[kevät 2007] [syksy 2006] [kevät 2006] [syksy 2005] [kevät 2005] UUTISIA 2006-2007 KAKKOSJOUKKUE NOUSI KAKKOSSARJAAN Torpedoksen kakkosjoukkueen kausi miesten valtakunnansarjan Kolmossarjassa päättyi lopulta onnellisesti. Vain reilun sadan pisteen johtoasemasta päätöskierroksen peleihin lähtenyt Torpedos onnistui nimittäin kauden viimeisellä Tampereella pelatulla kierroksella voittamaan kaikki viisi otteluaan. Näiden mainioiden esitysten siivittämänä Torpedos kasvatti eron pahimpiin uhkaajiinsa yli 500 pisteeseen mikä merkitsi selkeää lohkovoittoa ja samalla sarjanousua. Kaudella 2007-2008 Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit jatkuvatkin Kakkossarjassa. Koukonen nousi ratkaisuhahmoksi Tampereen kierroksella heti ensimmäinen ottelu oli Torpedokselle todella tärkeä. Vastaan asettui nimittäin sarjatilanteessa kakkossijaa hallussaan pitänyt helsinkiläinen Boltsi-72. Joukkueiden välinen ero oli ennen kauden viittä viimeistä ottelua 106 pistettä joten Torpedoksen kukistamalla olisi Boltsi-72 noussut sarjajohtoon. Torpedos oli kauden päätöskierrokselle saanut merkittävän vahvistuksen sillä Tampereella joukkuetta täydensi kokenut sarjajyrä Seppo Koukonen. Kokemuksen merkitys nousikin esiin heti tärkeässä avausottelussa kun Koukonen nakutti sarjaansa peräti 254 pisteen lukemat. Koukosen joukkuetovereista Timo Aalto onnistui lisäksi 202 pisteen edestä ja Torpedos saikin kasaan mainion 841 pisteen yhteistuloksen. Tällä tuloksella irtosi äärimmäisen tärkeä voitto 775 pisteen lukemiin yltäneestä helsinkiläisryhmästä. Toisessa ottelussa Torpedos mitteli voimiaan lohkon jumbojoukkueen Heinolan Tamboxin kanssa. Torpedoksen vauhdinpitäjiä olivat tässäkin kamppailussa samat pelurit kuin avaussarjassa sillä Timo Aallon sarjatulos oli tällä kertaa 210 pistettä ja Seppo Koukosen noteeraus puolestaan 202 pistettä. Tasaisen esityksen jälkeen Torpedoksen joukkuetulos merkittiin 784 pisteen lukemin. Tambox oli ottelussa alusta alkaen täysin altavastaajana ja heinolalaisten päätyessä 631 pisteen sarjatulokseen voitti Torpedos ottelun murskaavalla 147 pisteen erolla. Lohkovoiton kannalta ratkaisevia hetkiä elettiin kierroksen kolmannessa ottelussa. Torpedos sai kyseisessä ottelussa nimittäin vastaansa Forssa Bowling Clubin joka oli koko kauden ajan taistellut lohkovoitosta yhdessä Torpedoksen ja Boltsi-72:n kanssa. Tässäkin ottelussa Torpedoksen Seppo Koukonen otti ohjat käsiinsä. Edellisellä kaudella vielä miesten SM-liigaakin pelannut Koukonen nousi jälleen ratkaisuhetkillä esiin ja teki 239 pisteen sarjan. Koukosen tapaan SM-liigapeleissä karaistunut Timo Aalto heitti hänkin kolmannen peräkkäisen parisarjansa tällä kertaa 236 pisteen lukemin. Torpedoksen joukkue pelasi kokonaisuudessaan hyvin sillä myös Ville Haapanen 206 ja Jarno Aalto 201 pisteen sarjoillaan ylittivät parirajan. Torpedoksen yhteistulos nousi näillä noteerauksilla peräti 882 pisteen lukemiin ja FBC joutui 779 pisteen joukkuetuloksellaan taipumaan tappioon 103 pistettä lahtelaisille jääneenä. Viimeiset ottelut nautiskelua Lopullisen niitin Torpedoksen lohkovoitto sai kauden toiseksi viimeisessä ottelussa. Torpedoksen vastustajana oli Tampereen Veijarit ja ottelu oli todella tasainen. Lahtelaisyhdistelmä pystyi kuitenkin kääntämään kamppailun lopulta voitokseen vaivaisen yhden pisteen erolla joukkuetuloksin 769-768. Torpedoksen onnistuja oli jälleen kerran 216 pisteen sarjan taituroinut Seppo Koukonen. Yli paritulokseen venyi myös Jarno Aallon kolmen sarjan jälkeen korvannut Pekka Ahokas. Kauden päätösottelu oli Torpedokselle pelkkä muodollisuus sillä neljän ensimmäisen ottelun voitoillaan joukkue oli jo jättänyt vastustajansa riittävän kauaksi taakseen. Lohkovoittaja pelasi kuitenkin loppuun saakka vahvaa keilailua ja viimeiseenkin sarjaan lahtelaiset tekivät 790 pisteen joukkuetuloksen. Vastassa ollut Gold Fingersin kakkosjoukkue ei vastaavaan vauhtiin pystynyt ja tamperelaiset jäivätkin 664 pisteen yhteistuloksellaan 126 pisteen päähän Torpedoksesta. Kauden päätösottelussa Torpedoksen parhaimmistoa olivat 211 pisteen tuloksiin päätyneet Pekka Ahokas ja Ville Haapanen. Timo Aalto päätti hänkin kautensa ansiokkaasti 202 pisteen sarjaan. Neljä ensimmäistä sarjaa loistavasti pelannut Seppo Koukonen sai tässä vaiheessa jo lepovuoron ja viimeisessä sarjassa hänen tilallaan heitti Jarno Aalto. Lohkovoiton jo ratkettua Aalto ei enää syttynyt 166 pisteen sarjatulosta parempaan suoritukseen mutta tämä tuskin häiritsi Torpedoksen voitonjuhlia. Torpedos koko Kolmossarjan paras Torpedoksen kakkosjoukkue varmisti Kolmossarjan lohkovoittonsa lopulta siis vakuuttavasti voittamalla kaikki viisi päätöskierroksen otteluaan. Suorituksellaan Torpedos oli Tampereen kierroksen ylivoimaisesti paras joukkue sillä toiseksi sijoittunut Boltsi-72 jäi kahdella voitollaan lahtelaisista yli 400 pisteen päähän. Torpedoksen joukkuekeskiarvo kierroksen otteluissa oli 813,20 Boltsi-72:n pystyessä tasan 800 pisteen keskivauhtiin. Lohkon kokonaistuloksissa Torpedoksen ero Boltsi-72:een venähti lopulta 532 pisteeseen. Pitkään kärkitaistelussa mukana roikkunut FBC jäi sekin päätöskierroksella vain kahteen voittoon ja ero Torpedokseen kasvoi yhteistilanteessa lähes 800 pisteeseen. Neljänneksi sijoittuneen Veijareiden ero lohkovoittajaan oli lopulta reilut tuhat pistettä. GF:n kakkosjoukkue ja Tambox jäivät muista joukkueista selvästi ja eroa Torpedokseen kertyi molemmilla jo yli 3000 pistettä. Kauden päätöskierroksen parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Torpedoksen kakkosjoukkueen Seppo Koukonen. Rutinoitunut lahtelainen heitti neljä sarjaansa peräti 227,75 pisteen keskiarvolla. Toiseksi parhaalla keskiarvolla heittänyt Veijareiden Timo Rytkönen jäi 220,60 pisteen noteerauksellaan reilun seitsemän pisteen päähän Koukosesta. Kierroksen kolmanneksi paras pelaaja oli Boltsi-72:n Jussi Pekka Talsi 210,60 pisteen keskiarvollaan. Yli 205 pisteen keskiarvoihin pystyivät myös GF:n kakkosjoukkueen Raino Laukkanen (ka. 207,75) sekä Veijareiden Ari Jussila (ka. 206,00). Koukosen lisäksi Torpedoksen pelaajista maininnan arvoisesti esiintyi myös Timo Aalto jonka keskiarvo kierroksen peleissä oli 202,40. Henkilökohtaisia koko kauden keskiarvoja tarkasteltaessa nousi ainoastaan Tampereen kierroksella keilannut Seppo Koukonen tämänkin listan kärkipaikalle. Toisen sijan nappasi niin ikään vain yhdellä kierroksella pelannut FBC:n Kari Piltti 214,40 pisteen keskiarvolla. Useampia kierroksia pelanneista parasta keskivauhtia piti yllä FBC:n Jarno Palm 210,92 pisteen lukemin. Torpedoksen pelaajistosta koko kauden tilastoissa erottautuivat edukseen kauden kaikki ottelut pelannut Timo Aalto keskiarvolla 207,03 sekä myös kaikilla kierroksilla mukana ollut Jarno Aalto keskiarvolla 206,85. Jarno Aallon onnistuneen Kolmossarja-kauden täydensi kauden ensimmäisellä kierroksella Heinolassa heitetty uran ensimmäinen 300 pisteen sarja. Torpedoksen kakkosjoukkue pelasi kauden läpi 804,27 pisteen joukkuekeskiarvolla. Tämä noteeraus oli koko Kolmossarjan paras sillä kahdeksasta muusta lohkosta ainoastaan Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubin kakkosjoukkue pystyi heittämään kauden pelit yli 770 pisteen keskiarvolla. Torpedoksen lohkoa voidaan siis hyvällä syyllä pitää Kolmossarjan tasokkaimpana sillä lohkosta löytyi peräti neljä yli 780 pisteen kausikeskiarvolla pelannutta joukkuetta. Torpedoksen kakkosjoukkuetta Kakkossarjaan nostamassa olivat kauden aikana Jarno Aalto, Timo Aalto, Pekka Ahokas, Ville Haapanen, Sulo Hietala, Seppo Koukonen sekä Janne Kyllönen. Joukkueenjohtajana ja valitsijamiehenä toimi Pekka Ahokas. Kakkossarja uusi haaste Kaudella 2007-2008 Torpedoksen kakkosjoukkue pelaa siis ensimmäistä kertaa historiassaan Kakkossarjassa. Joukkue on pelannut valtakunnansarjaa nyt viiden kauden ajan. Viitossarjassa vietetyn debyyttikauden jälkeen sekä Nelos- että Kolmossarjoissa vierähti kaksi kautta. Kakkossarjaan nousun myötä edessä ovat ensimmäiset pelit viisihenkisillä joukkueilla. Torpedoksen kakkosjoukkueen riemukkaaseen voittoon päättyneen Kolmossarjan lohkon 6 lopulliset tulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. Torpedoksen joukkueiden menestykseen valtakunnansarjoissa kautta aikojen voi puolestaan tutustua sivustomme saavutusosiossa. MYÖS YKKÖSJOUKKUE JATKOON BAKER-LIIGASSA Lahti-Bowlingin Baker-liigan runkosarja saatiin kauden 2006-2007 osalta päätökseen maaliskuun viimeisenä keskiviikkona. Tuolloin pelattiin kakkoslohkon kuudes ja samalla viimeinen kierros. Kakkoslohkossa kaksi kolmesta loppukilpailuun oikeuttavasta paikasta oli käytännössä jaettu jo ennen viimeisen kierroksen otteluja. Sirkkujen kakkosjoukkue oli nimittäin viidellä ensimmäisellä kierroksella kerännyt 51 pistettä ja Kaadon kakkosjoukkue vastaavasti vain puoli pistettä vähemmän. Tämä kaksikko oli jättänyt lohkon kolme muuta joukkuetta jo niin selvästi taakseen että päätöskierroksen otteluissa ratkottiin enää lähinnä kolmannen jatkopaikan kohtalo. Torpedoksen ykkösjoukkue oli viiden pelatun kierroksen jälkeen lohkossa kolmantena eli juuri viimeisellä loppukilpailuun oikeuttavalla sijalla. Torpedoksen ero kärkeen oli yhdeksän ja puoli pistettä ja kakkostilaankin yhdeksän pistettä. Kaiken lisäksi takana vaani vain kahden ja puolen pisteen päässä Keila-Veikkojen ykkösjoukkue. Päätöskierroksen kolmessa viimeisessä ottelussa vaadittiin näin ollen onnistumisia jatkopaikan varmistamiseksi. Viimeinen kierros lähes täydellinen Kauden kuudennen kierroksen kamppailut lähtivät Torpedoksen ykkösjoukkueen osalta käyntiin kohtaamisella ns. haamujoukkueen kanssa. Torpedokselta vaadittiin näin ollen jokaisessa sarjassa 189 pisteen tulosta sarjapisteen varmistamiseksi. Kauden aikaisemmat kierrokset olivat osoittaneet että näistä otteluista voitot ovat usein kovan työn takana ja helpolla eivät sarjapisteet irronneet tälläkään kertaa. Ensimmäisessä sarjassa Torpedos avasi pistetilinsä sarjalukemien ollessa 196-188. Toisessa sarjassa Torpedos jäi kuitenkin 171 pisteeseen ja kullanarvoinen piste jäi saavuttamatta. Kolmannessa sarjassa Torpedos venyi voittoon niukimmalla mahdollisella eli yhden pisteen marginaalilla sarjoin 189-188. Ottelun neljännessä ja samalla viimeisessä sarjassa Torpedos pystyi ensimmäistä kertaa ylittämään parirajan 204 pisteen tuloksellaan ja samalla varmistui myös kolmas sarjavoitto. Lisäksi yhteistuloksissa Torpedos nousi päätössarjan onnistumisensa myötä kahdeksan pisteen voittoon lukemin 760-752 ja näin otteluvoitto kirjattiin Torpedokselle kokonaispistein 4-1. Lohkon kärkijoukkueet pelasivat kierroksen avausottelussa vastakkain ja Sirkkujen kakkosjoukkue osoittautui niukasti Kaadon kakkosjoukkuetta paremmaksi sarjapistein 3-2. KV:n ykkösjoukkue puolestaan pöllytti omassa ottelussaan Lahden Naiskeilaajia selkein 4-1 -lukemin. Ennen kahta viimeistä ottelua Sirkut jatkoi näin ollen lohkokärjessä puolentoista pisteen erolla Kaatoon. Torpedos oli Sirkuista kahdeksan ja puolen pisteen päässä ja Kaadosta vastaavasti seitsemän pisteen päässä. KV:n ja Torpedoksen välinen ero säilyi kahdessa ja puolessa pisteessä. Kierroksen toisessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli LNK. Ensimmäisessä sarjassa LNK antoi Torpedokselle kovan vastuksen. Torpedos otti kuitenkin lopulta jo illan toisen yhden pisteen sarjavoittonsa pistein 215-214. Toisessa sarjassa Torpedoksen tahti hiipui ja LNK käytti tilaisuuden hyväkseen ottamalla sarjapisteen tuloksin 166-172. Kahdessa viimeisessä sarjassa Torpedos ei kuitenkaan enää antanut yllättää itseään ja LNK joutui taipumaan sarjalukemin 210-170 sekä 241-196. Yhteistuloksessakin eroa kertyi lopulta 80 pistettä Torpedoksen hyväksi ja kokonaistuloksin 832-752 otteluvoitto merkittiin Torpedokselle jälleen pistein 4-1. Sirkkujen kakkosjoukkueen voittaessa toisessa ottelussaan KV:n ykkösjoukkueen lukemin 4-1 ja Kaadon kakkosjoukkueen päihittäessä "haamun" samanaikaisesti puhtaasti 5-0 varmistivat Sirkut ja Kaato jatkopaikkansa jo ennen runkosarjan viimeistä ottelua. Sirkut nimittäin johtivat lohkoa puolen pisteen erolla Kaatoon ja Torpedos oli kolmantena kahdeksan ja puolen pisteen päässä kärjestä. Taistelussa kolmannesta sijasta Torpedoksen tilanne näytti hyvältä sillä kitkerän tappion Sirkuille kärsinyt KV oli tässä vaiheessa neljän ja puolen pisteen päässä. Torpedos tarvitsi viimeisestä ottelustaan näin ollen vain yhden pisteen selviytyäkseen varmasti loppukilpailuun. Illan viimeisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli lohkokärki Sirkkujen kakkosjoukkue. Torpedos oli päättänyt olla jättämättä mitään sattuman varaan ja joukkue ottikin jo ensimmäisestä sarjasta tarvitsemansa voiton sarjapistein 206-184. Tämän jälkeen ottelussa ei enää juurikaan ollut panosta mutta Torpedokselta löytyi sen verran enemmän peli-iloa että Sirkut kukistui myös lopuissa kolmessa sarjassa. Sarjatuloksin 177-168, 237-190 ja 227-211 Torpedos varmisti ottelun kaikkien neljän sarjan voiton sekä päälle vielä paremmuuden yhteistuloksissa lukemin 847-753. Otteluvoitto merkittiin näin Torpedokselle puhtaasti 5-0. Sirkuilta ja Torpedokselta kaksi joukkuetta loppukilpailuun Torpedos pelasi kakkoslohkon kauden päätöskierroksella todella hienosti sillä joukkue keräsi kierroksella 13 pistettä 15 mahdollisesta. Tällä pistesaaliilla irtosi myös selkeä kierrosvoitto sillä toiseksi parasta peliä esitti yhdeksän ja puoli pistettä kerännyt KV:n ykkösjoukkue. Kaadon kakkosjoukkue jäi seitsemään ja puoleen pisteeseen ja Sirkkujen kakkosjoukkue puolestaan seitsemään pisteeseen. Kaadon kakkosjoukkueelle tarjoutui viimeisessä ottelussa mainio mahdollisuus nousta lohkovoittoon Sirkkujen ykkösjoukkueen jäätyä Torpedosta vastaan nollille. Kaato ei kuitenkaan pystynyt sekään nipistämään jo ottelun ensimmäisessä sarjassa mahdollisuutensa menettäneeltä KV:n ykkösjoukkueelta yhdestä tasapelistä irronnutta puolta pistettä enempää ja Kaato päätyikin lopulta Sirkkujen kanssa tasapisteisiin. Lohkon ykkössija meni tasapelitilanteessa Sirkuille joukkueen kerättyä kauden 80 sarjasta vajaat sata keilapistettä Kaatoa enemmän. Torpedos sijoittui lohkossaan lopulta kolmanneksi kolme ja puoli pistettä kärkikolmikolle jääneenä. Viimeisen kierroksen hienojen peliesitysten myötä ero jatkopaikkojen ulkopuolelle jääneeseen KV:n ykkösjoukkueeseen kasvoi kuuteen pisteeseen. LNK oli lohkon selkeästi heikoin joukkue sillä sen ero jatkopaikkoihin venähti peräti 27 pisteeseen. Baker-liigan kauden 2006-2007 loppukilpailu pelataan huhtikuun ensimmäisenä keskiviikkona. Kauden loppuhuipentumaan ovat tiensä selvittäneet kummankin alkulohkon kolme parasta joukkuetta. Sirkut ja Torpedos ovat onnistuneet molemmat saamaan loppukilpailuun kaksi joukkuetta minkä lisäksi Kaato sekä Lahden Keilaajat ovat edustettuna yhden joukkueen voimin. Loppukilpailussa jokainen joukkue kohtaa muut joukkueet kertaalleen neljän sarjan otteluissa joten kaikille joukkueille kertyy yhteensä viisi ottelua. Kakkoslohkon kauden lopulliset tulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. BF PALASI LAHTEEN VOITOKKAASTI Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina pelattiin Lahden keilahallissa Torpedoksen ja Heinolan Bowling Farrow'n välinen seuraottelu. Seurat ovat mitelleet keskinäisestä paremmuudesta jo viime vuosituhannen puolelta alkaen ja edellinen seurojen välinen kohtaaminen oli Heinolassa viime syksynä. Lahdessa joukkueet eivät kuitenkaan olleet kohdanneet sitten alkuvuoden 2004 eli aikaa oli tuosta ottelusta oli ehtinyt kulua lähes päivälleen kolme vuotta. Tällä kertaa seuraottelu pelattiin kuusihenkisin joukkuein ja Lahden Rahaturnauksessa käytettävin keskiarvotasoituksin (205/70%). BF otti heti kamppailun alkumetreillä niukan etulyöntiaseman ja ottelun puolessavälissä tapahtunutta Torpedoksen hetkellistä piristymistä lukuun ottamatta heinolalaiset pitivät johtoasemansa loppuun saakka. Torpedos joutuikin tällä kertaa taipumaan vajaan sadan pisteen kotitappioon. Torpedos unessa alkusarjoissa Joukkueet lähtivät otteluun lähes tasapisteistä sillä Torpedoksen etu kokonaistasoituksissa oli vain 12 pistettä. Kotijoukkue menetti tämänkin edun heti avaussarjassa jäätyään 1044 pisteen yhteistulokseen. BF:n heitettyä omaan sarjaansa 1120 pisteen tuloksen oli heinolalaisten kokonaisjohto ensimmäisen sarjan jälkeen 64 pistettä. Avaussarjassa osaamisellaan säväytti vuosina 1996-1998 Torpedostakin edustanut BF:n Kimmo Lahtinen, joka käynnisti urakkansa peräti 254 pisteen tuloksella. Muista heinolalaisista yli parivauhdin pystyi myös Antti Vepsäläinen 202 pisteen lukemin. Torpedoksen joukkueesta parhaiten pelinsä käyntiin sai 212 pisteen sarjatulokseen pystynyt Raimo Pohjanlahti. Torpedoksen vaisut otteet jatkuivat toisessakin sarjassa sillä joukkue pystyi vain niukasti parantamaan sarjatulostaan 1046 pisteen lukemin. BF puolestaan paransi jo 1152 pisteen joukkuetulokseen ja toisen sarjan voitto meni näin vierasjoukkueella 106 pisteellä. Kahden pelatun sarjan jälkeen kokonaisero joukkueiden välillä kasvoi jo 170 pisteeseen. Toisessa sarjassakin parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi BF:n Kimmo Lahtinen. Tällä kertaa Lahtisen sarja oli 226 pistettä. Muista BF:n pelaajista Tuomas Reittu merkkautti pöytäkirjaansa 216 pisteen tuloksen ja Tuukka Puolakka kaatoi hänkin keiloja 211 pisteen edestä. Torpedoksen ainoa paritulos oli jälleen Raimo Pohjanlahden käsialaa. Tällä kertaa Pohjanlahden sarjalukemat olivat 214 pistettä. Kolmas sarja sai Torpedoksenkin jo heräämään mukaan taisteluun otteluvoitosta. Kotijoukkueen pelurit onnistuivat laajalla rintamalla ja tuloksena oli peräti 1223 pisteen (ka. 203,83) joukkuetulos. Kahden kohtuullisen hyvän sarjan jälkeen BF ei puolestaan pystynyt enää yli 1100 pisteen ylitykseen. 1076 pisteen yhteistuloksella heinolalaiset joutuivat tunnustamaan Torpedoksen sarjassa peräti 147 pistettä paremmakseen. Kokonaistilanteessa Torpedos nousi näin vain 23 pisteen tuntumaan. Kotijoukkueen onnistuneen sarjatuloksen pääarkkitehteja olivat Juhani Kapulainen 255 ja Raimo Pohjanlahti 238 pisteen sarjoillaan. Lisäksi Veli Pöllänen onnistui 214 pisteen edestä. BF:n joukkueesta kaksi pelaajaa oli selvästi yli muiden sillä alle 1100 pisteen kokonaistuloksesta huolimatta Tuomas Reittu heitti 246 pisteen sarjan ja Kimmo Lahtinen jatkoi hänkin hulppeita esityksiään tällä kertaa 237 pisteen sarjalla. Vierasjoukkue ratkaisi viidennessä sarjassa Koko ottelun alkupuoliskon kärkipaikkaa hallussaan pitänyt BF joutui ahdinkoon neljännessä sarjassa. Vauhtiin päässyt Torpedos nakutti nimittäin 1166 pisteen joukkuetuloksen ja 1088 pisteen lukemiin jäänyt BF kärsi siten 78 pisteen sarjatappion. Yhteistilanteessa tämä tarkoitti sitä että Torpedos siirtyi ottelujohtoon 55 pisteen erolla vierasjoukkueeseen. Neljännen sarjan paras keilaaja oli Torpedoksen Raimo Pohjanlahti peräti 259 pisteen sarjallaan. Muista lahtelaisista yli 200 pisteen noteerauksiin pystyivät myös Jarkko Venäläinen 219 pisteen tuloksellaan sekä Veli Pöllänen 201 pisteen lukemin. BF:n joukkueesta tulosta tekivät tutut nimet Tuomas Reittu (225) ja Kimmo Lahtinen (203). Tämänkertaisen seuraottelun ratkaisuhetket nähtiin viidennessä sarjassa. Alakynteen joutunut BF teki sarjaan ottelun parhaan joukkuetuloksensa 1180 pisteen lukemin. Torpedos puolestaan jäi vain 1030 pisteen yhteispisteisiin ja BF voitti sarjan näin ollen 150 pisteen erolla. Kokonaistilanteessa tämä tarkoitti BF:n paluuta kärkipaikalle Torpedoksen pudotessa ennen viimeistä sarjaa jo 95 pisteen päähän. BF:n karkumatkaa pohjustivat Tuomas Reittu 225, Hannu Sorvali 224 ja Jukka Virtanen 212 pisteen sarjoillaan. Torpedoksen joukkueesta ei puolestaan löytynyt viidennessä sarjassa yhtään 200 pisteen ylittäjää. Lähimmäksi kyseistä haamurajaa pääsi 194 pisteen lukemat tekaissut Raimo Pohjanlahti. Päätössarjassa Torpedos yritti vielä saavuttaa BF:n etumatkaa. 1152 pisteen joukkuetulos ei kuitenkaan ollut riittävästi BF:n taisteltua samanaikaisesti 1140 pisteen lukemat. Torpedos pystyi näin kaventamaan heinolalaisyhdistelmän etumatkaa ainoastaan 12 pisteellä ja BF:n lopulliseksi voittomarginaaliksi jäi 83 pistettä. Päätössarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi BF:n Jukka Virtanen 214 pisteen lukemillaan. Muille pelaajille paritulos osoittautui tässä vaiheessa kovaksi vaatimukseksi sillä 200 pisteen rajan pystyivät Virtasen lisäksi ylittämään ainoastaan Torpedoksen Veli Pöllänen (203) ja BF:n Kimmo Lahtinen (201). Viisi pelaajaa tasoituksin parivauhdissa Henkilökohtaisia tuloksia tarkasteltaessa ottelun yhteensä 12 pelaajasta viisi pystyi tasoituksin yli parivauhtiin. Näistä viidestä kolmen tulos ylitti myös 1300 pisteen rajan. Ottelun parhaaksi keilaajaksi nousi BF:n Tuomas Reittu 1346 pisteen yhteispistemäärällään. Torpedoksen Raimo Pohjanlahti saavutti kahden viimeisen sarjan lievästä herpaantumisestaan huolimatta hänkin 1307 pisteen yhteistuloksen mikä riitti tuloslistan kakkossijaan. Kolmanneksi parhaan kokonaispistemäärän itselleen merkkautti puolestaan BF:n Kimmo Lahtinen 1304 pisteen lukemin. Muista ottelun pelaajista mainitsemisen arvoisesti onnistuivat 1244 pisteen yhteispistemäärään yltänyt Torpedoksen Jarkko Venäläinen sekä 15 pisteen päähän Venäläisestä jäänyt BF:n Tuukka Puolakka. Torpedoksen kolmanneksi paras pelaaja ottelussa oli puolestaan 1192 pisteen tulokseen päätynyt Juhani Kapulainen. Kolmen vuoden tauon jälkeen Torpedoksen ja BF:n väliset ottelut saatiin kuluvalla kaudella uudelleen vauhtiin. Tulevalla kaudella otteluita on tarkoitus jatkaa jälleen koitoksilla sekä Heinolassa että Lahdessa. Tämänkertaisen kamppailun tarkemmat tulokset ovat tarkasteltavissa kotisivujemme tulososiossa. PUNTIT TASOITTUIVAT AS-OTTELUISSA Lahden Rahaturnauksen toisena viikonvaihteena jatkettiin aikaisemmin talvella elvytettyjä Torpedoksen ja Kouvolan All Starsin välisiä seuraotteluja. Helmikuisen Kouvolan ottelun tapaan pelattiin jälleen yhdeksänhenkisin joukkuein siten että kolme pelaajista oli veteraaneja, kolme senioreja ja kolme yleisen sarjan heittäjiä. Torpedos joutui Kouvolassa tunnustamaan isäntäjoukkueen reilun 150 pisteen erolla paremmakseen. Kotihallissaan Torpedos ei kuitenkaan ollut yllätettävissä ja All Stars taipui lähes 250 pisteen tappioon. Kumpikin tämän kauden otteluista päättyi näin ollen kotijoukkueen voittoon. AS aloitti päättäväisesti Otteluun lähdettäessä Torpedos oli selkeässä etulyöntiasemassa sillä lahtelaisten joukkuetasoitus oli peräti 690 pistettä AS:n vastaavaa suurempi. AS ei ollut liikkeellä täysin puhtaalla seurajoukkueella sillä joukkueessa pelasi myös Miikka Pokki Kouvolan Storm Warning -seuran junioreista. Miikka voidaan kuitenkin laskea lähestulkoon AS:n pelaajaksi sillä kouvolalaisten ryhmään kuului myös hänen isänsä Matti Pokki. Tämänkertainen ottelu käynnistyi vierasjoukkueen hallinnalla sillä AS oli ensimmäisessä sarjassa isäntiä parempi yhteistuloksin 1702-1589. Torpedoksen tasoituksilla saama johto kaventui siis heti avaussarjassa 113 pisteellä 577 pisteeseen. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan tämäkään tahti ei kuitenkaan aivan riittäisi kouvolalaisille. Ensimmäisen sarjan onnistujat löytyivät AS:n joukkueesta. Matti Pokki räväytti sarjaansa peräti 257 pisteen lukemat ja Esa Sievänen onnistui hänkin 246 pisteen edestä. Kolmantena AS:n pelaajana parirajan ylitti Heikki Laitinen 222 pisteen sarjallaan. Torpedoksen ainoasta 200 pisteen ylityksestä vastasi Sulo Hietala 226 pisteen lukemin. Toiseksi parhaan lahtelaissarjan taituroi 194 pisteen tulokseen yltänyt Juhani Kapulainen. Toinen sarja noudatteli pitkälti ensimmäisestä sarjasta tuttua kaavaa. AS heitti tällä kertaa 1729 pisteen yhteistuloksen Torpedoksen parannellessa joukkuetulostaan 1627 pisteen lukemiin. AS oli näin ollen toisessa sarjassa 102 pistettä isäntäjoukkuetta parempi ja ero kahden pelatun sarjan jälkeen oli siten 475 pistettä Torpedoksen hyväksi. Matti Pokki oli toisenkin sarjan paras keilaaja tällä kertaa 249 pisteen tuloksella. Esa Sievänen jatkoi hänkin vakuuttavia otteitaan heittämällä 215 pisteen lukemat. AS:n joukkueesta onnistujiin lukeutuivat lisäksi 204 pistettä heittänyt Heikki Laitinen sekä 203 pisteen sarjan tehnyt Jorma Kalliola. Torpedoksen vakuuttavin pelaaja oli edelleen Sulo Hietala 225 pisteen tuloksellaan. Vahvasti esillä oli myös 224 pisteen sarjan heittänyt Harri Aalto. Keskivaiheilla tasaista Ottelun kolmannessa sarjassa Torpedos otti ensimmäisen sarjavoittonsa 1737 pisteen kokonaistuloksella. AS ei onnistunut kokoamaan omaan sarjaansa 1719 pistettä enempää ja Torpedos kasvatti kokonaisjohtoaan näin ollen 18 pisteellä. Ottelun puolivälissä Torpedoksen etumatka oli siten 493 pistettä. Torpedoksen ryhmästä nousi kolmannessa sarjassa esiin kolme pelaajaa. Sulo Hietala jatkoi huimaa tahtiaan 247 pisteen sarjalla. Timo Huuskonen sai hänkin pelinsä käyntiin kahden hieman vaisumman sarjan jälkeen ja tulosta syntyi nyt 246 pisteen edestä. Harri Aalto kaatoi keiloja puolestaan 235 pisteen edestä ollen joukkueensa kolmanneksi paras pelimies. Muista torpedoslaisista parivauhtiin kykeni myös Veli Pöllänen 206 pisteen sarjallaan. Vierasjoukkueen pelaajista Heikki Laitinen jakoi sarjan parhaan keilaajan tittelin Sulo Hietalan kanssa 247 pisteen sarjallaan. Lisäksi AS:n rivistöstä Matti Pokki heitti kolmannen parisarjansa tällä kertaa 204 pisteen lukemin ja Pentti Sippu merkkautti hänkin pöytäkirjaansa tasan 200 pisteen tuloksen. Vielä neljännessäkään sarjassa AS ei pystynyt saavuttamaan Torpedosta reilua 60 pistettä enempää. AS jatkoi tasaista etenemistään 1704 pisteen yhteistuloksella mutta Torpedos rimpuili sekin 1641 pisteen lukemat. Kouvolalaiset ottivat näin ollen sarjavoiton 63 pisteellä mutta Torpedos piti kuitenkin kokonaiseron ennen kahta viimeistä sarjaa 430 pisteessä. Henkilökohtaiset onnistujat olivat neljännessä sarjassa pitkälti samoja pelaajia kuin kolmessa ensimmäisessäkin sarjassa. Torpedoksen rivistöstä erottui jälleen edukseen Sulo Hietala 248 pisteen lukemillaan. Lisäksi Timo Huuskonen heitti vauhtiin päästyään toisen peräkkäisen kirisarjan pistemäärän ollessa tällä kertaa 224. AS:n ykkösmies neljännessä sarjassa oli Kimmo Järvinen myös 248 pisteen tuloksella. Heikki Laitinen kumosi hänkin keiloja edelleen vauhdikkaasti saaden tällä kertaa sarjaansa 237 pisteen lukemat. Kotijoukkue lopulta selvä voittaja Toiseksi viimeisessä sarjassa AS teki vielä viimeisen yrityksensä eron kiinni kuromiseksi. Kouvolalaiset heittivät nimittäin sarjaansa ottelun parhaan yhteistuloksen 1798 pisteen (ka. 199,78) lukemin. Torpedos onnistui kuitenkin vastaamaan 1668 pisteen joukkuetuloksella uhkaajansa haasteeseen ja ero kaventui ainoastaan 130 pisteellä. Ennen viimeistä sarjaa Torpedos oli siten edelleen turvallisen tuntuisella 300 pisteen karkumatkalla. Ottelun ehdottomasti paras pelaaja Torpedoksen Sulo Hietala jatkoi viidennessä sarjassakin hurjaa kaatorulettiaan. Vaikka neljän sarjan jälkeen kasassa oli jo 946 pistettä (ka. 236,50) ei Hietalan tahti hiipunut. Viidennessä sarjassa tulosta kertyi peräti 266 pisteen verran ja kokonaistulos merkittiin tässä vaiheessa siten komein 1212 pisteen (ka. 242,40) lukemin. Muista Torpedoksen pelaajista Harri Aalto palasi yhden heikomman sarjan jälkeen parivauhtiin 207 pisteen tuloksella. Lisäksi Timo Huuskonen kaatoi 205 pisteen lukemat. AS:n vahvan joukkuesarjan synnyssä pääosissa olivat puolestaan Kimmo Järvinen (236), Miikka Pokki (215), Keijo Saarinen (211), Esa Sievänen (205) sekä Jorma Kalliola (200). Päätössarjassa Torpedoksella ei enää ollut suurta ongelmaa johtoasemansa säilyttämisessä. Kotijoukkueen tekemä 1644 pisteen sarja riittikin varmistamaan otteluvoiton AS:n päätyessä kuudennessa sarjassaan 1701 pisteen lukemiin. Näillä tuloksilla ero kaventui viimeisessä sarjassa 57 pisteellä ja Torpedoksen lopulliseksi voittomarginaaliksi jäi 243 pistettä. Päätössarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Torpedoksen Timo Huuskonen 234 pisteen sarjallaan. Muista torpedoslaisista Sulo Hietala päätti onnistuneen päivätyönsä 216 pisteen sarjaan ja Juhani Kapulainen rikkoi hänkin parirajan ensimmäistä kertaa 214 pisteen tuloksellaan. AS:n joukkueesta ainoana viimeisessä sarjassa paritulokseen pystyi 222 pisteen tuloksen heittänyt Jorma Kalliola. Sulo Hietala omalla sataluvullaan Tämänkertaisessa seuraottelussa yksi pelaaja oli selkeästi yli muiden. Torpedoksen Sulo Hietala heitti nimittäin kuuteen sarjaansa 1428 pisteen (ka. 238,00) yhteistuloksen ja 24 pisteen tasoituksella hänen kokonaispistemääränsä nousi peräti 1452 pisteen lukemiin. Toinen Torpedoksen pelaaja Harri Aalto merkkautti hänkin uuden henkilökohtaisen ennätyksensä 1214 pisteen noteerauksellaan ja keräsi tasoituksilla 1376 pisteen yhteistuloksen. Eroa Hietalaan kertyi silti peräti 76 pistettä. Ottelun kolmanneksikin paras pelaaja löytyi Torpedoksen riveistä Timo Huuskosen päädyttyä 1362 pisteen (tas. 84) yhteistulokseen. AS:n paras heittäjä yhteistuloksissa oli lopulta Heikki Laitinen 1304 pisteen (tas. 0) noteerauksellaan. Yli parivauhdin tasoituksin pääsivät lisäksi AS:n Jorma Kalliola (1273), Kimmo Järvinen (1223), Matti Pokki (1209) sekä Esa Sievänen (1207). Lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen uudella konseptilla paluun tehneet Torpedoksen ja AS:n väliset seuraottelut käynnistyivät uudelleen varsin mukavasti. Sekä Kouvolan että Lahden kamppailut olivat tasaisia ja hyvähenkisiä otteluita. Tämän talven ottelut saavatkin varmasti jatkoa tulevalla kaudella. Viimeisimmän Torpedoksen ja AS:n välisen taiston tarkemmat tulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. KAKKOSJOUKKUE SELVIYTYI BAKER-FINAALIIN Lahti-Bowlingin Baker-liigan kuluvan kauden ensimmäiset loppukilpailupaikat olivat jaossa maaliskuun toiseksi viimeisenä keskiviikkona. Tuolloin pelattiin nimittäin Baker-liigan ykköslohkon runkosarjan kuudes ja samalla viimeinen kierros. Loppukilpailupaikka oli tarjolla kolmelle lohkon kuudesta joukkueesta ja runkosarjan viiden ensimmäisen kierroksen jälkeen käytännössä neljä joukkuetta oli vielä mukana taistelussa jatkoon oikeuttavista sijoituksista. Torpedoksen kakkosjoukkue oli kauden neljättä kierrosta lukuun ottamatta pitänyt lohkon kärkipaikkaa hallussaan mutta ennen päätöskierroksen kolmea ottelua neljäskin sija ja samalla mitalipelien ulkopuolelle jäänti oli vain puolentoista pisteen päässä. Avausottelusta vapauttava voitto Torpedoksen kakkosjoukkueen kannalta erittäin tärkeä ottelu oli vuorossa heti päätöskierroksen aluksi. Vastustajana tässä ottelussa oli nimittäin sarjakakkonen Falcons joka lähti otteluun tasapisteistä Torpedoksen kanssa. Torpedos aloitti ottelun todella päättäväisesti ja Falcons jäi kahdessa ensimmäisessä sarjassa pahasti alakynteen. Sarjalukemin 220-175 ja 271-200 Torpedos ottikin ottelussa jo 2-0 -johdon. Kolmannessa sarjassa edettiin sitten huomattavasti tasaisemmissa merkeissä mutta Torpedos osoittautui jälleen paremmaksi tällä kertaa tosin vain pisteen erolla sarjoin 203-202. Kolmannen sarjan niukan tappionsa jälkeen Falcons ei enää viimeiseen sarjaan pystynyt ryhdistäytymään ja Torpedos kuittasi neljännenkin sarjan lukemin 230-166. Kaikki neljä sarjaa voittanut Torpedos vei luonnollisesti myös yhteistuloksen nimiinsä kokonaispistein 924-743 ja myös otteluvoitto merkittiin näin ollen Torpedokselle puhtaasti lukemin 5-0. Samalla Torpedos kasvatti kokonaistilanteessa Falconsiin jo ratkaisevan tuntuisen viiden pisteen eron. Sirkkujen kanssa sopuisa tasapeli Kierroksen toisessa ottelussa Torpedos otti mittaa Lahden Keilaajien joukkueesta. Sarjatilanteessa vain kahden pisteen päässä Torpedoksesta ollut LK ei ensimmäisessä sarjassa pysynyt vastustajansa vauhdissa ja Torpedos ottikin etulyöntiaseman ottelussa selkein 228-190 -lukemin. Toisessa sarjassa LK onnistui kuitenkin tasoittamaan tilanteen niukalla 171-176 -sarjavoitollaan. Kolmannessa sarjassa LK nousi ottelujohtoon voittamalla sarjan lukemin 188-201. Viimeiseen sarjaan Torpedos lähti kuitenkin vielä 20 pisteen johtoasemassa ja yhteistuloksen voittoon olisi riittänyt näin ollen vielä 19 pisteen tappiokin. LK oli kuitenkin päätössarjassa selkeästi vastustajaansa vahvempi ja Torpedos joutuikin taipumaan selkeään tappioon sarjapistein 205-238. Samalla LK nappasi yhteispisteissäkin voiton 13 pisteen erolla lukemin 792-805. Viimeisen sarjan kirinsä ansiosta LK nousi näin otteluvoittoon pistein 1-4. Runkosarjan päätösottelussa Torpedoksen vastustaja oli Sirkkujen ykkösjoukkue. Ennen viimeistä sarjaa LK oli noussut lohkokärkeen pisteen Torpedoksen kakkosjoukkuetta ja puolitoista pistettä Sirkkujen ykkösjoukkuetta edellä. Falcons oli tässä vaiheessa neljäntenä neljän ja puolen pisteen päässä kolmannesta ja viiden pisteen päässä toisesta sijasta. LK oli siten jo varmistanut jatkopaikkansa ja Torpedos tarvitsi jatkopaikkansa varmistamiseen puoli pistettä ja Sirkut puolestaan pisteen. Falconsilta vaadittiin joka tapauksessa puhdasta 5-0 -voittoa omasta päätöskamppailustaan. Torpedos aloitti viimeisen ottelunsa ryhdikkäästi ja valtasi jatkopaikan lopullisesti itselleen voittamalla Sirkut ensimmäisessä sarjassa lukemin 247-209. Toisessa sarjassa Sirkut vastasi vähintään yhtä vakuuttavalla esityksellä ja tilanne tasoittui lukemiin 1-1 Torpedoksen taipuessa sarjatuloksin 217-269. Näin molemmat joukkueet olivat varmistaneet loppukilpailupaikkansa jo kahden sarjan jälkeen ja ottelun loppu olikin sopuisaa pelailua. Suurimman latauksen kadottua hävisi myös terävyys molempien joukkueiden otteista. Kolmannessa sarjassa Torpedos pystyi vielä ottaman sarjavoiton pistein 192-177. Viimeisessä sarjassa Torpedoksen ankkuri Seppo Koukonen sortui kuitenkin päätösruudussaan tyhjään ja Sirkut pääsi kuittaamaan sarjavoiton yhden pisteen erolla lukemin 184-185. Torpedoksen oltua ennen päätössarjaa samaisen pisteen edellä yhteistuloksissa päädyttiin myös kokonaispisteissä tasapeliin pistein 840-840. Ottelun lopputulokseksi muodostui näin molemmille joukkueille varmasti hyvin sopinut tasapeli 2,5-2,5. Kärkikolmikko pisteen sisällä toisistaan Kauden viimeisen kierroksen parhaaksi joukkueeksi nousi LK joka keräsi kolmesta ottelustaan kymmenen pistettä. Sirkkujen ykkösjoukkue pystyi puolestaan yhdeksän ja puolen pisteen kokonaissaaliiseen eli kierrosvoitto karkasi Sirkuilta vain puolen pisteen erolla. Torpedos oli kierroksen kolmas kahdeksalla ja puolella pisteellään ennen seitsemän pistettä kerännyttä Kaadon ykkösjoukkuetta. Baker-liigan ykköslohko oli tänä vuonna varsin tasainen sillä neljä ensimmäistä joukkuetta mahtuivat kaikki viiden pisteen sisälle toisistaan. Lohkon kärki oli vieläkin tiiviimpi sillä kolmanneksi sijoittunut Sirkkujen ykkösjoukkuekin jäi vain pisteen päähän lohkovoiton napanneesta LK:n yhdistelmästä. Torpedoksen kakkosjoukkue oli lohkon toinen puoli pistettä LK:n jäljessä ja vastaavasti puoli pistettä Sirkkuja edellä. Falcons joutui tällä kertaa tyytymään lohkon neljänteen sijaan neljä pistettä viimeistä jatkoon oikeuttavaa sijoitusta heikommalla pistesaaliilla. Kaadon ykkösjoukkue ja Keila-Veikkojen kakkosjoukkue jäivät puolestaan jo hieman kauemmaksi lohkon neljästä parhaasta joukkueesta. Baker-liigan kauden viimeiset runkosarjapelit pelataan maaliskuun viimeisenä keskiviikkona. Tuolloin on vuorossa kakkoslohkon kauden kuudes ja samalla viimeinen kierros. Ykköslohkon lopullisiin tuloksiin on näitä pelejä odotellessa mahdollista tutustua kotisivujemme tulososiossa. TORPEDOS-SENIORIEN PUHTI EI RIITTÄNYT Seniorien mestaruussarjan kausi saatiin runkosarjan osalta päätökseensä maaliskuun kolmantena sunnuntaina. Pelipaikkana tuolloin oli edellispäivän tapaan Tampere ja ohjelmassa oli tällä kertaa viisi ratkaisevaa ottelua. Torpedos epäonnistui lauantain peleissä pahasti ja joukkue pystyi voittamaan vain yhden kuudesta ottelustaan. Samalla lahtelaiset putosivat sarjan kärkipaikalta viidennelle sijalla vajaat sata pistettä viimeisestä jatkopaikasta jääneenä. Sunnuntain peleissä Torpedoksella oli vielä omat mahdollisuutensa nousta takaisin mitalipeleihin oikeuttaville sijoituksille mutta joukkue ei pystynyt käyttämään tätä tilaisuutta hyväkseen. Torpedoksen lopulliseksi sijoitukseksi tämän kauden seniorisarjassa jäikin näin ollen kuudes sija. Patteri tarjoili kirvelevän tappion Runkosarjan päätöspäivä lähti Torpedoksen osalta käyntiin ottelulla Helsingin Patteria vastaan. Ottelu oli poikkeuksellisen merkityksellinen sillä Patteri majaili ennen viimeistä pelipäivää juuri sarjataulukon kolmannella sijalla ja piti siten hallussaan viimeistä mitalipeleihin oikeuttavaa sijoitusta. Torpedos oli ennen sunnuntain pelien käynnistymistä 82 pistettä Patteria jäljessä. Ottelusta tuli tasainen taistelu elintärkeistä pisteistä jossa Patteri lopulta tarjoili Torpedokselle katkeraa kalkkia. Torpedoksen pelaajisto ei tärkeässä paikassa pystynyt venymään sillä ainoana yli paritulokseen ottelussa pystyi edellispäivän pelit väliin jättämään joutunut Raimo Pohjanlahti 202 pisteen sarjallaan. Patterin miehistöstä puolestaan löytyi onnistujia Pentti Kortemäen heitettyä 237 pisteen lukemat ja Markku Laineenkin kaadettua 212 pisteen sarjan. Patterin voittolukemat merkittiinkin lopulta pistein 768-804 ja joukkueiden välinen kokonaisero kasvoi 238 pisteeseen. Toisessa ottelussaan Torpedos oli käytännössä jo pakkovoiton edessä. Vastaan tässä ratkaisevassa kamppailussa asettui sarjan keskikastiin kuuluva Hämeenlinnan Kiila. Torpedoksen pelaajista Seppo Koukonen löysi pelivireensä oikeaan aikaan ja tulosta syntyi 238 pisteen verran. Vaihdosta peliin tullut Veli Pöllänen heitti myös tasan 200 pisteen sarjan mutta vastaavasti Juhani Kapulaisen sarjatulos jäi 157 ja Sulo Hietalan vain 145 pisteeseen. Torpedos jäi näin ollen 740 pisteen joukkuetulokseen ja kullanarvoiset voittobonukset karkasivat tavoittamattomiin. Kiila pystyi lopulta keräämään ottelussa 817 pisteen joukkuetuloksen ja Torpedos taipui näin ollen 77 pisteen tappioon. Hämeenlinnalaisten onnistujia olivat 224 pisteen tuloksen tehnyt Jorma Kortesalo sekä 211 pisteen sarjan heittänyt Christer Ström. Torpedoksen kannalta tappiotakin tuskallisempaa oli Patterin niukka viiden pisteen voitto omassa ottelussaan. Joukkueiden välinen ero sarjataulukossa olikin ennen kolmea viimeistä sarjaa jo 419 pistettä ja Porin Royal Clubinkin hivuttauduttua vain neljän pisteen päähän Patterista olivat Torpedoksen mitalipelimahdollisuudet tässä vaiheessa enää teoreettiset. Kausi päättyi karvaaseen pettymykseen Sunnuntain kolmannessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli selkeästi sarjan heikoin joukkue Kokkolan Cosmos. Torpedoksen peli oli edelleen väkinäistä ja tulostaso jatkui kahden edellisen ottelun kaltaisena. Edellisessä sarjassa pahoin epäonnistunut Raimo Pohjanlahti oli ainoa omalle tasolleen yltänyt torpedoslainen 218 pisteen sarjallaan ja lahtelaisten joukkuetulos jäi 752 pisteeseen. Cosmos oli kuitenkin vielä astetta Torpedosta heikompi ja kokkolalaiset jäivätkin Lauri Heikkisen 223 pisteen sarjasta huolimatta 684 pisteen yhteislukemiin. Torpedos avasi näin päivän voittotilinsä mutta syytä suureen juhlintaan ei silti ollut. Patteri ja RC hävisivät nimittäin samanaikaisesti omat ottelunsa mutta heittivät kuitenkin 843 ja 844 pisteen joukkuesarjat. Torpedos pystyi kaventamaan kaksikon etumatkaa näin ollen vain reilulla 20 pisteellä ja ennen kahta viimeistä sarjaa eroa oli edelleen lähes 400 pistettä. Runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa Torpedos pelasi Euran Gold Starsia vastaan. Ottelu noudatteli sikäli tuttua kaavaa että Torpedos pelasi jälleen 750 pisteen tuntumaan osuneen joukkuetuloksen. Tasaisessa ottelussa Torpedoksen tällä kertaa kasaama 741 pisteen yhteistulos riitti päivän toiseen voittoon GS:n taivuttua seitsemällä pisteellä. Torpedoksen joukkueen ja samalla koko ottelun parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi 202 pisteen sarjan heittänyt Seppo Koukonen. Myös kolmannen mitalipelipaikan kohtalo ratkesi käytännössä neljännessä sarjassa. Patteri ja RC kohtasivat nimittäin tässä vaiheessa toisensa ja RC osoitti olevansa ratkaisuhetkillä joukkueista vahvempi. RC heitti koko kauden parhaan joukkuesarjansa 942 pisteen (ka. 235,50) lukemin ja Patteri taipui 115 pisteen erolla. Ennen viimeistä ottelua RC karkasikin näin Patterilta reilusti yli 200 pisteen päähän ja jatkopaikat oli näin käytännössä jaettu. Kauden päätöskamppailussaan pettyneet Torpedoksen pelaajat eivät enää jaksaneet esittää parastaan. Lahtelaisten sarjatulos jäikin 687 pisteeseen ja runkosarjan voiton jo varmistanut Tampereen Gold Fingers oli ottelussa aivan omaa luokkaansa. GF:n voittolukemat merkittiin aikakirjoihin pistein 687-887 ja eroa kertyi näin tasan 200 pistettä. GF:n näytöstä päätöskamppailussa johtivat Jaakko Horttanainen 246, Kauno Mäkelä 237 ja Esko Järvinen 218 pisteen sarjoillaan. Torpedoksesta ainoana loppuun saakka jaksoi taistella Seppo Koukonen 205 pisteen sarjallaan. RC kolmantena joukkueena mitalipeleihin Runkosarjan voiton otti lopulta ylivoimaisesti GF joka voitti kauden 33 ottelustaan 22 pelaten 816,58 pisteen joukkuekeskiarvolla. Lauantaina itsensä hyviin asemiin nostanut Tampereen Keilakerho säilytti kakkospaikkansa selvästi mutta jäi kuitenkin GF:n vauhdista 627 pistettä. RC:n loppukiri riitti nostamaan joukkueen sarjataulukon kolmanneksi ja samalla mitalipeleihin yhdessä tamperelaisjoukkueiden kanssa. RC jäi kärkipaikasta kuitenkin jo 1089 pisteen päähän. Mitalipeleihin pääsystä loppuun saakka taistellut Patteri sijoittui tämän kauden mestaruussarjassa neljänneksi. Helsinkiläiset jäivät lopulta 299 pistettä RC:n taakse ja siten saman verran myös jatkoon oikeuttavista sijoituksista. Kouvolan Nuppi nousi viimeisessä sarjassa viidenneksi mutta joukkue jäi jo lähes 500 pisteen päähän jatkopaikoista. Torpedoksen kausi päättyi murheellisesti kun kaksi kolmannesta kaudesta sarjaa johtanut yhdistelmä ei viimeisessä viikonvaihteessa saanut peliään kulkemaan alkuunkaan. Viikonvaihteen 11:sta pelistään Torpedos voitti vain kolme ja kumpanakin päivänä oli tuloksena kierrostilaston 11. sija. Kokonaistilanteessa Torpedos putosikin kuudenneksi 637 pisteen päähän tavoitteena olleista mitalipelipaikoista. Sunnuntain kierrostilaston kärkeä hallitsivat myös koko kauden sarjataulukossa menestyneet joukkueet. GF kuittasi neljällä voitollaan ja yhdellä tappiollaan toisen peräkkäisen kierrosvoittonsa. TKK sijoittui puolestaan lauantain tapaan toiseksi tällä kertaa 67 pistettä paikallisvastustajalleen jääneenä. Kolmen voiton joukkueista oli paras Pietarsaaren FoBK joka sunnuntain pirteällä esityksellään hilasi itsenä kuiville putoamiskurimuksesta. Torpedoksen sijoitus sunnuntaina oli lauantain tapaan 11. ja taakse jäi tälläkin kertaa ainoastaan toivonsa jo menettänyt Cosmos. Runkosarjan päätöspäivän parhaan keskiarvon itselleen merkkautti GF:n Jaakko Horttanainen, joka tosin heitti ainoastaan kierroksen päätösottelun Torpedosta vastaan. 246 pisteen sarjallaan Horttanainen otti itselleen kuitenkin sunnuntain kierrostilaston kärkipaikan. Kaikki viisi sarjaa heittäneistä keilaajista parhaan keskiarvon saavutti RC:n Pentti Laine. Hänen tilastonsa osoittivat 228,20 pisteen keskivauhtia. Kolmanneksi parhaiten mestaruussarjan pelaajista sunnuntaina onnistui TKK:n Raimo Liimatta 227,00 keskiarvollaan. Torpedoksen pelaajien panos oli myös viikonvaihteen toisena pelipäivänä vaisu. Henkilökohtaisella tuloslistalla korkeimmalta löytyvä torpedoslainen oli Seppo Koukonen 204,60 pisteen keskiarvollaan. Hänenkin suorituksensa riitti kuitenkin vasta listan 23. sijaan. Muilta torpedoslaisilta jäi yleisesti ottaen korkeassa tulostasossa jopa 190 pisteen raja rikkomatta. Edellisistä mitalipeleistä kolme vuotta Päättynyt kausi oli Torpedoksen seurahistorian seitsemäs seniorien mestaruussarjassa. Ensimmäisellä kaudellaan 2000-2001 Torpedos nappasi heti pronssimitalit. Menestys parani entisestään seuraavalla kaudella kun Torpedoksen mitalien väri kirkastui jo hopeiseksi. Kausi 2002-2003 oli välivuosi sijoituksen pudotessa seitsemänneksi mutta keväällä 2004 Torpedos otti seurahistoriansa ensimmäisen seniorien mestaruussarjan voiton oltuaan jo kauden 2003-2004 runkosarjan paras joukkue. Mestaruutensa jälkeen Torpedos on sijoittunut jo kolmena peräkkäisenä kautena sarjan keskivaiheille. Kaudella 2004-2005 sijoitus oli kuudes, kaudella 2005-2006 seitsemäs ja nyt päättyneellä kaudella siis jälleen kuudes. Kaiken kaikkiaan Torpedos on pelannut seniorien valtakunnansarjaa kymmenen kauden ajan. Runkosarjan lopulliset tulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. Torpedoksen seniorijoukkueen valtakunnansarjamenestykseen kautta aikojen voi puolestaan tutustua sivustomme saavutusosiossa. VARAMIEHISET SENIORIT AHDINGOSSA Seniorien mestaruussarjan ottelut jatkuivat reilun kuukauden tauon jälkeen maaliskuun kolmantena viikonvaihteena Tampereella pelatulla runkosarjan viimeisellä kaksoiskierroksella. Viikonvaihteen ohjelmassa oli yhteensä 11 ottelua. Torpedos lähti runkosarjan viimeisen viikonvaihteen kamppailuihin sarjan kärkipaikalta. Loistavasti sujuneen ensimmäisen kaksoiskierroksen jälkeen oli lahtelaisyhdistelmän peli Porissa heitetyn toisen viikonvaihteen aikana jo huomattavasti vaikeampaa. Ennen Tampereen pelejä mitalipelipaikka näytti kuitenkin olevan saavutettavissa kohtuullisellakin peliesityksellä. Heti lauantaipäivä kuitenkin osoitti että Torpedos joutuu tekemään viikonvaihteen aikana vielä täyden päivätyön kolmen parhaan joukkoon selviytyäkseen. Lahtelaiset lähtivät päivän kamppailuihin vahvasti varamiehisenä kauden ehdottoman tehopelaajan Raimo Pohjanlahden oltua lapsenlapsensa ristiäisissä ja Simo Honkasen jouduttua jäämään kotiin virustaudin iskettyä. Kovatasoisen kierroksen kuudesta ottelusta irtosikin lopulta vain yksi voitto ja Torpedos putosi sarjataulukossa viidenneksi ennen runkosarjan viittä viimeistä ottelua. Ero jatkopaikkoihin on kuitenkin sen verran pieni että kaikki on vielä sunnuntain aikana mahdollista. Torpedos ei pysynyt vastustajiensa vauhdissa Lauantain pelit käynnistyivät sarjajohtaja Torpedoksen osalta kamppailulla sarjan viimeiseksi jämähtänyttä Turun Silver Clubia vastaan. Torpedoksen joukkueesta Jarkko Venäläinen avasi lupaavasti 212 pisteen sarjalla. Tämän lisäksi Sulo Hietala tekaisi 201 pisteen sarjan ja Seppo Koukonenkin pääsi tasan 200 pisteen lukemiin. Joukkueen neljäntenä lenkkinä heittänyt Juhani Kapulainen jäi kuitenkin 163 pisteen tulokseen ja Torpedoksen yhteistulos ei noussut 776 pistettä paremmaksi. SC käytti lahtelaisvastustajiensa tarjoaman tilaisuuden hyväksi sillä 231 pisteen sarjat heittäneiden Raimo Palokosken ja Eero Vuorisen johdolla turkulaiset keräsivät 833 pisteen yhteistuloksen. Torpedos kärsi näin avausottelussaan tappion 57 pisteen marginaalilla. Tampereen Gold Fingersin voittaessa samanaikaisesti oman ottelunsa reilulla parituloksella menetti Torpedos sarjan kärkipaikkansa heti avausottelun jälkeen. Kierroksen toisessa ottelussa Torpedos kohtasi yhden kovimmista vastustajistaan eli Porin Royal Clubin. Torpedos ei helpohkoissa olosuhteissa pystynyt tässäkään ottelussa venymään sillä joukkueen parhaat keilaajat olivat 195 pisteen sarjoihin päätyneet Seppo Koukonen ja Veli Pöllänen. Tasaisen harmaalla esityksellä yhteistulosta kertyi 749 pistettä ja RC oli ottelussa aivan omassa luokassaan. Martti Lammisen heittäessä 255, Pertti Mikolan 245, Pentti Laineen 220 ja Reijo Saarisen 203 pistettä nousi porilaisten joukkuetulos peräti 923 pisteeseen (ka. 230,75). Tällä tuloksella Torpedos koki kierroksen toisen tappionsa peräti 174 pisteen erolla vastustajaansa. Kolmaskaan ottelu ei tuonut helpotusta Torpedoksen tuskaan. Kotiradoillaan heittänyt Tampereen Keilakerho intoutui nimittäin 227 pisteen sarjan heittäneen Pekka Tuomisen sekä 220 pisteen edestä onnistuneen Esa Siltasen johdolla 848 pisteen yhteistulokseen mikä riitti ottelussa selkeään voittoon. Torpedoksen ryhmästä Seppo Koukonen heitti 217 pisteen sarjan ja Jarkko Venäläinen sinnitteli myös 205 pisteen lukemat mutta 783 pisteen joukkuetuloksella tappiota kertyi tällä kertaa 66 pisteettä. Kierroksen avausvoitto vasta päätössarjassa Ruokailutauon jälkeen pelatussa neljännessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Kouvolan Nuppi. Torpedos tavoitteli kamppailussa toden teolla päivän avausvoittoaan ja joukkuetulostakin syntyi jo 815 pisteen verran. Seppo Koukonen oli joukkueen ykkösmies 224 pisteen sarjallaan ja Juhani Kapulainen heitti myös pirteästi 220 pisteen lukemat. Kolmantena Torpedoksen pelaajana yli parivauhtiin kykeni Jarkko Venäläinen 205 pisteen noteerauksellaan. Yhteistulosta pudotti kuitenkin sarjassaan suurissa vaikeuksissa olleen Sulo Hietalan 166 pisteen tulos. Torpedoksen kovasta yrityksestä huolimatta voittobonukset jäivät tässäkin ottelussa saavuttamatta Nupin kaadettua 870 pisteen yhteistuloksen eli 55 pistettä lahtelaisyhdistelmää paremman pistemäärän. Nupin joukkueesta Martti Skyttä oli huimassa iskussa tehden peräti 268 pisteen sarjan. Tapani Mikkonen heitti hänkin 252 pisteen sarjan ja Torpedos joutui taipumaan jo kierroksen neljänteen peräkkäiseen tappioonsa. Viidennessä ottelussa Torpedos kohtasi toisen kouvolalaisyhdistelmän All Starsin. Joukkueet pelasivat tasaisen kamppailun mutta jälleen kerran Torpedos joutui tunnustamaan vastustajansa paremmakseen. AS vei nimittäin otteluvoiton joukkuetuloksin 781-802 eli 21 pisteen erolla. Torpedoksen pelaajistosta onnistujia olivat Seppo Koukonen 224 ja Veli Pöllänen 215 pisteen sarjoillaan. AS:n voiton takuumiehiä olivat puolestaan 215 pisteen sarjan heittänyt Heikki Laitinen sekä 212 pisteen sarjatuloksen merkkauttanut Matti Pokki. Kierroksen päätöskamppailussa Torpedos sai sitten vihdoin voittotilinsä auki. Vastassa ollut sarjataulukon tyvipäähän jumittunut Pietarsaaren FoBK helpotti Torpedoksen urakkaa jäämällä 736 pisteen yhteistulokseen. Torpedos ei sekään ihmeitä esittänyt mutta 783 pisteen joukkuetulos riitti kuitenkin mitalipelitoiveiden säilymisen kannalta tärkeän otteluvoiton nappaamiseen. Torpedoksen hahmo päivän päätöspelissä oli ehdottomasti 265 pisteen sarjan taituroinut Juhani Kapulainen. Molempien joukkueiden kaikki muut pelaajat jäivät ottelussa alle 200 pisteen tuloksiin. Mitalipelit 82 pisteen päässä Kotihallissaan pelanneet tamperelaisjoukkueet hallitsivat lauantain kierrosta selkeästi. TKK voitti kaikki kuusi otteluaan 844,17 pisteen joukkuekeskiarvolla. GF pelasi tasan 20 pistettä parempaa joukkuekeskiarvoa mutta hävisi kierroksen päätöskamppailunsa SC:lle. Joukkueet päätyivät kierrostilastossa näin tasapisteisiin ja GF vei kierrosvoiton paremman joukkuekeskiarvonsa ansiosta. Muut joukkueet jäivät sitten kärkikaksikosta jo reilummin. SC oli kierroksen kolmas neljällä voitollaan 289 pistettä tamperelaisia jäljessä. Patteri voitti viisi ottelu kuudesta mutta hieman muita kärkijoukkueita heikomman joukkuekeskiarvon vuoksi eroa kärkeen kertyi 318 pistettä. Torpedoksen yksi voitto ja viisi tappiota riittivät kierroksella vasta 11. sijaan. Kierroskeskiarvonkin jäätyä muutoin korkean tulostason pelipäivänä 781,17 pisteeseen eroa päivän parhaisiin joukkueisiin kertyi peräti 978 pistettä. Sarjatilanteessa nähtiin lauantain kuuden ottelun aikana melkoisia muutoksia. GF nousi hienon kierroksensa ansiosta kakkossijalta kärkipaikalle. Kuudennelta sijalta toiseksi kavunnut TKK on ennen runkosarjan päätöspäivää 560 pistettä ykkössijaa jäljessä joten GF on varsin lähellä suoraa loppuottelupaikkaa. Kolmatta mitalipeleihin oikeuttavaa sijoitusta pitää tällä hetkellä hallussaan viidenneltä sijalta kaksi pykälää parantanut Helsingin Patteri 842 pistettä kärjestä jääneenä. Taistelussa mitalipelipaikoista on kuitenkin mukana vielä useampia joukkueita. Neljännellä sijalla jatkaa RC 76 pistettä viimeistä jatkopaikkaa jäljessä. Torpedos putosi kertaheitolla kärkipaikalta viidenneksi ja 82 pisteen päähän kolmen kärjestä. Ohuet mahdollisuudet jatkopaikkaan ovat myös tässä vaiheessa kuudentena olevalla Nupilla sekä kolmannelta sijalta seitsemänneksi pudonneella Hämeenlinnan Kiilalla. Nupin tulee kuitenkin kuroa sunnuntain aikana kiinni 401 ja Kiilan 489 pisteen ero jatkoon selviytyäkseen. Tulostason noustessa korkeaksi oli myös henkilökohtainen kierrostilasto komeaa katsottavaa. Peräti 28 keilaajaa heitti kierroksella vähintään 200 pisteen keskiarvolla. Kierroksen ykkösmies oli lopulta RC:n Martti Lamminen 232,00 pisteen keskiarvollaan. Patterin Pentti Kortemäki oli kierroksen kakkospelaaja 227,67 noteerauksella ja GF:n Raino Laukkanen kierroskolmonen keskiarvolla 225,00. Yli 220 pisteen keskivauhtia heittivät myös Nupin Martti Skyttä (ka. 224,83) sekä Patterin Rainer Tuunela (ka. 220,17). Torpedoksen pelaajat eivät kovassa tulostasossa viihtyneet. Joukkueen parasta peliä esittänyt Seppo Koukonen heitti 204,17 pisteen keskiarvolla mutta sekään ei riittänyt kierrostilaston 25. sijaa korkeammalle. Muista torpedoslaisista ainoastaan Juhani Kapulainen pystyi 200,20 pisteen keskiarvollaan ylittämään parirajan ja koko Torpedoksen joukkueelle jäikin näin ollen rutkasti parannettavaa sunnuntain otteluja ajatellen. Seniorien mestaruussarjan runkosarja pelataan päätökseensä heti sunnuntaina. Viimeisen pelipäivän ohjelmassa on viisi ottelua ja näiden otteluiden jälkeen ovat siis selvillä sekä kolme mitalipeleihin selviytyvää sekä kolme Ykkössarjaan putoavaa joukkuetta. Mestaruussarjan tarkemmat tulokset ennen runkosarjan päätöskierrosta ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. TORPEDOS KOTIHALLIN TRIANGELIN VAHVIN Torpedoksen vilkas seuraottelukevät jatkui Lahden Rahaturnauksen ensimmäisessä viikonvaihteessa samanaikaisesti Järvenpää Bowling Teamia vastaan pelatun kamppailun kanssa käydyllä perinteisellä Triangeli-ottelulla. Vuodesta 2003 alkaen pelattu ottelu oli tällä kertaa kokenut sen verran muodon muutosta että kotijoukkue Torpedoksen ja Tampereen Keilakerhon lisäksi mukana oli Helsingin Ailec Team. Aikaisempina vuosina ottelun kolmantena joukkueena on ollut helsinkiläinen Tapiolan Patteri. Ottelu pelattiin kuusihenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksin (205/70%). Johtoasema vaihtui ottelussa useaan kertaan ja kaikki kolme joukkuetta olivat mukana voittotaistelussa viimeiseen saakka. Päätössarjassa kotijoukkue kuitenkin onnistui parhaiten ja Torpedos kuittasikin näin ensimmäisen Triangeli-voittonsa kotihallissaan. Tulokkaalla vahvin alku Peliin lähdettäessä joukkueiden tasoituksissa ei ollut merkittäviä eroja. Torpedoksen joukkueen 228 pisteen tasoitus oli koko joukon suurin mutta kaukana takana eivät olleet muutkaan sillä Ailecin kokonaistasoitus oli vain 12 ja TKK:n 24 pistettä isäntiä pienempi. Myös ensimmäisessä sarjassa edettiin todella tasaisissa merkeissä. TKK oli sarjan paras joukkue 1199 pisteen yhteistuloksellaan mutta Ailecin 1186 ja Torpedoksen 1170 pisteen joukkuetulokset pitivät kolmikon tiiviisti yhdessä. Ensimmäisen sarjan jälkeen joukkueet olivatkin käytännössä täysin tasoissa sillä kärkeen siirtyneen TKK:n johto Aileciin oli yksi piste ja Torpedoskin oli vain viiden pisteen päässä ykkössijasta. Avaussarjan paras henkilökohtainen tulos löytyi TKK:n joukkueesta Petri Keiturin taituroidessa 269 pisteen lukemat. Muista tamperelaisista Vesa Villman onnistui hänkin ensimmäisessä sarjassa hyvin 227 pisteen tuloksellaan. Torpedoksen joukkueesta Mika Oksanen aloitti urakkansa 245 pisteen sarjalla ja Jarno Aalto antoi taustatukea 236 pisteen lukemillaan. Ailecin kuusikosta yli parirajan pääsivät puolestaan Tapani Kiviranta (215) sekä Petri Römark (201). Ottelun päästyä kunnolla vauhtiin nousi tulostaso myös selkeästi. Toiseen sarjaan Ailec latoi taululle jo 1342 pisteen (ka. 223,67) joukkuesarjan mikä riitti Torpedoksen antamasta hyvästä vastuksesta huolimatta sarjavoittoon. Kotijoukkueen joukkuetulos toisessa sarjassa oli sekin 1301 pistettä ja 1187 pisteeseen jäänyt TKK olikin selvästi sarjan heikoin joukkue. Yhteistilanteessa Ailec kiri johtoon 45 pisteen erolla Torpedokseen. TKK oli tässä vaiheessa kolmantena 154 pistettä ykkössijaa jäljessä. Toisessa sarjassa nähtiin tukuittain kovia henkilökohtaisia suorituksia. Ailecin Janne Tuomivirta oli sarjan ykköspelaaja 278 pisteen sarjallaan mutta lähes samaan vauhtiin pystyi myös TKK:n Vesa Villman 276 pisteen tuloksellaan. Torpedoksen joukkueesta Jarno Aalto tykitti 266 pisteen lukemat ja Mika Oksanen jatkoi vakuuttavaa menoaan 259 pisteen sarjalla. Muita parituloksen ylittäneitä heittäjiä sarjassa olivat Torpedoksen Timo Aalto (235), Ailecin Petri Römark (223), Mikko Karjalainen (222), Petteri Kiviaho (213), Tapani Kiviranta (205) ja Reima Tuomivirta (201) sekä TKK:n Perttu Jussila (202). Puolivälin lähestyessä rauhoittui ottelun tulostahtikin jälleen hivenen. Kolmannen sarjan parhaaseen joukkuetulokseen riittikin Torpedoksen heittämät 1227 pisteen lukemat sillä Ailec jäi omassa sarjassaan 1212 ja TKK 1168 pisteen tuloksiin. Yhteistuloksissa Triangelia ensimmäistä kertaa pelannut Ailec kuitenkin säilytti johtopaikkansa 30 pisteen erolla Torpedokseen. TKK jäi jälleen hieman kauemmaksi kärkikaksikosta ja tamperelaisten ero Aileciin oli ottelun puolivälissä 198 pistettä. TKK:n Vesa Villman jatkoi kolmannessakin sarjassa hurjaa vauhtiaan ja tuloksena oli tällä kertaa 279 pisteen lukemat. Kolmen sarjan jälkeen Villman oli kasannut jo 782 pisteen (ka. 260,67) yhteistuloksen. Muita kolmannen sarjan onnistujia olivat Torpedoksen Timo Aalto 248 pisteen sarjallaan sekä Ailecin kaksikko Tapani Kiviranta ja Petri Römark 236 ja 233 pisteen sarjoillaan. Yli 200 pisteen lukemia löytyi myös TKK:n Perttu Jussilan (227), Torpedoksen Pekka Ahokkaan (217), Ailecin Petteri Kiviahon (214), Torpedoksen Mika Oksasen (213) sekä Ailecin Mikko Karjalaisen (201) pöytäkirjoista. Torpedos iski päätössarjassa Voimasuhteet muuttuivat jälleen kerran neljännessä sarjassa kun ottelun alkupuoliskon ajan altavastaajana ollut TKK aloitti oman rynnistyksensä. TKK:n joukkuesarja merkittiin 1291 pisteen lukemin ja Torpedoksen jäädessä samanaikaisesti 1166 sekä Ailecin 1158 pisteen tuloksiin tasoittui ottelutilanne huomattavasti. Neljännen sarjan jälkeen Ailec pysyi edelleen sitkeästi johtopaikalla mutta helsinkiläisten etumatka toisena jatkaneeseen Torpedokseen oli kuitenkin enää 22 pistettä. TKK nousi sekin onnistumisensa myötä vaanimaan jo 65 pisteen päähän Ailecista. TKK:n joukkue heitti neljännen sarjan ihailtavan tasaisesti sillä jokainen joukkueen pelaajista pystyi yli 200 pisteen sarjaan. Vesa Villmanin osuus joukkuetuloksesta oli 233, Solmu Salmisen 224, Perttu Jussilan 215, Asko Virran 213, Matti Virran 204 ja Petri Keiturin 202 pistettä. Torpedoksen joukkueesta esiin nousi tässä vaiheessa tuttu kaksikko Jarno Aalto ja Mika Oksanen 245 sekä 235 pisteen sarjoin. Lisäksi muista torpedoslaisista Pekka Ahokas heitti 201 pisteen sarjan. Ailecin parhaat heittäjät neljännessä sarjassa olivat puolestaan Janne Tuomivirta 244 ja Tapani Kiviranta 213 pisteen sarjoillaan. Kamppailu voitosta tiivistyi entisestään kun TKK jatkoi viidennessäkin sarjassa vahvoja otteitaan. Tamperelaiset keräsivät tällä kertaa 1330 pisteen joukkuesarjan mikä riitti nostamaan joukkueen jo ottelun kärkipaikalle. Ailecin heitettyä samanaikaisesti 1217 pisteen ja Torpedoksen 1188 pisteen joukkuesarjat oli TKK:n johto toiseksi pudonneeseen Aileciin ennen viimeistä sarjaa 48 pistettä. Torpedos piti tässä vaiheessa hallussaan kolmossijaa ja eroa kärkeen oli 99 pistettä. Viidennen sarjan paras henkilökohtainen tulos oli TKK:n Matti Virran 258 pisteen noteeraus. Muista kärkipaikalle siirtyneen tamperelaisyhdistelmän pelaajista Petri Keituri heitti 254, Perttu Jussila 237 ja Vesa Villman 224 pisteen lukemat. Ailecin joukkueesta Petri Römarkin sarjatulos oli 224, Petteri Kiviahon 220 ja Janne Tuomivirran 214 pistettä. Torpedoksen voimahahmot viidennessä sarjassa olivat puolestaan 226 pisteen lukemat heittänyt Jarno Aalto sekä tahmean alun jälkeen 225 pisteen lukemiin piristynyt Jari Mäntynen. Viimeisessä sarjassa Torpedos oli kolmesta joukkueesta selvästi vahvin ja kotijoukkue punnersikin molempien vastustajiensa ohi Triangelin voittoon. Torpedoksen päätössarjan joukkuetulos oli 1252 pistettä Ailecin hyytyessä samanaikaisesti 1124 ja TKK:n 1118 pisteen kokonaistuloksiin. Lopullisella tuloslistalla Torpedos olikin siten 35 pistettä TKK:n ja 77 pistettä Ailecin edellä. Torpedoksen kannalta ratkaisevassa roolissa viimeisen sarjan rutistuksessa oli 256 pisteen sarjan heittänyt Jari Mäntynen. Mika Oksanen onnistui hänkin 216 pisteen edestä minkä lisäksi Pekka Ahokas (203) ja Antti Kapulainen (200) päättivät myös urakkansa parisarjoihin. Ailecin parhaat loppukirit esittivät Petteri Kiviaho 234 ja Janne Tuomivirta 221 pisteen sarjoillaan. TKK:n joukkueesta Vesa Villman jatkoi loppuun saakka tuloksekasta peliään 237 pisteen sarjalla. Lisäksi Petri Keituri kaatoi päätössarjassa keiloja 223 pisteen edestä. Vesa Villman omilla lukemillaan Kuuden sarjan henkilökohtaisissa tuloksissa yksi pelaaja oli selvästi yli muiden TKK:n Vesa Villmanin taottua 1476 pisteen (ka. 246,00) yhteistuloksen. Villman oli nimittäin lopulta tasoituksellisissa tuloksissa yli sata pistettä seuraavaksi tehokkainta eli seuratoveriaan Petri Keituria edellä. Omassa suorituksessaan myös hyvin onnistuneen Keiturin kokonaistulos kirjattiin 1372 (tas. 6) pisteen lukemin. Ottelussa nähtiin yhteensä viisi 1300 pisteen ylitystä tasoituksin. Villmanin ja Keiturin lisäksi samaan kategoriaan pääsivät Torpedoksen Mika Oksanen 1355 ja Jarno Aalto 1353 (tas. 18) pisteen tuloksillaan sekä Ailecin Janne Tuomivirta 1351 (tas. 24) pisteen yhteislukemillaan. Torpedoksen muista pelaajista maininnan arvoisesti onnistuivat myös 1235 (tas. 6) pisteen yhteistuloksen heittänyt Timo Aalto sekä 1229 (tas. 48) pisteen lukemiin päätynyt Pekka Ahokas. Triangeli-ottelu pelattiin nyt kaiken kaikkiaan neljännen kerran Lahdessa. Aikaisemmissa kohtaamisissa TKK on ollut paras kahdesti ja Patteri on pystynyt lisäksi kuittaamaan voiton kertaalleen. Tapiolassa samainen ottelu on pelattu kahdesti ja TKK sekä Patteri ovat molemmat pystyneet sielläkin yhteen voittoon. Ainoan aikaisemman voittonsa Triangeleissa Torpedos on ottanut vuosi sitten Tampereella pelatussa koitoksessa. Vuosina 2003, 2004 ja 2005 vaihtelevilla joukkuekoostumuksilla pelattujen Tampereen otteluiden paras oli puolestaan kotijoukkue TKK. Näiden otteluiden voitot eivät siis ole Torpedokselle olleet jokapäiväistä herkkua sillä yhteensä kymmenestä kamppailusta Torpedos on onnistunut ottamaan vain kaksi voittoa. Triangeli-pelejä on tarkoitus jatkaa huhtikuussa Tampereella pelattavalla koitoksella. Kauden ensimmäisen osa-ottelun tarkemmat tulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. JBT TASOITTI SEURAOTTELUVOITOT VIERASKENTÄLLÄ Torpedoksen Lahden Rahaturnauksen yhteydessä pelaamat seuraottelut jatkuivat kilpailun ensimmäisenä lauantaina pelatulla ottelulla Järvenpää Bowling Teamia vastaan. JBT on Torpedoksen tuorein seuraottelututtavuus sillä joukkueet pelasivat ensimmäisen kerran vastakkain vasta viime syksynä Järvenpäässä. Tuolloin Torpedos kukisti kotijoukkueen niukasti 36 pisteen erolla ja JBT tulikin vuorostaan Lahteen hakemaan vierasvoittoa. Edellispäivänä Lohjan Lusan kukistanut Torpedos ei pystynyt jatkamaan voittokulkuaan JBT:n kustannuksella. Vaisusti esiintynyt kotijoukkue joutui nimittäin tunnustamaan järvenpääläisyhdistelmän tällä kertaa paremmakseen yli 200 pisteen erolla. Lahden Rahaturnauksen seuraottelujen saldo kahden ottelun jälkeen onkin yksi voitto ja yksi tappio. Tasoitusetu haihtui jo ottelun alkupuoliskolla Tämänkertainen seuraottelu pelattiin kuusihenkisin joukkuein ja keskiarvotasoituksin (205/70%). Torpedoksen joukkueen kokonaistasoitus oli 204 pistettä JBT:n vastaavaa lukemaa suurempi ja lahtelaiset pääsivätkin aloittamaan ottelun etulyöntiasemasta. Kummankaan joukkueen aloitus ei sujunut täysin suunnitelmien mukaisesti. JBT oli kuitenkin 1091 pisteen yhteistuloksellaan joukkueista niukasti pirteämpi sillä Torpedoksen avaussarjan kokonaistulos jäi 1067 pisteeseen. Vierasjoukkue kavensi näin ollen eroa yhteistuloksissa 24 pisteellä ja ensimmäisen sarjan jälkeen Torpedoksen johto oli 180 pistettä. Avaussarjassa nähtiin kohtuullisen alhaisesta tulostasosta huolimatta myös joitakin henkilökohtaisia onnistumisia. Torpedoksen joukkueesta Timo Huuskonen aloitti urakkansa 219 pisteen sarjalla. Muista torpedoslaisista myös Kyösti Mähönen ylsi lähes Huuskosen vauhtiin 216 pisteen sarjallaan. JBT:n joukkueesta parhaan aloituksen pelilleen sai puolestaan 201 pisteen sarjan heittänyt Markku Virtanen. Toisessa sarjassa JBT osoitti jo selviä piristymisen merkkejä ja järvenpääläisten joukkuetulos nousikin 1143 pisteeseen. Torpedos ei pystynyt alkuunkaan vastaamaan JBT:n vauhtiin sillä kotijoukkueen yhteistulos jäi 1002 pisteeseen ja tappiota sarjatuloksissa kertyi siten 141 pistettä. Torpedoksen kokonaisjohto kapeni samalla 39 pisteeseen ja JBT pääsi näin jo kahden sarjan jälkeen iskuetäisyydelle. JBT:n hahmo Torpedoksen etumatkaa kiinni kurottaessa oli Antero Hytönen joka heitti sarjaansa 226 pisteen tuloksen. Pekka Takko oli 202 pisteen sarjallaan toinen yli parivauhtiin pystynyt JBT:n pelaaja. Torpedoksen joukkueesta Timo Huuskonen oli ainoa yli 180 pisteen sarjaan pystynyt keilaaja. Huuskosen noteeraus kuitenkin sivusi toisen sarjan parasta henkilökohtaista tulosta sillä hänenkin pöytäkirjaansa merkittiin Antero Hytösen tapaan 226 pisteen lukemat. Ottelun johtopaikka vaihtui ensimmäistä kertaa kolmannen sarjan jälkeen. Torpedoksen peli ei lähtenyt vieläkään kulkemaan ja joukkuetulos jäi 1053 pisteeseen. JBT pystyi puolestaan lähes toisen sarjan tasoiseen vauhtiin ja 1138 pisteen yhteislukemilla järvenpääläiset olivat sarjatuloksissa 85 pistettä isäntiään parempia. Samalla JBT:n niukka tappioasema kokonaistilanteessa kääntyi 46 pisteen johdoksi. Kolmannen sarjan henkilökohtaisissa tuloksissa parhaimmistoa olivat tutut nimet. JBT:n joukkueesta Antero Hytönen oli jälleen paras tällä kertaa 224 pisteen tuloksella. Seppo Linna merkkautti järvenpääläisten toisen parisarjan 202 pisteen lukemin. Torpedoksen yksinäinen onnistuja oli jälleen Timo Huuskonen tälläkin kertaa Antero Hytösen kanssa samalla 224 pisteen tuloksella. Kotijoukkueella vain yksi sarjavoitto JBT näytti ratkaisevan ottelun lopullisesti neljännessä sarjassa. Vierasjoukkue jatkoi tasaisia esityksiään 1140 pisteen joukkuesarjalla kun Torpedos ei vastaavasti pystynyt rikkomaan edes tuhannen pisteen rajaa. 979 pisteen joukkuetuloksella Torpedos jäikin 161 pistettä lisää vieraistaan ja ero kokonaistilanteessa venähti jo 207 pisteeseen. Tasaisesta JBT:n joukkueesta neljännessä sarjassa yli 200 pisteen tuloksiin pystyivät ainoastaan Antero Hytönen ja Petri Takko. Kumpikin pelureista päätyi 202 pisteen sarjatulokseen. Suurissa vaikeuksissa olleesta Torpedoksen joukkueesta parhaiten onnistui Kyösti Mähönen. Hänenkin sarjatuloksensa jäi kuitenkin vain 185 pisteeseen. Toiseksi viimeisessä sarjassa Torpedos pääsi vielä jollakin tavalla mukaan ottelun voittotaisteluun. Kotijoukkue heitti sarjaan ottelun parhaan joukkuetuloksensa 1090 pisteen lukemin ja JBT:n jäädessä samanaikaisesti kamppailun heikoimpaansa eli 1011 pisteen noteeraukseen nousi Torpedos yhteistilanteessa 128 pisteen päähän vastustajastaan. Heikkotasoisessa viidennessä sarjassa ei nähty yhtään 200 pisteen ylitystä. Torpedoksen joukkueesta Martti Huovinen tosin pääsi varsin lähelle parirajaa 199 pisteen noteerauksellaan. JBT:n pelaajista ainoana edes yli 180 pisteen pääsi puolestaan Petri Takko 193 pisteen tuloksellaan. Päätössarjassa Torpedokselta ei sittenkään löytynyt tarvittavaa rutistusta JBT:n etumatkan kiinnikuromiseksi. JBT venyi tiukassa paikassa ottelun parhaaseen joukkuesarjaan 1150 pisteen (ka. 191,67) lukemin ja Torpedos jäädessä 1047 pisteen yhteistulokseen kasvoi järvenpääläisten etumatka kuudennessa sarjassa vielä 103 pisteellä. Ottelun kokonaistuloksissa JBT:n voittomarginaali oli näin ollen lopulta 231 pistettä. Voittajajoukkueelta löytyi viimeisessä sarjassa useita onnistujia. Viidennessä sarjassa hieman notkahtanut Antero Hytönen palasi päätössarjassa jälleen päiväjärjestykseen 224 pisteen tuloksellaan. Petri Takko puolestaan lopetti urakkansa 213 pisteen sarjaan minkä lisäksi myös Matti Helander (205) ja Markku Virtanen (204) voivat olla loppukiriinsä tyytyväisiä. Torpedoksesta kuudennessa sarjassa edukseen esiintyivät peräti 246 pisteen sarjatulokseen intoutunut Tomi Toivonen sekä 211 pisteen lukemiin urakkansa päättänyt Jorma Penttilä. Muiden torpedoslaisten jäädessä alle 160 pisteen sarjoihin jäi JBT:n saavuttaminen kuitenkin tällä kertaa haaveeksi. Huuskonen ja Hytönen joukkueidensa ykköspelaajat Tämänkertaisen seuraottelun parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi JBT:n Antero Hytönen 1279 pisteen (tas. 48) tasoituksellisella yhteistuloksellaan. Viimeisessä sarjassaan 138 pisteen lukemiin jäänyt Torpedoksen Timo Huuskonen oli puolestaan Torpedoksen paras 1256 pisteen (tas. 84) noteerauksella. Muiden pelaajien osalta 1200 pisteen raja osoittautui tällä kertaa varsin kovaksi sillä ainoastaan JBT:n Petri Takko pystyi kyseisen rajan ylittämään 1220 pisteen (tas. 48) tuloksellaan. Lähelle 1200 pistettä pääsi myös kolmas JBT:n pelaaja Matti Helander 1193 pisteen (tas. 102) lukemillaan. Torpedoksen joukkueen toiseksi paras pelaaja oli puolestaan viimeisessä sarjassa ansioitunut Tomi Toivonen 1183 pisteen (tas. 96) yhteistuloksella ennen 1173 pisteen (tas. 210) kokonaistulokseen päätynyttä Jorma Penttilää. Torpedos ja JBT ovat nyt kumpainenkin kertaalleen isännöineet tätä syksyllä käynnistynyttä seuraottelua. Molemmat joukkueet ovat kokeneet tappion kotihallissaan joten voitot ovat tässä vaiheessa sopuisasti tasan 1-1. Hyvin käyntiin lähtenyttä ottelua on tarkoitus jatkaa ensi kaudella jälleen sekä Järvenpäässä että Lahdessa. Tämänkertaisen ottelun tulokset ovat kaikkien muiden Torpedoksen seuraottelujen tapaan nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. AHOKAS JATKAA KOLMESATASTEHTAILUAAN Tämänvuotinen Lahden Rahaturnaus sai komean alun kun heti ensimmäisellä kilpailuviikolla Torpedoksen Jarmo Ahokas heitti 300 pisteen sarjan. Täysosuma syntyi 16.3.2007 pelatussa seuraottelussa jossa isäntäjoukkue Torpedos kohtasi lohjalaisen Lusan. Vahva loppukiri huipentui kolmesataseen Jarmo Ahokas aloitti kilpailunsa heti ensimmäisessä sarjassa vahvasti sillä yhdeksällä kaadolla pöytäkirjaan merkittiin 248 pisteen sarja. Tämän jälkeen kahdessa seuraavassa sarjassa keilat eivät hyvistäkään osumista tahtoneet kaatua ja Ahokkaan sortuessa lisäksi muutamaan tyhjään jäivät sarjalukemat 191 sekä 183 pisteeseen. Kolmen pelatun sarjan jälkeen yhteistulosta olikin näin ollen kertynyt vain tavanomaiset 622 pistettä (ka. 207,33). Kilpailun puolivälin jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua ja Ahokas niputti neljänteen sarjaansa jo peräti kymmenen kaatoa. Tällä suorituksella sarjatulos nousi 258 ja neljän sarjan yhteistulos 880 pisteeseen (ka. 220,00). Myös viidennessä sarjassa Ahokkaan tahti oli vakuuttavaa ja yhdeksällä kaadolla sarjatulokseksi merkittiin 248 pistettä. Ennen viimeistä sarjaa Ahokkaan kokonaispistemääräkin oli jo noussut 1128 pisteeseen (ka. 225,60). Seuraottelun pelipäivänä liikunnanohjaajaksi valmistunut Ahokas ei kuitenkaan ollut vielä näyttänyt parasta osaamistaan. Viimeisessä sarjassa onnistumiset seurasivatkin toistaan ja Ahokas teki sarjansa alkuun vakuuttavan kymmenen kaadon jonon. Yhdestoista heitto suuntautui sitten jo hieman ulospäin mutta hieman vajaastakin osumasta koko keilapatteri lopulta lakosi. Viimeisen heittonsa Ahokas heitti jälleen syvälle taskuun ja päätösruudun aikana keilahallille saapunut Ahokkaan työtovereiden joukko pääsikin yhdessä seuraottelun muiden pelaajien sekä itse päivänsankarin kanssa tuulettaman täysosuman syntymistä. Muutamasta vaisummasta sarjastaan huolimatta Ahokas nousi huiman loppukirinsä ansiosta lopulta 1428 pisteen (ka. 238,00) yhteistulokseen. Tuloksellaan Ahokas varmisti itselleen Lahden Rahaturnauksen loppukilpailupaikan ja samalla mies johdatti myös Torpedoksen seuraotteluvoittoon 187 pisteen erolla lohjalaisiin vastustajiinsa. Torpedoksen kolmesatastilastojen kärki tasoittuu Ahokkaalle 300 pisteen sarja oli jo hänen uransa 28. onnistuminen. Mika Oksasen asema eniten kolmesatasia heittäneenä torpedoslaisena onkin uhattuna sillä Oksasen meriittilistalta löytyy enää vain kaksi täysosumaa Ahokasta enemmän. Tilaston kolmantena oleva Jari Ratia vaanii kärkikolmikon takana 20 kolmesatasen saaliillaan. Torpedoksen ennätystilastoista löytyy nyt yhteensä 77 täysosumaa. Näistä kolmesatasista kuusi on syntynyt vuoden 2007 aikana. Tilastomerkinnöistä 12 on heitetty amerikkalaisella ja 65 eurooppalaisella pelitavalla. Ahokkaan 300 pisteen sarjoista yhteensä kymmenen on heitetty Lahdessa. Tämän lisäksi Ahokas on onnistunut kahdeksasti Raumalla, kahdesti Heinolassa sekä kerran Eurassa, Eurajoella, Huittisissa, Hämeenlinnassa, Järvenpäässä, Kouvolassa, Loviisassa ja Riihimäellä. Ahokas on heittänyt kolmesatasistaan 15 Torpedosta edustaessaan. Tällä lukemalla Ahokas on toiseksi eniten Torpedoksen paidassa kolmesatasia heittänyt pelaaja edellään ainoastaan 19 kertaa Torpedos-aikanaan 300 pisteeseen pystynyt Jari Ratia. Torpedoksen ennätystilastoja on jälleen päivitetty seuran jäsenten vahvan talvikunnon jatkuessa. Päivitetyt tilastot ovat nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. SEURAOTTELUSUMAN AVAUKSESSA VOITTO LUSASTA Vuoden 2007 Lahden Rahaturnaus käynnistyi maaliskuun puolessa välissä ja heti kilpailun toisena päivänä oli vuorossa ensimmäinen Lahdessa kevään aikana pelattavista Torpedoksen seuraotteluista. Vastaan asettui tuolloin Lohjan Lusa jonka kanssa Torpedos on nyt mitellyt paremmuudesta vuodesta 2003 alkaen. Edellisen kerran Torpedos ja Lusa kohtasivat joulukuun alkupuolella Lohjalla. Tuolloin kotijoukkue oli niukasti parempi mutta Torpedoksella oli kuitenkin puolustettavanaan niukka kuuden pisteen voitto edellisestä Lahdessa pelatusta ottelusta. Vaikeuksien kautta Torpedos pystyi tämän voittonsa nyt toistamaan ja Lusa onkin Lahdessa pystynyt näin ollen voittoon vain kautta aikain ensimmäisessä seurojen välisessä kohtaamisessa vuonna 2003. Torpedos nopeasti johtoasemiin Seuraottelu pelattiin totuttuun tyyliin kahdeksan pelaajan voimin ja ottelussa käytettiin myös perinteiseen tapaan Lahden Rahaturnauksen keskiarvotasoituksia (205/70%). Ottelun käynnistyessä Lusa oli tasoituksilla 180 pistettä Torpedosta edellä. Kotijoukkue oli avaussarjassa selvästi vastustajaansa terävämpi. Torpedoksen joukkuetulos merkittiin nimittäin 1498 pisteen lukemin Lusan jäädessä tasan sata pistettä heikompaan yhteistulokseen. Ensimmäisen sarjan jälkeen Torpedos oli näin kaventanut lohjalaisten etumatkan 80 pisteeseen. Yksittäisistä keilaajista parhaan alun otteluun sai Jarmo Ahokas joka tekaisi ensimmäiseen sarjaansa peräti 248 pisteen lukemat. Muista kotijoukkueen pelaajista Jarkko Venäläinen onnistui myös 215 pisteen sarjallaan ja Jarno Aalto pystyi hänkin tasan 200 pisteen tulokseen. Lusan joukkueen tehokkain ottelun alussa oli Eino Ukkonen 212 pisteen sarjalla. Lohjalaisista Jouni Myllymäki merkkautti itselleen myös tasan 200 pisteen sarjan. Toisessa Torpedoksen peli loksahti uomiinsa ja joukkue heittikin mainion 1592 pisteen (ka. 199,00) yhteistuloksen. Lusa paransi sekin omaa avaussarjaansa reilusti mutta 1470 pisteen tuloksella Torpedos otti kuitenkin sarjavoiton 122 pisteen erolla. Samalla Torpedos siirtyi kokonaistilanteessa kahden sarjan jälkeen 42 pisteen johtoon. Toisen sarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Torpedoksen Jarno Aalto 266 pisteen noteerauksellaan. Muista torpedoslaisista yli parivauhtia heitti myös 211 pisteen lukemat tempaissut Esko Hietala. Tasan 200 pisteen tuloksiin Torpedoksen joukkueesta pystyivät puolestaan Jarkko Venäläinen ja Jouko Viljakainen. Lusan pelaajistosta Eino Ukkonen jatkoi vahvaa esitystään 223 pisteen sarjalla. Hyvässä vauhdissa toisessa sarjassa olivat myös Mikko Edel 216, Jouni Kuronen 213 ja Kari Kontinen 203 pisteen lukemin. Kolmannessa sarjassa Lusa otti ensimmäisen sarjavoittonsa vaikka joukkueen yhteistulos jäikin 1387 pisteeseen. Torpedos ei toisen sarjan onnistumisensa jälkeen saanut nimittäin kasaan kuin 1378 pisteen joukkuetuloksen ja Lusa onnistui näin kaventamaan kokonaiseroa yhdeksällä pisteellä. Kolmen pelatun sarjan jälkeen Torpedos oli siis 33 pistettä vieraitaan edellä. Lusa pystyi sarjavoittoon siitäkin huolimatta että joukkueesta ainoastaan yksi pelaaja pystyi ylittämään parituloksen. Tästä onnistumisesta vastasi tuttu nimi Eino Ukkosen tekaistua jo kolmannen yli 200 pisteen sarjansa tällä kertaa 221 pisteen lukemin. Torpedoksen joukkueen tukipilareita kolmannessa sarjassa olivat 247 pisteen sarjatuloksen räväyttänyt Jarno Aalto sekä pikkuveljelleen ansiokasta taustatukea 204 pisteen sarjallaan antanut Harri Aalto. Ahokas täydellinen ratkaisija Ottelun ensimmäinen ratkaisuyritys nähtiin neljännessä sarjassa. Torpedos heitti jälleen hyvän joukkuesarjan 1579 pisteen lukemin ja 1369 pisteeseen jäänyt Lusa joutui antamaan periksi 210 pistettä lisää. Neljän pelatun sarjan jälkeen Torpedos kasvatti näin ollen johtonsa jo 243 pisteeseen. Torpedoksen nykäisyn taustalla olivat lähinnä joukkueen ainoat M-luokkalaiset keilaajat eli Jarno Aalto ja Jarmo Ahokas. Kaksikosta Ahokas oli tällä kertaa niukasti parempi 258 pisteen sarjatuloksellaan. Mitään hävettävää ei ollut kuitenkaan Aallon 247 pisteen sarjassakaan. Muista Torpedoksen pelaajista Harri Aalto ylitti myös jälleen parirajan 207 pisteen tuloksellaan ja Jouni Tuominen venyi hänkin 206 pisteen lukemiin. Lusan joukkueesta ei parituloksia neljännessä sarjassa löytynyt Jouni Myllymäen oltua lohjalaisten paras 199 pisteen sarjallaan. Toiseksi viimeisessä sarjassa Lusa osoitti voitontahtonsa sillä joukkue heitti ottelun parhaan joukkuesarjan 1623 pisteen (202,88) lukemin. Torpedos ei vastustajansa tahdissa pysynyt ja 1426 pisteen yhteistulos jäikin 197 pisteen päähän Lusan noteerauksesta. Ennen viimeistä sarjaa Torpedoksen johto kaventuikin vain 46 pisteeseen. Lusan viidennen sarjan hyökkäyksessä nähtiin useita henkilökohtaisia onnistumisia. Joukkueen paras pelaaja sarjassa oli Kari Tiainen 236 pisteen tuloksellaan. Kari Kontinen pystyi myös 222 pisteen tulokseen ja Jouni Kuronen heitti lisäksi 213 pisteen lukemat. Muista lohjalaisista Oula Savelan sarjatulos oli 209 ja Jouni Myllymäen 205 pistettä. Torpedoksen niukan johdon säilymisen takasivat 248 pisteen sarjan heittänyt Jarmo Ahokas sekä 204 pisteen tulokseen yltänyt Jarkko Venäläinen. Ratkaisevassa kuudennessa sarjassa Lusa jälleen sekosi konsepteissaan ja Torpedos pystyi paremmin säilyttämään tasonsa. Torpedoksen 1486 pisteen joukkuetulos riittikin sarjavoittoon 141 pisteen erolla Lusan jäätyä 1345 pisteen lukemiin. Sarjavoiton myötä Torpedos varmisti samalla myös otteluvoiton lopulta 187 pisteen erolla vastustajaansa. Ottelun ratkaisijaksi nousi Torpedoksen Jarmo Ahokas joka kruunasi tämänkertaisen seuraottelun heittämällä päätössarjaan täydellisen 300 pisteen sarjan. Muutoin Torpedoksen pelaajista onnistujiksi voidaan viimeisessä sarjassa laskea ainoastaan 215 pisteen tuloksen heittänyt Jarkko Venäläinen. Lusan joukkueen parhaan loppukirin esitti puolestaan 210 pisteen sarjaan urakkansa päättänyt Ismo Kymäläinen. Tuttu mies tuloslistan kärjessä Tämänvuotisen seuraottelun henkilökohtaista tuloslistaa tarkasteltaessa kärkipaikalta löytyy jälleen tuttu nimi. Torpedoksen Jarmo Ahokas otti nimittäin nyt viidettä kertaa Lahdessa pelatussa ottelussa jo neljännen henkilökohtaisen ykköstilansa. Ainoa poikkeus sarjaan tuli vuosi sitten kun Ahokas jäi tuloslistan neljänneksi kahden viimeisen sarjan hurjasta kiristään huolimatta. Tämänvuotinen ykkössija oli Ahokkaalle tietenkin vielä normaalia maukkaampi viimeisen sarjan kolmesatasen ansiosta. Ahokas on kaiken kaikkiaan viihtynyt hyvin kamppailuissa Lusaa vastaan sillä ainoan kerran Lohjalla pelatuissa otteluissa keväällä 2006 vieraillessaan Ahokas oli tuolloinkin ottelun paras keilaaja. Ottelun toiseksi parhaasta kokonaistuloksesta vastasi Torpedoksen Jarno Aalto joka kahden viimeisen sarjan vaikeuksistaan huolimatta ylsi 1339 pisteen (tas. 18) yhteistulokseen. Kolmantena torpedoslaisena yli 1300 pisteen pääsi myös yhtä sarjaa lukuun ottamatta parivauhdin tuntumassa pysytellyt Jarkko Venäläinen 1309 pisteen (tas. 132) yhteistuloksellaan. Lusan ykköspelaaja oli Eino Ukkonen joka päätyi kolmen ensimmäisen sarjan onnistumisensa vauhdittamana 1307 pisteen (tas. 132) yhteistulokseen. Tämänkertainen ottelu oli kaiken kaikkiaan varsin hyvätasoinen sillä yhteensä yhdeksän keilaajaa pääsi tasoituksin yli 1200 pisteen tuloksiin. Lisäksi Torpedoksen 9907 pisteen tasoituksellinen yhteistulos merkitään aikakirjoihin uutena seuraotteluennätyksenä. Edellinen ennätys oli Torpedoksen nimissä talvelta 2005 Lahdesta ja parannusta tähän tulokseen tuli tällä kertaa 85 pistettä. Torpedoksen kevään seuraottelut jatkuvat vielä Lahden Rahaturnauksen ensimmäisen viikonvaihteena aikana kamppailulla Järvenpää Bowling Teamia vastaan sekä perinteisellä Torpedoksen, Tampereen Keilakerhon ja Helsingin Ailec Teamin Triangeli-ottelulla. Seuraottelusuman käynnistäneet Lusa-ottelun tulokset ovat puolestaan tarkasteltavissa kotisivujemme tulososiossa. RÄME AINOA UHKAAJA SM-LIIGASSA Miesten SM-liigan ylemmän loppusarjan toiseksi viimeinen pelipäivä heitettiin maaliskuun toisena sunnuntaina Tampereella. Kaikilla joukkueilla oli tuolloin ohjelmassa kuusi kamppailua ja taiston tauottua oli kaudesta jäljellä enää kolme ottelua sekä mitalipelit. Edellispäivänä pelatulla ylemmän loppusarjan ensimmäisellä kierroksella Torpedos ei pystynyt esittämään alkukauden veroisia otteita mutta joukkue onnistui kuitenkin nappaamaan kolme voittoa kuudesta ottelustaan. Kovin menestyksekkäänä ei voida pitää sunnuntain pelikierrostakaan sillä ohjelmassa olleissa kuudessa ottelussa Torpedos joutui neljästi tunnustamaan vastustajansa paremmakseen. Parhaidenkin joukkueiden pystyttyä vain neljään voittoon säilytti Torpedos kuitenkin edelleen sarjataulukon kärkipaikkansa. Eroa ennen ylemmän loppusarjan kolmea viimeistä ottelua toisena jatkavaa Lohjan Rännimestareihin jäi Tampereen pelien jälkeen vielä reilut 400 pistettä. Aamupäivän otteluista vain yksi voitto Sunnuntaiaamun ensimmäinen peli Torpedoksella oli Helsingin Patteria vastaan. Molemmat joukkueet pelasivat alussa tasaista parivauhtia mutta kolmannessa ruudussa Patteri lähti noin 30 pisteen karkumatkalle. Helsinkiläisten etumatka säilyi suunnilleen samansuuruisena aina kahdeksanteen ruutuun jossa Patteri ratkaisi ottelun lopullisesti jättämällä Torpedoksen jo 60 pisteen päähän. Kahdessa viimeisessä ruudussa Patteri piti johtoasemansa vaivatta ja ottelun lopputulos merkittiinkin helsinkiläisyhdistelmän eduksi pistein 974-1066. Patterin ehdoton hahmo ottelussa oli 269 pisteen tuloksen räväyttänyt Markku Petäjämaa. Parivauhtiin pääsivät hänen lisäkseen myös Toni Palermaa (203), Jari Honkanen (202) sekä Osku Palermaa (201). Torpedoksen tehomiehenä ottelussa hääri Pasi Pöllänen 220 pisteen sarjallaan. Kaikkien muiden Torpedoksen pelaajien sarjatulokset jäivät kuitenkin 186 ja 193 pisteen välille eivätkä lahtelaiset siten pystyneet taistelemaan otteluvoitosta. Avausottelun tappiosta sisuuntunut Torpedos kohtasi seuraavaksi Helsingin Tornadoksen. Ottelu eteni kaiken aikaa erittäin tasaisena ja kahdeksanteen ruutuun mennessä ei joukkueiden välille oltu saatu kertaakaan yli kymmenen pisteen eroa. Yhdeksännessä ruudussa Tornados sortui kuitenkin kahteen tyhjään ja Torpedos pääsi viimeiseen ruutuun noin 20 pisteen etulyöntiasemassa. Kovasta yrityksestään huolimatta Tornados ei viimeisessä ruudussa pystynyt uhkaamaan Torpedoksen otteluvoittoa ja lahtelaiset olivatkin lopulta joukkuetuloksissa 24 pistettä vastustajaansa parempia lukemin 1037-1013. Torpedoksen joukkueesta kunnostautui erityisesti pikkuhiljaa Tampereen ratojen kanssa sinuiksi päässyt Erik Andersin 226 pisteen sarjallaan. Muista torpedoslaisista Jarmo Ahokkaan ensimmäisen sarjan jälkeen korvannut Jaakko Polttila onnistui lisäksi 213 pisteen edestä ja Pasi Pöllänen jatkoi myös laadukkaita esityksiään tällä kertaa 208 pisteen sarjallaan. Tornadoksen joukkueen parhaimmistoa olivat Jukka Pesonen 223 ja Oskari Lehtonen 214 pisteen lukemin. Päivän kolmannessa ottelussa Torpedosta vastaan asettui kotijoukkue Tampereen Keilakerho. Kumpikin joukkue oli aloittanut sunnuntain pelit yhdellä voitolla sekä yhdellä tappiolla ja molemmat yhdistelmät tarvitsivat kipeästi voittobonuksia. Torpedoksen tavoitteena oli tietenkin säilyttää sarjataulukon ykköstila ylemmän loppusarjan päätökseen saakka ja varmistaa samalla suora loppuottelupaikka. TKK puolestaan elätteli vielä toiveita noususta kolmen parhaan joukkoon ja siten myös selviytymisestä mukaan mitalipeleihin. Useimpien ylemmän loppusarjan otteluiden tapaan Torpedoksen ja TKK:n kamppailukin alkoi tasaisena. Vielä kolmannessa ruudussa ottelua niukasti johtanut Torpedos joutui kuitenkin sarjan puoliväliin mennessä jo noin 30 pisteen tappioasemaan. Heti seuraavassa ruudussa tilanne oli jälleen tasan ja kun yhdeksännessäkin ruudussa eroa joukkueiden välille ei ollut syntynyt näytti loppuratkaisusta tulevan yhtä tiukka kuin lauantain vastaavasta ottelusta. Tuolloinhan Torpedos vei voiton vaivaisella yhdellä pisteellä. Viimeisessä ruudussa Torpedos ei kuitenkaan lainkaan pystynyt vastaamaan tamperelaisten loppukiriin ja TKK ottikin lopulta selkeän voiton joukkuetuloksin 1078-1028. TKK:n voiton pääarkkitehdit olivat tutut nimet eli Petri Mannonen (238) ja Timo Alho (235). Hyvin onnistuivat myös Matti Jokinen 211 ja Jussi Turtiainen 203 pisteen sarjoillaan. Torpedos puolestaan oli kamppailussa täysin kaksikon Erik Andersin ja Jari Ratia varassa. Andersin kaatoi keiloja 256 pisteen edestä ja Ratia pystyi hänkin 247 pisteen tulokseen. Tehokaksikon uurastus ei kuitenkaan riittänyt tamperelaisten vastustajien kaatamiseen muiden torpedoslaisten jäätyä alle 180 pisteen sarjatuloksiin. Onnistuminen viime tingassa Iltapäivän urakka alkoi Torpedoksen osalta ottelulla Porin Giantsia vastaan. Koko kauden sarjan kärkikolmikossa pysytellyt Giants aloitti Torpedosta vastaan terävästi ja jo toisessa ruudussa eroa oli kertynyt noin 40 pistettä porilaisten hyväksi. Muutama seuraava ruutu edettiin lievästi lahtelaisvoittoisissa tunnelmissa ja neljännessä ruudussa ero oli kaventunut puoleen aikaisemmasta. Giants teki vielä toisen irtioton sarjan puolivälissä ja Torpedos huomasi kuudennessa ruudussa olevansa jälleen 40 pistettä vastustajaansa jäljessä. Torpedoksen taisteluilme löytyi kuitenkin vielä kerran ja ennen viimeistä ruutua joukkueet olivat jälleen tasatilanteessa. Toistamiseen sunnuntain pelien aikana Torpedos joutui kuitenkin viimeisessä ruudussa taipumaan ja Giants veikin voittobonukset yhteistuloksin 1020-1037. Porilaiset saivat kiittää menestyksestään pääasiassa 276 pisteen sarjan ankkuroinutta Jari Palmasta. Muista Giantsin pelaajista Pasi Paalosalo heitti 222 pisteen lukemat ja Ari Valaranta pysti hänkin 208 pisteen tulokseen. Torpedoksen paras pelaaja ottelussa oli puolestaan Pasi Pöllänen 231 pisteen sarjallaan. Yli parivauhtia heittivät myös Erik Andersin 212 ja Jari Ratia 202 pisteen lukemin. Sunnuntain päätteeksi Torpedoksen ohjelmassa oli vielä ottelut päivän aikana jo kertaalleen kohdattuja Patterin ja TKK:n joukkueita vastaan. Näistä kahdesta kamppailusta ensimmäisenä vuorossa olleesta Patteri-ottelusta Torpedos lähti toden teolla tavoittelemaan kierroksen toista voittoaan sillä surkeasti aamupäivän aloittanut RäMe oli voittanut kaksi edellistä vastustajaansa ja noussut jälleen uhkaamaan Torpedoksen ykkössijaa. Torpedoksen peli lähti jähmeästi käyntiin kun heti ensimmäiseen ruutuun lipsahti kaksi tyhjää. Patteri saikin ottelun alkuvaiheissa lievän edun mutta Torpedos nousi ottelun puoleen väliin mennessä jo helsinkiläisten rinnalle. Tämän jälkeen edettiin tasatahtia aina yhdeksänteen ruutuun saakka jossa Torpedos siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa jo johtoonkin tosin vain kymmenen pisteen erolla. Sarjataulukon kärkijoukkueen kannalta sananlasku "Ei kahta ilman kolmatta" piti kuitenkin liiankin hyvin paikkansa sillä kolmannen kerran sunnuntain aikana Torpedos joutui viimeisessä ruudussa tunnustamaan vastustajan paremmakseen. Heikkotasoisen ottelun lopputulos merkittiin tällä kertaa Patterin eduksi pistein 915-938 ja Torpedos kärsi jo kierroksen neljännen tappionsa viidessä ottelussa. Molempien joukkueiden jäädessä kauas parivauhdista ei Torpedoksen ja Patterin ottelussa nähty merkittäviä henkilökohtaisia onnistumisiakaan. Torpedoksen parhaasta tuloksesta vastasi Jarmo Ahokas 200 pisteen noteerauksellaan. Koko ottelun parhaan sarjan heitti puolestaan Patterin Rauli Raita 204 pisteen lukemin. Tasan 200 pisteen merkintä löytyi pöytäkirjasta myös Osku Palermaan kohdalta. Tilanne sarjataulukossa kiristyi entisestään kun RäMe voitti viidennessä ottelussaan Tornadoksen 1131 pisteen joukkuesarjalla. Ennen viikonvaihteen viimeistä ottelua Torpedoksen sarjajohto olikin kutistunut enää reiluun 400 pisteeseen. Viimeisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli kaiken lisäksi mitalipelipaikasta epätoivoisesti taistellut TKK. Hankalassa tilanteessa Torpedos pystyi kasaamaan rivinsä esimerkillisesti. Ensimmäisen ruudun tunnustelun jälkeen Torpedos pelasi vakuuttavasti ja ensimmäinen heikompi hetki nähtiin vasta yhdeksännessä ruudussa ottelun jo ratkettua. Eroa tamperelaisiin vastustajiin oli tässä vaiheessa kertynyt jo lähes sata pistettä. Viimeisen ruudun pelailun jälkeen Torpedos kirjasikin tililleen sunnuntain toisen voittonsa pistein 1054-978. Torpedoksen miehistöstä erottui jälleen edukseen Erik Andersin 243 pisteen sarjallaan. Tärkeässä paikassa esiin nousivat myös Jari Ratia 219, Mika Oksanen 212 ja Pasi Pöllänen 209 pisteen sarjoillaan. TKK:n joukkueen hahmoksi päätösottelussa nousi Timo Alho 225 pisteen sarjallaan Petteri Salosen ollessa tasan 200 pisteen lukemillaan muista tamperelaisista ainoa parivauhtiin yltänyt heittäjä. Jännitettävää riittää loppuun saakka Ylempi loppusarja on tänä keväänä erittäin kovatasoinen ja suurien erojen syntyminen yhden kierroksen aikana vaatii joltakin joukkueelta täydellistä onnistumista tai vastaavasti jonkun joukkueen epäonnea. Tampereen sunnuntaikierroksella ääripäät jäivät näkemättä ja kierros olikin jälleen varsin tasainen. Sunnuntain parhaaksi joukkueeksi nousi Giants joka voitti kolme ottelua kuudesta 1032,67 pisteen joukkuekeskiarvolla. Yhden ottelun enemmän voittanut mutta niukasti alle tuhannen pisteen keskivauhdilla heittänyt RäMe jäi lähinnä heikon alkunsa vuoksi 51 pisteen päähän porilaisista. Kaukana ei ollut myöskään Patterin kierrosvoitto sillä viimeisessä ottelussa lohjalaisille kärsityn 11 pisteen tappion jälkeenkään ei helsinkiläisyhdistelmälle jäänyt kierrostilaston kärkipaikalle matkaa kuin 53 pistettä. Torpedos oli kahdella voitollaan ja 1004,67 pisteen joukkuekeskiarvollaan lopulta kierroksen viidenneksi paras yhdistelmä. Taakse jäi siten ainoastaan niinikään kahteen voittoon pystynyt Tornados ja eroa Giantsiin kertyi 318 pistettä. Sarjatilanteessa Torpedos säilytti viimeisen ottelun TKK-voittonsa myötä etumatkansa 416 pisteessä. RäMe onnistui päätösottelun voitostaan huolimatta nimittäin kaventamaan lahtelaisten etumatkaa vain yhdellä pisteellä ja kun ylemmästä loppusarjasta on jäljellä enää kolme ottelua voi Torpedos lähteä Talissa pelattavaan loppuhuipennukseen melko turvallisin mielin. Käytännössä yhden ottelun voitto riittänee tuolloin varmistamaan Torpedokselle suoran loppuottelupaikan. Kärkikaksikon takana Giants pitää edelleen sarjataulukon kolmatta sijaa hallussaan 843 pisteen päässä Torpedoksesta. Kolmen parhaan selviytyessä mitalipeleihin neljäntenä oleva TKK on ylemmän loppusarjan kolmessa viimeisessä ottelussa hankalassa tilanteessa sillä ero Giantsiin on venähtänyt jo 486 pisteeseen. Patteri ja Tornados ovat jo käytännössä menettäneet mahdollisuutensa jatkopeleihin ja ne kamppailevatkin Talissa enää lähinnä viidennestä sijasta. Tampereen sunnuntaipäivän paras keilaaja oli RäMe:en Lasse Lintilä 236,50 pisteen keskiarvollaan. Hyvässä vauhdissa oli myös kierrostilaston kakkoseksi sijoittunut TKK:n Timo Alho 223,40 pisteen noteerauksellaan. Kolmanneksi parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Torpedoksen Erik Andersin jonka keskiarvo kuudessa sarjassa oli mainio 217,50. Vain niukasti Andersinin vauhdista jäi 217,00 pisteen keskivauhtiin yltänyt Giantsin Pasi Paalosalo. Torpedoksen pelaajista löytyi Andersinin lisäksi myös kaksi muuta yli 200 pisteen keskivauhtiin yltänyttä keilaajaa. Pasi Pöllänen merkkautti itselleen 204,83 pisteen kierroskeskiarvon jolla heltisi henkilökohtaisen tuloslistan 11. sija. Jari Ratian keskiarvo sunnuntaina oli puolestaan 201,00 ja sijoitus kierrostilastossa vastaavasti 15. tila. SM-liigan loppuhuipentuma pelataan maalis-huhtikuun vaihteessa Talin keilahallissa. Edessä on siis noin kolmen viikon odotus ennen kuin kauden 2006-2007 liigamestaruuden kohtalo ratkeaa. Ratkaisupelejä odoteltaessa ylemmän loppusarjan ensimmäisen viikonvaihteen jälkeisiin tuloksiin on mahdollista tutustua kotisivujemme tulososiossa. YLEMPI LOPPUSARJA KOHTUULLISESTI KÄYNTIIN Kauden 2006-2007 miesten SM-liigan pelit jatkuivat maaliskuun toisena viikonvaihteena Tampereella pelatulla kaksoiskierroksella. Kyseessä olivat tuolloin jatkosarjojen ensimmäiset pelit joissa runkosarjan kuusi parasta pelasivat paikoista mitalipeleihin ylemmässä loppusarjassa ja kuusi heikointa joukkuetta puolestaan ratkoivat suoran putoajan sekä kahden karsijan kohtaloa alemmassa loppusarjassa. Runkosarjan ylivoimaisesti nimiinsä vienyt Torpedos lähti ylemmän loppusarjan otteluihin varmistelemaan paikkaansa mitalipeleihin. Eroa muihin joukkueisiin oli ennen kauden 15 viimeistä ottelua lähes tuhat pistettä ja ensimmäinen mitalipelien ulkopuolelle jäämässä ollut joukkue oli tässä vaiheessa jo yli 1400 pisteen päässä. Lähtökohdat viikonvaihteelle olivat siis erittäin hyvät. Lauantain kierroksen kuusi ottelua eivät kuitenkaan sujuneet Torpedoksen osalta aivan suunnitelmien mukaisesti sillä lahtelaisyhdistelmä onnistui vain kahdesti heittämään joukkueena yli parituloksen. Tulostason jäädessä kuitenkin yleisesti ottaen alhaiseksi riitti tämäkin suoritus päivän peleissä kolmeen voittoon. Näiden voittojen myötä Torpedoksen johto sarjataulukossa toiseksi nousseeseen Lohjan Rännimestareihin on edelleen turvallisen tuntuiset lähes 700 pistettä. Hermoja raastavia ratkaisuja Lauantaipäivä alkoi varsin mielenkiintoisella kamppailulla kun Torpedos kohtasi sarjakakkosen Porin Giantsin. Tampereen olosuhteet olivat heti ratahoidon jälkeen haastavat ja kumpikin joukkue jäi kauas normaalitasostaan. Tasaisesti sujuneen kahden ensimmäisen ruudun jälkeen Torpedos pystyi kuitenkin kolmannessa ruudussa repäisemään noin 30 pisteen eron vastustajaansa ja tämä ero säilyi aina sarjan puoliväliin saakka. Takaa-ajoasemissa ollut Giants kuitenkin löysi ottelun loppupuolella uuden vaihteen peliinsä ja Torpedoksen takellellessa ajoittain pahastikin Giants nousi seitsemännessä ruudussa jo noin kymmenen pisteen johtoasemaan. Yhdeksänteen ruutuun mennessä Torpedos oli kuitenkin tasoittanut jälleen tilanteen ja ratkaisut jäivät päätösruutuun. Torpedos onnistui viimeisessä ruudussa sen verran vastustajaansa paremmin että otteluvoitto irtosi lopulta yhteistuloksin 937-914. Paritulokset olivat sarjassa todella kunniassaan sillä kymmenestä pelaajasta yli 200 pisteen suorituksiin pystyi vain kolme heittäjää. Torpedoksen voiton takuumiehinä häärivät 239 pisteen lukemat takonut Mika Oksanen sekä 218 pisteen sarjan heittänyt Pasi Pöllänen. Giantsin joukkueesta parhaiten kapuloita Torpedoksen rattaisiin asetteli Pasi Paalosalo 212 pisteen sarjallaan. Toisessa ottelussaan Torpedos pelasi sarjataulukossa neljäntenä ollutta ja kotihallissaan esiintynyttä Tampereen Keilakerhoa vastaan. Torpedos sortui jo avausruudussa kahteen tyhjään ja TKK karkasikin heti kolmessa ensimmäisessä ruudussa 50 pisteen karkumatkalle. Vähitellen lahtelaisetkin pääsivät otteluun paremmin mukaan ja viidennessä ruudussa ero oli kaventunut 30 pisteeseen. Kuudennessa ruudussa tapahtumat saivat uuden käänteen kun Torpedos käänsi selkeän tappioasemansa kertaheitolla 20 pisteen etumatkaksi. Muutamassa seuraavassa ruudussa edettiin tasatahtiin ja ennen viimeistä ruutua Torpedoksen johto oli vain kymmenisen pistettä. Ratkaisut nähtiin näin ollen jälleen viimeisessä ruudussa. Värikkäiden vaiheiden jälkeen otteluvoiton kohtalo sinetöityi vasta ankkureiden heittovuoroilla. Sekä Torpedoksen Jari Ratia että TKK:n Petri Mannonen olivat olleet ottelussa ylivoimaisesti joukkueidensa parhaita pelaajia ja molemmilla oli ennen päätösruutuaan tuplat alla. Ratia pystynyt jatkamaan kaatojonoaan ja Mannoselle jäi näin mahdollisuus kääntää ottelu tamperelaisten eduksi. Mannonen ei hänkään saanut kuitenkaan tarvittavia kaatoja aikaiseksi ja Torpedos kuittasi kierroksen toisen voittonsa vaivaisella pisteen erolla joukkuetuloksin 973-972. Torpedoksen joukkueen paras pelaaja TKK-ottelussa oli Jari Ratia 231 pisteen sarjallaan. Ratian lisäksi Jarmo Ahokas onnistui tärkeässä paikassa tekemään 215 pisteen sarjan. TKK:n viisikosta Petri Mannonen oli vahvin 237 pisteen lukemin. Timo Alho vastasi toisesta tamperelaisyhdistelmän parituloksesta 206 pisteen noteerauksellaan. Vastus ei Torpedoksella helpottunut kolmannessakaan kamppailussa kun vastaan asettui sarjataulukossa jo toiseksi noussut RäMe. Kahden nihkeän voiton jälkeen Torpedos sai tässä ottelussa jo hieman nostettua tasoaan mutta tällä kertaa vastus oli yksinkertaisesti liian kova. Tuloksena olikin päivän parhaasta joukkuetuloksesta huolimatta selkeä tappio. RäMe aloitti ottelun vahvasti ja jo toisessa ruudussa lohjalaiset olivat siirtyneet noin 40 pisteen johtoon. Kolmannessa ruudussa johto kasvoi vielä kymmenellä pisteellä mutta sarjan puoliväliin mennessä Torpedos oli puolestaan pystynyt nousemaan jo kymmenen pisteen johtoon. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin RäMe:en toinen isku ja siihen Torpedos ei enää pystynyt vastaamaan. Heikon viidennen ruutunsa jälkeen RäMe heitti kuudenteen ruutuunsa kolme tuplaa ja seitsemännessä ruudussa kaikki joukkueen pelaajat pystyivät peräkkäiskaatoihin. Kun kahdeksannessa ruudussakin vielä neljän RäMe:en pelaajista teki kaadot oli ero Torpedoksen venähtänyt kolmessa ruudussa noin 90 pisteeseen. Peli olikin tässä vaiheessa jo käytännössä pelattu ja viimeiset ruudut olivat molemmilta joukkueilta enää lähinnä heittelyä. Ottelun loppulukemat kirjattiin RäMe:en hyväksi hulppein 1067-1173 -lukemin. Voittajajoukkueen huima joukkuetulos muodostui Sami Salinin 244, Toni Laineen 241, Kai Siltalan 238, Lasse Lintilän 229 ja Ari Halmeen 221 pisteen sarjoista. Torpedoksen joukkueesta Mika Oksanen oli jälleen paras 236 pisteen sarjallaan. Muista torpedoslaisista Pasi Pöllänen heitti 224, Jarmo Ahokas 205 ja kierroksen alkuvaiheissa melkoisissa hankaluuksissa ollut ruotsalaisvahvistus Erik Andersin 203 pisteen lukemat. RäMe Torpedoksen kiusana loppuun saakka Ruokailutauon jälkeen Torpedos kohtasi kierroksen neljännessä ottelussa Helsingin Tornadoksen. Radat oli tauon aikana jälleen hoidettu ja tulostaso putosikin dramaattisesti edellisen ottelun lukemista. Torpedos oli kuitenkin omaksunut Tampereen olosuhteet jo aamupäivän pelejä paremmin ja Tornados joutui taipumaan selvään tappioon. Tasaisten ensimmäisten ruutujen jälkeen Torpedos nykäisi neljänteen ruutuun mennessä itselleen jo noin 60 pisteen etumatkan. Tornadoksen vaikeuksien jatkuessa ero oli kuudennessa ruudussa jo noin 90 ja seitsemännessä ruudussa peräti 120 pistettä. Viimeisissä ruuduissa ei tälläkään kertaa siten nähty enää totista taistelua voitosta vaan Torpedos pääsi kuittaamaan voittobonukset varsin helposti. Torpedoksen voittolukemat ottelussa merkittiin lopulta yhteistuloksin 1047-896. Torpedoksen joukkueen ehdoton hahmo oli peräti 276 pisteen sarjan heittänyt Mika Oksanen. Yli parivauhtiin pystyi myös 211 pisteen lukemat heittänyt Pasi Pöllänen. Tornadoksen joukkueesta kukaan ei päässyt yli 200 pisteen lukemiin sillä joukkueen parhaan pelaajan Olli Hossinkin tulos jäi 199 pisteeseen. Viidennessä ottelussa Helsingin Patteria vastaan Torpedos ajautui jälleen vaikeuksiin. Kaksi ensimmäistä ruutua edettiin tasatahdissa mutta kolmannessa ruudussa Patteri otti itselleen etulyöntiaseman. Sarjan puoliväliin mennessä Patteri ei kuitenkaan pystynyt kasvattamaan eroa 20 pistettä suuremmaksi ja kuudennesta kahdeksanteen ruutuun Torpedos oli jopa kymmenisen pistettä vastustajaansa edellä. Yhdeksännessä ruudussa Torpedos sortui kuitenkin kahteen tyhjään ja Patteri vastasi kolmella tuplalla. Ennen päätösruutua Patteri siirtyikin noin 40 pisteen johtoon ja tämän johtoaseman se pystyi säilyttämään loppuun saakka. Yhteistuloksin 928-976 Torpedos kärsikin lopulta kierroksen toisen tappionsa. Patteri-ottelussa Torpedoksen parhaimmistoa olivat Mika Oksanen 212 ja Jari Ratia 211 pisteen sarjoillaan. Patterin voiton takuumies oli puolestaan 238 pisteen sarjan heittänyt Rauli Raita. Muista Patterin pelaajista Palermaan veljeksistä Osku jäi yhden ja Toni kolmen pisteen päähän parirajasta. Ylemmän loppusarjan ensimmäinen pelipäivä päättyi Torpedoksen osalta jo lauantain toiseen kohtaamiseen RäMe:en kanssa. Ensimmäisessä välienselvittelyssä Torpedosta kaltoin kohdellut lohjalaisyhdistelmä aloitti nytkin vahvasti ja kolmessa ruudussa Torpedos olikin jälleen jäänyt vastustajastaan noin 50 pisteen päähän. Torpedos ei kuitenkaan luovuttanut helpolla ja kuudenteen ruutuun mennessä sarjajohtaja oli noussut ottelussa jälleen tasoihin. Ottelun loppu oli kuitenkin toisinto seurojen päivän ensimmäisestä kohtaamisesta. RäMe teki sarjan puolivälin jälkeen jälleen uuden iskun eikä Torpedos siihen pystynyt enää vastaamaan. Kahdeksanteen ruutuun mennessä RäMe:en johto oli jo noin 60 pistettä ja joukkueiden välinen ero pysyi suunnilleen noissa lukemissa ottelun loppuun saakka. Päivän päätöskamppailun loppulukemat merkittiin Torpedoksen kannalta tappiollisesti pistein 977-1059. Torpedoksen viisikosta kunniakkaasti osuutensa päättivät 220 pisteen lukemin pystynyt Jarmo Ahokas sekä 202 pisteen sarjan itselleen merkkauttanut Erik Andersin. Tämäkään suoritus ei kuitenkaan riittänyt kun RäMe:en joukkueesta Juho Mäkelän tulos oli 233, Toni Laineen 215, Ari Halmeen 213 ja Lasse Lintilän 212 pistettä. Vain yksi joukkue parivauhdissa kierrostilastossa Kauden ratkaisupelit ylemmässä loppusarjassa käynnistyivät nihkeästi sillä Tampereen lauantaikierroksella vain RäMe onnistui joukkueena pelaamaan yli parivauhtia. Lohjalaisten 1037,67 pisteen keskiarvo oli selkeästi päivän paras sillä toiseksi tiiveintä tahtia pitänyt kotijoukkue TKK ylsi sekin ainoastaan 993,50 pisteen keskivauhtiin. Muita selvästi paremmasta keskiarvostaan huolimatta RäMe onnistui voittamaan kuudesta ottelustaan vain neljä. Tämäkin suoritus riitti kuitenkin sekin ylivoimaiseen kierrosvoittoon 370 pisteen erolla myös neljään voittoon päätyneeseen Tornadokseen. Torpedos oli kolmella voitollaan ja yhtä monella tappiollaan kierroskolmonen 447 pistettä päivän ykkösjoukkuetta jäljessä. Sarjataulukossa Torpedos säilytti johtoasemansa 683 pisteen erolla ennen toiseksi noussutta RäMe:en joukkuetta. Lauantaina vain kahteen voittoon pystynyt Giants putosi kolmanneksi ja ero Torpedokseen kasvoi jo 1161 pisteeseen. Neljäntenä oleva TKK on puolestaan 1530 pistettä Torpedosta ja 369 pistettä viimeistä mitalipelipaikkaa jäljessä. Torpedoksen osalta mitalipelipaikka alkaa käytännössä olla varma ennen kauden yhdeksää viimeistä ottelua. Runkosarjan voitosta ja samalla suorasta loppuottelupaikasta lahtelaisyhdistelmä voi kuitenkin vielä joutua käymään tiukkaakin taistelua kokonaistilanteessa kakkoseksi nousseen RäMe:en kanssa. Lauantain otteluissa parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi TKK:n Petri Mannonen joka heitti kierroksen kuusi sarjaa läpi 226,50 pisteen keskiarvolla. Mannosen lisäksi yli 220 pisteen vauhtiin pystyi ainoastaan RäMe:en Kai Siltala 220,33 pisteen lukemillaan. Kierroskolmonen oli Tornadoksen Pauli Dahlbom keskiarvolla 217,80 ennen 215,50 pisteen keskivauhdilla päivän ottelut keilannutta Torpedoksen Mika Oksasta. Torpedoksen joukkueen muut pelaajat eivät kierroksen otteluissa olleet aivan parhaimmillaan. Oksasen lisäksi kukaan muu torpedoslaisista ei nimittäin pystynyt yli 200 pisteen keskiarvoon sillä joukkueen toiseksi parhaan pelaajan Pasi Pölläsen kierroskeskiarvo jäi 199,17 pisteeseen. Lähes Pölläsen vauhtiin pystyi myös Jarmo Ahokas 198,80 pisteen noteerauksellaan. SM-liigan ylemmän loppusarjan pelit jatkuvat heti sunnuntaina pelattavilla toisella kuudella ottelulla. Ylemmän loppusarjan viimeiset kolme ottelua pelataan puolestaan SM-liigan päätösviikonvaihteessa Talissa. Näiden ottelujen jälkeen samana päivänä heitetään vielä kolmen parhaan joukkueen mitalipelit. Ylemmän loppusarjan ensimmäisen kierroksen jälkeisiin tuloksiin on mahdollista tutustua kotisivujemme tulososiossa. KOLMOSSARJASSA TUNNELMA TIIVISTYY Valtakunnallisen Kolmossarjan kauden viides kierros pelattiin maaliskuun toisena lauantaina. Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit jatkuivat tuolloin Tapiolassa, jossa lohko 6 jatkoi pelejään erittäin mielenkiintoisista asetelmista. Torpedoksen lohko on ensimmäistä kierrosta lukuun ottamatta ollut varsin tasainen ja vielä neljän pelatun kierroksenkin jälkeen kolme joukkuetta taistelee lohkon ykkössijasta sekä samalla noususta Kakkossarjaan. Neljän kierroksen jälkeen kärkipaikalla ollut Torpedos yritti Tapiolassa karistaa uhkaajansa kannoiltaan pelaamalla kierroksen ottelut lähes 830 pisteen keskiarvolla. Haastajat kavensivat tästäkin huolimatta lahtelaisten etumatkaa ja nousivat ennen kauden päätöskierrosta jo iskuetäisyydelle. Alku lupaili hyvää Tapiolan ottelut alkoivat Torpedoksen kakkosjoukkueen osalta kamppailulla Heinolan Tamboxia vastaan. Lohkon kärkijoukkueen kierros käynnistyi mainiosti sillä ensimmäisessä ottelussa Tambox oli täysi vastaantulija ja Torpedoksen peli kulki puolestaan mainiosti. Timo Aallon 257 ja Ville Haapasen 232 pisteen sarjojen vauhdittamana Torpedos kasasikin 860 pisteen yhteistuloksen ja 684 pisteen lukemiin jäänyt Tambox jäi lahtelaisten jalkoihin peräti 176 pisteen erolla. Toisessa ottelussa Tampereen Gold Fingersin kakkosjoukkuetta vastaan Torpedos tiivisti tahtia entisestään. Koko kvartetti takoi taululle paritulokset ja joukkuetulos nousi vakuuttaviin 917 pisteen (ka. 229,25) lukemiin. Lohkon viimeiseksi jämähtänyt GF heitti sekin kohtuullisen 771 pisteen yhteistuloksen mutta tämä tahti ei riittänyt alkuunkaan vauhtiin päässeelle Torpedoksen nelikolle vaan tappiota kertyi peräti 146 pisteen verran. Kahden pelatun ottelun jälkeen Torpedoksen asema lohkokärjessä vaikuttikin varsin turvalliselta. GF-ottelussa Torpedoksen ykköspelaaja oli jälleen Timo Aalto tällä kertaa 248 pisteen sarjallaan. Joukkueen kapteeni Pekka Ahokas vertyi lähes samanlaiseen suoritukseen kaataessaan keiloja 245 pisteen edestä. Ville Haapasen sarjaan merkittiin puolestaan 213 pisteen lukemat ja joukkueen "heikoin" lenkki Jarno Aalto tekaisi hänkin 211 pisteen tuloksen. Kyyti kylmeni loppua kohden Kahden voitto-ottelun jälkeen Torpedos kohtasi tärkeässä pelissä kotihallissaan pelanneen Helsingin Boltsi-72:n. Torpedos ei ottelussa pystynyt enää kahden ensimmäisen sarjan veroisiin suorituksiin ja Timo Aalto olikin 223 pisteen sarjallaan ainoa yli paritulokseen pystynyt torpedoslainen. Kotijoukkue vyörytti samanaikaisesti laajalla rintamalla ja Torpedos joutuikin taipumaan kierroksen ensimmäiseen tappioonsa yhteistuloksin 772-880. Voittobonuksilla Boltsi-72 kavensi näin Torpedoksen etumatkaa kerralla 228 pisteellä. Kierroksen neljännessä ottelussa Torpedos tiivisti jälleen tahtia ja tuloksena oli päivän kolmas yli 800 pisteen joukkuesarja. Lähinnä Jarno Aallon 223 ja Ville Haapasen 219 pisteen sarjojen ansiosta Torpedoksen yhteistulos merkittiin nimittäin 813 pisteen lukemin. Vastassa ollut Tampereen Veijarit pelasi kuitenkin lähes hurmiossa ja tuloksena oli huikea 929 pisteen (ka. 232,25) joukkuesarja. Torpedos kärsi näin toisen peräkkäisen tappion tällä kertaa 116 pisteen marginaalilla. Viidennessä ja samalla kierroksen viimeisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Boltsi-72:n vahvojen otteiden myötä lohkon kolmossijalle Tapiolassa pudonnut Forssa Bowling Club. Torpedos pystyi tässäkin ottelussa kohtuulliseen suoritukseen vaikka kolme joukkueen pelaajista jäikin alle 190 pisteen tuloksiin. Jarno Aallon 245 pisteen rutistuksella yhteistulosta kertyi silti 784 pisteen verran. FBC oli kuitenkin päättänyt vielä taistella lohkovoitosta ja 870 pisteen joukkuetuloksellaan se aiheuttikin Torpedokselle jo päivän kolmannen tappion. Voitollaan FBC kavensi eroa lahtelaisiin 206 pisteellä ja Torpedos joutuukin kauden päätöskierroksella tekemään vielä täyden päivätyön pitääkseen forssalaiset takanaan. Ratkaisut nähdään Tampereella Kolmossarjan lohkon 6 viides kierros oli todella tasokas sillä neljä lohkon kuudesta joukkueesta pelasi kierroksen ottelut reilusti yli 800 pisteen joukkuekeskiarvolla. Kierroksen parhaasta esityksestä vastasi kotijoukkue Boltsi-72 joka voitti neljä viidestä ottelustaan pelaten peräti 854,60 pisteen keskivauhtia. Neljään voittoon pystyivät myös Veijarit sekä FBC mutta niiden keskiarvot olivat helsinkiläisiä heikompia. Veijarit jäi kierrostilaston ykköspaikasta lopulta 45 ja FBC 181 pistettä. Torpedos pelasi kierroksen viisi ottelua 829,20 pisteen joukkuekeskiarvolla. Tämäkään suoritus ei tällä kertaa riittänyt kuin kahteen otteluvoittoon ja kierroksen neljänteen sijaan 367 pistettä kierrosvoittajaa jäljessä. Torpedos ei siten näytä viihtyvän erityisen hyvin normaalia korkeammassa tulostasossa sillä lokakuussa Forssassa pelatulla vielä Tapiolaakin kovempitasoisella kierroksella lahtelaiset jäivät niin ikään kahteen voittoon ja kierrostilaston neljänneksi reilusti yli 800 pisteen joukkuekeskiarvostaan huolimatta. Lohkon kokonaistilanteessa Torpedos säilytti johtoasemansa 106 pisteen erolla ennen toiseksi noussutta Boltsi-72:n joukkuetta. FBC nousi sekin vain 227 pisteen päähän kärkipaikasta ja siten vielä mukaan taisteluun sarjanoususta. Neljäntenä oleva Veijarit on hyvästä Tapiolan kierroksestaan huolimatta 627 pisteen päässä Torpedoksesta ja viimeisen kierroksen viisi peliä lienevät liian lyhyt aika tuon eron kiinnikuromiseen. Lohkon loppupäässä GF:n kakkosjoukkue ja Tambox käyvät puolestaan täysin omilla lukemillaan kamppailua putoamista vastaan. Joukkueista toisen kohtalona on jatkaa pelejään ensi kaudella Nelossarjassa. Tapiolassa kierroksen parhaaksi pelaajaksi nousi Forssan pelien tapaan Boltsi-72:n Juha Åberg. Tällä kertaa Åberg selvitti kierroksen viisi ottelua 227,20 pisteen keskivauhdilla. Kierrostilaston kakkospaikan jakoivat Veijareiden Hannu Tuulola ja Torpedoksen Timo Aalto jotka molemmat päätyivät 217,40 pisteen keskiarvoon. Yli 210 pisteen henkilökohtaisia keskiarvoja löytyi kierroksella kaikkiaan yhdeksän ja tähän joukkoon mahtui myös Torpedoksen Jarno Aalto 212,40 pisteen noteerauksellaan. Muista torpedoslaisista Ville Haapanen pystyi hänkin yli 200 pisteen keskiarvoon 201,80 pisteen lukemillaan. Kolmossarjan kausi päättyy maaliskuun viimeisenä päivänä Tampereella pelattavaan kuudenteen kierrokseen. Lohkossa 6 on tuolloin tiedossa raastavan jännittäviä hetkiä kun kolme kärkijoukkuetta ratkovat sarjanousun kohtalon viidessä jäljellä olevassa ottelussa. Lohkon viiden kierroksen jälkeisiin tuloksiin voi loppuratkaisuja odoteltaessa tutustua kotisivujemme tulososiossa. OKSASELTA JÄLLEEN MERKINTÄ KOLMESATASTILASTOIHIN Maaliskuun ensimmäisenä maanantaina saatiin Torpedoksen kolmesatastilastoihin jälleen uusi keilahalli. Kuluvalle kaudelle Torpedoksen riveihin liittynyt Mika Oksanen teki tuolloin nimittäin Torpedoksen seurahistorian ensimmäisen Kuusankoskella heitetyn 300 pisteen sarjan. Täysi kaatorivi heti avaussarjaan Tuoreimman kolmesatasensa Oksanen heitti Pohjois-Kymen RKM:n Erikoiskilpailun karsinnan yhteydessä. Karsintavaiheessa pelattiin kuusi sarjaa eurooppalaisella pelitavalla ja Oksanen räväytti täydet 12 kaatoa heti ensimmäiseen sarjaansa radalla 2. Oksanen ei häkeltynyt ensimmäisen sarjan täydellisestä onnistumistaan vaan jatkoi toisessakin sarjassa keilojen kurittamista. Yhdeksän kaadon lisäksi sarjaan mahtui myös kolme paikkoa mikä riitti tällä kertaa 249 pisteen sarjatulokseen. Kahden sarjan jälkeen Oksasen yhteistulos olikin noussut jo muikeaan 549 pisteeseen (ka. 274,50). Kolmannessa sarjassaan Oksanen oli jälleen lähellä kolmesatasta sillä tämäkin sarja alkoi yhdeksällä peräkkäiskaadolla. Viimeiseen ruutuun jäi kuitenkin pystyyn kolmen keilan reikä ja paikkoheiton livettyä kokonaan ohi sarjatulos merkittiin tällä kertaa 261 pisteen lukemin. Kolmeen ensimmäiseen sarjaa Oksasella oli siten kasassa jo 810 pisteen (ka. 270,00) yhteistulos. Edellisen sarjan päättäneen tyhjän jälkeen Oksasen neljäs sarja alkoi sekin kahdella paikkaamattomalla reiällä. Heikkoa alkua seurasi kuuden kaadon jono ennen kuin kaksi viimeistä ruutua tuottivat jälleen tulokseksi reiät. Komeasta kaatojonosta huolimatta neljännen sarjan tulos jäi näin ollen 197 pisteeseen mikä merkitsi neljään sarjaan 1007 pisteen (ka. 251,75) yhteiskertymää. Kaksi viimeistä sarjaa jatkuivat vaihtelevina. Viidennessä sarjassa Oksasen takoi kahdeksan kaatoa mutta tulosta laski kaksi kahden keilan missiä. 234 pisteen sarjatuloksella viiden sarjan yhteistulos merkittiin 1241 pisteen (ka. 248,50) lukemin. Viimeiseen sarjaansakin Oksanen teki vielä yhdeksän kaatoa mutta kolmanteen ruutuun lipsahtanut yhden keilan missi piti sarjatuloksen 237 pisteessä. Kuuteen sarjaansa Oksanen kaatoi kuitenkin keiloja 1478 pisteen (ka. 246,33) pisteen edestä mikä takasi kouvolalaiselle karsintavaiheen kärkipaikan. Oksasen kuuden sarjan tilastomerkinnät olivat varsin mielenkiintoiset. 53 kaadon lisäksi pöytäkirjasta löytyi nimittäin ainoastaan kuusi paikkoa, viisi reikää ja kolme missiä. Hyvästä lopputuloksesta huolimatta paikkoprosentti jäi siten tällä kertaa todella alhaisiin vajaan 43 prosentin lukemiin. Oksasen kolmas täysosuma Kuusankoskella Viimeisimmän tilastopäivityksen jälkeen Torpedosta edustettaessa on nyt heitetty yhteensä 76 kolmesatasta. Kuusankoski oli järjestyksessään 23. halli jossa torpedoslaiset ovat 300 pisteen sarjan onnistuneet tekemään. Vuoden 2007 aikana täydellisiä sarjoja on Torpedoksen pelaajilta syntynyt nyt jo viisi. Mika Oksasen uralla tämänkertainen kolmesatanen oli jo 30. täysosuma. Näistä 300 pisteen sarjoista yhteensä kolme on heitetty Kuusankoskella. Aikaisemmat onnistumiset kyseisessä hallissa näkivät päivänvalon vuosina 2003 ja 2006. Kaiken kaikkiaan Oksanen on tehnyt 300 pisteen sarjoja yhteensä 12 hallissa. Oksanen on 30:lla täysosumallaan eniten kolmesatasia urallaan heittänyt torpedoslainen. Lähimpänä Oksasen lukemia on Jarmo Ahokas 27:llä kolmesatasellaan. Jari Ratialla 300 pisteen sarjoja on puolestaan 20. Torpedosta edustettaessa heitettyjen kolmesatasten määrässä Ratia on puolestaan ykkönen 19 tilastomerkinnällään. Ahokas on tämänkin tilaston kakkonen 14 kolmesatasella ennen kuusi 300 pisteen sarjaa Torpedosta edustaessaan heittänyttä Pasi Pöllästä. Oksasella on nyt koossa kolme Torpedos-kolmesatasta. Torpedoksen päivitetyt seuraennätystilastot ovat nyt nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. KOLME MITALIA VETERAANI- JA
SENIORIMESTARUUSKISOISTA Lahti-Bowlingin veteraanien, seniorien ja nuorten mestaruuskilpailujen henkilökohtaiset loppukilpailut pelattiin maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Loppukilpailuun oli selviytynyt kuuden sarjan alkukilpailun perusteella 12 parasta keilaajaa veteraani- ja seniorimiesten sarjoista, kuusi parasta yhdistetystä veteraani- ja seniorinaisten sarjasta sekä kaikki viisi karsintavaiheeseen osallistunutta nuorten sarjalaista. Loppukilpailussa käytettiin karsintavaiheen tuloksia pohjapisteinä ja näihin tuloksiin jatkettiin aluksi toiset kuusi sarjaa. Tämän jälkeen yhteensä 12 pelatun sarjan tulosten perusteella neljä parasta kustakin kilpailusarjasta selvisi pudotuspeleihin. Torpedos on viimeisten vuosien aikana menestynyt erinomaisesti erityisesti veteraani- ja seniorimiesten sarjoissa. Tänäkin vuonna henkilökohtaisiin loppukilpailuihin oli selviytynyt yhteensä kuusi Torpedoksen edustajaa. Nämä heittäjät onnistuivat tällä kertaa haalimaan kaiken kaikkiaan kolme mitalia, joista kaksi oli hopeista ja yksi pronssinen. Pohjanlahti niukasti pudotuspeleihin Veteraanimiesten loppukilpailuun lähti kärkipaikalta Torpedoksen Seppo Koukonen joka oli voittanut veteraanien henkilökohtaisen mestaruuden peräti neljänä edellisenä vuonna. Koukosen johto toisena olleeseen seuratoveri Raimo Pohjanlahteen oli karsintavaiheen jälkeen 46 pistettä. Kolmantena loppukilpailuun lähdettäessä oli Golf-Keilaajien Antero Immonen ja neljäntenä Areksen Juhani Lehtokumpu. Loppukilpailu käynnistyi vauhdikkaasti kun Kaadon Urho Roivas taituroi ensimmäiseen sarjaansa peräti 268 pisteen lukemat. Samanaikaisesti Seppo Koukonen vankisti johtoasemaan heittämällä 224 pisteen sarjan. Kaikkien muiden loppukilpailussa mukana olleiden heittäjien avaussarjat olivat 180 ja 215 pisteen välillä. Kolmessa seuraavassa sarjassa ei nähty yli 220 pisteen lukemia yhdeltäkään pelaajalta ja mahdollisuudet selviytyä neljän parhaan pudotuspeleihin säilyivät siten vielä lähes kaikilla mukanaolijoilla. Viidennessä sarjassa alkoi sitten jälleen tapahtua. Vahvinta peliä neljässä ensimmäisessä sarjassa esittänyt Urho Roivas teki viidenteen sarjaansa varmemmaksi vakuudeksi 225 pisteen tuloksen ja varmisteli tällä suorituksellaan paikkaansa neljän parhaan joukossa. Toinen onnistuja kärkipään pelaajista oli tasaisesti parirajan tuntumaan koko loppukilpailun alkuosan heittänyt Areksen Pentti Metso joka 212 pisteen sarjallaan nousi vahvaksi ehdokkaaksi pudotuspelipaikoille. Muista finalisteista Keila-Kallejen Pentti Kasperi heitti 224 pisteen sarjan mutta hänen jatkomahdollisuutensa olivat menneet jo aikaisemmin 139 ja 148 pisteen sarjojen myötä. Kuudennessa sarjassa nähtiin sitten tiukkaa taistelua jatkoon oikeuttavista sijoituksista. Ykkösenä ollut Seppo Koukonen päätti loppukilpailun ensimmäisen vaiheen 225 pisteen sarjaan ja varmisti suoran loppuottelupaikkansa lopulta yli sadan pisteen erolla pahimpiin uhkaajiinsa. Kakkossijalla ollut Raimo Pohjanlahti puolestaan ajautui vaikeuksiin 151 pisteen sarjansa myötä ja itsekin vain 172 pisteeseen jäänyt Urho Roivas siirtyikin kakkostilalle 18 pisteen erolla Pohjanlahteen. Viimeiseen sarjaansa 226 pisteen lukemat taistellut Pentti Metso onnistui myös ohittamaan Pohjanlahden 13 pisteellä ja näin jopa Pohjanlahden jatkopaikka alkoi olla vaarassa. Juhani Lehtokummun viimeisen sarjan jäädessä 205 pisteeseen säilytti Pohjanlahti lopulta neljännen tilansa ja samalla viimeisen jatkopeleihin oikeuttavan sijoituksen. Eroa Lehtokumpuun jäi 12 sarjan yhteistuloksissa vain 16 pistettä. Lehtokummun lopullinen sijoitus oli näin viides ennen Keila-Veikkojen Urpo Palmista ja Ässän Pertti Laaksosta. Koukosen valtakausi veteraaneissa päättyi Pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa eli puolivälierässä olivat vastakkain Raimo Pohjanlahti ja Pentti Metso. Hyvätasoisessa ja tasaisessa ottelussa Metso otti lopulta ehkä hieman yllättäenkin voiton Pohjanlahdesta sarjoin 224-212. Pohjanlahti jäi siten mitalipelien ulkopuolelle Metson jatkaessa välierään. Välierässäkin pelin taso säilyi korkeana Urho Roivaksen osoittautuessa luvuin 243-224 Pentti Metsoa paremmaksi. Loppuottelussa tulostaso ei enää päätä huimannut ja Roivaksen 196 pisteen sarja riittikin mestaruuden varmistamiseen loppukilpailun alkuosaa suvereenista hallinneen Seppo Koukosen jäätyä 180 pisteen tulokseen. Roivas katkaisi näin Koukosen neljän veteraanimestaruuden putken ja jätti Torpedos-vasurin hopealle. Pronssimitalin tämänvuotisista suorituksistaan ansaitsi puolestaan Pentti Metso. Honkanen ja Mähönen kärkikahinoissa Seniorien sarjassa karsintavaiheen paras heittäjä oli ollut Valtin Harri Hakala joka 1275 pisteen tuloksellaan jätti toisena olleen Lahden Keilaajien Pauli Tiihosen 34 pisteen päähän. Torpedoksen pelaajista itsensä loppukilpailuun olivat selvittäneet Kyösti Mähönen (3./1239), Simo Honkanen (4./1202) sekä Jarkko Venäläinen (7./1144). Loppukilpailun käynnistyessä parhaiten vauhtiin pääsi LK:n Jukka Stenström 244 pisteen sarjallaan. Toinen onnistuja tässä vaiheessa oli KK:n Hannu Virlander 231 pisteen tuloksella. Muiden pelaajien osalta kamppailu pudotuspelipaikoista käynnistyi varsin maltillisissa merkeissä. Toisessa sarjassa Virlander ja Stenström jatkoivat hyviä otteitaan Virlanderin heitettyä 257 ja Stenströmin 246 pisteen sarjat. Muista pelaajista vauhtiin pääsivät myös KV:n Jouko Jeskanen 242, LK:n Risto Teirikangas 238 ja Torpedoksen Kyösti Mähönen 225 pisteen lukemin. Kolmannen sarjan onnistuja oli puolestaan jälleen Risto Teirikangas tällä kertaa 235 pisteen tuloksella. Loppukilpailun alkuosan puolessa välissä jatkomahdollisuudet oli kuitenkin vielä lähes kymmenellä pelaajalla. Kahdessa seuraavassa sarjassa Jukka Stenström varmisteli suoran loppuottelupaikkansa heittämällä 226 ja 220 pisteen lukemat. Viimeisen sarjan 150 pisteen lipsahduksesta huolimatta kuuteen sarjaan kertyi 1255 pistettä mikä riitti pitämään Stenströmin yhteistuloksissa kärkipaikalla 13 pisteen erolla ennen toiseksi viimeisen sarjan 234 pisteen noteerauksellaan kakkospaikalle noussutta Kyösti Mähöstä. Kaksi viimeistä jatkopaikkaa menivät tasaista parivauhtia kolme viimeistä sarjaansa heittäneille Harri Hakalalle ja Simo Honkaselle. Hakalan ero kärkipaikkaan oli lopulta 60 ja Honkasen 69 pistettä. Ensimmäisenä jatkopelien ulkopuolelle jäi Risto Teirikangas joka joutui tunnustamaan Simo Honkasen kymmenen pistettä paremmakseen. Honkanen ratkaisi jatkopaikan itselleen viimeisessä sarjassa kukistamalla Teirikankaan siinä luvuin 215-180. Seniorien kilpailun kuudenneksi sijoittui kakkossijalta loppukilpailuun startannut Pauli Tiihonen. Seitsemäs oli Kaadon Risto Jortikka ennen KK:n loppua kohden hyytynyttä Hannu Virlanderia. Torpedoksen pelaajista omaan loppukilpailuosuuteensa vain 1006 pisteen tuloksen kasaan saanut Jarkko Venäläinen sijoittui lopulta kymmenenneksi 228 pisteen päähän viimeisestä jatkopaikasta. Stenström seniorien yllätysvoittaja Ensimmäisessä pudotuspeliottelussa kohtasivat Simo Honkanen ja Harri Hakala. Tasaisessa kamppailussa Honkanen pystyi kukistamaan Hakalan 18 pisteellä sarjatuloksin 192-174. Näin Hakalan karsintavaiheen kärkipaikka vaihtui lopulta kilpailun neljänteen sijaan Honkasen edetessä mitalipeleihin. Välieräottelussa olivat vastakkain Torpedos-kaksikko Simo Honkanen ja Kyösti Mähönen. Peli ei muodostunut kovinkaan korkeatasoiseksi ja Mähönen etenikin loppuotteluun lopulta vaatimattomalla 176 pisteen tuloksella. 160 pisteen lukemiin jäänyt Honkanen päätyi näin tämänvuotisen kilpailun kolmanneksi. Loppuottelussa Mähösen paras puhti oli jo poissa ja Jukka Stenström kuittasikin mestaruuden melko helpolla. Loppuottelun päätöslukemat kirjattiin Stenströmin hyväksi pistein 201-169 ja seniorisarjan mestaruus ratkesi näin ollen selkeällä 32 pisteen marginaalilla. Tonteri ja Sandberg muut mestarit Nuorten sarjassa loppukilpailuun selviytyivät kaikki viisi karsintavaiheeseen osallistunutta keilaajaa. Torpedoksen Timo Huuskonen ei saapunut lainkaan paikan päälle loppukilpailuun joten mitalien kohtalo ratkaistiin neljän pelaajan kesken. Loppukilpailun alkuosassa LK:n Juhani Tonteri nousi karsintavaiheen jälkeen johtaneen seuratoverinsa Mikko Masalinin ohi kärkipaikalle. Eroa kaksikolle kertyi ainoastaan kahdeksan pistettä. Sirkkujen Riikka Ratia oli tässä vaiheessa kolmantena ennen kolmatta LK:n edustajaa Jani Heikkistä. Puolivälierässä Ratia kampitti Heikkisen pistein 228-212 ja välierässä kukistui puolestaan Masalin lukemin 199-185. Loppuottelussa Tonteri oli kuitenkin liian vahva vastustaja ja Ratia joutui taipumaan tappioon pistein 184-205. Nuorten sarjan mestariksi kruunattiin siten Juhani Tonteri Riikka Ratian ollessa toinen ja Mikko Masalinin kolmas. Veteraani- ja seniorinaisten mestaruus meni tänä vuonna Lahden Naiskeilaajien Maija-Liisa Sandbergille. Hopeaa otti Sirkkujen Ritva Laaka ja pronssia saman seuran Sirpa Ratia. Torpedoksen viimevuosien menestys vakuuttavaa Torpedoksen tämänvuotisista mitalipelaajista Seppo Koukonen saavutti siis jo viidennen peräkkäisen henkilökohtaisen mitalinsa Lahti-Bowlingin veteraanimestaruuskilpailuista. Neljä ensimmäistä näistä oli kaiken lisäksi kultaisia. Tämän vuoden kilpailuissa Koukonen kasvatti mitalisaalistaan lisäksi Raimo Pohjanlahden kanssa voitetulla parikullalla. Senioripuolella Koukosen meriitteihin kuuluvat puolestaan henkilökohtainen kulta vuodelta 2001, henkilökohtainen pronssi vuodelta 1998, parikulta vuodelta 2001 sekä parihopeat vuosilta 1998 ja 2000. Kyösti Mähönen jatkoi tämänkertaisella seniorien hopeamitalillaan viime vuonna alkanutta mitaliputkeaan. Vuosi sitten Mähösen mitalin väri oli pronssi. Seniorien parikilpailussa Mähönen voitti tänä vuonna kultaa yhdessä Simo Honkasen kanssa minkä lisäksi palkintokaapista löytyy parihopea vuodelta 2004. Simo Honkaselle nyt saavutettu pronssi oli jo neljäs henkilökohtainen Lahti-Bowlingin seniorimestaruuskilpailujen mitalisija. Hopeaa Honkanen nappasi vuosina 2004 ja 2006 minkä lisäksi pronssinen mitali löytyy myös vuodelta 2005. Tämänvuotisen parikullan lisäksi Honkanenkin saavutti parihopeaa vuonna 2004. Torpedoksen pelaajien menestykseen Lahden veteraanien, seniorien ja nuorten mestaruuskilpailuissa vuosien varrella voi tutustua tarkemmin kotisivujemme saavutusosiossa. TORPEDOS "SENIORIOTTELUN" VOITTOON TAMPEREELLA Torpedos pelasi vuoden 2007 toisen seuraottelunsa maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina Tampereella. Kyseessä oli tällä kertaa nyt yhteensä kuudetta kertaa pelattu senioriottelu Gold Fingersia vastaan. Ottelu pelattiin perinteiseen tyyliin GF:n erikoiskilpailun yhteydessä kuusihenkisin joukkuein. Tasoituksina käytettiin keskiarvotasoituksia (210/60%). Kuten muutaman kerran aikaisemminkin ei kyseessä ollut nytkään aivan puhdas seniorien kohtaaminen sillä kummastakin joukkueesta löytyi myös nuorempia pelureita. Varsinkin Torpedoksen senioririvistöt olivat harventuneet samanaikaisesti pelatun Lahti-Bowlingin seniori- ja veteraanimestaruuskilpailujen loppukilpailun vuoksi ja virallisesti seniori-ikäisiä pelaajia Torpedoksen joukkueesta löytyikin vain kaksi. Alkupuolisko niukkaa kotijoukkueen hallintaa Kotijoukkue GF oli otteluun lähdettäessä lievästi niskan päällä sillä yhteistasoituksissa tamperelaiset olivat 108 pistettä Torpedosta edellä. Ensimmäisessä sarjassa GF kasvatti johtoaan entisestään sillä avaussarjan tuloksissa Torpedos oli alakynnessä yhteispistein 1145-1197. Ensimmäisen pelatun sarjan jälkeen GF:n kokonaisjohto oli näin ollen 160 pistettä. Ensimmäisen sarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi 258 pisteen vauhtiin yltynyt GF:n Jaakko Sillanpää. Muista tamperelaisista myös Esko Järvinen (213), Raimo Haapanen (204) ja Raino Laukkanen (201) ylittivät parirajan. Torpedoksen joukkueesta parhaan startin kilpailulleen sai 215 pisteen sarjan heittänyt Pasi Pöllänen. Jaakko Polttilan avaussarjan tuotti puolestaan tulosta 208 pisteen verran ja Sulo Hietala taituroi hänkin 204 pisteen lukemat. Jarmo Ahokas oli neljäs Torpedoksen paritulospeluri tasan 200 pisteen sarjallaan. Toisessa sarjassa Torpedos pystyi hivenen kaventamaan GF:n etumatkaa. Lahtelaisten 1164 pisteen joukkuetulos oli 39 pistettä kotijoukkueen vastaavaa lukemaa parempi ja kahden pelatun sarjan jälkeen GF:n johto oli näin ollen 121 pistettä. Torpedoksen Jarmo Ahokas vastasi toisen sarjan parhaasta suorituksesta 232 pisteen sarjallaan. Muista torpedoslaisista onnistuivat myös 212 pisteen sarjan heittänyt Jaakko Polttila sekä 202 pisteen edestä keiloja kaatanut Antti Kapulainen. GF:n joukkueesta vahvimmin esiintyi Esko Järvinen 224 pisteen sarjallaan. Toinen parirajan puhkaissut GF:n pelaaja oli Pertti Haataja 204 pisteen noteerauksellaan. Pelin puolivälin lähestyessä Torpedos ajautui vaikeuksiin ja kolmanteen sarjaan lahtelaiset saivatkin kasaan vain 1090 pisteen joukkuetuloksen. GF pelasi rutiinituloksen 1141 pistettä kasvattaen silti kokonaisjohtoaan 51 pisteellä. Ottelun puolivälissä kotijoukkue olikin 172 pisteen karkumatkalla. Kolmannessa sarjassa olivat henkilökohtaiset onnistumiset vähissä ja GF:n Raimo Haapanen olikin 240 pisteen sarjallaan omaa luokkaansa. GF:n muista pelaajista paritulokseen pystyi Raino Laukkanen 207 pisteen lukemillaan. Torpedoksen joukkueesta vastuuta ottivat puolestaan Jarmo Ahokas 213 ja Sulo Hietala 201 pisteen sarjoillaan. Ottelun loppu täydellistä Torpedoksen hallintaa Ottelun neljännessä sarjassa asetelmat kääntyivät täydellisesti päälaelleen. Alkusarjojen ajan takaa-ajajan roolissa ollut Torpedos räväytti peräti 1344 pisteen (ka. 224,00) joukkuesarjan ja GF sekosi samanaikaisesti konsepteissaan täysin. GF:n saatua kasaan vain 982 pisteen (ka. 163,67) yhteistuloksen voitti Torpedos neljännen sarjan 362 pisteellä. Samalla Torpedos nousi lähes 200 pisteen takamatkalta 190 pisteen johtoon. Torpedoksen hurjan joukkuesarjan pääarkkitehdit olivat 278 pisteen tuloksen heittänyt Pasi Pöllänen sekä 259 pisteen sarjan tekaissut Jarmo Ahokas. Lisäksi Antti Kapulainen sarjatulos oli 208, Juhani Kapulaisen 205 ja Sulo Hietalan 202 pistettä. GF:n joukkueen lamautumisesta kertoo sekin että tamperelaisten paras henkilökohtainen suoritus neljännessä sarjassa oli Janne Hovilaisen 178 pisteen noteeraus. Viides sarja ei sekään tuonut lohtua kotijoukkueen synkkyyteen. GF:n joukkuesarja ylitti tälläkin kertaa tuhannen pisteen rajan vain niukasti ja Torpedoksen jatkaessa lennokasta menoaan ratkesi seuraottelu käytännössä jo ennen viimeistä sarjaa. Viidennen sarjan joukkuetulokset merkittiin Torpedoksen hyväksi pistein 1309-1007 ja ennen viimeistä sarjaa Torpedos oli karannut vastustajaltaan jo 492 pisteen päähän. Torpedoksen lopullisen irtioton takana olivat varsinkin 247 pisteen sarjan vasuroinut Jaakko Polttila sekä kolmen vaikean sarjan jälkeen peli-ilonsa löytänyt Juhani Kapulainen 241 pisteen lukemillaan. Yli parivauhtia heittivät myös Jarmo Ahokas (212), Sulo Hietala (206) sekä Pasi Pöllänen (204). GF:n yksinäinen onnistuja sarjassa oli puolestaan Raino Laukkanen 213 pisteen noteerauksellaan. Päätössarja oli Torpedoksen kahden sarjan kaatoilottelun jälkeen enää muodollisuus mutta siihenkin lahtelaisyhdistelmä tekaisi vielä 1243 pisteen yhteistuloksen. GF:n peli piristyi hivenen loppua kohden mutta 1139 pisteen joukkuetuloksella ero yhteistilanteessa kasvoi vielä 104 pisteellä. Lopputuloksissa Torpedos olikin peräti 596 pistettä kotijoukkuetta edellä. Päätössarjassa vierasjoukkueen vahvimmat olivat tutut nimet Jarmo Ahokas ja Pasi Pöllänen. 267 pisteen loppukirin esittänyt Pöllänen oli kuudennen sarjan paras heittäjä Ahokkaan 248 pisteen tuloksen ollessa toiseksi korkein noteeraus. Ahokkaan kanssa tasapisteisiin päätyi tosin myös GF:n Raino Laukkanen. Muista pelaajista viimeiseen sarjaansa parituloksen merkkautti ainoastaan Torpedoksen Juhani Kapulainen 203 pisteen lukemin. Torpedos niskan päällä tilastoissa Tampereen ottelun parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Jarmo Ahokas 1364 pisteen (ka. 227,33) yhteislukemillaan. Toisena pelaajan yli 1300 pisteen pääsi Ahokkaan joukkuetoveri Pasi Pöllänen joka keräsi kuuteen sarjaansa 1317 pisteen yhteistuloksen. Tuloslistan kärki tässä "senioriottelussa" oli siis varsin nuorekasta väkeä. GF:n parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Raino Laukkanen 1269 pisteen tasoituksellisella tuloksellaan. Tällä tuloksella Laukkanen sijoittui ottelun kokonaistuloksissa kolmanneksi kolme pistettä edellä Torpedoksen Antti Kapulaista. Yli 1200 pisteen tasoitukselliset yhteistulokset heittivät myös Torpedoksen Jaakko Polttila (1231) ja Sulo Hietala (1210) sekä GF:n Raimo Haapanen (1216). Torpedos otti nyt kuudetta kertaa pelatussa seuraottelussa neljännen voittonsa. Torpedos on voittanut kaikki kolme kotihallissaan pelattua koitosta mutta tämänkertainen voitto oli lahtelaisille ensimmäinen Tampereella. Otteluvoitot ovat siis tällä hetkellä 4-2 Torpedoksen hyväksi. Torpedoksen ja GF:n väliset seuraottelut jatkuvat vielä tämän kevään aikana Lahden Rahaturnauksen yhteydessä pelattavalla koitoksella. Tampereen ottelun tarkemmat tulokset ovat puolestaan tarkasteltavissa kotisivujemme tulososiossa. SARJAMYLLYN VOITTO KARKASI TORPEDOKSELTA Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn kauden 2006-2007 viides ja samalla toiseksi viimeinen kierros pelattiin maaliskuun toisena lauantaina. Kaikki kolme divisioonaa pelasivat tuolloin totuttuun tyyliin kolme ottelua. Torpedoksen joukkueiden taival on tämän kauden Sarjamyllyssä ollut varsin takkuista. Sama tahti jatkui myös viidennen kierroksen otteluissa sillä ykkösdivisioonassa pelaava Torpedoksen ykkösjoukkue voitti kolmesta ottelustaan vain yhden ja kolmosdivisioonassa kamppaileva kolmosjoukkue hävisi kaikki kolme otteluaan. Kierroksen valopilkku oli kuitenkin ykkösjoukkueen tavoin ykkösdivisioonassa pelaava Torpedoksen kakkosjoukkue joka päihitti vastustajansa jokaisessa kolmessa ottelussaan. Vaisun kierroksen myötä Torpedoksen ykkösjoukkue menetti käytännössä viimeisetkin mahdollisuutensa taistella tämän kauden Sarjamylly-voitosta. Ennen viimeistä kierrosta ero kärkipaikkaan venähti jo kuuteen pisteeseen. Torpedoksen kakkosjoukkue nousi onnistumisensa ansiosta tasapisteisiin ykkösjoukkueen kanssa ja samalla mukaan taisteluun kärkipään sijoituksista. Kolmosjoukkue puolestaan putosi jo toisen peräkkäisen voitottoman kierroksensa jälkeen kolmosdivisioonan ja samalla koko Sarjamyllyn peränpitäjäksi ja yhdenkin joukkueen ohittaminen päätöskierroksella tulee olemaan täyden työn takana. Päätösottelu ykkösjoukkueen ainoa lohtu Ykkösdivisioonan päivän ensimmäisellä ottelukierroksella Torpedoksen ykkösjoukkueen vastustaja oli Keila-Kallet. Molemmat joukkueet esittivät kohtuullista keilailua päätyen parituloksen tuntumaan. Torpedoksen mukana voittotaistelussa pitivät lähinnä 205 pisteen tuloksen heittänyt Pasi Pöllänen sekä 204 pisteen lukemiin päätynyt Simo Honkanen. KK osoittautui kuitenkin lopulta 17 pistettä Torpedosta paremmaksi tasoituksellisin joukkuetuloksin 781-798 ja Torpedos kärsi näin tappion heti kierroksen avausottelussaan. Toisessa ottelussa oli vuorossa Torpedoksen "jäsentenväliset" ykkös- ja kakkosjoukkueiden kohdatessa toisensa. Ykkösjoukkueen esitys ottelussa oli todella vaisu sillä Simo Honkanen oli 201 pisteen sarjallaan ainoa lähellekään omaa tasoaan päässyt peluri. Kakkosjoukkueen Seppo Koukosen heitettyä peräti 259 pisteen lukemat ei ottelun voittajasta jäänytkään epäselvyyttä. Kakkosjoukkue kuittasi kaksi sarjapistettä lopulta selkein 689-813 -numeroin ja ykkösjoukkue jatkoi kierroksella toisenkin ottelun jälkeen voitoitta. Kierroksen päätösottelussa Torpedoksen ykkösjoukkue sai hieman lohtua synkkään pelipäiväänsä. Kamppailussa Lahden Keilaajien ykkösjoukkuetta vastaan koko Torpedoksen nelikko heitti nimittäin yli 200 pisteen sarjat ja yhteistulosta kertyi 867 pisteen verran. Näillä lukemilla LK joutui taipumaan 71 pisteen erolla ja Torpedoksen ykkösjoukkue sai näin kierroksen avausvoittonsa. Torpedoksen parhaasta sarjasta vastasi Pasi Pöllänen 245 pisteen lukemin. Pekka Ahokas ja Simo Honkanen päätyivät kumpikin 210 pisteen tulokseen ja kahdessa ensimmäisessä sarjassa suurissa vaikeuksissa ollut Jarno Aalto ylitti hänkin parirajan kahdella pisteellä. Kakkosjoukkueelle pelkkiä voittoja Torpedoksen kakkosjoukkue aloitti kierroksensa kohtaamalla Kaadon ykkösjoukkueen. Torpedoslaisista Seppo Koukonen ei saanut heittoaan avaussarjassa kulkemaan ja tulosta ei kertynytkään 140 pistettä enempää. Raimo Pohjanlahti 217 ja Jarkko Venäläinen 216 pisteen sarjoillaan pystyivät kuitenkin nostamaan Torpedoksen yhteistuloksen 766 pisteeseen mikä riitti takaamaan otteluvoiton 20 pisteen erolla 746 pisteen joukkuetulokseen jääneeseen Kaatoon. Voittonsa myötä Torpedoksen kakkosjoukkue nousi myös sarjataulukossa Kaadon ykkösjoukkueen rinnalle. Kierroksen toisessa ottelussaan Torpedoksen kakkosjoukkue voitti siis Torpedoksen ykkösjoukkueen 124 pisteen murskaerolla. Voiton pääarkkitehtina hääri Seppo Koukonen joka paransi tulostaan ensimmäiseen sarjaan verrattuna lähes 120 pisteellä. Kierroksen toisella voitollaan Torpedoksen kakkosjoukkue myös karisti käytännössä lopullisesti putoamispeikon harteiltaan. Samalla Torpedoksen joukkueet siirtyivät sarjataulukossa tasapisteisiin. Kauden viidennen kierroksen viimeisessä ottelussa Torpedoksen kakkosjoukkueen vastustaja oli Kaadon kakkosjoukkue. Sarjatilanteessa käytännössä koko kauden viimeisenä ollut Kaato ei tälläkään kertaa pystynyt tarjoamaan Torpedokselle todellista vastusta. Tästä pitivät huolen lähinnä 231 pisteen lukemat takonut Seppo Koukonen sekä 214 pisteen sarjan tehtaillut Jarkko Venäläinen. Torpedos nappasikin kierroksen kolmannesta ottelustaan selkeän 805-734 -voiton ja joukkueen tappiosarake pysyikin näin puhtaana kierroksen päätökseen saakka. Keila-Veikot lähellä Sarjamylly-voittoa Torpedoksen kakkosjoukkue nousi kolmella voitollaan yhtä monesta ottelusta kauden viidennen kierroksen parhaaksi joukkueeksi. Niukasti Torpedosta paremmalla tasoituksellisella keskiarvolla pelanneet Golf-Keilaajien ykkösjoukkue ja Keila-Veikkojen ykkösjoukkue kärsivät nimittäin kumpikin yhden tappion kolmessa ottelussaan. Neljään sarjapisteeseen kierroksella päätyivät myös KK sekä Kaadon ykkösjoukkue. Torpedoksen ykkösjoukkue jätettiin yhdellä voitollaan tylysti kierrostilaston kahdeksannelle sijalle. Kokonaistilanteessa KV:n ykkösjoukkue on ennen viimeistä kolmea ottelua repäissyt jo kolmen pisteen eron toisena olevaan LK:n ykkösjoukkueeseen. Ottamalla päätöskierroksella kaksi voittoa kolmesta ottelustaan KV onkin varsin lähellä Sarjamyllyn ykkösdivisioonan voittoa. LK:n tulee käytännössä voittaa päätöskierroksella kaikki kolme otteluaan omatakseen vielä pienet mahdollisuudet KV:n ohittamiseen. Torpedoksen kakkosjoukkue nousi hyvillä esityksillään sarjataulukon kuudennelta sijalta kolmanneksi. Ero kärkipaikalle on kuitenkin jo kuusi pistettä ja kakkossijakin on karannut kolmen pisteen päähän. Kun kaudesta on jäljellä enää kolme ottelua Torpedoksen kakkosjoukkue keskittyykin lähinnä pitämään saavutetut asemat. Ykkösdivisioonan kolmannesta tilasta tullaan päätöskierroksella kuitenkin käymään tiukka taistelu. Torpedoksen kakkosjoukkueen tavoin ovat Falconsin ykkösjoukkue, Torpedoksen ykkösjoukkue ja Kaadon ykkösjoukkue kaikki myös 16 sarjapisteessä. KK ei sekään ole kuin kaksi pistettä edellä mainittua nelikkoa jäljessä joten yhteensä viisi joukkuetta on kahden pisteen sisällä toisistaan ennen kolmea viimeistä ottelua. Sarjataulukon tyvipäässä suurimmassa putoamisvaarassa ovat 10 pistettä ensimmäiseltä viideltä kierrokselta keränneet Areksen ykkösjoukkue ja Kaadon kakkosjoukkue. Kolmantena joukkueena putoamista vastaan taistelee GK:n ykkösjoukkue joka viidennen kierroksen kahdesta voitostaan huolimatta on ainoastaan kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Ykkösdivisioonan viidennen kierroksen paras keilaaja oli keiloja 236,00 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla kaatanut LK:n ykkösjoukkueen Jesse Heikkinen. Muut heittäjät eivät Heikkisen vauhdissa pysyneet sillä kierroksen toiseksi parhaasta keskiarvosta vastannut KK:n Harri Ormala jäi 215,00 pisteen lukemillaan yli 20 pisteen päähän kärkimiehen tahdista. Kierroksen kolmanneksi parhaan keskiarvonoteerauksen tekaisi Kaadon kakkosjoukkueen Risto Kaminen 214,33 pisteen lukemin ja neljäs kierrostilastossa oli GK:n ykkösjoukkueen Hannu Perenius 213,33 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksen joukkueista parhaasta keskiarvosta vastasi ensimmäisen sarjan takeltelustaan huolimatta kakkosjoukkueen Seppo Koukonen 210,00 pisteen noteerauksellaan. Yli parivauhtia oman osuutensa heittelivät myös kakkosjoukkueen Jarkko Venäläinen (ka. 207,00) sekä ykkösjoukkueen Simo Honkanen (ka. 205,00) ja Pasi Pöllänen (ka. 204,33). Kolmosjoukkueen nollaputki jatkuu Kolmosdivisioonassa Torpedoksen kolmosjoukkue lähti kauden viidennelle kierrokselle kohentelemaan sarjataulukon yhdeksättä sijaansa. Edellisellä maaliskuussa pelatulla kierroksella joukkue jäi voitoitta ja sarjapisteitä joukkue oli siten saalistanut viimeksi tammikuussa. Kierroksen avausottelussa Torpedos pelasi Launetta vastaan. Sekavalla esityksellä Torpedos keräsi 699 pisteen yhteistuloksen mikä ei tällä kertaa riittänyt läheskään vastustajan vauhtiin. Laune nappasikin 757 pisteen joukkuesarjallaan selkeän otteluvoiton 58 pisteen erolla. Torpedoksen miehistöstä kohtuullisiin suorituksiin pystyivät ainoastaan Jani Salminen 191 ja Jorma Penttilä 186 pisteen sarjoillaan. Toisessa ottelussaan Torpedos joutui kylmään kyytiin vastassa olleen Valtin pommitettua peräti 877 pisteen joukkuetuloksen. Torpedoskin paransi peliään selvästi ensimmäiseen sarjaan verrattuna mutta 749 pisteen yhteistulos ei riittänyt alkuunkaan hurmiossa heittäneelle Valtille ja tuloksena olikin jo Torpedoksen viides peräkkäinen tappiopeli. Tappiottelun yksittäinen valopilkku Torpedoksen kannalta oli Jorma Penttilän heittämä 211 pisteen tulos joka oli lopulta joukkueen kierroksen ainoa tasoituksellinen paritulos. Päivän kolmannessa ottelussa Torpedos pelasi Keila-Veikkojen kolmosjoukkuetta vastaan. Onnistumiset olivat tässäkin sarjassa tiukassa eikä Torpedos onnistunut keräämään 714 pistettä parempaa yhteistulosta. KV ei sekään venynyt ihmetekoihin mutta 757 pisteen yhteislukemat riittivät kuitenkin otteluvoittoon 43 pisteen erolla Torpedokseen. Torpedoksen parhaista suorituksista päivän kolmannessa tappio-ottelussa vastasivat 188 pisteen tuloksen heittänyt Martti Huovinen sekä 184 pisteen sarjaan urakkansa päättänyt Jani Salminen. Sirkut karkumatkalla kolmosdivisioonassa Kolmosdivisioonan kierroksen joukkue oli kaikki kolme otteluaan voittanut Hoijakan Keila ja Biljardi. Hulppealla 832,33 pisteen keskiarvolla ottelunsa läpivienyt HoKeBi heitti lisäksi kertaalleen yli 900 pisteen bonusrajan joten joukkueen kokonaissaalis kierrokselta oli seitsemän pistettä. Tiukan vastuksen taistelussa kierrosvoitosta HoKeBi sai Launeelta joka sekin voitti kaikki kolme otteluaan. Bonuspisteensä turvin HoKeBi kuitenkin jätti Launeen kierrostilaston kakkoseksi. Kierroksen kärkikaksikon takana muut joukkueet päätyivät joko yhteen tai kahteen otteluvoittoon. Poikkeuksen säännöstä teki kuitenkin Torpedoksen kolmosjoukkue joka jo toisella kierroksella peräkkäin hävisi kaikki ottelunsa. Tuloksena oli siis jälleen tylysti kierrostilaston jumbopaikka. Sarjatilanteessa Sirkut jatkaa kolmosdivisioonan kärjessä ennen kauden kolmea viimeistä ottelua. Sirkkujen johto pysyi viidennenkin kierroksen jälkeen viidessä pisteessä joten yksikin otteluvoitto päätöskierroksella varmistanee Sirkkujen divisioonavoiton. Toisesta nousijan paikasta taistelevat tiukimmin tasapisteissä olevat Valtti ja Keila-X. Neljänneksi noussut HoKeBi on sekin kakkossijasta ja samalla nousuun oikeuttavasta sijoituksesta vain pisteen päässä. Torpedoksen kolmosjoukkue on kahden epäonnistuneen kierroksensa jälkeen pudonnut kolmosdivisioonan ja samalla koko Sarjamyllyn viimeiselle sijalle. Kauden 15 ottelusta joukkue on onnistunut saalistamaan kahdeksan pistettä. Kaiken lisäksi näistäkin pisteistä kuusi tuli kauden neljännellä kierroksella jolloin Torpedos otti kierrosvoiton. Muiden neljän kierroksen yhteissaalis on siis kaksi pistettä. Viimeisellä kierroksella Torpedokselta vaaditaan jo täydellistä onnistumista muiden joukkueiden saavuttamiseksi. Torpedoksen edellä olevat KV:n kolmosjoukkue, Salpaus-Keila ja Laune ovat kaikki nimittäin keränneet kauden ottelusta neljä pistettä jumbojoukkuetta enemmän. Kolmosdivisioonan viidennen kierroksen parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Valtin Vesa Meriläinen 216,67 pisteen tasoituksellisella keskiarvollaan. Lähes samaa tahtia pystyivät pitämään myös Sal-Ke:n Hannu Remonen (ka. 214,00) ja HoKeBi:n kaksikko Raimo Voutilainen (ka. 213,67) ja Harri Voutilainen (ka. 210,00). Torpedoksen joukkueesta ainoana yli 190 pisteen tasoitukselliseen keskiarvoon pääsi Jorma Penttilä 192,00 pisteen lukemin. Sarjamylly-kausi pelataan päätökseensä huhtikuun viimeisenä lauantaina. Viiden kierroksen jälkeiset tarkemmat tulokset ovat tarkasteltavissa kotisivujemme tulososiossa. HEINOLASSA TORPEDOKSEN ENNÄTYSTALKOOT Perinteisen Tamboxin Parikilpailun loppukilpailu pelattiin maaliskuun ensimmäisenä lauantaina Heinolassa. Loppukilpailuun oli selviytynyt karsintavaiheen perusteella kahdeksan parasta paria ja Torpedos oli tässä joukossa edustettuna peräti kolmen parin voimin. Loppukilpailusta muodostui tällä kertaa yhden parin ylivoimainen näytös Torpedoksen Jarmo Ahokkaan ja Mika Oksasen intouduttua todelliseen kaatoilotteluun. Kaksikko antoi matkallaan kilpailun voittoon keiloille lopulta sellaista kyytiä että Torpedoksen ennätystilastoihin tuli ajankohtaiseksi perustaa uusi ennätyskategoria kaksimiehisjoukkueiden amerikkalaisen pelitavan ennätyksille. Ahokas ja Oksanen vauhtiin toisessa sarjassa Tamboxin Parikilpailun loppukilpailussa jokainen pari pelasi yhden sarjan ottelun kaikkia muita pareja vastaan. Yhteensä kaikille joukkueille kertyi näin ollen seitsemän ottelua. Kilpailussa käytettiin keskiarvotasoituksia (210/70%). Jarmo Ahokas ja Mika Oksanen aloittivat urakkansa ottelulla Heinolan Woodin Harri Laaksosta ja Niilo Virkkusta vastaan. Kilpailun alku ei vielä antanut enteitä ennätysvauhdista sillä Ahokas heitti ensimmäiseen sarjaansa vain 206 pisteen lukemat Oksasen jäätyä puolestaan 189 pisteen tulokseen. Yhteistulos 395 riitti sekin kuitenkin otteluvoittoon Laaksosen ja Virkkusen hyydyttyä 377 pisteen tasoitukselliseen yhteistulokseen. Toisessa sarjassaan järjestävän seuran Heinolan Tamboxin Mika Pylkkästä ja Pauli Välkkyä vastaan Ahokkaan ja Oksasen peli alkoi loksahdella uomiinsa. Ahokas räväytti taululle 270 pisteen sarjan ja Oksasen säestäessä 246 pisteen lukemin sai Torpedoksen parivaljakko kasaan 516 pisteen (ka. 258,00) joukkuesarjan. Tällä tuloksella 371 pisteen tasoitukselliseen tulokseen jääneet Pylkkänen ja Välkky joutuivat taipumaan tappioon 145 pisteen erolla. Samalla Torpedoksen kaksimiehisjoukkueiden kahden sarjan amerikkalaisen pelitavan ennätykseksi merkittiin 911 pisteen (ka. 227,75) lukemat. Vauhtiin päästyään Ahokas ja Oksanen olivat lähes pitelemättömiä. Kolmannessa ottelussa Ahokas jatkoi 258 pisteen sarjalla ja Oksanen pisti vielä paremmaksi 278 pisteen lukemin. 536 pisteen (ka. 268,00) joukkuetulos tarkoitti uutta yhden sarjan kaksimiehisjoukkueiden Torpedoksen ennätystä ja kyseisellä tuloksella kukistuivat kahden ensimmäisen sarjan jälkeen tappioitta edenneet seuratoverit Sulo Hietala ja Kyösti Mähönen lähes 150 pisteen erolla yhteistuloksin 536-393. Huippusarjansa myötä Ahokas ja Oksanen nostivat kolmen sarjan kokonaistuloksensa jo 1447 pisteeseen (ka. 241,17). Myös tämä tulos lisättiin uutena seuraennätyksenä tilastoihin. Koko parikilpailu yli 240 pisteen keskiarvolla Neljännessä ottelussa Ahokkaan ja Oksasen vastustaja oli jälleen toinen Torpedoksen pari eli Timo Huuskonen ja Antti Kapulainen. Ottelun alkuvaiheissa Huuskonen ja Kapulainen pitivät kärkiparia tiukoilla mutta sarjan puolen välin jälkeen Ahokas ja Oksanen ottivat jälleen ottelun hallinnan käsiinsä. Lopulta sekä Ahokas että Oksanen päätyivät 243 pisteen sarjoihin eivätkä Huuskonen ja Kapulainen pystyneet vastaamaan kaksikon 486 pisteen joukkuesarjaan. Tasoituksellisella 445 pisteen yhteistuloksella Huuskonen ja Kapulainen taipuivat lopulta 41 pisteen tappioon. Ahokas ja Oksanen puolestaan nostivat neljän sarjan yhteistuloksensa jo 1933 pisteeseen (ka. 241,63) tehden jälleen yhden uuden Torpedoksen seuraennätyksen. Samalla kaksikko vahvisti asemiaan kilpailun kärkipaikalla ottamalla neljännen voittonsa yhtä monessa ottelussa. Viidennessäkään sarjassa Ahokas ja Oksanen eivät osoittaneet hiipumisen merkkejä. Ahokas oli tällä kertaa kaksikosta parempi 258 pisteen sarjallaan mutta häpeämistä ei ole Oksasen 235 pisteen tuloksessakaan. 493 pisteen yhteistuloksella tehoduo kukisti vastassaan olleen Heinolan Ilveksen Keijo Laitisen ja Kari Leinon reilulla 76 pisteen erolla. Viiden sarjan yhteistulokseksi ja samalla uudeksi seuraennätykseksi kirjattiin tässä vaiheessa 2426 pisteen (ka. 242,60) lukemat. Loppukilpailun kuudennessa sarjassa Ahokas ja Oksanen heittivät jo kolmannen yli 500 pisteen joukkuetuloksensa. Ahokkaan 279 ja Oksasen 234 pisteen sarjoilla yhteistulosta kertyi 513 pisteen verran ja 417 pisteeseen päätynyt toinen Ilveksen pari Jouko Laakkonen ja Matti Nikander oli vailla mahdollisuuksia. Kilpailun voiton käytännössä varmistaneen rutistuksen myötä Ahokkaan ja Oksasen kuuden sarjan yhteistulos nousi 2939 pisteeseen. Kuuden sarjan uusi sarjaennätys tarkoitti näin ollen peräti 244,92 pisteen sarjakeskiarvoa. Voittajaparin kannalta jo merkityksettömässä viimeisessä ottelussa vastaan asettuivat kilpailun kakkossijasta tiukasti kiinni pitäneet Lahden Keilaajien Mikko Masalin ja Juhani Tonteri. Hyvätasoisessa ottelussa Ahokas ja Oksanen kärsivät päivän ensimmäisen tappionsa nuorten haastajien osoittauduttua paremmiksi yhteispistein 452-489. Ahokkaan loppukiri riitti tällä kertaa 240 pisteeseen Oksasen päätössarjan noteerauksen ollessa 212. Oksasen viimeinen sarja oli voittajaparin päivän avausottelun jälkeen ensimmäinen alle 230 pisteen jäänyt sarjatulos. Viimeisen sarjan 452 pisteen joukkuetulos nosti Ahokkaan ja Oksasen seitsemän sarjan yhteislukemat 3391 pisteeseen. Kaksikko pelasi siten koko loppukilpailun läpi 242,21 pisteen keskiarvolla. Tämä noteeraus jäi myös historiankirjoihin uutena Torpedoksen ennätyksenä. Ahokas paranteli myös henkilökohtaisia seuraennätyksiä Jarmo Ahokas ja Mika Oksanen voittivat vuoden 2007 Tamboxin Parikilpailun lopulta 3691 pisteen bonuksellisella yhteistuloksellaan. Toiseksi sijoittuneet Mikko Masalin ja Juhani Tonteri jäivät kärkiparista viimeisen ottelun voitostaan huolimatta 260 pisteen päähän. Kilpailun kolmanneksi sijoittui Torpedoksen yllättäjäpari Timo Huuskonen ja Antti Kapulainen tosin jo 383 pistettä voittajille jääneenä. Torpedoksen kolmas pari Sulo Hietala ja Kyösti Mähönen sijoittuivat kilpailun viidensiksi. Loppukilpailun tehokkain keilaaja oli Jarmo Ahokas joka seitsemään sarjaansa nakutti huiman 1754 pisteen (ka. 250,57) yhteistuloksen. Kilpailun parhaasta parivaljakosta ei jäänyt epäselvyyttä sillä voittajaparin toinen puolisko Mika Oksanen oli loppukilpailun toiseksi paras keilaaja 1637 pisteen lukemillaan. Lähelle Oksasen lukemia pääsi myös Mikko Masalin 1626 pisteen (tas. 21) tuloksellaan. Ahokkaan Heinolassa esittämä kaatovire riitti myös siirtämään historiaan kaksi Torpedoksen amerikkalaisen pelitavan henkilökohtaista seuraennätystä. Kuuteen ensimmäiseen sarjaansa Ahokas takoi sarjalukemat 206, 270, 258, 243, 258 ja 279. Tämä tarkoitti 1514 pisteen (ka. 252,33) yhteistulosta mikä riitti ohittamaan Erno Aholammin nimissä olleen entisen seuran 12 pisteellä. Aholammin ennätys oli heitetty Järvenpäässä vuonna 2002. Viimeisen ottelun 240 pisteen sarjatulos nosti Ahokkaan seitsemän sarjan yhteispisteet jo aikaisemminkin mainittuihin 1754 pisteen lukemiin. Tämäkin tulos merkitsi uutta seuraennätystä sillä amerikkalaisen pelitavan aikaisempi ennätys oli Jari Ratian Hyvinkäällä vuonna 2003 heittämä 1736 pistettä. Parannusta tähän ennätykseen saatiin tällä kertaa siten 18 pistettä. Torpedoksen ennätystilastoihin on nyt Ahokkaan ja Oksasen suoritusten innoittamana lisätty uusi kategoria kaksimiehisjoukkueiden amerikkalaisen pelitavan ennätyksiä varten. Samassa yhteydessä päivitettiin myös henkilökohtaiset amerikkalaisen pelitavan ennätystilastot. Päivitetyt tilastot ovat nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. TORPEDOS KAHMI LAHDEN PARIMESTARUUKSIA Lahti-Bowlingin vuoden 2007 mestaruuskilpailut käynnistyivät helmikuun viimeisessä viikonvaihteessa. Tuolloin pelattiin veteraanien, seniorien ja nuorten mestaruuskilpailujen karsinta. Samassa yhteydessä ratkaistiin myös veteraanien ja seniorien parimestaruudet. Torpedoksen keilaajat menestyivät mainiosti sekä miesveteraanien että -seniorien sarjoissa. Tuloksena oli parimestaruudet molemmissa kilpailusarjoissa sekä yhteensä viisi henkilökohtaista loppukilpailupaikkaa. Lisäksi nuorten sarjasta löytyi vielä yksi Torpedosta edustava loppukilpailuun selviytynyt keilaaja. Koukonen ja Pohjanlahti veteraanien vahvimmat Osallistujamäärältään ylivoimaisesti suurin kilpailusarja oli miesveteraanien kilpailu. Karsintavaiheen kuusi sarjaa heitti nimittäin kaikkiaan 54 keilaajaa. Tästä osallistujajoukosta 12 parasta selviytyi ikätasoituksellisten tulosten perusteella henkilökohtaiseen loppukilpailuun. Karsinnan selkeästi parhaasta tuloksesta vastasi Torpedoksen Seppo Koukonen joka kuuteen sarjaansa heitti 1387 pisteen (ka. 231,67) tasoituksettoman tuloksen. Ikätasoituksin Koukosen tulos nousi 1417 pisteen lukemiin ja tällä noteerauksella kärkipaikka irtosi lähes 50 pisteen erolla seuraaviin. Veteraanien alkukilpailun kakkossijaltakin löytyi Torpedoksen keilaaja sillä Raimo Pohjanlahden 1371 pisteen (tas. 6) tulos riitti kaikille muille kilpakumppaneille Koukosta lukuun ottamatta. Golf-Keilaajien Antero Immonen tosin pääsi vain 13 pisteen päähän Pohjanlahdesta eikä eroa neljänneksi sijoittuneeseen Areksen Juhani Lehtokumpuunkaan kertynyt kuin yksi piste enemmän. Loppukilpailuun vaadittiin tällä kertaa 1239 pisteen tasoituksellinen tulos. Tällä tuloksella viimeisenä jatkoon selviytyi Lahden Keilaajien Martti Masanti. Ensimmäisenä jatkopelien ulkopuolelle joutui jäämään Falconsin Veijo Auer 16 pistettä Masantia heikommalla tuloksella. Koukosen ja Pohjanlahden lisäksi muista Torpedoksen pelaajista lähelle loppukilpailupaikkaa pääsi myös Juhani Kapulainen joka sijoittui 16. sijalle 1213 pisteen tasoituksellisella tuloksellaan. Jatkopaikka jäi häneltä siten 26 pisteen päähän. Parikilpailun voittajasta ei veteraanien puolella jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä Seppo Koukosen ja Raimo Pohjanlahden nakuttaessa 2788 pisteen yhteistuloksen. Tällä tuloksella hopealle rynninyt Areksen kaksikko Juhani Lehtokumpu ja Pentti Metso jäi 130 pisteen päähän. Pronssimitalit nappasivat puolestaan GK:n Antero Immonen ja Tauno Ranta jo 323 pistettä kärkiparille jääneenä. Torpedoksen toinen kaksikko Sulo Hietala ja Juhani Kapulainen sijoittuivat yhteistuloksellaan 2313 parikilpailun 12. sijalle. Seniorien parimestaruus Honkaselle ja Mähöselle Seniorien mestaruuskilpailu kärsi tänä vuonna lievästä osanottajapulasta ja miesten puolella karsintasuorituksen heittikin vain 18 pelaajaa. Kun loppukilpailuun kelpuutettiin tästä määrästä 12 parasta ei karsintarajan ylittämiseen vaadittu ihmeellisiä ponnistuksia. Karsintavaiheen paras seniori oli Valtin Harri Hakala joka heitti kuuteen sarjaansa 1275 pisteen (ka. 212,50) tuloksen. LK:n Pauli Tiihonen kiilasi itsensä kakkossijalle tuloksella 1241. Kaksi seuraavaa sijaa miehittävätkin Torpedoksen pelaajat Kyösti Mähösen ollessa kolmas tuloksella 1239 pistettä ja Simo Honkasen neljäs 1202 pisteen lukemin. 12 parhaan joukkoon vaadittiin lopulta 1105 pisteen tulos. Viimeisenä jatkopaikan kyseisellä tuloksella itselleen heitti Keila-Veikkojen Jouko Jeskanen joka jätti Valtin Leo Vuorisen 13 pisteen erolla loppukilpailun ulkopuolelle. Torpedoksen pelaajista loppukilpailuun selviytyi myös seitsemänneksi 1144 pisteen tuloksella sijoittunut Jarkko Venäläinen. Jouko Viljakaisen 1023 pisteen tulos oikeutti puolestaan karsinnan 15. tilaan 82 pisteen päässä jatkopaikoista. Seniorien parikullan itselleen valtasi Torpedoksen kaksikko Simo Honkanen ja Kyösti Mähönen kilpailun ainoalla parituloksella. Yhteistulos 2441 (ka. 203,42) takasi voiton 74 pisteen erolla ennen Valtin kaksikkoa Harri Hakala ja Leo Vuorinen. Pronssiset mitalit kaulaansa saivat puolestaan KV:n Jouko Jeskanen ja Timo Pylkkänen jo lähes 400 pistettä kultamitalisteja heikommalla tuloksella. Huuskonen mukana nuorten mitalikamppailussa Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuja on täksi kaudeksi uudistettu sen verran että veteraanien ja seniorien lisäksi mestaruuksista kamppaillaan nuorten sarjassa. Muutokseen päädyttiin kun edellisvuoden juniorien mestaruuskilpailuun saatiin vain yksi osallistuja. Nuorten sarjassa osallistujamäärä moninkertaistui mutta kuudesta tarjolla olleesta loppukilpailupaikasta kamppaili silti vain neljä keilaajaa. Taso oli kuitenkin hyvä sillä LK:n Mikko Masalin otti kärkipaikan 1354 pisteen (ka. 225,67) tuloksellaan. Masalinin seuratoveri Juhani Tonteri pystyi lähes yhtä hyvään suoritukseen ja ykköstila jäi Tonterilta ainoastaan 28 pisteen päähän. Loppukilpailussa mukana voittotaistelussa ovat myös Sirkkujen Riikka Ratia 1248 ja Torpedoksen Timo Huuskonen 1186 pisteen tuloksillaan. Kulta Torpedos-veteraanien ensimmäinen parimitali Seppo Koukosen ja Raimo Pohjanlahden parikulta oli Torpedoksen seurahistorian ensimmäinen parimitali Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuista veteraanien sarjassa. Aikaisemmin seuran keilaajien paras saavutus oli Koukosen yhdessä Juhani Kapulaisen kanssa saavuttama neljäs sija vuodelta 2005. Mitaleita veteraanisarjasta on kuitenkin ropissut aikaisemminkin Koukosen voitettua henkilökohtaisen mestaruuden neljänä edellisenä vuonna. Tämänkertaisista parikilpailun kultamitalisteista Seppo Koukonen on ehtinyt saavuttaa Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailujen veteraani- ja seniorisarjoissa eniten. Neljän henkilökohtaisen veteraanikultansa sekä nyt saavutetun veteraanien parikullan lisäksi miehen meriittilistalta löytyy seniorien henkilökohtainen kulta vuodelta 2001 ja pronssi vuodelta 1998 sekä seniorien parikulta vuodelta 2001 ja parihopeat vuosilta 1998 ja 2000. Koukosen kanssa veteraanien parikullan nyt voittaneen Raimo Pohjanlahden saavutukset ennen tätä kautta ovat puolestaan kaikki seniorien sarjasta. Seniorien henkilökohtaisen kullan Pohjanlahti on voittanut vuosina 2003 ja 2004, hopean vuosina 2000, 2002 ja 2005 sekä pronssin vuonna 1999. Seniorien parikullat Pohjanlahden palkintokaapista löytyvät vuosilta 1998, 2000, 2002 ja 2004 minkä lisäksi ansiolistalta löytyy seniorien paripronssi vuodelta 2001. Seniorien tämänvuotiset kultamitalistit ovat aikaisemmalla menestyksellä mitattuna hieman veteraanikollegojaan kokemattomampia. Simo Honkanen on saavuttanut seniorien henkilökohtaisessa kilpailussa hopeaa vuosina 2004 ja 2006 sekä pronssia vuonna 2005. Honkasen tililtä löytyy tämänvuotisen parikullan lisäksi myös seniorien parihopea vuodelta 2004. Kyösti Mähösen ainoat aikaisemmat menestykset Lahti-Bowlingin seniorien mestaruuskilpailuissa ovat henkilökohtainen pronssi vuodelta 2006 sekä parihopea vuodelta 2004. Lahti-Bowlingin veteraanien, seniorien ja nuorten mestaruuskilpailujen loppukilpailut pelataan maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Torpedoksen pelaajien aikaisempien vuosien menestykseen kyseisissä kilpailuissa voi tutustua kotisivujemme saavutusosiossa. AHOKKAALLE TÄYSOSUMA VAIHTEEKSI HEINOLASSA Torpedoksen kuluvan talven kolmesatasryöppy jatkui helmikuun viimeisenä torstaina Heinolassa. Jarmo Ahokas heitti tuolloin kauden 2006-2007 kolmannen täysosumansa. Samalla syntyi jo vuoden 2007 neljäs Torpedoksen pelaajien heittämä kolmesatanen. Ahokas ja Oksanen Tamboxin parikilpailun kärkeen Ahokas heitti viimeisimmän 300 pisteen sarjansa Tamboxin parikilpailun karsintavaiheen yhteydessä. Ahokas kävi heittämässä kyseistä kilpailua jo muutamaa päivää aikaisemmin mutta tuolloin tulosta ei syntynyt vielä riittävästi. Ahokkaan parina heittänyt Mika Oksanen keilasi kuitenkin heti ensimmäisellä yrittämällään yli 1350 pisteen tuloksen joten uusinnalle oli hyvät lähtökohdat. Kilpailun sääntöjen mukaan oli kaiken lisäksi mahdollista että vain toinen parin heittäjistä uusii suorituksensa. Uusintansa Ahokas aloitti 203 pisteen sarjalla. Toisessa sarjassa radalla 7 syntyi sitten täydellinen 12 kaadon rivi ja 36-vuotias Ahokas sai tilastoihin jo uransa 27. täysosuman. Samalla Ahokkaan kahden sarjan tulos nousi 503 pisteeseen (ka. 251,50). Kolmesatasensa jälkeen Ahokas heitti yhden hieman rauhallisemman sarjan 212 pisteen lukemin ja kilpailun puolessa välissä kasassa oli siten 715 pisteen (ka. 238,33) yhteistulos. Kolme viimeistä sarjaa Ahokas pelasi jälleen todella tuloksekkaasti ja sarjatuloksin 279, 235 ja 259 kuuden sarjan yhteistulos nousi 1488 pisteeseen (ka. 248,00). Tällä tuloksella Ahokas ja Oksanen siirtyivät myös Tamboxin parikilpailun karsinnan kärkipaikalle. Kolmas Torpedoksen kolmesatanen Heinolassa Ahokkaan täysosuman myötä Torpedoksen pelaajien heittämien 300 pisteen sarjojen kokonaismäärä kasvoi 75:een. Näistä kolmesatasista kolme on heitetty Heinolassa. Ahokas heitti itse Heinolan ensimmäisen Torpedos-kolmesatasen helmikuussa 2002. Tämän jälkeen seuraavaa onnistumista saatiin odottaa viime syyskuulle saakka kunnes Jarno Aalto teki uransa avaustäysosuman Kolmossarjan kierroksen yhteydessä. Helmikuun toisen kolmesatasensa jälkeen Ahokas on heittänyt Torpedosta edustaessaan jo 14 täysosumaa. Tällä suorituksella Ahokas lähestyy edelleen Jari Ratiaa joka pitää kyseisen tilaston kärkipaikkaa hallussaan 19 Torpedos-kolmesatasellaan. Ahokas lähestyy myös Mika Oksasta eniten 300 pisteen sarjoja heittäneen Torpedoksen keilaajan tittelistä kamppailtaessa. Ahokkaan 27 kolmesatasta on nimittäin vain kaksi vähemmän kuin viime syksystä Torpedosta edustaneella Oksasella. Tämän talven aikana tiuhaan tahtiin päivittyneet Torpedoksen ennätystilastot ovat jälleen ajan tasalla. Päivitetyt tilastot ovat nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. YKKÖSJOUKKUE TAISTELEE BAKER-LIIGAN JATKOPAIKASTAAN Lahti-Bowlingin Baker-liigan runkosarjan viides kierros pelattiin päätökseensä helmikuun viimeistä edellisenä keskiviikkona. Tuolloin kauden toiseksi viimeisen kierroksensa heitti kakkoslohko jossa pelaa myös Torpedoksen ykkösjoukkue. Neljän pelatun kierroksen jälkeen Torpedoksen ykkösjoukkue oli lohkonsa kolmannella sijalla. Ero kärkipaikkaa hallussaan pitäneeseen Sirkkujen kakkosjoukkueeseen oli kuitenkin venähtänyt jo yhdeksään ja puoleen pisteeseen. Myös toisella sijalla ollut Kaadon kakkosjoukkue oli kahdeksan ja puolen pisteen päässä joten Torpedos keskittyi pääasiallisesti säilyttämään kolmannen sijansa ja samalla viimeisen loppukilpailuun oikeuttavan sijoituksen. Viidennen kierroksen otteluissa Torpedos esiintyi pirteästi voittaen kaksi kolmesta ottelustaan. Yhdeksän pisteen kokonaissaaliillaan Torpedos säilyttikin kolmannen sijansa vaikka lähin uhkaaja Keila-Veikkojen ykkösjoukkue pystyikin keräämään kierroksen otteluista puolitoista pistettä suuremman kokonaispotin. Ennen kauden viimeistä kolmea ottelua Torpedoksen etumatka KV:n ykkösjoukkueeseen on siten vielä kaksi ja puoli pistettä. Lohkokärki kukistui selkeästi Illan ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli lohkoa neljän kierroksen jälkeen johtanut Sirkkujen kakkosjoukkue. Torpedos aloitti ottelun vakuuttavasti ja voitti ensimmäisen sarjan pistein 234-188. Toisessa sarjassa kummatkin joukkueet olivat vaikeuksissa mutta Torpedos osoittautui tässäkin sarjassa paremmaksi tällä kertaa lukemin 180-164. Kahden sarjan jälkeen Torpedos oli siten 2-0 -johdossa ja eroa yhteispisteissäkin oli syntynyt jo 62 pisteen verran. Kolmannessa sarjassa Sirkut osoitti venymiskykynsä nousemalla takaisin ottelun voittotaisteluun. Sirkut voitti sarjan lukemin 158-219 ja ennen viimeistä sarjaa Torpedoksen etumatka yhteispisteissä oli näin enää yksi piste. Viimeisessä sarjassa Sirkkujen vire ei kuitenkaan enää riittänyt ja Torpedos vei päätössarjan nimiinsä pistein 210-184. Samalla neljän sarjan yhteistulos kirjattiin Torpedoksen hyväksi lukemin 782-755 ja Torpedos otti näin ollen ottelusta selkeän 4-1 -voiton. Toisessa ottelussa Torpedos pelasi jatkopaikkansa pahinta uhkaajaa eli KV:n ykkösjoukkuetta vastaan. Tärkeä ottelu alkoi Torpedoksen kannalta hyvin KV:n kukistuttua ensimmäisessä sarjassa pistein 198-191. Toisessa sarjassa KV kuitenkin tasoitti puntit ottamalla sarjavoiton luvuin 215-189. Vauhtiin päästyään KV vei myös kolmannen sarjan voiton pistein 215-197 ja ennen viimeistä sarjaa Torpedos oli tappiolla pistein 1-2. Ottelun viimeisessä sarjassa Torpedos yritti vielä kuroa kiinni KV:n 37 pisteen etumatkaa yhteispisteissä. Sarjalukemin 224-197 Torpedos voitti neljännen sarjan mutta KV jäi silti yhteispisteissä kymmenen pistettä edelle. Toisesta ottelusta Torpedokselle kirjattiinkin siten tappio lukemin 1-4. Kierroksen päätösottelussa Torpedos yritti kartuttaa pistetiliään Kaadon kakkosjoukkueen kustannuksella. Ensimmäisessä sarjassa Kaato ei kuitenkaan antanut tähän mahdollisuutta vaan Torpedos joutui taipumaan tappioon sarjatuloksin 195-225. Seuraavissa kahdessa sarjassa Torpedos pystyi kuitenkin venymään voittoihin tuloksin 217-198 sekä 191-186 ja ennen viimeistä sarjaa ero yhteistuloksissakin oli enää vain kuusi pistettä Kaadon hyväksi. Viimeisessä sarjassa joukkueiden peli ei ollut enää kovinkaan korkeatasoista ja Torpedoksen 167 pisteen tuloskin riitti lopulta sarjavoittoon. Kaato sai kuitenkin kasaan 162 pisteen sarjatuloksen mikä riitti yhteistuloksen voittoon vaivaisella yhdellä pisteellä. Torpedoksen kolme sarjavoittoa takasivat kuitenkin joukkueelle otteluvoittoon lukemin 3-2. Viimeinen jatkopaikka jaossa päätöskierroksella Viidennen kierroksen paras joukkue oli kymmenen ja puoli pistettä kolmesta ottelustaan kerännyt KV:n ykkösjoukkue. Viimeisen ottelunsa Torpedokselle hävinnyt Kaadon kakkosjoukkue jäi kierrostilastossa vain pisteen päähän KV:sta yhdeksän ja puolen pisteen kokonaissaaliillaan. Yhdeksään pisteeseen päätyneet Torpedoksen ykkösjoukkue ja Sirkkujen kakkosjoukkue pysyivät nekin hyvin KV:n tahdissa mutta Lahden Naiskeilaajat ei kolmessa ottelussaan saanut kasvatettua pistetiliään kuin yhdellä pisteellä. Lohkon kokonaistilanteessa Sirkkujen kakkosjoukkueen johto ennen Kaadon kakkosjoukkuetta kapeni puoleen pisteeseen. Kärkikaksikko on kuitenkin turvallisilla vesillä jatkopaikkojen suhteen sillä kolmantena oleva Torpedoksen ykkösjoukkue on jäänyt yhdeksän pistettä Sirkuista ja kahdeksan pistettä Kaadosta. Runkosarjan viimeisellä kierroksella päähuomio kiinnittyykin taisteluun viimeisestä loppukilpailupaikasta. Torpedoksen ykkösjoukkueen ero viiden pelatun kierroksen jälkeen neljännellä sijalla olevaan KV:n ykkösjoukkueeseen on nimittäin vain kaksi ja puoli pistettä. Kolmessa jäljellä olevassa ottelussa on näiden joukkueiden kannalta siten vielä paljon pelissä. Baker-liigan runkosarjan viimeinen kierros pelataan maaliskuun kahtena viimeisenä keskiviikkona. Kakkoslohkon viiden kierroksen jälkeiset tulokset ovat puolestaan nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. ALL STARS TYLY SEURAOTTELUISÄNTÄ Torpedos pelasi kevätkauden ensimmäisen seuraottelunsa helmikuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina Kouvolassa. Seuraotteluisäntänä toimi tällä kertaa paikallinen All Stars ja kyseessä oli seurojen ensimmäinen seuraottelukohtaaminen lähes seitsemään vuoteen. All Stars on vuosien varrella ollut Torpedoksen kilpakumppani niin miesten SM-liigassa kuin seniorien mestaruussarjassakin. Seuraotteluissa seurat ovat kuitenkin aikaisemmin kohdanneet vain yhden ainoan kerran. Tämä tapahtui Myllykoskella talvella 2000 ja tuolloin Torpedos oli nelihenkistein joukkueiden kamppailussa 149 pistettä vastustajaansa parempi. Torpedoksen etumatka hupeni nopeasti Tämänkertainen ottelu pelattiin 12. Ameko Open -turnauksen yhteydessä. Ottelussa pelattiin yhdeksänhenkisin joukkuein siten että kolme pelaajista oli veteraani-ikäisiä, kolme senioreja ja kolme yleisen sarjan keilaajia. Tasoituksina käytettiin keskiarvotasoituksia (205/70%) ja ottelun käynnistyessä Torpedoksen tasoitusetumatka oli 402 pistettä. Kotijoukkue AS aloitti heti ensimmäisessä sarjassa Torpedoksen takaa-ajon. 1772 pisteen (ka. 196,89) joukkuetuloksella kouvolalaiset kavensivat 1576 pisteen tulokseen jääneen Torpedoksen etumatkaa heti 196 pisteellä ja ensimmäisen sarjan jälkeen eroa olikin enää 206 pistettä. Ensimmäisen sarjan ehdoton hahmo oli AS:n Heikki Laitinen joka heitti peräti 268 pisteen sarjatuloksen. Kotijoukkueesta onnistuivat myös Kimmo Järvinen 213, Jorma Kalliola 212 ja Esa Sievänen 211 pisteen sarjoillaan. Torpedoksen riveistä erottui puolestaan lahtelaisten ainoan parituloksen (219) heittänyt Juhani Kapulainen. Toisessa sarjassa Torpedoskin sai hieman paremmin juonesta kiinni ja yhteistulostakin kertyi jo 1742 pisteen verran. AS ei puolestaan pystynyt aivan ensimmäisen sarjan tasoiseen suoritukseen ja 1731 pisteen lukemilla kouvolalaiset joutuivatkin toteamaan Torpedoksen 11 pistettä paremmakseen. Kokonaisero kahden pelatun sarjan jälkeen oli Torpedoksen hyväksi 217 pistettä. Toisenkin sarjan parhaat henkilökohtaiset tulokset löytyivät AS:n pelaajien pöytäkirjoista. Juha Lehtikangas taituroi sarjaansa 246 pisteen lukemat ja Heikki Laitinen jatkoi hyvin käyntiin lähtenyttä kilpailuaan 236 sarjan tuloksella. Seppo Karhu ylitti lisäksi parirajan neljällä pisteellä. Torpedoksen joukkueesta yli 200 pisteen tuloksiin pääsivät Kyösti Mähönen (219), Raimo Pohjanlahti (214), Seppo Koukonen (203) sekä Timo Huuskonen (202). Niukan sarjavoittonsa jälkeen Torpedos ajautui kolmannessa sarjassa jälleen ongelmiin. Torpedos joutui tyytymään 1547 pisteen yhteistulokseen ja AS ottikin 1707 pisteen joukkuesarjallaan eroa kiinni peräti 160 pisteellä. Ottelun puolivälissä Torpedoksen etumatka olikin kaventunut 57 pisteeseen. Kolmannen sarjan parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi jälleen AS:n Heikki Laitinen 229 pisteen sarjallaan. AS:n pelaajista myös Kimmo Järvinen oli iskussa tehden 225 pisteen tuloksen. Parituloksiin kouvolalaisista ylsivät myös Pentti Sippu 203 ja Jorma Kalliola 201 pisteen lukemillaan. Torpedoksen pelaajista kukaan ei päässyt yli 200 pisteen tuloksiin Mikko Kurjen ollessa lahtelaisten paras 195 pisteen noteerauksellaan. Kotijoukkue hallitsi ottelun loppua Ottelun neljännessä sarjassa AS siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon. Torpedoksen sarjatulos jäi 1633 pisteeseen ja AS oli 1754 pisteen sarjatuloksellaan 121 pistettä vieraitaan parempi. Neljän pelatun sarjan jälkeen AS oli näin ajanut Torpedoksen etumatkan kiinni ja siirtynyt jopa 64 pisteen johtoon. Kotijoukkueen rynnistystä neljännessä sarjassa johtivat Jorma Kalliola 244 ja Juha Lehtikangas 236 pisteen sarjoillaan. Esa Sievänen antoi kaksikolle taustatukea 222 pisteen sarjallaan ja Kimmo Järvinen (201) heitti neljäntenä kouvolalaisena yli parituloksen. Torpedoksen joukkueesta kaksi pelaajaa onnistui heittämään parilukemat. Jarkko Venäläinen oli lahtelaisryhmän paras 215 pisteen sarjallaan ja Raimo Pohjanlahti heitti puolestaan tasan 200 pisteen sarjan. Toiseksi viimeisessä sarjassa AS vahvisti johtoasemaansa. Vaikka Torpedoskin heitti kohtuullisen 1741 pisteen sarjan pystyi AS 1763 pisteen lukemillaan kasvattamaan johtoaan 22 pisteellä. Ennen viimeistä sarjaa kotijoukkueen etumatka oli näin ollen 86 pistettä. AS:n paras pelaaja viidennessä sarjassa oli jälleen Heikki Laitinen 237 pisteen sarjallaan. Jorma Kalliola heitti hänkin 222 pisteen tuloksen ja Juha Lehtikangas oli kolmas parituloksen ylittäjä 212 pisteen sarjallaan. Torpedoksen miehistöstä 200 pisteen heittäjiä löytyi peräti viisi kappaletta: Mikko Kurjen sarjatulos oli 213, Martti Huovisen 211, Raimo Pohjanlahden 206, Seppo Koukosen 204 ja Jarkko Venäläisen 202 pistettä. Päätössarjassa Torpedos omasi vielä hyvät mahdollisuudet nousta otteluvoittoon. 1681 pisteen joukkuetuloksella AS ei kuitenkaan ollut tavoitettavissa ja 1746 pisteen edestä keiloja omassa viimeisessä sarjassaan kaatanut kotijoukkue ottikin otteluvoiton lopulta selkeällä 151 pisteen erolla Torpedokseen. Viimeisessä sarjassa AS:n voiton varmistivat lähinnä 263 pisteen sarjan heittänyt Juha Lehtikangas, 209 pisteen tulokseen venynyt Kalevi Mylläri sekä 206 pisteen lukemiin urakkansa päättänyt Heikki Laitinen. Torpedoksen parhaasta loppukiristä vastasi Jarkko Venäläinen 211 pisteen sarjallaan. Toisena Torpedoksen pelaajana yli paritulokseen pääsi Mikko Kurki 202 pisteen noteerauksellaan. Neljä pelaajaa yli 1300 pisteen Kouvolan seuraottelun paras pelaaja oli lopulta AS:n Heikki Laitinen 1371 pisteen (ka. 228,50) yhteistuloksellaan. Laitisen jälkeen toiseksi parhaan kokonaispistemäärän keräsi Torpedoksen Jarkko Venäläinen 1326 pisteen (tas. 150) lukemin. Yli 1300 pisteen yhteistuloksiin pääsivät myös AS:n Jorma Kalliola (1313) sekä Juha Lehtikangas (1301). Torpedoksen toiseksi paras pelaaja kokonaistuloksissa oli puolestaan Jorma Penttilä 1218 pisteen (tas. 210) potillaan. Vauhtiin päästyään All Stars ja Torpedos sopivat kohtaavansa uudelleen maaliskuussa Lahden Rahaturnauksen yhteydessä. Kouvolan ottelun tarkemmat tulokset ovat puolestaan nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. PENTTILÄ PALAA KILPARADOILLE Keilakauden 2006-2007 kääntyessä hiljalleen jo loppupuolelleen tapahtui Torpedoksen jäsenistössä vielä pientä muutosta. Vuodesta 1998 alkaen Torpedosta edustanut Jorma Penttilä tekee nimittäin paluun kilparadoille puolentoista vuoden tauon jälkeen. Edessä debyytti veteraanisarjoissa Tulevana kesänä 60 vuotta täyttävä Jorma Penttilä luopui kilpailulisenssistään puolitoista vuotta sitten erilaisten loukkaantumisten estettyä täysipainoisen heittämisen. Kilpailutauon aikana vaivat ovat parantuneet ja helmikuun puolessa välissä Penttilä rekisteröitiin jälleen Suomen Keilailuliittoon. Paluunsa jälkeen Penttilän on ikänsä puolesta mahdollista ensimmäistä kertaa osallistua myös kilpailujen veteraanisarjoihin. Penttilä liittyi Torpedokseen syksyllä 1998. Aikaisemmin hän edusti Partnersia jonka toiminnan päättymisen jälkeen oli edessä uuden seuran etsintä. Koko Torpedoksessa oloaikansa Penttilä on keilannut C-luokassa ja samaisesta luokasta hän jatkaa nyt uraansa 154,61 pisteen pohjakeskiarvolla. Torpedoksen rekisteröityjen keilaajien määrä kasvoi Penttilän paluun myötä 45:een. Näistä keilaajista 16 pelaa M-, 8 A-, 7 B-, 12 C- ja 2 D-luokassa. Rekisteröityjen pelaajien lisäksi Torpedoksella on 14 rekisteröimätöntä jäsentä joten seuran kokonaisjäsenmäärä on tällä hetkellä 59. Kotisivujemme jäsenluettelo on nyt päivitetty vastaamaan viimeisimpiä muutoksia. Seuramme jäsenten luokituksen kehitykseen vuosien varrella on puolestaan mahdollista tutustua Torpedoksen pelaajien luokkamuutoshistoriasta. KAKKOSJOUKKUEEN BAKER-TILANNE MUTKISTUI Lahti-Bowlingin Baker-liigassa alkavat kevään ratkaisuhetket lähestyä. Helmikuun toisena keskiviikkona vuorossa oli ykköslohkon kauden toiseksi viimeinen kierros. Kahden pidennetyn neljän ottelun kierroksen jälkeen nyt palattiin jälleen takaisin normaaliin kolmen ottelun kierrosrytmiin. Torpedoksen kakkosjoukkue lähti viidennen kierroksen otteluihin lohkon kakkossijalta vain pisteen päässä lohkokärjestä Lahden Keilaajista. Torpedoksen kanssa tasapisteissä kolmannella sijalla vaani Falcons mutta eroa neljäntenä ja samalla ensimmäisenä loppukilpailupaikkojen ulkopuolella toistaiseksi olevaan Sirkkujen ykkösjoukkueeseen oli kertynyt jo viisi ja puoli pistettä. Torpedos pelasi viidennen kierroksen pelinsä kohtuullisesti keräten kolmesta ottelusta yhteensä seitsemän pistettä yli 200 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Muiden otteluiden mennessä kuitenkin Torpedoksen kannalta hankalasti ristiin muuttui lohkon kokonaistilanne ennen päätöskierrosta varsin kiharaiseksi. KV voimaton Torpedoksen käsittelyssä Kierros käynnistyi Torpedoksen kakkosjoukkueen osalta ottelulla Sirkkujen ykkösjoukkuetta vastaan. Sirkut voitti kaksi ensimmäistä sarjaa niukasti luvuin 196-210 sekä 198-201 ja kolmannen sarjan jo selvemmin 178-210. Viimeisessä sarjassa Torpedos sai lohdutuspisteen Sirkkujen ankkurin Katja Kyllösen sorruttua päätösruudussaan tyhjään. Sarjavoitto pistein 178-172 ei kuitenkaan tuonut Torpedokselle yhtä sarjapistettä enempää sillä Sirkut oli neljän sarjan yhteistuloksissa selkeästi parempi pistein 750-793. Kierroksen avausottelusta Torpedokselle merkittiin näin ollen tappio lukemin 1-4. Toisessa ottelussa Torpedos kohtasi Keila-Veikkojen kakkosjoukkueen. Ensimmäisen ottelun tappionsa jälkeen Torpedos intoutui yhteen kauden parhaista suorituksistaan ja KV olikin kamppailussa täysi vastaantulija. Sarjalukemin 231-172, 240-203, 235-168 ja 212-192 Torpedos päihitti vastustajansa selkeästi kaikissa neljässä sarjassa ja vei kaikki viisi sarjapistettä nimiinsä. Neljän sarjan yhteistuloksissa KV oli peräti 183 pistettä vastustajaansa heikompi Torpedoksen heittäessä komeat 918 pisteen (ka. 229,50) tasoitukselliset lukemat. Illan päätöskamppailussa Torpedos mittasi Kaadon ykkösjoukkueen iskukyvyn. Alkukaudesta oudon vaisusti esiintynyt Kaato on muutamalla kierroksella väläytellyt osaamistaan ja Torpedosta vastaankin joukkue pysyttelikin yhtä sarjaa lukuun ottamatta parivauhdissa. Kaksi ensimmäistä sarjaa mentiinkin Kaadon tahdissa lukemin 175-237 ja 191-200 ennen kuin Torpedos otti ottelun avauspisteensä kolmannessa sarjassa pistein 208-179. Viimeisessä sarjassa Kaato oli jälleen vahvempi pistein 196-204 ja Torpedos joutui näin ollen taipumaan myös neljän sarjan yhteistuloksissa luvuin 770-820. Näillä tuloksilla Torpedos koki jo illan toisen 1-4 -tappionsa Kaadon ottaessa puolestaan jo illan kolmannen voittonsa. Sirkut nousi kärkikolmikon uhkaajaksi Lohkon jumbosijalta viidennen kierroksen otteluihin lähtenyt Kaadon ykkösjoukkue otti hieman yllättäen kierrosvoiton ja teki sen kaiken lisäksi mallikkaalla esityksellä. Kaato voitti kaikki kolme otteluaan lukemin 4-1 ja heitti kierroksen pelit läpi 208,42 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Ailahtelevasti aikaisemmilla kierroksilla pelannut joukkue otti näin kauden ensimmäisen kierrosvoittonsa 12 pisteen kokonaissaaliilla. Lähes Kaadon vauhtiin pystyi myös Sirkkujen ykkösjoukkue joka keräsi kolmesta ottelusta tililleen 11 pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkueen seitsemän pistettä riitti kierrostilastossa kolmanteen sijaan tasapistein neljänneksi sijoittuneen Falconsin kanssa. Torpedos sijoittui kierroksen tuloksissa Falconsin edelle lähes 15 pistettä paremman tasoituksellisen keskiarvonsa ansiosta. Sarjatilanteessa Torpedoksen kakkosjoukkue siirtyi johtoon LK:n kerättyä viidenneltä kierrokselta vain viisi pistettä. Torpedoksen johto ennen viimeistä kierrosta on kuitenkin mahdollisimman niukka sillä Falcons jatkaa kärkijoukkueen kanssa tasapisteissä. LK putosi sarjataulukon kolmanneksi mutta sekin on vain yhden pisteen päässä ykköspaikasta. Runkosarjan viimeistä kierrosta ajatellen sarjatilanteen teki kiharaiseksi Sirkkujen ykkösjoukkueen onnistuminen viidennen kierroksen peleissä. Muhkealla pistepotillaan Sirkut nousi vain puolen pisteen päähän kolmannesta sijasta ja samalla viimeisestä loppukilpailupaikasta. Koko kärkinelikko on näin ollen puolentoista pisteen sisällä toisistaan ja viimeisen kierroksen kolmessa ottelussa onkin vielä kaikki mahdollista. Ainoastaan 11 ja puolen pisteen päässä jatkopaikasta oleva Kaadon ykkösjoukkue sekä 18 pisteen päässä kolmossijasta oleva KV:n kakkosjoukkue ovat tässä vaiheessa menettäneet jo mahdollisuutensa selviytyä jatkopeleihin. Baker-liigan pelit jatkuvat helmikuun toiseksi viimeisenä keskiviikkona kakkoslohkon pelatessa oman viidennen kierroksensa. Runkosarjan päätöspelit pelataan puolestaan maaliskuun kahtena viimeisenä keskiviikkona. Ykköslohkon tarkemmat tulokset ennen viimeistä kierrosta ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. TAKAA-AJAJAT LÄHESTYIVÄT TORPEDOS-SENIOREJA Seniorien mestaruussarjan kauden neljäs pelipäivä pelattiin helmikuun toisena sunnuntaina Porissa. Päivän ohjelmassa oli viisi ottelua ja näiden ottelujen jälkeen runkosarjasta on jäljellä enää yksi kaksoiskierros. Torpedoksen seniorimiehistö heitti kauden kolme ensimmäistä pelipäivää erinomaisesti ja lahtelaiset sijoittuivat heikoimmillaankin päivän tuloslistauksessa neljännelle sijalle. Kolmen pelipäivän jälkeen Torpedos olikin mestaruussarjan kärjessä ja ero kakkossijalla olleeseen Patteriin oli kasvanut jo lähes 500 pisteeseen. Sunnuntaipäivä Tampereella oli kuitenkin Torpedokselle vaikea ja viidestä ottelusta irtosi vain yksi voitto. Muut joukkueet käyttivät Torpedoksen hetkellistä herpaantumista hyväkseen ja kuroivat Tampereen Gold Fingers etunenässä lahtelaisten etumatkaa kiinni. Torpedos pystyi kuitenkin säilyttämään sarjajohtonsa mutta ero toiseksi nousseeseen tamperelaisyhdistelmään kutistui 54 pisteeseen. Mitalipelipaikkaa ajatellen asemat ovat kuitenkin edelleen otolliset. Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana Hienosti sujuneen lauantaipäivän jälkimmäisen puoliskon jälkeen Torpedoksen vastustaja sunnuntain ensimmäisessä ottelussa oli Pietarsaaren FoBK. Torpedoksen pelaajat eivät aamutuimaan saaneet vielä parirajaa rikki vaan joukkueen parhaan sarjan heittänyt Simo Honkanenkin jäi 199 pisteen lukemiin. Tasaisella työskentelyllä joukkuetulosta kertyi kuitenkin 758 pistettä ja tällä tuloksella voittobonukset olivat Torpedoksen ulottuvilla aivan viimeisiin heittoihin saakka. FoBK kasasi kuitenkin lopulta viisi pistettä Torpedosta paremman joukkuetuloksen ja 763 pisteen lukemin otteluvoitosta tarjolla olleet 120 lisäpistettä matkasivat Pietarsaareen. Toisessa ottelussa Torpedos esitti jo avaussarjaa terävämpiä otteita ja tällä kertaa Simo Honkanen oli 171 pisteen sarjallaan ainoa alle paritulokseen jäänyt torpedoslainen. Seppo Koukonen vasuroi peräti 246 pisteen sarjatuloksen ja Raimo Pohjanlahti (227) sekä vaihdosta ensimmäisessä sarjassa takellelleen Sulo Hietalan tilalle tullut Kyösti Mähönen (214) antoivat Koukoselle mainiota taustatukea. Torpedos paransikin ensimmäisen ottelunsa yhteistulosta tasan sadalla pisteellä 858 pisteen lukemiin. Valitettavasti tämäkään ei riittänyt päivän ensimmäiseen voittoon sillä vastassa ollut GF venyi 879 pisteen yhteistulokseen ja Torpedos joutui taipumaan tappioon 21 pisteen erolla tamperelaisiin. Kahden niukan tappion jälkeen Torpedos lähti avaamaan voittotiliään Kouvolan All Starsin kustannuksella. Tässä ottelussa tulostaso laski selkeästi edellisen sarjan lukemista ja Torpedoksen miehistöstä ainoastaan Raimo Pohjanlahti pääsi yli 200 pisteen lukemiin. Pohjanlahden 222 pisteen sarjatuloksesta huolimatta Torpedoksen kokonaistulos jäikin 763 pisteeseen. AS lisäsikin lahtelaisyhdistelmän ahdinkoa heittämällä 782 pisteen joukkuetuloksen ja viemällä otteluvoiton 19 pisteen erolla Torpedokseen. Sarjajohtajalle merkittiin tilastoihin siten jo kolmas peräkkäinen tappio. Riemukkaan Nuppi-voiton jälkeen jälleen paluu arkeen Viikonvaihteen toiseksi viimeisessä ottelussa Torpedos sai vastaansa Kouvolan Nupin. Niukkojen tappioiden aiheuttamasta henkisestä painolastista huolimatta Torpedos pystyi tässä ottelussa esittämään mallikasta keilausta. 843 pisteen yhteistuloksella lahtelaiset ottivatkin päivän ensimmäisen voittonsa Nupin jäätyä 783 pisteen joukkuetuloksella 60 pisteen päähän. Torpedoksen voiton takuumies oli tällä kertaa Simo Honkanen 243 pisteen sarjallaan. Seppo Koukonen onnistui myös 215 pisteen verran ja Raimo Pohjanlahtikin merkkautti itselleen 213 pisteen lukemat. Päivän päätösottelussa Torpedos pelasi Helsingin Patteria vastaan. Patterinkin sunnuntai oli sujunut pitkälti varjojen mailla vaeltaessa sillä toiselta sijalta päivän peleihin lähteneet helsinkiläiset olivat neljästä ensimmäisestä ottelustaan pystyneet voittamaan vain yhden. Viimeisen kaksoiskierroksen asetelmia ajatellen kyseessä oli siten erittäin tärkeä ottelu. Torpedos keilasi viimeisessäkin ottelussaan kohtuullisen 776 pisteen joukkuetuloksen. Pelivireen säilymisestä loppuun saakka torpedoslaiset saavat kiittää lähinnä 239 pisteen sarjaan venynyttä Raimo Pohjanlahtea sillä muista Torpedoksen pelaajista ainoastaan 198 lukemat heittänyt Seppo Koukonen pääsi yli 190 pisteen rajan. Torpedoksen synkkä kierrostilasto sai kuitenkin jatkoa Patterin heitettyä 779 pisteen yhteistuloksen ja viedessä otteluvoiton vaivaisella kolmella pisteellä. Kärkipaikka säilyi niukasti Sunnuntain ehdottomasti paras joukkue oli lopulta GF joka voitti kaikki päivän viisi otteluaan. Tamperelaisten 828,00 pisteen joukkuekeskiarvo oli lisäksi päivän paras joten eroa kierrostilaston toiseksi sijoittuneeseen AS:n joukkueeseen kertyi 286 pistettä. AS:n tavoin kolme viidestä ottelustaan voittanut Nuppi oli sunnuntain tuloksissa kolmanneksi paras joukkue 374 pistettä kierrosvoittoon yltäneistä tamperelaisista jäljessä. Torpedoksen kierros oli murheellinen sillä viidestä ottelusta käteen jäi vain yksi voitto. Tilannetta synkensi entisestään tieto siitä että suurimmillaankin tappio yksitäisessä ottelussa oli vain 21 pistettä. Lähes parivauhtiin yltäneestä joukkuekeskiarvostaan huolimatta Torpedos jäikin kierrostilaston kahdeksannelle sijalle. Eroa kierrosvoiton ottaneeseen GF:n joukkueeseen kertyi peräti 622 pistettä. Sarjatilanteessa Torpedos säilytti kauden neljännen pelipäivän taaperruksestaan huolimatta kärkipaikkansa. Toiseksi sarjataulukossa noussut GF tosin hivuttautui jo 54 pisteen päähän. Kolmannella ja samalla tällä hetkellä viimeisellä mitalipelipaikkaan oikeuttavalla sijalla on tässä vaiheessa Hämeenlinnan Kiila joka on jäänyt Torpedoksesta 462 pisteen päähän. Mitalipeliviivan alapuolella ensimmäisenä jatkopaikkaa kärkkyy Porin Royal Club joka on vain 36 pistettä Kiilaa perässä. Torpedoksen "turvaväli" mitalipelipaikkojen ulkopuolella tällä hetkellä oleviin joukkueisiin on neljän pelatun kierroksen jälkeen siis 498 pistettä. Porissa nähtiin sunnuntaina myös joukko hyviä henkilökohtaisia suorituksia. Kierroksen pelaajatilaston ykkönen oli GF:n Reijo Raivola joka heitti viisi sarjaansa 223,00 pisteen keskiarvolla. Yli 220 pisteen keskiarvoon pääsi myös Kiilan Christer Ström 221,20 pisteen noteerauksellaan. Torpedoksen Raimo Pohjanlahti onnistui myös mainiosti ollen kierroksen kolmanneksi paras keilaaja. Pohjanlahden keskiarvo sunnuntaipäivän peleissä oli 218,60. Muista torpedoslaisista parirajan ylitti ainoastaan Seppo Koukonen keskiarvolla 204,20. Senioreiden mestaruussarjan runkosarjan viimeinen kaksoiskierros pelataan maaliskuun puolessa välissä Tampereella. Mestaruussarjan neljän kierroksen jälkeisiin tuloksiin voi tutustua kotisivujemme tulososiossa. TORPEDOS KARKUMATKALLA MYÖS SENIORISARJASSA Torpedoksen pelit valtakunnansarjoissa ovat kuluvalla kaudella sujuneet todella mainiosti. Miesten SM-liigassa Torpedos voitti jo runkosarjan ja jatkaa maaliskuun alussa ylemmän loppusarjan pelejä selvässä johtoasemassa. Kolmossarjassa pelaava Torpedoksen kakkosjoukkue puolestaan johtaa neljän pelatun kierroksen jälkeen omaa lohkoaan ja tavoittelee tosissaan nousua Kakkossarjaan. Tämän lisäksi seniorien mestaruussarjassa Torpedos otti syyskuussa heitetyllä kauden ensimmäisellä kaksoiskierroksella kärkipaikan. Seniorien mestaruussarjan pelit jatkuivat yli neljän kuukauden tauon jälkeen helmikuun toisessa viikonvaihteessa Porissa pelatulla kaksoiskierroksella. Sarjajohdosta Porin kierrokselle lähtenyt Torpedos jatkoi vahvaa menoaan myös länsirannikolla voittaen neljä lauantain kuudesta ottelustaan. Muiden joukkueiden suoritusten mennessä sopivasti ristiin Torpedos kasvatti eroa pahimpiin uhkaajiinsa ja runkosarjan puolessa välissä sarjataulukossa toisena oleva Helsingin Patteri onkin jäänyt jo lähes 500 pisteen päähän. Viikonvaihde käynnistyi tahmeasti Torpedos aloitti lauantaipäivän pelit ottelulla kauden vaisusti aloittanutta seniorisarjan kestomenestyjää Porin Royal Clubia vastaan. Päivä sai Torpedoksen kannalta heikoimman mahdollisen alun sillä joukkueen pelaajista ainoastaan Sulo Hietala sai aikaiseksi yli 180 pisteen sarjan. Hietalan tuloksenkin jäätyä 188 pisteeseen Torpedoksen joukkuetulos merkittiin vaatimattomin 708 pisteen lukemin. RC saikin vastustajansa tahmeudesta kaipaamansa piristysruiskeen ja porilaiset takoivat taululle komeat 867 pisteen yhteislukemat. Torpedokselle kirjattiin ensimmäisestä sarjasta näin masentava 159 pisteen tappio. Toisessa ottelussa Torpedos mitteli voimiaan Euran Gold Starsin kanssa. Tässäkään sarjassa Torpedos ei vielä intoutunut urotekoihin vaikka joukkueen yleisilme olikin jo astetta avausottelua pirteämpi. Sulo Hietalan 213 ja Raimo Pohjanlahden 202 pisteen sarjoilla Torpedoksen joukkuetulos nousi kuitenkin jo 765 pisteeseen. Otteluvoittoon tälläkään tuloksella ei tosin ollut mitään mahdollisuuksia GS:n puristettua 831 pisteen yhteislukemat. Kahden ottelun jälkeen Torpedos jatkoikin voitoitta ja Tapiolan avausviikonvaihteessa hankittu etumatka oli kaventunut jo lähes olemattomiin. Kolmannessa sarjassa Torpedos aloitti sitten oman ryhtiliikkeensä. Helpolla voitto ei irronnut tässäkään ottelussa sillä vastassa oli ensimmäisen kaksoiskierroksen jälkeen sarjakolmosena ollut Tampereen Keilakerho joka pelasi sarjaansa 818 pisteen joukkuetuloksen. Torpedos pystyi pahasti epäonnistuneen Kyösti Mähösen 148 pisteen sarjasta huolimatta kuitenkin vastaamaan TKK:n haasteeseen Seppo Koukosen vasuroitua 236 pisteen sarjan, Sulo Hietalan taituroitua 233 pisteen lukemat ja Raimo Pohjanlahden ylitettyä kolmantena pelaajana parirajan 210 pisteen tuloksellaan. Yhteistuloksella 827 Torpedos kuittasikin ottelusta kierroksen ensimmäisen voittonsa kahdeksan pisteen erolla tamperelaisiin kilpakumppaneihinsa. Kiila kukistui kiihkeässä kärkiottelussa Ruokailutauon jälkeen Torpedoksen ohjelmassa oli ottelu sarjan häntäpään joukkueisiin lukeutuvaa Turun Silver Clubia vastaan. Torpedoksen miehistöstä löytyi tässäkin ottelussa kolme yli 200 pisteen tuloksiin pystynyttä heittäjää mikä takasi lopulta 838 pisteen yhteistuloksen. SC:n jäätyä 767 pisteen lukemiin otti Torpedos päivän toisen voittonsa 61 pisteen erolla turkulaisiin. Torpedoksen tehopelaaja ottelussa oli Raimo Pohjanlahti 244 pisteen sarjallaan. Hyvin leiviskänsä hoitivat myös Sulo Hietala 216 pisteen lukemin sekä paluun syyskauden keilailutauon jälkeen seniorien mestaruussarjaympyröihin tehnyt Simo Honkanen 202 pisteen sarjallaan. Päivän toiseksi viimeisessä ottelussa Torpedos otti mittaa ensimmäisen kaksoiskierroksen jälkeen sarjakakkosena majailleesta Hämeenlinnan Kiilasta. Kärkiottelun taso ei tällä kertaa noussut kovinkaan korkeaksi molempien joukkueiden jäädessä alle 800 pisteen joukkuetuloksiin. Torpedos pystyi kuitenkin riistämään tärkeän otteluvoiton lopulta neljän pisteen erolla yhteislukemin 789-785. Ratkaisuhahmoksi ottelussa nousi Simo Honkanen joka 255 pisteen sarjallaan oli ainoa paritulosmies Torpedoksen joukkueessa. Kierroksen viimeisessä ottelussa Torpedos sai vastustajakseen Kokkolan Cosmoksen. Tärkeän Kiila-voiton jälkeen Torpedoksen peli vapautui silminnähden ja viimeisessä sarjassa nähtiinkin päivän paras joukkuetulos 883 pisteen yhteislukemin. Tällä tuloksella Cosmos jäi aseettomaksi ja eroa kertyikin lopulta peräti 141 pistettä. Torpedoksen tulosilottelua johtivat Seppo Koukonen 257 ja Raimo Pohjanlahti 247 pisteen sarjoillaan. Tämän lisäksi Sulo Hietala päätti päivän urakkansa tasan 200 pisteen sarjaan. Etumatka kasvoi lähes 200 pisteellä Kauden kolmannen pelipäivän paras joukkue oli kuudesta ottelustaan viisi voittanut GS. Päivän ottelut 830,33 pisteen keskiarvolla läpi pelannut euralaisyhdistelmä jätti toiseksi parhaita otteita esittäneen RC:n kierrostilastossa 124 pisteen päähän. Torpedos sijoittui hankalan alun jälkeen neljällä voitollaan ja 801,67 pisteen keskiarvollaan kierroksen kolmanneksi 292 pistettä päivän kärkijoukkueesta jääneenä. Sarjatilanteessa Torpedos kohenteli jo entuudestaan mainioita asemiaan pahimpien uhkaajiensa Kiilan ja TKK:n jäätyä päivän tuloslistoilla häntäpäähän. Runkosarjan edettyä puoleenväliinsä on Torpedoksen johto ennen toiseksi noussutta Patteria 493 pistettä. GS paranteli asemiaan lauantaipäivän hyvän esityksensä ansiosta ja on kauden tässä vaiheessa kolmannella sijalla 554 pisteen päässä Torpedoksesta. Runkosarjan päätteeksi seniorien mestaruussarjan kolme parasta joukkuetta selviytyy mitalipeleihin. Tästä johtuen Torpedoksen kannalta erityisen kiinnostavaa on ero neljänteen sijaan ja samalla ensimmäiseen toistaiseksi mitalipelien ulkopuolelle jäämässä olevaan joukkueeseen. Kolmen pelipäivän jälkeen sarjataulukon neljänneltä sijalta löytyy Kiila joka on jäänyt Torpedoksesta 667 pisteen päähän. Lauantaipäivän paras keilaaja oli 219,17 pisteen keskiarvolla kierroksen kaikki kuusi ottelua pelannut RC:n Reijo Saarinen. Yhden sarjan vähemmän pelannut Tampereen Gold Fingersin Kauno Mäkelä oli kierrostilaston kakkonen 215,00 pisteen keskiarvollaan. Kaksi seuraavaa sijaa miehittivät puolestaan GS:n kaksikko Heikki Pietilä ja Tauno Sved jotka päätyivät molemmat 212,17 pisteen keskiarvoon. Torpedoksen paras pelaaja lauantaina oli Raimo Pohjanlahti joka kuuteen sarjaansa merkkautti 211,33 pisteen keskiarvon. Torpedos pelasi muutoin tasaisen hyvin sillä yli parivauhtiin pääsi peräti neljä joukkueen keilaajista. Seppo Koukosen keskivauhti kierroksen otteluissa oli 202,17, Simo Honkasen vastaava noteeraus 201,50 ja Sulo Hietalankin keskiarvo ylitti 200 pisteen rajan 83 sadasosalla. Seniorien mestaruussarjan pelit jatkuvat heti sunnuntaina pelattavalla viiden ottelun kierroksella. Maaliskuun puolessa välissä on vuorossa vielä yksi kaksoiskierros jonka jälkeen runkosarja saadaan päätökseensä. Kauden kolmen ensimmäisen pelipäivän jälkeiset tulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. AHOKKAALLE KAUDEN TOINEN KOLMESATANEN Vuosi 2007 jatkuu Torpedoksen osalta todella vilkkaana kolmesatasvuotena. Pasi Pölläsen helmikuun alussa heittämästä Torpedoksen vuoden toisesta kolmesatasesta ehti kulua nimittäin vain tasan viikko ennen kuin Jarmo Ahokas teki oman vuoden avaustäysosumansa. Ahokkaan tilastoissa jo 26 täysosumaa Vuoden kolmas Torpedos-täysosuma näki päivänvalon 9. päivä helmikuuta Lahden keilahallissa. Edellisviikolla syntyneen Pasi Pölläsen kolmesatasen tapaan meneillään oli Lahden Keilaajien ja Sirkkujen erikoiskilpailun karsintavaihe jossa pelattiin kuusi sarjaa eurooppalaisella pelitavalla. Jarmo Ahokas aloitti urakkansa arkisesti 202 pisteen sarjalla. Sarjan loppupuolella Ahokas löysi kuitenkin oivan pelipaikan ja seuraavassa sarjassa radalla 19 keilat saivatkin sitten kyytiä täyden tusinan kaadon verran. Uran 26. kolmesatasen myötä Ahokkaan kahden sarjan yhteistulos nousi 502 pisteeseen (ka 251,00). Täydellisen sarjansa jälkeen Ahokas teki seuraavaankin sarjaansa kahdeksan kaatoa mutta tulosta syntyi vain 215 pisteen verran. Kolmen sarjan jälkeen yhteistulos merkittiin näin 717 pisteen (ka. 239,00) lukemin. Kilpailun jälkimmäisellä puoliskolla Ahokkaan tulostahti jälleen kiihtyi ja sarjoin 258, 258 ja 228 kuuden sarjan yhteistulos nousi 1461 pisteeseen (ka. 243,50). Tällä tuloksella Ahokas selvitti itsensä selkeästi myös Lahden Keilaajien ja Sirkkujen erikoiskilpailun loppukilpailuun. Ratia tähtäimessä Torpedoksen kolmesatastilastossa Ahokkaan 300 pisteen sarja oli Torpedoksen seurahistorian 74. täysosuma. Kyseessä oli Ahokkaan kauden toinen onnistuminen sillä miehen edellinen kolmesatanen syntyi lokakuun alussa Hämeenlinnassa. Kyseessä oli kaiken kaikkiaan Ahokkaan yhdeksäs Lahden keilahallissa heittämä 300 pisteen sarja. Lahti nousikin nyt Ahokkaan kolmesatastilastoissa kärkipaikalle sillä ennen viimeisintä tilastomerkintää Ahokas oli heittänyt kahdeksan täysosumaa sekä Lahdessa että Raumalla. Viimeisimmän kolmesatasensa jälkeen Ahokas on heittänyt Torpedosta edustaessaan 13 täysosumaa. Tällä lukemalla Ahokas on toiseksi eniten Torpedoksen paidassa kolmesatasia heittänyt keilaaja. Tilaston kärjessä on Jari Ratia 19:llä Torpedos-kolmesatasellaan. Uransa aikana 26 virallista kolmesatasta heittänyt Ahokas on Torpedoksen pelaajista toiseksi eniten 300 pisteen sarjoja heittänyt keilaaja. Ahokas enemmän onnistumisia urallaan on saanut kokea ainoastaan 29 täysosumaa moukaroinut Mika Oksanen. Tässä tilastossa Torpedoksen heittäjistä kolmannella sijalla on Jari Ratia 20:llä kolmesatasellaan. Ahokkaan tuoreimmalla täysosumalla päivitetyt Torpedoksen ennätystilastot ovat nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. SM-LIIGAN RUNKOSARJAN VOITTO TORPEDOKSELLE Miesten SM-liigan runkosarjan pelattiin päätökseensä Turun Kupittaalla helmikuun viimeisenä sunnuntaina. Ohjelmassa oli tuolloin vielä viisi ottelua ja näiden ottelujen jälkeen SM-liigan joukkueet jaettiin kahtia ylempää sekä alempaa loppusarjaa varten. Ylempään loppusarjaan selviytyi kuusi parasta joukkuetta kuuden heikomman joukkueen taistellessa alemmassa loppusarjassa suoraa putoamista sekä putoamiskarsintaan joutumista vastaan. Torpedoksen pelit olivat kauden seitsemän ensimmäisen pelipäivän osalta sujuneet hienosti ja runkosarjan voitto olikin ennen sunnuntain kamppailuja lahtelaisten käden ulottuvilla. Komeiden runkosarjaesitystensä kruunuksi Torpedos voitti suvereeniin tapaan kaikki sunnuntain viisi peliään. Runkosarjan voitto irtosikin lopulta ylivoimaisella 960 pisteen erolla ennen kakkoseksi sijoittunut Porin Giantsia. Lähtökohdat ylempää loppusarjaa ja sitä seuraavia mitalipelejä varten ovatkin siten mainiot. Vastuunkantajia löytyi kaikkiin otteluihin Sunnuntain avausottelussa Torpedoksen vastustaja oli kotihallissaan pelannut Turun Silver Club. Ottelu alkoi tasaisesti mutta neljänteen ruutuun mennessä Torpedos oli siirtynyt noin 20 pisteen johtoon. Kamppailun edetessä Torpedoksen johto käväisi välillä jo 40 pisteessäkin mutta seitsemänteen ruutuun mennessä SC oli hivuttautunut jo kymmenen pisteen päähän. Sarjan loppuvaiheiden lähestyessä Torpedos teki ratkaisevan iskun. Yhdeksännessä ruudussa ero oli jälleen kasvanut 30 pisteeseen ja onnistuneen viimeisen ruudun myötä Torpedos otti lopulta selkeän 1027-941 -voiton kotijoukkueesta. Torpedoksen joukkueesta parhaassa vireessä aamutuimaan olivat 237 pisteen sarjan heittänyt Pasi Pöllänen, 222 pisteen lukemat keilannut Mikko Kurki sekä 212 pisteen edestä keiloja kaatanut Mika Oksanen. SC:n joukkueesta parhaiten päivän avaussarjassa onnistuivat puolestaan Tommi Teivainen (222) sekä Juha Maja (204). Toisessa ottelussa Torpedos otti mittaa Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Clubista. Lahtelaiset aloittivat ottelun terävästi ja R-ABC:n ollessa suurissa vaikeuksissa kahdessa ensimmäisessä ruudussaan Torpedos siirtyi jo heti ottelun alkuvaiheissa 40 pisteen johtoon. Torpedoksen vire jatkui ottelun edetessä vahvana ja käytännössä voittotaistelu olikin käyty viidenteen ruutuun mennessä R-ABC:n jäätyä jo 90 pisteen päähän. Loppusarjan aikana Torpedoksen johto käväisi jo 140 pisteessä mutta viimeisessä ruudussa R-ABC sai hivenen kavennettua Torpedoksen etumatkaa. Loppulukemat merkittiin kuitenkin luvuin 1107-993 Torpedoksen hyväksi eikä ottelun voittajasta ollut siten minkäänlaista epäselvyyttä. Torpedoksen hyvän joukkuetuloksen pääarkkitehti oli Jari Ratia joka ankkuroi sarjaansa peräti 279 pisteen lukemat. Pasi Pölläsen esiintyi myös edukseen 236 pisteen sarjallaan ja parirajan ylitti reilusti myös Mikko Kurki 221 pisteen lukemin. Neljäs Torpedoksen riveissä parituloksen heittänyt pelaaja oli Pasi Pöllänen 205 pisteen tuloksellaan. R-ABC:n joukkueesta erottui puolestaan selvästi kolmikko Ville Holmström (221), Kai Hänninen (219) sekä Petri Markkanen (218). Torpedoksen osalta hyvin alkanut päivä jatkui ottelulla Varkauden Mainareita vastaan. Tasaisen avausruudun jälkeen Mainarit oli hallitseva osapuoli ja kolmannessa ruudussa savolaiset käväisivät jo 40 pisteen johdossa. Tässä vaiheessa Torpedos teki kuitenkin ryhtiliikkeen ja Mainarit puolestaan menetti hetkellisesti otteensa. Kahden seuraavan ruudun aikana Torpedos ottikin Mainareiden etumatkan kiinni ja siirtyi saman tien kymmenen pisteen johtoon. Edelle päästyään Torpedos kasvatti johtonsa kahdeksanteen ruutuunsa mennessä jo 60 pisteeseen. Yhdeksännessä ruudussa ero pysyi edelleen samana eikä Mainarit enää viimeisessä ruudussakaan pystynyt uhkaamaan Torpedoksen voittoa. Torpedoksen päivän kolmas voitto irtosi lopulta yhteistuloksin 1000-961. Torpedoksen parhaimmistoa ottelussa olivat 232 pisteen sarjan heittänyt Mikko Kurki sekä 215 pisteen lukemiin päätynyt Pasi Pöllänen. Mainareiden vetojuhtia ottelussa olivat puolestaan Joonas Jehkinen (211) ja Ari Jehkinen (206). TKK-ottelusta tärkeä voitto Viikonvaihteen toiseksi viimeisessä ottelussaan Torpedos pelasi Tampereen Keilakerhon joukkuetta vastaan. Lauantain jälkeen SM-liigan kakkospaikalla ollut TKK himoitsi Torpedoksen päänahkaa parannellakseen asemiaan mitalipeleihin tavoittelevien joukkueiden joukossa. TKK aloittikin Torpedos-ottelun vahvasti ja siirtyi kolmanteen ruutuun mennessä 40 pisteen johtoon lähinnä vahvan toisen ruutunsa ansiosta. Torpedos vastasi kuitenkin TKK:n alun rynnistykseen aloittamalla neljännestä ruudusta todellisen kaatorallin. Neljän seuraavan ruudun aikana Torpedos heitti jokaisessa ruudussaan vähintään kaksi tuplaa ja TKK ei pystynyt tähän tahtiin vastaamaan. Kahdeksanteen ruutuun mennessä Torpedos olikin siirtynyt 80 pisteen johtoon ja ottelu näytti pitkälti ratkenneen. TKK ei kuitenkaan suostunut myymään nahkaansa halvalla ja tamperelaiset aloittivatkin kahdeksannesta ruudusta vielä kiivaan takaa-ajon. Yhdeksännessä ruudussa Torpedos sortui lisäksi kahteen tyhjään ja ennen päätösruutua TKK oli noussut jo 20 pisteen päähän Viimeisessä ruudussa Torpedos ryhdistäytyi uudelleen ja otteluvoitto irtosi lopulta selkeästi pistein 1112-1058. Torpedoksen hahmo oli jälleen 263 pisteen sarjan ankkuroinut Jari Ratia. Pasi Pölläselle pisteitä kertyi puolestaan 235, Jaakko Polttilalle 221 ja Jarmo Ahokkaalle 218. TKK:n onnistujia olivat Timo Alho 244, Matti Virta 242 ja Matti Jokinen 216 pisteen sarjoillaan. Ennen päivän päätösottelua Torpedos ja Giants olivat ainoat tappiottomat joukkueet. Päivän parhaan joukkueen titteli ratkaistiin siten käytännössä näiden kahden joukkueen välillä. Torpedoksen vastustaja viimeisessä ottelussa oli Turun Weikot kun Giants puolestaan otti mittaa Mainareista. Torpedoksen ja TuWe:n ottelu alkoi tasaisesti turkulaisten hallitessa tapahtumia niukasti neljänteen ruutuun saakka. Viidennessä ruudussa Torpedos siirtyi vuorostaan kymmenen pisteen johtoasemaan ja samalla lahtelaiset kiristivät tahtia. TuWe putosi kyydistä yllättävänkin helposti ja seitsemännessä ruudussa Torpedoksen etumatka oli kasvanut jo 50 pisteeseen. Ottelun loppuvaiheissa TuWe ei pystynyt merkittävästi Torpedoksen etumatkaa supistamaan ja viimeisessä ruudussa Torpedos kaunistelikin ottelun päätöslukemiksi 1012-939. Torpedoksen tasaisesti pelanneesta joukkueesta parhaan loppukirin esitti Jarmo Ahokas 218 pisteen sarjallaan. Mika Oksanen päätti hänkin urakkansa 216 pisteen lukemiin ja Jari Ratia pystyi myös ylittämään parirajan yhdellä pisteellä. Kierroksen loppuvaiheissa jo varsin kuivissa olosuhteissa TuWe:n parhaasta esityksestä vastasi 236 pisteen sarjan vasuroinut Marko Salminen. Yleisöä pelilinjoillaan viihdyttänyt miesten maajoukkueen valitsijamies Sami Konsteri tekaisi toisena turkulaispelaajana parituloksen 205 pisteen lukemin. Torpedos runkosarjan, viikonvaihteen ja päivän paras Giantsin kärsittyä viimeisessä ottelussaan selkeän tappion Mainareille oli Torpedos lopulta sunnuntaipäivän paras joukkue. Torpedos pystyi ainoana joukkueena voittamaan kaikki viisi otteluaan ja vaikka Helsingin Patteri, Lohjan Rännimestarit, Giants, SC ja Mainarit heittivät kaikki parempaa keskiarvoa otti Torpedos päivän parhaan joukkueen tittelin 98 pisteen erolla neljään otteluvoittoon pystyneeseen Giantsiin. Kolmen voiton joukkueista paras oli RäMe joka sijoittui kierroksen kolmanneksi 241 pistettä Torpedosta jäljessä. Kierroksen parhaalla keskiarvolla (1077,20) ottelut läpi pelannut Patteri ei pystynyt voittamaan otteluistaan kuin kaksi mikä riitti tällä kertaa vasta seitsemänteen sijaan sunnuntaipäivän tulosluetteloissa. Torpedos voitti viikonvaihteen aikana pelaamastaan 11 ottelusta kaikkiaan yhdeksän ja oli näin myös kaksoiskierroksen paras joukkue. Tällä suorituksella Torpedos ansaitsi jo toista kertaa peräkkäin ylimääräisen 800 euron palkinnon. Viikonvaihteen tuloksissa toiseksi parasta vauhtia piti SC joka jäi Torpedoksesta 156 pisteen päähän. SC kuittasi kakkossijastaan 400 euron lisätulot. Turun kaksoiskierroksen myötä saatiin päätökseensä myös SM-liigan runkosarja. Kahden viimeisen kaksoiskierroksen rynnistyksensä ansiosta Torpedos otti runkosarjassa ylivoimaisen voiton sillä eroa toiseksi sijoittuneeseen Giantsiin kertyi 960 pistettä. Kolmantena tässä vaiheessa on RäMe jonka ero kärkeen on kasvanut 1130 pisteeseen. Ylempään loppusarjaan tiensä selvittivät myös TKK, Patteri sekä Helsingin Tornados. Viimeisestä ylemmän loppusarjan paikasta käytiin tiukka taistelu sillä Mainarit jäi Tornadoksesta vain 39 ja Patterista 48 pisteen päähän. Sunnuntain parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Tornadoksen Kimmo Lehtonen joka heitti viisi sarjaansa läpi 241,60 pisteen keskiarvolla. Ainoina edes lähelle Lehtosen lukemia pääsivät TuWe:n nuori Matias Kallio (ka. 234,60) sekä Giantsin kokenut Antti-Pekka Lax (ka. 232,20). Tasaisesta Torpedoksen joukkueesta parasta tahtia piti yllä 218,60 pisteen keskiarvoon päätynyt Jari Ratia. Yli 200 pisteen noteerauksiin pääsivät myös Pasi Pöllänen (ka. 215,00), Jaakko Polttila (ka. 212,00), Jarmo Ahokas (ka. 205,67) sekä Mikko Kurki (ka. 204,75). Miesten SM-liiga jatkuu maaliskuun toisena viikonvaihteena Tampereella pelattavalla kaksoiskierroksella. Ylemmässä loppusarjassa pelataan yhteensä 15 ottelua joista 12 ensimmäistä on Tampereen viikonvaihteen ohjelmassa. Loput kolme ottelua sekä kolmen parhaan joukkueen mitalipelit pelataan maaliskuun viimeisenä päivänä Helsingin Talissa. Ylempään loppusarjaan lähdettäessä mukana seuraavat runkosarjan aikana keilatut pisteet. Torpedoksen asemat ovat näin ollen loistavat toisen joukkueen ollessa tällä hetkellä 960 pistettä lahtelaisia jäljessä. Kolmen parhaan joukkueen selviytyessä pudotuspeleihin on ero neljänteen sijaan tässä vaiheessa 1412 pistettä. Tämän eron kiinnikurominen 15 ottelussa tulee ilman Torpedoksen pahaa epäonnistumista olemaan takaa-ajajille todella vaikeaa. Torpedoksen kannalta riemukkaat SM-liigan runkosarjan lopputulokset ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. TORPEDOS KASVATTI LIIGAJOHTOAAN Miesten SM-liigan vuoden 2007 ensimmäiset pelit keilattiin helmikuun ensimmäisenä lauantaina Turun Kupittaalla. Kyseessä oli kauden kolmannen ja samalla myös runkosarjan viimeisen kaksoiskierroksen ensimmäinen pelipäivä. Viikonvaihteen otteluiden jälkeen kuusi parasta joukkuetta tulee jatkamaan loppukauden ylemmässä ja kuusi heikompaa joukkuetta alemmassa loppusarjassa. Torpedoksen tilanne joulutauolta palattaessa oli herkullinen. Joukkue hankki syyskauden aikana itselleen reilun 400 pisteen johdon ennen toisena olevaa Porin Giantsia ja seitsemänteen sijaan oli matkaa jo yli 1300 pistettä. Paikka ylemmässä loppusarjassa oli siten varmistettavissa jo kohtuullisellakin pelillä. Turussa lauantaina pelatuista kuudesta ottelustaan Torpedos pystyi voittamaan neljä. Tällä suorituksella Torpedos kamppaili pitkään jopa päivän parhaan joukkueen tittelistä ja pahimpien kilpakumppaneiden pelatessa sopivasti ristiin etumatka muihin joukkueisiin kasvoi entisestään. Kun runkosarjasta on jäljellä enää viisi ottelua Torpedoksen ero kakkosena olevaan Tampereen Keilakerhoon onkin kasvanut jo 852 pisteeseen. GB jäi Torpedoksen jyräämäksi Kierroksen ensimmäisessä ottelussaan Torpedos kohtasi Helsingin Tornadoksen. Ensimmäisessä ruudussa molemmat joukkueet olivat vaikeuksissa. Torpedos tekikin avausruutuunsa kaksi tyhjää Tornadoksen selvitessä yhdellä tyhjällä. Alun takeltelun Torpedos otti kuitenkin ohjat käsiinsä ja kolmanteen ruutuun mennessä lahtelaiset olivatkin siirtyneet noin 30 pisteen johtoon. Tämä johto säilyi aina kuudenteen ruutuun saakka jonka jälkeen Tornados kuroi eron kahden ruudun aikana kiinni. Yhdeksännessä ruudussa Torpedos otti jälleen etulyöntiaseman noin 20 pisteen erolla ja tästä edusta joukkue piti kiinni loppuun saakka. Kierroksen avausottelun voitto irtosi Torpedokselle lopulta yhteispistein 1026-996. Tasaisesta Torpedoksen joukkueesta parivauhtiin ylsivät Mika Oksanen (212), Jarmo Ahokas (211), Jari Ratia (210) sekä Mikko Kurki (204). Tornadoksen tehomiehiä olivat puolestaan Olli Hossi 235 sekä Pauli Dahlbom 212 ja Oskari Lehtonen 204 pisteen sarjoillaan. Päivän toisessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli toinen helsinkiläisjoukkue Patteri. Tässä ottelussa roolit vaihtuivat avauskamppailuun verrattuna sillä Torpedos joutui jo alkuruuduissa takaa-ajoasemiin. Ensimmäisen ruudun kymmenen pisteen johdostaan huolimatta Torpedos oli jo viidenteen ruutuun mennessä jäänyt sadan pisteen päähän vastustajastaan. Loppusarjassa parhaimmillaan 130 pisteen johdossa käynyt Patteri tyytyikin varmistelemaan johtoaan ja Torpedos pääsi hieman kaunistelemaan loppulukemia. Patteri vei ottelun lopulta nimiinsä yhteistuloksin 993-1026. Patterin tehokkain pelaaja ottelussa oli Teemu Karjalainen joka vasuroi 254 pisteen lukemat. Hyvin onnistui myös kokenut Jari Honkanen 222 pisteen sarjallaan. Torpedoksen joukkueen ehdoton hahmo oli 256 pisteen sarjatuloksen takonut Mika Oksanen. Muista torpedoslaisista ainoastaan Jari Ratia pystyi ylittämään parirajan 211 pisteen sarjallaan. Kolmannessa ottelussa Torpedos pisti Patteri-tappion sisuunnuttaman pystyyn melkoisen kaatoilottelun. Vastassa ollut Helsingin Grankulla Bowlare oli vailla mahdollisuuksia kun jo kahden ruudun pelin jälkeen Torpedos oli karannut 50 pisteen päähän. Ero kasvoi tasaisesti ja Torpedoksen takoessa kaatoja toisensa perään oli seitsemän pelatun ruudun jälkeen Torpedos jo 160 pisteen karkumatkalla. Viimeisissä ruuduissa jännitettiinkin enää pystyykö Torpedos pelaamaan täysin ehjän joukkuesarjan. Kolmantena pelaajana päätösruutua heittänyt Jaakko Polttila jätti pystyyn 6-8 -reiän ja mahdollisuudet näyttivät menevän siihen. Polttila paikkasi hankalan kuvion kuitenkin tyynesti ja jäljellä oli enää kaksi heittäjää. Toiseksi viimeisenä miehenä Jarmo Ahokas jätti taskuosumasta pystyyn 10-keilan. Paikkoheitto lipsahti kuitenkin vasemmalta ohi ja Torpedoksen ehjäputki jäi 48 ruudun mittaiseksi. Ehjän sarjan menetys ei varmasti Torpedosta juurikaan masentanut sillä joukkuetulosta syntyi peräti 1180 pisteen (ka. 236,00) verran. Tällä tuloksella GB koki murskatappion 185 pisteen erolla lahtelaisiin. Torpedoksen ankkuri Jari Ratia heitti sarjassa peräti 270 pisteen tuloksen. Mika Oksanen antoi taustatukea 248 pisteen verran Mikko Kurjen ja Pasi Pölläsen tehdessä lisäksi yhteistyöllä 228 pisteen lukemat. Komean joukkuetuloksen täydensivät Jarmo Ahokas 225 ja Jaakko Polttila 209 pisteen sarjoillaan. GB:n joukkueesta parituloksiin pystyivät puolestaan vain Olli Pakonen (214) ja Jussi Lindgren (204). Ailec kierrosvoiton esteenä Ruokailutauon jälkeen Torpedos jatkoi urakkaansa pelaamalla SM-liigan kärkinelikkoon kuuluvaa Lohjan Rännimestareiden joukkuetta vastaan. GB-ottelun täydellisyyttä hiponeen onnistumisen jälkeen Torpedoksen heittäminen oli tässä kamppailussa huomattavasti vaisumpaa. RäMe ei kuitenkaan saanut sekään peliään kulkemaan ja kamppailu etenikin varsin tasaisissa merkeissä. Sarjan alkuruuduista lähtien RäMe oli ottelussa niukasti niskan päällä. Missään vaiheessa johto ei kuitenkaan kasvanut 20 pistettä suuremmaksi ja onnistuneella yhdeksännellä ruudullaan Torpedos siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon. Eroa ei ennen viimeisen ruudun heittoja ollut kuitenkaan kymmentä pistettä enempää. Torpedos pystyi kääntämään ottelun lopulta edukseen vain kolmen pisteen erolla joukkuetuloksin 943-940. Koko sarjan ajan hankaluuksissa ollut ja 159 pisteen tulokseen jäänyt Torpedoksen ankkuri Jari Ratia pystyi päätösruudussa kaatamaan voittoon tarvittavat keilat ja RäMe:en ankkurina heittänyt Lasse Lintilä joutui tunnustamaan joukkueensa tappion. Torpedoksen parhaimmistoa ottelussa olivat 209 pisteen sarjan heittänyt Jaakko Polttila sekä vain kolmen pisteen päähän Polttilasta jäänyt Mika Oksanen. RäMe:n voittotaistelussa mukana piti Kai Siltala 218 pisteen tuloksellaan ankkuri-Lintilän venyttyä myös 204 pisteen lukemin. Kierroksen viidennessä ottelussa Torpedosta vastaan asettui Porin Giants. Alkukaudesta SM-liigaa johtanut ja sittemmin pitkään kakkospaikalla viihtynyt porilaisyhdistelmä laittoi jälleen kovan kovaa vastaan ja siirtyi ottelussa jo kahden pelatun ruudun jälkeen 50 pisteen johtoon. Tilanne kuitenkin tasoittui nopeasti ja oltuaan sarjan neljännessä ruudussa peräti 50 pistettä vastustajaansa parempi siirtyi Torpedos puolestaan 20 pisteen johtoon. Torpedos säilytti johtonsa aina seitsemänteen ruutuun saakka kunnes Giants hivuttautui tasoihin. Yhdeksännessä ruudussa Torpedos kuitenkin hyökkäsi uudelleen ja tähän hyökkäykseen Giants ei enää pystynyt vastaamaan. Torpedos etenikin lopulta selkeään voittoon yhteistuloksin 1096-1022 ja sarjataulukossa ero Giantsiin kasvoi jälleen yli 200 pisteellä. Tärkeässä ottelussa koko Torpedoksen viisikko esiintyi edukseen. Mika Oksanen johti joukkoa 238 pisteen sarjallaan Jari Ratian ollessa toinen voiton tukipilareista 232 pisteen lukemin. Pasi Pölläselle sarjatulosta kertyi puolestaan 214, Jaakko Polttilalle 211 ja Jarmo Ahokkaalle 201 pisteen verran. Giantsin ehdoton hahmo ottelussa oli Antti-Pekka Lax 255 pisteen sarjallaan. Päivän päätteeksi Torpedos pelasi Helsingin Ailecia vastaan. Voitettuaan neljä ensimmäisestä viidestä ottelustaan Torpedos oli vahvasti mukana taistelussa päivän parhaan joukkueen tittelistä. Kiivaimmin samasta tittelistä taistelivat tässä vaiheessa myös neljään voittoon yltäneet Patteri ja TKK. Torpedos tarvitsikin voittoa viimeisestä ottelustaan pitääkseen nämä joukkueet kierrostilastossa takanaan. Päätöskamppailu alkoi tasaisesti mutta ottelun puoleen väliin mennessä Ailec oli onnistunut hivuttautumaan 20 pisteen johtoon. Torpedos kuitenkin aloitti tässä vaiheessa loppukirin ja kahdeksanteen ruutuun mennessä lahtelaiset olivat siirtyneet 30 pisteen johtoon. Yhdeksännen ruudun epäonnistuminen kuitenkin jätti Torpedoksen altavastaajaksi sillä Ailec siirtyi kymmenen pisteen johtoon ennen loppuhuipennusta. Ailec pystyi viimeisessä ruudussa pitämään hankkimansa johdon mainion ankkurinsa Pasi Uotilan johdolla. 245 pisteen sarjan heittänyt Uotila johdatti joukkonsa voittoon yhteistuloksin 1010-1030. Ailecin toinen onnistuja oli Jukka Ristimäki 224 pisteen sarjallaan minkä lisäksi Harri Uotila kaatoi keiloja 201 pisteen edestä. Torpedoksen ykkönen päätössarjassa oli jälleen Jari Ratia 227 pisteen tuloksellaan. Mikko Kurki päätti urakkansa puolestaan 209, Jaakko Polttila 207 ja Mika Oksanen 204 pisteen tuloksiin Mitalipelipaikka käden ulottuvilla Viidennen kierroksen parhaaksi joukkueeksi nousi Patteri joka voitti viisi kierroksen kuudesta ottelustaan. Viimeisen ottelunsa Torpedoksen tavoin hävinnyt TKK jäi Patterista ainoastaan yhdeksän pisteen päähän eikä eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Turun Silver Clubiinkaan kertynyt 36 pistettä enempää. TKK:n ja SC:n tavoin neljään voittoon pystynyt Torpedos oli päivän neljänneksi paras yhdistelmä 136 pistettä Patteria heikommalla yhteistuloksella. Sarjatilanteessa Torpedoksen asemat kohenivat entisestään. Kärkipään joukkueista sekä RäMe että Giants jäivät kierroksen tuloksissa Torpedoksen taakse ja pirteästi esiintynyt TKK nousikin sarjataulukon kakkospaikalle. Ero Torpedoksen ja TKK:n välillä on ennen runkosarjan viittä viimeistä ottelua kuitenkin kasvanut jo 852 pisteeseen. Giants on vain kymmenen pistettä TKK:n jäljessä ja RäMe on sekin jäänyt tamperelaisista ainoastaan 37 pisteen päähän. Viidenneksi noussut Patteri on jäänyt kärkitaistelusta jo hieman selvemmin sillä sen ero kärkipaikalle on yli 1400 pistettä. Taulukon loppupäässä SC, Ailec, Lappeenrannan Rabbe-Axel Bowling Club sekä Turun Weikot näyttäisivät ratkaisevan putoajan sekä kahden karsijan paikan kohtalon. Nämä neljä joukkuetta ovat jääneet liigan keskikastista sen verran selkeästi että sieltä nouseminen vaatisi loppukaudesta erinomaisia onnistumisia. Lauantaipäivän parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi Ailecin Pasi Uotila joka takoi kuuteen sarjaansa peräti 1508 pisteen (ka. 251,33) lukemat. Suorituksellaan Uotila jätti muut kauas taakseen sillä ainoana edes lähelle hänen lukemiaan pääsi RäMe:en vain kaksi sarjaa pelannut Juho Mäkelä 242,50 pisteen keskiarvollaan. Kaikki kuusi sarjaa pelanneista toiseksi parhaan keskiarvon saavutti Patterin Teemu Karjalainen 228,33 pisteen lukemin. Torpedoksen parasta vauhtia piti puolestaan yllä kierrostilaston neljänneksi sijoittunut Mika Oksanen 227,33 pisteen keskiarvollaan. Torpedoksen muista pelaajista Jari Ratia onnistui myös hyvin saavuttaen 218,17 pisteen keskiarvon. Tällä suorituksella irtosi henkilökohtaisen tuloslistan 14. sija. Yli parivauhtia torpedoslaisista kierroksen ottelut läpi pelasivat myös Jaakko Polttila (ka. 209,00) sekä Mikko Kurki (ka. 201,50). Miesten SM-liigan pelit jatkuvat heti sunnuntaina runkosarjan viimeisellä pelipäivällä. Jäljellä olevan viiden ottelun jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkavat vielä 15 ottelun verran ylemmässä loppusarjassa ennen kuin kolme mitalipeleihin selviytyvää joukkuetta ovat selvillä. Ylemmässä loppusarjassa pelejä jatketaan runkosarjassa kerättyihin pisteisiin. Tarkemmat SM-liigan tulokset viiden pelatun kierroksen jälkeen ovat nähtävillä kotisivujemme tulososiossa. PÖLLÄSELLE URAN SEITSEMÄS TÄYSOSUMA Torpedoksen ennätystilastoihin on viime aikoina tipahdellut uusia merkintöjä 300 pisteen sarjoista tasaisin väliajoin. Tahti jatkuu kiivaana ja vuoden 2007 toinen merkintä kyseiseen tilastoon saatiinkin jo helmikuun 2. päivänä Pasi Pölläsen heitettyä Lahdessa uransa seitsemännen täysosuman. Hienolle pelille täydellinen päätös 34-vuotias Pöllänen heitti viimeisimmän kolmesatasensa Lahden Keilaajien ja Sirkkujen erikoiskilpailun karsintavaiheen yhteydessä. Kilpailussa pelattiin kuusi sarjaa eurooppalaisella pelitavalla ja Pöllänen lähti pelaamaan kyseistä koitosta heti alkukilpailun toisena pelipäivänä hakien samalla pelituntumaa seuraavan viikonvaihteen aikana pelattavaa miesten SM-liigan runkosarjan viimeistä kierrosta varten. Lahden radoilla nähtyjen otteiden perusteella ei Torpedoksen menestys ainakaan Pölläsen onnistumisesta jää kiinni. Ensimmäiseen sarjaansa Pöllänen heitti heti 257 pisteen lukemat. Toinen ja kolmas sarja sujuivat nekin pitkälti päälle parivauhdissa 237 sekä 234 pisteen sarjatuloksin ja kolmen sarjaan jälkeen kasassa oli jo 728 pisteen (ka. 242,67) yhteistulos. Pölläsen tasaisen varma esitys jatkui tämänkin jälkeen ja pöytäkirjaan merkittiin seuraavissa sarjoissa 222 ja 247 pisteen noteeraukset. Ennen viimeistä sarjaa loppukilpailupaikka alkoikin 1197 pisteen (ka. 239,40) yhteistuloksen myötä olla loppusilausta vaille varma. Viimeisessä sarjassaan radalla 15 Pöllänen pääsikin heittelemään paineettomasti ja tulos oli sen mukainen. Ruutu toisensa jälkeen keilat lakosivat jo avausheitolla ja Pöllänen jatkoi kaatokimaraansa lopulta viimeiseen ruutuun saakka. Täydellä 12 kaadon rivistöllä syntyi Pölläsen ensimmäinen 300 pisteen sarja kahteen ja puoleen vuoteen ja samalla kuuden sarjan yhteistulos nousi 1497 pisteen (ka. 249,50) lukemiin. Tällä tuloksella Pöllänen selvitti itsensä kirkkaasti myös Lahden Keilaajien ja Sirkkujen erikoiskilpailun finaaliin. Neljä täysosumaa jo 1990-luvulla Pasi Pölläsen uran ensimmäinen kolmesatanen on heitetty jo talvella 1990. Pöllänen edusti tuolloin viimeistä kauttaan Aresta ennen siirtymistään Torpedokseen. Kolmesatastilaston ensimmäisen merkintänsä Pöllänen heitti kuuden myöhemmin syntyneen "treban" tapaan kotihallissaan Lahdessa. Pölläsen kolmesatashistorian mielenkiintoisimmat merkinnät ovat syksyltä 1995 jolloin Pöllänen heitti samassa kuuden sarjan kilpailussa kaksi 300 pisteen sarjaa. Uran neljäs onnistuminen tuli heti perään vuoden 1996 alkupuolella mutta viidettä kolmesatasta saatiin odotella seuraavat neljä vuotta aina vuoden 2000 helmikuuhun saakka. Ennen viimeisintä tilastomerkintäänsä Pölläsen tuorein täysosuma oli syksyltä 2004. Torpedoksen pelaajat ovat seuraa edustaessaan heittäneet nyt yhteensä 73 kolmesatasta. Pölläsen täysosuma oli näistä 62. eurooppalaisella pelitavalla heitetty ja samalla 34. Lahden keilahallissa syntynyt Torpedoksen pelaajien 300 pisteen sarja. Pöllänen siirtyi nyt myös yksinään Torpedoksen kolmesatastilaston kolmannelle sijalle kuudella seuraa edustettaessa heitetyllä kolmesatasellaan. Jari Ratian (19 kolmesatasta) ja Jarmo Ahokkaan (12 kolmesatasta) hallinnoimassa tilastossa Pöllänen jätti taakseen viisi 300 pisteen sarjaa Torpedosta edustaessaan heittäneet Erno Aholammin ja Mika Koivuniemen. Torpedoksen ennätystilastot on nyt jälleen kerran päivitetty ajan tasalle. Päivitettyihin tilastoihin on mahdollista tutustua kotisivujemme ennätysosiossa. YKKÖSJOUKKUEEN BAKER-PISTEET TIUKASSA Lahti-Bowlingin Baker-liigan kakkoslohkon kevätkausi käynnistyi tammikuun viimeisenä keskiviikkona pelatulla kauden neljännellä kierroksella. Ohjelmassa oli tuolloin kauden toinen ja samalla viimeinen pidempi eli neljän ottelun kierros. Torpedoksen ykkösjoukkue oli joulutauolta palattaessa lohkon kolmossijalla jo seitsemän pistettä kärkipaikkaa hallussaan pitäneestä Kaadon kakkosjoukkueesta jääneenä. Mahdollisuudet jatkopaikkaan näyttivät kuitenkin suhteellisen hyviltä neljännellä sijalla vaanineen Keila-Veikkojen ykkösjoukkueen ollessa tässä vaiheessa myös viiden ja puolen pisteen päässä Torpedoksesta. Tammikuun kierroksella lohkon tilanne kuitenkin meni Torpedoksen kannalta entistä kiharaisemmaksi. Kärjessä Kaadon ja Sirkkujen kakkosjoukkueet karkasivat yhä kauemmaksi minkä lisäksi KV:n ykkösjoukkue hivuttautui entistä lähemmäksi kolmatta sijaa. Kauden viimeiseen kuuteen otteluun jäikin näin vielä reilusti panosta sillä ero neljänteen sijaan on ennen kahta viimeistä kierrosta vain neljä pistettä. Parituloksilla vain irtopisteitä Ensimmäisessä ottelussaan neljännellä kierroksella Torpedos kohtasi juuri pahimman uhkaajansa eli KV:n ykkösjoukkueen. Avaussarjassa joukkueet eivät saaneet selvää toisistaan ja sarja päätyikin sopuisasti tasapeliin lukemin 208-208. Tämän jälkeen KV hallitsi pelitapahtumia ja tuloksin 211-223, 181-188 ja 207-225 kaikki kolme viimeistä sarjaa kirjattiin Torpedoksen tappioksi. KV voitti näin myös neljän sarjan yhteistuloksen pistein 807-844 ja Torpedoksen asema sarjataulukossa muuttui 0,5-4,5 -tappion myötä entistä hankalammaksi. Illan toisessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli lohkon kärkipaikalta kierroksen peleihin lähtenyt Kaadon kakkosjoukkue. Ensimmäisessä sarjassa Torpedos oli altavastaajan ja Kaato voittikin sarjan helposti lukemin 189-211. Toisessa sarjassa nähtiin puolestaan jo illan toinen tasapeli tällä kertaa sarjatuloksin 199-199. Kamppailun kolmannessa sarjassa Torpedos nousi vielä mukaan taisteluun otteluvoitosta. Kaato joutui tunnustamaan Torpedoksen sarjassa paremmakseen lukemin 216-192 ja samalla Torpedos nousi myös yhteistuloksessa kahden pisteen johtoasemaan kolmen pelatun sarjan jälkeen. Viimeisessä sarjassa Kaato näytti kuitenkin parasta osaamistaan viemällä sarjavoiton tuloksin 200-223. Samalla Torpedoksen etumatka yhteistuloksissa kääntyi 21 pisteen tappioksi lukemin 804-825 ja tuloksena olikin illan toinen tappio tällä kertaa sarjapistein 1,5-3,5. Tappion myötä omassa ottelussaan kaksi pistettä "haamujoukkueelta" napannut KV nousi lohkon kokonaistilanteessa jo pisteen päähän Torpedoksesta ja lohkon kolmossijasta. "Haamulta" tärkeät sarjapisteet Kierroksen kolmannessa ottelussaan Torpedos pelasi ns. haamujoukkuetta vastaan. "Haamun" sarjatulos kuluvalla kaudella on 188 pistettä ja tämän lukeman Torpedos pystyi ensimmäistä sarjaa lukuun ottamatta päihittämään. Sarjatuloksin 170-188, 201-188, 211-188 ja 230-188 Torpedos siis kuittasi voiton kolmesta viimeisestä sarjasta ja samalla näkymätön vastustaja joutui taipumaan myös yhteistuloksissa lukemin 812-752. Torpedoksen pistetili karttui ottelusta näin ollen neljällä tärkeällä pisteellä ja KV:n hävittyä yllättäen ottelunsa sarjajumbo Lahden Naiskeilaajille luvuin 2-3 Torpedos kasvatti joukkueiden välisen eron sarjataulukossa jälleen kolmeen pisteeseen. Neljäs kierros huipentui Torpedoksen osalta kamppailuun edellisessä ottelussa KV:n päihittänyttä LNK:n yhdistelmää vastaan. LNK oli ensimmäisessä sarjassa selvästi Torpedosta pirteämpi ja Torpedos joutuikin tunnustamaan sarjataulukossa viimeiseksi jämähtäneen LNK:n paremmakseen sarjoin 185-201. Toisessa sarjassa Torpedos kuitenkin aloitti ryhtiliikkeen ja tasoitti ottelulukemiksi 1-1 voittamalla toisen sarjan luvuin 218-203. Tasaisen alun jälkeen Torpedos pystyi kahdessa viimeisessäkin sarjassa pitämään LNK:n takanaan vaikka joutuikin tekemään sarjapisteiden eteen täyden päivätyön. Kolmas sarja kirjattiin Torpedoksen hyväksi luvuin 212-190 ja ennen viimeistä sarjaa Torpedoksen johto yhteispisteissä oli 21 pistettä. Torpedoksen oltua viimeisessäkin sarjassa parempi pistein 216-193 ei otteluvoittajasta ollut enää epäselvyyttä. Yhteispistein 831-787 Torpedos otti kierroksen toisen otteluvoittonsa lopulta selkein 4-1 -numeroin. Sirkut ja Kaato matkalla loppukilpailuun Neljännen kierroksen paras joukkue oli Sirkkujen kakkosjoukkue joka keräsi neljästä ottelustaan 13 pistettä. Kaadon kakkosjoukkue ja KV:n ykkösjoukkue saivat puolestaan kumpainenkin kerätyksi illan otteluista 11,5 pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkue heitti kierroksen ottelut parhaalla tasoituksellisella keskiarvolla mutta 203,38 pisteen keskivauhtikaan ei kasvattanut joukkueen pistesaalista kuin kymmenellä. Lohkon kokonaistilanteessa Sirkkujen ja Kaadon kakkosjoukkueet ovat karanneet muilta joukkueilta. Sirkut johtavat lohkoa 42 pisteellään Kaadon vaaniessa vain pisteen päässä. Kolmantena jatkava Torpedos on jäänyt kärjestä jo yhdeksän ja puolen pisteen päähän. Loppukauden mielenkiintoisin vääntö käytäneenkin kolmannesta sijasta ja samalla viimeisestä loppukilpailupaikasta. Torpedoksen etumatka neljäntenä väijyvään KV:n ykkösjoukkueeseen on ennen kauden kuutta viimeistä ottelua vain neljä pistettä. Torpedos saa siten olla tarkkana pitääkseen kolmannen sijansa ja loppukilpailuun oikeuttavan sijoituksensa kauden loppuun saakka. Baker-liigan pelit jatkuvat helmikuun lopulla pelattavalla kauden viidennellä kierroksella. Kakkoslohkon viiden kierroksen jälkeisiin tuloksiin on mahdollista tutustua kotisivujemme tulososiossa. RATIA EHDOLLA EM-KILPAILUIHIN Miesten maajoukkueryhmä vuodelle 2007 valittiin tammikuun lopulla. Ryhmän valitsi nyt ensimmäistä kertaa maajoukkueen uusi päävalmentaja Sami Konsteri. Uuden päävalmentajan nimeäminen tuli ajankohtaiseksi viime vuoden lopulla kun miesten maajoukkuetta vuodesta 2000 menestyksekkäästi luotsannut Sami Luoto luopui tehtävästä. Nyt nimettyyn maajoukkueryhmään kuuluu yhteensä 13 pelaajaa. Ryhmän päätavoite on asetettu kesällä Itävallan Wienissä pelattaviin EM-kilpailuihin. Maajoukkueryhmässä jatkaa myös Torpedoksen Jari Ratia nyt jo neljättä vuottaan. Uusi maajoukkueryhmä sekoitus kokemusta ja nuoruutta Sami Konsterin nimeämään maajoukkueryhmään kuuluu useita kokeneita pelureita jotka ovat olleet mukana saavuttamassa Suomelle menestystä jo monista aikaisemmistakin arvokilpailuista. Tällaisia pelaajia ryhmäläisistä ovat Helsingin Tornadoksen Kimmo Lehtonen, Lohjan Rännimestareiden Lasse Lintilä, Hyvinkään Pinjetsin Mika Luoto, Tampereen Keilakerhon Petri Mannonen sekä Helsingin Grankulla Bowlaren Kai Virtanen. Nuorempaa ikäluokkaa mutta silti jo kansainvälisesti varsin kokenutta osastoa ryhmässä edustavat puolestaan TKK:n Timo Alho ja Petteri Salonen, Helsingin Patterin Osku Palermaa, Torpedoksen Jari Ratia sekä Helsingin Ailecin Pasi Uotila. Uusia kasvoja maajoukkueryhmässä ovat Turun Silver Clubin Joonas Huolman sekä GB:n Jussi Lindgren ja Olli Pakonen. Nimilistaa läpikäymällä voi siis päätellä että kamppailu edustuspaikoista tulee olemaan raju. Vuodesta 2004 maajoukkueryhmään kuuluneelta 27-vuotiaalta Jari Ratialta vaaditaankin kevään aikana vahvoja näyttöjä osaamisestaan mikäli hän mielii kesällä Suomi-paitaan pukeutua. Edellisen ja toistaiseksi ainoan kerran Suomen miesten maajoukkuetta Ratia edusti vuonna 2005 Moskovassa pelatuissa EM-kilpailuissa. Tuomisina itänaapurista oli tuolloin sekä pari- että joukkuekulta. Viime syksynä Etelä-Koreassa pelatuissa miesten MM-kilpailuissa Ratiaa ei nähty sillä hän jäi tuolloin Suomen joukkueen ensimmäiseksi varamieheksi. TORPEDOS PALASI KOLMOSSARJAN LOHKOKÄRKEEN Torpedoksen kakkosjoukkueen pelit valtakunnallisessa Kolmossarjassa jatkuivat tammikuun kolmantena lauantaina Lahdessa pelatulla kauden neljännellä kierroksella. Joulutauolta palattaessa Torpedoksen lohkon tilanne oli varsin kiharainen sillä sarjataulukon neljäskin joukkue oli ainoastaan 167 pistettä lohkokärkeä jäljessä. Alkukaudesta jo lähes 800 pisteen karkumatkallakin käynyt Torpedos lähti kotikierrokselleen kakkossijalta 16 pisteen päässä lohkoa johtaneesta Forssa Bowling Clubista. Kotikierroksellaan Torpedos antoi muille lohkon joukkueille jälleen myrskyvaroituksen. Joukkue eteni kierroksella voitosta voittoon ja viidestä ottelusta oli lopulta saaliina täydet viisi voittoa. Onnistumisensa myötä Torpedos nousi takaisin lohkon kärkipaikalle eron muihin joukkueisiin venähtäessä yli 400 pisteeseen. Kyllösen paluu piristi Torpedosta Kierroksen ensimmäisessä ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Tampereen Veijarit. Muuten tasaisessa ottelussa ratkaisijaksi nousi Torpedoksen Janne Kyllönen, joka teki vuoden tauon jälkeen paluun valtakunnansarjapeleihin. Vielä muutama vuosi sitten Torpedoksen SM-liigamiehistöönkin kuulunut Kyllönen heitti sarjaansa 244 pisteen lukemat minkä lisäksi Timo Aalto ja Jarno Aalto antoivat hyvää taustatukea 201 ja 200 pisteen sarjoillaan. Torpedoksen nelikko saikin kasaan 813 pisteen yhteistuloksen mikä riitti nujertamaan Veijarit 58 pisteen erolla. Veijareiden paras pelaaja ottelussa oli 212 pisteen sarjan heittänyt Ari Jussila. Toisessa ottelussa Torpedos sai vastaansa lohkojumbo Heinolan Tamboxin. Ensimmäisen ottelun voitto näytti vapauttaneen Torpedoksen pelin ja koko nelikko esitti mallikasta keilailua. Timo Aalto oli lopulta sarjan paras torpedoslainen 231 pisteen tuloksellaan Janne Kyllösen jatkaessa myös vahvoja otteitaan 220 pisteen lukemin. Jarno Aallon panos Tambox-ottelussa oli 210 pistettä ja neljäskin paritulos saatiin tilastoihin Pekka Ahokkaan heitettyä 201 pisteen sarjan. Yhteistuloksella 862 Torpedos ei antanutkaan Tamboxille Jesse Launian 221 ja Mikko Ikosen 220 pisteen sarjoista huolimatta juurikaan mahdollisuuksia ja eroa joukkueiden välille kertyi lopulta 102 pistettä. Torpedos säilyttikin näin avausottelun jälkeen takaisin hankkimansa lohkon kärkipaikan itsellään. Torpedoksen kierroksen toistaiseksi tärkein ottelu oli vuorossa kolmannessa sarjassa kun kotijoukkueen käsittelyyn asettui ennen Lahden kierrosta lohkon kärkipaikkaa hallussaan pitänyt FBC. Kahden parivauhdissa sujuneen ottelun jälkeen Torpedoksen vauhti hivenen laantui ja yhteistulosta ei enää syntynyt 738 pistettä enempää. Tällä kertaa tämäkin tulos kuitenkin riitti otteluvoittoon sillä FBC:n joukkueesta yksikään pelaaja ei pystynyt ylittämään 200 pisteen rajaa ja forssalaisten joukkuetulos jäi 699 pisteeseen. Torpedoksen voiton takuumiehiä olivat edelleen parivauhdissa pysytelleet Pekka Ahokas (212) ja Jarno Aalto (207). Päätösottelusta tärkeä voitto Päivän neljännessä ottelussa Torpedos pelasi Tampereen Gold Fingersin kakkosjoukkuetta vastaan. Jarno Aalto latoi taululle jo neljännen peräkkäisen parisarjansa 225 pisteen lukemin ja Timo Aalto intoutui hänkin 209 pisteen sarjatulokseen. Aaltojen onnistumisten avulla Torpedos sai aikaiseksi 786 pisteen yhteistuloksen mikä riitti otteluvoittoon 65 pisteen erolla loppukaudesta enää lähinnä sarjapaikastaan taistelevaan GF:n joukkueeseen. Kauden neljäs kierros huipentui Torpedoksen osalta otteluun Helsingin Boltsi-72:n joukkuetta vastaan. Boltsi-72 hävisi kierroksen toisen ottelunsa Veijareille luvuin 712-732 mutta oli voittanut Lahden kierroksella kaikki muut vastustajansa. Viimeisen ottelun voitolla Boltsi-72 olisikin noussut sarjataulukossa jälleen aivan Torpedoksen tuntumaan. Ottelu käynnistyi Torpedoksen hienoisessa hallinnassa. Kahdessa edellisessä sarjassa vaikeuksiin ajautunut Janne Kyllönen siirtyi ennen päätösottelua vaihtoon ja hänet korvasi Sulo Hietala. Viimeisissä ruuduissa Kyllönen joutui kuitenkin uudelleen tositoimiin Pekka Ahokkaan kadottaessa puolestaan pelipaikkansa. Kyllönen onnistui hyvin ratkaisuruuduissa mutta ottelun ratkaisijaksi nousi nuori Jarno Aalto joka muutoinkin hienon päiväurakkansa päätteeksi taituroi 269 pisteen sarjatuloksen. Torpedos päättikin kierroksen voittamattomana päihitettyään helsinkiläisvastustajansa iltapäivän päätteeksi yhteistuloksin 821-733. Kaudesta jäljellä kymmenen ottelua Lahden kierroksen paras joukkue oli ylivoimaisesti Torpedos joka kaikki viisi ottelua voitettuaan teki eroa kierroskakkoseksi yltäneeseen Boltsi-72:n joukkueeseen peräti 425 pistettä. Helsinkiläisten kanssa lähes tasatahtia kierroksen ottelut heitti myös FBC sillä kolmeen voittoon pystyneiden joukkueiden välille saatiin eroa vain neljän pisteen verran. Kierroksen neljänneksi sijoittui hieman yllättäen alkukaudesta heikosti pelannut Tambox joka kahdella voitollaan jäi 591 pisteen päähän Torpedoksesta. Lohkon kokonaistilanteessa Torpedos palasi kärkipaikalle parin kuukauden tauon jälkeen. Toisena oleva FBC on 413 pisteen päässä kun kaudesta on jäljellä kymmenen ottelua. Boltsi-72 vaanii sekin kolmannella sijalla 473 pisteen päässä ykköspaikasta. Veijarit jatkaa edelleen neljännellä sijalla mutta tamperelaisten ero kärkeen venähti jo 949 pisteeseen. Tambox ja GF:n kakkosjoukkue selvittävät puolestaan loppukauden aikana kumpi joukkueista putoaa Nelossarjaan. Kierroksen parhaan pelaajan tittelin vei Torpedoksen kakkosjoukkueen Jarno Aalto mainiolla 222,20 pisteen keskiarvolla. Aalto on pelannut koko kauden läpi 210,35 pisteen keskivauhdilla ja onpa mukaan mahtunut myös kauden avauskierroksella Heinolassa heitetty 300 pisteen sarjakin. Aallon edellä kausikeskiarvoissa ovat ainoastaan vain yhden kierroksen heittäneet FBC:n Kari Piltti (ka. 214,40) ja Mika Salminen (ka. 213,60) sekä saman seuran kolmella kierroksella urakoinut Jarno Palm (ka. 213,47). Jarno Palm esiintyi edukseen myös Lahden kierroksella sillä forssalainen oli Jarno Aallon jälkeen kierroksen toiseksi paras keilaaja 218,20 pisteen keskiarvollaan. Yli parivauhtia kierroksella heittivät myös Boltsi-72:n Juha Åberg (ka. 204,60), Tamboxin Jesse Launia (ka. 202,20) sekä Torpedoksen kokenut Timo Aalto (ka. 202,00). Kolmossarjan kauden viides ja samalla toiseksi viimeinen kierros pelataan maaliskuun alussa Tapiolassa. Kauden päätöskierros on puolestaan vuorossa maaliskuun viimeisenä päivänä Tampereella. Torpedoksen kakkosjoukkueen lohkon neljän kierroksen jälkeisiin tuloksiin voi puolestaan tutustua kotisivujemme tulososiossa. KOUKOSELLE VUODEN ENSIMMÄINEN KOLMESATANEN Vuosi 2006 oli Torpedoksen historian paras kolmesatasvuosi. Yhteensä vuoden aikana syntyi peräti 12 täysosumaa. Vuosi 2007 ei ainakaan alkanut yhtään edellisvuotta huonommissa merkeissä sillä vuoden ensimmäinen 300 pisteen sarja syntyi jo heti tammikuun puolessa välissä. Koukosen odotus tällä kertaa huomattavasti lyhyempi Seppo Koukonen heitti uransa ensimmäisen kolmesatasen vuonna 1996. Toista täysosumaa saatiin odottaa lähes päivälleen kymmenen vuotta ennen kuin Koukonen pystyi toistamaan temppunsa viime joulukuussa. Odotus uran toisen ja kolmannen 300 pisteen sarjan välillä oli huomattavasti lyhyempi sillä Koukonen teki ensimmäisen merkinnän Torpedoksen vuoden 2007 kolmesatastilastoon heti tammikuun 19. päivänä. Koukosen tämänkertainen onnistuminen nähtiin Lahden keilahallissa Starmen-kisan yhteydessä. Kyseisessä kilpailussa pelattiin kuusi sarjaa eurooppalaisella pelityylillä ja kilpailun voittaja ratkaistiin suoraan alkukilpailun tulosten perusteella. Koukonen aloitti pelinsä heti 233 pisteen sarjalla ja naputti sen jälkeen toiseen sarjaansa radalla 17 täyden tusinan kaatoja. Kahden sarjan jälkeen kasassa oli siten jo 533 pisteen yhteistulos (ka. 266,50). Hurja meno jatkui vielä kolmannessakin sarjassa johon Koukonen takoi 279 pisteen tuloksen. Kolmen sarjan jälkeen Koukosen yhteistulos merkittiinkin jo muhkein 812 pisteen (ka. 270,67) lukemin. Kilpailun loppupuolella Koukosen vauhti hivenen tasaantui mutta pöytäkirjaan merkittiin silti 222, 210 ja 258 pisteen sarjatulokset. Näillä lukemilla kuuden sarjan yhteistulos nousi 1502 pisteeseen (ka. 250,33) mikä riitti tuomaan Koukoselle myös Starmen-kisan MA-luokkien selkeän voiton. Torpedoksen paidassa heitetty nyt 72 kolmesatasta Viimeisin tilastomerkintä nosti Torpedosta edustettaessa heitettyjen 300 pisteen sarjojen kokonaismäärän jo 72:een. Näistä kolmesatasista 61 on heitetty eurooppalaisella ja 11 amerikkalaisella pelitavalla. Lahdessa täysosumista on syntynyt peräti 33. 64-vuotiaan Koukosen henkilökohtaisista tilastoista löytyy nyt siis kolme 300 pisteen sarjaa. Näistä ensimmäinen syntyi Koukosen edustaessa vielä Aresta ja kaksi viimeistä on heitetty tällä kaudella. Koukosesta tuli yhteensä 11. Torpedoksen heittäjä joka on seuraa edustaessaan tehnyt vähintään kaksi kolmesatasta. Vuoden 2007 ensimmäinen täysosuma on nyt lisätty myös Torpedoksen kolmesatastilastoihin. Päivitetyt tilastot ovat nähtävillä kotisivujemme ennätysosiossa. KAKKOSJOUKKUE MENETTI
KÄRKIPAIKKANSA BAKER-LIIGASSA Lahti-Bowlingin Baker-liigan vuoden 2007 ensimmäiset pelit pelattiin tammikuun kolmantena keskiviikkona. Vuorossa oli tuolloin ykköslohkon kauden neljäs kierros ja ohjelmaan oli merkitty kolmannen kierroksen tapaan neljä ottelua. Torpedoksen kakkosjoukkue on pitänyt ykköslohkon kärkipaikkaa hallussaan koko syksyn ajan. Vuoden vaihduttua vaihtui kuitenkin myös sarjataulukon kärkijoukkue sillä Torpedos ei hyvästä pelistään huolimatta pysynyt kierroksen parhaiden joukkueiden tahdissa. Eroa kärkipaikalle on ennen runkosarjan kahta viimeistä kierrosta kuitenkin vain yksi piste joten asemat loppupelejä ajatellen ovat edelleen mainiot. Kolmen voiton jälkeen kirvelevä tappio Baker-vuosi käynnistyi Torpedoksen kakkosjoukkueen osalta ottelulla sarjataulukossa viimeisenä ollutta Keila-Veikkojen kakkosjoukkuetta vastaan. Ensimmäisessä sarjassa KV ei lohkon kärkijoukkuetta kumarrellut vaan vei avaussarjan nimiinsä pistein 190-199. Toisessa sarjassa Torpedos tasoitti tilanteeksi 1-1 voittamalla 169 pisteeseen hyytyneen KV:n 30 pisteellä. Kolmannessa sarjassa Torpedos käynnisti todellisen kaatoruletin ja 284 pisteen sarjalla KV jäi peräti 118 pisteen päähän. Kolmen pelatun sarjan jälkeen Torpedoksen johto yhteispisteissä olikin jo 139 pistettä. Ottelun päätteeksi KV kuitenkin taisteli itselleen vielä yhden pisteen Torpedoksen kukistuttua hyvätasoisessa päätössarjassa pistein 220-237. Neljän sarjan yhteistuloksen Torpedos voitti lukemin 893-771 ja näin myös koko ottelun voitto Torpedokselle pistein 3-2. Illan toisessa ottelussa Torpedoksen vastustaja oli Kaadon ykkösjoukkue. Ensimmäisen sarja oli tasaista kamppailua jonka Torpedos pystyi kääntämään edukseen pistein 208-203. Toisen sarjan Torpedos vei sitten jo selvemmin lukemin 220-173 mutta kolmannessa sarjassa Kaato taisteli vielä itsensä mukaan kamppailuun otteluvoitosta ottamalla ottelun avauspisteensä sarjatuloksin 199-221. Neljännessä sarjassa Torpedos kuitenkin musersi Kaadon haaveet lisäpisteistä lukemin 219-173 ja samalla Kaato joutui taipumaan neljän sarjan yhteistuloksessa pistein 828-737. Torpedoksen illan toinen voitto kirjattiin näin selkein 4-1 -lukemin. Kahden voitokkaan ottelun jälkeen Torpedoksen vastustajaksi asettui Falcons. Kahdessa ensimmäisessä sarjassa Torpedos oli niukasti niskan päällä ottaen 2-0 -johdon sarjalukemin 208-183 ja 210-205. Kolmannessa sarjassa Falcons paransi peliään ja joukkueen sarjatulos nousikin 218 pisteeseen. Torpedos pystyi kuitenkin vielä kaksi pistettä parempaan noteeraukseen ja Falcons näytti joutuvan taipumaan selkeään tappioon. Viimeisessä sarjassa Falcons käytti kuitenkin Torpedoksen notkahduksen hyväkseen ja 169-225 -lukemin otetun sarjavoiton myötä Torpedoksen selkeä johto yhteistilanteessa kääntyi niukaksi tappioksi lukemin 807-831. Kolmella voittosarjalla Torpedos otti kuitenkin jo illan kolmannen voittonsa tällä kertaa pistein 3-2. Illan viimeisessä ottelussa Torpedos otti mittaa myös kaikki kolme kierroksen ensimmäistä otteluaan voittaneesta Lahden Keilaajista. Ottelu alkoi tasaisesti LK:n voitettua ensimmäisen sarjan pistein 190-229 ja Torpedoksen tasoitettua tilanteen toisessa sarjassa lukemin 204-189. Tämän jälkeen LK kuitenkin meni menojaan ja kahdessa viimeisessä sarjassa Torpedos joutui taipumaan tappioon pistein 153-228 sekä 211-246. Yhteistuloksessa LK oli myös selkeästi vastustajaansa parempi lukemin 758-892 ja näin Torpedos koki illan ensimmäisen tappionsa pistein 1-4. LK siirtyi lohkojohtoon Neljännen kierroksen paras joukkue oli LK joka neljästä ottelusta keräsi muhkeat 16 pistettä mainiolla 206,00 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Falcons paranteli myös asemiaan sarjataulukossa keräämällä illan otteluista 14 pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkue oli kierroksen kolmanneksi paras yhdistelmä 11 pisteellä ja 205,38 pisteen tasoituksellisella keskiarvolla. Lohkon kärkijoukkueista Sirkkujen ykkösjoukkue puolestaan esiintyi varsin vaisusti saaden kasaan neljästä ottelustaan vain kuusi pistettä. Lohkon kokonaistilanteessa LK siirtyi onnistuneen kierroksensa myötä niukkaan johtoon. 42 pistettä kauden 14 pelistä keränneen LK:n johto toisena olevaan Torpedoksen kakkosjoukkueeseen on tässä vaiheessa kuitenkin vain yksi piste ja kolmanneksi noussut Falcons on lisäksi tasapisteissä Torpedoksen kanssa. Nämä kolme joukkuetta ovat toistaiseksi kiinni loppukilpailupaikoissa neljännellä kierroksella epäonnistuneen Sirkkujen pudottua toiselta sijalta neljänneksi viiden ja puolen pisteen päähän viimeisestä jatkopaikasta. Keila-Veikkojen kakkosjoukkue ja Kaadon ykkösjoukkue ovat lohkon viidentenä ja kuudentena käytännössä jo ratkaisevasti kärkinelikosta jääneenä. Baker-liigan kakkoslohkon pelaa oman neljännen kierroksensa tammikuun toiseksi viimeisenä keskiviikkona. Ykköslohkon pelit jatkuvat puolestaan helmikuun puolivälissä pelattavalla viidennellä kierroksella. Lohkon tarkemmat tulokset neljän pelatun kierroksen jälkeen löytyvät kotisivujemme tulososiosta. TORPEDOS-MENESTYS VÄHÄISTÄ BALLMASTER-TURNAUKSESSA Perinteinen Ballmaster Open -turnaus järjestettiin tänä vuonna Talin keilahallissa Helsingissä tammikuun kahtena ensimmäisenä viikonvaihteena. Kyseessä oli jo 37. kerta kun perinteistä turnausta pelattiin ja muutaman viime vuoden tapaan turnaus toimi samalla myös European Bowling Tour (EBT) -kiertueen vuoden ensimmäisenä osakilpailuna. Torpedoksen pelaajien lopullinen läpimurto Ballmaster-turnauksessa on aikaisempina vuosina jäänyt vielä tekemättä. Vuosi sitten miesten maajoukkueryhmäänkin kuuluva Jari Ratia selvitti kuitenkin itsensä aina puolivälierävaiheeseen saakka ennen kuin joutui taipumaan Australian Jason Belmonten käsittelyssä. Tänä vuonna 10 000 euron pääpalkintoa lähti tavoittelemaan yhdeksän Torpedoksen keilaajaa. Tulokset jäivät kuitenkin edellisvuosiakin laihemmiksi ja edes pudotuspelivaiheen ottelut jäivät torpedoslaisilta haaveeksi. Ratia ainoa loppukilpailuun selviytynyt Tämänkertaisen turnauksen alkukilpailussa pelattiin kuusi sarjaa amerikkalaisittain. Loppukilpailuun selviytyi karsintavaiheen 44 parasta keilaajaa sekä neljä heittäjää erillisestä Desperado-erästä. Alkukilpailun parhaasta suorituksesta vastasi tällä kertaa Helsingin Ailec Teamin Pasi Uotila jonka 1457 pisteen (ka. 242,83) yhteistulos koostui sarjakimarasta 222, 267, 247, 205, 237 ja 279. Karsintavaiheen kakkoseksi sijoittunut Tampereen Keilakerhon Jussi Turtiainen jäi 1429 pisteen tuloksellaan Uotilasta 28 pisteen päähän. Muita 1400 pisteen ylittäjiä ei sitten löytynytkään sillä kolmanneksi parhaan tuloksen karsinnassa heittänyt Lohjan Rännimestareiden Ari Halme onnistui kaatamaan keiloja "vain" 1389 pisteen edestä. Jatkopaikkaan vaadittiin tänä vuonna 1310 pisteen yhteistulos. Tällä tuloksella viimeisen jatkopaikan itselleen nappasi Jyväskylän HuTuKe:n Jukka Poutiainen. Samaan tulokseen Poutiaisen kanssa päätynyt Kouvolan All Starsin Juha Lehtikangas jäi loppukilpailun ulkopuolelle heikomman viimeisen sarjansa vuoksi. Poutiainen päätti karsintaurakkansa 245 pisteen tulokseen kun Lehtikankaan loppukiri riitti puolestaan 201 pisteeseen. Torpedoksen pelaajista parasta tahtia karsintavaiheessa piti Jari Ratia. Sarjalukemin 189, 213, 280, 235, 216 ja 223 Ratia päätyi 1356 pisteen yhteistulokseen. Tällä noteerauksella Ratia sijoittui karsintakilpailun 13. sijalle vain 18 pisteen päähän kahdeksannesta sijasta. Kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuminen olisi taannut Ratialle paikan suoraan loppukilpailun pudotuspelivaiheeseen. Muita Torpedoksen pelaajia ei Ratian lisäksi loppukilpailuun selviytynyt. Lähimmäksi jatkopaikkaa pääsi Dennis Eklund jonka 1295 pisteen tulos jäi jatkopaikasta 15 pistettä. Eklundin lopullinen sijoitus oli 54. sija. Seppo Koukonen heitti karsinnassa 1280 pisteen tuloksen mikä oikeutti 71. sijaan ja Jarmo Ahokas kiilasi itsensä myös niukasti sadan parhaan joukkoon 1252 pisteen lukemin. Hieman kauemmas jatkopaikasta jäivät 1239 pisteen tulokseen jäänyt Mika Oksanen (111.) sekä toinen Torpedoksen ruotsalaisvahvistus Erik Andersin 1224 pisteen lukemillaan. Desperado-erässä itsensä loppukilpailuun pelasivat Latvian Nikolai Ovchinnikov (257), Saksan Patricia Schwarz (254), Kreikan Leonid Maragos (246) sekä Espanjan Paco Rodriques (244). Helsingin MoMi:n Mika Vallasvuo jäi loppukilpailun ulkopuolelle hienosta 243 pisteen sarjastaan huolimatta. Torpedoslaisista viimeiseen saakka loppukilpailupaikkaa tavoittelivat Erik Andersin, Dennis Eklund ja Mika Oksanen. Lähimmäksi jatkopaikkaa heistä pääsi Andersin 209 pisteen sarjallaan Eklundin ja Oksasen jäätyä reilusti alle 200 pisteen tuloksiin. Jatkopaikka jäi vain pisteen päähän Loppukilpailussa karsintavaiheen sijoille 9-44 sijoittuneet keilaajat sekä neljä Desperado-erästä jatkoon selviytynyttä keilaajaa pelasivat aluksi viisi sarjaa nollilta aloittaen. Tämän jälkeen osion 20 parasta keilaajaa pelasivat vielä toiset viisi sarjaa ja yhteensä kymmenen pelatun sarjan jälkeen kahdeksan parasta heittäjää selviytyi pudotuspelivaiheeseen. Ensimmäisessä viidessä sarjassa vahvimmin esiintyi EBT-kiertueellakin menestynyt Englannin Paul Moor. Viiden sarjan 1153 pisteen (ka. 230,60) tuloksellaan Moor päihitti toisena tässä vaiheessa olleen Ruotsin Peter Ljungin kahdeksan pisteen erolla. Kolmantena pelaajana yli 1100 pisteen vauhtia eteni Ruotsin Tobias Karlsson 1120 pisteen lukemin. Torpedoksen ainoa loppukilpailuedustaja Jari Ratia ei saanut finaalin ensimmäisessä osiossa peliään kunnolla käyntiin missään vaiheessa. Sarjoin 195, 198, 207 ja 200 Ratia oli kuitenkin neljän sarjan jälkeen tasan parivauhdissa. Viidenteen sarjaansa Ratia ei kuitenkaan saanut kasaan 187 pistettä enempää. Tämä tarkoitti 987 pisteen yhteistulosta mikä osoittautui lopulta yhden pisteen liian pieneksi kokonaispistemääräksi. Viimeisen jatkopaikan lunasti itselleen nimittäin Helsingin Grankulla Bowlaren Arto Kuparinen tuloksella 988. Samassa pistemäärässä ollut Kuparisen seuratoveri Reija Lunden jäi ensimmäisenä jatkopelien ulkopuolelle ja Jari Ratian lopullinen sijoitus tämänvuotisessa turnauksessa oli siten 30. sija. Loppukilpailun toisessa vaiheessa ensimmäisen viiden sarjan jälkeen kärjessä ollut kolmikko piti pintansa. Paul Moor jatkoi hyviä otteitaan heittämällä osion parhaan tuloksen 1118 pisteen lukemin. Yhteistuloksella 2271 (ka. 227,10) Moor jätti toisella sijalla jatkaneen Peter Ljungin 45 pisteen päähän. Tobias Karlsson säilytti myös kolmannen sijansa kolmen pisteen päähän hyvällä 1111 pisteen osiotuloksellaan nousseen TKK:n Petri Mannosen ahdisteluista huolimatta. Kahdeksan parhaan joukkoon ja samalla paikkaan pudotuspelikierroksilla tarvittiin lopulta 2092 pisteen tulos kymmeneen sarjaan. Viimeisen jatkopaikan otti itselleen Ruotsin Martin Larsen 21 pisteen erolla RäMe:en Lasse Lintilään. Kärkinelikon ja Larsenin lisäksi itsensä jatkoon tässä vaiheessa selvittivät Riihimäen Sinisten Matti Lepistö, Lahden Sirkkujen Krista Pöllänen sekä TKK:n Tom Hahl. Turnausisäntä Lehtonen vakuuttavasti voittoon Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella puolivälieräpaikan suoraan kolmessa ottelussa ottivat Tom Hahlin kukistanut Jussi Turtiainen sekä Porin Giantsin Antti-Pekka Laxin jatkosta pudottanut Matti Lepistö. Yhden sarjan pidempään joutuivat 3-1 -voittojensa eteen urakoimaan GB:n Kai Virtasen päihittänyt Petri Mannonen sekä ykkössijoitetun Pasi Uotilan urakan päättänyt Martin Larsen. Viiden sarjan väännöt jatkopaikoista kävivät puolestaan Ari Halme ja Krista Pöllänen, Giantsin Piritta Kantola ja Tobias Karlsson, Lahden Bayn Jouni Helminen ja Peter Ljung sekä Helsingin Tornadoksen Kimmo Lehtonen ja Paul Moor. Näistä otteluista kahdeksan parhaan joukkoon tiensä selvittivät Halme, Karlsson, Helminen ja Lehtonen. Puolivälierissä Jouni Helminen kuritti Petri Mannosta selkein 3-0 -lukemin Ari Halmeen ollessa yhtä tyly vastustaja Matti Lepistölle. Halmeen ja Lepistön kolmas sarja meni tosin yhden heiton uusintaan jossa Halme oli parempi pistein 10-7. Jussi Turtiainen pystyi viemään omassa ottelussaan Martin Larsenilta ensimmäisen sarjan, mutta tämän jälkeen ruotsalainen kuittasi itselleen kolme sarjavoittoa peräkkäin ja Turtiaisen tie nousi pystyyn ennen välierävaihetta. Kimmo Lehtonen puolestaan hävisi ensimmäisessä sarjassa Tobias Karlssonille pistein 214-276. Tämän jälkeen Lehtonen takoi kolme sarjavoittoa lukemin 256-213, 245-196 ja 285-235 jättäen ruotsalaisen vaille mahdollisuuksia. Neljän parhaan keilaajan välieriin selviytyi näin peräti kolme suomalaisheittäjää. Välieristä ensimmäisessä Ari Halme oli aseeton Martin Larsenia vastaan pelatessaan. Ruotsalainen kuittasi loppuottelupaikan lopulta perin helposti sarjapistein 203-164. Toisessa välierässä Kimmo Lehtonen joutui huomattavasti tiukemmalle Petri Mannosen kanssa. Lehtonen osoittautui kuitenkin pistein 225-200 Mannosta paremmaksi ja Mannonen joutuikin tyytymään tämänvuotisessa kilpailussa neljänteen sijaan. Loppuottelu eteni varsin tasaisena viimeisiin ruutuihin saakka. Lehtonen näytti kuitenkin päätösruudussa venymiskykyään takomalla tarvittavat kaadot syvältä taskusta. Sarjalukemin 225-209 Lehtonen ottikin vuoden 2007 Ballmaster Open -turnauksen voiton ennen hyvän vastuksen antanutta Martin Larsenia. Ballmaster Openin tarkemmat tulokset ovat nähtävillä turnauksen kotisivuilla. SARJAMYLLYN SYNKKYYS JATKUU EDELLEEN Lahti-Bowlingin Sarjamyllyn vuoden 2007 ensimmäinen kierros pelattiin tammikuun toisena lauantaina. Kyseessä oli kauden neljäs kierros ja ohjelmassa oli totuttuun tapaan kolme ottelua jokaisessa kolmessa divisioonassa. Joulutauolle lähdettäessä Torpedoksen kaikki kolme joukkuetta olivat joutuneet hieman antamaan periksi divisiooniensa kärkijoukkueille. Ykkösdivisioonassa Torpedoksen ykkösjoukkue oli neljäntenä ja kakkosjoukkue kuudentena kun kolmosdivisioonassa kolmosjoukkue puolestaan oli pirteästä kolmannesta kierroksestaan huolimatta jäänyt jo seitsemänneksi. Neljäs kierroskaan ei tuonut Torpedoksen joukkueille helpotusta tilanteeseen sillä kolmesta joukkueesta ainoastaan ykkösjoukkue pystyi kolmessa pelissä edes kahteen voittoon. Ykkösjoukkueen lyönti löytyi päätöskamppailussa Vuoden ensimmäisessä ottelussaan Torpedoksen ykkösjoukkue pelasi sarjataulukossa kaksi pistettä edellä ollutta Falconsin ykkösjoukkuetta vastaan. Torpedoksen peli käynnistyi nihkeästi Timo Aallon jäätyä 149 ja Jarno Aallon 157 pisteeseen. Mikko Metson 230 ja Pekka Ahokkaan 207 pisteen sarjat eivät näin ollen riittäneetkään nostamaan Torpedosta voittoon saakka vaan 743 pisteen yhteistuloksella Falcons osoittautui 27 pistettä paremmaksi. Samalla Falcons kasvatti joukkueiden välisen eron sarjataulukossa jo neljään pisteeseen. Toisessa ottelussa Torpedos kohtasi Areksen ykkösjoukkueen. Tällä kertaa joukkue esiintyi huomattavasti tasaisemmin ja 787 pisteen tasoituksellinen yhteistulos syntyi vaikka Mikko Metso oli 210 pisteen sarjallaan ainoa parirajan ylittäjä. Ares puolestaan ei ottelussa pystynyt esittämään parasta osaamistaan ja jäi 726 pisteeseen. Torpedos kuittasikin näin kierroksen toisesta kamppailusta päivän avauspisteensä 61 pisteen voittomarginaalilla. Kauden neljännen kierroksen päätösottelussa Torpedos sai vastaansa Kaadon ykkösjoukkueen. Tähän viimeiseen otteluun Torpedoksen pelaajat löysivät oikeat pelilinjat ja tulosta syntyi sen mukaisesti. Mikko Metso jatkoi mainioita otteitaan tällä kertaa 242 pisteen sarjalla. Timo Aalto intoutui myös 230 pisteen lukemiin ja Jarno Aalto ylitti kolmantena pelaajana parirajan 213 pisteen sarjallaan. Näillä suorituksilla Torpedoksen yhteistulos nousi 870 pisteeseen ja vastassa ollut Kaato jäikin täysin vaille mahdollisuuksia 733 pisteen lukemillaan. Torpedos otti näin päivän toisen voittonsa hulppealla 137 pisteen erolla vastustajaansa. Kakkosjoukkueella yhden voiton kierros Myös ykkösdivisioonassa pelaava Torpedoksen kakkosjoukkue aloitti kierroksensa ottelulla Areksen ykkösjoukkuetta vastaan. Ykkösjoukkueen tavoin kakkosjoukkuekin oli ensimmäisessä ottelussaan ongelmissa sillä ainoastaan Jarkko Venäläinen 204 ja Raimo Pohjanlahti 190 pisteen sarjoillaan pystyivät kohtuullisiin suorituksiin. 715 pisteen yhteistulos ei riittänytkään alkuunkaan pitämään Torpedosta mukana taistelussa otteluvoitosta ja Ares veikin sarjapisteet tasan 800 pisteen sarjallaan. Seuraavassa ottelussa Torpedoksen peli kulki jo huomattavasti paremmin. Juhani Kapulainen räväytti 226 pisteen lukemat ja Raimo Pohjanlahti nousi hänkin yli parivauhtiin 207 pisteen sarjallaan. Tasan 800 pisteen joukkuetulos ei tällä kertaa kuitenkaan riittänyt sillä vastassa ollut Keila-Kallet pystyi vielä 25 pistettä parempiin lukemiin. Kahden ottelun jälkeen Torpedoksen kakkosjoukkue oli näin ollen edelleen voitoitta. Kierroksen viimeisessä ottelussa Torpedoskin pääsi sitten voiton makuun. Juhani Kapulainen teki ottelussa Keila-Veikkojen ykkösjoukkuetta vastaan 213 pisteen sarjan ja Raimo Pohjanlahti päätti urakkansa 207 pisteen lukemiin. Yhteistuloksella 783 pistettä divisioonan kärkijoukkue KV joutui taipumaan 34 pisteen erolla ja Torpedos säilytti asemansa sarjan keskivaiheilla. KV:n ykkösjoukkue säilytti kärkipaikkansa Ykkösdivisioonan kauden neljännen kierroksen paras joukkue oli Lahden Keilaajien ykkösjoukkue seitsemällä pisteellään. LK voitti kaikki kolme otteluaan ja heitti lisäksi kertaalleen yli 900 pisteen joukkuetuloksen ansaiten suorituksestaan ylimääräisen sarjapisteen. Kierrosvoitto oli ylivoimainen sillä muista joukkueista ainoastaan Golf-Keilaajien ykkösjoukkue, Torpedoksen ykkösjoukkue ja Kaadon kakkosjoukkue pystyivät edes kahteen otteluvoittoon. Torpedoksen kakkosjoukkueen yksi voitto ja kaksi tappiota riittivät kierroksen seitsemänteen sijaan. Sarjataulukossa KV:n ykkösjoukkue säilytti kärkipaikkansa viimeisen ottelun tappiostaan huolimatta. LK:n ykkösjoukkue kuroi eron kuitenkin yhteen pisteeseen ennen kauden kahta viimeistä kierrosta. Kolmantena oleva Falconsin ykkösjoukkue sekä neljännen sijansa säilyttänyt Torpedoksen ykkösjoukkue ovat tässä vaiheessa jääneet ykkössijasta neljä pistettä. Torpedoksen kakkosjoukkue on sarjataulukossa kuudentena kahdeksan pistettä KV:n takana mutta vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Neljännen kierroksen parhaasta henkilökohtaisesta suorituksesta vastasi GK:n ykkösjoukkueen Esa Räsänen joka heitti kierroksen kolme sarjaa hulppealla 247,33 pisteen keskiarvolla. Torpedoksen ykkösjoukkueen Mikko Metso onnistui hänkin hienosti ollen kierrostilaston kakkonen 227,33 pisteen keskiarvolla. Yli 220 pisteen tasoituksellista keskivauhtia pitivät yllä myös LK:n ykkösjoukkueen Jesse Heikkinen (ka. 226,67) ja Kari Ratia (ka. 225,33) sekä Falconsin ykkösjoukkueen Veijo Auer (ka. 223,00). Voitot karttoivat kolmosjoukkuetta Torpedoksen kolmosjoukkue pelasi joulukuussa kolmosdivisioonassa hienon kierroksen voittaen kaikki ottelunsa. Neljännellä kierroksella vuorossa oli paluu arkeen sillä kolmesta ottelusta tuloksena oli ainoastaan tappioita. Kierros käynnistyi Torpedoksen osalta ottelulla Ässää vastaan. Ottelussa Torpedoksen veljespari Mikko ja Tuomo Launiainen joutuivat tunnustamaan isänsä Esko Launiaisen edustaman Ässän paremmakseen varsin vaisun esityksen jälkeen. Torpedos ei saanut kokoon tasoituksinkaan 678 pistettä parempaa yhteistulosta ja Ässä kuittasikin helposti sarjapisteet 759 pisteen noteerauksellaan. Torpedoksen pelaajista ainoana lähelle normaalitasoaan pääsi 197 pisteen tasoituksellisen sarjan heittänyt Tuomo Launiainen. Toisessa ottelussa Torpedos paransi tahtiaan mutta oli silti kamppailussa täysi vastaantulija. Vastassa ollut Sirkut takoi nimittäin 287 pisteen tasoituksellisen sarjan heittäneen ankkurinsa Katja Kyllösen johdolla peräti 901 pisteen yhteistuloksen ja Torpedos jäi 749 pisteen joukkuetuloksellaan kauas taakse. Torpedoksesta parhaiten Sirkkujen myllytyksestä selviytyi 209 pisteen tasoituksellisen sarjatuloksen heittänyt Jouni Tuominen. Tuomo Launiainen jatkoi tasaisia esityksiään tällä kertaa 193 pisteen sarjalla. Kierroksen päätösottelussa Torpedos otti mittaa Keila-X:n joukkueesta. Torpedoksen joukkue pelasi kamppailussa tasaisesti ja kaikkien pelaajien tasoitukselliset tulokset olivat 178 ja 198 pisteen välillä. Yhteistulos 754 pistettä ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt sillä Keila-X:n kokenut nelikko runnoi vielä 24 pistettä Torpedosta paremman tuloksen. Torpedoksen onnistujat päivän kolmannessa tappio-ottelussa olivat Jouni Tuominen 198 ja Mikko Launiainen 197 pisteen sarjoillaan. Sirkut etenemässä kohti kakkosdivisioonaa Kolmosdivisioonan neljännen kierroksen paras joukkue oli hienon esityksen jälkeen Sirkut. Joukkue voitti kaikki kolme otteluaan ja otti lisäksi Torpedosta vastaan heitetystä yli 900 pisteen yhteistuloksesta ylimääräisen sarjapisteen. Kierroksen seitsemällä pisteellään Sirkut jättivät kahteen voittoon yltäneet Hoijakan Keilan ja Biljardin, Keila-X:n, Valtin, Keila-Veikkojen kolmosjoukkueen sekä Ässän kolmen pisteen päähän. Torpedoksen kolmosjoukkue jäi kierroksen viimeiseksi kolmella tappiollaan. Toisena joukkueena ilman voittoja kierroksella jäänyt Salpaus-Keila ohitti Torpedoksen kierrostilastossa paremman tasoituksellisen keskiarvonsa ansiosta. Sarjataulukossa Sirkut on repäissyt jo viiden pisteen kaulan toisena olevaan Keila-X:n joukkueeseen. Kaudesta on jäljellä enää kuusi ottelua joten Sirkkujen sarjanousu on enää sinettiä vailla. Kolmosdivisioonan kolmantena on kauden tässä vaiheessa Valtti ja neljäntenä Ässä, molemmat seitsemän pistettä Sirkkujen takana. Torpedoksen kolmosjoukkue putosi sarjataulukossa yhdeksänneksi. Torpedos on ennen kahta viimeistä kierrosta ainoastaan kaksi pistettä sarjataulukon viimeisenä majailevaa Launetta edellä. Kierroksen parhaasta pelaajasta ei kolmosdivisioonassa ollut epäselvyyttä. Sirkkujen Katja Kyllönen naputti kolmeen sarjaansa tasoituksellisen 250,33 pisteen keskiarvon ja jätti kanssakilpailijansa näillä lukemilla kauas taakse. Onnistujiin kierroksella kuuluivat myös HoKeBi:n Mika Riipinen (ka. 215,33) sekä Keila-X:n kaksikko Pertti Kurvinen (ka. 213,67) ja Matti Nurminen (ka. 209,67). Torpedoksen pelaajisto esiintyi kokonaisuudessaan kierroksella vaisusti sillä parhaankin noteerauksen kolmeen sarjaan merkkauttanut Tuomo Launiainen jäi 190,33 pisteen tasoitukselliseen keskiarvoon. Sarjamylly-kaudesta on kaikissa divisioonissa jäljellä kaksi kierrosta eli kuusi ottelua. Kauden seuraava ja samalla toiseksi viimeinen kierros pelataan maaliskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa. Sarjamyllyn tarkemmat tulokset neljän pelatun kierroksen jälkeen ovat tarkasteltavissa kotisivujemme tulososiossa. ANDERSIN JA EKLUND RUOTSIN MAAJOUKKUERYHMÄÄN Torpedoksen kaksi ruotsalaisvahvistusta Erik Andersin ja Dennis Eklund esiintyivät kumpikin vuoden 2006 aikana edukseen. Palkintona tästä molemmat pelurit on nyt nostettu Ruotsin vuoden 2007 maajoukkueryhmään. Maajoukkueryhmä aikaisempaa suurempi Ruotsin miesten maajoukkueen valitsijana nykyisin toimiva entinen huippukeilaaja Tomas Leandersson valitsi uuden maajoukkueryhmän tammikuun toisella viikolla. Ryhmä on aikaisempaa suurempi ja siihen kuuluu kaiken kaikkiaan 22 pelaajaa. Ryhmän lyhyentähtäimen tavoitteena on tulevana kesänä Itävallan Wienissä pelattavat miesten EM-kilpailut mutta ryhmään on valittu pelaajia jo ajatellen jopa vuoden 2010 MM-kilpailuja. Sekä 29-vuotias Erik Andersin että 27-vuotias Dennis Eklund valittiin nyt ensimmäistä kertaa maajoukkueryhmään. Molemmat voittivat vuoden 2006 aikana yhden Ruotsin Super Sixxxxxx -kiertueen osakilpailun ja osallistuivat lisäksi ahkerasti European Bowling Tour (EBT) -kiertueen osakilpailuihin. Andersin ja Eklund ovat lisäksi menestyneet tällä kaudella erinomaisesti Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla eli Elitserienissä ruotsalaisseuransa Sundbybergs IK:n kanssa. Molemmat pelaajat ovat siten varmasti ansainneet paikkansa maajoukkueryhmässä. Molemmat Torpedoksen ruotsalaispelaajat liittyivät seuraan puolitoista vuotta sitten. Kaksikosta Erik Andersin on ehtinyt jo esiintyä myös Torpedoksen SM-liigamiehistössä. Lisäksi molemmat ruotsalaiset olivat mukana Torpedoksen miesten SM-joukkuekilpailussa neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa keväällä 2006 yhdessä Jarmo Ahokkaan ja Jari Ratian kanssa. Erik Andersin selviytyi tuolloin myös henkilökohtaiseen SM-loppukilpailuun. Tarkempaa tietoa länsinaapurimme tuoreesta maajoukkueryhmästä löytyy Ruotsin keilailuliiton internet-sivuilta. HONKANEN JÄLLEEN REKISTERIIN Uuden keilavuoden 2007 käynnistyessä tapahtui Torpedoksen jäsenistössä yksi muutos. Edelliskauden päätteeksi heittokäden kyynärpäävamman vuoksi kilpailulisenssistään luopunut Simo Honkanen rekisteröityi nimittäin uudelleen ja jatkaa näin syyskauden mittaisen tauon jälkeen kilpailu-uraansa. Seniorien mestaruussarjajoukkue vahvistui Vuodesta 1997 alkaen Torpedosta edustanut Honkanen palaa radoille A-luokassa valtakunnallisella 197,57 pisteen keskiarvolla. Näihin lukemiin Honkanen päätyi kauden 2005-2006 päätteeksi ja kilpailutauon aikanahan kyseiset arvot eivät muutu mihinkään. Honkasen uudelleen rekisteröityminen on hyvä uutinen myös Torpedoksen seniorien mestaruussarjajoukkueelle. Ensimmäisen kaksoiskierroksen jälkeen mestaruussarjaa johtavalla Torpedoksella on Honkasen paluun myötä nyt entistä laajempi materiaali käytettävissään. Kaudella 2003-2004 seniorien mestaruussarjaa Torpedoksen riveissä voittamassa olleesta Honkasesta on varmasti iloa vielä kevään ratkaisupelien lähestyessä. 57-vuotias Honkanen on seniorien mestaruussarjan voiton lisäksi saavuttanut samaisessa sarjassa hopeaa kaudella 2001-2002 sekä pronssia kaudella 2000-2001. Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuista Honkanen on voittanut miesten A-ryhmän parihopeaa vuonna 2005 sekä joukkuehopeaa vuonna 2004. Vuoden 2003 Torpedoksen mestari on lisäksi menestynyt Lahti-Bowlingin seniorimiesten mestaruuskilpailuissa, mistä todisteena ovat henkilökohtainen hopea vuosilta 2004 ja 2006, henkilökohtainen pronssi vuodelta 2005 sekä parihopea vuodelta 2004. Viimeisimmän lisäyksen jälkeen Torpedoksen rivistöstä löytyy nyt 16 M-, 8 A-, 7 B-, 11 C- ja 2 D-luokan keilaajaa. Yhteensä rekisteröityjä keilaajia Torpedoksessa on siten 44. Tämän lisäksi rekisteröimättömiä jäseniä löytyy 15. Torpedoksen ajan tasalla olevaan jäsenyystilanteeseen voi tutustua kotisivujemme jäsenluettelossa. Tietoa seuran jäsenten luokituksen kehityksestä vuosien varrella löytyy puolestaan Torpedoksen pelaajien luokkamuutoshistoriasta. |