Kasvattaja on tärkeässä asemassa ja vaikuttaa pentujen tulevaan kehitykseen
Koiramme elävät perheenjäseninä kotioloissa näin myös pennut saavat mahdollisimman hyvän alun, jotta niistä voisi kasvaa reippaita aikuisia kääpiöpinsereitä. Jokainen yhdistelmä harkitaan tarkasti ja pentueita meillä on harvakseltaan. Pentusuunnitelmat tehdään ottaen huomioon niin terveys kuin rodunomaiset piirteet tulevissa yksilöissä sekä myös nartun ja pentujen hyvinvointi. Tavoitteenamme on terve, hyväluonteinen, rotumääritelmän mukainen kääpiöpinseri, josta on iloa omistajilleen vuosiksi eteenpäin. Perheessämme on myös dalmatiankoira joka on ahkerasti mukana "kasvatustyössä" ja näin pennut tottuvat myös isoihin koiriin. Kääpiöpinseri on energinen pakkaus, joka ei jää isonkaan koiran jalkoihin, mutta vaatii johdonmukaisen kasvatuksen.
Kasvattaja on pennun ja perhee tukena
Haluamme myös tukea Onda's pentujemme kasvua ja kehittymistä mahdollisuuksien mukaan omassa perheessään aina kun apua tarvitaan. Onda's pennut ovat aina rekisteröityjä Suomen Kennelliiton koirarekisteriin. Olemme myös Suomen Kennelliiton sekä Suomen Kääpiöpinserit ry:n jäseniä.
Ota yhteys | onza (at) onza.fi | Rino 040 580 4136 | Pirjo 040 591 0407 |