Koulujuttuja 2
13. Söimme
kouluruokalassa neljän hengen pöydissä. Meidän
pöytäkuntamme oli vakio: rehtori,
varareht.(minä), historian vanh.lehtori ja liik.op. -Historian
op. oli kova puhumaan,eikä huomannut,
että hän joi toistuvasti minun maitoni. Muilla oli hauskaa,
koska tieto levisi nopeasti.
Lehtori Toini Vuonneaho oli runsastietoisimpia ihmisiä, mitä
olen eläissäni tavannut, puhui mm. kuutta
kieltä sujuvasti. Liekö maidolla ja viisaudella ja tiedolla
jokin yhteys?
14. Vielä siitä maidosta!Olimme hyvissä
väleissä k.o. maidonjuojan kanssa, mutta välillä "otti
päähän".
Yritin saada "vastapelurin" muuttamaan toiseen
pöytään,juttelemalla ronskeja ruokajuttuja mm.sen,
kun suomalailaisella sotilaalla oli pakillinen kylmää
hernekeittoa. Hän olisi halunnut sen lämpimänä.
Hän otti sotavangin, syötti keiton sille ja...
Liikunnanopettaja siirtyi toiseen pöytään.
15. Nykyään käyn 50 vuotisjuhlissa. RUK:n
käynnistä 50 v.,Ylioppilaaksitulon 50 v. Joku vuosi sitten
oli 50 v. sitten keskikoulunsa päättäneiden tapaaminen.
-V.1945 meitä oli 35 oppilasta Heinolan
keskikoulun V lk:lla.V.1995 paikalla oli 21. Valitimme osanoton
niukkuutta. -Kokoonkutsuja oli toista
mieltä. Hän sanoi:13 on kuollut ja yksi on Amerikassa. Tämä
kirjoitti...
Emme enää valittaneet!
16. Launeen yhteislyseon luonnonhistoriallinen
kerho lisäsi alan tietoa ja luonnontuntemusta.
Kokoonnuimme 1x/kk. Osanottajamäärän kasvaessa yli 50, jaoimme
kerhon kahtia,
A-ja B-kerho.
Kuukausikokouksessa oli aina yksi syventävä aihe ja
lajituntemuskilpailu. Nämä kilpailut olivat koettakin
tärkeämpiä,-koska ne ratkaisivat pääsyn seuraavan kesän
ulkomaanmatkalle.
-Kerho teki 10 ulkomaanmatkaa. Useita Ruotsiin ,
Norjaan,Tanskaan,mutta myös Saksaan,
Sveitsiin ja Italiaan. Ahvenanmaalla aloitimme ja lopetimme. -45
parasta pääsi mukaan.
Yleensä 100-200 oppilasta anoi matkoille pääsyä.Kyseessä on
1960-luku.
Matkat kestivät 1-2-3-viikkoa, ja kustannukset,
100-200:-/osanottaja. Halpaa! Ruokalanemäntä,
rva Lahtinen hankki ruoat tukkuhintaan, valmisti ateriat
ilmaiseksi. Minä toimin matkojen johtajan,
vaimoni kanssa, maksoimme matkamme, emmekä ottaneet palkkaa.
Autoilija Lauri Viljanen oli lastenystävä, myös minun, joten
bussi,kahdella kuljettajalla, maksoi 60 % muiden hintapyyntöihin
verrattuna.
Muitakin opettajia oli matkoilla mukana: Ritva Orpana, Aune
Nieminen, Erkki Vilpa, Pertti Viitanen.
Mukana olleet tietävät, millaista matkoilla oli. Minun
mielestäni opittiin paljon ja järjestys oli hyvä.
Valitsin matkoille vain luotettavat hyvät oppilaat. Huom!
V.1980-luvulla alettiin puhua uudesta
keksinnöstä,-leirikoulusta. Kyllä meillä oli Launeen
yhteislyseossa kymmenenä kesänä leirikoulut
-tähän lisättynä vielä koripalloleirit, kesämökillämme
Kosken Pirttiniemessä.
Ihmisen elinikä on niin lyhyt, että voimme varmaan asiallisesti
tehdä kysymyksen:
"Kuinka monta kertaa samat asiat on keksitty-ehkä nimiä
vaihtaen?"
17. Launeen yhteislyseon koripallokerho
v.1958-1972. 300 oppilasta sai koripallo-opetusta.
Useimmat saivat myös eritasoisia mestaruuksia. Laune-66 ja LYL
saivat 14 Suomenmestaruutta,
7 Suomen oppikoulujen tyttöjen cup-voittoa. Piirinmestaruuksia
n.40 mineistä naisjoukkueeseen asti.
18. Launeen yhteislyseon liikennekerho innosti
oikeaan liikennöimiseen, liikennetietoon ja taitoon ajaa
sääntöjen mukaan. 4x/v oli liikennekilpailut sekä
polkupyöräilijöille että lukion autoilijoille.
Muutamat opettajat olivat aina mukana -vararehtori Reino Saari ja
Taisto Lehto etunenässä.
Minä myös kerhon vetäjänä ajoin aina vaimoni kanssa
kilpailuissa. Oppilailla oli tavoite, jospa
voitettaisiin opet! Opiskelu kehitti tälläkin alalla.
Koulumme oppilaat voittivat Lahden kilpailut lähes aina.
Piirinmestaruus tuli monta kertaa. Urpo Karjalainen
sai Suomenmestaruuden. Mika Jantunen SM:n, Euroopan mestaruuden
ja hän oli 3.s Pariisin MM-kisoissa.
Itselläni on 5 Suomenmestaruutta ja 64 voittoa 120:stä
liikennekilpailusta.
jutut
1 jutut 3 jutut 4 koulusivulle   aloitussivulle
Copyright (C) 1999 Leo Kohonen <leok@sci.fi
>
Leo Kohonen
Asikkalantie 560
16800 Hämeenkoski