Tuli kevät 2001 ja mietin, että mitäköhän Viragolaiset voisivat touhuta yhdessä. Niinpä kesäkuun alussa kiikutin postiin noin 100 kpl kirjeitä Länsi-Suomalaisille kerhomme jäsenille. Kirjeessä hain ajokaveria Saddle Sore 1000 ajoon. Tiedusteluja tuli varsin runsaasti, mutta Perjantaina 15.06. puolilta päivin ilmaantui vain yksi urhoollinen ajokaveri Lassi Koskenvuori paikalle.
Olimme sopineet aloittavamme ajon Pornaisista, Hirvirallin pitopai- kasta. Paikalla olimme hyvissä ajoin, jopa ennen rallin järjestäjiä, Moosehead MC:tä. He saapuivat paikalle sopivasti ennen puoltapäivää ja allekirjoittivat lähtöpaperimme. Tasan kello 12 starttasimme pyörämme kohti napapiiriä. Lassi wild starinsa ja minä drag starini (650).
Ensimmäinen tankkauspaikka Mäntsälässä ei ollutkaan palveluasema vaan jouduimme tankkaa- maan automaatista. Jännitimme onkohan kuittipaperia riittävästi. Survottuamme kuitit taskuihin matka jatkui varsin reipasta vauhtia. Innostus oli molemmilla korkealla ja tie tuntui maistuvan. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpömittarin elohopea oli kivunnut +18 asteeseen.
Ensimmäinen varsinainen ajorupeama kulki Lahden, Heinolan ja Mikkelin läpi Juvalle. Takana 230 kilometriä ja aikaa kulunut reilut kaksi tuntia. Kahvijonossa meinasi palaa pinna, kun pari edessä olevaa mummoa sähläsivät lounasseteleiden kanssa. Lähes vartti siinä seisottiin ja odotettiin omaa vuoroa.
Seuraava pysähdyspaikka Siilinjärvellä. Todettiin, ettei olla ainakaan vielä yöunia ajamalla tienattu.Matka jatkui Iisalmen, Kajaanin, Pudasjärven ja Ranuan kautta Rovaniemelle. Ranualla nähtiin ensimmäiset porot.
Muistui mieleen se Raumalainen kaveri, joka vuoden 1999 Kontiorallin reissulla ajoi päin poroa. Täytyypi olla tarkkana ajattelin.
Vähän ennen Rovaniemeä alkoi satamaan. Sadevaatteet nopeasti päälle ja kohti napapiiriä. Siellä napattiin muutamat kuvat todistukseksi. Tankattiin sekä pyörät, että kuskit. Pidettiin hiukan pidempi tauko. Oltiinhan jo hiukan yli puolen välin. Kilometrejä takana noin 900 ja aikaa kulunut 11 tuntia.
Ajaminen oli ollut tähän asti pelkkää nautiskelua. Tiesimme kuitenkin, että vasta nyt se varsinainen Iron Butt alkaa. Ja niin siinä kävikin. Onneksi sade loppui jo reilusti ennen Kemiä. Kylmiä kuitenkin nämä Suomen kesäyöt todettiin. Visiiri välillä aivan höyryssä jatkettiin matkaa. Jätin sadevaatteet päälle. Ne riisuin vasta aamuauringon alkaessa lämmittämään.
Oulun tullissa oltiin noin kello kaksi yöllä. Siellä tavattiin viisitoista muuta rautapersettä. Olivat lähteneet illansuussa Tammisaaresta. Hulluja nää suomalaiset.
Loppumatkasta vauhti hieman hiipui johtuen taukojen venymisestä. Pihtiputaalla pienet torkut (10 min.) otsa kahvilan pöytää vasten. Läpi Lahden ajettiin poliisisaattueessa kahden poliisiauton välissä. Se pätkä taidettiin tulla 10 alle nopeusrajoituksen.
Lauantai-aamuna perillä Pornaisissa kello 9.30. Takana 1700 kilometriä. Aikaa kului 21,5 tuntia. Keskinopeus 80 km tunnissa. Kuittaukset papereihin, aamupalalle, saunaan ja nukkumaan kahdeksi tunniksi. Lyhyiden "päiväunien" jälkeen bensakuitit järjestykseen ja koko paperipinon luovutus Moosehead MC:n huostaan. He hoitivat puolestamme papereiden postittamisen jenkkeihin. Todella hyvää palvelua, josta kiitokset heille.
Tätä kirjoitettaessa on ajosta kulunut vajaa viikko. Jo nyt on karttaan piirretty seuraava ajoreitti 1500 mailia. Viimeistään vuoden päästä startataan.
av
