| Kiinalaiset ovat kautta
aikojen pitäneet puupionia maskottinaan sekä
onnen, rauhan ja varallisuuden symbolina.
Kansantarinat, runot ja esseet, jotka kertovat
puupionista ovat tuttuja jokaiselle kadunmiehelle
ja tarinat ovat levinneet niin taloon kuin tupaan
ympäri Kiinaa. Puupioneista on tehty maalauksia
ja monenlaiset käsityöntaidon näytteet ovat
saaneet innoituksensa ja taiteellisen muotonsa
sen majesteettisesta hahmosta. Kiinalaiset
kutsuvat puupionia nimellä Mudan. Tätä
hurmaavan kaunista ja taivaalliselta tuoksuvaa
pensasta kutsutaan Kiinassa yleisesti Kukkien
Kuninkaaksi. |
 |
| Pionin viljelyllä on
Kiinassa pitkät perinteet. Tutkimusten mukaan ja
historiallisiin kirjoituksiin nojaten voidaan
sanoa, että pioneja viljeltiin jo 2000 vuotta
ennen ajanlaskumme alkua. Pionin juurta käytettiin
lääkinnälliseti jo Keisareiden Huang ja Yan
valtakausina eli historia ulottuu yli 5000 vuoden
taakse. Kuuluisaa muinaisilta ajoilta periytyvää
pionin juuresta valmistettavaa kiinalaista
perinteistä lääkettä pidetään yhä
arvokkaana. Sitä käytetään edelleen
muunmuassa kuumeen alentamiseen, verenkierron
parantamiseen, veritulppien poistamiseen,
verenpaineen alentamiseen, yleisen vastustuskyvyn
lisäämiseen jne. |
| Sui dynastian (581 - 618) aikana puupionista
tuli kuuluisa ja arvokas koristekasvi. Ihmiset
olivat kesyttäneet villin luonnossa kasvavan
puupionin ja jalostivat kansanlääkkeenä käytetyn
puupionin puutarhojen katseenvangitsijaksi.
Talonpoikien viljelyn tuloksena puupionit
alkoivat ilmestyä kuninkaallisten ja ylhäisön
puutarhoihin ja tämä loi pohjan puupionien
koristekasvatukselle. Tang - dynastian (618 - 907)
aikoihin puupionien kasvatus sai todella tulta
alleen. Puupioneja istutettiin mahtavia määriä
Kuninkaallisten ja varakkaiden puutarhoihin.
"Puupioni, tuo todellinen taivaallinen
kaunotar, ei koskaan jätä synnyttämättä
yleistä kaaosta aloittaessaan kukintansa
Keisarillisessa kaupungissa."; kirjoitti
ihmisten intohimosta Puupionejaan kohtaan Tang
dynastian (618-907) aikainen runoilija Liu Yuxi.
Song dynastian (960-1279) aikohin puupionin
kasvatus oli levinnyt Keisarien ja ylhäisön
puutarhoista jo tavallisen kadunmiehen
harrastukseksi. Näiltä ajoilta ovat peräisin
mm. lajikkeet Yao Huang ja Wei Zi, joita
kutsutaan myös Kukkien Kuninkaaksi ja Kukkien
Kuningattareksi. Myös Er Qiao on yksi
vanhimmista ja arvostetuimmista lajikkeista. Sen
purppuraiset ja vaaleanpunaiset kukat ovat
saaneet nimensä Qiaon perheen kahden kauniin
sisaruksen mukaan, jotka elivät Wu keisarin
aikakaudella. |
| Mahtavien
hallitsijoiden valtakunnat ovat nousseet
ja tuhoutuneet aikojen kuluessa, mutta
vain suloisen kaunis puupioni on kestänyt
vuosituhansien myllerrykset, vajoten välillä
melkein unohduksen yöhön ja taas
nousten ylimmäksi ihailun ja
kunnioituksen kohteeksi. Tällä hetkellä
Puupionin kasvatus elää ennennäkemätöntä
nousukautta. Yleisissä puutarhoissa ympäri
Kiinan on puupioneille varattu erityisiä
alueita, jotka peittyvät keväällä
kukkamereen ja niiden parfyyminen tuoksu
täyttää ilman. Pääkasvatusalueilla järjestetään
kukinta-aikaan festivaaleja ja puutarhat
täyttyvät miljoonista vierailijoista
niin kotimaasta kuin ympäri maailmaa.
Pelkästään Luoyangin kaupungissa on
yli 2 miljoonaa puupionipensasta ja noin
500 eri lajiketta 90 hehtaarin aluella.
Kiinalaisten keskuudessa puupioni on
ollut rakastetuin, vaalituin ja
kunnioitetuin kukka sukupolvien ajan
Keisarista tavalliseen kadunmieheen. Väsymättömän
ja tinkimättömän tutkimustyön ja
jalostuksen tuloksena syntyy vuosittain
kymmeniä uusia lajikkeita, tällä
hetkellä niitä on yli 800 lajiketta. |

|
| Ylivertaisen
kiinalaisen omajuurisen puupionin
maailmanvalloitus on täydessä vauhdissa.
Nyt myös sinä voit päästä nauttimaan
tämän taivaallisen kiinalaisen
kaunottaren seurasta. |
|
|