FORSSAN LINIKKALAN KONIKALLION ALUEEN KOVAKUORIAISLAJISTO

Konikallion alue on kauan hakkaamatta ollut metsäalue, johon kuuluu männikköinen kallion lakialue sekä ympäristön kuusivaltaiset rinteet, reunoilla tasaista kosteapohjaista kuusivaltaista metsää. Metsää luonnehtii sekapuustoisuus, sekä koivua että haapaa on melko runsaasti, paikoin kasvaa myös harmaaleppää. Kaatuneita kuusia on yksittäin tai pieninä rykelminä melko paljon, samoin paikotellen pystyyn kuivuneita kuusia. Mäntylahopuuta on vähemmän, kalliolla joitakin kuolleita mäntyjä sekä rinteillä joitakin lumen murtamia pienempiä puita. Lahoa lehtipuuta on melko vähän, haapoja tavattiin yksi murtunut runko sekä kaksi kaadettua puuta (kalliolla oli pienellä alueella kaadettu lähinnä pieniä puita).

Tutkin alueen kovakuoriaislajistoa n. 3 tunnin aikana 21.8.1997 yhdessä kovakuoriaistutkija Ilpo Rutasen kanssa. Keskityimme kuolleissa ja kaatuneissa puissa elävään lajistoon, jonkin verran tarkasteltiin myös maasienissä eläviä kovakuoriaisia. Yhteensä tavattiin n. 40 kovakuoriaislajia aikuisilla, toukkina tai tunnistettavina toukkien syömäkuvioina. Kaikki tavatut lajit on lueteltu liitteessä.

Näin lyhyessä tutkimuksessa löytyy tietysti vain pieni osa alueella tavattavasta lajistosta, mutta tämän näytteen perusteella pystyy varsin hyvin arvioimaan kovakuoriaislajiston luonnetta. Suurin osa puista tavatuista lajeista on sellaisia, joita löytää kaikenlaisista metsistä, kunhan niissä vain on kuolleita tai kuolevia puita. Tällaisia ovat mm. useimmat tavatut kaarnakuoriaiset sekä niiden käytävissä elävät peto- ja seuralaislajit.

Vaikka vaativampia varsinaisten ikimetsien kuoriaisia ei tavattukaan, löytyi kuitenkin lajeja jotka selvästi suosivat vanhoja metsiä ja joiden tapaaminen kertoo metsän tavallisesta talousmetsästä poikkeavasta luonteesta. Selvimmin tällaisia ovat maasienillä tavattava helyhaaskavaajakas, jota on tavattu lähes yksinomaan vanhoista metsistä, sekä kantokäävän lahottamien puiden kuoren alla elävä kelomäihiäinen. Sienissä elävä tattivaajakas-laji Lordithon exoletus on levinnyt Suomeen vasta viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta näyttää selvästi suosivan vanhoja metsiä. Pohjoisempana melko tavalliset kuusenpikikärsäkäs ja kaijuniluri ovat näin etelässä selviä vanhan metsän suosijoita.

Kynsikäävän lahottamat puut ovat monien harvinaistenkin kovakuoriaislajien suosima elinpaikka. Kaatuneita kynsikääpäisiä kuusia oli pohjoisrinteellä useita. Pistekääpiäinen oli kuitenkin ainoa löydetty kynsikääpään sitoutunut laji. Yhtenä syynä voi olla se, että tutkittujen runkojen puuaine ei ollut vielä riittävästi lahonnutta.

Katkenneellä haavalla kasvaneissa ketunkäävissä oli kovakuoriaistoukkia, joita ei kuitenkaan voitu tunnistaa. Käävistä otettiin näytteitä kasvatukseen. Ketunkääpä on haavalla kasvava kääpälaji, joka ei ole kovin harvinainen, mutta suosii selvästi vanhoja metsiä.

Konikallion kovakuoriaislajistossa oli selvästi havaittavia vanhan metsän lajiston piirteitä, vaikka vaativin lajisto puuttuikin. Tämän perusteella voi päätyä samaan tulokseen kuin puuston rakenteen perusteellakin: Konikallion metsä on hyvää vauhtia kehittymässä edustavaksi vanhaksi metsäksi, mutta edellisestä metsänkäsittelystä kulunut aika, vähän yli 50 vuotta, on vielä ollut liian lyhyt elinolosuhteiden muuttumiselle vaativimmalle lajistolle sopivaksi. Lahopuustoa alueella on ollut runsaammin ilmeisesti vasta melko lyhyen aikaa, joka selittä lajiston koostumusta. Koska alueen puusto on hyvin vaihtelevan ikäistä aikoinaan tehdyssä harvennushakkuussa säästyneine vanhoine puineen, ja lehtipuusekoitusta, varsinkin haapaa on aika paljon, metsällä on poikkeuksellisen ,hyvät edellytykset kehittyä rauhaan jätettynä luonnontilaisen kaltaiseksi vanhaksi metsäksi. Tällainen metsä on merkittävä lajiston monimuotoisuuden ylläpitäjä, varsinkin kun lähialueella vanhoja metsiä on hyvin niukasti. Lisäksi pääosa talousmetsistä on ikäjakaumaltaan ja puulajikoostumukseltaan sellaisia, että saman tyyppistä, monimuotoisuutta hyvin ylläpitävää vanhaa metsää niistä ei kehity, tai ainakin tämä kehitys on paljon hitaampaa kuin Konikalliolla. Asutuksen lähellä sijaitsevalla ja vanhaksi metsäksi poikkeuksellisen helposti saavutettavana Konikallio soveltuu hyvin opetuskohteeksi. Samoin sillä on suuri virkitysarvo. Jos alue suojellaan, liikkumista ja sienten ja marjojen keruuta ei pidä rajoittaa vaan ainoastaan taata puuston luonnontilainen kehitys. Edellä mainituin perustein pidän Konikalliota, huolimatta pienestä pinta-alasta, arvokkaana luontokohteena joka pitäisi antaa kehittyä luonnontilaisena.

Ilpo Mannerkoski
MMK, vanh. tutkija

Liite: Forssan Linikkalan konikallion alueelta 21.8.1997 tavatut kovakuoriaiset