|
vandosuvanto.net Vando Suvanto
Sue Van Doe 2009 Miska Simanainen, Jan Brunberg, Jyrki Nikkinen, Vando Suvanto |
||||||||||||||||||||||||||||
|
Sue Van Doe Vaikka aloitin omien kappaleiden teon 70-80-lukujen taitteessa ja levytin muutaman singlen Johannalle, niin varsinainen Sue Van Doen esiaste oli kuitenkin 80 - luvun puolessavälissä toiminut Niggers - yhtye. NIGGERS vv.-84-86: Vando Suvanto,
laulu, kitara Ensisijainen
syy Niggersin perustamiseen oli päästä esittämään
"luonnonmetodilla" (niin kutsuttu "yli siitä mistä
aita on matalin" - menetelmä) kehittelemiäni kappaleita,
mutta myös Krause intoutui biisin tekoon.
Jos sooloesiintymiseni aiheuttivat, varsin ymmärrettävästi, kauhua ja hyljeksintää, olivathan ne yhdistelmä omituisia kappaleita ja neuroottista osaamattomuutta kitaran kera, niin jokunen myötämielisestikin suhtautuva löytyi ja yksi heistä oli ex - Kadotetut rumpali Henrik Duncker. Jo Niggerseissä mukana ollut Måsse Groundstroem bassossa ryhdyimme harjoittelemaan, ensin triona, sitten kvartettina ja ensimmäisen vaiheen lopuksi myös viisihenkisenä ryhmänä: Vando Suvanto,
laulu ja kitara Keikkoja
oli vähänlaisesti ja jo tutuksi tullut frustraatio harvensi
rivejä Tantun ja Salmenkallion verran ja tilalle tuli Ykä
Putkinen kitaraan, joten siis tällainen oli toinen versio, jonka
kanssa pääsimme muutaman keikan lisäksi myös televisioon. Helppoa ei ollut edelleenkään; Putkinen alkoi hiipua ulos ryhmästä työkiireiden vuoksi ja Dunckerkin katsoi parhaaksi vähitellen keskittyä menestyksekkäälle valokuvaajan uralleen, mutta lupasi hoitaa edessäpäin häämöttävän levytyksen rumpuosuudet. Levylle sitten
päädyttiin loppujen lopuksi, vaikkakin muutaman mutkan kautta.
Merkittävä muutos matkan varrella oli laulukielen vaihtuminen
englannista suomeen. Jukka Orma ehdotti ja aikani nuristuani suostuin.
RUMA -93
Vando Suvanto,
laulu, kitara, lyömäsoittimet Mikko Rintanen,
kitara, kosketinsoittimet Levyn kunniaksi
pääsimme telkkariin vetäisemään pari biisiä
playbackinä. Rintanen
otti hoitaakseen keikkaversiomme tuulisen kitaristin paikan, Hemu Häsänen
pestautui rumpaliksemme ja Måns alkoi vetäytyä kuulo
- ongelmiensa vuoksi yhtyeestä ja hänet korvasi Jan Brunberg.
HENGENMIEHET - 95
Vando Suvanto,
laulu, kitara, lyömäsoittimet tuotanto Antti Hytti,
tuotanto, äänitys, miksaus, akustinen basso Perinteisesti
yhtye alkoi rapistumaan nopeasti. Rintanen livahti tiehensä ja
tilalle tuli Jyrki Nikkinen. Janne käväisi välillä
asumassa Jyväskylässä vuoden verran ja kun sopivaa basistia
ei mistään siunaantunut, niin bändi kuivui telakalla. KAMARI SUE vv.99 - 00: Vando Suvanto,
laulu, kitara Sittemmin alati elävä ryhmämme on alkanut jälleen lisääntyä ja riveihimme liittyi alkuvuodesta 2000 Tuomas Laitinen lyömään lyömäsoittimia. ETNO SUE V. 2000: Vando Suvanto,
laulu, kitara, lyömäsoittimet SUURI SUE: Etno Sue
+ Teimme vuoden 2000 lopulla koemielessä keikan edellä mainittu kvartetti jousilla vahvistettuna. Viulusovitukset teki Sami Baldauf. Sami äänitti myös sessiot, joissa tallennettiin viulubiisit. Aleksi, Johanna ja Ari olivat soittamassa. ELÄMÄ 2005
Vando Suvanto,
laulu, kitara, lyömäsoittimet, rummut, koskettimet Elämää
ääniteltiin harvakseltaan syksystä 2003 kevääseen
2004 Vando Suvannon kotistudiossa. Loppuun liitettiin viulusessiot.
Yhteensä kestoa tuli runsaat 73 min, mutta sellaista se elämä
joskus on.
Sue Van Doe 2005: Vando Suvanto, Jan Brunberg, Jyrki Nikkinen, Miska Simanainen
Vando Suvanto, laulu, kitara, lyömäsoittimet, koskettimetJan Brunberg, basso,laulu Jyrki Nikkinen, kitara, laulu Miska Simanainen, rummut, lyömäsoittimet, vibrafoni, laulu Sekä Karla Suvanto, koskettimet Jaakko Nieminen, sello Suen ensimmäinen tallenne, jossa koko levy tehtiin samalla kokoonpanolla. Karla ja Jaakko avustivat kumpikin yhdessä kappaleessa.
|
|||||||||||||||||||||||||||