Vaikka olenkin varsin melkolailla käyttänyt aikaa tämän diskografian kokoamiseen, en
ole onnistunut selvittämään aivan kaikkien levytysten tietoja. Diskografia sisältää
ymmärtääkseni kaikki äänitteet joilla Jussi Raittinen on mukana. Tällä sivulla
lueteltujen levyjen tiedot ovat kuitenkin varsin puutteliset. Olen kiitollinen kaikista
lisätiedoista niiden suhteen. Äänitteitä koskevat tiedot pyydän ilmoittamaan sähköpostitse. Myös muut tavat käyvät (yhteystietoni). Olen myös halukas ostamaan tällä
sivulla luetellut äänitteet.
| Single: Clobasillin rock |
|---|
| Kyseessä on mainossingle jollekin lääkefirmalle. Biisi on Elton Johnin Crocodile rock, josta Jussi on levyttänyt kaksikin muuta versioita eli Tavastia rock ja Krokotiili rock. Sinkun kääntöpuolella on ilmeisesti juuri tuo viimeksi mainittu alunperin Muskalle tehdyillä sanoilla laulettu versio. Levy on ilmestynyt 70-luvulla. |
| MC: Ydinaseeton Pohjola Nyt! |
|---|
| Ydinaseeton Pohjola Nyt! kasetti on luultavasti vuodelta 1982. Tällä kasetilla Jussi esittää Memphis Two -duon (Esa ja Kai Pulliainen) kanssa kappaleet Rautaesirippu varjostaa ja Taivaallinen rauha. Viimeksi mainittu biisin on Jussin oma sävellys ja sanoitus ja se ilmestyi uutena versiona ilmeisesti hiukan eri sanoilla albumilla Rockin' 50. |
Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä pyydän
ilmoittamaan sähköpostitse. Kaikki muukin
palaute on tervetullutta.
Älä kopioi toisten tekemiä sivuja tai sivujen sisältämää materiaalia, älä siis
tätäkään sivua. Jos sivuni kiinnostaa sinua, voit kopioimisen sijasta linkittää
tämän sivukokonaisuuden pääsivun.
-- Kaikki oikeudet pidätetään --
© 1998-2000 Raimo Öystilä