Kerkolan pienviljelijäyhdistyksen historiikki Pölkkypään kertomana

Hyvä Mäntypirtillä kävijä, haluaisin kertoa oman tarinani Kerkolasta!

Olet sääki oikea pölkkypää, sanovat. Eihän se ole kauniisti sanottu, mutta kun se on totta! Olen ollut täällä kunniapaikalla Mäntypirtillä kesän 2002 Kerkolan Pienviljelijäyhdistyksen 70-vuotisjuhlista alkaen.

Olen syntynyt vuoden 1900 paikkeilla, kymmenen vuotta sinne tai tänne. Olen koko ikäni asunut Kerkolan Puostaassa notkojen partaalla. Monen vuosikymmenen paikallaan seisomisen jälkeen pääsin katsomaan muutakin maailmaa.

Minut kukisti syksyllä 2001 Janina- myrsky. Kevättalven ja kevään 2002 ihailin Kerkolan elämää Kotomäeltä Kerkolantienvarrella klapistustyömaalla, josta minut pelastettiin tänne Mäntypirtille.

Olen pitkän elämäni aikana ehtinyt kuulla monenlaista Kerkolan tapahtumista ja ihmisistä. Kaikkea ei voi edes kertoa.

Muistan ihan taimena kun Kerkolassa suoritettiin isojaon täydennys monine riitoineen ja erimielisyyksineen. Maanmittarit ja kylän isännät kävivät kotonani Puostaan notkoissakin ja ääni oli kova.

Isojaon täydennyspapereihin saatiin kaikkien isäntien puumerkit vuonna 1905 14 vuoden kiistelyn jälkeen. Sopimuksen mukaan maat vaihtoivat omistajaa viiveellä, niin että entinen omistaja saattoi myydä puut pois. Näin tekivät lähes kaikki, sillä Haggrenin saha Åvikista osti puuta Japanin sodan nousukaudella.

Kaikki isot puut vietiin ja meille nuorille tuli valoisat ja hyvät olot kunhan pidimme kiirettä ja kasvoimme nopeasti ja korkealle. Seuranamme oli kesäisin lehmiä laitumessa ja lapsia niitä paimentamassa, lypsäjät aamuin illoin, metsästäjät, marjastajat. Ja viime vuosikymmeninä yhä enemmän myös hirviä ja peuroja.

Ensimmäisen maailmansodan aika oli ihmisille ankeata aikaa. Oli huonoja vuosia, oli köyhyyttä, oli Venäjän sortotoimia. Sitten alettiin puhua, että maamme oli itsenäistynyt. Mutta suomalaiset alkoivat tapella keskenään. Nuoressa metsässämme kävi vuoroin punaisia vuoroin valkoisia piileksimässä.

Olot rauhoittuivat mutta kauna ja katkeruus eli. Euroopassa äärioikeisto sai kannatusta. Tuli lama. Työtä ei riittänyt kaikille. Moni lähti Amerikkaan.

Kerkolan työväentalo Kotomäen päällä poltettiin vasemmisto- ja oikeistolaisten yhteistuumin 30-luvun alussa, liekit näkyivät meille Puostaaseen asti.

Politiikkaan ja eripuraan kyllästyneinä ihmisille tuli tarve yhdistää ja perustaa aatteellinen ei-poliittinen yhdistys. Kerkolan Pienviljelijäyhdistyksen perustava kokous pidettiin 19.2.1932 Kaljolan talossa. Paikka oli sikälikin hyvä, että Kaljola ei ollut mukana isojaossa ja siihen liittyvissä riidoissa.

Yhdistyksen jäseneksi pääsyyn ei vaikuttanut politiikka, ei manttaalien määrä, kaikki kelpasivat jäseniksi. Jäseniä olivatkin melkein kaikki kyläläiset, vuoden 1932 lopulla jäseniä oli 130! 

Me nopeakasvuisimmat kuuset olimme jo saaneet vallattua latvustilaa koivuilta ja haavoilta, moni tosin oli jäänyt muitten varjoon. Samoihin aikoihin alkoi Kerkolaankin ilmestyä sähköä, puhelinta, autoa ja jopa radiota. Oltiin tekniikkahuumassa.

Vuonna 1939 yhdistys osti ensimmäisen tontin, hehtaarin alueen Kaljolan tilalta. Tontille päätettiin rakentaa tanssilava Huviharju. Väliin tuli pitkä ja vaikea sota.

Sodan jälkeen pidettiin tansseja, järven jäällä järjestettiin ravikilpailuja. Vuoden 1947 alussa ostettiin lisää viiden hehtaarin metsätontti.

Vuonna 1949 tanssilava myytiin purettavaksi. Kuusjoenperäläisten Keidas veti tanssi- ja huviyleisön.

Yhdistyksen toiminta vilkastui 40-50-luvun vaihteessa. Kokoonnuttiin eri taloissa ja vietettiin ohjelmallisia illanviettoja, joissa kukin vuorollaan esitti runoa, laulua, kertomusta, pakinaa, tietokilpailua ja huvipostia.

Oli kursseja ja opintokerhoja, oli retkiä, arpajaisia, illanviettoja, pesäpalloa, urheilua. Ja ennen kaikkea maa- ja kotitalousneuvontaa kuten neuvontajärjestön tuleekin.

Yhteinen ponnistus tuotti tuloksen. Keräykset ja talkoot eivät menneet hukkaan. Mäntypirtti valmistui 1982, yhdistyksen 50-vuotisjuhliin. Oman kerhotalon valmistuminen siirsi toiminnan taloista Mäntypirttiin.

Koko kevään 2002 seurasin Kerkolantien varrella kylän elämää, ja nyt täällä Mäntypirtillä jo kesästä 2002 lähtien. Olen pannut ilolla merkille nuorten ja lasten runsauden. Nuoruuteeni kuuluvia hevosiakin näkee, enimmäkseen kuljetaan autoilla ja traktoreilla.

Ilahduttavinta on ollut tuntea ihmisten silminnähtävä viihtyminen kylässään, olivat he sitten vakinaisia asukkaita tai vapaa-aikaansa viettämässä. Tuntu myös mukavalta, kun kylään on asettunut tai muuttanut nuoria lapsiperheitä.

Kerkolan pienviljelijäyhdistyksen nimi on pysynyt entisenä. Siitäkin huolimatta, että vain osa jäsenistä on viljelijöitä. Niin yhdistys kuin kyläläiset ovat kuitenkin vahvasti ajan hengessä mukana; on kännykkää, sähköpostia, isoja koneita, suuria karjoja, palkkatyötä, omaa yrittämistä jne.

Yhdistyksen omalta verkkosivulla voi katsoa Mäntypirtin sijainnin, lähettää sähköpostia, jopa tarkastella Somerolla maksettujen peltokauppojen hintoja. Mukana on tietysti myös linkki kattojärjestöömme Hämeen Maaseutukeskukseen.

Ja minulla on onni olla täällä kylän tapahtumien keskipisteessä. Talvisin hiihtoa, tilaisuuksia, juhlia, kokouksia, kesäisin pesäpalloiltoja, sunailtoja, syntymäpäivä ja vieraita. Ympärillä kaunis mäntynummi, alhalla kirkasvetinen Kerkolanjärvi.

Omasta puolestani toivon, että sinäkin viihdyt täällä ja tunnet olosi mukavaksi.

Pölkkypää

Mäntypirttiä vuokrataan yksityistilaisuuksiin, saunailtoihin, partiolaisten leireihin ym. ym. Katso vuokrat.