Rautalankamuistot esiin!

Tulossa uusi kirja suomalaisesta rautalankamusiikista - kerro omat muistosi!

Aviador-kustannus julkaisee kesäksi 2020 kattavan teoksen Emman perilliset – suomalaisen rautalankabeatin vuosikymmenet, joka kertoo suomalaisen rautalankamusiikin tapahtumista 60-luvun jälkeiseltä ajalta. "Rautalankamusiikin katsotaan tässä yhteydessä tarkoittavan myös laulettua rautalankabeatia ja myös surf-bändit saavat kirjassa osuutensa", kertoo kustantaja.

Kirjan voinee ajatella jatkavan 2013 ilmestyneen Arto Vilkon Emmaa etsimässä – suomalaisen rautalangan lyhyt historia -kirjan tarinaa. Vilkkohan kuvaa kirjassaan rautalankamusiikin syntyvuosia 60-luvun alussa.

Rautalankamusiikki edustaa monelle vain yli puolen vuosisadan takaista nostalgiaa. Harva musiikinlaji on kuitenkaan yhtä ajaton – ja yhtä suomalainen – kuin Emma-iskelmän vaikutuksesta syntynyt, ja sittemmin monin tavoin jalostunut rautalankabeat.

Kirjan kirjoittavat asiantuntijatrio Kati Järvi, Jori Venemies ja Janne Örnberg suhtautuvat kirjan aiheeseen syvällä pieteetillä ja suurella sydämellä. Teos tulee osoittamaan, että rautalankabeat on koko historiansa ajan voinut hyvin, ja on elinvoimaista musiikkia edelleenkin.

Kirjan kirjoittajat

Kirjan kirjoittajat: Jori Venemies, Janne Örnberg ja Kati Järvi. Kuva: Ari Haimi

Jori Venemies (s. 1966), Janne Örnberg (s. 1979) ja Kati Järvi (s. 1983) ovat suomalaisen rautalankamusiikin kokeneita asiantuntijoita. Venemies tunnetaan muun muassa Pekka Tillikainen & Beatmakers-yhtyeen basistina ja levytuottajana. Janne Örnberg on pyörittänyt rautalankalevyjä radiossa ja klubeilla sekä tehnyt niin käsikirjoituksia kuin musiikkijournalismiakin. He molemmat ovat myös järjestäneet alan tapahtumia. Kati Järvi on toiminut rautalankamusiikkiin erikostuneena DJ:nä ja kirjoittanut musiikkijournalismia alan lehtiin. Venemiehen, Örnbergin ja Järven kirja kokoaa yhteen kirjoittajiensa vankan tietämyksen suomalaisesta rautalankabeatista.

Nyt on kaikkien fanien, bändien sekä alan tapahtumia järjestäneiden tai yhä järjestävien vuoro antaa arvokas panoksensa tälle kulttuuriteolle. Yhtyeiden osalta esittelyt rajataan vähintään yhden levytyksen tehneisiin. Se voi olla single, albumi tai vaikka yksi kappale jollakin kokoelmalla. Kerro siis tekijöille:

  • Soititko/soitatko bändissä? Kerro tarinasi yhtyeestä, mieluusti mahdollisimman valmiiksi toimitettuna. Kaikki kuvat ovat tervetulleita painokelpoisina tiedostoina.
  • Onko paikkakunnallasi ollut alan tapahtumia tai oletko ollut mukana järjestämässä sellaista. Kerro meille tarinasi, myös kuvat ovat tervetulleita
  • Oletko tuottajan ominaisuudessa ollut julkaisemassa alan musiikkia?
  • Oletko rautalankamusiikin / rautalankabeatin fani? Kerro miten löysit musiikin ja mitä se on merkinnyt sinulle.
  • Onko sinulla erityisiä muistoja genren bändeistä / tapahtumista tai jopa kuvia?

Kaikenlainen materiaali kiinnostaa tekijöitä, liian vähäpätöistä ei ole. Muistahan, että sinulla täytyy olla oikeudet lähettämiisi kuviin ja lähettämällä kuvan annat samalla toimituskunnalle luvan käyttää sitä teoksessa. Muista mainita kuvan ottaja tai jos se ei ole tiedossa niin esim. ”yhtyeen arkisto”.

Toimituskolmikko pyytää lähettämään aineiston tai ottamaan yhteyttä osoitteella: rautalankakirja@gmail.com. Kirjanhankkeella on myös omat Facebook-sivut.

31.10.2019 Rami Öystilä

Kirjan kansi

Emman perilliset – suomalaisen rautalankabeatin vuosikymmenet

Tekijät: Kati Järvi, Jori Venemies, Janne Örnberg
ISBN 9789527347348
Sidottu, kovakantinen, 320 sivua
Ilmestyy: Toukokuu 2020
Kustantaja: Aviador Kustannus info@aviador.fi

Rautalankaa Nastolasta

Tässä muutamia näytteitä Nostalon Rautalankafestareilta.

FBI Beat 2018

The Spotnicks 2015

Periferia 2016