Sarjakuvan turmiollisuusSarjis | Paras | EC | FlashGordon | GoodGirl | Herttasarja | Mustanaamio | PecosBill | RickRandom | RipKirby | TaikaJim | Tarzan | Vicky | Turmio | Vaihto | Linkit | Fin-to-Eng | Eng-to-Fin | In English | Palaute | Alku | Koti
Vuosien työ ns. vaikeitten lasten parissa on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että jännityslukemistojen ja -kuvastojen esimerkki kohottaa huomattavasti rikollisuutta. Useimmat ihmiset, muiden muassa monet lapsipsykologit, eivät tiedä mitään näistä julkaisuista. Jännärien sarjakuvat ovat hyvin harvoin samoja kuin sanomalehdissä, joiden toimituksessa sarjakuvat ennen julkaisua tarkastetaan. Yhdysvalloissa ei ole virallista valvontaelintä, jolla olisi valta tarkastaa taikka kieltää jännityslukemistojen ja -kuvasarjojen julkaiseminen. Monet aikaihmiset luulevat, että lukemistoissa kuvatut rikokset ovat niin kaukaisia tavalliselle elämälle, että ne ovat pelkkää mielikuvituksen tuotetta lukeville lapsillekin. Mutta likaisten, raakojen juttujen saattaminen lasten mieleen ei ole vain veden kaatamista hanhen selkään . Nuorisorikollisuus on kohonnut noin 20 % vuodesta 1947, ja tämä aika vastaa tarkoin jännityssarjakuvalehtien levikissä tapahtunutta voimakasta kasvua. Ajateltakoon esim. seuraavia tapauksia:
Jännityslehtien suorittama paheiden tiivistäminen on vertaansa vailla koko lasten kirjallisuuden historiassa. Uskon kuitenkin, että vanhemmat ennen pitkää käsittävät, etteivät jännityslukemistot ole välttämätön paha. Yhteiskunnan täytyy havahtua, ja silloin rikoksiin erikoistuneet jännityskuvalehdet häviävät näyttämöltä.
Werthamin taidokas hyökkays sarjakuvia vastaan aikaansai massahysterian, joka ilmeni mm. sarjakuvalehtien polttamisena roviolla. Tilanteen rauhoittamiseksi suurimmat sarjakuvakustantajat sopivat 1954 itsesensuurisäännöstöstä Comics Codesta. Tämä naurettavan tiukka moraaliohje lopetti kehnojen sarjisten lisäksi suuren osan 1950-alkupuolen laadukkaasta sarjakuvatuotannosta ja jähmetti sarjakuvailmaisua useiden vuosikymmenien ajan. Säännöstö on vuosien varrella lieventynyt, mutta on edelleenkin muodollisesti voimassa. Suurimpien amerikkalaisten kustantajien DC:n ja Marvelin lehtien kansissa on vieläkin sensuurin hyväksymismerkintä. Käytännössä sensuuri on silti menettänyt merkityksensä ja eivätkä itsenäiset kustantajat tarkistuta julkaisujaan sensoreilla. Amerikan sensuuritoimet vaikuttivat myös suomalaiseen kustannustoimintaan. Varsinaisia kauhulehtiä julkaistiin meillä ensi kerran vasta 1970-luvun alussa. Tällöin ilmestyivät mm. Dracula, Ihmissusi ja Frankenstein, Kauhu ja Shokki. Lehdet olivat pohjoismaisia yhteisjulkaisuja. Niiden julkaiseminen päättyi kohta vuosikymmenen puolivälin jälkeen, mihin olivat syynä lähinnä ruotsalaisten moralistien sensurointivaatimukset. Hurjimpia 1950-luvun sarjoja julkaistiin meillä vasta 1980-luvun lopulla Verta ja väristyksiä -lehdessä, joka ei laadukkuudestaan huolimatta löytänyt riittävästi lukijoita. Sarjis | Paras | EC | FlashGordon | GoodGirl | Herttasarja | Mustanaamio | PecosBill | RickRandom | RipKirby | TaikaJim | Tarzan | Vicky | Turmio | Vaihto | Linkit | Fin-to-Eng | Eng-to-Fin | In English | Palaute | Alku | Koti Sarjis | Pin-up | Erilaista | Historia | In English | Yhteys | Etsi | Alku | Koti www.sci.fi/~karielk/wertham.htm --- 7.3.1998 --- © Kari Elkelä 1997-8 --- karielk@sci.fi --- HOMEPAGE |