HUS/Kellokosken rutinoitunut joukkue otti mestaruuden Vierumäellä pelatussa Sairaaloiden välisessä SM-turnauksessa huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. PHKS Curling-team onnistui kisajärjestelyissään mukavasti ja osallistuneet joukkueet olivat ensimmäiseen sairaaloiden väliseen turnaukseen erittäin tyytyväisiä. Turnaus pelattiin tiiviillä pelitahdilla yhden päivän aikana, joten joukkueiden kestävyyskin tuli mitattua.
Turnauksen valmistelut alkoivat jo viime syksynä, jolloin kartoitettiin Curling harrastajia sairaaloiden joukosta. Kiinnostusta tuntui löytyvän enemmänkin, mutta kaikki kiinnostuneet eivät vielä rohjenneet lähteä mukaan, mahdollisesti ensi vuonna sitten.
Monien vaiheiden jälkeen kilpailu heitettiin kuuden joukkueen voimin. PHKS:n edustajina olivat paikallisessa Kortteliliigassakin pelanneet Tökkis ja Määris, sekä pikavauhdilla koottu AllStars. Vieraita turnauksessa edustivat HUS-Kellokoski, Joensuu ja Tampere. Tamperelaiset olivat matkassa tosimielellä, mutta kuitenkin rennolla asenteella. Joukkueen peli parani päivän mittaan hankittujen ”lisäkäsien” myötä. Kellokosken joukkueesta näkyi selvästi, että joukkueen pelaajat olivat selvästi kokeneempia ja osaavampia kuin muut joukkueet.
Mestaruuden ja komean Syntesis-kiertopalkinnon pokkasi HUS-Kellokosken joukkue. Voitto oli kiistaton kun Kellokosken ”ammattilaiset” korjasivat voiton kaikista pelaamistaan otteluista. Olympiakävijä Miska Armisen johdolla Kellokoski käänsi tiukatkin tilanteet edukseen. Loppuottelussa HUS kaatoi PHKS:n Tökkiksen luvuin 7-2. Pronssipelissä Joensuu kaatoi toistamiseen PHKS:n Määriksen selkeästi 6-1. Sijoista 5-6 käytiin ratkaisematon kamppailu TAYS:n ja PHKS:n AllStarsin välillä, ottelun päättyessä sopuisaan 7-7 tasapeliin.
Turnauksen yllättävimmistä suorituksista palkittiin ”Raisio”-pelaajina TAYS:n Ritva Enroth ja AllStarsin Eero Keskiväli.
Turnaukseen osallistuneet joukkueet:
1. HUS/Kellokoski Max Johansson, Nina Pöllänen, Pekka Saarelainen ja Miska Arminen
2. PHKS/Tökkis Jouni Reponen, Jaana Kovanen, Aimo Viitasaari ja Jukka Tolppala
3. Joensuu Jouko Kantola, Erkki Korhonen, Olli Harinen, Hannu Karjalainen ja Tom Sundell
4. PHKS/Määris Jussi Niemi, Pasi Mäki, Jukka Jokinen ja Kaj Dahlbo
5. TAYS Heidi Kangasmäki, Tea Pitkänen, Ritva Enroth ja Larry Gregorwich
5. PHKS/AllStars Pirjo Lehtomäki, Heikki Paavilainen, Kari Järvinen ja Eero Keskiväli
Pasi Mäki