Edistyksellinen
tiedeliitto ry


Postiosoite:
PL 344, 00101 HELSINKI

Käyntiosoite:
Eerikinkatu 28, 5. krs.
00180 HELSINKI

Puh. 040-728 3893
Fax (09) 7512 0211

E-mail:
tiedeliitto@netlife.fi
tiedepolitiikka@netlife.fi

 

Jäsenyys

 

Miksi Edistyksellinen tiedeliitto?

Vuoden 2010 alusta lähtien yliopistot eivät enää ole suora osa valtion hallintoa. Tätä muutosta on toisaalta pitkään haluttu, mutta toisaalta se toteutuu taloudellisesti vaikeana aikana ja sen käytännön toteutuksessa on monia avoimia kysymyksiä.
Yliopistoissa tehtävään tieteelliseen tutkimukseen on Suomessa totuttu kohdistamaan runsaasti odotuksia, vaikka ns. T&K-toiminnan valtiollisestakin rahoituksesta on pääosa viime vuosina ohjautunut muualle. Vuoden 2009 lopulla soveltavan tutkimuksen painotus sai osakseen kritiikkiä kahdessa arvovaltaisessa arvioinnissa, Suomen tieteen tila ja taso -raportissa sekä maamme innovaatiojärjestelmän kokonaisarvioinnissa. On syytä toivoa, että esitettyyn kritiikkiin reagoidaan – joko tekemällä sen pohjalta muutoksia noudatettuun politiikkaan tai esittämällä perusteluja noudatetulle politiikalle.
Edistyksellinen tiedeliitto on koko toimintansa ajan, vuodesta 1972, tarjonnut foorumin, jolla eri tieteenalojen ja tiedekentän eri toimijoiden näkemyksiä voidaan esitellä, arvioida ja kommentoida yhteistyön hengessä. Asiantuntijajärjestönä liitto ottaa kantaa ajankohtaisiin tiedepoliittisiin kysymyksiin ja saattaa havaitsemansa epäkohdat ja korjausehdotuksensa päättäjien tietoon.
Liiton jäseniksi ovat tervetulleita tutkijat, opettajat, opiskelijat, poliittisessa tai hallinnollisessa päätöksenteossa tai tuotekehityksessä tutkimusta hyödyntävät ammattilaiset tai muuten tieteestä kiinnostuneet – kaikki, joita kiinnostavat tieteellinen tutkimus, sen harjoittamisen edellytykset tai sen hyödyntäminen yhteiskunnassa.
Tiedepoliittiselle keskustelulle tuntuu olevan nyt, paitsi tarvetta, myös enemmän valmiutta kuin taloudellis-hallinnollisen näkökulman dominoimina viime vuosikymmeninä. Edistyksellinen tiedeliitto haastaa koko laajan tiedeyhteisön tähän keskusteluun.
Tervetuloa mukaan!

Leila Risteli

Edistyksellisen tiedeliiton puheenjohtaja

 

Jäsenyys

Tiedeliiton toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille. Edistyksellisen tiedeliitolla on noin 400 jäsentä. Jäsenistöön kuuluu eri tieteenaloilla toimivia tutkijoita, opettajia, opiskelijoita, poliittisia päätöksentekijöitä ja tiedehallinnossa työskenteleviä henkilöitä.

Liiton jäseneksi voivat liittyä kaikki liiton toiminnasta kiinnostuneet ja toimintaperiaatteet hyväksyvät yksityishenkilöt.

Jäsenmaksu vuonna 2012 ovat: opiskelijoille 20€, uusille opiskelijajäsenille (perustutkinnon suorittajat) ensimmäinen jäsenvuosi on maksuton. Muut 30 €. Jäsenmaksuun sisältyy Tiedepolitiikka-lehti, jäsenkirjeet sekä alennuksia liiton järjestämistä tilaisuuksista. Yhteisöjäsenmaksu on 100 euroa, yhteisöjäsenmaksu sisältää kolme Tiedepolitiikka-lehteä. Liiton jäsenet hyväksyy hallitus.

Jäsenyyttä voi hakea soittamalla liiton toimistoon puh. 040-728 3893, lähettämällä faxin (09) 751 20211, kirjeitse, alla olevalla lomakkeella tai sähköpostitse osoitteesta tiedeliitto@netlife.fi

Jäsenyyttä anoneille lähetetään postissa jäsentietojen tiedustelulomake ja jäsenmaksukuitti. Jäsenet saavat jäsenetuna Tiedepolitiikka-lehden ja alennuksen Edistyksen Päivien osanottomaksusta. Jäsenillä on äänioikeus liiton syys- ja vuosikokouksessa.

Lisätietoja voit pyytää täytämällä alla olevan lomakkeen, tai anoa suoraan jäsenyyttä jäsenhakemuslomakkeella.

» Jäsenhakemuslomake

 

Takaisin ylös