Jukka Haapala, Jari Korhonen & Pertti Saurola

Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys Suomen petolintuvuosi 1995:
alamäen alkuliukua

Summary Breeding and population trends of common raptors and owls in Finland in 1995


Teksti on lyhennetty Hippiäinen 2/1996 julkaistusta artikkelista ja siitä puuttuvat lehdessä olevat kuvat ja tarkemmat taulukot (IN).

Mennyt petolintuvuosi muistetaan vuotena, josta piti tulla oikein hyvä vuosi. Mutta pöllöjen alkuun päässeitä pesintöjä kohtasikin ennätyksellinen tuho, alamäki alkoi. Myös varpushaukan pesintä epäonnistui. Harvoja menestyjiä olivat tuuli- ja ruskosuohaukka, joiden pesäpoikasia rengastettiin Suomessa ennätyksellisesti. Lapissa piekanat ja hiiripöllöt olivat täysin kateissa jo kolmatta vuotta.

Saatteeksi

Valtakunnalliset petolintukatsaukset on vuodesta 1983 lähtien julkaistu LYL:n Lintumies- ja sittemmin BirdLife Suomen Linnut-lehdessä. Nyt on kuitenkin ilmennyt, että Linnut-lehti ei enää anna palstatilaa vuotuisten petolinturaporttien julkaisemiseen. Vuoden 1994 kooste (Haapala ym. 1995) jäänee siten lehden viimeisimmäksi valtakunnallisen petolintuseurannan tuloksia esitteleväksi kirjoitukseksi. Ihmettelemme suuresti BirdLife Suomen pää- äänenkannattajan piittaamattomaksi muuttunutta asennetta järjestön omissa jäsenyhdistyksissä aktiivisesti toimivia satoja petolintuharrastajia kohtaan. Harrastajavoimin kerättyjen valtakunnallisten tulosten julkaisufoorumin tulisi tietenkin olla valtakunnallinen harrastajalehti! Luulisi myös BirdLife Suomen pyrkivän kaikin tavoin tukemaan seurantatutkimuksia, koska seuranta on eräs suojelun tärkeimmistä peruskivistä.

Harkinnan jälkeen katsoimme, että on parempi sittenkin saattaa palaute petolintuharrastajien käsiin edes aluelehden välityksellä, jotta tieto leviäisi eikä jäisi pelkästään rengastajille ja muille osanottajille jaettavan monisteen varaan. Aluksi oli tarkoitus julkaista vain pelkät kuvat ja taulukot, mutta pian ymmärsimme, että ne edellyttävät tuekseen muutamia selventäviä kommentteja ja reunahuomautuksia. Taulukoiden sisältämän valtavan tietomäärän perusteellisen tarkastelun jätämme tarkkasilmäisen lukijan itsensä tehtäväksi. Edellä mainituista syistä tämä kirjoitus jää hieman suppeammaksi kuin monet aiemmat yhteenvedot.

Aineisto

Petolintukantojen seurantaprojekti aloitettiin ruutuseurantana vuonna 1982. Kannanvaihtelua seurantaruuduilla kuvaavat käyrät kuvassa 2 perustuvat vuoden 1995 osalta kaikkiaan 103 takseeratun petoruudun tuloksiin. Takseerattujen ruutujen lukumäärä jäi nyt jo toisena perättäisenä vuonna alle 110:n ja on samalla seurannan historian ylivoimaisesti alhaisin. Toivomme, että kyseessä on vain tilapäinen notkahdus ja että rengastajien innostus ei suinkaan olisi hiipumassa tähän maailmalla suurta tunnustusta ja yksimielistä ihailua osakseen saavuttaneeseen hankkeeseen!

Ruutuseurannan lisäksi rengastajilta kerättiin viimeksi kuluneiden 10 vuoden tapaan tiedot kaikista heidän tietoonsa tulleista (myös ruutujen ulkopuolisista) petolintujen pesinnöistä. Tietojenkeruulomakkeen (ns. petolinturengastajan yhteenvetolomake) palautti yhteensä 268 rengastajaa ja neljä muuta lintuharrastajaa.

Edellisenä vuonna tarkastettujen pesäpaikkojen ennätysluku (46 000) ylitettiin tavan mukaan: nyt käytiin läpi yli 47 000 potentiaalista petolintujen pesäpaikkaa.

Haukkavuosi

Mehiläishaukan reviirien määrä ruuduilla on koko seurannan ajan pysytellyt varsin vakaana. Pesämäärien rajuun heittelehtimiseen ei kannata kiinnittää liiemmälti huomiota, sillä käyrän heilahtelut eivät ole yleistettävissä ruutujen ulkopuolelle, eivätkä pienen aineiston vuoksi välttämättä vastaa todellisuutta edes itse ruuduilla. Mehiläishaukan poikuekoko (isoja poikasia/poikaspesä) oli seurantajakson korkein ja pesimistuloskin keskiarvon yläpuolella.

Ruutuseuranta ei sovellu ruskosuohaukkakannan seurantaan. Petolinturengastajan yhteenvetolomakkeella lajin pesintöjä ilmoitettiin ennätyksellisen paljon, ja myös rengastettujen poikasten määrä kipusi uuteen ennätykseen (315).

Sinisuohaukan reviirejä osuu ruuduille vuosittain harvakseltaan. Lisäksi laji pesii laajalla alueella ja sen esiintymisen painopiste vaihtelee vuosittain.

Vuoden 1983 huipun jälkeen kanahaukkakanta on vakiintunut jokseenkin nykyiselle tasolleen. Lähes viidennes löydetyistä pesistä tuhoutui, ja keskimääräinen tuhoutumisprosentti (18,6) nousikin koko tutkimusjakson korkeimmaksi. Alueellisesti eniten kanahaukan aloitettuja pesintöjä tuhoutui Pohjois-Pohjanmaalla (35,8 %) ja Kemin-Tornion seudulla (34,6 %). Koko maan pesimistulos oli 10-vuotisjakson toiseksi huonoin.

Hieno varpushaukkavuosi 1990 näyttää jääneen yksittäiseksi piikiksi, mutta kantaa kuvaava populaatioindeksi on 1990-luvulla asettunut selvästi edeltävää vuosikymmentä korkeammalle tasolle, mihin ehkä osaltaan on vaikuttanut myös pesienetsintätekniikan tehostuminen. Vuonna 1995 varpushaukan pesinnän kaikki tunnusluvut, niin pesyekoko, poikuekoko kuin pesimistuloskin, olivat 10-vuotisen tutkimusjakson alhaisimmat.

Hiirihaukkakanta on seurantavuosien ajan pysytellyt jokseenkin vakaana, mutta huonot myyrävuodet heijastuvat ruuduilla löydettyjen pesien määrissä notkahduksina kuten pöllöilläkin.

Harvoista aloitetuista piekanan pesinnöistä peräti 75 % tuhoutui ja pesimistulos lilliputtiaineistosta laskettuna oli jakson ylivoimaisesti kehnoin: vain 0,38 poikasta aloitettua pesintää kohti.

Tuulihaukan pesiä osui ruuduille ennätyksellisesti (osittain tehostuneen pöntötyksen ansiosta), mutta asuttujen reviirien määrissä jäätiin hieman huippuvuodesta 1992. Tuulihaukan poikasia rengastettiin ennätykselliset 2870.

Ampuhaukan kannankehitys on selvästi laskeva. Kaikesta huolimatta pesimistulos kohosi uuteen ennätykseen (3,65).

Nuolihaukan pesämääriä kuvaavan käyrän raju hoipertelu johtuu mehiläishaukan tapaan ainoastaan pienestä aineistosta. Keskimääräinen pesyekoko oli tutkimusjakson pienin.

Pöllövuosi

Sarvi- ja helmipöllön sekä reviirejä että pesälöytöjä kuvaavat käyrät vuosittain vaihtelevat vuosittain suurella amplitudilla ja keskenään yhdenmukaisesti. Sen sijaan huuhkajan ja Strix-lajien käyrissä pesälöytöjen määrä putoaa lamavuosina reviirien määrää rajummin. Selitys piilee tietenkin siinä, että ensinmainitut siirtyvät (jos kykenevät) pesimään sinne missä ravintoa on tarjolla, viimeksi mainitut sen sijaan pysyttelevät valtaosaksi reviireillään, mutta jättävät laman kurimuksessa pesimättä.

Kaikkien ennusmerkkien mukaisesti ainakin eteläiseen Suomeen oli lupa odottaa pöllöjen pesintöjen huippuvuotta, mutta toisin kävi. Myyräkannat romahtivat jo varhain maaliskuussa. Esimerkiksi Kanta-Hämeen alueella karkeasti ottaen puolet viirupöllöpareista jätti tyystin pesimättä, ja aloitetuista pesinnöistä puolet jäi munille. Suopöllöä lukuun ottamatta pöllöjen pesintöjä tuhoutui kaikilla lajeilla ennätyksellisen paljon, tuholuvut vaihtelivat vajaasta neljäsosasta lähes kolmasosaan.

Huuhkajan pesintöjen määrä ruuduilla ei noussut lähellekään huippuvuosien 1988-89 tasoa. Huuhkajakanta on kuitenkin ruututulosten perusteella edelleenkin hitaasti voimistumassa. Huuhkajan keskimääräinen pesyekoko (2,25) oli jakson pienin ja pesimistulos (1,43) puolestaan toiseksi huonoin.

Hiiripöllö oli lähes täysin kateissa jo kolmantena vuonna peräkkäin: koko maasta ilmoitettiin vain seitsemän aloitettua pesintää. Viimeisin hyvä hiiripöllövuosi oli 1989.

Varpuspöllön pönttöjä tarkastettiin n. 10 % enemmän kuin edellisenä vuonna (taulukko 1). Asuttuja reviirejä kuvaavan käyrän jyrkkä nousu voitaneen sekin lukea lähes yksinomaan aktiviteetin kasvusta johtuvaksi. Pesintöjen ennätyksellisen tuhoutumisprosentin (29,9) myötä pesimistulos (3,00) jäi koko seurantajakson ylivoimaisesti kehnoimmaksi.

Lehtopöllökantaa kuvaava populaatioindeksi näyttää lievästi nousujohteiselta, ja etenkin pesintöjen määrän taso ruuduilla on noussut. Odotettavissa on kuitenkin raju kannanleikkaus, kun kuolonkevään 1996 vaikutukset saadaan selvitettyä. Pesinnän kaikki tunnusluvut olivat keskinkertaisia, paitsi ennätyskorkeuteen (22,6) kivunnut tuhoutumisprosentti.

Viirupöllökanta on koko seurannan ajan pysytellyt kuta kuinkin samalla tasolla. Viirupöllön pesintöjä tuhoutui suhteellisesti vieläkin enemmän kuin lehtopöllön (peräti 26,3 %). Sekin oli uusi ennätys. Viirupöllön pesimistulos (1,73) sellaisena vuonna, josta piti tulla hyvä vuosi, on kovin alhainen.

Lapinpöllön pesintä sujui keskinkertaisesti, ja pesinnöistä muiden pöllöjen tapaan tuhoutui lähes kolmannes.

Kuten pöllövuoden yleiskuvaan sopii, myös sarvipöllön pesintöjen tuhoutumisprosentti kipusi uuteen ennätykseen.

Suopöllön pesinnän tunnusluvut olivat sangen keskinkertaisia. Mutta ainoana poikkeuspöllönä sen pesintöjä ilmoitettiin tuhoutuneen verraten vähän: vain 6,3 %, mikä on aiempien seurantavuosien monasti pienehköön aineistoon perustuvan vertailusarjan pienin lukema.

Helmipöllön vuoden 1989 huippuesiintyminen ruuduilla hakee yhä vertaistaan. Pesimistulos (2,57) oli miltei pohjavuoden luokkaa ja lähes joka kolmas aloitettu pesintä tuhoutui ennen rengastuskäyntiä. Helmipöllön pesimisprosentti (aloitettujen pesintöjen osuus suhteutettuna tarkastettujen kolojen määrään) oli korkeimmillaan Kainuussa (11,0 %) ja Kemin-Tornion seudulla (8,9 %), mutta jäi koko maan aineistosta laskettuna alhaiseksi (3,0 %) jokseenkin koko eteläisessä Suomessa vallinneen helmipöllötyhjiön vuoksi.

Lopuksi

Kevään 1996 ennakkotiedot ovat jo ehtineet kieliä pöllöjen pesintöjen katovuodesta Etelä-Suomessa, paikoin runsaistakin pesinnöistä Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa ja joidenkin lajien vuosikymmeniin ennätyksellisimmästä runsaudesta Kainuussa. Kaikki selviää aikanaan, kun seuraava vuosikatsaus saadaan koottua ja sopiva julkaisufoorumi löydetään. Muistathan ilmoittaa havaintosi!

Erityisesti toivomme, että hiipumassa oleva innostus ruutuseurantaa kohtaan saisi uutta puhtia: perustettaisiin joukolla uusia ruutuja ja ryhdyttäisiin takseeraamaan myös entisiä jo kerran lopetettuja ruutuja, joille vertailutulokset takavuosilta ovat valmiiksi olemassa.

Loppuponneksi ja kannustukseksi kaikille petolintuharrastajille haluamme esittää otteen ruotsalaisen seuranta-auktoriteetin Sören Svenssonin Vår Fågelvärldissä (2/1992) esittämästä arviosta, joka koski suomalaisia linnustonseurantahankkeita. "Flertalet av verksamheterna har vi också i Sverige. Men ett program som nog är unikt är det som kallas Raptor Grid (petolintujen seuranta)... Det låter som om det skulle vara alldeles omöjligt att få volym på en så krävande verksamhet, men med finsk sisu har faktiskt detta program utvecklats framgångsrikt."


Todetut päiväpetolintujen pesintöjen määrät lajeittain.
The numbers of active nests of raptors detected in 1995.

 
 
 
Pesintöjä
Active nests
 
Reviirejä yht.
Occupied terr.
 
Kannanarvio
Population estimate
(Saurola 1985)
Mehiläishaukka PERAPI
Kanahaukka ACCGEN
Varpushaukka ACCNIS
Hiirihaukka BUTBUT
Piekana BUTLAG
Sinisuohaukka CIRCYA
Ruskosuohaukka CIRAER
Nuolihaukka FALSUB
Ampuhaukka FALCOL
Tuulihaukka FALTIN
102
891
346
605
12
26
118
149
35
754
356
1230
632
1108
37
143
197
327
99
1002
5000
6000
10000
8000
2500*
3000*
230
2000
2000
1500*
Yhteensä/Total 3038 5131  


Todetut pöllöjen pesintöjen määrät lajeittain.
The numbers of active nests of owls detected in 1995.
 
 
 
Pesintöjä
Active nests
 
Reviirejä yht.
Occupied terr.
 
Kannanarvio
Population estimate
(Saurola 1985)
Huuhkaja BUBBUB
Hiiripöllö SURULU
Varpuspöllö GLAPAS
Lehtopöllö STRALU
Viirupöllö STRURA
Lapinpöllö STRNEB
Sarvipöllö ASIOTU
Suopöllö ASIFLA
Helmipöllö AEGFUN
387
7
274
523
726
50
207
41
563
1004
9
620
782
1258
58
324
109
1149
2500
4000*
2500
2000
3000
1000*
5000*
5000*
15000*
Yhteensä/Total 2778 5313  


Summary
Breeding and population trends of common raptors and owls in Finland in 1995

The nation-wide monitoring study (started in 1982) on common birds of prey continues. Bird ringers and other amateur ornithologists searched for nests and territories in 103 study plots (10 x 10 km, national grid). Additional breeding data also outside the study plots have been requested from ringers since 1986: in 1995, a new record again of more than 47 000 potential nest sites were checked, 5 800 active nests and 10 500 occupied territories were found.

Most of the populations have remained at the same general level during the last 14 years, although the numbers of microtine specialists have fluctuated widely from year to year. The wide and irregular fluctuation in the numbers of nests of Pernis apivorus and Falco subbuteo is due just to a small number of nests found.

Most of southern Finland suffered from a sudden decline in numbers of microtines already in March 1995. Consequently, the percentage of unsuccessful nests of Glaucidium passerinum, Strix aluco, Strix uralensis, Asio otus and in addition, Accipiter gentilis, was higher than ever. The average clutch size, the brood size and the breeding success of Accipiter nisus were lower than ever during the last 10 years. Lapland was silent for the third year: only 2 out of just 8 reported active nests of Buteo lagopus raised big young, Surnia ulula was totally away.

Finally, Circus aeruginosus (315) and Falco tinnunculus (2870) scored new Finnish records of ringed nestlings.


Takaisin
Viimeksi muokattu 3.1998 © Ismo Nousiainen ym.
Kommentit ja viestit Ismo.Nousiainen@dlc.fi