Jukka-Pekka Taivalmäki (Hippiäinen 2/1998)
Tuulihaukalla naru jalassa Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys


Tuulihaukka Kuva: Jukka-Pekka Taivalmäki Juhannuksen jälkeen 1997 tarkastin viimeisiä tuulihaukanpönttöjä Kauhajoella, kun huomasin, että eräästä ladonseinän pöntöstä sojotti tuulihaukan pyrstö. Naaras oli siis hautomassa ja onnistuin nappaamaan sen haaviin rengastusta varten. Ihmetys oli suuri, kun naaraalla roikkui jalassaan ohut 35 cm pitkä narunpätkä.

Naru oli noin 3 mm paksu, ja siihen oli tehty solmu keskelle. Narun oli ihminen kiinnittänyt jalkaan pehmeällä nahanpalalla, johon naru oli solmittu. Ensivaikutelma oli, että lintua olisi pidetty vangittuna haukkametsästystä varten. Mistä maasta naru mahtoi olla peräisin? Etäisin mahdollinen paikka olisi Pohjois- ja Länsi-Afrikka. Osa Suomessa pesivistä tuulihaukoista talvehtii siellä.

Pesintä oli yksi kesän myöhäisimmistä ja munia oli munittu vain kolme. Poikasia niistä kuoriutui vain yksi. Naaras oli nuori, yksivuotias lintu, eikä ollut ennestään rengastettu. Vaihdoin siis narun renkaaseen.

Suomen Kansallismuseon Konservointilaitoksen nahka-asiantuntija Helena Euksela tutki mikroskoopilla nahkaa ja näki siitä seuraavaa: Nahan ulkopinta on pääosin mustunut ja turmeltunut oltuaan sään vaihtelulle ja kulutukselle altiina jo pitkään ennen kuin se on laitettu linnun jalkaan. Nahka on voitu leikata esimerkiksi vanhasta tossusta tai hevosen satulasta. Nahka on kasviparkittua, mikä on yleinen parkitsemistapa monissa maissa. Parkitseminen on luultavammin tehty kotioloissa kuin tehtaassa. Nahka ei ole peräisin lehmästä, lampaasta tai muusta kotieläimestä. Nahka on otettu peurasta (esimerkikisi saksanhirvestä), porosta tai antiloopista. Niiden nahat ovat niin samankaltaiset, että eroa ei voida tehdä. Nahka on ollut noin 50–100 vuotta vanhaa jo silloin kun se on pantu linnun jalkaan.

Narun punos on harvinainen ja sellaista ei käytetä eikä myydä esimerkiksi Suomessa. Samaa punomistapaa käytetään vanhoissa unkarilaisissa ratsupiiskoissa. Narun materiaali on hyvin pehmeää ja se voi olla sillaa. Narun punos on tasalaatuinen ja sileä ja se voi siksi olla tehdastekoinenkin eikä välttämättä käsin tehty. Afrikka punoksen alkuperäpaikkana on mahdollinen, mutta ei todennäköinen.

Unkari ja sen naapurimaat ovat kuvaan sopivia narun lähdemaita, sillä vuonna 1996 pesi kaksi Tsekinmaassa rengastettua tuulihaukkanaarasta 1 ja 3 kilometrin päässä pöntöstä. Toinen naaraista oli rengastettu pesäpoikasena, kun toinen oli rengastettu aikuisena talvehtijana.

Rengastustoimiston mukaan narulöytö oli erikoinen; naruja ei aiemmin ole Suomessa tavattu petolintujen jaloissa. Rengastustoimiston johtaja Pertti Saurola toimitti narun tsekkiläisen lintututkijan katsottavaksi. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, olisiko se paikallista alkuperää, mutta kertoi että tuulihaukkaa ei normaalisti kelpuuteta metsästyshaukaksi. Lisäksi metsästyshaukoilla naru tapaa olla molemmissa jaloissa, ettei narusta tarttuminen riuhtaisisi yhtä jalkaa. Näin ollen tuulihaukka onkin todennäköisesti ollut vain ihmisen lemmikkinä.

Tuulihaukka saalistaa vain pikkueläimiä, eikä siksi sovellu haukkametsästykseen. Metsästyshaukkoina käytetään muiden muassa tunturihaukkoja, muuttohaukkoja, kotkia ja kanahaukkoja.

Kuin vahvistuksena tälle narulöydölle Ismo Nousiainen teki kiinnostavan löydön kesällä 1998. Eräällä hänen pyydystämällään tuulihaukkanaaraalla oli jalkaan kiinnitetty metallinen prikka (rinkula). Se oli kiinni jalassa muovisella pussin vetosulkijalla, jollaisia käytetään ainakin teollisuudessa. Ilmeisesti prikan läpi on joskus mennyt naru, jolla haukkaa on pidetty vangittuna.


Takaisin
Viimeksi muokattu 10.1998 © Ismo Nousiainen ym.
Kommentit ja viestit Ismo.Nousiainen@dlc.fi