
Kataran tila sijaitsee
Pirkanmaalla, Viljakkalassa. Vuoden 2007 alusta meistä tuli
kaupunkilaisia kun Viljakkala ja Ylöjärvi yhdistyivät.
Olemme pitäneet tilaa vuodesta 1992.
Tilallamme on peltoa 70
hehtaaria, joista osa on vuokrattua. Pelloilla kasvaa
kauraa, suurin osa on nurmella. Päätuotantosuunta on
maidontuotanto, maito menee Seinäjoen MaitoSuomen tehtaalle.
Vanha kivinavetta oli vain 8 lehmälle ja nuorelle karjalle.
Vuonna 1975 navettaa laajennettiin 20 lypsävälle ja
nuorelle karjalle. Vuonna 1999 lypsypaikkoja tehtiin
vielä 8 kpl lisää, tällöin nuorkarja oli osittain parin kilometrin
päässä vuokranavetassa siihen asti kunnes uusi pihatto navetta valmistui vuonna
2005. Pihatossa on 69 lehmäpaikkaa ja nuoren karjan tilat, lypsämässä
on Lelyn robotti.
Karjanjalostus:
Karjan jalostus on meille sekä tärkeää työtä että mielenkiintoinen harrastus. Jalostustavoitteet eivät ole vuosien aikana muuttuneet, edelleen arvostamme ja pyrimme lehmiin joilla on hyvä rakenne ja jotka tuottavat hyvin ja kestävät tuotannossa pitkään. Lehmistä suurin osa on holsteinia, joukossa kolme reipasta länsisuomenkarjan lehmää sekä yksi ayrshire.
Jalostussuunnitelma on tehty itse liki 15 vuotta ja siemennykset on myös hoidettu itse jo vuosia. Alkionsiirtoja tehdään vuosittain kymmeniä, osa alkioista on omista eläimistä huuhdottuja, osa on ostettuja.

Ruotsissa ostoksilla:
Vuonna 2002 käytiin hakemassa ensimmäistä kertaa hakemassa uutta eläinainesta karjaamme. Kevään Semex- reissulla järjestetyssä huutokaupassa tuliaisena tuli tiine hieho Hoff Storm Janice, joka osoittautui loistavaksi hankinnaksi: se muodosti suuren lehmäperheen meillä ja poiki itse 7 kertaa lypsäen 89000kg:a maitoa elinikäistuotokseksi. Janicen jälkeen vuosien mittaan on ostettu lisää eläimiä Ruotsista, osa puhtaita Kanadalaisia, osa tuontialkioista syntyneitä ja osa tavallisemmista lehmäperheistä polveutuvia.
Vuoden vaihteessa 2009- 2010 meillä on yhteensä 82kpl Ruotsista suoraan tuotua eläintä ja niiden jälkeläistä.

Harrastuksena karjanäyttelyt:
Tilalta on karjanäyttelyissä käyty vuodesta 1996,
jolloin osallistuttiin kahden holsteinhiehon kanssa
Suontaka- näyttelyyn. Toinen hiehoista sijoittui toiseksi
ja siitä lähti kipinä aktiiviseen karjanäyttelyissä
käymiseen.
Alla olevassa kuvassa Kataran Janice Daisy, Ekeröd Champion Frillan sekä Kataran Tollari Ammujaiset 2007 näyttelyssä.

Muu toiminta tilalla:
Tilalla toimii Syystuulen kennel, jonka nimissä on kasvatettu pari karjalankarhukoira pentuetta. Paimenlinjaisten working kelpieiden kasvatus on Kataran tilan nimellä, koska kyseessä on työkoirat. Isäntäväki harrastaa metsästystä, kilpailutoimintaa ja näyttelyitä koirien kanssa.

töissä working kelpie Kelly