[syksy 2006] [kevät 2006] [syksy 2005] [kevät 2005] [syksy 2004] UUTISIA 2005-2006 RATIA WORLD RANKINGIN LOPPUKILPAILUUN European Bowling Tour eli EBT on saatu vuoden 2005 osalta päätökseen. Viimeinen eli vuoden 20. osakilpailu pelattiin Ruotsin Kungsbackassa viikkoa ennen joulua. Syksyn aikana kiertueen pelaajat matkustivat Eurooppaa ristiin rastiin sillä osakilpailuja pelattiin tiheällä tahdilla. Syyskuun alkupuolella pelattiin Hollannissa Dutch Brunswick Open ja heti seuraavalla viikolla Saksassa 1st Viernheim Open. Syys-lokakuun vaihteessa oli vuorossa Norwegian Open 2005 Norjassa ja myöhemmin lokakuussa pelattiin vielä 1st San Marino Open San Marinossa sekä Columbia 300 Vienna Open Itävallassa. Ennen kauden päättänyttä Kungsbacka International Tournamentia marraskuun toisena viikonvaihteena pelattiin vielä 2nd Columbia Open Italiassa. Torpedoksen pelureista EBT-kiertueelle osallistuivat Jari Ratia sekä ruotsalaisvahvistukset Erik Andersin ja Dennis Eklund. Ehdottomasti parhaiten kolmikosta menestyi Ratia joka kauden päätteeksi kiilasi itsensä kiertueen pistetilastossa kahdeksan parhaan joukkoon. Tällä suorituksellaan Ratia lunasti itselleen myös paikan Kuwaitissa keväällä pelattavaan World Ranking Mastersiin. Saksassa todelliset tulosjuhlat Hollannin Dutch Brunswick Openissa suomalaisista oli mukana vain Helsingin Patterin Osku Palermaa. Kovatasoisessa karsinnassa jatkoon vaadittiin kuuden sarjan tulos 1373 pistettä (ka. 228,83) ja Palermaa jäikin tällä kertaa 1244 pisteen tuloksellaan 104. sijalle. Kilpailun voiton vei Belgian Chris Van Damme joka kahden sarjan loppuottelussa kukisti Hollannin Ghislaine Van De Tolin tuloksin 484-436. EBT-kiertueen edettyä Saksaan mukana oli jälleen koko Suomen parhaimmisto. Tulostaso Viernheim Openissa nousi huimaksi ja jo karsinnan yhteydessä tilastoihin merkittiin peräti kahdeksan 300 pisteen sarjaa. Näistä täysosumista kaksi osui suomalaiskeilaajille Tampereen Keilakerhon Petteri Salosen ja Porin Giantsin Jouni Helmisen onnistuessa kaatamaan keilapatterin 12 kertaa peräkkäin. Muita 300 pisteen heittäjiä olivat Australian Jason Belmonte, Yhdysvaltain Michael Fagan, Robert Spigner sekä Dino Castillo, Tanskan Michael Andersson sekä Saksan Frank Börner. Myös Torpedoksen Jari Ratia pääsi yrittämään ensimmäistä täysosumaansa ulkomailla mutta karsintasuorituksen ensimmäisen sarjan viimeisellä heitolla jäi 11 kaadon jälkeen pystyyn kymppikeila ja Ratia joutui tyytymään 299 pisteen sarjatulokseen. Karsintavaiheesta selviytyi jatkoon 64 parasta keilaajaa. Suomalaisia mahtui tuohon joukkoon 11. Tampereen Keilakerhon Petri Mannonen oli karsinnan neljäs tuloksella 1444, Petteri Salonen 11. tuloksella 1431, Jari Ratia 12. samalla tuloksella kuin Salonen, Lohjan Rännimestareiden Lasse Lintilä 13. pisteen Salosta ja Ratiaa jäljessä, Osku Palermaa 19. tuloksella 1416, Turun Weikkojen Sami Konsteri 21. tuloksella 1413, Helsingin Tornadoksen Kimmo Lehtonen 23. tuloksella 1409, RäMe:en Toni Laine 38. pistein 1384, Laineen seuratoveri Mika Luoto 42. tuloksella 1380, Jouni Helminen 56. tuloksella 1366 ja Helsingin Ailecin Pasi Uotila 60. tuloksella 1360. Karsinnan voitti Jason Belmonte huikealla 1533 (ka. 255,50) pisteen tuloksella. Jatkoon vaadittiin 1352 pisteen tulos viimeisen jatkopaikan mennessä Ruotsin Robert Anderssonille. Ruotsin maajoukkueen vakiokasvo Tomas Leandersson jäi Anderssonista pisteen päähän ja samalla ulos loppukilpailusta. Torpedoksen ruotsalaisvahvistuksista Dennis Eklund selviytyi 1371 pisteen tuloksellaan jatkoon 51. sijalta mutta Erik Andersinin 1295 pisteen tulos ei tällä kertaa riittänyt kuin 120. sijaan 57 pistettä jatkopaikasta. Viernheim Openin välierävaiheessa 64 loppukilpailuun selviytynyttä pelasi kahdeksan sarjaa aloittaen nollilta. Tässäkin vaiheessa meno jatkui hurjana ja kolmesatasia syntyi kolme lisää. Ensimmäisessä sarjassa Jason Belmonte onnistui jo toisen kerran viikonvaihteen aikana ja kolmannessa sarjassa sekä Michael Fagan että Tanskan Jesper Agerbo huudattivat yleisöä täysillä kaatoriveillään. Välierävaiheesta jatkoon selviytyi 40 parasta keilaajaa ja pudotuspeleihin vaadittiin tällä kertaa 1684 pisteen (ka. 210,50) lukemat. Kahdeksan vaiheen parasta selviytyi suoraan kolmannelle pudotuspelikierrokselle ja suomalaisista tuohon ryhmään onnistui kiilaamaan kakkospaikkaa hallussaan pitänyt Toni Laine tuloksella 1916. Laineen edelle ehätti ainoastaan myös PBA-ammattilaiskiertueella esiintynyt Michael Fagan komealla 1989 pisteen tuloksellaan (ka. 248,63). Toiseksi paras suomalainen oli Kimmo Lehtonen joka tuloksellaan 1831 jäi harmittavasti vain 18 pisteen päähän kahdeksan parhaan joukosta. Suomalaiset onnistuivat kaiken kaikkiaan hyvin sillä vain kaksi sinivalkoista joutui tässä vaiheessa luopumaan leikistä. Valitettavasti toinen näistä suomalaisista oli Jari Ratia jonka 1578 pisteen noteeraus riitti vain 54. sijaan. Petteri Salonen löytyi tuloslistalta heti seuraavalta sijalta 32 pistettä Ratian jäljessä. Toinen välierävaiheen torpedoslainen Dennis Eklund puolestaan selvitti itsensä kirkkaasti jatkoon tuloksella 1806. Eklundin sijoitus tässä vaiheessa oli 13. vain 43 pistettä kahdeksatta sijaa jäljessä. Jäljellä olleet 40 keilaajaa jatkoivat turnausta pudotuspeleillä. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella suomalaisista jatkoon selviytyivät Osku Palermaan 2-0 -lukemin voittanut Sami Konsteri, edellisen osakilpailun voittaneen Chris Van Dammen suoraan kahdessa sarjassa kukistanut Pasi Uotila, yhdysvaltalaisen ammattilaisen Lonnie Waliczekin sarjoin 278-246 ja 264-231 murskannut Petri Mannonen sekä englantilaisen Darren Cundyn sarjoin 2-0 kukistanut Jouni Helminen. Noutaja tuli tässä vaiheessa puolestaan Palermaan lisäksi Tanskan Jimmy Dan Mortensenille hävinneelle Kimmo Lehtoselle, Belgian Ives Van Eykenille 0-2 hävinneelle Lasse Lintilälle sekä Saksan David Canadylle niukan 1-2 tappion kärsineelle Mika Luodolle. Turnaus päättyi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella myös Dennis Eklundin osalta Saksan Dirk Dreyerin kukistettua torpedoslaisen sarjoin 222-231 ja 192-235. Toisella pudotuspelikierroksella suomalaisista olivat vastakkain Sami Konsteri ja Pasi Uotila. Tällä kertaa Uotila oli parivaljakosta vahvempi edeten 16 parhaan joukkoon sarjavoitoin 2-1. Ratkaisevan kolmannen sarjan Uotila voitti pistein 258-217. Jouni Helmisen ja Petri Mannosen tie puolestaan päättyi toiselle pudotuspelikierrokselle. Mannonen taipui Saksan Hagen Pestin edessä sarjoin 214-222 ja 210-222. PBA-ammattilaiskiertueellakin keilaava Yhdysvaltain Doug Kent oli puolestaan liian kova vastus Helmiselle vaikka Giantsin mies veikin ensimmäisen sarjan pistein 279-234. Kahdessa viimeisessä sarjassa Kent kuitenkin nakutti taululle 248 ja 267 pisteen lukemat joihin Helminen ei enää pystynyt vastaamaan. Viimeistenkin suomalaistein taistelu päättyi kolmannelle pudotuspelikierrokselle. Toni Laine taisteli Saksan Robert Wölkin kanssa täydet kolme sarjaa mutta joutui lopulta antautumaan päätössarjassa lukemin 196-246. Pasi Uotila oli puolestaan täysin aseeton vuoden 2005 EBT-kiertueella hyvin menestynyttä Paul Mooria vastaan pelaamassaan ottelussa. Ensimmäisen sarjan Moor vei nimiinsä pistein 180-216 ja ottelu ratkesi jo toisessa sarjassa Uotilan romahdettua täysin lukemin 135-213. Suomalaisista Laineen lopullinen sijoitus oli yhdeksäs ja Uotilan puolestaan 12. tila. Viernheimin osakilpailussa jatkettiin loppuun saakka "paras kolmesta" -periaatteella. Loppuottelussa pelasivat vastakkain vakuuttavasti koko viikonvaihteen esiintynyt Michael Fagan sekä Norjan Tore Torgersen. Fagan vei ensimmäisen sarjan nimiinsä pistein 222-203 ja ratkaisi voiton itselleen toisessa sarjassa niukasti lukemin 203-200. Turnauksen kolmanneksi sijoittui Jason Belmonte ennen Jesper Agerbota. Norjastakaan ei suurta suomalaismenestystä Syys-lokakuun vaihteessa EBT-pelejä jatkettiin Norjassa Oslossa pelatulla Norwegian Openilla. Tällä kertaa pelattiin aluksi kuuden sarjan karsinta jonka 44 parasta selviytyi Desperado-erän neljän tehokkaimman kanssa loppukilpailuun. Loppukilpailu pelattiin "paras viidestä" -pelitavalla siten että karsintavaiheessa menestyneet liittyivät pudotuspeleihin vasta sijoituksensa edellyttämässä vaiheessa. Karsinnan parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Porin Giantsin Jouni Helminen joka yhdestä 166 pisteen sarjastaan huolimatta keräsi 1461 pisteen tuloksen. Helminen sijoittui tuloksellaan karsinnan kakkoseksi Norjan Tore Torgersenin jälkeen. Torgersen ylitti ainoana 1500 pisteen rajan tuloksellaan 1508 (ka. 251,33). Muista suomalaisista kärkipäähän selviytyivät 12. sijoittunut Helsingin Patterin Osku Palermaa tuloksella 1370, 14. sijan itselleen vallannut Lohjan Rännimestareiden Toni Laine sekä sijalta 26 jatkopeleihin lähtenyt Tampereen Keilakerhon Petri Mannonen. Torpedoksen Jari Ratia heitti tasaisella tahdilla 1330 pisteen tuloksen sijoittuen karsintavaiheen 34. tilalle. Kuudentena suomalaisena jatkoon selviytyi Giantsin Piritta Kantola joka oli 248 pisteen sarjallaan Desperadon toiseksi paras heittäjä. Jatkopaikkaan vaadittiin karsinnassa tällä kertaa 1299 pisteen tulos. Torpedoksen pelaajista Norjassa käväisivät myös Erik Andersin ja Dennis Eklund. Ruotsalaisten panos oli tällä kertaa kuitenkin varsin vaisu sillä Andersin oli karsinnan 97. tuloksella 1221 ja Eklundin lopullinen sijoitus oli 108. vielä 19 pistettä Andersinia heikommalla tuloksella. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella oli mukana kaksi suomalaista. Piritta Kantola joutui taipumaan Ruotsin Robert Anderssonille sarjavoitoin 1-3 hyvästä taistelustaan huolimatta. Jari Ratia puolestaan löi Tanskan Henrik Jörgensenin suoraan kolmessa sarjassa pistein 214-187, 213-191 ja 237-217. Ratian vahva vire jatkui myös toisella pudotuspelikierroksella vaikka Ruotsin Helen Johnsson olikin jo astetta tiukempi vastustaja. Ratia hävisi ensimmäisen sarjan pistein 204-212 mutta voitti toisen luvuin 234-167. Kolmannessa sarjassa (170-210) Johnsson otti jälleen etulyöntiaseman mutta Ratia siirsi ottelun ratkaisun viidenteen sarjaan voittamalla neljännen sarjan pistein 221-216. Ratkaisuvaiheessa Ratia oli sitten niukasti ruotsitarta etevämpi ja eteni jatkoon sarjalukemin 217-206. Muista suomalaisista Petri Mannonen aloitti pudotuspeliurakkansa voittamalla Norjan Mads Sandbakkenin sarjoin 3-1. Kolmannella pudotuspelikierroksella sekä Mannonen että Ratia joutuivat sitten taipumaan. Mannonen voitti avaussarjan Ruotsin Mikael Kanoldia vastaan pistein 240-182 mutta hävisi kolme seuraavaa sarjaa hyvätasoisessa ottelussa pistein 245-256, 234-236 ja 220-224. Ratia kohtasi omassa ottelussaan Ruotsin Anders Öhmanin ja joutui kahdessa ensimmäisessä sarjassa alakynteen lukemin 172-188 ja 184-223. Suomalainen pystyi kuitenkin vielä nousemaan Öhmanin rinnalle voittamalla kaksi seuraavaa sarjaa tuloksin 216-180 ja 258-222. Viimeisessä sarjassa Öhman kuitenkin päätti Ratian nappaamalla ratkaisevan sarjan nimiinsä pistein 203-227. Neljännellä kierroksella suomalaisista olivat mukana Osku Palermaa ja Toni Laine. Palermaa kukisti Ruotsin Nina Flackin ensimmäisen sarjan tappionsa toivuttuaan lukemin 3-1. Toni Laine oli puolestaan huimassa vireessä Ruotsin Magnus Anderssonia vastaan ja eteni 16 parhaan joukkoon sarjoin 238, 290 ja 225. Tähän loppuivat kuitenkin suomalaisten ilonaiheet Oslossa sillä kaikki kolme jatkossa ollutta Suomen edustajaa putosivat jatkosta viidennellä pudotuspelikierroksella. Jouni Helminen hävisi heti ensimmäisen ottelunsa Ruotsin Linda Haglundille sarjoin 1-3. Toni Laine voitti Ruotsin Mathias Årupin ainoastaan ensimmäisessä sarjassa ja joutui hänkin poistumaan kotimatkalle 1-3 -tappio niskassaan. Samoin lukemin päättyi myös Osku Palermaan turnaus Ruotsin Martin Larseniin ollessa tällä kertaa kahdesta kovasta parempi. Oslon turnauksen voiton otti lopulta Englannin Paul Moor joka kukisti loppuottelussa kotiyleisön suosikin Tore Torgersenin pistein 214-170. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Israelin Or Aviram ennen Mathias Årupia. Suomalaisista Jouni Helminen oli yhdeksäs, Osku Palermaa 12., Toni Laine 13., Petri Mannonen 28. ja Jari Ratia 29. Konsteri San Marinon kakkonen Ensimmäinen San Marino Open houkutteli paikalle kuuden hengen suomalaisedustuksen. Torpedoksen pelaajia ei tällä kertaa ollut paikalla. Suomalaismenestyksestäkin saatiin tällä kertaa nauttia Turun Weikkojen Sami Konsterin kiilatessa aina loppuotteluun saakka. Karsinnan perusteella loppukilpailuun selviytyi 45 parasta keilaaja ja kaikki suomalaiset selvittivät tiensä jatkoon. Porin Giantsin Jouni Helminen heitti 1431 pisteen tuloksen sijoittuen karsinnan kakkoseksi 39 pistettä tämän vaiheen parhaalle heittäjälle eli Italian Roberto Ceccarellille hävinneenä. Helsingin Patterin Osku Palermaa onnistui myös hyvin ja oli karsinnan kolmas tuloksella 1419. San Marinossa viihtyi myös Helsingin Grankulla Bowlaren kaksikko Jussi Lindgren ja Teemu Raatikainen jotka sijoittuivat 1379 ja 1377 pisteen tuloksillaan ensimmäisen kuuden sarjan jälkeen sijoille seitsemän ja kahdeksan. Sami Konsteri takoi tuloksen 1356 pistettä sijoittuen 12. tilalle. Tiukimmille jatkopaikkansa kanssa joutui kolmas GB:n edustaja eli Janne Tunturi jonka 1270 pisteen tulos takasi 35. sijan ja jatkopaikan lopulta 29 pisteen erolla karsintarajaan. Karsintavaiheen 45 parasta jatkoivat pelaamalla viisi sarjaa alkukilpailun puolitettuihin pisteisiin. Suomalaiset olivat tässä kohtaa vahvassa vireessä ja loppukilpailun ensimmäisen vaiheen jälkeen viiden parhaan joukosta löytyikin neljä Suomen väreissä heittänyttä keilaajaa. Jussi Lindgren johti heitettyään viiteen sarjaan 1188 pistettä. Kakkosena ollut Sami Konsteri oli jäänyt Lindgrenistä 19 pistettä ja kolmanneksi noussut Teemu Raatikainen oli puolestaan 23 pistettä kärkipaikkaa jäljessä. Englannin Nick Froggatt rikkoi suomalaisrintaman neljännellä sijallaan ennen Osku Palermaata. Jatkoon selviytyi tässä vaiheessa 24 parasta. Suomalaisista myös Jouni Helminen selvitti itsensä jatkoon sijoittuen 16 tilalle 138 pistettä kärkitulosta perässä. Janne Tunturin paukut eivät puolestaan riittäneet kuin 42 sijaan 119 pistettä viimeistä jatkopaikkaa jäljessä. 24 parasta jatkoivat vielä neljä sarjaa ennen pudotuspelien alkamista. Kahdeksan parhaan joukkoon mahtui lopulta neljä suomalaista jotka saivat seurakseen neljä englantilaista keilaajaa. Nick Froggatt piti tässä vaiheessa johtopaikkaa ennen maanmiestään Paul Mooria. Jussi Lindgren oli parhaana suomalaisena kolmas ennen Sami Konsteria ja Teemu Raatikaista. Osku Palermaa taiteili itsensä viimeisenä pudotuspeleihin kukistamalla Saksan Martina Beckelin 22 pisteellä. Jouni Helmisen lopullinen sijoitus oli 11. ja ero jatkopeleihin 34 pistettä. Puolivälierissä suomalaisista olivat vastakkain Sami Konsteri ja Teemu Raatikainen. "Paras kolmesta" -pelitavalla pelatussa ottelussa kaksi ensimmäistä sarjaa olivat varsin heikkotasoisia kummankin pelurin ottaessa yhden sarjavoiton. Ratkaisevassa ottelussa Konsteri oli parempi pistein 220-212. Muut suomalaiset kärsivät tässä vaiheessa karvaat tappiot sekä Jussi Lindgrenin että Osku Palermaan hävittyä englantilaisille vastustajilleen. Lindgren voitti ensimmäisen sarjan Stuart Williamsia vastaan mutta hävisi kaksi seuraavaa viimeisen sarjan 242 pisteen rypistyksestään huolimatta. Osku Palermaa puolestaan voitti aloitussarjassa Nick Froggattin pistein 237-213. Tämän jälkeen englantilainen kuitenkin eteni välieriin sarjavoitoin 185-227 ja 224-258. Välierässään Sami Konsteri kohtasi Stuart Williamsin. Ensimmäisessä sarjassa kumpikaan pelaaja ei vielä pystynyt parhaaseensa sillä Williams voitti sarjan pistein 172-183. Konsteri kuitenkin kuittasi tilanteen toisessa sarjassa 208-191 -voitollaan ja nappasi loppuottelupaikan voittamalla päätössarjan pistein 238-207. Toisessa välierässä Zara Glover päihitti Nick Froggattin huimin lukemin 276-256 ja 266-200. Zara Glover jatkoi loppuottelussa siitä mihin välierässään jäi. Ensimmäisessä sarjassa hän musersi Konsterin lukemin 198-236 ja varmisti turnausvoittonsa voittamalla toisen sarjan pisteellä lukemin 239-240. Konsteri sijoittui siten turnauksessa kunniakkaasti toiseksi Gloverin viedessä voiton Englantiin. Muista suomalaisista Jussi Lindgren oli kuudes, Teemu Raatikainen seitsemäs ja Osku Palermaa kahdeksas. Osku Palermaa voittoon Vienna Openissa Vuoden 2005 kolmanneksi viimeinen EBT-osakilpailu pelattiin lokakuun lopussa Itävallassa. Kiertuetta jatkettiin tuolloin Wienissä kolmannen Columbia 300 Vienna Openin merkeissä. Suomalaisedustuskin kilpailussa oli jälleen vähintäänkin laadukas ja menestys puolestaan sen mukainen. Karsintavaiheessa pelattiin jälleen kuusi sarjaa. Tampereen Keilakerhon Petri Mannonen aloitti oman karsintasuorituksensa vahvasti heittämällä heti ensimmäiseen sarjaansa 298 pistettä. Jatko kulki lähes yhtä mallikkaasti ja tuloksena oli huima 1529 pisteen (ka. 254,83) tulos. Tällä tuloksella Mannonen veikin karsinnan ykköspaikan 36 pisteen erolla Lohjan Rännimestareiden Lasse Lintilään. Suomalaisten hallinnan täydensi Lintilän seuratoveri Ari Halme kolmannella sijallaan. Halmeenkin tulos oli kunnioitusta herättävä 1456 pistettä. Karsinnasta selviytyi kaiken kaikkiaan jatkoon 52 parasta. Lisäksi jatkopaikan saivat kuusi ns. bonuserien voittajaa sekä kuusi Desperado-erän parasta keilaajaa. Suomalaisia jatkoon selvinneistä oli lopulta kaikkiaan 13. Mannosen, Lintilän ja Halmeen lisäksi suoraan kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuivat Helsingin Grankulla Bowlaren Jussi Lindgren (5./1426) sekä RäMe:en Mika Luoto (6./1425). Helsingin Patterin Osku Palermaa oli 11. tuloksella 1389, TKK:n Timo Alho 12. pistein 1387 ja GB:n Reija Lunden 15. tasoituksellisella tuloksella 1331. Jatkopaikkaan oikeuttaneen tuloksen heittivät myös Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotila (19./1365), TKK:n Petteri Salonen (28./1345), Giantsin Piritta Kantola (40./1271) sekä Kantolan seuratoveri Jouni Helminen (49./1308). Viimeisenä suomalaisena itsensä jatkoon selvitti Torpedoksen Jari Ratia. Hänen tuloksensa 1305 pistettä riitti lopulta yhdellä pisteellä jatkopaikkaan ennen Ruotsin Anna Mattsson-Baardia. Ratian kanssa samalla tuloksella jatkoon selviytyivät myös saksalaiset Oliver Rauth ja Michael Krämer. Muista Torpedoksen keilaajista Dennis Eklund voitti yhden "bonuserän" 1299 pisteen tuloksellaan edeten näin myös loppukilpailuun. Erik Andersin ei tällä kertaa ollut mukana Wienissä. Jatkoon selviytyneet pelaajat sijasta 17. eteenpäin pelasivat aluksi kuusi sarjaa jonka perusteella 24 parasta selviytyi jatkoon. Tässä vaiheessa tahtipuikkoa heilutteli karsintavaiheessa kahdesti täydellisen 300 pisteen sarjankin heittänyt Yhdysvaltain David Haynes joka teki kuuteen sarjaan 1510 pisteen tuloksen voittaen toiseksi parasta tahtia pitänyttä Saksan Dirk Völkeliä yli sata pistettä. Jatkoon vaadittiin 1245 pisteen tulos ja viidestä puolivälierässä pelanneesta suomalaisesta kolme pystyi selvittämään itsensä jatkoon. Parhaiten suomalaisista tässä kuuden sarjan osiossa onnistui tuloksella 1308 kymmenenneksi sijoittunut Piritta Kantola. Jari Ratian sijoitus oli 19. tuloksella 1272. Jouni Helminen (1248) pääsi jatkoon toiseksi viimeisenä vain kahdeksan pistettä edellä ensimmäisiä jatkorajan alapuolelle jääneitä heittäjiä. Jatkosta suomalaisista putosivat tässä vaiheessa lopussa täysin pelihuumorinsa menettänyt Petteri Salonen (40./1162) sekä Pasi Uotila (41./1156). Pelit päättyivät myös Dennis Eklundilta jonka 1224 pisteen tulos jäi 21 pistettä jatkopaikasta oikeuttaen puolivälierän 30. sijalle. Välierävaiheessa puolivälierän 24 parasta sekä karsinnan sijoille 9.-16. sijoittuneet keilaajat pelasivat pudotuspelejä neljän pelaajien ryhmissä. Jokaisesta ryhmästä pudotettiin heikoin kahden sarjan jälkeen ja sama toistui neljän pelatun sarjan jälkeen. Yhteensä kuuden sarjan jälkeen jokaisesta ryhmästä jatkoi enää paras keilaaja. Suomen edustajista seuratoverit Jouni Helminen ja Piritta Kantola oli sijoitettu samana ryhmään. Kantola aloitti 153 pisteen sarjalla ja putosi pois jo kahden sarjan jälkeen. Helminen pelasi puolestaan kuuteen sarjaan tuloksen 1355 voittaen ryhmässään toiseksi sijoittuneen Englannin Steve Thorntonin 15 pisteellä edeten 16 parhaan joukkoon. Oman ryhmänsä pystyi voittamaan myös Osku Palermaa joka kukisti Ruotsin Martin Larsenin tiukan taistelun jälkeen kahdeksalla pisteellä lukemin 1389-1381. Timo Alho ja Reija Lunden joutuivat puolestaan taipumaan ryhmiensä kakkosiksi pudoten siten jatkosta. Jari Ratia aloitti mainiosti 235 ja 231 pisteen sarjoilla mutta hyytyi kahdessa seuraavassa sarjassa 168 ja 199 pisteen lukemiin. Englannin Stuart Williams ja Saksan Peter Knopp käyttivätkin tilanteen hyväkseen ja pudottivat Ratian ja neljän pelatun sarjan jälkeen. 16 parhaan keilaajan pudotuspeleissä siirryttiin tuttuun "paras kolmesta" -pelitapaan. Suomalaisia oli vielä tässäkin vaiheessa mukana peräti seitsemän. Ensimmäiseltä kierrokselta heistä jatkoon pääsivät Saksan Tanya Pettyn puhtaasti sarjoin 2-0 voittanut Jussi Lindgren, Espanjan Erwin Pasqualin samoin lukemin kukistanut Osku Palermaa, Tanskan Mai Ginge Jensenin niukasti 2-1 päihittänyt Lasse Lintilä sekä suomalaisten keskinäisessä taistossa Jouni Helmisen niukasti sarjoin 2-1 voittanut Petri Mannonen. Helmisen lisäksi turnaus päättyi Stuart Williamsille lukemin 1-2 hävinneeltä Ari Halmeelta sekä David Haynesille kolmessa sarjassa tappion kärsineeltä Mika Luodolta. Toisella pudotuspelikierroksella jokaisessa neljässä ottelussa mukana oli yksi suomalainen. Kaiken lisäksi kolme sinivalkoista selvitti itsensä jatkoon Jussi Lindgrenin kokiessa ainoana tappion David Haynesille sarjoin 1-2. Kaikki suomalaisten voitto-ottelutkin venyivät kolmeen sarjaan sillä sekä Petri Mannonen, Osku Palermaa että Lasse Lintilä hävisivät ensimmäisen sarjan mutta voittivat kaksi seuraavaa. Mannonen kukisti Stuart Williamsin, Palermaa Ruotsin Anders Öhmanin ja Lintilä Englannin Phil Scammelin. Tiukimmalle joutui Mannonen joka voitti ratkaisevan sarjan pistein 236-227. Neljä parasta pelasi turnauksen päätteeksi yhden sarjan porrasfinaalit. Osku Palermaa kuittasi ensimmäisessä ottelussa voiton David Haynesista pistein 222-213 varmistaen samalla suomalaisten kolmoisvoiton. Tämän jälkeen Palermaa jatkoi voittokulkuaan loppuun saakka nujertamalla ensin Lasse Lintilän lukemin 221-192 ja lopulta Petri Mannosen pistein 228-181. Palermaa kuittasi siten 8 000 € pääpalkinnon kokeneempien maanmiestensä nenän edestä. Helminen viihtyi Italiassa Vuoden 2005 ehdittyä marraskuun puolelle siirtyi EBT-kiertue Italian Napoliin jossa pelattiin toinen Oltremare Championships -turnaus. Tällä kertaa kuuden sarjan karsinnasta jatkoon selviytyi 50 parasta keilaajaa joista sijoille 11.-50. sijoittuneet pelasivat loppukilpailun ensimmäisessä vaiheessa kuusi sarjaa alkukilpailun puolitettuihin pisteisiin. 22 parasta selviytyy loppukilpailun toiseen vaiheeseen yhdessä alkukilpailun kymmenen parhaan kanssa. Naisten tasoitus Napolissa oli hieman normaalia korkeampi eli kymmenen pistettä sarjaa kohden. Totuttuun tapaan suomalaiset olivat eturivissä myös Napolin kilpailun karsinnassa. Ykköspaikka meni tällä kertaa tosin Italian Rino Tomasellalle tuloksella 1434 ja kakkossija Tanskan Kamilla Kjeldsenille 14 pistettä heikommalla tuloksella mutta seuraavat neljä sijaa olivatkin sitten suomalaisten hallussa. Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotila oli kolmas tuloksella 1411, Helsingin Grankulla Bowlaren Reija Lunden neljäs tuloksella 1406, Turun Weikkojen Sami Konsteri viides pistein 1376 ja Helsingin Patterin Osku Palermaa kuudes 1363 pisteen tuloksella. Muita suomalaisia jatkoon selviytyjiä olivat GB:n Kai Virtanen (11./1349), Lohjan Rännimestareiden Mikko Ylitalo (17./1335), Porin Giantsin Jouni Helminen (19./1327), GB:n Harri Määttä (30./1304), Turun Silver Clubin Joonas Huolman (37./1293) sekä Lahden Keilaajien Tuukka Tynkkynen (40./1289). Torpedoksen Jari Ratian jatkoon pääsy meni jälleen kerran varsin täpärälle sillä hänen 1274 pisteen tuloksensa riitti 49. sijalle ja samalla jatkoon toiseksi viimeisenä pelaajana neljän pisteen erolla ensimmäisinä jatkorajan alapuolelle jääneisiin keilaajiin. Vielä tiukemmalle joutui GB:n Jussi Lindgren jonka 1272 pisteen tulos oli viimeinen jatkopaikkaan oikeuttanut noteeraus. Loppukilpailuun jatkoi siis yhteensä 12 suomalaista joista kahdeksan oli tulessa heti loppukilpailun ensimmäisessä osassa. Puolitettuihin alkukilpailun pisteisiin pelatun kuuden sarjan jälkeen kärkipaikalla majaili Saksan Andreas Gripp yhdeksän sarjan tuloksella 2119 (ka. 235,44). Toisena ollut Ruotsin Marcus Nyberg oli jäänyt saksalaisesta 59 pistettä. Suomalaisista parhaiten oli sijoittunut Kai Virtanen joka 1970 pisteen tuloksellaan ylsi kymmenenneksi. Ensimmäisen kuuden pelatun sarjan jälkeen 22 parasta heittäjää siis selviytyi jatkoon. Jatkoon vaadittiin 1886 pisteen tulos mihin pystyi suomalaisista tasan puolet. Virtasen lisäksi jatkoon menivät 15. sijalle itsensä tuloksella 1923 heittänyt Jouni Helminen, 17. tilalle tuloksella 1919 sijoittunut Mikko Ylitalo sekä tuloksella 1905 sijalle 20 päätynyt Harri Määttä. Jari Ratian kohtalona oli olla ensimmäinen putoaja kuusi pistettä viimeisestä jatkoon oikeuttaneesta tuloksesta jääneenä. Ratian lisäksi jatkotoiveista joutuivat luopumaan Joonas Huolman, Jussi Lindgren sekä Tuukka Tynkkynen. Loppukilpailun toisessa vaiheessa heitettiin kuusi sarjaa nollilta aloittaen. Jatkoon kelpuutettiin tässä vaiheessa 16 parasta jotka jatkoivat vielä toiset kuusi sarjaa. Porrasfinaaleihin selviytyi 12 pelatun sarjan perusteella kahdeksan parasta keilaajaa. Loppukilpailun toista osaa hallitsi karsintavaiheessa 300 pisteen sarjaankin yltynyt Pasi Uotila. Hän teki kuuteen sarjaan 1490 pisteen tuloksen jättäen osion toiseksi sijoittuneen Englannin Jo Harriesin peräti 81 pisteen päähän. Kahdeksasta mukana olleesta Suomen edustajasta peräti seitsemän kiilasi itsensä jatkopaikoille 16 parhaan joukkoon. Sami Konsteri (1396) oli osion neljäs, Osku Palermaa (1376) kuudes, Harri Määttä (1354) seitsemäs, Jouni Helminen (1340) kahdeksas, Reija Lunden (1321) yhdeksäs ja Kai Virtanen (1270) 15. Mikko Ylitalon (32./1096) ollessa ainoa tässä vaiheessa leikistä pudonnut. Toisessa kuuden sarjan osiossa johtopaikalle nousi Sami Konsteri. Turkulainen heitti heti osion ensimmäiseen sarjaan kolmesatasen ja eteni suoraan turnauksen loppuotteluun yhteispistein 2844 (ka. 237,00). 12 sarjan jälkeisten tulosten kakkonen ja kolmonen puolestaan selvisivät suoraan välierään. Näitä paikkoja pitivät hallussaan Ruotsin Robert Andersson sekä Pasi Uotila. Anderssonin ero Konsteriin oli 62 ja Uotilan 109 pistettä. Pudotuspeleihin selvisivät suomalaisista myös neljänneksi eniten pisteitä kerännyt Kai Virtanen, kuudenneksi sijoittunut Jouni Helminen sekä ainoana naisena seitsemänneltä sijalta pudotuspeleihin edennyt Reija Lunden. Osku Palermaa hyytyi 12. sijalle ja Harri Määttä vielä kaksi sijaa alemmaksi. Ensimmäisessä pudotuspelissä kohtasivat Jouni Helminen, Reija Lunden sekä Englannin Darren Cundy. Helminen oli joukosta selvästi vahvin 231 pisteen sarjallaan edeten kuuden parhaan joukkoon. Lunden jäi miehisten vastustajiensa puristuksessa turnauksen kahdeksanneksi. Helminen jatkoi vahvaa etenemistään vielä seuraavassakin ottelussa kun vastassa olivat Belgian Jean-Marc Le Bon ja Kai Virtanen. Belgialainen jäi suomalaiskaksikosta selvästi 194 pisteen tuloksellaan mutta Helminen joutui tekemään tosissaan töitä Virtasen kukistamiseksi. Siinä hän kuitenkin lopulta onnistui sarjoin 225-218. Välierässä Helminen ja Pasi Uotila taistelivat loppuottelupaikasta yhdessä Robert Anderssonin kanssa. Helminen oli kahden pelatun ottelun jälkeen päässyt mukavaan vauhtiin ja voitti jo kolmannen pudotuspelinsä peräkkäin. Helmisen 258 pisteen sarja oli tällä kertaa liikaa sekä 211 pistettä heittäneelle Uotilalle että 194 pisteeseen jääneelle Anderssonille. Helminen selviytyi siten loppuotteluun Sami Konsteria vastaan. Loppuottelu ratkesi jo varsin varhaisessa vaiheessa Helmisen vietyä ensimmäisen sarjan nimiinsä 258-168. Toinenkin sarja kääntyi lopulta Helmisen eduksi tällä kertaa pistein 234-213. Yhteistulokset kirjattiin lukemin 492-381 ja Helminen heitti näin itsensä ylivoimaiseen tyyliin tämän EBT-kiertueen Major-turnauksen voittajaksi. Vuoden päätös Kungsbackassa Vuoden 2005 viimeinen EBT-kiertueen osakilpailu oli Kungsbacka International Tournament Ruotsissa. Läheisen sijaintinsa vuoksi Kungsbackan turnaus keräsi myös laajan suomalaisedustuksen ja EBT-vuodelle saatiin myös komea päätös nuoren Joonas Jähin vietyä turnauksen lopulta nimiinsä. Kungsbackan pelisysteemi oli Super Sixxxxxx -kiertueelta tuttu. Aluksi pelattiin kuuden sarjan karsinta jonka jälkeen 44 parasta selviytyi jatkoon. Lisäksi jatkopaikka aukesi neljälle parhaalle Desperado-erän pelaajalle. Loppukilpailu pelattiin ensimmäistä kierrosta lukuun ottamatta pudotuspeleinä "paras viidestä" -pelitavalla siten että karsintavaiheen kahdeksan parasta pääsivät suoraan toiselle kierrokselle sijoituksensa mukaisesti. Välierät sekä loppuottelu pelattiin jälleen yhden sarjan otteluina. Torpedoksen Jari Ratia oli Kungsbackassa tiukan paikan edessä. Alkukaudesta aivan EBT-kiertueen pistetilaston kärjessä keikkunut Ratia oli kauden edetessä pudonnut alaspäin rankingissa ja viimeisessä osakilpailussa jokainen piste oli tärkeä taistelussa paikasta maailman ranking-finaaliin. Ratia kesti kuitenkin paineet hyvin ja nappasi jopa karsintavaiheen voiton 1444 pisteen tuloksellaan. Myös kakkossija meni suomalaisille keilaajille Helsingin Grankulla Bowlaren Kai Virtasen jäätyä Ratiasta kuuden pisteen päähän. Yli 1400 pisteen suomalaistulokset heittivät myös Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotila (7./1428), Helsingin Patterin Osku Palermaa (9./1419) sekä Porin Giantsin Jouni Helminen (12./1412). Lohjan Rännimestareiden Lasse Lintilä jäi kyseisestä rajasta vain pisteen päähän sijoittuen karsinnan 18. tilalle. Jatkoon suomalaisista selviytyivät myös Turun Silver Clubin Joonas Jähi (25./1388) sekä GB:n Jussi Lindgren (40./1371). Viimeisen jatkopaikan nappasi Belgian Gery Verbruggen tuloksella 1365 jättäen Ruotsin Simon Mattssonin samalla tuloksella loppukilpailun ulkopuolelle. Torpedoksen ruotsalaisvahvistukset eivät tällä kertaa onnistuneet loppukilpailupaikan veroisesti. Dennis Eklund sijoittui 58. tilalle tuloksella 1348. Erik Andersinin tulos 1314 riitti puolestaan 78. sijalle. Suomalaisten loppukilpailumiehitys sai puolestaan täydennystä vielä Desperado-erästä josta finaalipaikan itselleen keilasivat 248 pisteen sarjoillaan sekä Tampereen Keilakerhon Juhani Parkkali että Patterin Toni Palermaa. Loppukilpailu käynnistettiin pelaamalla kuusi sarjaa nollilta aloittaen. Kuuden sarjan jälkeen 24 parasta selviytyi jatkamaan pudotuspeleissä. Tässä vaiheessa kolme pelaajaa pystyi ylittämään 1400 pisteen rajaan parhaana heistä Joonas Jähi 1435 pisteen tuloksellaan. Ruotsin Magnus Andersson oli toinen tuloksella 1415 ja niin ikään ruotsalainen Robert Andersson kolmas pistein 1401. Jussi Lindgren keilasi myös hyvin sijoittuen neljänneksi 1395 pisteen tuloksella. 24 parhaan joukkoon selviytyivät suomalaisista myös Osku Palermaa (10./1335), Lasse Lintilä (13./1322) ja Jouni Helminen (19./1302). Viimeisenä jatkoon keilasi Ruotsin Johnny Magnusson tuloksella 1278 jättäen Englannin Nick Froggattin jatkorajan alapuolelle viiden pisteen erolla. Turnaus päättyi loppukilpailun ensimmäiseen kuuteen sarjaan myös Juhani Parkkalin (26./1270) ja Toni Palermaan (30./1265) osalta. Kun jäljellä oli enää 32 parasta keilaajaa siirryttiin pudotuspelivaiheeseen. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kahdeksasta suomalaisesta viisi pystyi voittamana ottelunsa. Karsinnan ykkönen Jari Ratia oli melkoisissa ongelmissa Johnny Magnussonin kanssa sillä voitettuaan ensimmäisen sarjan 262-188 Ratia kärsi toisessa sarjassa 203-216 tappion. Kolmannessa sarjassa Ratia siirtyi jälleen johtoon lukemin 239-221 mutta Magnusson tasoitti tilanteen neljännessä sarjassa pistein 192-234. Ratkaisevassa viidennessä sarjassa Ratia oli kuitenkin selvästi vastustajaansa parempi edeten 3-2 -otteluvoittoon sarjoin 219-171. Muista suomalaisista Kai Virtanen kukisti Ruotsin Peter Larsenin selvästi sarjavoitoin 3-0. Joonas Jähi voitti puolestaan Ruotsin Mikael Larsonin lukemin 3-1 ja Osku Palermaa samoin luvuin Ruotsin Anders Öhmanin. Jussi Lindgren joutui tekemään täyden urakan Lasse Lintilää vastaan mutta selvisi lopulta 16 parhaan joukkoon sarjavoitoin 3-2. Lintilä lisäksi tappion suomalaisista ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kokivat Yhdysvaltain Bill Hoffmanille sarjoin 0-3 hävinnyt Jouni Helminen sekä Ruotsin Martin Larsenille kahdesta 268 pisteen sarjasta huolimatta luvuin 2-3 taipunut Pasi Uotila. Toisella pudotuspelikierroksella suomalaisten määrä väheni kolmeen. Jari Ratia joutui taipumaan Ruotsin Helen Johnssonille suoraan kolmessa sarjassa. Ensimmäisessä sarjassa Johnsson oli selvästi parempi pistein 205-245. Toisessa sarjassa Ratia venyi 268 pisteeseen mutta Johnsson pani vielä paremmaksi 286 pisteen sarjallaan. Päätössarjassa ei jälleen ollut mitään epäselvyyttä voittajasta Ratian kärsittyä tappion lukemin 194-257. Jatkoon Suomen edustajista selvisivät Ruotsin Michael Wittendorffin sarjoin 3-0 voittanut Kai Virtanen, Israelin Or Aviramin sarjavoitoin 3-1 kukistanut Joonas Jähi sekä Osku Palermaan jännittävien vaiheiden jälkeen viidessä sarjassa jatkosta pudottanut Jussi Lindgren. Palermaan ja Lindgrenin ottelu oli hurjimmillaan neljännessä sarjassa jonka Lindgren voitti pistein 278-265. Kahdeksan parhaan pelatessa paikoista välieriin joutui Jussi Lindgren toteamaan Robert Anderssonin paremmakseen suoraan kolmessa sarjassa. Kai Virtanen puolestaan oli terävänä ja voitti viiteen sarjaan venyneen ottelunsa Helen Johnssonia vastaan. Kolmas suomalainen Joonas Jähi hävisi ensimmäisen sarjansa Ruotsin Tobias Karlssonia vastaan mutta voitti kolme seuraavaa napaten otteluvoiton sarjoin 3-1. Välierien neljästä pelaajasta kaksi oli siten jälleen suomalaisia. Välierissä Kai Virtanen pelasi EBT-kiertueen pistetilaston kärkimiestä Englannin Paul Mooria vastaan. Moor oli ottelussa 30 pistettä vastustajaansa etevämpi pelaten itsensä loppuotteluun lukemin 233-203. Toisessa välierässä Joonas Jähi ja Robert Andersson kävivät sitten todellista tarjouskilpailua loppuottelupaikasta. Jähi pystyi kuitenkin venymään heikkotasoisessa ottelussa lopulta voittoon sarjoin 152-145 ja selvitti näin itsensä turnauksen loppuotteluun. Välieräjärkytyksestä toivuttuaan Jähi oli loppuottelussa kuin uudesti syntynyt. 264 pisteen sarjallaan Jähi jätti Moorin 70 pisteen päähän ja vei Kungsbackan turnauksen voiton nimiinsä lähes näytöstyyliin. Samalla saatiin 20 turnauksen EBT-vuosi päätökseen mukavissa suomalaistunnelmissa. Viisi suomalaista Dubaihin Vuoden jokaisessa 20 turnauksessa jaettiin EBT-kiertueen ranking-pisteitä. Vuoden päätteeksi kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä miestä sekä naista selviytyi Kuwaitissa pelattavaan World Ranking Masters -kilpailuun. Suomalaisia tähän joukkoon mahtui neljä miestä ja yksi nainen. Pistetilaston ylivoimainen ykkönen oli Englannin Paul Moor 596 pisteellään. Moor keräsi pisteitä 12:sta yhteensä 20:sta osakilpailusta. Toinen ja kolmas sija menivät tasapistein Osku Palermaalle ja Jouni Helmiselle. Palermaa keräsi 479 pistettä yhteensä 14 osakilpailusta kun Helmiselle saman pistemäärän kerääminen vaati onnistumista 15 osakilpailussa. Pasi Uotilan pistemäärä oli 296 mikä oikeutti pistetilaston neljännelle sijalle. Jari Ratian selviytyminen kahdeksan parhaan joukkoon meni lopulta varsin tiukalle. Viimeisestä osakilpailusta ansaitut 44 pistettä kuitenkin nostivat Ratian yhteispisteet 275 pisteen lukemiin mikä riitti lopullisessa pistetilastossa seitsemänteen sijaan. Viimeisen Dubain peleihin oikeuttavan paikan nappasi Ruotsin Robert Andersson 265 pisteen kokonaissaalilla jättäen maanmiehensä Martin Larsenin vaivaisen kahden pisteen päähän. Jussi Lindgren oli vuoden 2005 EBT-kiertueen kymmenenneksi paras keilaaja yhteispistein 257. Muista torpedoslaisista Erik Andersin keräsi vuoden aikana 50 pistettä sijoittuen tällä pistemäärällä 85. sijalle. Dennis Eklundin pistemäärä oli vain neljä pistettä Andersinia heikompi ja hänen lopullinen sijoituksensa 93. tila. Naisten rankingissa ykköspaikan valtasi Tanskan Britt Brönstedt 629 pisteen kokonaispistemäärällä ennen maannaistaan Kamilla Kjeldseniä. Tanskalaisten välinen ero oli 31 pistettä. Suomalaisista ainoana jatkoon selviytyi seitsemänneksi sijoittunut Reija Lunden. Hänen 456 pistettään olivat 23 pistettä enemmän kuin ensimmäisenä jatkorajan alapuolelle jääneen Ruotsin Nina Flackin yhteispisteet. European Bowling Tourin koko kauden tulokset löytyvät European Tenpin Bowling Federationin kotisivuilta. Samasta paikasta löytyy myös vuoden 2005 lopullinen ranking-tilanne. KINKUISTA KIIVAS TAISTELU Torpedoksen keilailuvuosi 2005 sai päätöksensä viikkoa ennen Joulua pelatussa seuran kinkkukilpailussa. Kilpailua varten pelaajat oli jaettu kahteen kilpailusarjaan valtakunnallisen keskiarvon perusteella. A-sarjassa pelasivat yli 190 pisteen keskiarvon omaavat pelurit ja B-sarjassa keskiarvoissa alle 190 pisteen jäävät keilaajat. Kinkkukilpailu pelattiin tälläkin kertaa kuuden sarjan kilpailuna eurooppalaisella pelitavalla Keila-Veikkojen Talvikisan yhteydessä. Tasoituksina molemmissa kilpailusarjoissa käytettiin keskiarvotasoituksia (210/70%). Kilpailusuoritukseksi laskettiin viikon ensimmäinen erikoiskilpailusuoritus. Osanottajia kilpailuun saatiin jälleen kerran varsin mukavasti. Yhteensä kinkkukilpailun pelasi 21 torpedoslaista joista 13 osallistui A-sarjaan ja kahdeksan B-sarjaan. Pohjanlahti vihdoin voittoon A-sarjan ykkössijan nappasi tänä vuonna Raimo Pohjanlahti. Voittoa voidaan pitää vähintäänkin ansaittuna sillä kahtena edellisenä vuonna Pohjanlahti sijoittui vastaavan kilpailun kakkoseksi. Vuonna 2003 Jari Ratia oli 1403 pisteen tuloksella 42 pistettä Pohjanlahtea parempi ja viime vuonna Timo Aalto vei voiton yhdeksän pisteen erolla. Tällä kertaa Pohjanlahden 1357 pisteen tulos riitti kuitenkin voittoon Seppo Koukosen jäätyä kakkoseksi yhdeksän pistettä heikommalla tuloksella. Kilpailu oli A-sarjan osalta varsin hyvätasoinen sillä peräti kuusi pelaajaa ylitti tasoituksin 1300 pisteen rajan. Kolmanneksi sijoittui Simo Honkanen 1340 pisteen tuloksella ennen 1321 pistettä kerännyttä Jarmo Ahokasta. Yli 1300 pistettä heittivät myös viidenneksi sijoittunut Pekka Ahokas (1319) sekä kuudenneksi tällä kertaa jätetty Janne Kyllönen (1312). Huuskonen B-ryhmän ykkönen Myös B-ryhmässä voittoon tarvittiin yli 1300 pisteen tulos. Voiton arvoisesti tänä vuonna onnistui Timo Huuskonen joka 180 pisteen tasoituksella heitti 1331 pisteen yhteistuloksen. Tiukimmin Huuskoselle kampoihin laittoi Jouni Tuominen joka jäi tämänkertaisessa koitoksessa voitosta 33 pisteen päähän. B-sarjan kolmannen sijan nappasi Antti Kapulainen tasoituksellisella tuloksella 1263. Torpedoksen kinkkukilpailun tulokset kokonaisuudessaan löytyvät kotisivujemme tulososiosta. RATIALLE URAN 15. MAKSIMISARJA Vuoden 2005 lähestyessä loppuaan saatiin Torpedoksen kolmesatastilastoihin vielä yksi täydennys. Kesällä miesten EM-kilpailuissakin menestyksekkäästi esiintynyt Jari Ratia heitti nimittäin Itsenäisyyspäivänä Tikkurilassa jo uransa 15. kolmesatasen. Myös Uotila lähellä onnistumista Perinteisen Tikkurila-turnauksen loppukilpailu keilattiin Itsenäisyyspäivänä Tikkurilan keilahallissa Vantaalla. Jo alkukilpailuun osallistui sankka joukko hyviä keilaajia ja loppukilpailustakin tuli siten todella korkeatasoinen. Finaalissa pelattiin aluksi viisi sarjaa eurooppalaisittain jonka jälkeen 12 parasta heittäjää keilasi vielä kaksi sarjaa lisää. Lopuksi viisi parasta heitti vielä pudotuspelit. Jari Ratian osalta kilpailu alkoi hieman heikosti ja ensimmäiseen sarjaan kertyi vain 170 pistettä. Seuraavassa sarjassa löytyi sitten oikea pallo ja radalla 14 syntyi 12 kaadon jonon myötä Ratian uran 15. täysosuma. Samassa sarjassa myös Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotilalla oli sarjansa alussa 11 kaatoa mutta viimeisellä heitolla pystyyn jäivät keilat 3 ja 6. Uotilallekin merkittiin kuitenkin mainio 298 pisteen tulos. Ratia jatkoi hyvää peliä toisen sarjan 300 pisteen sarjansa jälkeenkin. Viiden sarjan jälkeen kasassa oli 1146 pistettä (ka. 229,20) mikä takasi tässä vaiheessa kilpailun kakkossijan. Pasi Uotilan vauhti oli kuitenkin Ratiallekin liikaa sillä Uotilan viiden sarjan yhteistulos oli peräti 1242 pistettä (ka. 248,40). Kaksi seuraavaakin sarjaa olivat täysin Pasi Uotilan näytöstä. Kahden sarjan yhteistuloksella 548 Uotilan seitsemän sarjan noteeraus nousi 1790 pisteen (ka. 255,71) lukemiin. Tällä tuloksella Uotila otti suvereenisti kilpailun kärkipaikan ennen pudotuspelejä. Toiseksi tässä vaiheessa nousi Vantaan Prime BC:n Sampsa Piira ennen kolmanneksi pudonnutta Jari Ratiaa. Kaksi viimeistä pudotuspelipaikkaa menivät Helsingin Grankulla Bowlaren Teemu Raatikaiselle sekä Järvenpään Bowling Dream Teamin Samu Tervakorvelle. Ensimmäisessä pudotuspelissä "Super-Teemu" Raatikainen ei antanut Samu Tervakorvelle mitään mahdollisuutta. Ottelu päättyi Raatikaisen voittoon luvuin 269-224. Toisessa ottelussa olivat siten vastakkain Raatikainen ja Jari Ratia. Tämä ottelu oli erittäin tasainen aina viimeisiin ruutuihin mutta Ratia käänsi ottelun lopulta edukseen luvuin 254-231. Loppuottelupaikasta Pasi Uotilaa vastaan pelasivat siis Sampsa Piira ja Jari Ratia. Välierä ratkesi melko aikaisessa vaiheessa Piiran jäätyä toisella rataparin radalla ilman kaatoja. Ratia eteni näennäisen helppoon voittoon luvuin 235-196. Loppuottelussa Ratian vastustaja oli kilpailua tähän saakka suvereenisti hallinnut Uotila. Ensimmäisen sarja päättyi Uotilan eduksi niukasti 212-213 mutta toisessa sarjassa Uotila ei antanut mitään mahdollisuutta reaktionsa kadottaneelle Ratialle. Ero kasvoi lopulta 50 pisteeseen Uotilan viedessä voiton yhteispistein 442-392. Ensimmäinen Torpedos-kolmesatanen Tikkurilassa 26-vuotiaalle Jari Ratialle Tikkurilan onnistuminen oli siis jo uran 15. kolmesatanen. Kyseessä oli samalla kauden 2005-2006 toinen torpedoslaisten heittämä 300 pisteen sarja. Kauden ensimmäinen onnistujahan oli Jaakko Polttila joka teki oman 12 kaadon jononsa Raisiossa vain puolitoista viikkoa ennen Ratiaa. Ratian kolmesatanen oli myös siinä mielessä historiallinen että kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Torpedoksen paidassa keilattiin 300 pisteen sarja Tikkurilan keilahallissa. Tikkurilasta tuli yhteensä 18. halli jossa Torpedoksen keilaajat ovat pystyneet kolmesatasen heittämään. Muut tilastoista löytyvät hallit ovat aakkosjärjestyksessä Aninkainen (Turku), Forssa, Heinola, Hyvinkää, Imatra, Järvenpää, Kauhajoki, Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Pori, Raisio, Riihimäki, Salo, Tali (Helsinki) ja Tapanila (Helsinki). Torpedoksen väreissä on reilun 15 vuoden aikana heitetty nyt yhteensä 59 kolmesatasta. Eniten onnistumisia on tullut nimenomaan Jari Ratialle joka on uransa 15 täysosumasta tehnyt 14 Torpedoksen riveissä. Lähimmäksi Ratiaa yltää Jarmo Ahokas joka Torpedosta edustaessaan on heittänyt 11 kertaa 300 pisteen sarjan. Koko uran kolmesatasissa Ahokas on vielä selvästi Ratian edellä 24 tilastomerkinnällään. Torpedoksen tarkemmat ennätystilastot ovat nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. TORPEDOS-SENIORIT VAISUINA SM-KILPAILUISSA Viime vuosina menestykseen tottuneet Torpedoksen seniorikeilaajat lähtivät suurin odotuksin tämänvuotisiin seniorien SM-kilpailuihin Raumalle. Marraskuun alkupuolelta joulukuun ensimmäiseen viikonvaihteeseen saakka keilatussa karsintakilpailussa torpedoslaisten menestys jäi kuitenkin todella vaatimattomaksi. Yksikään Torpedoksen keilaajista ei nimittäin ollut lähelläkään henkilökohtaista loppukilpailua ja parikilpailussakin mitalisijat jäivät yli 250 pisteen päähän. Seniorien SM-kilpailuissa pelattiin totuttuun tapaan aluksi kuuden sarjan karsinta amerikkalaisella pelitavalla. Tämän jälkeen 16 parasta miestä sekä kahdeksan parasta naista selviytyi henkilökohtaisiin loppukilpailuihin. Lisäksi alkukilpailun yhteydessä ratkaistiin 2 x 6 sarjan parimestaruus sekä miesten että naistein sarjoissa. Viljakainen Torpedoksen valopilkku Miesten puolella karsinnan ykkösheittäjä oli Porin MeKe:n Reijo Saarinen. Muutama vuosi sitten miesten SM-kilpailuissakin pronssille yltänyt porilainen löi taululle 1424 pisteen (ka. 237,33) tuloksen jättäen kilpakumppaninsa selvästi taakseen. Toiseksi parhaiten keiloja alkukilpailussa kaatoi nimittäin Vantaan Prime BC:n Seppo Eskolin joka 1376 pisteen tuloksellaan jäi Saarisesta 48 pisteen päähän. Kaksi seuraavaa sijaa karsintavaiheessa menivät Valkeakosken Walki Teamin keilaajille Aarne Tuominiemen ollessa kolmas 1328 pisteen tuloksella ennen 1321 pistettä heittänyttä Rauli Heikkistä. Kaksi muuta 1300 pisteen rajan ylittäjää edustivat Helsingin Patteria sillä viidenneksi sijoittui Rauli Raita tuloksella 1317 sekä kuudenneksi Rainer Tuunela tuloksella 1314. Torpedoksen seniorien tulokset jäivät pääosin kauaksi pelaajien normaalitasosta. Poikkeuksen tähän sääntöön teki C-luokassa keilaava Jouko Viljakainen joka heitti yli 100 pistettä keskiarvoaan paremman tuloksen pistein 1142. Tuloksellaan Viljakainen oli lopulta Torpedoksen paras edustaja sijoittuen henkilökohtaisella tuloslistalla 96. sijalle. Muista torpedoslaisista 1100 pisteen rajan pystyivät ylittämään vain 1137 pistettä heittänyt Raimo Pohjanlahti (103.) sekä 1123 pistettä kasannut Seppo Koukonen (131.). Parikilpailun voitto Valkeakoskelle Alkukilpailun yhteydessä pelatun parikilpailun mestaruus meni ylivoimaiseen tyyliin Valkeakosken Walki-Teamin parivaljakolle Rauli Heikkinen ja Aarne Tuominiemi. Heikkisen 1321 ja Tuominiemen 1328 pisteen tulokset nostivat parikilpailun voittolukemat 2649 pisteeseen mikä tarkoittaa 220,75 pisteen keskiarvoa. Hopeamitalit vienyt Helsingin Patterin pari Kauko Parviainen ja Rauli Raita jäikin voittajasta jo 85 pisteen päähän. Himmeimmät mitalit ansaitsi tänä vuonna itselleen Vantaan Prime BC:n kaksikko Seppo Eskolin ja Jouko Kovero. Vantaalaisten 2513 pisteen yhteistulos riitti kukistamaan Porin MeKe:n parin Raimo Leimala ja Reijo Saarinen vaivaisella kahdella pisteellä. Suhteellisen alhaisessa tulostasossa paritulokseen ylsi yhteensä kymmenen paria. Heikkojen henkilökohtaisten tulosten myötä Torpedoksen menestys myös parikilpailussa jäi olemattomaksi. Korkeimman sijoituksen Torpedoksen pareista nappasi Seppo Koukosen ja Raimo Pohjanlahden muodostama pari 2260 pisteen yhteistuloksellaan. 253 pisteen päähän mitalisijoista jääneen parin sijoitus lopullisella tuloslistalla oli 42. sija. Muut Torpedoksen parit eivät tällä kertaa yltäneet sadan parhaan joukkoon. Pohjanlahti edelleen ainoa Torpedos-mitalisti Torpedoksen menestys Raumalla oli erityisen vaisua kun sitä verrataan edellisvuonna Kouvolassa heitettyihin vastaaviin kilpailuihin. Tuolloin Raimo Pohjanlahti ja Sulo Hietala selviytyivät molemmat henkilökohtaiseen loppukilpailuun. Pohjanlahti taisteli itsensä lopulta pronssille napaten Torpedoksen historian ensimmäisen seniorien SM-mitalin. Hietalakin sijoittui hienosti kuudenneksi ja lisäksi parikilpailussa Seppo Koukonen ja Raimo Pohjanlahti olivat neljänsiä. Seniorien SM-kilpailujen tarkemmat tulokset ovat tarkasteltavissa Suomen Keilailuliiton sivuilla. Torpedoksen keilaajien menestykseen seniorien SM-kilpailuissa kautta aikojen voi puolestaan tutustua kotisivujemme saavutusosiossa. TORPEDOS KOHTI SM-LIIGAN YLEMPÄÄ LOPPUSARJAA Miesten SM-liiga pelasi viimeiset ottelunsa ennen joulutaukoa joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina Talin keilahallissa. Kyseessä oli kauden neljäs pelipäivä ja ottelujen päätyttyä saatiin myös SM-liigan runkosarjan ensimmäinen puolisko päätökseensä. Torpedos antoi lauantaina pelatuissa viidessä ottelussa jo viitteitä paremmasta mutta joutui silti lähtemään sunnuntain peleihin sarjan yhdeksänneltä sijalta. Sunnuntaikaan ei sujunut täysin odotusten mukaisesti sillä kuusi peliä tuottivat kolme voittoa ja yhtä monta tappiota. Muiden joukkueiden pelatessa sopivasti ristiin Torpedos kuitenkin nousi sarjataulukossa seitsemännelle sijalla eivätkä ylemmän loppusarjan pelit ole enää kuin 115 pisteen päässä. Ero mitalipelipaikkoihin kasvoi kuitenkin jo huolestuttavan suureksi. Erot pieniä sunnuntainakin Sunnuntaiaamu käynnistyi Torpedoksen osalta ottelulla Porin Giantsia vastaan. Torpedoksen pelureista Pasi Pöllänen aloitti terävästi 225 pisteen sarjalla ja Mikko Metsokin kasasi 211 pisteen tuloksen. Muut torpedoslaiset jäivät kuitenkin selkeästi alle 190 pisteen tuloksiin ja Giants eteni Antti-Pekka Laxin 257 pisteen sarjan siivittämänä niukkaan otteluvoittoon. Loppulukemat merkittiin pistein 965-980 eli eroa porilaisten hyväksi kertyi vaivaiset 15 pistettä. Ensimmäisen sarjan tappion jälkeen Torpedos ei jättänyt toisessa ottelussaan mitään sattuman varaan. Helsingin Tornados heitti kotiradoillaan vaatimattoman 974 pisteen tuloksen eikä Torpedoksella ollut pelin kulkiessa vaikeuksia päihittää vastustajaansa. Voiton taustalla olivat erityisesti Jaakko Polttila 268, Mikko Metso 246 ja Jarmo Ahokas 244 pisteen sarjoillaan sillä Pasi Pöllänen ja ankkurina heittänyt Jari Ratia jäivät tällä kertaa alle 180 pisteen tuloksiin. Tornadoksen parhaista suorituksista ottelussa vastasivat Kimmo Lehtonen 215 ja Pauli Dahlbom 211 pisteen sarjoillaan. Kierroksen toisen voittonsa Torpedos otti kolmannessa ottelussa Turun Silver Clubia vastaan. Tulostaso tosin rauhoittui huomattavasti edellisen sarjan hurjastelusta mutta tällä kertaa 980 pisteen yhteistuloskin riitti takaamaan voittobonukset turkulaisten jäätyä 24 pistettä heikompaan tulokseen. Torpedoksen kaikki viisi pelaajaa heittivät ottelussa parituloksen tuntumaan Jarmo Ahokkaan ollessa paras 203 pisteen tuloksellaan. Varmasti oman osuutensa hoiti myös edellisen sarjan lopussa vaihtoon joutuneen Jari Ratian tilalle ankkuriksi nostettu Jaakko Polttila 202 pisteen sarjallaan. SC:n tehomies oli 236 pisteen sarjan heittänyt Tommi Teivainen. Loppupäivä mollivoittoinen Ruokatauon jälkeen Torpedoksen vastustajaksi asettui Helsingin Grankulla Bowlare. Ottelusta odotettiin toisintoa hyvätasoisesta Tornados Trio Tournamentin TV-finaalista jossa joukkueet aikaisemmin syksyllä kohtasivat. Ottelu alkoi Torpedoksen kannalta kuitenkin todella murheellisesti sillä jo muutaman ruudun jälkeen GB oli karannut 50 pisteen karkumatkalle. Sarjan puoliväliin mennessä eroa oli kertynyt jo sata pistettä. Sarjan loppupuoliskolla Torpedos lopulta aloitti kiivaan takaa-ajon. Ainoastaan Jaakko Polttila oli suurissa vaikeuksissa ja Timo Aalto korvasikin hänet kolmeen viimeiseen ruutuun. Parivaljakon yhteistyö takkusi kuitenkin pahasti ja tuloksena olikin vain 135 sarjatulos. Jari Ratian 237, Jarmo Ahokkaan 236 ja Pasi Pölläsen 223 pisteen sarjat kuitenkin nostivat Torpedoksen joukkuetuloksen 1030 pisteeseen. Torpedokselta loppuivat kuitenkin ruudut kesken sillä selkä edellä vastaan tullut GB pystyi kuin pystyikin lopulta säilyttämään johtoasemansa. Jussi Lindgrenin 237, Janne Tunturin 226 ja Sami Heinilän 214 pisteen sarjojen turvin helsinkiläiset keräsivät 1036 pisteen yhteissaaliin ja veivät siten ottelun voiton kuuden pisteen erolla Torpedokseen. Neljän pelatun sarjan jälkeen Talin rataolosuhteet olivat jo selvästi kuivuneet. Kaiken lisäksi Torpedos pelasi viidennen ottelunsa Helsingin Ailec Teamia vastaan rataparilla 35-36 joka oli vielä selkeästi muita ratapareja kuivempi. Ottelusta muodostuikin kaikkea muuta kuin suurta keilailujuhlaa oikeakätisten pelaajien heittäessä palloaan suurella vauhdilla radan vasemmasta reunasta kohti ykköskeilaa. Ainoana vasenkätisenä ottelussa pelannut Torpedoksen Jaakko Polttila joutui hänkin miettimään pelilinjansa kyseisellä rataparilla uusiksi mutta muutokset olivat kuitenkin edes hieman vähemmän radikaaleja kuin oikeakätisillä pelureilla. Torpedos pystyi lopulta ratkaisemaan ongelmallisen rataparin pulmat hieman vastustajaansa paremmin. Pasi Pöllänen venyi 203 pisteen sarjaa ja Jaakko Polttila vasuroi tasan 200 pistettä mikä riitti nostamaan Torpedoksen yhteistuloksen 942 pisteeseen. Ailecin joukkueesta kaikki heittäjät jäivät alle 200 pisteen tuloksiin ja yhteispisteitäkään ei kertynyt 918 pistettä enempää. Torpedos oli näin ollen vaikeissa olosuhteissa 24 pistettä vastustajaansa parempi ottaen kierroksen kolmannen voittonsa. Torpedoksen viikonvaihteen viimeinen vastustaja oli Helsingin Patteri. Tavoistaan poiketen Torpedos pääsi ottelun alkuvaiheissa niukkaan johtoon Patterin tehdessä muutamia tyhjiä heti ensimmäisiin ruutuihin. Loppua kohden Torpedoksen ote kuitenkin höltyi ja Patteri nousi otteluvoittoon pistein 956-993. Torpedoksen paritulosmiehet olivat 212 pisteen sarjat heittäneet Jarmo Ahokas ja Jari Ratia. Patterin parhaan tuloksen kierroksen päätössarjassa heitti Markku Petäjämaa 224 pisteen lukemin. Toni Palermaa oli ottelun kolmas 212 pisteen tulokseen päätynyt keilaaja. Mitalipelit 865 pisteen päässä Sunnuntain kuuden ottelun kierroksella oli yksi joukkue selvästi yli muiden. Tampereen Keilakerho voitti kaikki ottelunsa ja oli lisäksi kierroksen parasta keskiarvoa heittänyt joukkue 1048,67 pisteen noteerauksellaan. Viisi otteluaan voittanut ja kierroksen kakkoseksi sijoittunut Lohjan Rännimestarit jäikin tamperelaisista peräti 401 pisteen päähän. Kierroskolmonen Varkauden Mainarit sekä neljänneksi sijoittunut Helsingin Patteri voittivat kumpainenkin neljä ottelua kuudesta. Mainarit jäi kierroskärjestä 477 ja Patteri 503 pistettä. Torpedos pelasi sunnuntaina 998,00 pisteen keskiarvolla voittaen kolme ottelua. Kierroksen tuloksissa tämä riitti lopulta seitsemänteen sijaan 754 pistettä kierroksen ykkösjoukkuetta jäljessä. Kierrosvoittonsa ansiosta TKK nousi myös sarjataulukon kärkeen joulutauolle lähdettäessä. Toisena oleva RäMe on jäänyt ykkössijasta kuitenkin vain 48 pisteen päähän. Mainarit pitää runkosarjan puolivälissä hallussaan sarjan kolmossijaa ja samalla viimeistä mitalipeleihin oikeuttavaa sijoitusta. Varkautelaisten ero kärkeen on tässä vaiheessa 275 pistettä. Torpedos nousi Talin kierroksen jälkeen sarjan seitsemänneksi. Ero sarjan kärkeen on 1140 pistettä ja mitalipeleihinkin jo 865 pistettä. Kuudes sija ja samalla ylempi loppusarja on kuitenkin vain 115 pisteen päässä. Tuota kuudetta sijaa pitää tällä hetkellä hallussaan GB. Sunnuntain henkilökohtaisten tilastojen kuuma nimi oli SC:n Joonas Jähi. Nuorukaisen 224,67 pisteen keskiarvo oli kierroksen paras ja kaiken lisäksi hän kruunasi suorituksensa heittämällä neljännessä ottelussa Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubia vastaan täydellisen 300 pisteen sarjan. Kierroksen toiseksi parasta vauhtia piti yllä TKK:n kokenut Petri Mannonen 219,17 pisteen keskiarvollaan. Kolmossija kierrostilastossa meni puolestaan Mainareiden Janne Heikkiläiselle keskiarvolla 218,83. Lähes Heikkiläisen lukemiin pääsi vain neljä sarjaa heittänyt Vantaan Prime BC:n Jani Partanen keskiarvolla 218,75. Yleisen tulostason laskiessa myös Torpedoksen henkilökohtaiset keskiarvolukemat olivat lauantaisia vaatimattomampia. Selkeästi parasta vauhtia piti yllä Jarmo Ahokas keskiarvolla 210,83. Toisena miehenä parivauhtiin pääsi Mikko Metso 200,67 pisteen keskiarvollaan. Neljän muun torpedoslaisen keskiarvot mahtuivat 194 ja 197 pisteen välille. Miesten SM-liiga palaa joulutauolta tammikuun toiseksi viimeisenä viikonvaihteena. Tuolloin pelataan Porissa runkosarjan viides ja kuudes pelipäivä. SM-liigan tuloksia runkosarjan puolessa välissä voi tarkastella kotisivujemme tulososiossa. SM-LIIGASSA JO MERKKEJÄ PAREMMASTA Miesten SM-liigan pelit jatkuivat joulukuun ensimmäisenä viikonvaihteena Helsingin Talissa pelatulla kaksoiskierroksella. Torpedos oli Lappeenrannassa pelatun avausviikonvaihteen jälkeen sarjassa vasta yhdeksännellä sijalla ja joukkue lähtikin Talin kierrokselle selkeä sijoitusparannus mielessään. Talin kierroksella Torpedos pelasi puhtaasti kotimaisin voimin ruotsalaisvahvistus Erik Andersinin joutuessa työesteiden vuoksi jättämään tämänkertaiset pelit väliin. Andersinin korvasi kokenut Pasi Pöllänen joka teki paluun liigaympyröihin muutaman välivuoden jälkeen. Lauantaina pelattiin poikkeuksellisesti vain viisi ottelua sillä kuuden ottelun kierros oli siirretty sunnuntaille. Torpedos esitti päivän kamppailuissa jo kohtuullisen hyvää peliä mutta asemat sarjataulukossa eivät silti juurikaan kohentuneet. Kolmella voitolla ja kahdella tappiolla Torpedos otti sarjan kärkeä yli 150 pistettä kiinni mutta kuudes sija ja samalla ylemmän loppusarjan paikat karkasivat reilut 70 pistettä kauemmaksi. Kolmen pelipäivän jälkeen Torpedoksen sijoitus sarjataulukossa on edelleen yhdeksäs. Kierros käyntiin kahden pisteen voitolla Lauantain avauspelissä Torpedos pelasi Tampereen Keilakerhoa vastaan. Kuten monesti aikaisemminkin "rakkaiden vihollisten" kamppailu sujui varasin tasaisissa merkeissä. Torpedoksen ankkurilta Jari Ratialta vaadittiin lopulta ehjää viimeiseen ruutuun tamperelaisten kukistamiseksi. Ratia teki tarvittavan paikon ja ylimääräisen heiton kahdeksan keilan kaadon jälkeen Torpedos otti kierroksen ensimmäisen voittonsa tuloksin 994-992. Ensimmäisessä sarjassa Torpedoksen parhaasta tuloksesta vastasi jo aikaisemmin syksyllä Tornados Trio Tournamentin yhteydessä Talissa kunnostautunut Jaakko Polttila. Tällä kertaa Polttila vasuroi 222 pisteen lukemat. Muita Torpedoksen onnistujia olivat Pasi Pöllänen 216 ja Jari Ratia 205 pisteen sarjoillaan. TKK:n ykkösnimi oli 236 pisteen sarjan ankkuroinut maajoukkuemies Petri Mannonen. Toisessa ottelussa Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubia vastaan Torpedos jäi sarjan alussa pahasti alakynteen. Lahtelaiset ottivat kuitenkin sarjan loppuun armottoman loppukirin saavuttaen vastustajaansa ruutu ruudulta. Päätösruudussa Torpedos käväisi jo hetken johdossakin mutta lopulta R-ABC onnistui kääntämään ottelun edukseen lukemin 977-991. Lappeenrantalaisia vastaan pelatussa ottelussa Torpedoksen parhaaksi nousi 223 pistettä heittänyt Jarmo Ahokas. Jaakko Polttila jatkoi hyviä otteitaan 217 pisteen sarjalla ja Pasi Pöllänenkin ylsi tasan 200 pisteen tulokseen. R-ABC:n tehokkain oli Pekka Häkli 222 pisteen sarjallaan. Seuraavassa ottelussa Torpedos koki vielä edellistäkin sarjaa niukemman tappion. Torpedos heitti kierroksen ensimmäisen parituloksensa 1010 pisteen lukemin mutta vastassa ollut Lohjan Rännimestarit pisti vielä kaksi pistettä paremmaksi. Torpedos kärsi siten kierroksen kolmannessa ottelussa jo toisen tappionsa. Torpedoksen ankkuri Jari Ratia teki ottelussa parhaansa mutta 254 pisteen tuloskaan ei tällä kertaa riittänyt. Toisena torpedoslaisena yli paritulokseen pystyi Jaakko Polttila 216 pisteen sarjallaan. RäMe:en tasaisesta miehistöstä paras oli Toni Laine 225 pisteen lukemin. Lohjalaisten ankkuri Lasse Lintilä teki ratkaisevassa paikassa tarvittavat kaadot ja keräsi 214 pisteen tuloksen. Tahti kiihtyi loppua kohden Kaksi tappiotakaan ei pystynyt lannistamaan Torpedosta vaan joukkue paransi edelleen otteitaan. Neljännessä sarjassa Torpedos heitti kierroksen toistaiseksi parhaan tuloksensa 1027 pisteen lukemin eikä vastassa ollut Vantaan Prime BC pystynyt vastaamaan. Eroa kertyi lopulta tasan 50 pistettä lahtelaisyhdistelmän hyväksi. Torpedoksen riveissä Pasi Pöllänen oli edelleen vahvassa vireessä tehden tällä kertaa 238 pisteen sarjan. Pölläsen lisäksi torpedoslaisista peli kulki 221 pistettä heittäneellä Jari Ratialla sekä 208 pisteen tulokseen päätyneellä Jarmo Ahokkaalla. Prime BC:n paritulosmiehet olivat Toni Toivonen (232) ja Mikko Vainio (219). Lauantain pelit päättyivät Torpedoksen osalta otteluun Varkauden Mainareita vastaan. Torpedos pelasi päätöskamppailussa varsin vapautuneesti mutta Mainarit ei antanut mitään ilmaiseksi. Varkautelaiset keräsivät nimittäin 259 pistettä heittäneen Janne Heikkiläisen johdolla 1055 pisteen yhteistuloksen. Tämäkään ei tällä kertaa kuitenkaan riittänyt Torpedoksen kukistamiseen sillä lahtelaiset päättivät kierroksensa voittoon kerättyään 1104 pisteen joukkuetuloksen. Vahvimmin Mainareiden kukistamisessa esillä oli jälleen Pasi Pöllänen joka heitti peräti 268 pisteen tuloksen. Jarmo Ahokas oli tällä kertaa 236 pisteen vauhdissa ja Jaakko Polttila jäi Ahokkaasta ainoastaan kahden pisteen päähän. Neljäntenä torpedoslaisena yli 200 pisteen vauhtia heitti Timo Aalto joka päätti urakkansa 204 pisteen sarjaan. Torpedos kierroksen viidenneksi paras joukkue Lauantain paras joukkue oli TKK joka voitti kolme ottelua viidestä 1066,60 pisteen joukkuekeskiarvolla. Neljään voittoon pystyneet RäMe, R-ABC sekä Helsingin Tornados jäivät tamperelaisten taakse selvästi heikompien joukkuekeskiarvojensa vuoksi. Lähimmäksi tamperelaisia pääsi RäMe joka jäi kierrosvoitosta 45 pistettä. Torpedos keräsi viidestä ottelustaan siis kolme voittoa kärsien kaksi tappiota. Eroa kierroskärkeen kertyi 221 pistettä. Torpedoksen keskiarvo viidessä ottelussa oli 1022,40. Tätä parempaan vauhtiin pystyivät ainoastaan TKK, ainoastaan kaksi voittoa keskiarvolla 1033,00 kerännyt Turun Silver Club sekä reilut viisi pistettä Torpedosta paremmalla keskiarvolla heittänyt RäMe. Sarjataulukossa Lappeenrannan jälkeen liigakärjessä ollut Mainarit putosi kolmanneksi. Ykkössijan nappasi itselleen RäMe 129 pistettä ennen Silver Clubia. Kahden kärkijoukkueen ero vain 129 pistettä eikä Mainaritkaan ole piikkipaikasta kuin 151 pisteen päässä. TKK nousi kierrosvoittonsa myötä jo neljänneksi 353 pistettä Mainareita jäljessä. Torpedoksen sijoitus pysyi edelleen yhdeksäntenä. Ero ykköspaikkaan kapeni 739 pisteeseen mutta kuudes sija ja samalla ylempään loppusarjaan oikeuttavat sijoitukset karkasivat 236 pisteen päähän. Ero karsijan paikalla tällä hetkellä majailevaan Helsingin Aileciin on sekin tällä hetkellä turvallisen tuntuiset 977 pistettä. Suoran putoajan paikalla oleva Prime BC on jäänyt jo 1706 pisteen päähän. Lauantain tulostaso oli melko hyvä ja henkilökohtaisissa tilastoissakin 17 pelaajaa heitti vähintään 210 pisteen keskiarvolla. Kierroksen parhaalla keskiarvolla heitti TKK:n Matti Virta jonka noteeraus viiteen sarjaan oli 1125 pistettä (ka. 225,00). Ainoastaan yhden keilapisteen Virrasta jäi R-ABC:n Petri Kankaanranta 224,80 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksen Pasi Pöllänen teki vakuuttavan paluun liigapeleihin heittämällä viisi sarjaa 221,80 pisteen keskiarvolla ollen noteerauksellaan kierroksen kolmanneksi paras keilaaja. Yli 220 pisteen vauhtia Talin lauantaikierroksella heittivät lisäksi Porin Giantsin Ari Valaranta (ka. 221,60), Helsingin Patterin Markku Petäjämaa (ka. 220,60) sekä RäMe:en Lasse Lintilä (ka. 220,00). Torpedoksen miehistöstä toiseksi parhaan keskiarvon itselleen merkkautti Jaakko Polttila 215,00 pisteen lukemin. Parivauhtiin ylsivät lisäksi Jarmo Ahokas ja Jari Ratia jotka molemmat pelasivat 202,40 pisteen keskiarvolla. Miesten SM-liigan pelit jatkuvat heti sunnuntaina kuudella ottelulla. Kauden kolmannen pelipäivän tarkemmat tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. POLTTILALLE 300 JA TORPEDOKSEN ENNÄTYS Syyskauden 2005 jo lähestyessä loppuaan saatiin Torpedoksen 300-tilastoihinkin kauden ensimmäinen merkintä. Asialla oli tällä kertaa Torpedokseen tänä syksynä liittynyt Jaakko Polttila joka onnistui tekemään täydellisen 12 kaadon rivin viime lauantaina ollessaan heittämässä Aura-turnausta Raisiossa. Kolmesatanen syntyi heti amerikkalaisella pelitavalla heitetyn kuuden sarjan kilpailun ensimmäisessä sarjassa rataparilla 3-4. Polttila ei täydellisestä alustaan häkeltynyt vaan vasuroi vielä toiseenkin sarjaansa 266 pisteen lukemat. Kahden sarjan jälkeen kasassa oli siten jo peräti 566 pistettä. Tämän jälkeen peli kulki jo hieman tavanomaisemmissa merkeissä sillä kuuden sarja yhteistulokseksi Polttila heitti 1372 pistettä (ka. 228,67). 300 pisteen sarja oli 40-vuotiaan Polttilan uran toinen. Torpedoksen historiassa kyseessä oli jo 58. kolmesatanen. Näistä unelmasarjoista vain kahdeksan on heitetty amerikkalaisella pelitavalla. Polttilan onnistuminen oli myös ensimmäinen torpedoslaisten Raisiossa heittämä 300 pisteen sarja. Ratian ennätys historiaan Polttilan huiman aloituksen myötä syntyi myös uusi kahden sarjan Torpedoksen seuraennätys amerikkalaisella pelitavalla. Polttilan 566 pisteen noteeraus on nimittäin kymmenen pistettä parempi kuin Jari Ratian maaliskuussa 2003 Hyvinkäällä heittämä aikaisempi ennätystulos. 566 pisteen tulos tarkoittaa kahteen sarjaan 283,00 pisteen keskiarvoa. Tarkemmat listaukset kaikista Torpedoksen paidassa heitetyistä 300 pisteen sarjoista sekä seuran ennätyksistä löytyvät kotisivujemme ennätysosiosta. KAKKOSLOHKOLLA VÄRIKÄS BAKER-ILTA Viimeiset Lahti-Bowlingin Baker-liigan pelit ennen joulutaukoa pelattiin eilen kakkoslohkon heitettyä kolmannen kierroksensa. Ilta oli kokonaisuudessaan sekä myös Torpedoksen osalta varsin värikäs pelaajista riippumattomien tekijöiden aiheutettua ylimääräistä hämmennystä. Keskiviikon kierroksella päänsärkyä joukkueille aiheuttivat sekä automaattiset pistelaskimet että keilojen pystytyskoneet. Kierroksen käynnistyessä kahdeksasta käytössä olleesta radasta kuudelta pimenivät pistelaskinten monitorit. Tämän jälkeen ainoan normaalisti toiminnassa olleen rataparin keilojen pystytyskoneen moottori sanoi sopimuksensa irti ja jouduttiin turvautumaan poikkeusjärjestelyihin. Hallin loppupäähän sijoitetun kierroksen peleistä osa siirrettiin toiselle puolelle salia. Alkupäässä käytettyjä kahta rataparia ei oltu kuitenkaan hoidettu koko päivän aikana ja olosuhteet olivat sen mukaiset. Loppupäässä jouduttiin puolestaan pelaamaan yhdellä rataparilla manuaalisella kirjanpidolla. Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit kolmannella kierroksella olivat varsin vaihtelevia. Alussa hoitamattomilla radoilla pelatut sarjat olivat joukkueelle varsinaista tervanjuontia mutta loppua kohden syntyi jo melkoisia kaatojonojakin. Loppujen lopuksi tärkein eli lohkon kärkipaikka säilyi kuitenkin selvästi. Kaksi ensimmäistä sarjaa D-luokan vauhtia Kierros käynnistyi Torpedoksen osalta ottelulla Kaadon kakkosjoukkuetta vastaan. Automaattilaskinten ja keilanpystytyskoneiden ongelmien vuoksi ottelu jouduttiin siirtämään hallin alkupään radoille eikä Torpedos löytänyt kahdessa ensimmäisessä sarjassaan minkäänlaista juonta peliinsä. Ensimmäiseen sarjaan kertyi tulosta tasoituksin 144 pistettä eikä toisenkaan sarjan 157 pisteen lukemissa ollut juurikaan kehumista. Kaato siirtyikin 0-2 -johtoon 190 ja 183 pisteen sarjoillaan. Kolmannessa sarjassa molemmat joukkueet terästäytyivät ja tulokset nousivat yli 200 pisteen. Torpedos heitti 212 pisteen tuloksen mutta joutui taipumaan tässä kolmannessakin sarjassa tällä kertaa kolmen pisteen erolla. Ottelun päätössarjassa Torpedos sai sitten vihdoin pistetilinsä auki voitettuaan sarjan tuloksin 184-167. Yhteispisteet Kaato vei kuitenkin selkeästi nimiinsä lukemin 697-755 mikä merkitsi Torpedokselle ensimmäisestä pelistä selvää tappiota sarjapistein 1-4. Toisessa ottelussa Torpedoksen peli kulki jo aivan eri tavalla. Kolmeen ensimmäiseen sarjaansa joukkue heitti tulokset 205, 218 ja 222 eikä vastassa ollut Falconsin ykkösjoukkue pystynyt samanlaisiin lukemiin. Viimeisessä sarjassa Torpedos löysäsi hieman tahtia 179 pisteen tuloksellaan ja Falcons käytti heti tilaisuuden hyväkseen napaten sarjapisteen 199 pisteen lukemin. Neljän sarjan yhteistuloksissa Torpedos oli kuitenkin parempi pistein 824-740 ja Torpedoksen kierroksen avausvoitto merkittiinkin aikakirjoihin sarjapistein 4-1. Illan päätteeksi Torpedos otti mittaa Valtista. Ensimmäisessä sarjassa Valtti oli parempi lukemin 189-211 mutta toisessa sarjassa Torpedos ei jättänyt mitään sattuman varaan. Torpedos aloitti sarjansa nimittäin yhdeksän kaadon jonolla jättäen Valtin kauaksi taakseen. Viimeisessä ruudussa Torpedoksen ankkurin Pekka Ahokkaan heitto jäi kuitenkin reilusti vajaaksi ja pystyyn jäi neljä keilaa. Paikon jälkeen Ahokas päätti sarjan komealla kaadolla sinetöiden sarjatulokseksi 276 pistettä. Yhdeksän pisteen tasoituksella lukema nousi 285 pisteeseen mikä takasi toisessa sarjassa voiton 74 pisteen erolla. Torpedos jatkoi vielä kolmannen sarjan alussakin hurjasteluaan neljän kaadon jonolla. Tämän jälkeen Valtti kuitenkin hivuttautui hiljalleen rinnalle ja lopussa vielä ohikin siirtyen ottelujohtoon 216-219 -voitollaan. Viimeisen sarjan lukemat olivat kuitenkin jälleen 209-184 Torpedoksen hyväksi ja samalla Torpedos varmisti itselleen myös yhteistulospisteen tuloksin 899-825. Kierroksen kolmas ottelu kääntyi siten Torpedoksen voitoksi pistein 3-2. Kahdeksan pisteen turvaväli Kolmannen kierroksen parhaaksi joukkueeksi nousi viimeisessä ottelussaan ns. haamujoukkueen pistein 4-1 voittanut Kaadon kakkosjoukkue. Kaatolaisten saalis kierroksen kolmesta ottelusta oli kymmenen pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkueen kertymä kolmesta ottelusta oli puolestaan kahdeksan pistettä mikä riitti tällä kertaa kierroksen kakkossijaan. Suuria eroja ei tällä kierroksella saatu aikaiseksi sillä Keila-Veikkojen ykkösjoukkue sekä Falconsin ykkösjoukkue keräsivät kierrokselta Torpedoksen tapaan myös kahdeksan pistettä. Lisäksi Sirkkujen ykkösjoukkue ja Lahden Keilaajat jäivät nekin vain pisteen päähän edellä mainitusta kolmikosta. Baker-liigan kakkoslohkon kausi on eilisen kierroksen jälkeen puolivälissä. Torpedoksen kakkosjoukkue jatkaa lohkojohdossa neljä pistettä edellä Kaadon kakkosjoukkuetta sekä kolmannella kierroksella hivenen takellellutta LK:n joukkuetta. Nämä kolme ovat tällä hetkellä tiukasti kiinni loppukilpailupaikoissa sillä ensimmäisenä jatkorajan alapuolella oleva Falconsin ykkösjoukkue on jäänyt kolmannesta sijasta jo neljän pisteen päähän. Samassa pistemäärässä Falconsin kanssa on myös Valtti. Joukkueiden keskiarvoja tarkasteltaessa voidaan todeta tämän kauden tason olleen huomattavasti edelliskautta alhaisempi. Viime kauden runkosarjassa kaikkien joukkueiden yhteenlaskettu tasoituksellinen keskiarvo oli noin 196 pistettä kun tänä vuonna tuon keskiarvon on esimerkiksi kakkoslohkossa pystynyt ylittämään ainoastaan Torpedoksen kakkosjoukkue keskiarvolla 204,83. Toiseksi parhaalla keskiarvolla heittänyt Kaadon kakkosjoukkue on sekin joutunut tyytymään jo 191,08 pisteen noteeraukseen. Baker-liiga vetäytyy nyt joulutauolle. Otteluja jatketaan tammikuun puolenvälin jälkeen. Kakkoslohkon kolmen kierroksen jälkeiset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. RANKING-AVAUS TONTERIN JUHLAA Kauden 2005-2006 Ranking-kiertue käynnistyi viime viikonvaihteessa Lahdessa pelatulla ensimmäisellä osakilpailulla. Tämän kauden kiertueella pelataan yhteensä kolme osakilpailua joista kaksi ensimmäistä Lahdessa ja kolmas Porissa. Tämän lisäksi osakilpailuissa 24 eniten Ranking-pisteitä kerännyttä keilaajaa selviytyy keväällä pelattavaan Grande Finaleen. Tälle kaudelle muuttunut pelitapa sekä palkintosummien lasku ovat verottaneet Rankingin osallistujamäärää rankalla kädellä. Näin ollen Lahden osakilpailuunkin osallistui vain 59 keilaajaa. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut merkittävästi kilpailun tasoon sillä kärki heitti tälläkin kertaa varsin mukavaa tahtia. Karsintavaihe Ahokkaan hallintaa Ranking-osakilpailujen pelitapa tällä kaudella noudattelee pitkälti viime kauden vastaavaa. Aluksi pelataan kuuden sarjan karsinta amerikkalaisella pelitavalla. Tämän jälkeen 40 parasta keilaajaa jatkaa toiset kuusi sarjaa amerikkalaisella pelitavalla karsinnan pisteisiin. Yhteensä 12 pelatun sarjan jälkeen 24 parasta selviytyy sunnuntain pudotuspeleihin. Tässä vaiheessa sijoille 1.-8. olevat keilaajat lunastavat paikan suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Ensimmäisen kuuden sarjan jälkeen kärkipaikkaa piti hallussaan kotihallissaan heittänyt Torpedoksen Jarmo Ahokas tuloksellaan 1382 (ka. 230,33). Viisi ensimmäistä sarjaa kulkivat tuloksin 231, 201, 226, 212 ja 233 mikä takasi Ahokkaalle jo hyvät lähtökohdat jatkopelejä varten. Viimeisen sarjan 279 pisteen rutistus nosti sitten Ahokkaan lopulta jopa alkukarsinnan ykköseksi. Lähimmäksi Ahokasta pääsi Helsingin Blooperin Jaana Strömberg tuloksella 1377 (tas. 48). Strömberg aloitti varsin rivakalla tahdilla sarjoin 218, 247, 214 ja 268. Kaksi viimeistä sarjaa jäivät kuitenkin alle 200 pisteen ja Ahokas sai pitää kärkipaikkansa. Kolmantena tässä vaiheessa ollut Porin Giantsin Jouni Helminen jäi kärkikaksikosta puolestaan jo selvemmin sillä hänen tuloksensa jäi 1337 pisteeseen. Muista torpedoslaisista Jari Ratia pysyi hyvin kärjen tahdissa ollen tuloksellaan 1329 kuuden sarjan jälkeen neljännellä sijalla. Mikko Metso selviytyi hänkin selkeästi jatkoon 26. sijalta tuloksella 1210. Timo Aalto joutui puolestaan jännittämään jatkopaikkansa puolesta loppuun saakka sillä hänen tuloksensa 1160 riitti lopulta 39. sijalle vain 14 pistettä edellä ensimmäisenä jatkosta pudonnutta Helsingin Grankulla Bowlaren Kati Lepistöä. Ainoana Torpedoksen heittäjänä tässä vaiheessa karsiutui sijalle 54 tuloksella 1058 jäänyt Seppo Koukonen. Osku Palermaa lauantai-illan ykkönen Pelejä jatkettiin toisella kuuden sarjan osiolla lauantai-iltana. Tässä osiossa kaksi pelaajaa pystyi ylittämään 1400 pisteen rajan sillä Helsingin Patterin Osku Palermaa heitti 1423 (ka. 237,17) ja Tampereen Keilakerhon Petteri Salonen 1422 pistettä. Kaksikko nousi samassa järjestyksessä myös 12 sarjan tulosten kärkipaikoille. Ykkössijan itselleen napanneen Palermaan 12 sarjan tulos 2744 merkitsee 228,67 pisteen sarjakeskiarvoa. Torpedoksen Jari Ratia jatkoi tasaisia otteitaan ja heitti toiseen kuuden sarjan osioon 1343 pistettä. Yhteistuloksellaan 2672 pistettä Ratia nappasi tuloslistan neljännen sijan Lahden Keilaajien nuoren Juhani Tonterin jälkeen. Tonteri ja Ratia päätyivät samaan yhteispistemäärään mutta Tonteri otti kolmannen sijan heitettyään enemmän kaatoja kuin Ratia. Jarmo Ahokkaan tulos putosi aamuisesta tasan sadalla pisteellä. Toisessa kuuden sarjan osiossa tehty 1282 pisteen noteeraus riitti kuitenkin pitämään Ahokkaan kärjen tuntumassa viidennellä sijalla. Eroa Tonteriin ja Ratiaan jäi vain kahdeksan pistettä. Torpedoksen neljästä alkukarsinnasta jatkoon selviytyneestä heittäjästä kolme eteni pudotuspeleihin saakka. Mikko Metso joutui taistelemaan loppuun saakka saadakseen riittävän pistemäärän kokoon mutta toisen kuuden sarjan osion 1279 pisteen tulos riitti lopulta nostamaan miehen 21. sijalle. Jatkopaikka varmistui siten 43 pisteen erolla. Timo Aalto puolestaan ylitti illan kuuden sarjan pelissä parirajan vain kahdella pisteellä ja jäi yhteistuloksellaan 2362 jo 92 pisteen päähän jatkosta. Aallon lopullinen sijoitus ensimmäisessä osakilpailussa oli 30. sija. GB vahva ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sunnuntaiaamulla käynnistyneiden pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella pelasivat 12 sarjan jälkeen sijoilla 9.-24. olleet pelaajat. Ottelut pelattiin amerikkalaisella pelitavalla siten että jatkoon selviytyi ensimmäisenä kolme sarjavoittoa kerännyt keilaaja. Torpedoksen edustajista ainoana tällä kierroksella oli mukana Mikko Metso joka sai vastaansa Giantsin Mari Santosen. Metso vei ensimmäisen sarjan nimiinsä 223-202 mutta joutui toisessa taipumaan kuuden pisteen tappioon (194-200). Kahdessa seuraavassa sarjassa Metso sitten raivasi itsensä 16 parhaan joukkoon kukistamalla Santosen sarjoin 211-201 sekä 213-177 ja ottamalla siten otteluvoiton sarjoin 3-1. Ensimmäisen kierroksen otteluista peräti neljä ratkesi vasta viidennessä sarjassa. Uurastuksesta palkintonsa saivat Seinäjoen Wall River Bowlersin Arttu Sadeharjun päihittänyt Helsingin MoMi:n Olli Kovanen, Hyvinkään Pinjetsin nuoren Miko Huittisen pudottanut GB:n Reija Lunden, Lohjan Rännimestareiden Tiia Einolan kukistanut GB:n Tero Suokas sekä Pinjetsin Olli-Pekka Pitkäsen lannistanut WRB:n Jukka Kankaanpää. Kaksi muuta jatkopaikkaa menivät Giantsin Piritta Kantolalle joka voitti TKK:n Matti Virran suoraan 3-0 sekä GB:n Teemu Raatikaiselle joka nousi neljännen sarjan 290 pisteen tuloksellaan 3-1 -voittoon Kokkolan Monster Bowling Clubin Veli-Matti Tissarisesta. Ahokas ainoana torpedona puolivälieriin Toisella pudotuspelikierroksella mukaan tulivat myös lauantain jälkeen sijoilla 1.-8. olleet heittäjät. Tässä vaiheessa Torpedoksen pelaajat kokivat kovia sillä sekä Mikko Metso että Jari Ratia hävisivät ottelunsa suoraan 3-0. Ratia joutui taipumaan Jouni Helmiselle joka vei kaksi ensimmäistä sarjaa nimiinsä varsin selkeästi pistein 201-180 ja 247-215. Kolmannessa sarjassa Ratialla jäi kymppiruudun tuplalla vielä mahdollisuudet venyttää peli jatkosarjoille. Kymppikeila jäi kuitenkin pystyyn ja Ratian turnaus loppui siihen. Ratian lopulliseksi sijoitukseksi merkittiin yhdeksäs tila. Mikko Metso puolestaan laittoi omassa ottelussaan Petteri Salosen tiukoille. Ensimmäinen sarja päättyi tasan 227-227 ja siirryttiin yhden heiton uusintaan. Metso ei tällä kertaa pystynyt vastaamaan Salosen kaatoon vaan sai vain kuusi keilaa nurin. Salonen otti siten 0-1 -johdon. Kerran johtoon päästyään ei Salonen enää antanutkaan Metsolle mahdollisuuksia vaan lunasti jatkopaikkansa 247 ja 268 pisteen sarjoilla. Metson antama vastus oli varsin hyvä mutta tällä kertaa 233 ja 226 pisteen sarjat eivät riittäneet mihinkään. Salonen etenikin puolivälieriin sarjavoitoin 3-0 ja Metso jäi hyvästä yrityksestä huolimatta 15. sijalle. Jarmo Ahokkaan vastustaja tässä vaiheessa oli puolestaan Piritta Kantola. Kahdessa ensimmäisessä sarjassa kumpainenkin otti itselleen yhden sarjavoiton Ahokkaan kuitattua avaussarjan pistein 205-180 ja Kantolan oltua etevämpi toisessa sarjassa lukemin 214-221. Kolmannessa sarjassa Ahokas joutui ongelmiin Kantolan siirryttyä 1-2 -johtoon sarjoin 204-228. Neljännessä sarjassa Ahokas hallitsi peliä täydellisesti tehden ensimmäisen ruudun paikkonsa jälkeen 11 kaadon jonon ja 290 pisteen sarjan. Kantola tyytyi 180 pisteen tulokseen ja ottelun ratkaisu siirtyi viidenteen sarjaan. Siinä Ahokkaalle tarjoutui ensin mahdollisuus voittoon tekemällä kaksi kaatoa viimeiseen ruutuunsa. Ahokkaan saatua aikaiseksi vain yhden kaadon oli Kantolalla puolestaan tuplalla mahdollisuus varmistaa jatkopaikkansa. Kantola jätti kuitenkin pystyyn kymppikeilan ja Ahokas voitti onnistuneen paikkoheittonsa jälkeen päätössarjan yhden pisteen erolla lukemin 203-202. Sarjavoiton 3-2 Ahokas jatkoikin ainoana torpedoslaisena kahdeksan parhaan joukkoon. Muissa toisen kierroksen otteluissa Osku Palermaa voitti Olli Kovasen sarjoin 3-1 ja Teemu Raatikainen eteni jatkoon voittamalla Jaana Strömbergin myös sarjoin 3-1. Giantsin Lari Marjamäki passitti Tero Suokkaan katsomoon suoraan kolmessa sarjassa kun Reija Lunden puolestaan tarvitsi täydet viisi sarjaa Ari Halmeen kukistamiseen. Viimeisen jatkopaikan otti Juhani Tonteri joka voitti Jukka Kankaanpään sarjoin 3-1. Tonterin kantti kesti loppuun saakka Puolivälierien etukäteen kovin taistelu käytiin Osku Palermaan ja Jouni Helmisen välillä. Tämänkertainen taisto eteni kuitenkin vahvasti Helmisen hallinnassa ja alkukarsinnan ykköspaikan vallannut Palermaa joutuikin taipumaan suoraan kolmessa sarjassa lukemin 225-223, 211-170 ja 233-194. Torpedoksen mainetta piti tässä vaiheessa ainoana yllä Jarmo Ahokas. Ahokkaan vastustajaksi tuli Lari Marjamäki joka aloitti vahvasti voittaen kaksi ensimmäistä sarjaa pistein 187-236 ja 191-225. Kolmannessa sarjassa Ahokas onnistui kaventamaan tilannetta otettuaan sarjavoiton pistein 204-182 mutta lopullinen niitti tuli Marjamäen ollessa neljännessä sarjassa parempi pistein 163-221. Ahokkaan hyvät esitykset viikonvaihteen peleissä riittivät kuitenkin osakilpailun seitsemänteen sijaan. Juhani Tonterin ja Reija Lundenin välisessä ottelussa edettiin vuorovedolla aina viidenteen sarjaan saakka. Tässä viimeisessä sarjassa Tonteri pystyi venymään voittoon pistein 211-199 ja samalla nuorukainen raivasi itsensä jo neljän parhaan joukkoon. Lunden sijoittui osakilpailun kahdeksanneksi ollen siten samalla myös paras nainen. Neljännessä puolivälierässä Teemu Raatikainen nousi Petteri Salosta vastaan 0-2 -tappioasemasta 3-2 -voittoon. Ratkaisevassa sarjassa Raatikainen oli parempi pistein 218-203. Välierävaiheessa paremmuus ratkaistiin sitten yhden sarjan otteluissa. Ensimmäisessä ottelussa Juhani Tonteri murskasi Jouni Helmisen lukemin 236-169. Toisen loppuottelupaikan ansaitsi Lari Marjamäki voittamalla Teemu Raatikaisen pistein 213-186. Raatikaisesta tuli paremman alkukarsintasijoituksensa perusteella osakilpailun kolmas Helmisen jäädessä neljänneksi. Loppuottelussa kohtasivat sitten kaksi tällä tasolla kokematonta keilaaja. Kotiyleisönsä edessä pelannut Juhani Tonteri onnistui tällä kertaa sen verran paremmin että hän pystyi kuittaamaan osakilpailun ykkössijan voittamalla loppuottelun pistein 196-183. 18-vuotias lahtelainen nappasi siten ehdottomasti parhaan voittonsa aikuisten sarjassa. Juniorien puoleltahan LK:n lupaus on ehtinyt saavuttaa jo kaksi kultaa viime kevään Belgian EM-kilpailuista. Rankingin toinen osakilpailu pelataan niin ikään Lahden keilahallissa tammikuun loppupuolella. Ensimmäisen osakilpailun tarkemmat tulokset löytyvät Lahti-Bowlingin kotisivuilta. PIENTEN EROJEN BAKER-KIERROS Lahti-Bowlingin Baker-liigan ykköslohko pelasi viime viikon keskiviikkona kauden kolmannen kierroksensa. Kierros oli ennätystasainen sillä illan aikana eniten kerännyt joukkue sai kasaan vain kolme ja puoli pistettä enemmän kuin kierrostilaston viimeiseksi jäänyt ryhmä. Ykköslohkossa pelaavalla Torpedoksen ykkösjoukkueella myös yksittäiset sarjat olivat todella tiukkoja taisteluja. Illan 12 pelatusta sarjasta peräti kahdeksan päättyi pienemmällä kuin kymmenen pisteen erolla joten lähes jokaisesta pisteestä taisteltiin viimeisiin heittoihin saakka. Torpedos pystyi kuitenkin kiitettävästi kääntämään tiukkoja otteluja edukseen sillä tuloksena oli lopulta kierroksen parhaan joukkueen titteli. Kaato takaa-ajoasemista otteluvoittoon Kierroksen aluksi Torpedoksen ykkösjoukkue pelasi tärkeän ottelun Kaadon ykkösjoukkuetta vastaan. Kahden pelatun kierroksen jälkeen Kaato oli lohkon kolmannella sijalla ja siten kiinni viimeisessä loppukilpailupaikassa. Torpedos oli lohkon viidentenä kolmen ja puolen pisteen päässä jatkopaikasta. Torpedoksen alku ottelussa oli hyvä sillä kahdesta ensimmäisestä sarjasta tuli voitto. Heikkotasoiset väännöt kirjattiin Torpedoksen nimiin pistein 179-175 ja 174-168. Kolmannessa sarjassa kumpikin joukkue piristyi selkeästi Kaadon ollessa hitusen Torpedosta terävämpi. Sarjalukemin 213-226 Kaato siirtyi yhteispisteissä kolmen pisteen johtoon ennen ottelun viimeistä sarjaa. Viimeinenkin sarja noudatteli tuttua kaavaa. Kaato pystyi lopussa napsimaan tarvittavat pisteen vieden viimeisenkin sarjan nimiinsä pistein 187-193. Näiden lukemien myötä Kaadon johto yhteispisteissäkin kesti loppuun saakka ja Torpedos joutuikin tyytymään kirvelevään 2-3 -tappioon. Ottelu tasaisuutta kuvaa se että yhdessäkään sarjassa joukkueiden välille ei syntynyt eroa 13 pistettä enempää. Toisen ottelunsa Falconsin kakkosjoukkuetta vastaan Torpedos avasi jälleen voitokkaasti. Ensimmäisestä sarjasta voitto irtosi 181 pisteen sarjallakin vastustajan jäätyä 158 pisteeseen. Toisessa sarjassa eroa joukkueiden välille ei sitten saatu ollenkaan. Torpedoksen ankkurin Juhani Kapulaisen heitettyä viimeiseen ruutuunsa paikkaamattoman reiän joukkueet päätyivät nimittäin tasapeliin 170-170. Tasapelin jälkeen Torpedos kärsi kolmannessa sarjassa selvän 173-206 -tappion. Samalla Falcons otti etulyöntiaseman myös yhteispisteissä. Torpedos pystyi voittamaan viimeisen sarjan kolmella pisteellä (182-179) mutta Falcons vei kokonaistulospisteen seitsemän pisteen erolla. Ottelun lopputulokseksi saatiin siten sopuisasti 2,5-2,5. Päätöskamppailussa Torpedos pelasi Areksen joukkuetta vastaan. Tällä kertaa Ares aloitti terävämmin vieden ensimmäisen sarjan pistein 198-205. Tämän jälkeen Torpedos ei kuitenkaan antanut vastustajalleen enää yhtään pistettä sillä kolmessa viimeisessä sarjassa Ares jäi alakynteen tuloksin 202-196, 214-210 sekä 238-209. Yhteistulospisteen myötä Torpedos kuittasi kierroksen ensimmäisen voittonsa sarjapistein 4-1. Sirkut selkeässä lohkojohdossa Torpedoksen kahdeksan ja puoli pistettä kolmesta ottelusta riittivät tasaisella kierroksella kierrostilaston ykköspaikkaan. Torpedoksen kanssa samaan pistemäärään päätyi Falconsin kakkosjoukkue mutta eroa keilapisteissä oli 170 pistettä Torpedoksen hyväksi. Kärkikaksikon takana neljä seuraavaa joukkuetta keräsi kuusi pistettä Lahden Naiskeilaajien jäätyä kierroksen peränpitäjäksi viidellä pisteellään. Sarjatilanteessa Sirkkujen kakkosjoukkue on edelleen selkeässä johdossa vaikka Falconsin kakkosjoukkue saavuttikin sitä kahden ja puolen pisteen verran. Eroa joukkueiden välillä kauden puolivälissä on neljä ja puoli pistettä. Kolmannella jatkopaikalla on tässä vaiheessa Kaadon ykkösjoukkue jo kahdeksan pistettä Sirkuille jääneenä. Torpedos nousi kierrosvoittonsa ansiosta lohkon kokonaistilanteessa yhden pykälän ja on joulutauolle lähdettäessä neljäntenä. Ero kolmanteen tilaan ja samalla loppukilpailuun oikeuttavaan sijoitukseen kapeni yhteen pisteeseen. Kauden toinen puolisko tulee olemaan kaiken kaikkiaan varsin mielenkiintoinen sillä kaikki lohkon seitsemän joukkuetta omaavat vielä hyvät mahdollisuudet kolmen parhaan joukkoon. Baker-liigan ykköslohkon jatkaa pelejään tammikuun puolessa välissä. Kakkoslohkon pelaa oman kolmannen kierroksensa tulevana keskiviikkona. Ykköslohkon tarkempiin tilanteisiin kolmen pelatun kierroksen jälkeen voi tutustua kotisivujemme tulososiossa. HUUSKONEN CD SM-KILPAILUJEN PARAS TORPEDO Vuoden 2005 miesten CD-luokkien SM-kilpailut pelataan Raisiossa. Karsintavaihe saatiin päätökseensä viime sunnuntaina ja loppukilpailut pelataan vajaan kahden viikon kuluttua. Torpedos osallistui tämänvuotisiin kilpailuihin kahdella nelimiehisjoukkueella eli yhteensä kahdeksan pelaajan voimin. Karsintavaiheessa pelattiin kuusi sarjaa amerikkalaisella pelitavalla ja 16 parasta heittäjää selviytyi alkukilpailun tulosten perusteella loppukilpailuun. 2 x 6 sarjan parikilpailun ja 4 x 6 sarjan joukkuekilpailun paremmuus ratkaistiin puolestaan jo alkukilpailun tulosten perusteella. Huuskonen lähimpänä loppukilpailupaikkaa Henkilökohtaisen kilpailun karsinnassa nähtiin joitakin CD-luokkalaisille erinomaisia suorituksia. Porin BK-52:n Yrjö Jullenmaa heitti kuuteen sarjaan 1315 pisteen (ka. 219,17) tuloksen ottaen selkeästi karsinnan ykkössijan. Hämeenlinnan Juvel-Teamin Henry Allenius oli 1272 pisteen tuloksellaan alkukilpailun kakkonen ennen Turun Weikkojen lupaavaa Dennis Cakaria. Cakarin tulos oli 1246 pistettä. Paritulokseen ylsivät myös Helsingin Texsan Reijo Siekkinen (1228) sekä Salon SomKe:n Harry Kuitunen (1221). Torpedoksen pelaajista parhaiten onnistui Timo Huuskonen 1114 pisteen tuloksellaan. Loppukilpailuun ei Huuskosenkaan suoritus riittänyt sillä 16. eli viimeisen loppukilpailijan tulos oli Raision helpohkoissa olosuhteissa 1158 pistettä. Huuskonen jäi viimeisen finaalipaikan lunastaneesta Helsingin Old Boysin Raimo Kautosta siis 44 pistettä. Huuskosen lopullinen sijoitus oli 32. tila. Muista torpedoslaisista onnistujiksi voidaan laskea 1081 pistettä heittänyt Mika Hälinen (62.) sekä Hälisestä vain pisteen päähän jäänyt Jouko Viljakainen (63.). Neljäs yli 1000 pistettä heittänyt Torpedoksen keilaaja oli 1016 pisteen tulokseen päätynyt Antti Kapulainen (141.). Joukkuekilpailusta jälleen parhaat saavutukset Perinteiseen tapaan parhaat torpedoslaisten sijoitukset tulivat jälleen pari- ja joukkuekilpailuista. 2 x 6 sarjan parikilpailussa pari Timo Huuskonen ja Jouko Viljakainen keräsi 2194 pisteen (ka. 182,83) yhteistuloksen. Tällä pistemäärällä parivaljakko sijoittui 15. sijalle yhteensä 123 yrittäjän joukossa 80 pistettä pronssimitaleista jääneenä. Parikilpailun voitto meni Helsingin Texsan parille Hannu Sario ja Reijo Siekkinen. Voittotulos 2392 (ka. 199,33) oli selkeästi joukon paras sillä hopeamitalit napanneet Turun Weikkojen Dennis Cakar ja Lassi Ilmanen jäivät voittajista 115 pisteen päähän. Kolmanneksi paras kaksikko oli Helsingin Old Boysin Raimo Kautto ja Juhani Riminen yhteistuloksella 2274. Torpedoksen muista pareista Mika Hälinen ja Jani Salminen sijoittuivat 64. sijalle tuloksella 2027. Toni Laine ja Jouni Tuominen olivat tuloksellaan 1977 tuloslistan 81. pari Harri Aallon ja Antti Kapulaisen 1943 pistettä tuottaneen yhteistyön riittäessä 89. sijalle. Joukkuekilpailusta Torpedoksen kvartetti Timo Huuskonen, Mika Hälinen, Jani Salminen ja Jouko Viljakainen nappasi kunniakkaan kuudennen sijan. Yhteistulos 4221 tarkoitti 175,88 pisteen keskiarvoa eikä mitalisijatkaan jääneet kuin 89 pisteen päähän. Voiton nelimiehisjoukkueiden taistossa vei tänä vuonna Forssan Säkäset joukkueella Reijo Heino, Kauko Rinne, Aulis Tähti ja Leo Virta. Voittotulos kirjattiin tällä kertaa pistein 4456 (ka. 185,67). Hopeamitalit menivät Riihimäelle Tervakosken Keilaajien joukkueelle Kari Akkanen, Toivo Hakala, Tuomo Lindberg ja Jorma Saarinen. Eroa ykkössijaan riihimäkeläisillä jäi 70 pistettä. Himmeimmät mitalit matkasivat Raisiosta Hämeenlinnaan Courun Colaajien Hannu Elväkselle, Risto Nyqvistille, Veikko Visalalle ja Heikki Väisäselle. Pronssitulos oli 4310 pistettä eli eroa voittajajoukkueeseen kertyi jo 146 pistettä. Torpedoksen toinen joukkue jäi tuloksellaan 3920 kauaksi kärjestä ja sijoittui lopulta 41. sijalle yhteensä 48. joukkueen joukossa. Mähönen ja Toivanen Torpedoksen ainoat mitalistit Torpedoksen kautta aikojen paras suoritus CD-luokkien SM-kilpailuissa on ollut Kyösti Mähösen ja Jani Toivasen Heinolassa vuonna 1999 saavuttama parikilpailun kolmas sija. Tämän lisäksi nelimiehisjoukkue Toni Laine, Jani Salminen, Kalle Vallinen ja Pekka Virtanen oli viides Hutungissa vuonna 2002 sekä parivaljakko Perttu Lindholm ja Jarno Uuttu kuudes Mikkelissä vuonna 1991. Henkilökohtaisessa kilpailussa paras saavutus on ollut Tuomo Launiaisen 10. sija Loviisassa vuonna 1995. Raision kilpailujen täydelliset tulokset löytyvät Suomen Keilailuliiton sivuilta. Torpedoksen menestykseen CD-luokkien SM-kilpailuissa kautta aikojen voi puolestaan tutustua kotisivujemme saavutusosiossa. ENNÄTYSTILASTOIHIN UUSI KATEGORIA Tämänvuotisen Tornados Trio Tournamentin innoittamana on Torpedoksen ennätystilastoihin nyt lisätty uusi kategoria eli kolmimiehisjoukkueiden amerikkalaisen pelitavan ennätykset. Aikaisemmin amerikkalaisen pelitavan ennätykset on noteerattu ainoastaan henkilökohtaisella tasolla sekä neli- ja viisimiehisjoukkueille. Ennätykset Tornadoksen Round Robin -peleistä Koska kolmimiehisjoukkueiden ennätyksiä ei ole aikaisemmin noteerattu ovat kaikki nyt tilastoihin siirretyt ennätykset Talin parin viikon takaisesta Tornados Trio Tournamentista. Kaikkien ennätysten päivämäärä on 30.10.2005 sillä tuolloin Torpedoksen peli kulki Round Robin -osiossa parhaiten koko viikonvaihde huomioon ottaen. Jokaisen ennätyksen takaa löytyy myös luonnollisesti sama kolmen keilaajan kopla. Yhden sarjan ennätykseksi kolmikko Jarmo Ahokas, Jaakko Polttila ja Jari Ratia heitti 249,00 pisteen keskiarvolla tuloksen 747. Kyseinen tulos on peräisin Round Robin -otteluiden ensimmäiseltä kierrokselta Varkauden Mainareiden kakkosjoukkuetta vastaan. Saatuaan lentävän lähdön Round Robin -peleihin Torpedos jatkoi vahvasti koko seitsemän sarjan osion ajan. Kahden sarjan ennätykseksi merkitään siten 1404 pistettä (ka. 234,00) ja kolmen sarjan vastaavaksi tilastotulokseksi Turun Silver Clubia vastaan räväytetyn 740 pisteen rutistuksen jälkeen 2144 pistettä (ka. 238,22). Neljän sarjan ennätyslukemiksi merkitään 2752 (ka. 229,33) ja viiden sarjan parhaaksi tilastoiduksi tulokseksi 3382 (ka. 225,47) pistettä. Kahdessa viimeisessä ennätyksessä näkyykin jo sitten tilanteen tiukkeneminen Tornados Trio Tournamentin Round Robin -vaiheen lopussa. Toiseksi viimeiseen sarjaan Torpedos heitti vain 615 pistettä mikä tarkoitti kuuden sarjan ennätystuloksen merkitsemistä pistein 3997 (ka. 222,06). TV-finaalipaikan ratkaisseen päätössarjan 622 pisteen tuloksen myötä seitsemän sarjan ennätystulokseksi muodostui puolestaan 4619 pistettä (ka. 219,95). Ennätysrintamalla hiljaista viime aikoina Nyt lisättyä uutta ennätyskategoriaa lukuun ottamatta ovat Torpedoksen ennätystilastot tällä kaudella saaneet toistaiseksi olla rauhassa. Kuluva kausi ei ole tuonut vielä yhtään merkintää edes Torpedoksen 300 pisteen sarjojen tilastoon. Kausi on kuitenkin vasta alkuvaiheissaan joten eiköhän uusiakin ennätysmerkintöjä ole vielä tiedossa. Kaikkiin Torpedoksen ennätystuloksiin voi tutustua tarkemmin kotisivujemme ennätysosiossa. TUNNELMASTA TOISEEN Torpedos jatkoi pelejään miesten SM-liigassa sunnuntaina Lappeenrannassa kun ensimmäinen kaksoiskierros saatiin päätökseensä. Sunnuntainkin peleissä jatkui sama lievä alavireisyys kun lauantainakin vaikka viidestä ottelusta Torpedos pystyikin voittamaan kolme. Lahtelaisten otteita vaivasi varsinkin kaksoiskierroksen toisena päivänä epätasaisuus sillä joukkuesarjojen keskiarvot heittelehtivät 184 ja 232 välillä. Kaiken kaikkiaan 11 pelatun ottelun jälkeen Torpedos on SM-liigassa sijalla yhdeksän. Erot ylempään jatkosarjaan ja jopa mitalipeleihin oikeuttaville sijoituksille ovat toistaiseksi vielä suhteellisen pieniä. Varaa toiseen samanlaiseen viikonvaihteeseen ei kuitenkaan enää ole mikäli kauden päätteeksi halutaan taistella arvometalleista. Sunnuntaille oivallinen startti Sunnuntaiaamun avauspeli oli Torpedokselle hankala sillä vastaan asettui Helsingin Ailec Team. Lauantaina sarjan pohjille jumittunut Ailec hamusi lisäpisteitä tasokkaan ankkurinsa Pasi Uotilan johdolla ja Torpedoksen olikin syytä keskittyä otteluun huolella alusta lähtien estääkseen helsinkiläisiä tuottamasta ikävää yllätystä. Torpedos oli kuitenkin valmiina vastaamaan Ailecin haasteeseen. Jari Ratia avasi sunnuntaipäivänsä 220 pisteen tuloksella ja Erik Andersin jatkoi erinomaisia otteitaan 217 pisteen sarjalla. Kun tämän lisäksi Jaakko Polttila räväytti viikonvaihteen ensimmäisen parituloksensa 215 pisteen lukemin sai Torpedos aikaiseksi 1026 pisteen joukkuetuloksen. Tämä riitti tällä kertaa Ailecille joka oli täysin 238 pistettä heittäneen ankkurinsa Pasi Uotilan varassa Yhteistuloksella 951 helsinkiläisten ahdinko sarjan loppupäässä jatkui ja Torpedos puolestaan paranteli asemiaan taulukon keskivaiheilla. Toisessa ottelussa nähtiin sitten jälleen SM-liiga parhaimmillaan Torpedoksen ja Lohjan Rännimestareiden intouduttua varsinaiseen tulosjuhlaan. Lohjalaisista Toni Laine heitti 243, Kai Siltala 236, Ari Halme 214 ja Lasse Lintilä 211 pistettä mikä takasi lopulta 1100 pisteen yhteistuloksen. Torpedos pelasi kuitenkin todella vapautunutta peliä ja kukisti vastustajansa mainiolla 1161 (ka. 232,20) joukkuetuloksella. Erik Andersin latoi sarjaan peräti 11 kaatoa tehden 267 pisteen tuloksen. Muista torpedoslaisista ankkuri Jari Ratia heitti 234, kurkkukipuisen Mikko Metson sunnuntain avauskokoonpanossa korvannut Timo Aalto 225, hyvään vauhtiin sunnuntaina päässyt Jaakko Polttila 218 sekä nivusongelmistaan viikonvaihteen kierrokselle sopivasti toipunut Jarmo Ahokas 217 pistettä. Viikonvaihteen pohjakosketus Tornados-ottelussa Kahden voiton jälkeen Torpedos jo jopa johti sunnuntain kierrosta mutta kolmannessa ottelussa tuli jälleen lunta tupaan. Varsinkin lauantaina edukseen esiintynyt Jarmo Ahokas aloitti sarjansa kahdella reiällä jonka jälkeen hän pyysi päästä vaihtoon. Mikko Metso korvasikin Ahokkaan kolmannesta ruudusta lähtien mutta Ahokkaan aloittamasta sarjasta ei kuitenkaan tullut 161 pistettä enempää. Torpedoksen joukkue ei muutoinkaan ollut sarjassa parhaimmillaan Jari Ratian 243 pisteen tuloksesta huolimatta. Muista torpedoslaisista nimittäin ainoastaan Jaakko Polttila pystyi ylittämään 200 pisteen rajan ja hänkin ainoastaan pisteellä. Kun lisäksi vastassa ollut Helsingin Grankulla Bowlare jatkoi siitä mihin Tornados Trio Tournamentin loppukilpailussa muutama viikko sitten jäi ei lahtelaisyhdistelmällä ollut juurikaan mahdollisuuksia taistella voitosta. GB:n voittolukemat kirjattiin lopulta pistein 993-1157. GB:n riveissä kovinta tahtia pitivät 268 pistettä heittänyt Kai Virtanen sekä 266 pisteen sarjan taiteillut Harri Määttä. Lisäksi Teemu Raatikainen heitti 222 sekä Jussi Lindgren 212 pistettä. Pelien edetessä ja ratojen kuluessa Torpedoksen tahti hiipui jälleen. Viikonvaihteen toiseksi viimeisessä sarjassa koettiin sitten todellinen pohjakosketus joukkuetuloksen jäädessä 922 pisteeseen. Ensimmäistä kertaa koko viikonvaihteen aikana kukaan Torpedoksen pelaajista ei saanut parirajaa rikottua sillä vaihdosta edellisessä sarjassa peliin tullut Mikko Metso heitti parhaana 197 pisteen tuloksen. Muutoin koko viikonvaihteen luotettavasti heittänyt Erik Andersin jäi ottelussa vain 166 pisteeseen. Vastassa ollut Helsingin Tornados pystyi puolestaan vasenkätisten Oskari Lehtosen (236) sekä Peter Strömbergin (216) johdolla tekemään 1036 pisteen joukkuetuloksen. Tämä takasi helsinkiläisyhdistelmällä otteluvoiton 114 pisteen erolla Torpedokseen. Päätösottelussa jo pakkovoiton makua Ennen kaksoiskierroksen päätösottelua Torpedos oli valahtanut sarjataulukossa yhdeksännelle sijalle ja ero mitalipelipaikkoihin oli uhkaavasti kasvanut. Kun viimeisessä ottelussa oli kaiken lisäksi vastassa kotihallissaan pelannut Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Club oli ilmassa vahva pakkovoiton maku. Ottelun alku näytti Torpedoksen kannalta murheelliselta sillä R-ABC otti heti ensimmäisissä ruuduissa johdon käsiinsä. Ottelun puolivälissä kotijoukkueen ote kuitenkin hetkeksi herpaantui ja Torpedos pääsi uudelleen mukaan voittotaisteluun. Ratkaisut nähtiin lopulta vastaa viimeisessä ruudussa. Ennen kolmea viimeistä pelaajaa Torpedos oli niukasti edellä vastustajaansa. R-ABC:n Pekka Häkli teki tuplan tasoittaen tilannetta. Erik Andersin osoitti kuitenkin taistelijan lahjansa ja teki ysiruudun kaatonsa jatkeeksi vielä kolme kaatoa. Ero Torpedoksen hyväksi kasvoi näin jo 20 pisteeseen. Toiseksi viimeisistä heittäjistä R-ABC:n Petri Kankaanranta teki ehjän ruudun. Torpedoksen Jarmo Ahokas heitti yhdeksännen ruutunsa kaadon jälkeen pallonsa syvälle taskuun mutta pystyyn jäi keila numero 9. Omaksikin ihmetyksekseen Ahokas heitti paikkoheittonsa reilusti oikealta ohi ja ero kaventui jälleen kymmeneen pisteeseen. Molemmilla ankkureilla eli Torpedoksen Jari Ratialla ja R-ABC:n Ville Törmälällä oli myös kaato alla yhdeksännessä ruudussa. Ratia aloitti päätösruudun jättämällä pystyyn keilojen 2, 4 ja 8 muodostaman rykelmän. Törmälälle jäi siten mahdollisuus kääntää kaadolla ottelu lappeenrantalaisten eduksi. Taskuosumasta Aleksi Märkälän R-ABC:n ankkurina kolme ruutua ennen loppua korvanneelle Törmälälle jäi kuitenkin pystyyn kymppikeila ja Ratialle riitti paikko otteluvoiton varmistamiseen. Varmasti maajoukkuemies rykelmän paikkaisikin ja ansaitsi siten joukkueelleen elintärkeät voittobonukset. Törmälän heitettyä paikkoheitollaan ohi pystyyn jääneestä kymppikeilasta Torpedos voitti päätösottelun 20 pisteen erolla lukemin 991-971. Erik Andersin oli ottelun paras torpedoslainen 219 pisteen tuloksellaan. Yli 200 pisteen heittivät myös Jarmo Ahokas (214) sekä Jaakko Polttila (205). R-ABC:n ykkösmies oli Pekka Häkli 217 pisteen sarjallaan. Kolmekaan voittoa ei parantanut sarjasijoitusta Torpedos voitti sunnuntain viidestä ottelustaan lopulta kolme. Tällä suorituksella joukkue sijoittui kierrostilastossa seitsemännelle sijalle 316 pistettä parhaiten sunnuntaina onnistuneen RäMe:en takana. RäMe voitti Torpedoksen tapaan kolme ottelua mutta heitti hyvällä 1081,80 pisteen keskiarvolla. Torpedoksen keskiarvo viidessä ottelussa oli 1018,60. Lähimmäksi lohjalaisia taistelussa kierrosvoitosta pääsi GB joka jäi heistä lopulta vain 43 pistettä. Kaukana RäMe:en takana ei myöskään ollut Porin Giants joka keräsi 78 pistettä kärkijoukkuetta vähemmän. Kaikki viisi otteluaan hävinnyt Vantaan Prime BC jäi puolestaan viidessä ottelussa kierroksen parhaalle joukkueelle huimat 1060 pistettä. Sarjatilanteessa kärjessä jatkaa edelleen Varkauden Mainarit 185 pisteen erolla toisena olevaan Turun Silver Clubiin. GB nousi taulukon kolmanneksi vajaat 300 pistettä Mainareita perässä ja RäMe neljänneksi 329 pistettä ykkössijasta. Torpedos putosi kokonaistilanteessa yhden pykälän sunnuntaina hyvin pelanneen Giantsin noustua viidenneksi. Ero yhdeksänneltä sijalta kärkeen on 892 pistettä ero kasvoi sunnuntain aikana vajaalla sadalla pisteellä. Huolestuttavampaa lienee se että ero mitalipeleihin kasvoi jo 608 pisteeseen. Ero viimeiseen ylempään loppusarjaan oikeuttavaan paikkaan kuitenkin kapeni 165 pisteeseen. Sunnuntain paras pelaaja oli 239,60 pisteen keskiarvolla heittänyt Helsingin Patterin Osku Palermaa. Vain yhdellä keilapisteellä Palermaan taakse jäi RäMe:en Toni Laine (ka. 239,40). Lauantain kierrosykkönen Tornadoksen Oskari Lehtonen oli tällä kertaa kolmas keskiarvolla 235,20. Muita yli 230 pisteen vauhtiin yltäneitä olivat R-ABC:n Ville Holmström (ka. 235,00), Ailecin Pasi Uotila (ka. 233,40) sekä GB:n Kai Virtanen (ka. 230,60). Torpedoksen pelurit eivät tälläkään kertaa olleet aivan tilaston kärkipäässä. Hyviä keskiarvoja joukkueesta löytyi silti sillä Erik Andersin heitti 211,60, Jari Ratia 210,60 sekä Jaakko Polttila 206,20 pisteen keskiarvolla. Neljäntenä miehenä parirajan ylitti kolme sarjaa pelannut Timo Aalto keskiarvolla 200,67. Miesten SM-liigaa pelataan tällä kaudella varsin tiheällä tahdilla sillä seuraavan kerran tositoimissa ollaan jo vajaan kahden viikon kuluttua Helsingin Talissa. Tuolloin on Torpedoksellakin jo tosi kyseessä sillä sijoitusta sarjataulukossa on parannettava jottei kärki pääse karkaamaan liian kauas. SM-liigan tulokset kahden pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta. SM-LIIGA KÄYNTIIN LAPPEENRANNASSA Miesten keilailun SM-liiga pyörähti käyntiin lauantaina Lappeenrannassa pelatulla kuuden ottelun kierroksella. Torpedos lähti kauteen mitalitavoittein sillä viime keväänä mitalipelit karkasivat harmillisesti vasta jatkosarjan päätösottelussa. Tuloksena oli tuolloin kuitenkin seuran historian paras sijoitus eli neljäs tila. Torpedoksen joukkueessa oli avauskierroksella myös hieman uutta väriä. Kesän aikana seuraan liittyneet Jaakko Polttila sekä ruotsalainen Erik Andersin tekivät nimittäin Lappeenrannan kierroksella ensiesiintymisensä Torpedoksen riveissä. Polttila tosin ehti jo muutama viikko sitten olla mukana Torpedoksen joukkueessa joka sijoittui toiseksi Tornados Trio Tournamentissa. Liigakauden avaus ei sujunut Torpedokselta täysin suunnitelmien mukaisesti. Lauantain kuudesta ottelusta lahtelaiset pystyivät nimittäin voittamaan ainoastaan kuusi. Suhteellisen korkeassa tulostasossa sinänsä kohtuullinen 1029,33 pisteen keskiarvokaan ei siten riittänyt nostamaan Torpedosta sarjataulukon kahdeksatta sijaa korkeammalle. Mainarit vahvempi huikeassa taistelussa Torpedoksen kausi käynnistyi tällä kertaa ottelulla helsinkiläistä Tapiolan Patteria vastaan. Maajoukkueeseenkin kesällä noussut Jari Ratia vastasi Torpedoksen parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta 212 pisteen tuloksellaan. Vasta lauantaiaamuna aamiaisella suurimman osan uusista joukkuetovereistaan ensi kertaa tavannut Erik Andersin sopeutui myös joukkueeseen mainiosti ja aloitti 211 pisteen tuloksella. Torpedoksen 962 pisteen yhteistulos ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt alkuunkaan sillä Patteri teki Teemu Karjalaisen ja Osku Palermaan 228 pisteen sarjojen avittamana 1010 pisteen joukkuetuloksen kuitaten siten kauden avausottelun nimiinsä. Seuraavaksi vastustajakseen Torpedos sai Porin Giantsin. Lappeenrannan olosuhteet alkoivat tässä vaiheessa avautua myös Torpedoksen pelureilla ja tulosta syntyi huomattavasti ensimmäistä sarjaa paremmin. Eniten avaussarjassa ongelmissa ollut Mikko Metso heitti Giants-ottelussa jo 237 pisteen sarjan. Lisäksi Erik Andersin heitti 231, Jarmo Ahokas 226 sekä Jari Ratia 201 pistettä. Yhteispistemäärä 1088 riitti murskavoittoon vaisusta porilaisyhdistelmästä joka ei saanut kasaan 941 pistettä enempää. Kierroksen huimin vääntö käytiin sitten kolmannessa sarjassa Varkauden Mainareita vastaan. Jari Ratia jatkoi oivallista esitystään 258 pisteen lukemin. Ratian adjutantteina häärivät 236 pisteen sarjan heittänyt Jarmo Ahokas sekä 223 pistettä kerännyt Erik Andersin. Torpedoksen 1101 pisteen yhteistulos olisikin riittänyt voittoon kaikissa muissa kierroksen otteluissa mutta kaksi ensimmäistäkin otteluaan voittanut Mainarit oli toista mieltä. Nuori Mika Heino heitti 245, seitsemän kaadon jonoon sarjansa lopettanut Ari Jehkinen 240 ja ankkuri Joonas Jehkinen 228 pistettä mikä riitti viemään Mainarit otteluvoittoon 24 pisteen erolla Torpedokseen. Kaatoilottelun loppulukemat merkittiin pistein 1101-1125. Ote löystyi iltaa kohden Päivän toisen voittonsa Torpedos nappasi neljännessä ottelussa vastassa olleen Vantaan Prime BC:n kustannuksella. Vantaalaiset tarjosivat kunnon vastuksen Sampsa Piiran ja Esa Rantalan heitettyä 232 pisteen tulokset. Torpedoksen riveistä Mikko Metso kuitenkin tykitti 254, Jari Ratia 233 sekä Jarmo Ahokas ja Erik Andersin 203 pisteen sarjat. Näiden sarjojen myötä Torpedoksen voittolukemat ottelussa kirjattiin keilapistein 1091-1045. Jo neljännen sarjan puolivälissä Torpedos teki kierroksen ensimmäisen vaihtonsa. Vasenkätisten keilaajien hallitessa kierroksen keskiarvotilastoja Torpedoksen Jaakko Polttila ei kuitenkaan löytänyt kaatojyvää. Näin ollen kokenut Timo Aalto korvasikin hänet kierroksen puolivälin jälkeen heittäen viimeiset kaksi ja puoli sarjaa. Aallonkaan panos ei kuitenkaan riittänyt sytyttämään Torpedoksen joukkuetta tärkeässä ottelussa Tampereen Keilakerhoa vastaan. Aalto heitti sinänsä kohtuullisen 202 pisteen tuloksen mutta Lappeenrannan puuratojen kuivuessa muista torpedoslaisista ainoastaan Mikko Metso ylitti parirajan 223 pisteen sarjallaan. Torpedoksen 985 pisteen yhteistulos olikin kevyttä tavaraa TKK:n vyöryttäessä peräti 1105 pisteen yhteistuloksen. TKK:n rynnistyksen pääarkkitehteinä häärivät 247 pistettä heittänyt Timo Alho, 243 pisteeseen yltänyt Petri Mannonen sekä 237 pistettä kaatanut Matti Virta. Tappio toiseksi viimeisessä ottelussa oli Torpedokselle henkisesti paha paikka ja lähtökohdat viimeiseen otteluun hallitsevaa liigamestaria Turun Silver Clubia vastaan olivat hankalat. Vaikka viimeinen ratapari olikin jälleen hieman liukkaampi ei Torpedos enää pystynytkään saamaan rivejään järjestykseen. Jarmo Ahokas teki ainoana pelurina yli 200 pisteen tuloksen 222 pisteen sarjallaan ja joukkuetulos jäikin päivän pohjalukemiin eli 949 pisteeseen. Ratojen kuluessa yleensä parastaan esittävä SC ei pettänyt tälläkään kertaa vaan takoi taululle 1090 pisteen lukemat. Torpedos joutui siten taipumaan päivän neljänteen tappioonsa murskalukemin. Sarjakärki jo lähes 800 pisteen päässä Ensimmäisen kuuden ottelun jälkeen miesten SM-liigan ykköspaikalla on kaikki ottelunsa lauantaina voittanut Mainarit. Varkautelaisten heitettyä lisäksi koko ryhmän parhaalla eli 1062,33 pisteen keskiarvolla eroa toiseksi tässä vaiheessa sijoittuneeseen SC:n joukkueeseen kertyi 233 pistetä. Kolmantena oleva TKK on jäänyt Mainareista 453 pistettä ja neljänneksi itsensä kahden viimeisen sarjan kirillä nostanut Helsingin Grankulla Bowlare vielä kymmenen pistettä enemmän. Torpedoksen sijoitus liigan avauskierroksen jälkeen on kahdeksas. Ero kärkeen on 796 pistettä ja kolmanteen tilaan eli viimeiseen mitalipelipaikkaan 345 pistettä. Viimeistä ylempään loppusarjaan oikeuttavaa eli kuudetta sijaa pitää tällä hetkellä hallussaan Helsingin Tornados. Torpedos on kuudetta sijaa perässä 245 pistettä. Sarjan hännillä on Patteri joka otti kierroksen ainoan voittonsa juuri Torpedoksesta. Eroa kärkeen on kertynyt jo 1122 pistettä. Ainoastaan 17 pistettä Patterin edellä on Prime BC ja Helsingin Ailec Team ei sekään ole kerännyt kuin 70 pistettä jumbojoukkuetta enemmän. Lauantain parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Tornadoksen Oskari Lehtonen 234,17 pisteen keskiarvollaan. Vain kierroksen päätössarjan heittänyt Mainareiden Sami Heino otti tilaston kakkospaikan 234,00 pisteen noteerauksellaan. Vasenkätisten keilaajien näytöksen täydensi toinen mainari eli Joonas Jehkinen keskiarvolla 229,00. Useampia sarjoja heittäneistä oikeakätisistä keilaajista parasta tahtia piti TKK:n Petri Mannonen 228,83 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksen joukkue oli tasaisen varma vaikkei kukaan 20 parhaan listalle mahtunutkaan. Jari Ratia oli paras torpedo 211,67 pisteen keskiarvollaan. Vain niukasti Ratian taakse jäi Jarmo Ahokas 210,67 pisteen keskiarvollaan. Oman ruutunsa täyttivät myös Mikko Metso 209,33 pisteen keskiarvollaan sekä hienon ensiesiintymisen (ka. 209,00) Torpedoksen riveissä tehnyt Erik Andersin. SM-liigan pelejä jatketaan Lappeenrannassa heti sunnuntaina jolloin ensimmäinen kaksoiskierros pelataan päätökseensä. Ohjelmassa on tuolloin viisi ottelua. Ensimmäisen kierroksen tarkemmat tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. KOLMOSSARJAN ONGELMAT JATKUVAT Valtakunnan Kolmossarjan lohko 7 pelasi kauden kolmannen kierroksensa toissa lauantaina Heinolassa. Torpedoksen kakkosjoukkue on alkukauden ajan ollut lohkossa suurissa vaikeuksissa eikä helpotusta saatu vielä Heinolan kierroksellakaan. Torpedos pelasi Heinolassa selkeästi kauden parasta keskiarvoaan. Tämä ei kuitenkaan voittotiliä juurikaan paisuttanut sillä viidestä ottelustaan Torpedos onnistui voittamaan ainoastaan yhden. Kolmen pelatun kierroksen ja 15 pelatun ottelun jälkeen Torpedos onkin onnistunut kukistamaan vastustajansa vain kuudesti. Tappioita on kauden puoliväliin mennessä tilillä jo yhdeksän. Kierros käyntiin voitokkaasti Torpedoksen pelit Heinolassa käynnistyivät voitokkaasti kun ensimmäisessä ottelussa kukistui lohkojumbo Hyvinkään HyKe. Muutoin tasapaksussa ottelussa Torpedoksen Jarno Aalto venyi 225 pisteen tulokseen. Torpedoksen yhteistulos nousi Aallon onnistumisen myötä 768 pisteeseen ja HyKe taipui näillä lukemilla 66 pisteen erolla. Toisessa ottelussa taisteltiin sitten tiukasti lohkon kakkospaikasta. Vastassa ollut Heinolan Tambox oli kahden kierroksen jälkeen lohkossa toisena vain 65 pistettä edellä kolmantena ollutta Torpedosta. Tämänkertaisessakin ottelussa voitosta väännettiin ankkureiden viimeisiin heittoihin saakka. Torpedos sai yliotteen Tamboxista Arto Blomqvistin heitettyä peräti 267 pisteen sarjan. Ankkurina heittäneeltä miesten SM-liigaryhmästä lainassa olleelta Ville Haapaselta vaadittiin vielä ehjää ruutua voiton sinetöimiseksi. Avausheiton jälkeen pystyssä oli kuitenkin 2-10 -reikä jota Haapanen ei pystynyt paikkaamaan. Tambox käytti tarjoutuneen mahdollisuuden hyväkseen ja nappasi voiton niukasti kolmen pisteen erolla. Loppulukemat olivat 792-795 kotihallissaan pelanneen Tamboxin hyväksi. Kierroksen kolmannessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Järvenpään JBT. Kolme Torpedoksen peluria ylsi tässä sarjassa niukkaan paritulokseen Arto Blomqvistin heitettyä 203, Teemu Wellingin 202 ja Ville Haapasen 200 pistettä. 765 pisteen yhteistulos ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt JBT:n heitettyä kauden parhaan tuloksensa 801 pisteen lukemin. Torpedos kärsi siten päivän toisen tappionsa 36 pisteen marginaalilla. Päätösottelussa katkera tappio lohkokärjelle Syksyn aikaisempien kierrosten tapaan vajosi Torpedos Heinolassakin yhdessä sarjassa reilusti alle oman tasonsa. Neljännessä sarjassa yksikään Torpedoksen heittäjistä ei nimittäin pystynyt ylittämään 180 pisteen rajaa ja joukkuetulos jäi 685 pisteeseen. Vastassa ollut Helsingin Boltsi-72 pelasi puolestaan kohtuullisesti tehden 759 pisteen joukkuetuloksen mikä riitti selkeään voittoon vaisua lahtelaisyhdistelmää vastaan. Päätöskamppailussa Torpedoksen vastustaja oli lohkoa ylivoimaisesti johtava Lahden Keilaajat. Edelliskierroksella Tapiolassa käydyn vastaavan kamppailun tapaan LK otti sarjan alussa Torpedoksesta jo saavuttamattoman tuntuiseen johdon. Sarjan puolivälin jälkeen Torpedos kuitenkin aloitti rajun loppukirin. Ennen viimeistä ruutua Torpedos oli kuronut LK:n etumatkan käytännössä kiinni. Tässä vaiheessa joukkue kuitenkin sortui muutamiin harmittaviin tyhjiin ja LK kuittasi lopulta otteluvoiton lukemin 785-797. Torpedoksen pelaajista Heinolassa edukseen esiintynyt Arto Blomqvist heitti parhaan tuloksen 221 pisteen sarjallaan ja Jarno Aaltokin ylitti paritulosrajan 13 pisteellä. Tuloksena oli kuitenkin jo kierroksen neljäs tappio. LK omassa kastissaan Heinolan kierroksen paras joukkue oli jälleen kerran kaikki viisi otteluaan voittanut LK. Joukkue selvitti kierroksen pelit kunnioitettavalla 812,80 pisteen keskiarvolla. Kierroksen toiseksi parhaasta esityksestä vastannut Tambox jäi kolmella voitollaan 408 pistettä LK:n taakse. Torpedoksen kakkosjoukkueen yksi otteluvoitto ja 759,20 pisteen kierroskeskiarvo eivät tällä kertaa riittäneet neljättä sijaa parempaan sijoitukseen kierrostilastossa. LK jätätti Torpedosta viidessä ottelussa peräti 748 pistettä. Lohkon kokonaistilanteessa LK:n johto toisena olevaan Tamboxiin kasvoi jo 1212 pisteeseen. Torpedos säilytti kolmannen sijansa mutta on joutunut kauden puolivälissä päästämään lohkokärjen ja samalla sarjanousun jo 1617 pisteen päähän. Loppukaudesta Torpedoksen päätavoite lieneekin lohkon kakkospaikan varmistaminen. Kolmannen kierroksen paras torpedoslainen oli 210,40 pisteen keskiarvolla keilannut Arto Blomqvist. Muista joukkueen pelaajista kelvolliseen suoritukseen pystyi ainoastaan 190,40 pisteen keskiarvolla heittänyt Jarno Aalto. Heinolan kierroksen jälkeen Kolmossarja siirtyi joulutauolle. Seuraavan kerran pelejä jatketaan tammikuun loppupuolella Järvenpäässä pelattavalla neljännellä kierroksella. Lohkon 7 kolmen kierroksen jälkeiset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. LAHTI MIESTEN LIITTOMYLLYN KAKKONEN Pyhäinmiesten päivää vietettiin jälleen marraskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa. Ajankohtaan kuuluvat myös erottamattomasti Liittomyllyt joista miesten Liittomylly pelataan perinteisesti Lahdessa. Miehet pelasivat aluksi 4 x 6 sarjan karsinnan eurooppalaisella pelitavalla. Karsintatulosten perusteella 20 parasta liittoa selviytyi sunnuntaiseen loppukilpailuun. Samasta liitosta jatkoon pystyi selviytymään vain yksi joukkue. Loppukilpailussa liitto sai puolestaan käyttää kaikkia alkukilpailuun osallistuneita keilaajia. Torpedos oli jälleen kerran varsin hyvin edustettuna Lahti-Bowlingin kahdessa miesten Liittomyllyyn osallistuneessa joukkueessa. Joukkueiden yhteensä kahdeksasta pelaajasta nimittäin peräti kuusi edusti Torpedosta. Myös Lahden menestys oli tänä vuonna jälleen mainio. Joukkue eteni alkukilpailusta helposti jatkoon ja raivasi tiensä aina sunnuntain loppuotteluun saakka. Siinä vastus oli kuitenkin liian kova ja voitto jäi tällä kertaa haaveeksi. Pori alkukilpailun vahvin Miesten Liittomyllyn karsinta käynnistyi perjantai-iltana pelatulla erällä. Kyseisessä erässä pelasi oman osuutensa myös Lahden ykkösjoukkue. Erän parhaasta tuloksesta vastasi kuitenkin Kotka 4843 pisteen (ka. 201,79) joukkuetuloksellaan. Lahti sijoittui erässä kolmanneksi tuloksella 4732. Lauantaiaamun ensimmäisessä erässä heitti puolestaan Lahden kakkosjoukkue. Tulostaso pysyi edelleen vaatimattoman ja kakkosjoukkue jäi vielä 55 pistettä ykkösjoukkuettakin heikompaan tulokseen. Kahden erän jälkeen oli kuitenkin jo selvää että Lahden tulos tulee riittämään loppukilpailupaikkaan. Karsinnan ykköspaikan vei lopulta viimeisessä eli viidennessä erässä pelannut Porin joukkue. Yhteistulos 5069 tarkoittaa 211,21 pisteen sarjakeskiarvoa. Tuloksen taustalta löytyivät nykyisessä kotihallissaan pelannut Jouni Helminen (1347), Panu Nurmilo (1281), Pasi Paalosalo (1230) sekä Reijo Saarinen (1211). Karsinnan toiseksi paras joukkue eli Hyvinkää jäi Porista 40 pisteen päähän. Kolmannen sijan valtasi Tampereen ykkösjoukkue 54 pistettä kärjestä jääneenä. Lahden ykkösjoukkue sijoittui karsinnan kymmenenneksi. Viimeisenä jatkopaikan itselleen lunasti Valkeakosken joukkue tuloksella 4550 (ka. 189,58). Seinäjoki jäi jatkopaikasta ainoastaan kolme ja Imatra seitsemän pisteen päähän. Alkukilpailun parhaan henkilökohtaisen kuuden sarjan tuloksen heitti Hyvinkään Olli-Pekka Pitkänen. Hänen 1356 pisteen tuloksensa riitti kukistamaan Jouni Helmisen yhdeksällä pisteellä. Myös karsinnan kolmossija meni Hyvinkäälle Mauno Ronkaisen heitettyä 1345 pistettä. Suuria eroja ei kertynyt vielä seuraavillakaan sijoilla olleisiin heittäjiin sillä sekä Lappeenrannan Ville Holmström että Savonlinnan Matti Nokelainen päätyivät 1343 pisteen tulokseen. Lahtelaisten parhaan karsintatuloksen heitti kakkosjoukkueen Raimo Pohjanlahti. Hänen 1272 pisteen tuloksensa oikeutti henkilökohtaisen tulosluettelon 16. sijalle. Ykkösjoukkueen paras heittäjä oli Jari Ratia 1252 pisteen tuloksellaan. Muista lahtelaisista yli parituloksen heitti ainoastaan kakkosjoukkueen Timo Aalto 1219 pisteen lukemin. Ahokas ja Ratia johtohahmoina Sunnuntain loppukilpailu aloitettiin totuttuun tapaan pelaamalla alkukilpailun pisteisiin kaksi sarjaa amerikkalaisella pelitavalla joukkuepelinä. Tämän jälkeen pudotettiin neljä heikointa joukkuetta jatkosta ja pelejä jatkettiin "kahdesta häviöstä ulos" -pelitavalla. Lahti pelasi kaksi ensimmäistä sarjaa parivauhdin tuntumaan. Sijoituksena säilyi kymmenes ja ero karsintaviivaan kasvoi lähes 250 pisteeseen. Ykköspaikalla jatkoi Pori ennen Hyvinkäätä ja kolmanneksi noussutta Helsinkiä. Viimeisenä jatkoon selviytyi Turku 27 pisteen erolla Jyväskylään. Ensimmäisellä ottelukierroksella Lahti sai vastaansa Kotkan. Jari Ratia ankkuroi luotettavasti 236 pisteen sarjan ja Lahden Keilaajien juniorikaksikko Jani Heikkinen ja Tuukka Tynkkynen säestivät 225 ja 209 pisteen tuloksin. Yhteistuloksella 863 Kotka kukistui roimalla 130 pisteen erolla. Toisessa ottelussa Lahti mittasi Kouvolan joukkueen taidot. Tässäkin taistossa Jari Ratia oli ylivoimaisesti ottelun paras keilaaja 233 pisteen sarjallaan. Kouvolan joukkueen kerätessä vain 737 pisteen yhteistuloksen Lahti etenikin helpohkoon voittoon. Ratian onnistumisen siivittämänä Lahden joukkuetulos kipusi 807 pisteeseen ja Lahti jatkoi kahden ottelun jälkeen ilman tappioita. Kolmannella ottelukierroksella Lahti pelasi toistaiseksi parhaan joukkuesarjansa. Vastassa ollut Tampere oli maajoukkuemies Petteri Salosen johdolla varsin vaisu eikä saanut kasaan 747 pistettä parempaa yhteistulosta. Tämä ei kuitenkaan lahtelaisryhmää häirinnyt sillä Jarmo Ahokas latoi taululle 269 pisteen tuloksen Jari Ratian antaessa taustatukea 242 pisteen sarjallaan. Yhteispistein 865 Tampere kukistui 118 pisteen marginaalilla ja samalla Lahti eteni jo kahdeksan parhaan joukkoon. Pori kahdesti Lahtea parempi Neljännellä ottelukierroksella Lahti ja Pori ratkaisivat ainoina tappiottomina joukkueina suoraan loppuotteluun selviytyvän joukkueen. Tähän saakka hyvin koko päivän pelannut Lahti ajautui ratkaisuvaiheessa suuriin ongelmiin ja Pori sai loppuottelupaikan puoli-ilmaiseksi. Ottelun loppulukemat merkittiin pistein 636-819 Porin hyväksi. Koko ottelun ainoasta parituloksesta vastasi Porin Panu Nurmilo 248 pisteen sarjallaan. Lahden parhaaksi tulokseksi jäi Jarmo Ahokkaan 179 pisteen noteeraus. Kärsittyään ensimmäisen tappionsa Lahti jatkoi otteluja veitsi kurkulla sillä toisesta tappiosta pelit päättyisivät nimittäin siihen. Mukana oli enää viisi joukkuetta joista Pori oli ansainnut itselleen lepovuoron. Lahden seuraava vastustaja oli Hyvinkää joka myöskin oli kärsinyt ainoan tappionsa Porille. Ottelu oli varsin tasainen ja ratkaisua haettiin viimeiseen ruutuun saakka. Lahden Tuukka Tynkkynen nosti hyvällä loppukirillään sarjatuloksensa 256 pisteeseen asettaen paineet hyvinkääläisille. Kimmo Koskela (211) ja Olli-Pekka Pitkänen (236) tarjosivat kelpo vastuksen mutta Jarmo Ahokas vastasi 219 pisteen sarjalla. Lopullisesti ottelun ratkaisi Lahden ankkuri Jari Ratia viimeisen ruudun kaadollaan. Loppulukemat merkittiin pistein 838-819 Lahden hyväksi ja kotijoukkue selviytyi samalla tämänvuotisen Liittomyllyn välierään. Hyvinkään lopulliseksi sijoitukseksi jäi neljäs. Toisessa välierässä Helsinki ja yllätysjoukkue Savonlinna taistelivat välieräpaikasta vähintäänkin Lahden ja Hyvinkään välisen ottelun veroisesti. Oskari Lehtonen heitti 244 pisteen sarjan Teemu Asplundin (213) ja Olli Hossin (211) ylittäessä myös parirajan selvästi. Savonlinnan joukkueesta Pekka Nykänen vastasi Lehtosen tulokseen 242 pisteen tuloksella ja Ossi Kiljunenkin taituroi 225 pisteen lukemat. Helsingin loppurutistus riitti kuitenkin pitämään Savonlinnan takana niukalla kahdeksan pisteen erolla. Ottelun lopputulos merkittiin pistein 857-849 Helsingin hyväksi. Savonlinnan hyvä yritys palkittiin Liittomyllyn viidennellä sijalla. Loppuottelussa Pori oli niukasti niskan päällä alusta alkaen Lahden yrittäessä tavoittaa karkulaista. Loppuvaiheissa ratkaisuhahmoksi nousi Reijo Saarinen joka päätti sarjansa komealla kaatojonolla tehden peräti 260 pisteen sarjatuloksen. Lahden parhaasta suorituksesta vastasi Jarmo Ahokas 238 pisteen lukemillaan mikä ei tällä kertaa kuitenkaan riittänyt Porin kukistamiseen. Loppulukemat merkittiin pistein 777-840 Porin hyväksi ja vuoden 2005 miesten Liittomyllyn voitto ratkesi näin porilaisille jo ensimmäisessä sarjassa. Kolme porilaista viiden parhaan joukossa Loppukilpailun parhaasta henkilökohtaisesta keskiarvosta vastasi sama mies kuin alkukilpailussakin eli Hyvinkään Olli-Pekka Pitkänen. Hyvinkääläinen heitti loppukilpailun seitsemän sarjaansa peräti 219,43 pisteen keskiarvolla. Lähes samaa vauhtia Pitkäsen kanssa pelasivat Porin Ari Valaranta 218,71 pisteen lukemilla sekä peräti yhdeksän sarjaa heittänyt Lahden Jarmo Ahokas keskiarvolla 218,33. Porin voiton takasi onnistuminen laajalla rintamalla sillä henkilökohtaisen tilaston neljäs oli Panu Nurmilo keskiarvolla 217,29 ja viides loppuottelun ratkaissut Reijo Saarinen keskiarvolla 216,29. Lahden joukkueen muista pelaajista ennen loppuottelua Helsinkiin Ailo Uotilan muistokilpailun finaaliin lähtemään joutuneen Jari Ratian keskiarvo oli 208,25. Myös kaikki yhdeksän sarjaa pelannut Tuukka Tynkkynen jäi kolmanneksi parhaana lahtelaisena jo selvästi 200 pisteen rajasta 193,00 pisteen keskiarvollaan. Miesten Liittomyllyn tarkemmat tulokset ovat nähtävillä Lahti-Bowlingin kotisivuilla. TORPEDOS TORNADOS-TURNAUKSEN TV-FINAALEISSA Perinteinen Tornados-turnaus pelattiin tänä syksynä tuttuun tapaan lokakuun viimeisenä viikonvaihteena Talin keilahallissa Helsingissä. Turnauksen pelitapa oli kuitenkin täksi vuodeksi uudistettu sillä aikaisemmasta poiketen pelit pelattiin tällä kertaa kolmihenkisin joukkuein. Vuosikymmenien aikana viisimiehisjoukkuekilpailuna tutuksi tullut turnaus oli saanut myös uuden nimen: Tornados Trio Tournament. Torpedos osallistui kilpailuun kahdella SM-liigamiehistön pelaajista kootulla joukkueella. Menestys oli kautta aikain seuran paras sillä Torpedoksen kakkosjoukkueen nimellä kulkenut yhdistelmä selviytyi lopulta jopa kolmen parhaan joukkueen televisioituihin finaalipeleihin. Ykkösjoukkue niukasti ulos loppukilpailusta Turnauksen alkukilpailussa pelattiin 4 x 3 sarjaa amerikkalaisella pelitavalla. Loppukilpailuun selviytyi tästä vaiheesta 22 parasta joukkuetta. Lisäksi kaksi joukkuetta ansaitsi itselleen loppukilpailupaikan Desperado-erästä. Karsinnan neljä parasta joukkuetta eteni suoraan loppukilpailun Round Robin -vaiheeseen ja samalla kahdeksan parhaan joukkoon. Kesän aikana uudistetussa Talin keilahallissa olosuhteet olivat helpohkot ja tulostaso siten korkealla. Parasta vauhtia ensimmäisessä neljässä sarjassa piti Helsingin Tornadoksen kakkosjoukkue heittämällä yhteistuloksen 2647 (ka. 220,58). Joukkueessa heittivät Jukka Pesonen, Oskari Lehtonen ja Pauli Dahlbom. Vain pisteen Tornadoksesta jäi Helsingin Grankulla Bowlaren ykkösjoukkue Teemu Raatikainen, Kai Virtanen ja Sami Heinilä. Kolmantena joukkueena 2600 pisteen rajan ylitti Tampereen Keilakerhon ykkösjoukkue Timo Alho, Petteri Salonen ja Petri Mannonen tuloksella 2605. Loppukilpailuun selviytymiseen tarvittiin tällä kertaa 2479 pisteen (ka. 206,58) tulos. Viimeisenä itsensä jatkoon pelasi GB:n kolmosjoukkue joka kukisti vaivaisella kahdella pisteellä Suomen nuorten maajoukkueryhmän ykkösjoukkueen. Torpedoksen ryhmistä kakkosjoukkue selvitti itsensä helposti jatkoon sijoittuen karsinnan kuudenneksi tuloksella 2580 (ka. 215,00). Joukkueessa pelasivat Jarmo Ahokas, Jaakko Polttila sekä Jari Ratia joista erityisesti Ratia oli huimassa vireessä heittäen neljään sarjaan tuloksen 964 (ka. 241,00). Polttila keräsi tulosta 818 pisteen verran ja viimeisessä sarjassaan 156 pisteeseen jäänyt Ahokas puolestaan teki yhteistuloksen 798. Torpedoksen ykkösjoukkue joutui luopumaan leikistä jo karsintavaiheen jälkeen. Yhteistulos 2447 oli tämänvuotisessa mittelössä 32 pistettä liian vähän ja tuloksena olikin 24. sija. Kolmikko Timo Aalto, Mikko Metso ja Pasi Pöllänen aloitti joukkuesarjoin 604 ja 622 omaten puolivälissä vielä hyvät mahdollisuudet jatkopaikkaan. Kolmannen sarjan 569 pisteen tulos kuitenkin jätti liikaa viimeisen sarjan varaan eikä edes Pasi Pölläsen 268 pisteen päätössarja enää riittänyt nostamaan joukkuetta jatkoviivan yläpuolelle. Henkilökohtaisella tasolla ylivoimaisesti parhaasta suorituksesta tässä joukkueessa vastasi Pasi Pöllänen 927 pisteen (ka. 231,75) tuloksellaan. Karsintavaiheen parhaan henkilökohtaisen tuloksen heitti Patterin ykkösjoukkueen Osku Palermaa 971 pisteen noteerauksellaan. Torpedoksen kakkosjoukkueen Jari Ratia oli toiseksi paras tuloksella 964 ennen GB:n ykkösjoukkueen Teemu Raatikaista (955). Torpedos oli muutoinkin hyvin edustettuna tällä listalla sillä seuran ykkösjoukkueen Pasi Pölläsen 927 pisteen tulos riitti tulosluettelon kuudenteen sijaan. Aamupelit hankalia Torpedokselle Loppukilpailu aloitettiin sunnuntaiaamuna kello 8. Tuolloin pelasivat karsintavaiheessa sijoille 5.-22. sijoittuneet joukkueet sekä Desperado-erästä jatkoon selviytyneet Lohjan Rännimestareiden kolmosjoukkue ja Suomen juniorien maajoukkueryhmän kolmosjoukkue kolme sarjaa amerikkalaisittain. Alkukilpailun pisteillä ei tässä vaiheessa ollut enää merkitystä. Jatkopaikka oli luvassa kymmenelle parhaalle joukkueelle. Torpedoksen alku ei sunnuntaina ollut paras mahdollinen. Ensimmäiseen sarjaan saatiin kasaan 602 pistettä lähinnä Jaakko Polttilan 229 pisteen sarjan ansiosta. Toisessa sarjassa vetovuorossa oli puolestaan Jari Ratia jonka 238 pisteen tulos riitti nostamaan Torpedoksen joukkuetuloksen 626 pisteeseen. Yhteistuloksellaan 1228 Torpedos oli tässä vaiheessa kuitenkin vain niukasti kymmenen parhaan joukkueen joukossa. Tiukassa paikassa Torpedoksen pelurit saivat kuitenkin pelinsä kulkemaan ja kolmanteen sarjaan yhteispisteet merkittiin komeasti 717 pisteen lukemin. Jari Ratia ankkuroi 267 pisteen sarjan ja Jarmo Ahokas ylsi lähes samaan 257 pisteen tuloksellaan. Kolmen sarjan yhteistuloksella 1945 Torpedos nousi loppukilpailun ykkösvaiheen viidennelle sijalle ja selvitti itsensä samalla lopulta selvästi jatkoon. Aamupelien selkeästi tehokkain yhdistelmä oli Patterin ykkösjoukkue. Kolmikko Osku Palermaa, Teemu Asplund ja Toni Palermaa heitti yhteistuloksen 2161 joka tarkoitti peräti 240,11 pisteen keskiarvoa. Toiseksi parasta vauhtia pelannut Turun Weikot jäi Patterin tuloksesta 105 pisteen päähän. Kymmenen parhaan joukkoon ja samalla jatkopaikoille vaadittiin tulosta 1819 (ka. 202,11). Viimeisen jatkopaikan ansaitsi tällä kertaa Patterin kakkosjoukkue joka päihitti Tampereen Keilakerhon kolmosjoukkueen 11 pisteellä. Yllätyksenä voitaneen pitää että tässä vaiheessa kaikki kolme mukana ollutta Lohjan Rännimestareiden joukkuetta putosi jatkosta. Parhaiten itsensä hereille olivat saaneet siis Patterin ykkösjoukkueen pelaajat. Heistä Osku Palermaa oli loppukilpailun ensimmäisen vaiheen paras 743 pisteen (ka. 247,67) tuloksellaan. Myös vaiheen toiseksi paras keilaaja oli samasta joukkueesta Teemu Asplundin heitettyä 720 pisteen lukemat. Muita 700 pisteen ylittäjiä olivat TuWe:n Matias Kallio (718) sekä Varkauden Mainareiden ykkösjoukkueen Mika Heino (713). Torpedoksen Jari Ratia oli vaiheen viidenneksi paras 699 pisteen tuloksellaan. Torpedos jatkoon vahvalla loppukirillä Loppukilpailun toisessa vaiheessa ensimmäisen vaiheen kymmenen parasta joukkuetta jatkoi toiset kolme sarjaa ensimmäiseen vaiheen pisteisiin. Yhteensä kuuden pelatun sarjan jälkeen neljälle parhaalle joukkueelle tarjottiin paikka Round Robin -peleihin. Torpedoksen asetelmat olivat hyvät sillä joukkue lähti jatkopeleihin viidenneltä sijalta vain kuusi pistettä neljättä sijaa jäljessä. Toisen vaiheen ensimmäisessä sarjassa Torpedos tasaista parivauhtia parannellee asemiaan muiden kompuroidessa. Jarmo Ahokas teki 214, Jaakko Polttila 212 ja Jari Ratia 205 pistettä mikä tarkoitti 631 pisteen yhteistulosta. Tämä tulos oli yllättäen sarjan paras joukkuenoteeraus ja Torpedos nousikin jo neljän parhaan joukkoon. Loppukilpailun yhteensä viidennessä sarjassa Torpedos heitti 659 pisteen joukkuesarjan. Jari Ratia otti tässä vaiheessa jälleen tulosvastuun 263 pisteen sarjallaan. Tuloksellaan Torpedos säilytti asemansa vaikka kärjessä Patterin ykkösjoukkue hurjastelikin 769 pisteen tuloksen. Muista joukkueista kuitenkin ainoastaan Mainareiden kakkosjoukkue ylitti 700 pisteen rajan 709 pisteen tuloksellaan ja Torpedokselle riitti näin kohtuullinen viimeinen sarja jatkopaikan varmistamiseen. Torpedos selvitti tiensä Round Robin -peleihin lopulta varsin vaivattomasti. Toisen vaiheen viimeisessä sarjassa Jari Ratia heitti 237, Jaakko Polttila 220 ja Jarmo Ahokas 211 pistettä mikä merkitsi 668 pisteen sarjatulosta. Kuuden sarjan joukkuetulos 3903 riitti tässä vaiheessa toiseen tilaan 262 pistettä Patterin ykkösjoukkueen takana. Kaksi muuta tästä vaiheesta jatkoon selviytynyttä joukkuetta olivat Turun Silver Club ja Mainareiden kakkosjoukkue. TuWe jäi jatkosta 32 ja Suomen juniorien maajoukkueryhmän kakkosjoukkue jo 126 pistettä. Loppukilpailun kuudessa ensimmäisessä sarjassa parasta vauhtia piti yllä Patterin ykkösjoukkueen Osku Palermaa 1454 pisteen (ka. 242,33) tuloksellaan. Torpedoksen kakkosjoukkueen Jari Ratia pystyi ainoana kiilaamaan patterilaisten vahvaan rintamaan sillä hän sijoittui tilaston kakkoseksi 1404 pisteen tuloksellaan ennen Teemu Asplundia (1361) ja Toni Palermaata (1350). Polttila Round Robinin Torpedos-hahmo Sunnuntaipäivän ehdittyä jo puoleenväliin oli jäljellä turnauksen kahdeksan parasta joukkuetta. Nämä joukkueet pelasivat Round Robin -ottelut jonka jälkeen kolme parasta trioa selviytyi televisiofinaaleihin. Jokaisen ottelun voitosta palkittiin 100 pisteen voittobonuksilla. Torpedos aloitti urakkansa kohtaamalla Mainareiden kakkosjoukkueen. Pieni tauko ennen pelien käynnistymistä teki Torpedokselle todella hyvää sillä joukkue venyi päivän parhaaseen suoritukseensa tekemällä 747 pisteen yhteistuloksen. Jarmo Ahokas heitti 268, Jari Ratia 244 ja Jaakko Polttila heikoimpana hänkin 235 pisteen tuloksen. Mainarit oli vastaantulija 652 pisteen tuloksellaan ja Torpedoksen Round Robin sai voitokkaan alun. Toisessa ottelussa Torpedos kohtasi Tornadoksen ykkösjoukkueen. Jaakko Polttila heitti ottelussa 265 pisteen sarjan yrittäen siivittää joukkuettaan voittoon. Tornadoksen kokenut kolmikko Sam Anker, Olli Hossi ja Kimmo Lehtonen rypisti kuitenkin 698 pisteen sarjan ja Torpedoksen oli tyydyttävä tappioon 41 pisteen erolla. Seuraavassa ottelussa Silver Clubia vastaan Jaakko Polttila pisti vielä edellissarjaa paremmaksi ja nakutti 267 pisteen tuloksen. Tällä kertaa myös joukkuetoverit innostuivat Polttilan esimerkistä ja Jarmo Ahokas heittikin 238 sekä Jari Ratia 235 pisteen tulokset. 740 pisteen yhteistuloksella Torpedos päihitti SC:n selkeästi 170 pisteen erolla ja otti Round Robinin toisen voittonsa. Neljännessä ottelussaan Torpedos pelasi Tornadoksen kakkosjoukkuetta vastaan. Karsintavaiheen ykkösjoukkue oli tässä sarjassa täysin sekaisin eikä pystynyt kasaamaan 530 pistettä parempaa joukkuetulosta. Torpedos nappasikin helpon voiton vaikkei oma peli kulkenutkaan kummoisesti. 608 pisteen tulos oli kuitenkin tässä vaiheessa riittävä Round Robinin kolmannen voiton saavuttamiseksi. Kahdessa seuraavassa ottelussaan Torpedos joutui hankaluuksiin. Ensin viidennessä sarjassa GB:n ykkösjoukkue oli ylivertainen vastustaja 701 pisteen tuloksellaan. Torpedos jäi 630 pisteeseen ja tilanne kärjessä tiivistyi. Toiseksi viimeisessä ottelussa Patterin ykkösjoukkue puolestaan tarttui viimeiseen oljenkorteensa ja nappasi otteluvoiton pistein 615-635. Torpedoksen jatkopaikan kohtalo jäi siten Round Robinin viimeisen sarjan varaan. Ennen viimeistä sarjaa Torpedos oli kolmantena GB:n ja TKK:n ykkösjoukkueiden takana. Neljäntenä ollut Tornadoksen ykkösjoukkue oli puolestaan reilut sata pistettä Torpedoksen jäljessä. Viimeisen ottelun voitolla Torpedoksen jatkopaikka oli siten lähes varma. Häviökin saattoi riittää mikäli Tornados häviää oman ottelunsa eikä heitä reilua 20 pistettä Torpedosta parempaa tulosta. Viimeisessä ottelussaan Torpedos kohtasi juuri edellään olleen TKK:n ykkösjoukkueen. Radat olivat tässä vaiheessa jo melko kuluneet ja ottelun tärkeys aiheutti vielä omat rasitteensa. Kamppailu etenikin tasaisissa merkeissä aina viimeisiin ruutuihin saakka. Tornados lopetti päätösottelunsa ennen Torpedoksen ja TKK:n pelin viimeistä ruutua. Tornados voitti ottelunsa 636 pisteen tuloksella mikä tarkoitti että Torpedoksen oli joko voitettava TKK tai pelattava vähintään 620 pisteen sarja. Ennen kahta viimeistä heittäjää Torpedoksen otteluvoitosta ei ollut takeita mutta vaadittuun yhteistulokseen vaadittiin yhtä ehjää ruutua sekä tuplaa. Toiseksi viimeisenä heittäjänä Jarmo Ahokas jätti pystyyn keilat 1, 2, 4 ja 10. Tyhjä ruutu olisi romuttanut lopullisesti Torpedoksen jatkomahdollisuudet mutta kylmähermoisesti mies kuitenkin paikkasi kuvion jättäen ratkaisun ankkuri Jari Ratian käsiin. Ratia heitti vakuuttavasti viimeiseen ruutuunsa kaksi kaatoa mikä nosti Torpedoksen joukkuetuloksen 622 pisteeseen. Tämä varmisti lopullisesti myös Torpedoksen jatkopaikkaan. TKK:n ankkuri Petri Mannonen päätti vielä oman sarjansa 1-2-4-6-10 -ryhmään josta hän sai paikkoheitolla pois vain kaksi keilaa. Näin ollen Torpedos voitti ottelun 33 pisteen erolla ja nousi samalla TKK:n ohi Round Robinin kakkoseksi 217 pistettä suoran loppuottelupaikan ottaneelle GB:n ykkösjoukkueelle jääneenä. TKK selviytyi kolmantena joukkueena jatkoon viimeisen ottelun tappiostaan huolimatta. Eroa Torpedokseen jäi vain viisi pistettä. Tornadoksen ykkösjoukkueen ero jatkopeleihin oli lopulta 97 pistettä. Round Robinin parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi GB:n ykkösjoukkueen Sami Heinilä 1603 pisteen (ka. 229,00) tuloksellaan. Mainareiden kakkosjoukkueen Juha Immonen hävisi Heinilälle vain yhdellä pisteellä. Kolmanneksi tehokkain oli TKK:n ykkösjoukkueen Petri Mannonen 1584 pisteen lukemillaan. Torpedoksen ehdoton hahmo oli 1572 pisteen tuloksen taituroinut Jaakko Polttila. Täksi kaudeksi Torpedokseen Raumalta siirtynyt Polttila teki siis varsin onnistuneen debyytin uuden seuransa riveissä. GB kotihallinsa valtias Yhteensä 17 pelatun sarjan jälkeen oli kolme televisiofinaaliin selviytynyttä joukkuetta vihdoin selvillä. Välierässä kohtasivat kolmanneksi Round Robinissa sijoittunut TKK:n ykkösjoukkue sekä kakkospaikan itselleen vallannut Torpedoksen kakkosjoukkue. Yhden sarjan ottelun voittanut joukkue kohtaisi sitten puolestaan loppuottelussa Round Robinin nimiinsä vieneen GB:n ykkösjoukkueen. Välierä alkoi TKK:n kannalta mahdollisimman ikävästi sillä sekä Timo Alho että Petteri Salonen heittivät missit heti ensimmäiseen ruutuun. Jarmo Ahokkaan aloitettua triplalla ja Jari Ratian heitettyä neljän kaadon jonon toisesta ruudusta alkaen siirtyi Torpedos selvähköön johtoon jo ottelun alkuvaiheissa. Lopullisesti ottelu ratkesi Petteri Salosen tyhjiin kuudennessa ja yhdeksännessä ruudussa. Vaikka Petri Mannonen lopetti sarjansa kahdeksan kaadon jonolla ja Jaakko Polttila puolestaan jätti viimeiseen ruutuunsa 7-10 -reiän ei ottelun voittajasta ollut epäselvää. Torpedos eteni tv-lamppujen loisteessa loppuotteluun yhteistuloksin 691-621. Torpedoksen riveissä Jarmo Ahokas heitti 252, Jari Ratia 248 ja Jaakko Polttila 191 pistettä. TKK:n ainoa onnistuja oli 254 pistettä heittänyt Petri Mannonen. Loppuottelussa Torpedos sai vastaansa kotihallissaan pelanneen GB:n ykkösjoukkueen. GB aloitti vakuuttavasti sillä Teemu Raatikainen tyylitteli sarjansa alkuun kuuden kaadon jonon ja Kai Virtanenkin heitti tuplan toiseen ja kolmanteen ruutuun. Sami Heinilä puolestaan aloitti toisesta ruudusta viiden kaadon rivin. Torpedoksenkaan alku ei ollut huono mutta GB sai silti selvän yliotteen. Sarjan puoliväliin mennessä Jaakko Polttila oli pelannut ehjää peliä ja Jarmo Ahokas tehnyt tuplan. Jari Ratia oli saanut aikaiseksi triplan ja Torpedos oli siten tässä vaiheessa noin 25 pistettä päälle parivauhdin. GB johti ottelua sarjan puolivälissä noin 40 pisteen erolla. Ottelun ratkaisuksi muodostui seitsemäs ruutu. Torpedoksen kaikilla pelaajilla oli alla kaadot ja jokainen heistä heitti hyvän taskuosuman. Jaakko Polttilalla jäi kuitenkin pystyyn seiskakeila ja Jarmo Ahokkaalla sekä Jari Ratialla kymppikeilat. GB säilytti siten noin 50 pisteen johtonsa ja jäljellä oli enää kolme ruutua. GB varjeli johtoaan tyylikkäästi loppuun saakka. Torpedos tarjosi kunnon vastuksen Jaakko Polttilan aloitettua kahdeksannesta ruudusta neljän kaadon jonon ja Jari Ratian heitettyä viimeiseen ruutuunsa kolme kaatoa. Teemu Raatikainen kuitenkin vastasi kahdeksannen ja yhdeksännen tuplallaan ja Kai Virtanen tarjoili viimeisen niitin tekemällä oman tuplansa yhdeksänteen ja kymmenenteen ruutuun. GB:n ankkurina pelannut Teemu Raatikainen päätti sarjansa keilojen 2, 4, 6 ja 10 muodostamaan reikään. Tästäkin huolimatta GB eteni Tornados Trio Tournamentin voittoon yhteispistein 686-669. Ero helsinkiläisten eduksi siis 17 pistettä. Ratia mahtivireessä läpi turnauksen Tämänkertaisen turnauksen henkilökohtaisissa keskiarvoissa parhaan noteerauksen sai yhden sarjan 15 pisteen sarjatasoituksella pelannut Imatran KooTeeKoo:n Tuomas Nurmikoski. Hänen tasoituksellisiksi keskiarvolukemikseen merkittiin 247,00. Useamman sarjan pelanneista parhaan keskiarvon saavutti Torpedoksen ykkösjoukkueen Pasi Pöllänen joka heitti neljä sarjaa 231,75 pisteen keskiarvolla. Myös tilaston kolmannelle sijalle saatiin Torpedoksen peluri sillä Jari Ratia heitti turnauksen 19 sarjaansa upealla 231,58 pisteen keskiarvolla. Yli 230 pisteen vauhtia koko viikonvaihteen heitti myös 21 sarjaa pelannut Patterin Osku Palermaa (ka. 230,52). Muutkin Torpedoksen kakkosjoukkueen pelaajat onnistuivat viikonvaihteessa hyvin. Jaakko Polttila vasuroi 19 sarjaa keskiarvolla 213,26 antaen oivan näytön vahvasta syyskunnostaan. Mainiosti kaiken syksyä pelannut Jarmo Ahokas suoriutui hänkin urakastaan 211,05 pisteen keskiarvolla. GB:n turnausvoiton ja samalla 7 000 euron pääpalkinnon vieneessä joukkueessa pelasivat Sami Heinilä, Teemu Raatikainen ja Kai Virtanen. Torpedoksen kakkoseksi taistellut ryhmä pelasi kokoonpanossa Jarmo Ahokas, Jaakko Polttila ja Jari Ratia. Joukkueen vaihtomiehenä toimi Juhani Kapulainen. Kakkossijasta Torpedoksen joukkue palkittiin 3 500 euron stipendillä. Turnauksen kolmanneksi sijoittuneessa TKK:n ykkösjoukkueessa heittivät Timo Alho, Petri Mannonen ja Petteri Salonen. Ensimmäisen Tornados Trio Tournamentin tarkemmat tulokset löytyvät Helsingin Bowlingliiton kotisivuilta. VIIDES TILA SARJAMYLLYN VAKIOSIJOITUS Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn kauden kolmas kierros pelattiin lokakuun viimeisessä viikonvaihteessa. Torpedoksen kolme joukkuetta eivät vielä tällä kaudella ole esittäneet aivan parastaan mutta merkkejä paremmasta oli tällä kierroksella jo ilmassa. Varsinkin ykkösjoukkue kohenteli asemiaan ykkösdivisioonassa ja on kauden puolivälissä jo kohtuullisissa asemissa. Torpedoksen joukkueet ovat kaiken kaikkiaan pelanneet varsin tasaisesti sillä kaikki kolme joukkuetta ovat kolmen pelatun kierroksen jälkeen viidennellä sijalla omassa divisioonassaan. Joulutauolle lähdettäessä ykkös- ja kolmosdivisioonissa ero kärkeen on neljä pistettä ja kakkosdivisioonassa puolestaan kuusi pistettä. Ykkösjoukkue voitokkaana kaikissa otteluissaan Torpedoksen ykkösjoukkue oli kahdella ensimmäisellä Sarjamylly-kierroksella voittanut ainoastaan kaksi kuudesta ottelustaan. Tämä suoritus riitti kahden pelatun kierroksen jälkeen vasta seitsemänteen sijaan. Kolmannella kierroksella joukkue ei kuitenkaan suostunut häviämään yhdellekään kolmesta vastustajastaan. Kierros alkoi Torpedoksen osalta ottelulla RKM:n joukkuetta vastaan. Torpedos pelasi varsin tasaisesti sillä kolme joukkueen neljästä pelurista kolme heitti 191 ja 196 pisteen välillä olevat tasoitukselliset tulokset. Tämän lisäksi Teemu Welling heitti 222 pisteen sarjan nostaen Torpedoksen joukkuetuloksen 805 pisteeseen. Tällä tuloksella 758 pisteeseen jäänyt RKM kukistui lopulta selkeästi. Toisessa ottelussa Torpedos ja Golf-Keilaajien ykkösjoukkue kävivät tasaisen ja tasokkaan kamppailun. Torpedoksen joukkueesta ensimmäisessä sarjassa hyvin esiintynyt Teemu Welling jäi tällä kertaa 165 pisteeseen. Jarno Aalto kuitenkin paikkasi 231 pisteen tuloksellaan ja Pekka Ahokaskin räväytti 220 pisteen sarjan. Torpedos keräsi näiden suoritusten myötä ottelussa 815 pisteen yhteistuloksen mikä tällä kertaa riitti 12 pisteen voittoon hyvin taistelleesta GK:n ryhmästä. Kierroksen parhaaseen suoritukseensa Torpedos venyi päivän viimeisessä ottelussaan. Vastassa ollut divisioonaa kahden kierroksen jälkeen johtanut Kaadon ykkösjoukkue oli kelpo vireessä ja räväytti 819 pisteen joukkuetuloksen. Torpedoksen heittäjät hoitivat kuitenkin viimeisenkin ottelunsa kunnialla ja vastasivat haasteeseen voitokkaasti. Jarno Aalto heitti 226, Pekka Ahokas 221 sekä Teemu Welling 208 pistettä ja näiden tulosten avulla Kaato kukistui 31 pisteellä. Samalla divisioonan kärki tasoittui entisestään. Kolmesta voitostaan huolimatta Torpedos ei pystynyt nappaamaan kierroksen parhaan joukkueen titteliä itselleen. Keila-Kallet voitti Torpedoksen tapaan kaikki ottelunsa ja onnistui heittämään vielä kaksi keilapistettä torpedoslaisia enemmän. Näin ollen KK oli kierroksen paras ja Torpedoksen oli tyytyminen kierrostilaston kakkossijaan. Kahteen voittoon kolmannella kierroksella pystyivät puolestaan Falconsin ykkösjoukkue, GK:n ykkösjoukkue, Lahden Keilaajien ykkösjoukkue sekä Areksen ykkösjoukkue. KK siirtyi kärkipaikalle myös ykkösdivisioonan kokonaistilanteessa 14 pisteellään. Kahden pisteen päässä vaanivat kuitenkin LK:n ykkösjoukkue, Areksen ykkösjoukkue sekä Kaadon ykkösjoukkue. Seuraava kolmikko Torpedoksen ykkösjoukkueen johdolla on puolestaan neljä pistettä sarjakärkeä jäljessä ja siten vielä täysin iskuetäisyydellä. Sarjan kolme viimeistä joukkuetta ovat jääneet jo melko selkeästi muista ja kaksi sarjasta putoavaa joukkuetta löytyykin todennäköisesti tästä kolmikosta. Kolmannen kierroksen tulostaso oli melko korkea ja henkilökohtaiseltakin listalta löytyy hyviä keskiarvoja. Kierroksen parasta vauhtia piti Falconsin ykkösjoukkueen Ari Salo 235,33 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Yli 220 pisteen keskivauhtia pistelivät myös KK:n Pentti Kasperi (ka. 227,33) sekä Kaadon ykkösjoukkueen Urho Roivas (ka. 223,00). Torpedoksen ryhmästä Jarno Aalto oli kierroksen viidenneksi paras keskiarvolla 216,00 ja Pekka Ahokkaan 212,33 keskiarvo riitti puolestaan tilaston kuudenteen sijaan. Kakkosdivisioonassa tappio sarjajohtajalle Kakkosdivisioonassa Torpedoksen kakkosjoukkue jatkoi tasaista etenemistään. Kolmesta ottelusta kahdessa joukkue esiintyi mukavasti vieden voitot vastustajistaan. Väliin osui kuitenkin yksi heikompi peli jossa vastustaja vei sarjapisteet turhankin helposti. Näin ollen divisioonan aivan terävin kärki jäi edelleen tavoittamatta. Aamupäivän avausottelussa Torpedoksen seniorit kohtasivat Falconsin kakkosjoukkueen. Torpedoksen suoritus ei häikäissyt sillä Seppo Koukonen ylitti ainoana paritulosrajan 202 pisteen sarjallaan. Kukaan Torpedos-ryhmästä ei myöskään kuitenkaan erityisesti pettänyt ja joukkuetulosta kertyi tasoituksin 764 pistettä. Tämä tulos riitti niukkaan voittoon 746 pistettä heittäneestä Falconsista. Kierroksen romahdus osui tällä kertaa toiseen sarjaan. Seppo Koukonen jatkoi tasaisen varmasti heittäen tällä kertaa 204 pistettä. Joukkueen muut jäsenet jäivät kuitenkin reilusti alle 180 pisteen tuloksiin eikä yhteistulostakaan kertynyt 699 pistettä enempää. Kakkosdivisioonaa johtava Kaadon ykkösjoukkue ottikin näin helpon voiton heitettyään itse peräti 845 pisteen tasoituksellisen joukkuetuloksen. Yhden sarjan herpaantumisen jälkeen Torpedos kuitenkin kokosi rivinsä. Viimeisessä ottelussa Starmenia vastaan Torpedos otti nimittäin selkeän 832-737 -voiton. Torpedoslaisten tehomiehinä heiluivat 222 pistettä heittänyt Simo Honkanen, parituloskimaraansa 213 pisteen sarjalla jatkanut Seppo Koukonen sekä 207 pisteen tuloksella urakkansa päättänyt Juhani Kapulainen. Kakkosdivisioonan kolmannella kierroksella Falconsin kakkosjoukkue sekä Kopelo pelasivat yhden ottelun muita enemmän. Tämä johtui Kopelon poissaolosta edelliseltä kierrokselta jolloin seuralle jäi kolme ottelua rästiin. Nämä rästipelit on sovittu pelattavaksi kolmen seuraavan kierroksen yhteydessä ja Torpedoksen vuoro onkin jo seuraavalla kierroksella. Kierroksen parhaan joukkueen tittelin vei nimiinsä yhden ottelun muita enemmän pelannut Falconsin kakkosjoukkue. Joukkue voitti kierroksen neljästä ottelustaan kaksi. Kolme ottelua pelanneista kahteen voittoon pystyivät Kaadon kakkosjoukkue, Lahden Keilaajien kolmosjoukkue, Torpedoksen kakkosjoukkue, Areksen kakkosjoukkue, Haka sekä Lahden Keilaajien nelosjoukkue. Kopelo pystyi voittamaan neljästä ottelustaan vain yhden. Sarjatilanteessa Kaadon kakkosjoukkue johtaa 16 pisteen yhteissaaliillaan. Kaksi pistettä Kaadon perässä kakkossijalla vaanii LK:n nelosjoukkue. Falconsin kakkosjoukkue on puolestaan kolmas 12 pisteellään. Yhden ottelun edellään olevia joukkueita vähemmän pelannut Torpedoksen kakkosjoukkue on tällä hetkellä viides kuusi pistettä Kaatoa jäljessä. Kakkosdivisioonan kolmannen kierroksen paras pelaaja oli Kaadon kakkosjoukkueen Pekka Kiviaho 227,33 pisteen tasoituksellisella keskiarvollaan. LK:n kolmosjoukkueen Markku Marjamaa oli kierroksen toiseksi paras keskiarvolla 213,33. Keila-Veikkojen kakkosjoukkueen Jouko Jeskasen 208,67 pisteen noteeraus riitti tällä kertaa kierrostilaston kolmanteen sijaan. Paras Torpedoksen heittäjä oli neljänneksi sijoittunut Seppo Koukonen 206,33 pisteen keskiarvollaan. Niukasti kymmenen parhaan joukkoon mahtui torpedoslaisista myös 198,00 pisteen keskiarvolla heittänyt Simo Honkanen. Avausvoitto laiha lohtu Kolmannen kierroksen heikoimmasta Torpedos-suorituksesta vastasi tällä kertaa Torpedoksen kolmosjoukkue joka kolmosdivisioonassa pystyi voittamaan vain yhden kolmesta ottelustaan. Joukkueen peli oli varsin ailahtelevaa ja ainoassa voitossakin merkittävä osuus oli vastustajan heikkoudella. Voitollisen ottelunsa Torpedos pelasi heti kierroksen avausottelussa. Kohtaaminen Ässän kanssa ei missään vaiheessa noussut suureksi keilailutrilleriksi molempien joukkueiden paikkopelin ollessa varsin kehnoa. Viimeisessä ruudussa Torpedos pystyi kuitenkin kääntämään ottelun edukseen. Suurin ansio voitossa oli 213 pistettä heittäneellä Tomi Toivosella mutta koko sarjan suurissa vaikeuksissa ollut Mika Hälinenkin venyi tärkeässä paikassa tehden viimeiseen ruutuunsa kolme kaatoa. Loppulukemat kirjattiin pistein 700-667 Torpedoksen hyväksi. Toisessa sarjassa Torpedos pelasi Salpaus-Keilan joukkuetta vastaan. Torpedoksen peli oli selvästi pirteämpää avaussarjaan verrattuna ja yhteistulostakin kertyi 750 pisteen verran. Onnistujia olivat varsinkin tasoituksin 210 pistettä heittänyt Antti Kapulainen sekä 201 pisteeseen päätynyt Jani Salminen. Tällä kertaa Torpedos kuitenkin joutui taipumaan tappioon sillä Sal-Ke:n Hannu Remonen heitti tasoituksin peräti 277 pistettä nostaen joukkueensa yhteistuloksen 765 pisteeseen. Sarjamylly-viikonvaihteen päätösottelussa Torpedos kohtasi Hoijakan Keilan ja Biljardin. Torpedos joutui jo varsin aikaisessa vaiheessa altavastaajaksi eikä pystynyt oikeastaan missään vaiheessa haastamaan vastustajaansa. Lopulta HoKeBi etenikin selkeään voittoon lukemin 782-676. Torpedoksen paras tässä kierroksen viimeisessä ottelussa oli Jani Salminen 191 pisteen tasoituksellisella tuloksellaan. Torpedoksen yksi voitto kolmesta ottelusta ei riittänyt kolmosdivisioonan kierrostilastossa kahdeksatta sijaa korkeammalle. Ainoana kaikki kolme otteluaan tällä kierroksella voitti Areksen kolmosjoukkue joka siten vei nimiinsä kierroksen parhaan joukkueen tittelin. Kahteen otteluvoittoon pystyivät puolestaan Valtti, HoKeBi, Sal-Ke sekä Golf-Keilaajien kakkosjoukkue. Kolmosdivisioonan johtopaikkaa pitää kolmen pelatun kierroksen jälkeen hallussaan Sal-Ke 14 pisteellään. Toisena oleva GK:n kakkosjoukkue on samassa pistemäärässä mutta sen keskiarvo on selvästi divisioonakärkeä heikompi. Kolmantena oleva Areksen kolmosjoukkue on puolestaan kahden pisteen päässä kärkikaksikosta. Torpedoksen sijoitus on totuttuun tyyliin viides neljä pistettä ykkössijaa perässä. Kolmosdivisioonan kierroksen paras pelaaja oli vain kaksi ottelua pelannut HoKeBi:n Harri Voutilainen 220,50 pisteen keskiarvolla. Kaikki kolme ottelua pelanneista parhaiten esiintyi Valtin Harri Hakala keskiarvolla 216,33. Vain niukasti Hakalalle jäi Sal-Ke:n Hannu Remonen 215,67 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksesta 20 parhaan listalle ylsi ainoastaan Jani Salminen tasoituksellisella keskiarvollaan 190,67. Kolmannen kierroksen jälkeen vuoden 2005 Sarjamylly-pelit on nyt pelattu. Seuraavan kerran samoissa merkeissä heitellään nimittäin vasta heti vuodenvaihteen jälkeen. Kolmen pelatun kierroksen jälkeiset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. KAKKOSJOUKKUE JATKAA BAKER-JOHDOSSA Lahti-Bowlingin Baker-liigan toinen kierros saatiin päätökseensä lokakuun viimeisenä keskiviikkona kakkoslohkon pelatessa oman osuutensa. Lohkon seitsemän joukkuetta pelasivat tuttuun tapaansa kolme ottelua joista jokaisessa heitettiin neljä sarjaa. Jokaisen sarjan voitosta palkittiin yhdellä sarjapisteellä minkä lisäksi yhden pisteen joukkue sai myös voittamalla neljän sarjan yhteistuloksen. Torpedoksen kakkosjoukkue aloitti kautensa mainiosti ja johti kakkoslohkoa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toisella kierroksella Torpedoksen hyvä vire jatkui ja kahden pelatun kierroksen jälkeen joukkue jatkaa sarjakärjessä pelattuaan ensimmäiset kuusi ottelua ylivoimaisesti parhaalla tasoituksellisella keskiarvolla. Kolmesta ottelusta kymmenen pistettä Toinen kierros käynnistyi Torpedoksen osalta ottelulla Keila-Veikkojen ykkösjoukkuetta vastaan. Torpedos oli ottelussa täysin omaa luokkaansa sillä niukimmillaankin KV kärsi 31 pisteen sarjatappion. Tuloksin 217-180, 224-193, 242-165 ja 225-187 Torpedos voitti kaikki neljä sarjaa ja 908 pisteen tasoituksellisella yhteistuloksellaan vielä viidennenkin pisteen itselleen. Avausottelu siis Torpedoksen nimiin puhtaasti lukemin 5-0. Toisessa ottelussa Torpedos kohtasi jälleen ns. haamujoukkueen. Tässä ottelussa vastustajan tulos (196) on laskettu kauden 2004-2005 kaikkien joukkueiden tasoituksellisesta keskiarvosta. Kuluvalla kaudella "haamun" tulos on osoittautunut yllättävän kovaksi ja joukkue kuin joukkue on kärsinyt pistemenetyksiä pelatessaan ilman vastustajaa. Torpedoskin oli kahdessa ensimmäisessä sarjassa vaikeuksissa "haamun" kanssa. Ensimmäisen sarjan 187 ja toisen sarjan 166 pisteen tulokset tuottivat kaksi tappiota ja ero yhteistilanteessakin kasvoi jo huolestuttavaksi. Torpedos kuitenkin ryhdistäytyi kiitettävästi ja joukkue heittikin kahteen viimeiseen sarjaan 203 ja 240 pisteen tulokset. Näillä sarjoilla myös yhteistulos kääntyi lopulta Torpedoksen eduksi lukemin 796-784 mikä tarkoitti Torpedokselle otteluvoittoa pistein 3-2. Illan viimeisessä ottelussa Torpedos kävi tiukan taistelun Lahden Keilaajien kanssa. Ensimmäinen sarja oli täydellistä LK:n näytöstä sillä Torpedos hävisi sen murskalukemin 147-227. Toisessa sarjassa tilanne kuitenkin tasoittui Torpedoksen voitettua sen pistein 201-192. Kolmannessa sarjassa Torpedos siirtyi jopa 2-1 -johtoon otettuaan toisen sarjavoittonsa luvuin 220-203. Päätössarjassa LK sitten näytti jälleen vahvuutensa ja nappasi väkisin sarjavoiton pistein 196-188. Torpedos jäi näin LK:n taakse myös yhteispisteissä ja tuloksena olikin siten illan ensimmäinen tappio sarjapistein 2-3. Kuusi pistettä loppukilpailurajaan Kakkoslohkon toisen kierroksen paras joukkue oli 11 pistettä kolmesta ottelusta 203,67 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla kerännyt LK. Torpedoksen kakkosjoukkueen keskiarvo (205,00) oli niukasti LK:n vastaavaa parempi mutta sarjapisteitä kertyi yksi vähemmän. Samaan pistesaaliiseen Torpedoksen kanssa ylsi myös Valtti. Sarjataulukossa Torpedoksen kakkosjoukkue jatkaa ykköspaikalla kerättyään kuudesta ottelusta 20 pistettä. LK nousi hyvällä toisen kierroksen esityksellään lohkokakkoseksi kolme pistettä Torpedosta jäljessä. Tasapisteissä LK:n kanssa on myös Valtti joka sijoittuu kuitenkin tässä vaiheessa kolmanneksi heikomman tasoituksellisen keskiarvonsa vuoksi. Neljäntenä oleva Kaadon kakkosjoukkue on jäänyt kolmannesta ja samalla viimeisestä loppukilpailuun oikeuttavasta sijasta kolme pistettä. Baker-liigaa jatketaan marraskuun kahtena viimeisenä keskiviikkona. Kakkoslohkon kahden kierroksen jälkeisiin tuloksiin voi tutustua kotisivujemme tulososiossa. SENIORIEN KÄRKI KARKAAMASSA Seniorien mestaruussarjan ensimmäinen kaksoiskierros pelattiin päätökseensä toissa viikon sunnuntaina. Pelipaikkana toimi lauantain tapaan Kaupin keilahalli Tampereella. Torpedos pelasi kauden ensimmäiset viisi peliä reilusti alle tasonsa ja lähti sunnuntain kierrokselle sarjan yhdeksänneltä sijalta. Sunnuntaina peli oli huomattavasti edellispäivää tasaisempaa mutta voittoja ei vieläkään kertynyt toivotulla tavalla. Sarjan avausviikonvaihteen jälkeen Torpedoksen sijoitus sarjassa onkin vasta seitsemäs ja ero mitalipeleihin tällä hetkellä menossa oleviin joukkueisiin on kasvanut jo huolestuttavan suureksi. Kierros käyntiin roimilla tappiolla Torpedoksen sunnuntaiaamun ensimmäinen vastustaja oli Hämeenlinnan Kiila. Torpedoslaisilla oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin heti aamusta ja ainoastaan Raimo Pohjanlahti pystyi tarjoamaan kunnon vastuksen hämeenlinnalaisille. Pohjanlahden 246 pisteen sarja ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Torpedoksen joukkuetulosta 723 pistettä korkeammalle ja Kiila vei ottelun nimiinsä 837 pisteen yhteistuloksellaan. Kiilan miehistöstä kolme heittäjää ylitti 200 pisteen rajan Christer Strömin ollessa joukkueen paras 235 pisteen sarjallaan. Toisessa ottelussa Tampereen Gold Fingersia vastaan Torpedos oli lähes yhtä aseeton kuin aamun ensimmäisessäkin kamppailussa. Kotihallissaan pelannut GF eteni 247 pistettä heittäneen Reijo Raivolan johdolla vastustamattomasti otteluvoittoon. Ottelun loppulukemat kirjattiin pistein 758-844 kotijoukkueen hyväksi. Torpedoksen miehistössä Raimo Pohjanlahti jatkoi yksinäistä taisteluaan 232 pisteen sarjalla. Seppo Koukonen rikkoi toisena torpedoslaisena 180 pisteen rajan 196 pisteen tuloksellaan. Päivän avausvoittonsa Torpedos pystyi nappaamaan kolmannessa ottelussa. Uhriksi joutui Mäntän Konepajan Keilaajat joka helpotti Torpedoksen tuskaa jäämällä 705 pisteen joukkuetulokseen. Torpedos ei tässäkään vaiheessa ihmeitä esittänyt mutta 213 pistettä heittäneen Kyösti Mähösen johdolla joukkuetulosta kertyi kuitenkin 758 pistettä. Tämä riitti otteluvoittoon 53 pisteen marginaalilla ja Torpedoksen tilanne sarjan häntäpäässä helpottui näin edes hiukan. Kierroksen päätteeksi viikonvaihteen paras esitys Neljännessä ottelussaan Torpedos otti mittaa Kouvolan Nupista. Edellisessä sarjassaan alle 200 pisteen sarjaan jäänyt Raimo Pohjanlahti otti jälleen vetovastuun ja täräytti 255 pisteen sarjan. Seppo Koukonen teki yhteistyössä Simo Honkasen kanssa myös mukavan 216 pisteen tuloksen. Näiden suoritusten myötä Torpedoksen joukkuetulokseksi muodostui 783 pistettä millä irtosi kierroksen toinen voitto 725 pisteeseen jääneestä Nupista. Kahden voittoisan ottelun jälkeen Torpedos lähti kaatamaan Euran Gold Starsia. Tasaisessa taistelussa voitosta kamppailtiin viimeisiin heittoihin saakka. GS oli kuitenkin tällä kertaa neljä pistettä Torpedosta etevämpi ja euralaiset veivätkin 120 pisteen voittobonukset lukemin 772-776. Torpedoksen hahmo ottelussa oli jälleen kerran 215 pistettä heittänyt Raimo Pohjanlahti. Pitkän viikonvaihteen viimeisessä ottelussa Torpedos sai vastaansa sarjan kärkijoukkueen Porin Royal Clubin. Loistavasti koko sunnuntaipäivän pelannut Raimo Pohjanlahti näytti päätöskamppailussa parasta osaamistaan heittämällä peräti 267 pisteen tuloksen. Vaihdon puolelta vauhtia hakenut Seppo Koukonen päätti hänkin urakkansa näyttävästi 228 pisteen tulokseen. Torpedoksen 874 pisteen joukkuetulos olikin joukkueen tähän saakka kauden paras noteeraus ja sillä irtosi voitto sarjajohtajasta 25 pisteen erolla. Vaisulle viikonvaihteelle saatiinkin näin positiivinen päätös. Kärkikolmikko karkumatkalla Sunnuntain kierroksen paras joukkue oli kuudesta ottelustaan vain yhden hävinnyt GF. Kotihallissaan pelanneet tamperelaiset päihittivät kaikki ottelunsa voittaneen Kiilan 66 pisteellä yli 30 pistettä paremman keskiarvonsa ansiosta. Parhaalla keskiarvolla (820,00) päivän ottelut heittänyt RC jäi kierrostilastossa kolmanneksi hävittyään kaksi kuudesta ottelustaan. Torpedoksen kolme voittoa ja kolme häviötä oikeuttivat lahtelaiset kierrostilaston viidennelle sijalle 447 pistettä kierrosvoittajan jäljessä. Sarjatilanteessa RC säilytti lauantaina hankkimansa ykkössijan. GF onnistui kuitenkin kaventamaan eroa ja 11 pelatun ottelun jälkeen sitä on vielä 111 pistettä. Kolmantena oleva Turun Silver Club on sekin vielä hyvin kärkikaksikon tuntumassa sillä turkulaisten ero kärkeen on tässä vaiheessa 375 pistettä. Kärkikolmikko pääsi avausviikonvaihteen aikana hieman karkuun muilta joukkueilta. Sarjassa neljäntenä oleva Kiila on jäänyt kolmannesta sijasta 374 ja kärkipaikasta jo peräti 749 pistettä. Seitsemänneksi nousseen Torpedoksen vastaavat erot ovat 728 ja 1103 pistettä. Kahdella jäljellä olevalla kaksoiskierroksella Torpedoksen pelin onkin siis huomattavasti parannuttava mikäli joukkue vielä mielii kauden päätteeksi mukaan mitalikamppailuihin. Yksi ilonaihe Torpedoksella kuitenkin oli myös sunnuntain kierroksella. Raimo Pohjanlahti pelasi koko päivän loistavasti ja oli kierroksen selkeästi paras keilaaja. Pohjanlahti heitti kuuteen sarjaansa peräti 1406 pistettä mikä tarkoittaa mojovaa 234,33 pisteen keskiarvoa. Kierroksen toiseksi parasta vauhtia heittänyt SC:n Timo Murto jäi Pohjanlahden keskiarvosta lähes 15 pisteen päähän 219,50 keskiarvonoteerauksellaan. Kierroksen kolmanneksi parhaasta keskiarvosta vastasi GF:n Kauno Mäkelä 216,17 pisteen lukemin. Torpedoksen pelaajista 20 parhaan joukkoon mahtui Pohjanlahden lisäksi ainoastaan Seppo Koukonen 195,20 pisteen keskiarvollaan. Senioreilla on Tampereen avausviikonvaihteen jälkeen edessään pitkä tauko sillä mestaruussarjaa pelataan seuraavan kerran vasta tammikuun lopulla Hämeenlinnassa. Avausviikonvaihteen jälkeiset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. SENIORISARJASSA VAISU AVAUS Seniorien mestaruussarjan kausi 2005-2006 pyörähti käyntiin Tampereella lokakuun toiseksi viimeisenä viikonvaihteena pelatulla kaksoiskierroksella. Seniorien mestaruussarjassa pelaa tälläkin kaudella tuttuun tyyliin 12 joukkuetta jotka pelaavat kauden aikana kolme kaksoiskierrosta. Yhteensä 33 pelatun ottelun jälkeen kolme parasta joukkuetta selviytyy mitalipeleihin. Edelliskaudella mestaruussarjan kuudenneksi sijoittunut Torpedos lähti uuteen kauteen mitalipelit mielessään. Ensimmäinen päivä osoittautui kuitenkin varsin työlääksi ja viiden pelatun ottelun jälkeen lahtelaiset löytyvät vasta sarjataulukon yhdeksänneltä tilalta. Tunnelmasta toiseen Kausi käynnistyi Torpedoksen osalta ottelulla Kouvolan All Starsia vastaan. Kaudelle saatiin lentävä lähtö kun heti ensimmäisessä sarjassa pystyttiin ylittämään pariraja yhdellä pisteellä. Yhteispistein 801 AS jäi 69 pisteen päähän ja Torpedoksen voittosarakkeeseen saatiin heti avausottelussa ensimmäinen merkintä. Torpedoksen voiton takuumies oli peräti 232 pisteen sarjalla urakkansa aloittanut Raimo Pohjanlahti. Hänen lisäkseen Simo Honkanen pystyi tasan 200 pisteen tulokseen. Onnistumisen iloa ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään sillä jo toisessa ottelussaan Torpedos lamaantui täysin. Turun Silver Club kuittasi käytännössä ilmaiset pisteet Torpedoksen joukkuetuloksen jäätyä 622 pisteeseen. SC heitti 231 pisteen sarjan takoneen Timo Murron johdolla reilua parivauhtia ja otti 804 pisteen tuloksellaan voiton vaisusta Torpedoksesta peräti 182 pisteen erolla. Torpedoksen aneemista suoritusta kuvaa hyvin se että joukkueen parhaan tuloksen heittäneen Juhani Kapulaisenkin sarjanoteeraus jäi 171 pisteeseen. Kolmannessa ottelussa Torpedos oli jälleen oma itsensä. Tasaisen varmalla esityksellä yhteistulosta kertyi 806 pistettä mikä takasi voiton Juhani Långin 228 pisteen sarjasta huolimatta 743 pisteen tulokseen jääneestä Kokkolan Cosmoksesta. Kierroksen alkuvaiheissa vaikeuksissa ollut ja välillä vaihdossakin istunut Seppo Koukonen heitti tähän sarjaan 217 pisteen tuloksen. Juhani Kapulainen oli 213 pisteen sarjallaan toinen paritulokseen pystynyt torpedoslainen. Kierroksen päätteeksi kaksi kirvelevää tappiota Lauantaipäivän toiseksi viimeisessä ottelussa Torpedoksen vastustajana oli Riihimäen Takatasku. Torpedoksen peli ei jälleen voittosarjan jälkeen tahtonut kulkea ja Juhani Kapulainen (203) pystyi ainoana ylittämään 200 pisteen rajan. Riihimäkeläisten riveistä Jorma Hyvärinen puolestaan ankkuroi 245 pisteen sarjan ratkaisten panoksellaan voiton joukkueelleen. Loppulukemat kirjattiin lopulta pistein 745-842 Torpedoksen tappioksi. Kierroksen päätöskamppailussa Torpedoksen vastustaja oli Vantaan Prime BC. Päivän vahvasti aloittanut Raimo Pohjanlahti löysi ottelujen lähetessä loppuaan jälleen lyöntinsä ja tyylitteli sarjaansa 256 pisteen tuloksen. Pohjanlahti ei kuitenkaan saanut joukkuetovereiltaan tässä vaiheessa juurikaan tukea ja Torpedoksen yhteistulos jäi 772 pisteeseen. Vantaalaisista puolestaan kolme pelaajaa pystyi heittämään yli 200 pisteen sarjan ja tämä riitti tällä kertaa niukkaan voittoon. Torpedoksen kierroksen kolmas tappio merkittiin aikakirjoihin lopulta pistein 772-786. RC päivän ykkösjoukkue Viiden pelatun ottelun jälkeen seniorien mestaruussarjan kärkipaikkaa pitää hallussaan Porin Royal Club. Porilaiset voittivat kaikki päivän viisi otteluaan ja repäisivät toisena olevaan Tampereen Gold Fingersiin 186 pisteen etumatkan. GF:n joukkuekeskiarvo 834,20 oli päivän paras mutta tamperelaiset pystyivät voittamaan vain kolme viidestä ottelustaan. Avauskierroksen jälkeen kolmantena on neljä ottelua päivän aikana voittanut SC 289 pistettä kärkipaikasta jäljessä. Toisena joukkueena neljään otteluvoittoon pystynyt Kouvolan Nuppi on puolestaan neljäntenä 362 pistettä ykkössijaa perässä. Torpedoksen kaksi otteluvoittoa ja 749,20 pisteen keskiarvo riittivät vasta yhdeksänteen sijaan. Eroa kolmanteen sijaan ja samalla viimeiseen mitalipelipaikkaan kertyi jo tässä vaiheessa 442 pistettä. Henkilökohtaisia keskiarvoja tarkasteltaessa voidaan esiin nostaa muutamia hienosti kautensa avanneita pelureita. Lauantaipäivän parasta vauhtia piti yllä kotiradoillaan pelannut GF:n Esko Järvinen keskiarvolla 241,20. Lähes yhtä hurjaa tahtia heitteli RC:n Toivo Puuronen 236,00 pisteen lukemin. Yli 220 pisteen keskiarvolla heittivät lisäksi SC:n Seppo Varjonen (ka. 225,00) sekä vain neljä sarjaa pelannut Prime BC:n Jorma Hietala (ka. 224,25). Torpedoksen pelaajista hyvä arvosana voidaan antaa ainoastaan 203,20 pisteen keskiarvolla heittäneelle Raimo Pohjanlahdelle. Hänen lisäkseen lähes parivauhtia heitti myös Seppo Koukonen 196,75 pisteen noteerauksellaan. Muiden torpedoslaisten keskiarvot jäivät Tampereen kierroksen avauspäivänä alle 190 pisteen. Seniorien mestaruussarjaa jatketaan heti sunnuntaina kuudella ottelulla. Ensimmäisen päivän tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. SEUROJEN KOHTAAMISESTA KAHDEKSAS SIJA Helsinkiläinen keilaseura Jyrä järjesti jälleen viime lauantaina jo lähes perinteiseksi muodostuneen Seurojen kohtaamisen Talin uudistetussa keilahallissa. Tällä kertaa tämä seuraottelu pelattiin kahdeksanhenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksin. Mukana oli tällä kertaa 12 joukkuetta joista tosin helsinkiläinen Tornados osallistui otteluun vain kahden pelaajan voimin. Torpedos oli vuosi sitten vastaavassa ottelussa heittopussin roolissa jäädessään 11 joukkueen kamppailussa vihon viimeiseksi. Tällä kertaa joukkueen ote oli huomattavasti pirteämpi ja tuloksena olikin kunniakas kahdeksas sija. Voiton vieneeseen Helsingin Grankulla Bowlareen eroa kuitenkin kertyi lähes 400 pistettä. Ailec vahvin alkuvaiheissa Avaussarjassa joukkueista parhaiten onnistui helsinkiläinen Ailec Team jonka kahdeksikko sai kasaan 1563 pistettä. Lohjan Rännimestarit jäi Ailecista ainoastaan kymmenen pistettä ja hyvässä tuntumassa oli myös 1521 pistettä heittänyt GB. Torpedoksen alku oli myös hyvä sillä joukkue heitti ensimmäisen sarjan neljänneksi parhaan tuloksen 1504 pisteen tuloksellaan. Parhaasta henkilökohtaisesta avaussarjasta vastasi Turun ÅIFK:n Karl-Henrik Malm 243 pisteen tuloksellaan. Toisena keilaajan 230 pisteen rajan pystyi ylittämään Ailecin Jaakko Pitkänen 234 pisteen sarjallaan. Toinen Ailecin vahvan alun takana ollut peluri oli Reima Tuomivirta 227 pisteen sarjallaan. 225 pisteen sarjoihin pystyivät puolestaan Jyrän ykkösjoukkueen Antti Ikonen sekä Torpedoksen vetreä veteraani Pentti Mäyrä. Toisessa sarjassa nähtiin ottelun ensimmäinen joukkueparitulos Lahden Keilaajien kahdeksikon tehtyä 1608 pisteen yhteistuloksen. Ailec jatkoi tasaista tahtia heittäen toiseen sarjaansa 1561 pistettä eli vain kaksi pistettä ensimmäistä sarjaa vähemmän. Muutoin tulostaso pysyi melko maltillisena sillä sarjan kolmanneksi parhaasta joukkuetuloksesta vastasi helsinkiläinen MoMi 1518 pisteen lukemin. Torpedos oli toisessa sarjassa huomattavasti avaussarjaa suuremmissa vaikeuksissa. Kuuden pelaajan kahdeksasta jäätyä 170 pisteen tai heikompiin sarjatuloksiin ei yhteistulosta kertynyt 1406 pistettä enempää. Johdossa jatkanut Ailec oli tässä vaiheessa karannut jo lähes 200 pisteen karkumatkalle. Torpedoksen toisesta sarjasta löytyi kuitenkin myös yksi valopilkku sillä Pekka Ahokas heitti koko ottelun parhaan toisen sarjan 255 pisteen lukemin. Hyvin onnistui myös LK:n Jani Heikkinen 244 pisteen sarjallaan sekä 230 pisteen rajan ylittäneet MoMi:n Matti Paasikoski (236), Helsingin HIFK:n Gunnar Johansson (232) sekä Tornadoksen tynkäjoukkueen Olli Hossi (232). GB kohti kärkeä kolmannen sarjan huipputuloksella Toisessa sarjassaan jopa alle 1500 pisteen jäänyt GB sai kolmannessa sarjassa pelinsä toden teolla kulkemaan. Kuusi joukkueen pelaajista ylitti 200 pisteen rajan ja joukkuetulos nousi 1788 pisteeseen (ka. 223,50). Ailec heitti omaan sarjaansa 1543 pistettä ja oli kolmen pelatun sarjan jälkeen vielä 132 pistettä GB:n edellä. Kolmannessa sarjassa tulostaso nousi yleisesti ottaenkin. GB:n jälkeen toiseksi parhaasta sarjasta vastasi Jyrän kakkosjoukkue 1659 pisteen lukemillaan. Lisäksi Jyrän ykkösjoukkue heitti 1572, MoMi 1567, HIFK 1562 ja RäMe 1560 pistettä. Torpedos ajautui puolestaan entistä suurempiin ongelmiin saatuaan kasaan vain 1355 pistettä. Kolmen sarjan jälkeen Torpedos taistelikin ottelun jälkipään sijoituksista yhdessä RäMe:en ja LK:n kanssa. Yleisen tulostason nousun myötä myös henkilökohtaiset sarjatulokset olivat kolmannessa sarjassa hyvää luokkaa. Parhaasta noteerauksesta vastasi GB:n Teemu Raatikainen 288 pisteen tuloksellaan. Kaatorulettia pyörittivät myös LK:n Juhani Tonteri 266 ja GB:n Janne Tunturi 256 pisteen sarjoillaan. Maininnan ansaitsevat lisäksi 247 pistettä heittänyt MoMi:n Magnus Lönnroth, 245 pisteeseen yltänyt GB:n Sami Heinilä sekä 242 pistettä taituroinut HIFK:n Karl Skogman. Neljännessä sarjassa GB jo lähestulkoon saavutti ykköspaikkaa hallussaan pitäneen Ailecin. GB:n sarjatulos 1672 oli tasan sata pistettä parempi kuin Ailecin vastaava ja neljän pelatun sarjan jälkeen ero yhteispisteissä oli enää 42 pistettä Ailecin hyväksi. Eniten neljännessä sarjassa asemiaan kohenteli 1678 pisteen joukkuetuloksen heittänyt RäMe. Yli parivauhtia heittivät myös Järvenpään Bowling Dream Team (1646), Jyrän ykkösjoukkue (1620) sekä MoMi (1612). Torpedoksen pelikin parani hieman kahden sarjan rämpimisen jälkeen joukkueen yllettyä 1561 pisteen yhteistulokseen. Tuloslistalla Torpedoksen takana oli tässä vaiheessa kuitenkin vain paikallisvastustaja LK. Neljännessä sarjassa nähtiin myös tukku kovia henkilökohtaisia sarjoja. RäMe:en Juuso Tiainen paukuttelin jo muutenkin komeaan sarjariviinsä 279 pisteen tuloksen. Ailecin Pekka Teittinen heitti lähes Tiaisen tahtia jääden kuitenkin 275 pisteen tuloksellaan nuorukaisesta neljän pisteen päähän. BDT:n Arto Piiponniemi heitti puolestaan 259, Jyrän ykkösjoukkueen Kari Hellström 254 ja MoMi:n Toni Harju 253 pistetä. Muita onnistujia sarjassa olivat GB:n Teemu Raatikainen (248), ÅIFK:n Klas Ljungdell (247), BDT:n Markku Asikainen (244), GB:n Sami Heinilä (234) sekä Torpedoksen Timo Aalto (233). Helsinkiläisille nelosvoitto Toiseksi viimeisessä sarjassa Ailecin ja GB:n kamppailu otteluvoitosta tiukkeni entisestään. Ailec heitti viidenteen sarjaan 1590 pisteen joukkuetuloksen mutta ero kapeni kuitenkin 26 pisteellä GB:n venyttyä 1616 pisteen tulokseen. Ennen päätössarjaa Ailec oli siten vain 16 pistettä GB:n edellä. Viidennen sarjan parhaista tuloksista vastasivat kuitenkin 1676 pistettä heittänyt MoMi sekä 1646 pistettä kasannut HIFK. Ennen viimeistä sarjaa HIFK oli kolmantena ja MoMi neljäntenä. Torpedos heitti viidenteen sarjaansa 1528 pistettä sijoittuen tässä vaiheessa kymmenenneksi vain 25 pistettä edellä LK:n joukkuetta. Ottelun lähestyessä loppuaan myös henkilökohtainen tulostaso säilyi korkeana. Viidennen sarjan parhaan tuloksen heitti jälleen GB:n Teemu Raatikainen 257 pisteen lukemin. Lisäksi 250 pisteen rajan ylitti MoMi:n kolmikko Matti Paasikoski (256), Atte Ketonen (253) ja Juha Mattila (251). Muista pelureista kelpo sarjoihin ylsivät Ailecin Janne Tuomivirta (247) ja Pekka Teittinen (246), HIFK:n Gunnar Johansson (244) ja Jukka Sund (240) sekä MoMi:n Oskari Hakkarainen (241). Torpedoksen osalta tulostehtailusta huolehti alussa suurissa vaikeuksissa ollut Timo Aalto 242 pisteen sarjallaan. Päätössarjassa GB onnistui kääntämään otteluvoiton niukasti itselleen. 1639 pisteen joukkuetuloksellaan GB oli viimeisessä sarjassa 47 pistettä Ailecia parempi. Ottelun yhteispisteissä tämä tarkoitti GB:n 31 pisteen voittoa. Helsinkiläisjoukkueiden nelosvoiton varmistivat kolmanneksi sijoittunut HIFK sekä neljänneksi tällä kertaa itsensä taistellut MoMi. Torpedos tuntui saavan pelinsä kohdalleen vasta päätössarjassa. Joukkue heitti ylivoimaisesti parhaan yhteistuloksensa keräten peräti 1682 pistettä ollen myös päätössarjan paras joukkue. Loppukirinsä ansiosta Torpedos piti LK:n takanaan onnistuen samalla ohittamaan myös BDT:n ja ÅIFK:n. Torpedoksen lopulliseksi sijoitukseksi tämänvuotisessa ottelussa muodostui siten kahdeksas sija. Torpedoksen jälkeen viimeisen sarjan toiseksi parhaasta joukkuetuloksesta vastasi RäMe 1666 pisteen lukemillaan. LK:n päätössarja oli myös onnistunut ja joukkuetulos nousi 1664 pisteeseen. Parituloksen ylittivät myös jo mainittu GB (1639), MoMi (1631) sekä Jyrän ykkösjoukkue 1610. Parhaasta henkilökohtaisesta loppukiristä vastasi tällä kertaa RäMe:en Sami Salin 268 pisteen sarjallaan. Loppua kohden vauhtiaan kiihdyttivät myös Ailecin Janne Tuomivirta 258, LK:n Jarkko Salminen 256, RäMe:en Pekka Lundström 248 ja HIFK:n Lauri Wallin 247 pisteen sarjoillaan. Torpedoksesta muutaman vuoden tauolta jälleen kilpakeilailun pariin palannut Tuomo Launiainen päätti urakkansa hienosti 245 pisteen sarjaan. Tornadoksen tynkäjoukkueen Olli Hossi pelasi myös loppuun saakka yli parivauhtia kiihdyttäen viimeisessä sarjassa 244 pisteen tulokseen. Neljä miestä tasoituksin yli 1400 pisteen Hyvätasoisessa seuraottelussa lopulta neljä pelaajaa ylitti tasoituksin 1400 pisteen rajan. Koko joukon parhaasta noteerauksesta vastasi GB:n Teemu Raatikainen yhteistuloksellaan 1439 (ka. 239,83). Vain 13 pisteen päähän Raatikaisesta jäi 60 pisteen tasoituksin yhteistuloksen 1426 heittänyt RäMe:en Juuso Tiainen. Kolmanneksi sijoittui puolestaan HIFK:n Gunnar Johansson 1418 pisteen (tas. 66) tuloksellaan. Neljäntenä 1400 pisteen rajan ylitti Ailecin Pekka Teittinen 1407 pisteen (tas. 36) yhteistuloksellaan. Seuraavat sijat tuloslistalla menivät MoMi:n Atte Ketoselle (1378, tas. 108), Jyrän ykkösjoukkueen Antti Ikoselle (1371, tas. 132), GB:n Janne Tunturille (1367, tas. 42) ja Tornadoksen Olli Hossille (1363, tas. 0). Torpedoksen paras oli kokonaistuloksissa yhdeksänneksi sijoittunut Pekka Ahokas 1349 pisteen (tas. 78) yhteistuloksellaan. Hyvin urakastaan selviytyivät myös Timo Aalto (1296, tas. 6) sekä Timo Huuskonen (1281, tas. 186). Kokonaan oma tarinansa on puolestaan Torpedoksen riveissä heittäneen Mikko Launiaisen suoritus. Launiainen heitti ensimmäisen kilpailunsa reilun 11 vuoden tauon jälkeen ja pelasi D-luokkalaiselle varsin kunnioitettavan 921 pisteen tuloksen. Launiaisen kaikki sarjat 137 ja 166 pisteen välillä ja tasoituksellisissa yhteistuloksissa hän hävisi vain 11 pisteellä pikkuveljelleen Tuomolle. Myös Tuomolle kilpailu oli ensimmäinen yli kahteen vuoteen. Seurojen kohtaaminen on siis tältä syksyltä jälleen ohi. Torpedoksen seuraottelut jatkuvat jälleen vuodenvaihteen paikkeilla kun vuorossa on Helsingin Patterin, Tampereen Keilakerhon ja Torpedoksen välinen triangeliottelu. Seurojen kohtaamisen tarkemmat tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. YKKÖSJOUKKUEELLA EDELLEEN BAKER-ONGELMIA Lahti-Bowlingin Baker-liigan ykköslohko pelasi kauden 2005-2006 toisen kierroksensa viime keskiviikkona. Lohkossa pelaava Torpedoksen ykkösjoukkue aloitti kautensa lähes katastrofaalisesti ja keräsi ensimmäisellä kierroksella vain neljä pistettä. Toiselle kierrokselle joukkue lähtikin sisuuntuneena parantelemaan asemiaan. Tälläkään kertaa ei kaikki kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaisesti. Luvattoman monta kertaa peruskuviotkin jäivät paikkaamatta ja sarjavoitot valuivat luvattoman helposti vastustajajoukkueille. Kierros sujui kuitenkin sarjapisteiden valossa hieman kauden avausta paremmin ja Torpedos nousi sarjataulukossa yhden pykälän. Ero kolmanteen sijaan ja samalla viimeiseen jatkopaikkaan kuitenkin kasvoi hieman. "Haamulta" revanssi Kierroksen avausottelussa Torpedoksen ykkösjoukkue pelasi Keila-Veikkojen kakkosjoukkuetta vastaan. Ensimmäisessä sarjassa Torpedos oli selkeästi parempi lukemin 208-173. Kahdessa seuraavassa sarjassa KV kuitenkin siirtyi yhteispisteissäkin johtoon otettuaan sarjavoitot lukemin 179-205 ja 180-213. Päätössarjassa Torpedos pystyi nappaamaan toisen pisteensä voittamalla sarjan pistein 184-171. Yhteistuloksissa KV:n etumatka kuitenkin riitti ja Torpedos joutui taipumaan 11 pisteen erolla lukemin 751-762. Ensimmäisessä ottelussaan Torpedos kärsi siten 2-3 -tappion. Toisessa ottelussaan Torpedos pelasi ns. haamujoukkuetta vastaan. 196 pisteen sarjatuloksella pelaava "haamu" osoittautui kauden avauskierroksella hankalaksi vastustajaksi sillä tuolloin Torpedos kärsi puhtaan 0-5 -tappion. Tälläkään kertaa tilanne ei näyttänyt juurikaan paremmalta kun ensimmäisessä sarjassaan Torpedos sai kasaan vain 156 pistettä. Ottelun toisesta sarjasta lähtien Torpedoksen peli alkoi kuitenkin kulkemaan huomattavasti paremmin. Toinen sarja merkittiin joukkueen nimiin pistein 212-196 ja kolmas lukemin 203-196. Ennen viimeistä sarjaa "haamun" johto yhteistuloksissa oli siten enää 17 pistettä. Viimeisessä sarjassa Torpedos oli kaiken aikaa kiinni sarjavoitossa mutta yhteistuloksen voittaminen tuntui tuottavan tuskaa. Lopulta ankkurina heittäneeltä Juhani Kapulaiselta vaadittiin kolmea kaatoa päätösruutuun jotta Torpedos voittaisi yhteistuloksen yhdellä pisteellä. Kapulainen heitti kahdella ensimmäisellä heitollaan komeat kaadot säilyttäen joukkueensa voittomahdollisuudet. Viimeinen heitto jätti kuitenkin yhden keilan pystyyn ja tuloksena oli siten tasapeli yhteistuloksessa. Viimeinen sarja Torpedokselle siis lukemin 213-196 ja yhteistulos tasan pistein 784-784. Torpedoksen otteluvoitto kirjattiin siten lukemin 3,5-1,5. Viimeisessä ottelussa pohjanoteeraus Illan viimeisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Lahden Naiskeilaajat. Ensimmäinen sarja oli todella huonotasoinen molempien joukkueiden tehdessä tyhjiä toisensa perään. Torpedos oli kuitenkin sen verran vastustajaansa parempi että otti sarjavoiton pistein 158-147. Toisessa sarjassa Torpedos jatkoi voittojen tiellä ollen tällä kertaa parempi lukemin 194-177. Tähän sarjaan kuitenkin lopahti Torpedoksen peli totaalisesti sillä kahdessa viimeisessä sarjassa ei tuntunut onnistuvat mikään. Ensin kolmannessa sarjassa LNK oli parempi lukemin 201-172. Päätössarjassa Torpedos puolestaan aloitti heittämällä viiteen ensimmäiseen ruutuunsa kolme yhden keilan missiä ja LNK karkasi omille teilleen. Lopussa torpedoslaiset sortuivat vielä muutamaan suureen tyhjään ja LNK lasketteli helppoon sarjavoittoon pistein 180-137. Samalla myös yhteistulos kääntyi LNK:n hyväksi pistein 705-661 ja Torpedos koki siten illan toisen 2-3 -tappionsa. Kierroksen joukkue oli jo ensimmäisellä kierroksella kunnostautunut Sirkkujen kakkosjoukkue kymmenellä pisteellään. Tällä kertaa kierrosvoitto meni kuitenkin tiukemmalle sillä samaan pistemäärään päätyi myös Falconsin kakkosjoukkue. Sirkut keräsi kuitenkin kolmesta ottelusta viisi keilapistettä Falconsia enemmän. Torpedoksen saalis kolmesta ottelusta oli seitsemän ja puoli pistettä. Tämä pistemäärä oikeutti kierroksen viidenteen tilaan kahdeksan pistettä keränneiden Kaadon ykkösjoukkueen ja LNK:n jälkeen. Kokonaistilanteessa Sirkkujen kakkosjoukkue on ylhäisessä yksinäisyydessään 23 pisteellään. Falconsin kakkosjoukkue nousi toiseksi seitsemän pisteen päähän lohkojohtajasta. Pisteen jäljessä Falconsia on puolestaan Kaadon ykkösjoukkue. Torpedos on tähän mennessä pystynyt keräämään 11,5 pistettä mikä riittää lohkon viidenteen tilaan. Eroa kolmanteen paikkaan ja samalla jatkopeleihin oikeuttavaan sijoitukseen on tällä hetkellä kolme ja puoli pistettä. Baker-liigan pelejä jatketaan ykköslohkon osalta marraskuun lopulla. Sarjatilanteet kahden pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta. TKK SEURAOTTELUYKKÖNEN TAPIOLASSA Viime viikon lauantaina pelattiin järjestyksessään toinen Ailo Uotila Memorial -seuraottelu Tapiolan keilahallissa. Mukaan oli lähtenyt tällä kertaa kahdeksan seuraa ja ottelusta oli lupa odottaa kovatasoista sillä kaikki mukana olleet seurat pelaavat tulevalla kaudella miesten SM-liigassa. Etukäteisodotusten suhteen jouduttiin tällä kertaa kuitenkin hieman pettymään. Nelimiehisjoukkuein ja keskiarvotasoituksin pelatussa seuraottelussa tulostaso jäi nimittäin varsin alhaiseksi. Oma osuutensa tähän on varmasti myös Tapiolan haastavilla radoilla mutta näyttäisi siltä ettei kaikkien pelureidenkaan huippukuntoa ole vielä saatu esiin näin alkusyksystä. Ottelun voittajaksi nousi jälleen kerran viime vuosina myös SM-liigassa vahvasti esiintynyt Tampereen Keilakerho. Torpedoksen menestys oli puolestaan edellisvuoden malliin varsin vaisu. Kahdeksan joukkueen ottelussa taakse jäi tällä kertaa ainoastaan Helsingin Grankulla Bowlaren joukkue. Alku aina hankalaa... Ottelun ensimmäisessä sarjassa ei todellakaan tuloksilla herkuteltu. Kahdeksasta joukkueesta ainoastaan TKK pystyi heittämään yli 800 pisteen joukkuesarjan. 812 pisteen tuloksellaan tamperelaiset ottivatkin kärkipaikan 57 pisteen erolla ennen toiseksi parhaiten aloittanutta Torpedoksen joukkuetta. Ensimmäisen sarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi TKK:n Petri Mannonen 243 pisteen lukemin. Muita 220 pisteen rajan ylittäjiä olivat ainoastaan Turun Silver Clubin Joonas Jähi (224), Tampereen Keilakerhon Pekka Kiviniemi (222) sekä Torpedoksen Pasi Pöllänen (221). Toisessa sarjassa erot joukkueiden välillä kasvoivat jo melko suuriksi. TKK oli aivan omilla lukemillaan heitettyään 920 (ka. 230,00) pisteen joukkuesarjan. Toista ääripäätä puolestaan edusti GB 634 pisteen (ka. 158,50) tuloksellaan. Kotijoukkue Tapiolan Patteri pääsi toisena joukkueena yli parituloksen heitettyään 838 pisteen sarjan. Torpedos jatkoi tasaista tahtiaan 779 pisteen joukkuesarjalla ollen kahden pelatun sarjan jälkeen ottelun kolmantena TKK:n ja Patterin jälkeen. TKK:n toisen sarjan huipputuloksen pääarkkitehti oli Matti Virta 266 pisteen sarjallaan. Patterin Teemu Asplund ylsi puolestaan 247 ja Helsingin Tornadoksen Peter Strömberg 246 pisteen sarjaan. Muita onnistujia tässä vaiheessa olivat TKK:n Pekka Kiviniemi 235, Helsingin Ailec Teamin Petri Römark 229, SC:n Joonas Jähi 227, Lohjan Rännimestareiden Ari Halme 227, Patterin Jari Honkanen 225, Torpedoksen Jarmo Ahokas 222 ja TKK:n Petteri Salonen 220 pisteen sarjoillaan. Torpedos vaikeuksiin kolmannessa sarjassa Ottelun kolmannessa sarjassa tulostaso nousi lähes kaikkien joukkueiden kohdalla. Torpedos kuitenkin ajautui tässä vaiheessa suuriin vaikeuksiin. Sarjan parhaasta joukkuetuloksesta vastasi SC 870 pisteen lukemillaan. RäMe keräsi sarjaansa 852, Tornados 831, Patteri 829 sekä Ailec 802 pistettä. Torpedos oli kolmannessa sarjassa koko joukon huonoin 712 pisteen lukemillaan pudoten samalla yhteistuloksissakin seitsemännelle sijalle. Kärjessä jatkoi TKK yli 70 pistettä Patteria edellä. SC:n Joonas Jähi otti kolmannessa sarjassa nimiinsä ottelun toistaiseksi parhaan henkilökohtaisen sarjan 268 pisteen lukemillaan. Toiseksi parhaan noteerauksen tässä sarjassa teki RäMe:en Sami Salin 254 pisteen tuloksellaan. Tornadoksen Peter Strömberg paransi edellisen sarjan tulostaan pisteellä heittäen nyt 247 pisteen lukemat ja myös Ailecin Petri Römark jatkoi hyviä otteitaan heittäen 244 pisteen sarjan. Muita 220 pisteen ylittäjiä olivat SC:n Marko Saarni (236), Patterin Teemu Asplund (233), Torpedoksen Jarmo Ahokas (227), Tornadoksen Kimmo Lehtonen (223) ja TKK:n Petteri Salonen (222). Neljännessä sarjassa SC jatkoi kärjen takaa-ajoa ollen paras joukkue toisessa sarjassa peräkkäin. Tällä kertaa joukkueen yhteistulos oli 866 pistettä ja tuloksellaan turkulaiset tavoittivat kärjessä ollutta TKK:n joukkuetta 64 pisteellä. Parirajan joukkuetuloksissa pystyivät tässä vaiheessa ylittämään myös Ailec 827 ja Tornados 811 pisteen tuloksillaan. Torpedos paransi otteitaan hieman edellisen sarjan notkahduksensa jälkeen mutta 782 pisteen tulos ei kuitenkaan ollut riittävän kova kokonaissijoituksen parantamista ajatellen. Neljän pelatun sarjan jälkeen TKK:n johto ennen turkulaisia uhkaajiaan oli vain 23 pistettä. Patteri piti hallussaan kolmatta sijaa 89 pistettä kärjestä jäljessä. Torpedoksen sijoitus oli edelleen seitsemäs ja ero kärkeen oli kasvanut jo yli 200 pisteeseen. Kolmessa ensimmäisessä sarjassa ajoittain suurissa vaikeuksissa ollut Ailecin Pasi Uotila vastasi neljännen sarjan ylivoimaisesti parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta. 280 pisteen sarjallaan hän piti joukkueensa vielä mukana taistelussa ottelun kärkisijoista. Sarjassa nähtiin toki tukku muitakin onnistumisia. Tornadoksen Joni Nieminen heitti 251 ja RäMe:en Sami Salin heitti 248 pistettä. Lisäksi SC:n Joonas Jähi päätyi 247 sekä TKK:n Petteri Salonen ja SC:n Marko Saarni 235 pisteen tuloksiin. TKK:n Matti Virta heitti 233 pisteen sarjan ja samaan lukemaan päätyi myös Torpedoksen Timo Aalto. Patterin ainoasta parituloksesta vastasi Toni Palermaa 225 pisteen tuloksellaan. TKK voittoon muiden takellellessa Toiseksi viimeisessä sarjassa tulostaso putosi jälleen ensimmäisen sarjan lukemiin. Parirajan ylitti ainoana joukkueena tällä kertaa Patteri 843 pisteen yhteistuloksella. Kärkijoukkue TKK jäi kaksi pistettä 800 pisteen rajasta mutta sai pitää johtopaikkansa toisena olleen SC:n jäätyä 707 pisteeseen. Patteri nousikin hyvällä sarjallaan kakkospaikalle ennen viimeistä rutistusta. Eroa kärkeen oli tässä vaiheessa 39 pistettä. SC oli puolestaan jäänyt TKK:n vauhdista jo 112 pisteen päähän. Torpedoksen viidenteen sarjaan heittämä 737 pisteen sarja sinetöi lopullisesti joukkueen kohtalon ottelun häntäpäässä. Ennen viimeistä sarjaa joukkue joutuikin keskittymään viimeisen sijan välttelyyn. Takana ollut GB oli ennen päätössarjaa 92 pistettä jäljessä. Viidennessä sarjassa nähtiin vain yksi hieman kovempi henkilökohtainen tulos TKK:n Petteri Salosen heitettyä 248 pisteen lukemat. Ailecin Valtteri Huusko teki toiseksi parhaana 227 pisteen noteerauksen Patterin Toni Palermaan (226), TKK:n Petri Mannosen (225) ja Patterin Teemu Asplundin (223) ollessa muut tässä sarjassa 220 pisteen ylitykseen pystyneet heittäjät. GB:n Teemu Raatikainen heitti 214 pisteen tuloksellaan joukkueensa koko ottelun parhaan yksittäisen sarjan. Päätössarjassa TKK jäi jälleen alle parituloksen 784 pisteen lukemillaan. Tämäkin oli kuitenkin riittävä suoritus pahimman uhkaajan eli Patterin romahdettua 711 pisteen tulokseen. SC onnistui kärkijoukkueista parhaiten ja nousi 861 pisteen sarjallaan ottelun kakkoseksi 35 pistettä ykkössijaa jäljessä. Parhaasta päätössarjasta vastasi Ailec joka heitti 863 pisteen joukkuetuloksen ja nousi samalla Patterin ohi ottelun kolmanneksi. Ailecin ero voiton vieneeseen TKK:n joukkueeseen oli lopulta 93 pistettä. Torpedos rutisti puolestaan päätössarjaansa ottelun ainoan parituloksensa 808 pisteen lukemin. Tämä riitti pitämään GB:n jumbopaikalla ja takaamaan lahtelaisjoukkueelle seitsemännen sijan tämänkertaisessa kamppailussa. Eroa kärkeen kertyi kuudessa sarjassa 262 pistettä. Henkilökohtaisissa tuloksissa urakkansa päättivät komeimmin TKK:n Petri Mannonen ja Tornadoksen Kimmo Lehtonen 237 pisteen sarjoillaan. Vain pisteen päähän kaksikosta jäi Lehtosen seuratoveri Peter Strömberg. SC:n Joonas Jähi ja Ailecin Valtteri Huusko lopettivat suorituksensa 234 pisteen sarjoilla. Yli 220 pisteen heittivät myös Torpedoksen Pasi Pöllänen (227), Ailecin Petteri Kiviaho (226), Torpedoksen Jarmo Ahokas (225), RäMe:en Juho Mäkelä (224) sekä SC:n Joonas Huolman (223). Kuuden sarjan henkilökohtaisissa yhteistuloksissa 1300 pistettä oli melkoinen "haamuraja". SC:n Joonas Jähi heitti parhaan puhtaan tuloksen pistein 1376. Hänen tulokseensa lisätään lisäksi 6 pisteen tasoitus mikä nostaa yhteispisteet komeisiin 1382 pisteen lukemiin. Lähimmäksi Jähiä pääsi TKK:n Petteri Salonen 1372 pisteen tuloksellaan. Muita 1300 pisteen ylittäjiä edes tasoituksin ei tämänkertaisessa ottelussa löytynytkään. Kolmanneksi parhaan henkilökohtaisen tuloksen heitti SC:n Marko Saarni. Hänen pistemääräkseen kirjattiin 1274. Vain kolme pistettä Saarnista jäi RäMe:en Sami Salin. Torpedoksen pelureista kukaan ei yltänyt tällä kertaa paritulokseen. Parasta vauhtia piti Jarmo Ahokas 1195 pisteen tuloksellaan. Ailecin hoitamat järjestelyt Tapiolassa pelasivat jälleen kerran mainiosti ja samoissa merkeissä asiaan palattaneenkin jälleen ensi syksynä. Tämänkertaisen ottelun tarkemmat tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. LK KARKUTEILLÄ KOLMOSSARJASSA Torpedoksen kakkosjoukkue jatkoi urakkaansa miesten valtakunnansarjassa kun Kolmossarjan lohko 7 pelasi viikko sitten toisen kierroksensa Tapiolassa. Ensimmäisellä Lahdessa pelatulla kierroksella Torpedos oli suurissa vaikeuksissa ja joukkue lähtikin toisen kierroksen peleihin vasta lohkon neljänneltä sijalta. Suurta kurssin muutosta ei saatu aikaiseksi vielä Tapiolassakaan. Vaikka kierros lähti kohtuullisesti liikkeelle menivät kolme viimeistä sarjaa jälleen varjojen mailla. Ero kahden kierroksen jälkeen lohkon ykköspaikkaa ylivoimaisesti hallitsevaan paikallisvastustaja Lahden Keilaajiin onkin kasvanut jo lähes 900 pisteeseen. Kierros käyntiin kahdella voitolla Toisen kierroksen pelit alkoivat Torpedoksen osalta ottelulla Heinolan Tamboxia vastaan. Tapiolan olosuhteet olivat tällä kertaa varsin vaativat ja kumpikaan joukkue ei saanut peliään kulkemaan. Torpedoksen pelaajista Jarno Aalto sekä Teemu Welling pystyivät kuitenkin 190 pisteen sarjoihin mikä riitti nostamaan joukkueen yhteistuloksen 676 pisteeseen. Heikkotasoisessa ottelussa tämäkin riitti voittoon sillä Tambox ei saanut kasaan 641 pistettä enempää. Torpedoksen kannalta kierroksen parhaat hetket osuivat sitten toiseen sarjaan. Ensimmäisessä sarjassa takellellut Raimo Pohjanlahti otettiin vaihtoon ja tilalle tullut Sulo Hietala siivitti hyvillä otteitaan joukkuetoverinsakin hetkellisesti hyviin suorituksiin. Hietalan esitys oli varsin kelvollinen ottaen huomioon että mies joutui mukaan kierroksen peleihin hyvin lyhyellä varoitusajalla joukkueeseen alunperin valitun Arto Blomqvistin nukuttua aamulla pommiin. Hietala heitti vaihdosta peliin tultuaan 216 pisteen sarjan. Teemu Welling jäi Hietalasta vain kolme pistettä 213 pisteen tuloksellaan ja Pekka Ahokas ylitti kolmantena pelaajana parirajan 212 pisteen sarjallaan. Yhteistuloksella 826 Torpedos murskasi Järvenpään JBT:n ja eteni näin kahden ottelun jälkeen vielä ilman tappioita. LK-ottelusta jännitysnäytelmä Ensimmäisen tappionsa Tapiolan kierroksella Torpedos kärsi kolmannessa ottelussaan. Vastassa ollut sarjajumbo Hyvinkään HyKe ei esittänyt kovinkaan erikoisia otteita heittäessään 720 pisteen joukkuetuloksen. Torpedos oli kuitenkin 201 pistettä heittänyttä Sulo Hietalaa lukuun ottamatta pahasti pulassa jääden 671 pisteeseen. Näin HyKe voitti Torpedoksen jo toistamiseen kuluvan kauden aikana. Päivän neljännessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli sitten sarjakärki LK. Ottelun tärkeys näkyi pelaajien otteissa ja tulostaso jäikin varsin matalaksi. LK pystyi kuitenkin jo sarjan alkupuolella tekemään eroa vastustajaansa ja oli menossa kohti selkeää voittoa kunnes Torpedos kehitti raivoisa loppukirin. Lähes sata pistettä jäljessä ollut Torpedos nousi viimeisissä ruuduissa LK:n kantaan ja meni jo ennen ankkureita ohikin. Vaihdosta Sulo Hietalan tilalle ankkuriksi tulleelta Jarno Aallolta vaadittiin voittoon ehjää ruutua ja mies painoikin pallonsa taskuun. Pystyyn jäi kuitenkin 7-10 -reikä ja voitto lipui viime metreillä LK:n nuorelle joukkueelle. Eroa jäi lopulta yhdeksän pistettä LK:n hyväksi (706-715). Torpedoksen parhaasta suorituksesta LK-ottelussa vastasi itsekin entinen LK:n pelaaja Teemu Welling 219 pisteen sarjallaan. Sulo Hietalan ja Jarno Aallon yhteistyö puolestaan tuotti hedelmää vain 132 pisteen edestä. Kierroksen päätösottelussa nähtiin sitten kahden turhautuneen joukkueen välienselvittely. Torpedos masentui edellisen ottelun niukasta tappiosta eikä pystynyt viimeisessä sarjassa 643 pistettä parempaan suoritukseen. Vastassa ollut kotihallissaan pelannut Helsingin Boltsi-72 kuitenkin suorastaan tarjosi otteluvoiton Torpedokselle heitettyään 616 pisteen joukkuetuloksen. Torpedos kuittasi siten viidennestä ottelusta puoli-ilmaiseksi kierroksen kolmannen voittonsa. Ryhtiliikettä kaivataan Torpedoksen kolme voittoa viidestä ottelusta ja 704,40 pisteen keskiarvo riittivät kierroksen kolmanteen sijaan. Omaan tasoonsa nähden heikosti pelannut LK vei toisenkin kierroksen voiton hävittyään yhden ottelun. Kierroksen ykkössijaan riitti tällä kertaa vaatimaton 718,40 pisteen keskiarvo. Lohkon kokonaistilanteessa LK on karannut omille teilleen. Eroa toisena olevaan Heinolan Tamboxiin on 804 pistettä. Torpedos on sarjassa kolmantena 869 pistettä kärkeä jäljessä. Jäljellä olevilla neljällä kierroksella torpedoslaisten onkin syytä esiintyä huomattavasti kahta ensimmäistä kierrosta pirteämmin mikäli joukkue aikoo vielä taistella lohkon kärkisijoista. Tapiolan haastavissa olosuhteissa parhaan henkilökohtaisen keskiarvon saavutti LK:n Mikko Masalin. Hänenkin noteerauksensa jäi 192,80 pisteeseen. Torpedoksen Teemu Welling oli kierroksen kakkonen 191,40 pisteen keskiarvollaan. Yli 190 pisteen rajan pääsi myös LK:n Jani Heikkinen keskiarvolla 190,20. Muista torpedoslaisista maininnan arvoinen on kolme sarjaa heittäneen Sulo Hietalan 183,00 pisteen keskiarvo. Kolmossarjan pelejä jatketaan marraskuun puolessa välissä Heinolassa pelattavalla kierroksella. Kahden pelatun kierroksen jälkeiset tulokset löytyvät kotisivujemme tulososiosta. SARJAMYLLY-ONNISTUMISET EDELLEEN VÄHISSÄ Kauden 2005-2006 Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn toinen kierros pelattiin kaksi viikkoa sitten. Nykyisen pelisysteemin mukaisesti kaikki kolme miesten divisioonaa sekä naiset pelasivat oman osuutensa samana päivänä. Torpedoksen joukkueiden kauden ensimmäinen kierros sujui melko heikosta. Nyt pelattu toinenkaan kierros ei tuonut suurta helpotusta tilanteeseen. Kahden kierroksen jälkeen tilanne onkin se että kaikkien kolmen joukkueen on parannettava otteitaan rutkasti mikäli ne aikovat vielä taistella divisiooniensa kärkipaikoista. Ykkösjoukkue suurissa vaikeuksissa Torpedoksen ykkösjoukkue voitti ykkösdivisioonassa ensimmäisellä kierroksella vain yhden ottelun. Toisella kierroksella tarjoutui oiva mahdollisuus saavuttaa divisioonan kärkeä kun johtopaikalla olleen Lahden Keilaajien ykkösjoukkueen normaalimiehistöstä kaikki neljä pelaajaa olivat samanaikaisesti Joensuussa pelaamassa Junnu-Tourin osakilpailua. Torpedos ei kuitenkaan pystynyt käyttämään tarjottua mahdollisuutta hyväkseen. Ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Falconsin ykkösjoukkue. Torpedoksen pääosin SM-liigamiehistön pelaajista koostunut miehistö oli melko lailla tuuliajolla eikä saanut kasaan 720 pistettä enempää. Falcons pelasi rutiinituloksen 785 pistettä ja nappasi siten helposti kaksi sarjapistettä tillilleen. Timo Aalto vastasi tässä vaiheessa Torpedoksen parhaasta sarjasta mutta hänkin joutui tyytymään vain 191 pisteeseen. Seuraavassa ottelussa Keila-Veikkojen ykkösjoukkuetta vastaan Torpedos piristyi hetkellisesti. Mikko Metso heitti 220 pisteen tuloksen ja Jarno Aalto sai hänkin kasaan 212 pistettä. Yhteistulos tasoituksin ylitti parirajan yhdellä pisteellä mikä riitti tällä kertaa sarjavoittoon vastustajan yhteistuloksen jäätyä 765 pisteeseen. Kierroksen päätössarjassa Torpedoksen peli ajautui sitten jälleen suuriin vaikeuksiin. Jarmo Ahokas heitti 216 pistettä ollen tässä ottelussa joukkueensa ainoa valopilkku. Yhteistulos 717 pistettä oli lopulta kevyttä tavaraa Areksen ykkösjoukkueen ladottua 777 pisteen lukemat. Torpedos kärsi siten päivän toisen ja kauden neljännen tappionsa. Miesten ykkösdivisioonan toisen kierroksen paras joukkue oli ainoana kaikki kolme otteluaan voittanut Kaadon ykkösjoukkue. Kahteen voittoon pystyivät Areksen ykkösjoukkue, RKM, Falconsin ykkösjoukkue sekä Golf-Keilaajien ykkösjoukkue. Torpedos oli yhdellä voitollaan ja 746,00 pisteen tasoituksellisella keskiarvollaan kierroksen kuudenneksi paras joukkue juuri ennen sarjaa kolmen pelatun ottelun jälkeen johtanutta LK:n ykkösjoukkuetta. Kahden pelatun kierroksen jälkeen Torpedos on kahdella voitollaan sarjassa vasta seitsemännellä sijalla. Kärkipaikkaa pitää hallussaan toisella kierroksella onnistunut Kaadon ykkösjoukkue kymmenellä pisteellä eli kuusi pistettä Torpedosta karussa. Vahvasti varamiehisenä toisella kierroksella pelannut LK:n ykkösjoukkue on toisena kaksi pistettä Kaatoa jäljessä. Areksen ykkösjoukkue sekä Keila-Kallet ovat LK:n ykkösjoukkueen kanssa samassa pistemäärässä. Toisen kierroksen paras pelaaja oli Areksen ykkösjoukkueen Pentti Metso tasoituksellisella keskiarvolla 224,00. Suhteellisen heikkotasoisen kierroksen muut 205 pisteen rajan ylittäjät olivat toiseksi sijoittunut Falconsin ykkösjoukkueen Pekka Toijala (ka. 207,67) sekä RKM:n Osmo Liuskallio (ka. 205,00). Torpedoksen pelaajista ainoa kärkikymmenikköön mahtunut oli Jarmo Ahokas keskiarvolla 198,67. Kakkosjoukkueella tynkäkierros Miesten kakkosdivisioonassa Torpedoksen kakkosjoukkue oli ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäntenä kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Toisella kierroksella joukkue pelasi ainoastaan kaksi ottelua sillä toisen ottelun vastustaja Kopelo oli pyytänyt siirtämään joukkueiden välisen ottelun myöhempään ajankohtaan. Kierroksen avausottelussa Torpedos pelasi Lahden Keilaajien kolmosjoukkuetta vastaan. Torpedoksesta Simo Honkanen heitti 212 ja Esko Hietala 207 pistettä. Kahden onnistujan vastapainoksi Jouko Viljakainen oli suurissa vaikeuksissa jääden tasoituksinkin 144 pisteeseen. Torpedoksen yhteistulokseksi muodostui näin ollen 748 pistettä mikä tällä kertaa riitti kuitenkin selvään voittoon vastustajan räpeltäessä 673 pisteen joukkuesarjan. Toisessa ottelussaan Torpedoksella oli sitten lepovuoro. Kierroksen päätteeksi vastassa oli puolestaan Keila-Veikkojen kakkosjoukkue. Tässä ottelussa tulosskaala oli Torpedoksen riveissä jälleen varsin laaja sillä Simo Honkanen pystyi peräti 243 pisteen sarjaan Sulo Hietalan jäädessä samanaikaisesti vain 138 pisteeseen. Tämän kombinaation tuloksena syntyi 750 pisteen joukkuetulos mikä ei riittänyt tällä kertaa sarjapisteisiin. KV heitti nimittäin yhteistuloksen 778 pistettä ja kuittasi itselleen kaksi tärkeää pistettä. Kahden pelatun kierroksen jälkeen joukkueilla on hieman vaihteleva määrä otteluita johtuen toisella kierroksella tehdyistä ottelusiirroista. Sarjajohdossa on kuitenkin Kaadon kakkosjoukkue joka on voittanut kaikki kauden kuusi otteluaan. Yhdellä tappiolla on toistaiseksi selviytynyt LK:n nelosjoukkue joka on siten kaksi pistettä Kaatoa perässä. Kolmantena on neljä voittoa kuudesta ottelustaan saalistanut KV:n kakkosjoukkue. Torpedoksen kakkosjoukkueen sijoitus on tässä vaiheessa viides. Joukkue on kuudessa pisteessä kolmella voitolla ja kahdella tappiolla. Torpedos on kuitenkin neljäntenä olevan Falconsin kakkosjoukkueen tapaan pelannut yhden ottelun vähemmän kuin kolme kärkijoukkuetta. Toisen kierroksen parhaan henkilökohtaisen keskiarvon heitti Torpedoksen kakkosjoukkueen Simo Honkanen joka pelasi kaksi sarjaansa 227,50 tasoituksellisella keskiarvolla. Kaikki kolme sarjaa pelanneista paras oli LK:n nelosjoukkueen Tapio Lehto keskiarvolla 218,67 ennen Kaadon kakkosjoukkueen Eero Piristä (ka. 210,33). Kolmosdivisioonassa varsin tasaista Torpedoksen kolmosjoukkue jatkoi omaa taivaltaan kolmosdivisioonassa. Kaksi kolmesta ottelustaan avauskierroksella voittanut joukkue aloitti kierroksen kohtaamalla Vesijärven Keilaajat. Toni Laine toimi joukkueen sytyttäjänä 209 pisteen sarjallaan ja nosti joukkueen tasoa juuri otteluvoittoon tarvittavalla tavalla sillä Torpedoksen 708 pisteen joukkuetulos riitti tässä ottelussa voittoon 24 pisteen marginaalilla. Toisessa sarjassa Torpedos joutui edelleen taistelemaan tiukasti sarjapisteistä. Vastassa ollut Areksen kolmosjoukkue heitti kohtuullisen 733 pisteen tuloksen mutta Torpedos pystyi panemaan vielä paremmaksi. Tällä kertaa sankarin viittaa soviteltiin Tomi Toivosen harteille ja hänen 248 pisteen sarjansa myötä Torpedoksen joukkuetulos nousikin 766 pisteeseen. Kierroksen toinen voitto irtosi siten 33 pisteen erolla Arekseen. Kahden voiton jälkeen Torpedoksen peli hyytyi sitten totaalisesti. Viimeisessä sarjassa ainoastaan Jouni Tuominen pystyi ylittämään edes 160 pisteen rajan 179 pisteen sarjallaan. Neljän miehen joukkuetulos tasoituksin jäi vaivaiseen 622 pisteeseen eikä vastassa olleella Golf-Keilaajien kakkosjoukkueella ollut minkäänlaisia vaikeuksia edetä voittoon 706 pisteen tuloksellaan. Torpedoksen kaksi voitettua ottelua riitti kolmosdivisioonan toisella kierroksella viidenteen sijaan. GK:n kakkosjoukkue pystyi ainoana voittamaan kaikki kolme otteluaan Salpaus-Keilan, HoKeBi:n, Ässän ja Torpedoksen kolmosjoukkueen päädyttyä kahteen voittoon. Torpedos jäi nelikon heikoimmaksi viimeisen sarjan epäonnistumisen ja siitä johtuneen heikon keskiarvon myötä. Toisen kierroksen jälkeen Torpedos jatkaa sarjataulukossa neljäntenä. Kärkipari Sal-Ke ja GK:n kakkosjoukkue on kumpainenkin kerännyt toistaiseksi kymmenen pistettä kun kolmantena oleva Laune sekä Torpedoksen kolmosjoukkue ovat pystyneet kaksi pistettä heikompaan suoritukseen. Kahden pisteen päässä Torpedoksesta vaanii puolestaan Areksen kolmosjoukkue. Kolmosdivisioonasta löytyi toisella kierroksella vain kaksi heittäjää jotka pystyivät yli 200 pisteen tasoituksellisiin keskiarvoihin. Areksen kolmosjoukkueen Esa Mäkelä heitti kolme sarjaansa 207,00 pisteen keskiarvolla ollen kierroksen ykkönen. Sal-Ke:n Santeri Remonen oli toinen parivauhtiin yltänyt keilaaja 205,33 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksen paras kokonaistuloksissa oli Tomi Toivonen 195,33 pisteen lukemillaan. Sarjamyllyjä ehditään pelata vielä toisenkin kerran lokakuun aikana sillä kolmas kierros on vuorossa kuukauden viimeisessä viikonvaihteessa. Tulokset kahden pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta. KAKKOSJOUKKUE BAKER-LOHKONSA KÄRKEEN Ensimmäinen poikkeus Torpedoksen tämän syksyn synkeisiin joukkuepeleihin saatiin Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohkon avauskierroksella. Lohkossa pelaava Torpedoksen kakkosjoukkue oli kierroksen paras joukkue ottaen lohkon kärkipaikan haltuunsa ensimmäisen kolmen ottelun jälkeen. Aineksia jopa vielä selvempään johtopaikkaan oli mutta muutama niukka sarjatappio piti kilpakumppanit vielä tiukasti tuntumassa. Kolmesta ottelusta kolme voittoa Baker-liigan kakkoslohko aloitti kautensa syyskuun viimeisenä keskiviikkona pelatulla ensimmäisellä kierroksella. Lohko lähti käyntiin heti varsinaisella huippuottelulla Torpedoksen kakkosjoukkueen saatua avausotteluun vastaansa koko syksyn pirteästi pelanneen Lahden Keilaajien miehistön. Ottelun ensimmäisessä sarjassa LK oli suurissa vaikeuksissa ja Torpedos avasi pistetilinsä helposti sarjoin 210-146. Toisessa sarjassa taistelu oli jo huomattavasti tiukempaa mutta tälläkin kertaa Torpedos päihitti vastustajansa. Eroa kiistakumppanien välille saatiin tässä sarjassa tosin vain yksi piste. Kolmannessa sarjassa LK osoitti jo selviä piristymisen merkkejä ottaen ensimmäisen sarjapisteensä tuloksin 190-228. Ottelun päätössarjassa Torpedos oli kuitenkin jälleen omaa luokkaansa vieden sen nimiinsä sarjoin 217-169. Neljän sarjan yhteistulos oli myös Torpedoksen heiniä tuloksin 824-749 ja näin Torpedos aloitti kautensa vahvalla 4-1 -voitolla. Toisessa ottelussaan Falconsin ykkösjoukkuetta vastaan Torpedos joutui heti alussa alakynteen. Falcons vei nimittäin ensimmäisen sarjan pistein 179-191. Toisessa sarjassa puntit tasoittuivat Torpedoksen 210-177 -sarjavoitolla. Kolmannessa sarjassa Falcons siirtyi jälleen niskan päälle Torpedoksen kärsittyä hyvätasoisessa sarjassa tappion pistein 213-243. Päätössarjassa Falcons kuitenkin hukkasi konseptinsa ja Torpedos kuittasi itselleen tärkeän sarjavoiton lukemin 246-150. Viimeisen sarjan kirillään Torpedos nousi myös selkeästi edelle neljän sarjan yhteispisteissä tuloksin 848-761. Tällä yhteistulospisteellä Torpedos vei myös otteluvoiton loppulukemin 3-2. Illan viimeisessä ottelussa Torpedos sai vastaansa Sirkkujen ykkösjoukkueen. Avaussarjan jälkeen kaikki näytti hyvältä Torpedoksen napattua selvän 217-169 -voiton. Tämän jälkeen Sirkut veivät kuitenkin kaksi seuraavaa sarjaa nimiinsä pistein 203-213 ja 185-198. Ottelun viimeisessä sarjassa Torpedos teki kuitenkin jälleen hyvän nousun voittaen sarjan pistein 217-191 ja samalla myös neljän sarjan yhteistuloksen lukemin 822-771. Päätösottelusta oli näin tuloksena illan toinen 3-2 -voitto. Avauskierroksen jälkeen tasaista Baker-liigan kakkoslohko on avauskierroksen jälkeen varsin tasainen. Ylivoimaisesti parhaalla eli 207,83 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla pelannut Torpedoksen kakkosjoukkue johtaa lohkoa kymmenellä pisteellä. Toisena oleva Kaadon kakkosjoukkue on kuitenkin vain pisteen päässä. Kolmantena ja samalla viimeisellä loppukilpailuun oikeuttavalla paikalla on ensimmäisen kierroksen jälkeen Valtti seitsemällä pisteellään. Kakkoslohko on kaiken kaikkiaan varsin tasainen sillä ensimmäisen kolmen ottelun jälkeen kaikki joukkueet ovat vain seitsemän pisteen sisällä. Ehkä hieman yllättäenkin lohkon jumbopaikkaa pitää hallussaan Sirkkujen kakkosjoukkue kolmella sarjapisteellä. Baker-liigan kakkoslohko pelaa seuraavan kerran lokakuun viimeisenä keskiviikkona. Lohkon ensimmäisen kierroksen jälkeisiin tuloksiin voi käydä tutustumassa kotisivujemme tulososiossa. BAKER-LIIGA LIIKKEELLE VERKKAISESTI Lahti-Bowlingin kauden 2005-2006 Baker-liiga saatiin käyntiin syyskuun toiseksi viimeisenä keskiviikkona. Tuolloin oman urakkansa aloitti ykköslohko jossa pelaa myös Torpedoksen ykkösjoukkue. Baker-liigassa pelaa tällä kaudella yhteensä 14 joukkuetta jotka on jaettu kahteen seitsemän joukkueen lohkoon. Kummankin lohkon kolme parasta joukkuetta selviytyy keväällä pelattavaan loppukilpailuun. Koska kummassakin lohkossa on pariton määrä joukkueita pelaa kussakin ottelussa yksi joukkue ns. haamujoukkuetta vastaan. Tälle haamujoukkueelle on laskettu tulokseksi viime kauden kaikkien joukkueiden tasoituksellinen keskiarvo joka tällä kertaa oli 196 pistettä. Muiden syksyn joukkuepelien tapaan oli liikkeellelähtö myös Baker-liigassa hankalaa. Torpedoksen ykkösjoukkueessa heittävät tällä kaudella seniorit jotka olivat varsinkin avausottelussaan suurissa ongelmissa haamujoukkueen kanssa. Loppua kohden otteisiin saatiin kuitenkin hieman ryhtiä ja jatkopaikat eivät vielä karanneet kovinkaan kauas. "Haamulta" murskatappio Torpedoksen ykkösjoukkue siis käynnisti kautensa pelaamalla ns. haamujoukkuetta vastaan. Edellisen kauden kaikkien joukkueiden tasoituksellinen keskiarvo osoittautui avauskierroksella todella kovaksi sillä kolmessa ottelussa joukkueet onnistuivat nappaamaan "haamulta" vain pisteen. Oma osuutensa tähän oli varmasti Lahden keilahalliin vaihdetuilla uusilla keiloilla mutta joukkueiden keskiarvotkin liikkuivat luvattoman matalissa lukemissa. Torpedos ei poikennut muiden joukkueiden linjasta vaan nakutti sarjalukemat 164, 186, 174 ja 177. Parhaimmillaankin joukkue jäi siis kymmenen pisteen päähän sarjapisteestä. Yhteistulos 701 tarkoittikin ensimmäisestä ottelusta tylyä 0-5 -tappiota. Toisessa ottelussa vastaan asteli sitten jo ihka elävä vastustaja Kaadon ykkösjoukkueen muodossa. Torpedos innostuikin tästä välittömästä vieden ensimmäisen sarjan nimiinsä pistein 214-177. Toisessa sarjassa Kaato kuitenkin tasoitti puntit voitettuaan sarjan lukemin 190-185. Kahdessa viimeisessä sarjassa Torpedoksen peli oli aivan kelvollista sarjatulosten ollessa 217 ja 205 pistettä. Kaato ei kuitenkaan ollut yllätettävissä vaan joukkue vei voiton molemmissa sarjoissa 233 ja 227 pisteen tuloksillaan. 821 pisteen yhteistuloskaan ei riittänyt Torpedoksen sarjapistetilin kartuttamiseen sillä Kaato pystyi vielä kuusi pistettä parempaan lukemaan. Kohtuullisesta esityksestä huolimatta Torpedos joutuikin tyytymään 1-4 -tappioon. Kierroksen päätösottelussa vastustajana oli Ares. Tässä ottelussa sarjavoittoja jaettiin vuorotahtiin sillä Ares voitti ensimmäisen sarjan pistein 193-200 ja kolmannen pistein 200-196 kun Torpedos oli puolestaan parempi toisessa sarjassa lukemin 176-161 ja neljännessä sarjassa lukemin 195-166. Viimeisen sarjan paremmuutensa myötä Torpedos oli myös yhteispisteissä parempi tuloksin 760-727 napaten siten myös illan ainoan otteluvoittonsa sarjapistein 3-2. Sirkut vakuuttavana Ensimmäisen kierroksen ehdottomasti paras joukkue oli Sirkkujen kakkosjoukkue joka pelasi kolme otteluaan 198,75 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Muiden joukkueiden takellellessa enemmän tai vähemmän tämä riitti peräti 13 sarjapisteeseen. Lohkon toiseen sijaan riittikin sitten jo huomattavasti rauhallisempi tahti sillä Kaadon ykkösjoukkue nappasi kyseisen sijan itselleen seitsemällä sarjapisteellä. Kolmantena oleva Ares on tasapisteissä Kaadon kanssa mutta huomattavasti heikommalla keskiarvolla. Torpedoksen ykkösjoukkue ei tällä kertaa pystynyt keräämään kolmesta ottelustaan neljää pistettä enempää. Joukkue on tällä hetkellä kuitenkin vain kolmen pisteen päässä viimeisestä loppukilpailupaikasta joten heikosta aloituksesta huolimatta tilanne ei ole vielä kovin huolestuttava. Baker-liigan runkosarjaa pelataan totuttuun tapaan noin kuukauden välein. Näin ollen ykköslohkon ottelut jatkuvat lokakuun toiseksi viimeisenä keskiviikkona. Lohkon tulokset ensimmäisen pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta. KOLMOSSARJASSA KIVULIAS KOTIKIERROS Torpedoksen kakkosjoukkue nousi viime kauden päätteeksi miesten valtakunnansarjassa Kolmossarjaan. Lohkoarvonnassa Torpedos sijoitettiin lohkoon 7 ja kauden pelit pyörähtivät käyntiin reilut kaksi viikkoa sitten Lahdessa pelatulla avauskierroksella. Ensimmäinen kierros ei sujunut Torpedoksen joukkueelta etukäteisodotusten mukaisesti. Hyviä otteita henkilökohtaisissa peleissä esittäneet heittäjät olivat joukkuepelissä suurissa ongelmissa ja neljä ensimmäistä ottelua olivat melkoista tervanjuontia. Viimeisen ottelun onnistumiset antoivat kuitenkin toivoa paremmasta. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta tappiot Kauden avausottelussa Torpedos sai vastaansa Helsingin Boltsi-72:n joukkueen. Ottelussa kumpikaan joukkue ei esittänyt kovin kummoista peliä mutta Boltsi-72 oli kaiken aikaa hieman niskan päällä ankkurinsa Markku Pennasen kaatojonon ansiosta. Lopussa Torpedos sai hieman kurottua helsinkiläisten etumatkaa kiinni mutta debyytti Kolmossarjassa tuotti kuitenkin tappion lukemin 724-738. Kukaan Torpedoksen keilaajista ei pystynyt ylittämään 200 pisteen rajaa. Toisessa ottelussa Torpedos pelasi paikallisvastustaja Lahden Keilaajia vastaan. Junioripitoinen LK:n joukkue nykäisi jo heti alussa selvän eron kiistakumppaniinsa. Torpedos ei koko sarjan aikana saanut peliään kulkemaan edes kohtuullisesti ja jäikin lopulta 654 pisteen joukkuetulokseen. LK pelasi rutiininomaisesti 753 pistettä ottaen voittobonukset 99 pisteen erolla. Torpedoksen parhaaksi henkilökohtaiseksi sarjaksi jäi Janne Kyllösen 177 pisteen noteeraus. Kierroksen kolmas ottelu toi sitten lopulta myös ensimmäisen merkinnän Torpedoksen voittosarakkeeseen. Järvenpään JBT roikkui sitkeästi mukana lähes koko sarjan ajan mutta Torpedos pystyi kukistamaan vastustajansa lopulta 28 pisteellä. Ottelun loppulukemat kirjattiin pistein 748-720. Tässä ottelussa syntyi myös Torpedoksen ensimmäinen yli 200 pisteen sarja Pekka Ahokkaan taiteiltua 219 pisteen tuloksen. Päätössarja lupauksia herättävä Ensimmäisen voittonsa jälkeen Torpedos palautettiin nopeasti maan pinnalle. Neljännessä ottelussa Heinolan Tambox käytti nimittäin Torpedoksen pienoisen lepsuilun hyväkseen. Torpedoksesta ainoastaan ankkuri Janne Kyllönen oli omalla tasollaan 215 pisteen lukemin. Kyllösen yrityskään ei kuitenkaan riittänyt nostamaan joukkuetulosta 739 pistettä korkeammalle ja Tambox otti 783 pisteen tuloksellaan selkeän sarjavoiton. Kotikierroksen viimeisessä ottelussa Torpedoksen otteet kohentuivat sitten selkeästi. Hyvinkään HyKe joutuikin melkoiseen pyöritykseen kaikkien torpedoslaisten nakutettua yli 200 pisteen sarjat. Ennen viimeistä sarjaa kaiken päivää suurissa vaikeuksissa ollut Teemu Welling piristyi heittäen 235 pisteen tuloksen. Lähes koko kierroksen vaihdossa istunut Arto Blomqvist löysi myös pelijuonen nakuttaen 222 pisteen loppukirin. Janne Kyllönen 214 ja Pekka Ahokas 202 pisteen sarjoillaan täydensivät Torpedoksen sarjakimaran. Joukkuetuloksella 873 Torpedos jätti hyvinkääläiset vastustajansa 147 pisteen päähän. Samalla joukkue otti kierroksen toisen voittonsa. Ero lohkon kärkijoukkueeseen kasvoi kuitenkin varsin suureksi. LK ylivoimainen kotiradoillaan Ensimmäisen kierroksen jälkeen Torpedoksen kakkosjoukkue on lohkossaan neljännellä sijalla lähes 700 pistettä kärkijoukkuetta perässä. Lohkon ykköspaikan itselleen ottanut LK voitti kaikki viis peliään pelaten lisäksi 811,40 pisteen joukkuekeskiarvolla. Toiseksi parasta vauhtia pitänyt Boltsi-72 ei pystynyt 755,60 pisteen keskiarvoa parempaan joten LK repäisi varsin turvallisen tuntuisen eron lohkon muihin joukkueisiin. Lahden pelien jälkeen lohkon kakkossijalla on Boltsi-72 kahdella voitolla ja kolmella tappiolla. Ero kärkeen on 639 pistettä. Tambox on kolmantena 30 ja Torpedos puolestaan neljäntenä 40 pistettä helsinkiläisiä jäljessä. Kierroksen parhaan keilaajan tittelin nappasi LK:n Jani Heikkinen 219,80 pisteen keskiarvollaan. Toiseksi parasta vauhtia piti yllä Boltsi-72:n Markku Pennanen keskiarvolla 215,80. Kolmas 200 pisteen rajan ylittäjä oli LK:n Mikko Masalin 210,60 pisteen noteerauksellaan. Torpedoksen ykköspelaaja oli Janne Kyllönen keskiarvolla 197,40. Niukasti kymmenen parhaan joukkoon mahtuivat myös Teemu Welling (ka. 190,25) ja Pekka Ahokas (ka. 189,40). Kolmossarjaa jatketaan tiiviillä tahdilla sillä toinen kierros pelataan jo lokakuun alkupuolella Tapiolassa. Ensimmäisen kierroksen tarkempiin tuloksiin voi tutustua kotisivujemme tulososiossa. SARJAMYLLYT KÄYNTIIN TAHMEASTI Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn kausi 2005-2006 pyörähti käyntiin viime lauantaina pelatulla avauskierroksella. Torpedos on viime kauden tapaan mukana kolmella joukkueella. Sarjamyllyn peliohjelmaa muutettiin tälle kaudella. Miehet pelaavat alkavalla kauden kolmessa divisioonassa joista jokaisessa heittää kymmenen joukkuetta. Kaikissa divisioonissa joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti eli kauden aikana kertyy yhteensä 18 ottelua. Kierroksia kauden aikana on kuusi mikä tarkoittaa kolmea ottelua jokaista kierrosta kohden. Kauden avaus ei sujunut Torpedoksen joukkueilta erityisen valoisissa merkeissä. Kaikki joukkueet pystyivät kuitenkin avaamaan voittotilinsä ja varsinkin kolmosjoukkue esitti paikoin varsin pirteitäkin otteita. Ykkösjoukkueella vaikea päätösottelu Miesten ykkösdivisioonaan saatiin tasokas alku kun heti ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa kohtasivat viime kauden Sarjamylly-voittaja Lahden Keilaajien ykkösjoukkue sekä keväällä kakkossijalle jäänyt Torpedoksen ykkösjoukkue. Ottelu oli hyvätasoinen mutta voittajasta ei lopulta ollut kuitenkaan mitään epäselvää. LK:n junioripitoinen joukkue aloitti heti ottelun alussa melkoisen kaatoruletin johon Torpedos ei pystynyt vastaamaan. Ilman Mikko Metson vahvaa panosta ottelu olisi ratkennut jo ensimmäisissä ruuduissa mutta Metson aloitettua sarjansa yhdeksän kaadon jonolla jännitys säilyi kohtuullisen pitkään. Viimeisissä ruuduissa LK pääsi jo keskittymään ylimääräisen, yli 900 pisteen tuloksesta jaettavan sarjapisteen metsästykseen. Jarkko Salmisen tehtyä missin viimeiseen ruutuunsa LK:n yhteistulos jäi kuitenkin 895 pisteeseen. Silläkin irtosi tosin selvä voitto Torpedoksen yhteispisteiden ollessa 816. Torpedoksen taistelussa mukana pitänyt Mikko Metso heitti ottelun parhaan sarjatuloksen. Yhdeksän kaadon jononsa jälkeen Metsolle jäi pystyyn yksi keila jonka hän paikkasi. Ylimääräinen heitto lipesi kuitenkin ränniin jättäen Metson sarjatuloksen 269 pisteeseen. Muista torpedoslaisista Pekka Ahokas pystyi tasoituksin 202 pisteen tulokseen. Toisessa ottelussa Torpedoksen sytyttäjäksi nousi Pekka Ahokas tasoituksellisella 280 pisteen sarjallaan. Mikko Metso jatkoi myös pirteitä otteita päätyen 215 pisteen tulokseen. Yhteispistein 852 Torpedos kukistikin vastassa olleen Lahden Keilaajien kakkosjoukkueen 47 pisteen erolla. Päivän päätöskamppailussa Torpedoksen vastustaja oli kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut Keila-Kallet. Torpedoksen esitys tässä kamppailussa oli vähintäänkin ponneton. Koko kierroksen melkoisissa vaikeuksissa ollut Timo Aalto oli ottelun ainoa paritulokseen yltänyt torpedoslainen 201 pisteen sarjallaan. Torpedos kärsikin ottelussa lopulta selvän tappion lukemin 733-781. Kolmen pelatun ottelun jälkeen ykkösdivisioonan kärjessä on LK:n ykkösjoukkue. LK voitti kaikki kolme otteluaan keskiarvolla 864,33. Toinen tappioton joukkue avauskierroksella oli KK. Yhdellä tappiolla kierroksen ottelut selvittivät puolestaan Kaadon ja Areksen ykkösjoukkueet. Torpedoksen ykkösjoukkueen yksi voitto ja 800,33 pisteen tasoituksellinen keskiarvo riittävät tässä vaiheessa vasta kuudenteen sijaan. Henkilökohtaisissa keskiarvoissa peräti viisi miestä ylitti 220 pisteen rajan. Ykköspeluri avauskierroksella oli LK:n ykkösjoukkueen Mikko Masalin keskiarvolla 236,00. Masalinin joukkuetoveri Jarkko Salminen pelasi kolme ottelua 226,33 ja Falconsin ykkösjoukkueen Veijo Auer 225,33 pisteen keskiarvolla. Torpedoksen paras oli Pekka Ahokas tasoituksellisella keskiarvolla 224,33. Mikko Metson keskiarvo oli heikosta viimeisestä sarjasta huolimatta 217,00. Kakkosjoukkue lähes kärjen vauhdissa Sarjamyllyn kakkosdivisioonassa Torpedoksen kakkosjoukkue aloitti oman urakkansa kohtuullisesti. Ensimmäisessä pelissä vastassa ollut Haka pelasi heikosti jääden tasoituksin 735 pisteeseen. Torpedoksesta Jouko Viljakainen heitti 210 pistettä ja Simo Honkanen sekä Kyösti Mähönen 206 pistettä. Yhteistuloksella 782 pistettä voittosarakkeeseen saatiinkin ensimmäinen merkintä heti kauden avausottelussa. Toisessa ottelussa Torpedos oli täysin Simo Honkasen varassa. Vastassa ollut Lahden Keilaajien nelosjoukkue heitti kuitenkin 785 pisteen tuloksen eikä Honkasen 230 pisteen sarja riittänyt nostamaan Torpedosta toiseen perättäiseen voittoon. Joukkuetulos 754 pistettä tarkoitti tällä kertaa 31 pisteen tappiota. Viimeisessä ottelussaan Torpedoksen kakkosjoukkue kävi tiukan kamppailun voitosta Areksen kakkosjoukkueen kanssa. Ratkaisijaksi tässä ottelussa nousi 244 pistettä heittänyt Kyösti Mähönen jonka rynnistyksen myötä Torpedoksen joukkuetulos nousi 820 pisteeseen. Ares tarjosi oivan vastuksen mutta joutui tyytymään 786 pisteen tulokseen jääden 34 pisteen päähän otteluvoitosta. Kauden ensimmäisellä kierroksella kaikki kolme otteluaan kakkosdivisioonassa voittivat Kaadon kakkosjoukkue sekä LK:n nelosjoukkue. Kaato otti tässä vaiheessa divisioonan kärkipaikan huomattavasti paremmalla tasoituksellisella keskiarvollaan. Torpedoksen kakkosjoukkue keräsi kolmesta ottelusta kaksi voittoa 785,33 pisteen keskiarvolla. Tämä suoritus riitti avauskierroksen jälkeen sarjataulukon neljänteen sijaan tasapistein kolmantena olevan Falconsin kakkosjoukkueen sekä viidentenä vaanivan Keila-Veikkojen kakkosjoukkueen kanssa. Myös kakkosdivisioonassa nähtiin hienoja henkilökohtaisia keskiarvoja. Kierroksen paras heittäjä oli vain yhden sarjan pelannut Kopelon Osmo Järvinen keskiarvolla 230,00. Kaikki kolme sarjaa palanneista parasta vauhtia piti LK:n nelosjoukkueen Risto Saanila tasoituksellisella keskiarvolla 218,67. Lähes samaa tahtia Saanilan kanssa pelasi Kaadon kakkosjoukkueen Eero Pirinen keskiarvolla 218,00. Torpedoksen ykkösmies ja koko kierroksen neljänneksi paras oli Kyösti Mähönen keskiarvolla 213,33. Hyvin onnistui myös Simo Honkanen 210,67 pisteen keskiarvolukemin. Kolmosjoukkue pirteällä pelipäällä Torpedoksen parhaista otteista Sarjamylly-kauden avauspäivänä vastasi kolmosdivisioonassa pelannut kolmosjoukkue. Heti avausottelussaan joukkue joutui tiukkaan testiin vastassa olleen Keila-X:n heitettyä 795 pisteen tasoituksellisen tuloksen. Edelliskaudella pahasti rämpinyt Torpedos-nelikko kuitenkin osoitti uusien tuulien puhaltavan tällä kaudella ja nappasi otteluvoiton 819 pisteen tuloksellaan. Voiton pääarkkitehteinä häärivät 233 pistettä heittänyt Toni Laine sekä 203 pisteeseen päässyt Tomi Toivonen. Toisessa ottelussaan Torpedos pelasi Valtin joukkuetta vastaan. Tässä ottelussa vastustaja ei ollut parhaimmillaan sillä Valtin tasan 700 pisteen tulos ei tuottanut Torpedokselle ongelmia. Hyvään syysvireeseen päässyt Harri Aalto johdattelikin 219 pisteen sarjallaan Torpedoksen selvään voittoon. Voittotulos tasoituksin oli lopulta 775 pistettä. Kolmosdivisioonan ensimmäinen kierros sai arvoisensa päätöksen viimeisessä ottelussa kun Torpedoksen kolmosjoukkue ja Laune pelasivat varsinaisen jännitysnäytelmän. Torpedos oli sarjan lähestyessä loppuaan hivenen jäljessä Launetta mutta kehitteli loppua kohden mukavaa kiriä. Toni Laine avasi 202 pisteen sarjalla ja Harri Aalto jatkoi kahdeksannen ja yhdeksännen ruudun tuplaansa päätösruudussa vielä kahdella kaadolla. Aallon ylimääräinen heitto putosi kuitenkin harmittavasti ränniin. Tästäkin huolimatta hänelle kirjattiin komea 223 pisteen sarjatulos. Torpedoksen kolmas peluri Tomi Toivonen merkkautti hänkin päätösottelussa 206 pisteen sarjan. Ankkureiden lähtiessä pelaamaan osuuttaan peli olikin lähes pisteelleen tasan. Torpedoksen Jouni Tuominen aloitti jättäen hyvästä osumasta 5-7 -reiän. Kovasta yrityksestä paikkoheittokaan ei tuonut toivottua lopputulosta ja voiton avaimet jäivät Launeen ankkurin Ilkka Uutun käsiin. Kokenut Uuttu teki ruutuunsa tarvittavan paikon ja johdatti Launeen otteluvoittoon sarjatuloksin 818-809. Viimeisen ottelun voittonsa myötä Laune siirtyi sarjakärkeen tappiottomalla esityksellä. Kolmosdivisioonan kakkossijalle kolmen pelatun ottelun jälkeen selviytyi niin ikään puhtaalla pelillä edennyt Salpaus-Keila. Kahteen voittoon pystyivät Areksen ja Torpedoksen kolmosjoukkueet, Keila-X sekä Golf-Keilaajien kakkosjoukkue. Torpedos sijoittui 801,00 pisteen keskiarvollaan tämänhetkisessä sarjataulukossa neljänneksi. Huomioitavaa on että kolmosjoukkueen tasoituksellinen keskiarvo oli kaikista Torpedoksen joukkueista paras. Kolmosdivisioonan kierroksen pelaaja oli Areksen kolmosjoukkueen Matti Korkkinen tasoituksellisella keskiarvolla 225,00. Vesijärven Keilaajien Harri Seila pääsi toisena pelaajana yli 220 pisteen rajan 221,00 pisteen noteerauksellaan. Torpedoksen pirteimpiä otteita esitti varsinkin kahdessa viimeisessä sarjassa onnistunut Harri Aalto keskiarvollaan 211,00. Yli parivauhtia kierroksen otteluissa heitti myös Toni Laine (ka. 204,67). Sarjamyllyjä pelataan syksyn aikana varsin kiivaalla tahdilla sillä seuraavat pelit ovat vuorossa jo syys-lokakuun vaihteessa. Sarjamyllyjen tarkemmat tulokset ensimmäisen pelikierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta. VIIMEISIMMÄT JÄSENISTÖMUUTOKSET Torpedoksen jäsenistössä tapahtui vielä elokuun aikana pientä elämistä. Seuraan saatiin neljä uutta jäsentä joista kaksi on tosin jo aikaisemmin edustanut Torpedosta. Yksi uusista pelureista on myös todellinen tulevaisuuden lupaus. Yksi jäsen on myös ainakin toistaiseksi jättänyt Torpedoksen ja toinen on siirtynyt ns. hang-around -osastolle. Ahokkaan suvussa Torpedoksen tulevaisuus? Torpedoksen tuorein jäsen on kautta aikojen seuran ylivoimaisesti nuorin jäsen. Jesse Ahokkaalle on nimitäin toistaiseksi kertynyt ikää vasta neljä vuotta. Välinepuoli on jo kuitenkin kunnossa sillä miehenalulle on jo porattu muun muassa oma pallo. Jesse Ahokas on jo kolmas saman perheen jäsen Torpedoksessa. Hänen isänsä Jarmo Ahokas on edustanut Torpedosta vuodesta 1997 lähtien ja kuuluu seuran SM-liigassa pelaavaan edustusmiehistöön. Vuodesta 1999 Torpedoksessa vaikuttanut Pekka Ahokas on puolestaan Jessen setä. Tämän lisäksi Jessen sisko Noora Alanko kuuluu Suomen Keilailuliiton tulevaisuuden ryhmään ja kummisetä Antti Kapulainen on myös tiiviisti Torpedoksen toiminnassa mukana. Tukea Jesse keilailu-uralle pitäisi siis löytyä aivan lähipiiristä. Toinen uusi tulokas Torpedoksessa on 44-vuotias Nikolai Poltajainen. Muutaman vuoden ajan Fujitsun firmaliigajoukkueessa keilannut Poltajainen haluaa jatkossa keilata aikaisempaa enemmän ja rekisteröityi tämän vuoksi tänä syksynä ensimmäistä kertaa urallaan. Uusista seuratovereista Poltajaiselle ovat jo valmiiksi tuttuja samassa Fujitsun joukkueessa pelanneet Antti Kapulainen, Antti Lehtonen, Jan Sunden sekä Tami Tarkiainen. Firmaliigapelien pohjalta Poltajaiselle löytyy myös pohjakeskiarvo joka on 131,83 pistettä. Ura rekisteröitynä keilaajana lähtee siis käyntiin D-luokasta. Launiaisen veljesten näyttävä paluu Uuden kauden alkajaisiksi Torpedoksen riveihin palaa myös kaksi vanhaa tuttua. Tuomo Launiainen ehti tosin olla vain vuoden täysin sivussa keilailukuvioista mutta hänen veljensä Mikko Launiainen on viimeksi ollut rekisteröitynä keväällä 1994. Molemmat veljekset ovat Torpedoksen perustajajäseniä. 25-vuotias Tuomo on urallaan ehtinyt saavuttaa huomattavasti enemmän sillä hän kuului mm. Suomen hopeaa voittaneeseen joukkueeseen vuoden 1998 juniorien EM-kilpailuissa. Lisäksi nuorempi Launiaisen veljeksistä on saavuttanut ikäkausijuniorien SM-pronssia vuonna 1995 sekä yhteensä kuusi mitalia Lahden mestaruuskilpailuista. 1990-luvun loppupuolella mies kuului myös muutaman vuoden ajan Torpedoksen edustusjoukkueeseen. Tuomo Launiaisen pohjakeskiarvoksi jäi vuoden 2004 keväällä 183,44. Kyseinen noteeraus tarkoittaa sitä että Launiainen aloittaa syksyn pelit B-luokassa. 27-vuotias Mikko Launiainen ei aikoinaan ehtinyt nousta D-luokasta ylöspäin. Näin ollen ura jatkuu 11 vuoden tauonkin jälkeen D-luokassa. Historiankirjoista pohjakeskiarvoksi löytyy 133,07. Koski jätti Torpedoksen Vuodesta 2000 asti Torpedosta edustanut Petri Koski on ilmoittanut toistaiseksi luopuvansa seuran jäsenyydestä. Koski ei ole koskaan ollut rekisteröity keilaaja vaan on vaikuttanut Torpedoksen hang-around -osastolla. Suurimmat urheilumeriittinsä aikoinaan jääkiekkokaukaloissa kerännyt Koski on ollut jäsenyysvuosiensa aikana aktiivisesti mukana esimerkiksi Torpedoksen sähly- sekä jalkapallotoiminnassa ja voittipa mies viime kesänä järjestetyn seuran Cooperin testinkin ylivoimaiseen tyyliin. Viimeisenä muutoksena Torpedoksen jäsenistössä Jorma Penttilä on ilmoittanut jatkavansa seuran jäsenenä mutta ei enää rekisteröitynä keilaajana. Aikaisemmin lahtelaista Parnersia edustanut 58-vuotias Penttilä on kuulunut Torpedoksen jäsenistöön vuodesta 1998 saakka. Koko tämän ajan hän on pelannut C-luokassa. Kaikkien nyt uutisoitujen muutosten jälkeen Torpedoksen jäsenmäärä on 59 joista rekisteröityjä keilaajia on 47. Seuran historian kokonaisjäsenmäärä on komeat 120. Päivitetyt tiedot Torpedoksen jäsenistä ovat nähtävillä jäsenluettelossamme. Tarkempaa tietoa torpedoslaisten urakehityksestä vuosien varrella löytyy puolestaan luokkamuutoshistoriasivulta. AHOKAS AMF-KARSINNAN VIIDES Suomen edustajia AMF World Cup -kilpailuun haettiin viime lauantaina Vantaan Tikkurilassa pelatuilla karsintakilpailuilla. Sekä miesten että naisten karsinta järjestettiin tällä kertaa kutsukilpailuna. Miesten sarjaan oli Torpedoksen keilaajista kelpuutettu mukaan Jarmo Ahokas sekä Jari Ratia. Mukaan kutsutut 32 miestä pelasivat aluksi kahdeksan sarjaa jonka jälkeen kymmenen parasta selvisi Round Robin -peleihin. Naisten puolella pelattiin aluksi kuusi sarjaa jonka jälkeen pelattiin kuuden parhaan Round Robin. Maajoukkuemiehet vahvassa vireessä Miesten puolella ensimmäistä kahdeksaa sarjaa hallitsivat tutut nimet. Kärkipaikan 1878 pisteen tuloksella (ka. 234,75) otti Lohjan Rännimestareiden Lasse Lintilä. Tampereen Keilakerhon Petteri Salonen jäi Lintilästä 54 pistettä selviten jatkoon joukon toiseksi parhaana. Kolmas 1800 pisteen ylittäjä oli Lintilän seuratoveri Mika Luoto tuloksella 1817. Kärkikolmikon ero muihin pelureihin oli lähes sata pistettä sillä neljäntenä tässä vaiheessa kilpailua oli TKK:n Petri Mannonen 1721. Tunnettuja keilavirtuooseja oli seuraavillakin sijoilla Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubin Ville Holmströmin ollessa viides, Helsingin Patterin Osku Palermaan kuudes, Varkauden Mainareiden Juha Immosen seitsemäs ja TKK:n Matti Virran kahdeksas. Torpedos-kaksikko sai taistella jatkopaikoista loppuun saakka. Jarmo Ahokas päätyi kahdeksan sarjan urakan päätyttyä 1638 pisteeseen jolla nappasi viimeisen jatkopaikan kahdeksan pistettä Helsingin Grankulla Bowlaren Teemu Raatikaista edellä. Yksittäisten keilojen kanssa taistellut Jari Ratia jäi puolestaan 1601 pisteeseen pudoten jatkosta 37 pisteen erolla. Ratian tuloksella irtosi tällä kertaa 13. sija. Lintilä piti piikkipaikkansa Kärkipaikalta jatkopeleihin lähtenyt Lasse Lintilä jatkoi hyviä otteitaan myös Round Robin -otteluissa. Kahden ensimmäisen sarjan jälkeen ero muihin oli kasvanut jo lähes 200 pisteeseen. Jatkossakaan Lintilän voittoa ei pystynyt uhkaamaan kuin hyvän nousun tehnyt Osku Palermaa hetkellisesti. Palermaakin hyytyi lopussa ja Lintilä tyylitteli ylivoimaiseen voittoon. Lopputuloksissa Lintilän ero päätössarjassa kakkoseksi nousseeseen Mika Luotoon oli 89 pistettä. Petri Mannonen oli kolmas kahdeksan pistettä Luodon takana ja Osku Palermaa neljäs jo 129 pistettä Lintilälle jääneenä. Jarmo Ahokas esiintyi myös Round Robinissa edukseen. Yhdeksän sarjan rutistuksessa Ahokkaan sijoitus parani viisi pykälää lopullisen sijoituksen ollessa viides. Eroa voittajan kertyi 225 pistettä. Kantola ja Lintilä Suomen edustajat Ljubljanassa Lasse Lintilä edustaa siis Suomea miesten sarjassa Slovenian Ljubljanassa pelattavassa AMF World Cup -kilpailussa. Lintilän kanssa Sloveniaan matkustaa Porin Giantsin Piritta Kantola joka hallitsi naisten sarjaa vähintään yhtä ylivoimaisesti kuin Lintilä miesten puolella. Molemmat edustajamme ovat myös hallitsevia Suomen mestareita viime keväältä. Suomen AMF-karsinnan lopputulokset löytyvät Suomen Keilailuliiton internet-sivuilta. EUROOPAN KIERTÄJÄT UNKARISSA JA RUOTSISSA Keilailun Euroopan kiertuetta (European Bowling Tour) on jälleen ehditty pelata kahden osakilpailun verran. Heinäkuun loppupuolella pelattiin 2nd Hungarian Open Unkarin Budapestissa ja elokuun puolenvälin paikkeilla puolestaan Olympia Tournament Ruotsin Helsingborgissa. Torpedos oli molemmissa osakilpailuissa edustettuna peräti kolmen keilaajan voimin. Seuran pelaajista Jari Ratia on jo jonkin aikaa ollut vakiokasvo kiertueen osakilpailuissa. Tämän lisäksi sekä Unkarissa että tietenkin Ruotsissa mukana olivat myös kesän aikana Torpedokseen liittyneet ruotsalaiset Erik Andersin ja Dennis Eklund. Budapestin karsinnassa suomalaistahti Unkarin osakilpailussa pelattiin aluksi kuuden sarjan karsinta, josta jatkoon selviytyi 40 parasta keilaaja. Tämän lisäksi loppukilpailuun pääsi kahdeksan heittäjää Desperado-erästä. Yhteensä 48 loppukilpailijaa pelasi aluksi kuusi sarjaa jonka jälkeen 16 parasta jatkoivat kahden sarjan cup-pelejä. Näitä pelejä jatkettiin sitten aina voittajan selviämiseen saakka. Karsintavaiheessa suomalaiset olivat hyvin esillä Timo Alhon ja Osku Palermaan napattua kaksi kärkipaikkaa. Alhon tulos nousi viimeisen sarjan 279 pisteen kirillä 1351 pisteeseen Palermaan jäätyä Alhosta vain neljän pisteen päähän. Muista suomalaisista kärkipäähän sijoittuivat Pasi Uotila (12./1316) ja Mika Lahti (13./1311). Jari Ratia onnistui parhaalla karsintasuorituksellaan latomaan sarjakimaran 205, 248, 179, 191, 235 ja 223. Yhteistuloksella 1281 Ratia varmisti jatkopaikan päätyen lopulta 27. sijalle. Suomalaisista 40 parhaan joukkoon selviytyivät myös Petri Mannonen (26./1281) sekä Jouni Helminen (33./1275). Torpedoksen ruotsalaisvahvistuksista Erik Andersin onnistui varsin hyvin ollen karsinnan 17. paras. Hänen sarjarivinsä (177, 221, 195, 265, 172, 278) oli varsin epätasainen mutta riitti kuitenkin selvästi jatkoon. Dennis Eklund puolestaan ei päässyt sinuiksi Budapestin ratojen kanssa jääden tuloksellaan 1188 sijalle 71. ja samalla kauaksi viimeisestä jatkopaikkaan riittäneestä tuloksesta (1266). Kaikki kolme mukana ollutta Yhdysvaltalaista ammattilaista selvittivät itsensä myös jatkoon. Mike Machuga oli heistä paras napaten tuloksellaan 1343 karsinnan neljännen sijan. Edellisessä osakilpailussa Barcelonassa loistanut Brian Voss oli karsinnan 32. 1275 pisteen tuloksella. Desperadon kautta saatiin vielä kaksi uutta suomalaisnimeä loppukilpailuun. Ari Halmeen 205 ja Mari Santosen 208 pisteen tulokset riittivät nimittäin "epätoivoisten" joukossa kahdeksan parhaan joukkoon. Loppukilpailu ruotsalaisjuhlaa Loppukilpailun ensimmäisessä kuudessa sarjassa totutusti kahdeksan pisteen sarjatasoituksella pelanneet naiset hallitsivat tuloslistojen kärkipäätä. Parasta vauhtia piti Saksan Tanya Petty tasoituksellisella 1368 pisteen tuloksellaan. Toisena heittäjänä 1300 pisteen rajan tasoituksin pystyi ylittämään Tanskan Britt Brönstedt 1310 pisteen lukemillaan. 16 parhaan cup-peleihin selviytyjän joukkoon vaadittiin 1213 pisteen tasoituksellinen tulos ja tuohon suoritukseen yltäneistä peräti yhdeksän oli naisia. Suomalaisista 16 parhaan joukkoon itsensä pelasivat hyviä otteitaan jatkanut Timo Alho (4./1280), Mari Santonen (8./1246) ja Pasi Uotila (14./1217). Alkukilpailussa hyvin heittänyt Osku Palermaa oli nyt vasta 20. jääden jatkopaikasta 12 pistettä. Muut suomalaiset kuten myös kaikki Yhdysvaltalaiset ammattilaiset jäivät jatkopaikasta sitten jo hieman selvemmin. Torpedos-kaksikkokaan ei pystynyt kampeamaan itseään jatkopeleihin. Tasaisesti heittänyt Erik Andersin päätyi tulokseen 1208 pistettä ollen ensimmäinen 16 parhaan joukosta pudonnut keilaaja. Eroa jatkopaikkaan jäi vaivaiset viisi pistettä. Jari Ratia ei puolestaan jaksanut taistella ensimmäistä sarjaa pidemmälle jääden 1024 pisteen tuloksellaan koko loppukilpailijajoukon kolmanneksi viimeiseksi eli 46. sijalle. Kaikkien jatkoon selvinneiden suomalaisten pelit päättyivät jo heti ensimmäisellä cup-kierroksella. Timo Alho joutui taipumaan Tanskan Kamilla Kjeldsenille niukalla kahdeksan pisteen erolla lukemin 425-432. Mari Santonen romahti toisessa sarjassaan 144 pisteeseen ja vastassa ollut Ruotsin Anna Mattsson-Baard nappasi helpon voiton pistein 345-390. Pasi Uotila oli puolestaan aseeton Ruotsin Marcus Nybergin latoessa taululle 488 pisteen lukemat. Uotila joutui 397 pisteen yhteistuloksellaan tyytymään 91 pisteen tappioon. Alhon lopullinen sijoitus oli 9., Uotilan 11. ja Santosen 13. tila. Ruotsalaiset jatkoivat vahvoja otteitaan myös puolivälierissä sillä kaikki neljä välieriin selviytynyttä edustivat länsinaapuriamme. Ensimmäisessä välierässä Tony Fransson kukisti Anna Mattsson-Baardin pistein 417-358. Toisen loppuottelupaikan vei nimiinsä Peter Ljung päihittämällä Helen Johnssonin yhteispistein 409-399. Loppuottelussa tulostaso hivenen laski. Peter Ljung otti kuitenkin jo ensimmäisessä sarjassa etulyöntiaseman sarjapistein 192-179. Toisessa sarjassa ero Franssoniin kasvoi vielä kymmenellä pisteellä (185-175) ja Ljung nappasikin turnausvoiton yhteistuloksin 377-354. Fransson oli lopputuloksissa toinen, Johnsson kolmas ja Mattsson-Baard neljäs. Kymmenen suomalaista Helsingborgin loppukilpailuun Myös Helsingborgissa karsinta pelattiin kuuden sarjan kilpailuna. Loppukilpailussa selviytyneestä 48 keilaajasta karsinnan jälkeen sijoilla 9.-48. olleet keilaajat pelasivat aluksi kuusi sarjaa lisää. Tästä vaiheesta 24 parasta selviytyi cup-peleihin alkukilpailun kahdeksan parhaan seuraksi. Cup-kierroksilla jatkoon selviytyi kolmella sarjavoitolla ja kierroksia pelattiin kaiken kaikkiaan kolme. Tämän jälkeen olivat selvillä neljä välieriin selviytynyttä keilaajaa jotka ratkaisivat loppuottelupaikat ja lopulta koko kilpailun voiton yhden sarjan televisioiduissa otteluissa. Karsinnan paras oli Ruotsin kokenut Tomas Leandersson 1480 pisteen tuloksellaan. Yli 1400 pisteen pääsivät myös toiseksi sijoittunut Ruotsin Martin Larsen (1452) sekä kolmannen tilan valloittanut Yhdysvaltain Bill Hoffmann (1446). Suomalaisista itsensä kymmenen parhaan joukkoon kiilasivat Jouni Helminen (6./1372), Timo Alho (7./1365) ja Jussi Lindgren (8./1347). Torpedoksen pelureista parhaiten oli tässä vaiheessa esillä Dennis Eklund joka keräsi omaan karsintapeliinsä peräti 1375 pisteen tuloksen. Tuloksellaan Eklund oli koko karsintavaiheen viidenneksi paras. Jari Ratia selviytyi myös helposti loppukilpailuun 1314 pisteen tuloksellaan. Suurimmissa vaikeuksissa torpedoslaisista olikin tällä kertaa Erik Andersin joka ei saanut 1218 pisteen tulosta parempaa noteerausta aikaiseksi. Tuloksena olikin tällä kertaa 76. sija 42 pistettä viimeistä jatkopaikkaan oikeuttanutta tulosta perässä. Loppukilpailuun selvisi lopulta yhteensä kymmenen suomalaista. Jo mainittujen lisäksi Lasse Lintilä oli 17. (1324), Petri Mannonen 25. (1296), Osku Palermaa 26. (1296), Pasi Uotila 27. (1292), Oskari Lehtonen 41. (1274) ja Juha Immonen 46. (1262). Kari Hurri jäi jatkopaikasta kahdeksan pisteen päähän. Neljä suomalaista kuuden parhaan joukossa Sunnuntaiaamun ensimmäisessä kuudessa sarjassa karsittiin siis heittäjiä cup-kierroksille. Pasi Uotila oli mainiossa vireessä tehden osion parhaat lukemat 1375 pistettä. Jari Ratia oli tämän vaiheen kolmanneksi paras 1319 pisteen tuloksella ja Osku Palermaa viidenneksi paras 1297 pisteen lukemin. Juha Immonen (1217) ja Petri Mannonen (1207) pelasivat itsensä myös jatkokierroksille mutta Lasse Lintilä (1163) ja Oskari Lehtonen (1097) karsiutuivat jatkosta. Jatkopaikkaan vaadittiin 1202 pisteen lukemat. 32 parhaan cup-peleissä oli mukana vielä kahdeksan suomalaista. Timo Alho kukisti Ruotsin Patrick Backen suoraan sarjoin 3-0 Osku Palermaan tehdessä saman tempun Backen maanmiehelle Robert Anderssonille. Pasi Uotila eteni jatkoon voittamalla Ruotsin Niklas Linderholmin sarjoin 3-1. Jouni Helminen voitti suomalaisten keskinäisessä ottelussa Juha Immosen sarjoin 3-2. Tappion karvasta kalkkia suomalaisista kokivat Ruotsin Mikael Kanoldille 0-3 -lukemin hävinnyt Jussi LIndgren sekä myös ilman sarjavoittoja Yhdysvaltain Bill Hoffmannia vastaan jäänyt Petri Mannonen. Torpedoksen kahdesta loppukilpailuun edenneestä keilaajasta Jari Ratia sai vastaansa Tanskan Britt Brönstedtin. Ensimmäisessä sarjassa Brönstedt murskasi Ratian sarjoin 147-221 mutta Ratia tasoitti tilanteen toisen sarjan voitollaan (203-176). Tämän jälkeen Ratia ei kuitenkaan pystynyt enää tarjoamaan kunnon vastusta tanskattarelle vaan tämä eteni jatkoon voittamalla kaksi viimeistä sarjaa pistein 162-217 sekä 154-187. Dennis Eklund kävi puolestaan tiukan taiston maanmiehensä Jocke Biehlin kanssa. Eklund voitti ensimmäisen sarjan 197-161 mutta sen jälkeen Biehl eteni jo yhden voiton päähän jatkopaikasta oltuaan parempi sekä toisessa (182-191) että kolmannessa (167-197) sarjassa. Eklund kuitenkin käytti Biehlin herpaantumisen hyväksi neljännessä pelissä ja tasoitti ottelun 189-153 -sarjavoitollaan. Ratkaisevaan viidenteen sarjaan Eklund heitti sitten ottelun ainoan parituloksen voittaen päätössarjan pistein 212-198 ja koko ottelun lukemin 3-2. 16 parhaan joukossa kaikki suomalaiset voittivat ottelunsa ja etenivät puolivälieriin. Jouni Helminen peittosi Britt Brönstedtin selkeästi 3-0 Timo Alhon, Osku Palermaan ja Pasi Uotilan antaessa vastustajilleen yhden sarjavoiton kukin. Alho voitti Tanskan Jesper Nielsenin, Palermaa Ruotsin Peter Ljungin ja Uotila Englannin Stuart Williamsin. Dennis Eklundin tie tämänkertaisessa turnauksessa päättyi puolivälieriin. Vastassa ollut Mikael Kanold. Voitti kaksi ensimmäistä sarjaa pistein 212-221 ja 177-244. Kolmannessa sarjassa Eklund oli parempi pistein 215-161 mutta joutui taipumaan jälleen kolmannessa lukemin 194-257. Kanold jatkoi siten kahdeksan parhaan joukkoon sarjavoitoin 1-3 ja Eklund joutui tyytymään turnauksen kymmenenteen tilaan. Puolivälierissä Palermaa ja Uotila pelasivat vastakkain. Tasaisesti pelannut Palermaa oli toista sarjaa lukuun ottamatta selvästi niskan päällä ja selviytyi välieriin sarjavoitoin 3-1. Timo Alho raivasi tieltään tällä kertaa Norjan ammattilaiskiertueellakin vierailleen Tore Torgersenin voitoin 3-2. Jouni Helminen joutui puolestaan toteamaan Mikael Kanoldin paremmakseen omassa viiden sarjan taistelussaan. Ratkaisevan sarjan Kanold vei nimiinsä pistein 211-249. Välieristä ensimmäisessä kohtasivat ruotsalaiset ja toisessa suomalaiset. Ruotsalaisten välienselvittelyssä Tomas Leandersson oli selvästi Mikael Kanoldia parempi pistein 207-177. Suomalaisten taistelussa kokemattomampi Timo Alho puolestaan intoutui 237 pisteen sarjaan mikä oli tällä kertaa liikaa 216 pisteeseen pystyneellä Osku Palermaalle. Loppuottelussa kohtasivat siten Leandersson ja Alho. Alhon esitys loppuottelussakin oli varsin pirteä. 210 pisteen sarjallaan hän jäi kuitenkin tällä kertaa toiseksi Tomas Leanderssonin taiteiltua taululle peräti 246 pisteen lukemat. Kokenut ruotsalainen otti näin Olympia Tournamentin voiton jättäen Timo Alhon kakkossijalle. Suomalaisten sijoitukset Helsingborgissa olivat muutoinkin komeaa luettavaa. Osku Palermaa oli kolmas, Jouni Helminen viides ja Pasi Uotila kuudes. Jari Ratian lopullinen sijoitus oli 20. Paul Moor edelleen pistetilaston kärkimies Tämän vuoden aikana on nyt ehditty pelata kaiken kaikkiaan 13 EBT-osakilpailua. Kiertue käsittää kaikkiaan 20 turnausta päättyen joulukuun puolessa välissä Ruotsin Kungsbackaan. Miesten pistetilaston kärjessä porskuttaa Englannin Paul Moor 350 pisteen yhteissaaliillaan. Jouni Helminen on kakkossijalla 262 pisteellä ja Osku Palermaa kolmantena 246 pisteellä. Torpedoksen Jari Ratia jatkaa myös erinomaisissa asemissa viidentenä 191 pisteen kokonaissaldollaan. Muista torpedoslaisista Erik Andersinin 50 pistettä edellyttävät 57. sijalle ja Dennis Eklundin 36 pistettä puolestaan 80. sijalle. Seuraavan kerran Euroopan kiertuetta pelataan syyskuun alkupuolella Hollannin Dutch Brunswick Openissa. Lisätietoja kiertueesta löytyy myös European Tenpin Bowling Federationin kotisivuilta. TORPEDOKSELLE KAKSI RUOTSALAISVAHVISTUSTA Uuden keilakauden pikku hiljaa käynnistyessä on Torpedoksen jäsenistössä jälleen tapahtunut pieniä muutoksia. Seuraan on tällä kertaa liittynyt kaksi ulkomaalaisvahvistusta jonka lisäksi yksi rekisteröidyistä jäsenistä on siirtynyt ns. hang-around -osastolle. Andersin ja Eklund uudet ruotsalaisvahvistukset Torpedoksen uudet ulkomaalaisvahvistukset ovat ruotsalaiset Erik Andersin ja Dennis Eklund. 28-vuotias Andersin ja 25-vuotias Eklund ovat kiertäneet keilailun Euroopan kiertuetta yhdessä Torpedoksen Jari Ratian kanssa ja tiedustelleet häneltä mahdollisuutta liittyä suomalaiseen keilaseuraan. Tarkoituksena on saada suomalainen pelilisenssi ja sitä kautta osallistua esimerkiksi ranking-peleihin. Uudet torpedoslaiset ovat molemmat varsin taitavia keilaajia sillä Andersinin keskiarvo Ruotsissa on 215 ja Eklundin 217. Molemmat pelaavat siten Suomessa M-luokassa. Ruotsalaiset ovat tarvittaessa myös Torpedoksen miesten SM-liigajoukkueen käytettävissä. Nykyisten sääntöjen mukaan valtakunnansarjoissa osallistumisoikeus on nimittäin kaikilla Suomen Keilailuliiton rekisteröidyillä keilaajilla. Vuorinen jatkaa rekisteröimättömänä Vuodesta 1997 Torpedosta edustanut Kari Vuorinen on ilmoittanut haluavansa jatkaa seurassa ns. hang-around -jäsenenä. Tämä tarkoittaa sitä että Vuorista ei tulevalle kaudelle rekisteröidä Suomen Keilailuliittoon. 41-vuotias Vuorinen liittyi Torpedoksen keväällä 1997 pidettyään sitä ennen muutaman vuoden tauon keilailusta. Ensimmäinen kevät kului vielä B-luokassa mutta syksystä 1997 lähtien Vuorinen on heitellyt C-luokassa. Torpedoksella 56 jäsentä Andersinin ja Eklundin liittymisen jälkeen Torpedoksen jäsenmäärä on 56. Vuorisen siirryttyä rekisteröimättömäksi jäseneksi on Torpedoksen rekisteröityjen keilaajien lukumäärä 44. Seuran 15-vuotisen historian aikana on jäseniä ollut nyt yhteensä 118. Viimeisimmät tiedot Torpedoksen jäsenistä löytyvät nyt päivitetystä jäsenluettelostamme. RATIALLE JÄLLEEN EBT-MENESTYSTÄ Keilailun Euroopan kiertue eli European Bowling Tour (EBT) jatkuu myös kesähelteiden ajan. Heinäkuun toisessa viikonvaihteessa pelattiin jo kauden 11. osakilpailu Barcelonassa. Suomalaiset keilahuiput olivat jälleen paikalla laajalla rintamalla ja mukana oli myös Torpedoksen Jari Ratia. Oman mausteensa turnaukselle antoivat myös osakilpailuun osallistuneet Yhdysvaltain ammattilaiskiertueen pelaajat. Naiskeilaajat vahvoilla karsinnassa Barcelonan turnauksen karsinnassa pelattiin kuusi sarjaa ja naiskeilaajille annettiin kahdeksan pisteen sarjatasoitus. Karsinnan jälkeen kärjessä olikin kaksi naista Englannin Jo Harriesin ottaessa ykköspaikan tasoituksellisella 1444 pisteen tuloksellaan ennen 1418 pisteeseen yltänyttä Taipein Vanessa Fungia. Parhaasta miesten heittämästä tuloksesta vastasi toinen taipeilainen Siu Hong-Wu 1386 pisteen lukemillaan. Suomalaisia 48 parhaan loppukilpailijan joukkoon selviytyi yhteensä kuusi. Suomalaisittain parhaista asemista pääsi jatkamaan Jari Ratia 1313 pisteen karsintatuloksellaan. Muut jatkoon itsensä selvittäneet suomalaiset olivat Reija Lunden (1276), Piritta Kantola (1275), Jouni Helminen (1264), Olli Tiainen (1257) ja Leena Pulliainen (1245). Mukana olleista neljästä amerikkalaisesta ammattilaisesta jatkoon selviytyi ainoastaan Brian Voss. Hänen 1347 pisteen karsintatuloksensa syntyi sikäli poikkeuksellisesti että kolmen ensimmäisen sarjan jälkeen kasassa oli jo 804 pistettä (ka. 268,00). Loput kolme sarjaa eivät kuitenkaan kulkeneet alkuunkaan samaan malliin ja niihin kertyikin enää 543 pistettä. Jatkopaikan Voss kuitenkin lunasti helposti sillä loppukilpailuraja jäi 1226 pisteeseen. Ratia tasaisesti kohti kärkeä Loppukilpailussa kaikki 48 pelaajaa pelasivat aluksi neljä sarjaa lisää alkukilpailun pisteisiin. Tämän jälkeen 24 parasta pelasi vielä toiset neljä sarjaa. Yhteensä 14 pelatun sarjan jälkeen kolme parasta pelaajaa selviytyi pudotuspeleihin. Loppukilpailun ensimmäisessä osiossa kovinta vauhtia piti Saksan Sonja Uhlich 962 pisteen tasoituksellisella tuloksellaan. Brian Voss jatkoi vakuuttavia esityksiään heittämällä osioon 933 pistettä. Jari Ratia nousi myös tuloslistoilla heittämällä kolmanneksi parhaan neljän sarjan tuloksen pistein 928. Muista suomalaisista Jouni Helminen ja Olli Tiainen heittivät molemmat 872 pistettä selviytyen 24 parhaan jatkopeleihin. Reija Lunden pisti 884 pisteen tuloksellaan vielä hitusen paremmaksi ollen neljäs viimeisen neljän sarjan osioon selviytynyt suomalainen. Piritta Kantola joutui puolestaan tässä vaiheessa huomattavan tiukoille sillä hänen hänen neljän sarjan tuloksensa 838 riitti jatkopaikkaan yhden pisteen erolla ensimmäisenä rannalle jääneeseen Ranskan Alexandra Combesiin. Leena Pulliaisen kohtalona oli suhteellisen vaisun 782 pisteen tuloksen jälkeen pudota jatkosta lähes sadan pisteen marginaalilla. Pulliainen sijoittui lopullisissa tuloksissa 37. sijalle. Toisessa neljän sarjan osiossa nähtiin sitten jo melkoista tuloshurjastelua. Brian Voss nappasi suoran loppuottelupaikan itselleen latomalla taululle sarjat 277, 237, 290 ja 278. Neljän sarjan yhteistulos 1082 (ka. 270,50) nosti hänen yhteispisteensä 3362 pisteen (ka. 240,14) lukemiin. Kakkospaikalta porrasfinaaleihin selviytyi Jo Harries joka keräsi viimeiseen neljään sarjaansa tasoituksin 1042 pistettä kaikkien sarjojen ollessa puhtain tuloksin 245 ja 255 pisteen välillä. Yhteistuloksellaan 3302 Harries jäi Vossista 60 pisteen päähän. Viimeisen jatkopaikan vei nimiinsä myöskin hienon loppukirin esittänyt Jari Ratia. Sarjoin 218, 265, 233 ja 268 Ratia keräsi neljään sarjaan 984 pisteen tuloksen. Hänen yhteispisteensä 3225 (ka. 230,36) oli 71 pistettä enemmän kuin neljänneksi sijoittuneella Vanessa Fungilla ja näin välierään selviytyivät Harries sekä Ratia. Olli Tiainen päätti urakkansa 899 pisteen osiotuloksella nousten lopulta 14. sijalle. Vain kaksi sijaa Tiaista alempana tuloslistoilta löytyy Jouni Helminen jonka viimeisen neljän sarjan tulos oli 889 pistettä. Reija Lunden ei päätössarjoissa enää pystynyt aivan parhaaseen peliinsä ja putosi 825 pisteen tuloksella 19. sijalle. Piritta Kantola pystyi 831 pisteen tuloksellaan nousemaan kaksi sijaa sijoittuen lopulta 22. sijalle. Voss piti pintansa Välierässä Jari Ratia oli aseeton Jo Harriesin vyörytettyä tasoituksellisen 260 pisteen tuloksen. 190 pisteen sarjallaan Ratia joutuikin tyytymään turnauksen kolmanteen sijaan mikä sekin on loistava suoritus. Harries taas eteni loppuotteluun Brian Vossia vastaan. Loppuottelussa Voss ei jättänyt mitään sattuman varaan vaan jatkoi tasaisen tappavaa tahtiaan. Vossin 245 pisteen sarja olikin tällä kertaa liikaa Harriesille joka taipui 211 pisteen tuloksellaan kakkoseksi. Voss nappasi siten Barcelonan turnauksen voiton häikäisevän esityksen jälkeen. Ratia nousi kiertueen neljänneksi EBT-kiertueesta on Barcelonan jälkeen pelattu siis 11 osakilpailua. Kiertueen kärjessä jatkaa Englannin Paul Moor 326 pisteellään. Jouni Helminen on pistetilaston toisella sijalla 221 pisteellään ennen Osku Palermaata ja neljänneksi noussutta Jari Ratiaa. Palermaalla on toistaiseksi kasassa 181 ja Ratialla 171 pistettä. Kiertue jatkuu vielä heinäkuun aikana Unkarin Budapestissa. Barcelonan osakilpailun tulokset löytyvät järjestäjien kotisivuilta. KAKSI LUOKKAMUUTOSTA KAUDEN VAIHTEESSA Kauden 2004-2005 lopulliset keskiarvot astuivat voimaan 4.7.2005 ja näiden keskiarvojen perusteella päivitettiin myös rekisteröityjen keilaajien luokitukset. Torpedoksen kohdalla tämä tarkoitti kahden pelaajan putoamista luokkaa alemmas. Blomqvist takaisin A-luokkaan Torpedoksen riveissä jo vuodesta 1994 heittänyt Arto Blomqvist putosi uuden kauden alkajaisiksi M-luokasta A-luokkaan. Blomqvistin valtakunnallinen keskiarvo kauden päätteeksi oli 199,18 M-luokan rajan ollessa tasan 200 pistettä. Blomqvist on vuosien varrella kolkutellut jopa Torpedoksen miesten SM-liigaryhmän portteja. Lopullinen läpimurto on kuitenkin toistaiseksi jäänyt tekemättä ja viimeisen vuoden aikana myös työkiireet ovat vähentäneet keilailuun käytettävissä olevaa aikaa. Tulevalle kaudelle nousu takaisin M-luokkaan on kuitenkin 30-vuotiaan Blomqvistin päätavoitteita. Blomqvist ehti pelata M-luokassa syksystä 2002 alkaen eli kolmen kauden ajan. Ennen M-luokkaan nousuaan Blomqvist heitti viisi ja puoli kautta A-luokassa. Liityttyään Torpedokseen miehen kaksi ja puoli ensimmäistä kautta kului B-luokassa. Uransa aikana Blomqvist on heittänyt kaksi 300 pisteen sarjaa. Lisäksi hän on saavuttanut lukuisia pari- ja joukkuemitaleja Lahden mestaruuskilpailuissa. Kapulainen vasuroi C-luokkaan Toinen Torpedoksen luokkamuutos tällä kertaa on Antti Kapulaisen putoaminen B-luokasta C-luokkaan. Jo yli 20 vuotta keilannut Kapulainen vaihtoi muutamia vuosia sitten heittokätensä oikeasta vasempaan ja viime kaudella vasurointi ei sujunut odotuksien mukaan. Keskiarvo putosi siten kauden aikana selvästi johtaen lopulta putoamiseen C-luokkaan. Kapulaisen noteeraus kauden 2004-2005 päätteeksi oli 173,92 kun B-luokan rajaksi on asetettu 175 pisteen keskiarvo. Torpedosta vuonna 1990 perustamassa olleen Kapulaisen luokitus on vuosien varrella vaihdellut vilkkaasti. Ensimmäisen Torpedos-kautensa mies vietti A-luokassa jonka jälkeen seurasi nousu M-luokkaan kolmen kauden ajaksi. Syksyllä 1994 edessä oli putoaminen takaisin A-luokkaan jossa vierähtikin seuraavat neljä vuotta. Tämän jälkeen polvivaivat verottivat tulostasoa ja syksyllä 1998 Kapulainen putosi B-luokkaan kahdeksi ja puoleksi kaudeksi ennen hetkellistä A-luokkaan paluuta keväällä 2001. Syksystä 2001 lähtien Kapulainen on heitellyt B-luokassa ennen nyt tapahtunutta putoamistaan C-luokkaan. 33-vuotias Kapulainen on heittänyt uransa aikana kolme 300 pisteen sarjaa. Hän on myös Lahden Keilailuliiton suurmestari vuodelta 1991. Blomqvistin tavoin myös hänelle on kertynyt menestystä lähinnä Lahden pari- ja joukkuemestaruuskilpailuissa. Torpedoksen keilaajien luokkamuutoshistoria on nyt päivitetty ajan tasalle. Viimeisimpien muutosten jälkeen Torpedoksen riveissä keilaa tällä hetkellä 12 M-luokan, 7 A-luokan, 7 B-luokan, 13 C-luokan ja 4 D-luokan keilaajaa. TORPEDOS-KUUROISTA GEPARDEJA Keilakausi 2005-2006 alkoi virallisesti 1.7.2005. Tuolloin tulivat voimaan myös alkavaa kautta varten tehdyt seurasiirrot. Torpedoksen kannalta tämä tarkoitti melkoista muutosta jäsenistössä sillä kahdeksan seuran kuuroista keilaajista vaihtoi tulevalle kaudelle uuden Gepardit-seuran riveihin. Jäsenluetteloon saatiin kuitenkin uuden kauden myötä myös yksi tuorekin nimi. Gepardit aloittaa ensimmäisen kautensa Torpedoksessa on jo usean vuoden ajan vaikuttanut joukko kuuroja keilaajia. Kaudelle 2005-2006 nämä keilaajat kuitenkin perustivat Lahteen uuden seuran joka kantaa nimeä Gepardit. Torpedosta edustaneista keilaajista uuteen seuraan siirtyivät Ismo Ahtiainen, Jani Antikainen, Timo Kokki, Petteri Nurmela, Heli Pylkkänen, Tero Suominen, Jani Toivanen ja Laura Väisänen. Näistä Timo Kokki jatkaa kuitenkin vielä Torpedoksen jäsenenä vaikka hänet rekisteröidäänkin Gepardien nimiin. Torpedoksen nyt jättävistä keilaajista Ahtiainen, Kokki, Nurmela ja Toivanen ehtivät edustaa seuraa syksystä 1999 lähtien eli kuuden kauden ajan. Vuotta myöhemmin mukaan liittyivät myös Antikainen ja Suominen. Torpedoksen naisvähemmistöä edustaneet Pylkkänen ja Väisänen ehtivät vaikuttaa seurassa kahden kauden ajan syksystä 2003 lähtien. Torpedoksen kuurojen joukkue on kuluneina vuosina niittänyt mainetta kansallisella tasolla. Vuodesta 2000 alkaen ja yhteensä viisi kertaa pelattu kuurojen mestaruussarja on nimittäin joka kerta päättynyt Torpedoksen voittoon. Tero Suominen ja Jani Toivanen ovat olleet mukana voittamassa kaikkia viittä mestaruutta. Jani Antikaiselle mestaruuksia on kertynyt kolme, Heli Pylkkäselle kaksi sekä Ismo Ahtiaiselle ja Laura Väisäselle yksi. Menestystä Torpedokselle on lisäksi tullut kuurojen mestaruuskilpailuissa lukuisten mitalien muodossa. Jani Toivanen ja Tero Suominen ovat lisäksi edustaneet Suomea useissa kuurojen arvokilpailuissa. Toivanen voitti vuoden 2002 EM-kilpailuissa yhden hopean sekä kolme pronssia Suomisen saaliin ollessa yksi pronssi. Vuoden 2003 PM-kilpailuissa Toivanen keräsi tililleen yhden pronssimitalin. Lisäksi sekä Suominen että Toivanen edustivat Suomea alkuvuonna 2005 Australian Melbournessa käydyissä Deaflympics-kilpailuissa. Yleisessä sarjassa kahdeksasta Gepardeihin siirtyvästä kilpailijasta parhaiten on menestynyt Jani Toivanen. Hän ehti olla kevään 2003 ajan jopa A-luokassa ja heitti lisäksi uransa ensimmäisen 300 pisteen sarjan 12.5.2001 Helsingin Tapanilassa. Lisäksi palkintokaapista löytyy miesten CD-luokkien SM-kilpailujen paripronssi vuodelta 1999. Polttila tuorein torpedo Lähtijöiden vastapainoksi Torpedos sai myös yhden uuden keilaajan. Seuraan liittyi nimittäin 40-vuotias Jaakko Polttila joka vielä viime kaudella edusti raumalaista HBC-seuraa. Polttila on keilannut jo reilun 20 vuoden ajan ja heittänyt muun muassa miesten SM-liigaa sekä Rauman Smashin että Euran Gold Starsin riveissä. Smashia edustaessaan Polttila pelasi samassa joukkueessa nykyisin Torpedoksessa vaikuttavien Jarmo ja Pekka Ahokkaan kanssa. Viime kauden lopullisessa keskiarvopäivityksessä Polttilalle merkittiin 204,21 pisteen keskiarvo. Tulevalla kaudella Polttila kuuluukin Torpedoksen SM-liigaryhmään ja lisää siten kilpailua pelipaikoista liigakierroksilla. Torpedos toivottaa "Jaskan" sydämellisesti tervetulleeksi seuraan! Viimeisimpien muutosten jälkeen on Torpedoksella 54 jäsentä joista 43 on rekisteröityjä keilaajia. Kesän aikana näihin lukemiin saattaa tulla vielä pieniä täsmennyksiä. Polttilasta tuli seuraan liityttyään kaiken kaikkiaan 116. Torpedoksen jäsen kautta aikojen. Torpedoksen jäsenistön muutoksia vuodesta 1990 alkaen voi tarkastella myös näiltä sivuilta löytyvästä täydellisestä jäsenluettelostamme. |