Perhosten keräilystä ulkomailla. Leo Kohonen.

Olen ollut, iästäni huolimatta, innokas perhosharrastaja vasta 30 vuotta. Vajaa 50 vuotiaana sain ”villityksen”, siihen asti olin botanisti, myös koulutukseltani. Kasvien tuntemus ei ole ollut pahasta perhosharrastajalle, päinvastoin.


Jorma Silvonen ja Matti Ahola kyselivät aikoinaan, missä kasvaa sitä ja sitä kasvia. Onko Hämeenkoskella? Aloin liikkua joukossa ja sain opetusta gothicasta alkaen. Kiitos Matti! Jopelle eivät terveiset taida mennä enää Batrian mukana!? Olen liikkunut, perhosia tutkien, maapallon eri nurkilla. Virkaani kuuluvan 2 viikon talviloman käytin joka vuosi tropiikissa. Teille, jotka aiotte lähteä ”perhosjahtiin”, voinen antaa muutamat ”koordinaatit”.

Espanjan N-osa, esim. Rio de Tast, Pyreneittein vuorilla, on Matin kanssa koluttu v.1982. Axia margarita oli ”kärkilajeja”. Grellsia isabellaa voi hakea Ranskan puolelta huhtikuussa. Itävallan Innsbrukin yliopiston alppiasema, Obergurglissa on alppilajien paratiisi. Itävallan kuuluisa perhosguru Karl Burmann otti minut kerran hoiviinsa v.1983. Kylä on 2000m korkeudessa ja hissi vie 3000m korkeuteen useita kertoja päivässä. Hissillä ylös ja ”haaveillen” alas sekä yöllä valotus! Tulosta syntyy. S.ain, S.hohenwarthii, A.Flavia, P.chloridice … Jo menomatkalla Obergurgliin, 1000m korkeudessa, auton tuulilasin pyyhkijät olivat tukossa Parnassius phoebuksesta.

Missä tahansa voi kokeilla valotusta tai syöttipyyntiä, mutta Sri Lanka oli kerran kohdallani ”Eldorado”. Menin pääkaupungista, Colombosta, 7h automatkan, Kandy-nimiseen kaupunkiin. Holyday Inn- hotellin 4.s kerros oli puiden latvojen tasalla. Parvekkeelle asetettu Hg 125W veti, heti pimeyden tultua seinille 3-4000 perhosyksilöä (arvio). Vaimoni kanssa purkitin aamuun mennessä, 4:llä myrkkypurkilla 700 yksilöä, kriittisesti valikoituja. Mm. Rhodogastrioita ja muita Australiaperäisiä lajeja.

Thaimaan ihan tavalliset turistikeskukset ovat ”tarjonneet” minulle, maalle tyypillisiä lajeja runsain mitoin. Jopa parvekevalotus on järjestynyt kivuttomasti kaikkialla. Cha-Am, Phuket ja Chiang Rai ovat osoittautuneet kokoelmia kasvattaviksi.

Dominikaaninen tasavalta, Haitin saarella, on suosikkipaikkani. Sosuassa on hotellin rannalla 2 suurta valonheitintä pimeällä uintia harrastavia varten. Aamulla klo 5,30 –6,30 voi hakea korallikiviltä ja rantahiekalta 100 perhosta , mihin aikaan vuotta tahansa .Suurimmat kiitäjät, joita siellä on erikoisen runsaasti, ovat 20 cm jänneväliltään. – Vastaava paikka on 20 km päässä edellisestä, Puerto de la Platan kaupungin, Isabella-vuori. Vuoren päällä on Kristus-patsas, jonka tiarassa on kirkkaat, Floridaan asti näkyvät valot. Kiitäjät lentävät päin valoja ja aamulla voi kerätä parhaiten säilyneet talteen, eikä kerääjää voi edes tappajaksi haukkua. Kenkälaatikollisen saat varmasti yhtenä aamuna. Tallensin yksilöt isoihin koteloihin ja varsin pienellä kostutuksellä levitin ne vasta kotona..

Olin joulukuussa v. 2000 Egyptin Hurghadassa - snorklausparatiisissa, jossa maanpäällinen maailma näytti kovin saharamaiselta. Puutarhat olivat veden alla. Kuitenkin, tosi huonona perhosaikana, joulukuussa, oli runsaasti Daphnis neriä- toukkia ja imagoja, Danaus chrysippus pikkutoukkavaiheessa ja aavikkoyökköjä 10 lajia.

Soita ennekuin lähdet ulkomaankeräysmatkalle, ympäristöministeriöön ja kysy viimeiset keräilyohjeet. Hanki lupa, jos aiot kerätä toukkia. Kloroformia saat paikanpäältä apteekista. Jotkut vaativat SEL-korttia. Myrkkypurkki menee kyllä matkatavaroissa. Kuolleita perhosia saat tuoda vapaasti, kun noudatat rauhoitussääntöjä. Perhoset koteloihin ja kotelot esim. kenkälaatikkoon, johon niitä menee jopa 800 kpl. Valoksi riittää 160 sekavalo, näin vältät raskaan kuristimen mukaan oton.

En ole ottanut lajiluetteloita tähän kirjoitukseen, koska lajeja voit katsella digitaalikuvina suurentaen perhosivuillani.



perhossivulle aloitussivulle erik.perhoset 1 erik.perhoset 2 dom.tasav.kiitäjiä
         
perhoset perhoset2 kotipihanperhoset Hämeenkosken perhoset perhosnäyttely



       Copyright (C) 2001 Leo Kohonen leok@sci.fi



       Leo Kohonen
       Asikkalantie 560
       16800 Hämeenkoski