Heinola, luokkakokous keväällä 2001. Leo Kohonen.

Evakkopojan alku oli hankala Heinolassa. Pientä tönimistä koulun pihalla.
Kalajoen, Mäntyharjun ja Toijalan kautta Heinolaan. Kouluhallitus määräsi isäni Heinolaan v.1941. Evakkopojan alkutaival ei ollut ruusuinen. Mutta aika pian tapahtui sulautuminen muuhun joukkoon. Tulin toiselle luokalle.
Asuin Noan arkissa, jossa oli myös Ilmavallan Esan vuokra-asunto. Esan kainalossa selvisin ulkoisilta vaaroilta. Esa oli hyvin isokokoinen .Koulun pihalla oli silloin myös Ojalan Kalle, jonka kaikki tunsivat - hän taisi olla ekaluokalla. Minä olin Halmekosken Jaakon pulpettikaveri, Kokkosen Erkin muistan myös tuolta ajalta.
Vuosi kului nopeasti.
Olot rauhoittuivat ja muutimme takaisin Karjalaan. Isäni työpaikka oli poltettu, mutta naapurikoulu oli ehjä. III.s luokka tuli suoritetuksi Käkisalmessa, mutta sodan tuntua oli ilmassa. Muutimme takaisin Heinolaan, johon isä oli ottanut vuodeksi viransijaisen. Siispä taas tavattiin, nyt IV luokalla.
Serkkupoikani Raimo Viskari tuli meille asumaan, Helsingin pommituksilta pakoon ja vuosi 1944 oli oikein mukava, kun ei koulumenestystä oteta huomioon.
Monella taisi olla sota-ajasta johtuen opinnot vähän niin ja näin, koska 17 oppilasta, eli puolet jätettiin luokalle, minä ja serkkupoikani mukaan lukien. Meille vakuutettiin, että tekee oikein hyvää paikata opintoja uudemman kerran.
Kerrattiin ja hyväähän se teki . Pikakirjoitus oli mieluisin aine, ja kemiasta tuli toinen 10. Sisähyppykilpailut ja maastojuoksu sujuivat kieliä paremmin, mutta nyt todistus oli jo siedettävä. Urheilukavereita alkoi ilmestyä ja muitakin kavereita. Ojalan Kalle, Liljan Helmeri, Kuusosen Unto, Määttäsen Seppo, Tuusjärven Kaino, Sahilan Mikko, Tammikallion Yrjö…
Muistatteko kun Kampe tuli luokkaan kerran kuussa, otti muistikirjan esille, etsi oikean sivun ja sanoi ”Huomenna on loma” . Komea hurraa saatteli Kampen opettajien huoneeseen. Joskus hän tuli ilmoittamaan, että opettaja on sairas, sama hurraa raikui taas. Näin olisi kai käynyt, jos joku opettaja olisi ilmoitettu kuolleeksi tai jos koulu olisi palanut. Sitten meiltä kuoli syöpään eräs luokkakaveri ja aloimme hieman vakavoitua. Laineen Pentti muistaakseni, Myllyojan asemanhoitajan poika.
Rovasti Vallisaaren uskontotunneilla teimme 10 vihkon muistiinpanot ja Määttäsen Seppo teki hyvän pilakuvan rovastista( on minulla mukana). Rippikoulua kävimme koko luokan voimalla. Muistan viimeisen päivän, kun Vallisaari kysyi” kuka haluaa seurata Herran tietä” ? Taisi joku tyttö nousta ylös, mutta suurin osa ei kai kuullut tai ymmärtänyt kysymystä.
Vallisaaren sanottua, että vain ne jotka nousevat ylös pääsevät ripille. Nyt innostus oli suurempi.
Minulla oli vielä yksi ongelma, pitääkö minun ottaa viiniä pakosta ehtoollisella. En oikein tiennyt, että viinillä ja viinalla on pieni ero. Kuitenkin tähän 16 v asti olin absolutisti.
60 v tein ensimmäisen kotiviinierän pihlajanmarjoista. Se teki hyvin kauppansa, en muista ehdinkö maistaa!

V lk oli vuorossa, pikakirjoitus edelleen pääaine. Lyyli Hahla teki parhaansa, Reijonen kyseli, mistä pasaati puhaltaa maaliskuun 14 pnä klo 13,00.
Ankka valvoi tarkasti, missä oli oltu urheilemassa viime sunnuntaina. Hän opetti hienolla tavalla miten älytöntä urheilu on.
Kirjoitin kerran aineen urheilun merkitys nuorisolle. Sain 5 ½. Eiköhän se ollut ihan oikein arvosteltu. Sama numero tuli myös pianonsoittoa käsittelevästä aineesta. Kysyin isältäni, mitä pitäisi tehdä numeroiden parantamiseksi. Sain neuvon, kirjoita opettajan mieliaiheista! En osannut virkkuupussista kirjoittaa mitään, mutta sitten tärppäsi: ”Mielikirjani”. Tarzan tietysti. Sitten onneksi huomasin – ei toki, ja mietin jotain arvokkaampaa ja kuinka ollakaan, vaikka en lukenut paljon mitään olin selaillut Sibeliuksen elämän kertaa sen verran että jotain tiesin. Sain 9+.
Niin vihainen en ollut ennen ollutkaan, kun huomasin miten numeroita saa. Aine ei ollut mitenkään kehuttava, mutta aihe oli valittu ”kypsästi”. Vielä rehtorina ollessani kiinnitin äidinkielen opettajien huomiota tähän asiaan.
Heillä oli sama asenne: ” Kehittynyt oppilas valitsee kehittyneen aiheen ”. Kyllä niistä ylioppilasaineista puhuttiin paljon.

Jaa, jätetäänpä ne ylioppilasjutut siihen, kun oma lukio on vasta edessäpäin.
Ankasta vielä. Hän antoi minulle puheenvuoron eräänä maanantaina, ilman pyyntöä. Hän tiedusteli jotain sääntöä, joka oli kuulemma läksynä. Muistin vain pilkkuun asti, sen säännön, sitten tuli tauko. Ankka mietiskeli ääneen , millaiset aivot voi vastaajalla olla, kun ajatus päättyy pilkkuun.? Murrosikäisenä poikana ajattelin, että jonain iltana, kun on tarpeeksi pimeää voi olla, että käyn heittämässä Ankan ojaan tai vastaavaa. Tapasin Ankan vasta 20 v myöhemmin Lahdessa. Menin juttusille. Esittäydyin, kiitin saamastani hyvästä lauseenjäsentelyopetuksesta, muutahan emme tehneetkään ja toivotin hänelle pitkää ikää ja hyvää jatkoa.
Ankka oli tuntevinaan ja sanoi ”Vai tuliko sinustakin opettaja”!? En heittänyt häntä ojaan vaan ajattelin ihan kunnioittaen – minun äidinkielenopettajani.
Pikakirjoituksesta vielä. Meitä oli 8 oppilasta Kampen tosi hyvässä neuvonnassa. Ainakin Kaasalaisen Sinikka, Niemen Raili, Peltosen Leo, Määttäsen Seppo ja Finskan Pauli kuuluivat joukkoon.
Kerran tuli joku ylioppilas tyttö sijaiseksi ja silloin alkoivat juhlat, ensin yksi karttatelineeseen seisomaan ja kaikkien vaatteet päälle. Kun opettaja aikoi kirjoittaa tälle poissaolo merkinnän, nostimme vastalause myrskyn. Lumiukko kyhättiin luokan perälle tunnin aikana ja opetettiin tyttöä pikakirjoituksessakin, sillä osattiin jo vähän enemmän kuin tämä.
Kampe ihmetteli, kun sijainen oli sanonut luokkaa levottomaksi.

Niin Ojalan Kalle ja Kaukaisen Rauha eivät oikein mahtuneet samaan luokkaan. No, mitäs se Kalle taas pyörii? Minä vaan lainasin kumia. Miksi sinä puhut vaikka ei ole kysytty mitään? Kyllä opettaja kysyi. jne. En tiedä paljonko Kalle sai kuvaamataidosta, mutta Rauha ei kyllä kehunut Kallen töitä. Naama oli aina punainen ja korvarenkaat heiluivat uhkaavasti, kun hän asioi Kallen kanssa No, no, no –äläpäs..

Oli tarkastuskin kerran. Holopaisen Keijo piti terveysoppi tunnin. Sovittiin, että kun tiedämme, viittaamme oikealla kädellä.
Arvaattehan te, kuinka siinä kävi. Keijo kysyi jotain hienoa - kaikki viittasivat , mutta vasemmalla kädellä. Opettaja ihmetteli punaisena, että eikö kukaan tosiaan tiedä!
Keskikoulu meni nopeasti. Osa lopetti ja siirtyi työelämään, kuten Aallon Esko, joka oli aina luotettava kaveri. Uusia oppilaita tuli sitten tilalle lukiovaiheessa. Mutta vanhat kaverit ovat vielä muistissa - ei nyt kaikkien nimet, mutta yksityisiä asioita muistamme jokaisesta, jos joku kertoo.
Pääsimme uuteen taloon, tarkoitan vanhaan kodinsuojaan. Siellä oli kolme huonetta, joissa jokaisessa oli yksi lukioluokka. Puhe kuului ovien läpi, joten oli mahdollisuus seurata haluamaansa ainetta. Aamunavauksen ajaksi ahtauduimme suurimpaan luokkaan. Niemen Raili soitti virren ja opettajat vuorollaan pitivät puheen. Vallisaari noin ½ h, Luikka Luotola selvisi 2 minuutilla, kerran nopeamminkin.
Hän nappasi op. huoneesta aamuhartauskirjan avasi sen ja luki ”Tänä kauniina kevät aamuna…ässshh, sulki kirjan ja sillä piti selvitä se päivä. Kirjassa oli joka päivälle oma avaus, mutta Luikka ei huomannut sitä ja avasi marraskuisenä räntäsadepäivänä toukokuun lopun tekstejä.

Voimistelutunnit ja välitunnit olivat parhaimpia. Holopaisen Keijo oli jumpassa, mutta ongelmia syntyi, kun osa meni hiihtämään osa luistelemaan ja osa painimaan yläkertaan. Opettaja meni joskus jonkun ryhmän mukana, mutta järjesti joskus kylmiä tarkastusasemia.
Olavi Carlsson kävi autolla viemässä nimikirjoituspaperin sovittuun paikkaa 5 km päähän.
Kerran oltiin kävelyllä koko luokka ja heitettiin lumipalloilla Autoilija Aaro Järvisen kuormuria. Osumia tuli rutosti, mutta Auto pysähtyi ja Autoilija tiedusteli heittäjää. 20 valkoista läiskää oli kopin takaikkunan tuntumassa. Keijo oli saada höniinsä!
Niin koulunkäynti on hauskaa eikö vain?
Yo - kirj. lähestyivät ja ens .kerran elämässä tuli jotain luetuksi ja en tiedä oliko löysempi arvostelu vai helpot tehtävät, mutta minäkin pääsin ylioppilaaksi. Meitä oli varsin vähän Kalle Ojala, Peltosen Leo, Talvi-ojan Aki, Pessalan Tapio, Talsin Jaakko sekä kolme tyttöä Kaasalaisen Sinikka, Niemen Raili ja Kekin Anni. Siinä kaikki. Sitä paitsi tuskin oli opiskelu alkanut kun Sinikka kuoli. Leo Peltonen kuoli viime vuonna, joten 7 on jäljellä vielä. Näin se kouluaika oli ohi.
Vuosikymmenet kuluivat nopeasti.

Oliko se v.1996 kun saimme kutsun keskikoulun 50 v juhlaan. Tarmokkaat toverimme Esko, Unto ja Helmeri panivat toimeksi ja niin meitä oli iso joukko Harjupaviljongilla menneitä muistelemassa..
V.1999 kokoonnuimme jälleen Heinolassa nyt 50v ylioppilasmuistojen vuoksi.
Helmeri soitti minulle jouluna 2000 ja moitti ensiksi, kun en olut Iskun 70v juhlissa. Olin Egyptissä noihin aikoihin. Helmeri sanoi että pienenä hyvityksenä lausunet muutaman muistorikkaan sanan tässä palaverissa niin olemme sujut jälleen.
Meillä jokaisella on omat yksityiset muistomme ja osa koskee taas kaikkia.
Joukot harvenevat ja tiedot katoavat mukanamme, niin Heinolakin muuttuu – ei ole enää Noan arkkia, ei keskikoulua ei Plaanin kenttää, ei seminaarin puutarhaa, ei Savontie 14 taloa, ei koripallotelinettä ja korkeushyppytelinettä sen pihalla.
Joukko luokkakavereita on vielä tallella, iloitkaamme yhdessäolostamme ja muistelkaamme rakkaita Kampen ja Ankan aikoja ja omaa nuoruuttamme.
Minulla niin kuin muillakin taitaa olla vanhaa kuvasatoa sekä 90-luvun kuvia.
Yhden urheiluleikkelevihkon löysin v. 1947. Minulla on olemassa shakkivihko, jossa on tarkasti merkitty kaikki pelit v.1946-49. Pelasi Ojalan Kallen, Määttäsen Sepon ja Pessalan Tapion kanssa - taisi olla joitakin muitakin. Vihkossa on noin 400 peliä. Tämä vihko on niin hyvässä tallessa, etten löytänyt sitä.
( Löysin toisen shakkivihkon , jossa 30 peliä v.44-45) Löytö vuodelta 2001.

takaisin      aloitussivulle

Leo Kohonen puh.03-7641086, Asikkalantie 560, 16800 Hämeeenkoski

Copyright (C) 2002 Leo Kohonen leok@sci.fi