Lenin-museo | Muut kuukaudet

KUUKAUDEN ESINE

Huhtikuu 2002

  lähikuva

 

Kuukauden esine: kaitaliina vuodelta 1983

V. Bontsh-Brujevitsh " Lenin"

kaitaliinaVolodja nousi aamuisin aina määrättyyn aikaan. Kymnaasiin piti mennä puoli yhdeksäksi aamulla. Tasan kello seitsemältä Volodja heräsi itse - häntä ei herättänyt kukaan. Herättyään hän nousi heti loikoilematta enää vuoteessa. Hän harjasi hampaat, peseytyi hyvin vyötäröä myöten. Volodja laittoi itse vuoteensa päiväkuntoon. Sitten Volodja istahti kertaamaan läksyjään, jotka hän aina luki iltaisin. Tasan kymmenen minuuttia yli kahdeksan Volodja nousi, hyvästeli äitiä ja isää, pukeutui nopeasti, napitti koulupukunsa ja lähti.

Koulusta kotiin tultuaan hän leikki pihassa tunnin tai kaksi, sen mukaan millainen sää oli. Volodja pelasi mielellään polttopalloa, juoksi hippaa ja mieluisin leikki oli "kasakat ja rosvot". Hänet valittiin aina atamaaniksi (kasakkapäällikkö). Leikeissä hän oli erikoisen oikeudenmukainen. Hän oli vankka poika, mutta ei sietänyt tappelua, eikä osallistunut sellaisiin milloinkaan ja lopetti heti leikin, kun alkoi syntyä eripuraisuutta.

Huhtikuun 22. päivänä Vladimir Iljitsh Uljanov täyttää 132 vuotta.