Rytmimusiikin Syke  Etusivu  Diskografia  Historia  Uutta

Pepe Willberg historia
Intro - Paradise - Mestarit

  Paradise tänään - Historia - Miehistöt

Pepe & Paradise - Bändi tänään

Monien muiden lailla Pepe & Paradise sai uuden tulemisensa Sotkamon Back To The Sixties tapahtuman myötä. Katinkullassa 90-luvun lopulla tehdyn keikan jälkeen bändi on esiintynyt harvakseltaan. Vuonna 2000 Erkki Lehtola julkaisi Unde Music merkillä Paradisen Ylelle tekemistä nauhoituksista kootun 70’s Radio Hits albumin. Tuon levyn tiimoilta bändi teki pienimuotoisen kiertueen.

70s_radio_hits.jpg (75192 bytes)Nykyisin Paradise soittaa 8-miehisellä kokoonpanolla. Tuttuja vanhoja Paradise kasvoja ovat Pepe Willbergin (laulu ja kitara) ohella basisti Kicke Bergholm, rumpali Ande Päiväläinen sekä puhallinosasto Markku Johansson (trumpetti), Kalle Fält (saksofoni ja huilu) sekä Erkki ”Unde” Lehtola (saksofoni ja huilu). Heidän lisäkseen lavalle nousee kosketinsoittaja Kyösti Laihi, joka vuonna 1988 edusti Suomea Boulevard –yhtyeen riveissä euroviisuissa Dublinissa Pepe Willbergin kappaleella Nauravat silmät muistetaan. Laihin lisäksi Boulevardissa soittivat myös Bumtsi-Bum muusikot Jari Puhakka ja Juha Lanu. Kitaristina Paradisen mukaan lähtee nykyisin joku kolmikosta Jarmo Nikku, Jari ”Heinä” Nieminen (Boulevard –miehistöstä hänkin) tai Jaku Havukainen.

Seuraavan kerran Paradiseä kuullaan Joensuun Ilovaari-rockissa 11.7.2003. Lopullista ohjelmistoa ei ole vielä valittu, mutta Pepe Willbergin mukaan ohjelmistossa on Paradisen levyiltä tuttua materiaalia. Kun bändissä on runsaasti laulutaitoisia miehiä kuullaan taatusti myös tuttua Paradisen stemmalaulua. Paradisen keikkaohjelmisto on aina ollut hyvin monipuolinen, levyiltä siitä saa kalpean kuvan. Nytkin saamme varmasti kuula tuttujen hittien Aamun, Elämältä kaiken sain jne. lisäksi myös jazzahtavaa musisointia tai Santanan kaltaisia lattarirytmejä. Ohjelmisto hiotaan Pepen mukaan alkukesän aikana treeneissä. Bändi keikkailee nykyään sen verran harvoin, että harjoitukset on pidettävä ennen jokaista keikkaa.

 Sivun alkuunParadise tänään - Historia - Miehistöt

Historia

Vuoden 1968 lopulla 60-luvun suosituimpiin pop-bändeihin kuulunut Jormas oli tullut tiensä päähän. Lukuisat miehistön vaihdokset olivat runnelleet bändiä niin, että loppuvaiheessa alkuperäisestä kokoonpanosta oli jäljellä vain Pepe Willberg. Sooloartistien ja uuden tyyppisten bändien esiinmarssi söi Jomaksen kaltaisen pop-bändin esiintymistilaisuuksia. Jo kertaalleen aiemminkin lopettanut bändi päätti pistää soittokamat pussiin.

Jormaksen jälkeen Pepe pestattiin Johnnyn Frankiesin kakkossolistiksi. Kun Johnnyn pahimmalla kilpailijalla Dannylläkin oli kiertueillaan kakkossolisti ja joskus useampikin, piti myös Johnnyllä olla. Frankiesissa soittaneen Päiväläisen Anden kautta Pepe sai kutsun Johnnyn kiertueelle. Niin mä sitten meninkin, kertoo Pepe. Mutta en vissiin ehtinyt olla kuin kahdella tai kolmella keikalla, kun Viihdeohjelmista Tampereelta ilmoitettiin, et tää on liian kallista lystiä. Bändi ja minä saatiin potkut saman tien. Kundit ehdotti, et aletaan tehdä kimpassa jotain. Lopulta jäljelle jäi basisti Jorma Kalenius, fonisti Unde Lehtola, rumpali Ande Päiväläinen ja Pepe. Tällä kvartetilla alettiin käydä keikoilla Paradise nimellä talvella 1969. Jo alkuvaiheessa bändiin haettiin myös kosketinsoittajaa. Parilla keikalla olikin mukana urkuri Marjukka Hartikainen, joka opiskeli tuolloin Unde Lehtolan kanssa Sibelius Akatemiassa. Hartikaisella ei kuitenkaan ollut kokemusta pop-musiikista ja homma kuivuikin pikaisesti kokoon.

pepe_ja_paradise.jpg (54315 bytes)

Syksyllä 1969 Tapani Kansa pisti uusiksi oman keikkabändinsä. Kansan bändissä olivat soittaneet mm. Jormas-muusikot Kicke Bergholm ja Seppo Keurulainen. 50-luvun lopulla rock'n'roll -laulajana aloittanut Jorma Kalenius halusi samoihin aikoihin lopettaa muusikon uransa. Niinpä jonkun toimesta - ehkä se oli Einiön Ana, muistelee Pepe - syntyi ajatus näiden kahden bändin yhdistämisestä. Kicke Bergholm siirtykin Kaleniuksen tilalle basistiksi ja hänen lisäkseen Paradise sai vahvistukseksi Tapani Kansan bändistä kitaristi Seppo Keurulaisen ja saksofonisti Erik Dannholmin. Se oli varsinainen startti isolle Paradiselle. Se oli siihen aikaan erikoinen kokoonpano; siinä oli rummut ja basso kaks kitaraa ja kaks fonia, muistelee Pepe. Bändi alkoi herättää myös yleisön huomiota. Merkittävä käänne bändin historiassa tapahtui seuraavana syksynä. Paradisen tietoon oli kiirinyt, että Helsinkiin on muuttanut nuori lupaava trumpetisti, Nacke Johanssonin pikkuveljeksi osoittautunut, Markku Johansson. Tietoon tuli myös Markun kiinnostus keikkailua kohtaan. Puhelinsoiton jälkeen bändi olikin vahvistunut trumpetistilla. Keikkoja alkoi olla enenevässä määrin.

Bändi oli käynyt levystudiossa jo alkuperäisellä pienellä kokoonpanolla. Ensilevytys oli tapahtunut Ruotsissa hiljan perustetun Music Network yhtiön toimesta. Kun ulkomailla levytettiin, niin laulettiin englanniksi. Ensilevy ei herättänyt suurempaa huomiota. Pave Maijasen vaihduttua basistiksi vuonna 1971, tehtiin ensimmäinen suomenkielinen single Butterfly / Epätoivo, jonka Pepen vanha levy-yhtiö Scandia julkaisi Sonet -levymerkillä. Menestystä levystysrintamalla alkoi kuitenkin tulla vasta bändin siirryttyä Finnlevyn leipiin 1971. Ensimmäinen levytys Finnlevylle oli Pepen bravuureihin yhäkin kuuluva Pilvi taivaan peittää. Vuoden 1972 alussa syntyi ensimmäinen suuri Pepe & Paradise hitti Elämältä kaiken sain.

niin_vahan_on_aikaa.jpg (69817 bytes)Vaikka yhtye jatkoi levytyksiä Finnlevylle, poikettiin välillä Love Recordsilla. Vuonna 1972 Paradise levytti Lovelle Otto Donnerin sävellyksiä sisältävän Niin vähän on aikaa albumin. Sen laulut olivat alun perin syntyneet Yleisradion Runosta lauluksi -projektin myötä Ylen käyttöön. Levy on useissa kriitikko- ym. äänestyksissä arvioitu merkittävimpien suomalaislevytysten joukkoon. Kikka Laitisen kysyessä Selvis-lehden (2/1998) haastattelussa Donnerin rakkaimpia töitä Loven ajoilta, tämä vastasi: ”tietysti Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa. Levyn biisit ovat omia sävellyksiäni, jotka edelleen kuulostavat hyviltä ja joita edelleen myös esitetään. Olen ylpeä muun muassa biiseistä Niin vähän on aikaa, Kuka kertoisi minulle ja Melkein sonetti Lauralle”.

Kaupallisesti menestyneempiä olivat kuitenkin Finnlevylle tehdyt kaksi albumia (Pepe & Paradise, 1973 ja Pepe & Paradise 2, 1975). Näiden levyjen musiikki koostui osin ulkomaisista käännöskappaleista ja osin Markku Johanssonin ja Pepe Willbergin sävellyksistä. Vaikka nämä levyt olivatkin enemmän päivän pop-musiikkia, löytyy levyiltä myös hyvin aikaa kestäneitä tulkintoja. Näitä ovat esim. Rauno Lehtisen alun perin jo 60-luvlla Laila Kinnuselle säveltämä ja silloin levyttämättä jäänyt Toiset meistä sekä Lasse Mårtensonin vuoden 1963 euroviisukarsintoihin säveltämä Marraskuu.

Keikoilla Paradise esitti hyvin monipuolista ohjelmistoa. Mukana oli paljon kansainvälisiä vaikutteita Chicagon ja Blood Sweet & Tearsin kaltaista souljazzia, Santana tyylistä lattarirytmiä sekä proge- ja jazz-vaikutteista musaa. Paradise oli hyvin kunnianhimoinen ja kansainvälinen bändi. 70-luvun alussa musiikillinen osaaminen oli arvossaan ja Paradisesta tuli erittäin suosittu esiintyjä.

Paradise esiintyi paljon myös radiossa ja televisiossa. Yhden talven meillä oli radiossa jatkuva ohjelma, muistelee Pave Maijanen. Markku Veijalaisen silloiselle Mainos TV:lle tekemässä Pinnalla -ohjelmassa Paradise oli vakiobändinä 17.1.-5.6.1972. Muutoinkin bändi vieraili ahkerasti TV:ssä ja radiossa. 70’s Radio Hits -albumin lisäksi Paradise -materiaalia onkin runsain mitoin ainakin Yleisradion arkistoissa.

Kuten yleensäkin, myös Paradisen miehistö vaihtui moneen otteeseen. Unde Lehtolan siirryttyä päätoimisesti Ylen musiikkitoimittajaksi, hankittiin hänen tilalleen fonistiksi ensin Paavo Honkanen, joka taas korvattiin pian Dannyn bändistä löydetyllä Kalle Fältillä. 1973 bändi oli suurimmillaan kahdeksan miehinen, kun toiseksi trumpetistiksi tuli mukaan nuori lahjakkuus Simo Salminen. Mutta Markku Johanssonin muut työt vievät pian miehen mennessään ja hän joutui jättämään Paradisen ennen -70 luvun puoliväliä. Pave Maijasen jouduttua inttiin 1974, tuli basistiksi Heikki ”Häkä” Virtanen.

Vuoden 1974 tienoilla tuli sitten Hurriganes ja rock’n’roll-buumi. Hurriganes jyräs kaikki siihen asti vaikuttaneet nuorisobändit kuten Paradise, Wigwam ja Pressa. Meillä ei ollu enää mitään asiaa lavoille sen jälkeen, kertoo Pepe. Me siirryttiin sitten sujuvasti Hesperiaa ja vastaaviin paikkoihin. Soitettiin Hesperiassa yks tai kaks kuukautta vuodessa.

Kun Pepeltä kysyy milloin Paradise sitten lopetti, saa vastaukseksi: ei se loppunu oikeestaan koskaan. Keikkoja vaan alko olla harvemmin. Ei ollu kuitenkaan paljon niin isoja ravintoloita, jotka olisi ollu halukkaita maksaan sellaisesta isoista bändeistä. Se vaan pikkuhiljaa levis siitä.

Paradise nimeä käytettiin vielä 70-luvun lopulla Ami Arvolan ja Salomonin levyillä. Mulla ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, eikä kenelläkään muullakaan Paradise -muusikolla. Ei ollu mitään syytä käyttää Paradisen nimeä noissa yhteyksissä, kuittaa Pepe nimirosvouksen.

Paradise on jättänyt hyviä muistoja mukana olleille. Pave Maijanen muisteli aikoinaan bändiin liittymistään: ”Paradise oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen minuun, ja oli mieletön tilanne, kun mä yhtäkkiä olin siinä bändissä. Silloin sydän heitti volttia. Markku Johansson on saanut aikaan, opettanut, esittänyt ja rutistanut minuun merkittävimmän musiikillisen kehityksen, mitä mulle on tähän asti tapahtunut. Tietenkin koko bändin myötävaikutuksella.”

Paradise oli hyvähenkinen bändi. Ei siinä tarvinnut mitään kasassapitäjää, mutta se tietenkin on totta, että Vilppu (Pepe) oli keula. Mä olin ainakin ylpeä sellaisesta keulajätkästä, muistelee Pave Maijanen.

 

 Sivun alkuunParadise tänään - Historia - Miehistöt

Nuottiviiva

Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä pyydän ilmoittamaan sähköpostitse. Kaikki muukin palaute on tervetullutta.

Älä kopioi toisten tekemiä sivuja tai sivujen sisältämää materiaalia. Älä siis tätäkään sivua. Jos sivuni kiinnostaa sinua, voit kopioimisen linkittää tämän sivukokonaisuuden pääsivun.
-- Kaikki oikeudet pidetään --
© 2003 Raimo Öystilä