssimitalit. Kakkosjoukkueen ero ykköstilaan oli jo huimat 660 pistettä ja hopeamitaleihinkin olisi vaadittu 263 pistettä parempi tulos. Lähimmät mitalisijan uhkaajatkin (Kaato) jäivät tosin 76 pisteen päähän.

Kaksi muuta Torpedoksen MAB-ryhmän joukkuetta epäonnistui melko pahasti jääden 21. ja 28. sijalle. Henkilökohtaisissa tuloksissa ensimmäisen osan jälkeen loppukilpailupaikalle oikeuttavilla sijoituksilla on peräti yhdeksän torpedoslaista kärkipaikkaa miehittävän Mikko Metson johdolla. Metson kuuden sarjan tulos 1347 (ka. 224,50) riittää 14 pisteen johtoon ennen toiseksi itsensä taistellutta Erno Aholammia. Kolme seuraavaa tuloslistalla ovat Janne Kyllönen (1313), Jari Ratia (1296) sekä Jarmo Ahokas (1225).

Muut loppukilpailuun tällä hetkellä hamuavat torpedot ovat Raimo Pohjanlahti (7./1199), Simo Honkanen (13./1159), Jari Mäntynen (14./1159) sekä Juhani Kapulainen (17./1153). 18. ja samalla viimeistä loppukilpailuun oikeuttavaa tilaa pitää tässä vaiheessa hallussaan Lahden Keilaajien Jarkko Salminen tuloksella 1149. Torpedoslaisista Seppo Koukonen on Salmisesta ainoastaan kolmen pisteen päässä.

Miesten CD-ryhmässä Torpedoksen menestys ei ollut aivan MAB-ryhmän tasolla. Torpedoksen miesten B SM-kilpailuissakin menestynyt ykkösjoukkue Toni Laine, Jani Salminen, Kalle Vallinen ja Pekka Virtanen ei yltänyt parhaimpaansa jääden tuloksellaan 3697 (ka. 154,04) lopulta seitsemännelle sijalle. Heti ykkösjoukkueen perästä, ainoastaan kahdeksan pisteen päässä, tuloslistoilta löytyy Torpedoksen kakkosjoukkue Harri Aalto, Tero Suominen, Jouni Tuominen ja Jouko Viljakainen.

CD-ryhmän joukkuemestaruuden vei Starmenin joukkue tuloksella 4059 (ka. 169,13). Hopeaa otti Ässä ja pronssia Lahden Keilaajat. Torpedoksen ykkösjoukkue jäi viimeisestäkin mitalitilasta yli 300 pistettä.

CD-ryhmässä 12 parasta henkilökohtaisen tuloksen keilannutta keilaajaa selviytyy parikilpailun jälkeen finaaliin. Ensimmäisen kuuden sarjan jälkeen torpedoslaisista ei kukaan ole 12 parhaan joukossa. Hyvissä kyttäysasemissa on kuitenkin useampi Torpedos-peluri: Kalle Vallinen on tällä hetkellä 14. sijalla viiden pisteen päässä jatkopaikasta ja Harri Aalto sekä Toni Laine miehittävät kaksi seuraavaa sijaa kuuden pisteen päässä jatkorajasta. Tero Suomisenkaan ero jatkopaikkaan ei ole kuin 38 pistettä.

Yhteensä Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailujen ensimmäiseen osaan otti osaa 30 torpedoslaista. Näistä 21 osallistui miesten MAB-ryhmään ja yhdeksän miesten CD-ryhmään. Tämän viikon lopulla pelataan 2 x 8 sarjan parikilpailu jonka jälkeen yhteensä 14 pelatun sarjan tuloksien perusteella kunkin kilpailuryhmän parhaat selviytyvät tammikuun 18. päivä pelattaviin loppukilpailuihin.

Kolmoisvoitto miesten MAB-ryhmässä oli Torpedoksen historian toinen. Aikaisemmin vastaavaan saavutukseen on pystytty vuonna 2001. Yhteensä joukkuemestaruuksia Torpedokselle on kertynyt kymmenen. Edellisen kerran voitto on lipsahtanut muille seuroille vuonna 1996.

Mitaleja keränneistä torpedoslaisista varsinainen joukkuepeliekspertti on Jarmo Ahokas, jolle joukkuemestaruus oli yhteensä yhteensä seitsemäs ja peräti kuudes peräkkäinen! Kyllöselle mestaruus oli kuudes, Ratialle neljäs ja Aholammille toinen. Ratialla on lisäksi yksi joukkuepronssi.

Hopeamitalit napanneelle joukkueelle tapahtuma oli huomattavasti harvinaisempaa herkkua. Arto Blomqvist nappasi ensimmäisen joukkuemitalinsa sitten vuonna 1999 saavutetun pronssin. Juhani Kapulainen on vuoden 1995 jälkeen ennen tätä vuotta saavuttanut joukkuehopeaa viime vuonna sekä -pronssia vuonna 2001. Mikko Metson edelliset joukkuemenestykset olivat jo lähes kymmenen vuoden takaa (joukkuehopea 1997 ja -pronssi 1994) ja Simo Honkaselle hopea oli ensimmäinen Lahti-Bowlingin mestaruusmitali.

Pronssijoukkueen pelurit ovat puolestaan olleet varsinaisia mitalirohmuja jo useiden vuosien ajan. Sulo Hietalalle ja Seppo Koukoselle pronssi oli jo kolmas yhden kullan ja kahden hopean jatkoksi. Raimo Pohjanlahti otti nyt kolmannen pronssimitalinsa kahden hopean jatkeeksi. Veli Pölläsellä on aikaisemmilta vuosilta kaksi hopeaa kymmenen vuoden välein (1991 ja 2001) sekä yksi pronssi (2000).

Tilastot Torpedoksen pelaajien menestyksestä Lahden mestaruuskilpailuissa koko seuran toiminta-ajalta löydät kotisivujemme saavutusosiosta.


KOSKELA JÄTTÄÄ TORPEDOKSEN
(sivuille 7.1.2004)

Torpedosta vuoden 2001 keväästä alkaen edustanut Kimmo Koskela on eronnut seuran jäsenyydestä tästä päivästä lähtien. Koskela muutti pois Lahden seudulta jo hiukan Torpedokseen liittymisensä jälkeen ja ilmoitti nyt siirtyvänsä johonkin nykyiseen tilanteeseensa paremmin sopivaan seuraan. Koskela ehti edustaa Torpedosta siis lähes tarkalleen kolme vuotta.

Kuuluisaan kemiläiseen Koskelan keilailusukuun kuuluvan 33-vuotiaan Kimmo Koskelan eroamisen jälkeen on Torpedoksen jäsenmäärä 59. Näistä 52 on rekisteröityjä keilaajia ja seitsemän ns. hangaround-jäseniä.

Tarkempia tietoja Torpedoksen jäsenistöstä kautta seuran historian löydät jäsenluettelosta.