Havaintoja vuodelta 2010 Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys | Joulukuu | Marraskuu | Lokakuu | Syyskuu | Elokuu | Heinäkuu |
| Kesäkuu | Toukokuu | Huhtikuu | Maaliskuu | Helmikuu | Tammikuu |

| Suupohjaan saapuneet lajit - kevät 2010 |
| Havaintoja koskevat lyhenteet | Havainnoijat |

Sivuja päivitetään havaintojen ilmoittamisen tahtiin. Retkeilysesonkina havaintoja kertyy lähes päivittäin, vilkkaimpaan aikaan tai erityisen mielenkiintoisten havaintojen yhteydessä useamminkin. Talven hiljaisina aikoina havaintoja lisätään kertyy usein muutaman kerran viikossa.

Hiiripöllö Kuva: Ismo Nousiainen

Erityisen mielenkiintoiset (esimerkiksi poikkeuksellisen aikaiset ja myöhäiset, suuret määrät) havainnot on lihavoitu. Harvinaisuudet ja suurharvinaisuudet on lihavoitu ja kursivoitu. Mikäli havaintopaikkaa tai havainnoitsijoita ei ole mainittu, se on sama kuin edellisessä havainnossa. Sää- ja jääoloja kommentoidaan ajoittain esimerkiksi retkien suunnittelua helpottamaan.

Näillä sivuilla julkaistut tiedot saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Jos julkaiset alueemme tietoja muilla foorumeilla pyydämme ystävällisesti lähettämään tekstin tarkastettavaksi Kari Korhoselle, jotta voimme varmistaa julkaistavien tietojen virheettömyyden.


Toukokuu 2010

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

Toukokuun puolivälissä alkanut hellejakso toi Suupohjaan mukavasti yölaulajia. Kuussa oli myös sateisia hetkiä, mutta kesän vihreys saapui maisemiin jo hyvissä ajoin ennen kesäkuun alkua.

31.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (PSl) 6.30-10.40
- haahka (som mol) 3660 p, telkkä (buc cla) 223 S
- merihanhi (ans ans) 118 S, kyhmyjoutsen (cyg olo) 12 m, laulujoutsen (cyg cyg) 43 m, kanadanhanhi (bra can) 1 m, valkoposkihanhi (bra leu) 6 p+S, lapasorsa (ana cly) 2 m, mustalintu (mel nig) 50 p 485 S, pilkkasiipi (mel fus) 177 p+m, kaakkuri (gav ste) 27 m, kuikka (gav arc)+sp 39+9 m, karikukko (are int) 1 S, merikihu (ste cus) 6 p, ruokki (alc tor) 6 m, luotokirvinen (ant pet) 1 m, tilhi (bom gar) 1 ä
- pensassirkkalintu (loc nae) 2 Ä; Savilahti (MLu)
- kultarinta (hip ict) 1 Ä, mustapääkerttu (syl atr) 2 Ä; Tiilitehtaanmäki (MLu, TI)
- mehiläishaukka (per api) 1 m, sirittäjä (phy sib) 4 Ä, pikkutikka (den min) 1 p

- leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m; Närpiö, Stånggrund (TI) 4.30-10
- merihanhi (ans ans) 125 S, hernekerttu (syl cur) 20 p+Ä
- valkoposkihanhi (bra leu) 14 N+S, ristisorsa (tad tad) 2 m, lapasorsa (ana cly) 4 kiert, haahka (som mol) 65 S, mustalintu (mel nig) 30 N 120 S, pilkkasiipi (mel fus) 55 m, telkkä (buc cla) 240 S, tukkakoskelo (mer ser) 20 m, isokoskelo (mer mer) 63 N 91 S, kaakkuri (gav ste) 21 m, kuikka (gav arc)+sp 105+12 m, lapinsirri (cal tem) 9 m, karikukko (are int) 2 p+m, vesipääsky (pha lob) 2 m, kala/lapintiira (ste hir/aea) 40 m, ruokki (alc tor) 15 m, riskilä (cep gry) 3 m, käenpiika (jyn tor) 1 Ä, mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä, pajulintu (phy lus) 15 p, punavarpunen (car ery) 5 Ä
- rytikerttunen (acr sci) 1 Ä, kevään 1.; Piolahti (II)
- pikkutylli (cha dub) 2 p, metsäviklo (tri och) 2 p, räyskä (ste cas) 7 p
- satakieli (lus lus) 1 Ä, kehrääjä (cap eur) 1 Ä; Tjärlax (PKn, MKa)
- mehiläishaukka (per api) 1 p, mustapääkerttu (syl atr) 4 Ä; Nämpnäs (TLe, JKe)

- sarvipöllö (asi otu) 1 p; Kauhajoki, Kalkunmäki (KTS, Klara Zsiros)
- satakieli (lus lus) 2 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (TP)
- kehrääjä (cap eur) 2 Ä; Kinnasharju (JKe)
- viitakerttunen (acr dum) 7 Ä; Karijoki, Myrkky (KKa)
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Isojoki, Möykky (IN)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä, mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä; Alakylä

30.5.
- punavarpunen (car ery) 10 Ä; Kristiinankaupunki, Lapväärtin jokisuu (TI)

- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Kauhajoki, Pitkämönkangas (PRu)
- naurulokki (lar rid) 620 p; Savikylä (JRi, JoR)
- viitakerttunen (acr dum) 6 Ä; Karijoki, Myrkky (KKa)
- idänuunilintu (phy des) 2 Ä; Kurikka, Pitkämönluoma (PRu)
- peukaloinen (tro tro) 4 Ä, kilometrin matkalla
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Pitkämönranta
- pyrstötiainen (aeg cau) 3 p; Kirkkosalo

29.5.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (VF, II, JKo, JKi, Harri Lautaoja) 4.05-12
- jääkuikka (gav ada) 1 m, kuikka (gav arc) 416 m
- muuttohaukka (fal per) 1 m, leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m
- isokoskelo (mer mer) 769 m, tundrakurmitsa (plu squ) 10 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 m, valkoposkihanhi (bra leu) 11 m, ristisorsa (tad tad) 8 p, harmaasorsa (ana str) 1 p, lapasorsa (ana cly) 18 m, tukkasotka (ayt ful) 10 m, haahka (som mol) 147 m, alli (cla hye) 53 m, mustalintu (mel nig) 364 m, pilkkasiipi (mel fus) 457 m, telkkä (buc cla) 425 N 65 S, uivelo (mer alb) 1 S, tukkakoskelo (mer ser) 103 m, kaakkuri (gav ste) 78 m, merimetso (pha car) 39 m,ruskosuohaukka (cir aer) 2 m, hiirihaukka/piekana (but but/lag) 1 E, meriharakka (hae ost) 5 m, tylli (cha hia) 5 m, suosirri (cal alp) 4 p+m, kuovi (num arq) 1 m, merikihu (ste cus) 12 p 3 m, naurulokki (lar rid) 185 m, lapintiira (ste aea) 190 m, ruokki (alc tor) 7 N+S, suopöllö (asi fla) 1 E, luotokirvinen (ant pet) 2 p
- mustatiira (chl nig) 1 m, kevään 1.; Siipyyn lintutorni (PSl) 5.30-6.25
- heinätavi (ana que) 3 p; Hamnfjärden (II)
- lapasorsa (ana cly) 5 p, lapintiira (ste aea) 125 p
- kultarinta (hip ict) 1 Ä; Kristiina, keskusta (HL)
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, pensassirkkalintu (loc nae) 1 Ä; Savilahti
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, lapinkirvinen (ant cer) 1 p; Tiilitehtaanmäki
- kultarinta (hip ict) 7 Ä, viitakerttunen (acr dum) 6 Ä; Kristiina-Savilahti
- luhtakerttunen (acr ris) 1+1 Ä; Tiukka+ Savilahti

- meriharakka (hae ost) 28 p; Närpiö, Piolahti, pellot (JPi)
- isolepinkäinen (lan exc) 2 p+ 4 pm; Närpiö, Valsberg (TLe)
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä, uuttukyyhky (col oen) 1 Ä; Siulanneva

- pikkusieppo (fic par) 1 p; Kauhajoki, Katikka- Kirveskylä (IN)
- idänuunilintu (phy des) 3 Ä, kultarinta (hip ict) 2 Ä, mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p, metsähanhi (ans fab) 4 p; Kauhajärvi
- suokukko (phi pug) 3 p, kuovi (num arq) 8 p, pikkulokki (lar min) 4 p
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Piipari (VYT)
- satakieli (lus lus) 1 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Pukkilankylä
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, pensassirkkalintu (loc nae) 1 Ä; Korhoskylä
- kehrääjä (cap eur) 1+1 Ä; Harrinkallio+ Korhoskylä
- varpuspöllö (gla pas) 2 Ä; Hyyppä
- maakotka (aqu chr) 1 p; Hangaskylä (Erkko Vuorenmaa)
- jänkäsirriäinen (lim fal) 1 p; Teuva, Lammasneva, allas (JKe)
­- tylli (cha hia) 3 p, lapinsirri (cal tem) 3 p, liro (tri gla) 2 p
- kurki (gru gru) 12 p; Pontus
- varpushaukka (acc nis) 1 kiert; Teuva, keskusta (KHi)
- ruisrääkkä (cre cre) 5 Ä, kehrääjä (cap eur) 2 Ä+p; Karijoki, Myrkky (KKa)
- satakieli (lus lus) 5 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä

28.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi) 8.20-12
- leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m, kuikka (gav arc) 822 m
- tundrakurmitsa (plu squ) 50 m, kevään 1.
- ristisorsa (tad tad) 4 m, harmaasorsa (ana str) 1 p, lapasorsa (ana cly) 4 m, lapasotka (ayt mar) 1 m, mustalintu (mel nig) 57 mm, pilkkasiipi (mel fus) 88 m, telkkä (buc cla) 150 S 44 N, tukkakoskelo (mer ser) 21 m, isokoskelo (mer mer) 105 m, kaakkuri (gav ste) 16 m, meriharakka (hae ost) 6 m, tylli (cha hia) 6 m+p, suosirri (cal alp) 8 m, merikihu (ste cus) 10 p 6 m, lapintiira (ste aea) 220 m, tervapääsky (apu apu) 200 p 25 m, haarapääsky (hir rus) 100 p, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä
- leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m; Skaftung, kalasatama (Juha Hyvönen)
- lapintiira (ste aea) 140 p; Hamnfjärden (JKi)
- merikotka (hal alb) 1 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p, lapasorsa (ana cly) 4 p
- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 43 p; Härkmeri
- merikotka (hal alb) 3 p, sääksi (pan hal) 1 p; Härkmerifjärden
- pikkulokki (lar min) 50 p, haarapääsky (hir rus) 300 p, luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä
- merikotka (hal alb) 4 p; Savilahti (MLu)
- kuikka (gav arc) 2 p, peukaloinen (tro tro) 1 Ä; Suurjärvi
- mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 1 Ä

- tundrahanhi (ans alb) 1 p; Närpiö, Piolahti (TLe, SPo)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 13 p, merihanhi (ans ans) 33 p, valkoposkihanhi (bra leu) 3 p, haapana (ana pen) 18 p, kuikka (gav arc) 5 m, meriharakka (hae ost) 40 p, pikkutylli (cha dub) 3 p, jänkäsirriäinen (lim fal) 1 p, suokukko (phi pug) 1 p, räyskä (ste cas) 8 p

- naurulokki (lar rid) 284 p; Kauhajoki, Aninkuja (KTS)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Kokonkylä, altaat
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 ad+ 5 pull, telkkä (buc cla) /1+7 pull
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä, tikli (car car) 2 p; Kirkonkylä (TP)
- sinisorsa (ana pla) /1+3 pull, jouhisorsa (ana acu) /1+4 pull; Lammasneva (JKe)
- idänuunilintu (phy des) 3 Ä; Kurikka, Pitkämö, jokivarsi (JKe)
- kultarinta (hip ict) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 3 Ä
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä; Jurva, Tainusjärvi (JVu, KP)

27.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 8.30-13
- pikkuruokki (all all) 1 m, kevään 1.
- amerikanjääkuikka (gav imm) 1 m
- merihanhi (ans ans) 273 p, lapintiira (ste aea) 535 m
- lapinkirvinen (ant cer) 1 m, pohjansirkku (emb rus) 2 m
- valkoposkihanhi (bra leu) 2 m, heinätavi (ana que) 1 p, lapasorsa (ana cly) 4 p, lapasotka (ayt mar) 1 m, haahka (som mol) 126 m, alli (cla hye) 64 m, mustalintu (mel nig) 205 m, pilkkasiipi (mel fus) 85 m, telkkä (buc cla) 23 m, tukkakoskelo (mer ser) 12 m, isokoskelo (mer mer) 7 m, kaakkuri (gav ste) 24 m, kuikka (gav arc) 63 m, merimetso (pha car) 22 m, mehiläishaukka (per api) 1 m, merikotka (hal alb) 3 p, tuulihaukka (fal tin) 2 m, nuolihaukka (fal sub) 2 m, meriharakka (hae ost) 8 m, tylli (cha hia) 7 m, lapinsirri (cal tem) 1 m, suosirri (cal alp) 3 m, punajalkaviklo (tri tot) 2 m, merikihu (ste cus) 10 p, ruokki (alc tor) 2 m, tervapääsky (apu apu) 5 m
- heinätavi (ana que) 3 p, tavi (ana cre) 24 p; Hamnfjärden
- harmaasorsa (ana str) 1 p, lapasorsa (ana cly) 5 p, lapintiira (ste aea) 110 p
- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 39 p; Härkmeri
- kapustarinta (plu apr) 11 p, uuttukyyhky (col oen) 1 p
- pikkulokki (lar min) 85 p, luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä; Härkmerifjärden
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, tikli (car car) 2 p; Lålby, kaatopaikka (PSl)

- meriharakka (hae ost) 48 p; Närpiö, Piolahti (MLu)
- merihanhi (ans ans) 13 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, lapasorsa (ana cly) 2 p, kurki (gru gru) 18 p, kapustarinta (plu apr) 4 p, räyskä (ste cas) 8 p
- satakieli (lus lus) 1+1 Ä; Norrinäsby+ Näveråsen (II)
- satakieli (lus lus) 2+1 Ä; Ylimarkku, Häggnäset + Östra Yttermark
- kurki (gru gru) 42 p; Pirttikylä, Högback (IN)

- keltavästäräkki (mot fla) 1 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- jänkäsirriäinen (lim fal) 1 p; Teuva, Lammasnevan allas (IN, TLe, JKe)
- pikkutylli (cha dub) 3 p, rantasipi (act hyp) 2 p
- kanadanhanhi (bra can) 2 WSW; Luhtalanloukko (JKe)
- peltosirkku (emb hor) 6 Ä; Varsala
- mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä; Komsinmäki (JJ)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Kurikka, Panttila (PRu)

26.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 8.30-10
+ Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 4.25-10.45
- pikkutiira (ste alb) 1 m, isokoskelo (mer mer) 590 m, kuikka (gav arc) 464+97 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 15 m, valkoposkihanhi (bra leu) 7 m, harmaasorsa (ana str) 1 m, tukkasotka (ayt ful) 25 m, haahka (som mol) 1600 p 136 m, alli (cla hye) 335 m, mustalintu (mel nig) 560 m, pilkkasiipi (mel fus) 390 m, telkkä (buc cla) 390 m, uivelo (mer alb) 1 m, tukkakoskelo (mer ser) 84 m, kaakkuri (gav ste) 57 m, härkälintu (pod gri) 4 m, merimetso (pha car) 72 m, merikotka (hal alb) 2 p, merikihu (ste cus) 4 m, lapintiira (ste aea) 285 m, ruokki (alc tor) 17 m, tervapääsky (apu apu) 12 m
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Nedsjö (II)

- mustapyrstökuiri (lim lim) 1 p; Närpiö, Piolahti (TVi, DB)
­- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p, tundrahanhi (ans alb) 2 p
- keräkurmitsa (cha mor) 1 p, pikkutiira (ste alb) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 89 p, merihanhi (ans ans) 6 p, haapana (ana pen) 9 p, tavi (ana cre) 8 p, jouhisorsa (ana acu) 1 p, sääksi (pan hal) 1 p, kurki (gru gru) 12 p, meriharakka (hae ost) 22 p, tylli (cha hia) 5 p, jänkäsirriäinen (lim fal) 4 p, suokukko (phi pug) 3 p, räyskä (ste cas) 9 p
- viitakerttunen (acr dum) 1+1 Ä; Finby+ Böle (II)

- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Kurikka, Pitkämö, Hevonharju (MLu)
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä, mustapääkerttu (syl atr) 2 Ä; Jyllinkoski
- peukaloinen (tro tro) 2 Ä; Kauhajoki, Korpikylä (IN)
- uuttukyyhky (col oen) 1 p; Jokimaa
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä; Teuva, Iso-Parra (JKe)
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä, satakieli (lus lus) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)

25.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 4.30-12.45 + 17.30-20.30
+ Siipyyn lintutorni+ niemi (Harri Lautaoja, Heikki Saarnio + Martti Partanen) 5.20-11.20
- sepelhanhi (bra ber) 1 m, kevään 1.
- amerikanjää/jääkuikka (gav imm/ada) 1 m, kuikka (gav arc) 3056 m
- leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m, pikkutiira (ste alb) 1 m
- merisirri (cal mar) 1 m, suosirri (cal alp) 491 m, lapintiira (ste aea) 770 m
- alli (cla hye) 3930 m, mustalintu (mel nig) 3550 m, pilkkasiipi (mel fus) 4130 m
- isokoskelo (mer mer) 564 m
- hanhi (Anser sp) 11 m, tundrahanhi (ans alb) 1 m, valkoposkihanhi (bra leu) 36 m, ristisorsa (tad tad) 2 m, harmaasorsa (ana str) 4 m, lapasorsa (ana cly) 5 m, tukkasotka (ayt ful) 20 m, lapasotka (ayt mar) 15 N 6 S, haahka (som mol) 62 m, telkkä (buc cla) 127 S 106 N, tukkakoskelo (mer ser) 203 m, kaakkuri (gav ste)+sp 96+210 m, härkälintu (pod gri) 28 m, merikotka (hal alb) 2 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, meriharakka (hae ost) 15 m, tylli (cha hia) 18 m, lapinsirri (cal tem) 16 m+p, jänkäsirriäinen (lim fal) 3 m, punakuiri (lim lap) 2 m, pikkukuovi (num pha) 7 m, punajalkaviklo (tri tot) 23 m, karikukko (are int) 17 m, vesipääsky (pha lob) 4 m, pieni kahlaaja 17 m, merikihu (ste cus) 18 m, räyskä (ste cas) 3 m, ruokki (alc tor) 7 m, käki (cuc can) 2 m, suopöllö (asi fla) 1 E, tervapääsky (apu apu) 17 m
- keräkurmitsa (cha mor) 14 p; Härkmeri (II ym.)
- luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä; Härkmerifjärden (II)
- satakieli (lus lus) 9 Ä, noin 3 km:n matkalla; Tiukantie
- pensassirkkalintu (loc nae) 1 Ä; Savilahti
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Träskvik

- keräkurmitsa (cha mor) 9 p; Närpiö, Piolahti (JKi, Juha Hyvönen)
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Östra Yttermark, Orrmossliden (DB)

- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Kauhajoki, Ikkeläjärvi (JRi, Maija Rintala)
- kapustarinta (plu apr) 12 p, lapinsirri (cal tem) 1 p
- satakieli (lus lus) 1 Ä, kultarinta (hip ict) 1 p; Kokonkylä, allas (KTS)

- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Teuva, keskusta (JKe)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Kirkonkylä, Teak
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä; Perälä, Tanula (TLe)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Perälä, Rääsy
- sinisuohaukka (cir cya) 4 p; Perälä (TLe, SPo)
- mustapyrstökuiri (lim lim) 2 p; Lammasnevan allas (TLe, JKe) 12.50-13.45
- jänkäsirriäinen (fal min) 4 p, vesipääsky (pha lob) 3 p
- pikkutylli (cha dub) 4 p, tylli (cha hia) 10 p+m, lapinsirri (cal tem) 1 p
- käenpiika (jyn tor) 1 p; Hirvelänpää (JKe)
- sinisuohaukka (cir cya) 2 p; Piikkilänkylä (IL)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Kurikka, Levinneva (Jaakko ja H. Männistö)

24.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKi, Juha Hyvönen) 8.20-12.20
- suosirri (cal alp) 422 m, jänkäsirriäinen (lim fal) 1 m, kevään 1.
- ristisorsa (tad tad) 3 p, lapasotka (ayt mar) 5 m, haahka (som mol) 151 m, alli (cla hye) 7 m, mustalintu (mel nig) 93 m, pilkkasiipi (mel fus) 15 m, telkkä (buc cla) 12 m, tukkakoskelo (mer ser) 36 m, kaakkuri (gav ste) 8 m, kuikka (gav arc)+sp 9+2 m, merimetso (pha car) 91 m, nuolihaukka (fal sub) 3 m, merikihu (ste cus) 4 p+m
- heinätavi (ana que) 3 p, lapintiira (ste aea) 95 p; Hamnfjärden
- ristisorsa (tad tad) 1 p, haapana (ana pen) 4 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 16 p, sinisorsa (ana pla) 5 p, lapasorsa (ana cly) 5 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Metsälä (TI)
- satakieli (lus lus) 1 Ä, kultarinta (hip ict) 1 Ä; Tiilitehtaanmäki

- mustapyrstökuiri (lim lim) 1 p; Närpiö, Piolahti (HL, TLe, JKe, TI, DB)
- keräkurmitsa (cha mor) 21 p, pikkutiira (ste alb) 1 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p, tundrahanhi (ans alb) 2p
- jänkäsirriäinen (lim fal) 5 p, kevään 1., tylli (cha hia) 96 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 91 p, merihanhi (ans ans) 90 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, valkoposkihanhi (bra leu) 20 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, kurki (gru gru) 8 p, meriharakka (hae ost) 22 p, pikkutylli (cha dub) 2 p, töyhtöhyyppä (van van) 12 p, lapinsirri (cal tem) 5 p, suosirri (cal alp) 10 p, suokukko (phi pug) 1 p, kuovi (num arq) 3 p, pikkulokki (lar min) 4 p, merilokki (lar mar) 17 p, räyskä (ste cas) 12 p
- kuikka (gav arc) 1 m, suosirri (cal alp) 15p 14 m; Kaskinen, Ådskär (TLe, JKe)

- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä; Kauhajoki, Jokimaa (JRi)
- luhtahuitti (por por) 1 Ä, tukkasotka (ayt ful) 3 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 59 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p; Aninkujan torni
- naurulokki (lar rid) 280 p; Savikylä
- töyhtöhyyppä (van van) 28 ad 17 pull; Kainasto
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- kanadanhanhi (bra can) 2 p; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)

23.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 6.00-12.40+ 18.30-21.45
+ Trutklobbarna (JKi) 4.35-12.35
- amerikanjääkuikka (gav imm) 1 m, kuikka (gav arc)+sp 1174 m+187 m
- leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m, merikihu (ste cus) 29 m
- etelänkiisla (uri aal) 1 m, pikkutiira (ste alb) 2 m, lapintiira (ste aea) 530 m
- alli (cla hye) 3081 m, mustalintu (mel nig) 4283 m, pilkkasiipi (mel fus) 1545 m
- valkoposkihanhi (bra leu) 12 m, harmaasorsa (ana str) 2 m, tavi (ana cre) 9 m, lapasorsa (ana cly) 3 p+m, tukkasotka (ayt ful) 26 m, lapasotka (ayt mar) 18 m, haahka (som mol) 160 m, telkkä (buc cla) 96 m, tukkakoskelo (mer ser) 106 m, isokoskelo (mer mer) 108 m, härkälintu (pod gri) 11 m, merimetso (pha car) 70 m, meriharakka (hae ost) 34 m, lapinsirri (cal tem) 9 m, suosirri (cal alp) 206 m, kuovi (num arq) 2 S, punajalkaviklo (tri tot) 5 m, valkoviklo (tri neb) 2 m, karikukko (are int) 5 m, vesipääsky (pha lob) 10 m, pieni kahlaaja 65 m, naurulokki (lar rid) 280 m, ruokki (alc tor) 21 m, haarapääsky (hir rus) 20 m
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Skaftung, kalasatama (Juha Hyvönen)
- luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä, viitakerttunen (ard dum) 1 Ä; Lapväärtti (PSl)

- pikkutiira (ste alb) 3 p, laulujoutsen (cyg cyg) 134 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pikkutylli (cha dub) 2 p, tylli (cha hia) 24 p, lapinsirri (cal tem) 1 p, liro (tri gla) 4 p, metsäviklo (tri och) 2 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, pikkulepinkäinen (lan col) 1 p
- kultarinta (hip ict) 1 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Kaldnäs

- luhtahuitti (por por) 1 Ä; Kauhajoki, Jokimaa, allas (KTS, Klara Zsiros)
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Jokimaa
- huuhkaja (bub bub) 1 Ä; Nirva
- laulujoutsen (cyg cyg) 19 p, kurki (gru gru) 8 p; Heikkilänkylä (TA)
- laulujoutsen (cyg cyg) 49 p; Aninkujan lintutorni (IN, HV)
- suosirri (cal alp) 1 p; Teuva, Lammasneva allas (JKe)
- pikkutylli (cha dub) 3 p, liro (tri gla) 1 p
- pikkukuovi (num pha) 1 Ä; Iso-Peni
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä; Kirkonkylä, Pohjoiskuja (TP)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Kirkonkylä, Nuorisotalo
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä; Kurikka, Syväojankylä (KKa)
- nuolihaukka (fal sub) 1 p; Niinistönjärvi (PRu)
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Levinneva
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p; Jurva, Kivi- ja Levalammen allas (JRi)

22.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 5.05-9.20
+ Trutklobbarna (JKi, II, Juha Hyvönen) 4.40-10
- amerikanjääkuikka (gav imm) 1 m
- valkoposkihanhi (bra leu) 25 m, harmaasorsa (ana str) 3 m+p, lapasotka (ayt mar) 2 m, haahka (som mol) 110 m, alli (cla hye) 135 m, mustalintu (mel nig) 880 m, pilkkasiipi (mel fus) 215 m, telkkä (buc cla) 24 m, tukkakoskelo (mer ser) 81 m, isokoskelo (mer mer) 53 m, kaakkuri (gav ste) 19 m, kuikka (gav arc)+sp 22+59 m, merimetso (pha car) 33 m, merikotka (hal alb) 2 p, sääksi (pan hal) 3 m, tuulihaukka (fal tin) 2 m, meriharakka (hae ost) 3 m, tylli (cha hia) 4 m, lapinsirri (cal tem) 7 m, suosirri (cal alp) 41 m, punakuiri (lim lap) 1 m, vesipääsky (pha lob) 3 m, naurulokki (lar rid) 202 m, lapintiira (ste aea) 575 m, ruokki (alc tor) 18 m, riskilä (cep gry) 8 p+m
- ristisorsa (tad tad) 8 p; Hamnfjärden (IE, PE)
- harmaasorsa (ana str) 2 p, heinätavi (ana que) 4 p
- luhtahuitti (por por) 1 Ä; Blomträsket (II)
- satakieli (lus lus) 5 Ä, viitakerttunen (acr dum) 2 Ä; Dagsmark (IR)
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä; Lålby, kaatopaikka (PSl)
- törmäpääsky (rip rip) 6 p, räystäspääsky (del urb) 25 p

- jääkuikka (gav ada) 2 m; Närpiö, Blacksögrundet (HSe, Kari Kuokkanen, Jari Sarasma)
- mustalintu (mel nig) 970 m, kuikka (gav arc)+sp 238+1244 m - valkoposkihanhi (bra leu) 46 m, ristisorsa (tad tad) 2 p, tukkasotka (ayt ful) 41 m, lapasotka (ayt mar) 4 m, haahka (som mol) 96 m, alli (cla hye) 107 m, pilkkasiipi (mel fus) 299 m, telkkä (buc cla) 126 m, tukkakoskelo (mer ser) 42 m, isokoskelo (mer mer) 134 m, merimetso (pha car) 87 m, merikotka (hal alb) 1 p, suosirri (cal alp) 11 m, kuovi (num arq) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 2 m, karikukko (are int) 3 m, merikihu (ste cus) 7 m, räyskä (ste cas) 1 m, ruokki (alc tor)+A/U 13+2 m, satakieli (lus lus) 1 Ä

- metsähanhi (ans fab) 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (IN, lintukurssi)
- pikkukuovi (num pha) 4 Ä, kuovi (num arq) 2 Ä, valkoviklo (tri neb) 3 Ä, liro (tri gla) 5 Ä, pikkulokki (lar min) 6 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- pikkusieppo (fic par) 1 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (TTu)
- merikotka (hal alb) 1 p, sirittäjä (phy sib) 1 Ä
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Teuva, kirkko (TP)

21.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF, SSt) 4.55-9.20+ 17.40-22.40
+ Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 4.40-11
- leveäpyrstökihu (ste pom) 1 m, pikkutiira (ste alb) 2 m, kevään 1.
- jääkuikka (gav ada) 2 m, etelänkiisla (uri aal) 1 m
- vesipääsky (pha lob) 2 m, kevään 1.
- alli (cla hye) 2190 m, mustalintu (mel nig) 4425 m, pilkkasiipi (mel fus) 4147 m
- kuikka (gav arc)+sp 413+16 m, merikihu (ste cus) 24 m 10 p
- valkoposkihanhi (bra leu) 18 m, haapana (ana pen) 3 m, harmaasorsa (ana str) 4 m, tavi (ana cre) 13 m, jouhisorsa (ana acu) 2 m, lapasorsa (ana cly) 2 m, punasotka (ayt fer) 1 m, tukkasotka (ayt ful) 31 m, lapasotka (ayt mar) 12 m, haahka (som mol) 350 448 m, telkkä (buc cla) 544 m, tukkakoskelo (mer ser) 257 m, isokoskelo (mer mer) 137 m, kaakkuri (gav ste) 108 m, silkkiuikku (pod cri) 13 m, härkälintu (pod gri) 25 p 19 m, merimetso (pha car) 134 m, meriharakka (hae ost) 2 m, lapinsirri (cal tem) 1 m, suosirri (cal alp) 23 m, pikkukuovi (num pha) 5 m, kuovi (num arq) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 6 m, karikukko (are int) 7 m, keskikokoinen kahlaaja 13 m, pieni kahlaaja 25 m, pikkulokki (lar min) 8 p+m, naurulokki (lar rid) 210 m, kalalokki (lar can) 120 m, kala/lapintiira (ste hir/aea) 185 m, lapintiira (ste aea) 220 m, ruokki (alc tor) 35 m, käki (cuc can) 1 m, tervapääsky (apu apu) 8 m, räystäspääsky (del urb) 5 m
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Trutklobbarna
- luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- laulujoutsen (cyg cyg) 62 p, merihanhi (ans ans) 76 p; Härkmeri (IN)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Lapväärtinjokivarsi
- luhtahuitti (por por) 1 Ä, kevään 1.; Blomträsket (IR)
- satakieli (lus lus) 3 Ä; Perus

- pikkutiira (ste alb) 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pikkutylli (cha dub)+sp 3+7 p, räyskä (ste cas) 8 p
- muuttohaukka (fal per) 1 m; Nämpnäs, Ledgrund (TLe, JKe)
- kuikka (gav arc) 230 m, merihanhi (ans ans) 30 p, valkoposkihanhi (bra leu) 6 p

- kangaskiuru (lul arb) 1 Ä; Kauhajoki, Iso-Nummikangas (KTS)
- kehrääjä (cap eur) 5 Ä
- satakieli (lus lus) 3 Ä; Kauhajoki, keskusta- Koskenkylä
- kaakkuri (gav ste) 4 p; Kauhaneva (KTS, Janne Lampolahti, Raimo Laurila ym.)
- metsähanhi (ans fab) 10 p, merihanhi (ans ans) 1 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p, suokukko (phi pug) 4 p, pikkukuovi (num pha) 8 p, punajalkaviklo (tri tot) 8 Ä, valkoviklo (tri neb) 4 Ä, pikkulokki (lar min) 60 p, kehrääjä (cap eur) 1 Ä, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä, Juurakkomäki (TP)
- suopöllö (asi fla) 1 p; Komsinmäki (JJ)
- valkoviklo (tri neb) 1 m, pikkulokki (lar min) 4 m
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Isojoki, Vanhakylä (PSl)
- kalatiira (ste hir) 16 p; Kurikka, Niinistönjärvi (Jaakko ja H. Männistö)
- haapana (ana pen) 2 p, telkkä (buc cla) 21 p

20.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, SSt) 5.00-10 + 19.20-22.30
+ Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 4.40-11
- amerikanjää/jääkuikka (gav imm/ada) 1 m, etelänkiisla (uri aal) 1 m>p
- keräkurmitsa (cha mor) 1 m, alli (cla hye) 3450 m, mustalintu (mel nig)+sp 5600+120 m, pilkkasiipi (mel fus) 8225 m, kuikka (gav arc) 738 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 13 m, merihanhi (ans ans) 54 p, valkoposkihanhi (bra leu) 30 m, haapana (ana pen) 3 m, harmaasorsa (ana str) 3 m+p, jouhisorsa (ana acu) 2 m, lapasorsa (ana cly) 6 p+m, tukkasotka (ayt ful) 77 m, lapasotka (ayt mar) 8 m, haahka (som mol) 50 m, telkkä (buc cla) 110 m, tukkakoskelo (mer ser) 90 m, isokoskelo (mer mer) 145 m, kaakkuri (gav ste)+sp 19+5 m, silkkiuikku (pod cri) 8 m, härkälintu (pod gri) 21 m 15 p, merimetso (pha car) 104 m, mehiläishaukka (per api) 1 m, merikotka (hal alb) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 m, suosirri (cal alp) 9 m, pikkukuovi (num pha) 4 m, kuovi (num arq) 2 m, metsäviklo (tri och) 2 m, merikihu (ste cus) 4 m 10 p, pikkulokki (lar min) 18 m, lapintiira (ste aea) 160 m, ruokki (alc tor) 3 m, riskilä (cep gry) 2 m, törmäpääsky (rip rip) 5 m, keltavästäräkki (mot fla) 1 W, satakieli (lus lus) 1 p, viitakerttunen (acr dum) 1 p, kultarinta (hip ict) 1 p, hernekerttu (syl cur) 5 p, pensaskerttu (syl com) 3 p
- luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä, kultarinta (hip ict) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Storsjö

- pensassirkkalintu (loc nae) 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- satakieli (lus lus) 1+1+1+2 Ä; Trodmossen+ Böle+ Gottböle+ Finby
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Kirkkomäki
- varpushaukka (acc nis) 1 kiert; Norrnäs (Majen Norrholm)

- mehiläishaukka (per api) 1 m; Kauhajoki, Ylimysjärvi (JRi) 7.30-11
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 p, metsähanhi (ans fab) 10 p, haapana (ana pen) 5 p, tavi (ana cre) 17 p, sinisorsa (ana pla) 21 p, jouhisorsa (ana acu) 3 p, lapasorsa (ana cly) 7 p, tukkasotka (ayt ful) 15 p, telkkä (buc cla) 16 p, silkkiuikku (pod cri) 2 p, härkälintu (pod gri) 4 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, nuolihaukka (fal sub) 1 p, nokikana (ful atr) 3 p, kurki (gru gru) 12 p, töyhtöhyyppä (van van) 4 p, taivaanvuohi (gal gal) 4 p, pikkukuovi (num pha) 1 p, kuovi (num arq) 1 p, valkoviklo (tri gla) 4 p, metsäviklo (tri och) 2 p, liro (tri gla) 6 p, pikkulokki (lar min) 42 p, naurulokki (lar rid) 500 p, harmaalokki (lar arq) 2 p, pikkutikka (den min) 1 p, keltavästäräkki (mot fla) 1 p
- pikkulokki (lar min) 80 p, naurulokki (lar rid) 15 p; Säkkijärvi
- kaakkuri (gav ste) 2 p, kuikka (gav arc) 2 p, käenpiika (jyn tor) 1 p
- alli (cla hye) 2 p, mustalintu (mel nig) 9 p; Nummijärvi
- haapana (ana pen) 6 p, sinisorsa (ana pla) 12 p, lapasorsa (ana cly) 2 p, telkkä (buc cla) 27 p, kaakkuri (gav ste) 1 p, kuikka (gav arc) 1 p, silkkiuikku (pod cri) 14 p, pikkulokki (lar min) 6 p, kalatiira (ste hir) 12 p, pikkutikka (den maj) 1 p
- metsähanhi (ans fab) 5 NW; Kauhajärvi (KTS)

- satakieli (lus lus) 3 Ä; Teuva, keskusta (KHi, TP)
- pilkkasiipi (mel fus) 56 m; Luhtalanloukko (JKe)
- pilkkasiipi (mel fus) 271 m; Perälä (TLe) 21-22.05

19.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 5.05-9.20 + 19.25-22.35, aamulla sumua
+ Trutklobbarna (JKi) 4.40-8.30
- alli (cla hye) 620 m, mustalintu (mel nig) 987 m 700 p, pilkkasiipi (mel fus)+sp 1107+120 m, sinirinta (lus sve) 1 p, kultarinta (phy sib) 1 p
- kanadanhanhi (bra can) 2 N+S, valkoposkihanhi (bra leu) 24 m, haapana (ana pen 4 m, harmaasorsa (ana str) 5 p+m, lapasorsa (ana cly) 4 p+m, tukkasotka (ayt ful) 6 m, lapasotka (ayt mar) 2 m, telkkä (buc cla) 85 S 42 N, tukkakoskelo (mer ser) 18 m, isokoskelo (mer mer) 4 m, kaakkuri (gav ste) 2 m, kuikka (gav arc) 33 m, silkkiuikku (pod cri) 1 m, härkälintu (pod gri) 12 m, merimetso (pha car) 43 m, harmaahaikara (ard cin) 6 SE, meriharakka (hae ost) 31 m, töyhtöhyyppä (van van) 11 S, lapinsirri (cal tem) 17 m+p, suosirri (cal alp) 1 m, suokukko (phi pug) 2 m, pikkukuovi (num pha) 1 m, punajalkaviklo (tri tot 8 p+m, merikihu (ste cus) 9 p, naurulokki (lar rid) 120 m, lapintiira (ste aea) 105 m, keltavästäräkki (mot fla) 1 E, harmaasieppo (mus str) 1 m
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)

Närpiö, Stånggrund (Jouni Lindqvist) 18.25-22.20
- alli (cla hye) 420 m, pilkkasiipi (mel fus) 1108+914 m
- merihanhi (ans ans) 18 p, valkoposkihanhi (bra leu) 2 p, telkkä (buc cla) 12 m, tukkakoskelo (mer ser) 6 m, isokoskelo (mer mer) 42 m, vesilintu 494 m, kuikkalaji (Gavia sp) 6 m, härkälintu (pod gri)+sp 2+26 m, meriharakka (hae ost) 10 m, suopöllö (asi fla) 1 m, harmaasieppo (mus str) 1 p, urpiainen (car mea) 1 p
- mustapyrstökuiri (lim lim) 2 p; Piolahti (PSl) 20.30-21.45
- valkoposkihanhi (bra leu) 2 p, haapana (ana pen) 15 p, tavi (ana cre) 35 p, sinisorsa (ana pla) 14 p, lapasorsa (ana cly) 1 p, pilkkasiipi (mel fus) 95 m, telkkä (buc cla) 50 p, tukkakoskelo (mer ser) 5 p, silkkiuikku (pod cri) 10 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, sääksi (pan hal) 1 p, meriharakka (hae ost) 19 p, kapustarinta (plu apr) 3 p, lapinsirri (cal tem) 4 p, suokukko (phi pug) 10 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, liro (tri gla) 1 p, räyskä (ste cas) 3 p
- peukaloinen (tro tro) 1 Ä, lehtokerttu (syl bor) 1 Ä; Karila (II)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Bäckliden
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä, peukaloinen (tro tro) 1 Ä
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä; Gottböle
- satakieli (lus lus) 2 Ä; Finby
- merihanhi (ans ans) 147 p; Kalax (IN)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 32 p, laulujoutsen (cyg cyg) 3 p; Långviken
- lapasorsa (ana cly) 3 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 8 p; Blacksnäs, satama
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Blacksögrundet
- sirittäjä (phy sib) 2 p; Kaskinen, Hamnholmen (IN)
- lapasorsa (ana cly) 1 p; MB:n altaat

- idänuunilintu (phy des) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Teuva, Viiatti (JKe)
- pikkutylli (cha dub) 5 p, tylli (cha hia) 2 p, lapinsirri (cal tem) 1 p; Lammasneva
- pensassirkkalintu (loc nae) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Kirkonkylä
- peukaloinen (tro tro) 1 Ä; Kurikka, Syväojankylä (KKa)
- valkoposkihanhi (bra leu) 8 m; Panttila (PRu)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Kurikka, jätevedenpuhdistamo (KYT)

18.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, PSl) 5.05-10.50 + 19.35-21.30
+ Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 4.40-11 + 17-20
- amerikanjää/jääkuikka (gav imm/ada) 2 m, mustapyrstökuiri (lim lim) 1 m
- mehiläishaukka (per api) 1 m, isosirri (cal can) 1 m, kevään 1.
- mustalintu (mel nig) 420 m 1100 p, pilkkasiipi (mel fus)+sp 676+165 m
- telkkä (buc cla) 1300 p 150+70 S+N, kuikka (gav arc) 347+294 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 15 m, valkoposkihanhi (bra leu) 6 m, tavi (ana cre) 20 m, lapasorsa (ana cly) 6 m, tukkasotka (ayt ful) 18 m, alli (cla hye) 282 m, uivelo (mer alb) 1 m, tukkakoskelo (mer ser) 190 m, isokoskelo (mer mer) 167 m, kaakkuri (gav ste) 7 m, silkkiuikku (pod cri) 2 m, härkälintu (pod gri) 11 m, merimetso (pha car) 125 m, harmaahaikara (ard cin) 4 m, merikotka (hal alb) 1 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 E, sääksi (pan hal) 3 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, kurki (gru gru) 2 E, meriharakka (hae ost) 17 m, töyhtöhyyppä (van van) 1 m, sirrilaji (Cal sp) 70 p, lapinsirri (cal tem) 1 m, punakuiri (lim lap) 80 m, punajalkaviklo (tri tot) 5 p, karikukko (are int) 3 m+p, merikihu (ste cus) 3 m, pikkulokki (lar min) 16 m, räyskä (ste cas) 3 m, lapintiira (ste aea) 280 m, ruokki (alc tor) 1 S, riskilä (cep gry) 2 p, törmäpääsky (rip rip) 4 m, keltavästäräkki (mot fla) 1 m, pohjansirkku (emb rus) 1 m
- käenpiika (jyn tor) 1 p, peukaloinen (tro tro) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- mustaleppälintu (pho och) 1 p; Storsjö
- sääksi (pan hal) 1 p, sirittäjä (phy sib) 2 Ä; Pohjoislahti (Jouni Lindqvist)

- jääkuikka (gav ada) 1 m; Närpiö, Stånggrund (JRi, Kalevo Kariluoma) 5.00-10
- merihanhi (ans ans) 19 p+m, kanadanhanhi (bra can) 3 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, lapasotka (ayt mar) 4 p, haahka (som mol) 220 p, alli (cha hye) 7 m, mustalintu (mel nig) 160 p 85 m, pilkkasiipi (mel fus) 120 m, telkkä (buc cla) 98 p+m, tukkakoskelo (mer ser) 80 p+m, isokoskelo (mer mer) 30 p, kaakkuri (gav ste) 2 m, kuikka (gav arc) 39 m, merimetso (pha car) 172 p+m, meriharakka (hae ost) 4 p, suokukko (phi pug) 8 m, punakuiri (lim lap) 1 m, karikukko (are int) 1 p, merikihu (ste cus) 6 p, ruokki (alc tor) 13 N+S
- punakuiri (lim lap) 1 p, räyskä (ste cas) 7 p; Piolahti

- kangaskiuru (lul arb) 1 Ä; Kauhajoki, Sotka (VYT)
- satakieli (lus lus) 2 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä; Aronkylä (JRi)
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä; Kirveskylä (AKa)
- satakieli (lus lus) 2 Ä; Teuva, keskusta (JKe)
- viitakerttunen (acr dum) 3 Ä; Kirkonkylä (TP, JKe, KHi)
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, sepelkyyhky (col pal) 24 p; Perälä, Tattari (TLe, SPo)
- uuttukyyhky (col oen) 1 p; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- mustapääkerttu (syl atr) 1 p; Kurikka, urheilukenttä (Pauli Mäkinen)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Niileskylä (KKa)
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Pitkämö, leirikeskus

17.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 5.00-11 + 19.30-21.15
+ Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 4.40-12 + 16-20.15
- jääkuikka (gav ada) 1 m, etelänkiisla (uri aal) 2 S
- mustalintu (mel nig)+sp 925+581 m, kuikka (gav arc)+sp 332+94 m
- merihanhi (ans ans) 70 p, valkoposkihanhi (bra leu) 11 m, tavi (ana cre) 24 m, jouhisorsa (ana acu) 4 p+m, lapasorsa (ana cly) 4 p, tukkasotka (ayt ful) 37 m, haahka (som mol) 62 m, alli (cla hye) 29 m, pilkkasiipi (mel fus) 772 m, telkkä (buc cla) 45 m, tukkakoskelo (mer ser) 80 m, isokoskelo (mer mer) 87 m, kaakkuri (gav ste) 15 m, härkälintu (pod gri) 76 m 10 p, merimetso (pha car) 260 m, harmaahaikara (ard cin) 4 m, merikotka (hal alb) 2 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 m, meriharakka (hae ost) 22 m, tylli (cha hia) 1 m, töyhtöhyyppä (van van) 1 m, lapinsirri (cal tem) 7 m 5 p, suosirri (cal alp) 68 m, suokukko (phi pug) 4 m, punakuiri (lim lap) 63 m, pikkukuovi (num pha) 10 m, liro (tri gla) 2 m, karikukko (are int) 11 m, merikihu (ste cus) 13 p+m, pikkulokki (lar min) 15 p+m, lapintiira (ste aea) 180 m, ruokki (alc tor) 1 m, suopöllö (asi fla) 1 m, keltavästäräkki (mot fla) 7 m, lehtokerttu (syl bor) 1 p, punavarpunen (car ery) 4 m
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- nokikana (ful atr) 5 p, kuikka (gav arc) 1 p; Blomträsket (Jouni Lindqvist)
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 3 Ä; Pohjoislahti, luontopolku (TI)

- mustapyrstökuiri (lim lim) 2 p; Närpiö, Piolahti (II, PSl, TI) 19.20-21
- pilkkasiipi (mel fus) 337 m, merikotka (hal alb) 1 p, sääksi (pan hal) 1 p, meriharakka (hae ost) 23 p, tylli (cha hia) 16 p, lapinsirri (cal tem) 2 p, suosirri (cal alp) 4 p, mustaviklo (tri ery) 2 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, metsäviklo (tri och) 2 p, liro (tri gla) 1 p, rantasipi (act hyp) 4 p, sirittäjä (phy sib) 1 Ä
- merihanhi (ans ans) 69 p; Piolahti, pellot (Jouni Lindqvist, TI)
- satakieli (lus lus) 1+1 Ä; Böle+ Näsby (II)
- mustaleppälintu (pho och) 1 p; Kaskinen, satama (JRi, Maija Rintala)

- laulujoutsen (cyg cyg) 44 p; Kauhajoki, Aninkujan torni (JRi)
- pikkukuovi (num pha) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- ruisrääkkä (cre cre) 1 Ä, kevään 1.; Perälä, Tattari (JKe)
- pensassirkkalintu (loc nae) 1 Ä, kevään 1.; Perälä
- satakieli (lus lus) 2 Ä, huuhkaja (bub bub) 1 Ä
- satakieli (lus lus) 1 Ä, suopöllö (asi fla) 1 p; Komsi
- sarvipöllö (asi otu) 1 p, suopöllö (asi fla) 1 p; Piikkilänkylä (IL)
- turkinkyyhky (str dec) 1 p, hiirihaukka (but but) 3 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- nokkavarpunen (coc coc) 1 p; Villamo (HAV)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Kurikka, Jurva, paloasema (KYT)

16.5.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (VF, KK, JKo, JKi, ym.) 4.45-11.45
- etelänkiisla (uri aal) 1 S
- mustalintu (mel nig)+sp 350+925 m, pilkkasiipi (mel fus) 284 m, alli (cla hye) 265 m
- valkoposkihanhi (bra leu) 18 m, ristisorsa (tad tad) 5 p+m, haapana (ana pen) 5 m, tukkasotka (ayt ful) 25 m, haahka (som mol) 40 m, telkkä (buc cla) 71 m, tukkakoskelo (mer ser) 88 m, isokoskelo (mer mer) 77 m, vesilintu 350 m, kaakkuri (gav ste) 1 m, kuikka (gav arc)+sp 198+173 m, härkälintu (pod gri) 4 m, merimetso (pha car) 63 m, suosirri (cal alp) 25 m, pikkukuovi (num pha) 2 m, mustaviklo (tri ery) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 1 m, valkoviklo (tri neb) 3 m, liro (tri gla) 3 m, karikukko (are int) 9 m+p, räyskä (ste cas) 5 p+m, ruokki (alc tor) 2 m, tervapääsky (apu apu) 4 m, törmäpääsky (rip rip) 2 m, sinirinta (lus sve) 5 p, hernekerttu (syl cur) 3 p, pensaskerttu (syl com) 2 p, pikkulepinkäinen (lan col) 1 p
- alli (cla hye) 126 m, pilkkasiipi (mel fus) 251 m; Siipyy, kylä (JKo, SSt) 19.15-21.45
- lapasorsa (ana cly) 2 m, haahka (som mol) 35 m, mustalintu (mel nig) 40 m, tukkakoskelo (mer ser) 42 m, härkälintu (pod gri) 23 m, merikihu (ste cus) 2 m
- käenpiika (jyn tor) 3 p, lehtokerttu (syl bor) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- heinätavi (ana que) 1 p, punakuiri (lim lap) 1 p; Trutklobbarna (PAH)
- ristisorsa (tad tad) 6 p, suosirri (cal alp) 1 m
- lapinsirri (cal tem) 2 p, mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä; Lapväärtti (PSl)
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä, kevään 1.; Pohjoislahden luontopolku (HL)
- pikkusieppo (fic par) 1 p, sirittäjä (phy sib) 3 Ä
- harmaahaikara (ard cin) 1 p, merikotka (hal alb) 1 p, lapinsirri (cal tem) 1 m; Pohjoislahti (PSl, TVi)
- kultarinta (hip ict) 1 Ä; Tiilitehtaanmäki (II)
- satakieli (lus lus) 1 Ä, viitakerttunen (acr dum) 1 Ä
- haarahaukka (mil mig) 1 E; Leppäsalmi (HL)

- amerikanjääkuikka (gav imm) 1 m, kevään 1.; Kaskinen, Viten (TVi, JKo) 5.50-12
- etelänkiisla (uri aal) 1 m, pikkusieppo (fic par) 1 p>m
- haahka (som mol) 58 m, alli (cla hye) 215 m, mustalintu (mel nig) 669 m, pilkkasiipi (mel fus) 100 m, telkkä (buc cla) 84 m, kaakkuri (gav ste) 6 m, kuikka (gav arc)+sp 223+44 m, silkkiuikku (pod cri) 2 m, merimetso (pha car) 40 m, nuolihaukka (fal sub)+sp 1+1 m, suosirri (cal alp) 2 p+m, ruokki (alc tor) 3 m, törmäpääsky (rip rip) 1 m, haarapääsky (hir rus) 4 m, keltavästäräkki (mot fla) 3 m+p
- jouhisorsa (ana acu) 1 p, haahka (som mol) 30 p; Ådskär (Anssi Kullberg)

- heinätavi (ana que) 3 p; Kauhajoki, Ylimysjärvi (Hannu ja Jouko Yli-Kauhaluoma)
- laulujoutsen (cyg cyg) 53 p, metsähanhi (ans fab) 1 p, haapana (ana pen) 10 p, tavi (ana cre) 20 p, sinisorsa (ana pla) 35 p, jouhisorsa (ana acu) 3 p, lapasorsa (ana cly) 2 p, tukkasotka (ayt ful) 20 p, telkkä (buc cla) 10 p, härkälintu (pod gri) 4 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p, kurki (gru gru) 10 p+m, nokikana (ful atr) 1 p, suokukko (phi pug) 20 p, pikkulokki (lar min) 30 p, naurulokki (lar rid) 500 p
- pikkulokki (lar min) 6 p, kalatiira (ste hir) 3 p; Kauhaneva
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 29 p; Korhoskylän allas (IN, HV)
- merilokki (lar mar) 1 p, kalatiira (ste hir) 1 S; Aronkylä- Kohlu (KTS)
- satakieli (lus lus) 3 Ä, ruokokerttunen (acr sch) 3 Ä; Turja- keskusta
- pikkutikka (den min) 1 p, mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä
- pikkulokki (lar min) 28 p; Savikylä (JRi)
- kehrääjä (cap eur) 2 p; Iso-Nummikangas (JRi, JaR)

- kurki (gru gru) 52 p, 9 hautovaa; Teuva, Suksenjärvi (JKe)
- nuolihaukka (fal sub) 1 p, lapintiira (ste aea) 2 p
- mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 1 Ä
- keltavästäräkki (mot fla) 26 p; Perälä, Rääsy (TLe)
- idänuunilintu (phy des) 1 Ä, kevään 1.; Teuva, keskusta (KHi)
- punavarpunen (car ery) 1 p; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- harmaasieppo (mus str) 2 p; Isojoki, Lauhanvuori (TTu)
- punajalkaviklo (tri tot) 1 p, pikkulepinkäinen (lan col) 2 p; Eteläjärvi
- isokoskelo (mer mer) 1 p, sääksi (pan hal) 2 p, kurki (gru gru) 16 m; Vanhakylä
- tavi (ana cre) 6 p, sinisorsa (ana pla) 10 p; Pohjasjärvi
- telkkä (buc cla) 8 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p
- mustalintu (mel nig) 4 p, härkälintu (pod gri) 3 p; Kodesjärvi (PSl)
- tukkasotka (ayt ful) 5 p, telkkä (buc cla) 7 p, pikkulokki (lar min) 2 p, lapintiira (ste aea) 1 p, keltavästäräkki (mot fla) 2 p
- käenpiika (jyn tor) 1 p; Isojoki, keskusta
- harjalintu (upu epo) 1 p; Villamo (HAV)
- niittysuohaukka (cir pyg) 1 m; Kurikka, Jurva, Kirkonkylä (JVu)

15.5.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund (KK, VF, II, JKi, JKo, lintukurssi) 5.00-10.45
- mustalintu (mel nig) 700 p 700 m, isokoskelo (mer mer) 237 m
- telkkä (buc cla) 400 p 65 m, vesilintu 600 m, kuikka (gav arc)+sp 236+41 m
- metsäkirvinen (ant tri) 168 m, sinirinta (lus sve) 5 p, punavarpunen (car ery) 26 m
- valkoposkihanhi (bra leu) 11 m, ristisorsa (tad tad) 3 m, haahka (som mol) 300 p 40 m, alli (cla hye) 73 m, pilkkasiipi (mel fus) 207 m, tukkakoskelo (mer ser) 91 m, kaakkuri (gav ste) 43 m, härkälintu (pod gri) 3 m, merimetso (pha car) 104 m, harmaahaikara (ard cin) 6 m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, meriharakka (hae ost) 16 m, pikkutylli (cha dub) 1 m, lapinsirri (cal tem) 1 m, suokukko (phi pug) 4 m, pikkukuovi (num pha) 2 m, kuovi (num arq) 1 m, metsäviklo (tri och) 1 m, pikkulokki (lar min) 4 m, ruokki (alc tor) 13 m+p, tervapääsky (apu apu) 3 m, haarapääsky (hir rus) 42 m, keltavästäräkki (mot fla) 4 m, västäräkki (mot alb) 9 m, ruokokerttunen (acr sch) 2 Ä, hernekerttu (syl cur) 3 m+p, pensaskerttu (syl com) 1 Ä, tiltaltti/pajulintu (phy col/lus) 23 m, pajulintu (phy lus) 12 m, harmaasieppo (mus str) 27 m, kirjosieppo (fic hyp) 6 m, pikkulepinkäinen (lan col) 1 m>p, kottarainen (stu vul) 7 m, peippo (fri coe) 23 m, vihervarpunen (car spi) 58 m, urpiainen (car mea) 24 m, pohjansirkku (emb rus) 2 m
- nuolihaukka (fal sub) 4 p, pikkulepinkäinen (lan col) 1 p; Storsjö
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, hiirihaukka (but but) 3 p, sääksi (pan hal) 2 m+p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p, lapinsirkku (cal lap) 2 p
- härkälintu (pod gri) 28 m; Domarkobban (VF, KK, JKi, ym.) 19.00-21
- pilkkasiipi (mel fus)+sp 113+28 m, telkkä (buc cla) 23 m, tukkakoskelo (mer ser) 14 m, isokoskelo (mer mer) 44 m, vesilintu 265 m, iso kahlaaja 180 m
- lehtokerttu (syl bor) 1 Ä, kevään 1.; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- kehrääjä (cap eur) 1 m, tuli mereltä 6.20; Trutklobbarna (PAH)
- lapinsirri (cal tem) 15 p, ruokokerttunen (acr sch) 2 Ä
- harmaasorsa (ana str) 2 p, lapasorsa (ana cly) 4 p; Hamnfjärden (JKo)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Skaftung (II, JKo)
- ruskosuohaukka (cir aer) 2 p, ruokokerttunen (acr sch) 2 p; Härkmerifjärden (II)
- pikkulepinkäinen (lan col) 1 p
- ruokokerttunen (acr sch) 1 Ä; Blomträsket
- satakieli (lus lus) 1 Ä, lapinsirri (cal tem) 2 p; Lapväärtti (PSl)
- viitakerttunen (acr dum) 1+1 Ä, kevään 1.; Tiilihtehtaanmäki+ Savilahti (HL)
- kultarinta (hip ict) 3+1 Ä
- luhtakerttunen (acr ris) 1 Ä, kevään 1.; Tiukka, rautatiesilta
- kangaskiuru (lul arb) 1 Ä; Solvängen
- valkoviklo (tri neb) 1 p, liro (tri gla) 13 p; Pohjoislahti (PSl)

- sääksi (pan hal) 1 p, meriharakka (hae ost) 16 p; Närpiö, Piolahti (PKn, MKa, II)
- lapinsirri (cal tem) 9 p, punakuiri (lim lap) 10 p
- satakieli (lus lus) 2 Ä; Böle, Närpiönjokivarsi (II)
- nuolihaukka (fal sub) 1 m, mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä; Nämpnäs (TLe, JKe)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Pörtbäcken (Raimo Havusela)
- viitakerttunen (acr dum) 1 Ä, satakieli (lus lus) 1 Ä; Töjby, Ytterstgrund (Aleksis Hahn)
- pikkuvarpunen (pas mon) 20 p, punavarpunen (car ery) 3 p; Kaskinen, Myllyniemi (Anssi Kullberg)
- merikotka (hal alb) 2 p, meriharakka (hae ost) 2 p; Kaskinen, kaupunki
- satakieli (lus lus) 1 Ä, pikkuvarpunen (pas mon) 35 p

- lehtokerttu (syl bor) 1 Ä, kevään 1.; Kauhajoki, keskusta (KTS, JPi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 37 p; Heikkilänkylä (KTS)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Pukkilankylä (VYT)
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Hyypänmäki
- uivelo (mer alb) 1 p, mustaviklo (tri ery) 3 p; Ylimysjärvi (JRi, JaR)
- laulujoutsen (cyg cyg) 66 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, lapasorsa (ana cly) 3 p, härkälintu (pod gri) 4 p, liro (tri gla) 17 p
- riekko (lag lag) 1 p, kuikka (gav arc) 1 p; Kauhaneva
- pikkulokki (lar min) 15+11 p; Koskenkylä+ Savikylä
- satakieli (lus lus) 1+1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (TP, JKe)
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- sirittäjä (phy sib) 1+1 Ä; Perälä+ Kirkonkylä, Lossanmäki (TLe)
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Isojoki, Järvenkeidas (TTu)

14.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK, JKi, JKo, PAH, lintukurssi) 5.10-10.30
- pikkulepinkäinen (lan col) 1 p, kevään 1.
- isokoskelo (mer mer) 240 m, sinirinta (lus sve) 12 p
- valkoposkihanhi (bra leu) 35 m, tavi (ana cre) 17 m, lapasorsa (ana cly) 6 p+m, tukkasotka (ayt ful) 15 m, haahka (som mol) 54 m, alli (cla hye) 42 m, mustalintu (mel nig)+sp 110+65 m, pilkkasiipi (mel fus) 13 m, telkkä (buc cla) 53 m, tukkakoskelo (mer ser) 86 m, kaakkuri (gav ste) 15 m, kuikka (gav arc)+sp 155+110 m, merimetso (pha car) 400 m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, sääksi (pan hal) 1 m, pikkutylli (cha dub) 2 p, tylli (cha hia) 2 p, lapinsirri (cal tem) 35 p 15 m, mustaviklo (tri ery) 1 p, liro (tri gla) 11 m, lapintiira (ste aea) 100 m, käpytikka (denmaj) 1 m, törmäpääsky (rip rip) 4 m, metsäkirvinen (ant tri) 86 m, keltavästäräkki (mot fla) 10 m, hernekerttu (syl cur) 4 p, sirittäjä (phy sib) 3 ä, pajulintu (phy lus) 50 p, pikkulepinkäinen (lan col) 1 p, lapinsirkku (cal lap) 1 p
- punakuiri (lim lap) 10 p, härkälintu (pod gri) 38 m; Siipyyn lintutorni 19.00-20
- pikkulepinkäinen (lan col) 1 p, keltavästäräkki (mot fla) 3 p; Storsjö
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Siipyy (JTu, Marianne Ahokas)
- satakieli (lus lus) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 3 ä; Skaftung, kalasatama (JKi, Juha Hyvönen)
- harmaasorsa (ana str) 2 p, mustaviklo (tri ery) 2 p; Hamnfjärden (JTu, Marianne Ahokas)
- merikotka (hal alb) 4 p, nuolihaukka (fal sub) 5 p; Härkmerifjärden
- ruskosuohaukka (cir aer) 2 p, lapinsirkku (cal lap) 3 p
- kultarinta (hip ict) 1 Ä, kevään 1.; Pohjoislahden luontopolku (HL)
- ruokokerttunen (acr sch) 1 Ä, mustapääkerttu (syl atr) 1 p, sirittäja (phy sib) 2 Ä
- kultarinta (hip ict) 1 Ä; Tiilitehtaanmäen luontopolku
- pikkutikka (den min) 2 p, pensaskerttu (syl com) 1 p, mustapääkerttu (syl atr) 3 Ä, sirittäjä (phy sib) 5 Ä, harmaasieppo (mus str) 3 p, punavarpunen (car ery) 4 Ä
- nuolihaukka (fal sub) 2 p; Pohjoislahti (JKo, KJy)
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 S, tervapääsky (apu apu) 4 p, satakieli (lus lus) 1 Ä, ruokokerttunen (acr sch) 1 Ä
- tervapääsky (apu apu) 2 p; Lapväärtti (PSl)

- valkoposkihanhi (bra leu) 4 m; Närpiö, Stånggrund (RS) 5.30-9
- kaakkuri (gav ste)+sp 4+19 m, kuikka (gav arc) 7 m, mustaviklo (tri ery) 2 kiert, merikihu (ste cus) 4 p, sepelkyyhky (col pal) 50 kiert, käenpiika (jyn tor) 1 Ä, metsäkirvinen (ant tri) 10 m
- heinätavi (ana que) 1 p; Piolahti (RS, PSl, Anton Sallinen)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 10 p, laulujoutsen (cyg cyg) 12 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 W, ristisorsa (tad tad) 1 p, haapana (ana pen) 12 p, tavi (ana cre) 34 p, lapasorsa (ana cly) 4 p, telkkä (buc cla) 30 p, tukkakoskelo (mer ser) 8 p, isokoskelo (mer mer) 25 p, silkkiuikku (pod cri) 6 p, sääksi (pan hal) 1 p, meriharakka (hae ost) 1 p, pikkutylli (cha dub) 3 p, lapinsirri (cal tem) 5 p, suokukko (phi pug) 1 p, punakuiri (lim lap) 1 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, liro (tri gla) 10 p, rantasipi (act hyp) 3 p, selkälokki (lar fus) 1 p, räyskä (ste cas) 4 p, haarapääsky (hir rus) 5 p
- mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä; Bäckby (II)
- harmaasorsa (ana str) 2 p; Kaskinen, MB:n altaat (RS)
- mustaleppälintu (pho och) 1 Ä; Kaskinen, satama

- pikkutikka (den min) 1 p; Kauhajoki, maatalousoppilaitos (KTS)
- mustalintu (mel nig) 8 p, pilkkasiipi (mel fus) 1 p; Nummijärvi
- haapana (ana pen) 6 p, kaakkuri (gav ste) 7 p, kuikka (gav arc) 3 p, silkkiuikku (pod cri) 14 p, kalatiira (ste hir) 8 p, tervapääsky (apu apu) 2 p, keltavästäräkki (mot fla) 2 p
- pikkulepinkäinen (lan col) 1 p, kevään 1.; Ylimysjärvi
- laulujoutsen (cyg cyg) 60 p, heinätavi (ana que) 1 p
- härkälintu (pod gri) 5 p, pikkulokki (lar min) 20 p
- tervapääsky (apu apu) 3 p, pikkutikka (den min) 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- sinirinta (lus sve) 1 p; Teuva, keskusta (KHi, JKe)
- merilokki (lar mar) 1 p, käenpiika (jyn tor) 1 Ä, tervapääsky (apu apu) 6 p
- niittysuohaukka (cir pyg) 1 S; Lautta (JKe)
- suokukko (phi pug) 1 p, liro (tri gla) 12 p; Lammasneva allas
- tervapääsky (apu apu) 2 p; Perälä (TLe)
- mustapääkerttu (syl atr) 1 Ä, harmaasieppo (mus str) 1 p; Isojoki, Villamo (HAV)
- riekko (lag lag) 1 ä; Mustansaarenkeidas (JTu)
- punavarpunen (car ery) 2 p; Kurikka, Panttila (PRu)
- satakieli (lus lus) 1 Ä; Kurikka, Panttila (PRu)
- tervapääsky (apu apu) 1 p; Jurva, Närvijoki (KKt, Riitta Ketola)

13.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, JKo, Juha Hyvönen, Jaakko Asplund) 4.45-11.15
- kyhmyhaahka (som spe) 1 m, jääkuikka (gav ada) 1 m
- mustapääkerttu (syl atr) 1 p, kevään 1.
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 15 m, laulujoutsen (cyg cyg) 2 m, merihanhi (ans ans) 110 p, valkoposkihanhi (bra leu) 43 m, ristisorsa (tad tad) 3 p, haapana (ana pen) 5 m, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 8 m, lapasorsa (ana cly) 5 p+m, punasotka (ayt fer) 3 m, tukkasotka (ayt ful) 61 m, haahka (som mol) 140 m, alli (cla hye) 5 m, mustalintu (mel nig) 325 m, pilkkasiipi (mel fus) 40 m, telkkä (buc cla) 225 m, uivelo (mer alb) 1 m, tukkakoskelo (mer ser) 140 m, isokoskelo (mer mer) 397 m, kaakkuri (gav ste) 112 m, kuikka (gav arc) 212 m, silkkiuikku (pod cri) 10 m, härkälintu (pod gri) 7 m, merimetso (pha car) 165 m, merikotka (hal alb) 2 p, varpushaukka (acc nis) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 4 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, kurki (gru gru) 7 m, pikkutylli (cha dub) 1 p, tylli (cha hia) 4 p, lapinsirri (cal tem) 12 p 18 m, suokukko (phi pug) 18 m, punakuiri (lim lap) 1 m, pikkukuovi (num pha) 2 m, valkoviklo (tri neb) 2 p, liro (tri gla) 37 m, merikihu (ste cus) 8 p+m, pikkulokki (lar min) 13 p+m, lapintiira (ste aea) 150 m, ruokki (alc tor) 4 m, törmäpääsky (rip rip) 2 m, haarapääsky (hir rus) 35 m, räystäspääsky (del urb) 20 m, metsäkirvinen (ant tri) 10 m, keltavästäräkki (mot fla) 5 m, sinirinta (lus sve) 3 p, kivitasku (oen oen) 8 p, pensaskerttu (syl com) 1 p, lapinsirkku (cal lap) 5 m
- punavarpunen (car ery) 1 Ä; Skaftung, kalasatama
- tervapääsky (apu apu) 1 S, käenpiika (jyn tor) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- satakieli (lus lus) 2 Ä; Hamnfjärden (JKo)
- harmaasorsa (ana str) 2 p, lapasorsa (ana cly) 4 p, mustaviklo (tri ery) 10 p
- varpushaukka (acc nis) 1 p, taivaanvuohi (gal gal) 4 p; Lapväärtin jokisuisto (TVi)
- kurki (gru gru) 46 m; Blomträsket (KK, JKi, lintukurssi)
- mustapääkerttu (syl atr) 2 p, kevään 1.; Tiilitehtaanmäki
- sirittäjä (phy sib) 4 Ä, harmaasieppo (mus str) 1 p
- satakieli (lus lus) 3 Ä; Itäpuoli- Savilahti
- punavarpunen (car ery) 2 p, kevään 1.; Savilahti (HL)
- jänkkurppa (lym min) 1 p, kevään 1.

- mustapyrstökuiri (lim lim) 1 E; Närpiö, Stånggrund (TLe, JKe, II) 4.35-9
- jääkuikka (gav ada) 1 m, kuikka (gav arc)+sp 230+411 m
- metsähanhi (ans fab) 1 E, valkoposkihanhi (bra leu) 13 m+p, harmaasorsa (ana str) 2 p, lapasorsa (ana cly) 6 p, tukkasotka (ayt ful) 16 m, lapasotka (ayt mar) 2 S 2 N, haahka (som mol) 160 m, alli (cla hye) 17 m, mustalintu (mel nig) 740 m, pilkkasiipi (mel fus) 45 m, telkkä (buc cla) 78 m, tukkakoskelo (mer ser) 118 m, isokoskelo (mer mer) 56 m, kaakkuri (gav ste) 32 m, merimetso (pha car) 48 N+S, ruskosuohaukka (cir aer) 1 W, meriharakka (hae ost) 7 m, tylli (cha hia) 2 S, punakuiri (lim lap) 4 m, liro (tri gla) 57 N+S, karikukko (are int) 2 S, keskikokoinen kahlaaja 46 S, merikihu (ste cus) 4 p+m, selkälokki (lar fus) 6 m, ruokki (alc tro) 6 N+S, riskilä (cep gry) 5 m+p, suopöllö (asi fla) 1 E, haarapääsky (hir rus) 18 m, keltavästäräkki (mot fla) 3 N+S, hernekerttu (syl cur) 3 p, mustavaris (cor fru) 1 m, punatulkku (pyr pyr) 1 m
- uivelo (mer alb) 2 p; Piolahti, Ståbackafjärden (TLe, JKe)
- suokukko (phi pug) 110 p, liro (tri gla) 85 p; Piolahti (TLe, JKe, KK, JKi ym.)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kurki (gru gru) 22 m, pikkutylli (cha dub) 4 p, tylli (cha hia) 2 p, lapinsirri (cal tem) 11 p, punakuiri (lim lap) 12 p, mustaviklo (tri ery) 1 p, karikukko (are int) 1 p, räyskä (ste cas) 6 p
- peltosirkku (emb hor) 1 Ä; Böle (II)

- mustapääkerttu (syl atr) 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- kalatiira (ste hir) 2 p, pikkulokki (lar min) 1
- pikkulokki (lar min) 4 p, pensaskerttu (syl com) 1 p; Savikylä (JRi)
- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 59 p; Aninkujan (JRi, JoR ym.)
- pensaskerttu (syl com) 1 Ä; Kyyny (KTS)
- haapana (ana pen) 2 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 3 p; Jokimaa (KTS, JRi, JoR)
- telkkä (buc cla) 9 p, pikkulokki (lar min) 3 p
- suokukko (phi pug) 154 p; Kokonkylä, allas (KTS)
- keräkurmitsa (cha mor) 1 p, edelleen; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- kapustarinta (plu apr) 150 p, suokukko (phi pug) 10 p, pikkukuovi (num pha) 2 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, liro (tri gla) 15 p
- pikkukuovi (num pha) 1 kiert; Teuva, keskusta (KHi)
- tervapääsky (apu apu) 5 p; Teuva, Kirkonkylä (TP)
- kivitasku (oen oen) 9 p, lapinsirkku (cal lap) 1 m; Perälä, Rääsy (TLe, SPo)
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 p; Kaivoneva (TO)
- pikkukuovi (num pha) 1 p, liro (tri gla) 3 p, kalalokki (lar can) 22 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, teeri (tet rix) 15 p; Suksenjärvi (RS)
- kurki (gru gru) 27 p, liro (tri gla) 3 p
- kurki (gru gru) 11 m; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- varpushaukka (acc nis) 1 p
- pikkukilju/kilju/arokotka (aqu pom/cla/nip) 1 ENE; Myrkky (KKa, PRu)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, tervapääsky (apu apu) 3 p
- punavarpunen (car ery) 2 Ä, kevään 1.
- hernekerttu (syl cur) 1 Ä; Isojoki, Kortteenkylä (TTu)
- punavarpunen (car ery) 2 p; kevään 1.; Kurikka, Luopa (Raimo Opas)
- keräkurmitsa (cha mor) 5 p; Jurva, Jurvanjärvi (KKt)

12.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna ym. (JKi, Juha Hyvönen) 7.30-13 + 15.15- 18.30
- tervapääsky (apu apu) 2 m, lapinkirvinen (ant cer) 2 m, kevään 1.
- valkoposkihanhi (bra leu) 106 m, punakuiri (lim lap) 79 m, lapintiira (ste aea) 240 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, metsähanhi (ans fab) 22 m, kanadanhanhi (bra can) 2 m, ristisorsa (tad tad) 3 p, haapana (ana pen) 14 m, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 35 p, jouhisorsa (ana acu) 2 m, tukkasotka (ayt ful) 169 m, haahka (som mol) 100 m, alli (cla hye) 18 m, mustalintu (mel nig) 780 m, pilkkasiipi (mel fus) 178 m, telkkä (buc cla) 32 m, uivelo (mer alb) 5 m, tukkakoskelo (mer ser) 157 m, isokoskelo (mer mer) 132 m, kaakkuri (gav ste) 26 m, kuikka (gav arc) 51 m, härkälintu (pod gri) 70 p, merimetso (pha car) 58 m, merikotka (hal alb) 3 p, ampuhaukka (fal col) 1 m, meriharakka (hae ost) 5 m, töyhtöhyyppä (van van) 2 m, lapinsirri (cal tem) 12 p 7 m, suosirri (cal alp) 20 m, suokukko (phi pug) 18 m, pikkukuovi (num pha) 22 m, kuovi (num arq) 3 m, mustaviklo (tri ery) 5 m, punajalkaviklo (tri tot) 3 m, valkoviklo (tri neb) 3 m, liro (tri gla) 74 m, karikukko (are int) 14 m+p, merikihu (ste cus) 9 p+m, pikkulokki (lar min) 16 p+m, ruokki (alc tor) 24 m, haarapääsky (hir rus) 40 p 50 m, räystäspääsky (del urb) 20 p 26 m, keltavästäräkki (mot fla) 8 m, sinirinta (lus sve) 5 p, pajulintu (phy lus) 30 p, lapinsirkku (cal lap) 4 m
- kapustarinta (plu apr) 180 p; Härkmeri (PAH)
- satakieli (lus lus) 1 Ä, sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Lapväärtti (PSl)
- sinirinta (lus sve) 1 p; Pohjoislahti (TVi) 18-19.50
- hanhi (Anser sp) 7 m, valkoposkihanhi (bra leu) 5 m, lapasorsa (ana cly) 2 p, sääksi (pan hal) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, suokukko (phi pug) 15 p, mustaviklo (tri ery) 2 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, metsäviklo (tri och) 1 p, liro (tri gla) 22 p, satakieli (lus lus) 1 Ä, ruokokerttunen (acr sch) 1 p
- nuolihaukka (fal sub) 1 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p; Pikkujärvi (KKa)

- haarapääsky (hir rus) 26 p; Närpiö, Blacksnäs (RLi)

- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- peltosirkku (emb hor) 1 Ä; Aronkylä
- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, edelleen; Aninkujan torni (JRi, JaR, IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 51 p, merihanhi (ans ans) 2 p
- sinirinta (lus sve) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 37 p; Heikkilänkylä (TA)
- keräkurmitsa (cha mor) 4 p, kevään 1.; Teuva, Komsi (JJ, TLe, JKe ym.)
- sinisuohaukka (cir cya) 2/ p; Teuva, Kauppila (IN)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m; Teuva, keskusta (KHi)
- jouhisorsa (ana acu) 5 p; Lammasnevan allas (JKe)
- pikkutylli (cha dub) 2 p, liro (tri gla) 16 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 21 p; Karijoki, Myrkky (KKa)
- kapustarinta (plu apr) 43 p, käenpiika (jyn tor) 1 p
- punajalkaviklo (tri tot) 1 p, liro (tri gla) 25 m; Isojoki, Isokeidas (TTu)
- käki (cuc can) 3 p, keltavästäräkki (mot fla) 1 p, hernekerttu (syl cur) 1 Ä
- huuhkaja (bub bub) 1 Ä; Kortteenkylä (TTu)

11.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna ym. (JKi, Juha Hyvönen) 4.50-7.45 + 16-18.15
- lapinsirri (cal tem) 2 m, kevään 1.
- mustalintu (mel nig) 2110 m, lapintiira (ste aea) 390 m
- valkoposkihanhi (bra leu) 81 m, ristisorsa (tad tad) 3 p, haapana (ana pen) 12 m, tavi (ana cre) 3 m, lapasorsa (ana cly) 5 p+m, tukkasotka (ayt ful) 149 m, lapasotka (ayt mar) 2 m, haahka (som mol) 172 m, alli (cla hye) 10 m, pilkkasiipi (mel fus) 117 m, telkkä (buc cla) 32 m, tukkakoskelo (mer ser) 128 m, isokoskelo (mer mer) 110 m, kaakkuri (gav ste) 31 m, kuikka (gav arc) 104 m, merimetso (pha car) 106 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, meriharakka (hae ost) 87 m, kapustarinta (plu apr) 2 m, suokukko (phi pug) 9 m, punakuiri (lim lap) 26 m, pikkukuovi (num pha) 26 m, mustaviklo (tri ery) 1 m, valkoviklo (tri neb) 1 m, liro (tri gla) 33 m, karikukko (are int) 8 m, merikihu (ste cus) 6 p, pikkulokki (lar min) 20 m+p, ruokki (alc tor) 14 S+N, haarapääsky (hir rus) 18 m, räystäspääsky (del urb) 12 m, lapinsirkku (cal lap) 2 m, pulmunen (ple niv) 1 m
- mustaviklo (tri ery) 30 p, valkoviklo (tri neb) 2 p; Hamnfjärden
- ristisorsa (tad tad) 3 p, haapana (ana pen) 8 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 20 p, lapasorsa (ana cly) 4 p
- liro (tri gla) 270 p; Siipyy, Storsjö
- merikotka (hal alb) 1 p, pensastasku (sax rub) 3 p, harmaasieppo (mus str) 1 p
- sirittäjä (phy sib) 1 Ä; Perus, Storholmen (PSl)
- kanadanhanhi (bra can) 2 p, merikotka (hal alb) 1 p; Pohjoislahti
- tukkasotka (ayt ful) 21 p, mustaviklo (ri ery) 3 p, liro (tri gla) 18 p, haarapääsky (hir rus) 10 p, törmäpääsky (rip rip) 1 p
- pikkutikka (den min) 2 p; Tiilitehtaanmäki (KKa)
- uivelo (mer alb) 1 p, isokoskelo (mer mer) 50 p
- merimetso (pha car) 20 p/m; Skatan (Dani Kulonpää)

- meriharakka (hae ost) 21 p, punakuiri (lim lap) 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- valkoposkihanhi (bra leu) 10 p, uivelo (mer alb) 2 p, suokukko (phi pug) 4 p
- punakuiri (lim lap) 1 p, pikkukuovi (num pha) 2 p; Stånggrund (II, Jouni Lindqvist)
- mustalintu (mel nig) 147 m, härkälintu (pod gri) 13 m, punajalkaviklo (tri tot) 5 p, karikukko (are int) 3 p, merikihu (ste cus) 5 p
- mustaleppälintu (pho och) 1 p, edelleen; Kaskinen, satama (II)

- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, edelleen; Kauhajoki, Aninkujan torni (JRi, IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 53 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, pikkulokki (lar min) 2 p
- suokukko (phi pug) 117 p, liro (tri gla) 23 p; Kokonkylän allas (IN)
- mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p, pikkukuovi (num pha) 4 m
- kapustarinta (plu apr) 202 p; Kokonkylä (KTS)
- uuttukyyhky (col oen) 1 p; Jokimaa (IN, KTS)
- telkkä (buc cla) 6 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 1 p, pikkukuovi (num pha) 1 m
- riekko (lag lag) 4 p, pikkukuovi (num pha) 4 p; Kauhaneva (KTS)
- valkoviklo (tri neb) 2 p, liro (tri gla) 6 p, pikkulokki (lar min) 2 p, käki (cuc can) 1 p
- kurki (gru gru) 5 p; Teuva, Luovankylä (JRi, Maija Rintala)
- pikkukuovi (num pha) 1 p, valkoviklo (tri neb) 2 p
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Perälä, Rääsy (TLe)
- kapustarinta (plu apr) 160 p; Komsi (JKe)
- peippo (fri coe) 250 p; Varsala, Keltaharjunmäki
- räystäspääsky (del urb) 1 p; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- alli (cla hye) 5 p, mustalintu (mel nig) 2 p; Isojoki, Kodesjärvi (PSl, TTu)
- tukkasotka (ayt ful) 8 p, telkkä (buc cla) 9 p, kaakkuri (gav ste) 2 p, silkkiuikku (pod cri) 5 p, härkälintu (pod gri) 6 p, nokikana (ful atr) 2 p, kuovi (num arq) 5 p, haarapääsky (hir rus) 5 p

10.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, KKa, PAH, Juha Hyvönen) 4.50-12.30 + 16.45-20
- sinirinta (lus sve) 1 p, kevään 1.
- tukkasotka (ayt ful) 596 m, tukkakoskelo (mer ser) 363 m, isokoskelo (mer mer) 236 m, kaakkuri (gav ste)+ sp 278+44 m, kuikka (gav arc) 442 m, härkälintu (pod gri) 142 p 110 m, meriharakka (hae ost) 112 m, punakuiri (lim lap) 215 m, pikkukuovi (num pha) 202 m, mustaviklo (tri ery) 50 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 5 m, valkoposkihanhi (bra leu) 9 m, haapana (ana pen) 22 m, tavi (ana cre) 31 m, jouhisorsa (ana acu) 5 m, lapasorsa (ana cly) 4 p+m, lapasotka (ayt mar) 6 m, haahka (som mol) 250 m, alli (cla hye) 31 m, mustalintu (mel nig) 766 m, pilkkasiipi (mel fus) 622 m, telkkä (buc cla) 324 m, silkkiuikku (pod cri) 8 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 8 m, merimetso (pha car) 250 m, merikotka (hal alb) 2 p, nuolihaukka (fal sub) 3 m, kapustarinta (plu apr) 1 m, suokukko (phi pug) 15 m, kuovi (num arq) 5 m, punajalkaviklo (tri tot) 7 m, valkoviklo (tri neb) 41 m, liro (tri gla) 55 m, karikukko (are int) 13 m, merikihu (pha car) 9 p+m, pikkulokki (lar min) 26 m, räyskä (ste cas) 10 m+p, ruokki (alc tor) 38 m, haarapääsky (hir rus) 4 p, räystäspääsky (del urb) 1 m, hernekerttu (syl cur) 2 p, pensaskerttu (syl com) 1 p
- merikotka (hal alb) 2 p; Tiukka (Jouni Lindqvist)

- telkkä (buc cla) 250 p, tukkasotka (ayt ful) 80 p; Närpiö, Piolahti (Jouni Lindqvist)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 17 p, laulujoutsen (cyg cyg) 14 p, merihanhi (ans ans) 15 p, ristisorsa (tad tad) 1 p, haapana (ana pen) 10 p, tavi (ana cre) 64 p, lapasorsa (ana cly) 4 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, punajalkaviklo (tri tot 2p+m, liro (tri gla) 12 kiert
- tukkasotka (ayt ful) 200 p, isokoskelo (mer mer) 90 p; Närpesfjärde, kt67/sulku
- telkkä (buc cla) 100 p, uivelo (mer alb) 2 p, tukkakoskelo (mer ser) 35 p, silkkiuikku (pod cri) 10 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p, meriharakka (hae ost) 45 m
- mustalintu/pilkkasiipi (mel nig/fus) 580 p; Nämpnäs, kalasatama+ ymp. (TLe, JKe)
- haahka (som mol) 440 p, isokoskelo (mer mer) 71 m, merimetso (pha car) 59 m, karikukko (are int) 2 p, käki (cuc can) 1 Ä, keltavästäräkki (mot fla) 1 m
- sinirinta (lus sve) 1 p, kevään 1., mustaviklo (tri ery) 2 p; Nämpnäs, Svartörsfjärden
- tukkasotka (ayt ful) 96 p, tavi (ana cre) 15 p; Rangsbyfjärden
- silkkiuikku (pod cri) 16 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p
- suokukko (phi pug) 25 p; Kirkkomäki, Vassarna (UH)

- laulujoutsen (cyg cyg) 36 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, pesiviä; Harrinjärvi
- pikkulokki (lar min) 10 p; Päntäne (PSl)
- pyrstötiainen (aeg cau) 1 p; Teuva, Äystö, Loukajanneva (TP)
- riekko (lag lag) 1 p, käki (cuc can) 1 Ä; Isojoki, Iso Rapaneva (TTu)
- huuhkaja (bub bub) 1 Ä; Kurikka, Santavuori (TO)

9.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (KK, VF, JKi, II, lintukurssi) 6.20-11
- ristisorsa (tad tad) 4 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 30 p, lapasorsa (ana cly) 3 p, tukkasotka (ayt ful) 10 p, alli (cla hye) 7 m+p, mustalintu (mel nig) 85 p, pilkkasiipi (mer ser) 12 m, kaakkuri (gav ste) 71 m, kuikka (gav arc) 43 m, härkälintu (pod gri) 80 p, tylli (cha hia) 3 p, suosirri (cal alp) 1 p, suokukko (phi pug) 58 m, punakuiri (lim lap) 1 p, mustaviklo (tri ery) 35 m, valkoviklo (tri neb) 6 m+p, liro (tri gla) 11 m, merikihu (ste cus) 7 p+m, selkälokki (lar fus) 3 m, ruokki (alc tor) 28 m, riskilä (cep gry) 1 S, haarapääsky (hir rus) 13 p+m, keltavästäräkki (mot fla) 1 p, hernekerttu (syl cur) 2 p, pensaskerttu (cyl com) 1 p
- kangaskiuru (lul arb) 2 p; Siipyy, Länsikylä
- urpiainen (car mea) 40 m; Skaftung, kalasatama (JKi, Juha Hyvönen)
- suokukko (phi pug) 9 m, mustaviklo (tri ery) 11 m, punajalkaviklo (tri tot) 5 m, valkoviklo (tri neb) 5 m, liro (tri gla) 16 m, pikkulokki (lar min) 10 m
- ruokokerttunen (acr sch) 1 Ä, kevään 1.; Pohjoislahti (HL)
- merikotka (hal alb) 1 p, suokukko (phi pug) 15 p, mustaviklo (tri ery) 22 p, valkoviklo (tri neb) 3 p, liro (tri gla) 81 p

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p; Närpiö, Piolahti (II, Timo Rintamäki)
- merihanhi (ans ans) 57 p, meriharakka (hae ost) 4 p, pikkutylli (cha dub) 4 p, kapustarinta (plu apr) 3 p, suokukko (phi pug) 137 p, punakuiri (lim lap) 2 p, valkoviklo (tri neb) 1 Ä, metsäviklo (tri och) 2 p, liro (tri gla) 1 p, rantasipi (act hyp) 1 p, pikkulokki (lar min) 2 p, mustavaris (cor fru) 1 m
- suokukko (phi pug) 22 p; Kirkkomäki, Vassarna (UH)

- pikkujoutsen (cyg col) 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi, KTS)
- laulujoutsen (cyg cyg) 48 p
- punakuiri (lim lap) 1 p, pikkulokki (lar min) 29 p; Aninkuja, Kooseni (KTS)
- peltosirkku (emb hor) 4 Ä, noin 300 m:n matkalla; Aninkuja, Kantokylä
- suokukko (phi pug) 120 p; Kokonkylän altaat (JMi)
- suopöllö (asi fla) 1 p; Savikylä (JRi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 34 p; Heikkilänkylä (TA)
- kurki (gru gru) 28 p; Teuva, Pontus (JKe)
- valkoviklo (tri neb) 3 p, liro (tri gla) 37 p; Lammasneva, altaat
- suokukko (phi pug) 1 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Kauppila (JRi, JaR, Maija Rintala)
- turkinkyyhky (str dec) 2 p; Teuva, keskusta
- harmaasieppo (mus str) 1 p, kevään 1.; Koskiloukko (TLe, SPo)
- kurki (gru gru) 36 p; Luhtalanloukko
- käki (cuc can) 1 Ä; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä; Isojoki, Suojoki (TTu)
- haarapääsky (hir rus) 50 S; Kurikka, Jurva, Säläisjärvi (TO)

8.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (KK, VF, II, PSl ym.) 5-13
- haarahaukka (mil mig) 1 m, etelänkiisla (uri aal) 2 S 1 N
- ristisorsa (tad tad) 6 p, haapana (ana pen) 7 p, harmaasorsa (ana str) 5 p, tukkasotka (ayt ful) 26 m, lapasotka (ayt mar) 2 m, haahka (som mol) 24 m, alli (cla hye) 16 m, mustalintu (mel nig) 200 p 66 m, pilkkasiipi (mel fus) 22 m, telkkä (buc cla) 36 m, uivelo (mer alb) 2 S, tukkakoskelo (mer ser) 55 m, isokoskelo (mer mer) 48 m, kaakkuri (gav ste) 160 m, kuikka (gav arc) 53 m 25 p, härkälintu (pod gri) 30 p, merimetso (pha car) 155 p 55 m, merikotka (hal alb) 6 p, ruskosuohaukka (cir aer) 5 m+p, varpushaukka (acc nis) 5 p+m, hiirihaukka (but but) 1 p, sääksi (pan hal) 2 m, tuulihaukka (fal tin) 2 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, meriharakka (hae ost) 7 m+p, tylli (cha hia) 2 m, suokukko (phi pug) 14 m, punakuiri (lim lap) 7 m, pikkukuovi (num pha) 1 m, mustaviklo (tri ery) 6 m, punajalkaviklo (tri tot) 5 m, valkoviklo (tri neb) 14 m, metsäviklo (tri och) 4 p+m, liro (tri gla) 32 m, merikihu (ste cus) 6 p+m, pikkulokki (lar min) 6 m, naurulokki (lar rid) 94 m, kalalokki (lar cab) 170 m, selkälokki (lar fus) 5 m, räyskä (ste cas) 12 p+m, lapintiira (ste hir) 100 m 90 p, ruokki (alc tor) 53 N 9 S, riskilä (cep gry) 12 p, törmäpääsky (rip rip) 1 m, metsäkirvinen (ant tri) 44 m, tilhi (bom gar) 2 m, hernekerttu (syl cur) 1 p, vihervarpunen (car spi) 60 m, urpiainen (car mea) 18 m, pikkukäpylintu (lox xur) 6 m+p, lapinsirkku (cal lap) 4 m
- lampiviklo (tri sta) 1 m ark, kevään 1.; Trutklobbarna (VF, JKi, Paul Backman) 16.30-19
- harmaasorsa (ana cly) 2 p, mustalintu (mel nig) 80 m, pilkkasiipi (mel fus) 10 m, tukkakoskelo (mer ser) 22 m, kaakkuri (gav ste) 4 m, kuikka (gav arc) 15 m, härkälintu (pod gri) 62 p, meriharakka (hae ost) 70 m, suokukko (phi pug) 215 m, pikkukuovi (num pha) 19 m, liro (tri gla) 28 m, karikukko (are int) 4 m+p, ruokki (alc tor) 3 m
- suokukko (phi pug) 58 m, liro (tri gla) 24 m; Skaftung, kalasatama (Juha Hyvönen)
- nuolihaukka (fal sub) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 9 m, valkoviklo (tri neb) 10 m
- haarahaukka (mil mig) 1 m; Hamnfjärden (TLe, JKe, JJ ym) 5-13 ym.
- valkoposkihanhi (bra leu) 1 W, ristisorsa (tad tad) 8 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, heinätavi (ana que) 1 p, merimetso (pha car) 90 S, kanahaukka (acc gen) 1 m, hiirihaukka (but but) 3 p+m, sääksi (pan hal) 1 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, meriharakka (hae ost) 1 m, mustaviklo (tri ery) 16 m+p, valkoviklo (tri neb) 9 p, liro (tri gla) 70+12 m 3 p, pikkulokki (lar min) 7 m, räyskä (ste cas) 2 p, käenpiika (jyn tor) 1 Ä
- härkälintu (pod gri) 1 p, nokikana (ful atr) 10 p; Blomträsket (IN, lintukurssi)
- haarapääsky (hir rus) 7 p, räystäspääsky (del urb) 10 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 76 p, härkälintu (pod gri) 4 p; Syndersjön
- suokukko (phi pug) 234 p, liro (tri gla) 320 p; Pohjoislahti (HL)
- mustaviklo (tri ery) 26 p, valkoviklo (tri neb) 21 p, pikkutylli (cha dub) 2 p, tylli (cha hia) 2 p
- valkoposkihanhi (bra leu) 22 p, mustavaris (cor fru) 1 m; Leppäsalmi (IN, lintukurssi)

- metsähanhi (ans fab) 11 p, merihanhi (ans ans) 43 p; Närpiö, Piolahti (IN, lintukurssi)
- pilkkasiipi (mel fus) 1 p, telkkä (buc cla) 330 p, räyskä (ste cas) 2 p

- suokukko (phi pug) 24 p; Kauhajoki, Marttilankylä (JPi)
- suokukko (phi pug) 20 p; Aronkylä (Pauli Mäkinen)
- laulujoutsen (cyg cyg) 17 p (ei enää pikkujoutsenta); Heikkilänkylä (TA ym.)
- naurulokki (lar rid) 500 p; Ylimysjärvi (JJä, VJä, KTS, JRi, JMi) 5-13
- laulujoutsen (cyg cyg) 72 p, metsähanhi (ans fab) 9 p, tavi (ana cre) 50 p, sinisorsa (ana pla) 12 p, jouhisorsa (ana acu) 20 p, lapasorsa (ana cly) 5 p, isokoskelo (mer mer) 1 m, silkkiuikku (pod cri) 1 p, härkälintu (pod gri) 1 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, varpushaukka (acc nis) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 p, kurki (gru gru) 23 p+kiert, suokukko (phi pug) 50 p, valkoviklo (tri neb) 9 p, metsäviklo (tri och) 5 p, liro (tri gla) 70 p, pikkulokki (lar min) 2 p, haarapääsky (hir rus) 10 p, keltavästäräkki (mot fla) 3 p, leppälintu (pho pho) 1 p
- hernekerttu (syl cur) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- hemppo (car can) 2 p, peltosirkku (emb hor) 1 p
- sarvipöllö (asi otu) 2 Ä; Komsinmäki (JJ)
Isojoki, Mustansaarenkeidas (TTu, Mauno Nurmi, Jukka Saikkonen) 5-13
- maakotka (aqu chr) 1 p, mustapyrstökuiri (lim lim) 2 p
- riekko (lag lag) 1 p, kaakkuri (gav ste) 2 p, kuikka (gav arc) 2 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, kanahaukka (acc gen) 2 p, varpushaukka (acc nis) 1 p, hiirihaukka (but but) 1 p, suokukko (phi pug) 7 p, punajalkaviklo (tri tot) 3 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, liro (tri gla) 4 Ä, pikkulokki (lar min) 25 p, pensastasku (sax rub) 1 p, tiltaltti (phy col) 2 Ä
- haarapääsky (hir rus) 2 p; Villamo (HAV)
- käki (cuc can) 1 Ä; Villamo (Jukka Saikkonen)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Kurikka, Luopa (Raimo Opas)

Tornien taistossa Siipyyn lintutornissa lajeja kerättiin valtakunnallisen kisan korkein määrä 107. Pahin kilpailija eli Porin Kaarluoto keräsi 105 lajia. Lisäksi sataan lajiin päästiin Mynämäellä ja Virolahdella. Suupohjassa Hamnfjärdenillä kertyi 82, Isojoen Mustasaarenkeitaalla 47 ja Kauhajoen Ylimysjärvellä 57 lajia.

7.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 5-10.30
- kyhmyhaahka (som spe) 1 m, pohjansirkku (emb rus) 1 m, kevään 1.
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 8 m, laulujoutsen (cyg cyg) 3 m, valkoposkihanhi (bra leu) 6 m, haapana (ana pen) 8 m, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 8 m, lapasorsa (ana cly) 10 m+p, tukkasotka (ayt ful) 176 m, lapasotka (ayt mar) 9 m, haahka (som mol) 155 m, alli (cla hye) 25 m, mustalintu (mel nig) 225 m, pilkkasiipi (mel fus) 70 m, telkkä (buc cla) 120 m, uivelo (mer alb) 4 m+p, tukkakoskelo (mer ser) 220 m, isokoskelo (mer mer) 160 m, kaakkuri (gav ste) 241 m, kuikka (gav arc) 50 m, silkkiuikku (pod cri) 4 m, härkälintu (pod gri) 15 p 5 m, merimetso (pha car) 110 m, merikotka (hal alb) 4 p, suokukko (phi pug) 28 m, pikkukuovi (num pha) 21 m, kuovi (num arq) 2 m, mustaviklo (tri ery) 2 m, punajalkaviklo (tri tot) 3 m, valkoviklo (tri neb) 5 m, liro (tri gla) 26 m, karikukko (are int) 5 m+p, pikkulokki (lar min) 11 m, räyskä (ste cas) 8 p, ruokki (alc tor) 60 m, luotokirvinen (ant pet) 1 m, keltavästäräkki (mot fla) 4 m, tilhi (bom gar) 3 m, hernekerttu (syl cur) 1 p, tiltaltti (phy col) 1 p, tikli (car car) 1 m, lapinsirkku (cal lap) 39 m
- mustapäätasku (sax tor maurus) 1 p ark; Härkmeri (VF, II, TVi, KK, PSl, JKi, ym.)
- kurki (gru gru) 30 p; Lillsund
- kapustarinta (plu apr) 23 p, pikkukuovi (num pha) 9 p
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Kristiina, urheilukenttä (TVi, Tiina Vilkki)
- mustaviklo (tri ery) 14 p; Pohjoislahti (VF, KK, JKi, lintukurssi) 19-19.30
- tavi (ana cre) 20 p, suokukko (phi pug) 10 p, valkoviklo (tri neb) 30 p, liro (tri gla) 30 p

Närpiö, Piolahti (TVi, VF, II, KK, JKi, lintukurssi)
- mustapyrstökuiri (lim lim) 1 p, kevään 1.
- laulujoutsen (cyg cyg) 8 p, metsähanhi (ans fab) 11 p, merihanhi (ans ans) 6 p, haapana (ana pen) 8 p, tavi (ana cre) 12 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, meriharakka (hae ost) 2 p, pikkutylli (cha dub) 5 p, tylli (cha hia) 3 p, kapustarinta (plu apr) 50 p, suokukko (phi pug) 71 p, taivaanvuohi (gal gal) 1 p, punakuiri (lim lap) 4 p, kuovi (num arq) 8 p, mustaviklo (tri ery) 5 p, punajalkaviklo (tri tot) 5 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, metsäviklo (tri och) 2 p, liro (tri gla) 11 p, pikkulokki (lar min) 2 p, räyskä (ste cas) 2 p, haarapääsky (hir rus) 2 p, keltavästäräkki (mot fla) 1 m, tiltaltti (phy col) 1 p, pajulintu (phy lus) 1 Ä, mustavaris (cor fru) 2 m
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Skrattnäs
- tukkasotka (ayt ful) 70 p, lapasotka (ayt mar) 8 p; Järvöfjärden (RLi)
- valkoposkihanhi (bra leu) 12 p, telkkä (buc cla) 46 p, suokukko (phi pug) 26 p
- lapasorsa (ana cly) 6 p, valkoviklo (tri neb) 1 p; Rangsbyfjärden
- mustaviklo (tri ery) 3 p; Långviken (JMi)

- punajalkaviklo (tri tot) 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- käki (cuc can) 1 Ä, kevään 1.; Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)
- mustakurkku-uikku (pod aur) 9 p, pikkulokki (lar min) 2 p
- mustaviklo (tri ery) 1 p; Kauhaneva (Paul Segersvärd ym.)
- pikkulokki (lar min) 3 p, keltavästäräkki (mot fla) 1 p
- hemppo (car can) 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- haapana (ana pen) 2 p, jouhisorsa (ana acu) 1 p; Lammasneva, allas (JKe)
- pikkutylli (cha dub) 3 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- kapustarinta (plu apr) 340 p; Kurikka, Kärpäskylä (JRi, LRi)
- nokikana (ful atr) 1 p, pikkulokki (lar min) 2 p; Mieto, altaat
- valkoviklo (tri neb) 2 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- haarapääsky (hir rus) 1 p, hernekerttu (syl cur) 1 p; Pitkämö, leirikeskus (KKa)
- satakieli (lus lus) 1 p, kevään 1.; Jurva, Kirkonkylä (JVu)

6.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 5-11 + 16.20-20.15
- amerikanjää/jääkuikka (gav imm/ada) 1 m
- mustalintu (mel nig) 2380 m, pilkkasiipi (mel fus) 950 m, telkkä (buc cla) 330 m
- tukkakoskelo (mer ser) 550 m, isokoskelo (mer mer) 410 m, kaakkuri (gav ste) 211 m, kuikka (gav arc) 456 m, pikkukuovi (num pha) 116 m, lapintiira (ste aea) 400 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 14 m, laulujoutsen (cyg cyg) 6 m, metsähanhi (ans fab)+sp 8+4 m, merihanhi (ans ans) 5 m, kanadanhanhi (bra can) 2 m, valkoposkihanhi (bra leu) 15 m, ristisorsa (tad tad) 8 p, haapana (ana pen) 6 m, tukkasotka (ayt ful) 260 m, haahka (som mol) 390 m, alli (cla hye) 53 m, uivelo (mer alb) 2 m, silkkiuikku (pod cri) 6 m, härkälintu (pod gri) 84 m 20 p, merimetso (pha car) 175 m, merikotka (hal alb) 4 p, varpushaukka (acc nis) 4 p+m, sääksi (pan hal) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, meriharakka (hae ost) 6 m, tylli (cha hia) 2 p, töyhtöhyyppä (van van) 1 m, suokukko (phi pug) 2 m, punakuiri (lim lap) 4 m, mustaviklo (tri ery) 9 m, punajalkaviklo (tri tot) 15 m, valkoviklo (tri neb) 22 m, liro (tri gla) 5 m, karikukko (are int) 6 p+m, merikihu (ste cus) 11 p+m, pikkulokki (lar min) 12 m+p, kala/lapintiira (ste hir/aea) 50 m, ruokki (alc tro) 26 m, lapinsirkku (cal lap) 20 m
- pikkusieppo (fic par) 1 Ä; Siipyyn lintutorni (PSl)
- huuhkaja (bub bub) 1 Ä; Härkmeri

- tikli (car car) 2 p; Närpiö, Finby (Staffan Holmberg)

- kapustarinta (plu apr) 400 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (JRi) 19-20.30
- hanhi (Anser sp) 6 m, tavi (ana cre) 22 p, jouhisorsa (ana acu) 1 kiert, lapasorsa (ana cly) 2 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 3 p, nokikana (ayt ful) 1 p, töyhtöhyyppä (van van) 50 p, suokukko (phi pug) 12 kiert, pikkukuovi (num pha) 2 E, kuovi (num arq) 50 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, metsäviklo (tri och) 4 p, liro (tri gla) 6 p, naurulokki (lar rid) 800 p, kalalokki (lar can) 70 p, uuttukyyhky (col oen) 1 E, suopöllö (phi pug) 1 p, tiltaltti (phy col) 1 p, pajulintu (phy lus) 3 ä
- riekko (lag lag) 4 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Kauhaneva (Paul Segersvärd ym.)
- teeri (tet rix) 11 p, kaakkuri (gav ste) 2 p, kuikka (gav arc) 1 p, kurki (gru gru) 50 p, valkoviklo (tri neb) 3 p, liro (tri gla) 5 p
- mustalintu (mel nig) 1 p, edelleen; Teuva, Parra (JKe)
- kapustarinta (plu apr) 700 p, pikkukuovi (num pha) 2 m; Komsi, Kortesneva
- pikkutylli (cha dub) 1 p, leppälintu (pho pho) 1 p; Kurikka, Pitkämö (KKa)
- metsäkirvinen (ant tri) 3 p; Syväojankylä

5.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 5.00-12
- jääkuikka (gav ada) 1 m, kevään 1.
- amerikanjää/jääkuikka (gav imm/ada) 1 m, etelänkiisla (uri aal) 1 m
- mustalintu (mel nig) 2820 m, tukkakoskelo (mer ser) 260 m, isokoskelo (mer mer) 247 m, kaakkuri (gav ste) 424 m, kuikka (gav arc) 211 m, lapintiira (ste aea) 300 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, valkoposkihanhi (bra leu) 11 m, ristisorsa (tad tad) 6 p, haapana (ana pen) 11 m, harmaasorsa (ana str) 3 p, tavi (ana cre) 13 m, tukkasotka (ayt ful) 62 m, haahka (som mol) 472 m, pilkkasiipi (mel fus) 300 m, telkkä (buc cla) 28 m, uivelo (mer alb) 4 m, silkkiuikku (pod cri) 5 m, härkälintu (pod gri) 47 p 27 m, merimetso (pha car) 70 m, harmaahaikara (ard cin) 1 m, merikotka (hal alb) 2 p, ruskosuohaukka (cir aer) 2 m, varpushaukka (acc nis) 2 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, töyhtöhyyppä (van van) 2 m, suokukko (phi pug) 2 m, punakuiri (lim lap) 2 m, pikkukuovi (num pha) 7 m, kuovi (num arq) 3 m, mustaviklo (tri ery) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 3 m, valkoviklo (tri neb) 11 m, liro (tri gla) 3 m, karikukko (are int) 2 p, merikihu (ste cus) 10 p+m, pikkulokki (lar min) 7 p+m, kala/lapintiira (ste hir/aea) 80 m, ruokki (alc tor) 29 m, käenpiika (jyn tor) 1 p, haarapääsky (hir rus) 3 m+p, räystäspääsky (del urb) 1 m, pajulintu (phy lus) 1 p, lapinsirkku (cal lap) 3 m
- ristisorsa (tad tad) 8 p; Hamnfjärden (IE, PE)
- harmaasorsa (ana str) 2 p, haapana (ana pen) 12 p, tavi (ana cre) 10 p, jouhisorsa (ana acu) 8 p, lapasorsa (ana cly) 6 p, merikotka (hal alb) 2 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, mustaviklo (tri ery) 3 p, räyskä (ste cas) 1 p
- heinätavi (ana que) 4 p, tavi (ana cre) 75 p; Pohjoislahti (TVi, PSl, JKe)
- lapasorsa (ana cly) 3 p, isokoskelo (mer mer) 5 p, merikotka (hal alb) 1 p, valkoviklo (tri neb) 5 p, liro (tri gla) 1 p, räyskä (ste cas) 1 p, pikkutikka (den min) 1 Ä, pensastasku (sax rub) 1 p
- kehrääjä (cap eur) 1 p, kevään 1.; Tiukka (Timo Rintamäki)

- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Närpiö, Piolahti (TVi, PSl, MLu, JKe)
- harmaasorsa (ana str) 1 p, kyhmyjoutsen (cyg olo) 24 p, laulujoutsen (cyg cyg) 24 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, haapana (ana pen) 25 p, tavi (ana cre) 48 p, sinisorsa (ana pla) 10 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, tukkasotka (ayt ful) 127 p, telkkä (buc cla) 325 p, uivelo (mer alb) 2 p, tukkakoskelo (mer ser) 23 p, isokoskelo (mer mer) 34 p, silkkiuikku (pod cri) 20 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, meriharakka (hae ost) 4 p, tylli (cha hia) 2 p, kapustarinta (plu apr) 60 p, suokukko (phi pug) 78 p, punakuiri (lim lap) 7 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, valkoviklo (tri neb) 3 p, mustaviklo (tri ery) 2 p, liro (tri gla) 1 p, rantasipi (act hyp) 1 p, räyskä (ste cas) 2 p, käenpiika (jyn tor) 1 p, haarapääsky (hir rus) 2 p, pensastasku (sax rub) 2 p
- nokkavarpunen (coc coc) 1 p; Finby (II, Maj-Britt Stenback, Kjell Wester)
- varpushaukka (acc nis) 1 p, järripeippo (fri mon) 18 p

- keltavästäräkki (mot fla) 2 p; Kauhajoki, Säkkijärvi (JMi, JRi)
- silkkiuikku (pod cri) 16 p, härkälintu (pod gri) 2 p; Nummijärvi
- tukkasotka (ayt ful) 28 p, telkkä (buc cla) 38 p, uivelo (mer alb) 1 p, kaakkuri (gav ste) 4 p, kuikka (gav arc) 2 p, haarapääsky (hir rus) 3 p
- teeri (tet rix) 22 p; Koihna
- laulujoutsen (cyg cyg) 69 p, uivelo (mer alb) 2 p; Ylimysjärvi
- mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, varpushaukka (acc nis) 1 p, valkoviklo (tri neb) 4 p, pikkutikka (den min) 1 p
- tukkasotka (ayt ful) 30 p, telkkä (buc cla) 26 p, uivelo (mer alb) 1 p; Ikkeläjärvi
- haapana (ana pen) 6 p, silkkiuikku (pod cri) 4 p, suokukko (phi pug) 1 p, liro (tri gla) 5 p, rantasipi (act hyp) 1 p, haarapääsky (hir rus) 2 p, pajulintu (phy lus) 2 p
- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, edelleen, laulujoutsen (cyg cyg) 20 p; Heikkilänkylä
- pyrstötiainen (aeg cau) 1 p; Päntäne, Härkämäki (HM)
- mustalintu (mel nig) 1 p, edelleen; Teuva, Parra (HM)
- jouhisorsa (ana acu) 2 p, lapasorsa (ana cly) 2 p; Suksenjärvi
- leppälintu (pho pho) 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- kapustarinta (plu apr) 400 p; Kurikka, Kärpäskylä (IN)
- pajulintu (phy lus) 1 Ä; Jurva (TO)

4.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 5.15-13
- mustalintu (mel nig) 1250 m, tukkakoskelo (mer ser) 300 m
- kaakkuri (gav ste) 183 m, kuikka (gav arc) 116 m, lapintiira (ste aea) 600 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 9 m, metsähanhi (ans fab)+sp 1+20 m, merihanhi (ans ans) 4 m, kanadanhanhi (bra can) 2 m, valkoposkihanhi (bra leu) 20 m, tavi (ana cre) 34 m, lapasorsa (ana cly) 4 p+m, haahka (som mol) 165 m, alli (cla hye) 11 m, pilkkasiipi (mel fus) 131 m, telkkä (buc cla) 34 m, uivelo (mer alb) 3 m, isokoskelo (mer mer) 120 m, silkkiuikku (pod cri) 6 m, härkälintu (pod gri) 21 p+m, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p+m, merimetso (pha car) 57 m, merikotka (hal alb) 3 p, ruskosuohaukka (cir aer) 2 m, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, varpushaukka (acc nis) 3 m, hiirihaukka (but but) 2 p, piekana (but lag) 1 m, sääksi (pan hal) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 4 m, nuolihaukka (fal sub) 1 m, kurki (gru gru) 6 m, meriharakka (hae ost) 5 m, töyhtöhyyppä (van van) 2 m, punakuiri (lim lap) 27 m, pikkukuovi (num pha) 1 m, kuovi (num arq) 1 m, mustaviklo (tri ery) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 5 m, valkoviklo (tri neb) 8 m, metsäviklo (tri och) 1 m, liro (tri gla) 8 m, karikukko (are int) 4 p+m, merikihu (ste cus) 8 p, pikkulokki (lar min) 7 p+m, kala/lapintiira (ste hir/aea) 157 m, ruokki (alc tor) 23 m, suopöllö (asi fla) 1 m, haarapääsky (hir rus) 3 p, metsäkirvinen (ant tri) 7 m, lapinsirkku (cal lap) 8 m
- merikotka (hal alb) 2 p, ampuhaukka (fal col) 1 E; Perus (PSl)

- suokukko (phi pug) 11 p, rantasipi (act hyp) 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lapasorsa (ana cly) 3 p, pikkutylli (cha dub) 2 p, liro (tri gla) 1 Ä
- järripeippo (fri mon) 65 p; Kåtnäs
- leppälintu (pho pho) 1 p; Norrnäs (Majen Norrholm)

- leppälintu (pho pho) 1 p, järripeippo (fri mon) 22 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kirjosieppo (hyp fic) 1 p; Harjankylä (Pauli Mäkinen)
- viirupöllö (str ura) 1 Ä; Vakkurinkylä (ASe)
- peltosirkku (emb hor) 1 Ä, kevään 1.; Teuva, Kauppila (JKe)
- peltosirkku (emb hor) 1 Ä, leppälintu (pho pho) 1 m; Teuva, keskusta (KHi)
- niittysuohaukka (cir pyg) 1 m; Isojoki, Kodesjärvi (TTu) 13.35-14.40
- punasotka (ayt fer) 1 p, kaakkuri (gav ste) 3 p, silkkiuikku (pod cri) 4 p, härkälintu (pod gri) 5 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, sääksi (pan hal) 1 p, nokikana (ful atr) 1 p, liro (tri gla) 1 Ä, pikkulokki (lar min) 13 p, lapintiira (ste aea) 1 p, haarapääsky (hir rus) 2 p, pajulintu (phy lus) 1 Ä
- peukaloinen (tro tro) 1 p; Kurikka, Pitkämönranta, leirikeskus (KKa)
- pikkutikka (den min) 1 p, helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Syväojankylä
- pensaskerttu (syl com) 1 Ä, pajulintu (phy lus) useita Ä lähimaastossa
- tukkakoskelo (mer ser) 6 p, rantasipi (act hyp) 4 p; Jurva, Säläisjärvi (JKe)

3.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKi, Juha Hyvönen) 5-12 + 17-20
- mustalintu (mel nig) 1870 m, pilkkasiipi (mel fus) 1100 m, tukkakoskelo (mer ser) 805 m, kaakkuri (gav ste)+sp 329+4 m, kuikka (gav arc) 384 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 11 m, laulujoutsen (cyg cyg) 6 m, metsähanhi (ans fab)+sp 17+10 m, kanadanhanhi (bra can) 1 m, valkoposkihanhi (bra leu) 20 m, ristisorsa (tad tad) 8 p, heinätavi (ana que) 1 m, lapasorsa (ana cly) 7 m+, tukkasotka (ayt ful) 126 m, lapasotka (ayt mar) 4 m, haahka (som mol) 710 m, alli (cla hye) 73 m, silkkiuikku (pod cri) 7 m, härkälintu (pod gri) 25 p 15 m, harmaahaikara (ard cin) 2 m, merikotka (hal alb) 3 p, varpushaukka (acc nis) 3 m, piekana (but lag) 1 m, sääksi (pan hal) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 3 m, meriharakka (hae ost) 16 m, tylli (cha hia) 2 p, suokukko (phi pug) 3 m, pikkukuovi (num pha) 20 m, kuovi (num arq) 2 m, punajalkaviklo (tri tot) 7 m, liro (tri gla) 8 m, rantasipi (act hyp) 1 p, karikukko (are int) 3 m, merikihu (ste cus) 6 p+m, pikkulokki (lar min) 17 m, ruokki (alc tor) 17 m, haarapääsky (hir rus) 1 m, västäräkki (mot alb) 230 m, tilhi (bom gar) 5 m, pensastasku (sax rub) 1 p, vihervarpunen (car spi) 730 m
- etelänkiisla (uri aal) 1 m; Siipyyn niemi (MPa) 6.10-11.20
- silkkiuikku (pod gri) 10 m, karikukko (are int) 3 m, ruokki (alc tor) 20 m
- ristisorsa (tad tad) 5 p, heinätavi (ana que) 2 p; Hamnfjärden (TVi)
- merikotka (hal alb) 1 p, haapana (ana pen) 12 p, tavi (ana cre) 8 p, sinisorsa (ana pla) 4 p, jouhisorsa (ana acu) 5 p, lapasorsa (ana cly) 3 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, kala/lapintiira (ste hir/aea) 18 p
- suokukko (phi pug) 30 p, haarapääsky (hir rus) 6 p; Härkmerifjärden (MLu)
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, räystäspääsky (del urb) 3 p; Blomträsket (TVi, MLu)
- härkälintu (pod gri) 2 p, nokikana (ful atr) 3 p, haarapääsky (hir rus) 4 p, räystäspääsky (del urb) 6 p
- haarapääsky (hir rus) 1 p; Kristiina, urheilukenttä (TVi)
- räyskä (ste cas) 1 kiert; Kristiina, keskusta (PSl)

- ristisorsa (tad tad) 1 p, tylli (cha hia) 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- silkkiuikku (pod cri) 7 p, härkälintu (pod gri) 1 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p
- pikkutikka (den min) 1 Ä; Kaskinen, satama (II)

- mustaleppälintu (pho och) 1 p; Kauhajoki, Vakkurinkylä (AKa, Tapio Lintulahti)
- leppälintu (pho pho) 1 p
- kapustarinta (plu apr) 500 kiert; Kokonkylä (JMi, SMi)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 1 S; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- pikkulokki (lar min) 10 p; Säkkijärvi (JMi)
- kanadanhanhi (bra can) 1 p, kuikka (gav arc) 3 p
- kaakkuri (gav ste) 2 p, kuikka (gav arc) 2 p; Nummijärvi
- tukkakoskelo (mer ser) 6 p, rantasipi (act hyp) 1 p, kirjosieppo (fic hyp) 1 p
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, rantasipi (act hyp) 1 p; Kurikka, Kurunlakia (KKa)
- kalatiira (ste hir) 1 p; Jurva, Kivi- ja Levalammen allas (TO)
- kanadanhanhi (bra can) 1 p, silkkiuikku (pod cri) 7 p, pilkkasiipi (mel fus) 3 p
- pensastasku (sax rub) 2 p; Teuva, Perälä, Rääsy (TLe)
- kirjosieppo (fic hyp) 2 p; Isojoki, Suojoki (TTu)

2.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (VF, KK, JKo, JKi ym.) 6.00-12
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 m, sepelrastas (tur tor) 1 m
- tukkasotka (ayt ful) 1380 m, alli (cla hye) 515 m, mustalintu (mel nig) 5360 m, pilkkasiipi (mel fus) 4000 m, telkkä (buc cla) 1170 m, uivelo (mer alb) 48 m, tukkakoskelo (mer ser) 1180 m, kaakkuri (gav ste) 435 m, kuikka (gav arc) 563 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 m, metsähanhi (ans fab) 23 m, merihanhi (ans ans) 60 p, valkoposkihanhi (bra leu) 20 m, ristisorsa (tad tad) 10 p, haapana (ana pen) 16 m, harmaasorsa (ana str) 2 p, jouhisorsa (ana acu) 2 m, lapasorsa (ana cly) 8 m, lapasotka (ayt mar) 14 m, haahka (som mol) 285 m, silkkiuikku (pod cri) 6 m, härkälintu (pod gri) 126 m 10 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 12 m 6 p, merimetso (pha car) 200 m, merikotka (hal alb) 3 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, sääksi (pan hal) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, tylli (cha hia) 3 m, suokukko (phi pug) 4 m, punakuiri (lim lap) 15 m, pikkukuovi (num pha) 9 m, kuovi (num arq) 8 m, mustaviklo (tri ery) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 11 m, valkoviklo (tri neb) 58 m, metsäviklo (tri och) 1 m, liro (tri gla) 9 m, karikukko (are int) 6 m+p, merikihu (ste cus) 19 m 6 p, pikkulokki (lar min) 12 m, räyskä (ste cas) 4 m, kala/lapintiira (ste hir/aea) 925 m, kulorastas (tur vis) 4 m
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Skaftung (IE, PE)
- uivelo (mer alb) 2 p, härkälintu (pod gri) 2 p; Blomträsket (PSl)
- haapana (ana pen) 4 p, nokikana (ful atr) 3 p, liro (tri gla) 1 ä
- laulujoutsen (cyg cyg) 19 p, merihanhi (ans ans) 4 p, kurki (gru gru) 26 p; Lillsund
- pensastasku (sax rub) 1 p; Lålby, kaatopaikka
- merikotka (hal alb) 1 p, sääksi (pan hal) 1 p; Pohjoislahti (TVi, PSl)
- tavi (ana cre) 39 p, lapasorsa (ana cly) 6 p, uivelo (mer alb) 1 p, isokoskelo (mer mer) 20 p, kanahaukka (acc gen) 1 S, sääksi (pan hal) 2 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, rantasipi (act hyp) 1 p, kalatiira (ste hir) 3 p, lapintiira (ste aea) 2 p, pajulintu (phy lus) 1 p
- pikkutikka (den min) 5 p; Tiilitehtaanmäki (TVi)
- sepelrastas (tur tor) 2 p; Tiukka, viljavarasto (HL)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Tiukka, Pilviniityntie (II)

- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Närpiö, Piolahti (II, PKn) 8.30-10
- valkoposkihanhi (bra leu) 2 p, haapana (ana pen) 35 p, harmaasorsa (ana str) 1 p, tavi (ana cre) 64 p, jouhisorsa (ana acu) 11 p, lapasorsa (ana cly) 17 p, tukkasotka (ayt ful) 278 p, lapasotka (ayt mar) 2 p, telkkä (buc cla) 90 p, uivelo (mer alb) 3 p, isokoskelo (mer mer) 20 p, merimetso (pha car) 34 m, meriharakka (hae ost) 19 p, tylli (cha hia) 1 p, suokukko (phi pug) 12 p, mustaviklo (tri ery) 1 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p, valkoviklo (tri neb) 7 p, metsäviklo (tri och) 2 p, rantasipi (act hyp) 1 p, räyskä (ste cas) 1 p, lapintiira (ste aea) 14 p
- leppälintu (pho pho) 1 Ä; Näsby (II)
- kapustarinta (plu apr) 487 p, suokukko (phi pug) 1 p; Östra Yttermark (RLi)
- sääksi (pan hal) 1 S, rantasipi (act hyp) 1 p; Järvöfjärden
- merihanhi (ans ans) 6 p, tavi (ana cre) 14 p, tukkasotka (ayt ful) 67 p, lapasotka (ayt mar) 8 p, haahka (som mol) 2 p, mustalintu (mel nig) 7 p, tukkakoskelo (mer ser) 14 p, kuikka (gav arc) 2 p, silkkiuikku (pod cri) 8 p, lapintiira (ste aea) 22 p, pikkulokki (lar min) 1 p
- meriharakka (hae ost) 25 p; Norrnäs (Majen Norrholm)

- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, edelleen; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- laulujoutsen (cyg cyg) 22 p
- mustalintu (mel nig) 1 p, edelleen; Teuva, Parra (HM, TP)
- tukkasotka (ayt ful) 3 p, pikkutylli (cha dub) 2 p, liro (tri gla) 1 p
- metsähanhi (ans fab) 2 kiert, mustaviklo (tri ery) 2 p; Suksenjärvi (JKe, JJ)
- haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 10 p, sinisorsa (ana pla) 15 p, jouhisorsa (ana acu) 3 p, lapasorsa (ana cly) 3 p, telkkä (buc cla) 5 p, suokukko (phi pug) 2 p, valkoviklo (tri neb) 16 p, liro (tri gla) 8 Ä
- pensastasku (syl com) 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- suopöllö (asi fla) 1 p; Kurikka, Peurainneva (ALa)
- rantasipi (act hyp) 1 p; Syväojankylä (KKa)
- pikkutylli (cha dub) 1 p, rantasipi (act hyp) 1 p; Niinistönjärvi (PRu)
- silkkiuikku (pod cri) 1 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p; Mietaankylä, altaat
- mustalintu (mel nig) 2 p; Pitkämön tekojärvi
- punasotka (ayt fer) 1 p, mustalintu (mel nig) 2 p; Isojoki, Kodesjärvi (PSl)
- tukkasotka (ayt ful) 13 p, telkkä (buc cla) 22 p, uivelo (mer alb) 1 p, silkkiuikku (pod cri) 5 p, härkälintu (pod gri) 4 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p, kalatiira (ste hir) 2 p

1.5.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund+ Trutklobbarna (II, KK, JKo, JKi ym.) 6.15-13.10
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 m, muuttohaukka (fal per) 1 m
- räystäspääsky (del urb) 3 m, kevään 1.
- metsähanhi (ans fab) 29 m, valkoposkihanhi (bra leu) 30 m, ristisorsa (tad tad) 2 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 6 m, tukkasotka (ayt ful) 87 m, haahka (som mol) 451 m, alli (cla hye) 25 m, mustalintu (mel nig) 865 m, pilkkasiipi (mel fus) 472 m, telkkä (buc cla) 110 m, uivelo (mer alb) 9 m, tukkakoskelo (mer ser) 395 m, isokoskelo (mer mer) 58 m, kaakkuri (gav ste) 123 m 20 p, kuikka (gav arc) 333 m 15 p, silkkiuikku (pod cri) 1 m, härkälintu (pod gri) 3 m 20 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 7 p, merimetso (pha car) 64 m, merikotka (hal alb) 1 p, ruskosuohaukka (cir aer) 2 m, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, varpushaukka (acc nis) 3 m, hiirihaukka (but but) 2 p+m, piekana (but lag) 1 m, sääksi (pan hal) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 4 m, meriharakka (hae ost) 3 m, tylli (cha hia) 8 m+p, suosirri (cal alp) 11 S 1 m, suokukko (phi pug) 10 m, punakuiri (lim lap) 22 m, kuovi (num arq) 5 m, mustaviklo (tri ery) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 9 m, valkoviklo (tri neb) 37 m, metsäviklo (tri och) 1 m, rantasipi (act hyp) 1 p, karikukko (are int) 3 p, merikihu (ste cus) 6 p+m, pikkulokki (lar min) 6 m, kala/lapintiira (ste hir/aea) 430 m, lapintiira (ste aea) 90 p, ruokki (alc tor) 3 S, metsäkirvinen (ant tri) 7 m, västäräkki (mot alb) 25 m, pensaskerttu (syl com) 1 m, tiltaltti (phy col) 2 p, kirjosieppo (fic hyp) 1 p, vihervarpunen (car spi) 152 m
- räystäspääsky (del urb) 1 p, kevään 1.; Metsälä, Heden (Hans Hed)
- sepelrastas (tur tor) 2 p, haarapääsky (hir rus) 1 p; Skaftung (KK ym.)
- sääksi (pan hal) 1 m, rantasipi (act hyp) 1 p, pikkulokki (lar min) 30 p
- harmaasorsa (ana str) 2 p, ristisorsa (tad tad) 9 p; Hamnfjärden (II, KK, JKi ym.)
- kanadanhanhi (bra can) 2 m, tavi (ana cre) 20 p, haapana (ana pen) 18 p, sinisorsa (ana pla) 4 p, jouhisorsa (ana acu) 8 p, lapasorsa (ana cly) 6 p, räyskä (ste cas) 2 p
- sepelrastas (tur tor) 1 m; Siipyy, kylä (JKo)
- arosuohaukka (cir mac) 1 m ark; Siipyyn lintutorni (VF) 16.30-17.55
- valkoposkihanhi (bra leu) 2 m, tukkasotka (ayt ful) 22 m, lapasotka (ayt mar) 4 m, haahka (som mol) 115 m, alli (cla hye) 16 m, mustalintu (mel nig) 118 m, pilkkasiipi (mel fus) 44 m, telkkä (buc cla) 28 m, tukkakoskelo (mer ser) 66 m, kaakkuri (gav ste) 2 m, kuikka (gav arc) 39 m, silkkiuikku (pod cri) 3 m, härkälintu (pod gri) 13 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 m, punajalkaviklo (tri tot) 2 m, valkoviklo (tri neb) 10 m, karikukko (are int) 1 m, merikihu (ste cus) 3 m, pikkulokki (lar min) 4 m, kalatiira (ste hir)+sp 4+180 m, lapintiira (ste aea) 34 m, ruokki (alc tor) 2 m
- piekana (but lag) 1 m; Lålby (II)
- muuttohaukka (fal per) 1 m, haarapääsky (hir rus) 2 p; Lapväärtin jokisuu (TI)
- tukkakoskelo (mer ser) 20 p, isokoskelo (mer mer) 70 p; Kaupunginlahti (MLu)
- merihanhi (ans ans) 40 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p; Savilahti
- kirjosieppo (fic hyp) 1 p; Savilahti (TVi)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Tiilitehtaanmäki
- muuttohaukka (fal per) 1 p; Pohjoislahti (TVi, HL)
- uivelo (mer alb) 2 p, pajulintu (phy lus) 1 p, tiltaltti (phy col) 9 p
- leppälintu (pho pho) 1 p, kevään 1., kirjosieppo (fic hyp) 1 p; Skatan (HL)

- harmaasorsa (ana str) 2 p, jouhisorsa (ana acu) 30 p; Närpiö, Piolahti (MLu, HL)
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, pikkulokki (lar min) 4 p, tikli (car car) 1 p
- järripeippo (fri mon) 70 p; Kirkkomäki (UH)
- kiljukotka (aqu cla) 1 p; Ylimarkku (satellittipaikannus)
- Virossa vuonna 2008 satelliittilähettimellä varustettu Tönn-kotka viettää jo toista kesäänsä Suomessa ja Suupohjassa. Tuoreimmat havainnot seurantasivulla.

- laulujoutsen (cyg cyg) 36 p; Kauhajoki, Aninkujan torni (KTS)
- suokukko (phi pug) 30 p, tavi (ana cre) 22 p; Kokonkylä, allas
- mustakurkku-uikku (pod aur) 4 p, metsäviklo (tri och) 3 p, liro (tri gla) 1 m
- kapustarinta (plu apr) 80 kiert; Kokonkylä, Oravaneva
- mustalintu (mel nig) 1 p, edelleen; Teuva, Parra (JKe)
- lapasorsa (ana cly) 2 p, valkoviklo (tri neb) 8 p; Suksenjärvi (JJ)
- punajalkaviklo (tri tot) 1 m, pikkulokki (lar min) 3 p; Komsinmäki
- kapustarinta (plu apr) 1000 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p; Komsi, Kortesneva (JJ, TP)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Teuva, keskusta (IL)
- laulujoutsen (cyg cyg) 38 p, kurki (gru gru) 51 p; Piikkilä (IN, HV)
- kirjosieppo (fic hyp) 1 p; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- sääksi (pan hal) 1 kiert; Isojoki, Villamo (HAV)
- lapasorsa (ana cly) 2 p; Kurikka, Mietaankylä, allas (PRu)
- haapana (ana pen) 2 p, tukkasotka (ayt ful) 1 p, pikkulokki (lar min) 4 p
- kirjosieppo (fic hyp) 1 p; Jurva, Kirkonkylä (JVu)
- räystäspääsky (del urb) 1 p, kevään 1., haarapääsky (hir rus) 6 p; Säläisjärvi
- tukkakoskelo (mer ser) 7 p, isokoskelo (mer mer) 3 p, silkkiuikku (pod cri) 2 p, härkälintu (pod gri) 2 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 3 p
- sääksi (pan hal) 1 p, rantasipi (act hyp) 1 p; Isojoki, Kodesjärvi (PSl)
- tukkasotka (ayt ful) 6 p, telkkä (buc cla) 19 p, uivelo (mer alb) 1 p, kaakkuri (gav ste) 2 p, silkkiuikku (pod cri) 5 p, härkälintu (pod gri) 6 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, liro (tri gla) 1 ä, kalatiira (ste hir) 2 p
- haarapääsky (hir rus) 2 p; Suojoki (Mauno ja Raili Nurmi)
- keltavästäräkki (mot fla) 1 p (Raili Nurmi)

Alkuun



Huhtikuu 2010

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKi) 5.50-9.30
- mustaviklo (tri ery) 1 m, karikukko (are int) 2 m, sirittäjä (phy sib) 1 p, kevään 1.
- ristisorsa (tad tad) 2 p, haapana (ana pen) 19 m, tavi (ana cre) 62 m, lapasorsa (ana cly) 5 p, tukkasotka (ayt ful) 161 m, alli (cla hye) 2 m, mustalintu (mel nig) 16 m, pilkkasiipi (mel fus) 12 m, tukkakoskelo (mer ser) 16 m, kaakkuri (gav ste) 9 m, kuikka (gav arc) 19 m 25 p, härkälintu (pod gri) 2 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 m, merikotka (hal alb) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 m, kapustarinta (plu apr) 2 m, pikkukuovi (num pha) 1 m, kuovi (num arq) 13 m, punajalkaviklo (tri tot) 19 m, valkoviklo (tri neb) 39 m, metsäviklo (tri och) 1 m, rantasipi (act hyp) 1 p, merikihu (ste cus) 1 p, pikkulokki (lar min) 7 p, naurulokki (lar fus) 250 m, kalalokki (lar can) 140 m, selkälokki (lar fus) 4 m, räyskä (ste cas) 5 m, kalatiira (ste hir)+sp 25+28 m, lapintiira (ste aea) 17 m
- käenpiika (jyn tor) 1 p, järripeippo (fri mon) 45 p; Siipyy, kylä (JKo)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Storsjö (Sami Kalliokoski, Osmo Heikkala, Jarno Rasmus)
- pensaskerttu (syl com) 1 p, kevään 1.; Skaftung, kalasatama (JMi)
- hernekerttu (syl cur) 1 p, kevään 1.; Hamnfjärden
- harmaasorsa (ana str) 2 p, metsähanhi (ans fab) 8 m, ristisorsa (tad tda) 14 p, haapana (ana pen) 25 p, jouhisorsa (ana acu) 5 p, lapasorsa (ana cly) 2 p,pikkutylli (cha dub) 1 p, suokukko (phi pug) 6 p, punajalkaviklo (tri tot) 3 p, valkoviklo (tri neb) 7 p, liro (tri gla) 2 p, pikkulokki (lar min) 3 p
- kivitasku (oen oen) 4 p, tiltaltti (phy col) 2 p; Härkmeri (JMi ym.)
- metsähanhi (ans fab) 2 p, varpushaukka (acc nis) 1 p, tylli (cha hia) 2 p, kapustarinta (plu apr) 20 p, suokukko (phi pug) 3 p, uuttukyyhky (col oen) 1 p, västäräkki (mot alb) 60 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 18 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p; Härkmerifjärden
- härkälintu (pod gri) 3 p, räyskä (ste cas) 1 p, pikkulokki (lar min) 3 p
- kapustarinta (plu apr) 153 p; Lillsund (JMi ym.)
- ruskosuohaukka (cir cya) 1 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, pikkulokki (lar min) 7 p, suokukko (phi pug) 17 p
- mustaviklo (tri ery) 1 p, kevään 1. (Sami Kalliokoski, Osmo Heikkala, Jarno Rasmus)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Lapväärtti (PSl)
- törmäpääsky (rip rip) 1 p, kevään 1.; Pohjoislahti (HL)
- heinatavi (ana que) 4 p, liro (tri gla) 8 p, pikkulokki (lar min) 1 p
- pensastasku (sax rub) 2 p, kevään 1.; Kristiina, urheilukenttä (TVi, Tiina Vilkki)

- valkoviklo (tri neb) 1 m; Närpiö, Piolahti (II)
- alli (cla hye) 600 p 11 m; Blacksögrundet (AL, >Matti Maskulin) 5.30-9
- haapana (ana pen) 44 m, tavi (ana cre) 71 m, sinisorsa (ana pla) 4 m, jouhisorsa (ana acu) 4 m, lapasorsa (ana cly) 13 m, tukkasotka (ayt ful) 165 m, lapasotka (ayt mar) 13 m, haahka (som mol9 38 m, mustalintu (mel nig) 72 m, pilkkasiipi (mel fus) 16 m, telkkä (buc cla) 118 m, uivelo (mer alb) 4 N+S, tukkakoskelo (mer ser) 184 m, kaakkuri (gav ste)+sp 25+171 m, kuikka (gav arc) 25 p 31 m, silkkiuikku (pod cri) 6 m, härkälintu (pod gri) 3 p+m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 kiert, meriharakka (hae ost) 68 m, tylli (cha hia) 1m, suokukko (phi pug) 1 m, taivaanvuohi (gal gal) 4 p+m, punakuiri (lim lap) 4 m, pikkukuovi (num pha) 4 m, kuovi (num arq) 12 m, punajalkaviklo (tri tot) 39 m, valkoviklo (tri neb) 50 m, kalatiira (ste hir)+sp 5+280 m, lapintiira (ste aea) 40 m, metsäkirvinen (ant tri) 1 m, västäräkki (mot alb) 18 m, punarinta (eri rub) 8 m, tiltaltti (phy col) 1 Ä

- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, edelleen; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA, KTS)
- laulujoutsen (cyg cyg) 21 p
- räyskä (ste cas) 1 p; Ylimysjärvi (IN, HV) 17.50
- teki kierroksen järven yllä ja palasi Nummijärven suuntaan
- suokukko (phi pug) 1 p, valkoviklo (tri neb) 2 p, liro (tri gla) 3 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 79 p, metsähanhi (ans fab) 13 p, haapana (ana pen) 23 p, tavi (ana cre) 22 p, sinisorsa (ana pla) 35 p, jouhisorsa (ana acu) 12 p, tukkasotka (ayt ful) 6 p, telkkä (buc cla) 21 p, härkälintu (pod gri) 1 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 3 p
- mustalintu (mel nig) 5 p, pilkkasiipi (mel fus) 2 p; Nummijärvi (JMi)
- tukkasotka (ayt ful) 22 p, isokoskelo (mer mer) 2 p, kaakkuri (gav ste) 4 p, kuikka (gav arc) 7 p, silkkiuikku (pod cri) 8 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, kalatiira (ste hir) 1 p
- metsähanhi (ans fab) 18 m; Lellava (IN, HV)
- pikkutikka (den min) 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- naurulokki (lar rid) 850 p; Savikylä (JRi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 32 p, suokukko (phi pug) 7 p; Aninkujan lintutorni
- harmaalokki (lar arg) 22 p, suopöllö (asi fla) 1 p, harakka (pic pic) 18 p
- lapasorsa (ana cly) 1 p, nokikana (ful atr) 2 p; Kokonkylä, allas (KTS, JRi, Klara Zsiros)
- mustakurkku-uikku (pod aur) 5 p, valkoviklo (tri neb) 3 p, liro (tri gla) 1 p
- kapustarinta (plu apr) 135 p, pikkukuovi (num pha) 1 p; Kokonkylä (JMi)
- tavi (ana cre) 6 p, tukkasotka (ayt ful) 13 p; Jokimaa (JMi, KTS, Klara Zsiros)
- taivaanvuohi (gal gal) 2 p, valkoviklo (tri neb) 1 m, metsäviklo (tri och) 3 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 15 p, metsähanhi (ans fab) 6 p; Hangaskylä (JRi)
- sinisuohaukka (cir cya) 2 p, kurki (gru gru) 49 p, selkälokki (lar fus) 2 p, sarvipöllö (asi otu) 1 p, suopöllö (asi fla) 2 p, västäräkki (mot alb) 80 p

- kuikka (gav arc) 4 p; Isojoki, Kangasjärvi (TTu)
- valkoviklo (tri neb) 1 Ä; Koppelonkylä
- punasotka (ayt ful) 1 p, pajulintu (phy lus) 1 Ä; Kodesjärvi
- haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 18 p, tukkasotka (ayt ful) 23 p, telkkä (buc cla) 12 p, isokoskelo (mer mer) 3 p, silkkiuikku (pod cri) 3 p, härkälintu (pod gri) 5 p, nokikana (ful atr) 2 p, valkoviklo (tri neb) 1 Ä, uuttukyyhky (col oen) 1 p
- mustalintu (mel nig) 1 p; Teuva, Parra (HM)
- kanahaukka (acc gen) 1 p; Karijoki, Myrkky (KKa)
- haarahaukka (mil mig) 1 m; Kurikka, Pitkämö (Seppo ja Riitta Vainio)

29.4.
- muuttohaukka (fal per) 1 p; Kristiinankaupunki, Lapväärtti (PSl)
- sepelrastas (tur tor) 1 ä; Tiilitehtaanmäki (HL, TI)
- lehtopöllö (str ura) 1 Ä, pikkutikka (den min) 1 p
- sepelrastas (tur tor) 1+1 p; Lillsundet+ Skaftung skola (TI)
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Svisskäret
- ristisorsa (tad tad) 12 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, uivelo (mer alb) 2 p; Hamnfjärden
- sepelrastas (tur tor) 2 p; Siipyy, Storsjö (JKi)
- kuikka (gav arc) 2 p, kurki (gru gru) 5 p, valkoviklo (tri neb) 4 p, metsäviklo (tri och) 8 p, liro (tri gla) 2 p, kivitasku (oen oen) 3 p

- järripeippo (fri mon) 34 p; Närpiö, Kirkkomäki (UH)
- kapustarinta (plu apr) 55 p; Östra Yttermark (II)

- mustakurkku-uikku (pod aur) 12 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (IN, HV)
- pikkujoutsen (cyg col) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 14 p; Heikkilänkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 22 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p; Aninkujan lintutorni (JMi)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kurki (gru gru) 13 p; Karijoki, Siltaneva
- hiirihaukka (but but) 1 p; Myrkky (KKa)
- kirjosieppo (fic hyp) 1 p, kevään 1.; Teuva, Perälä, Rääsy (TLe, SPo)
- sepelrastas (tur tor) 2 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- västäräkki (mot alb) 28 p; Riippi, Raumoo (JKe)
- kirjosieppo (fic hyp) 1 p, kevään 1.; Isojoki, Suojoki (TTu)

28.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (MPa, Timo Saloranta) 6.00-12
- ristisorsa (tad tad) 6 m, haapana (ana pen) 18 m, lapasorsa (ana cly) 1 m, alli (cla hye) 18 m, uivelo (mer alb) 3 m, tukkakoskelo (mer ser) 80 m, kaakkuri (gav ste) 10 m, kuikka (gav arc) 53 m, meriharakka (hae ost) 19 m, merikihu (ste cus) 10 m+p, kala/lapintiira (ste hir/aea) 23 m, räyskä (ste cas) 1 p, ruokki (alc tor) 8 m
- sepelrastas (tur tor) 2 p; Siipyy, kylä (SSt)
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, merikihu (ste cus) 7 p; Trutklobbarna (PAH)
- ristisorsa (tad tad) 4 p, härkälintu (pod gri) 7 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 3 p, tylli (cha hia) 3 p, punajalkaviklo (tri tot) 3 p, lapintiira (ste aea) 1 p
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, sääksi (pan hal) 2 p; Lapväärtin jokisuu (TI)
- hiirihaukka (but but) 1 p, taivaanvuohi (gal gal) 9 p
- tavi (ana cre) 10 p, metsäviklo (tri och) 5 p; Lapväärtti (PSl)
- meriharakka (hae ost) 2 p; Kristiina, keskusta (Sanna-Kaisa Tuohimaa)
- arokotka (aqu nip) 1 m, kevään 1.; Tiilitehtaanmäki (JMi)
- sepelrastas (tur tor) 2 p

- tukkakoskelo (mer ser) 126 m; Närpiö, Stånggrund (JMi, HL, TI) 5-9.30
- tukkasotka (ayt ful) 18 m, haahka (som mol) 180 S 65 m, alli (cla hye) 42 m, mustalintu (mel nig)+sp 250+580 S 65 m, pilkkasiipi (mel fus) 38 N 40 S, telkkä (buc cla) 30 m, kaakkuri (gav ste)+sp 58+21 m, kuikka (gav arc) 36 m, härkälintu (pod gri) 26 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 1 p, merimetso (pha car) 21 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, sääksi (pan hal) 1 m, kuovi (num arq) 6 m, merikihu (ste cus) 2 m, selkälokki (lar fus) 16 m, räyskä (ste cas) 1 m, tiira (ste hir/aea) 61 m, kalatiira (str hir) 8 m, lapintiira (ste aea) 12 m, ruokki (alc tor) 38 m
- etelänsuosirri (cal alp schinzii) 1 p; Piolahti (HL, JMi, TI)
- haapana (ana pen) 28 p, tavi (ana cre) 120 p, jouhisorsa (ana acu) 38 p, pikkutylli (cha dub) 1 p, tylli (cha hia) 9 p, suosirri (cal alp) 1 p, suokukko (phi pug) 68 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, valkoviklo (tri neb) 3 p, liro (tri gla) 2 p

- härkälintu (pod gri) 2 p, silkkiuikku (pod cri) 8 p; Kauhajoki, Ikkeläjärvi (JRi)
- tukkasotka (ayt ful) 42 p, kurki (gru gru) 8 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 15 p; Koskenkylä
- lapasorsa (ana cly) 2 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 1 p; Kokonkylä, allas
- kapustarinta (plu apr) 23 p; Teuva, Kauppila, Takaneva (JKe)
- kurki (gru gru) n. 8 hautovaa, valkoviklo (tri neb) 1 p; Suksenjärvi (IN, HV)
- pikkutylli (cha dub) 3 p; Parra (HM)
- kapustarinta (plu apr) 4 p, liro (tri gla) 1 p; Isojoki, Isokeidas (TTu)
- helmipöllö (aef fun) 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KKa)
- pajulintu (phy lus) 1 p, kevään 1.; Salomäenkylä (JMu)
- sepelrastas (tur tor) 2 p; Kurikka, Jurva, Koskimäki (Aarre Hirvonen)

27.4.
- kiljukotka (aqu cla) 1 SE, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Tiukka (HL)
- sepelrastas (tur tor) 3 p; Tiukka, Savilahdentie
- kapustarinta (plu apr) 6 p, suokukko (phi pug) 1 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p
- sepelrastas (tur tor) 3 p; Tiilitehtaanmäki (TI, JLn)
- heinätavi (ana que) 3 p, tavi (ana cre) 132 p; Pohjoislahti (JLn, TI)
- lapasorsa (ana cly) 14 p, sääksi (pan hal) 1 p, valkoviklo (tri neb) 7 p, metsäviklo (tri och) 1 p, liro (tri gla) 4 p, kalatiira (ste hir) 3 p
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Dagsmark (IR)
- sepelrastas (tur tor) 2 p; Skaftung, Skaftungvägen (HL)
- nokikana (ful atr) 2 p; Blomträsket (II)
- harmaasorsa (ana str) 2 p; Trutklobbarna (PAH)
- punakuiri (lim lap) 1 p, suopöllö (asi fla) 1 p
- lehtopöllö (str alu) 1 Ä; Siipyy, kylä (SSt)

- pikkujoutsen (cyg olo) 2 p, heinätavi (ana que) 2 p; Närpiö, Piolahti (TI, JLn, UH)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 p, laulujoutsen (cyg cyg) 10 p, merihanhi (ans ans) 5 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, haapana (ana pen) 70 p, tavi (ana cre) 156 p, jouhisorsa (ana acu) 32 p, lapasorsa (ana cly) 13 p, tukkasotka (ayt ful) 9 p, tukkakoskelo (mer ser) 7 p, isokoskelo (mer mer) 46 p, silkkiuikku (pod cri) 37 p, tylli (cha hia) 15 p, suokukko (phi pug) 6 p, taivaanvuohi (gal gal) 2 p, kuovi (num arq) 85 p, punajalkaviklo (tri tot) 8 p, valkoviklo (tri neb) 4 p, metsäviklo (tri och) 1 p, liro (tri gla) 2 p, räyskä (ste cas) 4 p
- lapasotka (ayt mar) 3 p, uivelo (mer alb) 2 p; Närpesfjärden, kt67, sulku (JLn)
- telkkä (buc cla) 50 p, silkkiuikku (pod cri) 15 p, meriharakka (hae ost) 1 p
- sepelrastas (tur tor) 3 p; Kallmossen (Olef Smeds)
- järripeippo (fri mon) 35 p; Kåtnäs (II)

- laulujoutsen (cyg cyg) 27 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- tylli (cha hia) 3 p, suokukko (phi pug) 2 p, valkoviklo (tri neb) 3 p, metsäviklo (tri och) 1 p, liro (tri gla) 5 p
- järripeippo (fri mon) 90 p; Aninkuja, Kooseni (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 p, metsähanhi (ans fab) 32 p; Teuva, Pontus (JKe)
- hiirihaukka (but but) 1 p, kurki (gru gru) 15 p
- sinisuohaukka (cir cya) 1+1 p; Kauppila+ Kirkonkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 18 p, kurki (gru gru) 38 p; Piikkilänkylä
- suopöllö (asi fla) 1 p, kottarainen (stu vul) 24 p
- haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 26 p; Lammasneva
- mustavaris (cor fru) 1 p; Riippi (TLe, JRi, LRi)
- tiltaltti (phy col) 1 ä; Kauppila (KHi)
- kapustarinta (plu apr) 180 p; Komsi, Kortesneva (JRi, LRi)
- punajalkaviklo (tri tot) 3 p, merilokki (lar mar) 1 p
- rantasipi (act hyp) 1 p, kevään 1.; Isojoki, Suojoki (TTu)

26.4.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna+ Siipyyn niemi+torni (PAH, MLu, MPa) 5.35-11.50
- mustalintu (mel nig)+sp 500+3670 m, pilkkasiipi (mel fus) 850 m
- merihanhi (ans ans) 15 p, valkoposkihanhi (bra leu) 14 m, ristisorsa (tad tad) 6 p, harmaasorsa (ana str) 2 p, haapana (ana pen) 20 m, lapasorsa (ana cly) 5 p+m, haahka (som mol) 2100 m, alli (cla hye) 53 m, tukkakoskelo (mer ser) 120 m, kaakkuri (gav ste) 20 m, kuikka (gav arc) 45 m, silkkiuikku (pod cri) 12 m, härkälintu (pod gri) 1 p, merikotka (hal alb) 1 p, tylli (cha hia) 4 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 m, merikihu (ste cus) 1 p, räyskä (ste cas) 2 p, kalatiira (ste hir) 1 p, ruokki (alc tor) 37 m, kulorastas (tur vis) 25 m
- mustaleppälintu (pho och) 1 p; Siipyy, Lillgrund (Kari Lahtela)
- suosirri (cal alp) 1 p, kevään 1.; Trutklobbarna (PAH)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Siipyy, keskusta (MLu)
- huuhkaja (bub bub) 1 Ä; Siipyy, kylä (SSt)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Skaftung, Västra ändan (TI)
- pikkulokki (lar min) 1 p, kevään 1.; Hamnfjärden (MLu)
- harmaasorsa (ana str) 2 p, jouhisorsa (ana acu) 8 p, valkoviklo (tri neb) 6 p, räyskä (ste cas) 1 p, lapintiira (ste aea) 2 p
- merikotka (hal alb) 5 p, sääksi (pan hal) 1 p; Härkmeri (Jouni Lindqvist)
- laulujoutsen (cyg cyg) 11 p, hiirihaukka (but but) 1 p, kapustarinta (plu apr) 2 p
- harmaasorsa (ana str) 4 p; Pohjoislahti (HL, TVi ym.)
- tavi (ana cre) 33 p, sinisorsa (ana pla) 6 p, lapasorsa (ana cly) 2 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, meriharakka (hae ost) 2 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 ä
- räyskä (ste cas) 2 p, lapintiira (ste aea) 2 p; Nedsjö (Jouni Lindqvist)

Närpiö, Stånggrund (JMi, HL, TI, IN ym.) 5.15-12
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 15 m, kanadanhanhi (bra can) 1 m, ristisorsa (tad tad) 4 m+p, haapana (ana pen) 26 m, tavi (ana cre) 37 m, jouhisorsa (ana acu) 3 m, lapasorsa (ana cly) 6 m, tukkasotka (ayt ful) 57 m, lapasotka (ayt mar) 1 p, haahka (som mol) 1915 m 250 p, alli (cla hye) 110 m, mustalintu (mel nig)+sp. 670+1655 m, pilkkasiipi (mel fus) 255 m, telkkä (buc cla) 450 p, tukkakoskelo (mer ser) 84 m, kaakkuri (gav ste)+sp 46+29 m, kuikka (gav arc) 25 m, silkkiuikku (pod cri) 5 m, härkälintu (pod gri) 24 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 6 m, merimetso (pha car) 55 m, merikotka (hal alb) 5 m+p, meriharakka (hae ost) 35 m, tylli (cha hia) 1 p, merikihu (ste cas) 3 p, kalatiira (ste hir)+sp 6+4 m, ruokki (alc tor) 14 m, kivitasku (oen oen) 1 p, mustavaris (cor fru) 1 m
- harmaasorsa (ana str) 2 m (Tomas Klemets)
- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Piolahti (PSl, Jouni Lindqvist, Tomas Klemets, Jan Nygård)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 11 p, haapana (ana pen) 10 p, tavi (ana cre) 48 p, jouhisorsa (ana acu) 13 p, tukkasotka (ayt ful) 90 p, telkkä (buc cla) 100 p, uivelo (mer alb) 3 p, isokoskelo (mer mer) 100 p, merikotka (hal alb) 1 p, meriharakka (hae ost) 4 p, tylli (cha hia) 7 p, suokukko (phi pug) 11 p, kuovi (num arq) 17 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p
- haarapääsky (hir rus) 1 p; Rangsbyfjärden (Tomas Klemets, Jan Nygård)
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, metsäviklo (tri och) 2 p, kalatiira (ste hir) 1 p
- meriharakka (hae ost) 17 p; Kaskinen, tori (Jouni Lindqvist)
- harmaasorsa (ana str) 2 p; Västerträsket (IN, Jouni Lindqvist)
- mustakurkku-uikku (pod aur) 1 p

- naurulokki (lar rid) 682 p, kalalokki (lar can) 42 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- teeri (tet rix) 20 p; Harjankylä (Pauli Mäkinen)
- varpuspöllö (gla pas) 1 Ä; Teuva, Äystö, Palomäki (HM)
- sinisuohaukka (cir cya) 2 p, kivitasku (oen oen) 2 p; Perälä, Rääsy (TLe)
- metsäkirvinen (ant tri) 1 Ä; Isojoki, Suojoki (TTu)
- hanhi (Anser/Branta sp) 27 m, sääksi (pan hal) 1 m; Kurikka, Levinneva (PRu)
- varpushaukka (acc nis) 2 p+m, hiirihaukka/piekana (but but/lag) 1 m, taivaanvuohi (gal gal) 2 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p; Mietaankylä, altaat (KKa, PRu)
- nokikana (ful atr) 1 p, suokukko (phi pug) 1 p, valkoviklo (tri neb) 1 p, liro (tri gla) 1 p

25.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn saaret+ Trutklobbarna (VF, KK, JKo ym.) 5.50-12
- merisirri (cal mar) 2 p+m, kevään 1., etelänkiisla (uri aal) 1 m
- tundrahanhi (ans alb) 1 m, harmaasorsa (ana str) 4 m
- mustalintu (mel nig) 5420 m, pilkkasiipi (mel fus) 6025 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 73 m, laulujoutsen (cyg cyg) 20 m, metsähanhi (ans fab)+sp 22+15 m, merihanhi (ans ans) 18 m, kanadanhanhi (bra can) 6 m, valkoposkihanhi (bra leu) 11 m, ristisorsa (tad tad) 17 m, haapana (ana pen) 42 m, tavi (ana cre) 77 m, sinisorsa (ana pla) 13 m, jouhisorsa (ana acu) 14 m, lapasorsa (ana cly) 2 m, tukkasotka (ayt ful) 214 m, haahka (som mol) 1213 m, alli (cla hye) 195 m, telkkä (buc cla) 326 m, tukkakoskelo (mer ser) 567 m, isokoskelo (mer mer) 52 m, kaakkuri (gav ste) 268 m, kuikka (gav arc) 177 m, silkkiuikku (pod cri) 10 m, härkälintu (pod gri) 41 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 12 m+p, merimetso (pha car) 320 m, harmaahaikara (ard cin) 3 S, merikotka (hal alb) 3 p, varpushaukka (acc nis) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, ampuhaukka (fal col) 1 m, meriharakka (hae ost) 33 m, punakuiri (lim lap) 2 m, kuovi (num arq) 349 m, punajalkaviklo (tri tot) 3 N+S, merikihu (ste cus) 11 m+p, naurulokki (lar rid) 4140 m, kalalokki (lar can) 250 m, kalatiira (ste hir) 3 m, lapintiira (str aea) 4 N+S, ruokki (alc tor) 17 m, riskilä (cep gry) 1 m, luotokirvinen (ant pet) 2 p, västäräkki (mot alb) 28 m
- lapasorsa (ana cly) 10 m; Siipyyn lintutorni (Hannu Friman, Kirsi Leiri) 6.30-8.15
- pikkukilju/kiljukotka (aqu pom/cla) 1 m; Siipyy, kylä (JKo, Heikki Timonen)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m
- taivaanvuohi (gal gal) 6 p, metsäviklo (tri och) 7 p; Storsjö
- harmaasorsa (ana str) 2 p; Hamnfjärden (Hannu Friman, Kirsi Leiri)
- ristisorsa (tad tad) 2 p, uuttukyyhky (col oen) 1 Ä, tiltaltti (phy col) 1 Ä
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Itäpuoli (MLu)

- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Närpiö, Piolahti (II, TVi, PKn, MKa)
- suokukko (phi pug) 3 p, kevään 1.
- merihanhi (ans ans) 16 p, haapana (ana pen) 12 p, tavi (ana cre) 68 p, jouhisorsa (ana acu) 13 p, tukkasotka (ayt ful) 17 p, uivelo (mer alb) 4 p, silkkiuikku (pod cri) 11 p, tylli (cha hia) 1 p, kuovi (num arq) 76 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p, metsäviklo (tri och) 2 p, räyskä (ste cas) 4 p, suopöllö (asi fla) 1 m
- telkkä (buc cla) 65 p; Piolahti, Rörgrund (UH)
- laulujoutsen (cyg cyg) 14 p, kurki (gru gru) 5 p; Piolahti, Lillmossen
- sepelrastas (tur tor) 2 p (25.-30.4.); Östra Yttermark (Clary ja Anor Kaas)
- silkkiuikku (pod cri) 7 p, tukkasotka (ayt ful) 5 p; Rangsbyfjärden (II)
- haapana (ana pen) 4 p, silkkiuikku (pod cri) 2 p; Långviken
- tukkakoskelo (mer ser) 180 m; Töjby, Ådbådan (Aleksis Hahn, Peter Forslund) 6.20-11
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 22 m, merihanhi (ans ans) 18 p+m, kanadanhanhi (bra can) 1 m, haapana (ana pen) 20 m, tavi (ana cre) 4 m, jouhisorsa (ana acu) 8 m, lapasorsa (ana cly) 4 m, alli (cla hye) 170 m, isokoskelo (mer mer) 68 m, silkkiuikku (pod cri) 38 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 3 p, meriharakka (hae ost) 36 p, kuovi (num arq) 3 m, merikihu (ste cus) 4 m
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Kaskinen, keskusta (Tauno Sarja)

Kauhajoki, Aninkujan torni+ Kainastonjokivarsi (KTS)
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p, tundrahanhi (ans alb) 4 p, laulujoutsen (cyg cyg) 31 p, metsähanhi (ans fab) 122 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, sinisuohaukka (cir cya) 2 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 12 p+m, kuovi (num arq) 22 p+m
- sinisorsa (ana pla) 4 p, tavi (ana cre) 6 p, metsäviklo (tri och) 3 p; Kokonkylä, allas
- suopöllö (asi fla) 2 p; Hangaskylä (Hannu Tammelin, Esa Keikka, Jari Penttinen)
- pikkutikka (den min) 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- sääksi (pan hal) 1 p; Lamminmaa (IN)
- nokkavarpunen (coc coc) 1 p; Hyypänmäki (Maija ja Kalevi Yli-Teevahainen)
- kurki (gru gru) 38 p; Teuva, Suksenjärvi (TLe, SPo)
- haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 35 p, sinisorsa (ana pla) 25 p
- pikkutikka (den min) 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- uivelo (mer alb) 2 p, tukkasotka (ayt ful) 3 p; Karijoki, Kankalojärvi (JKe)
- tavi (ana cre) 28 p, sinisorsa (ana pla) 8 p
- merikotka (hal alb) 1 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (Hannu Friman, Kirsi Leiri)
- suopöllö (asi fla) 2 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (JVu)
- pikkutikka (den min) 1 p; Jurva, Kirkonkylä

24.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn saaret+ Trutklobbarna (VF, TVi, KK, JKo, II, PAH ym.) 5.50-12.30
- muuttohaukka (fal per) 1 m, etelänkiisla (uri aal) 2 m
- lapintiira (ste aea) 6 m, kevään 1.
- mustalintu (mel nig) 2450 m, pilkkasiipi (mel fus) 5360 m
- naurulokki (lar rid) 8850 m, kalalokki (lar can) 1630 m, selkälokki (lar fus) 135 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 5 m, metsähanhi (ans fab) 17 m, merihanhi (ans ans) 26 p 23 m, valkoposkihanhi (bra leu) 11 N+S, ristisorsa (tad tad) 5 p+m, haapana (ana pen) 92 m, harmaasorsa (ana str) 2 p, tavi (ana cre) 28 p 43 m, sinisorsa (ana pla) 2 m, jouhisorsa (ana acu) 52 m, lapasorsa (ana cly) 8 m, tukkasotka (ayt ful) 67 m, lapasotka (ayt mar) 2 m, haahka (som mol) 470 m, alli (cla hye) 275 m, telkkä (buc cla) 195 m, tukkakoskelo (mer ser) 428 m, isokoskelo (mer mer) 78 m, kaakkuri (gav ste) 155 m, kuikka (gav arc) 53 m, silkkiuikku (pod cri) 1 m, härkälintu (pod gri) 23 m 3 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 6 m+p, merimetso (pha car) 153 m, merikotka (hal alb) 3 p+m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, sääksi (pan hal) 2 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, ampuhaukka (fal col) 1 m, meriharakka (hae ost) 38 m, tylli (cha hia) 5 p, kapustarinta (plu apr) 1 m, punakuiri (lim lap) 19 m, kuovi (num arq) 333 m, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, metsäviklo (tri och) 1 m, merikihu (ste cus) 15 m 3 p, harmaalokki (lar arg) 355 m, räyskä (ste cas) 4 m, kalatiira (ste hir) 1 m, ruokki (alc tor) 118 m, riskilä (cep gry) 15 p+m, suopöllö (asi fla) 1 m, kiuru (ala arv) 33 m, luotokirvinen (ant pet) 2 p, västäräkki (mot alb) 360 m, hemppo (car can) 7 m
- pikkukuovi (num pha) 2 m; Siipyyn lintutorni (KK)
- merimetso (pha car) 38 m, pikkutikka (den min) 1 p; Siipyy, Länsikylä (II)
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Skaftung, Västra Ändan (PAH)
- harmaasorsa (ana str) 2 p; Hamnfjärden (JKo, Heikki Timonen)
- ristisorsa (tad tad) 6 p, haapana (ana pen) 20 p, tavi (ana cre) 100 p, jouhisorsa (ana acu) 14 p, lapasorsa (ana cly) 5 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 16 p; Lålby
- metsähanhi (ans fab) 188 p, merihanhi (ans ans) 2 p; Perus (JKo, IN, HV ym.)
- valkoposkihanhi (bra leu) 6 p, kurki (gru gru) 13 m
- tavi (ana cre) 140 p, räyskä (ste cas) 1 m; Pohjoislahti (JKo, Heikki Timonen)

- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Närpiö, Piolahti (JKo, JKe, TLe, PKn, MKa ym.)
- ristisorsa (tad tad) 1 p, haapana (ana pen) 8 p, tavi (ana cre) 70 p, sinisorsa (ana pla) 44 p, jouhisorsa (ana acu) 28 p, isokoskelo (mer mer) 20 p, tylli (cha hia) 6 p, kuovi (num arq) 109 p, punajalkaviklo (tri tot) 2 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 m; Kirkkomäki (UH)
- laulujoutsen (cyg cyg) 42 p, merihanhi 17 p; Vargholmen (IN, HV)
- uivelo (mer alb) 3 p; Järvöfjärden (PKn, MKa)
- ristisorsa (tad tad) 2 p, kuovi (num arq) 13 p
- valkoposkihanhi (bra leu) 5 p, lapasorsa (ana cly) 2 p; Öskatan
- tukkakoskelo (mer ser) 6 p, räyskä (ste cas) 3 p
- piekana (but lag) 1 p; Nämpnäs
- räyskä (ste cas) 1 m, sääksi (pan hal) 1 p (TLe, JKe)
- sepelrastas (tur tor) 2 p; Kaskinen, keskusta (Tauno Sarja)

Kauhajoki, Aninkujan torni+ Kainastonjokivarsi (JMi, JRi)
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 83 p 11 m, metsähanhi (ans fab) 215 p 31 m, merihanhi (ans ans) 2 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, tavi (ana cre) 128 p, sinisorsa (ana pla) 8 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, isokoskelo (mer mr) 1 m, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 19 m 12 p, kapustarinta (plu apr) 2 m, naurulokki (lar rid) 205 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 24 p, metsähanhi (ans fab) 58 p; Hangaskylä
- merihanhi (ans ans) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, hiirihaukka (but but) 1 p, piekana (but lag) 4 p+m, kurki (gru gru) 80 p, pikkukuovi (num pha) 1 p
- ampuhaukka (fal col) 1 m; Aninkuja, Kooseni (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Kokonkylä (JMi)
- metsähanhi (ans fab) 22 m; Kauhajoki, keskusta
- kuikka (gav arc) 2 p; Säkkijärvi
- lapasorsa (ana cly) 2 p, uivelo (mer alb) 4 p; Ylimysjärvi (IN, lintukurssi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 59 p, metsähanhi (ans fab) 18 p>m, tavi (ana cre) 14 p, sinisorsa (ana pla) 26 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, tukkasotka (ayt ful) 4 p, telkkä (buc cla) 22 p, kurki (gru gru) 10 p 5 m, naurulokki (lar rid) 205 p
- metsähanhi (ans fab) 6 p; Kauhajärvi (VYT)
- laulujoutsen (cyg cyg) 10 m, harmaalokki (lar arg) 10 m; Teuva, keskusta (KHi)
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)

23.4.
Kristiinankaupunki, Skaftung, Idgrund (PAH)
- merihanhi (ans ans) 22 p, ristisorsa (tad tad) 4 p, uivelo (mer alb) 4 p, silkkiuikku (pod cri) 14 p, merikotka (hal alb) 2 p, kurki (gru gru) 10 m, pikkutylli (cha dub) 1 m, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, merikihu (ste cus) 2 p
- punasotka (ayt fer) 4 m; Siipyyn torni (Hannu Friman, Kirsi Leiri) 5.30-8.30
- ristisorsa (tad tad) 8 m+p, haapana (ana pen) 25 m, uivelo (mer alb) 3 m, mustakurkku-uikku (pod aur) 11 m+p, meriharakka (hae ost) 20 m, punakuiri (lim lap) 8 m, kuovi (num arq) 91 m, räyskä (ste cas) 1 m, västäräkki (mot alb) 80 m
- lehtopöllö (str alu) 1 Ä, helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, Heikki Timonen)
- laulujoutsen (cyg cyg) 13 p; Storskärret (PRu)
- harmaasorsa (ana str) 2 p; Hamnfjärden (TI, IE, PE)
- ristisorsa (tad tad) 3 p, haapana (ana pen) 15 p, tavi (ana cre) 126 p, sinisorsa (ana pla) 4 p, jouhisorsa (ana acu) 10 p, lapasorsa (ana cly) 8 p, sääksi (pan hal) 1 p, kuovi (num arq) 42 m, räyskä (ste cas) 2 p
- nokikana (ful atr) 4 p; Blomträsket (TI)
- turkinkyyhky (str dec) 2 p; Lapväärtti (PSl)
- merikotka (hal alb) 1 p, merihanhi (ans ans) 2 p; Pohjoislahti (TVi, JK)
- haapana (ana pen) 8 p, tavi (ana cre) 55 p, sinisorsa (ana pla) 12 p
- räyskä (ste cas) 1 kiert; Pohjoislahti (Pekka Ikola)

- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Närpiö, Piolahti (II) 19.30-20.30
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 7 p, laulujoutsen (cyg cyg) 12 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, haapana (ana pen) 16 p, tavi (ana cre) 218 p, sinisorsa (ana pla) 28 p, jouhisorsa (ana acu) 8 p, tukkakoskelo (mer ser) 4 p, silkkiuikku (pod cri) 4 p, harmaahaikara (ard cin) 1 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, meriharakka (hae ost) 7 p, kuovi (num arq) 174 p, metsäviklo (tri och) 4 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 11 p, piekana (but lag) 1 m; Piolahti, Skrappelbacken (PRu)
- silkkiuikku (pod cri) 13 p; Nämpnäs, Öskatan+ ymp. (PKn, MKa)
- tukkasotka (ayt ful) 9 p, haahka (som mol) 89 p, meriharakka (hae ost) 8 p, lehtokurppa (sco rus) 1 p
- suopöllö (asi fla) 1 p; Ömossan (KR)

Kauhajoki, Aninkujan torni+ Kainastonjokivarsi (JRi, Hannu Friman, Kirsi Leiri)
- tundrahanhi (ans alb) 3 p, metsähanhi (ans fab) 310 p 5 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 81 p, merihanhi (ans ans) 2 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 12 p, sinisorsa (ana pla) 14 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 4 m+p, kanahaukka (acc gen) 1 p, hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 1 p, naurulokki (lar rid) 352 p, suopöllö (asi fla) 1 p
- naurulokki (lar rid) 936 p, räkättirastas (tur pil) 170 p; Savikylä (JRi)
- tavi (ana cre) 40 p, sinisorsa (ana pla) 28 p; Panttikylä (IN, HV)
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Kauhajärvi
- metsähanhi (ans fab) 2 p, telkkä (buc cla) 15 p
- kaakkuri (gav ste) 2 p, silkkiuikku (pod cri) 5 p; Nummijärvi (KTS)
- tavi (ana cre) 15 p, sinisorsa (ana pla) 12 p, telkkä (buc cla) 10 p, isokoskelo (mer mer) 5 p, selkälokki (lar fus) 2 p
- uivelo (mer alb) 4 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p; Ylimysjärvi
- laulujoutsen (cyg cyg) 61 p, metsähanhi (ans fab) 48 p, haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 17 p, sinisorsa (ana pla) 18 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, lapasorsa (ana cly) 2 p, tukkasotka (ayt ful) 4 p, telkkä (buc cla) 12 p, varpushaukka (acc nis) 1 p, kurki (gru gru) 15 p, naurulokki (lar rid) 115 p
- pikkutylli (cha dub) 2 m; Vähä Nummikangas

- huuhkaja (bub bub) 1 p; TeuvaPerälä (Kalevi Lehtola)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, haapana (ana pen) 4 p; Lammasneva (JKe)
- tavi (ana cre) 32 p, sinisorsa (ana pla) 18 p
- kurki (gru gru) 26 p, tavi (ana cre) 23 p, sinisorsa (ana pla) 12 p; Suksenjärvi
- metsäviklo (tri och) 1 p, kulorastas (tur vis) 1 p; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- metsäviklo (tri och) 1 kiert; Isojoki, Villamo (HAV)
- liro (tri gla) 1 p, kevään 1.

22.4.
- merikotka (hal alb) 2 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Bastuskatan (PAH)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 28 p, merihanhi (ans ans) 24 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, ristisorsa (tad tad) 2 p, mustalintu (mel nig) 45 p, kuikka (gav arc) 22 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, merikihu (ste cus) 3 p
- nokkavarpunen (coc coc) 1 m; Siipyyn torni (H. Friman, K. Leiri) 7.35-10.20
- ristisorsa (tad tad) 2 m, mustalintu (mel nig) 700 p, uivelo (mer alb) 4 m, kaakkuri (gav ste) 20 p, kuikka (gav arc) 30 p, härkälintu (pod gri) 1 p, hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 5 m, merikihu (ste cus) 2 kiert, räyskä (ste cas) 5 m, pikkutikka (den min) 1 Ä
- ristisorsa (tad tad) 2 p; Skaftung, Idgrund
- kuikka (gav arc) 8 p, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p
- tiltaltti (phy col) 2 p; Svisskäret (TI)
- tundrahanhi (ans alb) 2 p; Lålby
- valkoposkihanhi (bra leu) 5 p, metsähanhi (ans fab) 280 p; Perus (MLu)
- lapasotka (ayt mar) 2 p; Nedsjö (HL, TI)

- haapana (ana pen) 62 m; Närpiö, Stånggrund (TI) 6.50-10.30
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, sinisorsa (ana pla) 9 N+S, jouhisorsa (ana acu) 22 m, tukkasotka (ayt ful) 45 p 15 m, haahka (som mol) 60 N+S, alli (cla hye) 2 m, mustalintu (mel nig) 485 S, telkkä (buc cla) 20 m, uivelo (mer alb) 5 m+p, tukkakoskelo (mer ser) 34 S+N, isokoskelo (mer mer) 15 N+S, kaakkuri (gav ste) 1 m, kuikka (gav arc) 1 m, kuikkalaji (Gavia sp) 7 N+S, meriharakka (hae ost) 4 p+m, punakuiri (lim lap) 4 m, merikihu (ste cus) 3 m+p, räyskä (ste cas) 3 p, kulorastas (tur vis) 1 m, lapinsirkku (cal lap) 2 m
- pikkujoutsen (cyg col) 2 p, heinätavi (ana que) 2 p; Piolahti (KR, PAH, HL, TI)
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 p, merihanhi (ans ans) 5 p, metsähanhi (ans fab) 3 p, haapana (ana pen) 20 p, tavi (ana cre) 229 p, jouhisorsa (ana acu) 10 p, tylli (cha hia) 1 p, taivaanvuohi (gal gal) 2 p, metsäviklo (tri och) 4 p, räyskä (ste cas) 1 p
- piekana (but lag) 2 m; Vettmossen (KR)
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Skrattnäs (HL)
- uivelo (mer alb) 20 p; Nämpnäs, Äggrund (KR, ym.)
- merikotka (hal alb) 1 p, räyskä (ste cas) 2 p
- hiiripöllö (sur ulu) 1 p; Blacksögrundet (AL, Matti Maskulin) 5.30-8.10
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 11 m, merihanhi (ans ans) 11 m, ristisorsa (tad tad) 2 m, tukkasotka (ayt ful) 12 m, haahka (som mol) 144 m, mustalintu (mel nig) 112 m, pilkkasiipi (mel fus) 19 m, uivelo (mer alb) 5 m, tukkakoskelo (mer ser) 11 m, isokoskelo (mer mer) 48 m, vesilintu 1500 m, kuikkalaji (Gavia sp) 2 m, merimetso (pha car) 8 S, merikotka (hal alb) 4 p/kiert, meriharakka (hae ost) 33 m 5 p, punakuiri (lim lap) 8 m, kuovi (num arq) 28 m, metsäviklo (tri och) 2 m, naurulokki (lar rid) 440 m, räyskä (ste cas) 1 m, haarapääsky (hir rus) 1 m, niittykirvinen (ant pra) 8 m, västäräkki (mot alb) 32 m, rautiainen (pru mod) 2 m, kivitasku (oen oen) 1 p, kulorastas (tur vis) 3 m, järripeippo (fri mon) 7 m, urpiainen (car mea) 31 m
- piekana (but lag) 1 m; Blacksnäs

Kauhajoki, Aninkujan torni+ Kainastonjokivarsi (KTS ym.) 13.40-20
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 5 p, tundrahanhi (ans alb) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 105 p, metsähanhi (ans fab) 450 p, merihanhi (ans ans) 2 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, sinisuohaukka (cir cya) 3 p, hiirihaukka (but but) 1 p, piekana (but lag) 2 p+m, kurki (gru gru) 21 p, kuovi (num arq) 27 p, naurulokki (lar rid) 350 p, suopöllö (asi fla) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 80 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 p; Kokonkylän allas
- nokikana (ful atr) 1 p, metsäviklo (tri och) 2 p, järripeippo (fri mon) 60 p
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Aronkylä (PKn, MKa)
- merikotka (hal alb) 1 m; Teuva, Riippi (TLe)
- valkoviklo (tri neb) 1 p; Isojoki, Koppelonkylä (TTu)
- hiirihaukka (but but) 1 p; Rimpikeidas (HAV)
- hiirihaukka (but but) 1 p; Kurikka, Pitkämönkylä (KKa)
- pikkutikka (den min) 2 p, peukaloinen (tro tro) 1 p; Syväojankylä
- taivaanvuohi (gal gal) 1 Ä; Jurva, Koskimäki (TO)

21.4.
Kristiinankaupunki, Svisskäret (TI) 6.50-9.30
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 m, merihanhi (ans ans) 10 p, sinisorsa (ana pla) 10 p, tukkasotka (ayt ful) 25 p+m, telkkä (buc cla) 15 p, isokoskelo (mer mer) 20 p, silkkiuikku (pod cri) 17 p, merimetso (pha car) 50 kiert, merikotka (hal alb) 2 p, tuulihaukka (fal tin) 1 m, kuovi (num arq) 53 m, naurulokki (lar rid)+sp n. 400+300 m, räyskä (ste cas) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 285 m, västäräkki (mot alb) 38 m, rastaat (Turdus sp) 130 m, räkättirastas (tur pil) 17 m, kottarainen (stu vul) 4 m
- metsähanhi (ans fab) 27 p, kurki (gru gru) 3 p; Härkmeri (PAH)
- metsähanhi (ans fab) 467 p, merihanhi (ans ans) 24 p; Lålby
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, metsähanhi (ans fab) 118 p; Lapväärtti
- varpushaukka (acc nis) 1 p, kivitasku (oen oen) 1 p; Lapväärtti (PSl)
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Merijärvi (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 p, kurki (gru gru) 3 p
- tavi (ana cre) 39 p, tukkasotka (ayt ful) 88 p, metsäviklo (tri och) 1 p; Nedsjö (II)

- heinätavi (ana que) 2 p, kevään 1., tavi (ana cre) 134 p; Närpiö, Piolahti (TI, II, KR)
- haapana (ana pen) 12 p, sinisorsa (ana pla) 28 p, jouhisorsa (ana acu) 7 p, piekana (but lag) 2 m, sääksi (pan hal) 1 p, meriharakka (hae ost) 1 p, kuovi (num arq) 59 p, räyskä (ste cas) 3 p, tikli (car car) 2 p
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Eide (KR, Jan ja Ingrid Roslund)
- tukkasotka (ayt ful) 3 p, räyskä (ste cas) 2 p; Nämpnäs (TLe, JKe)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, hiirihaukka (but but) 3 m, piekana (but lag) 9 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 31 p, merihanhi (ans ans) 101 p; Norrnäs (Jouni Lindqvist)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 11 p, merihanhi (ans ans) 71 p; Rangsbyfjärden
- sorsalaji (ana pla +sp) 240 p, tukkasotka (ayt ful) 85 p, silkkiuikku (pod cri) 7 p, ruskosuohaukka (cir cya) 1 p, kurki (gru gru) 5 p, metsäviklo (tri och) 1 p
- merikotka (hal alb) 1 p, silkkiuikku (po cdi) 4 p; Långviken
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 43 p, laulujoutsen (cyg cyg) 15 p, merihanhi (ans ans) 20 p, tavi (ana cre) 8 p, sinisorsa (ana pla) 10 p, tukkasotka (ayt ful) 40 p, telkkä (buc cla) 110 p, uivelo (mer alb) 3 p

Kauhajoki, Aninkujan torni+ Kainastonjokivarsi (JRi, KTS, JMi)
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 7 p, tundrahanhi (ans alb) 2 p
- pikkukuovi (num pha) 1 p, kevään 1., laulujoutsen (cyg cyg) 150 p, metsähanhi (ans fab) 650 p 10 m, merihanhi (ans ans) 2 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, haapana (ana pen) 6 p, tavi (ana cre) 67 p, sinisorsa (ana pla) 8 p, jouhisorsa (ana acu) 1 p, ruskosuohaukka (cir cya) 1 p, sinisuohaukka (cir cya) 2 m 2 p, hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 5 p 4 m, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 30 p 48 m, naurulokki (lar rid) 180 p, kalalokki (lar can) 11 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 16 p, kurki (gru gru) 49 p; Hangaskylä (JRi, JMi)
- metsähanhi (ans fab) 117 p, piekana (but lag) 3 m+p, varpushaukka (acc nis) 1 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- pikkuvarpunen (pas mon) 16 p; Savikylä (JRi)
- nokikana (ful atr) 1 p; Kokonkylä, tiilitehtaan allas (KTS)
- hemppo (car can) 6 p; Pukkilankylä (VYT)
- pikkukuovi (num pha) 1 m, lapasorsa (ana cly) 2 p; Ylimysjärvi (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 63 p, metsähanhi (ans fab) 3 p, haapana (ana pen) 12 p, tavi (ana cre) 32 p, sinisorsa (ana pla) 33 p, jouhisorsa (ana acu) 8 p, tukkasotka (ayt ful) 2 p, telkkä (buc cla) 20 p, kurki (gru gru) 10 p, naurulokki (lar rid) 215 p, harmaalokki (lar arg) 2 p, kulorastas (tur vis) 3 p

- pikkukuovi (num pha) 1 Ä, kevään 1.; Teuva, keskusta (KHi)
- kurki (gru gru) 27 p; Luhtalanloukko (TLe, SPo)
- metsähanhi (ans fab) 7 m; Äystö (IL)
- kurki (gru gru) 10 p; Isojoki, Koppelonkylä (TTu)
- tukkasotka (ayt ful) 6 p, telkkä (buc cla) 6 p; Kivijärvi
- kurki (gru gru) 6 p, lehtokurppa (sco rus) 4 p, metsäviklo (tri och) 2 p; Haapajärvi
- telkkä (buc cla) 6 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p; Kodesjärvi
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m; Kurikka, Kurunlakia (KKa)

20.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (IN, PSl ym.) 6.05-14
Meri auki, rannassa alle kilometri jäätä ja jääsohjoa, joka vähenee nopeasti.
- haarahaukka (mil mig) 1 m, meriharakka (hae ost) 141 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 40 m, laulujoutsen (cyg cyg) 13 m, metsähanhi (ans fab)+sp 71+16 m, merihanhi (ans ans) 22 m, kanadanhanhi (bra can) 1 p, valkoposkihanhi (bra leu) 5 m, ristisorsa (tad tad) 4 m 4 p, haapana (ana pen) 33 m, tavi (ana cre) 8 m, sinisorsa (ana pla) 6 m, jouhisorsa (ana acu) 12 m, lapasorsa (ana cly) 2 m, alli (cla hye) 67 m, haahka (som mol) 516 m 300 p, mustalintu (mel nig) 1153 m 107 S, pilkkasiipi (mel fus) 401 m, tukkasotka (ayt ful) 23 m, telkkä (buc cla) 67 m, tukkakoskelo (mer ser) 161 m, isokoskelo (mer mer) 29 m, kaakkuri (gav ste)+sp 42+12 m, kuikka (gav arc) 39 m 9 p+S, mustakurkku-uikku (pod aur) 2 p, silkkiuikku (pod cri) 8 m 4 p, härkälintu (pod gri) 1 p, harmaahaikara (ard cin) 4 m, merimetso (pha car) 108 m 32 S, merikotka (hal alb) 2 m 2 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, kurki (gru gru) 5 m, tylli (cha hia) 1 m 1 p, kuovi (num arq) 42 m 3 S, punajalkaviklo (tri tot) 1 N 1 S, naurulokki (lar rid) 1032 m, kalalokki (lar can) 653 m, harmaalokki (lar arg) 189 m, selkälokki (lar fus) 15 m 30 p, merikihu (ste cus) 8 m 1 p, räyskä (ste cas) 1 m 1 p, ruokki (alc tor) 18 m, riskilä (cep gry) 3 m 12 p, kulorastas (tur vis) 14 m, vihervarpunen (car spi) 512 m, pikkukäpylintu (lox cur) 4 m
- merikotka (hal alb) 1 m; Skaftung, Stånggrund (PAH)
- räyskä (ste cas) 1 S, valkoposkihanhi (bra leu) 1 kiert, kuovi (num arq) 15 m, metsäviklo (tri och) 2 p, taivaanvuohi (gal gal) 3 p
- merikotka (hal alb) 1 p; Hamnfjärden (PAH, TI)
- tavi (ana cre) 31 p, sinisorsa (ana pla) 17 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, lapasorsa (ana cly) 9 p, punajalkaviklo (tri tot) 1 p, naurulokki (lar rid) 165 p
- metsähanhi (ans fab) 147 p, merihanhi (ans ans) 13 p; Härkmeri
- laulujoutsen (cyg cyg) 3 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p, tundrahanhi (ans alb) 2 p; Lålby (TVi, PSl)
- metsähanhi (ans fab) 350 p, merihanhi (ans ans) 3 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, kuovi (num arq) 11 p, naurulokki (lar rid) 340 p
- lapasorsa (ana cly) 3 p, metsäviklo (tri och) 2 p; Pohjoislahti (Dani Kulonpää)
- tavi (ana cre) 4 p, sinisorsa (ana pla) 8 p, kuovi (num arq) 5 p
- tukkasotka (ayt ful) 67 p; Nedsjö (Jouni Lindqvist)
- tavi (ana cre) 16 N-W, metsäviklo (tri och) 1 p

Närpiö, Stånggrund (TI) 6.40-10.30 + Blacksögrundet (Ari Lähteenpää, PPe) 5.40-9
- kyhmyjoutsen (cyg cyg) 25 m, laulujoutsen (cyg cyg) 2 m, merihanhi (ans ans) 45 p+m, ristisorsa (tad tad) 7 m+p, sinisorsa (ana pla) 17 p, jouhisorsa (ana acu) 2 m, tukkasotka (ayt ful) 4 m, haahka (som mol) 145 m, alli (cla hye) 16 m, mustalintu (mel nig) 590 m 150 S, pilkkasiipi (mel fus) 210 m 40 S, telkkä (buc cla) 145 m, uivelo (mer alb) 4 m, tukkakoskelo (mer ser)+sp 155+80 m, isokoskelo (mer mer) 15 m, kaakkuri (gav ste)+sp 6+12 m, kuikka (gav arc) 3 m, merimetso (pha car) 123 m, merikotka (hal alb) 2 p, tuulihaukka (fal tin) 5 m, kurki (gru gru) 8 m, meriharakka (hae ost) 79 m, punakuiri (lim lap) 11 m, kuovi (num arq) 17 m, merikihu (ste cus) 1 m, lokki (lar can)+sp 700 m, ruokki (alc tor) 5 m, kiuru (ala arv) 10 m, luotokirvinen (ant pet) 3 p, varis (cor nix) 25 m, kottarainen (stu vul) 3 m
- valkoviklo (tri neb) 3 p, kevään 1.; Piolahti (HL, TI)
- haapana (ana pen) 8 p, tavi (ana cre) 112 p, sinisorsa (ana pla) 60 p, telkkä (buc cla) 11 p, jouhisorsa (ana acu) 9 p, naurulokki (lar rid) 410 p
- piekana (but lag) 1 p; Ylimarkku (II)
- merihanhi (ans ans) 5 p, piekana (but lag) 2 m; Blacksnäs (Ari Lähteenpää, PPe)

Kauhajoki, Aninkujan torni+ Kainastonjokivarsi (KTS, JMi, JRi, LRi, Ossi Hakamaa)
- lyhytnokkahanhi (bra leu) 5 p, metsähanhi (ans fab) 950 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 162 p, merihanhi (ans ans) 9 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, haapana (ana pen) 20 p, tavi (ana cre) 42 p, sinisorsa (ana pla) 25 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p, suopöllö (asi fla) 1 p
- arosuohaukka (cir mac) 1 p, kevään 1.; Hangaskylä (KTS)
- kurki (gru gru) 203 p 25 m, laulujoutsen (cyg cyg) 3 p, metsähanhi (ans fab) 31 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Jokimaa (JRi, LRi, Ossi Hakamaa)
- ruskosuohaukka (cir cya) 1 p; Savikylä (JRi)
- sääksi (pan hal) 1 W; Kauhajoki, keskusta (Jouni Lindqvist)
- riekko (lag lag) 8 Ä; Kauhaneva (II)

- tundrahanhi (ans alb) 1 p; Teuva, Pontus (JKe, HM)
- laulujoutsen (cyg cyg) 16 p, kurki (gru gru) 150 p, metsähanhi (ans fab) 6 p
- turkinkyyhky (str dec) 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- kurki (gru gru) 23 m; Äystö (IL)
- harmaahaikara (ard cin) 1 p, nokikana (ful atr) 2 p; Isojoki, Villamo (HAV)
- pikkutikka (den min) 1 p; Kurikka, Syväojankylä (KKa)
- uivelo (mer alb) 3 p, tavi (ana cre) 7 p; Pitkämönjärvi

19.4.
- tiltaltti (phy col) 1 p; Kristiinankaupunki, Svisskäret (TI)
- metsähanhi (ans fab) 65 p, merihanhi (ans ans) 27 p; Lålby (TVi, PSl)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p; Perus (IN)
- tundrahanhi (ans alb) 3 p, metsähanhi (ans fab) 403 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p, valkoposkihanhi (bra leu) 5 p, kanahaukka (acc gen) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 11 p, metsähanhi (ans fab) 132 p; Merijärvi
- sinisorsa (ana pla) 28 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- räkättirastas (tur pil) 70 p, punakylkirastas (tur ili) 45 p; Kristiina, urheilukenttä (TI)
- punasotka (ayt fer) 1 p, kevään 1.; Skrattnäs, Nedsjö (MLu, HL)
- haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 10 p, tukkasotka (ayt ful) 75 p, uivelo (mer alb) 2 p, metsäviklo (tri och) 5 p, räyskä (ste cas) 2 p

Närpiö, Stånggrund (TI) 7.30-10.30, meri auki kokonaan kauempana ja aivan saaren edessä, mutta välissä vielä melko iso jääkaistale.
- mustalintu (mel nig) 2040 m, pilkkasiipi (mel fus) 510 m
- tukkasotka (ayt ful) 2 m, haahka (som mol) 235 m, alli (cla hye) 45 m, telkkä (buc cla) 67 m, uivelo (mer alb) 2 p, tukkakoskelo (mer ser) 15 p+m, isokoskelo (mer mer) 50 m, kuikka (gav arc)+sp 6+9 m, silkkiuikku (pod cri) 4 p, merimetso (pha car) 14 S 5 m, kurki (gru gru) 8 m, meriharakka (hae ost) 44 m, kuovi (num arq) 37 m, merikihu (ste cus) 3 m, vihervarpunen (car spi) 35 m
- merikotka (hal alb) 1 p, meriharakka (hae ost) 10 p, telkkä (buc cla) 35 p (Jouni Lindqvist)
- silkkiuikku (pod cri) 7 p; Närpesfjärden, sulku (II)
- tylli (cha hia) 2 p, taivaanvuohi (gal gal) 1 Ä; Piolahti
- haapana (ana pen) 31 p, tavi (ana cre) 72 p, sinisorsa (ana pla) 79 p, jouhisorsa (ana acu) 14 p, tukkasotka (ayt ful) 5 p, kuovi (num arq) 4 p
- helmipöllö (aeg fun) 1 p; Råskogen (JSö)
- harmaasorsa (ana str) 2 p, kevään 1.; Kaskinen, Västerträsket (II)
- tukkasotka (ayt ful) 8 p, kurki (gru gru) 1 p; Kaskinen, keskusta (Jouni Lindqvist)

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 7 p; Kauhajoki, Kainastonjokivarsi (JKe, JRi, JMi)
- metsähanhi (ans fab) 695 p, laulujoutsen (cyg cyg) 207 p, merihanhi (ans ans) 5 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, valkoposkihanhi (bra leu) 2 p, haapana (ana pen) 9 p, tavi (ana cre) 14 p, sinisorsa (ana pla) 34 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 12 p, naurulokki (lar rid) 350 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p; Hangaskylä (JRi, JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, metsähanhi (ans fab) 330 p 19 m, merihanhi (ans ans) 1 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, sinisuohaukka (cir cya) 2 p, varpushaukka (acc gen) 1 W, piekana (but lag) 4 p, ampuhaukka (fal col) 1 kiert, naurulokki (lar rid) 140 p, kurki (gru gru) 217 p, kottarainen (stu vul) 19 p
- taivaanvuohi (gal gal) 6 p; Heikkilänkylä (TA)
- piekana (but lag) 1 p; Päntäne (IN)
- viirupöllö (str ura) 1 Ä; Vakkurinkylä (ASe)

- piekana (but lag) 1 SSW; Teuva, Riippi, Äystönmäki (JKe)
- kurki (gru gru) 86 p; Luhtalanloukko
- hiirihaukka (but but) 1 m; Kirkonkylä, Asema (TP)
- metsähanhi (ans fab) 60 m; Kirkonkylä (HM)
- viirupöllö (str ura) 1 Ä, kulorastas (tur vis) 1 p; Suksenjärvi
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, sinisorsa (ana pla) 6 p, telkkä (buc cla) 6 p, teeri (tet rix) 7 p, kurki (gru gru) 26 p, naurulokki (lar rid) 20 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 86 p; Horonkylä, Siula (Timo Peltoniemi)
- sinisuohaukka (cir cya) 2 p, kurki (gru gru) 46 p
- tukkasotka (ayt ful) 8 p; Isojoki, Kodesjärvi (PRu)
- telkkä (buc cla) 7 p, järvi jäässä, uimarannalla sula; Kangasjärvi (TTu)

18.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF, KK, JKi, JKo, lintukurssi) 6.00-10.45
Siipyyn edustalla on vielä jäätä, mutta sunnuntain aikana tuuli hajoitti tehokkaasti vellovaa jäämassaa. Aivan rantaviiva oli jo vapaa, muuten jäätä vielä Storbådanin linjalle asti. Kuvia | 1 | 2 | © Jukka Koskelainen
- riskilä (cep gry) 2 m, kevään 1., kalalokki (lar can) 1450 m
- ristisorsa (tad tad) 3 S, haapana (ana pen) 3 S, tukkasotka (ayt ful) 14 m, lapasotka (ayt mar) 1 m, haahka (som mol) 300 S 155 N, alli (cla hye) 133 m, mustalintu (mel nig)+sp 1055+110 m, mustalintu/pilkkasiipi (mel nig/fus) 1400 S, pilkkasiipi (mel fus) 465 m, telkkä (buc cla) 22 m, tukkakoskelo (mer ser) 96 m, kaakkuri (gav ste) 18 m, kuikka (gav arc) 16 N+S, härkälintu (pod gri) 1 m, merimetso (pha car) 10 m, merikotka (hal alb) 2 p, meriharakka (hae ost) 4 m, kuovi (num arq) 17 m, selkälokki (lar fus) 9 m, ruokki (alc tor) 3 m
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Siipyy, Kiili (Timo Saloranta, Ari Mäenpää)
- lapasorsa (ana cly) 6 m+p; Hamnfjärden (TI, TVi, Timo Saloranta, Ari Mäenpää)
- merihanhi (ans ans) 8 m+p, ristisorsa (tad tad) 3 p, haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 6 p, sinisorsa (ana pla) 12 p, jouhisorsa (ana acu) 3 p, merikotka (hal alb) 1 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, kanahaukka (acc gen) 1 m, piekana (but lag) 1 m, sääksi (pan hal) 1 p, kuovi (num arq) 17 m, metsäviklo (tri och) 1 m, naurulokki (lar rid) 284 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 39 p; Härkmeri (Martti Tuukkanen)
- metsähanhi (ans fab) 156 p, merihanhi (ans ans) 10 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 6 p, metsähanhi (ans fab) 250 p; Lålby (TI)
- merihanhi (ans ans) 12 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, metsähanhi (ans fab) 240 p; Perus (PSl)
- kanadanhanhi (bra can) 6 p, valkoposkihanhi (bra leu) 3 p
- tukkasotka (ayt ful) 22 p, uivelo (mer alb) 2 p; Nedsjö (TVi)

- tundrahanhi (ans alb) 1 p; Närpiö, Västra Yttermark (II)
- laulujoutsen (cyg cyg) 108 p, metsähanhi (ans fab) 640 p, merihanhi (ans ans) 25 p, kanadanhanhi (bra can) 11 p, merikotka (hal alb) 3 p
- hiirihaukka (but but) 1 p; Lappnäset (JSö)
- harmaahaikara (ard cin) 1 p; Nämpnäs, Österfjärden (Pirkko Hagman)
- merikotka (hal alb) 1 p; Ylimarkku, Källmossen (II)
- hiirihaukka (but but) 1 p, piekana (but lag) 5 m, tuulihaukka (fal tin) 3 p
- telkkä (buc cla) 102 p; Töjby, Höljefjärden+ Ådbådan (Peter Forslund)
- alli (cla hye) 1 p, kanahaukka (acc gen) 1 m, meriharakka (hae ost) 12 p

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (KTS, Martti Tuukkanen)
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 5 p, metsähanhi (ans fab) 1200 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 230 p, merihanhi (ans ans) 6 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 7 m, kuovi (num arq) 20 p+m
- tavi (ana cre) 4 p, sinisorsa (ana pla) 8 p; Jokimaa (KTS)
- teeri (tet rix) 10 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- piekana (but lag) 1 p; Möykkykylä (IN, HV)
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Äijö (Timo Saloranta, Ari Mäenpää)

- pikkujoutsen (cyg col) 2 p; Teuva, Luhtalanloukko (TLe, JKe, JJ)
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 53 p
- varpuspöllö (gla pas) 1 Ä; Kauppila, Paskoonharju (JKe)
- piekana (but lag) 1 m, mustavaris (cor fru) 1 p; Perälä, Rääsy (TLe)
- sääksi (pan hal) 1 m; Perälä (II)
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 6 p, tundrahanhi (ans alb) 3 p; Pontus (JKe, HM)
- metsähanhi (ans fab) 238 p, laulujoutsen (cyg cyg) 28 p, kurki (gru gru) 185 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, kuovi (num arq) 31 p
- piekana (but lag) 1 p; Kauppila (IN, HV)
- varpushaukka (acc nis) 1 p, lehtokurppa (sco rus) 3 p; Isojoki, Villamo (HAV)
- rautiainen (pru mod) 1 p, mustarastas (tur mer) 4 p; Suojoki (TTu)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kurki (gru gru) 80 p; Koppelonkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 p, naakka (cor mon) 180 p
- räkättirastas (tur pil) 50 p; Kortteenkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p; Lähteenkylä
- kapustarinta (plu apr) 30 p, kuovi (num arq) 28 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p, haapana (ana pen) 2 p; Vesijärvi
- tavi (ana cre) 15 p, sinisorsa (ana pla) 44 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p
- uivelo (mer alb) 2 p; Kodesjärvi (TTu, PSl)
- telkkä (buc cla) 10 p, merikotka (hal alb) 1 p, sääksi (pan hal) 1 p
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KKa, Päivikki Ojaniemi)
- metsähanhi (ans fab) 50 p, kurki (gru gru) 17 p (KKa)

17.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF, KK, JKi, JKo, lintukurssi) 5.50-11
- etelänkiisla (uri aal) 1 tp p, kevään 1.
- mustakurkku-uikku (pod aur) 1 p, silkkiuikku (pod cri) 6 m 2 p, kevään 1.
- kalatiira (ste hir) 1 S, metsäkirvinen (ant tri) 1 m, kevään 1.
- haahka (som mol) 3700 m, naurulokki (lar rid) 2500 m
- mustalintu (mel nig)+sp 7510+1250 m, pilkkasiipi (mel fus) 4740 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 86 m, laulujoutsen (cyg cyg) 31 m, metsähanhi (ans fab)+sp 82+238 m, merihanhi (ans ans) 30 m, kanadanhanhi (bra can) 1 m, ristisorsa (tad tad) 5 m, haapana (ana pen) 17 m, tavi (ana cre) 2 S, sinisorsa (ana pla) 10 m, jouhisorsa (ana acu) 1 m, tukkasotka (ayt ful) 21 m, lapasotka (ayt mar) 1 m, alli (cla hye) 174 m, telkkä (buc cla) 90 m, uivelo (mer alb) 3 m, tukkakoskelo (mer ser) 53 m, kaakkuri (gav ste) 19 m 4 p+S, kuikka (gav arc) 5 m, härkälintu (pod gri) 4 m, merimetso (pha car) 367 m, harmaahaikara (ard cin) 2 m 1 p, merikotka (hal alb) 3 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, piekana (but lag) 28 m, meriharakka (hae ost) 57 m, tylli (cha hia) 1 p, kuovi (num arq) 77 m, metsäviklo (tri och) 2 p, merikihu (ste cus) 6 N+S, selkälokki (lar fus) 10 m, räyskä (ste cas) 3 S+p, ruokki (alc tor) 19 m, suopöllö (asi fla) 1 m, kulorastas (tur vis) 6 m, urpiainen (car mea) 60 m
- lehtopöllö (str alu) 1 Ä, punakylkirastas (tur ili) 130 p; Siipyy (JKo)
- räkättirastas (tur pil) 60 p, laulurastas (tur phi) 30 p, kulorastas (tur vis) 10 p
- uivelo (mer alb) 4 p; Siipyy, Vedholmen (KK, lintukurssi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 p, merihanhi (ans ans) 6 p; Storsjö (JKo, KK ym.)
- tavi (ana cre) 8 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, kurki (gru gru) 6 p, kuovi (num arq) 10 m+p, metsäviklo (tri och) 17 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- kurki (gru gru) 19 p; Pakankylä (KK, lintukurssi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 80 p, metsähanhi (ans fab) 140 p; Härkmeri
- metsähanhi (ans fab) 18 E; Blomträsket (IN)
- kuovi (num arq) 17 m, metsäviklo (tri och) 2 p; Svisskäret (TI)
- räkättirastas (tur pil) 45 p, punakylkirastas (tur ili) 30 p; Lapväärtti (PSl)
- metsähanhi (ans fab) 20 p, varpushaukka (acc nis) 1 m; Lapväärtti (KK, lintukurssi)
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p; Pohjoislahti +ympäristö (TVi)
- räkättirastas (tur vis) 80 p, punakylkirastas (tur ili) 15 p, tikli (car car) 2 p
- taivaanvuohi (gal gal) 1 ä; Tiukka, Pikkujärvi (KKa)

- kyhmyhaahka (som spe) 1 m; Närpiö, Stånggrund (TLe, JKe, II) 6.10-9.20
Maisema oli melko talvinen edelleen. Avovettä oli kuitenkin melko laajalti Tvåstenarnan ympäristössä. Noin 1,5 kilometrin etäisyydellä oli leveähkö railo, jota muun muassa kyhmyhaahka seurasi. Todellinen avovesi alkoi noin 2,5 km:n etäisyydeltä, jossa massiivinen melanittamuutto velloi pohjoiseen.
- lapasorsa (ana cly) 3 p, kevään 1., mustalintu (mel nig)+sp 2750+750 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 67 m, laulujoutsen (cyg cyg) 9 m, kanadanhanhi (bra can) 8 m, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, ristisorsa (tad tad) 1 S, haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 4 p, tukkasotka (ayt ful) 3 S, haahka (som mol) 490 m 125 S+p, alli (cla hye) 5 m, pilkkasiipi (mel fus) 390 m, telkkä (buc cla) 33 p+m, tukkakoskelo (mer ser) 3 p, kaakkuri (gav ste) 1 m, silkkiuikku (pod cri) 2 p, merimetso (pha car) 107 p+m, harmaahaikara (ard cin) 1 m, merikotka (hal alb) 5 m+p, meriharakka (hae ost) 55 m 19 p, kuovi (num arq) 7 p, merikihu (ste cus) 1 m, naurulokki (lar rid) 85 m
- piekana (but lag) 1 m; Ängsön (II)
- tikli (car car) 2 p; Närpesfjärden, kt67
- tukkasotka (ayt ful) 7 p, uivelo (mer alb) 4 p; Närpesfjärden (TLe, JKe)
- haarapääsky (hir rus) 1 p; Piolahti (TLe, JKe, II, KK, VF, lintukurssi)
- merihanhi (ans ans) 101 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, haapana (ana pen) 12 p, tavi (ana cre) 9 p, sinisorsa (ana pla) 25 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p, merikotka (hal alb) 1 p, tylli (cha hia) 7 p, kuovi (num arq) 10 p
- tikli (car car) 4 p; Hartsbacken (PKn, MKa)
- kottarainen (stu vul) 20 p; Kåtnäs (II)
- merikotka (hal alb) 2 p, kanahaukka (acc gen) 2 p/m; Västrä Yttermark (JSö)
- silkkiuikku (pod cri) 1 S, kevään 1.; Blacksögrundet (Ari Lähtenpää, PPe) 6.05-9.05
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 51 m, metsähanhi (ans fab) 2 m, merihanhi (ans ans) 22 p+m, ristisorsa (tad tad) 2 m, tavi (ana cre) 6 p, haahka (som mol) 422 m, alli (cla hye) 87 m, mustalintu (mel nig) 2977 m, pilkkasiipi (mel fus) 107 m, telkkä (buc cla) 24 m, tukkakoskelo (mer ser) 26 m, isokoskelo (mer mer) 20 m, merimetso (pha car) 72 m, piekana (but lag) 1 m, meriharakka (hae ost) 26 N+S, kuovi (num arq) 10 m, pulmunen (ple niv) 3 m
- hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 1 m, metsäviklo (tri och) 2 p; Blacksnäs
- silkkiuikku (pod cri) 2 p, kevään 1.; Kaskinen, Ådskär (TLe, JKe) 9.30-10
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 m, kyhmyjoutsen (cyg cyg) 6 m, metsähanhi (ans fab)+sp 5+20 m, haapana (ana pen) 5 p, haahka (som mol) 170 p 40 m, telkkä (buc cla) 60 p, merimetso (pha car) 48 m+p, merikotka (hal alb) 2 p, kuovi (num arq) 5 m, räyskä (ste cas) 1 S, kivitasku (oen oen) 1 p, tikli (car car) 1 ä
- jouhisorsa (ana acu) 2 p; Kaskinen, lossiranta

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 13 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 272 p, metsähanhi (ans fab) 1150 p, merihanhi (ans ans) 4 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, kurki (gru gru) 19 p 6 m, suopöllö (asi fla) 1 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 9 p; Hangaskylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 p, metsähanhi (ans fab) 290 p, merihanhi (ans ans) 2 p, kurki (gru gru) 7 p, suopöllö (asi fla) 1 p
- merilokki (lar mar) 1 p; Savikylä (JRi)
- sinisorsa (ana pla) 2 p, telkkä (buc cla) 6 p; Harrinjärvi (TA)
- tavi (ana cre) 2 p, kurki (gru gru) 2 p

- kapustarinta (plu apr) 18 p; Karijoki, Ohrikylä (IN)
- maakotka (aqu chr) 1 m; Isojoki, Kodesjärvi (PSl)
- merikotka (hal alb) 2 p+m, hiirihaukka (but but) 1 m, sääksi (pan hal) 1 p
- haapana (ana pen) 1 p, tavi (ana cre) 5 p, sinisorsa (ana pla) 4 p, telkkä (buc cla) 18 p, uivelo (mer alb) 1 p, kuovi (num arq) 29 p, kurki (gru gru) 27 m, harmaalokki (lar arg) 40 p, selkälokki (lar fus) 1 p
- kurki (gru gru) 10 S; Vanhakylä (PSl)
- tiltaltti (phy col) 1 Ä; Suojoki (TTu)
- metsähanhi (ans fab) 15 m; Villamo (HAV)
­-­­­­­­­ kuovi (num arq) 3 m; Kurikka, Jurva, Kivi- ja Levanevan allas (TO)

16.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi+ torni (VF, KK, JKi, JKo, lintukurssi) 5.45-11.10+ 14-15
- kyhmyhaahka (som spe) 1 m, allihaahka (pol ste) 1 m, kevään 1.
- lapasotka (ayt mar) 1 m, uivelo (mer alb) 2 p, kuikka (gav arc) 4 m
- härkälintu (pod gri) 5 m, merikihu (ste cus) 3 p, ruokki (alc tor) 6 m 1 p
- haahka (som mol) 2680 m, mustalintu (mel nig) 1930 m, pilkkasiipi (mel fus) 527 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 59 m, laulujoutsen (cyg cyg) 5 m, kanadanhanhi (bra can) 6 m, ristisorsa (tad tad) 9 m+p, haapana (ana pen) 14 m, jouhisorsa (ana acu) 11 m, tukkasotka (ayt ful) 20 m, alli (cla hye) 109 m, telkkä (buc cla) 426 m, tukkakoskelo (mer ser) 61 m, kaakkuri (gav ste) 14 m, merimetso (pha car) 102 m, harmaahaikara (ard cin) 2 m+p, merikotka (hal alb) 3 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 S, varpushaukka (acc nis) 2 m, ampuhaukka (fal col) 1 m, meriharakka (hae ost) 60 m, tylli (cha hia) 1 m, kuovi (num arq) 3 m, metsäviklo (tri och) 1 m, naurulokki (lar rid) 1920 m, kalalokki (lar can) 695 m, selkälokki (lar fus) 16 m, räyskä (ste cas) 1 m
- pikkutikka (den min) 2 p; Siipyy, Länsikylä (JKo)
- tiltaltti (phy col) 2 p; Skaftung
- ristisorsa (tad tad) 2 p, jouhisorsa (ana acu) 7 p; Hamnfjärden
- tavi (ana cre) 2 p, sinisorsa (ana pla) 8 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p, metsähanhi (ans fab) 364 p; Härkmeri
- laulujoutsen (cyg cyg) 45 p, merihanhi (ans ans) 14 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, varpushaukka (acc nis) 1 m, hiirihaukka (but but) 7 m+p, piekana (but lag) 14 m, sääksi (pan hal) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, kuovi (num arq) 6 p, lapinsirkku (cal lap) 3 p
- metsähanhi (ans fab) 93 p; Lålby (II)
- metsähanhi (ans fab) 116 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p; Merijärvi (TTu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 14 p, sinisorsa (ana pla) 20 p, merikotka (hal alb) 1 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 16 p, metsähanhi (ans fab) 375 p; Välikylä (TLe)
- merihanhi (ans ans) 3 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 18 p; Närpiö, Piolahti (HL)
haarapääsky (hir rus) 2 m, kevään 1.
- ristisorsa (tad tad) 2 p, haapana (ana pen) 13 p, jouhisorsa (ana acu) 9 p, pikkutylli (cha dub) 1 p, tylli (cha hia) 10 p, kuovi (num arq) 15 p
- merikotka (hal alb) 1 p; Nixmossen (JSö)
- huuhkaja (bub bub) 1 p; Västra Yttermark
- nokkavarpunen (coc coc) 1 p; Ylimarkku (Annevi Räfsbäck)

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (KTS) 15.45-20
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 4 p, metsähanhi (ans fab) 1350 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 186 p, merihanhi (ans ans) 7 p, haapana (ana pen) 8 p, tavi (ana cre) 6 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, piekana (but lag) 2 p, kurki (gru gru) 10 p+m, kuovi (num arq) 8 p, naurulokki (lar rid) 400 p, lapinsirkku (cal lap) 1 m
- sinisorsa (ana pla) 11 p, uuttukyyhky (col oen) 4 p; Jokimaa (JRi)
- taivaanvuohi (gal gal) 1 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p, metsähanhi (ans fab) 18 p; Hyyppä, Rahikka
- tavi (ana cre) 12 p, sinisorsa (ana pla) 20 p, telkkä (buc cla) 7 p
- suopöllö (asi fla) 1 p, kevään 1.; Päntäne (IN)

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 14 p; Teuva, Pontus (TLe, JKe)
- tundrahanhi (ans alb) 3 p, metsähanhi (ans fab) 272 p, laulujoutsen (cyg cyg) 111 p, merihanhi (ans ans) 1 p, kurki (gru gru) 84 p
- kuovi (num arq) 3 m; Teuva, keskusta (KHi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 m, hanhi (Anser sp) 15 m; Kirkonkylä, asema (JKe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, metsähanhi (ans fab) 2 p; Suksenjärvi (JKe, IN)
- haapana (ana pen) 4 p, sinisorsa (ana pla) 14 p, kurki (gru gru) 37 p
- suopöllö (asi fla) 2 p, kevään 1.; Komsi (JJ)
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p, merihanhi (ans ans) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 2 p
- metsähanhi (ans fab) 14 p, kurki (gru gru) 21 p; Luhtalanloukko (JJ, TLe)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p
- metsähanhi (ans fab) 29 m; Perälä, Rääsy (TLe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 33 p, kurki (gru gru) 42 p
- sinisorsa (ana pla) 46 p; Isojoki, Vesijärvi (TTu)
- haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 9 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p
- piekana (but lag) 1 p; Isojoki, Kirkonkylä
- kanadanhanhi (bra can) 3 p; Koppelonkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 p, kurki (gru gru) 8 p
- metsähanhi (ans fab) 15 p; Polvenkylä
- sääksi (pan hal) 1 p, kuovi (num arq) 3 p; Kodesjärvi
- kangaskiuru (lul arb) 1 Ä; Kodesjärvi, Penttilänkangas
- piekana (but lag) 1 p; Kurikka, Koivistonkylä (PRu)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Levinneva
- piekana (but lag) 1 p; Jurva, Pyörni (TO)

15.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MLu, PSl, JKi) 6.45-12.45 + 13.45-16.40
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 10 m, tundrahanhi (ans alb) 4 m
- punakuiri (lim lap) 5 m, räyskä (ste cas) 1 S, kevään 1.
- kyhmyjoutsen (cyg olo)+sp 226 m+18 m, laulujoutsen (cyg cyg) 127 m, metsähanhi (ans fab)+sp 725+177 m, merihanhi (ans ans) 134 m, kanadanhanhi (bra can) 17 m, ristisorsa (tad tad) 2 m 5 p+S, haapana (ana pen) 8 m, sinisorsa (ana pla) 20 m, haahka (som mol) 1184 m 300 p, mustalintu (mel nig) 93 m, pilkkasiipi (mel fus) 10 m, telkkä (buc cla) 52 m, isokoskelo (mer mer) 36 m, merimetso (pha car) 232 m 57 S, merikotka (hal alb) 6 m+p, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, varpushaukka (acc nis) 2 m, sääksi (pan hal) 1m, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 10 m, meriharakka (hae ost) 5 m, kuovi (num arq) 26 m, punajalkaviklo (tri tot) 1 m, naurulokki (lar rid) 2617 m, kalalokki (lar can) 98 m+p, selkälokki (lar fus) 3 m 1 p, harmaalokki (lar arg) 31 m, merilokki (lar mar) 10 p+m, uuttukyyhky (col oen) 2 m, vihervarpunen (car spi) 84 m+p
- punakuiri (lim lap) 1 m, kevään 1.; Skaftung (KK)
- jouhisorsa (ana acu) 7 p, sääksi (pan hal) 1 p; Hamnfjärden (MLu, KK)
- naurulokki (lar rid) 500 p, lahti jäätön
- hanhet (Anser sp) yhteensä 1505 m; Härkmeri (CAL, HL ym.) 8.15-12.30
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 4 m, metsähanhi (ans fab)+sp 610+780 m
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 8 p, metsähanhi (ans fab) n. 650 p
- merihanhi (ans ans) 111 m, n. 100 p, valkoposkihanhi (bra leu) 1 p, kevään 1.
- laulujoutsen (cyg cyg) 163 m 125 p, kanadanhanhi (bra can) 5 p, merikotka (hal alb) 5 p, hiirihaukka (but but) 2 p 3 m, piekana (but lag) 6 m, sääksi (pan hal) 1 m, kurki (gru gru) 3 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 7 p, tundrahanhi (ans alb) 2 p; Lålby (IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 38 p, metsähanhi 244 p, merihanhi (ans ans) 16 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p, metsähanhi 218 p; Perus
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 4 p, metsähanhi (ans fab) 151 p; Merijärvi
- laulujoutsen (cyg cyg) 92 p, merihanhi (ans ans) 7 p, haapana (ana pen) 2 p, sinisorsa (ana pla) 34 p, piekana (but lag) 1 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 9 p; Välikylä (TLe, HL)
- metsähanhi (ans fab) 186 p 19 m, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 2 m, sepelkyyhky (col pal) 294 p, kottarainen (stu vul) 29 p

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 m; Närpiö, Stånggrund (TLe, JKe), staijikalliolla saa edelleen katsella jäistä maisemaa, joskin kauempaa löytyy kuitenkin jo sulaa vettä.
- kaakkuri (gav ste) 4 m, kevään 1.
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 78 m, laulujoutsen (cyg cyg) 73 m, metsähanhi (ans fab)+sp 84+22 m, merihanhi (ans ans) 51 m, kanadanhanhi (bra can) 4 m, ristisorsa (tad tad) 1 m, sinisorsa (ana pla) 16 m, haahka (som mol) 1265 m 300 p, alli (cla hye) 22 m, mustalintu (mel nig) 240 m 120 p, pilkkasiipi (mel fus) 35 m, telkkä (buc cla) 79 m 65 p, tukkakoskelo (mer ser) 6 m, isokoskelo (mer mer) 35 m, merimetso (pha car) 113 m, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, hiirihaukka (but lag) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, kurki (gru gru) 6 m+p, meriharakka (hae ost) 11 m 2 p, kuovi (num arq) 2 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 m, merihanhi (ans ans) 16 p; Piolahti
- ristisorsa (tad tad) 4 p, haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 8 p, sinisorsa (ana pla) 26 p, jouhisorsa (ana acu) 6 p, tylli (cha hia) 2 p, tikli (car car) 2 p
- lyhytnokkahanhi 6 p, metsähanhi (ans fab) 293 p; Västra Yttermark (IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 48 p, merihanhi (ans ans) 50 p, naurulokki (lar rid) 400 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 35 p, metsähanhi (ans fab) 18 p; Nixmossen
- merihanhi (ans ans) 10 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kurki (gru gru) 9 p
- merihanhi (ans ans) 20 p, metsäviklo (tri och) 1 p; Rangsbyfjärden
- kanadanhanhi (bra can) 2 p, sinisorsa (ana pla) 110 p, telkkä (buc cla) 18 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p, tundrahanhi (ans alb) 7 p; Ylimarkku
- laulujoutsen (cyg cyg) 60 p, metsähanhi (ans fab) 77 p, merihanhi (ans ans) 18 p, kurki (gru gru) 6 p
- tukkasotka (ayt ful) 4 p, meriharakka (hae ost) 2 p; Kaskinen, lossiranta (TLe, JKe)
- mustaleppälintu (pho och) 1 p, kevään 1., kivitasku (oen oen) 1 p; satama
- kyhmyjoutsen (cyg cyg) 19 m, laulujoutsen (cyg cyg) 10 m; Kalasatama
- merihanhi (ans ans) 8 m, sinisorsa (ana pla) 19 p+m, haahka (som mol) 230 p 167 m, isokoskelo (mer mer) 76 p

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi, JRi) 8.30-14
- pikkujoutsen (cyg col) 1 m, kevään 1., lyhytnokkahanhi (ans bra) 12 p 8 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 272 p 39 m, merihanhi (ans ans) 18 p, kanadanhanhi (bra can) 5 p, haapana (ana pen) 6 p, tavi (ana cre) 8 p, sinisorsa (ana pla) 28 p, jouhisorsa (ana acu) 38 p, telkkä (buc cla) 6 p, merimetso (pha car) 3 m, merikotka (hal alb) 2 m, kanahaukka (acc gen) 1 S, piekana (but lag) 10 m 2 p, kurki (gru gru) 27 m 2 p, kapustarinta (plu apr) 2 m, kuovi (num arq) 8 p, naurulokki (lar rid) 500 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p; Hangaskylä (JMi)
- metsähanhi (ans fab) 375 p, laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, merihanhi (ans ans) 2 p, merikotka (hal alb) 1 p, kurki (gru gru) 137 p

- tundrahanhi (ans alb) 1 p; Teuva, Pontus (JKe, HM)
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 4 p, metsähanhi (ans fab) 303 p, merihanhi (ans ans) 6 p, laulujoutsen (cyg cyg) 108 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, kurki (gru gru) 98 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 16 m, metsähanhi (ans fab) 37 m; Kirkonkylä, asema (TP)
- uuttukyyhky (col oen) 2 m, kivitasku (oen oen) 1 m; Kirkonkylä, keskusta (KHi)
- metsähanhi (ans fab) 13 m, merihanhi (ans ans) 30 m, varpushaukka (acc nis) 1 kiert, kuovi (num arq) 5 m
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 6 m; Perälä, Rääsy (TLe) 13.30-15
- laulujoutsen (cyg cyg) 65 m, metsähanhi (ans fab) 136 m, merihanhi (ans ans) 4 m, varpushaukka (acc nis) 2 m, hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 3 m, kurki (gru gru) 82 p
- kurki (gru gru) 73+34 p; Horo, Siula+ Kässy (IN)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Horo, Kässy
- merikotka (hal alb) 2 p; Isojoki, Kodesjärvi (HAV)
- merikotka (hal alb) 1 m; Kurikka, Laitilanvuori (ALa)
- merikotka (hal alb) 1 p; Jurva, Kivi- ja Levalammen allas (TO)
- piekana (but lag) 1 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 30 m, metsähanhi (ans fab)+sp 60+10 p; Salomäenkylä (JMu)
- merihanhi (ans ans) 20 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, kurki (gru gru) 20 p, kuovi (num arq) 1 p, kalalokki (lar can) 4 p, harmaalokki (lar arg) 20 p, mustarastas (tur mer) 10 p

14.4.
- laulujoutsen (cyg cyg) 253 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (Jouni Lindqvist)
- hanhi (Anser sp) n. 450 p, ruskosuohaukka (cir aer) 1 kiert, kuovi (num arq) 1 Ä
- sääksi (pan hal) 1 p; Blomträsket (PSl, Jouni Lindqvist)
- merikotka (hal alb) 1 m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p
- meriharakka (hae ost) 1 p; Pohjoislahti (Jouni Lindqvist)
- kanadanhanhi (bra can) 2 p, sinisorsa (ana pla) 10 p, kurki (gru gru) 8 m

- tylli (cha hia) 2 p; Närpiö, Piolahti (Jouni Lindqvist)
- merihanhi (ans ans) 7 p, haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 6 p, sinisorsa (ana pla) 38 p,jouhisorsa (ana acu) 6 p, naurulokki (lar rid) 60 p
- sepelrastas (tur tor) 1 p; Piolahti (Ethel Westman)
- kivitasku (oen oen) 1 p; Norrinäsby (II)
- metsähanhi (ans fab) 285 p; Västra Yttermark
- laulujoutsen (cyg cyg) 98 p, merihanhi (ans ans) 25 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p

Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 287 p
lyhytnokkahanhi (ans bra) 13 p, metsähanhi (ans fab) 680 p, merihanhi (ans ans) 8 p, kanadanhanhi (bra can) 5 p, haapana (ana pen) 6 p, tavi (ana cre) 10 p, jouhisorsa (ana acu) 30 p, kurki (gru gru) 45 m, naurulokki (lar rid) 700 p, harmaalokki (lar arg) 80 p, kapustarinta (plu apr) 1 m, metsäviklo (tri och) 2 p, piekana (but lag) 1 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p; Hangaskylä (JRi) 10.00-13
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, maakotka (aqu chr) 1 m, nuolihaukka (fal sun) 1 W
- laulujoutsen (cyg cyg) 13 p 10 m, metsähanhi (ans fab) 211 p 2 m, kurki (gru gru) 136 p 19 m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 14 m 6 p, tuulihaukka (fal tin) 6 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, kapustarinta (plu apr) 2 p+m, taivaanvuohi (gal gal) 1 p, kuovi (num arq) 3 p, naurulokki (lar rid) 80 p, sinisorsa (ana pla) 11 p, telkkä (buc cla) 6 p
- tukkasotka (ayt ful) 2 p; Kainastonjokilaakso (JMi)
- uuttukyyhky (col oen) 8 W; Kainasto (JRi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 16 m; Savikylä (JRi, LRi)
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Harjankylä (Pauli Mäkinen)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 1 m; Korhoskylä (VYT)
- merikotka (hal alb) 1 p; Juonikylä
- metsähanhi (ans fab) 4 S, kanadanhanhi (bra can) 2 S, tikli (car car) 1 Ä, taivaanvuohi (gal gal) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 38 p, kurki (gru gru) 8 p; Ylimysjärvi (TA ym.)

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 m; Teuva, Suksenjärvi (HM)
- tundrahanhi (ans alb) 1 m, metsähanhi (ans fab) 9 m, laulujoutsen (cyg cyg) 4 p 8 m, sinisorsa (ana pla) 9 p, telkkä (buc cla) 13 p, teeri (tet rix) 11 p, kurki (gru gru) 29 p, västäräkki (mot alb) 4 p, pajusirkku (emb sch) 2 ä
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 3 p, tundrahanhi (ans alb) 2 p; Pontus (TLe, JKe, JJ)
- laulujoutsen (cyg cyg) 65 p, metsähanhi (ans fab) 205 p, merihanhi (ans ans) 1 p, kurki (gru gru) 159 p, metsäviklo (tri och) 1 p, mustavaris (cor fru) 2 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 m, metsähanhi (ans fab) 20 p; Luhtalanloukko (TLe)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 23 p
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Kirkonkylä (JRi, LRi)
- metsähanhi (ans fab) 172 m 11 p, merihanhi (ans ans) 31 m 2 p; Perälä, Rääsy (TLe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 82 m 13 p, hiirihaukka (but lag) 1 p, piekana (but lag) 1 m, kurki (gru gru) 36 m 46 p,lehtokurppa (sco rus) 2 p, metsäviklo (tri och) 2 m, mustavaris (cor fru) 1 m, lapinsirkku (cal lap) 1 ä
- hiirihaukka (but but) 1 p, sääksi (pan hal) 1 m; Isojoki, Piikkilänkylä (TTu)
- hanhi (Anser/Branta sp) 306 m, kaukaa lännestä; Mustansaarenkeidas, 13.10-15.40
- laulujoutsen (cyg cyg) 44 m, merihanhi (ans ans) 8 m, merikotka (hal alb) 1 m, kanahaukka (acc gen) 1 p, hiirihaukka (but but) 2 p, tuulihaukka (fal tin) 1 p,kurki (gru gru) 100 m, kapustarinta (plu apr) 4 p, kuovi (num arq) 1 ä, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- merikotka (hal alb) 1 S; Kodesjärvi (HAV)
- muuttohaukka (fal per) 1 p; Kurikka, Polvenneva (ALa)

13.4.
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 5 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 207 p, metsähanhi (ans fab) 440 p, merihanhi (ans ans) 130 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p, sepelkyyhky (col pal) 85 p
- kanahaukka (acc gen) 1 p; Lillsund
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p; Lålby (TLe, SPo, IN, HV)
- metsähanhi (ans fab) 81 p, merihanhi (ans ans) 50 p
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 15 p, merimetso (pha car) 28 m+p; Skatan (Jouni Lindqvist)
- metsähanhi (ans fab) 14 m, merihanhi (ans ans) 12 m; Lapväärtti (PSl) 10.15-11.45
- laulujoutsen (cyg cyg) 8 m, naurulokki (lar rid) 61 m
- metsähanhi (ans fab) 141 p; Perus (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 211 p, metsähanhi (ans fab) 38 p; Merijärvi
- merihanhi (ans ans) 4 p, haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 2 p, sinisorsa (ana pla) 85 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p, kuovi (num arq) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- kurki (gru gru) 15 m; Liden
- peukaloinen (tro tro) 1 p; Pohjoislahti (HL)
- tavi (ana cre) 12 p, sinisorsa (ana pla) 52 p, metsäviklo (tri och) 5 p
- käenpiika (jyn tor) 1 Ä, kevään 1.; Tiukka
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 6 p; Välikylä (IN, HV, TLe, SPo)
- metsähanhi (ans fab) 365 p, laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, merihanhi (ans ans) 3 m, kurki (gru gru) 21 p, uuttukyyhky (col oen) 2 p, sepelkyyhky (col pal) 70 p

- merihanhi (ans ans) 7 p, naurulokki (lar rid) 117 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kanadanhanhi (bra can) 1 p, haapana (ana pen) 4 p, tavi (ana cre) 4 p, sinisorsa (ana pla) 61 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p, telkkä (buc cla) 2 p, isokoskelo (mer mer) 4 p, tylli (cha hia) 4 p, metsäviklo (tri och) 1 p
- telkkä (buc cla) 30 p, isokoskelo (mer mer) 56 p; Närpesfjärden (Jouni Lindqvist)
- sinisorsa (ana pla) 32 p, telkkä (buc cla) 36 p; Järvöfjärden (RLi, TSl)
- tavi (ana cre) 4 p, tukkasotka (ayt ful) 10 p, isokoskelo (mer mer) 91 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 37 p; Tjärlax
- merihanhi (ans ans) 60 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p
- lehtopöllö (str alu) 1 Ä; Nämpnäs (II)
- huuhkaja (bub bub) 1 p, helmipöllö (aeg fun) 2 Ä, taivaanvuohi (gal gal) 1 Ä
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Pirttikylä (RLi, TSl)
- laulujoutsen (cyg cyg) 77 m; Blacksögrundet (Ari Lähteenpää, AL) 5.45-10.30
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 25 m, merihanhi (ans ans) 86 m+p, kanadanhanhi (bra can) 7 N+S, ristisorsa (tad tad) 1 m, haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 6 m, sinisorsa (ana pla) 30 p+m, jouhisorsa (ana acu) 4 m, haahka (som mol) 309 m 77 S, alli (cla hye) 12 m, mustalintu (mel nig) 100 p 75 m, pilkkasiipi (mel fus) 11 m, telkkä (buc cla) 165 m, tukkakoskelo (mer ser) 12 m, isokoskelo (mer mer) 91 m, merimetso (pha car) 74 m 19 S, merikotka (hal alb) 8 m+p, ampuhaukka (fal col) 1 p, meriharakka (hae ost) 4 m, kuovi (num arq) 5 N 1 S, metsäviklo (tri och) 1 p, naurulokki (lar rid) 863 m 400 p, selkälokki (lar fus) 6 m, kiuru (ala arv) 12 m, niittykirvinen (ant pra) 18 m, luotokirvinen (ant pet) 1 p, västäräkki (mot alb) 23 m, kulorastas (tur vis) 22 m, peippo (fri coe) 719 m, järripeippo (fri mon) 4 m, urpiainen (car mea) 262 m, lapinsirkku (cal lap) 1 m, pulmunen (ple niv) 2 p, pajusirkku (emb sch) 9 m
- merihanhi (ans ans) 37 p, sinisorsa (ana pla) 30 p; Blacksnäs
- tavi (ana cre) 2 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 17 m; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 178 m, metsähanhi (ans fab) 133 m, merihanhi (ans ans) 2 m, haapana (ana pen) 6 p, tavi (ana cre) 6 p, tukkasotka (ayt ful) 1 p, telkkä (buc cla) 11 p, merikotka (hal alb) 2 m, ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, sinisuohaukka (cir cya) 2 m, hiirihaukka (but but) 1 m, piekana (but lag) 4 m, kurki (gru gru) 101 m, kapustarinta (plu apr) 1 m, kuovi (num arq) 1 m, metsäviklo (tri och) 1 m
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 21+8 p; Kainastonjokilaakso+ Hangaskylä
- metsähanhi (ans fab) 810+248 p, laulujoutsen (cyg cyg) 238+25 p, merihanhi (ans ans) 11+2 p, kanadanhanhi (bra can) 7+1 p
- tundrahanhi (ans alb) 2 p; Hangaskylä
- sinisuohaukka (cir cya) 2 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 28 p
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Männikkö
- kurki (gru gru) 16 m; Pukkilankylä (VYT

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 2 p; Teuva, Pontus (JKe, TLe)
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, laulujoutsen (cyg cyg) 54 p, metsähanhi (ans fab) 246 p, merihanhi (ans ans) 5 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, piekana (but lag) 1 m, kurki (gru gru) 135 p, isolepinkäinen (lan exc) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 122 m 4 p; Luhtalanloukko (TLe, SPo)
- metsähanhi (ans fab)+sp 103+26 m 10 p, merihanhi (ans ans) 15 m, sinisorsa (ana pla) 22 p, merikotka (hal alb) 2 m, piekana (but lag) 3 m+p, hiirihaukka/piekana (but but/lag) 6 m, kurki (gru gru) 26 p 33 m, kuovi (num arq) 3 p, metsäviklo (tri och) 1 p, naurulokki (lar rid) 150 m 60 p, huuhkaja (bub bub) 1 Ä
- laulujoutsen (cyg cyg) 104 m, metsähanhi (ans fab) 30 m; Perälä (TLe)
- merihanhi (ans ans) 8 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, hiirihaukka (but but) 3 p, metsäviklo (tri och) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 41 m; Norikylä (JKe, TP)
- sinisorsa (ana pla) 18 p, piekana (but lag) 1 m; Lammasneva (JKe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 15 m; Kauppila (KHi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, metsähanhi (ans fab) 12 p; Suksenjärvi (HM)
- kurki (gru gru) 29 p, lehtokurppa (sco rus) 1 p, metsäviklo (tri och) 1 p
- sinisorsa (ana pla) 42 p; Kurikka, Jurvanjärvi (JKe)
- metsähanhi (ans fab) 12 m, haapana (ana pen) 2 p, tavi (ana cre) 11 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, naurulokki (lar rid) 150 p
- piekana (but lag) 1 m; Jurva, Eteläkangas
- piekana (but lag) 1 p; Karijoki, Myrkky (TLe, SPo)
- ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 14 p; Siltaneva (IN, HV)
- sinisorsa (ana pla) 8 p, kuovi (num arq) 1 p; Isojoki, Koppelonkylä (TTu)
- merihanhi (ans ans) 1 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p; Polvenkylä
- piekana (but lag) 3 p; Kodesjärvi, Kotoluhta
- tavi (ana cre) 2 p, sinisorsa (ana pla) 20 p; Vesijärvi

12.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (PSl) 7.20-14.50
Lintutornin edustalla vielä kelpo jäät, joten kettu pääsi kipaisemaan Domarkobbanille asti. Lämpimät ja aurinkoiset päivät sulattavat kuitenkin jäätä vauhdilla. Aamu oli myös sumuton pitkään aikaan.
- kangaskiuru (lul arb) 2 S, tukkakoskelo (mer ser) 1 m, 3 m>p, kevään 1.
- kyhmyjoutsen (cyg olo)+sp 75+27 m, laulujoutsen (cyg cyg) 85 m, metsähanhi (ans fab)+sp 50+210 m, merihanhi (ans ans) 168 m 21 p+S, kanadanhanhi (bra can) 5 S+N, ristisorsa (tad tad) 2 m, haahka (som mol) 518 m 400 p, mustalintu (mel nig) 26 m, pilkkasiipi (mel fus) 15 m, merimetso (pha car) 197 m, 79 p+S, merikotka (hal alb) 5 p+m, kanahaukka (acc gen) 1 p, varpushaukka (acc nis) 3 m, hiirihaukka (but but)+sp 1+1 m, sääksi (pan hal) 1 m, kapustarinta (plu apr) 4 m, töyhtöhyyppä (van van) 7 S, kuovi (num arq) 2 m, naurulokki (lar rid) 15 m, selkälokki (lar fus) 1 S, merilokki (lar mar) 20 m+p, rautiainen (pru mod) 8 m, kulorastas (tur vis) 12 m, peippo (fri coe) 26 N 89 S, tikli (car car) 1 m, vihervarpunen (car spi) 61 p+m, urpiainen (car mea) 5 m
- haarahaukka (mil mig) 1 m, kevään 1.; Härkmeri (CAL, HL) 9-15
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 25 m, metsähanhi (ans fab)+sp 724+197 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 110 m, merihanhi (ans ans) 155 m, piekana (but lag) 25 m, sääksi (pan hal) 1 m
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 24 p; Härkmeri (II, TVi, Timo Rintamäki, Jouni Lindqvist)
- laulujoutsen (cyg cyg) 270 p, metsähanhi (ans fab) 255 p, merihanhi (ans ans) 100 p, kanadanhanhi (bra can) 8 p, kurki (gru gru) 4 p, kuovi (num arq) 4 m 1 p, sepelkyyhky (col pal) 50 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 3 p; Lålby (II, PSl, Jouni Lindqvist)
- tundrahanhi (ans alb) 2 p, metsähanhi (ans fab) 360 p, laulujoutsen (cyg cyg) 3 p, kurki (gru gru) 11 p
- kurki (gru gru) 10 m; Lapväärtti (PSl)
- metsähanhi (ans fab) 96 p, merihanhi (ans ans) 10 p, kurki (gru gru) 2 p; Perus
- lehtokurppa (sco rus) 2+1 p; Lålby+ Tiukka (II)
- kangaskiuru (lul arb) 1 m; Tiukka, Björndahlintie (HL)

- kangaskiuru (lul arb) 1 S; Närpiö, Stånggrund (TLe, JKe) 6.45-10.05
Aamun keli oli mitä hienoin. Leveä jäätön railo kulki parin kilometrin päässä. Osa haahkoista lensi ilkeästi juuri railon reunaa, jolloin olivat osittain piilossa jään takana. Sälgrundin edustalla paljon sulaa ja paikallisia haahkoja.
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 41 m 24 p, laulujoutsen (cyg cyg) 5 p+m, merihanhi (ans ans) 59 m 24 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p+m, ristisorsa (tad tad) 2 p, sinisorsa (ana pla) 6 m+p, haahka (som mol) 984 m 78 S, alli (cla hye) 7 m, mustalintu (mel nig) 14 m, pilkkasiipi (mel fus) 10 m, telkkä (buc cla) 10 p+m, isokoskelo (mer mer) 15 m, kuikkalaji (Gavia sp) 1 m, merimetso (pha car) 116 m, tuulihaukka (fal tin) 1 p, kurki (gru gru) 4 p, meriharakka (hae ost) 1 p, töyhtöhyyppä (van van) 28 S, kuovi (num arq) 5 S, naurulokki (lar rid) 130 m, selkälokki (lar fus) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 36 S, kiuru (ala arv) 23 m, laulurastas (tur phi) 1 S, kulorastas (tur vis) 2 S, kottarainen (stu vul) 8 kiert, peippo (fri coe) 55 S, lapinsirkku (cal lap) 1 m, pulmunen (ple niv) 9 m
- merihanhi (ans ans) 67 p, tylli (cha hia) 4 p, tikli (car car) 2 p; Piolahti
- kanadanhanhi (bra can) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p (Jouni Lindqvist)
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Böle (II)
- helmipöllö (aef fun) 3+1 Ä; Böle+ Ståbacka
- laulujoutsen (cyg cyg) 14 p; Öjskogen (UH)
- lehtopöllö (str alu) 1 Ä, kevään 1!; Nämpnäs (Pirkko ja Kaj Hagman)
- piekana (but lag) 4 p, ampuhaukka (fal col) 1 p; Ylimarkku, Källmossen (TLe, IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 23 p; Velkmossen
- merihanhi (ans ans) 6 p, kurki (gru gru) 8 p, naurulokki (lar rid) 160 p
- haahka (som mol) 300 p 55 m; Kaskinen, Kalasatama (TLe, JKe)
- kalalokki (lar can) 150 p, selkälokki (lar fus) 1 p, naurulokki (lar rid) 90 p, harmaalokki (lar arg) 140 p, niittykirvinen (ant pra) 1 ä, pajusirkku (emb sch) 2 ä

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (JMi, JRi) 9.30-17
- pikkukiljukotka (aqu pom) 1 W, kevään 1.
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 17 p, metsähanhi (ans fab) 486 p 61 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 102 p 71 m, merihanhi (ans ans) 5 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p, tavi (ana cre) 2 p, sinisorsa (ana pla) 30 p, jouhisorsa (ana acu) 3 p, merikotka (hal alb) 1 m, sinisuohaukka (cir cya) 3 m+p, varpushaukka (acc nis) 1 m, hiirihaukka (but lag) 5 m+p, piekana (but lag) 3 m+p, tuulihaukka (fal tin) 6 p, kurki (gru gru) 14 m, tylli (cha hia) 1 m, kapustarinta (plu apr) 1 m, töyhtöhyyppä (van van) 35 p 50 m, taivaanvuohi (gal gal) 1 p, kuovi (num arq) 5 p, metsäviklo (tri och) 1 p, naurulokki (lar rid) 200 p, kalalokki (lar can) 2 p, harmaalokki (lar arg) 55 p 35 m, uuttukyyhky (col oen) 3 p, sepelkyyhky (col pal) 28 p, lapinsirkku (cal lap) 4 m
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 12 p; Hangaskylä (JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 42 p, metsähanhi (ans fab) 132 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 97 p 8 m
- sinisorsa (ana pla) 10 p, metsäviklo (tri och) 1 p; Jokimaa (JRi)
- turkinkyyhky (str dec) 2 p; Jokimaa (Klara Pasztor Buza)
- kuovi (num arq) 1 ä; Heikkilänkylä (TA)
- huuhkaja (bub bub) 1 p; Nummijärvi (AKa)
- sarvipöllö (asi otu) 1 Ä; Muurahainen
- harjalintu (upu epo) 1 p; Kauhajoki, maatalousoppilaitos (Markku Mäkynen)

- lyhytnokkahanhi (ans bra) 8 p; Teuva, Pontus (JKe, HM)
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, metsähanhi (ans fab) 187 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 18 p, kurki (gru gru) 90 p
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 3 m; Luhtalanloukko 12-15.05
- laulujoutsen (cyg cyg) 60 m, metsähanhi (ans fab)+sp 190+90 m 12 p, merihanhi (ans ans) 4 m, merikotka (hal alb) 2 m, sinisuohaukka (cir cya) 2 m, hiirihaukka (but but)+sp 7+8 m, piekana (but lag) 4 m, tuulihaukka (fal tin) 6 p, kurki (gru gru) 147 m,lapinsirkku (cal lap) 16 p+m
- kuovi (num arq) 1 m; Kauppila (KHi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 m; Perälä, Tattari (TP)
- kottarainen (stu vul) 16 p; Isojoki , Villamo (HAV)
- metsähanhi (ans fab) 21 m, kapustarinta (plu apr) 1 m
- merikotka (hal alb) 2 p, kuovi (num arq) 1 p; Kodesjärvi (HAV, TTu)
- metsäviklo (tri och) 1 Ä, kuovi (num arq) 2 p; Kortteenkylä (TTu)
- sinisorsa (ana pla) 20 p; Vesijärvi

11.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF) 9.30-12
- kangaskiuru (lul arb) 1 m, kyhmyjoutsen (cyg olo) 8 m, merihanhi (ans ans) 14 m, ristisorsa (tad tad) 3 m, sinisorsa (ana pla) 14 p+m, haahka (som mol) 580 p 71 m, merimetso (pha car) 96 m 90 p, merikotka (hal alb) 4 p, ampuhaukka (fal col) 2 m, naurulokki (lar rid) 64 m, kalalokki (lar can) 48 m, räkättirastas (tur pil) 18 m, peippo (fri coe) 110 m, vihervarpunen (car spi) 115 m, urpiainen (car mea) 40 m
- kangaskiuru (lul arb) 1 p; Siipyy, Fladan (VF)
- merikotka (hal alb) 6 m, piekana (but lag) 37 m; Länsikylä
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, naurulokki (lar rid) 220 m, västäräkki (mot alb) 30 m
- tavi (ana cre) 6 p, nokikana (ful atr) 2 p, kevään 1.; Härkmerifjärden (TVi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 18 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, sinisorsa (ana pla) 18 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 420 p; Härkmeri (PSl)
- metsähanhi (ans fab) 6 p, merihanhi (ans ans) 160 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, sinisorsa (ana pla) 20 p, jouhisorsa (ana acu) 1 p
- kanadanhanhi (bra can) 5 p, varpushaukka (acc nis) 1 m; Lapväärtti
- hemppo (car can) 6 p; Lapväärtti, Storängen
- kurki (gru gru) 111 m; Kristiinankaupunki, keskusta (HL)
- piekana (but lag) 22 m, merikotka (hal alb) 4 m, varpushaukka (acc nis) 3 m
- kangaskiuru (lul arb) 1 p; Skatan
- nuolihaukka (fal sub) 1 m, kevään 1.; Tiukka (HL) 14.30-20
- kurki (gru gru) 225 m, merikotka (hal alb) 6 m, varpushaukka (acc nis) 5 m, piekana (but lag) 18 m

- meriharakka (hae ost) 2 p; Närpiö, Stånggrund (II) 07:30-09:30
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, merihanhi (ans ans) 26 p, naurulokki (lar rid) 16 m
- merikotka (hal alb) 2 p; Järvön (UH)
- tylli (cha hia) 2 p, kevään 1., sepelkyyhky (col pal) 430 p, 120 m; Piolahti (II)
- merihanhi (ans ans) 26 p, ruskosuohaukka (cir cya) 1 p, kurki (gru gru) 34 m, naurulokki (lar rid) 16 m, tikli (car car) 1 p
- piekana (but lag) 1 p; Ylimarkku
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Nämpnäs (JSö)
- tavi (ana cre) 2 p, kevään 1.; Rangsbyfjärden
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 17 p, sinisorsa (ana pla) 8 p, telkkä (buc cla) 2 p
- tylli (cha hia) 1 m, kevään 1.; Blacksögrundet (PPe ym.)
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, merihanhi (ans ans) 40 m+p, sinisorsa (ana pla) 5 m, haahka (som mol) 641 m, mustalintu (mel nig) 2 m, telkkä (buc cla) 55 m, isokoskelo (mer mer) 18 m, merimetso (pha car) 9 m, merikotka (hal alb) 3 m+p, piekana (but lag) 3 m, tuulihaukka (fal tin) 2 m, töyhtöhyyppä (van van) 24 m, naurulokki (lar rid) 85 m, kalalokki (lar can) 30 m, harmaalokki (lar arg) 210 m, selkälokki (lar fus) 1 m, sepelkyyhky (col pal) 22 m,kiuru (ala arv) 30 m, isolepinkäinen (lan exc) 1 p, peippo (fri coe) 90 m, pulmunen (ple niv) 5 m, pajusirkku (emb sch) 5 m+p
- tavi (ana cre) 4 p, kevään 1., peippo (fri coe) 600 p; Blacksnäs
- merihanhi (ans ans) 16 p 9 m, sinisorsa (ana pla) 20 p, merikotka (hal alb) 1 m, hiirihaukka (but but) 2 m+p, piekana (but lag) 15 m 4 p, tuulihaukka (fal tin) 3 m+p, kurki (gru gru) 10 p, kapustarinta (plu apr) 2 p, taivaanvuohi (gal gal) 2 p, naurulokki (lar rid) 20 m, varpuspöllö (gla pas) 1 Ä, kiuru (ala arv) 30 p, västäräkki (mot alb) 50 p, rautiainen (pru mod) 1 Ä, räkättirastas (tur pil) 30 p

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (KTS, JMi) 10.15-14.15
- laulujoutsen (cyg cyg) 98 p, metsähanhi (ans fab) 92 p, merihanhi (ans ans) 3 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p, jouhisorsa (ana acu) 4 p, merikotka (hal alb) 1 m, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, kanahaukka (acc gen) 1 p, hiirihaukka (but lag) 1 p, piekana (but lag) 1 m, ampuhaukka (fal col) 1 p, kuovi (num arq) 2 p, västäräkki (mot alb) 24 p, räkättirastas (tur pil) 16 m, pajusirkku (emb sch) 4 p
- piekana (but lag) 2 m 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Hangaskylä (JMi, IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 13 p, metsähanhi (ans fab) 54 p, merihanhi (ans ans) 3 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, kurki (gru gru) 50 p 10 m
- kuovi (num arq) 1 m, peippo (fri coe) 200 p; Nirva (KTS)
- räkättirastas (tur pil) 91 p, punakylkirastas (tur ili) 3 p, kulorastas (tur vis) 2 p
- lehtokurppa (sco rus) 1 Ä; Kauhajoki, keskusta
- kurki (gru gru) 9 m; Kauhajoki, keskusta (HV)
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Teevahainen (AVu)
- isolepinkäinen (lan exc) 2 p; Möykkykylä (IN, HV)
- sinisorsa (ana pla) 25 p, telkkä (buc cla) 2 p; Panttikylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 20 p; Ylimysjärvi, tornipitkokset tulvan alla, joten kumpparit tarpeen
- kurki (gru gru) 8 p 41 m, sinisorsa (ana pla) 5 p, telkkä (buc cla) 3 p
- kanahaukka (acc gen) 1 p; Iso Kaivoneva (EMU)

- tundrahanhi (ans alb) 1 p; Teuva, Pontus (JKe, HM)
- laulujoutsen (cyg cyg) 78 p+m, metsähanhi (ans fab) 70 p, kurki (gru gru) 55 p
- peukaloinen (tro tro) 1 p; Kirkonkylä, Madalmäki
- rautiainen (pru mod) 1 p; Luovankylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 20 p; Kirkonkylä, Takaneva (JN)
- metsähanhi (ans fab) 19 p, kurki (gru gru) 4 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 61 p; Luhtalanloukko (TLe, SPo)
- kurki (gru gru) 10 p, metsähanhi (ans fab) 5 p
- uuttukyyhky (col oen) 2 p; Perälä, Rääsy
- piekana (but lag) 1p, kurki (gru gru) 7 p 7 m, kapustarinta (plu apr) 4 p
- sepelkyyhky (col pal) 70 p, telkkä (buc cla) 2 m; Karijoki, Ylikylä (JKe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 m, kurki (gru gru) 9 m+p, kapustarinta (plu apr) 1 p, naurulokki (lar rid) 5 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 15 m, kuovi (num arq) 1 ä; Kurikka, Syväojankylä (KKa)
- piekana (but lag) 1 m; Latoneva (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, kurki (gru gru) 25 p 5 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 29 p, kurki (gru gru) 10 m; Peurainneva
- kanadanhanhi (bra can) 3 p; Jurva, Sikaneva (TO)
- sinisuohaukka (cir cya) 2 p; Tainuskylä
- kurki (gru gru) 99 m, kuovi (num arq) 1 m; Isojoki, Villamo (HAV)

10.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (II) 9.00-10
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, töyhtöhyyppä (van van) 35 m, naurulokki (lar rid) 32 m, kalalokki (lar can) 17 m, selkälokki (lar fus) 2 m, kiuru (ala arv) 14 m, västäräkki (mot alb) 7 m, kulorastas (tur vis) 2 m, rastaat (Turdus sp) 25 m, peippo (fri coe) 225 m, vihervarpunen (car spi) 120 m
- rautiainen (pru mod) 1 Ä; Siipyy, Länsikylä
- peukaloinen (tro tro) 1 Ä, kulorastas (tur vis) 8 m; Skaftung
- lyhytnokkahanhi (ans bra) 1 p, kevään 1.; Härkmeri (HL, II, TVi)
- pikkutylli (cha dub) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 309 p, metsähanhi (ans fab) 22 p, merihanhi (ans ans) 112 p, kanadanhanhi (bra can) 12 p, sinisorsa (ana pla) 19 p, jouhisorsa (ana acu) 1 p, merikotka (hal alb) 2 p, kurki (gru gru) 12 p 40 m, kapustarinta (plu apr) 1 m, sepelkyyhky (col pal) 350 p 70 m, hemppo (car can) 3 p, pajusirkku (emb sch) 1 p
- punakylkirastas (tur ili) 1 Ä; Blomträsket (II)
- kurki (gru gru) 195 m 9 p, piekana (but lag) 16 m; Lillsund 14.45-16.30
- hiirihaukka (but but) 1 m, merikotka (hal alb) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, kanahaukka (acc gen) 1 p, varpushaukka (acc nis) 2 m, tuulihaukka (fal tin) 2 p, merihanhi (ans ans) 7 p, kapustarinta (plu apr) 2 m, pulmunen (ple niv) 12 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 10 p, metsähanhi (ans fab) 16 p; Lålby
- merihanhi (ans ans) 59 p, kanadanhanhi (bra can) 9 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 p, kurki (gru gru) 8 p 22 m
- kurki (gru gru) 197 m, piekana (but lag) 23 m; Tiukka (HL) 14.30-19.10
- merikotka (hal alb) 4 m, varpushaukka (acc nis) 4 m, hiirihaukka (but but) 9 m, tuulihaukka (fal tin) 3 m, punajalkaviklo (tri tot) 4 p

- laulujoutsen (cyg cyg) 26 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi (ans fab) 7 p, merihanhi (ans ans) 56 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 3 p, lehtokurppa (sco rus) 2 p, punakylkirastas (tur ili) 2 m, laulurastas (tur phi) 2 Ä
- punarintoja (eri rub) maastossa hyvin runsaasti
- piekana (but lag) 1 p; Ståbacka
- tikli (car can) 2 p; Kirkkomäki (UH)
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 m, kurki (gru gru) 20 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 52 p, merihanhi (ans ans) 23 p; Lappnäset (JSö)
- kanahaukka (acc gen) 1 p, varpushaukka (acc nis) 1 p, piekana (but lag) 2 p, hiirihaukka (but but) 1 p, kurki (gru gru) 57 p
- metsähanhi (ans fab) 36 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p; Gottböle
- laulujoutsen (cyg cyg) 11 p, teeri (tet rix) 14 p
- järripeippo (fri mon) 2 p; Norrnäs (Majen Norrholm)
- hiirihaukka (but but) 1 p; Högåsen (Håkan Johansson)

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (KTS, JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 74 p, metsähanhi (ans fab) 83 p, merihanhi (ans ans) 6 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p, sinisorsa (ana pla) 32 p, jouhisorsa (ana acu) 3 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, kanahaukka (acc gen) 1 p, piekana (but lag) 2 m, kurki (gru gru) 33 m 4 p, kapustarinta (plu apr) 6 m, metsäviklo (tri och) 1 p, kalalokki (lar can) 1 p, selkälokki (lar fus) 3 p, merilokki (lar mar) 2 p
- telkkä (buc cla) 1 p, pajusirkku (emb sch) 2 p; Kokonkylä
- kuovi (num arq) 1 m; Männikkö (JMi)
- teeri (tet rix) 14 p, kurki (gru gru) 25 p; Hangaskylä
- metsähanhi (ans fab) 39 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, räkättirastas (tur pil) 14 p
- kurki (gru gru) 10 m; Sepänkylä (HV)
- isolepinkäinen (lan exc) 2 p, kottarainen (stu vul) 18 p; Sahankylä (JRi, JaR)
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, töyhtöhyyppä (van van) 82 p, räkättirastas (tur pil) 25 p, laulurastas (tur phi) 1 Ä, kulorastas (tur vis) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, telkkä (buc cla) 4 p; Ikkeläjärvi
- teeri (tet rix) 28 p, kottarainen (stu vul) 8 p

- metsähanhi (ans fab) 77 p; Teuva, Luhtalanloukko (TLe, JJ, JKe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 45 p, merihanhi (ans ans) 1 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, varpushaukka (acc nis) 1 m, hiirihaukka (but but) 1 m, kurki (gru gru) 21 p 13 m
- kuovi (num arq) 1 ä; Komsi (JKe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 21 m; Kirkonkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, kurki (gru gru) 14 p; Suksenjärvi (HM)
- laulujoutsen (cyg cyg) 52 p, kurki (gru gru) 24 p; Pontus (JKe)
- metsähanhi (ans fab) 12 p, merihanhi (ans ans) 1 p
- kurki (gru gru) 45 m+p; Perälä, Rääsy (TLe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 20 p, piekana (but lag) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 3 p, räkättirastas (tur pil) 40 p, punakylkirastas (tur ili) 1 p
- maakotka (aqu chr) 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- sääksi (pan hal) 1 p, kevään 1.
- merikotka (hal alb) 2 p; Kodesjärvi
- telkkä (buc cla) 4 p, kurki (gru gru) 9 m, naurulokki (lar rid) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 p, hiirihaukka (but but) 1p; Polvenkylä
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m; Koppelonkylä
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Kodesjärvi (Rami Costiander)
- kurki (gru gru) 32 p; Kurikka, Latoneva (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 3 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, naurulokki (lar rid) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- isolepinkäinen (lan exc) 2 p; Levinneva
- kapustarinta (plu apr) 2 p, punakylkirastas (tur ili) 1 p, hemppo (car can) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 26 p; Peurainneva
- teeri (tet rix) 9 p, kanahaukka (acc gen) 1 p,kurki (gru gru) 6 p, harmaalokki (lar arg) 1 m
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Jurva, Tainuskylä (TO)
- metsähanhi (ans fab) 7 p, merihanhi (ans ans) 4 p; Sikaneva
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Jurvanjärvi
- laulujoutsen (cyg cyg) 44 p, metsähanhi (ans fab) 21 p

9.4.
- sepelrastas (tur tor) 1 p, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- merihanhi (ans ans) 80 p; Storsjö, Hinderträsket (SN)
- sinisorsa (ana pla) 50 p, telkkä (buc cla) 9 p, västäräkki (mot alb) 35 p
- punajalkaviklo (tri tot) 1 p, kevään 1.; Tiukanjoki (HL)

- hiirihaukka (but but) 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (JSö)
- naurulokki (lar rid) 400 p; Gottböle
- tilhi (bom gar) 10 p; Näsby (II)

- peukaloinen (tro tro) 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 m (IN)
- metsähanhi (ans fab) 28 p, kurki (gru gru) 18 p 4 m; Hangaskylä (JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, telkkä (buc cla) 6 p, pajusirkku (emb sch) 3 p
- metsähanhi (ans fab) 85 p; Kainastonjokilaakso
- laulujoutsen (cyg cyg) 49 p, merihanhi (ans ans) 6 p, sinisorsa (ana pla) 20 p, jouhisorsa (ana acu) 2 p, telkkä (buc cla) 2 p, naurulokki (lar rid) 212 p, uuttukyyhky (col oen) 2 p
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Vakkurinkylä (ASe)
- kanadanhanhi (bra can) 1 p; Kurikka, Saarenkylä (KYT)
- kesy kanadanhanhi tepasteli ihmisiä pelkäämättä Kärrymiehen parkkipaikalla.
- merikotka (hal alb) 2 p; Isojoki, Kodesjärvi (HAV)
- sinisorsa (ana pla) 43 p, kurki (gru gru) 21 W; Vesijärvi (TTu)
- telkkä (buc cla) 5 p, taivaanvuohi (gal gal) 3 p
- västäräkki (mot alb) 8 p, pajusirkku (emb sch) 12 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 48 p; Teuva, Pontus (HM)
- metsähanhi (ans fab) 10 p, kurki (gru gru) 8 p
- rautiainen (pru mod) 1 p; Upanloukko

8.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (PSl, Harri Lautaoja) 7.00-10.20
Aamulla näkyvyys ulottui sumussa jonkin verran Storbådanin taakse. Kello 9 jälkeen sumu alkoi vahvistua ja näkyvyys heiketä ja kymmeneltä näkyvyys oli kutistunut hyvin niukaksi.
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 m, kuovi (num arq) 1 m, kevään 1.
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 18 m, laulujoutsen (cyg cyg) 17 m, merihanhi (ans ans) 97 m 21 S, kanadanhanhi (bra can) 1 m, ristisorsa (tad tad) 3 m+p, haahka (som mol) 989 m, telkkä (buc cla) 20 m, isokoskelo (mer mer) 13 N+S, merimetso (pha car) 40 m, merikotka (hal alb) 1 p, kurki (gru gru) 3 p, töyhtöhyyppä (van van) 37 m 8 S, harmaalokki (lar arg) 15 m, merilokki (lar mar) 5 m, uuttukyyhky (col oen) 1 m, sepelkyyhky (col pal) 105 S 65 m, kiuru (ala arv) 10 S+N, rautiainen (pru mod) 1 m, kulorastas (tur vis) 2 m, peippo (fri coe) 150 m 50 S, vihervarpunen (car spi) 30 N+S, urpiainen (car mea) 88 S
- merikotka (hal alb) 1 W; Skaftung (PSl)
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 m, naurulokki (lar rid) 19 m; Lapväärtti

- meriharakka (hae ost) 1 p, kevään 1.; Närpiö, Stånggrund (TLe, JKe) 7.00-8.30
Aamulla näkyvyys reilu 2,5 km kunnes toivotimme sankan sumurintaman tervetulleeksi jälleen kerran. Näkyvyys lyheni alle 500 metriin jolloin mm. haahkamuuttoa ei enää näkynyt. Avovettä ei näkynyt.
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 6 m, merihanhi (ans ans) 16 p+m, haahka (som mol) 694 m, telkkä (buc cla) 9 m, isokoskelo (mer mer) 4 m, merimetso (pha car) 20 m, varpushaukka (acc nis) 1 p, naurulokki (lar rid) 6 m, harmaalokki (lar arg) 36 m, kiuru (ala arv) 6 S, västäräkki (mot alb) 4 m, peippo (fri coe) 90 S, hemppo (car can) 4 m+p, urpiainen (car can) 5 kiert
- ruskosuohaukka (cir aer) 1 p, kevään 1.; Piolahti
- laulujoutsen (cyg cyg) 23 p, metsähanhi (ans fab) 14 p, merihanhi (ans ans) 86 p, töyhtöhyyppä (van van) 95 p
- merihanhi (ans ans) 14 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p; Piolahti, kt67
- laulujoutsen (cyg cyg) 45 p; Bäckliden
- merihanhi (ans ans) 5 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p
- merikotka (hal alb) 1 p, kurki (gru gru) 13 m; Gottböle (JSö)
- järripeippo (fri mon) 2 p; Kåtnäs (II)
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Yttermark
- laulujoutsen (cyg cyg) 8 m; Norrnäs (Majen Norrholm)
- telkkä (buc cla) 5 p, tiltaltti (phy col) 1 Ä; Kaskinen, MB:n altaat (TLe, JKe)

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (KTS, JMi, TTu, JRi, IN, HV) 10-15.30
- laulujoutsen (cyg cyg) 38 p 102 m, metsähanhi (ans fab) 51 p, merihanhi (ans ans) 4 p, sinisorsa (ana pla) 14 p, telkkä (buc cla) 2 p, merikotka (hal alb) 1 m, hiirihaukka (but but) 2 m, piekana (but lag) 1 m 1 p, tuulihaukka (fal tin) 3 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 31 p+m, kapustarinta (plu apr) 1 m 1 p, töyhtöhyyppä (van van) 87 m 55 p, naurulokki (lar rid) 174 p, harmaalokki (lar arg) 110 p, merilokki (lar mar) 1 p, uuttukyyhky (col oen) 3 p, sepelkyyhky (col pal) 60 p, kiuru (ala arv) 40 p, niittykirvinen (ant pra) 9 m+p, västäräkki (mot alb) 7 m+p, mustavaris (cor fru) 1 p, lapinsirkku (cal lap) 5 p, pajusirkku (emb sch) 1 p
- jouhisorsa (ana acu) 1 p, kevään 1.; Kainastonjokilaakso (JMi)
- haapana (ana pen) 1 p, kevään 1.; Hangaskylä (JRi)
- metsähanhi (ans fab) 28 p, sinisorsa (ana pla) 6 p, telkkä (buc cla) 2 p, varpushaukka (acc nis) 1 m, piekana (but lag) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 3 p, kurki (gru gru) 16 p, kapustarinta (plu apr) 1 p, töyhtöhyyppä (van van) 120 p 28 m, taivaanvuohi (gal gal) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 53 p+m, räkättirastas (tur pil) 8 p
- piekana (but lag) 1 m; Jokimaa (KTS)
- metsähanhi (ans fab) 1 m, merihanhi (ans ans) 12 m
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Aronkylä (EMU)
- harjalintu (upu epo) 1 p; Rinnemäki (Hannu Hyvärinen)
- laulujoutsen (cyg cyg) 32 m; Jokimäenkylä (Kalervo Kariluoma)
- kapustarinta (plu apr) 1 Ä, mustavaris (cor fru) 1 p; Uuro (TTu)

- laulujoutsen (cyg cyg) 50 p; Teuva, Pontus (JKe)
- metsähanhi (ans fab) 19 p, merihanhi (ans ans) 4 p, kurki (gru gru) 21 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 61 m; Luhtalanloukko (JKe, TLe) 11.30-13.30
- metsähanhi (ans fab)+sp 70+86 m, merihanhi (ans ans) 9 m, sinisuohaukka (cir cya) 2 p+m, varpushaukka (acc nis) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 4 p, kurki (gru gru) 6 p 29 m, kapustarinta (plu apr) 3 m, töyhtöhyyppä (van van) 136 m, taivaanvuohi (gal gal) 1 p, uuttukyyhky (col oen) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 29 m, räkättirastas (tur pil) 34 m, hemppo (car can) 1 p, pulmunen (ple niv) 13 m
- hanhi (Anser sp) 12 kiert; Kirkonkylä, Pohjoiskuja (TP)
- varpushaukka (acc nis) 1 m; Kauppila (KHi)
- tikli (car car) 5 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- kapustarinta (plu apr) 1 Ä; Leppikylä
- merikotka (hal alb) 1 m, hiirihaukka (but but) 1 p; Möykky
- laulujoutsen (cyg cyg) 31 p; Lähteenkylä
- metsähanhi (ans fab) 27 p, telkkä (buc cla) 3 p
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Alakylä
- merikotka (hal alb) 3 p; Kodesjärvi (HAV, TTu)
- sinisorsa (ana pla) 7 p, naurulokki (lar rid) 50 p, harmaalokki (lar arg) 27 p
- kurki (gru gru) 22 m; Kodesjärvi (Rami Costiander)
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 m; Kurikka, Reinikanneva (PRu)

7.4.
- metsähanhi (ans fab) 12 p, kurki (gru gru) 11 m; Kristiinankaupunki, Härkmeri (IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 281 p, merihanhi (ans ans) 252 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 45 p 11 m, kurki (gru gru) 27 p 9 m; Lålby
- metsähanhi (ans fab) 5 p, merihanhi (ans ans) 87 p 11 m, kanadanhanhi (bra can) 2 p, teeri (tet rix) 8 p, isolepinkäinen (lan exc) 2 p
- kurki (gru gru) 5 m; Pohjoislahti (Pekka ja Liselott Ikola)

- varpuspöllö (gla pas) 2 Ä; Närpiö, Gottböle (JSö)
- merikotka (hal alb) 1 p, pulmunen (ple niv) 275 p; Lappnäset
- teeri (tet rix) 31 p, laulujoutsen (cyg cyg) 40 p; Bäckliden (TLe, IN)
- laulujoutsen (cyg cyg) 21 p, merihanhi (ans ans) 62 p, kurki (gru gru) 4 p; Norrnäs
- laulujoutsen (cyg cyg) 24 p; Rangsbyfjärden
- merihanhi (ans ans) 16 p, kottarainen (stu vul) 40 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 8 m; Ylimarkku
- teeri (tet rix) 19 p; Bodbacka
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p, isokoskelo (mer mer) 2 p; Hinjärv
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Norrnäs (Majen Norrholm)
- luotokirvinen (ant pet) 1 p; Blacksnäs (PPe, Ari Lähteenpää)
- tiltaltti (phy col) 1 p, peippo (fri coe) 500 p, kiuru (ala arv) 20 p, niittykirvinen (ant pra) 2 p, västäräkki (mot alb) 2 p, kulorastas (tur vis) 6 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (JMi, KTS)
- laulujoutsen (cyg cyg) 24 p 9 m, sinisorsa (ana pla) 16 p, telkkä (buc cla) 2 p, piekana (but lag) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 6 m, kapustarinta (plu apr) 3 p, uuttukyyhky (col oen) 2 p, sepelkyyhky (col pal) 91 m, niittykirvinen (ant pra) 5 p, pikkuvarpunen (pas mon) 16 p
- västäräkki (mot alb) 6 p, peippo (fri coe) 100 p; Jokimaa (KTS, JRi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 m+p, hemppo (car can) 4 p; Päntäne (JRi)
- kurki (gru gru) 15 m; Kauhajoki, keskusta (HV)
- kurki (gru gru) 54 m; Jokimäenkylä (Kalervo Kariluoma)
- viirupöllö (str ura) 1 Ä; Muurahainen (AKa)
- sarvipöllö (asi otu) 1 Ä; Vakkurinkylä (ASe)
- metsähanhi (ans fab) 3 p; Teuva, Lautta (IL)
- kurki (gru gru) 11 m; Äystö
- kurki (gru gru) 9 p; Pontus (JKe)
- hiirihaukka (but but) 1 m; Varanmäki
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Kurikka (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 p; Kampinkylä (Jaakko Männistö, H. Männistö)
- tikli (car car) 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 m, telkkä (buc cla) 2 p, kurki (gru gru) 33 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p; Lähteenkylä
- sinisorsa (ana pal) 7 p, telkkä (buc cla) 4 p; Vesijärvi
- kangaskiuru (lul arb) 1 Ä, kevään 1.; Koppelonkylä
- kapustarinta (plu apr) 11 p, kulorastas (tur vis) 1 p
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- vihervarpunen (car spi) 50 p

6.4.
- laulujoutsen (cyg cyg) 222 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (Miika Halonen)
- metsähanhi (ans fab) 6 p, merihanhi (ans ans) 132 p, kurki (gru gru) 2 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 p; Lillsund
- metsähanhi (ans fab) 2 p, merihanhi (ans ans) 8 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 20 p, metsähanhi (ans ans) 4 p; Lålby
- merihanhi (ans ans) 6 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, kurki (gru gru) 10 p
- ampuhaukka (fal col) 1 p; Tiukka, Stormossen

- hiirihaukka (but but) 2 p; Närpiö, Nixmossen (JSö)
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Tjärlax
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn)
- sarvipöllö (asi otu) 1 m>p; Stånggrund (II), avovettä ei näkyvissä, näkyvyys 150 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 1p, isokoskelo (mer mer) 5 p; Eskö, lossiväylä
- telkkä (buc cla) 2 p, isokoskelo (mer mer) 2 p; Benvik
- viirupöllö (str ura) 1 p; Bäckby
- helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Kalax, Råskogen (JSö)
- vihervarpunen (car spi) 40 kiert; Norrnäs (Majen Norrholm)
- vihervarpunen (car spi) 22 p; Kirkkomäki (UH)

- laulujoutsen (cyg cyg) 25 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- sinisorsa (ana pla) 14 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 p, piekana (but lag) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 7 p 14 m, kapustarinta (plu apr) 1 p, naurulokki (lar rid) 3 p
- sinisorsa (ana pla) 10 p; Teuva, Luhtalanloukko (JKe)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, kurki (gru gru) 4 p
- mustarastas (tur mer) 7 p+m; Teuva, keskusta (KHi)
- kuukkeli (per inf) 1 p; Kauppila, Paskonharju (Lauri Suksi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 10 m 4 p; Perälä, Rääsy (TLe)
- västäräkki (mot alb) 7 p, niittykirvinen (ant pra) 30 p, kottarainen (stu vul) 35 p, hemppo (car can) 1 m, pulmunen (ple niv) 2 m
- kalalokki (lar can) 2 p; Kurikka, urheilukenttä (Pauli Mäkinen)
- merikotka (hal alb) 1 p>m, telkkä (buc cla) 2 p; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, sinisorsa (ana pla) 3 p, harmaalokki (lar arg) 8 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 p, kurki (gru gru) 6 p; Kodesjärvi, Kotoluhta
- räkättirastas (tur pil) 17 m; Polvenkylä
- sinisorsa (ana pla) 1 p, kapustarinta (plu apr) 1 p; Koppelonkylä
- teeri (tet rix) 5 p, sepelkyyhky (col pal) 30 p, niittykirvinen (ant pra) 2 m, räkättirastas (tur pil) 4 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- lehtokurppa (sco rus) 1 Ä; Suojoki
- laulurastas (tur phi) 1 p; Kurikka, Kampinkylä (Jaakko Männistö, H. Männistö)
- varpuspöllö (gla pas) 3 Ä; Panttila- Kampinkylä (PRu) 20.30-22
- huuhkaja (bub bub) 1 Ä, helmipöllö (aeg fun) 3 Ä

5.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, KK, PSl) 6.30-11.45
- alli (cla hye) 2 m, kevään 1., haahka (som mol) 700 p 210 m
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 3 m, laulujoutsen (cyg cyg) 23 m 11 p, merihanhi (ans ans) 17 m, kanadanhanhi (bra can) 1 S, ristisorsa (tad tad) 6 p, sinisorsa (ana pla) 11 m, tukkasotka (ayt ful) 1 m, telkkä (buc cla) 14 m 10 p, merimetso (pha car) 17 p 2 m, merikotka (hal alb) 3 p, varpushaukka (acc nis) 1 m, töyhtöhyyppä (van van) 12 m 8 S, sepelkyyhky (col pal) 46 m, kiuru (ala arv) 2 m, västäräkki (mot alb) 2 p+m, mustarastas (tur mer) 26 m, räkättirastas (tur pil) 8 m, isolepinkäinen (lan exc) 1 m, kottarainen (stu vul) 6 m, peippo (fri coe) 236 m, vihervarpunen (car spi) 5 m, urpiainen (car mea) 66 m, pulmunen (ple niv) 10 S 1 m
- pikkutikka (den min) 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- peukaloinen (tro tro) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 m; Skaftung, Kalasatama (KK)
- telkkä (buc cla) 15 p, naurulokki (lar rid) 1 m, mustarastas (tur mer) 20 p, peippo (fri coe) 150 p, pulmunen (ple niv) 1 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 p, kurki (gru gru) 7 p; Henriksdal (Stina Savolainen)
- laulujoutsen (cyg cyg) 290 p, metsähanhi (ans fab) 2 p; Härkmeri (II)
- merihanhi (ans ans) 116 p, kanadanhanhi (bra can) 1 p, sinisorsa (ana pla) 15 p, mustavaris (cor fru) 2 p
- metsähanhi (ans fab) 15 p, merihanhi (ans ans) 19 p; Lillsund
- kanadanhanhi (bra can) 4 p, uuttukyyhky (col oen) 2 p
- rautiainen (pru mod) 1 p; Lålby (HL, II)
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p, pulmunen (ple niv) 8 p
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 29 p; Skatan
- tukkasotka (ayt ful) 18 p, selkälokki (lar fus) 1 m
- lehtokurppa (sco rus) 1 Ä, varpuspöllö (gla pas) 1 ä; Lapväärtti (KK)

- merikotka (hal alb) 1 p, kurki (gru gru) 6 p; Närpiö, Piolahti (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 8 p, merihanhi (ans ans) 49 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 27 p, merihanhi (ans ans) 10 p; Piolahti, kt 67
- mustarastas (tur mer) 6 p; Gottböle (JSö)
- laulujoutsen (cyg cyg) 75 p; Bäckliden (IN, HV, JSö)
- kanadanhanhi (bra can) 2 p, sinisorsa (ana pla) 3 p
- peippo (fri coe) 130 p; Kallmossen (IN, HV)
- pulmunen (ple niv) 400 p; Kalax
- laulujoutsen (cyg cyg) 25 p, merihanhi (ans ans) 69 p
- merihanhi (ans ans) 34 m, tuulihaukka (fal tin) 1 p; Tjärlax (PKn, MKa)
- palokärki (dry mar) 2 p, mustarastas (tur mer) 5 p; Nämpnäs, Öskatan
- hiirihaukka (but but) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Nämpnäs
- merikotka (hal alb) 1 p; Lappnäset (JSö)
- laulujoutsen (cyg cyg) 120 p, merihanhi (ans ans) 273 p; Västra Yttermark (IN, HV)
- kanadanhanhi (bra can) 2 p, hiirihaukka (but but) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 60 p, mustavaris (cor fru) 2 p, pulmunen (ple niv) 340 p
- telkkä (buc cla) 3 p; Ylimarkku
- uuttukyyhky (col oen) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 260 p; Ylimarkku, Källmossen

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (KTS, JMi, JRi) 8.55-14.45
- laulujoutsen (cyg cyg) 18 p, sinisorsa (ana pla) 18 p, telkkä (buc cla) 3 p+m, sinisuohaukka (cir cya) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 p, hiirihaukka (but but) 1 p, piekana (but lag) 1 p, kurki (gru gru) 18 m, ampuhaukka (fal col) 1 p, uuttukyyhky (col oen) 4 p, sepelkyyhky (col pal) 50 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p, kottarainen (stu vul) 30 p 8 m, hemppo (car can) 12 p, urpiainen (car mea) 1 p, lapinsirkku (cal lap) 2 m
- teeri (tet rix) 8 p, töyhtöhyyppä (van van) 115 p; Jokimaa (JRi)
- räkättirastas (tur pil) 15 p, punakylkirastas (tur ili) 3 p, kulorastas (tur vis) 1 p
- kurki (gru gru) 20 p ; Hangaskylä (JMi)
- vihervarpunen (car spi) 2 p; Männikkö
- sinisorsa (ana pla) 5 p; Teuva, Koskiloukko (IN, HV)
- telkkä (buc cla) 3 m, västäräkki (mot alb) 1 m; Kauppila (KHi)
- kurki (gru gru) 16 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Pontus (JKe)
- kurki (gru gru) 8 p; Suksenjärvi (Jenny Reiniø)
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 p; Kurikka, Peurainneva (PRu)
- uuttukyyhky (col oen) 1 p; Luopa
- varpuspöllö (gla pas) 4 Ä, helmipöllö (aeg fun) 1 Ä; Panttila-Kampinkylä 20.45-22.15
- mustarastas (tur mer) 4 p, peippo (fri coe) 11 p; Kampinkylä (Jaakko Männistö, H. Männistö)
- vihervarpunen (car spi) 10 p; Isojoki, Suojoki (TTu)

4.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.35-8.15, sankka sumu, näkyvyyttä alle 150 metriä, kello 7.20 jälkeen näkyvyyttä noin 2,5 kilometriä. Meri edelleen ohuessa jäässä.
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 m, merihanhi (ans ans) 4 m, ristisorsa (tad tad) 2 p, sepelkyyhky (col pal) 10 m, mustarastas (tur mer) 5 m, kulorastas (tur vis) 1 m, kottarainen (stu vul) 1 m, peippo (fri coe) 325 m, urpiainen (car mea) 12 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 10 m, merihanhi (ans ans) 14 p+m; Länsikylä
- västäräkki (mot alb) 3 p, kottarainen (stu vul) 6 p, hemppo (car can) 1 p
- sarvipöllö (asi otu) 1 ä; Siipyy, kylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 36 p; Pakankylä (JKo, KJy)
- merihanhi (ans ans) 6 p, kurki (gru gru) 4 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 275 p, sepelkyyhky (col pal) 300 p; Härkmeri
- metsähanhi (ans fab) 6 p, merihanhi (ans ans) 120 p, kanadanhanhi (bra can) 6 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p, pulmunen (ple niv) 40 p
- peippo (fri coe) 600 E, laulujoutsen (cyg cyg) 20 p; Lillsund (JKo, KJy, II)
- metsähanhi (ans fab) 6 p, merihanhi (ans ans) 16 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, sinisorsa (ana pla) 8 E, ampuhaukka (fal col) 1 p, kurki (gru gru) 4 p, töyhtöhyyppä (van avn) 60 p, uuttukyyhky (col oen) 1 p, sepelkyyhky (col pal) 115 p, kulorastas (tur vis) 1 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 84 p, metsähanhi (ans fab) 2 p; Lålby
- metsähanhi (ans fab) 12 p, merihanhi (ans ans) 48 p, kanadanhanhi (bra can) 7 p, sinisorsa (ana pla) 33 p, kurki (gru gru) 13 p, töyhtöhyyppä (van van) 90 p
- telkkä (buc cla) 4 p, tuulihaukka (fal tin) 2 p, ei hanhia tai joutsenia; Perus
- sinisuohaukka (cir cya) 1 m; Lapväärtti (PSl)
- telkkä (buc cla) 2 p, punarinta (eri rub) 1 p, peippo (fri coe) 110 p

- merihanhi (ans ans) 54 p, kurki (gru gru) 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- laulujoutsen (cyg cyg) 42 p, merikotka (hal alb) 1 p, mustavaris (cor fru) 1 p
- mustarastas (tur mer) 8 p; Kirkkomäki (UH)
- pulmunen (ple niv) 150 m; Tjärlax (PKn, MKa)
- laulujoutsen (cyg cyg) 39 m, merihanhi (ans ans) 41 m, kottarainen (stu vul) 13 m
- pulmunen (ple niv) 1 m; Blacksögrundet (AL, Arto Keskinen) 11.15-12.15
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 m, harmaalokki (lar arg) 5 p, punarinta (eri rub) 2 p
- mustarastas (tur mer) 7 p, peippo (fri coe) 25 p; Blacksnäs
- uuttukyyhky (col oen) 2 p
- harmaalokki (lar arg) 50 p, urpiainen (car mea) 20 p; Töjby
- mustarastas (tur mer) 20 p, peippo (fri coe) 150 p

- tuulihaukka (fal tin) 2 p; Kauhajoki, Kainasto, Rahkapakka (JPe, MPe)
- mustarastas (tur mer) 3 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Männikkö (JMi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 14 p; Havuskylä (IN, HV)
- sinisorsa (ana pla) 2 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 m; Päntäne, Keturinkylä
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Puskankylä
- turkinkyyhky (str dec) 3 Ä; Teuva, keskusta (JKe)
- kulorastas (tur vis) 1 m; Kauppila (KHi)
- tuulihaukka (fal tin) 2 p; Komsinmäki (JJ)
- mustarastas (tur mer) 5 p, peippo (fri coe) 10 p; Kodesjärvi (Rami ja Anne Costiander)
- punarinta (eri rub) 1 p, urpiainen (car mea) 5 p, vihervarpunen (car spi) 2 p

3.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (II, KK, JKo, IE, PE) 6.35-11.20
- Siipyyn edusta oli edelleen jään peitossa, mutta jää näyttää hyvin ohuelta. Storbådanin luona muutama railo, kauempana hyvin ohuen näköistä jäätä ajojääkaistaleiden välissä.
- tundrahanhi (ans alb) 1 m, mustalintu (mel nig) 184 m, kevään 1.
- luotokirvinen (ant pra) 1 m, haahka (som mol) 3740 N 430 S
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 27 m, laulujoutsen (cyg cyg) 31 m, merihanhi (ans ans) 48 m, kanadanhanhi (bra can) 1 m, telkkä (buc cla) 10 m, isokoskelo (mer mer) 26 S 33 N, merimetso (pha car) 186 N 41 S, merikotka (hal alb) 1 m, kapustarinta (plu apr) 1 p, töyhtöhyyppä (van van) 28 N 24 S, naurulokki (lar rid) 1 m, uuttukyyhky (col oen) 11 N+S, sepelkyyhky (col pal) 135 S 38 N, kiuru (ala arv) 21 m, niittykirvinen (ant pra) 1 m, västäräkki (mot alb) 10 m, rautiainen (pru mod) 1 m, mustarastas (tur mer) 8 m, kulorastas (tur vis) 15 m, hippiäinen (reg reg) 2 Ä, mustavaris (cor fru) 1 S, varis (cor nix) 25 m, kottarainen (stu vul) 14 m, peippo (fri coe) 310 m, järripeippo (fri mon) 2 m, viherpeippo (car spi) 1 m, vihervarpunen (car spi) 48 m, hemppo (car can) 1 m, urpiainen (car mea) 130 m, punatulkku (pyr pyr) 9 m+p, keltasirkku (emb sch) 7 N+S
- sepelkyyhky (col pal) 40 m; Metsälä (Ari Lähteenpää)
- laulujoutsen (cyg cyg) 32 p, merihanhi (ans ans) 5 p
- tundrahanhi (ans alb) 1 p, kevään 1.; Härkmeri (PSl, KK)
- laulujoutsen (cyg cyg) 225 p, merihanhi (ans ans) 180 p
- metsähanhi (ans fab) 3 p, kanadanhanhi (bra can) 2 p, taivaanvuohi (gal gal) 6 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 57 p, merihanhi (ans ans) 4 p; Lillsund (II, TVi, PSl, MLu)
- sinisorsa (ana pla) 4 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, hiirihaukka (but but) 2 p 2 m, tuulihaukka (fal tin) 1 p, kurki (gru gru) 23 m 2 p, töyhtöhyyppä (van van) 70 p, uuttukyyhky (col oen) 2 p, sepelkyyhky (col pal) 128 m, niittykirvinen (ant pra) 1 Ä
- laulujoutsen (cyg cyg) 52 p, metsähanhi (ans fab) 16 p; Lålby (II)
- merihanhi (ans ans) 56 p, kanadanhanhi (bra can) 4 p, sinisorsa (ana pla) 6 p, hiirihaukka (but but) 1 m, kurki (gru gru) 9 p, västäräkki (mot alb) 1 m, hemppo (car can) 1 p, pulmunen (ple niv) 11 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 m, naurulokki (lar rid) 65 p; Lapväärtti (PSl)
- töyhtöhyyppä (van van) 70 p, kottarainen (stu vul) 15 p
- pajusirkku (emb sch) 13 m 6 p; Pohjoislahti (TVi) 13.00-15
- merihanhi (ans ans) 6 m, merikotka (hal alb) 1 p, hiirihaukka (butbut) 1 kiert, tuulihaukka (fal tin) 1 m, kurki (gru gru) 2 m, sepelkyyhky (col pal) 162 m, kiuru (ala arv) 18 m, peippo (fri coe) 136 m, vihervarpunen (car spi) 44 m
- isokoskelo (mer mer) 2 p; Tiukanjoki (II)

- peippo (fri coe) 20 p; Närpiö, Kirkkomäki (UH)
- laulujoutsen (cyg cyg) 7 m, punarinta (eri rub) 1 p; Öjskogen
- punarinta (eri rub) 1 p; Norrnäs (Majen Norrholm)
- laulujoutsen (cyg cyg) 25 p; Kallmossen (Ari Lähteenpää)
- laulujoutsen (cyg cyg) 80 p; Bäckliden
- pulmunen (ple niv) 1 p; Kaskinen, Rönnskäret (Jenny Reiniø)
­-­­­ mustarastas (tur mer) 1 p, peippo (fri coe) 9 p

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (KTS, JMi, Arto Salonen)
- laulujoutsen (cyg cyg) 14 p, sinisorsa (ana pla) 14 p, merikotka (hal alb) 2 p+m, kanahaukka (acc gen) 1 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, piekana (but lag) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 4 p, kurki (gru gru) 9 m, kapustarinta (plu apr) 3 p, naurulokki (lar rid) 10 p, harmaalokki (lar arg) 180 p, selkälokki (lar fus) 1 p, merilokki (lar mar) 2 p, huuhkaja (bub bub) 1 Ä, uuttukyyhky (col oen) 3 p, niittykirvinen (ant pra) 4 p, mustavaris (cor fru) 3 p, korppi (cor rax) 3 p, hemppo (car can) 6 p
- punarinta (eri rub) 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- laulujoutsen (cyg cyg) 3 p; Heikkilänkylä (TA)
- kurki (gru gru) 5 p; Teevahainen (AVu)
- sarvipöllö (asi otu) 1 Ä; Kainasto, Ratikylä (JPe)
- sinisorsa (ana pla) 9 p; Kainasto, Pöllönneva (Vesa Korpi)
- lehtokurppa (sco rus) 1 p; Päntäne, Puskankylä

- järripeippo (fri mon) 1 ä; Teuva, Komsi (JKe)
- harmaalokki (lar arg) 11 m; Kauppila (KHi, JJ)
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, peippo (fri coe) 70 m, järripeippo (fri mon) 1 m
- töyhtöhyyppä (van van) 25 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Suksenjärvi (RS)
- tuulihaukka (fal tin) 1 p; Kurikka, Laulajanmaa (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p; Kärpäskylä
- niittykirvinen (ant pra) 1 p, mustavaris (cor fru) 1 p
- kapustarinta (plu apr) 1 p; Jurva, Närvijoki (KKt)
- peippo (fri coe) 40 p; Jurva, keskusta (JoRK)
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, kapustarinta (plu apr) 1 ä; Isojoki, Koppelonkylä (TTu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, telkkä (buc cla) 2 p, töyhtöhyyppä (van van) 14 p, sepelkyyhky (col pal) 12 p, västäräkki (mot alb) 1 p, punarinta (eri rub) 1 Ä
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 2 p; Kodesjärvi
- laulujoutsen (cyg cyg) 5 p, sinisorsa (ana pla) 9 p kurki (gru gru) 25 p+m, harmaalokki (lar arg) 3 p+m
- laulujoutsen (cyg cyg) 13 p, kurki (gru gru) 13 p; Vanhakylä (PSl)
- laulujoutsen (cyg cyg) 20 p+m; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- kurki (gru gru) 40 p+m, teeri (tet rix) 40 p, kanahaukka (acc gen) 1 p, harmaalokki (lar arg) 7 p+m, räkättirastas (tur pil) 1 p, hippiäinen (reg reg) 1 p, korppi (cor rax) 4 p, peippo (fri coe) 20 p, vihervarpunen (car spi) 20 p, urpiainen (car mea) 10 p

2.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn torni (MPa, TLe, JKe, JMi, KK, JKo, PSl, JPi) 6.45-11
- tänään ei avovettä näkynyt, mutta sumun takia näkyvyyttä ei ollut kuin korkeintan 5 km, eli syvän veden aluetta ei näkynyt. Siipyyn edustan jää näyttää hyvin ohuelta ja voi hävitä nopeastikin. Isoja avovesilaikkuja tulee varmasti piankin.
- ristisorsa (tad tad) 1 m, naurulokki (lar rid) 5 S, kevään 1.
- laulurastas (tur phi) 1 p, tiltaltti (phy col) 1 p
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 4 m, laulujoutsen (cyg cyg) 11 m, merihanhi (ans ans) 15 m 10 p+S, sinisorsa (ana pla) 2 m, telkkä (buc cla) 24 N+S, isokoskelo (mer mer) 10 m, merimetso (pha car) 1 S, merikotka (hal alb) 3 p+m, harmaalokki (lar arg) 55 m, merilokki (lar mar) 20 N+S, uuttukyyhky (col oen) 3 m, sepelkyyhky (col pal) 130 m 48 S, kiuru (ala arv) 6 m 1 S, niittykirvinen (ant pra) 1 m, tilhi (bom gar) 4 S+N, mustarastas (tur mer) 23 S 4 N, kulorastas (tur vis) 15 N+S, hippiäinen (reg reg) 4 N+p, mustavaris (cor fru) 1 SE, kottarainen (stu vul) 20 m 5 S, peippo (fri coe) 145 S 200 N, vihervarpunen (car spi) 35 S 25 N, urpiainen (car mea) 20 m, pulmunen (ple niv) 1 ä, pajusirkku (emb sch) 3 S 1 m
- ristisorsa (tad tad) 1 S; Siipyyn lintutorni (RS) 11.00-13
- punarinta (eri rub) 1 p, rautiainen (pru mod) 2 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- laulujoutsen (cyg cyg) 15 m, merihanhi (ans ans) 10 m, hiirihaukka (but but) 2 p+m
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Siipyy, kyläjärvi
- merihanhi (ans ans) 32 p, laulujoutsen (cyg cyg) 14 p
- piekana (but lag) 2 m, kottarainen (stu vul) 20 m; Storsjö
- laulujoutsen (cyg cyg) 26 m 12 p, merihanhi (ans ans) 20 p, sepelkyyhky (col pal) 20 m, kiuru (ala arv) 15 m, kulorastas (tur vis) 2 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- kyhmyjoutsen (cyg olo) 4 p, telkkä (buc cla) 8 p; Skaftung, Halsgrund (IE, PE)
- taivaanvuohi (gal gal) 1 p, kevään 1.; Härkmeri (JKo, KJy, RS, TVi)
- naurulokki (lar rid) 1 p, uuttukyyhky (col oen) 50 p, sepelkyyhky (col pal) 400 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 165 p, metsähanhi (ans fab) 4 p, merihanhi (ans ans) 202 p, kanadanhanhi (bra can) 10 p, sinisorsa (ana pla) 17 p, hiirihaukka (but but) 1 m, kurki (gru gru) 14 p+m, töyhtöhyyppä (van van) 50 p, kapustarinta (plu apr) 1 p, kiuru (ala arv) 40 p, niittykirvinen (ant pra) 1 p, västäräkki (mot alb) 1 p, naakka (cor mon) 300 p, varis (cor nix) 100 p, kottarainen (stu vul) 100 p
- muuttohaukka (fal per) 1 p, metsähanhi (ans fab) 3 p; Lillsund (HL, TLe, JKe)
- merikotka (hal alb) 2 m, kanahaukka (acc gen) 2 p, hiirihaukka (but but) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 p, ampuhaukka (fal col) 1 p, kapustarinta (plu apr) 2 p, pulmunen (ple niv) 170 p
- metsähanhi (ans fab) 3 p; Lålby (JMi, JPi, TI)
- laulujoutsen (cyg cyg) 16 p, sinisorsa (ana pla) 15 p
- punakylkirastas (tur ili) 1 p, kulorastas (tur vis) 16 p
- sinisorsa (ana pla) 2 p, telkkä (buc cla) 5 p; Lapväärtti (PSl)
- naurulokki (lar rid) 4 E, kevään 1.; Svisskäret (TI) 7.50-10
- merihanhi (ans ans) 7 p, metsähanhi (ans fab) 2 m, telkkä (buc cla) 2 m, varpushaukka (acc nis) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 S, uuttukyyhky (col oen) 3 S, kiuru (ala arv) 20 m, västäräkki (mot alb) 2 m, rautiainen (pru mod) 1 m, mustavaris (cor fru) 1 S, pulmunen (ple niv) 3 S, pajusirkku (emb sch) 1 S
- laulujoutsen (cyg cyg) 29 m; Pyhävuori (TVi+ PSl) 13.30-15+ 17
- merikotka (hal alb) 1 kiert, kurki (gru gru) 8 m, uuttukyyhky (col oen) 7 m, sepelkyyhky (col pal) 58 m, palokärki (dry mar) 3 p, peippo (fri coe) 12 m, pikkukäpylintu (lox cur) 6 m
- laulujoutsen (cyg cyg) 53 p; Nyskiftan
- punarinta (eri rub) 1 p; Kristiinankaupunki, keskusta (Pekka Ikola ym.)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, merihanhi (ans ans) 6 p; Tiukka (TLe, JKe)

- laulujoutsen (cyg cyg) 5 m; Närpiö, Kirkkomäki (UH)
- peippo (fri coe) 15 p, järripeippo (fri mon) 2 p, tikli (car car) 1 p
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, sinisuohaukka (cir cya) 1 m; Östra Yttermark (II)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 m, isolepinkäinen (lan exc) 1 p, hemppo (car can) 6 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 21 m, pulmunen (ple niv) 230 m; Ylimarkku
- merihanhi (ans ans) 2 m, tuulihaukka (fal tin) 1 Ä, uuttukyyhky (col oen) 2 p, sepelkyyhky (col pal) 124 m, västäräkki (mot alb) 3 m
- merihanhi (ans ans) 284 p (Västra Yttermark 200 p); Piolahti- Rangsby (JV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 61 p+m, kanadanhanhi (bra can) 2 p, kurki (gru gru) 14 p, töyhtöhyyppä (van van) 280 p, uuttukyyhky (col oen) 7 p, sepelkyyhky (col pal) 218 p (Västra Yttermark 200 p), kiuru (ala arv) 130 p, västäräkki (mot alb) 23 p, kottarainen (stu vul) 127 p
- hiirihaukka (but bub) 1 p; Nämpnäs
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p; Rangsby
- tuulihaukka (fal tin) 1 p; Piolahti

Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ Kainastonjokilaakso (KTS, JMi)
- naurulokki (lar rid) 3 p, kevään 1.
- merihanhi (ans ans) 1 S, laulujoutsen (cyg cyg) 37 p+m, sinisorsa (ana pla) 2 p, kanahaukka (acc gen) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 p, kurki (gru gru) 6 p+m, kapustarinta (plu apr) 1 m, harmaalokki (lar arg) 40 p, merilokki (lar mar) 1 p, uuttukyyhky (col oen) 4 p, sepelkyyhky (col pal) 136 p+m, niittykirvinen (ant pra) 1 m, hemppo (car can) 1 m, pikkukäpylintu (lox cur) 5 m, pulmunen (ple niv) 9 p
- sinisorsa (ana pla) 2 p, peippo (fri coe) 26 p; Kokonkylä (JMi)
- kivitasku (oen oen) 1 p, kevään 1.; Männikkö
- niittykirvinen (ant pra) 1 p
- telkkä (buc cla) 4 p, pajusirkku (emb sch) 1 m; Savikylä (JRi, Asko Hakamaa)
- telkkä (buc cla) 1 p, kurki (gru gru) 6 p; Ratikylä (IN, HV)
- merikotka (hal alb) 1 m; Kauhajärvi (Timo Torpo)
- viirupöllö (str ura) 2 Ä; Vakkurinkylä (Ase)

- tuulihaukka (fal tin) 1 p, kurki (gru gru) 6 p; Karijoki, Siltaneva (IN, HV)
- laulujoutsen (cyg cyg) 6 p, kurki (gru gru) 2 p; Metsälehdonkylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, sepelkyyhky (col pal) 1 p; Salomäenkylä (JMu)
- punarinta (eri rub) 1 p, peippo (fri coe) 40 p, vihervarpunen (car spi) 3 p
- västäräkki (mot alb) 1 p; Myrkky (TLe, JKe)
- isolepinkäinen (lan exc) 1 p; Teuva, Pontus (IN, HV)
- töyhtöhyyppä (van van) 140 p, kapustarinta (plu apr) 2 p; Komsi (JKe, JJ)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, hiirihaukka/piekana (but but/lag) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 p, niittykirvinen (ant pra) 1 p, kottarainen (stu vul) 40 p
- punarinta (eri rub) 1 Ä; Perälä, Rääsy (TLe)
- harmaalokki (lar arg) 6 m, peippo (fri coe) 5 p; Kauppila (KHi)
- tuulihaukka (fal tin) 1 p; Perälä, Koskelan jokitie (RS)
- varpuspöllö (gla pas) 1 Ä
- kurki (gru gru) 13 p, töyhtöhyyppä (van van) 17 p; Suksenjärvi
- rautiainen (pru mod) 1 p, peippo (fri coe) 25 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 12 m, hiirihaukka (but but) 2 p, punarinta (eri rub) 2 Ä
- merikotka (hal alb) 1 m, pulmunen (ple niv) 7 p; Kurikka, Peurainneva (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 1 S, hiirihaukka/piekana (but but/lag) 1 m
- kapustarinta (plu apr) 1 p; Luopa
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p, kurki (gru gru) 3 p
- pajusirkku (emb sch) 1 p; Latoneva
- laulujoutsen (cyg cyg) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 1 S, isolepinkäinen (lan exc) 1 p
- punarinta (eri rub) 2 p; Jurva (JoRK, JRK)
- tuulihaukka (fal tin) 2 p, punarinta (eri rub) 2 p; Jurva, keskusta (JoRK, JRK)
- kurki (gru gru) 2 p; Jurvanjärvi
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, kapustarinta (plu apr) 3 p; Jurvanjärvi (TO)
- västäräkki (mot alb) 2 m, järripeippo (fri mon) 2 p; Kivi- ja Levalammen allas

1.4.
Kristiinankaupunki, Svisskäret (TI) 8.20-12.20 ym.
- laulujoutsen (cyg cyg) 3 m, merihanhi (ans ans) 22 m+p, isokoskelo (mer mer) 2 m, merikotka (hal alb) 7 p+m, varpushaukka (acc nis) 1 S, piekana (but lag) 2 m, kurki (gru gru) 7 m, kapustarinta (plu apr) 1 ä, töyhtöhyyppä (van van) 69 m 294 S, uuttukyyhky (col oen) 5 m, sepelkyyhky (col pal) 105 m, kiuru (ala arv) 31 m, västäräkki (mot alb) 6 m, räkättirastas (tur pil) 27 m, kulorastas (tur vis) 3 m, kuusitiainen (par ate) 2 m, isolepinkäinen (lan exc) 2 m, peippo (fri coe) 48 m, vihervarpunen (car spi) 8 m, urpiainen (car mea) 14 m, punatulkku (pyr pyr) 2 m, pulmunen (ple niv) 40 m
- peukaloinen (tro tro) 1 p, kevään 1., hippiäinen (reg reg) 1 p
- kurki (gru gru) 107 m; Lapväärtin jokisuu15.30-17.30
- merikotka (hal alb) 3 m, hiirihaukka (but but) 5 m, tuulihaukka (fal tin) 1 m, peippo (fri coe) 256 m
- töyhtöhyyppä (van van) 330 p; Lålby (II)
- laulujoutsen (cyg cyg) 15 p, merihanhi (ans ans) 7 p, kanadanhanhi (bra can) 3 p, kurki (gru gru) 6 p, niittykirvinen (ant pra) 1 p, peippo (fri coe 5 p
- töyhtöhyyppä (van van) 120 p, pulmunen (ple niv) 210 p; Lillsund
- kanahaukka (acc gen) 1 p, tuulihaukka (fal tin) 1 p, kapustarinta (plu apr) 2 p, kiuru (ala arv) 55 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p, kottarainen (stu vul) 16 p
- laulujoutsen (cyg cyg) 55 p, merihanhi (ans ans) 170 p; Härkmeri (II, TVi, PSl)
- töyhtöhyyppä (van van) 310 p, pulmunen (ple niv) 380 p
- sinisorsa (ana pla) 2 p, kurki (gru gru) 16 m 10 p, kapustarinta (plu apr) 6 p, uuttukyyhky (col oen) 3 p, sepelkyyhky (col pal) 230 p 69 m, niittykirvinen (ant pra) 1 p, mustavaris (cor fru) 3 p, kottarainen (stu vul) 64 p
- kurki (gru gru) 63 m, hiirihaukka (but but) 2 m; Tiukka (HL, II)
- niittykirvinen (ant pra) 3 m, tuulihaukka (fal tin) 2 m, västäräkki (mot alb) 7 m+p
- hippiäinen (reg reg) 1+1+1 Ä; Tiukka+ Korkeasaari+ Syndersjön (II, MLu)
- kurki (gru gru) 4 m; Kristiina, keskusta (MLu)
- hiirihaukka (but but) 1 p; Savilahti (TVi)
- kiuru (ala arv) 30 m+p, peippo (fri coe) 75 m+p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- punarinta (eri rub) 1 p, isolepinkäinen (lan exc) 1 p

- tikli (car car) 1 Ä; Närpiö, Ståbacka (II)
- kurki (gru gru) 7 m; Bäckliden
- merihanhi (ans ans) 65 p, laulujoutsen (cyg cyg) 6 p; Piolahti (II, MLu)
- töyhtöhyyppä (van van) 290 p, kapustarinta (plu apr) 4 p, uuttukyyhky (col oen) 42 p, niittykirvinen (ant pra) 1 p, västäräkki (mot alb) 1 p, pulmunen (ple niv) 3 p
- peippo (fri coe) 16 p; Kirkkomäki (UH)
- töyhtöhyyppä (van van) 50 p; Östra Yttermark (JSö)
- kurki (gru gru) 12 m, kapustarinta (plu apr) 4 p
- merihanhi (ans ans) 8 m; Lappnäset
- västäräkki (mot alb) 1 p; Blacksnäs (>Mikko Hurme)

- piekana (but lag) 1 kiert; Kauhajoki, Hangaskylä (JRi, JaR)
- laulujoutsen (cyg cyg) 4 p, merikotka (hal alb) 1 m, hiirihaukka (but but) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 2 p, kurki (gru gru) 5 m 5 p, töyhtöhyyppä (van van) 295 p 38 m, uuttukyyhky (col oen) 2 m, sepelkyyhky (col pal) 25 kiert, kiuru (ala arv) 26 p, västäräkki (mot alb) 1 m, kottarainen (stu vul) 5 p, peippo (fri coe) 4 p, järripeippo (fri mon) 1 p
- tuulihaukka (fal tin) 1 p, pulmunen (ple niv) 140 p; Savikylä
- laulujoutsen (cyg cyg) 8 p, kurki (gru gru) 2 p 16 m; Kainastonjokilaakso (JMi, KTS)
- merikotka (hal alb) 1 m, tuulihaukka (fal tin) 2 p, töyhtöhyyppä (van van) 232 p, uuttukyyhky (col oen) 3 p, sepelkyyhky (col pal) 55 p, huuhkaja (bub bub) 1 Ä, kiuru (ala arv) 112 p, kottarainen (stu vul) 33 m
- sinisuohaukka (cir cya) 1 p, kevään 1., töyhtöhyyppä (van van) 153 p; Nirva
- räkättirastas (tur pil) 14 p, kottarainen (stu vul) 7 p; Kokonkylä
- peltopyy (per per) 12 p; Kokonkylä (IN, HV)
- töyhtöhyyppä (van van) 65 p, kottarainen (stu vul) 14 p; Savikylä
- palokärki (dry mar) 1 p, jokivartta etelään; Kauhajoki, uimahalli
- laulujoutsen (cyg cyg) 9 p, kurki (gru gru) 9 m; Lustila+ keskusta (KTS, IN, HV)
- västäräkki (mot alb) 1 p; Aninkuja, Kooseni (KTS)
- pyrstötiainen (aeg cau) 2 p; Pitkämönkangas (PRu)
- laulujoutsen (cyg cyg) 3 m, vihervarpunen (car spi) 2 m; Vakkurinkylä (KTS)
- räkättirastas (tur pil) 1 m, urpiainen (car mea) 1 m
- tuulihaukka (fal tin) 1 p; Kauhajärvi (Eero Heinonen, Kari Leo)

- laulujoutsen (cyg cyg) 1 kiert, mustavaris (cor fru) 1 m; Teuva, Pontus (JKe)
- kurki (gru gru) 3 p, töyhtöhyyppä (van van) 83 m, harmaalokki (lar arg) 5 m, mustarastas (tur mer) 1 S, räkättirastas (tur pil) 9 S, kottarainen (stu vul) 4 m
- hippiäinen (reg reg) 1 Ä; Kirkonkylä, Lossanmäki (TLe)
- maakotka (aqu chr) 1 m; Kauppila (KHi)
- kurki (gru gru) 4 E; Teerenpaikka (TLe, SPo)
- kulorastas (tur vis) 1 p; Pajusto (JJ)
- kiuru (ala arv) 1 Ä, mustarastas (tur mer) 6 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- mustarastas (tur mer) 1 p, peippo (fri coe) 2 p; Kodesjärvi (Rami ja Anne Costiander)
- maakotka (aqu chr) 1 m; Karijoki, Salomäenkylä (JMu)
- harmaalokki (lar arg) 2 p, kiuru (ala arv) 1 p, västäräkki (mot alb) 1 p, mustarastas (tur mer) 10 p, peippo (fri coe) 10 p, vihervarpunen (car spi) 4 p
- varpushaukka (acc nis) 1 p; Kurikka, Palomäki (Jouni Kannonlahti ym.)
- kanahaukka (acc gen) 1 p; Salonkylä (Jouni Kannonlahti)
- kurki (gru gru) 5 p; Jurva, Kivi- ja Levammen allas (TO)
- laulujoutsen (cyg cyg) 2 p; Närvijoki (KKt)
- räkättirastas (tur pil) 3 m, pulmunen (ple niv) 24 p

Lisää havaintoja...

Alkuun



Takaisin | Etusivu | Hakemisto |
Viimeksi muokattu 12.2010 © Ismo Nousiainen | Kommentit ja viestit Ismo.Nousiainen@dlc.fi