teoksia :: Kirsi Tiittanen  
         
       
       
         
       
       
       
         
2006        
       
       
       
       
       
       
       
       
  på svenska        
         
    englanti | suomi | kirsi.tiittanen@saunalahti.fi |  

Läsnäolon poissaolosta – ajatuksia Kirsi Tiittasen taiteesta

Isokokoisessa värikkäässä valokuvavedoksessa keskeistä osaa esittävät kaksi keinutuolia tilassa joka muistuttaa talon kuistia. Tuolien konkreettisuus vahvistuu siitä, että ne ovat tyhjiä ja suunnattu toisiaan kohti, ihan kuin ne olisivat asetettu olemaan vuorovaikutuksessa ja osoittamaan yhteenkuuluvuutta. Tuolit tuntuvat omalla läsnäolollaan edustavan ihmisten poissaoloa ja näin astuvan symbolisesti heidän tilalleen. Seuraavassa kuvassa toistuu sama asetelma: tällä kertaa tuolit ovat eri talon kuistilla ja niiden materiaali ja väri on toinen. Kuvien lisääntyessä tuolien määrä kasvaa pareittain pieneksi yhteisöksi, mykäksi joukoksi tuoleja, joiden sylit ammottaa tyhjänä katsojaa kohti.

Kuvat ovat osa Kirsi Tiittasen teossarjaa, jonka hän kuvasi Länsi-Kuuban tupakanviljelijöiden ja työläisten kylissä. Tämän ympäristön värimaailma vahvistaa kuvien vieraantuntuista lähtökohtaa. Sarjan päätteeksi on kuitenkin liitetty kaksi kuvaa suomalaisesta keinutuolista. Toisessa kuvassa tuolissa istuu vanha nainen, teoksen nimen mukaan taiteilijan äiti. Kuva läheisestä henkilöstä samalla sinetöi ja purkaa läsnäolon, etäisyyden ja tuoliin liittyvän symboliikan.

”Keinutuolimatkaksi” kutsuttu teoskokonaisuus edustaa monella tavalla Kirsi Tiittasen työskentelytapaa matkustamisen, kuvaamisen, materiaalien ja aiheiden työstämisen monisärmäisenä kokonaisuutena. Maantieteellinen liikkuminen on hänelle luontaista mutta ei ainoastaan kuvauskohteiden uusiutumisen vuoksi. Maailma voidaan määritellä avoimeksi tilaksi, jossa jokainen löytää kulkureittinsä ja matkan varrelta kerääntyy kuvia, muistoja, siirtymiä ja merkityksiä. Kulttuurierojen merkitykset kulkeutuvat kuviin kuitenkin epäsuorasti ja monitasoisesti. Yhdistettynä monenlaisiin materiaalivalintoihin ja -rinnastuksiin teoksista muodostuu eräänlaisia visuaalisia merkitysvyyhtejä, joiden avaaminen voi samalla olla intuitiivisen suoraa ja monitasoista käsitteiden pohtimista.

Kirsi Tiittasen matkoilla filmille ja digitaaliseen muistiin tallentuu niin valokuvia kuin liikkuvaa kuvaa. Valmiissa teoksissa on kuitenkin harvoin jäljellä pelkkä valokuva. Grafiikan, maalauksen ja valokuvan ominaisuuksien avulla kuvia on liitetty milloin mihinkin materiaaliin: käsintehdylle paperille, ohuisiin verhoihin, tyynyliinoihin, vinyylille, puulevyille tai PVC -levyille. Materiaalien ominaisuudet ja merkitykset kietoutuvat kuvien esittämien esineiden ja tilojen kanssa. Siinä missä tyynyliina kertoo ihmisen levosta, on sen pitsireuna tarkan käsityön ja keskittymisen tuloksena liitetty ahertamiseen ja naisten toimintaan. Ohueen verhoon painettu kuva rituaalisesti esiliinoihin puettujen lasten haudoista vahvistuu verhon läpinäkyvyydestä ja hiljaisesta liehumisesta. Teokset esitetään usein sarjoina tai tilaan levitettyinä installaatioina joihin saattaa kuulua lisämateriaalina valo, kevyet rakenteet tai esimerkiksi suola. Näin kuvissa esiintyvät tilat toimivat vuoropuhelussa katsojan tilan kanssa ja punovat näkymättömiä yhteyksiä tiloissa liikkuvien kanssa läpi ajan ja maantieteellisten etäisyyksien.

Monet Kirsi Tiittasen kuvat ovat syntyneet kaukaisilla paikoilla ja symbolisesti latautuneissa ympäristössä. Japanilaisten temppelien arkkitehtuuri ja puutarhojen sommitelmat, paperiseinillä varustettu 1600-luvulta peräisin oleva rakennus Villa Katsura Kiotossa, buddhalaiset hautausmaat tai luonnonkaunis vapaa-ajan viettopaikka Arashiyama ovat visuaalisesti kiinnostavia fyysisiä tiloja. Niihin liittyy myös vahvasti ihmiselle ominainen tarve pysähtyä, varata aikaa mietiskelyyn ja hiljaisuuden kokemiseen. Kuvien alkuperä ei kuitenkaan lopullisissa teoksissa korostu pääasiallisena aiheena.

Siirtyminen kuvatun tilan ja kuvan tilan välillä on erityisen selkeästi esillä teossarjassa ”Ulkopuolinen” vuodelta 2003. Siinä mustavalkoiset valokuvat esittävät rakennettua ympäristöä, rakennusten sisätiloja, puistomaista luontoa tai luonnontilassa olevaa koskemattoman tuntuisia maisemia. Nämä koostuvat kahden toisilleen vieraan kulttuurin, kahden maailman erilaisista paikoista. Teoksessa ne kuitenkin esiintyvät rinnastettuna pareittain välissään himmeällä, pehmeällä värisävyllä yhdistettynä toisiinsa. Kaikissa sarjan teoksissa yksittäinen valokuva esiintyy värillinen maalattu levy rinnallaan. Näissä rinnastuksissa eivät korostu ainoastaan akryylivärin ja mustavalkoisen valokuvan eri ominaisuudet ja viittaukset. Värillinen levy kahden valokuvan välillä toimii myös välittäjänä, rauhoittavana siltana, jota pitkin katsojan silmä, katseena ja merkitysten etsijänä voi siirtyä paikasta toiseen.

Kameran tallentamat näkymät ovat Kirsi Tiittasen eri tekotapojen ja materiaalivalintojen kautta siirtyneet teosten omiin tiloihin. Näitä tiloja voidaan Friedrich Nietzschen esteettisen näkemyksen mukaan kutsua apollonisiksi kuviksi. Apollonisen kuvan voima ja kauneus ei perustu todellisuutta esittävään kuvaan vaan rakentuu oikeudelle olla sinänsä siitä irrotettu ilmiasu, taso joka saattaa rakentaa illuusiota. Tämän oikeuden voimalla todellisuus näyttäytyy meille kuvana ja mahdollisuutena uppoutua kuvan tilaan. Kuvan tila luo meille mahdollisuuden havaita etäisyyksiä maailmaan, itseemme ja siihen mitä kuvan kautta koemme. Kuvat herättävät mielihyvää tunnistettavuutensa kautta mutta myös sen etäisyyden kautta, jota ne luovat kohteeseensa. Apollonisen tunnettu vastakohta on dionyysinen. Samalla kun kuvat luovat kuvallista lumetta ja sitä kautta herkistävät meidät, ne peittävät taakseen elämän pohjattomuuden.

Kirsi Tiittasen teokset liittyvät usein lepoon, yhteenkuuluvuuteen, luonnon ja kulttuurin väliin, pyhiin paikkoihin. Ne käsittelevät elämän ja kuoleman rajoja, poissaolon ja läsnäolon eroja. Niiden tiloihin upottautuessa katsojalle avautuu visuaalisuuden avaruus ja arvoitus, joista jokaisen on löydettävä oma kiinnekohtansa ja kulkureittinsä.

Maria Hirvi
fil.tri

Om närvarons frånvaro – tankar kring Kirsi Tiittanens konst