Niille, joilla on jo terapeutin pätevyys ja jotka haluavat mukaan
koulutukseen, on kurssin ajankohta ja vaatimukset määritelty
tarkkaan. Sen sijaan ne, jotka lähtevät koulutukseen oman
kehityksensä takia, voivat jakaa harjoitukset paljon pitemmälle
ajalle. Kummassakin tapauksessa aiheet ja harjoitukset kuitenkin
seuraavat toisiaan samassa järjestyksessä: yhdessä harjoituksessa
saavutettu edistyminen on seuraavan perusta. Jaksot ovat nimeltään
Opimme rentoutumaan, Takaisin alkuun, Kuinka tiikeri kesytetään, Kuusi valoa ja
Kuusi
maailmaa sekä Myötätunto. Opiskelu alkaa osuudesta Opimme
rentoutumaan.
Jakso perustuu Edie Irvinin kirjaan Healing Relaxation. Sen avulla tutustutaan hyötyihin, joita mielen ja kehon tyyntymisestä seuraa. Se luo pohjaa ohjelman seuraaville vaiheille.
Terapian ensimmäinen vaihe:
Takaisin alkuun
Tämä terapia on koko elämämme alustavaa tutkimista, ja se
auttaa meitä näkemään, keitä todella olemme. Se tarjoaa meille
mallin katsoa myönteistä ja kielteistä kokemusta tasapainoisesti.
Opiskelumenetelmiin kuuluvat kirjoittaminen, piirtäminen,
maalaaminen ja yksinkertainen hieronta, rentoutuminen,
mielikuvaharjoitukset, työskentely viiden elementin kanssa ja
säännölliset ryhmätapaamiset. Kurssi on itsessään innostava, ja
ryhmässä saa ystäviä ja tukea, voidaan yhdessä pohtia ongelmia joita
kohdataan kanssakäymisessä muiden kanssa.
Noin 18 viikon jälkeen seuraa viikon mittainen harjoitusjakso,
jonka aikana kurssilaiset kokevat uudelleen elämänvaiheen
hedelmöitymisestä syntymään. Sen jälkeen ryhmä jatkaa säännöllisiä
tapaamisia ainakin kaksi kuukautta. Työskennellään yhä elementtien
kanssa ja pyritään yhdistämään syntymäkokemus jokapäiväiseen
elämään. Takaisin alkuun -ohjelman elementteihin liittyvät harjoitukset on jaettu kahteen vaiheeseen. Elementtien kanssa työskentely (vaihe 1) on tarkoitettu tehtäväksi ohjelman ensimmäisenä vuotena. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan yksilö ja maailmankaikkeus koostuvat samoista asioista.
Ensimmäinen vaihe tutkii jokaista viittä
elementtiä: maata, vettä, tulta, ilmaa ja avaruutta. Niitä tutkitaan
sellaisina kuin ne ilmenevät luonnossa. Tarkastellaan myös, miten
olemme suhteessa kuhunkin niistä ruumiin ja tunteiden tasolla. Elementtien tasapainottaminen sisällämme (vaihe 2) on mielikuvaharjoitus, jossa pyrimme näkemään jokaisen elementin puhtaan aineksen epäkiinteässä muodossa. Se tehdään Takaisin alkuun -prosessin lopuksi. Se auttaa tasapainottamaan tunteita samalla kun syntymäkokemus yhdistetään arkielämään. Terapian toinen vaihe: Kuinka tiikeri kesytetään
Tämä ohjelma kestää hiukan yli vuoden. Se on sarja Akong Rinpochen
suunnittelemia terapiaharjoituksia, jotka on julkaistu kirjassa
Kuinka tiikeri kesytetään. Niitä harjoitetaan järjestyksen
mukaisesti ryhmätapaamisissa ja omin päin. Ryhmäkokoontumisissa
mukaan liitetään hierontaa, piirtämistä ja maalaamista. Tärkeää on
myös keskinäisen tuen antaminen. Terapian kolmas vaihe: Kuusi valoa
Kuusi maailmaa on kuuden kuukauden mittainen kurssi, joka tutkii
kuudessa kielteisessä mielentilassa olemisen alkusyytä,
ominaisuuksia ja seurauksia. Nämä mielentilat ovat
Jokaista mielentilaa ja niistä saatuja kokemuksia pohditaan.
Lisäksi tarkastellaan, miten kukin niistä saa alkunsa, sekoittuu
toisiin ja miten yksi mielentila johtaa seuraavaan. Sen jälkeen
tutkitaan ja kokeillaan vastalääkitystä monin eri menetelmin,
pääasiassa harjoittamalla tietoisuutta ja visualisointia.
Ryhmätyöskentely sisältää liikkeen samoin kuin piirtämisen ja
maalaamisen. Tähän terapia muodollisesti päättyy. Vaiheet neljä ja viisi tarjoavat tien psykoterapian puolelta kohti sisäistä henkistä kehitystä. Terapian neljäs vaihe: Kuusi maailmaa Harjoitukset, joiden tekemiseen kuluu puolesta vuodesta vuoteen, kehittävät valon ja äänen käyttöä, jota jo aiemmin harjoiteltiin. Tässä keskitytään kuvittelemaan mielessä kärsimyksen tiloja sellaisina kuin ne ilmentyvät maailmankaikkeudessa. Empatialla on mahdollisuus alkaa laajentua yhä puolueettomammaksi myötätunnoksi kaikkia olentoja kohtaan. Terapian viides vaihe: Kuinka tiikeri kesytetään (viimeiset luvut) Tässä palataan Akong Rinpochen kirjan pariin ja käydään läpi viimeiset kappaleet kuudessa kuukaudessa. Annetut harjoitukset auttavat kohtaamaan kärsimystä, vähentävät pelkoa ja lisäävät avoimuutta.
Terapian kuudes
vaihe:
Myötätunto
Kun osanottajat ovat käyneet läpi edellä selostetut vaiheet, tulee
ilmeisemmäksi, että vanhojen haavojen parantamisessa ja uusien
syntymisen ehkäisyssä tärkeintä on kehittää myötätuntoa itseään
kohtaan. On nähtävä omien neuroosiensa pettävät solmut ja aukaistava
ne. On ehkä jo havaittu, että ainoastaan kehittämällä samanlaista
myötätuntoa toisia kohtaan voi olla todella vapaa. Tämä vaihe,
jolloin kehitetään myötätuntoa itseä ja muita kohtaan on Tara Rokpa
-terapiaohjelman lähtökohta ja myös sen päätepiste. Tässä
tutustutaan vanhoihin buddhalaisiin harjoitusmenetelmiin kuten
Mielen harjoittamisen seitsemän kohtaa (Seven Points of Mind
Training), Mahayanan buddhalaisiin opetuksiin kuudesta
tuonpuoleisesta hyveestä tai viisaudesta ja
Chenrezig-mietiskelyharjoitukseen, jotka auttavat syventämään ja
laajentamaan myötätuntoamme.
Lisätietoa Lisätietoa halutessasi voit ottaa yhteyden Samye Lingiin tai Tara Rokpa Therapyyn Edinburghissa Skotlannissa. Tara Rokpa Edinburghissa myy kirjasia Back to Beginnings (Takaisin alkuun) ja Working with the Elements (Elementtien kanssa työskentely) sekä rentoutuskasetteja à £ 5. Osoite on oheisessa listassa. Kirja Healing Relaxation on saatavilla Samye Lingin kaupasta sekä hyvin varustetuista kirjakaupoista. *** Kuinka tiikeri kesytetään on käännetty useille eri kielille. Akong Tulku Rinpochen kirja Restoring the Balance ilmestyi 2005. Sen on tilattavissa Samye Lingin online-shopista englanniksi. Alla käännös Edie Irwinin kirjoittamasta luvusta, joka liittyy Rokpa-terapiaan: Viisi elementtiä Mitä sirpaleisemmaksi tieto pilkkoutuu, sitä enemmän tarvitaan keinoja puhua siitä, mikä yhdistää meidät muuhun maailmaan. Kaikilla on erilaisia elämänkokemuksia, mutta myös jotain yhteistä, mikä yhdistää jokaisen meistä toisiin eläviin olentoihin ja ympäristöömme. Eräs yhteinen kieli löytyy viidestä elementistä. Viiden elementin järjestelmä koskee kokonaisuutta ja osia suhteessa kokonaisuuteen. Se löytyy useimmista vanhoista kulttuureista alkukantaisen tieteen rakennusaineksena. Terveydenhoidon opit esimerkiksi kiinalaisessa, intialaisessa (ayurveda) ja tiibetiläisessä perinteessä perustuvat tarkkoihin havaintoihin elementeistä luonnossa. Kaikki alkoi luonnon ja sen muutosten tarkkailusta. Havainnot tulkittiin viiden elementin pääperiaatteiden kautta. Tiibetiläisessä järjestelmässä ovat käytössä maa, vesi, tuli, tuuli (eli ilmaelementti) ja avaruus (tilaelementti). Teoria elementeistä perustuu tasapainon tuntumaan. Kun elementit ovat tasapainossa, ihmiset ja eläimet ovat terveitä ja sopusoinnussa. Jos elementit elävien olentojen ympäristössä joutuvat pois tasapainosta, olennot alkavat voida huonosti ja altistuvat sekä ruumiillisille että psyykkisille sairauksille. Silloin on vaikea löytää rauhaa ja tuntea voivansa hyvin. Kun tulee tietoiseksi elementeistä itsessään ja huomaa, että niiden tasapaino vaikuttaa muihin, ja että altistuu itse muiden vaikutuksille, alkaa toimia maailmassa entistä hyödyllisemmin. Kehittyy huoli ympäristöstä ja kaikista, jotka kärsivät siksi, että luonnon tasapaino on häiriintynyt. Jokainen elementti karkeimmasta hienojakoisimpaan on luonnonlaki, eikä ainetta. Koemme elementtejä harvoin puhtaasti, mutta niiden havaitsemisen väline, keho, on jatkuvasti kaikkien viiden elementin ilmentymä. Elementit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja ne ovat elinvoiman mittari.
Maa sisältää jalokiviä ja kallisarvoisia metalleja, mutta kun se rikotaan louhimalla tai poltetaan kemiallisin ainein, sen koskemattomuus särkyy ja vahvuus häviää. Sellainen järkyttää ympäristön tasapainoa ja voi vaikuttaa kasvien, eläinten ja ihmisten terveyteen. Saastunut maa haisee, eikä mikään kasva siinä hyvin. Kun metsä ei kasva rikotussa ja saastuneessa maassa, vesi vie maan mennessään ja joet tulvivat. Mitä enemmän maata siirretään peltojen muuttuessa teiksi ja kaupungeiksi, sitä turvattomammaksi ihmisten ja eläinten olo käy. Kun hyönteisiä ja rikkakasveja tapetaan myrkyin, maa muuttuu epäpuhtaaksi ja epävakaaksi. Kemialliset aineet joutuvat maasta ravintoomme, ja maaelementti meissä muuttuu myös epävakaaksi. Jos suojelemme villiä luontoa aavikoitumiselta, liialliselta louhinnalta ja ylirakentamiselta, autamme pitämään ulkoisia elementtejä tasapainossa ja tuemme sitä kautta omaa tasapainoamme. Psyykkisellä tasolla vahva ja tasapainoinen maaelementti tekee henkilöstä luotettavan ja tervejärkisen. Hän on kuin kallio ja muut hakevat hänestä turvaa. Jos maa on liian vahva muihin elementteihin nähden, ihmisestä tulee dogmaattinen, hidas, itsepäinen ja masentunut. Heikko maaelementti puolestaan saa aikaan levottomuutta ja epärealistisuutta; henkilöllä voi olla paljon ideoita, mutta vähän kykyä toteuttaa niitä. Nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä maaelementin heikkous on tavallista. Hyvä apu tähän on työskennellä maan kanssa rakennuksilla, kaivamalla maata, muovailemalla savea tai tekemällä puutarhatöitä. Riittävä lepo, rentoutuminen, rauhallinen ilmapiiri ja ravitseva raskaanpuoleinen ruoka voivat vahvistaa sisäisiä maaelementin ominaisuuksia. Monet ihmiset ovat välillä yliaktiivisia, välillä täysin voimattomia. Bipolaarinen ja maanis-depressiivinen ovat leimoja, jotka voivat vainota tällaista ihmistä läpi elämän. Vaikka voikin olla tarpeen hakea neuvoja lääkäriltä ja käyttää psyykenlääkkeitä, tietoisuus siitä, että elementit on saatava tasapainoon, auttaa. On hyvä tietää, miten sisäistä maaelementtiä vahvistetaan, kun tuulen energia puhaltaa liian voimakkaasti ja millä tavalla ilmaelementtiä voimistetaan, kun maan karkeat piirteet painavat mieltä masennukseen. Ongelmat voidaan kohdata ja työstää.
Vedellä on puhdistava voima ja se heijastaa valoa, nämä veden ominaisuudet ovat tutkimisen ja pohdiskelun arvoisia. Tyyni veden pinta, joka heijastaa kuunvaloa, voi innostaa pohtimaan ilmiöiden olemusta syvällisemminkin. Fyysisellä tasolla kaikki nesteet kuuluvat pääasiassa vesielementtiin. Kehon tai maapalasen hyvinvoinnille vesi on tärkeää, mutta liika vesi aiheuttaa tuhoa. On juotava tarpeeksi, jotta kudokset pysyvät joustavina, ravinteet saadaan kuljetetuksi paikasta toiseen ja kuona siirrettyä pois. Vesi tekee ihosta, lihaksista ja nivelistä kimmoisia. Psyykkisesti ihminen, jonka vesielementti on vahva ja tasapainoinen, luonnostaan varma, joustava ja luova suhteessa elämään, hän nauttii yhteistyöstä. Sisäinen vesielementti sallii kohdata esteet jopa ilolla. Vesi auttaa kokemaan tunteet osana elämän virtaa, niin että tuskaakin voi käsitellä patoamatta tai kieltämättä sitä. Tunteiden vaihtelu on luonnollista kuin vuorovesi tai kevättulva joessa. Jos vesielementti on voimakas, muttei hienostunut, henkilö käyttäytyy ylitsepursuavan tunteellisesti ja itsekeskeisesti. Tunteet tulvivat. Vaikka hän voi tuntea myötätuntoa nähdessään toisten kärsivän, empatia muuttuu pian suruksi, sääliksi ja sitten itsesääliksi, kun hän hukkuu omiin tunteisiinsa. Ruokavalion muutokset ja ympäristön vaihtelu voivat syöstä vesielementin epätasapainoon. Kävely korkeilla paikoilla – ikään kuin tulvivan tasangon yläpuolella – voi auttaa, samaten neulominen, shakki, puun veistäminen, puutarhanhoito, leipominen, golf ja kaikki tervehenkinen syventyminen johonkin muuhun kuin omaan itseen. Tyyneysmietiskelystä ja muista henkisistä harjoituksista voi myös olla apua. Jos vesielementti on heikko, itseluottamuskin on heikko ja silloin ärsyyntyy helposti, joutuu paniikkiin jopa pikkuasioista. Tunteet koetaan uhkana ja sopimattomina. Suhde muihin ihmisiin on epävarma mutta peräänantamaton ja siksi hauras. Jos niin on, tutustuminen veteen luonnossa voi auttaa: virtaavan veden katseleminen, meren tai tyynen järven rannalla istuminen ja uiminen. Kun ärsyyntyy tai tuntee pakokauhua, on tärkeää juoda tarpeeksi vettä, etenkin jos työskentelee tunkkaisessa toimistossa. Mitä ympäristöön tulee, puhdas vesi on olennaista elämän kannalta. On hyvä pyrkiä suojelemaan paikallisia vesistöjä ja käyttää vettä säästeliäästi. Puutarhaankin voi valita kasveja, jotka eivät tuhlaa vesivaroja.
Tuli ja vesi ovat luonnostaan vihollisia. Vesi sammuttaa tulen ja tuli haihduttaa veden. Veden läheisyys tekee tulesta kuitenkin turvallisemman. Tuli estää vettä jäätymästä, se saa sen pysymään märkänä ja virtaamaan. Maaelementillä on tärkeä osa siinä, että tulesta voi nauttia turvallisesti. Tarvitaan kunnollinen tulisija tai kynttilänpidike, jottei tuli pääse irti. Kun tuli on kunnollisessa astiassa, se on kaunis ja palvelee meitä hyvin. Kehossa tuli hallitsee prosessia, jossa ruoka sulaa ja muuttuu energiaksi. Se liittyy myös sukupuolihormoneihin sekä intohimon ja vihan tunteisiin. Vanha sanonta ”olet sitä mitä syöt” viittaa ruokaan energianlähteenä. Kehomme laatu ja energian määrä riippuu polttoaineesta, jota kehoon syötämme. Kun tulielementti on yksilössä voimakas ja tasapainossa, hänestä huokuu persoonallista lämpöä, rakkautta ja kauneutta. Luonnollinen energian virta luo kestävyyttä, eikä ihminen uuvu helposti. Tällainen henkilö on taitava ihmissuhteissa ja hänellä on luonnollinen tasapainovaisto raskaampien maa- ja vesielementtien johdosta. Vaara polttaa muita tekojen, sanojen tai asenteen kautta vähenee. Iloinen luonne, kauneudentaju ja herkkyys ovat myös tyypillisiä piirteitä. Kun tuli on voimakas, muttei tasapainossa, ihminen on vaarassa joutua intohimon ja vihan äärimmäisyyksien valtaan. Ylireagointia voi olla vaikea hallita. Nykykulttuuri ja mainonta kannustavat meitä häpeämättä seuraamaan halujamme ja väkivalta on yleistä. Alkoholin, ”tuliveden” käyttö ja tupakointi ovat merkkejä liiallisen tulielementin aiheuttamasta epätasapainosta. Äärimmäisessä tapauksessa se voi johtaa vakavaan mielisairauteen, jossa ihmistä polttavat voimakkaat vihan, halun, kateuden tai ahdistuksen tunteet. Elämän yksinkertaistaminen ja luontoretkeily sekä virkistysaineiden välttäminen voi auttaa. Tuleen liittyvät ongelmat voivat johtua kypsymättömyydestä, ja kokemuksen kautta oppiminen parantaa tilannetta. Ehkä kaikkein tärkeintä on oppia ystävyyttä ilman omistamisenhalua, jotta se lämpö ja rakkaus, jota kaivataan, tulevat mahdollisiksi. Heikko tulielementti tekee ihmisestä kylmän ja välinpitämättömän ja hän näyttää henkisesti harmaalta. Hänen on hyvä hakeutua päivänvaloon ja aurinkoon, viettää aikaa muiden kanssa miellyttävällä tavalla. Kynttilöiden sytyttäminen huoneessa voi olla avuksi. Ilmaston lämpenemisestä kiistellään. Suurin osa ihmisistä kokee kaupunkien liikenteen kuumuuden ja ponnistelemme keventääksemme ympäristöä erilaisella viihteellä. Jos huomaamme itsessämme tarpeen tasapainottaa elementtejä näemme myös, mitä voimme tehdä tasapainottaaksemme tulielementtiä maailmassa yleensä.
Keskittymiskykyistä mieltä voi verrata nuoreen urheilijaan, joka pystyy liikkumaan nopeasti mihin vain ja toimimaan tarpeen vaatimalla tavalla. Ilmaelementti hallitsee myös hengitystä ja puhetta. Henkilö, jonka ilmaelementti on tasapainossa, pystyy puhumaan selkeästi ja asiallisesti, eikä hän puhu liikaa. Jos ilmaelementti on vahva mutta epätasapainossa, ihminen on levoton ja hänen on vaikea keskittyä. Hän puhuu paljon, ja samat ajatukset pyörivät mielessä jatkuvasti. Pahimmillaan se johtaa täydelliseen unettomuuteen ja tilaan, jossa ei voi olla paikoillaan. Ajatukset menevät epäjärjestykseen ja hämmentävät. Tähän liittyy usein pelkoja, fantasioita tai tuskallisia psyykkisiä kokemuksia. Tietoisuuden kasvattaminen ja mahdollisuus tasapainottaa elementtejä ennen kuin tila on akuutti, ovat suureksi avuksi. On tärkeää levätä, syödä ehkä tavallista hiukan raskaammin ja lisätä maa- ja vesielementtien osuutta. Rauhalliset läheiset ihmiset ovat tueksi ja lempeä hieronta voi myös auttaa. Vapaa maalaus vesiväreillä, joka antaa tilaa ilmaisulle ja liikkeelle, on hyvä välityskeino keveiden ja raskaiden elementtien välillä. Elementtinä tuuli vallitsee nykyaikaisissa kaupunkikulttuureissa. Se koskee sekä kaupungissa asuvia yksilöitä että koko yhteiskuntaa. Ihmiset tekevät vähemmän käsillään, sen sijaan he ovat hallintotehtävissä, tietokoneisiin, markkinointiin ja viestintään liittyvissä ammateissa, joissa pysytään enimmäkseen paikallaan. Toisten ihmisten kohtaaminen kasvoista kasvoihin, yhteistyö ja keskustelu, joiden avulla elementtejä voisi tasapainottaa, käyvät yhä harvinaisemmiksi. Nykyaikaisessa ympäristössä ilmaelementti tekee ylitöitä. Elementtien tutkiminen itsessä ja niiden tasapainottaminen voisi olla suureksi hyödyksi sekä itselle että maailmalle, jossa itse kukin on pikkuruisena osasena mukana.
Avaruus sallii muiden elementtien ikuisen dynaamisen tasapainoilun. Kun tulee tietoiseksi epätasapainosta, voi antaa kaiken – tuskan, sairauden, huolten, ahdistuksen, pelon ja hämmennyksen – sulautua avaruuteen ja aloittaa uudelleen, antaa elementtien vuorovaikutuksen ilmentyä. Silloin kun tilaelementti on voimakas karkealla tavalla, henkilö on ”pihalla”. Joskus tämä tila liittyy henkiseen harjoitukseen, joka ei ole vielä vakiintunut. Silloin kannattaa tutkia, miten neljää fyysistä elementtiä voidaan tasapainottaa tilassa. Jonkin aikaa on hyvä välttää stressiä ja monimutkaisia tilanteita. Psyykenlääkkeitä tulisi välttää ja hakeutua maalle yksinkertaisiin oloihin, mikäli mahdollista. Jos tilaelementti on heikko muihin elementteihin verrattuna, ihminen on todennäköisesti ahdaskatseinen ja tuomitsee kaikki itseään avoimemmin ajattelevat. Tällaisen ihmisen elämä kuluu epämiellyttävässä kiireessä ja pikkuasioiden kanssa nyhrätessä. Kaikki tuntuu tukahduttavan. Tilan tuntu voidaan palauttaa vähentämällä työpaineita ja lisäämällä vapaa-aikaa. Opi katsomaan ulos ikkunasta taivaalle ja anna huolten hävitä avaruuteen, tee huolistasi vähemmän kiinteitä. Jos siitä tulee tapa, sille, mitä pitää tärkeänä löytyy enemmän aikaa ja tilaa. Jos avaruus on elementtinä vahva ja tasapainossa, ihminen on avarakatseinen ja näkee asiat laajemmasta näkökulmasta kaaoksenkin keskellä. Suhde muihin on ystävällinen ja täynnä myötätuntoa, muut saavat paljon tilaa. Elämä ja ongelmanratkaisu ovat rikkaan mielikuvituksen varassa; tila antaa mahdollisuuden mihin vain. Suurina pitämillämme ihmisillä on usein hyvinkehittynyt tila-elementti. Heiltä puuttuu tunne rajoittuneisuudesta ja tilaisuuden tullen he kokeilevat asioita, joita muut pitävät mahdottomina. Kuten Akong Rinpoche sanoo: ”Vain mahdoton on tekemisen arvoista.” Teksti © Tri Akong Tulku Rinpoche
Tuula Styrman 050-5489717
tuula@create.fi
|
|
|