Minikoripalloilu!

D-juniorien "alapuolelle" perustettiin vielä yksi sarja E-juniorit eli minit. Heillä oli oma minikoripallokin. Korirengaskin oli pudotettu 305 : stä 45 cm alas.
Otimme tämänkin sarjan ohjelmistoon ja v 1967 Tampereen suurkisoissa otimme ensimmäisen tyttöjen minimestaruuden. Mukana Tampereella olivat : Oili Kosonen, Hannele Uuttu, Alice ja Aila Manni, Pirjo Vainionpää, Ulla Leino, Marja Junkkari ja Tuula Virtanen.
Jonkun koulun kellarissa tytöillä oli majoitus. Minä nukuin halkovarastossa, joka oli pannuhuoneen vieressä, joten ei ollut kylmä. Virkeinä kuitenkin seuraavan päivän taistoon tultiin ja kaikki ottelut voitettiin puhtaasti. Oili oli silloin aivan pitelemätön! Kyllä Pirjo ja Alicekin olivat jo tekijöitä sarjassaan. Komeat suurkisamitalit jäivät matkasta muistoksi ja kisapassikin näytti olevan tallessa! Toisen SM: n saimme vuonna 1971.


SM minit 1970


SM minit 1971










takaisin      




Copyright (C) 2004 Leo Kohonen leok@sci.fi