Patrik Byholm
Kristiinankaupungin saaristolinnusto 1995 Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
Suupohjan linnusto on rikkaimmillaan rannikolla. Alueelliset saaristolintujen laskennat ovat kuitenkin lähes puuttuneet ennen tätä laskentaa. Kristiinankaupungin saaristolinnusto osoittautui monipuoliseksi. Pesimälajisto ja parimäärät ovat kuitenkin muuttuneet monella tapaa viime vuosikymmeninä. Saaristoon on ilmestynyt uusiakin pesimälajeja, kun toiset lajit ovat menettäneet asemiaan.
Alla oleva teksti on lyhennelmä Hippiäisessä (3/1996) julkaistusta artikkelista (IN).

Tutkimusalue ja inventointimenetelmät
Inventoitujen lajien pesivät parimäärät
Yhteenveto

Johdanto

Suomessa on jo kauan seurattu saaristolintujen kannanvaihteluja. Parhaiten tunnettuihin saariryhmiin kuuluvat mm. Haapasaari itäisellä Suomenlahdella, Söderskär Porvoossa ja Valassaaret Merenkurkussa (Hilden ja Hario 1993), joissa linnustoa on seurattu jo vuosikymmeniä.

Muutamilla alueilla seurannat aloitettiin jo 1900-luvun alussa. Niistä tunnetuin on ehkä Tvärminnen saaristo Hangon nieminmaan kaakkoispuolella. Sen lisäksi monia uhanalaisia saaristolintulajejamme on seurattu hyvinkin intensiivisesti, mm. merikotka (Haliaetus albicilla), merikihu (Stercorarius parasiticus) ja räyskä (Sterna caspia) kuuluvat tähän ryhmään (mm. Stjernberg ym. 1990, Hilden ja Hario 1993).

Vaikka suuri osa Suomen saaristosta on aika hyvin tunnettu ja inventoitu, löytyy sieltä täältä vielä alueita, joilla saaristolintukantoja ei ole koskaan inventoitu perusteellisemmin. Esimerkki tällaisesta alueesta on Etelä-Pohjanmaan kapea saaristovyöhyke, missä meidän tutkimuskohteemme, Kristiinankaupunki, sijaitsee.

Ainoa selvitys, jossa koko Kristiinankaupungin saaristo on käyty läpi lienee tehty 1970-luvulla kunnan luontoinventoinnin yhteydessä (Lundberg 1978). Tämän selvityksen tarkoitus oli antaa yleiskuva koko kunnan luonnosta, ja siksi ainoastaan tietyt saaret ja luodot oli otettu siihen mukaan. Tästä johtuen luontoinventointi ei anna selvää kokonaiskuvaa saariston lajistosta, puhumattakaan eri lajien parimäärästä.

Tämän lisäksi Kristiinankaupungin saariston linnustosta on julkaistu ainoastaan muutama artikkeli, jotka kuitenkin ovat varsin puutteellisia (mm. Höglund ja Nordström 1942, Klockars 1943, Nordström 1951). Uusimpia ovat lajikohtaiset selvitykset (Lundberg ja Väisänen 1979, Haldin 1988). Muutamat lajit, kuten merikihu ja räyskä, ovat rengastuksen ansiosta paremmin tunnettuja.

Viime vuosina saaristolintujen lukumäärässä ja levinneisyydessä on tapahtunut varsin suuria muutoksia. Menestyjiin kuuluvat mm. kyhmyjoutsen (Cygnus olor), merihanhi (Anser anser) ja harmaalokki (Larus argentatus) (mm. Ulfvens ja Hästbacka 1991, Hilden ja Hario 1993).

Haahkakanta on selvästi vahvistunut, joskin aivan viime vuosina kanta on ehkä hieman pienentynyt. Tämä muutos on ollut huomattavissa erityisesti lajin esiintymisalueen reunoilla (Hario ym. 1992, Kilpi ja öst 1995). Istutetun kanadanhanhen (Branta canadensis) levinneisyysalue on viime vuosina voimakkaasti kasvanut (Hilden ja Hario 1993). Häviäjiin kuuluvat lapasotka (Aythya marila), selkälokki (Larus fuscus), räyskä, riskilä (Cepphus grylle) ja suurin osan kahlaajista.

Arvioimme vaimoni kanssa lintukantoja Kristiinankaupungin saaristossa kesällä 1995 selvittäen yllä mainittujen sekä muiden lajien esiintymistä.

Alkuun

Tutkimusalue ja inventointimenetelmät

Tutkimusalue kattaa koko Kristiinankaupungin n. 50 km pitkän ja keskimäärin ainoastaan 2 km leveän saaristovyöhykkeen. Yhteensä 110 kohdetta (enimmäkseen saaria ja luotoja, harvemmin mannerkohteita) inventoitiin.

Mannerrannikko jätettiin inventoinnin ulkopuolelle, sillä ainoastaan harvat lintuparit pesivät siellä tiheän kesämökkiasutuksen johdosta. Suurin osa kohteista (47 kpl) on ulkosaaristolle tyypillisiä pieniä (<3 ha) puuttomia luotoja tai luotoryhmiä, mutta myös samankokoisia sisäsaaristolle ominaisia luotoja (14 kpl), suurempia (3–7 ha) ulkosaarimaisia puuttomia tai osittain puita kasvavia saaria (22 kpl) sekä muutamia isoja (>7 ha) metsäsaaria (13 kpl) on edustettuna. Lisäksi otettiin mukaan matalia merenlahtia, jokisuistoja ja fladoja (13 kpl) sekä Härkmerifjärden.

Lintulaskennat tehtiin kahdessa erässä. Ensimmäinen intensiivisempi laskenta suoritettiin toukokuun alussa (4.5.–11.5.) ja toinen heinäkuun alkupuoliskolla (4.7.–10.7.). Ensimmäisessä jaksossa laskettiin kaikki lajit, ja lintukantojen suuruudet arvioimmme pääasiallisesti tämän ensimmäisen laskennan perusteella. Heinäkuussa aikaisemman laskennan laji- ja pariluvut tarkastettiin ja korjattiin.

Käytimme kolmea eri laskentamenetelmää. Nopein menetelmä oli ajaa moottoriveneellä aivan saaren läheisyyteen ja laskea linnut (ks. Andersson ja Staav 1981, myös Haldin 1988). Tämä menetelmä sopii ainoastaan tietyille lajeille (parhaiten kyhmyjoutsenelle, kanadanhanhelle, uikuille, sotkille, haahkalle, pilkkasiivelle) ja käytimme sitä enimmäkseen ensimmäisen jakson aikana toukokuussa.

Kyhmyjoutsen- ja kanadanhanhiparit laskettiin suoraan pesälöytöjen perusteella, mutta myös reviiriä pitävät linnut katsottiin pariksi. Sukeltajasorsat ja uikut laskimme siten, että sekä parien että yksinäisten paikallisten koiraiden katsottiin edustavan pesiviä pareja.

Tätä laskutapaa käytimme myös puolisukeltajasorsien ja osittain myös merihanhen kohdalla, vaikka menetelmä näiden lajien kohdalla ei ole paras mahdollinen. Myös riskilät laskettiin veneestä heinäkuussa (kahden linnun katsottiin olevan yksi pesivä pari). Suuremmassa riskiläyhdyskunnassa nousimme kuitenkin maihin. Kahlaajien katsottiin olevan pesiviä, jos saarella havaittiin varoittelevia yksilöitä (1–2 kpl = 1 pari, 3–4 = kaksi paria jne.).

Lokkien ja tiirojen parimäärät (lukuunottamatta merilokin, merikihun ja räyskän, jotka laskimme suoraan) arvioitiin laskemalla luodon ympäristössä oleskelevat linnut. Saatu yksilömäärä jaettiin kahdella (naaraita ja koiraita oletetaan olevan paikalla samassa suhteessa).

"Venemenetelmä" on nopea ja linnuille aiheutettu häiriö minimoidaan, kun maihinnousu vältetään. Tulos ei kuitenkaan ole yhtä tarkka kuin pesälaskennalla saatavat tulokset. Luodoilla laskimme lokkien ja tiirojen pesät ainoastaan kontrollisaarilla, muuten käytimme pesälaskentamenetelmää enimmäkseen vain isoimmilla saarilla, joissa venemenetelmä olisi epäluotettava. Kontrollisaarilla laskimme lokkien ja tiirojen lisäksi myös muiden lintulajien pesät ja parit.

Kolmatta menetelmää, pistelaskentaa, käytimme ainoastaan merenlahdilla. Riippuen merenlahden, jokisuiston tai fladan koosta laskimme linnut 1–8 kertaa eri paikasta käsin. Lintujen parimäärät on esitetty taulukossa 1.

Alkuun

Taulukko 1.Pesimälinnusto tutkituilla alueilla Kristiinankaupungin saaristossa 1995 (parit yhteensä). Luhtahuitin ja luhtakanan arvot edustavat äänteleviä koiraita.

Koodien selitys
h = laji on helppo laskea, virheluokka 1-4 paria
hh = laji on helppo laskea, virheluokka 5-10 paria
v = laji on vaikea laskea, virheluokka 1-4 paria
vv = laji on vaikea laskea, virheluokka 5-10 paria
vvv = laji on erittäin vaikea laskea, virheluokka 11-20 paria

Laji
Pareja
Tarkkuus
Laji
Pareja
Tarkkuus
kalalokki
naurulokki
haahka
tukkasotka
lapintiira
harmaalokki
kalatiira
selkälokki
telkkä
tukkakoskelo
isokoskelo
pikkulokki
sinisorsa
silkkiuikku
kyhmyjoutsen
karikukko
tavi
punajalkaviklo
törmäpääsky
lapasorsa
kanadanhanhi
merilokki
pilkkasiipi
haapana
nokikana
västäräkki
832
599
591
441
356
351
149
118
101
84
82
82
78
68
63
57
56
49
47
42
40
40
39
36
36
35
hh
hh
hh
hh
hh
hh
h
h
vv
vv
vv
h
vvv
v
t
hh
vv
h
vv
v
t
t
v
vv
h
vv
merihanhi
meriharakka
varis
riskilä
lapasotka
härkälintu
mustakurkku-uikku
jouhisorsa
rantasipi
taivaanvuohi
merikihu
ristisorsa
isokuovi
kivitasku
räyskä
tylli
luotokirvinen
luhtahuitti
kurki
laulujoutsen
ruskosuohaukka
luhtakana
liro
töyhtöhyyppä
harmaasorsa
kuikka
32
31
29
23
21
20
19
18
17
15
12
12
10
10
10
9
6
5
4
3
2
2
2
2
1
1
v
h
h
h
h
v
v
v
vvv
vvv
t
v
t
h
t
t
v
h
t
t
h
h
t
t
v
t

Taulukko 2. Eräiden lintulajien kannat Selkämerellä 1990-luvun alussa (Hild‚n & Hario 1993) ja Kristiinankaupungissa (tämä tutkimus) sekä parimääränä että prosentteina koko Selkämeren kannasta.

Laji Selkämeri Kristiinankaupunki
  parit parit %
kyhmyjoutsen
merihanhi
ristisorsa
lapasotka
haahka
pilkkasiipi
tukkakoskelo
isokoskelo
meriharakka
tylli
punajalkaviklo
karikukko
merikihu
kalalokki
selkälokki
harmaalokki
merilokki
räyskä
kalatiira
lapintiira
riskilä
luotokirvinen
210
140
25
150
4900
600
500
500
250
40
600
500
45
3500
350
2200
160
24
350
3000
200
150
63
32
12
21
591
39
84
82
31
9
49
57
12
832
118
351
40
10
149
356
23
6
30
23
48
14
12
7
17
16
12
23
8
11
27
24
34
16
25
42
43
12
12
4

Alkuun

Yhteenveto

Kaikkiaan löysimme 4575 pesivää saaristolintuparia (37:stä tarkemmista esitetyistä lajista). Kalalokki (832), naurulokki (599), haahka (591), tukkasotka (441), lapintiira (356) ja harmaalokki (351) olivat runsaslukuisimmat. Niiden osuus saaristolintujen koko parimäärästä Kristiinankaupungissa oli 3170 paria eli 69 % (taulukko 1).

Runsaslukuisimmat lajiryhmät olivat:
1. lokit (viisi lajia), yhteensä 1982 paria ja 43 % linnuista
2. sukeltajasorsat (seitsemän lajia), yhteensä 1359 paria ja 30 % linnuista
3. tiirat (kolme lajia), yhteensä 515 paria ja 11 % linnuista

Useimpien tarkasteltujen lajien (28 kpl) kannat käsittävät enemmän kuin 20 paria, ja ainoastaan yhdeksän lajin kannat olivat pienempiä (taulukko 1). Vaikka Kristiinankaupungin saaristo on pieni, sen lajidiversiteetti on korkea.

Monien lajien kuten kyhmyjoutsenen, kanadanhanhen, harmaalokin ja merikihun kannat ovat selvästi kasvaneet, kun taas lapasotkan, selkälokin, riskilän ja monien kahlaajien kannat ovat pienentyneet. Etenkin selkälokin osalta tilanne näyttää aika huonolta alhainen poikastuotto huomioon ottaen (ainakin kontrolliyhdyskunnassa), vaikka parimäärä onkin suhteellisen korkea.

Kesä 1995 oli myös muiden lajien osalta huono pesimisvuosi. Esimerkiksi haahka ja lapintiira epäonnistuivat perusteellisesti. Samoin pikkulokin pesintä epäonnistui suurelta osin. Kylmä ja tuulinen sää heinäkuun alkupuoliskolla on mahdollinen selitys ainakin joidenkin lajien (lapintiira, pikkulokki) huonoon pesimistulokseen. Myös petoeläimet voivat aiheuttaa saaristossa kohtalokkaita seurauksia. Etenkin riskilä on erittäin herkkä minkkituhoille.

Monien lajien, esimerkiksi ristisorsan ja kalatiiran, yllättävän runsas esiintyminen on ilahduttavaa ja mielenkiintoista. Erityisesti syyt kalatiiran runsaaseen esiintymiseen Kristiinankaupungissa ovat kiinnostavia.

Todennäköinen selitys kalatiiran, ja myös monien muiden lajien runsaudelle on se, että elinympäristöt ovat Kristiinankaupungin saariston pienuudesta huolimatta vaihtelevia. Monien pikkubiotooppien ansiosta kaupungin saaristossa esiintyy useita lajeja, jotka puuttuvat tai ovat harvalukuisempia lähialueillakin.

Kaupunginrajojen sisälläkin on alueita, jotka ovat tiettyjen lajien erityisessä suosiossa. Esimerkiksi kaupungin pohjoisosissa esiintyy erittäin vähän pesiviä puolisukeltajasorsia, kun taas lokki-, tiira- ja tukkasotkakannat ovat suuria. Skaftungissa pesii suhteellisesti enemmän merihanhia, puolisukeltajasorsia ja kahlaajia. Eräät lajit, kuten kyhmyjoutsen, esiintyvät tasaisesti koko saaristossa.

Alkuun


Takaisin
Viimeksi muokattu 3.1998 © Ismo Nousiainen, Patrik Byholm
Kommentit ja viestit Ismo.Nousiainen@dlc.fi