Doctor's Special

Etusivu -  Historia  -  Uutisia  -  Pennut  -  Kuvia  -  Valiot   -  Vieraskirja 

Historiaa

Vuosi 1984 tuo mieleeni aivan erityisen kivan muiston. Oli elokuun 16. päivä ja Maifan-kennelissä odoteltiin keskikokoisen aprikoosivillakoiran pentujen syntymistä. Olin varannut narttupennun lemmikkikoirakseni.

Saksanpaimenkoiramme Ringo oli jo tullut vanhaksi ja liikkui vaivalloisesti. Ringo oli poikiemme Tuomaksen ja Timon paras leikkikaveri ja myös vahtikoira. Ei ollut Timonkaan mahdollista karata pihalta Hallatielle, sillä Ringo juoksi heti perässä ja nappasi hampaillaan pöksyistä kiinni.

Vaikka Ringo olikin maailman paras ja älykkäin koira, halusin kuitenkin pienen puudelin ikiomaksi lemmikiksi.

Olin odottanut ja jännittänyt koko päivän ja vihdoin Maire ja Veli-Matti ilmoittivat:”Nyt ne syntyivät, 4 urospentua.”

”Ei voi olla totta!” parahdin. 

”Syntyi vielä kaksi narttupentuakin.” jatkoi Maire pilke silmänurkassa.

Lämmin tunne valtasi mieleni ja tuo tunne joka alkoi, kun Maifan Red Roselady syntyi, on jatkunut jo yli 20 vuotta.

Edelleenkin ”Rosan linja” on vahvasti mukana kasvatustyössäni.

Esimerkiksi 3. polvessa ...................Doctor´s Special Flos Floreas

                         4.polvessa.....................Doctor´s Special Viva Estrellita

                  6.polvessa ……………Doctor´s Special Nadjuska

                          7.polvessa……………. Doctor´s Special avec Fantasie

                                           ……………. Doctor´s Special avec Felicité

Kuvia koirista valiogalleriassa.

Kiitänkin kaikkia mukana olleita aherruksestanne näyttelyissä, kilpailuissa ja kasvatustyössä.

Liisa Jussila

Liisa ja Doctor's Special Pink Parisienne

Liisa ja Doctor's Special Pink Parisienne "Bambi"









© Hanna Räsänen 2006