Elämän kehitys maapallolla.


on biologisen paleontologisen tutkimuksen mukaan monia mielipiteitä herättävä.
Mielestäni suuri tietämättömyys ja siitä huolimatta voimakas kannanotto asian suhteen eivät ole hyvä lähtökohta mielipiteen muodostamiselle.
Lue Kai Petersenin Muinaiseläimiä värikuvina (WSOY) tai tämä lyhyt lukion biologiaan liittyvä oppikurssi elämän kehityksestä.

Uskonnon käsitys luomisesta on aivan sama asia kuin kehitysoppi, joka esittää luomisen pitkäaikaiseksi kehitystapahtumaksi. "Aluksi Jumala loi taivaan ja maan, ja maa oli autio ja tyhjä".
Ajatuksen voit ymmärrettävästi siirtää kehitysopin puolelle, ilman että eroat kirkosta.
Biologeja ei ole syytä myöskään pakanoiksi mainita kehitysopin kannatuksen vuoksi.
Kuuluisan lahtelaisen rovastin Väinö Hovilan kanssa keskustelimme kysymyksestä usein akateemisten urheilijoiden harjoituksissa.
Ei ristiriitaa oli tuloksemme, eri alat käyttävät vain erilaista terminologiaa!
Piispa Gulin ja monet papit ja uskonnonopettajat ovat olleet keskustelukumppaneitani asian tiimoilta.
Silti asia on aina väittelyn kohde - viisaita ihmisiä on paljon!? Erimieltä saa olla!

Oikealla on tekstin kirjoittaja, sanoin oikealla! Vasemmalla on mahdollinen esi-isäni, usean sukupolven takaa!? Mahtaako olla sinun esi-isäsi – olemmeko kenties sukulaisia?


Maapallon kehitys: 5 mrd. v. s. – atomi painovoima - kem .yhd .- auringon säteily.
................................Atmosfääri, hydrosfääri, litosfääri muotoutuivat.
................................H2O – NH3 – CH¤ - H2

Elämän kehitys:.........Kemosynteesi - fotosynteesi 6CO2 + 6H2O =
................................C6H12O6 +6O2
................................2O2 +CH4 = CO2 + 2H2O
................................3O2 + 4NH3 =2N2 +6H2O
................................2O2 + O2 = 2O3

Kehityksen todisteita: 1.Fossiilit = kivettymät (yli 20000 v. vanhoja)
.......................a. Kivettymät, eläimiä trilobiitti, kotiloita
.......................b. painaumat , kivihiilikauden saniaisia
.......................c. sellaisenaan säilyneet , mammutti
......................... ( meripihkassa, asfalttijärvissä, jäätyneenä)
.......................Mitä vanhempia fossiilit ovat, sitä enemmän ne poikkeavat
.......................nykyajaneliöistä.
.......................Iän määritys: 1. Radioakt. aineiden hajoaminen U hajoaa Pb+He
.......................4,5 mrd. v:ssa.

2. Radioakt. Hiili 5560 v.
3. Tritium 12,3
...2. Välimuodot a. käpypalmut
..................b. panssarisammakot
..................c. liskolinnut
..................d. vesinokkaeläin
..................e. varsieväkala
..................f. nisäkäslisko

3. Asteettainen muuttuminen a. hevonen
.................................b. norsu

4. Rakennetodisteet = vertaileva muoto-oppi
a. homologiset elimet (eturaaja) samasyntyisiä
b. analogiset elimet (kidukset,keuhkot) samatoimisia
c. surkastumat (umpisuoli,vilkkuluomi,karvapeite)
d. kemiallinen yhtäläisyys (veri)
e. Ontogeniset todisteet (kidusraot, sikiön kehitys)nisäk- käiden, lintujen, matelijoiden yksilön keh. muistuttaa toisiaan sikiökalvo suojaa alkiota f. kromosomitutkimus
5. Eliömaantieteen todisteet, ..................................a. Endeemisyys (Australia, Galapagos saaret)

6. Kotieläinten ja viljelyskasvien todisteet
..................................a. kana (moninaisuus)
..................................b. sika
..................................c. omena

Arkeinen maailmankausi : 5mrd. v. s. ---2 mrd.v.s. Ei elämää

Elämä alkaa!

I. Prekambrinen maailmankausi (2000 milj.v.s. --- 550 milj.v.s.)
..........Protoplasma = alkulima = 80% H2O , 12% valk . ain. ,
..........7% rasvaa , 1% suoloja. (myös erikseen kuolleessa luonnossa)
..........Aineenvaihdunta ja lisääntyminen ovat elämän merkkejä.
..........Kehitys elottomasta N2:sta --- elolliseksi valk. aineeksi äärettömän pitkä.
..........Lämpötila laski alle +100 C -- sateet—meret—elämä.
..........Sähköpurkaus: Epäorgaaninen ---orgaaniseksi.



..........siimaeliöiden kautta kasveiksi ja eläimiksi.
..........1-soluiset- volvox- monisoluiset.



Prekambrisena aikana kehittyivät elämän ens. koneistot soluiksi ja
edelleen monisoluisiksi eläimiksi ja kasveiksi.

II. Paleotsoinen mk. (550-215 milj.v.s.)

...............1500 milj .v. elämän kehitys oli ollut hyvin hidasta
...............- nyt 175 milj. v: ssa tapahtui räjähdysmäisen nopea kehitys.

1.Kambrikausi (75 milj.v.) – selkärangattomien aikakausi- VESI- (panssari kehittyi).



TRILOBIITTI - - - valtias –jopa ½ m (vesi)

2. Ordovikikausi (65 milj.v. ) OIKOSARVISET, jopa 5 m (vesi)

3. Silurikausi (35 milj.v. ) MERISKORPIOONIT jopa 2 m. (vesi)



......trilobiitti .................................oikosarvinen .................................meriskorpiooni





4.Devonikausi (40). 350 milj.v.s. –kalojen kehitys (panssari)
......................- kasvien nousu maalle
......................- selkärankaisten nousu maalle


luontosivu seuraava sivu


Copyright (C) 2002 Leo Kohonen leok@sci.fi
Leo Kohonen
Asikkalantie 560
16800 Hämeenkoski