Lenin-museo | Muut kuukaudet

KUUKAUDEN ESINE

Syyskuu 2002

 

 

Lasten ja nuorisojärjestöjen rintamerkit

Erilaiset rintamerkit olivat oleellinen osa neuvostosymboliikkaa. Rintamerkkejä tehtiin mitä erilaisimmista teemoista. Suosituin kohde oli tietysti Lenin, mutta oman merkkinsä saivat myös eri järjestöjen edustajat, kaupungit, edustajakokoukset, festivaalit ja urheilukilpailut.

Järjestöjen, tapahtumien ja merkkipäivien muistoksi valmistettujen merkkien lisäksi kunniamerkeillä oli keskeinen rooli neuvostoyhteiskunnassa. Kunniamerkeillä palkittiin ansioituneita sotilaita, työläisiä ja Neuvostoliiton sankareita. Yhä edelleenkin nykyisen Pietarin kaduilla voi nähdä sotaveteraaneja, jotka ylpeästi kantavat saamiaan kunniamerkkejä rintapielessään.

Lokakuulaisten (7-10-vuotiaiden lasten järjestö, nimetty lokakuun vallankumouksen mukaan) rintamerkki oli punainen tähti, jonka keskiosassa on kuva V. I. Leninstä lapsena. Lokakuulaiset osallistuivat kouluissa pioneerien järjestämään harrastustoimintaan. (1. merkki vasemmalta)

Pioneerien (11-15-vuotiaiden järjestö) rintamerkissä on tähtisymbolin lisäksi myös perinteiset sirppi ja vasara sekä palavan innon kuvaajana hulmuava liekki. Rintamerkin teksti: "Vsegda gotov" kehottaa pioneereja olemaan "aina valmiita" taistelemaan kommunistisen puolueen asiain puolesta. (2. merkki vasemmalta)

Komsomolilaisten (14-28-vuotiaiden kommunistinen nuorisoliitto) rintamerkissä on Leninin kultainen profiili ja nuorisoliiton kirjainlyhenne VLKSM punaisessa neuvostolipussa. Nuorisoliiton tehtävänä oli kasvattaa nuoria toimimaan puolueessa. (3. merkki vasemmalta)