Alkusanat - Ääniteluettelo - Singlet - Kokoelmat - Ohje
| Pepe Willbergin levytysuraan kuuluvat
menestysyhtyeet Islanders, Jormas ja Paradise. Näiden lisäksi Pepe on tehnyt mittavan
määrän enemmän tai vähemmän tunnettuja soololevytyksiä sekä erilaisia
yhteistyölevytyksiä moninaisten muusikkojen ja artistien kanssa. Tämä diskografia
kattaa Pepen omissa nimissä julkaistujen äänitteiden lisäksi edellä mainittujen
bändien levyt ja ne monet muut levytykset, joissa Pepe esiintyy laulajana tai muusikkona.
Lisäksihän Pepe on toiminut taustalaulajana hyvin monilla erilaisilla äänitteillä.
Kaikista niistä ei ole tietoja saatavissakaan, joten ne olen jättänyt pois tästä
diskografiasta. Julkaistujen äänitteiden lisäksi Pepen tuotantoa on varsin runsaasti Yleisradion arkistoissa. Jo 70-luvulla Pepe toimi yksin ja yhdessä lauluyhtye Fyrkan kanssa Radion viihdeorkesterin ja sittemmin myös UMO:n solisteina. Näitä esityksiä on tallessa radion kantanauhoilla ilmeistesti varsin runsaasti ja Yleisradio on tehnyt niistä omaan käyttöönsä myös CD-julkaisuja. Näistä kappaleista on mieleeni jäänyt erityisesti Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, Suomalainen ja On Suomi kaukana pohjoisessa. Vuonna 1988 Pepe toimi myös yhtenä solistina, kun Yle taltioi Rob Pronkin johtaman The Metropole Orchestran esityksiä. Tässä sessioissa Pepe esitti ainakin kappaleet Nothing's Gonna Change My Love For You ja Nature Boy. Pepe on vieraillut ahkerasti myös TV:n puolella ja näitäkin esityksiä lienee tallella arkistoissa. Pyrin kokoamaan jossain vaiheessa myös näitä julkaisemattomia äänitteitä koskevat tiedot mukaan tähän diskografiaan. Alla on luettelo Pepen julkaistuista äänitteistä. Luettelon tiedot ovat seuraavat: äänitteen laji, äänitteen nimi (singleistä kappaleiden nimet), levymerkki ja julkaisunumero, julkaisuvuosi. Äänitteen lajina on ensisijaisesti CD, sitten LP ja viimeisenä MC silloin, jos äänite on alunperin julkaistu useassa formaatissa. Luettelo on aikajärjetyksessä (toivottavasti!) levyn julkaisuajankohdan mukaan uusimmat ensin lueteltuina. Luettelosta pääset kunkin äänitteen kohdalta tarkempiin äänitekohtaisiín tietoihin linkkien avulla. Äänitekohtaisissa tiedoista löytyvät äänitteiden sisältämät kappaleet, niiden säveltäjät, sanoittajat, sovittajat, äänitteillä soittavat muusikot, äänitteiden tuottaja- ja äänitystiedot ym. Sieltä löytyvät myös albumien kasikuvat. Vinyylisingleistä ei pääosin ole kuvia. Ei niitä kansissa ole yleensä julkaistukaan. Kuvia ei mutenkaan ole ihan kaikista levyistä, kun aivan kaikkia ei levyhyllystäni löydy. Osasta levyistä saa kansikuvan myös suurennettua. Äänitekohtaisista tiedoista löytyy myös erilaisisten julkaisuformaatien (CD, LP, MC) tuotenumerot ja julkaisuajankohdat sekä tiedot mahdollisista uudelleenjulkaisuista. Tiedot vaihtelevat jonkin verran äänitteittäin. Kaikista ei valitettavasti ole saatavissa täydellisiä tietoja. Erityisesti levytyksissä soittavia muusikoita koskevat tiedot ovat monien äänitteiden kohdalla puutteellisia. Tiedoissa on muitakin puutteita ja ehkä jokunen virhekin. Myös teknisiä kömmähdyksiä on saattanut jäädä testaamisesta huolimatta. Ne korjaan mielelläni, kun ilmoitat niistä minulle. Kaikki muukin palaute on tervetullutta. |
Alkusanat - Ääniteluettelo - Singlet - Kokoelmat - Ohje
Ääniteluettelo - Sivun alkuun |
|||
| Mp3 | Niin pian | Viihde ja Vuorovaikutus PWCDS 104 | 2009 |
| Mp3 | Eikö vaan | Viihde ja Vuorovaikutus | 2008 |
| CD | Kaukaa kaipaan | Viihde ja Vuorovaikutus | 2007 |
| CD | Eri esittäjiä: Kaksi ihoa | Universal Music 0602517354517 | 2007 |
| CD | Luokses palaan taas | Viihde ja Vuorovaikutus PWCD 101 | 2006 |
| CD | Kynttilöiden syttyessä | Viihde ja Vuorovaikutus | 2005 |
| CD | Åttopojat: Karheimmat rakkauslaulut | Allstar Music AllstarCD 017 | 2005 |
| CD | Eri esittäjiä: Moments with Kim Brown | North & South NORTH 031 | 2005 |
| CD | 20 Suosikkia | Poptori 50180492 | 2004 |
| CD-S | Elämän maku | Viihde ja Vuorovaikutus PW461 | 2004 |
| CD-S | Taivas kirkastuu | Viihde ja Vuorovaikutus PW46 | 2004 |
| CD | Jaku Havukainen: Rocks With The Stars | Poptori 50180232 | 2003 |
| CD | Pentti Lahti: baranbaran | Alba ABCD 177 | 2002 |
| CD | Jormas: Saat miehen Rööperiin | Parlophone 7243 5357932 6 | 2001 |
| CD | Eri esittäjiä: Laulava Sydän - The Beatles | Parlophone 7243 5324862 8 | 2001 |
| CD-S | Onnen sä tuot | Studio Stadi SDD1 | 2000 |
| CD | Pepe & Paradise: 70's Radio Hits | Unde Music Undecd100 | 2000 |
| CD-S | Rakkauden maa / Rainbow | Bianca Morales Productions BMPCDS9901 | 1999 |
| CD | Elämältä kaiken sain | EMI 7243 499862 2 0 | 1999 |
| CD | Syliisi aamuun jään | Octopus OCTO 408-2 | 1999 |
| CD-S | Jää mun sateenvarjon alle | Ondine OCTO 408-2P | 1999 |
| CD-S | Sinua, sinua rakastan / Laulu kuolleesta rakastetusta | Ondine OCTO 202-2P | 1999 |
| CD-S | Kosketus jää | Ondine OCTO 201-2P | 1999 |
| CD | Kirka, Hector, Pave Maijanen ja Pepe Willberg: Mestarit areenalla | EMI 7243 4993252 4 | 1999 |
| CD | Eri esittäjiä: Jee Jee Jee - Suomi-rockin arkistoaarteita | Siboney SIBCD 10 | 1998 |
| CD | 14 Rakastettua kansanlaulua | Bellevue 11501-2 | 1998 |
| CD | 14 Suomalaista kestosuosikkia | Bellevue 11500-2 | 1998 |
| CD | 20 Suosikkia - Lady Madonna | F-Records 3984-24496-2 | 1998 |
| CD | Jormas: 20 Suosikkia | F-Records 0630-15907-2 | 1996 |
| CD | 20 Suosikkia - Rööperiin | F-Records 0630-12392-2 | 1996 |
| CD | Blues Section: Blues Section 2 | Love Records LRCD 604 | 1995 |
| CD | Seppo Tyni: Juhlat suulissa | Pohjola Records PELPPCD6 | 1995 |
| MC | Toivotut | Finnlevy 600304 | 1992 |
| S | Kaarnalaiva / Pilven selkään nousin | Flamingo FGS 206 | 1990 |
| CD | Tulit valona maailmaan | Flamingo FGCD 4045 | 1990 |
| S | Tulit valona maailmaan / Uneesi kauneimpaan | Flamingo FGS 200 | 1990 |
| CD | Parhaat | Finnlevy BCD 1 | 1989 |
| MC | Tuula Hakkarainen: Ota sydän hymyilyysi | Christmusic CMTH 891 | 1989 |
| MC | Eri esittäjiä: 60-luvun humaa | Overdisc Oodi ODC 8806 | 1988 |
| MC | Eri esittäjiä: Pikku Poni - lasten oma kasetti | Overdisc Oodi ODC 8713 | 1987 |
| MC | Parhaat | Overdisc Oodi ODC 874 | 1987 |
| MC | Eri esittäjiä: Lasten on tulevaisuus | JP-Musiikki STC 169 | 1987 |
| MC | Yksi ruusu | JP-Musiikki Play MC 6026 | 1986 |
| MC | Kun joulu on | JP-Musiikki Play MC 2113 | 1986 |
| LP | Eri esittäjiä: Kevään säveliä | Polarvox LJLP 1060 | 1986 |
| S | Peittää ei saa rakkauttaan / On lämmin aamuhetki | JP-Musiikki Play S-1071 | 1986 |
| S | On kaikki hyvin / Satamaan | Artista WS 008 | 1985 |
| LP | 20 vuotta | Artista WLP 007 | 1984 |
| LP | Pedro's Heavy Gentleman: Pedro's Christmas | Kerberos KEL 652 | 1983 |
| LP | Jouko Kantola: Läikky | Just KPLP 111 | 1983 |
| LP | Olli Ahvenlahti: Tämä on ensimmäinen päivä | DigIt DIGLP 26 | 1983 |
| LP | Hukkaputki: Hukkaa päälle! | Johanna JHN 3022 | 1983 |
| S | Pepe Willberg ja Markku Johansson: Autumn Sun (Shine On) | Digit DIGS 131 | 1983 |
| LP | Markku Johansson: Funny Tricks But Beautiful | Finnlevy Digit DIGLP 18 | 1982 |
| LP | Edward Vesala, Irina Milan ja Pepe Willberg: Neitsytmatka | Leo Music LJLP 1014 | 1982 |
| S | Kuu | Polarvox RPS 134 | 1980 |
| LP | Päivä tuskin päättyis kauniimmin | Finnlevy FL 5065 | 1979 |
| S | Päivä tuskin päättyis kauniimmin / Lady Madonna | Finnlevy FS 84 | 1979 |
| S | Vanha mies / Kaikki yhtä ympyrää on | Finnlevy FS 79 | 1979 |
| S | Rasvis mä oon / Sinut perille vien | Finnlevy FS 77 | 1979 |
| LP | Parhaat päältä | Finnlevy FL 4508 | 1978 |
| S | Olet mulle maailmain / Mennyt kesä | Finnlevy FS 53 | 1978 |
| S | Jos sä lähdet pois / Mennään rööperiin | Finnlevy FS 9 | 1977 |
| S | Ero / Merimies | Love Records LRS 2174 | 1977 |
| LP | Lasse Mårtenson: Voiko sen sanoa toisinkin | Kompass KOLP 4 | 1977 |
| LP | Sinulle | Finnlevy SFLP 9583 | 1976 |
| S | Hermes / Äiti | Philips 6034 114 | 1976 |
| S | Olen onnellinen / Uusin arvoin elämää | Decca SD 5821 | 1975 |
| S | Herään eiliseen | Kodak | 1975 |
| LP | Pepe & Paradise: Pepe & Paradise 2 | Finnlevy SFLP 9564 | 1975 |
| S | Pepe & Paradise: Monta ilkeää sanaa / Kapteeni Koukku | CBS 3431 | 1975 |
| S | Pepe & Paradise: Taivas itkee / Ei se käy | CBS 2732 | 1974 |
| S | Sinä ja minä / Hyväile minua hiljaa | CBS 2226 | 1974 |
| S | Pepe & Paradise: Aamu / Ilta | CBS 1909 | 1973 |
| LP | Pepe & Paradise: Pepe & Paradise | CBS S 65686 | 1973 |
| S | Pepe & Paradise: Julie-Anne / Musta ja valkoinen | CBS 1499 | 1973 |
| LP | Pepe Willberg & Jormas: Pepen parhaat | EMI 5 E 048-34728 | 1972 |
| S | Pepe & Paradise: Kuka kertoisi minulle / Raja | Love Records LRS 2008 | 1972 |
| LP | Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa | Love Records LRLP 69 | 1972 |
| LP | Kirka: Nykyaikaa | Scandia SLP 573 | 1972 |
| S | Pepe & Paradise: Elämältä kaiken sain / Sotilaat, kansat, maat | CBS 7675 | 1972 |
| S | Pepe & Paradise: Unen lävitse / Pilvi taivaan peittää | CBS 7256 | 1971 |
| S | Kimallus / Oudot miehet | Scandia KS 842 | 1971 |
| S | Pepe & Paradise: Butterfly / Epätoivo | Sonet T 6564 | 1971 |
| LP | Otto Donner: En soisi sen päättyävän | Love Records LRLP 14 | 1970 |
| S | Ajatukset | Love Records LRS 1052 | 1970 |
| S | Pepe & Paradise: Dark Side Of The Moon / My Child | MNW 10 | 1970 |
| S | Merimies / Vieraat | Love Records LRS 1029 | 1969 |
| S | Belle / Kuin lintu | Scandia KS 804 | 1969 |
| S | Saan sua kiittää / Kaipuu | Scandia KS 770 | 1968 |
| S | Kuka kertoisi minulle | Love Records LRS 1015 | 1968 |
| S | Jormas: Se onnistuu / Pepe Willberg: Elää | Parlophone PAR 986 | 1968 |
| S | Jormas: Tomorrow Is Hers / Goin' Out Of My Head / Can't Take Me Eyes Off You | Decca SD 6025, Ruotsi | 1968 |
| LP | Jormas: Sincerely! | Parlophone PAR-LP 304 | 1968 |
| S | Jormas: Kenties, kenties / Alusta mä kaiken alkaisin | Parlophone PAR 985 | 1968 |
| LP | M.A.Numminen: In memoriam | Eteenpäin LP 202 | 1967 |
| S | Jormas & Tiina Sihvola: Jormas kerhon joulutervehdys | Jormas Fan-Club J-1 | 1967 |
| S | Jormas: Luokses palaan taas / Riski Riitta | His Master's Voice TJ 374 | 1967 |
| S | Jormas: Rööperiin / Kuin yö | His Master's Voice TJ 371 | 1967 |
| LP | Jormas: Jormas | YDLP 1020 | 1966 |
| S | Jormas: Taivas vain tietää / Mennä voit | His Master's Voice TJ 360 | 1966 |
| S | Jormas: Saat miehen kyyneliin / California Dreamin´ | His Master's Voice TJ 354 | 1966 |
| S | Jormas: Please, Please, Please / Go Now | His Master's Voice X 8673, Ruotsi | 1966 |
| S | Jormas: Please Don't Go / Days, Nights | His Master's Voice TJ 332 | 1966 |
| S | Jormas: The Locomotion / Go Now | His Master's Voice TJ 325 | 1965 |
| S | The Finnish Beatmakers: Mr. Tambourine Man / New Orleans | His Master's Voice TJ 318 | 1965 |
| LP | Eri esittäjiä: Antti Einiö, Johnny & The Sounds, Danny & The Islanders | Scandia SLP 500 | 1964 |
| S | Kari & The Islanders: Älä hylkää rakkautta / Do Wah Diddy Diddy | Scandia KS 556 | 1964 |
| S | Danny & The Islanders: She's Not There / Jambalaya | Scandia KS 553 | 1964 |
| S | Antti "Andy" Einiö & The Islanders: Thunderbird Stomp / I Don't Wanna Know | Scandia KS 551 | 1964 |
| EP | (nimi ei tiedossa) | Scandia SEP 202 | 1964 |
| S | Danny & The Islanders: Short On Love / The Wanderer | Scandia KS 534 | 1964 |
| S | Antti "Andy" Einiö & The Islanders: Farmer John / Dizzy Miss Lizzy | Scandia KS 531 | 1964 |
| S | Danny & The Islanders: Hay Boba-Lou / East Virginia | Scandia KS 520 | 1964 |
CD=CD-levy, CD-S=CD-single, EP=EP-levy, LP=Vinyyli LP, S=vinyyli single, MC=C-kasetti, Mp3 = verkosta ladattava |
|||
Alkusanat - Ääniteluettelo - Singlet - Kokoelmat - Ohje
Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä pyydän
ilmoittamaan sähköpostitse. Kaikki muukin
palaute on tervetullutta.
Älä kopioi toisten tekemiä sivuja tai sivujen sisältämää materiaalia. Älä siis
tätäkään sivua. Jos sivuni kiinnostaa sinua, voit kopioimisen linkittää tämän
sivukokonaisuuden pääsivun.
-- Kaikki oikeudet pidetään --
© 1999-2006 Raimo Öystilä