Kanahaukalla on aina paikka suupohjalaisten petolintuharrastajien sydämessä. Mistä johtunee, että kanahaukka on niin suosittu laji? Kanahaukka on suurikokoinen ja näyttävä lintu, eikä reviirien paikantaminen ole ylivoimaisen vaikeaa. Olisiko suurin syy kuitenkin se, että suupohjalaisissa maastoissa monia muita petolintulajeja on kovin harvassa, kun tilannetta vertaa muuhun Etelä-Suomeen? Onneksi on kanahaukkoja.

Lisäväriä lajille antaa sen näihin päiviin asti jatkunut kiistanalaisuus. Siihen kiteytyy vanha petolintuviha, joka onneksi ja toivottavasti on vaipumassa historian hämärään.

Kanahaukkaseurannan tarkkuus on viime vuosina kohonnut niin korkealle, että aiempien vuosikymmenien pesämäärät näyttävät verrattain vaatimattomilta. Etsintäaktiivisuuden muututtua johtopäätösten tekeminen menneiltä vuosikymmeniltä on hankalaa.

Suupohjasta kerätyn aineiston sekä Suomenselän ja Keski-Pohjanmaan aineistojen tarkempi tutkiminen antaa vaikutelman, että kanahaukkojen reviiritiheys olisi ollut korkeimmillaan 3,5–4,0 asuttua reviiriä/ 100 km² vuosina 1981-1983 sekä uudelleen vuosina 1990-1992. Kun Suupohjan maa-ala on 5200 km², merkitsee se hyvinä vuosina 180-200 kanahaukkareviiriä koko Suupohjan alueella. Aallonpohjassaan alle 3 asuttua reviiriä/ 100 km² se olisi ollut vuosina 1985-1988 ja 1993-1998 tarkoittaen yhteensä noin 150 reviiriä.

Metsien hakkuiden aiheuttamaa pesämetsien katoamista kanahaukkakanta näyttäisi sopeutuvaisena lintuna kestävän melko hyvin. Sen sijaan samaan aikaan tapahtuva ravinnon vähentyminen on kanahaukoillekin liikaa.

Pylväskuva: Kanahaukan pesinnät (pylvään tumma alaosa) ja muut reviirit (vaalea yläosa) Suupohjassa vuosina 1969-1998. Murtoviiva osoittaa Suupohjan arvioidun kokonaisreviirimäärän. Vuoteen 1988 arvio on melko karkea, mutta sen jälkeen selvästi luotettavampi (arvio Jukka-Pekka Taivalmäki).