Asia: Forssan Konikallion liito-oravaesiintymä, liito-oravan suojelutilanne, ja luonnonsuojelulain soveltaminen

Olette pyytäneet minulta arviota yleisestä liito-oravan suojelutilan-teesta sekä erityisesti Forssan Konikallion esiintymän merkityksestä ja siihen liittyvästä uuden luonnonsuojelulain soveltamisesta. Annan lausuntoni pääasiassa siltä kokemuspohjalta, mikä minulle on seuraavissa toimissani kertynyt:

- lajin tutkija yli 20 vuoden ajalta (ensimmäiset julkaisut 1977); erityisaiheina lajin esiintyminen, kannankehitys ja sen seuranta
- WWF:n liito-oravatyöryhmän perustajajäsen ja puheenjohtaja 1984-93
- professori Helsingin yliopiston Soveltavan eläintieteen laitoksella (maatalouseläintiede, 1992-)
- OECD:n kansainvälisen yhteistutkimusohjelman "Biological Resource Management" päätoiminen johtaja, toimipaikkana Pariisi (1997-)

LAJIN SUOJELUTILANNE

Euroopan Unionin maista liito-orava esiintyy ainoastaan Suomessa, ja siksi sen suojelusta on Suomelle sälytetty erityisvastuu. Meillä laji on vähentynyt tasaisesti noin kahden prosenttiyksikön vuosivauhtia 1950-luvun alusta lähtien, mutta kantojen hupeneminen näyttää viimeisten 10-15 vuoden aikana kiihtyneen jopa viiteen prosentti-yksikköön vuodessa (Hokkanen 1997). Sillä tahdilla laji katoaisi maastamme (ja Euroopan Unionista) kokonaan jo muutamassa vuosikymme-nessä. Koska keinoja alamäen pysäyttämiseksi ei ole voitu osoittaa (tai esitettyjä keinoja ei ole voitu/haluttu ottaa käytäntöön), ei ole mitään syytä tuudittautua uskoon, että tilanne korjaantuu itsestään vain sen takia, että laji on edelleen varsin yleinen verrattuna useisiin muihin uhanalaisiin lajeihin.

Lajin suojelemiseksi kullakin yksittäisellä esiintymisalueella ei riitä, että pesäpuu säästetään hakkuilta: kukin liito-oravaperhe tarvitsee useita koloja (kolopuita, joista osan voi korvata pöntöillä), ravintopuita (joista osan on oltava pesäkolon lähellä), sekä suojaa vihollisilta (suuret kuuset parhaita). Elinpiiriksi tälle varsin paikkauskollisen lajin yhdelle parille riittää melko pienikin alue (naaras 3-8 ha, koiras jopa 120 ha), mutta populaation ylläpitämisen kannalta kunkin perheen asuinsaarekkeesta pitää olla yhteys useiden muiden perheiden saarekkeisiin: muuten kannan säilymiskyky heikkenee ja laji katoaa kyseisestä saarekkeesta - sitä nopeammin, mitä pienempi elinsaareke on.

KONIKALLION ESIINTYMÄ

Olen vieraillut Konikallion maastossa 10.7.1998 sekä tutustunut talvesta 1997/98 lähtien useimpiin kiistaa koskeviin asiakirjoihin ja lehtikirjoituksiin. Olen nähnyt talvella suoritetut hakkuut sekä uusimmatkin hakkuiden ja louhintatöiden ehdotetut rajaukset (kallio-ainesten ottosuunnitelma 9.6.1998). Vierailuni aikana näin mm. useita liito-oravan ilmeisiä asuinkoloja sekä merkittyjä (papanat, virtsa-merkintä) reviiripuita. Koska esiintymä on dokumentoitu muualla varsin perusteellisesti (mm. Stevens 27.4.1998), en puutu siihen enempää.

Käsittääkseni ei ole epäilystäkään, että:

1. Jo suoritetut hakkuut ovat heikentäneet liito-oravan elinmahdollisuuksia Konikallion alueella. Koska koko alue on pinta-alaltaan varsin pieni, on jo toteutuneiden hakkuiden heikentävä merkitys todennäköisesti huomattava.

2. Liito-oravalla on selviä lisääntymis- ja levähdyspuita kautta koko alueen, myös 9.6.1998 rajausten sisäpuolella. Suunnitellut lisähakkuut ja louhintatyöt suoraan hävittäisivät lajin todettuja lisääntymis- ja levähdysalueita.

3. Kaikki lisähakkuut, samoin kuin kallion louhinta vaikka kuinkakin pienellä alalla niihin liittyvine toimintoineen todennäköisesti hävittävät liito-oravat Konikallion esiintymältä joko välittömästi tai muutaman vuoden kuluessa.

Liito-oravien lisäksi Konikallion alueella on osoitettu olevan paljon muitakin merkittäviä luontoarvoja. Minusta on käsittämätöntä, että seutukunnan yksi hienoimmista luontokohteista aiotaan tuhota vain vähäisen puumäärän ja tuiki tavallisen kiviaineksen takia: luulisi saman verran puuta ja kiviainesta löytyvän esimerkiksi joiltakin valtion tai Forssan kaupungin vaihtomailta, joilla ei vastaavia luontoarvoja olisi. Konikalliolla olisi kaupungin välittömässä läheisyydessä ainesta vaikka "Forssan Nuuksioksi"!

LUONNONSUOJELULAIN SOVELTAMINEN

Luonnonsuojelulaki yksiselitteisesti kieltää tiettyjen lajien, mm. EU-direktiivilaji liito-oravan pesäpaikkojen hävittämisen ja sen keskeisen elinympäristön heikentämisen. Konikalliolle suunnitelluissa toimissa on kyse kummastakin, eikä niitä pitäisi olla mahdollista toteuttaa ilman ympäristöviranomaisten poikkeuslupaa.

Olen paneutunut tähän kysymykseen erityisesti siksi, että kyseessä on paljon "Konikalliota suuremmasta" asiasta: kuinka soveltaa uutta luonnonsuojelulakia ja sen määräyksiä eri tilanteissa. Käsittääkseni tässä on kysymys ennakkotapauksesta, jonka ratkaisu antaa mallia samankaltaisiin tilanteisiin muualla, ja mahdollisesti muidenkin vastaavan suojelustatuksen lajien osalta. Jos tässä vain kevyesti kävellään luonnonsuojelulain yli - kuinka helppoa se onkaan sitten jatkossa.

Ymmärrän hyvin, että jokaista aluetta (pesäpuu ja kymmeniä hehtaareja sen ympäriltä ...), jossa liito-oravaa tavataan tai on viime vuosina tavattu, ei voida suojella tai säästää (sama koskee kaikkia direktiivilajeja). Liito-oravankin kohdalla suojelutilanteen - ja lain hengen, siten kuin minä sen ymmärrän - tulisi kuitenkin olla sellainen, että kokonaisuutena (1) kanta ei pienene ja (2) lajin esiintymisalue ei supistu.

Jokainen yksittäisen yksilön (tai perheen) kuolema (katoaminen) on pieni, paikallinen sukupuutto, joka kuuluu luonnon järjestelmään ja jota ei tietenkään voi estää. Jos kuitenkin laji katoaa ihmisen toimien seurauksena suuremmalta alueelta, kuten kylä, kunta tai jopa seutukunta (ääritapauksena lajin sukupuuttoon kuoleminen koko maapallolta), joudutaan pohtimaan suojelun onnistumista ja siinä mahdollisesti tehtyjä virheitä.

Käsittääkseni liito-oravan (samoin kuin muidenkin 'direktiivilajien') säilymisestä tulisi huolehtia siten, että esim. kuntatasolla olisi tiedossa lajin tärkeimmät esiintymisalueet, potentiaaliset esiintymis-alueet, sekä lajin summittainen kanta. Luonnonsuojelulain kiellosta hävittää lajin pesäpaikkoja ja heikentää sen elinympäristöä tulisi voida poiketa vain, mikäli voidaan osoittaa siitä huolimatta kannan säilyvän entisen suuruisena ja elinalueeen aikaisemman kokoisena koko suunnittelualueella (esim. kuntataso). Elinalueen heikentämisen salliminen yhtäällä tulisi kytkeä elinalueen paranemiseen toisaalla (lähialueella, jossa lajin todetaan esiintyvän). Mikäli tällaista tietoa tai suunnitelmaa ei ole, tulisi käsittääkseni noudattaa luonnonsuojelulain määräyksiä.

Forssan Konikallion liito-oravaesiintymän paikallista tai alueellista merkitystä lajin yksilömäärän tai elinalueen laajuuden kannalta ei käsittääkseni tunneta. Ymmärtääkseni nykyiset suunnitellut toimenpiteet (hakkuut, louhinta) ovat selkeästi vastoin luonnonsuojelulakia ja siten laittomia. Mikäli toimille harkitaan poikkeusluvan myöntämistä, tulee mielestäni ensin selvittää esiintymän merkitys, sekä tehdä alueellinen suunnitelma liito-oravakantojen elinkyvyn ylläpitämisestä ja lajille sopivan elinympäristön määrän ja laadun riittävyydestä Forssan seudulla.

Heikki Hokkanen

professori