Uutinen Forssan Lehdessä sunnuntaina 11. maaliskuuta 2001:

"Konikallio asetettiin hakkuukieltoon 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on asettanut Konikallion kiistellyn metsäalueen toistaiseksi hakkuukieltoon.  Kielto kestää,  kunnes  se on käsitellyt Raija ja Veikko Meron valituksen Hämeen ympäristökeskuksen päätöksestä.  Hallinto-oikeus antoi pikaisen välipäätöksensä perjantaina.

Ympäristökeskus hylkäsi viime maanantaina Merojen ja Lounaisen Sisä-Suomen luonnonsuojeluyhdistys ry:n vaatimuksen alueen määräämisestä toimenpidekieltoon.  Valittajat vaativat samalla myös alueen liittämistä vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja Natura 2000-verkostoon.

Merot vaativat nyt hallinto-oikeutta kumoamaan Hämeen ympäristökeskuksen päätöksen kokonaisuudessaan laittomana.

Suunnitellun hakkuualueen keskelle jää Merojen mukaan liito-oravan kolopuita, jotka hävitettäisiin avohakkuulla.  Alueelle haetut maa-aines- ja ympäristöluvat ovat aiemmin kumottu luonnonsuojelulain nojalla.  Merot vaativat samaa tulkintaa myös hakkuisiin.

He perustelevat laittomuutta myös sillä, että alueelle on vireillä suojeluehdotus, ja asian käsittely on vielä muissa viranomaisissa kesken.  Merojen mielestä asiaa ei ole ympäristökeskuksessa käsitelty hallintomenettelylain mukaisesti, koska heitä ei ole kuultu asianosaisina.  Korkein hallinto-oikeus on aiemmin määritellyt Merot asianosaisiksi Konikallion metsäalueen asiassa."


Takaisin