TOTTELEVAISUUSKOULUTUS

Tapakasvatuskurssi
Pikkupentujen tapakasvatuskurssi on tarkoitettu n. 2 - 5 kk ikäisille pennuille, ja siinä keskitytään lähinnä koirien sosiaalistamiseen ja perustapojen (sisäsiisteys, yksinolo, hoitotoimenpiteiden sietäminen ym.) opetteluun. Myös pieniä alkeisharjoituksia tottelevaisuudessa tehdään ja lisäksi opetellaan hauskoja temppuja. Kurssiin kuuluu viisi tapaamiskertaa.

Alkeiskurssi
Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille niille koirille, joita ei vielä ole varsinaisesti koulutettu. Ikäjakauma vaihtelee 4.5 kk ikäisestä ylöspäin, jopa 7-8-vuotiaita koiria on ollut alkeiskurssilla – koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Kurssille voi osallistua pennun kanssa siinä vaiheessa, kun molemmat penturokotukset ovat voimassaolevia. Koulutus alkaa aivan alkeista ja kurssin myötä vähitellen otetaan uusia asioita käsittelyyn ja nostetaan vaatimustasoa vähän kerrallaan. Kaikki perusasiat käydään kurssin aikan läpi: istuminen, seuraaminen, luoksetulo, maahanmeno, seisominen jne. Lisäksi kurssin ohjelmaan sisältyy joka tunnille lyhyt teoriaosuus, jossa käsitellään ns. koirapsykologiaa, eli opetellaan miten koira asioista ajattelee ja miksi se tietyissä tilanteissa toimii tietyllä tavalla. Tästä tiedosta on omistajalle hyötyä, koska hän näin oppii paremmin ymmärtämään koiraansa ja pystyy välttämään yleisimmät koulutus- ja käsittelyvirheet. Kurssin aikana myös koiran ja omistajan suhde paranee kun omistaja oppii oikeat tavat koiran käsittelyssä.
Kurssin kesto on kymmenen koulutuskertaa, ja tunnit pidetään kerran viikossa. Kursseja on sekä arki-iltavaihtoehtoina että myös viikonloppuvaihtoehtoina.

Jatkokurssit
Kun alkeiskurssi on käyty ja perusasiat hallinnassa, saattaa omistajan ja koiran kiinnostus olla herännyt vaativampaan koulutukseen. Jatkokursseja on eri tasoisia, joten vähitellen vaatimustason nousun myötä ja tietämyksen lisääntyessä omistaja voi siirtyä myös kilpailemaan koiransa kanssa tottelevaisuuskokeisiin. Tavallinen tottelevaisuuskoulutus on myös pohjana kaikissa erikoislajeissa mitä koiran kanssa voi harrastaa, joten tästä on hyvä lähteä laajentamaan osallistumistaan eri lajeihin oman kiinnostuksen mukaan. Jatkokurssit ovat tasosta riippuen 5-8 kerran pituisia.

Kiva Koirakansalainen -kursseja ( Kiva Koirakansalainen -testiä varten)
Kiva Koirakansalainen on "suomennettu" versio amerikkalaisesta Canine Good Citezenship -testistä. Testin läpäissyt koira saa tästä testistä "tittelin" nimeensä liitettäväksi. Testillä tarkastellaan koiran ns. yhteiskuntakelpoisuutta.

Kaikista näistä kursseista voit kysellä vielä puhelimitse tarkemmin lisätietoja, sekä tietoja kurssien alkamisajoista ja hinnoista.