Bob Dylan: Nashville Skyline

Dylanin Nashville Skyline oli minulle merkityksellinen kahdellakin tavalla. Tämän levyn myötä tutustuin paremmin Dylaniin ja myös kantrimusiikkiin. Dylania olin kuullut tietysti jo aiemmin radiosta ja tallentanutkin sieltä hänen biisejä kelanauhurilla. Countrystä tai Jussi Raittisen sittemmin suomentamasta kantrista en juurikaan tiennyt mitään, enkä tätäkään Dylanin levyä tunnistanut heti kantriksi. Ehkä kaikki eivät albumia ihan puhtaana kantrina pidäkään. Itselleni tämä albumi yksi Dylanin tuotannon tärkeimmistä ja myös yksi suosikkini kantrilevyjen joukosta.

Bob Dylan: Nashville Skyline

Dylaniin tutustuminen

Ensimmäiset havaintoni Dylanista tulivat muiden tulkitsemien Dylanin kirjoittamien laulujen kautta. Ihan ensimmäinen kuulemani Dylan-biisin täytyy olla Peter, Paul & Maryn ‎levyttämä Blowin' In The Wind. Se soi radiossa aika usein, muistan myös kuulleeni australialaisen The Seekersin tulkinnan tästä laulusta. Merkittävä 60-lukulainen Dylanin tulkitsija oli The Byrds, joka "sähköisti" Dylanin biisejä ensimmäisillä albumeillaan. Parhaiten Byrdsin tulkinnoista mieleeni on jäänyt Suomessakin jonkinlaiseksi hitiksi muodostunut Mr. Tambourine Man.

Dylanin ensimmäisiä levyjä en muista radiossa soitetun, eivät ne ainakaan olleet tehneet vaikutusta. Bringing It All Back Home on ensimmäinen, josta minulla on jonkinlainen hämärä muistikuva joistakin biiseistä. Tuo oli myös ensimmäisiä ostamiani Dylan albumeja. Tosin hankinta tapahtui vasta 70-luvulla muutettuani Tampereelle. Selkeimmät muistikuvat on jo seuraavasta eli Highway 61 Revisited -albumista. Siltä tietysti tajuntaan syöpyi selvimmin Like A Rolling Stone, jonka muistan yhdistäneeni englantilaiseen suosikkibändiini.

Nashville Skyline -etiketti

Lehdissä ihasteltiin, ehkä jotkut 'vihastelivatkin', tuolloin Dylanin hienoja yhteiskunnallisia tekstejä. Minä en niitä ymmärtänyt. Polvijärvellä meidät pakotettiin lukemaan saksaa, vaikka suurin osa halusi opiskella englantia. Saksa oli historiallisten perinteiden vuoksi ollut valta-asemassa Suomen kouluissa, eikä kunnalla tuolloin ollut varaa (tai halua) palkata sekä englannin että saksan opettajaa. Tuosta olen vieläkin katkera. Sen olin kuullut, että Rolling Stone tarkoitti vierivää kiveä.

Nashvillestakaan en tuolloin tiennyt juuri muuta kuin sen, että Elvis oli levyttänyt siellä. Olin kova Elvis-fani ja pitänyt koulussa useammankin esitelmän hänestä. Muistaakseni tiesin myös, että Elviskin oli levyttänyt Dylanin biisejä. Näistä hienoista muusikoista, jotka Dylanin levyllä soittivat, en myöskään tiennyt mitään. Siihen aikaan oli lähes mahdotonta saada mistään tarkempia taustatietoja mistään levystä, ainakaan Polvijärveltä käsin. Parhaimmat tietolähteeni radion ohella olivat Suosikki ja Stump-lehdet. Olin levyn ilmestyessä kuudentoista ikäinen. Pysyvän muistijäljen Nashville Skylinelta radiossa soineet ja kelanauhoilleni tallentuneet biisit jättivät.

Koko albumin kuulin vasta monen vuoden päästä. Tampereelle muutettuani ja levysoittimen hankittuani lainasin levyn kirjastosta. Sieltä tuli lainattua paljon muutakin Dylania. Epe's Muscista ostin useita Dylanin levyjä, varmaan joitain myös Anttilasta. Myöhemmin tuli sitten hankittua niitä myös cd-versioina, kuten Nashville Skylinen. Muutamia Dylan albumeja hankin myös SACD-formaatissa, mutta en Nashville Skylineä. Jotkut Dylan fanit kritisoivat SACD-julkaisuja, pitäen niitä pyhäinhäväistyksenä. Vaikea onkin kuvitella mitä lisäarvoa ainakaan varhaisten folk-levytysten SACD-julkaisu kuulijalle toi.

Nashville Skyline - SACD-julkaisun kannet


Myöhemmin olen perehtynyt levyn taustoihin ja tietysti kuunnellut sen moneen kertaan. Todennäköisesti levy on kymmenen eniten kuuntelemani levyn joukossa. Toki olen Dylaniin muutenkin perehtynyt, vaikken mikään Dylan fanaatikko ole. Olen lukenut hänen mielestäni hiukan sekavien muistelmiensa 1. osan.

Myös kantrilevyjä on tullut hankittua ja kuunneltua runsaasti, mutta niistä enemmän toisella kertaa. Aiemmin kirjoitinkin jo yhden kantrisuosikkini Emmylou Harrisin parhaimmistoon kuuluvasta Luxury Liner -albumista.

Onnettomuus hidastaa tahtia

Tupla-albumi Blonde on Blonden äänitysten jälkeen Dylan oli kiertueella Australiassa ja Euroopassa. Heinäkuussa 1966 tapahtuneen moottoripyöräonnettomuuden jälkeen Dylan levytys- ja keikkatahti oli hiljentynyt, näin ainakin ulospäin näytti. Ennen Nashville Skylinea oli ilmestynyt vain John Wesley Harding -albumi loppuvuodesta 1967. Kiertueita hän ei ollut tehnyt lainkaan. Ei hän kuitenkaan ihan jouten ollut. Ensimmäisen lapsensa Dylan oli saanut jo ennen tuota onnettomuutta, mutta perhe kasvoi onnettomuuden jälkeen vielä kolmella lapsella.

Myös taiteellisesti Dylan oli aktiivinen, hän oli kirjoittanut ison pinon uusia lauluja ja taltioinut niitä 1967 The Bandin kanssa kotonaan tai lähellä sijainneen The Bandin jäsenten asuttaman Big Pink -nimisen talon kellarissa, Woodstockissa, New Yorkissa. Noita lauluja ilmestyi sitten erilaisilla bootlegeilla, kunnes Columbia julkaisi niistä 1975 tupla-albumin The Basement Tapes. Tai ei boolegit loppuneet ennen kuin Columbia julkaisi Dylanin Bootleg Series -sarjassa kuuden cd-levyn paketin The Basement Tapes Complete.

Nashville Skyline CD (2003)

Varhaisimmat Dylanin levyt oli tallennettu Columbian New Yorkin studiolla. Blonde on Blonden äänitykset oli myös aloitettu New Yorkissa, kun ei toivottuja tuloksia alkanut syntyä, siirryttiin tuottaja Bob Johnstonin ehdotuksesta Nashvilleen, jossa Columbialla oli myös oma studio monien muiden isojen levy-yhtiöiden tapaan. Myös John Wesley Harding, jolla Dylan palasi akustisempaan soundiin äänitettiin Nashvillessa. Nashvillessa itsekin asunut Johnston tunsi paikalliset studiomuusikot ja osasi hankkia studioon Dylanin tarvitsemat soittajat.

Nashvillen studioiden valiokaartia

Nashvillen studio oli siis jo tuttu Dylanille parin edellisen levyn sessioista. Samoin Nashville Skyline -sessioon osallistuvat muusikot olivat osin tuttuja. Rumpali Kenneth Buttrey, basisti ja huuliharpisti Charlie McCoy sekä pedal-steel-kitaristi Pete Drake olivat kaikki olleet mukana myös edellisissä sessioissa. McCoy oli soittanut myös Highway 61 Revisited -sessiossa.

Kenny Buttrey oli soittanut ammattimaisesti jo 11-vuotiaasta asti ja soittanut Chet Atkinsin kirtueella 14-vuotiaana. Hän on urallaan soittanut muun muassa Elviksen, Neil Youngin, J.J. Calen, Joan Baezin ja George Harrisonin kanssa. Monipuolinen Charlie McCoy oli aloittanut Nashvillessa 60-luvun alussa ja tehnyt jo useita omia levyjä RCA:lle ja Monumentille. Hän oli soittanut mm. Roy Orbisonin, Johnny Cashin ja Elviksen kanssa.

Nashville Skyline - SACD (2003)

Muusikoista vanhin, 1932 syntynyt Pete Drake oli soittamisen synnyinseudullaan Georgiassa ja muuttanut Nashvilleen 1959. Lukuisten omien levyjensä lisäksi hän oli soittanut jo lukemattomissa sessioissa mm. Don Gibsonin ja Marty Robbinsin sessioissa. Draken tunnetuimpia sessiosoittoja ovat äärettömän upea Tammy Wynetten Stand by Your Man ja Lynn Andersonin Rose Garden. Norman Blake oli muuttanut myös varhain Nashvilleen ja toiminut studiomuusikkona vuosia ja soittanut pitkään Johnny Cashin kiertueilla.

Pohjois-Carolinassa syntynyt Charlie Daniels aloitti muusikonuransa 50-luvulla ja kirjoitti 1964 Elvikselle hitin It Hurts Me yhdessä Bob Johnstonin (siis tämän Dylanin albumin tuottajan) kanssa. Danielsista tuli sittemmin tunnettu artisti ja hän esiintyy vieläkin. Kosketinsoittaja Bob Wilson taisi olla tämän sessioin kokemattomin soittaja, muutaman oman singlen hänkin oli ehtinyt jo tehdä. Näistä Nashville Skyline -sessioihin osallistuneista muusikoista The Nashville A-Team -nimellä kutsuttuun Nashvillen studiomuusikoinen valiokaartiin luetaan kuuluviksi Buttrey, Blake, Carter, Drake ja McCoy.

Kosketinsoittaja Bob Wilson kertoo Nashville Skyline -sessioista

Charlie Daniels kertoo Nashville Skyline -sessioista

Nashvillen taivaanranta

Radio oli 60-luvulla lähes ainoa väline mistä saatoin musiikkia kuunnella ja kuuntelinkin etenkin vuosikymmenen lopulla radiosta lähes kaikki ohjelmat, joissa pop-/rock-biisejä soitettiin. Radiossa soitettiin ilmestymisvuonna albumilta lähinnä singlebiisejä. Albumin toisella singlellä julkaistu Lay Lady Lay soi Suomessakin usein radiossa. Erityisesti siinä huomioita kiinnitti keinuvan soundin tuova soitin.

Tallensin musiikkia radiosta kelanauhurilla ja tietenkin myös tämä biisi piti saada nauhalle. En ollut kuullutkaan aiemmin pedal steel-kitarasta, jota Pete Drake soittaa levyllä. Televisiosta olin kyllä nähnyt Onni Gideonin soittavan hawaijikitaraa, josta lähti hiukan samanlainen soundi, mutta en muista osasinko yhdistää sitä tähän Dylanin biisiin. Minulle selvisi muistaakseni vasta muutaman vuoden kuluttua, mikä tuo Draken käyttämä soitin oli. Lay Lady Layssa sointia täydentää Kenny Buttreyn soittamien bongorummut ja lehmänkellojen kalke.

Dylan kuulosti ensimmäisten kuuntelukokemusten perusteella selvästi erilaiselta kuin aiemmin kuulemillani levyillä ja koko levy erosi kaikesta aiemmin kuulemastani Dylanista. En ehkä ensikuulemalla tunnistanut laulajaa Dylaniksi, mutta en muista tätäkään varmaksi. Myöhemmät kuuntelukokemukset ovat vahvistaneen ensivaikutelmia.

Tällä levyllä laulaa aiemman vihaisen nuoren miehen sijaan hyvin tasapainoinen ja suorastaan hillitty koti-isä Dylan. Dylanin ääni kuulostaa selvästi pehmeämmältä ja laulu vaivattomammalta ja avoimemmalta kuin ennen, aiempaa nasaalia nenä-ääntä ei nyt kuule. Johtuneeko lauluäänen muutos elämän rauhoittumisesta, Dylan oli voinut viettää aikaa perheensä kanssa. Hän oli myös lopettanut tupakoinnin ennen albumin sessioita, ehkä sekin osaltaan kuului hänen äänessään.

Kansikuva: Lay Lady Lay -single

Toisaalta pehmeys voi tulla myös esitetyistä biiseistä. Nyt ei ollut kantaaottavia, julistavia tekstejä, ei moniselitteistä symboliikkaa. Pääosa biiseistä on hallittuja ja eheitä, tavanomaisempia rakkauslauluja, jos Dylanin lauluja koskaan voi tavanomaisiksi sanoa. Edellinen levy John Wesley Harding oli tehty pienellä puoliakustisella kokoonpanolla. Se oli ollut paluuta aiempaan akustisvoittoiseen Dylaniin.

Soundimaailma oli nyt sähköisempi ja mukana oli aiempaa isompi bändi. On sanottu, että levy oli kaupallisempi kuin aiemmat Dylan levyt, varmaan olikin. Ainakin levyä myytiin runsaasti, USA:ssa irtosi kolmas sija Billboard 200 -listalla, Englannissa albumi nousi ykköseksi, levy toi kultaa ja platinaa.

Yhdysvaltojen poliittinen ilmapiiri oli kiristynyt, edellisenä vuonna murhattiin mustien kansalaisoikeuskamppailun johtaja Martin Luther King ja presidentiksi pyrkinyt senaattori Robert Kennedy. Mustat pantterit olivat voimissaan, rotumellakoita nähtiin eripuolilla maata. Ennenkuulumattomia mielenosoituksia nähtiin jopa Mexicon olympialaisissa. Republikaanipresidentti Richard Nixon oli juuri astunut virkaansa. Amerikkalaiset olivat entistä syvemmällä Vietnamissa.

Musiikissa oli alkamassa siirtymä raskaampaan rockiin brittibändien, kuten Led Zeppelin, Black Sabbathin ja Deep Purplen johdolla. USAssa mustat soulartistit Aretha Franklinin, James Brownin ja Marvin Gayen johdolla olivat murtautuneet myös valkoisen nuorison suosioon. Yllättäen Dylan päättikin ojentaa kätensä valkoista keskiluokkaista Amerikkaa edustavalle Nashvillen kantrille. Olisi voinut odottaa jotain muuta! Mutta Dylan ei ole ennalta arvattava. Sen hän on osoittanut monesti myöhemminkin.

Varmaan levy aikoinaan hämmensi joitain Dylan-faneja, enkä ole ainoa, jolla oli vaikeuksia tunnistaa laulajaa. Kriitikoiden vastaanotto oli kuitenkin yllättävän suopeaa, joskin myös kriittisiä ääniäkin kuultiin. BBC:n Tim Souster kirjoitti: "Eikö tämä idyllinen maalaismaisema yksinkertaisesti ole liian hyvä, jotta se olisi totta?

Ostava yleisö piti kuitenkin levystä ja, kuten jo totesin, siitä tuli myyntimenestys. Myöhemmissä arvioissa levyn arvostus on entisestään kohentunut. Rolling Stone julkaisi syyskuussa 2012 lukijoidensa äänestyksen perusteella Dylanin albumien TOP10-listan. Nashville Skyline oli sijalla kuusi. Dylan fanaatikkojen listoilla levy ei taida vieläkään olla kovin korkealla.

Bob Dylan, Johnny Cash ja Bob Johnston, kuva: Al Clayton/Sony Music Archives

Bob Dylan, Johnny Cash ja Bob Johnston, kuva: Al Clayton/Sony Music Archives

Rakkauslauluja ja vähän muutakin

Ensimmäisellä singlellä julkaistu I Threw It All Away on suosikkini tältä albumilta. Bob Wilsonin urut luovat rauhallisen perustan. Tämä oli yksi niistä muutamasta laulusta, jotka Dylan oli kirjoittanut valmiiksi ennen levytyssessiota. Laulussa ollaan perusasioiden äärellä, rakkaus on kaikki, muttei itsestään selvyys, eikä sitä ei kannata heittää pois. "Yksinkertainen on kaunista" pätee tähän lauluun. On sanottu, että Dylanin menetetyn rakkauden tarina liittyisi johonkin hänen entiseen naisystäväänsä.

Love is all there is, 
it makes the world go ’round
Love and only love, it can’t be denied
No matter what you think about it
You just won’t be able to do without it
Take a tip from one who’s tried			 
				 

To Be Alone With Youn alussa Dylan kysyy tuottaja Johnstonilta "joko nauha pyörii". Laulu on Allmusicin Thomas Wardin yksi albumin yksinkertaisimmista kappaleista. Bob Wilsonin? piano piristää muuten hiukan yksitoikkoista kappaletta. Laulu sisältää viittauksen Nappy Brownin vuonna 1957 levyttämään R&B-biisiin Night Time Is the Right Time. Dylan totesi myöhemmin laulusta jotakuinkin tähän tapaan "yritin ymmärtää jotain, mikä johtaisi minut sinne, missä ajattelin minun kuuluvan olla, ja se ei johtanut mihinkään". Pysyitkö kärryillä?

They say that nighttime is the right time
To be with the one you love
Too many thoughts get in the way in the day
But you’re always what I’m thinkin’ of
I wish the night were here
Bringin’ me all of your charms
When only you are near
To hold me in your arms
				 

Lay Lady Layn Dylan oli kirjoittanut elokuvaan Midnight Cowboy. Biisi ei kuitenkaan valmistunut ajoissa. Fred Neil ja Harry Nilsson eivät olleet tästä pahoillaan. Neilin kirjoittama ja Harry Nilssonin esittämä Everybody's Talkin' pääsi elokuvaan ja siitä tuli Nilssonin läpimurtohitti. Albumin parhaimmistoa olevan Lay Lady Lay on myös albumin kappaleista eniten versioitu, sen ovat levyttäneet mm. The Byrds, Buddy Guy, Duran Duran, Ministry ja Everly Brothers, joille Dylan oli Don Everlyn mukaan tarjonnut biisiä jo ennen omaa taltiointiaan.

Lay, lady, lay, lay across my big brass bed
Stay, lady, stay, stay while the night is still ahead
I long to see you in the morning light
I long to reach for you in the night
Stay, lady, stay, stay while the night is still ahead 
				 

Lay Lady Lay -singlen toisella puolella julkaistun Peggy Dayn osalta en ole ihan varma puhutaanko tekstissä yhdestä tai kahdesta naisesta (Peggy Day/Peggy Night). Kevyttunnelmainen, hieman vanhahtava laulu ei ole tavallinen Dylan-biisi. Dylan on sanonut ajatelleensa laulua kirjoittaessaan mustista veljeksistä koostunut Mills Brothersia, 30-50-luvuilla suosittua jazz- ja pop-hittejä levyttänyttä lauluyhtyettä. Charlie Danielsin jazzahtava kitara soi introssa, pian vahvimmin esiin nousee Pete Draken steel.

Peggy Day stole my poor heart away
Turned my skies to blue from gray
Love to spend the night with Peggy Day 
				 

On sanottu Hank Williamsin vaikutteiden kuuluvan laulussa One More Night ja kaipa juuri Nashvillessa voi Williams vaikutteiden antaa kuuluakin. Muutenkin tässä liikutaan vahvasti folk- ja country-musiikin juurilla. Jälleen Daniels avaa lyhyellä kitaraintrolla, jonka jälkeen Blaken tyylikkäästi soiva dobro kuljettaa melodiaa. Biisin lopettaa lyhyt piano-osuus. Dylan haikailee menetetyn rakkauden perään. Lähes jokaisessa laulussa liikutaan öisissä hetkissä, kuten tässäkin.

One more night, I will wait for the light
While the wind blows high above the tree
Oh, I miss my darling so
I didn’t mean to see her go
But tonight no light will shine on me
				 

Nashville Skyline Rag, biisi on taltioitu Dylan Fest -konsertista Nashvillessa 23.5.2016, soittamassa Tommy Emmanuel (kitara) ja Charlie McCoy (huuliharppu)

Tell Me That It Isn't True on myös suosikkejani. Urut luovat hienon kiehtovan tunnelman lauluun, kuka mahtanee soittaa niitä, sillä tässä on mukana sekä urut että piano. Soittaako Wilson molemmat, jolloin toinen on jälkiäänitetty, vai onko Dylan tai joku muu toisissa koskettimissa. Oli miten vaan, tausta on taidokas kudelma. Tässä jää kuuntelemaan nimenomaan melodian kuljetusta ja mustasukkaisuuden tuskissa pyörivä teksti jää sivuosaan. Tekstiltään tämä onkin aika tyypillinen kantribiisi.

All of those awful things that I have heard
I don’t want to believe them, all I want is your word
So darlin’, you better come through
Tell me that it isn’t true
				 

Jos Dylan muissa lauluissa haikaili vielä aiempia tyttöystäviään, päätöslaulussa Tonight I'll Be Staying Here With You hänen voisi kuvitella laulavansa vaimolleen Saralle. Laulussa junan pilli viheltää lähdön merkiksi, mutta laulaja jää rakastettunsa luo. Monet tuntuvat arvostavan albumin lauluista juuri tätä ja miksi ei. Dylan tulkitsee laulun vakuuttavasti ja Pete Drake soittaa upean väliosan kappaleen loppupuolella. Laulu tuo mieleen edellisen Dylan-albumin hienon päätösraidan I'll Be Your Baby Tonight. Tämä biisi julkaistiin albumin kolmantena singlenä kääntöpuolenaan Country Pie, joka on vain puolentoista minuutin lastenlaulumainen leikkisä biisi.

Throw my ticket out the window
Throw my suitcase out there, too
Throw my troubles out the door
I don’t need them anymore
’Cause tonight I’ll be staying here with you 
				 

Levyllä kuullaan myös Dylanin ensimmäinen instrumentaalibiisi, vahvasti bluegrass vaikutteinen Nashville Skyline Rag. Syvällä juurissa liikutaan, ja kukin pääsee vuorollaan näyttämään osaamistaan. Biisi on hyvinkin voinut syntyä studiojammailun pohjalta, tälle ajatukselleni en kyllä löytänyt mistään vahvistusta. Dylan soittanee itse huuliharppua ja kitaraa, Pete Drake pedal-steeliä, Norman Blake dobroa, Bob Wilson pianoa ja Charlie Daniels kitaraa. Soittajat tuntuvat nauttivan soitostaan! Biisi oli Grammy-ehdokkaana country instrumentaalien sarjassa.

Lisävahvistus naapuristudiosta

Bob Dylan & Johnny Cash ‎– Nashville 1969 (bootleg)

En muista milloin kuulin levyn avausbiisin, Johnny Cashin kanssa duetoidun Girl from the North Countryn. Mutta varmaan joskus levyn ilmestymisvuoden aikana. Johnny Cashin tiesin kyllä entuudestaan, taisi olla ainoita kantriartisteja, jonka tuolloin 60-luvun lopussa tiesin.

Pelkistetty esitys korostaa hyvin haikeaa kertomusta pohjoisessa asuneesta työstä. Dylanhan oli levyttänyt tämän biisin jo 1963. Taas on arveltu laulun kertovan Bobin entisestä tyttöystävästä. Tällä kertaa jää neljäs säe laulamatta ja pari säkeistöä on vaihtanut paikkaansa. Johnny Cash oli helmikuussa 1969 myös Columbian studiolla levytyspuuhissa. Työn alla oli Hello, I'm Johnny Cash -albumi.

So if you’re travelin’ in the north country fair
Where the winds hit heavy on the borderline
Remember me to one who lives there
She once was a true love of mine 
				 

Cash ja Dylan olivat tavanneet toisensa aiemmin monet kerrat ja olivat toistensa faneja ja arvostivat toisiaan suuresti. Johnny Cash on useasti ylistänyt Dylanin toista albumia The Freewheelin' Bob Dylan yhdeksi kaikkien aikojen parhaista levyistä. Dylan puolestaan oli taltioinut The Bandin kanssa 1967 Woodstockin Big Pink -sessioissa useita Cashin lauluja. Yhdistävä tekijä oli myös Bob Johnston, joka oli tuottanut Cashinkin edelliset levyt. Tokihan näillä eväillä päädyttiin samaan studioon.

En tosin ole varma, oliko tämä Cashin ja Dylanin oma idea, vai tuliko johdatusta levy-yhtiön taholta, molemmathan olivat Columbian artisteja. Tuolloin jo ikonisen kantritähden, Cashin mukaanotto levylle tasoitti varmasti levyn tietä kantrin ystävien sydämiin ja levylautasille.

Parin päivän yhteissessiossa 17 ja 18.2. soitettiin jamipohjalta kummankin biisejä ja vanhoja suosikkeja, kuten I Walk The Line, Dont Think Twice, It's Alright, Ring Of Fire, You Are My Sunshine. Nashville Skylinelle tästä sessiosta päätyi tuo avausraita.

Myöhemmin näiden yhteissessioiden tulokset on julkaistu useaankin otteeseen erilaisilla bootlegeilla, joilta on todettavissa, etteivät äänitykset olleet ihan priimalaatua. Virallista julkaisua ei tästä yhteissessiosta ole kuulut, vaikka fanit ovat sitä kovasti odotelleet. "Pohjoisen tytössäkin" viimeisen säkeen yhteislaulu menee hieman hapuillen.

Joissakin lähteissä todetaan Johnny Cashin bändin olleen mukana Girl from the North Countryllä, mutta niissä albumin julkaisuissa, jotka olen nähnyt, ei heitä mainita. Eikä taustalta erotu kuin kaksi kitaraa ja rummut. Biisillä soittavat kitaristit ovat ymmärtääkseni Dylan (soolo) ja Cash (komppi) ja rumpali lienee Buttrey. Cashin bändi oli kyllä paikalla ja soittaa selvästi ainakin osalla bootlegeilla julkaistuilla biiseillä.

Bob Wilson kertoo Nashville Skyline sessioista

Dylan teki poikkeuksen siinäkin, että suostui mainostamaan levyään vierailemalla pian sen julkaisun jälkeen 1969 ABC-televisiokanavalla pyörineessä Johnny Cash Showssa. Hän lauloi ohjelmassa I Threw It All Awayn, Self Portrait albumia varten hieman aiemmin tallentamansa Living the Bluesin sekä yhdessä Cashin kanssa "Pohjoisen tytön".

Livenä Dylan on esittänyt tämän albumin biiseistä eniten Lay Lady Layta ja avausraitaa Girl From the North Country. Nashville Skyline Rag ei ole tainnut soida konserteissa koskaan, ei myöskään Peggy Day. Kaksi soittokertaa löysin laululle One More Night ja omalle suosikkibiisilleni I Threw It All Away löysin kaksitoista soittokertaa.

Jos albumi poikkesi sisältönsä osalta aiemmista Dylan tuotoksista, on se myös hämmästyttävän lyhyt. Levyn kokonaiskesto on noin 27 minuuttia. Mikä tuon ajan mittapuunkin mukaan on vähän. Luulisin, että on Dylanin albumeista kestoltaan lyhyin, ainakin oli 60-luvun albumeista. Myöhempiä en tarkastanut, mutta olen kyllä kaikki kuunnellut useampaankin kertaan. Cashin kanssa tehty duetto lisättiin ilmeisesti levylle paikkaamaan sen lyhyyttä.

Tiesitkö tämän?

Toinenkin kantrilegenda, tuolloin vielä tuntematon Kris Kristofersson osallistui levyn tekoon. Hän oli tuolloin siivoojana ja yleismiehenä studiolla ja hän piteli Lay Lady Layn äänityksessä toisessa kädessään bongorumpuja ja toisessa lehmänkelloa, joita sitten Kenny Buttrey soitti rumpujen ohella.

Samana vuonna Fred Foster kiinnitti Kristoferssonin Monument Recordsille ja hän levytti ensimmäinen albuminsa Kristofersson Monument Recording Studiolla. Samassa studiossa, jossa Jussi Raittinen levytti puolestaan oman Nashville-albuminsa 1976.


Nashville Skyline oli ensimmäinen Dylan albumi, joka julkaistiin vain stereo-painoksena. Aiemmat oli julkaistu sekä monona että stereona.

18.4.2019 Rami

Nashville Skyline

Kansikuva: Nashville Skyline

Nashville Skylinen kannessa näkyvä kitara on Gibson J-200, jonka Dylan sai George Harrisonilta.

Nashville Skyline

Columbia KCS 9825
Äänitetty: 12-21.2.1969
Julkaistu: 9.4.1969
Tuottaja: Bob Johnston
Äänittäjä: Charlie Bragg, Neil Wilburn
Äänityspaikka: Columbia Nashville A Studio
Masterointi: Randy Kling
Levy julkaistiin myös c-kasettina: Columbia ‎16 HO 0670
ja 3 ¾ ips:n kelanauhalla: Columbia ‎HC 1151
ja Stereo-Pak (4-raita) kasettina: Columbia 14 H0 0670
ja uudelleen julkaisuina eri fromaateissa.

# kappale sävel & sanat Kesto
A1 Girl From The North Country Bob Dylan 3:41
A2 Nashville Skyline Rag Bob Dylan 3:12
A3 To Be Alone With You Bob Dylan 2:07
A4 I Threw It All Away Bob Dylan 2:23
A5 Peggy Day Bob Dylan 2:01
B1 Lay Lady Lay Bob Dylan 3:18
B2 One More Night Bob Dylan 2:23
B3 Tell Me That It Isn't True Bob Dylan 2:41
B4 Country Pie Bob Dylan 1:37
B5 Tonight I'll Be Staying Here With You Bob Dylan 3:23

Muusikot:

Bob Dylan: laulu, kitara, huuliharppu, koskettimet
Norman Blake: kitara, dobro
Kenneth Buttrey: rummut
Charlie Daniels: basso, kitara
Pete Drake: Pedal-steel
Charlie McCoy: kitara, huuliharppu
Bob Wilson: urut, piano
Johnny Cash: laulu, kitara (A1)

Joidenkin lähteiden mukaan sessioissa olisi ollut muitakin soittajia, mutta varmaa tietoa en ole löytänyt. Edellä mainittujen lisäksi on mainittu mahdollisiksi sessioon osallistujiksi Kelton D. Herston (kitara), Hargus Robbins (piano), Wayne Moss (kitara), Fred Carter Jr. (kitara ja basso).

Takakansi: Nashville Skyline

Kuuntele Nashville Skyline

Valitse suoratoistopalvelu, josta haluat kuunnella (listen) tai ostaa (buy) albumin. Voit myös jakaa (share) albumin Facebookissa, Twitterissä, WhatsAppissa ym. ystävällesi. Osa palveluista vaati rekisteröitymisen ennen kuin voit kuunnella tai ostaa musiikkia. Huom! Ei toimi Internet Explorer -selaimella.


Nuottivihko: Nashville Skyline
Single: I Threw It All Away / Drifter's Escape

Kommentoi / Anna palautetta!

Mitä mieltä olit artikkelista? Miten olet itse kokenut Nashville Skylinen?