Iltalehti 30.5.01



- Tästä työstä ei ehkä saisi mitään iloa, jos saatuaan pianon valmiiksi ei voisi nauttia siitä miltä se kuulostaa, Kirsi myöntää. (Kuva: RITVA TUOMI)
Kirsi Lassin tie on kulkenut koulun puukäsityötunneilta pianojen ja flyygeleiden ihmeelliseen maailmaan. Kolmentoista vuoden ajan hän on hankkinut kokemusta ympäri maailmaa. Persoonalliset asiakkaat ja vielä persoonallisemmat pianot tuovat iloa ja haastetta pianonvirittäjän päivään.  

Tässä jutussa myös:


Hyvää kuuloa ja musikaalisuutta

"Soittimien kanssa täytyy tulla juttuun"

Työsuhde pianoihin ja flyygeleihin ei ole ollut Kirsi Lassille mikään itsestäänselvyys tai lapsuuden aikainen unelma. Hän nauraen toteaa ammatinvalinnan ohjaajan olleen välillä hermoromahduksen partaalla. Kirsi oli kerran viikossa ryhtymässä insinööriksi, lääkäriksi, lakimieheksi tai milloin miksikin. Vuoden ajan hän opiskeli yliopistossa fysiikkaa todeten, ettei sekään ollut hänen juttunsa. - Laulamista olen harrastanut aina, mutta koska en ole soittanut pianoa, en voinut pyrkiä Sibelius-Akatemiaan tai konservatorioon. Koko kouluaikani olen ollut puukäsitöissä ja kun näin ilmoituksen pianonvirittäjälinjasta, ajattelin, että siinä on kaikki: musiikkia, käsityötä ja fysiikkaa, Kirsi muistelee hymyillen. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen Kirsi Lassi sai pianonvirittäjän paperit ja ryhtyi yrittäjäksi. Lisäoppia hän on saanut pianonvirittäjäyhdistyksen järjestämiltä kesäkursseilta ja hän on ollut kahden konserttivirittäjän oppipoikana. Tutuiksi ovat tulleet myös Berliinissä sijaitseva Bechsteinin pianotehdas ja japanilainen Yamaha Piano Technical Academy, jossa perehdyttiin flyygeleiden saloihin. - Koulutukseen kuului koko flyygelin kaikki huoltotoimenpiteet. Virittämisen lisäksi äänen ja kosketuksen muokkaaminen ovat varsinkin flyygeleiden kanssa erittäin mielenkiintoinen työ, jossa voi aina vain koettaa tulla paremmaksi, hän kertoo.

Hyvää kuuloa ja musikaalisuutta

Kysyttäessä pianonvirittäjän tavallisesta työpäivästä Kirsi Lassi huokaisee. - Tämän työn rikkaus on se, että kaikki on koko ajan erilaista. Joka päivä on erilainen, jokainen piano on erilainen, asiakkaat ovat erilaisia. Kirsi Lassia työllistävät muun muassa yksityiskotien, musiikkiopistojen, koulujen, päiväkotien ja seurakuntien pianot, vaihtelevissa järjestyksissä. - Jos on konserttiviritys tai levytystilaisuus, työ on kovin erilaista verrattuna siihen, jos kyseessä on kymmenen vuotta virittämättä ollut soitin. Nauhoituksessa viilataan pieniä asioita juuri sille soittajalle sopivaksi. Virittämättä olleen pianon kanssa työ on aluksi ronskimpaa, hän kuvailee. Usein puhutaan hyvästä sävelkorvasta. Kirsi Lassi puhuu mieluummin hyvästä kuulosta, jonka myötä pystyy kuulemaan pienet osasävelet. - Myös musikaalisuudesta voi olla hyötyä. Tästä työstä ei ehkä saisi mitään iloa, jos saatuaan pianon valmiiksi ei voisi nauttia siitä miltä se kuulostaa. Se ei olisi kauhean palkitsevaa, Kirsi pohtii.

"Soittimien kanssa täytyy tulla juttuun"

Ammattinimike pianonvirittäjä ei kerro kaikkea Kirsi Lassin työstä. Vaikka virittäminen onkin työn oleellisin osa, siihen kuuluvat myös koneiston säätäminen ja soinnin muokkaaminen. - Nykyään enenevissä määrin ihmiset pyytävät virittäjän mukaan myös silloin, kun he ostavat käytettyä pianoa. Lisäksi usein suunnittelen tutuksi tulleen asiakkaan soittimien hoitoa myös pitkällä tähtäimellä, Kirsi kertoo. Työ vaatii tekijältään hyvän kuulon ja keskittymiskyvyn, joten pianonvirittäjä ei voi tehdä aivan loputtoman pitkiä työpäiviä. Kirsi Lassi peräänkuuluttaa myös avointa suhtautumista asioihin. - Kun pianisti kuvailee miltä soitin tuntuu, minun tehtäväni on tulkita se "pianokielelle". Sen lisäksi että tämä on käsityöammatti, tämä on siis myös palveluammatti. - Pidän soittimiakin tosi persoonallisina. Ne ovat ihan kuin eläviä olentoja: ne käyttäytyvät eri tavalla ja niillä on kullakin oma luonne, joku on vähän koppava soitin, toinen lempeä. Niiden kanssa täytyy tulla juttuun, hän naurahtaa.
 
PALKKA: Palkat virityskeikkojen mukaan
KOULUTUS: Pianonvirittäjälinja, erilaisia kursseja 
TYÖAIKA: Asiakkaasta kiinni 
PERHE:  Sinkku 
HARRASTUS: Klassinen laulu, kahvinjuonti 
HAAVE: Että olisi joka päivä onnellinen
MINNA KEINÄNEN
paluu